MEDIANOMI KIRJOITTAVANA TOIMITTAJANA Medianomien ja medianomiopiskelijoiden kokemuksia koulutuksesta ja printtimediasta

Transkriptio

1 MEDIANOMI KIRJOITTAVANA TOIMITTAJANA Medianomien ja medianomiopiskelijoiden kokemuksia koulutuksesta ja printtimediasta Sanna Suopanki Opinnäytetyö, syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viestinnän koulutusohjelma Medianomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Sanna Suopanki. Medianomi kirjoittavana toimittajana. Medianomien ja medianomiopiskelijoiden kokemuksia koulutuksesta ja printtimediasta. Turku, syksy 2005, 42 s., 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Turun yksikkö, viestinnänkoulutusohjelma, medianomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella Diakonia-ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman opiskelijoiden ja koulutusohjelmasta valmistuneiden medianomien työskentelyä kirjoittavina toimittajina printtimediassa. Tutkimuksessa selvitetään, miten medianomit ja opiskelijat ovat luoneet työsuhteensa ja kuinka heihin on lehtien toimituksissa suhtauduttu. Tutkimuksella selvitetään myös kuinka vastaajat kokevat koulutuksensa vastaavan kirjoittavan toimittajan työtä ja kuinka heidän mielestään koulutusta pitäisi kehittää vastaaman paremmin kirjoittavan toimittajan työn vaatimuksia? Opinnäytetyön aineistoa kerättiin sähköpostilomakehaastatteluna lehdissä työskenteleviltä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoilta ja koulusta valmistuneilta. Lomakehaastattelun kysymykset olivat avoimia, koska vastaajien haluttiin kertovan kokemuksistaan omin sanoin, ja että he mahdollisesti myös kertoisivat asioita, joita ei ole ymmärretty kysyä. Haastattelu toteutettiin sähköpostilla, jotta saataisiin laajempi vastauskanta kuin mitä henkilökohtaisilla haastatteluilla olisi saatu kerättyä ja etteivät opinnäytetyön tekijän omat kokemukset ja mielipiteet vaikuttaisi vastaajien mielipiteisiin. Aineistona on käytetty myös toimittajakoulutuksen ja lehdistön historiaa käsitteleviä kirjoja sekä viestinnän koulutusta käsitteleviä tutkimuksia. Näillä aineistoilla luodaan katsaus toimittajakoulutuksen historiaan sekä työnantajien mielipiteisiin toimittajakoulutuksesta. Opinnäytetyöstä käy ilmi, että kyselyyn vastanneet kokevat heihin suhtauduttavan lehdissä hyvin, mutta työsuhteiden luominen on hankalaa. Koulutuksen he kokevat palvelevan kirjoittavan toimittajan työtä, mutta toivoisivat silti koulutukseen enemmän yhteiskunnallisia aineita ja kirjoittamista. Asiasanat: medianomi, toimittaja, medianomikoulutus, toimittajakoulutus

3 ABSTRACT Sanna Suopanki. Bachelors of Media as writing journalists. Experiences in education and print media by students and graduates of media and communication. Turku, Autum Language: Finnish, 42 pages, 1 appendix. Diaconia Polytechnic, Turku unit, Degree Programme in Communication and Media. The aim of this study is to examine the working of students and graduates of the Degree programme in Communication and Media Arts at the Diaconia Polytechnics as writing journalists in the printed media. Also the manner in which the students and graduates have found employment, and the attitudes they have met at editorial offices of newspapers are studied. Finally, the study looks into the question whether the said group of students feels their education meets the requirements of the work of a writing journalist, and, if not, how this education should be further developed. Part of the material for this study was obtained by sending questionnaires via to students and graduates working for newspapers. Since the aim of the interviews was to get the students and graduates to answer the questions extensively and in their own words, the questions used were open in their nature. The interviews carried out via e- mail to get the highest possible number of answers. And also to minimize the influence of the interviewer s own experiences and opinions on the answers. Books dealing with education of journalists and the history of the press as well as studies concerning education in communications have served as further references. These were used to get an overall picture of the history of education of journalists and the opinions of employers on that education. The study shows that the students and graduates interviewed face some difficulties in finding employment. On the other hand, once employed, they feel that attitudes towards them at work are positive. Furthermore, the answers given indicate that those interviewed are of the opinion, that their education provides them with the basic skills needed in the work of a writing journalist, but feel that the degree programme could include more teaching in social studies and writing skills. Key words: bachelor of media journalist, education in communication and media, journalism training

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 2 VIESTINNÄN KOULUTUS Viestinnän koulutuksen historia Yhteiskunnallisen korkeakoulun toimittajakoulu Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulu Helsingin yliopiston viestintätieteiden laitos Jyväskylän yliopiston journalistiikan linja Medianomikoulutuksen historia Viestinnän koulutus Diakonia-ammattikorkeakoulussa 16 3 VIESTINNÄN KOULUTUS YRITYSTEN NÄKÖKULMASTA Medianomikoulutus vastaan yliopistokoulutus Tulevaisuuden journalistit 23 4 MEDIANOMI KIRJOITTAVANA TOIMITTAJANA Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat printtimediassa Opiskelijoiden kokemukset printtimediasta Opiskelijoiden mielipiteet koulutuksesta 31 5 YHTEENVETO 35 LÄHTEET 37 LIITTEET Liite 1. Lomakehaastattelu 41

5 1 JOHDANTO Medianomikoulutusta annetaan 18 ammattikorkeakoulussa. Vanhimmat medianomikoulutusohjelmat ovat 14-vuotiaita. Medianomikoulutusohjelmat ovat suuntautuneet pääosin kuva-, valo- ja ääni-ilmaisuun, tuottamiseen, ohjaamiseen, käsikirjoittamiseen, mainontaan ja multimediatuotantoon. Kuusi ammattikorkeakoulua antaa oman ilmoituksensa mukaan toimituksellisiin tehtäviin antavaa koulutusta. Näistä kuudesta koulusta ammattilaiset laskevat kolmen tai neljän koulun antavan journalistista koulutusta. Vanhin näistä koulutusohjelmista on vuonna 1997 perustettu Diakoniaammattikorkeakoulun monimediatoimittajan koulutusohjelma. Medianomi on työnantajille tuttu sähköisissä viestimissä, mutta sielläkin enemmän teknisissä kuin toimituksellisissa töissä. Neljästä journalistisesti painottuneesta koulusta kaksi keskittyy puhtaasti sähköisten viestimien toimittajien koulutukseen, yksi antaa pelkästään printtimedian toimittajakoulutusta ja yhdessä voi opiskella sekä sähköistä että printtimediaa. Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat työskentelevät etenkin opiskeluaikana kirjoittavina toimittajina. Itsekin olen vahingossa ja todennäköisesti myös pysyvästi ajautunut printtimedian puolelle sähköisiin medioihin suuntautuneista monimediatoimittajaopinnoista huolimatta. Lopputyössäni selvitän, millaisia kokemuksia koulumme opiskelijoilla on työskentelystä sanomalehdissä. Opintojeni varrella olen joutunut selittelemään koulutustani ja joskus myös kuulemaan vähättelyä koulutuksestani. Ikävin kokemus oli ensimmäisessä harjoittelupaikassani Ylen radiouutisissa, jossa harjoitteluohjaajakseni määrätty toimittaja sanoi, ettei ole väliä, mitä alaa toimittaja on opiskellut, kunhan hän on opiskellut sitä yliopistossa. Puolen vuoden opiskelun jälkeen se oli aikamoinen isku itsetunnolle, enkä ainakaan minä saanut hänen päätänsä harjoittelun aikana kääntymään. Tämän kokemuksen jälkeen olen miettinyt, onko tuo harjoitteluohjaajani asenne yleinen ja onko muilla opiskelijoilla ollut vastaavia kokemuksia. Aloin miettiä, millaista ope-

6 6 tuksemme tulisi olla, jotta se hyväksyttäisiin muiden toimittajiksi pätevöittävien alojen rinnalle. Alettuani työskennellä lehdissä, aloin miettiä, onko printtimediassa toimittajina työskentelevillä medianomeilla ikäviä kokemuksia lehdistä työskentelemisestä. Omat kokemukseni sanomalehdestä ovat positiivisia. Lopulta päädyin pohtimaan, kuinka koulutuksemme pätevöittää toimimaan toimittajana printtimediassa, kun meille ei varsinaisesti opeteta lehtikirjoittamista. Lopputyöni perustuu näille pohdinnoille. Tein printtimedioissa työskenteleville Diakonia-ammattikorkeakoulumme oppilaille sekä koulustamme valmistuneille medianomeille lomakehaastattelun, jolla kartoitin, millaisissa lehdissä he työskentelevät, kuinka he ovat luoneet työsuhteensa, kuinka heihin on medianomeina suhtauduttu ja kuinka he kokevat koulutuksensa ja työnsä vastaavan toisiaan. Työnantajien suhtautumista medianomeihin toimittajina lehdissä perehdyin käynnissä olevan Journalismi ja viestintäammattien tulevaisuus -projektin tutkimusten kautta. Lopputyöni alussa käyn läpi myös toimittajakoulutuksen historiaa.

7 7 2 VIESTINNÄN KOULUTUS Suomessa viestintää voi opiskella yhdeksässä yliopistossa, 18 ammattikorkeakoulussa ja 44 ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa. Vuonna 2004 yliopistoissa oli viestinnän opiskelijoille alle 400 aloituspaikkaa, ammattikorkeakouluissa aloituspaikkoja oli noin 870 ja toisen asteen oppilaitoksissa aloituspaikkaa ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen ja lisäksi 340 aloituspaikkaa ammatti- ja erikoisammattitutkintoon johtaviin koulutuksiin. (Stenvall-Virtanen & Olin 2004b, 6 7, 12.) Lisäksi viestinnän opetusta tarjotaan 27 kansanopistossa vajaan vuoden kestävillä kursseilla (Stenvall- Virtanen & Olin 2004b, 21 22). Vuonna 2002 Suomessa suoritettiin noin viestintäammatteihin johtavaa tutkintoa. Niistä noin 870 suoritettiin toisen asteen ammatillisissa kouluissa. Ammattikorkeakouluista valmistui 445 medianomia ja yliopistotutkintoja suoritettiin 300. Lisäksi noin 350 suoritti ammatti- tai erikoisammattitutkinnon näyttötutkintojärjestelmässä. (Stenvall- Virtanen & Olin 2004b, 7.) Yliopistoissa varsinaista toimittajakoulutusta annetaan neljässä yliopistossa. Suomenkielistä toimittajakoulutusta annetaan Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa. Ruotsinkielistä koulutusta annetaan Åbo Akademin Vaasan yksikössä sekä Helsingin yliopiston alaisessa Svenska Social och Kommunnalhögskolanissa. Tiedottajaksi ja viestinnän asiantuntijaksi voi opiskella Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa. Lisäksi Helsingin kauppakorkeakoulussa voi opiskella pääaineena viestintää. Laaja alaista viestinnän asiantuntemusta voi opiskella Turun yliopiston mediatutkimuksessa ja Vaasan yliopiston viestintätieteiden laitoksella. Lisäksi viestintäaineisiin lukeutuvaa informaatiotutkimusta voi opiskella Oulun ja Tampereen yliopistojen informaatiotutkimuksen laitoksilla sekä Åbo Akademissa. Lapin yliopiston mediatieteen yksikössä ja Taideteollisessa korkeakoulussa koulutetaan taiteen ja viestinnän ammattilaisia. (Stenvall-Virtanen & Olin, 2004b, 30.) Ammattikorkeakouluista oman ilmoituksensa mukaan kuusi antaa toimituksellisiin tehtäviin johtavaa koulutusta. Koulut ovat Arcada-Nylands svenska yrkeshögskola, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), Helsingin ammattikorkeakoulu (Stadia), Oulun seudun

8 8 ammattikorkeakoulu (OAMK), Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Niiden viestinnän koulutus suuntautuu journalismin tai joukkoviestinnän opetukseen. (Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 4, ) Viestinnän koulutusohjelmat ammattikorkeakouluissa tutkimuksessa (2004) esitetään kuitenkin karkeasti koulutuskuvauksia arvioimalla, että edellisistä ainoastaan Diakin viestinnän koulutusohjelman vahvimpana painopisteenä on journalistinen näkökulma. Tutkimuksessa Diakin rinnalle nostetaan Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulun (Helia) toimittajakoulutus, joka tutkimuksen aikaan oli vasta alkamassa eikä silloin ollut vielä selkeästi muotoutunut. Lisäksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta tutkimuksessa huomautetaan, että se voidaan luokitella myös journalistisen tai monialaisen näkökulman alle. (Stenvall-Virtanen & Olin 2004a, 30.) Edellä mainitussa tutkimuksessa muiden ammattikorkeakoulujen viestinnän koulutus on luokiteltu monialaisen, sisällöntuotannon tai visuaalisen näkökulman alle. Tutkimuksen mukaan Stadian, Lahden ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Turun ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmat tarjoavat monialaista multimediaan erikoistunutta koulutusta. Visuaalinen näkökulma painottuu Espoon-Vantaan teknillisessä ammattikorkeakoulussa, Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa ja Svenska yrkeshögskolanissa. Sisällöntuotannon näkökulma painottuu Arcadan, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Laurea ammattikorkeakoulun, Oulun seudun ammattikorkeakoulun, Pirkanmaan ammattikorkeakoulun, Pohjois- Karjalan ammattikorkeakoulun, Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun sekä Satakunnan ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmissa. ( Stenvall-Virtanen & Olin 2004a, 30.) Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusväylät journalismin ja joukkoviestinnän alalla -tutkimuksen (Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002) mukaan toimittajakoulutukseen kuuluu olennaisesti yhteiskunnallisten aineiden opetus. Oletettavasti tästä syystä vain harvan ammattikorkeakoulun lasketaan antavan journalistista opetusta. Itse laskisin toimittajakoulutusta antaviksi ammattikorkeakouluiksi Diakin, Helian ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun lisäksi Oulun seudun ammattikorkeakoulun (OAMK), jossa on journalismin suuntautumisvaihtoehto, joka opinto-oppaan

9 9 ainevalikoiman perusteella on samankaltainen Diakin monimediatoimittajan suuntautumisvaihtoehdon kanssa. Oulussa journalismin suuntautumisvaihtoehdossa opetetaan radio-, tv- ja verkkotoimittajuuden lisäksi myös lehtityötä. 2.1 Viestinnän koulutuksen historia Suomalainen joukkoviestintä sai alkunsa Turusta. Suomalainen toimittajakoulutus syntyi yli sata vuotta myöhemmin, mutta pohjoismaista Suomi oli tuolloin edelläkävijä. Suomen ensimmäinen sanomalehti Ådo Tidningar, virallisesti Tidningar Utgifne Af et Sälskap i Åbo, alkoi ilmestyä Siihen asti Suomessa oli luettu ruotsalaisia ja saksalaisia lehtiä. Åbo Tidningarin perustivat oppineiden Aurora-seura. Lehden toimittaminen lankesi seuran sihteerille, latinan kielen dosentille ja tulevalle professorille Henrik Gabriel Porhanille. Lehdessä ei käsitelty ulkomaan eikä edes kotimaan virallisia uutisia. Vanhan tavan mukaan ne kuuluivat virallisille Stocholms Post-Tidningarille ja Inrikes Tidningarille. Åbo Tidningarin uutiset koskivat hovioikeutta, tuomiokapitulia, virkanimityksiä ja oppineen maailman tapahtumia. Useat yliopiston opettajat kirjoittivat artikkeleita omilta aloiltaan. (Tommila & Salokangas 1998, ) Niin kauan kun lehtiä julkaistiin vain yliopistokaupungeissa, ensin Turussa ja sitten Helsingissä, lehtien toimittajat olivat pääosin yliopiston professoreita. Kun lehdistö levisi muualle maahan tuli toimittajiksi myös opettajia, pappeja ja virkamiehiä. Kaikkien yliopistotutkinto oli nykynäkökulman kannalta toimittajan työhön sikäli sopiva, että 1852 yliopiston tutkintouudistukseen asti kaikilla valmistuneilla oli hyväksymismerkintä kaikista filosofisen tiedekunnan yhdestätoista aineesta. Toimitustyöhön näitä oppineita ei kuitenkaan opetettu. Koska lehdet ilmestyivät harvaan, tekivät toimittajat työtänsä vapaa-ajalla. Usein työ saattoikin olla toisten lehtien plagioimista ja ulkomaisten lehtien uutisten kääntämistä. Vasta Zacharias Topelius ( ) oli ensimmäinen ammattitoimittaja toimiessaan Helsingfors Tidiningin toimittajana (Tommila & Salokangas 1998, 32.) Vuonna 1847 perustettu suomenkielinen Suometar lehti kehitti avustajajärjestelmän maaseutukirjeillä. Pian muut lehdet ottivat Suomettaresta mallia ja vuosina

10 10 suomenkielisillä lehdillä oli arviolta maaseutukirjeenvaihtajaa. Aluksi kirjeenvaihtajat olivat pääasiassa pappeja, lukkareita ja opettajia. Mutta tavallisetkin ihmiset uskaltautuivat toimintaan mukaan. Lehdet antoivat palstoillaan ohjeita maaseutukirjeiden laatimiseen. Maaseutukirjeenvaihtoa käytiin lehdissä aina 1910-luvulle asti. (Tommila & Salokangas 1998, ) Helsingfors Dagbladet ( ) oli ensimmäinen suomalainen sanomalehti jolla oli oikea toimitus eikä vain yksi toimittaja eli päätoimittaja avustajineen. Dagbladet oli myös ensimmäinen pohjoismainen sanomalehti, joka alkoi ilmestyä seitsemänä päivänä viikossa (Tommila & Salokangas 1998, 57.) 1860-luvun jälkeen toimittajien tarve kasvoi ja toimituskunta ammatillistui. Yhä suurimmalla osasta toimittajia oli akateeminen loppututkinto, mutta työn ammatillistumisen myötä esimerkiksi opettajat jättivät säännöllisen toimitustyön ja siirtyivät avustajiksi. Toimittajaksi ryhtyi myös ylioppilaita ja akateemiset opintonsa keskeyttäneitä. Järjestötoiminta pätevöitti erityisesti työväenlehdistön toimittajaksi, missä akateeminen koulutus oli muutenkin harvinaista. (Tommila & Salokangas 1998, 79.) 1890-luvulla lehtimiehistä noin 40 prosentilla oli akateeminen loppututkinto (Tommila 2000, 53) luvun alkupuoliskolla sanomalehtialan kasvaessa toimittajien koulutustaso aleni. Vuonna 1905 toimittajista noin 60 prosenttia oli vähintään ylioppilaita ja joka neljännellä oli akateeminen loppututkinto. Ei-ylioppilaiden osuus kuitenkin kasvoi jatkuvasti. Toimittajien palkkataso oli niin huono, etteivät akateemisen tutkinnon omaavat halunneet sanomalehtiin töihin. (Tommila & Salokangas 1998, 199.) Lehtityö opittiin käytännössä kuten tähänkin asti, mutta oppijat eivät enää olleet oppineita, kuten aikaisemmin Yhteiskunnallisen Korkeakoulun toimittajakoulu Suomessa aloitettiin ensimmäisenä pohjoismaissa toimittajakoulutus. Kansalaiskorkeakoulu myöhemmin Yhteiskunnallinen Korkeakoulu perustettiin Helsinkiin vuonna Alusta lähtien koulun tutkintoihin kuului sanomalehtitutkinto. (Salminen 2004, 39.)

11 11 Ensimmäisinä vuosina tutkintoon ei sisältynyt varsinaisia sanomalehtialan opintoja. Opiskelijoiden täytyi suorittaa ylempi arvosana valtio-opissa, historiassa ja kansantaloustieteessä. Alempi arvosana täytyi suorittaa valtiosääntö- ja hallinto-oikeudessa, sosiaalipolitiikassa ja osuustoimintaopissa. (Salminen 2004, 40.) Alkuvuosina koulutus ei ehkä juuri näistä syistä ollut työnantajien keskuudessa kovin suosittu. Esimerkiksi turkulainen Uusi Aura kehotti työpaikkailmoituksessaan YKK:n käyneitä olemaan vaivautumatta. Toisaalta koulutuksen ei katsottu olevan tarpeeksi yleissivistävää. (Salminen 2004, 42.) Toisaalta tässä vaiheessa toimittajia pidettiin jo itseoppineina käsityöläisinä (Tommila ja Salokangas 1998, 199). Vuonna 1927 Sanomalehtitutkinnon vaatimuksiin tuli ylemmän arvosanan suorittaminen sanomalehtiopista. Aine jakautui teoriaan ja käytäntöön. Teoria koostui yhteiskuntaopin perusteista, historiasta, painovapaudesta, tekijänoikeudesta sekä toimittajan kutsumuksesta. Käytännössä koulussa opiskeltiin lehtitekniikkaa, lehden osastoja, tekstin hankintaa, käsikirjoituksen muotoilua, otsikointia, taittoa sekä kuvitustekniikkaa. Samoja käytännönaineita opiskellaan yhä. (Salminen 2004, ) 1930-luvun alussa YKK:ssa otettiin käyttöön nykyaikaan asti jatkunut kaksiportainen tutkintomalli. Opiskelija saattoi suorittaa tieteellisemmän yhteiskuntatieteen kandidaatin tutkinnon sanomalehtiopissa tai vanhan käytännönläheisemmän toimittajan ammattitutkinnon ja sen suoritettuaan siirtyä suorittamaan ylempää kandidaatin tutkintoa. Myöhemmin kun tutkintojen määrä kasvoi, ne jaettiin kahteen ryhmään, joista käytettiin opetusjaoston nimeä. (Salminen 2004, 41.) 1949 YKK:hon perustettiin yhteiskuntaopin tiedekunta, jonne kandidaatin tutkinto siirrettiin. Sanomalehtitutkinto jäi opetusjaostoon ammattitutkinnoksi. (Salminen 2004, 44.) Vuonna 1947 YKK sai sanomalehtiopin professuurin, joka oli myös ensimmäinen alan professuuri Pohjoismaissa (Salminen 2004, 52). Vuonna 1960 Yhteiskunnallinen Korkeakoulu muutti Tampereelle (Salminen 2004, 56). Vuonna 1966 se muuttui Tampereen yliopistoksi (Salminen 2004, 39) sanomalehtitutkinto muuttui toimittajatutkinnoksi, joka oli edellistä käytännönläheisempi ja opetus tiivistettiin kahteen vuosikurssiin. Päästäkseen opiskelemaan toimittajatutkintoa täytyi suorittaa esiharjoittelu ja pääsykoe, joka mittasi ammatillista osaamista. Kaikilla toimit-

12 12 tajatutkintoa suorittamaan päässeillä oli siis kokemusta toimitustyöstä jo ennen koulutusta. Tämä asetti opetusjaoston toimittajatutkintoa opiskelevat yliopiston puolella lehdistö- ja tiedotusoppia opiskelevia parempaan asemaan työnhaussa. Tätä ennen tiedekunnan ja opetusjaoston opiskelijoiden välillä ei ollut suurta eroa. Samat opettajat opettivat kaikkia, vain tutkintotavoitteet erosivat toisistaan. (Salminen 2004, ) 1966 yliopiston lehdistö- ja tiedotusoppi jaettiin kahteen linjaan: sanoma- ja aikakauslehtilinjaan ja radio- ja televisiolinjaan (Rantanen 1997, 131) luvun puolivälissä tiedotusopin (ent. lehdistö- ja tiedotusoppi) professorit yrittivät lakkauttaa käytännönläheisen toimittajakoulutuksen integroimalla se hallinnollisesti tiedotusoppiin (Salminen 2004, 104) luvun koulutusratkaisuista johtuen toimittajakoulutusta Tampereen yliopistossa ovat antaneet viestintään tutkimuksellisesti pätevöityneet sosiologit, psykologit, historioitsijat ja valtio-oppineet (Salminen1998, 30). Aikaisemmin useat johtavat opettajat tulivat virkoihinsa vankalla sanomalehtitaustalla. Esimerkiksi ensimmäinen sanomalehtiopin professuurin, 1947, haltijalla Eino Suovalla oli toimittajakokemusta (Salminen 2004, 52) luvulle asti vaikuttaneella Pentti Salmelinilla oli toimittajakokemusta 1950-luvulta Suomen sosiaalidemokraatin ulkomaanosastolta (Salminen 2004, 56). Vuodesta 1963 lähtien lehdistötutkimusta johtanut vankan käytännön kokemuksen omannut professori Raimo Vehmas teki vielä liikkeen takaisin sanomalehteen, kun siirtyi 1970 Aamulehden päätoimittajaksi (Salminen 2004, 84, 86). Opetusjaostot lakkautettiin vuonna 1993, ja vasta silloin, tiedekunnan ja opetusjaoston antama journalistinen koulutus yhdistettiin (Tampereen yliopisto 2005a). Tampereen yliopiston tiedotusopin koulutuksessa on yhä käytännönläheisempi journalistinen linja ja teoreettisempi yleinen linja (Stenvall-Virtanen & Olin 2004b, 31). Vaikka Tampereen yliopistossa on ollut radio- ja tv-opin professuuri vuodesta 1969 lähtien (Salminen 2004, 55), oli toimittajakoulutus pitkään ylivälineellistä. Toimittajakoulutuksen perustana käytettiin kirjoittavan toimittajan työtä, jolle lähdettiin rakentamaan radion ja television vaatimia valmiuksia. Vaikka toimittajakoulutus ainakin alun perin oli hyvin käytännönläheistä, niin oman yliopistoradion opiskelijat saivat vasta 1990-luvun taitteessa. Silloin myös lisättiin sähköisen joukkoviestinnän tutkimus- ja opetusvirkoja. (Luostarinen 1991,16.)

13 13 Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedotusopinlaitoksen tiedotusoppi on tänä päivänä jakautunut kolmeen: toimittajan ammattiin kouluttavaan journalistiikan linjaan, lehtikuvaajan ja kuvatoimittajan ammatteihin kouluttavaan kuvajournalismin linjaan ja yleiseen linjaan, joka tähtää joukkoviestinnän asiantuntijatehtäviin mediakulttuurin, mediakasvatuksen ja viestintäpolitiikan aloilla. (Tampereen yliopisto 2005b.) Journalistiikan linjan opiskelijat opiskelevat perusopintoina johdatusta tiedotusoppiin, media-analyysia, mediahistoriaa, mediainstituutioita ja viestintäoikeutta ja journalistietiikkaa. Aineopinnoissa journalistiikan opiskelijat opiskelevat journalismin perusteita, johon kuuluvat journalismin lajit ja kielenhuolto. Journalistisen työn alle kuuluvat lehtityö ja verkkolehti, radiotyö ja televisiotyö sekä tyylioppi ja harjoittelu raportteineen. Lisäksi aineopintoihin kuuluu tiedotustutkimusta ja visuaalista journalismia. Journalistiikan syventävissä opinnoissa journalistiikan opiskelija osallistuu yhden journalistisen välineen syventävään kurssiin, journalististen työmenetelmien kurssiin, erikoistoimittajakurssiin sekä journalistisia käytäntöjä arvioivaan kurssiin. Lisäksi syventäviin opintoihin kuuluvat muun muassa tutkielmaopinnot ja pro gradu. (Tampereen yliopisto 2005b.) Näiden lisäksi tulevat kieli- ja sivuaineopinnot. Radio- ja televisiotyön kursseilla opiskellaan journalististen ominaispiirteiden lisäksi myös tekniikkaa äänittämisestä ja kuvaamisesta editoimiseen (Tampereen yliopisto 2005b) Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulu 1967 Sanoma Osakeyhtiön Aatos Erkko perusti oman toimittajakoulun nostaakseen toimittajakunnan tasoa, statusta ja motivaatiota. Samalla Erkko alkoi kehittää lehtiensä sisältöä, mikä ei olisi onnistunut ilman päteviä toimittajia. Toimittajakoulun tehtävä oli kouluttaa yleistoimittajia, joita Erkon mielestä ei arvostettu tarpeeksi. (Salminen 2004, 80.)

14 14 Mallinsa koululle Erkko haki Eurooppalaisista toimittajakouluista. Koulutus kesti 15 kuukautta, mistä valtaosa oli toimitusharjoittelua. Vajaa kolmannes koulutuksesta oli journalismin luentoja ja yleistietoutta. (Salminen 2004, 80.) Sanoman toimittajakoulu osoittautui menestykseksi. Parhaimmillaan kouluun oli jopa hakijaa. (Salminen 2004, 82.) Toimittajakoulussa koulutettiin kahdellatoista pitkällä kurssilla 250 yleistoimittajaa Sanoma Osakeyhtiön tarpeisiin luvulla toimittajakoulussa koulutettiin kaksi kurssia erikoistoimittajia. Koulu on yhä olemassa, mutta tällä hetkellä koulussa keskitytään oman konsernin lisä- ja täydennyskoulutukseen. (Sanoma Osakeyhtiö 2005.) Helsingin yliopiston viestintätieteiden laitos Helsingin yliopistoon perustettiin vuonna 1966 lehdistöopin lehtoraatti. Tutkintovaatimusten osalta se teki yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa. Lehdistöoppi muutettiin 1968 tiedotusopiksi ja myöhemmin viestinnäksi. (Salminen 2004, ) Pääaineena viestintää Helsingin yliopistossa on voinut opiskella vuodesta 1976 (Rantanen 1997, 134). Koulutus Helsingissä muotoutui teoreettiseksi elinkeinoelämän tarpeiden takia, kun elinkeinoelämä tarvitsi organisaatioviestinnän osaajia. Tampereella opetus keskittyi vain joukkoviestintään. Professuurin viestintä sai vuonna Koulutus on viestinnän tutkimusta, vaikka suuri osa opiskelijoista menee tiedotusvälineiden palvelukseen. (Salminen 2004, & Luostarinen 1991, 74.) Ruotsinkielisessä Svenska social- och kommunalhögskolanissa sen sijaan oli Tampereen mallin mukainen lyhytmuotoinen journalistitutkinto (Salminen 2004, 98). Koulutus alkoi 1969 ja oma ohjelmansa siitä tuli 1970-luvun alussa (Kupari 2002, 82). Koulu tuli 1990-luvulla Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan alaiseksi ja silloin Helsingin yliopisto sai varsinaisen journalismin koulutussuunnan (Salminen 2004, 177). Koska Helsingin yliopiston viestinnän koulutusta ei lasketa varsinaiseksi toimittajakouluksi (Stenval-Virtanen & Olin 2004b, 30), en käsittele koulutusta tätä enempää.

15 Jyväskylän yliopiston journalistiikan linja Jyväskylän yliopistoon perustettiin 1980-luvun puolivälissä journalistiikan linja ja professuuri (Salminen 2004, 227). Jyväskylässä Humanistiseen tiedekuntaan kuuluvan viestintätieteiden laitoksen journalistiikan linjan perusopintoihin kuuluu mediahistoriaa, viestintäoikeutta, journalistietiikkaa ja media-analyysia. Lisäksi opiskelijoilla on kielenhuoltoa. Jyväskylässä aineopintoihin kuuluu uutistyön peruskurssi ja välineiden peruskurssit: lehti-, televisio- ja radiotyötä. Lisäksi aineopintoihin kuuluu harjoittelu sekä tutkimuskursseja. Syventävissä opinnoissa välinekursseja on verkkojournalismi, radio- ja televisiotyön kurssit sekä aikakauslehtikurssit kutakin. Opintoihin kuuluu journalismin erikoiskursseja kuten ulkomaan uutisointi, kehitysmaajournalismi, ja tutkivajournalismi, kaunokirjalliset tekniikat lehtitekstissä. Lisäksi on analyysi-kursseja, englannin opinnot ja harjoittelu Ylen Keski- Suomen uutisissa. Syventäviin opintoihin kuuluvat myös tutkimuskurssit ja pro gradu. (Jyväskylän yliopisto 2005.) Radiotyössä ja televisiotyössä opiskellaan journalististen ominaispiirteiden lisäksi tekniikkaa (Jyväskylän yliopisto 2005). 2.2 Medianomikoulutuksen historia Ammattikorkeakoulut syntyivät Suomeen 1990-luvun alussa. Virallisesti ammattikorkeakouluilla pyrittiin korjaamaan koulutusjärjestelmämme toimintahäiriöitä, lähentämään koulutusta ja työtä, vastaamaan ammatilliseen osaamiseen kohdistuneisiin uusiin vaatimuksiin sekä parantamaan Suomen kilpailukykyä maailmalla. Epävirallisesti uudella koulutusportaalla pyrittiin nostamaan ammatillisen koulutuksen kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa. (Rinne 2002, ) Ammattikorkeakoulujen kokeilulaki astui voimaan 1991 ja laki vakinaisista ammattikorkeakouluista 1995 (Rask 2002, 32). Ensimmäiset kokeiluluvat myönnettiin alkaen. (Salminen 2002, 23.) Ensimmäiset medianomikoulutusohjelmat aloittivat samana vuonna Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Lahden ammattikorkeakoulussa (Vies-

16 16 tintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 9). Molemmat koulut luokitellaan monialaista/multimediaan painottuvaa viestinnän koulutusta antaviksi kouluiksi (Stenvall-Virtanen 2004, 30). Seuraavaksi aloittivat Stadian ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun medianomilinjat vuonna 1996 (Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 9). Stadia kuuluu monialaista viestinnän koulutusta antaviin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu visuaalista näkökulmaa painottaviin kouluihin (Stenvall-Virtanen 2004, 30). Journalistista näkökulmaa painottavista kouluista ensimmäisenä medianomikoulutuksen aloitti Diakonia-ammattikorkeakoulu vuonna Heliassa koulutus aloitettiin (Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 9.) Joissain tutkimuksissa journalistisen näkökulman alle laskettavat Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu aloitti medinomikoulutuksen tarjoamisen 1998 ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2000 (Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 9). Medianomi-tutkintonimike oli ennen ammattikorkeakouluja käytössä ammatillista koulutusta tarjoavissa opistoissa viestintään suuntautuvien tutkintojen nimikkeenä. 2.3 Viestinnän koulutus Diakonia-ammattikorkeakoulussa Diakonia-ammattikorkeakoulun juuret juontavat vuoteen 1993, jolloin Turun kristillisellä opistolla pohdittiin viestinnän koulutuksen aloittamista. Koulutusta ajateltiin erityisesti kirkon tiedotus- ja journalistisiin tehtäviin aikoville. Suunnittelua varten opisto kartoitti viestinnän koulutuksen tarjonnan kansanopistoissa ja muissa oppilaitoksissa. Kartoittajat havaitsivat, että radiotoiminnan koulutukselle olisi tarvetta. Suunnittelu johti Seurakunnallisen radiotyön monimuotokoulutuksen tarjoamiseen lukuvuonna , mutta koulutukseen ei tullut riittävästi opiskelijoita, ja siitä luovuttiin. Seurakunnallisen radiotyön rinnalla opistolla kuitenkin ideoitiin nuorille tarjottavaa radiotoiminnan linjaa, jota suunniteltiin vuodesta (Issakainen 2005.) Syksyllä 1995 Turun kristillisellä opistolla alkoi vuoden mittainen radiotoiminnan kansainvälisyyslinja, jonka vastuuhenkilöksi tuli toimittaja Tapio Kujala. Samana syksynä Kujala alkoi tehdä työtä yhdessä opiston koulutussuunnittelijan Tytti Issakaisen kanssa

17 17 viestinnän ammatillisen koulutuksen saamiseksi opistoon. Opiston koulutus profiloitiin sellaiseksi, ettei vastaavaa ollut muissa oppilaitoksissa. Opetuksen painopistealueiksi valikoitui digitaalisuus, etiikka, estetiikka ja kansainvälisyys. Oppiaineissa korostettiin monimediajournalismia, viestintäkasvattajan pedagogisia taitoja ja monikulttuurisuutta. Lisäksi valinnaisina opintoina oli tarjolla kirkkojen ja humanitaaristen järjestöjen viestintäkoulutusta. Medioiksi valikoituivat sähköiset mediat, koska lehtityötä oli tarjolla riittävästi muissa kouluissa. (Issakainen 2005.) Alussa medianomien ei kuitenkaan suunniteltu työskentelevän toimittajina. Medianomien ajateltiin työllistyvän oppilaitoksiin mediakonsulteiksi, sähköisten oppimateriaalien tuottajiksi, tietotekniikan käyttäjäohjeistojen asiantuntijoiksi, viestintäpajojen yms. suunnittelijoiksi, ohjaajiksi tai konsulteiksi, äänisuunnittelijoiksi, äänenkäsittelijöiksi ja mainostoimistoihin verkkomainonnan tuntijoiksi. (Turun kristillinen opisto 1996.) Oppiaineina ensimmäisellä kurssilla oli muun muassa musiikkitieto, etiikka, mediaetiikka, kehitysmaatieto, viestintäkasvatus, yhteiskuntahistoria, puheviestintä, radiotekniikka, radion ohjelmatyö, journalismi, koulutusteknologia, pedagogiikka, videotyö ja tietoverkot (Turun kristillinen opisto 1996). Ensimmäinen lupahakemus Turun kristillisen opiston viestinnän koulutukselle hylättiin opetusministeriössä. Suurimpana syynä hylkäämiselle oli ilmeisesti ammattikorkeakoulujen käynnistyminen Suomessa. Lupahaku käynnistettiin uudelleen. Lupa opistotasoiseen medianomikoulutukseen myönnettiin kesällä Koulutukselle tuli kolme vaihtoehtoista opintosuuntaa: nykyisten viestintäkasvattajien ja monimediajournalismin rinnalla oli tuolloin kirkon, hamanitaaristen jäsjestöjen ja kansalaistoiminnan viestinnän opinnot, josta on yhä nähtävissä jälkiä nykyisessäkin kurssitarjonnassa. (Issakainen 2005.) Diakonia-ammattikorkeakoulu aloitti kokeiluluvalla (Salminen 2002, 34), mutta medianomien koulutus alkoi Turun kristillisellä opistolla ensin opistoasteisena Marraskuussa 1997 opetusministeriö vahvisti väliaikaisen Diakoniaammattikorkeakoulun koulutusohjelmat, joiden joukossa oli myös viestinnänkoulutusohjelma. Ammattikorkeakouluasteisena medianomikoulutus alkoi Diakissa tammikuussa Diakin toiminta vakinaistettiin vuonna (Issakainen 2005.) Turun kristilli-

18 18 sen opiston medianomikoulutus oli alusta lähtien korkea-astetasoista eli 4 vuotta ja 160 opintoviikkoa, koska jo silloin tiedettiin, että koulutus tullaan siirtämään ammattikorkeakouluun. (Grönberg 1997; Vismanen 1997.) Nykypäivänä Diakissa on kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: monimediatoimittajan suuntautumisvaihtoehto ja viestintäkasvattajan suuntautumisvaihtoehto. Monimediatoimittaja tuottaa journalistisia tekstejä ensisijaisesti sähköisiin medioihin. Koulutus jakautuu kolmeen välineeseen, radio, tietoverkko ja televisio, joita jokaista opiskellaan vuosi. Diakissa monimediatoimittajan opintoihin kuuluu viestinnän perusteita, mediaanalyysia, mediahistoriaa, mediakulttuuria, viestinnänlainsäädäntöä ja mediaetiikkaa. Samankaltaisia kursseja on tarjolla myös Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa. Diakissa tekniikka painottuu yliopistoja enemmän. Tarjolla on useita radiotekniikan, verkkotekniikan ja televisiotekniikan kursseja. Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen opintooppaiden mukaan yliopistoissa tekniikan opetus hoidetaan journalististen kurssien ohessa. Diakissa kaikissa välineissä tehdään paljon tuotantoja. Radiovuonna opiskelijat tuottavat kerran viikossa radio-ohjelmaa. Verkkovuonna opiskelijat julkaisevat viikoittain päivitettävää verkkolehteä. Televisiovuonna opiskelijat tekevät ainakin yhden tuotannon Ylen Teema-kanavalle. Tampereella on yliopistoradio ja verkkolehti, joihin opiskelijat tekevät kurssien aikana sisältöä. Jyväskylässä radio- ja televisiokurssien tuotannot menevät Yleisradiolle. Diakin koulutukseen kuuluu myös tiedottamista, journalismia, radio- ja televisiojournalismia sekä verkkojournalismia ja kuvajournalismia, lisäksi on muutamia kirjallisen viestinnän kursseja, tv-käsikirjoittamista ja digitaalisen median käsikirjoittamista. Diakin opintoihin kuluu vielä puheviestintää ja ilmaisua, kieliopintoja, tutkimuskursseja ja harjoitteluja. Näiden kaltaisia kursseja on myös yliopistoissa. Yliopistoissa opiskelijat lukevat sivuaineena usein jotain yhteiskunnallista ainetta, kuten valtio-oppia, historiaa, filosofiaa tai sosiologiaa. Diakissa opiskelijat tenttivät kolme kurssia yhteiskuntahistoriaa. (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2005; Tampereen yliopisto 2005b; Jyväskylän yliopisto 2005; Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 16. ) Jokaisessa Diakin oppiaineessa on kahdesta seitsemään kurssia. Pakollisia niistä on yhdestä kolmeen kurssia. Kaikkia opinto-oppaassa olevia kursseja ei järjestetä joka vuosi. Tähän asti Diakissa on järjestetty kursseja sen verran kuin tutkintovaatimus edellyttää.

19 19 Todellisuudessa valinnaisuutta ja oman tutkinnon muokkaamismahdollisuutta ei siis ole kovin paljon. Opintosuoritukset Diakissa tulevat useimmiten läsnäolosta tunneilla, esseistä ja muista kirjoitustehtävistä sekä projekteista. Tentittäviä kursseja ja tenttikirjallisuutta on vähän. Ensi vuonna Diakin viestinnän koulutusohjelma on muutosten alla. Tammikuussa 2006 voimaan tulevan uuden opetussuunnitelman mukaan (Opetussuunnitelma 2006) koulutuksessa painotetaan journalistista perusosaamista ja kirjoittamista lisäämällä niiden laajuutta. Suunnitelmassa luvataan suuntautumisopinnot selkeämmin journalistisen osaamisen alueelle. (Opetussuunnitelma 2006.)

20 20 3 VIESTINNÄN KOULUTUS YRITYSTEN NÄKÖKULMASTA Vanhaan aikaan työnantajat olivat sitä mieltä, että toimittajiksi synnytään ja tullaan pitkän linjan kautta. Sittemmin meno on muuttunut Tampereen yliopistolla pidetyssä toimittajakoulutuksen tulevaisuus -seminaarissa vallitsi yksimielisyys sekä oppilaitosten että työnantajajärjestöjen keskuudessa siitä, että toimittajien perus- ja täydennyskoulutus on tapahduttava korkeakoulutasolla. (Nordenstreng 1991, 7.) Journalistien koulutustarvetoimikunta asetti 1980-luvulla tavoitteeksi, että vuoteen 2000 mennessä puolet alalle rekrytoitavista on tuotettava journalistiikan koulutusväylillä (Luostarinen 1991, 12). Vuonna 2000 viestintäammateissa työskenteli reilut henkeä. Lukuun on laskettu toimittajien ja tiedottajien lisäksi myös muun muassa mediayrityksissä toimivat valokuvaajat, äänen ja valaisun ammattilaiset, graafikot sekä matkailualalla tai julkisella sektorilla toimivat multimediasuunnittelijat. (Raittila & Olin 2005, 10, 13.) Journalistiliiton jäseninä on mediayrityksissä työskentelevää (Journalistiliitto 2005). Sanomalehtityötä tekeviä heistä on vajaa puolet ja aikakauslehdistössä työtä tekee yli (Kupari 2002, 112). Vuosina viestintäammattien työtehtävistä arvellaan jäävän eläkkeelle vuosittain hiukan yli tuhat henkeä. Toimitustyötä (lehdet, tv, radio) tekevien osuus tästä on keskimäärin 260 henkeä vuodessa. (Raittila & Olin 2005, 13.) Tällä hetkellä viestintäalalle rekrytoitavista noin puolet on saanut viestintäalan koulutuksen, loput rekrytoidaan muiden alojen opiskelijoista (Kalliokoski 2005, 19). Tällä hetkellä toimitustyötä tekevien koulutus jakautuu siten, että 27 prosentilla toimittajista on ylempi korkeakoulututkinto, 13 prosentilla on alempi korkeakoulututkinto, 11 prosentilla toimittajista on opistoasteen tutkinto ja 38 prosenttia toimittajista on ylioppilaita ja ammattitutkinnon eli keskiasteen koulutuksen suorittaneita (Raittila & Olin 2005, 82). Tilastosta ei selviä, kuinka moni ylioppilastutkinnolla työskentelevä on opiskellut korkeampaa tutkintoa, mutta ei ole koskaan suorittanut sitä loppuun. Toimituksissa tapaa paljon gradua vaille valmiita toimittajia.

21 21 Viestintäalan koulutuksen aloituspaikkoja eri koulutusasteissa on yhteensä vajaat Vuonna 2002 Suomessa suoritettiin noin viestintäalan tutkintoa. Toimittajakoulutusta antaviksi laskettavien yliopistojen (Tampere, Jyväskylä, Helsingin Svenska Social och Kommunalhögskolan ja Åbo Akademin Vaasan yksikkö) ja ammattikorkeakoulujen (Diak, Helia, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja OAMK)) aloituspaikkoja on vuodessa noin 200. (Stenvall-Virtanen & Olin 2004b, 30; Viestintätieteiden valtakunnallinen yliopistoverkosto 2002, 8 9.) 3.1 Medianomikoulutus vastaan yliopistokoulutus Yleisradio palkkasi vuonna 2001 kolmekymmentä medianomia mediatoimittajiksi. Heidän odotettiin yhdistävän tekniikan ja journalismin. Lopulta vain muutama heistä on tehnyt myös journalistista työtä, mutta vanhojen toimittajien työnkuvaan on tullut mediatoimittajien työnkuvan piirteitä. (Kalliokoski 2005, 19.) Yleisradiossa mediatoimittaja muun muassa kuvaa, leikkaa, ohjaa ja tekee grafiikkaa (Ruohonen 2002, 15). Helsingin yliopiston viestinnän professori Osmo A. Wiio oli jo 1980-luvun lopulla sitä mieltä, ettei toimittajatutkinnon tarvitse välttämättä olla akateeminen. Hänen mielestään kolmevuotinen koulutus toimittajille voisi olla riittävä. (Luostarinen 1991, 74.) Wiio tuntuu olevan mielipiteinensä vähemmistössä. Useimmat viestintäalan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että toimittajakoulutus kuuluu yliopistoon, vaikka kaikki heistä eivät olekaan tyytyväisiä yliopistokoulutuksen sisältöön. Viestintäammatit tulevaisuuden Suomessa -tutkimuksen mukaan 64 prosenttia tutkimukseen vastanneista eri viestintätoimialojen yrityksistä (painoviestintä, tv-radio, markkinointiviestintä, AV-tuottajat, muut yritykset) pitää medianomien osaamistasoa hyvänä ja vain kuusi prosenttia huonona. Yliopistokoulutusta 80 prosenttia vastanneista yrityksistä pitää hyvänä ja vain prosentti huonona. (Raittila & Olin 2005, 55.) Tutkimuksessa ei rajattu yliopistokoulutusta vain toimittaja- ja viestintätutkintoihin vaan tutkimus kertoo yleisestä suhtautumisesta yliopistokoulutukseen viestintäalalla (Raittila & Olin 2005, 61).

22 22 Medianomikoulutus on tunnetumpaa ja arvostetumpaa tv- ja radioviestinnän puolella kuin painoviestinnän puolella. Kun vastauksia lähdetään tarkastelemaan toimialoittain, medianomeihin tyytyväisimpiä ovat tv- ja radioalan yritykset. Niistä tutkimukseen osallistuneista 94 prosenttia pitää medianomikoulutusta hyvänä. Huonona koulutusta ei pitänyt kukaan. (Raittila & Olin 2005, 59.) Yliopistokoulutusta alalle pitää hyvänä 82 prosenttia vastaajista eikä kukaan huonona (Raittila & Olin 2005, 61). Vähiten tyytyväinen medianomikoulutukseen on lehdistö. Painoviestinnän edustajista koulutusta pitää hyvänä 44 prosenttia ja huonona yhdeksän prosenttia vastanneista. 18 prosenttia ei kokenut medianomien koskevan heidän yritystään, 15 prosenttia ei osannut sanoa ja 14 prosenttia ei pidä koulutusta hyvänä eikä huonona. (Raittila & Olin 2005, 59.) Yliopistokoulutusta painoviestinnän edustajista pitää hyvänä 78 prosenttia vastaajista. Huonona yliopistokoulutusta ei pitänyt kukaan. (Raittila & Olin 2005, 61.) Radio- ja televisioyritysten suhtautuminen medianomikoulutukseen vaikuttaa hyvältä. Loppujen lopuksi aika harvalla tutkimukseen osallistuneella kuitenkaan on kokemuksia medianomien osaamisesta omassa yrityksessään, vaikka koulutus tunnuttiin tuntevan. Lisäksi suurin osa vastaajien medianomikokemuksista tulee teknisissä töissä työskentelevistä medianomeista ja vastaukset heijastavat enemmänkin tyytyväisyyttä heihin kuin toimittajina työskenteleviin medianomeihin. (Raittila & Olin 2005, ) Vastaajat arvelivat ammattikorkeakoulujen antavan yliopistoja paremmat tekniset valmiudet, mutta erityisesti journalististen työpaikkojen edustajat ja lehdistön edustajat huomauttivat medianomien heikosta yleissivistyksestä. Ammattikorkeakoulujen opetusta pidettiin huonona ja sen epäiltiin johtuvan siitä, etteivät ammattikorkeakoulut itsekään tiedä, minne opetuksellaan pyrkivät. Vastaajat huomauttivat myös, ettei käytännön osaamista voi syntyä ilman teoreettista perustaa. (Raittila & Olin 2005, ) Toisaalta tutkimukseen haastatellut arvostelivat yliopiston toimittajakoulutusta liiasta teoreettisuudesta ja yhteiskunnallisen yleissivistyksen unohtamisessa koulutuksessa. Yliopiston koettiin kouluttavan enemmän mediatutkijoita. Opetukseen toivottiin enemmän yleissivistävää yhteiskunnallista opetusta, kuten historiaa ja kansantaloutta. (Raittila & Olin 2005, 44.)

23 23 Sanomalehtien liiton ja Graafinen teollisuus ry:n teettämän tutkimuksen mukaan toimittajien peruskoulutus voitaisiin siirtää ammattikorkeakouluihin, jotta koulutus selkeytyisi. Asiasta syntyi kuitenkin raportin julkaisun jälkeen lehdissä kiivas keskustelu. Ensin Sanomalehtien liitto sanoutui irti peruskoulutustason madaltamisesta. Kohta kuitenkin liitto ilmoitti toiminnasta vastaavan johtajan Krista Markkulan suulla, etteivät he ole Graafisen liiton kanssa eri linjoilla. Liittojen mielestä yliopistokoulutus on edelleen paras väylä journalistin ammattiin, mutta ammattikorkeakoulujen roolia toimittajakoulutuksessa olisi tulevaisuudessa syytä kasvattaa. Heitä huolettaa ammattikorkeakoulujen painottuminen sähköisiin viestimiin ja teknisiin taitoihin. (Tuohino 2005, 3.) Viestintätyönantajien koulutusasioista vastaava työehtopäällikkö Esa-Pekka Kauppinen visioi raportin synnyttämissä jälkipuheissa, että toimittajat koulutettaisiin kandidaattitasoon ammattikorkeakouluissa ja yliopistoista voisi hakea monitieteistä, journalistista oppia. Tampereen tiedotusopin professori Risto Kunelius ei innostu toimittajakoulutuksen siirtämisestä ammattikorkeakouluille. Hänen mielestään yhteiskunnallista tuntemusta ja ymmärrystä vaativan toimittajan työn hyvä ja järkevä koulutuspaikka on yliopisto. (Tuohino 2005, 3.) 3.2 Tulevaisuuden journalistit Jos toimittaja on fiksu, niin se ei enää erikoistu pelkästään sanomalehden toimittajaksi, vaan se erikoistuu monimediatoimittajaksi. Semmoisia me entistä enemmän palkataan tulevaisuudessa. (haast. maakuntalehden päätoimittaja) (Raittila & Olin 2005, 34.) Tulevaisuuden toimittajalta odotetaan paljon. Osaamista täytyy koko ajan laajentaa. Viestintäammatit tulevaisuuden Suomessa -tutkimuksen mukaan tekniikan ymmärtämisen merkitys viestintäammateissa kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi vastaajista 67 prosentin mielestä. Monitaitoisuuden merkitys kasvaa merkittävästi 53 prosentin mielestä. Sisällöntuotannon merkitys mediasta riippumatta kasvaa merkittävästi 34 prosentin mielestä. (Raittila & Olin 2005, ) Tulevaisuuden journalistien toivotaan ainakin omaavan valmiudet omaksua monimedijournalistin taidot, jos niitä ei valmiina ole. Itse asiassa tutkimukseen vastaajat eivät

24 24 edes oleta, että koulusta valmistuneilla olisi jo kaikki monimediajournalistin taidot valmiina hallussa, mutta ajattelutapa monimediajournalismiin pitäisi luoda jo koulutuksessa. (Raittila & Olin 2005, 34.) Toisaalta moniosaajien pelätään osaavan liian vähän mitään taitoja. Vastaajat uskovat, että monen asian opiskelemisen vuoksi medianomit eivät ehdi tulla minkään välineen kunnollisiksi ammattilaisiksi. (Raittila & Olin 2005, 35.) Tulevaisuudessa yliopistojen toimittajakoulutuksen ei kuitenkaan uskota olevan se paras ja ainoa väylä toimittajalle. Yliopistojen muiden koulutusväylien merkittävyyden toimittajien rekrytoinnissa arvellaankin kasvavan. Yhteiskunnallisten ja humanististen aineiden ammattilaisten lisäksi tulevaisuudessa tarvitaan esimerkiksi insinöörejä tai terveystieteistä valmistuneita toimittajia. (Raittila & Olin 2005, 62.) Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan Simopekka Nortamon mielestä paras koulutus vakavasti otettavassa journalismissa olisi akateeminen loppututkinto, jonka lisäksi olisi saatu journalistinen ammattikoulutus, johon liittyy harjoittelua oikeassa toimituksessa (Salminen 1998, 206). Nortamo ei kuitenkaan määrittele, miltä alalta journalistin akateeminen loppututkinto tulisi olla. Useat journalistit Saksasta, Ranskasta ja Iso- Britanniasta ovat vastaavanlaisen kahden tutkinnon kannattajia (Salminen 1998). Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen on ehdottomasti akateemisen loppututkinnon kannalla. Hän nimeää hyväksi pohjaksi oikeustieteen opinnot, joita voi täydentää yhteiskunnallisilla aineilla. Erikoistumisalasta riippuen hän suosittelee myös talouden, kulttuurihistorian ja politiikan opintoja. (Salminen 1998, 217.) Aamulehden vastaava päätoimittaja Hannu Olkinuoran mielestä toimittajille ei ole yhdenmukaista koulutusmallia. Olkinuora pitää ylioppilaskoulutusta minimivaatimuksena. Hänen mielestään hyvässä toimituksessa on erilaisten koulutustaustojen ihmisiä. Ihannekoulutus on hänen mukaansa käytännön ja akateemisten opintojen tuntumassa. (Salminen 1998, 212.)

25 25 Raittila päätyy tutkimuksessaan (Raittila & Olin 2005) siihen, että harvoissa tulevaisuuden työpaikoissa on kysyntää vain yhden viestintävälineen tai ilmaisumuodon hallitsevilla ammattilaisilla (Raittila & Olin 2005, 72).

26 26 4 MEDIANOMI KIRJOITTAVANA TOIMITTAJANA Diakin koulutus ei varsinaisesti kouluta kirjoittavan toimittajan työhön, mutta journalistiset perusteet kaikissa välineissä ovat kuitenkin samat. Radio- ja televisiotoimittajan täytyy osata kirjoittaa sähkeuutisia. Lehtiuutisessa on olemassa tuo sähkeen runko. Uutisjuttu radiossa tai televisiossa on omanlaatuisensa välineiden vaatimusten vuoksi, mutta sama uutinen siellä on kuitenkin sisällä kuin lehdessäkin. Diakissa opetetaan verkkokirjoittamista: lyhyttä, selkeää, jäsenneltyä ja ulkonäöltään tasamittaista. Samat vaatimukset ovat paikallaan lehtiuutisellekin. Radioon, televisioon ja verkkolehteen kirjoitetaan tekstejä. Näiden tekstien kirjoittamisen opiskelu antaa ihan varmasti aineksia myös lehtikirjoittamiseen. Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat alkaneet yhä enemmän työskennellä kirjoittavina toimittajina, koska lehtityöllä on monia ominaisuuksia, joita radio- ja televisiotyöllä ei ole. Erilaisia lehtiä on Suomi täynnä. Jos kokemus ja raha ovat lehden levikkiä tärkeämpiä, on työmahdollisuuksia paljon: esimerkiksi asiakaslehtiä, henkilöstölehtiä, harrastelehtiä, pieniä kaupunkilehtiä ja maakuntalehtiä suurilevikkisten maakuntalehtien, iltapäivälehtien ja aikakauslehtien lisäksi. Sen lisäksi, että mahdollisia julkaisuja on enemmän kuin radio- ja televisiokanavia, antaa kirjoittaminen kirjoittajallensa paljon suuremman vapauden kuin radio- ja televisiotyö. Lehtitoimittaja ei ole sidottu tekniikkaan eikä paikkaan niin tiukasti kuin radio- tai televisiotoimittaja. Lehtityötä pääsee myös tekemään pienemmälläkin kokemuksella, jos on hyvä työnäyte. Tätä lopputyötä varten tein lomakehaastattelun printtimediassa työskennelleille tai työskenteleville opiskelijoille sekä jo valmistuneille medianomeille. Lähetin lomakekyselyn (Liite 1) etukäteiskyselyn perusteella sellaisille opiskelijoille, joilla tiesin olevan kokemusta lehtityöstä. Opiskelijat ovat vuosikursseilta Samoin toimin jo valmistuneiden opiskelijoiden kanssa. Vielä opiskeleville lähti 29 kyselyä, joista 14 palautui takaisin. Valmistuneille lähti seitsemän kyselyä (lehdissä sillä hetkellä työskenteleville), joista kuusi tuli takaisin. Vastaajista kolme on valmistuneelta media 00 kurssilta, viisi vastausta tuli media 01 kurssilta, media 02 ja 03 kursseilta tuli molemmilta kuusi vastausta.

27 27 Koska työni alkuperäinen lähtökohta oli käsitellä medianomien kokemuksia printtimedian toimittajina, mitä Diakissa ei opeteta, halusin ottaa vertailukohdaksi koulun, jossa opetetaan kirjoittamista printtimediaan. Ensimmäinen vaihtoehto oli vain kirjoittavia toimittajia kouluttava Helia, mutta heillä ei oltu kiinnostuneita aiheesta, koska heiltä ei ole vielä valmistunut yhtään vuosikurssia. Seuraava vaihtoehto oli Oulun Seudun ammattikorkeakoulu, jonka journalismin opetukseen sisältyy sähköisten viestimien lisäksi myös printtijournalismi. Kysely välitettiin opettajien kautta kaikille opiskeleville vuosikursseille, mutta vastauksia tuli vain kaksi. Siksi vertailu toisen koulun oppilaiden kokemuksiin jäi tekemättä. Kysely oli molempiin kouluihin sama, ja sama kysely oli tarkoitettu myös jo valmistuneille medianomeille. Siksi kyselyssä oli opiskelijoiden kannalta paljon päällekkäisiä kysymyksiä. Kaikki kysymykset olivat avoimia kysymyksiä, jotta opiskelijat ja valmistuneet saisivat vapaasti ilmaista mielipiteensä. Kyselyllä kartoitettiin, millaisissa lehdissä ja millaisissa työsuhteissa opiskelijat työskentelevät tai ovat työskennelleet, miten työpaikoilla medianomien mielestä on suhtauduttu heihin, miten koulutus ja työtehtävät kohtaavat sekä miten koulutusta pitäisi muokata paremmin työtehtäviin sopivaksi. 4.1 Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat printtimediassa Diakin opiskelijoilla on kokemusta kirjoittavan toimittajan työstä monenlaisissa lehdissä, suurista valtakunnallisen levikin omaavista lehdistä aikakauslehtiin, paikallislehtiin, harraste-, järjestö- ja nuorisolehtiin. Esimerkkeinä mainittakoon Iltalehti, Iltasanomat, Aamulehti, Anna, Ilkka, Kodin Kuvalehti, Kirkko ja Me, Nuori Voima ja Leija. Vastanneista kahdeksan on työskennellyt Turun Sanomissa harjoittelijoina, freelancereina ja kesätöissä. Koska suurin osa vastanneista on opiskelijoita, ovat työsuhteet olleet harjoitteluita, kesätöitä ja freelancer-suhteita. Valmistuneiden työsuhteet ovat ainakin toistaiseksi määräaikaisia ja freelancer-suhteita. Valmistuneista kahdella oli määräaikainen työsuhde, jonka he tiesivät jatkuvan ainakin vuoden loppuun asti ja todennäköisesti siitäkin eteenpäin. Kenelläkään vastanneista ei ollut vakituista työsuhdetta.