EU ja julkiset hankinnat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU ja julkiset hankinnat"

Transkriptio

1 EU ja julkiset hankinnat Laatua hankintoihin

2 Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen talouteen, sekä työllisyyttä lisäävään sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen. Tämän strategian toteuttamisessa julkiset hankinnat näyttelevät isoa roolia. Julkisilla hankinnoilla suuri merkitys EU:n talouden yleisen suorituskyvyn kannalta - kuin myös kuntien talouden kannalta. Viranomaisten tavara-, palveluja rakennusmenot ovat noin 19 prosenttia suhteessa EU:n BKT:hen. Menojen volyymin vuoksi julkiset hankinnat ovat merkittävä työkalu tavoitteiden toteuttamisessa.

3 Mitä ovat SGEI palvelut? SGEI -palveluilla (Services of General Economic Interest) tarkoitetaan taloudellisia palveluita: - luonteeltaan yleishyödyllisiä - viranomaiset ovat asettaneet julkisen palvelun velvoitteen SGEI palveluiden tuottamiseksi SGEI -palveluiden tarjoaminen on turvattava kaikissa olosuhteissa viranomaisen toimesta, vaikka markkinoilla ei aina olisikaan riittävästi palveluntarjoajia - edellä mainitun tapaisia SGEI -palveluita ovat esimerkiksi asumiseen, liikenneyhteyksiin ja terveydenhuoltoon liittyvät palvelut

4 SGEI palvelut ja kilpailulainsäädäntö Valtionapu on sidottu EU:n kilpailulainsäädännön noudattamiseen, taustalla estää suuryritysten välisen kilpailun vääristäminen (esim. telakkatuet) Jäsenvaltiolla on harkintavalta sen suhteen, määritelläänkö SGEI palvelut taloudelliseksi toiminnaksi ja sovelletaanko niihin näin ollen kilpailulainsäädäntöä komissio puuttuu vain ilmeisiin virheisiin Markkinatesti SGEI-palveluille Suurin osa kolmannen sektorin tarjoamista palveluista ei taloudellista toimintaa, jolle markkinat ei tarvitsisi kilpailuttaa (turvakodit, tulkkipalvelut, opaskoirien kouluttaminen, muistisairaiden kävelypalvelut) Suomen tulkinta uhkaa kolmannen sektorin tuottamia palveluja

5 Julkisten hankintojen uudistaminen Julkisten hankintojen uudistamistyö käynnistyi komission julkaisemalla vihreällä kirjalla 2011 (aiempi uudistusprosessi ja direktiivi vuodelta 2004). Parlamentti ja jäsenvaltiot pääsivät sopuun uudistuksen sisällöstä kesällä Laki sinetöityy loppuvuodesta parlamentti äänestää joulukuussa. Osana laajempaa julkisten hankintojen pakettia, jossa erillisinä uudistusprosesseina myös yleishyödylliset palvelut (posti, vesi, sähkö jne.), lisenssisopimukset sekä EU-alueen ulkopuolisten toimijoiden pääsy mukaan kilpailutuksiin

6 Tavoitteita Uudistuksilla haetaan muutoksia sääntöjen yksinkertaistamiseksi, sekä tehokkuuden ja tuloksekkuuden lisäämiseksi. Selkeämmät ja tehokkaammat menettelyt antavat myös hankintaviranomaisille lisää joustovaraa, hyödyttävät talouden toimijoita ja helpottavat pk-yritysten osallistumista julkisten hankintojen markkinoille. Halvin hinta ei saa olla ainoa ja johtava kriteeri, vaan sen tulee olla vain yksi kriteeri muiden, etenkin sosiaalisten ja ekologisten arviointien joukossa.

7 Tavoitteita Julkisia hankintoja uudistamalla luodaan edellytykset sille, että hankintaviranomaiset voivat käyttää julkisia hankintoja paremmin tukemaan yhteisiä yhteiskunnallisia tavoitteita, kuten ympäristönsuojelua, resurssi- ja energiatehokkuuden lisäämistä, ilmastonmuutoksen torjuntaa, innovoinnin ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä sekä parhaiden mahdollisten edellytysten varmistamista korkealuokkaisten sosiaalipalvelujen tarjoamiselle.

8 Keskeisiä asioita julkisten hankintojen uudistamisessa Keskeistä on varmistaa julkisten hankintojen strateginen käyttö ja hyödyntäminen. Julkiset hankinnat ovat työkalu, joka vaatii poliittista harkintaa ja ohjausta. Kullekin hankintataholle, kuten kunnille, pakolliseksi sellaisen hankintastrategian luominen, joka määrittää ja selkeyttää alueelliset ja kunnalliset hankintaprioriteetit. Isoja ihmisjoukkoja koskevien palveluhankintojen kohdalla tulee järjestää aina palveluiden loppukäyttäjien kuuleminen ennen hankintaprosessin käynnistämistä. On varmistettava, että poliittiset johtajat ja hankintaviranomaiset ottavat huomioon tarpeen varmistaa palvelujen korkea laatu, jatkuvuus, esteettömyys, saatavuus ja kattavuus, eri käyttäjäryhmien erityistarpeet, käyttäjien osallistuminen ja vaikutusvallan lisääminen sekä innovointi.

9 Keskeisiä asioita julkisten hankintojen uudistamisessa Palvelujen laatu- ja kestävyysperusteet selkeästi esiin. Hinta ei missään nimessä saa olla palvelujen hankinnoissa määräävä kriteeri. Sosiaalisten kriteereiden osalta hankintojen tulee minimissään aina seurata kansainvälisiä sopimuksia (kuten vaikka ILO:n standardeja). Tulee olla myös mahdollista soveltaa tiukempia kriteerejä, kuten vaikka Reilun kaupan standardeja. Hankintojen tulee edistää innovaatioita. Voidaan hakea ja kilpailuttaa ratkaisua ongelmaan sen sijaan, että määritellään teknisesti ja täsmällisesti mitä halutaan. Elinkaariajattelu hankintojen arviointiin Tarvitaan yksi eurooppalainen hankintasivusto/-portaali, joka selkeyttää kilpailutusprosesseja, sekä helpottaa toimijoiden hankintamarkkinoille pääsyä Sähköinen kilpailutus käyttöön nopeasti Julkisen sektorin hankintojen keskittämiseen tulee puuttua ja turvata myös pienempien yritysten toimintamahdollisuudet hankintakilpailutuksissa (hankintojen pilkkominen)

10 Keskeisiä asioita julkisten hankintojen uudistamisessa Direktiiviä ei tulisi soveltaa ns. yleishyödyllisiin taloudellisiin palveluihin (SGEI) silloin, kun on todettavissa, että palvelusta kiinnostuneiden talouden toimijoiden määrä on riittämätön tehokkaan kilpailumenettelyn toteuttamiseksi. Mahdollisuus päättää SGEI-palvelujen kilpailuttamisesta on jo olemassa nykyisessä direktiivissä (2a.) This Directive is without prejudice to the right of public authorities at all levels to decide whether, how and to what extent they want to perform public functions themselves pursuant to Protocol (No 26) on Services of General Interest and Article 14 TFEU. Sopimusrikkomukset tulee tehdä sellaisiksi, että ne turvaavat palvelujen ja suoritteiden laadun, niitä tulee siis nostaa. Liian halvalla hinnalla kilpailemista ei tule hyväksyä markkinoillepääsytavoitteena

11 Lainsäädännön keskeisimmät uudistukset Taloudellisesti kannattavin tarjous (MEAT, most economically advantageous tender) Kokonaistaloudellisen vaikutuksen ja hinta/laatu -suhteen arviointi ainoaksi kriteeriksi (pelkällä hinnalla ei saa kilpailuttaa) Käytettävät MEAT-kriteerit määriteltävä tarjouspyynnössä (kriteereitä voivat olla esim. esteettömyys, henkilöstön osaamistaso tai huoltopalvelujen saatavuus) Ympäristö ja sosiaalikriteerien nosto Mahdollisuus nostaa MEAT-kriteereiksi Ympäristö- ja sosiaalilainsäädännön noudattaminen nostettu myös yleisenä periaatteena Mahdollisuus jättää tarjoaja ulos kilpailusta, jos ei noudata ympäristölainsäädäntöä Pakko jättää tarjoaja ulos kilpailusta, jos ei maksa veroja tai sosiaaliturvamaksuja

12 Lainsäädännön keskeisimmät uudistukset SGEI-palvelujen kilpailuttaminen Artikla 4 säilyttää jäsenmaiden mahdollisuuden päättää niiden kilpailuttamisesta Jäsenvaltiot saavat myös päättää missä määrin ne itse osallistuvat julkisten SGEI-palvelujen tuottamiseen Kynnystasot Toimitus- ja palvelusopimukset: (ennallaan) Työ- ja urakointisopimukset: (ennallaan) Sosiaalipalvelut: (uusi) Kynnystasoja tarkistetaan tarvittaessa kahden vuoden välein

13 Lainsäädännön keskeisimmät uudistukset Innovaatioiden tukeminen Innovaatiot määritelty laveasti = myös sosiaaliset innovaatiot ( purposes to help solving societal challenges ) Parlamentin aloitteesta innovaatiokumppanuus käsite määriteltiin niin, että palveluntarjoaja saa valita keinot kilpailuttajan asettaman laatuminimin saavuttamiseksi (lopputulos jätetään kilpailussa auki, tilaa innovaatioille) Innovaatiokumppanuus jaetaan vaiheisiin, joissa välitavoitteita ja sopimukset katkolla aina vaiheiden välissä PK-yritykset: European Single Procurement Document Vähentää byrokratiaa Sama formi, kaikilla kielillä Tarjoajien tiedot saatavilla kansallisista tietokannoista (vähentää yritysten toimitettavien dokumenttien määrää) Vain tarjouskilpailun voittaja on velvoitettu toimittamaan alkuperäiset dokumentit PK-yritykset: Isojen hankintojen pilkkominen osiin Pakollista harkita hankinnan pilkkomista osiin, perusteltava päätöstä olla pilkkomatta. Mahdollisuus rajoittaa hankintaerien määrää / tarjoaja Hankintaeriä on mahdollista yhdistää mikäli sen nähdään tuovan yksittäisten hankintaerien kilpailuttamista paremman lopputuloksen

14 Käyttöoikeussopimukset Esim. teiden ja siltojen rakentaminen Kynnysarvo 5 milj. Kriteereiksi hinnan ohella ympäristö-, sosiaali- ja innovaationäkökohdat Vesihuolto: kiistelyn jälkeen jätettiin pois soveltamisalasta ja määritellään edelleen julkisen hyödykkeenä komissio tarkastelee tilannetta uudestaan kolmen vuoden kuluttua

15 Kansallinen täytäntöönpano 2 vuoden täytäntöönpanoaika voimaan tultua (Suomessa siis ) Jäsenvaltioilla harkintavaltaa seuraavissa asioissa: Kynnysarvon alittavat hankinnat? Miten menetellään sote-palvelujen kohdalla? Käyttöoikeussopimusten kilpailuttamisen tarkemmat säännöt?

16 Kiitos osallistumisesta! Tästä ja muista aiheista voit lukea osoitteesta Samasta osoitteesta voit myös tilata uutiskirjeen ja osallistua Brysselin-matkan arvontaan!

EU ja julkiset hankinnat

EU ja julkiset hankinnat EU ja julkiset hankinnat Laatua hankintoihin Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

EU ja julkiset hankinnat

EU ja julkiset hankinnat EU ja julkiset hankinnat Laatua hankintoihin Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

Julkiset hankinnat - taustaa

Julkiset hankinnat - taustaa PK-yritysten aseman huomioiminen direktiiviuudistuksessa ja hankintadirektiivin valmistelun kuulumiset Brysselistä Laatua hankintoihin Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa

Lisätiedot

MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat

MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat MEP Sirpa Pietikäinen Julkiset hankinnat Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Taustaa EU:n julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevat direktiivit uudistettiin

Lisätiedot

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Terveys ja Talous -päivät 18.9.2014 Suvi Posio Hankinta- ja sopimuslakimies Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Uudet hankintadirektiivit Tulivat voimaan 17.4.2014

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi

Lisätiedot

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala . HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012

Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012 Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012 Valtiontalouden tarkastusviraston rooli Tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta => julkisista

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset Hankintalainsäädännön tulevat muutokset 12.2.2014 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy! PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi!

Lisätiedot

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SGEI-palvelut ja niiden sääntely Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SISÄLTÖ 1) Mitä ovat SGEI-palvelut? 2) Komission SGEI-reformi 2010-2012 - Yhteys EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa SGEI-palvelut pähkinänkuoressa Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 15.11.2012 Eeva Vahtera,VT, neuvotteleva virkamies SGEI-palvelut pähkinänkuoressa ESITYKSEN SISÄLTÖ 1)Mitä SGEI-palvelut* ovat? 2)

Lisätiedot

Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus

Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus - Mitä kuuluu? Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Katariina Huikko lakimies Uudistuksen tausta Vihreä kirja EU:n julkisten hankintojen politiikan uudistamisesta,

Lisätiedot

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin 1 Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin Hankintatoiminnasta strateginen menestystekijä -hanke Hankinta-asiamies Päivi Halonen Tutkittua Pohjois-Karjalassa arviolta 56 % n. 200 miljoonan euron hankinnoista

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa Terveyspalvelualan yritysten käsityksiä hankintalainsäädännön uudistamisesta Vastaajia 37 kpl

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

Uudistuva hankintalaki

Uudistuva hankintalaki Uudistuva hankintalaki Kuntamarkkinat 2015 Johtava lakimies Katariina Huikko Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki julkisista hankinnoista

Lisätiedot

SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen

SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen Julkiset hankinnat laatu ja tuottavuus SOTE-alan kehittäminen -seminaari Joensuu 5.2.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Kansallisen hankintalain uudistaminen» Uudistamisen tavoitteet» Vaikutukset pk-yritysten

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset

Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset Uusiutuva hankintalaki seminaari Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto OSA III 11 luku: Kansalliset menettelyt»

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin?

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari Kemi Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliitto ry:n ylläpitämä

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala 2 Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Uusi hankintalaki 2007 Hankintalain keskeiset periaatteet Hankintalaki 1 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä edistää

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Yritysrakenne Suomessa 0,2% 0,2% Suuryritykset 0,9% (250 hlöä) 588 5,5% Suuryritykset (250- hlöä) 588

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehto How Fair Is Finland -seminaari 29.11.2011 Työllisyyspolitiikan uudistaminen Espoon

Lisätiedot

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen 1 Hanselin hankintapalvelut Puitejärjestelyt Kilpailutukset hankintayksikön puolesta Tulossa: Sähköiset työkalut omien kilpailutusten tekemiseen ja puitejärjestelyjen

Lisätiedot

Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet

Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Mervi Kuittinen Ehdokkaille ja tarjoajille ilmoittaminen Päätöksistä on ilmoitettava ehdokkaille

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin. ympäristövaikutuksia pienentäen?

Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin. ympäristövaikutuksia pienentäen? Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin ja ympäristövaikutuksia pienentäen? Motivan hankintapalvelu auttaa julkista sektoria energia- ja materiaalitehokkuuteen liittyvissä esim. energian, jätehuollon,

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin

Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Ilona Lundström 26.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä kilpailuttamismenettely

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintojen laatu Sosiaaliset näkökohdat Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnat

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintojen laatu Sosiaaliset näkökohdat Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnat Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintojen laatu Sosiaaliset näkökohdat Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnat Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Markus Ukkola 1 Erityisalojen hankintalain uudistaminen

Lisätiedot

Hankintadirektiivin uudistus sote-hankintojen näkökulmasta

Hankintadirektiivin uudistus sote-hankintojen näkökulmasta Hankintadirektiivin uudistus sote-hankintojen näkökulmasta To 23.4.2015, 9.15-10.45, Terva ry:n opintopäivät 2015 OTM, Specialist Counsel Hanna-Mari Leppänen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy

Lisätiedot

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Harri Kemppi One1 Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Sisältö One1 Oy Hankinnan haasteet Lainsäädääntö Hankintamenettelyt Hankinnan mahdollisuudet Lähienergian kokonaisratkaisuja One 1 Oy perustettu

Lisätiedot

Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB

Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB Miten näytteenottovälineet päätyvät näytteenottajan kärryyn? Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB Hankintalainsäädäntö Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Sosiaalinen näkökulma julkisissa hankinnoissa case Espoo. 21.10.2010 Timo Martelius Strategisen hankintatoiminnan johtaja

Sosiaalinen näkökulma julkisissa hankinnoissa case Espoo. 21.10.2010 Timo Martelius Strategisen hankintatoiminnan johtaja Sosiaalinen näkökulma julkisissa hankinnoissa case Espoo 21.10.2010 Timo Martelius Strategisen hankintatoiminnan johtaja Espoon kaupungin strategia + ohjeet Hankintaohje on sosiaalisten kriteerien osalta

Lisätiedot

Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja. 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola

Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja. 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja ja sen käyttö 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola 1 Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja European

Lisätiedot

Uusi hankintadirektiivi

Uusi hankintadirektiivi Uusi hankintadirektiivi Mitä muutoksia ja reunaehtoja se tuo sähköisiin hankintoihin? Kuntatalo 11.11.2014 Katariina Huikko Lakimies, Suomen Kuntaliitto Taustaa Sähköistyminen komission keskeisiä painopisteitä

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallitus 16.6.2003 280 Paavo Leskinen Puheenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen Pöytäkirjanpitäjä Unto Matilainen Mauno Tuoriniemi 2 HANKINTAOHJEET

Lisätiedot

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Suomen kansallinen kontaktihenkilö (Fin-RCP) Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1) Syrjäinen, harvaan asuttu ja osittain arktinen

Lisätiedot

Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa

Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Anne Nenonen OTT, esittelijäneuvos NAF 4.2.2015 Väitöskirjan sisällöstä Artikkeliväitöskirja Yhteenveto Viisi artikkelia Julkaistu FORUM IURIS

Lisätiedot

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016 Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,

Lisätiedot

Kuva: Nathalie Bertrams

Kuva: Nathalie Bertrams Kuva: Nathalie Bertrams Sisällysluettelo 3 4 5 Kuva: Georg Schnellnberger 1 2 1 Euroopan komissio, http://ec.europa.eu/trade/policy/accessing-markets/public-procurement/, haettu 17.7.2014 2 https://www.vm.fi/vm/fi/09_valtiontalous/06_valtionhallinnon_hankintatoimi/index.jsp,

Lisätiedot

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Työ- ja elinkeinoministeriölle kirjaamo@tem.fi Pvm. 6.7.2015 Lausunnon antaja: Oulun Diakonissalaitoksen säätiö Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Oulun Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

JULKISET HANKINTASOPIMUKSET

JULKISET HANKINTASOPIMUKSET JULKISET HANKINTASOPIMUKSET Hankintaviranomaisten tekemillä sopimuksilla varmistetaan rakennusurakan ja tavaratai palveluhankinnan suorittaminen korvausta vastaan. Tällaisia yhden tai useamman talouden

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Huippuostajat. 11:20 Lounas Huippuostajat 8:00 Rekisteröityminen ja aamukahvi 8:30 Tekes ja kysynnän edistäminen, Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja Huippuostajat ohjelma - mitä, kenelle ja miksi Sampsa Nissinen, Ohjelmapäällikkö Key

Lisätiedot

Professor Niklas Bruun

Professor Niklas Bruun Globaalin vastuun toteuttaminen hankintalainsäädännön näkökulmasta Professor Niklas Bruun Tampere 25.10.2012 Globaalia vastuuta reilun kaupan keinoin seminaari Juridiska fakulteten Hankintalainsäädäntö

Lisätiedot

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Oikeuskäytäntöä jätehuollon alalta KHO:2011:14 annettu 15.2.2011 Kuntien omistama jätehuoltoyhtiö

Lisätiedot

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari Vihreät hankinnat haltuun - seminaari Kehitä innovatiivinen hankintaratkaisu! Sini Uuttu 18.1.2011 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä kilpailuttamismenettely

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys

Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys Kansalliset edellytykset ja vaatimukset palvelun tarjoajalle 22.8.2014 Sirpa Granö ja Johanna Haaga (käännös) Kansalliset edellytykset ja

Lisätiedot

Kestävän rakentamisen innovaatioiden julkiset hankinnat. SCI-verkosto (www.sci-network.eu) Isa-Maria Bergman Motiva Oy

Kestävän rakentamisen innovaatioiden julkiset hankinnat. SCI-verkosto (www.sci-network.eu) Isa-Maria Bergman Motiva Oy Kestävän rakentamisen innovaatioiden julkiset hankinnat SCI-verkosto (www.sci-network.eu) Isa-Maria Bergman Motiva Oy Rakentaminen, kestävä kehitys & innovaatiot Ympäristönäkökulmat: Energiankulutus Materiaalivalinnat

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje 1 Lähtökohdat Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007) (myöhemmin erityisalojen hankintalaki)

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden

Lisätiedot

Julkiset hankinnat innovaatioiden. jatkotoimenpiteet

Julkiset hankinnat innovaatioiden. jatkotoimenpiteet Julkiset hankinnat innovaatioiden kehitysalustana kokemuksia ja jatkotoimenpiteet 2.12.2009 Suvi Kemppainen Suvi Kemppainen Ohjelmajohtaja Tausta ja tavoitteet Uudenmaan maakuntaohjelman toteuttamisuunnitelma

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

Uudistuva hankintalaki

Uudistuva hankintalaki Uudistuva hankintalaki Rakennusforum 2.2.2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki julkisista

Lisätiedot

Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja

Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja 20.12.2012 1 I Direktiivi, strategiat ja pk-yritykset Pikakatsaus direktiiviuudistuksen

Lisätiedot

Julkiset (pien)hankinnat

Julkiset (pien)hankinnat Julkiset (pien)hankinnat Kustannuslaskentakoulutus 10.11.2009 Lakimies, 1 Sisältö Pienhankinnan määrittelyä Pienhankintojen kilpailuttamisen periaatteita ja pienhankinnoissa käytettäviä menettelyjä Hankintalakiin

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje 1 Lähtökohdat Hankinnoissa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä kaupungin hankintaohjetta hankinnan arvosta riippuen. Hankinnat tulee suorittaa

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Energiatehokkuusdirektiivin (EED) tausta Direktiivin tavoitteena on edesauttaa EU:n vuodelle 2020 asettaman

Lisätiedot

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Esityksen sisältö Motivan kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Mitkä hankinnat kestäviksi ja miten;

Lisätiedot

Hankinnat hallitusohjelmassa. 17.11.2011 Elise Pekkala

Hankinnat hallitusohjelmassa. 17.11.2011 Elise Pekkala Hankinnat hallitusohjelmassa 17.11.2011 Elise Pekkala 1 Hallitusohjelma Suorahankinnat, laatutekijöiden parempi huomioiminen ja kansalliset kynnysarvot Hankintalaki uudistetaan niin, että kuntien suorahankinta-mahdollisuudet

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta

Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta 41. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10.4.2013 Kari Tolonen, Kela Hankinta- ja SOTE-lainsäädännön tavoitteiden yhteensovittamisen

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Innovatiiviset julkiset hankinnat Innovatiiviset julkiset hankinnat Kasvusopimusseminaari 6.11.2014 Kuntatalo Oulun kaupunki TP 2013 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 175 M Palvelujen ostot 454 M erikoissairaanhoidon ostot 192 M muut palvelut

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

Julkiset hankinnat. RATE,Timo Aho 28.10.15

Julkiset hankinnat. RATE,Timo Aho 28.10.15 1 Julkiset hankinnat RATE,Timo Aho 28.10.15 Julkiset hankinnat Valtio, kunnat ja seurakunnat hankkivat tarvikkeita, tavaroita ja erilaisia palveluja tai teetättävät urakalla rakennushankkeita vuosittain

Lisätiedot

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT 1 Pirjo Stolt KILPAILUTTAMISEN KARIKOT Julkiset hankintaongelmat hankintayksikön näkökulmasta Julkinen hankintayksikkö kilpailuttajana 2 Hankinnan suunnittelu Tarjouskilpailun toteuttaminen Hankinnan täytäntöönpano

Lisätiedot

Sähköinen laskutus julkisissa hankinnoissa

Sähköinen laskutus julkisissa hankinnoissa Sähköinen laskutus julkisissa hankinnoissa Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari sähköisistä hankinnoista, erityisasiantuntija/rahoitusala Suomen Kuntaliitto, kuntatalous Euroopan komission ehdotus

Lisätiedot

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 EU ja verotus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 Yleistä EU-veropolitiikan voi jakaa kahteen osaan: Välitön: kunkin jäsenmaan yksinomaisessa toimivallassa Välillinen: vaikuttaa tavaroiden,

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin?

Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin? Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin? Julkiset hankinnat Vantaalla tilaisuus 6.3.2015 Tiina Ekholm Hankintajohtaja tiina.ekholm@vantaa.fi Sisältö Mitä Vantaan kaupunki hankkii? Hankintojen

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu?

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? To 5.11.2015, 15.15-15.45, LVI-Päivät OTM, Lakimies Minna Rautiainen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Keitä me olemme? Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto

Lisätiedot

Paikallisuus julkisissa hankinnoissa. Kuntamarkkinat 2014 Pilvi Takala

Paikallisuus julkisissa hankinnoissa. Kuntamarkkinat 2014 Pilvi Takala Paikallisuus julkisissa hankinnoissa Kuntamarkkinat 2014 Pilvi Takala Paikallisten yritysten suosiminen lähtökohtaisesti kiellettyä Julkisissa hankinnoissa paikallisten tarjoajien suora suosiminen on kiellettyä

Lisätiedot

Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista?

Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista? Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista? Motiva, Kestävien hankintojen vuosiseminaari Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Juha Myllymäki Johtava lakimies Valmisteluryhmän ehdotus 1. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 2. Laki vesi- ja energiahuollon,

Lisätiedot