Lyhyt johdanto Taylorin sääntöön

Transkriptio

1 K a n s a n a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a v s k. 2 / Lyhy johdano Taylorin säänöön Juha Tervala Johaja Aboa Cenre for Economics 1. Johdano Taylorin säänö on sen kehiäjän John Taylorin mukaan nimey rahapoliiikkasäänö, jolla on ollu huomaava vaikuus sekä rahapoliiikan ukimukseen eä keskuseluun rahapoliiikan oeuamisesa. Se kuvaa kaikessa yksinkeraisuudessaan siä, kuinka keskuspankin ulisi aseaa ohjauskorko riippuen inflaaiosa ja aloudellisesa akivieeisa. Säännön voiokulku on johunu ennen kaikkea siiä, eä se arjoaa selkeän vasauksen yheen keskeisimmisä rahapoliiisisa kysymyksisä: Mikä on ohjauskoron arkoiuksenmukainen aso vallisevassa alousilaneessa? Tämä kirjoius arjoaa lyhyen kasauksen Taylorin säänöön. 2. Rahapoliiikan avoieisa ja keinoisa 2.1. Rahapoliiikkasäänöjen euja Ikuinen kysymys rahaaloudellisessa ukimuksessa on ollu se, kuinka keskuspankin ulisi laaia ja oeuaa rahapoliiise pääökse sien, eä ne parhaien edisävä rahapoliiikan lopullisia avoieia, kuen hinavakaua ja äysyöllisyyä. On yleisesi hyväksyyä, eä hyvin suunniellulla rahapoliiikalla voidaan ehkäisä makroaloudellisia häiriöiä ja lievenää hinojen ja yöllisyyden syklisiä vaiheluia, mikä lisää alouden vakaua ja hyvinvoinia (Orphanides 2008). Talouskasvun odoamaomasi hidasuessa ja uoannon painuessa alle poeniaalisen ason, ekspansiivisella rahapoliiikalla voidaan periaaeessa lisää kokonaiskysynää ja palauaa äysyöllisyys. Toisaala inflaaiopaineiden ilmaanuessa, supisavalla rahapoliiikalla voidaan hilliä inflaaioa ja sien ylläpiää keskuspankin hinavakausavoiea. Rahapoliiikan käyännön oeuaminen on kuienkin paljon haaseellisempaa. Rajoiunu ieämys makroalouden oiminnasa, kuen makroalouden sopeuumisesa, rahapoliiikan väliymismekanismisa ja jopa rajoiunu ieämys keskeisisä käsieisä kuen uoannon, yöllisyyden ja koron luonnollisesa asosa arkoiaa, eä sabi- 162

2 Juha Tervala lisaaiopoliiikan mahdollisuuksisa ja rahapoliiikan suunnielusa vallisee huomaavia erimielisyyksiä (Orphanides 2008). Vaikka rahapoliiikan käyännön oeuamisesa vallisee hyvin erilaisia näkemyksiä, joka apauksessa yhdesä asiasa vallisee konsensus: modernin makroaloudellisen ukimuksen mukaan sysemaaisella rahapoliiikalla, esimerkiksi yksinkeraiseen säänöön perusuvalla rahapoliiikalla, on huomaavia euja puhaasi harkinnanvaraiseen rahapoliiikkaan nähden, kuen esimerkiksi Orphanides (2008), Taylor (1993) ja Woodford (2003) korosava. Kydland ja Presco (1977) sekä Barro ja Gordon (1983) ova uonee esiin, eä puhaasi harkinnanvarainen rahapoliiikka johaa opimaalisen ason yliävään inflaaioon ilman, eä sillä saavueaan makroaloudellisia hyöyjä. Siouumalla rahapoliiikkasäänöön keskuspankki voi välää aikaepäjohdonmukaisuudesa aiheuuvan ehoomuuden, joka on yypillisä puhaasi arveharkinaiselle rahapoliiikalle. Selkeään säänöön perusuva rahapoliiikka paranaa sekä keskuspankin vasuullisuua eä ulevien rahapoliiisen pääösen uskoavuua. Rahapoliiikkasäänö ekee lisäksi uleva rahapoliiise pääökse paremmin ennuseaviksi, mikä vähenää epävarmuua (Orphanides 2008) Maalan ja vakaan inflaaion merkiys Tärkeä ominaisuus viime vuosikymmenen keskuselussa rahapoliiikasa, sekä akaeemisessa ukimuksessa eä myös rahapoliiikan käyännön oeuamisessa, on ollu kasvanu korosus hinavakaueen. Tämä määriellään usein maalaksi ja sabiiliksi inflaaioksi. Tämä kehiys on hyvin nähävissä Yhdysvalojen keskuspankin johajien puheissa (ks. esim. Poole 2007). Asuessaan Yhdysvalojen keskuspankin pääjohajaksi vuonna 1979 Paul Volcker korosi, eä ainoa vankka perusa Yhdysvalain vauraudelle ja alouskasvun jakumiselle on paljon suurempi hinavakaus (Unied Saes Congress 1979). Hänen seuraajansa Alan Greenspan oli vuonna 1988 samoilla jäljillä. Hänen mukaansa keskuspankin ulee keskiyä ylläpiämään alouskasvua ja hinavakaua, joka nähdään välämäömänä ehona ylläpiää kesävää pikän ajan alouskasvua (Greenspan 1988). Rahapoliiikassa voi hinavakauden ohella olla muiakin avoieia, esimerkiksi pyrkimys yöllisyyden ja alouskasvun sabilisoimiseen. Yhdysvalain keskuspankin avoieena voidaan nähdä kaksoismandaai: hinavakauden ja äysyöllisyyden ylläpiäminen. Nykyinen pääjohaja Ben Bernanke (2006) on korosanu, eä keskuspankki avoielee maksimaalisa yöllisyyä ja hinavakaua. Pikällä ajalla hinavakaus on ärkeää, joa voidaan ylläpiää muia keskuspankin avoieia: maksimaalisa yöllisyyä ja kohuullisa pikien korkojen asoa. Korkojen asoa ei kuienkaan voida piää erillisenä avoieena, vaan enemmänkin hinavakausavoieen osana. Pikien korkojen voidaan ulkia arjoavan oleellisa ieoa inflaaioodouksisa (Poole 2007). Euroopan keskuspankin ensisijainen avoie on hinavakauden ylläpiäminen. Inflaaion ulee olla alle, mua lähellä, kaha prosenia keskipikällä aikavälillä. Keskuspankin ulee sen mandaain mukaan ukea korkean yöllisyyden ja kesävän kasvun ylläpiämisä, kuienkaan edisämää inflaaion nopeuumisa. Mone keskuspanki ympäri maailmaa ova Euroopan keskuspankin avoin omaksunee inflaaioavoieen. Sillä arkoieaan oimina- 163

3 KAK 2 / 2010 apaa, jossa keskuspankki esiää julkisesi inflaaion avoiellun ason ai inflaaiopuken ja pyrkii oeuamaan rahapoliiikkaa, jolla inflaaioavoieeseen pääsään. Myös säänöihin perusuvalle lähesymisavalle rahapoliiikkaan on ollu yypillisä kasvanu korosus hinavakaueen. Talouseorian näkökulmasa keskiyminen hinavakaueen ei kuienkaan ole niin ilmeisä, kuin milä se ensi alkuun saaaa unua. Yhäälä jousavahinaise dynaamise yleisen asapainon malli, joia reaalisuhdannemalli (real business cycle models) edusava, anava ymmärää, eä hinojen absoluuinen aso on merkiykseön alouden kannala. Tämä johuu siiä, eä vain suheellisen hinna vaikuava aloueen (Woodford 2003, 4 5). Toisaala perineisissä keynesiläisissä makroekonomerisissä malleissa hinojen ja palkkojen kasvuvauhdin vaihelu ova yheydessä vaiheluihin aloudellisessa akivieeissa ja yöllisyydessä. Phillipsin käyrän olemassaolon on usein ulkiu arkoiavan, eä rahapoliiikkaa ulisi käyää enemmänkin uoano- ja yöllisyysavoieiden ylläpiämiseen sen sijaan, eä anneaisiin eusija hinavakaudelle (Woodford 2003, 4 5). Viimeaikaise rahapoliiikan ukimukse ova kuienkin arjonnee edelävisä näkemyksisä eroavan näkemyksen rahapoliiikan arkoiuksenmukaisisa avoieisa. Woodford (2003, 5) argumenoi modernin rahaaloudellisen ukimuksen johavassa eoksessa, eä rahapoliiikan ensisijaisena avoieena ulisi olla arkoiuksenmukaisen hinaindeksin sabilisoini. Tämä ei kuienkaan johdu siiä, eä inflaaion vaiheluilla ei olisi reaalisia vaikuuksia, kuen inflaaioavoieen kannaaja ajoiain väiävä. Hinavakauden ärkeys johuu ennemmin siiä, eä hinaason epävakaus aiheuaa huomaavia reaalisia väärisymiä, mikä johaa ehoomiin vaiheluihin sekä kokonaisuoannon ja -yöllisyyden määrässä eä aloudellisen oiminnan alakohaisessa rakeneessa. Woodfordin (2003, 5) mukaan rahapoliiikan muuosen ennuseavissa oleva reaalise vaikuukse eivä arkoia, eä rahapoliiikkaa ulisi ensisijaisesi arvioida sen vaikuuksilla uoanoon ai yöllisyyeen. Kokonaisuoannon ja sen alakohaisen rakeneen ehokkaa aso odennäköisesi vaiheleva yli ajan johuen aloua kohaavisa reaalisisa häiriöisä. Markkinamekanismi suoriaa vaikean ehävän saaden aikaan resurssien ajassa muuuvan allokaaion, joka reagoi muuoksiin uoano- ja kuluusmahdollisuuksissa. Täsä johuen uoannon ja yöllisyyden pieniä vaiheluia suheellisen vakaan rendin ympärillä ei ule isessään ulkia markkinoiden epäonnisumiseksi. Yleisen hinaindeksin epävakaus on sen sijaan hyvä indikaaori resurssien allokaaion ehoomuudesa. Näin on siksi, eä hinna yleisesi liikkuva samaan suunaan, mikä samaan aikaan on sekä syy eä oire sysemaaisesa epäasapainosa resurssien allokaaiossa Rahapoliiikkasäänöjen kehiyminen Modernien nimelliskorkoihin keskiyvien rahapoliiikkasäänöjen edeläjänä voidaan piää Wicksellin vuonna 1898 esiämää yksinkeraisa rahapoliiikkasäänöä. Wicksellin (1898 [1936]) mukaan hinojen ollessa muuumaomina keskuspankin ulee piää korko muuumaomana. Jos hinna nouseva (laskeva), korkoa ulee nosaa (laskea). Huomaavaa Wicksellin ehdouksessa on, eä ohjauskoron muuokse reagoiva hinaasoon. Ennen kuin nimelliskorkosäännö yleisyivä 1990-luvulla, alousieeellisessä ukimuksessa 164

4 Juha Tervala oli ehdoeu useia erilaisia rahapoliiikkasäänöjä, joisa usea keskiyivä rahamäärään ja hinaasoon, eivä nimelliskorkoon ja inflaaioon niin kuin moderni ukimus. Yksi unneuimmisa vanhahavisa säännöisä on Milon Friedmanin (1960) k-prosenin rahamäärän kasvusäänö. 3. Taylorin säänö 3.1. John Taylorin ehdous rahapoliiikkasäännöksi John Taylor ehdoi vuonna 1993 kuuluisaksi ulleen rahapoliiikkasäännön, joka kuvaa keskuspankin ohjauskoron aseamisa riippuen vallisevasa inflaaiosa ja aloudellisesa akivieeisa. Hänen ehdoamansa rahapoliiikkasäännön voiokulku ei ole ullu saumala, pysyyhän se vasaamaan selkeäsi yheen rahaaloudellisen ukimuksen ja keskuselun keskeisimmisä kysymyksisä: Mikä on keskuspankin ohjauskoron arkoiuksenmukainen aso vallisevassa alousilaneessa? Taylorin ehdoama hypoeeinen mua edusava poliiikkasäänö, (Taylor 1993, 197) voidaan yleisessä muodossa kirjoiaa seuraavasi: * T i = r + π + α ( π π ) + α ( y y p π ). Tässä yhälössä i on keskuspankin ohjauskorko, r * T on pikällä ajalla avoielu reaalikorko, π on keskuspankin inflaaioavoie, π on inflaaio, y p on bruokansanuoeen logarimi ja y on (Taylorin mukaan lineaarisen rendin määräämä) poeniaalisen bruokansanuoeen logarimi. Taylor määrieli inflaaion BKT-deflaaorin prosenuaaliseksi muuokseksi neljälä edelliselä vuosineljännekselä. Parameri α ( α y ) miaa y π siä, kuinka voimakkaasi keskuspankki reagoi inflaaion (uoannon) poikkeamaan inflaaioavoieesa (poeniaalisesa uoannosa). Esimerkiksi miä suurempi parameri α y on, siä voimakkaammin keskuspankki nosaa (laskee) korkoa nousukaudella (aanumassa). Taylorin mukaan yllä oleva rahapoliiikkasäänö kuvaa hyvin Yhdysvalain keskuspankin ohjauskoron käyäyymisä Alan Greenspanin keskuspankkiuran alkuvaiheessa (1984:Q4 1992:Q3), jolloin bruokansanuoeen kasvurendi oli 2,2 %, kun r * T on 2 %, π on 2 % ja α π ja α y ova 0,5. Tässä eriyisapauksessa säänö voidaan kirjoiaa seuraavasi: 1 1 TK i = 0, ( 0,02) + y, 2 2 TK jossa y on uoanokuilu: oeuuneen ja poeniaalisen (ai luonnollisen) bruokansanuoeen välinen ero. Poeniaalisella uoannolla arkoieaan suurina mahdollisa uoanoa, jonka alous voi saavuaa ilman inflaaiopaineia. Tuoanokuilu on negaiivinen (posiiivinen), jos oeuunu uoano on pienempi (suurempi) kuin poeniaalinen uoano eli aloudessa on vapaaa uoanokapasieeia (ylikysynää). On huomaava, eä Taylorin säännön mukaan keskuspankki ei reagoi suoraan alouskasvuaseeseen vaan uoanokuilun asoon. Kuvio 1 esiää Yhdysvalain keskuspankin ohjauskorkoa ja Taylorin säännön mukaisa korkoa vuosina Kuviossa keskuspankin ohjauskorkoa/avoiekorkoa (federal funds arge rae) on kuvau musalla yhenäisellä viivalla ja Taylorin säännön mukaisa ohjauskorkoa harmailla viivoilla. Keskuspankin uoanokuilu arkoiaa keskuspankin johokunnan (Board of Governors) arvioia uoanokuilusa. Vuoden 2000 jälkeen niiä ei ole ollu saaavilla, siksi vuoden 2000 jälkeisissä 165

5 KAK 2 / 2010 Kuvio 1. Yhdysvalain keskuspankin ohjauskorko (musa yhenäinen viiva) ja Taylorin säännön ehdoama korkoaso (harmaa viiva) Keskuspankin 䬀攀猀欀甀猀瀀愀渀欀椀渀琀甀 uoanokuilu 漀琀愀渀琀漀欀甀椀氀甀㤀㠀 1987: :10 㜀㨀㤀 ጠ 㨀 Keskuspankin 䬀攀猀欀甀猀瀀愀渀欀椀渀漀栀 ohjauskorko 樀愀甀猀欀漀爀欀漀昀攀搀 (federal 攀爀愀氀昀甀渀搀猀 funds 爀愀琀攀 rae) CBO-uoanokuilu 䌀䈀伀 ⴀ 琀甀漀琀愀渀琀漀欀甀椀氀甀 2000: :06 㨀 ጠ 㘀㨀㘀㠀㘀㐀㤀㠀㘀㤀㠀㠀㤀㤀㤀㤀㤀㤀㐀㤀㤀㘀㤀㤀㠀㐀 Lähde: Poole (2007, 6). laskelmissa on käyey Yhdysvalojen kongressin budjeioimison (Congressional Budge Office, CBO) arvioia uoanokuilusa (Poole 2007). Kuviosa käy ilmi, eä Taylorin säänö kuvaa keskuspankin rahapoliiikkaa varsin hyvin, eriyisesi vuosina Inflaaion ja uoanokuilun rooli Taylorin säännössä Taylorin säännöllä voidaan sanoa olevan kaksi keskeisä ominaisuua. Ensiksikin, rahapoliiikan avoie on asaa suhdannevaiheluia ja ylläpiää hinavakaua. Näin ollen säänö kuvaa onnisuneesi Yhdysvalain keskuspankin kaksoismandaaia. Toiseksi, ohjauskorko riippuu lineaarisesi vallisevasa inflaaiosa ja uoanokuilusa. Keskuspankki nosaa ohjauskorkoaan, jos inflaaio nousee yli kahden prosenin inflaaioavoieen ai jos uoanokuilu on posiiivinen. On huomaavaa, eä Taylorin säännössä sekä uoannon eä inflaaion poikkeamilla avoieisa on yhä suuri painoarvo ( α π = α ). y Mikäli inflaaio vasaa avoiea ja uoanokuilu on nolla, Taylorin säännön mukaan keskuspankin nimellisen ohjauskoron ulee olla 4 %. Tää korkoasoa voidaan kusua ohjauskoron luonnolliseksi ai neuraaliksi asoksi. 1 Toisaala, jos inflaaio on 1,5 % ja uoanokui- 166

6 Juha Tervala lu -2 %, keskuspankin ulisi aseaa ohjauskoroksi 2,25 % Taylorin (1993) ulokse anava myös ymmärää, eä Yhdysvalain keskuspankilla olisi ollu käyössä kahden prosenin implisiiinen inflaaioavoie. Posiiivinen arvo paramerille α π arkoiaa, eä inflaaion nousessa inflaaioavoiea suuremmaksi keskuspankin ulee nosaa ohjauskorkoa enemmän kuin yhden suheessa yheen. Tää periaaea kusuaan Taylorin periaaeeksi. Esimerkiksi jos inflaaio nousee kahdesa prosenisa kolmeen, keskuspankin ulee nosaa ohjauskorkoa enemmän kuin yhdellä proseniyksiköllä. Jos Taylorin periaaea ei noudaea, inflaaion nopeuuminen laskee reaalikorkoa. Tämä simuloi aloua ja voi johaa edelleen nopeuuvaan inflaaioon. Taylorin säännölle on ominaisa, eä inflaaion ja uoannon poikkeamiin avoieisa pyriään vaikuamaan lopula reaalikoron muuoksilla. Esimerkiksi alouden nousukausia, jolloin uoanokuilu on posiiivinen, pyriään hillisemään nosamalla reaalikorko luonnollisa asoa korkeammaksi. Toisaala uoanokuilun muuuessa aanumassa negaiivisesi, keskuspankin ulee laskea reaalikorkoa. Taylorin säännön paramereja on arvioiu useissa ukimuksissa ja niiden suuruuksien on havaiu vaihelevan eri aikoina ja eri maissa. Esimerkiksi Taylor (1999) esimoi paramereja Yhdysvalloissa eri aikoina. Hänen ulosensa mukaan vuosina ( ) ja α π oli -0,19 (0,53) ja α y oli 0,25 (0,77). Näin ollen Yhdysvalain keskuspankki on harjoianu eri aikoina hyvinkin erilaisa rahapoliiikkaa. On huomionarvoisa, eä vuosien aikana Taylorin periaaea ei noudaeu. Tänä aikana inflaaion nopeuuminen laski reaalikorkoa. Tämä lisää kysynää ja mahdollisesi inflaaioa, miä voidaan piää vääränä rahapoliiisena reakiona. Vasa vuoden 1987 jälkeen απ on ollu posiiivinen. Näin inflaaion nopeuuessa keskuspankki nosaa reaalikorkoa, mikä sabilisoi aloua (Taylor 1999). Ajoiain on ulkiu, eä vasa inflaaiohaukka Paul Volckerin ulua keskuspankin johoon 1979, Yhdysvalain keskuspankin rahapoliiikka muui luonnea ja omaksui Taylorin periaaeen. Sen on usein sanou johaneen Yhdysvalain alouden suurempaan vakaueen. Vasaavasi periaaeen noudaamaa jäämisen on sanou olleen syy Yhdysvalain alouden suurempaan epävakaueen ja 1970-luvuilla. Blanchard ja Simon (2001) havaisiva, eä Yhdysvalojen bruokansanuoeen kasvun volailieei on puoliunu vuoden 1985 jälkeen ( ) edelävään aikaan nähden ( ) ja eä inflaaion volailieei on laskenu noin kahdella kolmasosalla. Yhenä syynä makroaloudellisen vakauden lisäänymiseen on nähy parempi rahapoliiikka ja enisä suurempi keskiyminen hinavakauden avoieluun. 2 Tässä yheydessä on syyä uoda esiin, eä kohuullisilla inflaaioaseilla hinavakauden posiiivinen vaikuus alouskasvuaseisiin on odennäköisesi yliarvoseu argumeni. Suurempi hinavakaus vaikuaa enemmänkin alouskasvun volailieein vähenemiseen. Taylorin säänö kuienkin vangisee yylikkäällä avalla ajauksen keskuspankin kaksois- 1 Tässä yheydessä käyeävää koron luonnollisa ason määrielmää ei kuienkaan ule sokea Wicksellin määrielemään käsieeseen. 2 Näkemysä edusava esimerkiksi Clarida, Gali ja Gerler (2000), Cogley ja Sargen (2001) ja Orphanides ja Williams (2005). 167

7 KAK 2 / 2010 mandaaisa; sen ehävänä ei ole ainoasaan ylläpiää maalaa inflaaioa vaan ehävänä on myös alouskasvun sabilisoiminen. Täysyöllisyyden ylläpiäminen on varmasi arpeellinen avoie keskuspankille, mua uoanokuilu voi olla käyökelpoinen avoie myös inflaaioavoieen saavuamisessa. Yksi syy ähän on, eä keskuspankin kyky vaikuaa lyhyen ajan inflaaioon on varsin rajallinen. Jos uoano yliää poeniaalisen uoannon, liikakysynä lisää inflaaiopaineia. Tässä ilaneessa keskuspankki voi ohjauskorkoa nosamalla, ei ainoasaan uoda uoannon lähemmäs poeniaalisa uoannonasoa, vaan myös vähenää inflaaiopainea. Tuoanokuilun arvioiminen on kuienkin haaseellisa, lähinnä poeniaalisen uoannon arvioimisen vaikeuden akia. Yleinen apa esimoida poeniaalisa uoannonasoa on asaa bruokansanuoea Hodrickin ja Prescoin suoimella. Näin ollen uoanokuilu on oeuuneen uoannon ja ällä suoimella määriellyn bruokansanuoeen rendin välinen erous Taylorin säännön ulkina Taylorin säänöä voidaan ulkia eri avoin. John Taylor (1993) arjoaa alkuperäisessä arikkelissaan sille kaha ulkinaa. 3 Kapea ulkina rakenuu ise säännön ympärille. Tämän mukaan siä ulisi käyää hyväksi yhenä apuvälineenä keskuspankin pääökseneossa. Jos säänö arjoaa onnisuneen kuvauksen keskuspankin käyäyymisesä ja jos keskuspankki uskoo, eä sen avulla saavueiin hyviä uloksia, se on 3 Hyödyllisen kasauksen Taylorin säännön ulkinnasa arjoaa Orphanides (2003). hyödyllinen ohje myös ulevia korkopääöksiä ehäessä. Taylorin säänöön perusuva rahapoliiikan väljä ulkina arjoaa jousavuua siinä, mien miä ahansa rahapoliiikkasäänöä ulisi ulkia. John Taylorin (1993) alkuperäisen ulkinnan mukaan rahapoliiikkasäännön ei arvise olla mekaaninen kaava. Keskuspankin joho voi oeuaa rahapoliiikkasäännön mukaisa rahapoliiikkaa, mua samalla unnusaa, eä sen oeuaminen vaaii harkinaa. Yksinkerainen rahapoliiikkasäänö ei voi oaa huomioon kaikkia asioia, joia keskuspanki odennäköisesi oava ai niiden ulisi oaa huomioon korkopääöksiä ehdessään. Rahapoliiikkasäännön väljä ulkina oaa huomioon asioia, joka jäeään pois kapeassa ulkinnassa. Rahapoliiisia pääöksiä ekevä ahohan nojaava pääöksissään myös odennäköisesi muun muassa inflaaio-odouksiin ja ulkinoihin poeniaalisen uoannon asosa, kasvusa ja alousnäkymisä (Taylor 1993). Orphanides (2003) argumenoi, eä väljäsä ulkinnasa on huomaavia hyöyjä deskripiivisenä apukeinona. Hänen mukaansa se anaa mahdollisuuden käyää erveä ja arpeellisa harkinakykyä rahapoliiisia pääöksiä ehäessä. Väljä ulkina säilyää mahdollisuuden käyää ennuseia ja mukauuu sien rahapoliiikan oeuajien mielymyksiin omaksua eeenpäin kasovia rahapoliiikan ohjenuoria. Koska Taylorin säännön väljempi ulkina on huomaavasi kaavampi, se oaksuavasi kuvaa paremmin käyännön rahapoliiikkaprosessia. Taylorin säännön voidaan siis ulkia olevan sekä kuvaus rahapoliiikan käyännön oiminnasa eä normaiivinen ohje rahapoliiikan oeuamisesa. Säänöhän on ise asiassa kuvaus Alan Greenspanin oeuamasa rahapo- 168

8 Juha Tervala liiikasa hänen keskuspankkiuransa alkuvaiheessa. Toisaala säännön ulkiaan usein arjoavan verailukohdan lyhyen ajan ohjauskoron arkoiuksenmukaisesa asosa. Poikkeamia Taylorin säännösä voidaan myös ulkia arveharkinaisena rahapoliiikkana. Tämän mukaan vasa koron ollessa alle (yli) Taylorin säännön mukaisen ason, rahapoliiikkaa voidaan piää elvyävänä (supisavana). Näin ollen esimerkiksi kolmen prosenin ohjauskorko ei arkoia, eä rahapoliiikka olisi ekspansiivisa. Jos poikkeamaa Taylorin säännösä ulkiaan arveharkinaiseksi rahapoliiikaksi, rahapoliiikkaa voidaan piää elvyävänä, vain jos säännön mukainen ohjauskorko on yli kolme prosenia Ohjauskoron asaaminen ja Taylorin säänö Yksi ärkeimmisä Taylorin säännön laajennuksisa on oleaa, eä keskuspankki reagoi inflaaion ja/ai uoannon poikkeamaan avoieesa vain vähiäisesi, väläen ohjauskoron suuria keraluoneisia muuoksia. Tällainen säänö voidaan kirjoiaa muodossa: i * T p ( 1 )[ r + + ( ) + y ( y y )] + i 1 =. Tässä yhälössä parameri 0 < ρ <1 ( 0 < ρ < 1) miaa korkojen hidasliikkeisyyä. Miä suurempi 0 < ρ, <1 siä hiaammin keskuspankki muuaa ohjauskorkoaan Taylorin säännön mukaisesi. Tämä laajennus on varsin hyödyllinen eriyisesi ensiksikin siinä mielessä, eä keskuspanki muuava ohjauskorkoa yypillisesi vain 0,25 ai 0,5 proseniyksikköä kerralla. Toisaala ohjauskorkoa muueaan yypillisesi pikiä aikoja vain yheen suunaan. Kirjallisuus Barro, R. ja Gordon, D.B. (1983), A posiive heory of moneary policy in a naural rae model, Journal of Poliical Economy 91: Bernanke, B. (2006), Semiannual moneary policy repor o he Congress, hp:// (viiau ). Blanchard, O. ja Simon, J.A. (2001), The long and large decline in U.S. oupu volailiy, Brooking Papers on Economic Aciviy 1: Carlsrom, C.T. ja Fuers, T.S. (2003), The Taylor rule: A guidepos for moneary policy, Federal Reserve Bank of Cleveland, Economic Commenary. Clarida, R., Gali, J. ja Gerler, M. (2000), Moneary policy rules and macro-economic sabiliy: Evidence and some heory, Quarerly Journal of Economics 115: Cogley, T. ja Sargen, T.J. (2001), Evolving posworld war II U.S. inflaion dynamics, NBER Macroeconomics Annual 16. Friedman, M. (1960), A Program for moneary sabiliy, Fordham Universiy Press, New York. Greenspan, A. (1988), Tesimony before he Commiee on Banking, Finance and Urban Affairs, Unied Saes House of Represenaives. Kydland, F.E. ja Presco, E.C. (1977), Rules raher han discreion: The inconsisence of opimal plans, Journal of Poliical Economy 85: Orphanides, A. (2003), Hisorical Moneary Policy Analysis and he Taylor Rule, Journal of Moneary Economics 50: Orphanides, A. (2008), Taylor rules, eoksessa Durlauf, S. ja Blume, L.E. (oim.), The New Palgrave Dicionary of Economics, 2nd Ediion, Palgrave Macmillan: Orphanides, A. ja Williams, J.C. (2005), The decline of acivis sabilizaion policy: Naural rae mispercepions, learning, and expecaions, Journal of Economic Dynamics and Conrol 29:

9 KAK 2 / 2010 Poole, W. (2007), Undersanding he Fed, Federal Reserve Bank of S. Louis Review 89: Taylor, J. (1993), Discreion versus policy rules in pracice, Carnegie-Rocheser Conference Series on Public Policy 39: Taylor, J. (1999), An hisorical analysis of moneary policy rules, eoksessa Taylor, J. (oim.), Moneary policy rules, Universiy of Chicago Press, Chicago: Unied Saes Congress (1979), Hearings on he nominaion of Paul W. Volcker o be chairman. Wicksell, K. (1898), Geldzins und Güenpreise, Gusav Fiselder, Jena. Woodford, M. (2003), Ineres and prices: foundaions of a heory of moneary policy, Princeon Universiy Press, Princeon. 170