Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki"

Transkriptio

1 Henkilöstökertomus 2015 Huittisten kaupunki

2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain, tilanne Virat ja toimet Vakinaiset ja määräaikaiset työntekijät Henkilöstön jakautuminen sopimusaloittain Osa-aikatyö Työllistäminen, oppisopimus ja kesätyö HENKILÖSTÖN LAADULLISET OMINAISUUDET Henkilöstön ikärakenne Henkilöstön sukupuolirakenne ja yleisimmät ammattinimikkeet Henkilöstön poissaolot Henkilöstön eläköityminen HENKILÖSTÖMENOT YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA KOULUTUS TYÖTERVEYSHUOLTO HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTITOIMINTAA JA TAPAHTUMIA ~ 1 ~

3 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTO- MUKSELLE Vuoden 2015 henkilöstökertomuksen rakenne noudattaa pääosin KT:n suositusta henkilöstöraportoinnin kehittämiseen. Henkilöstövoimavarojen suositus antaa pohjan kehittää kunnan omaa henkilöstöraportointia. Henkilöstövoimavarojen ennakointi on osa strategiatyötä. Siinä määritellään henkilöstöä koskevat tavoitteet, joilla pyritään turvaamaan työvoiman saatavuus, henkilöstön osaaminen, työhyvinvointi ja työn tuloksellisuus. Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstönsä voidakseen pienenevillä resursseilla turvata myös tulevaisuudessa laadukkaat kunnalliset palvelut. Tässä henkilöstöraportin merkitys korostuu erityisesti tietojen antajana, kehittämisen perustana ja päätöksenteon tukena. Talous- ja henkilöstöpalvelut sekä erityisesti palkkasihteerit kokoavat vuosittain tässä henkilöstökertomuksessa esitettyjä henkilöstömääriä ja -rakennetta koskevia tietoja. Tiedot on koottu Populus -henkilöstösekä Raindance -taloushallinnon ohjelmistosta. Lisäksi on hyödynnetty Kuntien eläkevakuutuksen kuntakohtaisia tilastoja sekä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Tilastokeskuksen julkaisuja. Suomessa on 317 kuntaa ja 145 kuntayhtymää, joiden palveluksessa on noin palkansaajaa eli viidennes työllisestä työvoimasta. KT:n ennusteen mukaan henkilöstömäärän arvioidaan laskevan vuoteen 2020 mennessä :een. Kuntasektorin kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli Tilastokeskuksen mukaan euroa lokakuussa Kokonaisansio, johon lasketaan mukaan myös epäsäännölliset ja kertaluonteiset lisät ja korvaukset, oli keskimäärin euroa kuukaudessa. Sopimusaloittain kokoaikaisten kuukausipalkkaisten keskiansiot olivat lokakuussa 2015 seuraavat: KVTES /kk, opetusala /kk, tekniset /kk ja lääkärit /kk. Kuntasektorin tuntipalkkaisten säännöllisen työajan tuntiansio oli keskimäärin 14,87 euroa. Säännöllisen työajan ansio sisältää peruspalkan lisäksi euromääräisinä maksetut vuosisidonnaiset lisät, henkilökohtaiset lisät, työaikalisät, muut säännöllisen työajan lisät sekä luontoisedut. Säännöllisen työajan ansio ei sisällä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten lomarahaa ja tulospalkkioita. Kuntasektorin koko henkilöstöstä noin 80 % on naisia. Kuukausipalkkaisista naisia on 81 % ja tuntipalkkaisista 14 %. Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien työvoimakustannukset ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset ovat 16,1 miljardia euroa ja työnantajan maksamat eläke- ja muut välilliset sosiaalivakuutusmaksut 4,9 miljardia euroa. ~ 2 ~

4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain, tilanne Työyksikkönimi Vakinaiset virat ja toimet Määräaikaiset virat ja toimet Työllistämistuki Oppisopimus Yhteensä HALLINTOPALVELUKESKUS KAUPUNGINHALLITUS 1 1 KAUPUNGINKANSLIA 5 5 ELINKEINOTOIMI TYÖSUOJELU RAHATOIMISTO/TALOUS TIETOHALLINTO 4 4 RUOKAPALVELUYKSIKKÖ MAASEUTUPALVELUT 5 5 LOMITUSTOIMINTA Hallintopalvelukeskus yhteensä PERUSTURVAKESKUS TERVEYSKESKUS SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1 1 SOSIAALITYÖ TOIMINTAKESKUS 8 8 VANHUSTENHUOLTO KOTIHOITO Perusturva yhteensä SIVISTYSPALVELUKESKUS KOULUTOIMEN HALLINTO 4 4 PERUSOPETUS LUKIO HUITTISTEN SEUDUN KANSALAISOPISTO KIRJASTOTOIMI 6 6 MUSIIKKIOPISTO NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT 6 6 NUORTEN TYÖPAJA 3 3 VARHAISKASVATUS Sivistyspalvelukeskus yhteensä TEKNINEN PALVELUKESKUS RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖNSUO- JELU 3 3 SUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖPALVELUT 9 9 TEKNINEN TOIMI HALLINTO 4 4 YLEISET ALUEET TILAPALVELUT VESIHUOLTOLAITOS SIIVOUSHENKILÖSTÖ Tekninen palvelukeskus yhteensä YHTEENSÄ Taulukossa ei ole mukana luottamustoimia, perhehoitajia, tukihenkilöitä eikä omaishoitajia, koska he eivät ole palvelussuhteessa Huittisten kaupunkiin. ~ 3 ~

5 2.2 Virat ja toimet Kuntalain perusteella virat perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa. Tavoitteena on virkasuhteen käytön rajaaminen niihin tehtäviin, joissa sitä käytetään. Näitä virkoja ovat esim. sosiaalityöntekijät, johtavat viranhaltijat, opettajat jne. Nimike sinänsä ei ratkaise, vaan tehtävien sisältö määrittää onko kyseessä virka vai toimi. Vakinaisia työntekijöitä Huittisten kaupungissa oli yhteensä 690 ja niistä - virkoja toimia 521 Vuonna 2014 kunnissa henkilöstöstä oli virkasuhteisia 27 % ja työsuhteisia 73 %. Kuntien henkilöstöstä kokoaikatyössä oli 87,14 prosenttia kuukausipalkkaisista ja osa-aikaisia oli 12,62 prosenttia. (KT Kuntatyönantajat) 2.3 Vakinaiset ja määräaikaiset työntekijät Henkilöstön määrällä tarkoitetaan palvelussuhteiden lukumäärää vuoden viimeisenä päivänä, jolloin siihen sisältyy myös lomalla tai muuten poissa ollut henkilöstö. Huittisten kaupungin henkilöstön määrä oli seuraava: - vakinaisia palvelussuhteita 690 ( ) - määräaikaisia 155 (202) - työllistettyjä ja oppisopimuksia 2 (5) Määräaikaisiin luetaan määräajaksi palkatut työntekijät kuten myös varsinaiset sijaiset. Palvelussuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos% ed.vuodesta Vakinaiset ,86 Määräaikaiset ,15 - joista työllistettyjä ,00 Yhteensä ,20 Vuoden 2015 aikana alkoi uusia vakinaisia palvelussuhteita 27 henkilöllä. Palvelussuhteita puolestaan päättyi 108 henkilöllä (26 eläkkeelle, 12 eronnut, 70 maatalouslomituksen siirtyminen Vehmaan kunnan palvelukseen). ~ 4 ~

6 Kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli vuoden 2014 lokakuussa palkansaajaa. Palkkaa saavista oli kuukausipalkkaisia ja tuntipalkkaisia henkeä. Kokoaikaisia kuukausipalkkaisia palkansaajia oli ja osa-aikaisia Edellisestä vuodesta henkilöstömäärä laski henkilöllä. Naisia on henkilöstöstä 80 %. (KT Kuntatyönantajat) Palvelukeskustasolla vakinaisen henkilöstön määrä muutamana vertailuvuonna: HALLINTOPALVELUKESKUS PERUSTURVAKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUS TEKNINEN PALVELUKESKUS Yht: Henkilöstömäärän vaihtelu vuoden aikana ja osa-aikatyötä tekevien osuus henkilöstöstä vaikuttavat siihen, että henkilötyövuosi kuvaa paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa ollutta työvoimaa kuin henkilöstömäärä tiettynä päivänä. Henkilötyövuodella tarkoitetaan täyttä työaikaa tekevän henkilön koko vuoden työskentelyä. Osa-aikainen henkilö muutetaan henkilötyövuodeksi osa-aikaprosenttiaan vastaavasti. KT:n ohjeistuksen mukaan henkilötyövuoden laskennassa on käytetty palkallisten palveluksessaolopäivien lukumäärää kalenteripäivinä kaikista vuoden aikana palveluksessa olleesta henkilöstöstä. Henkilötyövuodet Henkilötyövuodet palvelussuhteessa 795,19 829, Henkilöstön jakautuminen sopimusaloittain Suurin osa koko Huittisten kaupungin henkilöstöstä kuuluu kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piiriin, loput jakaantuvat kunnallisen opetushenkilöstön (OVTES), tuntipalkkaisen henkilöstön (TTES), teknisen henkilöstön (TS) ja lääkäreiden (LS) virka- ja työehtosopimusten piiriin. KVTES 69,61 % OVTES 23,09 % TTES 3,06 % TS 2,12 % LS 2,12 % ~ 5 ~

7 2.5 Osa-aikatyö Vakinaisten osa-aikatyöntekijöiden määrä Huittisten kaupungilla vuonna 2015 oli 58 henkilöä. Osa-aikaeläkeläisiä ja osa-aikatyön tekijöitä löytyy lähes joka ammattikunnasta. Osaaikatyöntekijöitä on esimerkiksi koulunkäyntiohjaajissa, maatalouslomittajissa, hoitoalan työntekijöissä ja toimistoalalla. Uusia KuEL-osa-aikaeläkkeitä alkoi vuonna 2015 kolmella henkilöllä. Alla on esitetty tarkemmin vakinaiset osa-aikaiset työntekijät ja osa-aikaeläkeläiset vuosilta osa-aikaiset osa-aikaeläkeläiset yhteensä Vakinaiset osa-aikaiset osa-aikaiset osa-aikaeläkeläiset Työllistäminen, oppisopimus ja kesätyö Palkkatukia (työllistämistukia) maksetaan viideltä päivältä viikossa ja vuonna 2015 niiden suuruudet vaihtelivat %:iin palkkakustannuksista. Työnantaja saa palkanmaksuun TEtoimiston myöntämää tukea, jotta pystyisi palkkaamaan työttömän työnhakijan. Vuonna 2015 oli kaikkiaan 12 henkilöä työssä palkkatuella. Palkkatuella palkattuja oli määrällisesti eniten perusturvan sosiaalitoimessa. Sosiaalitoimen lisäksi Huittisten kaupunki työllisti henkilöitä nuorten työpajalla, tietohallinnossa, yleisten alueiden palveluissa, vesihuoltolaitoksella ja siivouspalveluissa. ~ 6 ~

8 Palkkatuella palkatuista henkilöistä seitsemän oli ns. velvoitetyöllistettyä. Velvoitetyöllistäminen perustuu Julkisesta yritys- ja työvoimapalvelusta säädettyyn lakiin (916/2012). Tämän perusteella työttömälle työnhakijalle turvataan mahdollisuus työllistymistä edistävään kuntoutukseen tai työvoimakoulutukseen, jos hänen oikeutensa työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan johdosta hänen täytettyään 57 vuotta, mutta ennen kuin hän täyttää 60 vuotta. Jos 1 momentissa tarkoitettua työtöntä työnhakijaa ei voida työllistää avoimille työmarkkinoille eikä hänelle voida järjestää soveltuvaa työvoimakoulutusta tai kuntoutusta, hänen kotikuntansa on työ- ja elinkeinotoimiston osoituksesta järjestettävä hänelle työntekomahdollisuus. Työ on järjestettävä kestoltaan vähintään sellaisena, että työnhakija täyttää työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon. Kunnan on järjestettävä työntekomahdollisuus siten, että työllistettävä voi aloittaa työn työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttyessä. Työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävän työn tulee olla alan säännöllisen työajan mukaista kokoaikatyötä. Vuonna 2011 viisi kaupunkia, Huittinen, Kotka, Kuopio, Uusikaupunki ja Vantaa, käynnistivät Uusien mahdollisuuksien tori (UMT) pilotin, jossa tartuttiin vuotiaiden nuorten työttömyyteen. Vuonna 2015 UMT-työllistämistä ei voitu kaupungin henkilöstön lomautusten takia toteuttaa. Kesätyöntekijöitä Huittisten kaupungilla oli 24 henkilöä vuonna Puistotyöntekijöinä oli viisitoista henkilöä ja hoitoalalla viisi henkilöä. Sekä palkkatuella työllistämiseen että kesätyöntekijöiden palkkaamiseen vaikuttivat vuonna 2015 kaupungin henkilöstön lomautukset. ~ 7 ~

9 3. HENKILÖSTÖN LAADULLISET OMINAISUUDET 3.1 Henkilöstön ikärakenne Huittisten kaupungin vakinaisen henkilöstön ikärakenne sijoittuu ikävuoden välille. Suurin osa, 63,2 prosenttia, henkilöstöstä sijoittuu ikävuoden välille. Alle 40-vuotiaita on 23,8 prosenttia kaupungin vakituisista työntekijöistä. Työntekijöistä 60 vuotta täyttäneitä on 13,0 prosenttia. Alla oleva taulukko on laskettu Huittisten kaupungin vakinaisessa palvelussuhteessa olleista henkilöistä. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä vuonna 2015 naiset 48,02 v miehet 46,85 v yhteinen 47,85 v Kaupungin vakinaisen henkilöstön keski-ikä on hieman noussut verrattuna vuoteen 2014, jolloin yhteinen keski-ikä oli 47,15 vuotta. Koko henkilöstön keski-ikä vuonna 2015 oli 47,13 vuotta. Vuonna 2014 kunta-alalla työskentelevien keski-ikä oli 45,7 vuotta. Naiset olivat keskiiältään 45,8 vuotta ja miehet olivat 45,6 vuotta. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 47,8 vuotta ja määräaikaisten 38,1 vuotta. (KT Kuntatyönantajat) ~ 8 ~

10 3.2. Henkilöstön sukupuolirakenne ja yleisimmät ammattinimikkeet Huittisten kaupungin henkilöstörakenne on hyvin naisvaltainen, myös palvelukeskustasolla tarkasteltuna. Kaupungin henkilöstöstä on naisia 85,5 prosenttia ja miehiä 14,5 prosenttia. Perinteisiä naisvaltaisia palvelualoja kaupungilla ovat perusturva- ja sivistyspalvelukeskukset. Sivistyspalvelukeskuksessa naisten osuus on 84,5 prosenttia vakinaisesta henkilöstöstä ja perusturvakeskuksessa peräti 95,8 prosenttia. Teknisessä palvelukeskuksessa naisten ja miesten osuus jakautuu selvästi tasaisemmin Huittisten kaupungin yleisimmät vakinaisen henkilöstön ammattinimikkeet ovat lähihoitaja, maatalouslomittaja, sairaanhoitaja, laitoshuoltaja, lehtori, luokanopettaja, palvelusihteeri, koulunkäyntiohjaaja, lastenhoitaja ja perhepäivähoitaja. Vuoden 2014 tilaston mukaan kuntien yleisimmät työnimikkeet ovat sairaanhoitaja, lähihoitaja, lastenhoitaja, lastentarhanopettaja, laitoshuoltaja, peruskoulun luokanopettaja, luokanopettaja, perushoitaja, lehtori ja perhepäivähoitaja. (KT Kuntatyönantajat) ~ 9 ~

11 3.3. Henkilöstön poissaolot Terveysperusteisia poissaoloja ovat omasta sairaudesta johtuvat poissaolot sekä työtapaturmista, työmatkatapaturmista ja ammattitaudeista johtuvat poissaolot. Terveysperusteiset palkalliset ja palkattomat poissaolot lasketaan kalenteripäivinä. Huittisten kaupungin koko henkilöstön sairaudesta ja työtapaturmista aiheutuvien poissaolojen määrä ajalla oli kalenteripäivää 593 henkilöllä (vuonna 2014 vastaavat luvut olivat kalenteripäivää 604 henkilöllä. Näistä poissaoloista omalla ilmoituksella oltiin 879 kalenteripäivää. Kaikkien vuoden 2015 aikana palveluksessa olleiden henkilöiden terveysperusteisten poissaolojen jakautuminen keston mukaan on nähtävissä alla olevasta taulukosta. Koko henkilöstön sairauslomien määrä oli 13,83 (14,01 vuonna 2014) kalenteripäivää yhtä henkilötyövuotta kohden. Terveysperusteiset poissaolot (vakituiset + määräaikaiset) Kalenteripäivät 2015 (2014) Lyhyet poissaolot; alle 4 päivää 1905 (1910) 4-29 päivää 4156 (6003) päivää 917 (2280) päivää 1069 (969) päivää 2229 (456) Yli 180 päivää 718 (0) Yhteensä (11618) Keskimäärin/henkilötyövuosi 13,83 (14,01) Em. poissaoloista erikseen Kalenteripäivät 2015 (2014) * sairauspoissaolot (10992) * työtapaturmat 404 (626) Sairauspoissaolojen määrä kasvoi 2000-luvulla aina vuoteen 2008 asti, jolloin sairauspoissaoloja oli kunta-alalla keskimäärin 19,4 kalenteripäivää yhtä henkilötyövuotta kohden. Vuonna 2014 sairauslomien määrä oli keskimäärin 16,9 kalenteripäivää/henkilötyövuosi (17,2 vuonna 2012). (KT Kuntatyönantajat; Lähde: Työterveyslaitos Kunta10 tutkimus + Helsinki) ~ 10 ~

12 Henkilöstön sairauspoissaolot Laskenta kalenteripäivinä. Sairauspoissaolot Työtapaturmat Mukana vakituiset ja määräaikaiset kpvt/vuosi kpvt/vuosi näistä omalla ilmoituksella htv kpv/htv HALLINTOPALVELUKESKUS ,81 20,97 Keskushallinto ,05 3,14 Talous- ja henkilöstöpalvelut ,65 5,49 Maatalouslomituspalvelu ,36 31,87 Tietohallinto ,24 4,72 Ruokapalvelukeskus ,51 8,95 PERUSTURVA ,64 14,36 Terveyskeskus ,72 11,42 Sosiaalitoimi ,21 11,63 Vanhustenhuolto ja kotipalvelu ,71 18,10 SIVISTYSTOIMI ,50 10,16 Perusopetus ,00 13,71 Lukiokoulutus ,97 1,93 Kansalaisopistotoiminta ,05 0,65 Musiikkiopistotoiminta ,65 2,63 Varhaiskasvatus ,57 14,20 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut ,72 3,85 Nuoriso- ja liikuntapalvelut ,54 18,58 TEKNINEN TOIMI ,62 16,93 Suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ,73 37,89 Yleisten alueiden palvelut ,46 9,75 Vesihuoltolaitos ,52 1,02 Tilapalvelut ,91 24,08 Muut työyksiköt (alle 6 hlöä): ,60 4,52 Maaseutuelinkeino (hpk) Kasvatus- ja opetuspalvelut (spk) Rak.valvonta- ja ympäristöpalvelut (tpk) Teknisen toimen hallinto (tpk) Perusturvan hallinto (ptk) elinkeinotoimi (hpk) YHTEENSÄ: ,17 13,83 Edellinen vuosi (2014) ,23 14,01 ~ 11 ~

13 Tapaturmista aiheutuneiden sairauspäivien lukumäärä väheni vuonna 2015 vuodesta Sairauspäiviä kertyi 404 kalenteripäivää, kun lukumäärä vuonna 2014 oli 626. Vahinkojen lukumäärä hieman väheni. Vuonna 2015 määrä oli 41 vahinkoa, kun 2014 vahinkotapahtumia kirjattiin 47. Vakuutusyhtiön ilmoittamat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin kuuluvien Huittisten kaupungin koko henkilöstön sairauspäivien ja vahinkojen lukumäärä vuosilta : ~ 12 ~

14 Vuoden 2015 aikana koko henkilöstön (mukana myös sijaiset) muita kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuvia poissaoloja on listattu alla olevassa kaaviossa. Opintovapaalla on ollut 10 henkilöä ja perhevapailla 125 henkilöä. 38 henkilöä on ollut kuntoutuksessa, 454 koulutuksessa ja kuntoutustuella 13 henkilöä. Vuorotteluvapaalla on ollut 16 henkilöä vuoden 2015 aikana. Muilla vapailla (mm. yksityisasiat, merkkipäivät) on ollut 314 henkilöä. Henkilöstöä myös lomautettiin tänä vuonna säästösyistä, lomautettuna oli 291 henkilöä. ~ 13 ~

15 3.4 Henkilöstön eläköityminen Taulukossa on esitetty Kuntien Eläkevakuutuksen keräämää tilastotietoa eläkkeelle siirtyneistä työntekijöistä vuosittain. Eläkkeelle siirtyneiden tilastoissa on mukana kaikki eläkelajit osaaikaeläkkeen aloittaneita lukuun ottamatta KuEL- ja VaEL-eläkkeelle siirtyneet Huittisten kaupunki Henkilömäärä ja keski-ikä, v. Henk. KuEL-eläke VaEL-eläke Yhteensä Keski-ikä, v , , , , ,6 (Keva) Työ- ja virkasuhteisia kuntatyöntekijöitä oli vakuutettuina yhteensä , heistä KuEL-vakuutettua ja VaEL-vakuutettua peruskoulun ja lukion opettajaa. Lähivuosina eläkkeelle siirtyy yhteensä arviolta noin kuntatyöntekijää vuosittain. Edelliseen ennusteeseen verrattuna kokonaismäärä on hiukan suurempi, ja toteumia tulevatkin todennäköisesti jonkin verran pienentämään työkyvyttömyyseläkkeiden määrän lasku sekä eläköitymisiän jatkuva nousu, kun laskelma pohjautuu ainoastaan lähivuosien toteutumiin. (Keva) ~ 14 ~

16 Vakuutettujen eläköitymisennuste Vuosi Vanhuuseläkkeet, henk. Työkyvyttömyyseläkkeet, henk. Osatyökyvyttömyyseläkkeet, henk. Eläkkeet yhteen teensä, henk ,0 3, ,0 3, ,8 3, ,8 3, ,7 3, ,8 3, ,5 3, ,5 3, ,3 3, ,4 3, ,4 3, ,1 3, ,1 3, ,8 2, ,0 2, ,5 2, ,5 2, ,2 2, ,1 2, ,0 2,2 Eläkkeet, % 2013 tilanteesta Eläkkeet yhteensä %, kaikki työnantajat yhteensä Yhteensä ,5 61,7 ~ 15 ~

17 4. HENKILÖSTÖMENOT Alla olevat palkkavertailutaulukot kertovat muutokset vuosilta Ensimmäisessä taulukossa on palkkalajeittain sekä euromääräiset että prosentuaaliset muutokset. Toisessa taulukossa on palkkoja vertailtu toimielintasolla. Vuodesta 2014 vuoteen 2015 palkkamenot supistuivat ,50 euroa. Kunnalliset virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa Palkkoja tarkistettiin OVTES:n osalta alkaen 0,4 %:n yleiskorotuksella, LS:n liitteen 1 (terveyskeskuslääkärit) osalta alkaen 0,3 %:n yleiskorotuksella, LS:n liitteen 2 (terveyskeskushammaslääkärit) osalta alkaen 0,81 %:n yleiskorotuksella ja TTES:n osalta alkaen 0,3 %:n yleiskorotuksella. Teknisten sopimuksessa toteutetiin paikallinen järjestelyerä, jonka suuruus oli 0,29 % TS:n palkkasummasta. PALKKOJEN VERTAILU ALAERITTELYITTÄIN Palkat/alaerittelyt Muutos Muutos % PALKAT YHT , , ,50-3,89 Vakinaisten palkat , , ,23 1,09 Määräaikaisten palkat , , ,82-11,77 Erilliskorvaukset , , ,68-7,90 Vuosiloma- ja muut sijaiset , , ,53-21,23 Tunti- ja urakkapalkat , , ,23-7,19 Muut palkkalajit Luottamushenkilöiden palkkiot , , ,72-16,15 Muut palkat ja palkkiot , , ,23-25,16 Kokouspalkkiot/henkilöstö , , ,29-20,45 Sosiaalipalkkalisät , , ,80 72,19 Työllisyyspalkat , , ,33-17,17 Kesätyöntekijät , , ,80-21,73 Jaksotetut palkat/ -varaus , , ,97-200,76 Päivystävät lääkärit 60,33 0,00-60,33-100,00 ~ 16 ~

18 KÄYTTÖTALOUDEN PALKKAVERTAILU TOIMIELIMITTÄIN Toimielin Muutos euroina Muutos % Kaupunginvaltuusto , , ,71-34,69 Kaupunginhallitus , , ,31-4,33 Keskusvaalilautakunta 8 340, ,54 371,68 4,46 Tarkastuslautakunta 7 260, , ,44-16,81 Perusturvalautakunta , , ,87-2,79 Kasvatus- ja opetuslautakunta , , ,67-2,40 Tekninen lautakunta , , ,41-9,73 Ympäristö- ja rakennuslautakunta , , ,85-21,22 Kirjasto- ja kulttuurilautakunta , , ,75-14,75 Nuoriso- ja liikuntalautakunta , , ,17-6,28 YHTEENSÄ , , ,50-3,89 ~ 17 ~

19 5. YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Uusi yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan Lain tarkoituksena on edistää ja turvata yhdenvertaisuuden toteutumista, ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava yhdenvertaisuussuunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Ensimmäinen uuden lain mukainen yhdenvertaisuussuunnitelma tulee laatia mennessä. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia uudistettiin osittain myös Lain tavoitteena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. Huittisten kaupungin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma hyväksyttiin ensimmäisen kerran vuosille Päivitetyn suunnitelman vuosille hyväksyi kaupunginhallitus Suunnitelman voimassaoloa on tarkoitus jatkaa vuoden 2016 loppuun saakka ja valmistella syksyllä 2016 uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma lakimuutokset huomioiden. Kaupungin henkilöstökertomus vuodelta 2012 sisälsi tasa-arvosuunnitelman mukaisen henkilöstön palkkakartoituksen Palkkakartoitus on tehty vähintään kolmen vuoden välein, eli kartoitus sisältyy tähän henkilöstökertomukseen. Palkkakartoituksessa verrataan sopimusaloittain naisten ja miesten tehtäväkohtaisia ja kokonaispalkkoja sekä niissä olevia palkkaeroja. ~ 18 ~

20 Huittisten kaupungin palkkakartoitus yksittäisen henkilön ansioita ei ole esitetty, eikä ansioita ryhmistä, joissa työskentelee alle 6 henkilöä - osa-aikaiset on otettu mukaan suhteutettuna kokoaikaisiin - palkkavertailussa on verrattu naisten palkkoja miesten palkkoihin (naiset/miehet) Hinn.tunnus/ Lukumäärä Teht.koht.palkka Palkkaero Kokon.ansio Palkkaero ammattiryhmä naiset+miehet miesten keskim. /kk keski- % keskim. /kk keski- % osuus yhteensä naiset miehet arvo naiset miehet arvo % KVTES yhteensä 585 5, , ,69-10, , ,72-10,41 liite , ,74 liite , ,26 liite , ,68 liite , ,07 liite , ,88 liite , ,13 liite , , ,55 0, , ,88 0,56 liite , ,59 liite , ,05 ei hinnoittelua 22 31, , ,16-11, , ,66-9,36 OVTES yhteensä , , ,23-3, , ,47-9,06 TEKNISET , , ,72 0, , ,41-4, , , , , , , , , , , , ,15 yhteensä 18 55, , ,63-11, , ,39-11,38 LS yhteensä 16 37, , ,93 0, , ,63-0,42 Palkkaryhmä Lukumäärä Perustuntipalkka Palkkaero Keskituntiansio Palkkaero ammattiryhmä naiset+miehet miesten keskim. /tunti keski- % keskim. /tunti keski- % osuus yhteensä naiset miehet arvo naiset miehet arvo % TTES yhteensä 26 11,55 13,05 Yksittäisen henkilön palkkatietoja ei esitetä palkkakartoituksessa. Palkkatiedot on esitetty vain ryhmistä, joissa työskentelee väh. kuusi naista ja kuusi miestä. Jos ryhmä on pienempi, on tarkastelu tehty isommissa ryhmissä (KVTES liitteittäin). Jos ryhmässä on väh. kuusi henkilöä, mutta ei väh. kuutta naista ja miestä, ilmoitettu on vain koko ryhmän palkkojen keskiarvo. Palkkatietoja ei siis voida tällöin ilmoittaa erikseen naisista ja miehistä (KT:n suositus). ~ 19 ~

21 6. KOULUTUS Huittisten kaupunki käytti määrärahoja koulutukseen vuonna 2015 yhteensä ,08. Koulutusmäärärahojen käyttö on ollut vuosiriippuvaista. Määrärahojen kohdentaminen koulutukseen on tärkeää henkilöstön osaamistason ylläpitämiseksi. Vuonna 2015 koulutus oli pääosin ulkoista koulutusta ja siihen käytettiin määrärahoja yhteensä ,84. Sisäiseen koulutukseen käytettiin määrärahoja 354,24. Toimialakohtaisesti eniten koulutusmäärärahoja käytti kaupunginhallitus (40 424,03 ). Koulutusmäärärahojen käyttö toimi- ja vastuualueittain selviää tarkemmin alla olevasta taulukosta. HUITTISTEN KAUPUNGIN KOULUTUSMÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ VUONNA 2015 Ulkoinen Sisäinen Toimialoittain koulutus koulutus YHTEENSÄ Kaupunginvaltuusto 2 139, ,09 Kaupunginhallitus ,03 Hallinto 3 122, ,43 Elinkeinotoimi 425,56 425,56 Projektit 500,00 500,00 Keskushallinto 1 041, ,92 Talous- ja henkilöstöpalvelut 6 726, ,42 Maaseutuelinkeino 788,57 788,57 Maatalouslomituspalvelu , ,05 Tietohallintopalvelut 7 398, ,84 Ruokapalvelukeskus 1 021, ,24 Perusturvalautakunta ,77 Hallinto 222,50 222,50 Sosiaalityö ja toimeentuloturva 3 099, ,95 Vanhustenhuolto ja kotipalvelu , ,76 Terveyskeskus ,32 354, ,56 Kasvatus- ja opetuslautakunta ,26 Kasvatus- ja opetuspalvelut 1 692, ,25 Perusopetus , ,68 Lukiokoulutus 8 345, ,20 Kansalaisopistotoiminta 1 643, ,89 Musiikkiopistotoiminta 210,67 210,67 Varhaiskasvatus 446,57 446,57 Kirjasto- ja kulttuurilautakunta 889,15 kirjasto- ja kulttuuripalvelut 889,15 889,15 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 2 326,96 Nuoriso- ja liikuntapalvelut 2 326, ,96 Tekninen lautakunta 8 732,22 Teknisen toimen hallinto 1 191, ,95 Tilapalvelut 1 755, ,32 Yleisten alueiden palvelut 2 831, ,84 Suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut 2 620, ,11 Vesihuoltolaitos 333,00 333,00 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 2 339,60 Rakennusvalvonta- ja ympäristöpalvelut 2 339, ,60 KOULUTUKSEEN KÄYTETTY VUONNA ,84 354, ,08 Koulutusmäärärahoja käytetty vuonna ,68 Koulutusmäärärahoja käytetty vuonna ,91 ~ 20 ~

22 7. TYÖTERVEYSHUOLTO Huittisten kaupungin työpaikkaterveydenhuolto on hoidettu kaupungin omassa työterveyshuoltoyksikössä. Hyväksytyissä työpaikkaterveydenhuollon toimintasuunnitelmissa on määritelty työympäristöön kohdistuva toiminta, työntekijään kohdistuva toiminta sekä työnantajan kustantama sairaanhoito. Työhyvinvointia ylläpitävää toimintaa edelleen kehitetään toimintasuunnitelman mukaisesti. Kansaneläkelaitos eli Kela korvaa työnantajalle aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset sairausvakuutuslain nojalla. Palvelut ovat työntekijöille maksuttomia. Huittisten kaupungin työpaikkaterveyshuollon kustannusten ja toimintatietojen kehitys vuosilta selviää alla olevasta taulukosta. Vuonna 2015 kustannukset olivat ,78 euroa. Kustannuksissa nousua vuoteen 2014 verrattuna on 7,78 %. Työpaikkaterveydenhuollon kustannukset ja toimintatiedot (vuosi 2013 ei sisällä maatalouslomittajia) , , ,78 Työntekijään kohdistuva toiminta Työterveyshuolto: Terveystarkastukset (kpl) - Lääkäri Terveydenhoitaja Fysioterapeutti Psykologi Erikoislääkäri Tutkimukset (kpl) - Laboratorio Radiologia Työpaikkaselvitykset (tuntia) - Lääkäri 4,0t 4,5t 9,0t - Terveydenhoitaja 47,5t 27,5t 39,0t - Fysioterapeutti 20,0t 42,5t 37,0t Sairaanhoito ja muu terveydenhuolto: Sairaanhoitokäynnit (kpl): - Lääkäri Terveydenhoitaja Fysioterapeutti - Psykologi - Erikoislääkärit Tutkimukset (kpl) -Laboratorio Radiologia ~ 21 ~

23 8. HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTA Kaupungin yhteistoimintaelimenä on toiminut vuonna 2015 henkilöstötoimikunta. Työnantajan edustajina henkilöstötoimikunnassa toimivat henkilöstöjaoston jäsenet, työsuojelupäällikkö, talous- ja henkilöstöpäällikkö ja hallintojohtaja. Myös työterveyshuollon edustaja on ollut mukana kokouksissa. Henkilöstön edustajana toimii työsuojeluvaltuutettu sekä palkansaajia edustavien järjestöjen nimeämät pääluottamusmiehet. Henkilöstötoimikunta kokoontui vuoden 2015 aikana 8 kertaa (joista 4 yhteistoimintaneuvottelua). Alla on listattu käsiteltyjä asioita. Henkilöstötoimikunta käsitteli Huittisten kaupungin talouden sopeuttamisohjelmaa. Henkilöstötoimikunta käsitteli Huittisten kaupungin tilinpäätöstä vuodelta 2014, henkilöstökertomusta 2014, Huittisten kaupungin työterveyshuollon korvaushakemusta vuodelta 2014 ja työsuojelun toimintakertomusta Henkilöstötoimikunta käsitteli vuoden 2016 alustavaa talousarvioehdotusta sekä taloussuunnitelmaehdotusta vuosille ja työpaikkaterveydenhuollon toimintasuunnitelmaa vuodelle Henkilöstötoimikunta käsitteli työsuojelun toimintaohjelmaa vuodelle 2016 ja henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa vuodelle Henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut Kaupunginhallitus päätti irtisanoa Melan ja Huittisten kaupungin välisen lomituspalveluiden toimeksiantosopimuksen päättymään Yhteistoimintaneuvottelut aloitettiin marraskuussa 2014, ja niitä jatkettiin henkilöstötoimikunnassa ja Maatalouslomituksen henkilöstö siirtyi liikkeenluovutuksessa Vehmaan kunnan palvelukseen alkaen. Huittisten kaupunki on ostanut marraskuusta 2015 lähtien Seuturekry Oy:ltä (KuntaPro Oy:n tytäryhtiö) perusturvan sijaispalvelua. Seuturekryn sijaispalvelu tarkoittaa sijaisten välittämistä kaupungille alle 3 kk kestäviin vakituisen henkilöstön poissaoloista (esim. sairauslomat, vuosilomat) johtuviin sijaistarpeisiin. Sijaispalvelun käyttöönotosta ja periaatteista on käyty yhteistoimintaneuvottelut henkilöstötoimikunnassa ja Kuntalain (4010/2015) työterveyshuollon yhtiöittämistä koskeva säännös 150 edellyttää, että kuntien on yhtiöitettävä työterveyshuollon sairaanhoitopalvelut viimeistään vuoden 2016 loppuun mennessä. Asiasta on järjestetty Yt-tilaisuus koskien työterveyshuollon kilpailuttamista. Asian käsittely ja yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat vuonna Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti hyödyntää palvelusetelimallia päiväkotihoitopalveluiden järjestämisessä uuden yksityisen päiväkodin osalta Huittisissa. Asiasta on ja pidetty yhteistoimintaneuvottelut koskien Huittisten kaupungin järjestämiä päiväkotihoitopalveluja Huhkolan päiväkodin Mansikoiden ja Karpaloiden satelliittiryhmissä. Asian käsittely ja yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat vuonna ~ 22 ~

24 Huittisten kaupungilla, Punkalaitumen ja Köyliön kunnilla on ollut yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä. Yhteistoiminnan hallinnosta on vastannut Huittisten kaupunki. Säkylän ja Köyliön kunnat yhdistyivät Yhdistyvien kuntien yhdistymishallitus on päättänyt maaseutuhallinnon suuntautumisesta Huittisten hallinnoimaan yhteistoiminta-alueeseen. Säkylän kunnan maaseutuasiamies siirtyi liikkeenluovutuksen mukaisesti Huittisten kaupungin palvelukseen maaseutuhallinnon tehtäviin Yt-tilaisuus pidettiin ~ 23 ~

25 9. HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTITOIMINTAA JA TAPAHTU- MIA Elokuvaillat Henkilökunnalle järjestettiin kaksi elokuvailtaa eli näytettiin 007 Spectre ja Ingrid Bergman omin sanoin elokuvat. Elokuvissa kävi yhteensä 74 henkilöä. Liikuntailtapäivä Henkilökunnan liikuntailtapäivä järjestettiin kahtena iltapäivänä 17. ja Iltapäivään sai osallistua jompanakumpana päivänä työaikana. Mukana liikkumassa oli noin 170 henkilöä ja iltapäivä kului eri pisteissä kiertäen. Mahdollisuus oli osallistua Huhkolinnassa järjestettyyn Lavikseen eli lavatanssijumppaan ja venyttelevään jumppaan, pyörä- tai kävelylenkille sekä uimahallissa ohjattuun vesijumppaan ja kuntosalille. Huhkolinnassa olleessa terveyskahvilassa oli mahdollisuus tavata työterveyshoitaja, joka suoritti mm. verenpaineja kehonkoostumismittausta. Uimahalli ja kuntosali Kaupungin vakituisella henkilökunnalla oli mahdollisuus Huittisten uimahallin ja kuntosalin käyttöön. Uintikäyntejä kertyi yhteensä vuoden aikana kpl ja kuntosalin kpl. Ensiapukurssit Toimistohenkilökunnalle suunnattu hätäensiapukurssi pidettiin 3. ja Kurssilla 17 henkilöä saivat päivityksen ensiaputaitoihinsa. Yleinen henkilökunnalle tarkoitettu EA1 peruskurssi (16 tuntia) järjestettiin neljänä iltapäivänä eli 10.3., 12.3., ja Kurssilla 16 työntekijää eri työpisteistä saivat uuden EA1-kortin. Lisäksi kaikki maatalouslomittajat päivittivät ensiaputaitojaan kahdella eri hätäensiapukurssilla Kiukaisissa (8 tuntia) ja Huittisissa (8 tuntia). Senioriklubi Senioriklubin tarkoituksena on tukea ja kannustaa 58 vuotta ja sitä vanhempia jaksamaan ja viihtymään työssä niin pitkään, että eläkkeelle siirtyminen tapahtuu terveenä ja mahdollisimman hyväkuntoisena. Kokoontumisia on kerran kuukaudessa torstaisin klo ja kokoontumiset ovat työaikaa. Senioriklubi kokoontui keväällä 2015 viisi kertaa ja syksyllä neljä kertaa. Työntekijät voivat osallistua joko kaikkiin tai vain haluamaansa kokoontumiseen. Ohjelmassa on ollut liikuntaa, kulttuuria ja erilaisia luentoja. Osallistujia on keskimäärin ollut henkilöä/kokoontuminen. Senioriklubin ja sen ohjelman käytännön järjeste- ~ 24 ~

26 lyistä vastaavat työterveyshoitaja Helena Saarinen ja tyhy-asioista vastaava hallintosihteeri Leena Hakanen. Henkilöstöjuhla Perinteistä henkilöstöjuhlaa vietettiin kaupungintalolla. Juhlaan osallistui noin 230 työntekijää eri työyksiköistä. Virallisessa osuudessa jaettiin seuraavat ansiomerkit henkilökunnalle: Kultainen ansiomerkki 40-vuotta kunnallista palvelua (3 hlöä) Kokki Elisa Savolainen Pääkirjanpitäjä Ulla Takala Palvelusihteeri Helena Välimäki Kultainen ansiomerkki 30-vuotta kunnallista palvelua (18 hlöä) Maatalouslomittaja Sinikka Forsberg Perhepäivähoitaja Anne Henttonen Lastentarhanopettaja Merja Hilska Laitoshuoltaja Marja Hongisto Hoitotyöntekijä Armi Järvinen Palvelusihteeri Anna-Maija Koivunen Hoitotyöntekijä Maarit Korpela Hoitaja Soili Koskinen Palvelusihteeri Pirkko Liuksiala Maatalouslomittaja Sinikka Myllykoski Koulusihteeri Anne Paasikivi Lastenhoitaja Kati Pakarinen Sosiaalityön johtaja Sinikka Piranen Hoitotyöntekijä Viola Raappana Atk-pääsuunnittelija Päivi Santamäki Hoitaja Jaana Suominen Vesihuoltomestari Matti Suonpää Lastentarhanopettaja Elina Suontausta Työkaarimalli Työkaarimallin eteenpäin kehittämistä ja viemistä jatkettiin edelleen vuonna Työkaarimalli kuvaa työntekijöiden ikään ja eri elämänvaiheisiin liittyviä tarpeita. Eri-ikäisten työntekijöiden tarpeiden huomioon ottaminen työpaikan kehittämistoimissa hyödyntää sekä työnantajaa että työntekijää. Työkaarimallissa on useita eri osa-alueita mm. ikäjohtaminen, työura ja työssä jatkamisen suunnittelu, osaaminen, työaikajärjestelyt, työn muokkaaminen, terveystarkastukset sekä terveellisten elämäntapojen ja elämänhallinnan edistäminen. ~ 25 ~

27 Savuton työpaikka Huittisten kaupunki on savuton työpaikka, jossa Tupakointi on kielletty kaikilla työpaikan sisä- ja ulkotiloissa tupakkalain edellyttämällä tavalla. Ko. kielto koskee myös työpaikan piha-alueita. Myöskään työkoneissa tai - autoissa ei tupakoida; Työpaikan sisätiloissa ja piha-alueella ei ole tupakointitiloja. Mahdolliset tupakointipaikat on sijoitettu vähemmän näkyvästi ulos riittävän kauas rakennuksesta siten, että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan sisätiloihin; Tupakointi on kielletty työaikana. Tupakkatauot ovat sallittuja lakisääteisillä ruoka- ja kahvitauoilla; Virallisten taukojen ulkopuolella tapahtuvaa tupakointia ei lasketa työajaksi; Edustus- ja muut tilaisuudet ovat savuttomia; Työpaikan savuttomuudesta on ilmoitettu asianmukaisin kyltein; Työpaikkailmoituksissa ilmoitetaan savuttomasta työpaikasta. Vartiointipalvelu Huittisten kaupungin työpisteiden turvallisuutta pidetään yllä henkilövartiointimenetelmällä. Kaikkiin Huittisten kaupungin Lauttakylän ydinkeskustan alueella sijaitseviin kaupungin työpisteisiin on saatavissa uhkaavissa tilanteissa vartija paikalle viiden minuutin tavoiteajalla hälytyksestä. Muihin työpisteisiin (esim Vampulassa) vartija tulee niin pian kuin mahdollista. Vartijapalvelu on käytössä arkisin klo 7-22 ja lauantaisin Palvelu on käytettävissä myös kaikkina muina aikoina, mutta tuolloin tavoiteaika on vähän pidempi. Vartijan voi tilata myös etukäteen kohteisiin sovituksi ajaksi, jos työntekijä kokee aavistavansa mahdollista tulevaa uhkaa. ~ 26 ~

Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki

Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki Henkilöstökertomus 2016 Huittisten kaupunki Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE... 2 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014. Huittisten kaupunki

Henkilöstökertomus 2014. Huittisten kaupunki Henkilöstökertomus 2014 Huittisten kaupunki Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE... 2 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki

Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki Henkilöstökertomus 2018 Huittisten kaupunki Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE... 2 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki

Henkilöstökertomus Huittisten kaupunki Henkilöstökertomus 2017 Huittisten kaupunki Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE... 2 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2011. Huittisten kaupunki

Henkilöstökertomus 2011. Huittisten kaupunki Henkilöstökertomus 2011 Huittisten kaupunki Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE... 2 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2012. Huittisten kaupunki

Henkilöstökertomus 2012. Huittisten kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Huittisten kaupunki Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TAUSTAA JA TAVOITTEITA HENKILÖSTÖKERTOMUKSELLE... 2 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.1 Huittisten kaupungin henkilöstön määrä palvelukeskuksittain,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu 2012. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi

Tilastoesite syyskuu 2012. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi Tilastoesite syyskuu 2012 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2011 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 595 3 642 3 016

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu 2013. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi

Tilastoesite syyskuu 2013. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi Tilastoesite syyskuu 2013 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2012 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 657 3 732 7 183

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö.

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö. Tilastoesite syyskuu 2011 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kuntatyonantajat.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2010 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 31.3.2017 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 1 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta Henkilöstöraportti 2017 Punkalaitumen kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstömäärä... 2 3. Henkilötyövuosi... 5 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Henkilöstön ikärakenne... 6 6. Henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta Henkilöstöraportti 2016 Punkalaitumen kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstömäärä... 2 3. Henkilötyövuosi... 5 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Henkilöstön ikärakenne... 6 6. Henkilöstön

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ Tilastoesite marraskuu 2008 KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ www.kuntatyonantajat.fi KESKIANSIOT SOPIMUSALOITTAIN Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2007 euroa/kk 7 000 6 000 6 024 5 000 4 000 3 000

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 31.3.2017 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2019

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2019 Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2019 www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain (kokonaisansio) Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2018 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 ALAVUDEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 Johdanto Alavuden kaupungin henkilöstötyön tavoitteena on, että kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja, jonka osaava ja hyvinvoiva henkilöstö työskentelee

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä 1 1 Johdanto Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa vuosittain luottamushenkilöille, esimiehille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön määrästä ja rakenteesta. Se sisältää määrällistä perustietoa henkilöstön

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ Tilastoesite marraskuu 2009 KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ www.kuntatyonantajat.fi KESKIANSIOT SOPIMUSALOITTAIN Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2008 euroa/kk 7 000 6 000 6 369 5 000 4 000 3 000

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Yt-toimikunta 19.4.2017 24 Kunnanhallitus 8.5.2017 122 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain...

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2018

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2018 Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2018 www.kt.fi Henkilöstömenot 20 miljardia euroa Vuonna 2018 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 20 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Henkilöstötilinpäätös 2013

Kuhmon kaupunki Henkilöstötilinpäätös 2013 Kuhmon kaupunki Henkilöstötilinpäätös 2013 Sisällys Johdanto... 2 Henkilöstötilinpäätös... 2 Henkilöstösuunnitelma... 2 Henkilöstömäärä... 3 1 Henkilötyövuodet... 3 Henkilöstön ikärakenne... 4 Terveysperusteiset

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2013

Henkilöstöraportti 2013 Yt -toimikunta 23.04.2014 22 Kunnanhallitus 26.05.2014 154 Kunnanvaltuusto 9.6.2014 43 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI...3 JOHDANTO...3 Henkilöstö kunnan strategiassa...3 HENKILÖSTÖRESURSSIT...5 Henkilöstön

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite lokakuu 2014 www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2013 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 714 KVTES

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus Yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus Valtuusto xx.x.

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus Yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus Valtuusto xx.x. KEURUUN KAUPUNKI Henkilöstökertomus 2016 Yhteistyötoimikunta 13.4.2017 Kaupunginhallitus 24.4.2017 Valtuusto xx.x.2017 (tiedoksi) Keuruun kaupungin Henkilöstökertomus 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2016

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2016 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2016 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 2 1.2. Henkilötyövuodet 2016... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 3 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2017

Henkilöstöraportti 2017 Yt-toimikunta 2.5.2018 23 Kunnanhallitus 7.5.2018 120 Kunnanvaltuusto 18.6.2018 22 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 4 JOHDANTO... 4 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 4 Henkilöstön määrä ja rakenne... 4 Henkilöstö

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. VISIO JA ARVOT.4 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ..4 4. OSAAVA TYÖVOIMA..5 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS.5

Lisätiedot

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 20.6.2017 Kevassa tehdyt kirkon eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2017 www.kt.fi Henkilöstömenot 20,3 miljardia euroa Vuonna 2017 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 20,3 miljardia euroa, josta

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

VALTIMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 VALTIMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 2 Valtuusto Kunnanhallitus 3.6.2016 90 Yhteistyötoimikunta 26.5.2016 7 1. TAUSTAA Kuntatyönantajat KT uudisti vuonna 2013 suositustaan henkilöstöraportoinnin kehittämiseksi.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2018

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2018 Oheisaineisto /Valt. 10.6.2019 11 Liite 6 /Kh 13.5.2019 89 / Liite 1 Yht.tmk 17.5.2019 19 KEURUUN KAUPUNKI Henkilöstökertomus 2018 Yhteistyötoimikunta 17.5.2019 19 Kaupunginhallitus 13.5.2019 89 Valtuusto

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Kaupunginhallitus 8.4.2013 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt valtion eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat,

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2017

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2017 Oheisaineisto / Valt 11.6.2018 14 Liite 3/Kh 14.5.2018 110 KEURUUN KAUPUNKI Henkilöstökertomus 2017 Yhteistyötoimikunta 6.4.2018 15 Kaupunginhallitus 14.5.2018 110 Valtuusto 11.6.2018 (tiedoksi) Keuruun

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017 HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017 Yhteistyötoimikunta 26.3.2018 Kunnanhallitus 26.3.2018 Kunnanvaltuusto 4.6.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Edellisen kuntastrategian henkilöstöä koskevat painopisteet...

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömenot Henkilöstömäärän kehitys 2014 2015 2016 2017 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12. 972 987 977 950 Muutos edellisestä vuodesta + 15-10 - 27

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2013 Kaupunginhallitus 7.4.2014 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2013... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 4 2.3 Palvelussuhteen pituus... 5 2.4 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 6 5. Ikärakenne... 7 7. Terveysperusteiset poissaolot...

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Henkilöstöraportti 2016 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1 Henkilöstömäärä... 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain... 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2014. Yhteistyötoimikunta 8.5.2015 Kaupunginhallitus 11.5.2015 Valtuusto 25.5.2015 (tiedoksi)

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2014. Yhteistyötoimikunta 8.5.2015 Kaupunginhallitus 11.5.2015 Valtuusto 25.5.2015 (tiedoksi) KEURUUN KAUPUNKI Henkilöstökertomus 2014 Yhteistyötoimikunta 8.5.2015 Kaupunginhallitus 11.5.2015 Valtuusto 25.5.2015 (tiedoksi) Keuruun kaupungin Henkilöstökertomus 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot