KOLI CULTURA LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOLI CULTURA LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS 2015"

Transkriptio

1 KOLI CULTURA LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS

2 ON LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS joka valmistuu Kolille vuonna Keskus rakennetaan luontoa kunnioittaen ihmistä varten. Sen sijainti Kolin kansallispuiston kupeessa, puiston ulkopuolella Purnulammen rannan laaksossa kunnioittaa luontoa ja maisemaa. Toimintaa ohjaavat kestävät arvot: luonnon vaaliminen, kulttuuriperinnön kunnioitus ja ihmisyyden arvostus. Kestävää suunnittelua. Koli Cultura yhdistää arkkitehtuurin, maisema- ja liikennesuunnittelun, ekologisten energiaratkaisujen sekä kulttuurin huippuosaamisen. Rakentamisessa käytetään edistyksellisiä menetelmiä ja materiaaleja. Keskus esittelee parhaita ekologisia ratkaisuja ja tarjoaa tuhat vuodepaikkaa Kolin kansallispuistossa vuosittain vieraileville yli sadalle tuhannelle matkailijalle. Laadukkaita palveluita. Koli Culturan luontomatkailu- ja kulttuuripalvelut tuotetaan kestävien periaatteiden mukaisesti. Matkailijoille tarjotaan puhtaita ja aitoja kokemuksia. Luontokokemukset sekä keskuksen kestävän kehityksen innovaatiot vahvistavat keskuksessa kävijöiden luonnonrakkautta ja auttavat vaalimaan myös kotiseutujen elinympäristöjä. 2 3

3 KESTÄVÄÄ ARKKITEHTUURIA Koli Culturan arkkitehtuurisuunnitelmasta vastaavat puurakentamisen vahvat osaajat, vuonna 2009 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voittaneet JKMM Arkkitehdit yhteistyössä kunniamaininnan saaneen Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisikin kanssa. Rakennuksissa käytetään puuta ja puun sekä muiden materiaalien yhdistelmiä. Estetiikkaa maisemassa. Ekologisuus ei vähennä viihtyisyyttä. Arkkitehtuurisuunnitelma on myös esteettisesti korkeatasoinen ja maiseman estetiikkaa vaalitaan esimerkiksi rakennusten sijoittelulla. Yhteistyössä rakennusarkkitehtien kanssa LOCI Maisema-arkkitehdit suunnittelevat Koli Culturan alueen kansallis- ja luonnonmaiseman ehdoilla maisemallisesti yhtenäiseksi. Maisemasuunnitelmaan kuuluu myös eri koivulajeista koostuva Nimikkopuupuisto, johon vierailija voi istuttaa oman puunsa. Ekologista energiaa. Rakennusten sijoittelu ja suuntaukset sekä muodot ja materiaalit vaikuttavat energian- ja lämmönkulutukseen. Yhdessä energiayhtiö St1:n kanssa suunnitellaan Kolille ja keskukseen sopivat ekologiset energiaratkaisut. Uusiutuvaa energiaa voidaan tuottaa vedestä, metsästä, maasta, ilmasta tai auringosta. Liikettä luonnossa. Alueen kestävistä liikenneratkaisuista vastaa suunnittelutoimisto Trafix. Liikennesuunnitelma huomioi Kolille saapumisen ja siellä liikkumisen. Huomioon otetaan myös se, millä kulkuneuvoilla ja mitä energiaa käyttäen liikutaan. Kolilla suositaan lihasvoimin tapahtuvaa liikkumista tarjoten vaihtoehtoja myös apuvälineitä tarvitseville. Hyvin suunniteltu liikenne toimii esteettisesti, esteettömästi ja ekologisesti. 4 5

4 6 7

5 HYVINVOINTIA LUONNOSTA Majoitusta monelle. Majoituspalveluissa huomioidaan ekologisuuden, esteettisyyden ja meluttomuuden vaatimukset. Hotelli tarjoaa laadukkaat puitteet suomalaisille ja kansainvälisille matkailijoille sekä ryhmä- ja kokousasiakkaille. Huoneistohotelli ja huvilat sopivat pariskunnille, seurueille ja perhematkailuun. Viikko-osakekohde palvelee lapsiperheitä sekä matkailijoita, jotka edellyttävät palvelujen korkeaa laatua. Retkeilyhotelli miellyttää erityisesti luontoleirikouluja, urheiluseuroja ja vaeltajia. Leirintäalue palvelee caravan- ja telttamatkaajia. Päivän ulkoilun ja kulttuuritarjonnan tai luonnossa tehdyn iltakävelyn jälkeen unet korkeatasoisissa hotellihuoneissa, puuhuvilan katon alla tai puiden humistessa leirintäalueen teltan yllä maistuvat aivan yhtä makeilta. Puhdasta ravintoa. Koli Cultura -keskuksen ravintoloissa syödään herkullista, paikallisiin antimiin perustuvaa ruokaa. Ruuan hankinnassa kiinnitetään huomiota sen valmistusmenetelmiin, kuljetukseen ja laatuun. Tarjoilijat ja muut keskuksen työntekijät tietävät tekevänsä arvokasta työtä ja ovat ylpeitä työpaikastaan. Henkilökunta luo yhdessä ystävällisen ja avoimen palveluilmapiirin, jossa keskuksen vieras viihtyy ja rentoutuu. Lihasvoimin liikkeelle. Kolilla on kattavat liikuntamahdollisuudet niin itsenäiselle liikkujalle kuin ohjattuakin liikuntaa kaipaavalle. Luontoon voi tutustua patikoiden kansallispuiston hyvin merkityillä poluilla. Tarjolla on myös ohjattuja luontoretkiä, joilla liikutaan vaikkapa lumikenkäillen, ratsastaen tai meloen. Lähtökohtana on lihasvoimin tapahtuva liikunta, mutta pääsy tärkeimmille luontoreiteille ja näköalapaikoille taataan esteettömyyden periaatteiden mukaisesti kaikille. Virkistystä hoidoista. Yksi Koli Culturan johtoajatuksista on tuottaa hyvinvointia niin luonnolle kuin ihmisellekin. Keskuksessa on tarjolla henkistä ja fyysistä hyvinvointia vaalivia terapia- ja hyvinvointipalveluita. Ekologisesti toteutettavat hierontapalvelut ja hemmotteluhoidot virkistävät mieltä ja kehoa. Saunamaailma rentouttaa liikunnasta väsyneet lihakset. Kolin ja Koli Culturan esteettinen luonnon- ja kulttuuriympäristö tuo matkailijoille hyvää oloa päivin ja öin. 8 9

6 VOIMAA KULTTUURISTA Kestävän kehityksen karelianismi. Nimensä mukaisesti Koli Cultura on täynnä kulttuuria. Suomalainen, kalevalainen ja kareliaaninen kulttuuriperintö on läsnä Kolin luonnossa ja ilmapiirissä joka hetki. Koli Culturan kulttuurisen toiminnan motto kestävän kehityksen karelianismi tarkoittaa kulttuuritoimintaa perinteitä kunnioittaen. Kulttuuri ei pelkisty niin sanottuun korkeakulttuuriin, vaan se on yhtä hyvin myös perinteitä; maanviljelystä ja kaskenpolttoa. Kolilla ja Koli Culturassa kulttuuria kehitetään eri toimijoiden yhteistyönä. Elävän kulttuurin kehto. Lukuisten luonnonnähtävyyksien ja kulttuuristen sekä historiallisten käyntikohteiden lisäksi Koli Cultura -keskuksessa on tarjolla elävää kulttuuria: erilaisia näyttelyitä, konsertteja ja tapahtumia. Kulttuuritarjontaan kuuluvat ympäristötaide ja luonnossa toteutettavat performanssit sekä kulttuuriset retket. Koli Cultura tarjoaa erinomaiset puitteet juhlien, kokousten ja yksityistilaisuuksien järjestämiseen. Kulttuuria on tarjolla myös perheen pienimpien mieleen. Lapsiperheille sopiva kulttuurikokemus on esimerkiksi Päivänsäde ja Menninkäinen -teemalla toteutettava kansallispuistoretki

7 KOLILLA YHDISTYVÄT SUOMALAINEN LUONTO JA KULTTUURI Itäisessä Suomessa, Pohjois-Karjalassa, sijaitseva Koli kohoaa maailman vanhimmasta, jopa kolme miljardia vuotta vanhasta kallioperästä. Kolin huippu on ollut maamerkkinä suomalaisille jo tuhansien vuosien ajan ja se on edelleen Suomen tunnetuimpia kansallismaisemia. Kolia tekivät tunnetuksi ja 1900-lukujen taitteessa jylhästä maisemasta innoittuneet ja aineksia taiteeseensa ottaneet karelianistiset taiteilijat, kuten Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho. Kolin luonto on säilyttänyt puhtautensa ja koskemattomuutensa. Se on ainutlaatuinen kokonaisuus vaaroja, järviä, lampia ja ikiaikaista kalliota. Kolilla levittäytyy itäisen Suomen laaja ja kansainvälisesti tärkeä suojelualueverkosto, johon kuuluu luonnon- ja kansallismaiseman vaalimiseksi perustettu Kolin kansallispuisto, UNESCOn kestävän kehityksen mallialue eli Pohjois-Karjalan biosfäärialue sekä Fennoskandian vihreä vyöhyke. Kolin luontoa, maisemaa ja kulttuuriperintöä vaalitaan monipuolisella yhteistyöllä luvulla ympäristövastuullisuuden ja kestävän kehityksen noustessa kunniaan, Kolin arvo on kasvanut entisestään. Karjalainen, kolilainen ja kalevalainen kulttuuri kukoistaa. Alueelle on keskittynyt vahva kivi- ja puualan osaaminen. Koli on matkailukohde vailla vertaa

8 VAHVA ARVOPOHJA LUONNON VAALIMINEN Koli Culturan perusta on monimuotoisessa luonnossa. Siten luonnon vaaliminen on erottamaton osa toiminta-ajatusta. Keskuksen vieressä sijaitseva Kolin kansallispuisto on ekologisesti ja kulttuurisesti ainutlaatuinen alue, jonka arvojen säilyminen on Koli Culturan toiminnan lähtökohta. Luonnon vaaliminen on myös kansainvälinen tavoite. Pohjois-Karjalan alue kuuluu UNESCOn maailmanlaajuiseen biosfäärialueverkostoon, jossa kehitetään kestävän kehityksen mallialueita. Koli on myös osa monimuotoista Fennoskandian vihreää vyöhykettä eli Suomen ja Venäjän raja-aluetta. KULTTUURIPERINNÖN KUNNIOITUS Koli Cultura rakentuu suomalaisen kulttuurihistorian valossa merkittävälle alueelle. Kalevalaiset tarut elävät vahvana karjalaisissa metsissä. Aikojen saatossa Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Juhani Aho, Venny Soldan-Brofelt ja muut kansallisesti merkittävät hahmot - erityisesti taiteilijat - ovat matkanneet Kolille rentoutumaan ja virkistymään ainutlaatuisen luonnon helmassa. Koli on vuosien varrella säilyttänyt suomalaisen kansanperinteen henkisiä aarteita ja ylläpitänyt paikallista perinnekulttuuria. Kulttuuriperinnön kunnioitus, niin paikallisesti kuin koko Suomen ja maailmanlaajuisessa merkityksessä onkin tärkeä lähtökohta koko Koli Cultura -hankkeessa. Kulttuuriarvoja korostetaan myös keskukseen saapuville ulkomaisille vieraille. IHMISYYDEN ARVOSTUS Koli Cultura rakennetaan luontoa kunnioittaen ihmistä varten. Keskus ottaa vieraansa vastaan yksilöinä tarjoten hiljaisen turvapaikan luonnon keskeltä. Keskuksessa tarjottavissa palveluissa huomioidaan esimerkiksi esteettömyyden ja meluttomuuden vaatimukset. Tavoitteena on taata kävijöille elämys, jonka kautta he kohtaavat itsensä ja ympäröivän luonnon uudella tavalla. Jokaisella ihmisellä on oikeus tuntea arvonsa puhtaan luonnon sekä hyvää oloa tuottavien palvelujen keskellä. Avoimuus on olennainen osa Koli Culturan toimintaa ja tämä otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Palvelut sekä tieto ovat kaikkien saatavilla

9 ON KEHITTÄMISOHJELMA Luonnonalueet ovat matkailuvaltti, jonka mahdollisuuksia ei ole vielä riittävästi tunnistettu. Luontomatkailu on oiva keino luonnonsuojelun tason ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen. Luontomatkailun edelläkävijäksi. Koli Cultura -kehittämisohjelman tuloksena saavutetaan matkailutoimintaa, joka tukee sosiaalista, kulttuurista, luonnollista ja taloudellista hyvinvointia laajalla alueella. Keskus kehittyy kestävän kehityksen periaatteille perustuvan luontomatkailun edelläkävijäksi. Yhdyskuntarakentaminen, innovatiivinen teknologia, kumppanuuksille perustuva toiminta ja yhteisöosaaminen yhdistyvät kokonaisuudeksi, joka tuottaa uusia kokeiluja ja käytännön ratkaisuja. Malliksi maailmalle. Keskus toimii malliratkaisuna ja toiminta-alustana Suomessa ja maailmalla suunniteltaessa palveluita lähelle luonnonsuojelualueita. UNESCOn kansainvälisen ihminen ja biosfääri -ohjelman (MaB) biosfäärialuetoiminta on tärkeä osa kehittämistyötä. Mallia kehitetään yhteistyössä Kolille levittäytyvän Pohjois-Karjalan biosfäärialueen kanssa. Maailmanlaajuisesti yli viisisataa UNESCOn biosfäärialuetta yli sadassa maassa voi hyötyä Kolilla käyttöönotetusta kokonaisvaltaisesta kestävän kehityksen toimintamallista. Kehitystä maakuntaan. Laaja ja avoin yhteistyö tuo Kolin ja koko Pohjois-Karjalan alueelle uusia kumppanuuksia ja positiivista kehittämisen henkeä, joka leviää maakuntaan matkailualaa laajemmalle. Koli Cultura on koko Pohjois-Karjalan kehittämisohjelma ja maakunnallisesti matkailun kehittämisen ykköshanke

10 AITOA KUMPPANUUTTA Vuoropuhelu julkishallinnon, yritysten, yhteisöjen, tutkimuksen ja paikallisten asukkaiden kanssa mahdollistaa Koli Culturan aidosti vastuullisen ja kestävän toiminnan. Kehittämisohjelman ja keskuksen parissa toimivat organisaatiot ja osaajat menestyvät ja sopeutuvat ajan haasteisiin tehden taloudellisesti kannattavaa työtä hyvän asian puolesta. GRAPHIC DESIGN LEEA WASENIUS SUOMEN KIVIKESKUS Suunnittelu Tarja Waltzer Viestintä Virtaus Oy & Leea Wasenius Graphic Design Leea Wasenius Ky Paino Offsetpaino L. Tuovinen Ky Kuvat JKMM Arkkitehdit, Ilmari Martikainen, Katja Vilponiemi ym. s. 2, 4, 6-7 kuvat: Koli Culturan arkkitehtuuriluonnokset, JKMM Arkkitehdit s. 10 kuva: Järnefeltin Syysmaisema Pielisjärveltä, Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto. Kuvaaja: Hannu Aaltonen.

11 20

KOLI CULTURA LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS 2015

KOLI CULTURA LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS 2015 KOLI CULTURA LUONTOMATKAILU- JA KULTTUURIKESKUS 2015 1 KOLILLA YHDISTYVÄT SUOMALAINEN LUONTO JA KULTTUURI Itäisessä Suomessa, Pohjois-Karjalassa, sijaitseva Koli kohoaa maailman vanhimmasta, jopa kolme

Lisätiedot

MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ ME OLEMME METSÄHALLITUS VASTUUTA YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Päijänne Brändiksi. Kooste verkkokyselyn tuloksista.

Päijänne Brändiksi. Kooste verkkokyselyn tuloksista. Päijänne Brändiksi Kooste verkkokyselyn tuloksista www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/paijannebrandiksi Tausta Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä ajalla 25.6. 9.11.2018 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa

Lisätiedot

Päijänne unescon biosfäärialueeksi

Päijänne unescon biosfäärialueeksi Päijänne unescon biosfäärialueeksi BIOSFÄÄRI- TUNNUKSESTA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA YRITYKSILLE ProPäijänne-yhdistyksen, Muuramen kunnan ja yrittäjien aloitteesta Päijänteelle tavoitellaan kansainvälisesti

Lisätiedot

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Soveltavan liikunnan seutufoorumi 29.11.2016 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Luontopalvelut Kuva: Juha Kalaoja Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

Fennoskandian vihreä vyöhyke kasvua ja hyvinvointia monimuotoisesta luonnosta

Fennoskandian vihreä vyöhyke kasvua ja hyvinvointia monimuotoisesta luonnosta Fennoskandian vihreä vyöhyke kasvua ja hyvinvointia monimuotoisesta luonnosta GBF Project, 2013-2014 Coordinator Aino Rekola aino.rekola@ymparisto.fi Fennoskandian vihreä vyöhyke on 1300 km:n pituinen

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman

Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman päivitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristön hoitoohjelman päivittäminen lähtökohtana saadaan näkemys kulttuuriympäristön tilasta ja tarvittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja , Hotelli Kumpeli, Heinola

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja , Hotelli Kumpeli, Heinola Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Työpaja 20.8.2018, Hotelli Kumpeli, Heinola Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Päijänne Brändiksi

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

SUOMI Graafinen ohjeistus

SUOMI Graafinen ohjeistus SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet Vaasan seudun viestinnän tavoitteet 202020 Vakioidaan Vaasan seudun imago Suomen seutujen kuuden kärkeen Luodaan kansallisesti vahva kuva Vaasan seudusta erityisesti tekniikan alan osaajien työllistäjänä.

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT PÄIJÄNNE - BIOSFÄÄRIALUEEKSI TULEVAISUUDEN VETONAULA TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT Ihmistoiminta keskiössä: Toiminta perustuu ammatinharjoittajien, tutkijoiden,

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa

Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa Maria Utti/ Yrittäjä Majoitus Hepokatti www.majoitushepokatti.fi FB: www.facebook.com/bbhepokatti Instagram: https://www.instagram.com/bbhepokatti/ Majoitus Hepokatti

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU TIEDOTE SIVU (1/3) JULKAISUVAPAA 4.12.2009 KLO 14.30 KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU 23.6.- 13.10.2009 Kahden kilpailutyön parhaat ominaisuudet yhdistämällä

Lisätiedot

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBA TARINA JATKUU 1 10.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBAN RYTMINVAIHDOS 2016-2 11.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 PKO OMISTAJAKSI 1.2.2016 : UUDISTUMISTARVE KAIKILLA

Lisätiedot

Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella

Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella 25.10.2017 Photo: Vapriikki photo archive, S. Säilynoja Kulttuuriympäristöä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Ohjeita vihreän vyöhykkeen hankkeille ja viestintään

Ohjeita vihreän vyöhykkeen hankkeille ja viestintään Ohjeita vihreän vyöhykkeen hankkeille ja viestintään Vihreän vyöhykkeen kehittämisen lähtökohdat Mikä? Fennoskandian vihreä vyöhyke on ainutlaatuisia pohjoisia havumetsiä, tundra-alueita, soita, rajavesistöjä

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018 Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018 Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Mikä ihmeen biosfääri?

Lisätiedot

Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä 11.10.2018 I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkimuksen tausta Kansainvälisen matkailun kasvu Vuonna

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TIEDOTE 1. TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? Euroopan komissio on käynnistämässä

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet

Lisätiedot

Lieksan kaupunki, Koli Kolin Cultura asemakaava (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lieksan kaupunki, Koli Kolin Cultura asemakaava (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.10.2015 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee Purnulammen ja Ylä-Kolintien välistä aluetta. Alueen sijainti ilmenee

Lisätiedot

klo 14, Laituri, Turun kasarmi, Helsinki Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ. Kuva J-P. Flander

klo 14, Laituri, Turun kasarmi, Helsinki Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ. Kuva J-P. Flander HELSINGIN KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON PERUSTAMISSELVITYS Tarinatyöpajan (nro 4) johdantopuheenvuoro: kansallisen kaupunkipuiston lainsäädännöstä, kriteereistä ja Helsingin roolista/lisäarvosta verkostossa

Lisätiedot

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Risto Hietala 10.11.2009 Miksi Valio Olo? Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Valio-konsernin visio 2015 määrittää vahvasti Valion tahtotilaa Valio on alansa johtava brändi Suomessa

Lisätiedot

Matkailun kestävyyden arviointi kansallispuistoissa - esimerkkinä Hossa Heidi Lumijärvi Metsähallitus, Luontopalvelut

Matkailun kestävyyden arviointi kansallispuistoissa - esimerkkinä Hossa Heidi Lumijärvi Metsähallitus, Luontopalvelut Matkailun kestävyyden arviointi kansallispuistoissa - esimerkkinä Hossa Heidi Lumijärvi Metsähallitus, Luontopalvelut 15.11.2018 Luontopalvelut 2018 Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa ja suojelee Suomen

Lisätiedot

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen

Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen METSÄHALLITUS 160 VUOTTA METSÄHALLITUS - MONIALAINEN OSAAJA VASTUUTA IHMISISTÄ, YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion

Lisätiedot

Levi 4 Kohti kestävää matkailua

Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke Lapin luonnosta lisäarvoa matkailuun - työpaja Kittilän kunnantalo, 9.6.2015 Katja Kaunismaa, Kideve

Lisätiedot

ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ. Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä

ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ. Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä Tyrnäväläisten rohkeus ja ennakkoluulottomuus sekä ylpeys asuinympäristöstään ja juuristaan. Ainutlaatuinen kulttuuriympäristö ja maisema

Lisätiedot

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa Voimaa vertaisuudesta 13.-18.3.2015 Suomen Parkinsonliitto -11:30 Lempeää liikuntaa Liikelaajuuksilla tasapainoa aikaa 12:00 lounas 12:00 lounas 12:15 lounas 12:15 lounas 11:15 lounas Ravinto osana itsehoitoa.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011 Hyvinvointi megatrendinä Sisältö Miksi vastuullisuus, hyvinvointi ja hitaus voimistuu kuluttajakäyttäytymisessä? Elämysyhteiskunnasta

Lisätiedot

Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija

Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija Metsähallitus / Petri Jauhiainen Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa kansallisomaisuuttamme Hoidamme kaikkia

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TIEDOTE 1. TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? Euroopan komissio on

Lisätiedot

Kohti tulevaisuuden Sivistyskuntaa. Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja

Kohti tulevaisuuden Sivistyskuntaa. Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja Kohti tulevaisuuden Sivistyskuntaa Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja Oulu on... Vetovoimainen pohjoinen kaupunki Hyvinvoinnista huolehtija Elinkeinojen ja työllisyyden mahdollistaja Sivistyskaupunki

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee

Lisätiedot

JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE

JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN KOULUTUS 14.1.2012 TORNIO ANNI WALLENIUS Suomen Kotiseutuliitto valtakunnallinen keskusjärjestö perustettu 1949 Jäsenet:

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen.

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. 2 Kautta historian moni uusi ja ihmeellinen asia on nähnyt päivänvalon Hakaniemessä. Tarina jatkuu,

Lisätiedot

TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS. Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.

TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS. Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05. 1 TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.2011 klo 18:00 Läsnä: Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki, maankäyttö

Lisätiedot

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Arktinen kestävä matkailudestinaatio seminaari 8.10.2018 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi sanna@visitrovaniemi.fi #visitrovaniemi

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa. Voit olla päättämässä

Lisätiedot

Terveyttä. Suomen upeimmasta luonnosta. FinRelax Kickoff 30.10.2015. Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut

Terveyttä. Suomen upeimmasta luonnosta. FinRelax Kickoff 30.10.2015. Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut Terveyttä Suomen upeimmasta luonnosta FinRelax Kickoff 30.10.2015 Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut MMM YM Metsähallitus Liiketoiminnat - tulouttaa valtiolle voitostaan Luontopalvelut - Valtion

Lisätiedot

ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA

ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA 2 PORKKALANKATU 3 Helsinki ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA Ruoholahden Roihu vie ajatukset paikkaan, jossa luova ajattelu ja teknologinen osaaminen synnyttävät uudenlaista energiaa ja innovaatiota.

Lisätiedot

FORSSA. Seutukaupungin sykkeessä

FORSSA. Seutukaupungin sykkeessä FORSSA Seutukaupungin sykkeessä PIENI SUURI KAUPUNKI Forssa o n n. 1 7 000 asukkaan seutukaupunki eteläisessä Suomessa, noin tunnin matkan päässä Helsingistä, Turusta ja T ampereelta. Yhdessä neljän lähikunnan

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015 Ulla Kreander / Restel Hotel Group Yrittäjien majoitusedut Restelissä 2016 Huonehinnoista -20 % alennus päivän hinnasta Päiväkokouksista -10 % Varaukset myyntikeskuksesta

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 3602/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 5 18.1.2017 35 Valtuustoaloite ekologisesti kestävän matkailukohteen "Rakkauden metsän" perustamiseksi Espooseen (Kv-asia)

Lisätiedot

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,

Lisätiedot

Lataa Helsingin muuttuva luonto - Antti Koli. Lataa

Lataa Helsingin muuttuva luonto - Antti Koli. Lataa Lataa Helsingin muuttuva luonto - Antti Koli Lataa Kirjailija: Antti Koli ISBN: 9789523380097 Sivumäärä: 157 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.70 Mb Pääkaupunkimme rajojen sisäpuolelle mahtuu hämmästyttävä

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia, ympäristöministeriö 11.4.2018 Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivä, Helsinki Maakuntalaki HE 15/2017 2 luku

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA

YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA Ulla Kallio GREEN CARE LÄHDE: http://www.gcfinland.fi Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön

Lisätiedot

Mahdollisuuksien Vierumäki. Tyyppi-hanke Tulosseminaari Sarianna Manselius Liikunta- ja hyvinvointipalvelut

Mahdollisuuksien Vierumäki. Tyyppi-hanke Tulosseminaari Sarianna Manselius Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Mahdollisuuksien Vierumäki Tyyppi-hanke Tulosseminaari 8.12.2015 Sarianna Manselius Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Vierumäki on lähellä Vierumäki sijaitsee 25km päässä Lahdesta, keskellä suomalaista

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 Suunnitteluvarauksen perusteet Kuopion vanhan raviradan alueelle on rakennettavissa kiinteistöyhtiön hallitsema kiinteistökonsepti, jolla aikaansaadaan

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta Kansainvälistymisen sylissä niukoin resurssein Kansainvälisyys ++++ Tietoliikenneyhteydet Junalla tunnissa Helsinkiin Metsä => uusia tuotteita ja palveluja

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi

Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi 6.4.2017 Hanna-Maija Väisänen, Katja Pasanen, Eeva Koivula Kohti vastuullista matkailua -hanke Mitä tarkoitetaan vastuullisuudella

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä. Liisa Bergius Keski-Suomen liitto

Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä. Liisa Bergius Keski-Suomen liitto Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä Liisa Bergius Keski-Suomen liitto Kulttuuriperintöbarometri 201 Museovirasto ja ympäristöministeriö Tekijä Jaakko Hyry Kantar TNS Oy 22..201 Työ 22010 Viittausohje: Kulttuuriperintöbarometri

Lisätiedot

Tervetuloa Kareliaan!

Tervetuloa Kareliaan! Tervetuloa Kareliaan! 25 vuotta amk-koulutusta, tki-toimintaa, kansainvälisyyttä! High Tech Business Café tilaisuus MIM-metalliruiskuvalun mahdollisuudet teollisuudelle 21.3.2017 Toimialajohtaja Ulla Asikainen

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Saaristomeren biosfäärialue

Saaristomeren biosfäärialue Suojelu- ja kehittämistoiminta yhteensovitettuna! Saaristomeren biosfäärialue 25.5.2012 Korpoström Katja Bonnevier, koordinaattori www.saaristomerenbiosfaarialue.fi Mitä tarkoittaa biosfäärialue? Mikael

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.

Lisätiedot

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi KESTÄVÄ KULTTUURI- SEMINAARI HELSINGISSÄ 27.1.2011 Tämä talo on minun eikä kuitenkaan minun Ne jotka

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Suomen kansallinen kontaktihenkilö (Fin-RCP) Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1) Syrjäinen, harvaan asuttu ja osittain arktinen

Lisätiedot

Kestävä kehitys käytännön kulttuuriperintötyössä

Kestävä kehitys käytännön kulttuuriperintötyössä Kestävä kehitys käytännön kulttuuriperintötyössä Kulttuuriperintökasvatus kasvattaa juuret ja antaa siivet (Mervi Eskelinen ja Ulla Bovellan) Museot ja kestävä kehitys 25.3.2010 Tuula Vuolio-Vallenius

Lisätiedot