yhteistyö luo menestystä Lundissa Lue mobiililaitteella Vivaldi 11.0 Liiketoimintajärjestelmä päivitetään tulevaisuutta varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "yhteistyö luo menestystä Lundissa Lue mobiililaitteella Vivaldi 11.0 Liiketoimintajärjestelmä päivitetään tulevaisuutta varten"

Transkriptio

1 Numero 4 joulukuu 2014 Lue mobiililaitteella insight.ahlsell.com Rajaton yhteistyö luo menestystä Lundissa Vivaldi 11.0 Liiketoimintajärjestelmä päivitetään tulevaisuutta varten Matkaa seurassamme Kiinaan Tervetuloa Ahlselliin Almén Special Fastener

2 Pääkirjoitus Otamme vuoden 2015 vastaan osaamisella ja tahdonvoimalla M akrotaloudelliset olosuhteet ovat nyt laajalti heikot. Moni toivoo Yhdysvaltojen ottavan vetovastuun talouden siivittämiseksi uuteen nousuun. Perinteisesti maa onkin johtanut kehitystä: kun Yhdysvalloissa tapahtuu käänne, Euroopassa se on odotettavissa kuudesta yhdeksään kuukautta myöhemmin. Valitettavasti moni merkki osoittaa nyt siihen, etteivät vanhat totuudet enää päde. Siksi Yhdysvaltojen myönteinen talouskehitys ei välttämättä merkitse samaa meille eurooppalaisille tai pohjoismaalaisille. Öljyn hinta on laskenut tänä vuonna noin 30 prosenttia. Se on kova isku norjalaiselle öljyteollisuudelle, ja negatiiviset sivuvaikutukset heijastuvat koko Norjaan. Koska Suomi puolestaan on suuresti riippuvainen Venäjän-kaupasta, Venäjän sotatoimet naapurimaitaan vastaan, öljyriippuvuus sekä altistuminen pakotteille ja muille sanktioille vaikuttavat suomalaiseen teollisuuteen ja koko yhteiskuntaan merkittävällä tavalla. Ruotsi taas on yhtenä maailman vientiriippuvaisimmista maista haasteiden edessä, kun sen tärkeimpien kauppakumppaneiden, muun muassa Saksan ja Norjan, talous on heikentynyt. Lisäksi Ruotsin uuden hallituksen kaavailemat veronkorotukset vähentävät kulutusta. Jos keskustellut lainanlyhennysvaatimukset ja lainakatot toteutetaan, vaikutukset tulevat olemaan negatiiviset. Ruotsissa on kuitenkin nähtävissä valonpilkahduksia, sillä asuntorakentamiseen ja infrastruktuuriin tehtävät investoinnit vaikuttavat lisääntyvän tulevan vuoden loppua kohti. Henkilökohtaisesti suhtaudun vuoteen 2015 epävarmoin mielin. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että meillä on organisaationa riittävästi osaamista ja tahdonvoimaa selviytyä kaikista tilanteista. Samalla haluan kiittää teitä vuodesta 2014, joka oli täynnä kiinnostavia haasteita. Toivotan teille kaikille mukavaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta. Göran Näsholm, konsernijohtaja 2 Ahlsell Insight

3 12 Ahlsellin edustusto Kantonin miljoonakaupungissa Kiinassa on tärkeässä osassa Ahlsellin jatkaessa omien tuotemerkkien tuotteiden kehittämistä. 4 Björn ja Jessica Almén perustivat Almén Special Fastener -yrtyksensä Vänersborgiin viisi vuotta sitten. Se liitettiin osaksi Ahlsellia 3. marraskuuta. numero 4 joulukuu 2014 Vastaava toimittaja Göran Näsholm Sisältö Reportaasi Vivaldi on taas aika päivittää... 4 Konserniuutisia Tervetuloa Kiinan-edustustoon!. 10 Trysilissä arvostetaan Ahlsellia.. 13 Näin rakennamme maailman parhaan tekniikan alan kauppayhtiön.. 14 Me-henki ja yhteistyö avainsanoja Lundissa Suomessa panostetaan verkkokauppaan Uusin yritysosto Almén Special Fastener Ajankohtaista Pian jo sata myymälää! Toimituskunta Katarina Brandt Susanne Gripstad Morten Harsem Johan Nilsson Göran Näsholm Mika Salokangas Jens Wallenström Tuotanto Blackboard Publishing, Kansi Kuvassa: Patrik Asplund, Ahlsellin Lundin-myymälän myymäläpäällikkö. Kuva: Vince Reichardt Onko sinulla toiveita, mitä haluaisit lukea Ahlsell Insightista, tai muita ajatuksia julkaisun sisällöstä? Lähetä sähköpostia osoitteeseen susanne.gripstad@ahlsell.se. Ahlsell Insight 3

4

5 Reportaasi Vivaldi 11.0 Nyt päivitetään Ahlsellin liiketoiminnan ydin On ehtinyt kulua jo yli kymmenen vuotta siitä, kun Ahlsellin liiketoimintajärjestelmäviimeksi päivitettiin. Tällä välin on tapahtunut paljon etenkin IT-alalla. Siksi nyt on aika päivittää jälleen Vivaldia ja Ahlsellin tulevaa järjestelmäympäristöä. Teksti: katarina brandt Kuvitus: Istockphoto Ahlsell Insight 5

6 Reportaasi Järjestelmät voidaan nähdä ketjuna, jonka heikointa lenkkiä on joskus vahvistettava. V ivaldi oli yksi Italian tunnetuimmista 1600-luvun säveltäjistä. Hän kuului barokin ajan merkittävimpiin musiikin alan vaikuttajiin ja oli eläessään yhtä suosittu kuin vielä nykyäänkin. Ahlsellissa Vivaldi tarkoittaa kuitenkin jotakin aivan muuta, vaikka yrityksen monimuotoiset globaalit myyntiprosessit, tavaravirrat ja varastonhallinta muodostavatkin harmonisesti sointuvan kokonaisuuden. Vivaldiksi kutsutaan organisaation liiketoimintajärjestelmää, jonka avulla hoidetaan asiakastilaukset, hankinnat, myymälä- ja jakeluvarastonhallinta sekä laskutus. Järjestelmä sisältää asiakas-, tavarantoimittaja- ja tuoterekisterit. Lisäksi Vivaldi mahdollistaa asiakashintojen, sopimusten ja bonusten sekä toimittajahintojen ja -bonusten käsittelyn. Liioittelematta voi sanoa, että Vivaldi muodostaa Ahlsellin liiketoiminnan ytimen. Vivaldi otettiin Ahlsellissa käyttöön vuonna 1999 tukemaan Gelia-yritystä ja konsernin suomalaista organisaatiota. Sen jälkeen Vivaldi-järjestelmään liittyivät Norja ja Tanska ja lopulta Ruotsi keväällä Vuoden 1999 jälkeen Vivaldia on päivitetty kahdesti, viimeksi vuonna 2004, jolloin julkaistiin nykyisin käytössä oleva versio 8.2. Kenneth Larsson on Ahlsellin IT-päällikkö ja vetää 14 työntekijän osastoa, joka toimii yhdeksällä paikkakunnalla Pohjoismaissa. IT-osasto työstää konsernin yhteisiä projekteja, joista monessa on tärkeää löytää oikea dynamiikka. Järjestelmät ovat osa prosessia, jota meidän on kehitettävä jatkuvasti voidaksemme säilyttää markkina-asemamme, Kenneth sanoo. Järjestelmät voidaan nähdä ketjuna, jonka heikointa lenkkiä on joskus vahvistettava. Se on välttämätön paha, mutta tuo myös mukanaan paljon hyvää. 6 Ahlsell Insight

7 Reportaasi Hyvällä tarkoitamme Ahlsellin järjestelmien kokonaisvaltaista valmistelemista tulevaisuutta varten, selittää Peter Joelsson, joka toimii päivityksestä vastaavana projektipäällikkönä. Konkreettisesti siinä on kyse järjestelmien sovittamisesta kasvavaan verkkokauppaan ja kaikkiin tulevaisuuden myyntikanaviin aina myymälöistä kenttämyyjiin ja sähköiseen kauppaan. Toisaalta pyrimme luomaan yksinkertaisemman järjestelmän, jota on helppo käyttää ja opetella käyttämään. Järjestelmään sisältyy uusia älykkäitä toimintoja, mutta Peter lupaa, ettei käyttäjä joudu törmäämään mihinkään täysin tuntemattomaan. Käyttäjien kannalta versioiden välillä ei ole suurta eroa. Uusi versio tuntuu heti tutulta, joten koulutustarvekin on vähäinen. Vivaldin on kehittänyt Aptean-yritys, jossa tuote tunnetaan IMI Order -nimisenä perusjärjestelmänä. Liiketoimintajärjestelmän toimittaja on pysynyt samana vuodesta Yhteistyö aloitettiin silloisen Pääkäyttäjistä tulee Vivaldikouluttajia Järjestelmää testaavat ensin todelliset käyttäjät, joista tulee myöhemmin Vivaldikouluttajia. Konseptia on käytetty Ahlsellissa aikaisemminkin, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Nyt sitä hyödynnetään liiketoimintajärjestelmän päivittämisessä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei meillä ole riittävää kapasiteettia kouluttaa kaikkia käyttäjiä haluamassamme aikataulussa, sanoo Anna Hagerud, joka työskentelee koulutuksen, hallinnon, tuen ja testauksen parissa Ahlsellin koulutusosastolla. Sen sijaan järjestelmää testataan ensin keskitetysti, minkä jälkeen testaukseen otetaan mukaan tietty määrä henkilöitä kutakin tehtävänkuvaa kohti, esimerkiksi sisämyyjiä ja myymälämyyjiä. He osallistuvat testaukseen ja auttavat määrittämään koulutuksen tarpeen. Toisessa vaiheessa nämä niin kutsutut pääkäyttäjät toimivat Vivaldikouluttajina omalla vastuualueellaan joko alue- tai segmenttikohtaisesti. Anna kollegoineen vastaa esimiesten ja esikuntatoimintojen kouluttamisesta. Todellisten käyttäjien hyödyntäminen on IT-osaston mukaan suuri etu. Tällä tavoin he voivat vaikuttaa järjestelmään ja koulutustarpeeseen jo varhaisessa vaiheessa. Työskentelimme samalla tavalla vaihtaessamme vanhan järjestelmämme Vivaldiin. Silloin prosessiin osallistui noin 40 pääkäyttäjää, jotka toimivat myöhemmin Vivaldikouluttajina. Todennäköisesti koulutukset toteutetaan luokkahuonekoulutuksina, mutta nyt tehtävät testit määrittävät, tuleeko koulutus olemaan puoli- vai kokopäiväinen. Ahlsell Insight 7

8 Reportaasi Industri-Matematik Ab:n kanssa, joka on nykyään osa Apteania. Ahlsell on yksi vanhimmista ja tärkeimmistä asiakkaistamme, sanoo Regional Sales Manager Retail & Distribution EMEA Niklas Rönnbäck Apteanilta. Yhteistyömme on IT-alalla vertaansa vailla ja ulottuu jo 25 vuotta ajassa taaksepäin. Se tarkoittaa, että tunnemme toinen toisemme läpikotaisin ja olemme ennemminkin kumppaneita kuin asiakas ja toimittaja. IMI Order -järjestelmän uusi versio perustuu niin sanottuun smart client -ympäristöön, minkä ansiosta Ahlsellin on helppo lisätä uusia sovelluksia aikaisempaa käyttäjäystävällisemmällä tavalla. Smart client sisältää myös toimintoja gridejä varten. Grideillä tarkoitetaan, että esimerkiksi asiakkaita koskevat hakutulokset esitetään järjesteltävänä ja suodatettavana Vivaldi Vivaldi on Ahlsellin liiketoimintajärjestelmä, jolla hoidetaan asiakas tilaukset, hankinnat, myymälä- ja jakeluvarastonhallinta sekä laskutus. Järjestelmä on päivitetty kahdesti, viimeksi vuonna Vivaldi sisältää käyttö järjestelmän ja tietokannan vanhentuneita versioita, mikä vaikeuttaa ja kallistaa järjestelmätuen saamista. Vivaldi-järjestelmän toimittaja Aptean on päättänyt panostaa tuotteeseen kehittämällä perusjärjestelmää ja lisäämällä sen myyntiä. Excel-taulukon tapaisena luettelona. Luettelo on myös mahdollista siirtää suoraan Excel -muotoon. Nykyisessä versiossa haku voidaan tehdä enintään kymmenessä ennalta määritetyssä kentässä. Uudessa versiossa Ahlsell voi itse päättää, missä kentissä haku on mahdollista. Smart client mahdollistaa lisäksi älykkään integroinnin esimerkiksi Google Maps -palveluun muun muassa asiakkaiden sijainnin paikantamista varten. Vivaldi 11 on sekä nykyaikaisempi että joustavampi käyttöliittymä. Sen avulla voidaan esittää tietoa päätöksenteon tueksi, ja päivityksen myötä myös vastuu siirtyy enemmän käyttäjälle. Ero voi tuntua suurelta, mutta todellisuudessa se tekee päätösten tekemisen ja priorisoinnin helpommaksi käyttäjille, Niklas Rönnbäck selittää. Sopimus Apteanin kanssa solmittiin maaliskuussa, minkä jälkeen aloitettiin suunnit- Kolme selkeää syytä päivitykseen IT-ala muuttuu jatkuvasti, ja on tärkeää, että Ahlsell pysyy kehityksessä mukana. Ahlsellin ITosaston mukaan kolme tärkeintä tulevaisuuden kehityssuuntaa ovat liikkuvuus, tieto ja joustavuus. Liikkuvuus Tabletit ja matkapuhelimet helpottavat arkea yhä suuremmissa määrin. Pian ne vaikuttavat myös Ahlsellin liiketoimintatapaan, ja matkapuhelinta tullaan käyttämään yleisenä työkaluna liiketoimintajärjestelmän sisällä. Selkeä esimerkki tästä on kenttämyyjä, jonka on saatava tiettyyn asiakkaaseen, kampanjaan tai tilaukseen liittyviä tietoja. Liiketoimintajärjestelmällä on oltava riittävät tekniset edellytykset vastata tähän kysyntään ilman, että sitä tarvitsee integroida uusiin työkaluihin. Tieto Tavallisena työpäivänä Ahlsellissa tuotetaan yli Ahlsell Insight

9 Reportaasi telu ja projektiryhmien kokoaminen. Oikeastaan aloitimme työn jo viime vuodenvaihteessa, jolloin otimme varaslähdön käymällä läpi sellaiset toiminnot, jotka voitaisiin poistaa nykyisestä järjestelmästä, Kenneth Larsson sanoo. Tietyt projektin osa-alueet liittyvät tiedonsiirtoon eri maiden välillä, jolloin työssä keskitytään erityisesti järjestelmän testaamiseen. Itse asiassa koko strategiamme perustuu dokumentointiin ja oikeiden asioiden testaamiseen. Testaamme uutta versiota kerta toisensa jälkeen, minkä jälkeen on vuorossa käyttäjien koulutus ja varsinainen käyttöönotto. Yrityksen vuotuinen kassavirta on 22 miljardia kruunua. Sitä ei ole varaa vaarantaa sillä, ettei Vivaldi 11.0 toimisikaan niin kuin pitäisi, Kenneth Larsson toteaa. Yhteistyömme on IT-alalla vertaansa vailla ja ulottuu jo 25 vuotta ajassa taaksepäin. tilausriviä. Jo yksi tilausrivi voi sisältää runsaasti tietoa, ja siihen voi liittyä lukuisia toimintoja. Ahlsellin liiketoimintajärjestelmän on oltava valmis integroitavaksi erilaisiin järjestelmiin, ja sen on kyettävä saamaan kulloinkin tarvittavat tiedot. Tämä edellyttää uutta tekniikkaa. Joustavuus, saatavuus ja skaalautuvuus Voidakseen varmistaa saatavuuden myös jatkossa Ahlsellin on investoitava uusimpiin käyttöjärjestelmiin ja varmistettava, että sen järjestelmät pohjautuvat uusimpiin teknisiin alustoihin. Tekniikan alan ulkoistuskumppaneiden avulla Ahlsell tarjoaa saatavuutta jo nyt, mutta osa järjestelmistä on päivitettävä juuri oikeanlaisen saatavuuden turvaamiseksi. Lisäksi Ahlsell tarjoaa jatkossakin mahdollisuutta skaalautuvaan alustaan, jossa kapasiteettia ostetaan kumppaneilta uusiin kalliisiin laitteisiin investoimisen sijaan. Myös tämä edellyttää, että liiketoimintajärjestelmät rakentuvat uusimmille teknisille alustoille. Ahlsell Insight 9

10 Konserniuutisia Ahlsellin edustusto avattiin vuonna 2007 Kantoniin, missä se tukee yrityksen toimintaa Kiinassa. Vuosien aikana edustusto on osallistunut hankintoihin ja edistänyt uusien toimittajakontaktien solmimista. Kiinassa menestyminen edellyttää paikallista läsnäoloa ja työntekijöitä, jotka puhuvat kiinaa, tuntevat kulttuurin ja tietävät, mitä tavarantoimittajilta vaaditaan, sanoo Ahlsellin Kiinan-toiminnasta vastaava Dick Petersén. Teksti: katarina brandt Kuvat: Dick Petersén Made in China K anton on Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki, jonka asukasluku on lähes 12 miljoonaa. Se sijaitsee Kiinan vauraimmassa provinssissa Guangdongissa maan eteläosassa lähellä Hongkongia ja Macaota. Kaupunki on elinvoimainen, joskin hieman kaoottinen, ja se on parantanut 10 Ahlsell Insight mainettaan huomattavasti viime vuosina. Sinne rakennetaan vauhdilla pilvenpiirtäjiä ja ostoskeskuksia nykyaikaisen metron helpottaessa liikkumista. Kanton on myös Helmijoen suistossa toimivan valmistavan teollisuuden keskus, ja sitä pidetään yhtenä maailman nopeimmin kasvavana suurkaupunkialueena. Vuodesta 1957 kaupungissa on järjestetty keväisin ja syksyisin kuuluisat kaupan alan Canton Fair -messut, joihin osallistuu yli näytteilleasettajaa. Kaiken tämän ansiosta monet kansainväliset yritykset pitävät kaupunkia strategisesti hyvänä paikkana liiketoiminnan laajentamiselle ja uusien kontaktien solmimiselle. Ahlsellilla on ollut edustusto Kantonissa vuodesta 2007, mutta ensimmäiset kontaktit Kiinaan solmittiin jo paljon aikaisemmin. Jo vuonna 2003 halusim- Halusimme löytää vaihtoehtoisia toimittajia, jotka pystyivät tarjoamaan samanlaatuisia tuotteita edullisemmin.

11 Konserniuutisia Sourcing Manager Tools Jösse Gjörstrup saa työssään apua Ahlsellin Kiinan-edustustolta, jossa muun muassa Helen Wen, Sam Lu ja Anita Don työskentelevät. me löytää vaihtoehtoisia toimittajia, jotka pystyivät tarjoamaan samanlaatuisia tuotteita edullisemmin, Dick Petersén kertoo. Kauppaa oli käyty tätä ennen välikäsien kautta, mutta halusimme ottaa ohjakset omiin käsiimme ja asioida suoraan valitsemiemme tavarantoimittajien kanssa. Viisi kysymystä Ahlsellin Kantonin-edustuston Joyce Zhongille Miten kuvailisit tyypillistä työpäivääsi? Työpäiväni alkaa tavallisesti sähköpostien lukemisella. Saan päivittäin satoja viestejä, joihin on vastattava. Ne voivat liittyä käynnissä oleviin projekteihin, tarkastuksia koskeviin kysymyksiin, tilausten tilaan ja toimituksen suunnitteluun. Lisäksi päivääni kuuluu lukuisia puhelinkeskusteluja ja kokouksia. Joskus teen myös työmatkoja yhdessä tuotepäälliköiden kanssa erimerkiksi erilaisille messuille ja tavarantoimittajien luokse. Miten kiinalaista ja ruotsalaista liikekulttuuria voisi verrata toisiinsa? Päätöksentekoprosessi on ruotsalaisissa yrityksissä melko hidas, kun taas Kiinassa halutaan tarttua heti tilaisuuteen. Se vaatii nopeaa päätöksentekoa. Kiinalaiset ovat myös tavoitettavissa eri tavalla kuin ruotsalaiset. On esimerkiksi melko vaikeaa saada kiinni lomaansa viettävää ruotsalaista työntekijää. Mitä arvostat siinä, että työskentelet ruotsalaiselle yritykselle? Mielestäni ruotsalaisissa yrityksissä on vähemmän sääntöjä ja rutiineja, ja kaikki työntekijät ottavat rohkeasti vastuuta. Mitkä ovat Ahlsellin haasteet Kiinassa? Ahlsellilla on suuri valikoima, mutta tuotekohtainen ostovolyymi on kiinalaisittain pieni. Laatuvaatimukset ovat erittäin tiukat, ja pitkät toimitusajat edellyttävät ennakoimista ja hyvää suunnittelua. Oletko oppinut ruotsalaisia sanoja tai sanontoja? Hyvin vähän! Kaikki ruotsalaiset puhuvat niin hyvin englantia, ettei kieli ole mikään ongelma. Nykyään Ahlsellilla on Kiinassa 11 työntekijää, joita on johtanut jo vuoden ajan Joyce Zhong. Joyce on työskennellyt aikaisemmin sekä Tanskan että Ruotsin vientineuvostossa Kiinassa ja toiminut Ahlsellin konsulttina vuosina Kollegoi- densa tavoin Joycella on vankka yliopistokoulutus ja useamman vuoden kokemus rajat ylittävästä kaupankäynnistä. Kolme työntekijää työskentelee Ningbossa lähellä Shanghaita, jossa toimii noin 60 prosenttia Ahlsellin tavarantoimittajista. Maantieteellinen hajautuminen on kuitenkin suurta, ja Ahlsellilla on toimittajia niin Etelä- kuin Pohjois - Kiinassakin, mikä edellyttää maanlaajuista Ahlsell Insight 11

12 Konserniuutisia Moni Ahlsellin Kiinanedustuston työntekijä on työskennellyt suurissa laaduntarkastusyrityksissä, ja heillä on pitkä kokemus kansainvälisten sääntöjen mukaisista tarkastuksista Kiinasta hankituista tuotteista reklamoidaan erittäin vähän. Se on pitkälti sisäisten tarkastustemme ansiota. seurantaa. Joyce ymmärtää meitä ja tietää, mitä tuotteita tarvitsemme, sanoo hankintajohtaja Magnus Nordstrand. Hän tuntee Ahlsellin toiminnan ja tietää tarkalleen, mikä meitä kiinnostaa. Olemme muutenkin palkanneet vain sellaisia työntekijöitä, joilla on kokemusta eurooppalaisista säännöistä. Moni on työskennellyt suurissa laaduntarkastusyrityksissä, ja heillä on vähintään kymmenen vuoden kokemus kansainvälisten sään- töjen mukaisista tarkastuksista. Kiinan-edustusto on ratkaisevan tärkeä Ahlsellin strategialle, jolla se pyrkii jatkamaan omien tuotemerkkien tuotteiden kehittämistä. Työntekijöiden tehtäviin kuuluukin sopivien tuotteiden etsiminen koko konsernille ja kaikille tytäryhtiöille. Lisäksi he arvioivat tavarantoimittajia ja varmistavat, että nämä muun muassa ymmärtävät Ahlsellin ostosopimukset ja toimintatavat. Edustustossa myös tarkistetaan toimituksia ja huolehditaan erilaisiin sertifikaatteihin liittyvästä seurannasta sekä suunnitellaan mielenkiintoista ohjelmaa vierailijoille. He tekevät erinomaista työtä, ja edustuston osaamisesta kertoo se, että Kiinasta hankituista tuotteista reklamoidaan erittäin vähän. Se on pitkälti sisäisten tarkastustemme ansiota, Dick Petersén sanoo. Tervehtiminen ja puhuttelu Kiinassa Kiinassa tervehditään kättelemällä. Käyntikortti ojennetaan ja vastaanotetaan molemmin käsin ja se luetaan heti huolellisesti. Kokouksen ajaksi käyntikortti asetetaan kunnioittavasti pöydälle ja sen jälkeen esimerkiksi käyntikorttikoteloon. Puhuttelussa voi käyttää ilmaisuja Mr, Ms tai Madame. Virallinen titteli ilmaistaan sukunimen jälkeen. Esimerkiksi Wang-niminen johtaja ( zong ) on Wangzong. Tekniikan asiantuntijoiden titteli on gong. Katsekontakti on erittäin tärkeä. Lähde: Business Sweden 12 Ahlsell Insight

13 Nopeampi, yksinkertaisempi ja parempi! Konserniuutisia Sininen taivas, pehmeä lumi ja ensiluokkaiset laskettelumaastot. Laadukkaasti toteutetuista pitkistä rinteistään tunnetussa Trysilin lasketteluparatiisissa kausi on jo käynnistynyt. Keskus kuuluu Skistarille, jonka yhteistyökumppanina Ahlsellillakin on osansa toiminnan sujuvuuden varmistamisessa. Teksti: katarina brandt Norjan Trysilissä toimiva Skistar arvostaa Ahlsellin uutta yksinkertaisempaa toimintatapaa S kistar on ollut pitkään Elverumissa toimivan ProffPartner Hedmark Maskinin asiakas. Kun norjalainen työkalu- ja suojavarustemyymäläketju siirtyi Ahlselliin omistukseen reilu vuosi sitten, monet vanhat rutiinit korvattiin uusilla paremmilla toimintatavoilla. Kun meistä tuli osa Ahlsellia, saimme käyttöömme joukon uusia, innovatiivisia konsepteja, jotka helpottavat asiakkaidemme arkea monella tavalla, sanoo Elverumin-myymälässä myyjänä työskentelevä Rune Bråten. ProffPartner toimi aiemmin hajautettuna ketjuna, jonka jokainen myymälä myi loppuasiakkaidensa kysymiä tuotteita. Viime syksystä lähtien ketjun työkalu- ja henkilönsuojainvalikoiman tuotteet on keskitetty Gardermoenin keskusvarastoon, mikä takaa luotettavat toimitukset ja mahdollistaa vieläkin suuremman tuotetarjonnan. Aiemmin tilasimme tuotteita myymälään soittamalla, kertoo hankintavastaava Arnstein Akre Trysilin Skistarista. Silloin toimitukseen saattoi kulua kokonainen viikko. Nyt tilaan tuotteet helposti verkosta, ja jos tuotteita on varastossa ja teen tilaukseni ennen puolta viittä iltapäivällä, toimitus on lähes aina perillä ennen aamuseitsemää seuraavana päivänä. Skistar ostaa muun muassa Helly Hansenin ja Fristadsin työvaatteita sekä kuulalaakereita, joita käytetään eri toiminnoissa. Parannus on ollut merkittävä, ja uskon, että tulemme lisäämään Ahlsellilta tekemiämme tilauksia lähivuosina. Toimintamme on laaja-alaista, ja meille on luonnollisesti suurta etua siitä, että voimme hankkia kaiken tarvitsevamme yhdestä paikasta, Arnstein Akre toteaa. Ahlsell Insight 13

14 Konserniuutisia Markkinajohtaja voittaa lopulta Konsernijohtaja Göran Näsholm kertoo maailman parhaan tekniikan alan kauppayrityksen rakentamisesta Mikä tekee joistakin yrityksistä muita menestyneempiä? Se on kysymys, johon jokainen yritysjohtaja varmasti pohtii joskus vastausta. Toinen tällainen kysymys on: miten voin soveltaa samaa menestyskonseptia omaan yhtiööni? Teksti: Göran Näsholm M onen maailmalla johtavan aseman saavuttaneen pohjoismaisen yrityksen menestys perustuu usein keksintöön (SKF, Alfa Laval) tai konseptiin (Ikea, H&M). Niitä johtavat yrittäjät, jotka ovat onnistuneet kaupallistamaan ja kansainvälistämään ideansa. Ahlsellin kaltaiselle yrityk- selle ei ole kuitenkaan itsestään selvää, miltä menestyskonsepti näyttää. Mehän myymme periaatteessa samoja tuotteita samoille asiakasryhmille kuin kilpailijamme. Miten silloin onnistutaan luomaan luokkansa paras yhtiö? Minulle on ollut tärkeää kasvattaa Ahlsellin kokoa kussakin maassa ja päihittää siten pääkilpailijamme. Vaikkemme olisi suurin toimija tietyllä tuotealueella, koosta syntyy kuitenkin kustannusetuja. Käytämme yhtä IT-alustaa, meillä on yksi keskusvarasto ja yksi pääkonttori sekä yhteiset toiminnot. Kiinteät kustannukset jakautu- 14 Ahlsell Insight

15 Konserniuutisia LVI Sähkö 1/2 4 4 Tools 1 3 3/4 Liikevaihto pääkilpailijaan verrattuna > 2 x ~ 1 x ~ 0,5 x Markkina-asema = 1 2 = 3 4 vat useammille harteille. Useimmilla aloilla markkinaasema ja kannattavuus kulkevat käsi kädessä, niin myös meidän kohdallamme. Markkinajohtajan eli markkinoiden suurimman tai toiseksi suurimman toimijan aseman saavuttaminen on ratkaisevan tärkeää kannattavuuden luomiselle. Vaihtoehto markkinajohtajuudelle on mielestäni tiettyyn erikoisalaan, esimerkiksi erityiseen tuotevalikoimaan, asiakasryhmään tai maantieteelliseen alueeseen keskittyminen. Se ei kuitenkaan ole meille varteenotettava ratkaisu. Nykytilanne on seuraavanlainen: Pitkän aikavälin tavoitteemme on olla kussakin maassa liikevaihdoltamme huomattavasti suurempi toimija kuin markkinoiden toiseksi suurin toimija (eli luoda kustannusetuja). Samalla pyrimme olemaan markkinoiden suurin tai toiseksi suurin toimija jokaisella tuotealueella. Ruotsissa olemme jo saavuttaneet tämän, mutta tehtävää on vielä paljon Norjassa ja etenkin Suomessa. Ahlsell toimii vakiintuneilla markkinoilla, jolloin paras tapa lisätä kasvua on tehdä lisä arvoa tuovia yrityshankintoja niin kuin olemme perinteisesti toimineetkin. Lupaan, että tulemme kasvamaan jatkossakin tavoitteenamme rakentaa maailman paras tekniikan alan kauppayhtiö. Ahlsell Insight 15

16 Lundissa rakennetaan uutta vanhaa purkamalla 16 Ahlsell Insight

17 Ahlsellin Lundin-myymälän muutettua uusiin tiloihin lokakuussa 2012 liikevaihto on kasvanut 30 prosenttia. Henkilökunnan jäsenet työskentelevät lähempänä toisiaan, ja asiakkaat ovat tyytyväisempiä. Uudet raikkaat tilat ovat osittain menestyksen takana, mutta siihen on vaikuttanut moni muukin tekijä. Menestyksen salaisuus on yhteistyössä. Purkamalla turhat väliseinät olemme onnistuneet rakentamaan uudenlaisen yrityskulttuurin, sanoo myymäläpäällikkö Patrik Asplund. Teksti: katarina brandt Kuvat: Vince Reichardt Ahlsell Insight 17

18 Konserniuutisia Olemme tiimi, joka työskentelee yhdessä yhteisen tuloksen eteen. M e-henki ja yhteistyö ovat avainsanat Patrik Asplundin kuvaillessa Ahlsellin Lundin-myymälän menestystarinaa. Hän on työskennellyt myymäläpäällikkönä kaksi vuotta ja toimi myös muutosta vastanneena projektipäällikkönä myymälän siirtyessä uusiin tiloihin Kalkstensvägenille. Aloittaessaan myymäläpäällikkönä Patrik ei tavoitellut vain uuden, toimivan myymälän perustamista. Hän halusi myös uudistaa vanhoja työskentelytapoja ja tottumuksia ja saada työntekijät työskentelemään lähempänä toisiaan. Ensimmäinen haasteeni taloon tultuani oli tuoda työntekijät yhteen ja saada heidät näkemään asiat uudella tavalla, Patrik kertoo. Emme ole yksilöitä, joilla on omat erilliset työtehtävänsä, vaan olemme tiimi, joka työskentelee yhdessä yhteisen tuloksen eteen. Ei ole merkitystä, työskenteleekö kenttämyyjänä, sisämyyjänä vai myymälässä meillä kaikki tehtävät ovat yhtä arvokkaita. Aluepäällikkö Niclas Dahlbergin vastuulla on Ruotsin 11 eteläisintä myymälää. Hänen mukaansa Lundin-myymälän hyvä Myymäläpäällikkö Patrik Asplund jutustelemassa aluepäällikkö Niclas Dahlbergin kanssa, joka vastaa Ruotsin 11 eteläisimmästä myymälästä. henki huomataan. Se tarttuu asiakkaisiin, joiden määrä kasvaa viikko viikolta. Luvut puhuvat puolestaan. Kun aikaisemmin tilauksia tuli päivässä 230, nyt niiden määrä on lähes 300, joten kasvu on huomattava. Vastataksemme kilpailuun olemme panostaneet oikeanlaiseen valikoimaan ja volyymeihin, Patrik jatkaa. Olen saanut hieman palautetta siitä, että varastomäärämme ovat liian suuret, mutta haluamme, että myydyimpiä tuotteita löytyy aina riittävästi omasta takaa. Peter Persenstam työskentelee sähkö- 18 Ahlsell Insight

19 MAX IV Ensi vuonna Brunnshögiin Lundin koillisosaan valmistuu uusi tutkimuslaitos MAX IV. Niin kutsutun synkrotronisäteilyn avulla tutkimuslaitoksessa on mahdollista tutkia aineiden pienimpiäkin ominaisuuksia. Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi parempien paristojen ja aurinkokennojen tai uusien tehokkaampien lääkkeiden kehittämisessä. MAX IV:stä tulee maailman johtava synkrotronisäteilykeskus, jonka kustannuksiksi on arvioitu 2,6 miljardia Ruotsin kruunua (lähes 290 miljoonaa euroa). MAX IV perustuu Lundissa jo 25 vuotta toimineesta MAX-Labsynkrotronisäteilylaitoksesta saatuun kokemukseen. asentajana El Cirkeln AB:ssä, jonka toimintaan kuuluvat erilaiset sähkö-, tele- ja tietoverkkotoimeksiannot. Peter käy Ahlsellin myymälässä Lundissa useita kertoja päivässä paitsi tekemässä ostoksia, myös vaihtamassa kuulumisia alan kollegoidensa kanssa kahvikupillisen äärellä. Peter arvostaa myymälää monestakin syystä. Hänen mielestään tilat ovat valoisat ja avarat, ja tuotteet löytyvät aina helposti. Ilmapiiri on hyvä, ja myyjät ovat osaavia sekä avuliaita. Valikoima on laaja, ja saan myymälästä kaikki työssäni päivittäin tarvitsemani tuotteet. Siellä on myös kattava tarjonta tuotteita, jotka sopivat kaikkien alojen ammattilaisille, esimerkiksi suojavaatteita. Lund on monella tapaa kiinnostava kaupunki, jossa tapahtuu parhaillaan paljon uutta. Sinne ollaan perustamassa esimerkiksi ESS- ja MAX IV -tutkimuslaboratorioita, joiden spin-off-vaikutukset heijastuvat koko alueelle ja myös tutkimuksen kenttää paljon laajemmalle. Laboratorioiden ympärille suunnitellaan uusia asuinalueita ja uutta infrastruktuuria, mikä piristää myös Ahlsellin myy- Ahlsell Insight 19

20 Konserniuutisia mälän myyntiä. Meillä on suunnitelmissa pystyttää väliaikainen myymälä ESS:n rakennustyömaalle ja toimia siten rakennuttajan eli Skanskan logistiikkakumppanina, Niclas ja Patrik kertovat. Käytimme samanlaista ratkaisua, kun Emporia-ostoskeskusta rakennettiin Malmöön muutama vuosi sitten. Se toimi silloin erittäin hyvin. Myymälässä oli tuotetta 50 neliömetrin alueella, minkä lisäksi jakeluauto toimitti tilattuja tuotteita kahdesta kolmeen kertaa päivässä. Yhteistyö Ahlsellin kanssa tulee varmasti jatkumaan myös tutkimuslaboratorioiden valmistuttua. Säännöllisiä toimituksia tarvitaan niin käyttö- kuin huoltotoiminnoissa. Niclas on työskennellyt aiemmin vähittäismyynnissä, joten myymälät, asiakkaat ja asiakaspalvelu ovat erityisen lähellä hänen sydäntään. Projektipäällikön ominaisuudessa hän on vastannut myös pohjoismaisesta myymäläkonseptista ja pitää Lundin-myymälää siitä ihanteellisena esimerkkinä. Se erottuu muista vähittäismyymälöistä ja liikkeistä, joissa tavallisesti asioidaan. Oikeanlaisella esillepanolla on onnistuttu herättämään ostointoa. Viime European Spallation Source (ESS) MAX IV:n läheisyyteen rakennetaan kahden neliökilometrin suuruiselle alueelle European Spallation Source -laboratorio (ESS). Se on monitieteellinen tutkimuskeskus, jossa käytetään maailman tehokkainta neutronikiihdytintä arkipäiväisten materiaalien, kuten muovien, proteiinien, lääkkeiden ja molekyylien, tutkimiseen. Yhteiseurooppalaisen hankkeen investointi- ja käyttökustannukset ovat 14,7 miljardia Ruotsin kruunua (reilut 1,6 miljardia euroa), ja sen rahoittajina toimivat hankkeeseen osallistuvat maat. ESS:n odotetaan olevan täydessä toiminnassa vuonna 2020, ja isäntämaan Ruotsin katettavaksi jää noin 30 prosenttia rakennuskustannuksista. Meille on itsestään selvää työskennellä rajojen yli, mikä hyödyttää viime kädessä myös asiakkaitamme. kädessä menestys riippuu kuitenkin henkilökunnasta. Micke Dahlberg on yksi Lundinmyymälän työntekijöistä. Hän on työskennellyt myymälämyyjänä kahdeksan vuotta ja katsoo työskentelyn sujuvan paljon paremmin, kun kaikki auttavat toisiaan. Hyvä tunnelma tarttuu myös asiakkaisiin. Olemme tärkeitä monelle yritykselle. Eri alojen ammattilaiset tulevat meille ostamaan työssään tarvitsemansa tuotteet. Ymmärrämme, että heidän aikansa on kallista, joten palvelemme heitä ripeästi. Fredrik Sandkvist on työskennellyt sähköalan sisämyyjänä kolme vuotta. Hänenkin mielestään myymälän menestykseen on vaikuttanut sekä myyjien että tuotealueiden välinen vuorovaikutus. Yhteistyö myynnin puolella on todella hyvä. Jos joku saa vihiä uudesta projektista, autamme toisiamme tehdäksemme kaupat, jotka saattaisivat muuten mennä jollekin kilpailijoistamme. Meille on itsestään selvää työskennellä rajojen yli, mikä hyödyttää viime kädessä myös asiakkaitamme. Olemme työstäneet tavoitteellisesti asenteitamme ja tapaa, jolla suhtaudumme toinen toisiimme ja asiakkaisiimme. Nyt työ alkaa kantaa hedelmää ja näkyy konkreettisena myyntiluvuissamme, mikä on äärimmäisen hienoa, Patrik Asplund tiivistää. 20 Ahlsell Insight

21 Konserniuutisia Suomessa verkkokauppa ei ole perinteisesti ollut yhtä suosittua kuin naapurimaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Nyt maiden väliset erot ovat kapenemassa, ja Ahlsell pyrkii osoittamaan asiakkaille uudella tavalla, että ostokokemus voi olla verkossa aivan yhtä innostava kuin perinteisessä myymälässä. Teksti: katarina brandt Ahlsell Suomi panostaa verkkokauppaan verkkokauppaamme, mutta meidän on ensin tarkistettava sen S taustalla vaikuttavat hinnoitteluja tuotetietoprosessit. uomessa Ahlsellin verkkokauppamyynti muodostaa vain pienen osan kokonaismyynnistä. Tehtävässään hiljattain aloittaneen verkkokauppapäällikön Ira Sarlinin mielestä myynti on aivan liian vähäistä. Hän haluaa useampien asiakkaiden huomaavan Ahlsellin verkkokaupan hyödyt. Kilpailijoidemme verkkomyynti on huomattavasti suurempaa. Meillä on kaikki edellytykset kasvattaa Ira Sarlin Ahlsell kehittää parhaillaan uutta pohjoismaista verkkokauppa-alustaa, jossa kiinnitetään huomiota niin sisältöön, ulkoasuun, käyttökokemukseen kuin helppouteenkin. Alusta jäljittelee monella tapaa kuluttajakeskeistä verkkokauppaa. Siitä tulee muun muassa asiakkaille kohdistettu, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi sivustolle kirjautuvalle LVI-alan asiakkaalle esitellään LVI-tuotteita. Suomessa noin puolet verkkokaupasta tapahtuu EDI-järjestelmän kautta. Toisin sanoen ostotapahtumat integroidaan omaan liiketoimintajärjestelmään esimerkiksi oman verkkomyymälän tai verkkokuvaston osana. Myös tätä ominaisuutta tullaan kehittämään, jotta asiakkaat saavat tarvitsemiaan uusia toimintoja ja suurempaa tehokkuutta. Ahlsell Suomella on merkittävä potentiaali kasvattaa verkkokauppaansa, ja toivottavasti uusi alusta toimii siinä vetoapuna, sanoo Ahlsellin verkkokauppavastaava Mårten Forssell. Palkkaamalla Ira Sarlinin verkkokauppapäälliköksi olemme ottaneet suuren askeleen oikeaan suuntaan. Monikanavaisuus Verkkokaupan jatkaessa kasvuaan lisääntyy myös perinteisten myymälöiden merkitys. Monikanavaisuus eli fyysisten ja digitaalisten kanavien integroituminen on yksi tämän hetken selkeimmistä verkkokauppatrendeistä. Kauppiaat käyttävät yhä useampia kanavia tavoittaakseen asiakkaita ja lisätäkseen myyntiään, mikä asettaa uusia vaatimuksia logistiikkatoimijoille ja niiden joustavuudelle. Ahlsell Insight 21

22 Konserniuutisia Vänersborgissa sijaitseva Almén Special Fastener toimittaa asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä kiinnitystuotteita ympäristöihin, joihin kohdistuu erityisiä laatuvaatimuksia. Yritys siirtyi Ahlsellin omistukseen 3. marraskuuta. Hankinnan myötä Ahlsell vahvistaa asemaansa kiinnostavissa teollisuuden alan asiakasryhmissä. Teksti: katarina brandt Kuvat: Vince Reichardt Ahlsell vahvistaa läsnäoloaan uudella jännittävällä erikoisalalla O 22 Ahlsell Insight n harmaa syysaamu, kun junamme saapuu Vänersborgin asemalle. Vänernin rannalla sijaitseva kaupunki heräilee sadepilvien synkentämään päivään. Vaikka Regementsgatanille on vain kävelymatka, haluamme välttää kastumisen ja hyppäämme taksiin. Voi miten hauskaa, kuljettaja ilahtuu, kun kerromme hänelle olevamme matkalla Almén Special Fastenerin tiloihin. Olen työskennellyt siellä. Olin itse asiassa ensimmäinen työntekijä, jonka Björn Almén palkkasi perustettuaan yrityksen vaimonsa Jessican kanssa vuonna Maailma todellakin on pieni, niin kuin saamme kokea juuri tänä perjantaiaamuna Vänersborgissa. Almén Special Fastener toimii alalla, jolla Ahlsell on viime vuosina pyrkinyt ottamaan jalansijaa. Yrityksen erikoisalaa ovat korkealaatuiset kiinnitysratkaisut, ja toiminnalle on ominaista vankka henkilökohtainen sitoutuminen aina valmistusvaiheesta toimitukseen, erinomainen palvelu sekä nopeat ja täsmälliset toimitukset, jotka täyttävät kaikki laatuvaatimukset. Tuotteita käytetään useilla eri aloilla, joista esimerkkejä ovat jalostamo - ja ydinvoimateollisuus. Tuotteista 95 prosenttia on sertifioituja, ja Almén on yksi harvoista ruotsalaisista toimittajista, jotka pystyvät toimittamaan täysin jäljitettävissä olevia, tunnisteella merkittyjä tuotteita. Yrityksen perusti huhtikuussa 2009 yrittäjäpariskunta Björn ja Jessica Almén. Työskenneltyään alalla useamman vuoden he päättivät kokeilla siipiään ja perustivat oman yri-

23 Vänersborgissa sijaitseva Almén Special Fastener on viimeisin Ahlsellin ostama yritys. Teollisuus-toimialan johtaja Joacim Nordh yhdessä yrityksen vuonna 2009 perustaneen yrittäjäpariskunnan Björn ja Jessica Alménin kanssa.

24 toimisto, varasto ja oma tuotantolaitos. Henkilöstö on kasvanut kahdella sisämyyjällä ja kahdeksalla varasto- ja valmistuspuolen työntekijällä. Kehitys on ollut uskomattoman nopeaa, Björn toteaa. Saavutimme noin 45 miljoonan kruunun liikevaihdon vain viidessä ja puolessa vuodessa, ja oikeastaan meistä tuntuu nyt ensimmäistä kertaa, että organisaatiomme on kunnolla vakiintunut. tyksensä Vänersborgiin. Björn muutti paikkakunnalle ensimmäisenä Jessican ja perheen neljän lapsen jäädessä vielä Itä- Götanmaalle. Lopullinen muuttokuorma saapui Vänersborgiin kesäkuussa Valitsimme Vänersborgin monesta syystä, kertoo Jessica, joka toimii yrityksen toimitusjohtajana ja työskenteli vuoden ajan etänä perheen Boxholmissa sijainneelta tilalta käsin. Vuokrat ovat täällä alhaisempia, ja kaupunki sijaitsee lähellä Göteborgia. Lisäksi kaupunki on viihtyisä, ja meidän on ollut helppo löytää hyvää sekä luotettavaa työvoimaa, joka on halunnut kehittyä kanssamme. Björn ja Jessica ovat halunneet yrityksensä kasvavan hallitusti. Perustamisvuonna 2009 yrityksessä työskenneltiin vain 24 Ahlsell Insight 300 neliömetrin tiloissa. Ensimmäisen liiketoimintavuoden aikana liikevaihdon odotettiin yltävän neljään miljoonaan kruunuun. Jo yhdeksän kuukauden jälkeen summa kolminkertaistui, ja kehitys on jatkunut samaan malliin. Nyt yritys toimii neliömetrin tiloissa, joihin kuuluvat Kunnioitamme suuresti Alménin rakentamaa vahvaa tavaramerkkiä. Pidämme siitä hyvää huolta, kun yritys integroidaan osaksi Ahlsellia. Teollisuus-toimialan johtaja Joacim Nordh on matkustanut Göteborgista vierailulle Vänersborgiin. Hänen mukaansa Almén on vahva toimija alalla, eikä sen ostaminen ollut vaikea päätös. Kunnioitamme suuresti Alménin rakentamaa vahvaa tavara merkkiä. Pidämme siitä hyvää huolta, kun yritys integroidaan osaksi Ahlsellia. Meille on tärkeää, ettei Alménin olemassa oleville asiakkaille koidu muutoksia vaan että he pääsevät nauttimaan yrityshankinnan tuomista hyödyistä. Vaikka Ahlsell on yrityksen uusi omistaja, liiketoiminta jatkuu tuttuun tapaan. Vaalimme jatkossakin sekä turvallisuutta että laatua, ja asiakkaat tulevat samaan täsmälleen samaa palvelua, johon he ovat tottuneet, Jessica lupaa. Alménin hankinta on osa Ahlsellin pyrkimystä tulla nähdyksi muunakin kuin perintei-

25 Konserniuutisia Vaalimme jatkossakin sekä turvallisuutta että laatua, ja asiakkaat tulevat samaan täsmälleen samaa palvelua, johon he ovat tottuneet. senä tukkumyyjänä. Haluamme erottua joukosta ja tarjota niin tuotteita kuin asiantuntemustakin kaikkein vaativimmille asiakkaille, Joacim jatkaa. Se, että pystymme tarjoamaan sellaisia ratkaisuja, joita ei tavallisen tukkumyyjän valikoimasta löydy, on meille tärkeä strateginen askel teollisuuden alalla. Tavoitteenamme ei ole ainoastaan vahvistaa Alménin nykyistä markkina -asemaa vaan myös kehittää konseptia entisestään. Jessica selittää Alménin liiketoiminnan perustuvan viidelle pilarille. Yhtäältä yritys tarjoaa niin kutsutun perinteisen rautakauppavalikoiman tavallisille kuluttajille, toisaalta toiminnassa keskitytään jalostamoteollisuuteen, jossa Almén on alan suurin toimija Ruotsin markkinoilla. Lisäksi yritys valmistaa paineastioita sekä ruotsalaisille että yhdysvaltalaisille asiakkaille. Varastoimme perus- ja erikois kiinnitysratkaisuja ja pystymme tarjoamaan myös erikois valmisteisia tuotteita, jotka muokkaamme ja räätälöimme asiakkaille sopiviksi mittatyönä. Lähes 70 prosenttia valikoimamme tuotteista on jollain tavalla asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöityjä, Björn kertoo. Suuri osa menestyksestä perustuu uniikkiin tuoteosaamiseen, mutta myös siihen, että Björn ja Jessica ovat onnistuneet luomaan ainutlaatuisen toimittajaverkoston. Kaikilla aloilla tarvitaan jonkinlaisia erikoiskiinnikkeitä. Oikeanlaisella osaamisellaan ja toimittajaverkostollaan Almén pystyy auttamaan Ahlsellia valtamaan lisää jalansijaa. Ennen yritystä pyöritimme vain me kaksi, Jessica sanoo Björniin katsahtaen. Nyt meitä on useampi, jonka kanssa tehdä päätöksiä, heitellä ideoita ja vaihtaa ajatuksia. Se tuntuu erittäin hienolta. Eikä meillä ollut ennen kenttämyyjiä. Ahlsellin osana saamme heitä käyttöömme 400, Björn sanoo. Sekä Björn että Jessica pitävät itseään luonteeltaan malttamattomina. He pitävät siitä, kun asioita tapahtuu, ja muutokset ovat heille kuin polttoainetta. Ahlsellin kiinnostus ja osto päätös ovat askel oikeaan suuntaan. Muutos on hyväksi paitsi meille ja työntekijöillemme, myös asiakkaillemme ja toimittajillemme. Tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta, Björn ja Jessica tiivistävät. Almén Special Fastener Vänersborgissa sijaitseva Almén Special Fastener aloitti toimintansa vuonna Yritys on erikoistunut asiakkaille räätälöityihin kiinnitysratkaisuihin ja toimittaa niitä ympäristöihin, joihin kohdistuu erityisiä laatuvaatimuksia. Asiakkaat toimivat pääosin koneteollisuudessa, ja noin 70 prosenttia toimituksista valmistetaan mittatyönä tai asiakkaiden tarpeiden perusteella valituista materiaaleista. Yrityksellä on 12 työntekijää ja ISO standardin sekä painelaitedirektiivin 97/23/EY mukaiset laatusertifikaatit. Liikevaihto on noin 45 miljoonaa Ruotsin kruunua (lähes 5 miljoonaa euroa). Ahlsell Insight 25

26 Ajankohtaista Pian jo sata myymälää! Ruotsissa Ahlsellilla on jo 92 myymälää aina pohjoisen Kiirunasta etelän Ystadiin. Päivittäin niissä käy asiakasta. Vuonna 2015 avataan sadas myymälä, mutta sen jälkeen uusien suurten Ahlsell-myymälöiden perustamistahti hidastuu. Sen sijaan konsernissa otetaan käyttöön täysin uusi myymäläkonsepti, joka on sopeutettu erityisesti pienemmille paikkakunnille. Ahlsellilla on nykyään myymälä käytännössä katsoen jokaisella paikkakunnalla, jossa on vähintään asukasta, myyntijohtaja Mikael Falk kertoo. Uusia myymälöitä Vuonna 2014 avattuja uusia myymälöitä: Alingsås, Avesta, Kalmar, Karlstad, Kungsbacka, Landskrona, Strängnäs, Växjö ja Uppsala Norr. Vuonna 2015 avattavia uusia myymälöitä: Arninge, Falkenberg, Kungälv, Nässjö, Sundsvall, Trelleborg, Älvsjö ja Östersund. Ahlsell Insight nyt myös mobiiliversiona Nyt voit lukea Ahlsell Insight -lehteä myös älypuhelimeltasi tai tabletiltasi. Mobiili version sisältö on sama, mutta ulkoasu on sopeutettu näytön kokoon, mikä tekee lehdestä helposti luettavan ja selailtavan. Mobiiliversio on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi osoitteesta insight.ahlsell.com. 26 Ahlsell Insight

27 Gelia hallitsee Norjan markkinoita Ahlsellin Tee-Se-Itse-toimialaa edustava Gelia on arvostettu konsepti Norjassa, missä sen sähkö- ja LVI-tuotteiden valikoima on edustettuna lähestulkoon kaikissa alan suurimmissa myymäläketjuissa. Morten Andersen, joka toimii Norjan Gelian paikallisena johtajana, katsoo menestyksen johtuvan monesta syystä. Ennen kuin otamme yhteyttä uuteen jälleenmyyjään, teemme aina huolellista taustatyötä, jossa selvitämme esimerkiksi, millaisia myymälät ovat. Näin osaamme perustella paremmin, miksi meidät kannattaa valita, ja pystymme tarjoamaan tuotteita, joita kilpailijoillamme ei ole. Tarjoamme myös tuoteosaamista ja ostamme takaisin sellaiset tuotteet, jotka eivät myy. Asiakkaamme voivat valita meidät turvallisin mielin. Gelia on toiminut Norjan markkinoilla vuodesta 1997, ja sillä on maassa kahdeksan työntekijää. Ahlsell uusin silmin Petri Rämö aloitti elokuussa tehtävänsä Suomen LVItoimintojen hankintapäällikkönä. Viimeisten neljän kuukauden aikana hän on tarkastellut toimintaa uusin silmin ja tunnistanut alueita, jotka toimivat hyvin ja joita voisi vielä parantaa. Ahlsellin vakiintuneet logistiset ja taloushallinnolliset prosessit toimivat erinomaisesti. On kuitenkin alueita, joilla voimme parantaa toimintaamme entisestään. Näitä ovat esimerkiksi omien merkkituotteiden kehittäminen sekä tuoteryhmäjohtaminen. Niissä kehityksemme on pysähtynyt Suomen markkinoilla, ja tarvitsemme nyt uusia selkeitä tavoitteita myyntimme lisäämiseksi. Petri kuuluu pohjoismaiseen hankintaorganisaatioon ja haluaa osaltaan edistää sen Petri Rämö yhteistyötä suomalaisten hankinta- ja myyntiorganisaatioiden kanssa. Tarvitsemme yhteisen suunnitelman siitä, miten ja millä tuotteilla voimme saavuttaa kasvua. Lisäksi meidän on pohdittava, miten valtaamme tuotteillamme suurempia markkinaosuuksia. Petri Rämöllä on 14 vuoden kokemus rakennusalan tuotteiden kaupasta, ja hän on työskennellyt pohjoismaisten hankintojen parissa Wolseleyyn kuuluvassa DT Groupissa. Hän siirtyi Ahlsellille SOK:n palveluksesta. Ahlsell myy joka vuosi 110 mm:n maaputkia niin paljon, että niiden yhteenlaskettu pituus vastaisi Kööpenhaminan ja Barcelonan välistä etäisyyttä. Ajankohtaista metriä maaputkea neliömetriä kuitukangasta Jos kaikki Ahlsellin vuosittain myymät kuitukangaspakat avattaisiin, ne kattaisivat jalkapallokentän kokoisen alueen LVI-liitintä Ahlsell myy vuodessa likimain yhtä monta LVI-liitintä kuin Ruotsissa on asukkaita mutteria Jos Ahlsellin vuodessa myymät mutterit jaettaisiin Suomen asukkaille, jokainen saisi kaksi mutteria. Ahlsell Insight 27

28 Numero 4 joulukuu 2014

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

PR122013 8. huhtikuu 2013 Talous Sivu 1 / 5. Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen

PR122013 8. huhtikuu 2013 Talous Sivu 1 / 5. Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen Talous Sivu 1 / 5 Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen Beckhoff Automationin vuoden 2012 maailmanlaajuinen liikevaihto oli 408 miljoonaa euroa Beckhoffin vuoden 2012 maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9. Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Ilari Vaalavirta, toimitusjohtaja Mediq Suomi Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

MILGEAR SUOMEN ERIKOISVARUSTE OY. Petri Kostama. Pk-yrityksen haasteita ja ratkaisuja

MILGEAR SUOMEN ERIKOISVARUSTE OY. Petri Kostama. Pk-yrityksen haasteita ja ratkaisuja MILGEAR SUOMEN ERIKOISVARUSTE OY Petri Kostama Pk-yrityksen haasteita ja ratkaisuja Suomen Erikoisvaruste Oy perustettu keväällä 2006 firma syntyi harrastuksien kautta tuotteet tuttuja nettikaupat, kivijalkamyymälä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Verkkokaupan perustamisen haasteet kivijalkaketjussa

Verkkokaupan perustamisen haasteet kivijalkaketjussa Verkkokaupan perustamisen haasteet kivijalkaketjussa SISÄLTÖ 2 Tokmanni lyhyesti Tokmanni on Pohjoismaiden suurin halpakauppa ketju 654 M liikevaihto +50 miljoonaa asiakaskäyntiä Avainluvut 2011 7 hyvin

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä 30.6.2017 Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Stockmann Herkut Suomessa siirtyvät S-ryhmälle S-ryhmä ostaa Stockmann Herkkujen päivittäistavaraliiketoiminnan

Lisätiedot

Tuotekehitys palveluna

Tuotekehitys palveluna Kumppani joka tukee menestystäsi Tuotekehitys palveluna Tekniikka 2010, Jyväskylä Ville Volanen Koko tuotekehitysprojekti samasta paikasta Protoshop tarjoaa tuotekehitystä yhdistettynä tuotteen kaupallistamiseen,

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Apua, multa tulee idea!

Apua, multa tulee idea! Apua, multa tulee idea! -eli mitä teen ennen kehittämisen aloittamista 1 Tässä vaiheessa, pahaa aavistamatta Asiat ovat vielä normaalisti. Aika ennen aloituspäätöstä on ehkä koko kehitysprosessin tärkein

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Logistiikan sekä tavarakuljetusten uudet mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen

Logistiikan sekä tavarakuljetusten uudet mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Logistiikan sekä tavarakuljetusten uudet mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Sisältö Unifaun Group logistiikan sähköistämisen tienraivaajana Logistiikan automatisointi ja muut trendit Valta siirtyy

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Laaja valtakunnallinen otanta Kyselyyn vastasi lähes 1700 kauppakamarien jäsenyritystä eri

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja Sami Köykkä Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja 26.2.2014 Agenda 10:00 Aloitus 10:20 Kertaus 10:45 Vieraileva puhuja 11:30 Lounas 12:15 Ratkaisun suunnittelu 13:20 Toteutussuunnitelma 13:50

Lisätiedot

Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa

Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa Lähiruokaa ammattikeittiöihin seminaari. 13.11.2014. Eero Kananen, LähiPro Oy, Ruokaa Suomesta palvelu eero@lahipro.fi, 040 5862850 1 Esityksen sisältö Lähiruoan

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI Toiminnanohjaus Taloushallinto HR ja palkanlaskenta CRM asiakkuudenhallinta Konsultointi ja lakipalvelut Hankinta ja perintä 10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI VISMA SOFTWARE OY Paraskaan ohjelmisto

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA

TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA WWW.GNB-NORDIC.COM TUNNET MEIDÄT NIMELLÄ EXIDE MUTTA NYT OSASTOMME NIMI ON GNB GNB ON MAAILMAN SUURIMPIA AKKUVALMISTAJIA... TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA ASIAKAS KErTOO: GNB:SSÄ

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES SÄHKÖINEN MYYNTIMIES Yritys Henkilöstö 25+ Asiakkaita 700+ Palvelut: Sähköinen myyntimies Livezhat Perustettu Suomalainen Patentoitu USA:ssa ZEF Arviointikone ZEF Vaalikone Kannattava kasvuyritys Suomen

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus Joulukauppa Pohjoismaissa 2018

Kuluttajatutkimus Joulukauppa Pohjoismaissa 2018 Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus Joulukauppa Pohjoismaissa 2018 Verkkokauppa Pohjoismaissa Joulukauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset aikovat ostaa joululahjoja verkosta 2,11 miljardilla eurolla

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Myyntityö Ruotsin markkinoilla

Myyntityö Ruotsin markkinoilla Myyntityö Ruotsin markkinoilla Nordic Export Partners Nordic Export Partners www.nexpa.se Ketkä? Antti Vuori Muutto Ruotsiin vuonna 2006 opiskeluja varten Alunperin kotoisin Tampereelta Viimeiset 5 vuotta

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori Miten Suomalais-ruotsalainen kauppakamari voi auttaa kansainvälistymisessä Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Perustettu

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet 9.10.2014, Turku Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori & Anne Masalin Ruotsi markkinana Markkinoiden ominaispiirteet ja toimintatavat Ruotsi markkinana 9,4

Lisätiedot

Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS

Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS PayiQ kehittää pilvipalveluihin perustuvia älykkäitä mobiililippujen myynti-, maksu- ja tarkistusratkaisuja älykkäille kaupungeille, liikennöitsijöille

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Verkkoratkaisujen tarjoaminen pk-yrityksille muistuttaa hieman

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle

Lisätiedot

STARK AMMATTILAINEN ASIALLA

STARK AMMATTILAINEN ASIALLA STARK AMMATTILAINEN ASIALLA Suomen suurin yksiomisteinen rakennustarvikeketju Rakennusalan ammattilaisten paras yhteistyökumppani Täsmällinen ja joustava logistiikka sujuvuustakuulla Suomen suurin noutopiha

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Miten kasvatan myyntiä verkossa ja kivijalassa?

Miten kasvatan myyntiä verkossa ja kivijalassa? Miten kasvatan myyntiä verkossa ja kivijalassa? Kohti Kesää -tietopäivä 10.5.2016 Patrik Cederberg, Myynti- ja markkinointijohtaja, Nethit Oy 27.5.2016 1 Me = & Toimituksia vuodesta 1991 liikevaihto 5,3

Lisätiedot

SCN Group. Sensor Control Nordic AB. Sensor ECS AB. Sensor ECS A/S. SCN Norja. SCN Tanska. SCN Suomi. SCN paikallistoimisto

SCN Group. Sensor Control Nordic AB. Sensor ECS AB. Sensor ECS A/S. SCN Norja. SCN Tanska. SCN Suomi. SCN paikallistoimisto Yritysesittely SCN Group SCN paikallistoimisto Sensor ECS:n Ruotsin-toimisto + varasto SCN pääkonttori + varasto Sensor ECS:n Tanskan-toimisto SCN paikallistoimisto SCN Group Sensor Control Nordic AB Sensor

Lisätiedot

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Agenda Myynnin suurin ongelma Ongelman ratkaiseminen, ensimmäiset vaiheet Jari Juslén

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Oletko tehnyt uuden keksinnön ja mietit, miten tehdä keksinnöstäsi liiketoimintaa? Miten keksintöäsi

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15. Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015

Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15. Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015 Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15 Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015 PÄÄTEEMAT 1. Organisoituminen ja työnjako käytännössä 2. Johtaminen ja liiketoimintaprosessit 3. Asiakkaat 4.

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi VT Ari-Pekka Launne Kolster OY AB Helsinki 31.5.2012 IPR ja Internet mistä on kysymys? Internet on muuttunut muutamien toimijoiden yhteydenpitovälineestä globaaliksi

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot