LAUANTAI VIIKKO 6 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Tanssin täyteinen päivä. Viime kevään Wanhoilla oli upeita pukuja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI 9.2.2013 VIIKKO 6 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Tanssin täyteinen päivä. Viime kevään Wanhoilla oli upeita pukuja."

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 6 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Tanssin täyteinen päivä SAMI BRUSIN Ensi perjantai on monelle lukion toisen vuosiluokan opiskelijalle juhlapäivä. Silloin tanssitaan perinteikkäät vanhojen tanssit. Päivästä tulee tanssijoille kiireinen, sillä tanssiesitys käydään läpi kolmesti päivän aikana: aamulla ja illalla monitoimitalolla sekä päivällä Jokikartanossa. Tiedossa on varmasti ikimuistoinen päivä monelle opiskelijalle. Harjoitukset alkoivat joulukuussa. Ahkera treenaaminen on tuottanut tulosta, ja kaikki tanssit alkavat olla hallussa. Tänä vuonna pojista oli erityinen pula, ja osa tytöistä joutui etsimään tanssipartnerinsa jostain muualta. Raahen porvari- ja kauppakoulussa opiskeleva pyhäjokinen Niklas Heinula pääsi mukaan tanssimaan. Tuleva koitos ei häntä sen kummoisemmin jännitä: Totta kai lähdin mukaan, kun kerran kysyttiin. Tanssiopettajina ovat toimineet Sami Malinen ja Anu Natunen. Lisäksi jo edellisenä vuonna vanhoja opettanut Pauliina Kuusirati kävi katsomassa, miten harjoitukset sujuvat. Muutosta tuli muun muassa tanssiasentoihin. Muuten yleisilme näytti hänen mielestään hyvältä. Myös Malinen on tyytyväinen kehitykseen: Ensimmäisen kerran toimin tanssien opettajana vuonna Joka vuosi en kuitenkaan ole mukana ollut. Pari kertaa olen päässyt itse tansseihinkin mukaan. Nyt harjoitukset ovat sujuneet hienosti ja opit ovat menneet perille. Opeteltavia tansseja on paljon, mutta ne kaikki hiottiin kuntoon lukuisten harjoituskertojen aikana ja se myös toivottavasti näkyy yleisölle ensi perjantaina. Tänä vuonna mukana on sekä perinteisiä tansseja että uudempia tuttavuuksia. Opiskelijat ovat itse valinneet esitettävät tanssit. Mukaan mahtuu sekä monimutkaisia pidempiä tansseja että lyhyehköjä esityksiä. Järjestys mietittiin siten, ettei yleisö tylsistyisi jouduttuaan katsomaan esimerkiksi monta peräkkäistä piiritanssia. Tämäkin oli opiskelijoiden itsensä päätettävissä. Loppuhuipennuksena yllätystanssi Perinteisiä tansseja edustavat salonkitansseihin kuuluva Cicapo, avaustanssi Virginia Reel sekä Wienervalssi. Muita esitettäviä tansseja ovat Pompadour, Jiffy Mixer sekä Mignon. Loppuhuipennukseksi opiskelijat ovat itse suunnitelleet yllätystanssin. Cicapoa luonnehditaan yleensä helpoksi, mutta hauskaksi solatanssiksi. Vauhdikkuudestaan huolimatta tämä ei aiheuttanut harjoituksissa päänvaivaa opiskelijoille. Avaustanssi taas on hieman haastavampi, sillä se jaottuu useaan eri osioon. Se on erityisen suosittu vanhojen päivänä tanssittava tanssi. Wienervalssin opettelussa oli varmaankin suurin työ. Sen monimutkaisista askelkuvioista huolimatta on tanssi varmaankin yksi näyttävimmistä. Uusia tuttavuuksiakin joukosta löytyy; piirissä tanssittava Pompadour on yksinkertaisuudestaan ja lyhykäisyydestään huolimatta mukava lisä tanssien joukossa. Toinen piiritanssi on Mignon, jossa tanssipari vaihtuu useaan otteeseen. Jiffy Mi- Viime kevään Wanhoilla oli upeita pukuja. xer taas on jo edellisvuonna nähty vauhdikas amerikkalainen kansantanssi. Pukuloistoa Pukuloistoa ei ole Vanhojen tansseista koskaan puuttunut. Tytöillä on päällään mitä näyttävimpiä mekkoja. Lisäksi hienot kampaukset kruunaavat kokonaisuuden. Puvut eivät kuitenkaan ole kovin halpoja, joten ulkomailta tilaamisesta on tullut entistä suositumpaa. Tilasin puvun ulkomailta siksi, että se tulee paljon halvemmaksi. Puku maksoi reilu sata euroa, joten säästin paljon tilaamalla, tansseja jo innolla odottava Malviina Impola kertoo. Wanhojen tanssit -Vanhojen päivää viettävät lukion toisen luokan opiskelijat. -Päivä on abiturienttien penkinpainajaisia seuraava päivä, jolloin toisen luokan opiskelijat juhlivat jäätyään koulun vanhimmiksi. -Vanhojen päivään liittyvästä tanssiesityksestä on muodostunut jo vahva perinne Suomen lukioihin. Pojilla on joskus päällään esimerkiksi smokki, frakki tai saketti, mutta tavallinenkin puku kelpaa hyvin. Nykyään vanhat puvut eivät ole olleet enää suosiossa. Vaikka nimi vanhojen tanssit tuleekin siitä, että nuoret pukeutuisivat vanhahtaviin asuihin, on tämä jo unohdettu. Ennen kyllä käytettiin paljon esimerkiksi kansallispukuja, mutta nykyään pukeutuminen on muuttunut vapaamuotoisemmaksi. Toivottavasti yleisöä kertyy paljon perjantai-iltana monitoimitalolle nauttimaan hienosta tanssinäytöksestä ja upeasta juhlatunnelmasta. Olette sydämellisen tervetulleita seuraamaan vuoden 2013 vanhojen tansseja monitoimitalolle 15.2 kello 18.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Pyhäjoen kirjaston vuoden lainaaja Pyhäjoen kirjaston Vuoden lainaajiksi nimetään tänä vuonna pääkirjastolla Lainan päivänä perjantaina klo 18 Mankisen perhe, Sauli ja Tuija sekä lapset Alisa ja Selina. Vanhempien esimerkki antaa lapsille mallin, jossa kirjaston käyttö on luonnollinen osa arkea. Mankiset ovat tällainen perhe, jossa kaikki ovat ahkeria ja monipuolisia kirjaston käyttäjiä. Lapsia on nähty satutunneilla ja nyt perheen esikoinen on alkanut jo lainata lasten helppolukuisia romaaneja. Sauli ja Tuija ovat perillä uutuuskirjoista ja varaavat niitä joskus jo ennen kuin kirjaston väki edes on tietoinen semmoisista. Vuoden lainaaja on nimetty Pyhäjoella vuodesta 2005 alkaen. Viime vuonna Vuoden lainaajaksi valittiin kolme yläkoululaista. Aiemmat Vuoden lainaajat: 2005 Simosen perheen lapset 2006 Pirkko Tuikkala 2007 Raimo Korpela 2008 Iikkalan ryhmis 2009 Seija ja Heikki Viljanmaa 2010 Kati Koutonen 2011 Tytti Karsikko 2012 Katja Keskitalo, Iida Korpela,Lauri Soronen Alisa ja Selina Naantalin Muumimaailmassa. Naisia kaivolla Jumalanpalveluksen jälkeen su saamme kohdata neljä Raamatun naista kaivolla kuvaelmassa, jonka toteuttavat viisi Himangan Pahkalan kylältä saapuvaa vierasta. Vuokko Peltola toimii esilukijana ja kertojana, kun Vanhan testamentin henkilöistä Lootin vaimo, Miriam Mooseksen sisar, Hanna Samuel profeetan äiti ja Uuden testamentin samarialainen nainen esittäytyvät. Heidän tuntojaan on kuvitteellisesti kuvannut Maija Nyman kirjassaan Naisia kaivolla. Seurakuntatalolla esitettävät kuvaelmat pohjautuvat Raamatun ja Maija Nymanin kirjan lisäksi teologian tohtori Eero Junkkaalan tutkielmaan Raamatun naisista. Näiden kirjoitusten pohjalta toteutetut kuvaelmat ovat olleet innoituksen lähteenä monille keskustelupiireille, joissa niin naiset kuin miehetkin ovat voineet peilata oman uskoelämän ja elämän kysymyksiä. Näissä hetkissä on voitu myös tuntea, miten Jumala tahtoo olla läsnä kaikissa elämämme vaiheissa Tervetuloa su 17.2 klo 10 jumalanpalvelukseen ja sen jälkeen seurakuntatalolle kirkkokahvien lomassa seuraamaan kuvaelmaa Naisia kaivolla. Pyhäjoen seurakunta Jukka Malinen

3 Dado ja SPR taas hyvällä asialla! Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Maria, Suvi ja Mikko naamiastunnelmissa muutama vuosi sitten. Taas koittaa helmikuu ja ystävänpäivä! Dado ja SPR järjestävät Dadossa perinteiseksi muodostuneet ystävänpäivän naamiaiset lauantaina 16. helmikuuta. SPR myy tapahtumaan sisäänpääsyliput. Osa tuotosta suunnataan hyväntekeväisyyteen. Lisäksi SPR myy illan aikana pika-arpoja, joiden tuotto menee hyvään asiaan. SPR käyttää illasta saadun tuoton paikalliseen hyväntekeväisyyteen eikä tuotto mene valtakunnallisiin SPR:n keräyksiin, kertoo SPR:n Paula Tuomikoski. Dado ja SPR ovat järjestäneet naamiaisia jo usean vuoden ajan. Naamiaisilta on aina ollut hauska ja suosittu. Naamiaisasuina on nähty kaikkea hauskaa maan ja taivaan väliltä. Ihanaa, että asiakkaat osaavat heittäytyä mukaan, kertoo Dadon Suvi Salmela. Iltaan voi toki osallistua myös ilman naamiaisasua. Dado ja SPR:n väki toivottavat kaikki mukaan hyvän asian puolesta. Apteekkari vaihtunut Kahvitarjoilu 14.2! Pyhäjoen Apteekki Avoinna ma-pe la Vanhatie 44, Pyhäjoki Ostaessasi 14.2 ratiopharm-tuotteen saat Maitohappobakteeri + B-vitamiini 30kpl pakkauksen kaupan päälle (arvo 9,54 )

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Tapahtumatietoja kerätään Kevään ja kesän 2013 tapahtumia kootaan taas yhteen. Myös koko vuoden tapahtumat ovat tervetulleita, jos ne ovat jo tiedossa. Eri toimijoiden on muutenkin hyvä tietää toistensa tapahtumista ja toiminnoista, ettei tule päällekkäisyyksiä samalle ajalle. Kaikki tiedossa olevat tapahtumat löytyvät fi-sivuilta: oikeassa reunassa on Seutukunnallinen tapahtumakalenteri. Klikkaa sitä. Lisään tapahtumat sinne sitä mukaa, kun ne on täällä kunnassa tiedossa. Muutama tapahtuma: Perheviikko on huhtikuussa ja perhepäivä la Monitoimitalolla. Motoristikirkko on perinteisesti vappuna, Tornien Taisto la 4.5. Parhalahden lintutornissa ja su 5.5. Pirttikosken koulun 100-vuotisjuhla. Kotiseutupäivä on su 7.7. ja juhlapuhujana kotiseutujuhlassa on MSL:n aluepäällikkö Elina Vehkala. Voitte myös itse jättää tapahtuman Pyhäjoen kunnan www-kalenteriin. Raahe.net -sivustoilla on myös ilmainen tapahtumakalenteri ja siihen voi jokainen itse laittaa tapahtumatietoja. Muistakaa myös Pyhäjoen Kuulumiset, johon materiaalin on oltava ilmestyvän viikon tiistaihin mennessä: kuulumiset@pyhajoki.fi Tarvitaan tapahtuman nimi, yhteyshenkilö (+matkapuhelinnumero ja sähköpostiosoite), päivämäärä ja kellonaika, (tapahtumanjärjestäjän wwwsivut,) ja muutama sana tapahtumasta. Pääsiäiskokko? Haukikuningas-kilpailu? Kesäteatteri? Kylätapahtumat? ym. ym. Postia odottelen torstaihin 21. helmikuuta mennessä: marjo. luokkanen@pyhajoki.fi tai

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 R o m a n i a Tools and information - through media to education VIIVI OHVO Tools and information - through media to education -projekti on Euroopan Unionin rahoittama projekti, jonka tavoitteena on tutustuttaa opiskelijoita opettajineen erilaisiin eurooppalaisiin kulttuureihin. Jokaisella Comenius -projektilla on oma teemansa. Projekti, jossa Pyhäjoen lukio on mukana, on nimeltään TIME tools and information through media to education. Kaikki TIME Comenius- projektin kahdeksan jäsenkoulua tuottavat omaa mediaa, kuten me pyhäjokiset lukiolaiset teemme Kuulumiset -lehteä. Projektin ensimmäinen project meeting -tapaaminen oli Romanian pääkaupungissa Bukarestissa Colegiul National Gheorghe Lazar- koulussa. Tapaamisen aikana opiskelijat työstivät ryhmissä artikkeleita, joiden aiheena oli koulun järjestämä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden prom-tapahtuma. Artikkeleista koostettiin oma julkaisu. Kaksivuotisen projektin aikana tapaamisia on kaikissa kahdeksassa koulussa ympäri Euroopan. Jokaisen tapaamisen tavoitteena on tehdä oma Comenius -lehtijulkaisu. Jokaisen julkaisun aihe liittyy jollain tapaa isäntämaahan ja kouluun sekä sen perinteisiin. Romanialaiskoulun Comenius -koordinaattorin, fysiikan opettaja Daniela Morarun mielestä kansainväliset projektit kuten Comenius opettavat niin opiskelijoille kuin opettajillekin nykyajan globaalissa maailmassa tarvittavia taitoja, kuten kielitaitoa ja vieraan kielen käyttöä arkipäivässä, erilaisten kulttuurien tapoja sekä työskentelyä monikansallisissa ryhmissä erilaisten ihmisten kanssa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Koulumme koko Comenius -ryhmä opettajineen oli valmistellut ensimmäistä tapaamista suurella innolla. Kun ulkomaiset vieraamme viimein saapuivat, oli hyvä ryhmähenki ja yhdessä tekemisen ilo heti näkyvillä kaikkien kasvoilla, kertoo Moraru tunnelmistaan project meetingin ensimmäisenä päivänä. Seuraava Comenius -projektimme tapaaminen eli project meeting on helmikuussa italialaisessa Pesaron kaupungissa. Isäntäkouluna on Liceo Scientifico e Musicale Statale G. Marconi. Italian tapaamiseen lähtee Pyhäjoelta koko kakkosluokka, sillä tapaaminen yhdistetään perinteiseen opintomatkaamme. Luokasta mukana toteuttamassa Comenius -julkaisua on yhteensä noin 4 opiskelijaa. Italian tapaamisesta seuraava järjestetään Suomessa yhteistyönä hämeenlinnalaisen Lammin lukion sekä Pyhäjoen lukion kesken. Vapun tienoilla Suomeen saapuu opiskelijoita ja opettajia kaikista muista jäsenmaista. Osa tulee vieraiksemme Pyhäjoelle tutustumaan muun muassa paikalliseen ympäristöön, joka on Suomenvierailun aikana tuotettavan Comenius -lehtijulkaisun artikkelien aiheena. Jokaisen tapaamisen aikana isäntäkoulun opiskelijat ja heidän perheensä majoittavat yhden tai useamman ulkomaisen opiskelijan. Tällaisen käytännön ansiosta opiskelijat pääsevät tutustumaan todelliseen paikalliseen elämäntyyliin ja näkemään erilaisia tapoja ja perinteitä hotellihuoneen seinien sijaan. Projekti on myös hieno tilaisuus isäntäperheille saada kokemusta täysin erilaisista eurooppalaisista kulttuureista. Niin vierailijat sekä isäntäkoulun opiskelijat perheineen oppivat toisiltaan molemmista kulttuureista ja kielitaito kehittyy puolin ja toisin. Perheille kokemus on ainutlaatuinen; eivät he kovin usein pääse majoittamaan nuoria, jotka kotonaan saattavat asua hyvin toisenlaisessa ympäristössä. Jotkut tulevat pienistä kaupungeista tai kylistä. Heille asuminen suurkaupungissa kuten Bukarest, on todella mielenkiintoista, kertoo Dana Moraru. Projektitapaamisen aikana tehdään ryhmätyönä artikkeleita haastatteluineen ja valokuvineen. Ryhmissä on opiskelijoita jokaisesta jäsenmaasta ja useampi isäntämaan opiskelija sekä opettajia ohjaamassa työskentelyä. Näiden nuorten siirtyessä työelämään korostuu entisestään kyky yhteistyöhön vieraalla kielellä, sillä kansainvälistä yhteistyötä toteutetaan yrityksissä ympäri maailman. Comenius -projekti opettaa nuoria toimimaan ryhmänä, jossa kaikki toteuttavat oman osuutensa suunnitelman mukaisesti päästäkseen yhteiseen päämääräänsä, joka tässä projektissa on lehtiartikkeli. Artikkeleista koostetaan yhteistyön konkreettinen lopputuote, kokonainen lehtijulkaisu, Dana Moraru kertoo projektin tavoitteista. Kaksivuotisen projektin aikana mahdollisimman moni nuori opettajineen kahdeksasta koulusta pääsee mukaan tapaamisiin ympäri Euroopan kehittämään näitä nykymaailmassa tarvittavia taitoja.

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Lukiolainen Comenius -matkalla HINNI VIIRRET Comenius - projektin tarkoitus on antaa kouluttautuville nuorille mahdollisuus kokea muita kulttuureja ja oppia kunnioittamaan myös muiden maiden arvoja ja tapoja. Vuoden 2012 projektiin osallistui kouluja Englannista, Puolasta, Slovakiasta, Turkista, Italiasta Suomesta sekä tietysti kokoontumispaikastamme Romaniasta. Viime marraskuussa sain kolmen muun tytön kanssa ainutkertaisen mahdollisuuden osallistua lukiomme Comenius -projektiin. Vietimme viikon Romanian pääkaupungissa Bukarestissa. Asuimme isäntäperheissä ja tutustuimme romanialaiseen kulttuuriin, paikalliseen kouluun Gheorghe Lazãr National Collegeen sekä erityisesti uusiin ihmisiin. Matkamme tarkoitus oli kokea ja oppia uutta sekä tietysti myös pitää hauskaa. Mielestäni matkassa ainutkertaisinta oli erilaisiin ihmisiin tutustuminen ja mahdollisuus - tai itse asiassa pakko - puhua englantia. Minulla ei ole koskaan ennen ollut mahdollisuutta puhua englannin kieltä samalla tavalla kuin Romaniassa. Suomea ei voinut puhua paljoa, jos halusi ottaa reissusta kaiken irti. Jos halusi tietää, mitä tapahtuu ja mistä puhutaan, englannin taito oli välttämätön. Kielimuurinmurtaja Mitä luontevammin osasi muiden kanssa olla, sitä helpompi oli tietysti myös puhua vierasta kieltä ja olla oma itsensä. Aluksi tietysti oli pelottavaa avata suunsa ja vängellä yrittää vääntää hienoja sivistyssanoja ja sujuvaa englantia. Kohta kuitenkin huomasin, että eivät hekään mitään professoreja olleet, joten pienet virheet eivät ketään haitanneet. Lisäksi, mitä paremmin ihmisiin tutustui ja mitä enemmän englantia puhui, sen paremmin se alkoi sujua. Oli toki vaikeaa yrittää kääntää aivoissa vipu asennosta suomi asentoon englanti. Välillä kielet menivät sekaisin. Saatoin vastata suomalaisille yes ja romanialaisille joo. Kyllähän siinä aina nauratti, kun yritti kysyä seuraavan tunnin tapahtumia joltakin romanialaiselta suomeksi ja sitten tajusi: Oh yeah, you don t speak Finnish! Sorry. Yhteistyö pelaa Jakauduimme Romanian lukiossa pieniin opetusryhmiin. Joka ryhmään tuli eri maasta yksi opiskelija ja hänen ns. host eli oman isäntäperheen nuori. Ryhmissä tutustuimme toisiimme, keskustelimme ja leikimme, jotta rentoutuisimme, jolloin yhteistyömme sujuisi helpommin. Reissumme pääprojekti oli lehtijuttu, jonka teimme reissun lopussa omissa ryhmissämme. Lehtijuttu liittyi lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestettyyn tapahtumaan Freshman Prom. Nämä juhlat olivat reissumme ensimmäinen kohokohta, koska tietysti me kaikki Comenius -vieraat olimme vieraslistalla. Juhlien idea oli juhlistaa koko koulun voimin uusia sinne päässeitä ykkösvuoden opiskelijoita Itä-Euroopan suurimmalla yöklubilla. Teimme artikkelin yhteistyönä ja tehtävät jaoimme ryhmämme kesken. Ryhmäämme ohjanneet puolalaiset opettajat auttoivat meitä tarvittaessa. Lopuksi ryhmämme brittiläinen eli ainoa englantia äidinkielenään puhuva tarkisti oikeinkirjoituksen. Jutun valmistuttua lähdimme takaisin perheisiimme odottamaan innolla seuraavaa aamua. Viikon aikana pääsimme tekemään kaikenlaista. Suurin osa reissumme aktiviteeteista oli sellaisia, joita emme olisi kokeneet ilman projektiin osallistumista. Kävimme esimerkiksi vierailulla maailman toiseksi suurimmassa rakennuksessa, Romanian Parlamenttitalolla. Vierailimme myös Draculan linnassa, asuimme isäntäperheissä, söimme romanialaisia perinneruokia ja tutustuimme mahtaviin ihmisiin. Se, kun sai nauraa ja pitää hauskaa, oli mukavaa, mutta se ei olisi ollut loistavaa ilman niitä paikkoja ja tilanteita, joissa olimme. Kotimaa tää pohjoinen Maana Romania poikkesi Suomesta monella tapaa: niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Ihmiset olivat puheliaita ja sosiaalisia ja tervehtivät toisiaan poskisuudelmin. Suomalaiset ovat mielestäni vähän turhankin sisäänpäin suuntautuneita. Liikennekulttuuri erosi suomalaisesta aivan täysin; kaupungissa ei näkynyt yhtäkään nopeusrajoitusta, tienvarsista tehtiin parkkipaikkoja laittamalla hätävilkut päälle, tööttiä painettiin melkein joka mutkassa. Kaiken sen sekasorron kruunasivat pitkin teitä ja kaupunkia vapaana juoksentelevat kulkukoirat. Iltahämärässä Bukarestin slummialueen läpi käveleminen kulkukoirien piirittämänä tuntui erittäin omituiselta Pyhäjoen rauhalliseen meininkiin verrattuna. Kyllä Suomessa on hyvä asua. Elämän pienet ilot Kokonaisuutena reissu oli loistava, ainutlaatuinen ja unohtumaton. Lähes kaikki nuoret olivat hauskoja ja ystävällisiä. Kaikki halusivat tutustua kaikkiin ja viettää aikaa yhdessä. Viikon aikana oppi tuntemaan ja tykästymään ihmisiin paljon enemmän kuin olisin uskonut. Pieniä vastoinkäymisiäkin reissuun tietysti mahtui, mutta niissä oli myös oma viehätyksensä. On vaikeaa vastata kysymykseen Mikä reissussa oli parasta? Kysymykseen olisi pakko vastata Kaikki. Hauskat ihmiset ja hyvät jutut oikeissa tilanteissa ja paikoissa tekivät reissusta niin suurenmoisen. Vierailu Draculan linnassa oli mukava, mutta hyvä seura ja hyvät jutut vierailun aikana tekivät siitä loistavan. Se, kun sai nauraa ja pitää hauskaa, oli mukavaa, mutta se ei olisi ollut loistavaa ilman niitä paikkoja ja tilanteita, joissa olimme. Miltei parasta viihdettä koko reissulla olivat ulkomaalaisten ilmeet, kun he maistoivat turkinpippureita tai salmiakkia. Kadulla koiranläjään astuminen, pullan syöminen, pantomiimileikit, suomalaisten nopea käveleminen Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Kukaan vaan ei ymmärtäisi, miksi juuri nämä asiat ovat niitä parhaita, koska he eivät ole itse olleet paikalla. Tällaiset pienet asiat saavat vieläkin minut nauramaan itsekseni. Juuri ne tekivät reissusta upean.

7 The Gheorghe Lazar National College: Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Maistiaisia toisenlaisesta koulumaailmasta JEMINA BÄCKMAN Comenius-projektissa mukana on tällä kertaa Romanian puolesta yksi Bukarestin arvostetuimmista kouluista: The Gheorghe Lazar National College. Historiallisen ja merkittävän Gheorghe Lazarin mukaan nimetty koulu on perustettu vuonna Koulu on toiseksi vanhin lukio Bukarestin kaupungissa. Luonnollisesti kyseinen koulu oli paikka, jossa matkan aikana vietimme suurimman osan ajastamme. Perinteistä oppitunneilla olemista eivät Jo ensivaikutelma kouluun saavuttaessa oli hieno; suuri valkoinen rakennus kaupungin keskustassa muistutti pikemminkin taidemuseota kuin koulurakennusta. päivämme kuitenkaan sisältäneet. Muutaman päivän aikana tutustuimme joka tapauksessa aivan toisenlaiseen, tunteita ja mielenkiintoa herättävään koulukulttuuriin. Tylypahkan tunnelmaa Ensimmäisenä projektiaamuna jokainen saapui vuorollaan koululle ensimmäistä kohtaamista varten. Jo ensivaikutelma kouluun saavuttaessa oli hieno; suuri valkoinen rakennus kaupungin keskustassa muistutti pikemminkin taidemuseota kuin koulurakennusta. Astuttuamme sisään ovella meidät pysäytti vahtimestari, joka kävi keskustelua varmistaakseen, että olemme todella sallittuja vieraita. Romaniassa koulujärjestelmä on jokseenkin samanlainen kuin Suomessa. Maassa on pakollinen peruskoulu, joka alkaa kuusivuotiaana ja päättyy 16-vuotiaana. Monet laitokset tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja perus-, toisen ja korkeaasteen koulutukseen, akateemisiin opintoihin, ammatilliseen koulutukseen, kieliopintoihin ja virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuoliseen oppimiseen. Oppivelvollisuus Romaniassa on kahdeksan vuotta, mutta yhä huolestuttavan monet lapset keskeyttävät koulunsa tai eivät aloita sitä ollenkaan. Unicefin mukaan peruskoulun keskeyttämisaste on vuosittain 10 prosenttia. Suurin osa keskeyttäneistä tai koulua aloittamattomista lapsista on romaneja. Myös romanilasten erottelu omiin kouluihinsa tai erikoisluokille on yhä yleistä, vaikka se on kielletty nykyään laissa. Peruskoulutus on Romaniassa ilmainen ja periaatteessa hyvätasoinen, mutta huutava resurssipula vaikuttaa käytännössä huomattavasti opetuksen tasoon. Koulurakennukset ovat huonokuntoisia, opettajat alipalkattuja ja osin huonosti motivoituneita. Yliopistoopiskelu on samoin ilmaista. Pääsykokeen hyvin arvosanoin läpäisseet yliopisto-opiskelijat saavat lisäksi pientä opintotukea. Pääsykokeessa reputtaneet voivat toisaalta osallistua yliopistokoulutukseen maksavina oppilaina. Vuoden 1990 jälkeen on perustettu myös yksityisiä yliopistoja. Näiden taso kuitenkin vaihtelee. Koulujen tulostaso on hyvä erityisesti matematiikassa ja kielissä. Tieteellinen tutkimus on sekin monilta osin korkeatasoista. Aivovuoto on suuri ongelma Romanialle; etenkin romanialaisilla atk-osaajilla on kysyntää ulkomailla. Harjoitus tekee mestarin Koulussa opiskelevat oppilaat ovat todella maan ikäluokkien lahjakkaimpia. Jokaiselle opiskelu tuntui olevan hyvin tärkeää. Koulupäivätkään eivät olleet lyhyemmästä päästä, sillä viimeiset oppilaat poistuivat vasta iltakuuden jälkeen. Apulaisrehtori Ionela Nina Neagoe korostaakin oppilaiden olevan hyvin vastuuntuntoisia ja lahjakkaita. Opetushenkilökunta tekee parhaansa mukaan kaiken parhaimpien tulosten aikaansaamiseksi. Vaikka koulunkäynti otetaankin vakavasti, koulun ohessa oppilaat ovat mukana monessa. Vuoden aikana juhlitaan ja järjestetään erinäisiä tapahtumia. Yksi merkittävimmistä tapahtumista on vuosittain järjestettävä Erilaisen koulunkäynnin viikko, johon sisältyy tanssia, laulua, musiikkia ja taiteita. Kerran vuodessa valituilla opiskelijoilla on myös erikoismahdollisuus elää päivä opettajana. Tällöin oppilaat hoitavat kaiken opetuksen, lisäksi heidän käytössään on kaikki opettajan oikeudet. Välitunnit vietetään juhlavassa ja arvokkaan näköisessä opettajan huoneessa keskustellen kollegoiden kanssa. Mekin pääsimme osaksemme todistamaan kahta merkittävää tapahtumaa; Comenius-projektia sekä Freshmen Promeja. Ennakkotietona Suomesta hän mainitsee Joulupukin poroineen, vaaleat kauniit naiset, kylmän ja lumisen talven, kaamoksen, yöttömän yön, tuhannet järvet sekä tietenkin saunan. Opiskelijana huippukoulussa, mukana Comenius-projektissa Koulua viimeistä vuotta käyvä Ioana Barbulescu, 18 kokee, että hänen koulunsa on ainut oikea hänelle ja ystävilleen; oppilaita rohkaistaan koulun ohessa mukaan useisiin erinäisiin projekteihin. Projektit ovat hänen mielestään hyvin tärkeitä nuorelle. Uusien asioiden kokeminen ja yhteistyö muokkaavat yksilön toimintaa ja persoonallisuutta myönteisesti, ja niiden hyöty on suuri etenkin tulevaisuutta ajatellen. Tämänhetkinen Comeniusprojekti ei ollut Ioanan ensimmäinen, mutta tytön mielestä viimeisin kokemus oli täysin aiempia erilainen. Projektin suurena plussana tyttö mainitsee tuntemattomien oppilaiden tapaamisen. Työskenteleminen yhdessä eri maiden oppilaiden kanssa haastaa jokaisen poikkeamaan mukavuusalueeltaan. Ioana odottaa hyvin innokkaasti keväistä Suomen vierailua. Ennakkotietona Suomesta hän mainitsee Joulupukin poroineen, vaaleat kauniit naiset, kylmän ja lumisen talven, kaamoksen, yöttömän yön, tuhannet järvet sekä tietenkin saunan. Ehkäpä uudet suomalaiset ystävät ovatkin paljastaneet jo jotain, mitä odottaa..

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset Tanssiaiset Bukarestissa ESSI KESTILÄ Romanian Comenius matkamme kohokohtana oli Gheorghe Lazãr National Collegen ensimmäisen vuosiluokan opiskelijoiden järjestämät The Freshman Prom tanssiaiset. Niiden tarkoituksena oli juhlistaa yhdeksäsluokkalaisten pääsyä kyseiseen kouluun. Ennen reissuun lähtöä meille Auton ikkunasta saattoi hetken kuvitella istuvansa limusiinissa valmiina astumaan punaiselle matolle. Ja sama tunne vallitsi vielä auton ulkopuolellakin. kerrottiin Bucarestissa järjestettävistä tanssiaisista. Meidän oli määrä mennä juhliin toimittajina. Mekon sanottiin olevan ehkä jopa liikaa. Ennakko-odotuksemme tanssiaisista vastasivat aika lailla Suomen Wanhojen päiviä: ihania prinsessapukuja ja erilaisia tansseja parin kanssa. Oletuksemme kuitenkin paljastuivat pikkuhiljaa aivan vääriksi. Kun tutustuimme isäntäperheisiimme Romaniassa, kertoivat he meille facebookin välityksellä todellisista tanssiaisista. Kaikkea kuitenkaan ei paljastettu ennen matkaa. Romanialaiset kehottivat meitä pakkaamaan mukaan pikkumustat, sillä kyse ei todellakaan ollut kuvittelemistamme Wanhojen tansseis- ta. Luvassa oli biletystä ja yllätyksiä kaikille! Prom -illan koittaessa emme tienneet tarkalleen, mitä tulisi tapahtumaan. Aikatauluthan romanialaisilla ovat erittäin joustavat. Kiireestä ei ole tietoakaan. Illalla koulun jälkeen aloimme valmistautua isäntäperheissä juhliin. Mekot olimme löytäneet jo edellisenä päivänä ostoskeskuksesta, joten niistä ei tarvinnut enää huolehtia. Luulimme saavamme käydä rauhassa suihkussa, meikata ja tälläytyä oikein kunnolla. Toisin kuitenkin kävi, sillä romanialaisten tyttöjen laittautuminen juhliin ei ollut niin pikkutarkkaa ja aikaa vievää kuin meillä suomalaistytöillä. Loppujen lopuksi saimme puoli tuntia aikaa olla valmiita. Pienimuotoinen kiire ei kuitenkaan haitannut. Paikan päällä meille kerrotut kuvailut kalpenivat silmissä. Edessä häämötti Romanian suurin yökerho, Bamboo club. Auton ikkunasta saattoi hetken kuvitella istuvansa limusiinissa valmiina astumaan punaiselle matolle. Ja sama tunne vallitsi vielä auton ulkopuolellakin. Pojilla oli yllään puvut, tytöt sen sijaan olivat kaikki pikkumekoissa huimat korot jalassaan. Laskeuduimme portaat alas, ja musiikki voimistui voimistumistaan. Paikka oli tupaten täynnä, liikkumaan mahtui juuri ja juuri. Hieman etuovelta syvemmälle mentäessä oli valtava baaritiski monine tarjoilijoineen. Kaiken kaikkiaan clubilla oli kolme suurta esiintymislavaa. Promien teemana tänä vuonna oli kaupunkiviidakko, jota Bamboo club kuvasi kyllä erittäin hyvin. Pitkin iltaa saimme nähdä erilaisia tanssiesityksiä, joita yhdeksäsluokkalaiset esittivät. He kilpailivat tansseillaan kaikenlaisista titteleistä, esimerkiksi koulun Herra ja Rouva Suosituin tittelistä. Jos voitti kyseisen tittelin, oli luvassa paljon julkisuutta ja suosiota muuallakin kuin koulussa. Nämä voittajat tunnetaan yleisesti Bucarestissa voiton jälkeen. Opiskelijat näkevät paljon vaivaa valmistellessaan, harjoitellessaan ja toteuttaessaan promeja. Tittelin voitto on monelle päämäärä ja ns. vaivan palkka, mutta luonnollisesti kaikki eivät voi kuitenkaan olla voittajia. Nämä promit ovat vuosittain erittäin tärkeä ja suuri tapahtuma. Romanialaiset huippuartistit olivat läsnä ja esiintyivät clubilla. Iltaan mahtui paljon tanssimista ja sitäkin enemmän musiikkia. Opettajatkin näyttivät viihtyvän hyvin. Comenius -opettajilla oli iso pöytä aivan päälavan vieressä. Siitä saattoi näppärästi napata opettajia lavalle. Näin juuri kävikin. Romanian kuuluisimpiin kuuluva naisartisti raahasi englantilaisen miesopettajan lavalle tanssimaan. Tämä ei ollut siitä moksiskaan vaan lähti reippaasti tanssiin mukaan. Kaikki nauroivat ja taputtivat tälle tanssimiselle. Seuraavana päivänä kaikkien suosikkiaihe artikkelille oli kyseinen tapahtuma. Juhlat jatkuivat myöhään. Porukka lähti omia aikojaan kotiin. Jos ennen clubi-iltaa ei ollut juuri tutustunut muihin Comenius-nuoriin, viimeistään siellä ujoimmatkin rohkaistuivat juttelemaan ja tutustumaan. Oli kuitenkin muistettava, että huomenna olisi normaali koulupäivä. Kotiinkin oli kaikkien mentävä ennemmin tai myöhemmin. Autossa muistelimme hetken illan tapahtumia. Ja kun katsoi ikkunasta ulos, muisti olevansa täysin vieraassa maassa vieraiden ihmisten kanssa. Sillä hetkellä varmasti jokainen tajuaa, että ilta oli ainutkertainen eikä tällaisia tilaisuuksia ja kokemuksia saa aivan joka päivä.

9 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 9 Valioaine 2012 Realismia ja fantasiaa Jyrki Vainosen novellissa Pullo KAISA VETONIEMI, PYHÄJOEN LUKIO Jyrki Vainosen vuonna 2007 ilmestyneessä novellissa Pullo realismi ja fantasia ovat hyvin lähellä toisiaan. Novellissa vaikeat asiat, kuten alkoholismi, avuttomuus ja kuolema, naamioidaan fantasian maailmaan. Novellissa vaikeat asiat, kuten alkoholismi, avuttomuus ja kuolema, naamioidaan fantasian maailmaan. Novellissa miljöön kuvaus on hyvin realistista jopa inhorealistista. Kertoja kuvailee veljensä asuntoa: Asunnossa leijui tuttu epämääräinen k i t k e r ä katku, se tuli kai kaappeihin unohtuneista ruoantähteistä ja siivoamattomuudesta ja kaikesta siitä, veljen arjesta. Todentuntua luovat myös kertojan luettelemat tarkat ajat ja määrät. Veli on kaksi viikkoa vieroituksessa, ja kertoja kerää 621 tyhjää pulloa tämän asunnosta. Olohuoneen lattialle ilmestyvä pullo on ensimmäinen tekstissä selkeästi esiintyvä fantasian piirre. Jättimäisen pullon sisältä kertoja löytää veljensä. Veli on samanlainen kuin ennenkin; hän on rähjäinen ja imee tupakkaa, Ainoa muutos on, että nyt hän istuu pullon sisällä. Pullo on hyvin vertauskuvallinen. Vaikka itse pullo on fantasiaa, se symboloi realistisia asioita. Pullo on paksua lasia: kertojan ja veljen on vaikea kommunikoida. Tämä kuvaa, miten vaikeaa kertojan on ymmärtää veljensä alkoholisoitumista; ja toisaalta, miten veli ei ymmärrä toisten halua auttaa. Turhautuneena veli lyö nyrkillä lasiin. Ulkopuolelle kuuluu vain pieni tömähdys. Veli yrittää alkoholismin keskellä saada yhteyttä ulkomaailmaan, mutta yritys on voimaton. Ymmärsin, että yhtä etäiseltä kuulosti hänen korvissaan, jos minä taoin lasia ulkoapäin. Tai ehkä lasiseinät kuitenkin kumajaisivat, kun niitä oli joka puolella ympärillä? kertoja miettii. Kertojan huolenpito ei paljon hetkauta veljeä. Hän elää omassa kuplassaan. Kertoja kuitenkin toivoo, että kaikkien läheisten huoli saisi lasiseinät kumajamaan. Veli on pullon sisällä vankina. Hän ei voi päästä sieltä pois. Molemmat veljekset hyväksyvät tilanteen toivottomuuden. Pullon suussa on vain pieni reikä, jotta ilma vaihtuu. Koska reikä on pieni, myös toivo on vähäinen. Paksu lasi tekee kertojasta avuttoman hän ei voi muuta kuin seurata vierestä veljensä hidasta tuhoa. Pullon pohjalla olevan viinan pinta nousee nousemistaan. Veli hukkuu alkoholismiin hitaasti, mutta varmasti. Koska puhuminen on mahdotonta, veljekset näyttävät toisilleen viestilappuja pullon läpi. Alkoholistin kanssa voi olla vaikea puhua. Ehkä lappuset kuvaavatkin veljen selkeitä hetkiä, jolloin hänen puheissaan on jotain järkeä. Älä huolehdi, äläkä syytä itseäsi. Ei tämä enää kauaa kestä, kuuluu veljen ensimmäinen viesti. Veli hyväksyy oman tuhonsa. Kun viinan pinta pullossa nousee, veli sitoo itsensä kiinni tuoliin. Hän luovuttaa suosiolla. Juopottelu muuttaa veljeä. Hänestä tulee alkoholin orja. Kun veli viimeisen kerran kieltäytyy lähtemästä hoitoon, hän tyhjentää ja rikkoo votkapullon ja katsoo veljeään. Uhitteleva, ylpeä, tyytyväinen katse. Jonkun toisen, ei veljeni katse, kertoja ajattelee. Juoppoudestaan huolimatta veli muistaa vielä lapsuuden. Lapsena hän Kaisa Vetoniemi on viime kevään ylioppilas. halusi olla lentäjä tai ralliautoilija päästä ohjaamaan ja pyörittämään rattia. Toiveestaan huolimatta veli on menettänyt elämänsä ratin hallinnan kauan sitten. Eräänä yönä yksi veljen toiveista kuitenkin toteutuu: hän pääsee lentämään. Veli lentää pois pullosta. Kertoja löytää viimeisen viestin: Lennä perässä sitten, kun aika on. Yhtäkkiä kertoja näkee veljensä sielun, joka on kuin pimeiden linnunratojen halki temmattu valkea liina. Veljen ankeasta elämästä ja kurjasta lopusta huolimatta hänen sielunsa on viattoman ja puhtaan valkoinen. Vaikka veljen elämä on raskas, hänen sielunsa lentää kevyesti. Novellin henkilöt ovat eläväisiä. Tapahtumien kulku on loogista ja osin realistista. Henkilöiden tunteet ja luonteenpiirteet tuntuvat aidoilta. Niihin on helppo samaistua. Kertojan avuttomuus, veljen voimattomuus ja molempien suru ovat hyvin todellisia fantasiaosioiden seassa. Fantasian avulla synkistä realistisista asioista on tehty kauniita ja koskettavia. Esseekoe osoittaa kirjoituksen mahdin Esseekokeessa tarvitaan kahta asiaa: sitä, että on jotakin sanottavaa, ja sitä, että osaa ilmaista sanottavansa kypsästi ja kiinnostavasti. Ajattelun kehittyneisyys tarkoittaa sitä, että kirjoittaja on näkemyksissään monipuolinen ja ottaa huomioon sekä tilanteen että käsiteltävän aiheen. Yleissivistynyt kirjoittaja tietää asioita ihmisestä, maailmasta ja kulttuurista. Hän on pitänyt silmänsä auki. Kokeen avulla arvioidaan paitsi kirjoittajan yleissivistystä ja kirjallista ilmaisukykyä myös kriittistä lukutaitoa, kykyä tarkastella maailmaa erilaisia vaihtoehtoja punniten. Ylioppilasaineiden korjaaja Olli Löytty kommentoi: Hyvä essee on omaperäinen ja asiantunteva. Sen näkökulma on oivaltava, rakenne johdonmukainen ja kieli hallittua, tyyliin sopivaa. Parhaat esseet sykähdyttävät, herättävät myötätuntoa, avaavat uusia näkökulmia. Huolellisesti muotoillut ajatukset ovat hyvää vastapainoa arjen kiireiselle viestinnälle. Viime kevään ylioppilas Kaisa Vetoniemi analysoi esseessään novellia. Tehtävänantona oli Realismia ja fantasiaa Jyrki Vainosen novellissa Pullo. Arvosanaksi ylioppilas sai laudaturin.

10 sivu 10 Pyhäjoen Kuulumiset PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN KUNTA TIEDOTTAA PYHÄJOKINEN TYÖNANTAJA! KESÄTYÖPAIKKATUKI VUODELLE 2013 HAETTAVANA MENNESSÄ. Pyhäjoella toteutetaan tänä kesänä ylikunnallinen vuosina syntyneiden nuorten kesätyöllistäminen. Kunnallisen tukijärjestelmän tarkoituksena on saada aikaan lisää kesätyöpaikkoja siirtämällä työllistämisen painopistettä kuntien työpaikoista yksityiselle sektorille. Pyhäjoen kunta maksaa määrärahojen puitteissa tukea työnantajalle, joka tarjoaa kesätyöpaikan väestöönsä kuuluvalle syntyneelle nuorelle ja sitoutuu työllistäessä täyttämään kunnan kesätyöpaikkatukipäätöksessä asettamat ehdot. Tuen suuruus on 85,00 /viikko/nuori Tuen voi saada 2-3 viikon työsuhteeseen Tuki myönnetään hakemisjärjestyksessä Tukea voi hakea mennessä Hakemuslomakkeita saa kunnan neuvonnasta sekä internetsivulta osoitteesta: Hakemus palautetaan Pyhäjoen kuntaan. Tiedustelut Pyhäjoen kunnasta Anne Röning puh KOULULAISTEN JA OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖPAIKKOJEN HAKU VUONNA 2013 Vuosina syntyneet nuoret hakevat keskitetysti kunnan yhteishakulomaketta käyttäen. Hakemuslomakkeita saa Pyhäjoen kunnantalolta sekä Iinternetistä osoitteesta Hakemus on palautettava torstaihin mennessä Pyhäjoen kunnan neuvontaan. Vuosina syntyneet opiskelijat: Pyhäjoen kunta valitsee kesätyöntekijät leikkikentille ja muihin kunnan kesätöihin Raahen seutukunnan työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautuneista kesätyönhakijoista. Kuntatie 1, Postilokero 6, Pyhäjoki Puhelin: , Faksi: (08) Seurakuntaillat jatkuvat Pyhäjoen seurakuntailtojen sarja jatkuu taas keväällä. Helmikuussa (15.2.) ja huhtikuussa (19.4.) seurakunnan vieraaksi saapuu Organisaatiokonsultti ja Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n koulutusanalyytikko Harri Hyyppä, maaliskuussa (7. tai 8.3.) neurologi ylilääkäri Kirsi Juvila. Toukokuussa (9.5.) saamme vieraaksemme Keskustan puheenjohtaja, DI Juha Sipilän. Helmikuun aiheena on Muutos uuden alku. Joudumme kohtaamaan erilaisia muutoksia niin ympäröivässä yhteiskunnassamme, paikkakunnallamme kuin muutoinkin elämässämme, joihin emme itse voi vaikuttaa. Nämä muutokset nostavat eteemme kysymyksiä ja ehkä pelkojakin. Kysymme, mitä yksilö ja yhteisö kokee näiden muutosten edessä ja etsimme tietä eteenpäin. Näitä tuntoja saamme olla yhdessä pohtimassa seurakuntatalolla pe klo 18 alkaen. Kahviraha Operaatio Ruutin työn hyväksi. Tervetuloa! Pyhäjoen seurakunta/ Jukka Malinen Muutos- Uuden alku Seurakuntailta seurakuntatalolla pe klo Organisaatiokonsultti ja Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n koulutusanalyytikko Harri Hyyppä alustaa aiheesta ja haastaa keskusteluun

11 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 11 Seurakunta tiedottaa Kastettu: Tuukka Alfred Myllymäki Yhteisvastuutempaus kirkon ympäristössä su klo 11 alkaen perhejumalanpalveluksella. Jumalanpalveluksessa Saaren koulun kuoro. Seurakuntatalolla ruokailu, arvontaa, talviurheiluvälineiden kirpputori. Keittoa mahdollista ostaa omiin astioihin, mikäli jää. Sarpatissa kankaanpainantaa, käsinukke-esitys, ongintaa. Ulkona suksien voitelua, mäenlaskua, rekiajelua. Tervetuloa koko perheellä! Perhekerho Sarpatissa ke klo 12. Mäenlaskua ulkona, makkaranpaistoa sisällä. Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Tervetuloa uudet ja vanhat laulajat! Avoin raamattupiiri seurakuntatalolla torstaisin klo 18. Seurakuntailta seurakuntatalolla pe klo 18. Harri Hyyppä Muutos- uuden alku Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Lähetyskahvila seurakuntatalolla. Raamatun naiset monologit jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. Kinkerit seuraavasti (aiheena Messu, jumalanpalvelus yhteinen kokoontumisen paikkamme): -ti klo Ylineneoja, Katja ja Olli Mattilalla Helaakoskentie 156 -to klo Pohjankylä Saaren alue, Alli Ja Rauno Pulskalla Runnintie 10 -to klo Etelänkylä, Kirsi ja Pauli Rautiolla Huhtalantie 37 -su 24.2 klo Kinkerit ja kodin siunaaminen Yppäri alapuoli Johanna Karjaluoto-Pisilällä Riekkopolku 6 -ke klo Kinkerit ja kodin siunaaminen Pirttikoski, Iida Matilalla ja Juha Pahkamaalla Pirttikoskentie 735 Kinkeripaikkaa etsitään Parhalahdelta. Jos joku voi ottaa kinkerit pidettäväkseen, voitte ottaa yhteyttä kirkkoherra Jukka Maliseen Seurakuntatalolta löytynyt sormus! Tiedustelut kirkkoherranvirastosta. TULOSSA: -Ystäväkerho seurakuntatalolla ke klo 13. Heikki Lahnaoja: Pyhäjoki.-filmi. Lapsityö: -3- vuotiaiden kerhossa (torstaisin klo 9-11) muutama vapaa paikka jäljellä. Samoin Parhalahdella (maanantaisin ) Tiedustelut päiväkerhosta puh Nuorisotyö: -Kasvuryhmä Sarpatissa torstaisin klo Jumis kirkossa 9.2. klo 19 ja Gospelcafe Sarpatissa klo 23 saakka! -Tulossa: Raahegospel Uusia kerhonohjaajia kaivataan kouluikäisten kerhoihin! -Liity jäseneksi Facebookissa: Pyhäjoen seurakunnan nuoret Tiedustelut ja ilmoittautuminen Hannulle p tai hannu.louhimaa@evl.fi tai facessa. Kouluikäiset: -Yppärin koululla tyttökerho 3-6 luokkalaisille torstaisin kerho klo Sarpatissa toimintatiistai luokkalaisille tiistaisin klo Partiolippukunta Hanhikiven kiertäjien toiminnasta tarkemmin Kuulumiset lehden järjestö -palstalla. RY: Raamattuluokka la 9.2. klo Liisa Heikkilällä Pyhäkoulu su klo 12 Martti Impolalla ja Matti Sorosella Opisto-ompeluseurat to klo 19 ry:llä (huom. päivä) Kerho la klo 11 ry:llä Seurat su klo 16 (Risto Launonen, Mikko Hanhineva) Kirkkoherranvirasto p avoinna ma klo 8-12, ti 12-16, ja ke Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Kai Juvila p Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: Järjestöt toimivat Pirttikosken maaseutunaiset. KAHVAKUULAILUA KAIKELLE KANSALLE Pirttikosken koululla perjantaisin koko kevään klo (HUOM! Ei ja 15.3.!) Omat kahvakuulat mukaan! Hinta 5e/hlö, jäsenet 3e/hlö, käteismaksu. Mukaan voi tulla muutkin kuin jäsenet! Veturina Tarja Raivio. Tervetuloa! Kökkä ja magneettikorujen esittely Eija Huiskosella to klo 18. Anu Holopainen esittelee. Emäntinä Eija ja Eila. Kahvia ja arvontaa. Tervetuloa! Kökkä ja Partylite-esittely Aira Korpelalla ti klo 18. A-K Tiikkaja esittelee. Kahvia ja arvontaa. Tervetuloa! Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistys ry. Harmaahapset kokoontuu Iltaruskossa ma klo Tervetuloa. Nuotit mukaan. Ti klo Päiväkahvit Seurakuntatalolla, OP-Pohjolan vakuutuksia esittelee Petri Hanhiniemi. Arvontaa. Tervetuloa mukaan! Jäsenmaksun voit maksaa tilaisuudessa. Hallituksen kokous päiväkahvien jälkeen n. klo Pyhäjoen Martat ry. Marttojen vuosikokous klo LähiTapiolan toimistolla. Tilaisuudessa kahvit ja arvontaa. Tervetuloa kaikki Martat ja Marttojen toiminnasta kiinnostuneet. Pyhäjoen reserviläiset ry. Vuosikokous ke klo 18 Pyhäjoen LähiTapiolan tiloissa. Tervetuloa! Pyhäjoen kaatuneitten omaiset. Vuosikokous Puhtolassa ma klo 13 (Johtokunta klo 12.30). Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa. Johtokunta. Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät ry PARTIO- MAMMOJEN PALAVERI klo 13 Sarpatissa. Lippukunnan VUOSIKOKOUS klo 14 Sarpatissa. Olette lämpimästi tervetulleita päättämään lippukunnan asioista! Lippukunnan TALVILEIRI Säilytä joulukuun Pohjan Puhurin välissä tullut Myötäpäivien ilmoittautumislomake, MYÖ- TÄPÄIVÄT Vaasassa Ilmoittautuminen maaliskuun loppuun mennessä. Yhteistyölippukuntien KESÄLEIRI Lännenrannalla: Seikkailijat ja tarpojat, sudenpennut ja johtajat. Lippukunnalla ei omaa kesäleiriä, vaan osallistumme yhteiselle leirille koko lpk:n voimin. Lisätietoa edellä mainituista tapahtumista jaettu koteihin! Pyhäjoen seurakunta vuokraa PAPPILAN heti vapaa / sopimus. Asuinneliöt 187, autotalli, ulkorakennuksia. Huom! Pappilan betoniosa säilyy seurakunnan arkisto- ja varastotilana. Pappila vuokrataan sopivan vuokralaisen löydettyä. Seurakunta pidättää oikeuden vuokraamiseen. Vapaamuotoiset hakemukset ja tiedustelut (p ): Pyhäjoen seurakunta Riika Nevanperä Vanhatie Pyhäjoki tai riika.nevanpera@evl.fi Pyhäjoen metsästysseuran sääntömääräinen vuosikokous majalla klo PJK TIEDOTTAA: KOKOUSKUTSU Pyhäjoen Joki-Kiekko ry Sääntömääräinen syyskokous Pyhäjoen jäähallilla Johtokunta Yppärin Maanmiesseuran ja Yppärin Maa- ja Kotitalouysnaisten yhteinen vuosikokous Yppärin metsästysmajalla ti klo Kokouksen asiana yhdistysten toiminnan uudelleen herättäminen. Vieraana Oulun Maa- ja Kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Oja (Pro Agria Oulu) Perjantai klo: Johtokunta kokoontuu III-div jatkosarjaottelu PJK - Kiekko Haukat Oulainen La 9.2 klo Liput 5/3g. Alle 15v ilmaiseksi P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Rintamäki Arvo Helanti TOIMITUS Sofia Pakkanen Liite: Jemina Bäckman kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Fax (08) Taittaja: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 7) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 5: 1810 kpl >> vko 6: 2010 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,40 /pmm, toistohinta 0,35 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Minna Lattunen)

12 sivu 12 Pyhäjoen Kuulumiset Bonusta jopa 5 % BONUS BONUSTAULUKKO Asiakasomistajuus - siinä on etua! Snellman PORSAAN UUNIFILE maustettu n. 1,3 kg 7 59 kg Atria Perhetilan BROILERIN FILEESUIKALEET g (13,33-9,97/kg) 3 99 pkt Atria Wilhelm GRILLI- MAKKARAT 400 g (7,47/kg) 2 99 pkt Rainbow MEETWURSTI 400 g (7,47/kg) 2 99 pkt Valio ARKIJOGURTTI 1 KG prk pkt Valio maustetut RAHKAT 200 g (9,95/kg) 1 99 prk Fazer ALKU JYVÄ- ja KAURAPALAT 480 g (4,97/kg) 2 39 pss Serla TALOUS- PAPERI valkoinen 4 rll Serla Toilet WC-PAPERI keltainen 8 rll 2 99 pkt Pyhäjoki Vanhatie Edullinen. Tuore. Helppo. Katso Salen tuote- ja hintatiedot osoitteesta: ark. 7-21, la 7-18, su TARJOUS Voimassa NAUDAN 3 PAISTIJAUHELIHA g rs -14% 8,73 /kg Rajoitus 2rs/talous Ilman K-Plussa-korttia 4,09/rs (10,23/kg) -kortilla Palvelemme: ma pe 8 21, la 8 21, su EVÄSKONTTI Vanhatie 44, Pyhäjoki Puh teemu.martikainen@k-market.com

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN 2/2008 TYÖMARKKINAT 2 Ari Sipilä/Birgitta Ruuti/ar 5.2.2008 1(2) KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Erityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Runebergin tortut. Pyhäjoen kirjaston Lainanpäiväviikko 4.2. 8.2.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Runebergin tortut. Pyhäjoen kirjaston Lainanpäiväviikko 4.2. 8.2. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 2.2.2013 VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Runebergin tortut SANNA HALUNEN Runebergin tortut ovat perinteisiä suomalaisia herkkuja, joita tarjoillaan 5. helmikuuta,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja 3.-9.

Lisätiedot