Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla"

Transkriptio

1 Perustelumuistio 1(12) Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Määräyksen OPS M2-11 tausta ja säädösperusta Tausta Muun kuin kaupallisen lentotoiminnan nykysäädökset syrjäyttävät EU-säädökset tulevat voimaan 25. elokuuta 2016, jolloin EU:n lentotoiminta-asetuksen 1 NCO-osaa 2 aletaan soveltaa. NCO-osaa sovelletaan suoraan EU-säädösten piiriin kuuluviin ilma-aluksiin. Suomessa on kuitenkin merkittävä määrä EASA:n perusasetuksen 3 liitteen II piirissä olevaa ilma-alusta, jotka eivät ole pakottavan EU-lainsäädännön piirissä, vaan niistä säädetään edelleen kansallisesti ilmailulain 4 ja sen nojalla annettujen määräysten avulla. Näitä ilma-aluksia varten on nähty tarkoituksenmukaiseksi luoda lentotoiminnalle yksi uusi, yhteinen määräys OPS M2-11. Uuden määräyksen avulla voidaan myös kumota eräitä kansallisia erillismääräyksiä, jotka koskevat kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvia ilma-aluksia. Uudessa määräyksessä on lisäksi huomioitu Jämin laskuvarjohyppytoiminnassa tapahtuneen onnettomuuden tutkintaselostuksen ne suositukset, jotka koskevat operatiivisia määräyksiä, sekä harrasteilmailun riskikartoituksen yhteydessä tunnistetut sääntelytarpeet siten, että kansallisten määräysten piiriin kuuluvien ilma-alusten sääntely on tarkoituksenmukaista, johdonmukaista ja oikeassa suhteessa toiminnan vaativuuteen ja siihen liittyviin riskeihin. Näin luodaan edellytykset mahdollisimman toimiville markkinoille. Määräyshankkeen lähtökohtana on ollut nykytilanteen säilyttäminen, jotta muutokset toimijoille olisivat mahdollisimman vähäiset. Määräyksen vaatimuksia asetettaessa tärkeänä on pidetty yhteensopivuutta samaa ilmatilaa ja samoja lentopaikkoja käyttävien EASA-ilma-aluksien kanssa. Asetuksen vaatimuksia arvioitaessa on pyritty löytämään niitä kohtia, joissa sääntelyä voitaisiin keventää tai joissa vastuu toiminnasta voitaisiin siirtää kokonaan toimijoille. Mikäli vaatimuksia on tiukennettu nykyisin voimassa oleviin määräyksiin nähden, ovat tiukennukset tehty turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Suomen ilma-alusrekisterissä oli yhteensä 565 kpl kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvaa ilma-alusta, joista 179 lentokonetta (näistä arviolta n. 130 kpl harrasterakenteisia), 21 autogyroa, 36 purjelentokonetta ja moottoripurjekonetta, 3 helikopteria ja 326 ultrakevyttä lentokonetta. Tämä on noin kolmasosa kaikista Suomeen rekisteröidyistä ilma-aluksista. Säädösperusta EASA-perusasetuksen 4. artiklassa sekä Liite II:ssa on määritelty ilma-alusluokat, joihin perusasetusta ei sovelleta, jolloin niistä voidaan säätää kansallisesti. Ilmailulain 9 luettelee ne vastaavat ilma-alusluokat, joihin voi myöntää vähäisiä poikkeuksia ilmailulain lukujen 2-7 säädöksiin (mukaan luettuna luku 5, lentotoiminta). Ilmailulain 55 ja 57 valtuuttavat a antamaan tarkempia määräyksiä ilma-aluksen miehistön, lennon valmistelun ja lennon suorittamisen osalta laissa määritellyin ehdoin, pohjautuen Chi- 1 Komission asetus (EU) N:o 965/2012, annettu 5 päivänä lokakuuta 2012 (Lentotoiminta-asetus) 2 Lentotoiminta-asetuksen liite VII, Osa NCO - Non commercial operations with other than complex motor-powered aircraft - Muu kuin kaupallinen lentotoiminta muilla kuin vaativilla moottorikäyttöisillä ilma-aluksilla. 3 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 216/2008, annettu 20 päivänä helmikuuta Ilmailulaki (864/2014) siihen tehtyine muutoksineen.

2 2(12) cagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin, ECAC:n ja Eurocontrolin normeihin sekä EASA-perusasetuksen ja sen nojalla annettujen komission asetusten säännöksiin. Määräystä on tarkoitus alkaa soveltamaan , jolloin myös lentotoiminta-asetuksen osaa NCO aletaan soveltaa EASA:n sääntelyn piiriin kuuluville ilma-aluksille. Osa NCO:n voimaantulon johdosta kumotaan mm. nykyinen ilmailumääräys OPS M2-1, Yleisilmailu - Lentokoneet. Tämän määräyksenvoimaantulon johdosta kumotaan ilmailumääräykset OPS M2-7, Lentotoiminta koe- ja harrasteluokan ilma-aluksilla sekä OPS M2-8, Lentotoiminta ultrakevyillä lentokoneilla. Kuva 1. Lentotoiminnan määräysympäristö ei-kaupallisen lentotoiminnan osalta jälkeen Määräyksen valmistelu Määräysvalmistelu on tehty virkatyönä ssa. Määräyksen valmistelussa on pyritty huomioimaan se seikka, että osalle käyttäjäkunnasta EASAsääntely on ennestään tuttua, kun taas osa on tähän saakka toiminut lähes yksinomaan kansallisen sääntelyn puitteissa. Määräystä valmistellessa on siksi pyritty siihen, että kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvien ns. Liite II ilma-aluksien lentotoiminnan säännöt olisivat mahdollisimman yhteneväiset ns. EASAilma-alusten kanssa, siltä osin kuin se on tarkoituksenmukaista. Tällä tavoin ne ilma-alusten käyttäjät ja omistajat, jotka lentävät sekä EU-sääntelyn (Osa NCO) että kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla, voivat tulla toimeen vähemmällä uuden opiskelulla verrattuna tilanteeseen, jossa kansallinen määräys olisi kovin erilainen kuin EU-sääntelyn osa NCO. Määräyksessä on myös pidetty tärkeänä, että eräitä tarkoituksenmukaisiksi koettuja, ultrakevytlentokoneiden ja harrasterakenteisten ilma-alusten lentotoimintaa koskevia säännöksiä säilytettäisiin edelleen, siten että näiden ilma-alusluokkien käyttäjille syntyviä muutoksia minimoidaan.

3 3(12) Yllä olevan johdosta määräys päädyttiin kirjoittamaan muotoon, jossa pääosin seurataan osa NCO:n rakennetta, Määräykseen on kirjattu vain ne onco:n kohdat, joissa on kansallisia muutoksia. Jotta määräyksen ja uusien sääntöjen omaksuminen helpottuisi, valmistelun osana on tarkoitus laatiaerillinen soveltamisohje. Ohjeessa koottaisiin yhteen NCO:sta suoraan sovellettavien kohtien tekstit sekä kansallisesti muutettujen kohtien tekstit. Näin kokonaisuuden hahmottaminen helpottuisi, kun tekstimateriaali on koottuna yksiin kansiin. Ohjeeseen on tarkoitus lisätä myös EASA:n lentotoiminta-asetukseen liittyvästä AMC/GM-ohjemateriaalista muokattua suomenkielistä, ohjeistavaa materiaalia. Kuva 2. Määräyksen ja sen soveltamisohjeen suhde toisiinsa. Määräyksestä on jätetty pois Osa NCO:n purjelentokoneita sekä kuumailmapalloja koskevat säännökset. Tämä johtuu EU-komissiosta saadusta tiedosta, jonka mukaan Osa NCO:n soveltaminen näiden ilma-alusten lentotoimintaan on lykkääntymässä vuoteen 2018, ja näin ollen nykyiset kansalliset lentotoimintaa koskevat määräykset säilyvät näille ilma-aluksille voimassa siirtymäkauden ajan. Vastaavasti määräykseen on lisätty säännökset autogyroilla tapahtuvasta lentotoiminnasta. Määräykseen on myös otettu eräitä erillisiä kohtia, jotka pohjautuvat kansallisiin tarpeisiin. Määräyksessä on lisäksi eräitä lähinnä teknillisluonteisia eroja Osa NCO:oon verrattuna. Ne johtuvat siitä, että kyseessä on kansallinen määräys eikä EU-tason määräys. Osalle kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvista ilma-aluksista on myönnetty ICAO-lentokelpoisuustodistus, kun taas osalle on myönnetty kansallinen lupa ilmailuun, ja tämä vaikuttaa myös määräyksen sisältöön. Tässä perustelumuistiossa on esitetty yksityiskohtaiset perustelut niiden Osa NCO:n kohtien osalta, joita sovelletaan määräyksessä poikkeavasti tai ei sovelleta. Sellaisenaan sovellettavien Osa NCO:n kohtien osalta yleisperusteluna on a) yhteensopivuus samaa ilmatilaa ja samoja lentopaikkoja käyttävien EASA-ilma-aluksien kanssa, b) nykykäytännön jatkaminen (nykyinen OPS M2-1 sovelletaan molemmille ilma-alusluokille pienin poikkeuksin). Määräyksen valmistelusta on ilmoitettu n määräyshankepäätöksessä TRAFI/23738/ /2015, pvm Määräysluonnoksesta järjestetään lausuntokierros sidosryhmille 3-4/2016 alkaen. Määräys julkaistaan 5-6/2016. Määräystä aletaan soveltaa

4 4(12) , jolloin myös lentotoiminta-asetuksen (965/2012) osat VI ja VII tulevat Suomessa sovellettavaksi. Arvio määräyksen vaikutuksista Vaikutukset asiakkaiden toimintaan (toiminnalliset ja taloudelliset) Määräys aiheuttaa asiakkaille mahdollisesti jonkin verran kertaluontoisia kuluja uusien varustevaatimusten johdosta. Merkittävin näistä lienee hätälähetin (ELT tai PLB). Edullisin vaihtoehto on henkilökohtainen hätälähetin eli PLB, jonka hinnat alkavat noin 300 eurosta. Lisäksi hätälähettimelle tarvitaan Viestintäviraston radiolupa, jonka hinta on noin 20 euroa vuodessa. Ilma-alusten käyttäjille ja omistajille aiheutuu koulutustarvetta, jotta he voivat omaksua uuden määräyksen sisällön. Erityislentotoimintaan käytettäville ilma-aluksille tulee laatia erityislentotoiminnan kattava riskinarviointi ja tarkistuslista. Sama koskee vaativia moottorikäyttöisiä ilma-aluksia. Yllä mainitut vaikutukset ovat pääsääntöisesti samanlaiset kuin NCO voimaantulon vaikutukset ns. EASA-ilma-aluksille. Määräys rajoittaa kansallisen sääntelyn piirissä olevan ilma-aluksen lennolla mukana olevien henkilömäärää kuuteen, ellei ilma-aluksella ole ICAO liite 8:n mukaista lentokelpoisuustodistusta. Ulkomaisten kansallisen sääntelyn piirissä olevien ilma-alusten tulo Suomeen helpottuu. Määräyksen muut vaikutukset itse lentotoimintaan ovat arvion mukaan vähäiset verrattuna nykyiseen säännöstöön. Vaikutukset viranomaisen toimintaan Määräys selkeyttää joidenkin ilma-alusryhmien (kuten autogyrojen) lentotoimintavaatimusten tulkintaa, mikä vähentää viranomaisen neuvontatyön määrää. Määräyksen soveltaminen aiheuttaa arviolta noin 500 hätälähetinlaitteen (ELT tai PLB) rekisteröinnin Viestintävirastossa. Ulkomaisten ilma-alusten lupakäytännön yksinkertaistaminen vähentää ilmailuviranomaisen työkuormaa. Määräyksellä ei ole vaikutusta muiden viranomaisten toimintaan. Määräys keventää ja selkeyttää sääntelyä ilmailumääräysten määrän vähentyessä. Vastaisuudessa kansalliset ilmailumääräykset asiasta on sisällytetty yhteen määräykseen. Tähän asti Liitteen II ilma-aluksia koskevaa kansallista sääntelyä on ollut useissa eri määräyksissä, jotka ovat peräisin eri vuosikymmeniltä aiheuttaen tulkinta- ja linjanveto-ongelmia. Turvallisuusvaikutukset Määräyksessä on huomioitu viimeaikaisten lento-onnettomuuksien tutkintaraporteissa annettuja suosituksia. Määräyksen turvallisuusvaikutusten arvioidaan olevan positiiviset, esim. vaatimus hätälähettimestä helpottaa onnettomuustapauksissa ilma-aluksen löytämistä. Ympäristövaikutukset ja vaikutukset esteettömyyteen Määräyksellä ei arvioida olevan ympäristövaikutuksia tai esteettömyyteen liittyviä vaikutuksia. Yksityiskohtaiset perustelut

5 5(12) Määräyksen kohdassa 1 esitetään määräyksen kohde sekä soveltamisala. Määräystä sovelletaan ei-kaupalliseen lento- ja erityislentotoimintaan kansallisen sääntelyn piirissä olevilla moottorikäyttöisillä lentokoneilla, TMG moottoripurjelentolentokoneilla, helikoptereilla ja autogyroilla. Määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty miehittämättömät ilma-alukset, valtion ilma-alukset sekä ilmailumääräyksessä OPS M2-9 (lentotoiminta liitimillä) tarkoitettut liittimet. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös purjelentokoneet sekä ilmapallot. Määräyksen kohdassa 2 esitetään määräyksen kannalta olennaiset määritelmät. Kohdassa 3 todetaan lentotoiminta-asetuksen soveltaminen. Kohdan mukaisesti lentotoimintaasetusta sovelletaan lentotoimintaan kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla, ellei jäljempänä määräyksessä toisin määrätä. Määräyksen kohdassa 4 on lentotoiminta-asetuksen osan NCO.GEN yleiset vaatimukset kohdasta poikkeavat vaatimukset. Yleiset vaatimukset (NCO.GEN) Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.100 (Toimivaltainen viranomainen) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä siitä johtuen ole ollut tarpeen ottaa tähän määräykseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.101 (määräyksen kohta 4.1 vaatimusten täyttämisen menetelmät) muutetaan siten, että voi erityisestä syystä hakemuksesta hyväksyä vaihtoehtoisen menetelmän tämän määräysten vaatimusten täyttämiseksi. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.102 (TMG-moottoripurjelentokoneet ja pallot) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaan NCO.GEN.103 (määräyksen kohta 4.2 esittelylennot) lisätään vaatimus, että ilma-aluksella on oltava ICAO-lentokelpoisuustodistus. Ultrakevyiden lentokoneiden koulutusta koskevissa määräyksissä puolestaan on annettu ohjeet esittelylennoista ultrakevyillä lentokoneilla. Lentotoiminta-asetuksen kohdasta NCO.GEN.105 (määräyksen kohta 4.3 ilma-aluksen päällikön tehtävät ja valtuudet) poistetaan viittaus EASA-perusasetukseen, koska tämän määräyksen perustana on ilmailulaki. Alakohtaa e ei sovelleta, koska päällikön toiminnasta hätätilanteessa on säädetty tyhjentävästi ilmailulain 56, 58 ja 60 :ssä. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.106 (Ilma-aluksen päällikön tehtävät ja valtuudet ilmapallot) ei sovelleta tarpeettomana. Määräystä sovelletaan ainoastaan kansallisen sääntelyn piirissä oleviin moottorikäyttöisiin lentokoneisiin, TMG-moottoripurjekoneisiin, helikoptereihin sekä autogyroihin joten määräystä ilmapalloihin liittyen ei ole ollut tarpeen tuoda tähän määräysluonnokseen lainkaan. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.110 (Lakien asetusten ja menetelmien noudattaminen) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.115 (määräyksen kohta 4.4 lentokoneiden rullaus) sovelletaan lentokoneiden lisäksi autogyroihin. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.GEN.120 (Roottorin käyttäminen helikopterit) ja NCO.GEN.125 (Kannettavat elektroniset laitteet) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.GEN.130 (määräyksen kohta 4.5 tiedot mukana olevista hätä- ja pelastautumisvarusteista) vaatimuksia sovelletaan vain ilma-aluksiin joilla on ICAO Annex 8 mukainen lentokelpoisuustodistus. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.135 (määräyksen kohta 4.6 mukana pidettävät asiakirjat, käsikirjat ja tiedot) sovelletaan asetuksesta poiketen niin, että lupa ilmailuun hyväksytään

6 6(12) lentokelpoisuustodistuksen vaihtoehtona. n ei määrittele alakohdan b 2 mukaista aluetta tai etäisyyttä, jossa asetuksen alakohdan a 2-8 tarkoitetut asiakirjat ja tiedot voidaan säilyttää lento- tai toimintapaikalla. Tämä tarkoittaa sitä, että ne voidaan säilyttää lento- tai toimintapaikalla silloin, kun lentoonlähdön ja laskun on määrä tapahtua samalla lentotai toimintapaikalla. Tällä pyritään huomioimaan kunkin lennon erityispiirteet. Asetuksen alakohtaa c ei sovelleta, koska ilmapalloille ja purjelentokoneille sovelletaan toistaiseksi aiemmin säädettyjä kansallisia lentotoimintavaatimuksia. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.140 (määräyksen kohta 4.7 vaarallisten aineiden kuljettaminen) alakohtaa b 3 muutetaan siten, että viittaus EU-sääntelyssä määriteltyyn ELA2-ilmaalukseen korvataan ko. ilma-alusryhmien suurimmalla sallitulla kokonaismassalla. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.145 (määräyksen kohta 4.8 välitön reagointi turvallisuusongelmaan) muutetaan siten, että asetuksen vaatimusten sijaan sovelletaan ilmailulain vaatimuksia. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.GEN.150 (Matkapäiväkirja) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohdassa NCO.GEN.155 (määräyksen kohta 4.9 minimivarusteluettelo, MEL) hyväksytään perusminimivarusteluettelon (MMEL) vaatimustasoksi lentotoiminta-asetuksen lisäksi myös JAA:n, FAA:n tai ilma-aluksen suunnitteluvaltion MMEL-vaatimuksia. Määräyksen kohdassa 4.10 (Kustannusten korvaaminen) sovelletaan lentotoiminta-asetuksen 6 artiklan alakohtaa 4 a. Määräyksen kohdassa 4.11 (Eräitä ilma-alusluokkia koskevat erityisvaatimukset) on alakohdissa a ja b lisätty vastaavat vaatimukset kuin kumoutuvissa ilmailumääräyksissä OPS M2-7 (Lentotoiminta koe- ja harrasteluokan ilma-aluksilla) ja OPS M2-8 (Lentotoiminta ultrakevyillä lentokoneilla). Alakohdassa c on vaatimukset lentotoiminnalle vaativilla moottorikäyttöisillä ilmaaluksilla, joilla arvioidaan saavutettavan riittävä turvallisuustaso. Jämin onnettomuudesta tehdyssä turvallisuustutkinnassa suositettiin rajoittamaan riskiperusteisesti harrasterakenteisten ilma-alusten paikkalukua ja käyttöä laskuvarjohyppytoiminnassa. Määräyksen valmistelussa harkittiin muitakin keinoja riskin pienentämiseksi, mutta paikkaluvun rajoittaminen arvioitiin selkeäksi ja tarkoituksenmukaisimmaksi keinoksi turvallisuustason lisäämiselle (alakohta d). Määräyksen kohdassa 4.12 (Ulkomaille rekisteröityjen kansallisen sääntelyn piirissä olevien ilmaalusten lentotoiminta Suomessa) on kevennetty eräiden ulkomaisten ilma-alusten maahantulon lupamenettelyä. Esimerkiksi ulkomaiset ultrakevyet lentokoneet voivat saapua Suomeen ilman erillistä lupaa. Tällä tavoin mahdollistetaan ilmailuviranomaisen resurssien käytön tehostaminen. Alakohdassa b 3 säädetään 6 kuukauden enimmäisoleskeluaika. Tämä koskee myös harrasterakenteisia ilma-aluksia, joilla muutoin säilyy ns. ECAC-suosituksen (INT.S/11-1, 1980) oikeus vapaaseen maahan tuloon. Vastaavia rajoituksia on myös muissa ECAC-maissa, esimerkkinä Ranska 6 kk ja Iso-Britannia 28 päivää. Määräyksen kohdassa 5 esitetään lentotoiminta-asetuksen osa NCO.OP toimintamenetelmät kohdasta poikkeavat vaatimukset. Toimintamenetelmät (NCO.OP) Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.OP.100- NCO.OP.126, NCO.OP.135- NCO.OP.156 sekä NCO.OP.165- NCO.OP.215 sovelletaan sellaisenaan lentokoneille sekä helikoptereille, ja niihin lisätään myös autogyroja koskevat vaatimukset soveltuvin osin. Lentotoiminta-asetuksen kohtaan NCO.OP.130 (määräyksen kohta 5.5 ohjeiden antaminen matkustajille) lisätään uusi vaatimus jonka tarkoitus on selvittää matkustajille että ilma-alus ei täytä kaikkia tyyppihyväksytylle ilma-alukselle asetettavia vaatimuksia. Lentotoiminta-asetuksen kohtaan NCO.OP.160 (määräyksen kohta 5.6 sääolosuhteet) lisätään uusi vaatimus joka vastaa voimassa olevan kansallisen ilmailumääräyksen OPS M1-16 (sää-

7 7(12) minimit VFR-lentotoiminnassa) mukaista korotettua sääminimivaatimusta. Tätä vaatimusta sovelletaan ultrakeveille lentokoneille ja autogyroille. Ilmapalloja koskevia kohtia NCO.OP.121, NCO.OP.127, NCO.OP.156, NCO.OP.176, NCO.OP.215 ei sovelleta tarpeettomina. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.OP.175 (määräyksen kohta 5.7 lentoonlähtöolosuhteet) sovellettaisiin lentokoneiden ja helikoptereiden lisäksi myös autogyroihin. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.OP.180 (määräyksen kohta 5.8 poikkeus- ja häiriötilanteiden jäljittely lennolla) vaatimuksiin lisätään, että ultrakevyissä lentokoneissa ja autogyroissa tällaisia tilanteita voidaan jäljitellä silloin, kun ilma-aluksessa on lento-oppilas ja kyseessä on PELsarjan määräysten mukaisesti suoritettava lupakirja-, eroavuus- tai perehdyttämiskoulutuslento. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.OP.205 (määräyksen kohta 5.9 lähestymis- ja laskuolosuhteet) sovellettaisiin lentokoneiden lisäksi myös autogyroihin. Määräyksen kohdassa 6 esitetään lentotoiminta-asetuksen osan NCO.POL suoritusarvot ja toimintarajoitukset kohdasta poikkeavat vaatimukset. Suoritusarvot ja toimintarajoitukset (NCO.POL) Lentotoiminta-asetuksen kohtaan NCO.POL.100 (määräyksen kohta 6.1 toimintarajoitukset) lisätään, että jos vanhassa ilma-aluksessa ei ole lentokäsikirjaa tai vastaavaa, niin toimintarajoitukset ilmaisevat kilvet, luettelot tai mittarimerkinnät riittävät. Lentotoiminta-asetuksen kohdasta NCO.POL.105 (määräyksen kohta 6.2 punnitseminen) ei sovelleta alakohtaa b, koska asiasta on säädetty AIR-sarjan ilmailumääräyksissä. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.POL.110 sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Määräyksen kohdassa 7 esitetään lentotoiminta-asetuksen osa NCO.IDE mittarit, tiedot ja varusteet kohdasta poikkeavat vaatimukset. Mittarit, tiedot ja varusteet (NCO.IDE) 1 jakso Lentokoneet (NCO.IDE.A) Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.A.100 (määräyksen kohta mittarit ja varusteet yleistä) muutetaan siten, että laitehyväksyntää ei vaadita mittareille ja varusteille, joita ohjaamomiehistö käyttää lentoradan hallintaan, lentokoneissa jotka lentävät luvalla ilmailuun VFRolosuhteissa päivällä. Niiden on kuitenkin oltava aiottuun lentotoimintaan tarkoitettuja ja siihen soveltuvia. Vaatimus vastaa harrasterakenteisille ja ultrakeveille ilma-aluksille voimassa olevia vaatimuksia. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.IDE.A.105 (Lennon minimivarusteet), IDE.A.110 (Varasulakkeet), NCO.IDE.A.115 (Valot), NCO.IDE.A.120 (VFR-lentotoiminta lento- ja navigointimittarit ja niihin liittyvät varusteet) ja NCO.IDE.A.125 (IFR-lentotoiminta lento- ja navigointimittarit ja niihin liittyvät varusteet) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Määräyksen kohdassa kohdassa todetaan, että lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.A.130 (Maan läheisyydestä varoittava järjestelmä (TAWS)) ei sovelleta. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.A.135 (määräyksen kohta ohjaamomiehistön sisäpuhelinjärjestelmä) tarkennetaan siten, että vaatimus koskee ainoastaan lentokoneita, joiden ohjaamomiehistön vähimmäismäärä on useampi kuin yksi.

8 8(12) Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.A.140 (määräyksen kohta istuimet, istuinvyöt, turvajärjestelmät ja lasten turvavarusteet) tarkennetaan siten, että b) Harrasterakenteisissa lentokoneissa on oltava jokaisella istuimella vähintään kolmen pisteen vyö, ja c) Ultrakeveissä lentokoneissa on oltava jokaisella istuimella vähintään neljän pisteen vyö, joka on yhdestä kohdasta avattava. Nämä tarkennukset perustuvat onnettomuustutkimuksissa tehtyihin havaintoihin ja suosituksiin sekä voimassa oleviin määräyksiin. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.A.145 (määräyksen kohta ensiapupakkaus) tarkennetaan siten, että vaatimusta ei sovelleta harrasterakenteisiin eikä ultrakeveisiin lentokoneisiin. Tämä perustuu näitä ilma-aluksia nykyisin koskeviin määräyksiin. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.IDE.A.150 (Lisähappi paineistetut lentokoneet) ja NCO.IDE.A.155 (Lisähappi paineistamattomat lentokoneet) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohdassa NCO.IDE.A.160 (määräyksen kohta käsisammuttimet) esitetty EU-sääntelyn TMG- ja ELA1-poikkeus korvataan määräysluonnoksessa määritteellä Lentokoneissa, joiden suurin sallittu kokonaismassa ylittää 1200 kg. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.A.165 (Sisäänmurtautumiskohtien merkitseminen) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.IDE.A.170 (määräyksen kohta hätäpaikannuslähetin (ELT)) vaatimuksiin lisätään kansallinen tarkennus, jonka mukaan se koskee myös lentokoneita, joille on myönnetty lupa ilmailuun. Vaatimus ulotetaan siis koskemaan myös harrasterakenteisia ja ultrakevyitä lentokoneita. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.IDE.A.175 (määräyksen kohta lennot veden yllä) vaatimuksiin lisätään kansallinen ultrakevyitä lentokoneita koskeva tarkennus, jonka mukaan pelastusliivi tai vastaava kelluntaväline on pidettävä ylle puettuna lennettäessä veden yllä ko. kohdan määrittelemissä tapauksissa. Tämä lisävaatimus perustuu olemassa olevaan kansalliseen määräykseen sekä onnettomuustutkimuksissa tehtyihin havaintoihin ja suosituksiin. Alakohtaa a ii ei sovelleta, koskasuomalainen järvimaisema poikkeaa yleiseurooppalaisesta tilanteesta, missä lentopaikka voi sijaita avomeren rannalla. Ultrakevyissä vesilentokoneissa ei myöskään vaadita alakohdassa b mainittuja ankkuri- ja muita varusteita. Tässä on huomioitu niiden rajallinen kuormattavuus. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.IDE.A.180 (määräyksen kohta pelastautumisvarusteet) mukaisia vaatimuksia ei vaadittaisi, vaan harkinta näiltä osin jäisi lentotoiminnan harjoittajien vastuulle. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.IDE.A.190 (Radioviestintälaitteet), NCO.IDE.A.195 (Navigointilaitteet) ja NCO.IDE.A.200 (Transponderi) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. 2 jakso Helikopterit (NCO.IDE.H) Lentotoiminta-asetuksen kohtaa IDE.H.100 (määräyksen kohta mittarit ja varusteet yleistä) muutetaan siten, että laitehyväksyntää ei vaadita mittareille ja varusteille, joita ohjaamomiehistö käyttää lentoradan hallintaan, helikoptereissa jotka lentävät luvalla ilmailuun VFRolosuhteissa päivällä. Niiden on kuitenkin oltava aiottuun lentotoimintaan tarkoitettuja ja siihen soveltuvia. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.IDE.H.105 (Lennon minimivarusteet), NCO.IDE.H.115 (Valot), NCO.IDE.H.120 (VFR-lentotoiminta lento- ja navigointimittarit ja niihin liittyvät varusteet), NCO.IDE.H.125 (IFR-lentotoiminta lento- ja navigointimittarit ja niihin liittyvät varusteet) ja NCO.IDE.H.126 (Yhden ohjaajan miehistön IFR-lentotoimintaan vaadittavat lisävarusteet) ja

9 9(12) NCO.IDE.H.135 (Ohjaamomiehistön sisäpuhelinjärjestelmä) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.140 (Istuimet, istuinvyöt, turvajärjestelmät ja lasten turvavarusteet) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.145 (määräyksen kohta ensiapupakkaus) tarkennetaan siten, että vaatimusta ei sovelleta harrasterakenteisiin eikä ultrakevyisiin helikoptereihin. Tämä perustuu nykyisiin harrasterakenteisia ja ultrakevyitä ilma-aluksia koskeviin määräyksiin. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO,IDE.H.155 (Lisähappi paineistamattomat helikopterit) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohdassa NCO.IDE.H.160 (määräyksen kohta käsisammuttimet) EU-sääntelyn ELA2-poikkeus korvataan määritteellä helikoptereilla, joiden suurin sallittu kokonaismassa ylittää 600 kg. Lentotoiminta-asetuksen Kohtia NCO.IDE.H.165 (Sisäänmurtautumiskohtien merkitseminen) ja (170 Hätäpaikannuslähetin (ELT)) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaan NCO.IDE.H.175 (määräyksen kohta lennot veden yllä) vaatimuksiin lisätään ultrakevyitä helikoptereita koskeva uusi kansallinen vaatimus, jonka mukaan pelastusliivi tai vastaava kelluntaväline on pidettävä ylle puettuna lennettäessä veden yllä ko. kohdan määrittelemissä tapauksissa. Tämä lisävaatimus perustuu olemassa olevaan kansalliseen määräykseen sekä onnettomuustutkimuksissa tehtyihin havaintoihin ja suosituksiin. Osan NCO kohdan IDE.H.175 alakohtaa a 3 ei sovelleta, koska suomalainen järvimaisema poikkeaa yleiseurooppalaisesta tilanteesta, missä lentopaikka voi sijaita avomeren rannalla. Alakohdan b vaatimusta pelastusvälineiden valoista ei sovelleta. suosittelee, ettei automaattisesti laukaistavia ilma- tai kaasutäytteisiä pelastusliivejä käytetä. Ne vaikeuttavat täyttyessään ulospääsyä ilma-aluksesta, ja voivat aiheuttaa hengenvaaran jos ne ovat puettuna ja täyttyvät turvavyön ollessa kiinni. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.180 (Pelastautumisvarusteet) ei sovellettaisi, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Harkinta näiltä osin jäisi lentotoiminnan harjoittajien vastuulle. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.185 (määräyksen kohta kaikki helikopterit, joilla lennetään vesialueen yllä pakkolasku veteen) ei sovelleta. Lentotoiminta-asetuksen kohdtia NCO.IDE.H.190 (Radioviestintälaitteet), NCO.IDE.H.195 (Navigointilaitteet) ja NCO.IDE.H.200 (Transponderi) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. 3 jakso Autogyrot Autogyroja ei ole mainittu EU:n lentotoiminta-asetuksen Osa NCO:ssa, joten tässä määräyksessä on otettu pohjaksi Osa NCO:n luvun Mittarit, tiedot ja varusteet (NCO.IDE) 2. jakso, helikopterit (H). Lentotoiminta-asetuksen kohdassa NCO.IDE.H.100 (määräyksen kohta mittarit ja varusteet -yleistä) laitehyväksyntää ei vaadita mittareille ja varusteille, joita ohjaamomiehistö käyttää lentoradan hallintaan, autogyroissa jotka lentävät luvalla ilmailuun VFR-olosuhteissa päivällä. Niiden on kuitenkin oltava aiottuun lentotoimintaan tarkoitettuja ja siihen soveltuvia. Alakohtien 4 b ja 4 c vaatimuksia ei sovelleta autogyroihin.

10 10(12) Lentotoiminta-asetuksen kohdasta NCO.IDE.H.105 (määräyksen kohta lennon minimivarusteet) poistetaan vaihtoehto toimia minimivarusteluettelon (MEL) mukaisesti. Vaatimusta muutettaisiin, ettei autogyroihin vaadita sellaisia varmennettuja varusteita, joita ilman autogyro olisi edelleen lentokelpoinen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.115 (määräyksen kohta valot) ei sovelleta, koska autogyrot hyväksytään Suomessa vain VFR-lentotoimintaan päivällä. Autogyroon saa kuitenkin asentaa NCO.IDE.H.115 mukaisia valoja. Lentotoiminta-asetuksen kohdassa NCO.IDE.H.120 (määräyksen kohta VFR lentotoiminta - lento- ja navigointimittarit ja niihin liittyvät varusteet) ei sovelleta kohdan NCO.IDE.H.120 alakohtien b ja c vaatimuksia, koska autogyrot hyväksytään Suomessa vain VFR-lentotoimintaan päivällä. Sen sijaan näkölentosääntöjen mukaisesti päivällä käytettävissä autogyroissa on oltava laite, joka mittaa ja ilmoittaa magneettisen ohjaussuunnan, ajan tunteina, minuutteina ja sekunteina, painekorkeuden, mittarinopeuden, luisun, roottorin ja voimanlähteen toiminnan sekä polttoaineen määrän. Kohtia NCO.IDE.H.125 ja NCO.IDE.H.126 (IFR-lentotoiminta) ei sovelleta autogyroille. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.135 (määräyksen kohta ohjaamomiehistön sisäpuhelinjärjestelmä) ei sovelleta autogyroille. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.140 (määräyksen kohta istuimet, istuinvyöt, turvajärjestelmät ja lasten turvavarusteet) tarkennetaan siten, että autogyroissa on oltava jokaisella istuimella vähintään neljän pisteen vyö, joka on yhdestä kohdasta avattava. Tämä tarkennus perustuu onnettomuustutkimuksissa tehtyihin havaintoihin ja suosituksiin. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.145 (määräyksen kohta ensiapupakkaus) ei sovelleta autogyroihin. Tämä perustuu nykyisiin harrasterakenteisia ja ultrakevyitä ilma-aluksia koskeviin määräyksiin. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.IDE.H.155 vaatimuksia (Lisähappi paineistamattomat autogyrot) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtan NCO.IDE.H.160 vaatimuksia (määräyksen kohta käsisammuttimet) ei sovelleta, koska autogyron MTOM on alle 600 kg, lisäksi tämä kohta on linjassa muiden ilma-alusten vaatimuksien kanssa. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.165 (määräyksen kohta sisäänmurtautumiskohtien merkitseminen) ei sovelleta. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.170 (Hätäpaikannuslähetin (ELT)) sovelletaan IDE.H.170 sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.IDE.H.175 (määräyksen kohta lennot veden yllä) sovelletaan samaa vaatimusta kuin ultrakevyille helikoptereille. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.IDE.H.180 (määräyksen kohta Pelastautumisvarusteet) ja NCO.IDE.H.185 (määräyksen kohta lennetään vesialueen yllä pakkolasku veteen) ei sovelleta. Harkinta säännösten soveltamisesta jätetään toimijoiden vastuulle. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.190 (määräyksen kohta Radioviestintälaitteet) sovelletaan d alakohtaa lukuun ottamatta. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.195 (määräyksen kohta navigointilaitteet) sovelletaan c alakohtaa lukuun ottamatta, koska autogyrojen käyttö IFR-toimintaan ei ole sallittua.

11 11(12) Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.IDE.H.200 (Transponderi) sovelletaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Määräyksen 8 kohdassa esitetään lentotoiminta-asetuksen osan NCO.SPEC erityisvaatimukset kohdasta poikkeavat vaatimukset. Erityisvaatimukset (NCO.SPEC) 1 jakso - Yleistä Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.SPEC.100 (määräyksen kohta 8.1 soveltamisala) sovelletaan sellaisenaan ja laajennetaan koskemaan myös vaativia moottorikäyttöisiä ilma-aluksia. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.SPEC.105 (Tarkistuslista) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.SPEC.110 (Ilma-aluksen päällikön tehtävät ja valtuudet) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.SPEC.115 (määräyksen kohta 8.2 miehistön velvollisuudet) sovelletaan sellaisenaan lukuun ottamatta alakohtaa f, jota ei sovelleta tarpeettomana. Lentotoiminta-asetuksen kohdan NCO.SPEC.120 (Tehtäväasiantuntijan velvollisuudet) ilmapallolentämistä koskevaa poikkeusta ei sovelleta, koska määräystä ei sovelleta ilmapalloille. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.SPEC.125 (Turvallisuusohjeistus) ja NCO.SPEC.130 (Minimiestevarakorkeudet IFR-lennot) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa NCO.SPEC.135 (määräyksen kohta 8.3 poltto- ja voiteluainemäärät lentokoneet) ei sovelleta, vaan sen sijaan sovelletaan NCO.OP.125 alakohtaa a 1 i myös erityislentotoiminnassa lentoturvallisuuden varmistamiseksi. Vaatimus koskee myös autogyroja. Lentotoiminta-asetuksen kohtaa SPEC.140 (Poltto- ja voiteluainemäärät helikopterit) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.SPEC.145 (Poikkeus- ja häiriötilanteiden jäljittely lennolla), NCO,SPEC.150 (Maan läheisyyden havaitseminen), NCO.SPEC.155 (Yhteentörmäysvaarasta ilmassa varoittava järjestelmä (ACAS II)), NCO.SPEC.160 (Vaarallisten aineiden pudottaminen), NCO.SPEC.165 (Aseiden mukana kuljettaminen ja käyttö), NCO.SPEC.170 (Suoritusarvot ja toimintakriteerit lentokoneet), ja NCO.SPEC.175 (Suoritusarvot ja toimintakriteerit helikopterit) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. 2 jakso - Helikopterilentotoiminta ulkoista riippuvaa kuormaa kuljettaen (HESLO) Lentotoiminta-asetuksen kohdat NCO.SPEC.HESLO.100 (Tarkistuslista), NCO.SPEC.HESLO.105 (HESLO-toiminnan erityisvarusteet) ja NCO.SPEC.HESLO.110 (Vaarallisten aineiden kuljettaminen) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen.. 3 jakso - Henkilökuljetus ilma-aluksen ulkopuolella (HEC) Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.SPEC.HEC.100 (Tarkistuslista) ja NCO.HEC.105 (HECtoiminnan erityisvarusteet) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen.

12 12(12) 4 jakso - Laskuvarjotoiminta (PAR) Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.SPEC.PAR.100 (Tarkistuslista), NCO.SPEC.PAR.105 (Miehistön jäsenten ja tehtäväasiantuntijoiden kuljettaminen), NCO.SPEC.PAR.110 (Istuimet), NCO.SPEC.PAR.115 (Lisähappi) ja NCO.SPEC.PAR.120 (Vaarallisten aineiden pudottaminen) sovelletaan sellaisenaan, eikä niitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. 5 jakso - Taitolennot (ABF) Lentotoiminta-asetuksen kohtia NCO.SPEC.ABF.100 (Tarkistuslista), NCO.SPEC.ABF.105 (Asiakirjat ja tiedot) ja NCO.SPEC.ABF.110 (Varusteet) sovelletaan sellaisenaan, eikä sitä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi ottaa tähän määräysluonnokseen. Siirtymäsäännös Tämän määräyksen kappaleen 7 (Mittarit, tiedot ja varusteet) vaatimuksia sovelletaan alkaen. Siirtymäaikana voidaan soveltaa joko ennen tämän määräyksen voimaan tuloa voimassa olleita määräyksiä tai tätä määräystä. Tällä halutaan helpottaa uuden määräyksen vaatimusten täyttämistä. Tämän määräyksen kappaleen 8 (Erityisvaatimukset) vaatimuksia sovelletaan alkaen lentotoiminta-asetuksen antaman siirtymäajan mukaisesti. Määräyksen aikataulu Määräysluonnos on lausunnolla toukokuun lopusta alkaen. Lausuntoaika päättyy kesäkuun lopussa. Määräys tulee voimaan viimeistään , jolloin lentotoiminta-asetuksen (965/2012) osat NCC (liite VI) ja NCO (liite VII) tulevat Suomessa sovellettaviksi. Määräyksestä viestiminen Valmis määräys julkaistaan Trafi.fi:ssä ja Finlexissä ja lisäksi asiasta ilmoitetaan sähköpostitse ilmailun määräysvalmistelun tiedotuslistalle ilmoittautuneille. Ks. lisää: Määräyksestä on tarkoitus laatia soveltamisohje, jolla pyritään selostamaan määräyksen vaikutukset tärkeimmille käyttäjäryhmille. Soveltamisohjeen tarkoitus on esittää yksiin kansiin koottuna keskeiset lentotoimintaan liittyvät vaatimukset, jotka koskevat erityisesti ultrakevyiden ilma-alusten, harrasterakenteisten ilma-alusten ja autogyrojen käyttäjiä, ja siihen pyritään sisällyttämään myös lentotoiminta-asetuksen AMC/GM-ohjeiston keskeisiä kohtia. Jotta soveltamisohjeen koko ei kasvaisi kohtuuttomaksi, ohjeesta rajataan IFR-toimintaa koskevat kohdat pois, perusteluna a) IFR-toimintaan osallistuvat ohjaajat koulutetaan EUilmailusäännöstön pohjalta sekä b) IFR-lentotoiminnassa kansallisen sääntelyn piirissä olevilla ilma-aluksissa sovelletaan lentotoiminta-asetusta lähes sellaisenaan. Myös helikopterilla tapahtuvaa erityislentotoimintaa koskevat kohdat rajataan ohjeesta samoista syistä pois. Soveltamisohje olisi statukseltaan ohjeistavaa materiaalia. LIITTEET: Kommenttikooste [lisätään myöhemmin]

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Perustelumuistio 1(13) 18.08.2016 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Määräyksen tausta ja säädösperusta Tausta Muun kuin kaupallisen lentotoiminnan nykysäädökset syrjäyttävät

Lisätiedot

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla 1 (14) Antopäivä: 19.8.2016 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) Voimaantulopäivä: 25.8.2016 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Kumoaa Lentoturvallisuushallinnon antamat

Lisätiedot

Lentotoiminta Ajankohtaista

Lentotoiminta Ajankohtaista Lentotoiminta Ajankohtaista Lentotoiminta-asetus, komission asetus (EU) N:o 965/2012 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Aiheita - NCO - OPS M2-11 (lentotoiminta liite II ilma-aluksilla) - OPS M1-33

Lisätiedot

Lentotoimintavaatimukset. Yleisilmailu

Lentotoimintavaatimukset. Yleisilmailu Lentotoimintavaatimukset Yleisilmailu SISÄLLYS Alkusanat... 10 Lukuohje... 12 LUKU A - YLEISET VAATIMUKSET... 14 NCO.GEN.100 Toimivaltainen viranomainen... 14 FI.NCO.GEN.100 Toimivaltainen viranomainen...

Lisätiedot

Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen

Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen Lentokelpoisuus-seminaari, Helsinki 21.3.2016 Erik Korpijärvi, Pertti Aaltio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma EASA OPS ja Part-NCO/Part NCC

Lisätiedot

Uusi OPS M2-11 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla Liite II OPS

Uusi OPS M2-11 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla Liite II OPS Uusi OPS M2-11 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla Liite II OPS Versio 9.3.2016 NR 1 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Määräyshankkeen tausta ja tavoite EASA OPS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ]

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti lentotoimintaan liittyvistä teknisistä

Lisätiedot

RISTITAULUKKO: OSA NCO JA SITÄ VASTAAVAT KANSALLISET ILMAILUMÄÄRÄYKSET

RISTITAULUKKO: OSA NCO JA SITÄ VASTAAVAT KANSALLISET ILMAILUMÄÄRÄYKSET RISTITAULUKKO: OSA NCO JA SITÄ VASTAAVAT KANSALLISET ILMAILUMÄÄRÄYKSET Tähän taulukkoon on koottu Lentotoiminta-asetuksen osan NCO luvut A, B ja D sekä niitä vastaavat vanhat kansalliset ilmailumääräykset.

Lisätiedot

Part-NCO ja erityislentotoiminta

Part-NCO ja erityislentotoiminta Part-NCO ja erityislentotoiminta Laskuvarjotoimikunta Simo Aro 22.4.2017 1 Agenda Yleistä NCO:sta Riskinarviointi ja tarkistuslista Istuinvyöt Minimivarusteluettelo Lisähapen käyttö Turvallisuusohjeistus

Lisätiedot

Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO

Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO Ilmailun sääntelyn sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Yksikönpäällikkö Kirsi Lähteenmäki-Riistama Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lentotoiminta-asetus

Lisätiedot

Kansallisen ilma-aluksen miehitys

Kansallisen ilma-aluksen miehitys luonno Ilmailumääräys 1 (9) Antopäivä: 11.4.2013 Voimaantulopäivä: 12.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

Ilma-aluksen miehitys

Ilma-aluksen miehitys luonno Määräysluonnos 1 (8) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Voimaantulopäivä: 8.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

LENTOTOIMINTAVAATIMUKSET YLEISILMAILU

LENTOTOIMINTAVAATIMUKSET YLEISILMAILU LENTOTOIMINTAVAATIMUKSET YLEISILMAILU TRAFI 2016 SISÄLLYS Alkusanat... 10 Lukuohje... 12 LUKU A - YLEISET VAATIMUKSET... 14 NCO.GEN.100 Toimivaltainen viranomainen... 14 FI.NCO.GEN.100 Toimivaltainen viranomainen...

Lisätiedot

Lentotoiminta-asetuksen liite VII

Lentotoiminta-asetuksen liite VII Lentotoiminta-asetuksen liite VII Lentotoiminta-asetuksen, komission asetus (EU) N:o 965/2012, liite VII (OSA NCO) Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lentotoiminta-asetuksen (EU) N:o 965/2012 liite

Lisätiedot

Lentotoiminta-asetusta täydentävät kansalliset määräykset

Lentotoiminta-asetusta täydentävät kansalliset määräykset Perustelumuistio 1(5) 20.8.2016 Lentotoiminta-asetusta täydentävät kansalliset määräykset Määräyksen tausta ja säädösperusta Lentotoiminta-asetusta (komission asetus (EU) N:o 965/2012 lentotoimintaan liittyvistä

Lisätiedot

EASA operatiiviset määräykset

EASA operatiiviset määräykset COMMISSION REGULATION (EU) No 965/2012 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 965/2012 EASA operatiiviset määräykset No 965/2012 (NCO osuus) ja sen lisäykset ja muutokset (kts seuraavalla sivulla) Koskee siis: ei-kaupallista

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Perustelumuistio 1(5) 23.5.2016 Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Määräyksen tausta ja säädösperusta Rajavartiolaitoksen ilmailua koskeva määräys annetaan ilmailulain (864/2014) 8, 33 ja 57 :n perusteella.

Lisätiedot

SIL Laskuvarjotoimikunta

SIL Laskuvarjotoimikunta Kohta Kommentti Lausunnon antaja Yleistä Määräys on toteutettu siten, ettei sen sisältö ole selkeästi luettavissa SIL Experimentaltulkita määräyksen kohteena oleville ilmailijoille. On erittäin vaikea

Lisätiedot

Ilmailumääräyskokoelma Liite 1. Vantaa

Ilmailumääräyskokoelma Liite 1. Vantaa Ilmailumääräyskokoelma Liite 1 Vantaa 9-10.2.2019 Liite 1 ilma-aluksia koskevia kansallisia ilmailumääräyksiä AIR M1-5,ILMAILUVÄLINEIDEN HUOLTOTOIMINTA-, LENTOKELPOISUUDEN HALLINTA- JA MUUTOSTYÖVAATIMUKSET

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Lentotoimintavaatimukset, yleisilmailu Luku D IDE. Mittarit, tiedot ja varusteet, autogyrot (AG)

Lentotoimintavaatimukset, yleisilmailu Luku D IDE. Mittarit, tiedot ja varusteet, autogyrot (AG) Luku D IDE. Mittarit, tiedot ja varusteet, autogyrot (AG) LUKU E - ERITYISVAATIMUKSET 1 JAKSO Yleistä EASA-ilma-alukset: NCO.SPEC.100 Soveltamisala Tässä osastossa vahvistetaan erityisvaatimukset, joita

Lisätiedot

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Perustelumuistio 1(5) 22.8.2018 OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen säädösperusta on ilmailulain (864/2014) 157, jonka mukaan Liikenteen

Lisätiedot

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Lisätiedot

NCO ja riskienhallinta. Laskuvarjotoimikunta Simo Aro

NCO ja riskienhallinta. Laskuvarjotoimikunta Simo Aro NCO ja riskienhallinta Laskuvarjotoimikunta Simo Aro 14.1.2017 1 Part-NCO MUILLA KUIN VAATIVILLA MOOTTORIKÄYTTÖISILLÄ ILMA- ALUKSILLA HARJOITETTAVA MUU KUIN KAUPALLINEN LENTOTOIMINTA NON-COMMERCIAL AIR

Lisätiedot

Lentotoimintaa koskevan asetuksen liite I. Muutokset liitteeseen IV - Osa CAT (S, B)

Lentotoimintaa koskevan asetuksen liite I. Muutokset liitteeseen IV - Osa CAT (S, B) Euroopan lentoturvallisuusvirasto 3. syyskuuta 2012 Lentotoimintaa koskevan asetuksen liite I Muutokset liitteeseen IV - Osa CAT (S, B) R.F010-02 Euroopan lentoturvallisuusvirasto, 2012. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

ELA1 ja Liite II ilma-alusten lentokelpoisuus Savonsolmu

ELA1 ja Liite II ilma-alusten lentokelpoisuus Savonsolmu ELA1 ja Liite II ilma-alusten lentokelpoisuus Savonsolmu 3.-4.3.2012 Onko ilma-alus ELA1 vai Liite II ilma-alus? Huom: ELA1 ilma-alus on aina EASA ilma-alus 2 ELA1-ilma-alus tarkoittaa seuraavia eurooppalaisia

Lisätiedot

Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet. Jukka Parviainen

Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet. Jukka Parviainen Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet Jukka Parviainen 9.2.2019 Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet - Liite I PEL M3-4, AIR M16-1 ELA1 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 1321/2014 kohta

Lisätiedot

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../..

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX [...](2012) XXX luonnos LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012 KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. annettu XXX Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti

Lisätiedot

Mäntsälän Ilmailukerho. Ks. yllä.

Mäntsälän Ilmailukerho. Ks. yllä. Kohta Kommentti Lausuja Trafin vastaus Koko määräys Ei lausuttavaa. Sisäministeriö - Suomen Ilmailuliiton Experimental- ja ultrakevyttoimikunta (SIL EUT) LAUSUNTOKOOSTETAULUKKO AIR M5-10 - TRAFI/25028/03.04.00.00/2014

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2016 (OR. en) 7602/16 AVIATION 57 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 5. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D042243/03 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ajankohtaista Lentoon! 2017

Ajankohtaista Lentoon! 2017 Ajankohtaista Lentoon! 2017 Yleisilmailukoordinaattori erityisasiantuntija Jani Hottola Ilmailun Lupakirjat Twitter: @Yleisilmailija www.trafi.fi/yleisilmailijalle Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(5) 27.2.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Uudistuvat määräykset

Uudistuvat määräykset Uudistuvat määräykset LENTOTURVALLISUUSSEMINAARI 31.1.2015 Erityisasiantuntija Veli-Matti Petramo Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Säännöshierarkia ja soveltaminen Hard law Soft law Lentomiehistöasetus

Lisätiedot

OPS M6-1. ESITYS PERUSTUU OLETUKSIIN (perustelumuistioluonnos yms.) Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

OPS M6-1. ESITYS PERUSTUU OLETUKSIIN (perustelumuistioluonnos yms.) Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen OPS M6-1 ESITYS PERUSTUU OLETUKSIIN (perustelumuistioluonnos yms.) Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen YLEISTÄ Trafin Lausuntopyyntö: Laskuvarjohyppytoiminta OPS M6-1 Määräykseen tehtävät muutokset johtuvat

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi. Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan 2.12.2008 annettu lentotyötä koskeva ilmailumääräys OPS M1-23 LENTOTYÖ

Voimassa: toistaiseksi. Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan 2.12.2008 annettu lentotyötä koskeva ilmailumääräys OPS M1-23 LENTOTYÖ lu 1 (6) Antopäivä: 11.2.2015 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 70 Voimaantulopäivä: 15.2.2015 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan 2.12.2008

Lisätiedot

Lentolupakirjoja koskevia yleisiä määräyksiä

Lentolupakirjoja koskevia yleisiä määräyksiä LUONNOluonnluonn Määräys 1 (5) Antopäivä: 5.9.2018 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 47 Voimaantulopäivä: 7.9.2018 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Tällä määräyksellä

Lisätiedot

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia.

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia. PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Alusten vakavuus TRAFICOM/193813/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009;

Lisätiedot

Turvallisuutta koskevassa vuosikatsauksessa esitetään Euroopan ja koko maailman lentoturvallisuutta koskevia tilastoja

Turvallisuutta koskevassa vuosikatsauksessa esitetään Euroopan ja koko maailman lentoturvallisuutta koskevia tilastoja TURVALLISUUTTA KOSKEVA VUOSIKATSAUS 13 Tiivistelmä Turvallisuutta koskevassa vuosikatsauksessa esitetään Euroopan ja koko maailman lentoturvallisuutta koskevia tilastoja Katsauksen sisältämät tiedot ovat

Lisätiedot

Lentotyö nyt ja tulevaisuudessa

Lentotyö nyt ja tulevaisuudessa Lentotyö nyt ja tulevaisuudessa Laskuvarjohyppylennot www.ilmailu.fi Normihierarkia Lakien ja määräysten keskinäinen suhde Jos ei ristiriitaa määräys, normi tai päätös on yhtä sitova kuin laki 15.2.2013

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen ilmailu

Rajavartiolaitoksen ilmailu luon Määräys 1 (5) Antopäivä: 19.8.2016 Voimaantulopäivä: 25.8.2016 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 8, 33 ja 57 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Lainsäädäntökuulumisia osastonjohtaja Susanna Metsälampi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ajankohtaista ilmailun säädöshankesalkussa Ilmailulain l i kokonaisuudistus k EU-lainsäädännön ja kv. standardien

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

Kansalliset huolto- ja huoltajavaatimukset uusiutuvat

Kansalliset huolto- ja huoltajavaatimukset uusiutuvat Kansalliset huolto- ja huoltajavaatimukset uusiutuvat 21.1.2012 Uusittavat määräykset Vaihe 1, voimaan 1.5.2012 AIR M16-1, Kansallisten ilma-alusten lentokelpoisuusvalvonta AIR T16-4, Ilma-alusten lentokelpoisuusvalvonta

Lisätiedot

Liite VII luonnokseen komission asetukseksi lentotoiminnasta (OPS) Osa NCO täytäntöönpanosäännöt (IR)

Liite VII luonnokseen komission asetukseksi lentotoiminnasta (OPS) Osa NCO täytäntöönpanosäännöt (IR) Euroopan lentoturvallisuusvirasto Liite VII luonnokseen komission asetukseksi lentotoiminnasta (OPS) Osa NCO täytäntöönpanosäännöt (IR) R.F010-02 Euroopan lentoturvallisuusvirasto, 2012. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18

Lisätiedot

EASA operatiiviset määräykset

EASA operatiiviset määräykset EASA operatiiviset määräykset No 965/2012 (NCO osuus) ja sen lisäykset ja muutokset (kts seuraavalla sivulla) Koskee siis: ei-kaupallista toimintaa (eli yksityislentotoimintaa, koulutusta, työlentoja...)

Lisätiedot

Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien GA Vaihe II Jyrki Laitila. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien GA Vaihe II Jyrki Laitila. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien omistajille 21.3.2016 GA Vaihe II Jyrki Laitila Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Lyhyt yksikön esittely Historiaa lyhyesti GA Phase

Lisätiedot

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen OPS M6-1 Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen YLEISTÄ Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) on antanut 19.5. ilmailumääräyksen OPS M6-1, Laskuvarjohyppytoiminta. Määräys tuli voimaan 22.5.2017 ja kumoaa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS 1 (5) Antopäivä: x.x.2019 Voimaantulopäivä: x.x.2019 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017), II osan 13 luvun 2 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot:

Lisätiedot

AIR M5-10 ja AIR M1-5

AIR M5-10 ja AIR M1-5 AIR M5-10 ja AIR M1-5 Vantaa 1.4.2017 Hannu Martikainen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uudet päivitetyt ja muutetut määräykset AIR M1-5, Ilmailuvälineiden huoltotoiminta-, lentokelpoisuuden

Lisätiedot

Liite II huolto-ohjelma

Liite II huolto-ohjelma Liite II huolto-ohjelma Jukka Parviainen 4.10.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki 864/2014 34 Lentokelpoisuuden ylläpitäminen Ilmailuun käytettävän ilma-aluksen omistajan, haltijan

Lisätiedot

EASA OPS ja Part-NCO. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lennonopettajakertausseminaari, Pori Erik Korpijärvi, Veli-Matti Petramo

EASA OPS ja Part-NCO. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lennonopettajakertausseminaari, Pori Erik Korpijärvi, Veli-Matti Petramo EASA OPS ja Part-NCO Lennonopettajakertausseminaari, Pori 31.3.2016 Erik Korpijärvi, Veli-Matti Petramo Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma Kansallinen- ja EU-lainsäädäntö EASA OPS ja Part-NCO/NCC

Lisätiedot

Harrasteilmailun turvallisuusprojekti - Helsinki Fly In, EFHF, 23.5.2015

Harrasteilmailun turvallisuusprojekti - Helsinki Fly In, EFHF, 23.5.2015 Harrasteilmailun turvallisuusprojekti - Helsinki Fly In, EFHF, 23.5.2015 Heli Koivu, projektin vetäjä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Heli Koivu projektin yleisesittely, yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 PerustelumuistioLUONNOS 1(5) Laatimisaika Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3.

Lisätiedot

ELA1 & Liite I Lentokelpoisuustarkastajan koulutus. Jyrki Laitila

ELA1 & Liite I Lentokelpoisuustarkastajan koulutus. Jyrki Laitila ELA1 & Liite I Lentokelpoisuustarkastajan koulutus Jyrki Laitila Ohjelma päivä 1 Lentokelpoisuustarkastajan initial koulutus ELA1 & Liite I Lentokelpoisuustarkastajan initial koulutus klo Lauantai 9.2.2019

Lisätiedot

Koulutus- ja toimintakäsikirjat / koulutusohjelmat

Koulutus- ja toimintakäsikirjat / koulutusohjelmat Koulutus- ja toimintakäsikirjat / koulutusohjelmat Tiedotustilaisuus: Pienet hyväksytyt koulutusorganisaatiot non-complex ATO Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. EASA:n säädöskartta http://www.easa.europa.eu/regulations/regulations-structure.php

Lisätiedot

EASA operatiiviset määräykset

EASA operatiiviset määräykset EASA operatiiviset määräykset No 965/2012 (NCO osuus) ja sen lisäykset ja muutokset (kts seuraavalla sivulla) Koskee siis: ei-kaupallista toimintaa (eli yksityislentotoimintaa, koulutusta, työlentoja...)

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS 1 (5) Antopäivä: 5.6.2019 Voimaantulopäivä: 6.6.2019 Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017) 131 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä määräyksellä

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS LUO Määräys 1 (5) Asianumero Antopäivä: 10.10.2014 Säädösperusta: Ilmailulaki (1194/2009) 45 Voimaantulopäivä: 14.10.2014 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä

Lisätiedot

Määräys kansallisen ilma-aluksen miehityksestä OPS M1-20

Määräys kansallisen ilma-aluksen miehityksestä OPS M1-20 Muistio 1(7) 11.4.2013 Määräys kansallisen ilma-aluksen miehityksestä OPS M1-20 Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräys annetaan ilma-aluksen miehistöä koskevan ilmailulain 60 :n nojalla, jonka mukaan

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Perustelumuistio 1(5) 10.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3. Arvio määräysten

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi uusi määräys annetaan? Ultramääräyksillä

Lisätiedot

Liite VIII luonnokseen komission asetukseksi lentotoiminnasta (OPS) Osa SPO täytäntöönpanosäännöt (IR)

Liite VIII luonnokseen komission asetukseksi lentotoiminnasta (OPS) Osa SPO täytäntöönpanosäännöt (IR) Euroopan lentoturvallisuusvirasto 16.4.2012 Liite VIII luonnokseen komission asetukseksi lentotoiminnasta (OPS) Osa SPO täytäntöönpanosäännöt (IR) R.F010-02 Euroopan lentoturvallisuusvirasto, 2012. Kaikki

Lisätiedot

LIITE EASAN LAUSUNTOON 7/2013. KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu XXX

LIITE EASAN LAUSUNTOON 7/2013. KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu XXX EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [...](2013) XXX luonnos LIITE EASAN LAUSUNTOON 7/2013 KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu XXX jolla muutetaan ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden

Lisätiedot

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen OPS M6-1 Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen YLEISTÄ Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) on antanut 19.5. ilmailumääräyksen OPS M6-1, Laskuvarjohyppytoiminta. Määräys tulee voimaan 22.5. ja kumoaa aiemman

Lisätiedot

Ilmailijoiden sääilta

Ilmailijoiden sääilta Ilmailijoiden sääilta Yleisilmailukoordinaattori erityisasiantuntija Jani Hottola Ilmailun Lupakirjat Twitter: @Yleisilmailija www.trafi.fi/yleisilmailijalle Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. DTO

Lisätiedot

Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus ja uusi viranomainen

Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus ja uusi viranomainen Päiväys/Datum/Date 6.7.2011 Dnro/Dnr/Ind.No. Viite/Referens/Ref TRAFI/4841/03.04.00/2011 Perustelumuistio Asia Ärende Subject ILMAILUMÄÄRÄYKSEN OPS M2-9 LIITIMET MUUTOS 1. Määräysmuutosten perustelu ja

Lisätiedot

Uutisia säädösrintamalta

Uutisia säädösrintamalta Uutisia säädösrintamalta SUOMEN ILMAILULIITTO Avainhenkilöpäivät 17.10.2015 Päivi Metsävainio, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulain muutos Muutoksen taustalla poikkeama-asetus (376/2014)

Lisätiedot

Ilmailulakiuudistus: HE 79/2014 vp.

Ilmailulakiuudistus: HE 79/2014 vp. Ilmailulakiuudistus: HE 79/2014 vp. Tietoa ilmailun sidosryhmille 9.10.2014 Susanna Metsälampi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutostarpeista Ilmailulakia lähdettiin uudistamaan, koska EU-säädökset

Lisätiedot

Erityislentotoiminta, SPO alkaen

Erityislentotoiminta, SPO alkaen Erityislentotoiminta, SPO 21.4.2017 alkaen SPO:n voimaantulo ja määrittelyt EASA lentotoiminta-asetuksella, 965/2012, erityislentotoimintavaatimukset (SPO) tulevat sovellettavaksi 21.4.2017 Erityislentotoiminta,

Lisätiedot

Etukäteen saatuja kysymyksiä

Etukäteen saatuja kysymyksiä Etukäteen saatuja kysymyksiä Vantaa 1.4.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laajennettu omistajahuolto Tästä käytetty epävirallista termiä Miukun lista Kyseistä huoltajaa koskeva määräyskohta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan

Lisätiedot

Ilma-aluksen huolto Kuka saa huoltaa ja mitä

Ilma-aluksen huolto Kuka saa huoltaa ja mitä Ilma-aluksen huolto Kuka saa huoltaa ja mitä Jukka Parviainen 13.3.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kansalliset huoltaja vaatimukset Ilmailumääräys PEL M3-4 Ilma-alushuoltajan kansalliset

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. PEL M3-4 harrastemekaanikon lupakirja ja omistajahuoltaja

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. PEL M3-4 harrastemekaanikon lupakirja ja omistajahuoltaja Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. PEL M3-4 harrastemekaanikon lupakirja ja omistajahuoltaja Sisältö PEL M3-4 jaottelu Mitä uutta PEL M3-4 toi harrasteilmailuun Harrastemekaanikon lupakirja Mitä sillä

Lisätiedot

(9) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU) 2018/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

(9) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU) 2018/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset, L 326/64 20.12.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/1976, annettu 14 päivänä joulukuuta 2018, purjelentokoneilla harjoitettavaa lentotoimintaa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 25.9.2003 KOM(2003) 566 lopullinen 2003/222 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisistä siviili-ilmailun turvaamista koskevista säännöistä annetun

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], komission asetuksesta, jolla muutetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston antaman asetuksen (EY) N:o 216/2008 nojalla

Lisätiedot

Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista

Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista Tiedotustilaisuus: Pienet hyväksytyt koulutusorganisaatiot non-complex ATO Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Aikataulu, merkittäviä päivämääriä ja muutoksia PART-FCL

Lisätiedot

ILMAILUTIEDOTUS. PL 186, VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0) , Faksi 358 (0)

ILMAILUTIEDOTUS. PL 186, VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0) , Faksi 358 (0) ILMAILUTIEDOTUS PL 186, 01531 VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0)9 4250 11, Faksi 358 (0)9 4250 2898 AIR T16-4 muutos 8 25.4.2008 www.ilmailuhallinto.fi ILMA-ALUSTEN KATSASTUKSET JA LENTOKELPOISUUS- TARKASTUKSET

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset Perustelumuistio 1(5) 22.12.2014 Alusten sähköasennukset Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten sähköasennuksista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Lentotoiminta OPS (osa NCC ja osa NCO)

Lentotoiminta OPS (osa NCC ja osa NCO) Euroopan lentoturvallisuusvirasto 1. helmikuuta 2012 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON LAUSUNTO 1/2012 1. helmikuuta 2012 lentotoiminnan täytäntöönpanosäännöistä annettavaa komission asetusta varten Lentotoiminta

Lisätiedot

Aluksen lastiviiva ja varalaita

Aluksen lastiviiva ja varalaita PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Aluksen lastiviiva ja varalaita TRAFICOM/84663/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

LAUSUNTO 5/ lokakuuta 2010

LAUSUNTO 5/ lokakuuta 2010 Euroopan lentoturvallisuusvirasto 18. lokakuuta 2010 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON LAUSUNTO 5/2010 18. lokakuuta 2010 yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista annetusta

Lisätiedot

Harrasteilmailun ilma-alusten punnitus. 17.4.2013 Markku Hiedanpää

Harrasteilmailun ilma-alusten punnitus. 17.4.2013 Markku Hiedanpää Harrasteilmailun ilma-alusten punnitus 17.4.2013 Markku Hiedanpää Miksi ilma-aluksia punnitaan Jotta voidaan määritellä onko ilma-alus tyyppihyväksymistodistuksen (so. koelennoilla tositettujen), tyyppitodistuksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 26.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18 :n 1 momentti

Lisätiedot

Talvipäivät Tallukka. Uudet harrasteilmailumääräykset

Talvipäivät Tallukka. Uudet harrasteilmailumääräykset Talvipäivät 15.-16.3.2008 Tallukka Uudet harrasteilmailumääräykset 1 Määräysmuutosten valmistelu Määräysmuutokset on valmisteltu virkamiesvetoisesti Ilmailuhallinnossa. Valmistelun apuna on käytetty työryhmää,

Lisätiedot

Erityislentotoiminta, SPO alkaen

Erityislentotoiminta, SPO alkaen Erityislentotoiminta, SPO 21.4.2017 alkaen SPO:n voimaantulo ja määrittelyt EASA lentotoiminta-asetuksella, 965/2012, erityislentotoimintavaatimukset (SPO) tulevat sovellettavaksi 21.4.2017 Erityislentotoiminta,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Erityislentotoiminta, SPO alkaen

Erityislentotoiminta, SPO alkaen Erityislentotoiminta, SPO 21.4.2017 alkaen 16.08.2016 SPO:n voimaantulo ja määrittelyt EASA lentotoiminta-asetuksella, 965/2012, erityislentotoimintavaatimukset (SPO) tulevat sovellettavaksi 21.4.2017

Lisätiedot

HE 79/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ilmailulain muuttamiseksi - Sisällön tarkastelua lennokkitoiminnan näkökulmasta -

HE 79/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ilmailulain muuttamiseksi - Sisällön tarkastelua lennokkitoiminnan näkökulmasta - SIL LENNOKKITOIMIKUNTA - Tilanne 9 / 2014: Hallitus on jättänyt vuoden 2014 alkupuolella eduskunnalle esityksen ilmailulain muuttamisesta. Eduskunta on käsitellyt lakiehdotuksen 5.6.2014 ja siirtänyt sen

Lisätiedot

ILMAILUMÄÄRÄYS ULTRAKEVYTLENTÄJÄN LUPAKIRJA

ILMAILUMÄÄRÄYS ULTRAKEVYTLENTÄJÄN LUPAKIRJA .... ILMAILUHALLINTO luftffiatsforva _ TNtNGCN finn!sh CML AVIW!ON flutiioility ILMAILUMÄÄRÄYS PEL M2-70 5.5. 2009 PL 186, 01531 VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0)9 4250 11, Faksi 358 (0)9 4250 2898 www.ilmailuhallinto.fi

Lisätiedot