Vuosikirjanumero KHO:2011:95 Antopäivä Taltionumero 3386 Diaarinumero 313/2/10

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikirjanumero KHO:2011:95 Antopäivä Taltionumero 3386 Diaarinumero 313/2/10"

Transkriptio

1 Vuosikirjanumero KHO:2011:95 Antopäivä Taltionumero 3386 Diaarinumero 313/2/10 Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle - Nuoren viljelijän aloitustuki - Tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä - Tilanpidon aloittaminen - Aikaisemmin harjoitettu maataloustoiminta - Tuen maksamisen keskeyttäminen - Tuen myöntämisedellytys - Yhtiömuotoinen maatalouden harjoittaminen - Yrittäjätulo Valittajalle oli hakemuksesta myönnetty nuoren viljelijän aloitustukea kotitilan hankinnan perusteella. Tukiviranomainen oli myöhemmin päättänyt tuen maksamisen keskeyttämisestä sillä perusteella, että tuen myöntämisen edellytykset eivät olleet täyttyneet. Valittaja oli aikaisemmin ollut vähemmistöosakkaana ja toimitusjohtajana osakeyhtiössä, jonka toimialaan oli kuulunut muun ohella lihasikojen kasvatus. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana kysymys siitä, onko valittajalle myönnetyn aloitustuen maksamisen keskeyttämisestä voitu päättää sillä perusteella, että valittajan tukihakemus olisi tullut aikaisemman toiminnan perusteella hylätä, koska valittajan ei voitu katsoa olevan maatalousyrittäjä, joka ensimmäistä kertaa ryhtyy tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi. Korkein hallinto-oikeus päätti lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun seuraavista kysymyksistä: 1. Miten neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/ artiklan 1 kohdan a alakohtaa ( ryhtyvät ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi ) ja komission asetuksen (EY) N:o 1974/ artiklan 4 ja 6 kohtaa on tulkittava tilanteessa, jossa maataloutta harjoitetaan osana yhtiömuotoista toimintaa? Kun arvioidaan sitä, onko henkilö ryhtynyt ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi, onko ratkaisevaa merkitystä aikaisemman toiminnan arvioinnissa annettava sille, että henkilöllä on osakeomistukseen perustuva määräämisvalta yhtiössä; sille, mikä on hänen maataloudesta saamansa tulon määrä; vai sille, onko hänen toimintansa yhtiössä erotettavissa toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäiseksi tuotantoyksiköksi? Vai tuleeko tilanpidosta vastaamista arvioida kokonaisuutena ottaen edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioon henkilön asema yhtiössä, sekä se, kantaako hän tosiasiassa yrittäjätoimintaan kuuluvan riskin? 2. Kun arvioidaan aikaisemman toiminnan merkitystä myönnettäessä tukea muun toiminnan perusteella, onko tilanpidosta vastaamista tulkittava samalla tavalla aikaisemman toiminnan ja tukihakemuksen perusteena olevan toiminnan osalta? Edellyttääkö neuvoston asetuksen 22 artiklassa tarkoitetun nuoren viljelijän aloitustuen epääminen aikaisemmin harjoitetun toiminnan perusteella, että aikaisempi toiminta olisi voimassa olevien säännösten mukaan lähtökohtaisesti ollut tukikelpoista toimintaa? 3. Onko komission asetuksen 13 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että sen nojalla voidaan kansallisessa lainsäädännössä täsmentää tai tarkemmin määritellä ne edellä 1. kysymyksessä mainitut kriteerit, joiden nojalla henkilön katsotaan aloittaneen toiminnan tilanpidosta vastaavana yrittäjänä, vai oikeuttaako säännös ainoastaan määrittämään tilanpidon aloittamisajankohtaa? Neuvoston asetus (EY) N:o 1698/2005 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20 artikla ja 22 artikla Komission asetus (EY) N:o 1974/2006 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13 artikla Laki maatalouden rakennetuista 3 1 momentti, 4 1 momentti 2 kohta, 5, 6 1 momentti, 8 1 momentti, 46 Valtioneuvoston asetus maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta 3 1

2 momentti, 5 1 momentti, 16 1 ja 3 momentti, 17, 18 Osakeyhtiölaki 6 luku 17 1 momentti Päätös, josta valitetaan Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta nro 197/1/2009 Oikeudenkäynnin kohde 1. Asiassa on kysymys neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 ja komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 nuorten viljelijöiden aloitustukea koskevien säännösten tulkinnasta. Erityisesti tulkittavana on kysymys siitä, mitä tarkoitetaan tilanpidosta vastaavalla maatalousyrittäjällä ja mitä tarkoitetaan ilmaisulla ryhtyy ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi. 2. Kyseessä olevassa tapauksessa tulkintaongelma liittyy aikaisemmin yhtiön osakkaana harjoitetun toiminnan merkitykseen aloitustuen myöntämisedellytysten kannalta. Valittaja on sittemmin hankkinut sukupolvenvaihdoksen yhteydessä kotitilansa, jota hän on ryhtynyt viljelemään. 3. Valittajalle on hakemuksesta myönnetty nuoren viljelijän aloitustukea kotitilan hankinnan perusteella. Tukiviranomainen on myöhemmin päättänyt tuen maksamisen keskeyttämisestä sillä perusteella, että tuen myöntämisen edellytykset eivät ole täyttyneet. Valittaja on aikaisemmin ollut vähemmistöosakkaana ja toimitusjohtajana osakeyhtiössä, jonka toimialaan on kuulunut muun ohella lihasikojen kasvatus. 4. Kansallisessa tuomioistuimessa on tuen saajan valituksesta ratkaistavana kysymys siitä, onko valittajalle kotitilan hankinnan perusteella myönnetyn aloitustuen maksamisen keskeyttämisestä voitu päättää sillä perusteella, että valittajan tukihakemus olisi tullut aikaisemman osakeyhtiössä tapahtuneen toiminnan perusteella hylätä. 5. Näin ollen kansallisen tuomioistuimen on tuen maksamisen keskeyttämistä koskevassa pääasiaratkaisussaan otettava kantaa siihen, onko tukea myönnettäessä voitu katsoa, että valittaja on hankkimallaan kotitilalla ensimmäistä kertaa ryhtynyt tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/ artiklassa tarkoitetulla tavalla, ja miten valittajan aikaisempaa toimintaa osakeyhtiössä suhteessa artiklan säännöksiin tulee arvioida. Asiassa on lisäksi kysymys komission asetuksen (EY) N:o 1974/ artiklan 4 ja 6 kohtien tulkinnasta. Merkitykselliset tosiseikat Valittajana olevan A:n aikaisempi toiminta 6. A on kuulunut X Oy -nimisen osakeyhtiön hallitukseen ja toiminut sen toimitusjohtajana Hän on omistanut kyseisen yhtiön osakkeista 30 prosenttia. Muut 70 prosenttia osakkeista on omistanut toinen yksityishenkilö. Kysymyksessä olevan yhtiön toimialana on ollut muun ohella harjoittaa lihasikojen kasvatustoimintaa sekä siihen liittyviä toimintoja. 7. A on vuosina saanut osakeyhtiöstä palkkaa. Hänen osuutensa yhtiölle lasketusta keskimääräisestä niin sanotusta yrittäjätulosta on hänen omistusosuuteensa suhteutettuna ollut yli euroa. Osakeyhtiölle tehdyn yrittäjätulolaskelman mukaan mainittu tulo vuonna 2006 on ollut euroa ja vuonna 2007 mainittu tulo on ollut euroa. 8. A:n oli tarkoitus hakea nuoren viljelijän aloitustukea jo kyseiseen aikaisempaan toimintaan yhtiössä. Hakemusta ei kuitenkaan toimitettu tukiviranomaiselle. A on todennut, että tuon asian valmisteluvaiheessa oli selvinnyt, ettei tuki ole mahdollinen kyseisen vähemmistöosakkuuden perusteella. A on myynyt osakkeensa yhtiön toiselle osakkaalle. Tukihakemus ja sitä koskevat päätökset 9. A on tehnyt nuoren viljelijän aloitustukea koskevan hakemuksen. Hakemuksen kohdasta työkokemus ilmenee, että A on toiminut X Oy -nimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana

3 10. Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (jäljempänä TE-keskus) on antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle nuoren viljelijän aloitustukena avustusta ja korkotukilainan korkotukea. TEkeskus on tehnyt päätöksen avustuksen maksamisesta. 11. TE-keskuksessa on tehty tuen hallinnollinen tarkastus. Tarkastuksen tuloksen mukaan on selvitettävä tuen saajan aikaisemmin maatalouden harjoittamisesta saama tulo. Tarkastuksessa on lisäksi noussut esiin kysymys tilanpidosta vastaavana maatalousyrittäjänä toimimisesta. TE-keskuksen päätös tuen maksamisen keskeyttämisestä 12. TE-keskus on A:ta kuultuaan tehnyt päätöksen tuen maksamisen keskeyttämisestä. Päätöksen perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa: 13. Tilanpito katsotaan aloitetuksi, kun hakija on luovutuskirjan tai kirjallisen vuokrasopimuksen perusteella saanut hallintaansa maatilan tai maatilan osan, jolla hakija saavuttaa tai on voinut saavuttaa vähintään euron vuotuisen maatalouden yrittäjätulon. Maatilalla tarkoitetaan tässä tapauksessa viljelijän johtamaa yhden tai useamman kiinteistön tai kiinteistön osan tai tuotantorakennuksen ja sen maapohjan muodostamaa, maatalouden harjoittamiseen käytettävää toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäistä tuotantoyksikköä, jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena omistuksen tai vuokrauksen perusteella. 14. Päätöksessä on todettu, että kansalliset säännökset ovat tulkinnanvaraisia. Tilanpidosta vastaamisen ei TE-keskuksen mukaan voida yhteisömuotoisen tilanpidon osalta tulkita tarkoittavan määräämisvaltaa, vaan kyse on tilanpitoon osallistumisesta. 15. Päätöksessä on viitattu kansallisen keskusviranomaisen näkemykseen, jonka mukaan yhtiömuotoisesta maataloudesta osakkaana saatu niin sanottu yrittäjätulo-osuus ja palkat on otettava huomioon tilanpidon aloittamisen ajankohdan määräävää tuloa arvioitaessa. 16. Edellä mainituilla perusteilla päätöksessä on katsottu, että A on jo X Oy:n osakkaana aloittanut maatalouden harjoittamisen ensimmäisen kerran eikä hänelle olisi tullut myöntää aloitustukea nyt kysymyksessä olevaan kotitilan hankintaan. 17. Keskeytyspäätöksen mukaan tuen saajan aikaisempaa maataloustoimintaa arvioitaessa ei ole merkitystä sillä, onko aiempi toiminta mahdollistanut aloitustuen saamisen. Päätöksen mukaan tilanpito on aloitettu jo osakeyhtiön osakkaana toimittaessa. Tuen saaja on vastannut tilanpidosta ja saavuttanut vähintään euron yrittäjätulon. 18. Keskeytyspäätöksestä ilmenee lisäksi, että tukihakemusta käsiteltäessä asiaa oli tulkittu toisin. Toista tulkintaa on puoltanut se, että valittaja on ollut yhtiön vähemmistöosakas eikä ole osakkuutensa perusteella saanut aloitustukea. Valittaja on myös luopunut osakkuudestaan yhtiössä. Tilanpidon aloittamista koskevat kysymykset ovat tulleet uudelleen arvioitaviksi tuen hallinnollisessa tarkastuksessa. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätös 19. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt tuen saajan valituksen TE-keskuksen tuen maksamisen keskeyttämistä koskevasta päätöksestä. 20. Valituslautakunnan päätöksen mukaan tuen saajan ei voida katsoa olevan maatalousyrittäjä, joka ensimmäistä kertaa ryhtyy tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi. Päätöksen perusteluissa on todettu valittajan aikaisempi osakkuus osakeyhtiössä (30 %) ja hänen toimintansa yhtiön toimitusjohtajana. Perustelujen mukaan A on ollut osakeyhtiölain mukaisessa vastuussa yhtiön toiminnasta. Tuen saajan on päätöksessä katsottu aloittaneen tilanpidon viimeistään vuonna Valituslautakunta on lisäksi todennut valittajan kyseisenä vuonna saavuttaneen maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (299/2008) säädetyn yrittäjätulon määrän. Valitus korkeimmassa hallinto-oikeudessa

4 21. A on korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja TE-keskuksen tuen maksamisen keskeyttämistä koskevien päätösten kumoamista. Oikeusohjeet Unionin oikeuden merkitykselliset oikeussäännöt 22. Neuvoston asetus (EY) N:o 1698/2005 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen (jäljempänä neuvoston asetus) Neuvoston asetuksen 14. johdantokappaleen mukaan alan toimijoiden henkilökohtaisten toimintaedellytysten parantamiseksi olisi otettava käyttöön toimenpiteitä, jotka liittyvät muun ohella nuorten viljelijöiden toiminnan aloittamiseen. Neuvoston asetuksen 16. johdantokappaleen mukaan nuorille viljelijöille myönnettävin erityisetuuksin voidaan auttaa heitä toiminnan aloittamisessa ja tilojen rakenteellisessa mukauttamisessa. Neuvoston asetuksen 20 artiklan mukaan maa- ja metsätalousalan kilpailukykyä koskeva tuki sisältää a) toimenpiteet alan toimijoiden tietämyksen ja henkilökohtaisten toimintaedellytysten parantamiseksi seuraavin keinoin: ii) nuorten viljelijöiden aloitustuki; (---) Neuvoston asetuksen 22 artiklan 1 kohdan mukaan edellä 20 artiklan a alakohdan ii alakohdassa säädettyä tukea myönnetään henkilöille, jotka a) ovat alle 40-vuotiaita ja ryhtyvät ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaaviksi maatalousyrittäjiksi; (--- ) 23. Komission asetus (EY) N:o 1974/2006 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (jäljempänä komission asetus) Komission asetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan asetuksen (EY) N:o 1698/ artiklan 1 kohdassa säädetyn nuorten viljelijöiden aloitustuen edellytysten on täytyttävä, kun tukihakemus jätetään. Saman artiklan saman kohdan toisessa kappaleessa säädetään mahdollisuudesta sallia lisäaikaa ammattitaitovaatimusten täyttämiseksi. Asetuksen 13 artiklan 4 kohdan mukaan yksittäinen päätös nuoren viljelijän aloitustuen myöntämisestä on tehtävä 18 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta, siten kuin tilanpidon aloittaminen määritellään jäsenvaltioiden voimassa olevassa lainsäädännössä. (---) Asetuksen 13 artiklan 6 kohdan mukaan, jos nuori viljelijä ei toimi tilan ainoana vastaavana maatalousyrittäjänä, voidaan soveltaa erityisedellytyksiä. Näiden edellytysten on vastattava tilan ainoana tilanpidosta vastaavana maatalousyrittäjänä toimivalle nuorelle viljelijälle asetettuja edellytyksiä. Kansalliset oikeussäännöt 24. Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007, jäljempänä rakennetukilaki) Rakennetukilain 3 :n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan Euroopan yhteisön osaksi rahoittamien tukien myöntämiseen, maksamiseen, seurantaan, tarkastukseen ja takaisinperintään, jollei Euroopan yhteisön lainsäädännöstä muuta johdu. Lain 4 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan maatilalla tarkoitetaan viljelijän johtamaa yhden tai useamman kiinteistön tai kiinteistön osan tai tuotantorakennuksen ja sen maapohjan muodostamaa, maatalouden harjoittamiseen käytettävää toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäistä tuotantoyksikköä, jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena omistuksen tai vuokrauksen perusteella. Lain 5 :n mukaan tukea voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle tai yksityisoikeudelliselle yhteisölle, joka elinkeinonaan harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatilalla maataloutta (maatalousyrittäjä).

5 Pykälässä on lisäksi säännökset siitä, millä edellytyksillä tukea voidaan myöntää yksityisoikeudelliselle yhteisölle. Lain 6 :ssä säädetään nuoren viljelijän aloitustuesta. Pykälän 1 momentin mukaan tukea tilanpidon aloittamista varten voidaan myöntää maatalousyrittäjälle, joka hakemuksen vireille tullessa on alle 40- vuotias ja joka ensimmäistä kertaa ryhtyy tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi (nuori viljelijä). Jos hakija on yhteisö, tulee määräysvalta yhteisössä olla yhdellä tai useammalla luonnollisella henkilöllä, joka täyttää edellä tarkoitetut edellytykset. Lain 8 :n 2 momentin mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on tuen kohteena olevaa yritystoimintaa koskeva riittävä ammattitaito. Lisäksi edellytyksenä on, että tuen kohteena olevalla yritystoiminnalla on olennaista merkitystä hakijan toimeentulon kannalta. Tällöin tarkastellaan yritystoiminnasta saatavien tulojen osuutta hakijan vuosittaisista kokonaistuloista. Rakennetukilain 46 :ssä säädetään tuen maksamisen keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan työvoima- ja elinkeinokeskus on velvollinen keskeyttämään tuen maksamisen ja perimään tuen takaisin, jos tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet. 25. Valtioneuvoston asetus maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta (299/2008, jäljempänä aloitustukiasetus) Aloitustukiasetuksen 2 luvussa säädetään tuen saajaa koskevista edellytyksistä. Aloitustukiasetuksen 3 koskee määräysvaltaa yrityksessä. Pykälän 1 momentin mukaan henkilöllä katsotaan olevan määräysvalta osakeyhtiössä, jos hänellä on yli puolet yhteisön osakkeista ja hänen omistamansa osakkeet tuottavat yli puolet yhtiön osakkeiden äänimäärästä. Määräysvalta voi muodostua myös yhtä useamman henkilön omistamien osakkeiden ja osakkeiden tuottaman äänimäärän perusteella. (---) Aloitustukiasetuksen 5 koskee yrittäjätulon laskemista. Pykälän 1 momentin mukaan maatalouden yrittäjätulo lasketaan vähentämällä maataloudesta saatavista tuotoista maatalouteen kohdistuvat muuttuvat ja kiinteät kulut, poistot sekä velkojen korot. Maatalouden muuttuviin tai kiinteisiin kuluihin ei lueta hakijan omasta työstä aiheutuneita palkkakuluja. Aloitustukiasetuksen 3 luvussa säädetään nuoren viljelijän aloitustuesta. Asetuksen 16 koskee luonnollista henkilöä aloitustuen saajana. Pykälän 1 momentin mukaan aloitustukea voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle, joka on maatalousyrittäjänä ryhtynyt tai ryhtyy omaan lukuunsa harjoittamaan maataloutta. Aloitustukea voidaan myöntää myös luonnolliselle henkilölle, joka hankkii määräysvallan yhteisöstä ja ryhtyy yhteisön osakkaana tai jäsenenä harjoittamaan maataloutta. Maatilaa kohden voidaan myöntää yksi aloitustuki. Viimeksi mainitun pykälän 3 momentin mukaan tukea ei myönnetä luonnolliselle henkilölle, jos hänelle on elinkeinonharjoittajana tai yhteisön osakkuuden taikka jäsenyyden perusteella jo aikaisemmin myönnetty nuoren viljelijän aloitustukea. Tuki voidaan kuitenkin myöntää, jos tuen saaja on luopunut jo myönnetystä tuesta eikä tuen maksamista ole aloitettu. Aloitustukiasetuksen 17 koskee yhteisömuotoista yritystä aloitustuen saajana. Aloitustukiasetuksen 18 koskee tilanpidon aloittamista. Pykälän 1 momentin mukaan tilanpito katsotaan aloitetuksi, kun hakija on luovutuskirjan tai kirjallisen vuokrasopimuksen perusteella saanut hallintaansa maatilan tai maatilan osan, jolla hakija on saavuttanut tai voi saavuttaa vähintään euron vuotuisen maatalouden yrittäjätulon. Aloitustukiasetuksen 18 :n 2 momentin mukaan aloittamisajankohta ratkaistaan sen hetken perusteella, jona hakija on allekirjoittanut luovutuskirjan tai vuokrasopimuksen ja saanut sillä hallintaansa: 1) yhden tai useamman tilan taikka tilan osan, jotka muodostavat maatilataloudellisen kokonaisuuden, jolla voidaan saavuttaa 9 :n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu yrittäjätulo; tai 2) niin paljon maatalousmaata yhdestä tai useammasta tilasta, että se yhdessä maatalousyrittäjän

6 ennestään hallitsemien alueiden kanssa muodostaa 1 kohdassa tarkoitetun maatilataloudellisen kokonaisuuden. Viimeksi mainitun pykälän 3 momentin mukaan, jos hallinta ei siirry luovutuskirjan allekirjoituspäivänä, luovutuskirjan allekirjoituksen ja hallinnan siirron ajankohdista jälkimmäinen katsotaan aloittamisen ajankohdaksi. Jos kiinteistö on saatu perinnönjaossa, osituksessa tai testamentilla, aloittamisen ajankohdaksi katsotaan hetki, jona perinnönjako, ositus tai testamentti on saanut lainvoiman. 26. Osakeyhtiölaki Osakeyhtiölain 17 :n 1 momentin mukaan toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta). Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi. Asianosaisten lausumat 27. A on katsonut olevansa oikeutettu nuoren viljelijän aloitustukeen kotitilalla aloitetun tilanpidon perusteella. A:n mukaan päätöksentekijät ovat käsitelleet tilanpidon aloittamisaikaa epäjohdonmukaisesti. Vuonna 2005 vähemmistöosakkuus X Oy:ssä ei ole mahdollistanut nuoren viljelijän aloitustukea. Nyt sama viranomainen on keskeyttänyt kotitilanpitoon jo myöntämänsä tuen maksamisen ja katsonut, että aikaisemman osakeyhtiön vähemmistöosakkuuden perusteella tukea kotitilanpidon aloittamiseen ei ole voitu myöntää. 28. Säännöksissä edellytetään tilanpidosta vastaavaksi yrittäjäksi ryhtymistä, ei pelkästään osallistumista tilanpitoon. Vastaavaa yrittäjää koskevan edellytyksen täyttyminen vähemmistöosakkuuden perusteella on tulkinnanvarainen. Vastaaminen tarkoittaa vastuussa olemista. Vähemmistöosakkuus ei osakeyhtiössä edusta minkäänlaista päätösvaltaa tai vastuuta yrityskokonaisuudesta. Loput 70 prosenttia yhtiön osakkeista on omistanut yksi osakas. Toimitusjohtajuus ei tuo omistusosuuteen verrattuna sellaista päätösvaltaa yhtiössä, jota laissa tarkoitetaan. Yleisesti on edellytetty vähintään 50 prosentin omistusosuuden täyttymistä. 29. TE-keskus on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei nyt tarkoitettu aloitustuki kohdistu aikaisemmin yhtiömuodossa harjoitettuun maatalouteen. Asiassa on kysymys siitä, onko A ryhtynyt ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi. TE-keskus on todennut, että aloittamistukea koskevat säännökset ovat tämän kaltaisissa tilanteissa hyvin tulkinnanvaraisia. 30. Keskeistä on se, onko komission asetuksen 13 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että kansallisesti voidaan tarkemmin määritellä ne kriteerit, joiden nojalla henkilön katsotaan aloittaneen toiminnan tilanpidosta vastaavana yrittäjänä. 31. Kysymys siitä, edellytetäänkö tuen myöntämisen estävältä aikaisemmalta toiminnalta samoja kriteerejä kuin tuen myöntämisen perusteena olevalta toiminnalta, on aiheellinen. Unionin lainsäädännössä asiaan ei liene otettu kantaa. Sinänsä tuettavalle toiminnalle asetettavat edellytykset voinevat olla täysin riippumattomia niistä seikoista, joiden perusteella määritetään tuen myöntämisen estävä aikaisempi toiminta. 32. Tarkemman määrittelyn puuttuessa maataloutta harjoittavan yhteisön osakkuus samoin kuin maatalousyhtymän osakkuus voidaan tulkita tilanpidosta vastaamiseksi omistusosuuden, työpanoksen tai määräysvallan suuruudesta riippumatta. Omistuksen kautta osakkaalle muodostuu taloudellinen riski sekä tietty tuotto-odotus yhtiön toiminnasta. Vaikka yhteisömuodossa harjoitettavan toiminnan osalta nuoren viljelijän aloitustuen ehtona on se, että määräysvalta yhteisössä on tukiedellytykset täyttävillä henkilöillä, ei tämän automaattisesti voi tulkita tarkoittavan, että tilanpidosta vastaamisella tarkoitettaisiin määräysvaltaa yhteisössä. Ennakkoratkaisupyynnön tarve 33. Kysymyksessä olevissa unionin asetuksissa säädettyjen nuorille viljelijöille myönnettävien erityisetujen tarkoituksena on neuvoston asetuksen johdantokappaleen mukaan helpottaa sekä tilanpidon aloittamista että sen jälkeistä tilan rakenteellista sopeuttamista.

7 34. Toisaalta on ilmeistä, että säädöksissä tarkoitettujen tukien tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden takaamiseksi sekä epäterveen kilpailun välttämiseksi säännösten soveltamisessa tulee myös varmistaa, ettei tuki käytännössä päädy sellaisille saajille, jotka eivät olisi tukeen oikeutettuja. 35. Neuvoston asetuksen 22 artiklan 1 alakohdan a alakohdan mukaan nuorten viljelijöiden aloitustukea myönnetään alle 40-vuotiaille henkilöille, jotka ryhtyvät ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaaviksi maatalousyrittäjiksi. Asetuksessa edellytetään 40 vuoden ikärajan lisäksi sitä, että henkilö ei ole aikaisemmin toiminut tilanpidosta vastaavana yrittäjänä. Asetuksessa ei kuitenkaan ole määritelty sitä, mitä siinä tarkoitetaan tilanpidosta vastaavalla maatalousyrittäjällä. Tällä määrittelyllä on vaikutusta paitsi siihen, milloin henkilö on ylipäätään oikeutettu aloitustukeen, myös siihen, milloin henkilön aikaisempi toiminta estää uuden tuen myöntämisen. 36. Neuvoston ja komission asetusten välitön sovellettavuus edellyttää, että niitä sovelletaan oikeussubjektien hyväksi taikka rasitukseksi ilman toimenpiteitä niiden siirtämiseksi kansalliseen lainsäädäntöön. Asian käsittelyn kuluessa on tullut esille myös kansallisten säännösten tulkinnanvaraisuus. Kansallisilla säännöksillä on asiassa merkitystä asetusten suora soveltuvuus huomioon ottaen vain siltä osin kuin asetukset mahdollistavat kansallisen sääntelyn. 37. Komission asetuksen 13 artiklan 4 kohdan mukaan tilanpidon aloittamisajankohta voidaan määritellä jäsenvaltioiden lainsäädännössä. Asiassa on tullut esille erilaisia näkemyksiä siitä, mitä aloittamisajankohdalla asetuksessa tarkoitetaan. Aloittamisajankohdalla voidaan tarkoittaa suppeammin sitä ajankohtaa, jolloin tilanpidon on katsottava ajallisesti alkaneen. Toisaalta aloittamisajankohdalla voidaan tarkoittaa myös laajemmin sen määrittelyä, milloin tilanpidosta vastaavana yrittäjänä toimimisen on katsottava alkaneen ja mitä seikkoja tässä arviossa olisi erityisesti otettava huomioon. 38. Korkeimman hallinto-oikeuden tiedossa ei ole, että unionin tuomioistuin olisi jo ottanut kantaa näihin kysymyksiin. Oikeudellinen arviointi 39. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana olevassa asiassa nuoren viljelijän aloitustukea on hakenut luonnollinen henkilö. Hän on aikaisemmin kohdassa 6 kuvatulla tavalla ollut vähemmistöosakkaana osakeyhtiössä, jonka toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä hän on toiminut. Lisäksi hän on saanut toiminnastaan palkkaa ja hänelle on määritelty osuus yhtiölle lasketusta niin sanotusta yrittäjätulosta. Ratkaistavana oleva kysymys liittyy siten siihen, millä edellytyksillä valittajan, hänen yhtiössä tapahtuneen toimintansa perusteella, voidaan katsoa luonnollisena henkilönä toimineen neuvoston asetuksen 22 artiklassa tarkoitettuna tilanpidosta vastaavana maatalousyrittäjänä. 40. Neuvoston asetuksen säännösten sanamuodon mukaan ei ole merkitystä sillä, missä oikeudellisessa muodossa toimintaa harjoitetaan. Erottelu toiminnan harjoittamisen muodon perusteella johtaisi myös viljelijöiden eriarvoiseen kohteluun. Näin ollen ei lähtökohtaisesti voida sulkea pois sitä, että myös yhtiömuodossa harjoitettu maataloustoiminta voi oikeuttaa luonnollisen henkilön nuoren viljelijän aloitustukeen, jonka hän on omissa nimissään hakenut. Johdonmukaisesti tämän kanssa olisi katsottava, että henkilön aikaisempi toiminta yhtiössä voi myös estää aloitustuen myöntämisen myöhemmin muun toiminnan perusteella. 41. Asian käsittelyn kuluessa on tuotu esiin erilaisia näkemyksiä siitä, onko edellytettävä, että yhtiössä toimiva henkilö omistaa enemmistöosuuden yhtiön osakekannasta ja käyttää yhtiössä määräämisvaltaa, jotta toiminta voitaisiin katsoa neuvoston asetuksen 22 artiklassa tarkoitetuksi yrittäjätoiminnaksi (tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä). Kansallisen aloitustukiasetuksen mukaan aloitustukea voidaan myöntää myös luonnolliselle henkilölle, joka ryhtyy yhteisön osakkaana harjoittamaan maataloutta, jos hän omistaa yli puolet yhtiön osakkeista ja nämä osakkeet tuottavat yli puolet yhtiön osakkeiden äänimäärästä. 42. Jos katsotaan, että yhtiömuodossa harjoitettavan toiminnan osalta tilanpidosta vastaava henkilö voi olla vain sellainen luonnollinen henkilö, joka omistaa enemmistön yhtiön osakkeista ja omaa enemmistön äänivallasta, seuraisi tästä johdonmukaisesti se, että vähemmistöosakkaana harjoitettua toimintaa yhtiössä ei voitaisi pitää aikaisempana neuvoston asetuksen 22 artiklassa tarkoitettuna toimintana eikä siten myöskään esteenä myöhemmän tukihakemuksen hyväksymiselle muun maataloustoiminnan perusteella.

8 43. Toisaalta voidaan esittää, että pelkästään osakeomistuksen suuruus ja siihen liittyvä äänivalta eivät ratkaise sitä, toimiiko henkilö tosiasiallisesti yhtiössä, saako hän siitä yrittäjätuloa ja kantaako hän siitä yrittäjälle tunnusomaista riskiä. 44. Asian käsittelyssä on tuotu esille myös erilaisia näkemyksiä siitä, millainen merkitys neuvoston asetuksen 22 artiklaa tulkittaessa on annettava maataloudesta saavutettavan tai saavutetun vuotuisen tulon suuruudelle. 45. Kansallisen lainsäädännön mukaan tilanpito katsotaan aloitetuksi, kun hakija on saanut hallintaansa maatilan tai sen osan, jolla hakija on saavuttanut tai voi saavuttaa vähintään euron vuotuisen yrittäjätulon. 46. Ei kuitenkaan liene perusteltua ainakaan yhtiömuotoisen toiminnan osalta ajatella, että yli euron vuotuisen tulotason saavuttanut yhtiön vähemmistöosakas yksin tällä perusteella katsottaisiin aina automaattisesti tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi neuvoston asetuksen tarkoittamassa merkityksessä. Tällainen tulkinta johtaisi siihen, että vähemmistöosakkaalle tämän omistukseen suhteutettu aikaisempi yli euron suuruinen osuus yhtiölle lasketusta vuotuisesta tulosta estäisi nuoren viljelijän aloitustuen riippumatta siitä, missä määrin henkilö on itse osallistunut maatalouden harjoittamiseen. 47. Asiassa on myös arvioitava, mikä merkitys on annettava tuen saajan aikaisemmalle asemalle maataloutta harjoittavan yhtiön johdossa. Esillä olevassa tapauksessa arvioitavaksi tulee yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä toimimisen merkitys, kun arvioidaan sitä, ryhtyykö henkilö ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi neuvoston asetuksen 22 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Suomen osakeyhtiölain mukainen toimitusjohtajan vastuu on kuvattu edellä kohdassa Komission asetuksen 13 artiklan 6 kohdalla saattaa olla merkitystä arvioitaessa tilanpidosta vastaavan maatalousyrittäjän käsitettä siinä tilanteessa, että toimintaa harjoitetaan yhtiömuodossa. Artiklan mukaan, jos nuori viljelijä ei toimi tilan ainoana vastaavana maatalousyrittäjänä, voidaan soveltaa erityisedellytyksiä. Näiden edellytysten on vastattava tilan ainoana tilanpidosta vastaavana maatalousyrittäjänä toimivalle nuorelle viljelijälle asetettuja edellytyksiä. 49. Asiassa on vielä noussut esiin kysymys siitä, edellyttääkö tuen epääminen tai jo myönnetyn tuen maksamisen keskeyttäminen nyt tarkoitetulla perusteella, että tuensaaja aikaisemman toimintansa perusteella olisi voimassa olevien säännösten mukaan ollut aloitustukeen oikeutettu. Ja toisaalta, jos näin on, voidaanko tukiedellytysten arviointi aikaisemman toiminnan osalta tehdä yleisempänä kokonaisarviointina tai erilaisin painotuksin kuin silloin, kun kysymys tosiasiallisesti on mainittuun toimintaan perustuvan tuen myöntämisestä. 50. Edellä kohdassa 37 on viitattu komission asetuksen 13 artiklan 4 kohdan tulkintaan. Sen mukaan yksittäinen päätös nuoren viljelijän aloitustuen myöntämisestä on tehtävä 18 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta, siten kuin tilanpidon aloittaminen määritellään jäsenvaltioiden voimassa olevassa lainsäädännössä. Edellä kohdassa 25 kuvatun valtioneuvoston asetuksen 299/ :ssä on määritelty se, milloin tilanpito katsotaan aloitetuksi. 51. Korkein hallinto-oikeus katsoo olevan tulkinnanvaraista, onko komission asetuksen nojalla kuitenkaan voitu kansallisesti antaa esimerkiksi sen kaltaisia määräysvaltaa osakeyhtiössä koskevia määräyksiä, joista säädetään valtioneuvoston asetuksen 299/ :n 1 momentissa ja 16 :ssä. Kyseiset säännökset määrittävät tosin omalta osaltaan tilanpidon aloittamista ja sitä, onko tilanpito katsottava aloitetuksi aikaisemmin vai onko kysymys ensimmäistä kertaa harjoitettavasta toiminnasta. Samalla ne kuitenkin määrittävät myös sitä, mitä tarkoitetaan tilanpidosta vastaavalla yrittäjällä ja vaikuttavat neuvoston asetuksen 22 artiklan soveltamisalaan. 6 Ennakkoratkaisukysymykset Korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun seuraavista kysymyksistä:

9 1. Miten neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/ artiklan 1 kohdan a alakohtaa ( ryhtyvät ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi ) ja komission asetuksen (EY) N:o 1974/ artiklan 4 ja 6 kohtaa on tulkittava tilanteessa, jossa maataloutta harjoitetaan osana yhtiömuotoista toimintaa? Kun arvioidaan sitä, onko henkilö ryhtynyt ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi, onko ratkaisevaa merkitystä aikaisemman toiminnan arvioinnissa annettava sille, että henkilöllä on osakeomistukseen perustuva määräämisvalta yhtiössä; sille, mikä on hänen maataloudesta saamansa tulon määrä; vai sille, onko hänen toimintansa yhtiössä erotettavissa toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäiseksi tuotantoyksiköksi? Vai tuleeko tilanpidosta vastaamista arvioida kokonaisuutena ottaen edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioon henkilön asema yhtiössä, sekä se, kantaako hän tosiasiassa yrittäjätoimintaan kuuluvan riskin? 2. Kun arvioidaan aikaisemman toiminnan merkitystä myönnettäessä tukea muun toiminnan perusteella, onko tilanpidosta vastaamista tulkittava samalla tavalla aikaisemman toiminnan ja tukihakemuksen perusteena olevan toiminnan osalta? Edellyttääkö neuvoston asetuksen 22 artiklassa tarkoitetun nuoren viljelijän aloitustuen epääminen aikaisemmin harjoitetun toiminnan perusteella, että aikaisempi toiminta olisi voimassa olevien säännösten mukaan lähtökohtaisesti ollut tukikelpoista toimintaa? 3. Onko komission asetuksen 13 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että sen nojalla voidaan kansallisessa lainsäädännössä täsmentää tai tarkemmin määritellä ne edellä 1. kysymyksessä mainitut kriteerit, joiden nojalla henkilön katsotaan aloittaneen toiminnan tilanpidosta vastaavana yrittäjänä, vai oikeuttaako säännös ainoastaan määrittämään tilanpidon aloittamisajankohtaa? Saatuaan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun yllä oleviin kysymyksiin korkein hallinto-oikeus antaa lopullisen päätöksensä täällä vireillä olevassa valitusasiassa. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Tuula Pynnä, Matti Halén, Eila Rother ja Hannele Ranta-Lassila. Asian esittelijä Mia Ekman.

Valtioneuvoston asetus maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta 3 1 momentti, 16 1 ja 3 momentti ja 18

Valtioneuvoston asetus maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta 3 1 momentti, 16 1 ja 3 momentti ja 18 Vuosikirjanumero KHO:2013:24 Antopäivä 5.2.2013 Taltionumero 423 Diaarinumero 313/2/10 Nuoren viljelijän aloitustuki - Tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä - Tilanpidon aloittaminen - Aikaisemmin harjoitettu

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012 MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Nuoren viljelijän aloitustuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta toiselle ja takaa

Lisätiedot

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallon katu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 LAILA LUOMA 7.2.2017 PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- TYÖTÄ EI

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Sivu 1 9.6.2015 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Nuoren viljelijän aloitustuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Laki. maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta

Laki. maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) 8 :n 3 momentti ja 67, muutetaan 5

Lisätiedot

Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä ja jolla on määräysvalta.

Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä ja jolla on määräysvalta. 1 (8) Nuoren viljelijän tuki (EU), kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali 1. Tukiehdot Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä

Lisätiedot

OHJELMAKAUSI 2007-2013 - viljelijätuet 2008 - tuet tallien uudisrakennuksiin, laajennuksiin ja peruskorjauksiin

OHJELMAKAUSI 2007-2013 - viljelijätuet 2008 - tuet tallien uudisrakennuksiin, laajennuksiin ja peruskorjauksiin OHJELMAKAUSI 2007-2013 - viljelijätuet 2008 - tuet tallien uudisrakennuksiin, laajennuksiin ja peruskorjauksiin Esko Leinonen Maaseutuvirasto Hevosjalostusliittojen toiminnanjohtajien ja ProAgrian neuvojien

Lisätiedot

Nuoren viljelijän aloitustuki

Nuoren viljelijän aloitustuki Nuoren viljelijän aloitustuki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Mauri Räsänen 7.2.2013 1 Tuen saaja Tuen saaja on luonnollinen henkilö iältään hakemuksen vireille tulessa vähintään 18 vuotta ja (ennen kuin täyttää

Lisätiedot

NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUKI

NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUKI NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUKI 2015-2020 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallonkatu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 Laila Luoma 30.102017 Maatalouden rakennetuet 2014-2020 Lypsykarjatalous

Lisätiedot

NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS

NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS Kevät 2015. Yleistä Suora tuki Aktiiviviljelijän määritelmä Rahoituskuri Täydentävät ehdot Suorien tukien 200 euron alaraja Maksetaan koko maassa Haetaan

Lisätiedot

Nuoren viljelijän aloitustuki

Nuoren viljelijän aloitustuki Korkeampi tuki - Yrittäjätulo 25 000 Nuoren viljelijän aloitustuki - Tuki yht. 70 000, avustus 35 000, korkotuki + varainsiirtoverovapaus 35 000 - Lainaa enintään 230 000 Alempi tuki - Yrittäjätulo 15

Lisätiedot

NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2014

NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2014 NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2014 Pirkanmaan ELY-keskus Maaseutu ja energia Rahoituspäällikkö Heli Hantula p. 0295 036 044 Maatalousrahoituksen asiantuntija Mikko Teivaala p. 0295 036 108 Maksatusasiantuntija

Lisätiedot

Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet

Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet 12.12.2017 Sivu 1 12.12.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea tilanpidon aloittamiseen

Lisätiedot

NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2009-2013

NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2009-2013 NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2009-2013 Pirkanmaan ELY-keskus Maaseutu ja energia Rahoituspäällikkö Heli Hantula p. 050 395 0128 Maatalousrahoituksen asiantuntija Mikko Teivaala p. 040 736 8741 Maksatusasiantuntija

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Maaliskuu 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Maaliskuu 2015 MAATALOUDEN RAKENNETUET 2015-2020 Nuoren viljelijän aloitustuki 1 Kuka voi saada aloitustukea? Hakija vähintään 18 ja enintään 40-vuotias Ryhtyy päävastuulliseksi maanviljelijäksi ensimmäistä kertaa Riittävä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2014 Laki. maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2014 Laki. maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014 1187/2014 Laki maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2014 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Nuoren viljelijän aloitustuki

Nuoren viljelijän aloitustuki Nuoren viljelijän aloitustuki Soini Kattilakoski Yritystutkija Pohjanmaan ELY-keskus Kokkolan toimipiste viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.4.2015 1 Pykäliä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

HE 27/2018 vp. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa ja sovellettaviksi 1 päivästä tammikuuta 2018.

HE 27/2018 vp. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa ja sovellettaviksi 1 päivästä tammikuuta 2018. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maatalouden rakennetuista annetun lain 13 :n sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki MAATALOUDEN RAKENNETUET 2015-2020 Nuoren viljelijän aloitustuki 1 Joulukuu 2016 Ulla Torppa Kuka voi saada aloitustukea? Hakija Vähintään 18- ja enintään 40-vuotias Ryhtyy päävastuulliseksi maanviljelijäksi

Lisätiedot

Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Kuopio

Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Kuopio Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä Kuopio 23.3.2017 Sivu 1 29.3.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

HE 65/2009 vp. rakennus- tai toimenpidelupaa ja asiaa koskevan valituksen käsittely eri oikeusasteissa

HE 65/2009 vp. rakennus- tai toimenpidelupaa ja asiaa koskevan valituksen käsittely eri oikeusasteissa HE 65/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden rakennetuista

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET

MAATALOUDEN RAKENNETUET MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Mauri Räsänen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 2015 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Aloitustuesta saat apua, kun aloitat viljelijänä ensimmäistä kertaa. Tuki helpottaa

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä

Lisätiedot

Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus. Iisalmi

Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus. Iisalmi Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus Iisalmi 29.11.2017 Sivu 1 30.11.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea tilanpidon

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista

Lisätiedot

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä

Lisätiedot

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Iisalmi

Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Iisalmi Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä Iisalmi 4.12.2017 Sivu 1 5.12.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea

Lisätiedot

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia

Lisätiedot

Aloitustuki Pohjjanmaan ELY-keskus Torppa Ulla puh

Aloitustuki Pohjjanmaan ELY-keskus Torppa Ulla puh Aloitustuki 2015-2020 Pohjjanmaan ELY-keskus puh. 050 3128659 30.10.2018 Tuen saamisen edellytykset Tuen hakija vähintään 18- ja enintään 40-vuotias Ryhtyy päävastuulliseksi maanviljelijäksi ensimmäistä

Lisätiedot

Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus. Lapinlahti

Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus. Lapinlahti Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus Lapinlahti 21.11.2016 Sivu 1 22.11.2016 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10

Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET

MAATALOUDEN RAKENNETUET MAATALOUDEN RAKENNETUET * Maatilojen rahoitustuki - - Nuoren viljelijän aloitustuki (avustus ja korkotuki) - - Maatalouden investointituki (avustus, korkotuki ja valtiontakaus) * Kiinteistökauppojen varainsiirtoverovapaus

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa:

Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa: Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 919/03.03.00/2016 ELY-keskukset Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista koskeva Maaseutuviraston määräys

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUEN HAKEMINEN

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUEN HAKEMINEN Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUEN HAKEMINEN Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Heikki Mäntykoski 20.5.2015 1 E-P:N ELY:N MAATALOUSRAHOITUKSEN PARISSA TYÖSKENTELEVÄT HENKILÖT VALTAKUNNALLISEN

Lisätiedot

Tukikoulutus 2015. Visa Merikoski MTK-Pirkanmaa

Tukikoulutus 2015. Visa Merikoski MTK-Pirkanmaa Tukikoulutus 2015 Visa Merikoski MTK-Pirkanmaa Asiat - MTK-Pirkanmaan rooli tukikoulutuksessa - Mistä lisätietoa tukien ehdoista jne. - Vain jäsenille Reppu, siellä videoituja esityksiä tuki kerrallaan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä

Lisätiedot

NUOREN VILJELIJÄN TUKI Jussi Joutsiniemi. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

NUOREN VILJELIJÄN TUKI Jussi Joutsiniemi. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. NUOREN VILJELIJÄN TUKI 2016 Jussi Joutsiniemi Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Vuoden 2016 haku Vuonna 2015 tukea hakeneilla ikärajaa ei enää tarkasteta Uudet hakijat

Lisätiedot

Päätös. Laki. maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 137/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Laki. maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Laki. maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1000/2012 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 6 ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi

MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/04.00.00/2018 Voimassaoloaika 8.2.2018 - toistaiseksi Valtuutussaannokset Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista (986/2011) Koittalaki (253/1995) MAASEUTUVIRASTON

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys laiksi maatalouden rakennetuista annetun lain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan maatalouden rakennetuista annettua lakia muutettavaksi siten, että korkotukilainojen korkotukea

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 74/06 Dnro 3644/01/2006 8.9.2006 Voimassaoloaika 13.9.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 44/2000) 11 4 mom.

Lisätiedot

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

HE 17/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonhaittakorvauksesta, sekä eräistä muista ympäristön ja

HE 17/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonhaittakorvauksesta, sekä eräistä muista ympäristön ja Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio. 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio. 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Perustuki Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi tukialue 2015

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 tilatuen käsittelyssä noudatettavista menettelyistä.

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 tilatuen käsittelyssä noudatettavista menettelyistä. Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 tilatuen

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016

Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016 Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 877 Diaarinumero 2017/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Ohje luottolaitosten merkittävien sijoitusten ilmoittamisesta Rahoitustarkastukselle

Ohje luottolaitosten merkittävien sijoitusten ilmoittamisesta Rahoitustarkastukselle lukien toistaiseksi 1 (5) Luottolaitoksille Ohje luottolaitosten merkittävien sijoitusten ilmoittamisesta Rahoitustarkastukselle Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain (SK:503/1993) 4 :n 2 -kohdan

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2001 N:o 794 798 SISÄLLYS N:o Sivu 794 Valtioneuvoston asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 * YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 * Asiassa C-5/97, jonka Belgian Raad van State on saattanut EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston

Lisätiedot

Laki. maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta

Laki. maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta Laki maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013) 8 :n 1 momentin 6 kohta, muutetaan 6

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 663 669 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 365/2013 Laki. elintarvikelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 365/2013 Laki. elintarvikelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013 365/2013 Laki elintarvikelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius Lakikoulutuspäivä Rahoituslaki, rahoitusasetus, tukikelpoisuusasetus, valtionavustuslaki Rahoituslain soveltamisala rakennerahastoasioissa jakautuu kahteen eri malliin. 1) Osa rakennerahastotoimijoista

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen rahoituslain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maaseutuelinkeinojen rahoituslakia siten,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö

Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta

Lisätiedot