19 Kampin kappelin rakentamisen loppuraportti ja ehdotus sosiaali- ja työtilojen ratkaisuksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "19 Kampin kappelin rakentamisen loppuraportti ja ehdotus sosiaali- ja työtilojen ratkaisuksi"

Transkriptio

1 180/ Kampin kappelin rakentamisen loppuraportti ja ehdotus sosiaali- ja työtilojen ratkaisuksi Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Kampin kappelin kustannusseurantaraportin laskelman loppukustannusennusteen (7,5 milj. euroa). Käsittely Päätös Asiasta käytettiin viisi puheenvuoroa. Esitys hyväksyttiin. Päätöshistoria Yhteinen kirkkoneuvosto Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan ) merkitä Kampin kappelin kustannusseurantaraportin laskelman loppukustannusennusteen (7,5 milj. euroa) tiedoksi; 2) esittää sen yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi, 3) hyväksyä kappelin sosiaali- ja työtilojen ratkaisuksi Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n suunnitelman niiden rakentamisesta kohtaamis- / keskustelutilojen taakse ulkoportaan alle. Selostus Kampin kappeli on tullut maksamaan kaksi kertaa alkuperäistä käsitystä enemmän. Toisaalta kappelissa on käynyt alkuperäistä käsitystä enemmän ihmisiä, vajaassa kymmenessä kuukaudessa ( ) tuli kävijää täyteen. Kolmas näkökohdista on, että kustannuspaineessa liitännäistilat tulivat liian pieniksi ja työ- ja taukotiloihin on tarve tehdä parannus.

2 Alkuperäiset kustannusarviot teetettiin asiantuntijakustannussuunnittelijalla ja varmuudeksi myös projektinjohtourakoitsijalla. Näistä suurempi oli 3,2 milj. euroa, johon esittelijä lisäsi kustannusnousuvaikutuksen päätyen 3,5 milj. euroon. Kohteeseen valittiin luonnokset tehneen Arkkitehtitoimisto K2S:n lisäksi parhaat puitejärjestelytoimistot. Suunnittelua vietiin eteenpäin vuorovaikutuksessa neljän kaupungin virastopäällikön kanssa. Hankintalain mukaisen kilpailullisen neuvottelumenettelyyn tuli kolme urakoitsijaa. Näistä valittiin teknis-taloudellisesti arvioiden kustannuksiltaan keskimmäinen projektinjohtourakoitsija PAKRAK Oy. Urakkasopimusvaiheessa parhaan ymmärryksen mukaan ja urakka tarjousten perusteella hankkeen laskettiin maksavan 5 milj. euroa. Toteutusvaiheessa jouduttiin toteamaan kuukausittain, että tämä rakennus on laskettua työläämpi ja kalliimpi. Rakennus on kuin suuri tilataideteos ja jonka geometria muuttuu jatkuvasti kaikkien kolmen akselin suuntaan, osoittautui lähes kaikkien töiden suhteen työläämmäksi kuin oli laskettu. Ei siis ole pelkästään 3 5 syytä siihen, miksi kustannukset eivät pitäneet, vaan lähes kaikki tehtävät / urakat olivat tässä laskutyömäisessä toteutuksessa enemmän työtunteja vaativaa ja siksi kalliimpi kuin budjetoidut kustannukset. Ainoastaan rakennuttajan omat toimenpiteet tulivat budjetoitua halvemmaksi. Viittaus loppuraporttiin (Liite: Kampin kappelin rakentamisen loppuraportti) kustannuslaskentalomakkeeseen, kustannusseuranta Rakennuttaminen ja hallinnointi pos ja erillishankinnat pos alittivat siis budjetin. Suunnittelu pos nousi kustannuksiltaan kaksinkertaiseksi ja rakennesuunnittelupalkkio on vielä neuvottelun alainen. Samoin itse rakentamisen kustannukset (pos. 7150) nousivat kaksikertaisiksi tässä mitä työläimmässä hankkeessa, vaikka missään työvaiheessa tai työssä ei epäonnistuttu. Yhteinen kirkkovaltuusto onkin nostanut enimmäiskustannusarvion 7 milj. euroon ja edellyttänyt selvitystä kustannusnoususta. Rakentamisvaiheen kustannukset selviävät pääjaottelulla em. kustannusseurantaraportista ja kirjanpidosta. Hankkeeseen meni työtunteja reilusti yli kaksinkertainen määrä budjetointiin nähden. Kohteen materiaaleissakaan ei säästetty. Työmaalla tehtiin rakennustaidetta ja laatua, laadusta tinkimättä. Työntekijäksi ei alaurakoissa aina voitu valita halvinta ja tekijöitä oli osin vaikea löytää. Puuta meni paljon enemmän mm. sisäverhouksen tervaleppää. Rakennuksen uskotaan vastaavasti olevan pitkäikäinen ja sitä on edistetty siten, että ulkoverhouksessa jokaisessa kuusirimassa on minitippanokka.

3 Kustannuksia pitää ajatella siten, että rakennus kestää satoja vuosia ja on puurakennukseksi verraten huoltovapaa. Kampin kappelin myötä onkin syntynyt tilanne, että Helsingin seurakuntayhtymän kaksi vanhinta, Östersundomin kappeli / kirkko v ja Vanha kirkko v.1826 ja kaksi nuorinta Viikin kirkko v.2005 ja Kampin kappeli v ovat perustuksista ylöspäin puurakenteisia. Sosiaali- ja työtilakysymys Kampin kappelin suuri kävijämäärä asettaa haasteita kaupungin sosiaaliviraston ja seurakuntayhtymän työntekijöille. Suunnitteluvaiheessa pyrittiin säästämään kustannuksissa ja tingittiin työtiloista. Nyt on käytännöksi muodostunut, että kohtaamis- /keskustelutilaksi varattu tilasta on tullut työtekijöiden tila. Tilanteen parantamiseksi esittelijä on teettänyt kohteen arkkitehdillä muutossuunnitelman (Liite: Kampin Kappeli_laajennusluonnos_ ), jossa ulkoportaiden alapuolinen tila lämpöeristettäisiin ja rakennettaisiin työ- ja sosiaalitiloiksi. Näin keskustelu-/kohtaamistilat saataisiin alkuperäiselle paikalleen. Esittelijä esittääkin, että em. suunnitelman mukaista tilaratkaisua sekä tuulikaapin rakentamista lähdetään edistämään. Muutokselle, joka työntyy kaupungin puolelle, tulee ensin saada muutostyölupa ja toteutus kannattaa pyrkiä ajoittamaan loka-marraskuulle, jolloin kappelissa on vähiten kävijöitä. Työt voidaan, niin päätettäessä, tehdä kiintiöimättömän määrärahavarauksen varoin, jolloin budjettia ei tarvitse muuttaa. Kustannusarvio selviää hankkeen edetessä, mutta summa jäänee alle euroa. Vuokra- ja yhteistoimintasopimukset ovat osin auki esittelijä kertoo tilanteen kokouksessa. Tässä hienossa hankkeessa on koko ajan annettu päättäjille kaikki tieto, mikä esittelijällä asiantuntijoineen on kulloinkin ollut. Eli nyt on käsitys, että lopulliset kustannukset mahtuvat 7,5 milj. euroon, vaikka rakennesuunnittelijalle jouduttaisiin lisää korvaamaan. Kustannuksia pyritään vastaavasti alentamaan hakemalla vuokrasopimuksen solmimisen jälkeen rakennuksen alv kuluja osin takaisin. Tämä raportti liitteineen on toivottavasti päättäjille tarpeeksi kattava. Ylläpitovaiheesta on Haahtelan tietoaineistolla tuotettu 100 vastaisen vuoden ylläpito- ja korjauskustannukset nykyrahassa, jota kuvaa laskentajärjestelmäkaavio (Liite: Kampin kappelin elinkaarikustannukset). Sen mukaan ylläpito maksaa n. 15 euroa/m 2 /kk ilman pääomakustannuksia. Laskelma lähtee siitä, että sekä ulko- että sisäverhous kestää aikaa ja näitä kalliita rakenteita ei jouduta pitkään aikaan uusimaan. Kampin kappeli on saanut mm. seuraavia tunnustuksia / palkintoja

4 Chigago Athenaeum International Architecture Award 2010 (USA) Puupalkinto 2012 kunniamaininta (Suomi) Rakentamisen ruusu 2012 kunniamaininta (Suomi) Best building of the year 2012, Form Nordic Architecture & Design magazine (Ruotsi) Vuoden 2012 kristillinen mediakirkko, Kristillinen Medialiitto (Suomi) Ehdokkuudet European Union Prize for Contemporary Architecture - Mies van der Rohe Award 2013, ehdokkuus (Espanja) The International Prize for Sacred Architecture 2012, ehdokkuus (Italia) Liitteet 6 Kampin kappelin rakentamisen loppuraportti 7 Kampin Kappeli, laajennusluonnos Kampin kappelin elinkaarikustannukset

5

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 216 Keskustakirjaston projektinjohtourakka; urakoitsijan valinta HEL 2015-001242 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 63/673 496, Töölönlahdenkatu 4-10 Päätös A päätti

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3/2013 Yhteinen kirkkovaltuusto

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3/2013 Yhteinen kirkkovaltuusto Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3/2013 Yhteinen kirkkovaltuusto Aika 18.04.2013 klo. 18:00-20:00 Paikka Seurakuntien talo, Kolmas linja 22 B Saapuvilla olleet jäsenet Jyrki Kivekäs Antti Lanamäki

Lisätiedot

47 Lehtisaaren korttelin 30203 tonteilla 3 ja 4 sijaitsevan senioritalohankkeen ja ryhmäkotihankkeen kustannusarvion muuttaminen

47 Lehtisaaren korttelin 30203 tonteilla 3 ja 4 sijaitsevan senioritalohankkeen ja ryhmäkotihankkeen kustannusarvion muuttaminen Yhteinen kirkkoneuvosto 245 5.9.2013 116/2013 47 Lehtisaaren korttelin 30203 tonteilla 3 ja 4 sijaitsevan senioritalohankkeen ja ryhmäkotihankkeen kustannusarvion muuttaminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto

Lisätiedot

Anssi Pellervo Lassila

Anssi Pellervo Lassila SEINÄJOKI Tiedekatu 2, FI-60320 Seinäjoki +358 6 414 1225 HELSINKI Eteläinen Hesperiankatu 8, FI-00100 Helsinki +358 50 364 8305 Anssi Pellervo Lassila Syntynyt 9.3.1973 Soinissa Opinnot ja tutkinnot Arkkitehdin

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5) Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 99 Lasten päiväkoti Fallpakan uudisrakennuksen (pääurakan työt) pääurakoitsijan valinta HEL 2014-004764 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 107/679 507, Fallpakankuja

Lisätiedot

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Teemu Alavenetmäki RI (AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos rakennuttajainsinööri Sisältö Suunnittelu Kilpailutus ja urakoitsijoiden valinta Rakentaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 125 Jälkivahinkojen torjunta, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013850 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä City-Air Oy:n, Glenwood Oy:n, Nordhaus Partners

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102 19.10.2015 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 Yhden asuntotontin vuokrauspäätös ja viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihakun 2014) Valmistelijat

Lisätiedot

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 575/2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita kirkkoherra Teemu Laajasalon virkasuhteiseen, oman viran ohella virkaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5 19.12.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 4.4.2016 122 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin 47540 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki 635/2015 59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tiedoksi toimintakulttuurin muutoksen

Lisätiedot

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015 AIKA Maanantaina 31. elokuuta 2015 klo 15 17.25 PAIKKA Längelmäen seurakuntatalo LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha KOPPANEN Elina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (6) Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK

ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Tarjoaa ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta sekä nuorille että aikuisille Kaksitoista omistajakuntaa: Hankasalmi,

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 05.01.2012 1 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Julkinen puurakentaminen tilaajan näkökulmasta

Julkinen puurakentaminen tilaajan näkökulmasta Julkinen puurakentaminen tilaajan näkökulmasta Case Lusto ja Haltia Timo Kukko Nuuksiokeskus Oy / Suomen luontokeskus Haltia Puurakentaminen on hieno mahdollisuus julkiselle rakentamiselle Rakennus on

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07. Tekninen lautakunta 3 27.01.2016 Tekninen lautakunta 78 20.07.2016 Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.00/2016 TELA 27.01.2016 3 Äänekosken kaupungin tilapalvelut on tehnyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 39 Kirkkoneuvosto 4/2014 19.5.2014

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 39 Kirkkoneuvosto 4/2014 19.5.2014 39 36 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 19.5.2014 36 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015 AIKA Torstaina 4. kesäkuuta 2015 klo 10-11 PAIKKA Eräjärven seurakuntatalo, Eräjärventie 1553 LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KOPPANEN Elina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2010 KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Uudenkaupungin uimahalli

Uudenkaupungin uimahalli Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (5) Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta (HKL) Raj/5 1.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (5) Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta (HKL) Raj/5 1.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (5) 190 Metrovarikon kehittäminen, vaihe 3, urakoista päättäminen HEL 2011-008528 T 02 08 03 00 Päätös Liikennelaitos -liikelaitoksen päätti oikeuttaa liikennelaitoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1949/2016 02.07.00 52 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli 85127 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2014 Tekninen lautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2014 Tekninen lautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2014 Tekninen lautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Tiistai 29.4.2014 klo 18.00 18.45 Isonkyrön

Lisätiedot

JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI

JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI Radisson Blue Hotel 8.10.2015 Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Consti yrityksenä / Jan Viitala 2 Julkisivukorjaus constikkaasti

Lisätiedot

PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA. 20.01.2015 Sivu 1/7. Tilaaja: Sastamalan vesi Tampereentie 7 B 38200 Sastamala. Hanke: Nuupalan vesitorni, Sastamala

PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA. 20.01.2015 Sivu 1/7. Tilaaja: Sastamalan vesi Tampereentie 7 B 38200 Sastamala. Hanke: Nuupalan vesitorni, Sastamala 20.01.2015 Sivu 1/7 Tilaaja: Sastamalan vesi Tampereentie 7 B 38200 Sastamala Hanke: Nuupalan vesitorni, Sastamala PERUSKORJAUS HS-Tec Oy Nallekarhuntie 13, 36100 Kangasala puh. 0500-624808, faksi (Fax.nro)

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 85 Kirkkoneuvosto 8/2010 08.12.2010

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 85 Kirkkoneuvosto 8/2010 08.12.2010 85 83 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 08.12.2010 83 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 4.2.2014 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 4.2.2014 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 4.2.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.2.2014-11.3.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/6 15.12.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/6 15.12.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (6) 540 Suurten lavakokojen käytöstä maksettava korvaus lumenajossa kilpailutetuissa ylläpitourakoissa HEL 2015-012090 T 10 05 03 Päätös päätti suuremmista lavakoista

Lisätiedot

Nyt esitellään vuoden 2014 ensimmäiset projektien raportit, joita ovat:

Nyt esitellään vuoden 2014 ensimmäiset projektien raportit, joita ovat: 235/2014 103 Projektien väliraportit 03/2014 Päätösehdotus Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi investointiprojektien kolmannesvuosiraportit esittelyosan ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Hanke Nro Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen Tilaaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2 Tilaaja: Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen Hanke: Malmin hautausmaa, huoltorakennus K57 ja vedenpumppausasema HANKINTAHINTA 1.1 Laskenta-aineisto Hankintahinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (6) 5 Monivuotisten kasvien taimihankinnan puitejärjestely 2017 2018 hankintayhteistyössä Helsingin kaupungin rakentamispalvelun (Stara) kanssa HEL 2017-001449

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (8) 81 Korttelin K4 pohjoisosa; kaupunginmuseon peruskorjauksen rakennustekniset, sähkö-, putki-, rakennusautomaatio- ja turvaurakan työt; urakoitsijoiden valinta

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Teknisen palvelukeskuksen lisämäärärahaesitys /käyttötalous TEKLTK 20.10.2015 135 Palkkamäärärahojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 227 Jakomäen Kiinteistöt Oy/Kankaretie 9 a ja b, peruskorjauksen urakkatarjoukset ja urakkasopimusten tekeminen HEL 2011-009630 T 02 08 03 00 Att 73148 Päätös

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Euran kunta Terveyskeskus-vanhainkodin peruskorjaus ja laajennus

Euran kunta Terveyskeskus-vanhainkodin peruskorjaus ja laajennus Euran kunta Terveyskeskus-vanhainkodin peruskorjaus ja laajennus Työmaaraportti nro 10 maaliskuu 2015 - huhtikuu 2015 Päiväys: 30.4.2015 Raportin laatija: Rantanen Markus SISÄLLYS 1 TYÖMAATILANNE JA AIKATAULU...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 8-2012 1

Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 8-2012 1 Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 8-2012 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8-2012 Kirkkoneuvosto Aika: MA 26.11.2012 KLO 16.30 Paikka: Seurakuntakoti Jäsenet: Antola Tuomas puheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 27.3.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 27.3.2013 klo 16.30 17.15 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen

Lisätiedot

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014 Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014 Hankintalain tavoitteita Heka Vesala Viitankruununtie Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä Turvata

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 31 22.05.2014. 31 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 31 22.05.2014. 31 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 31 Asianro 3719/08.01.00/2012 Oikaisuvaatimus Vehmersalmen joukkoliikennepalveluista tehtyyn päätökseen Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Osakaslähtöinen putkiremontti - kuinka remontti saadaan onnistumaan. Case: Asunto Oy Säästötuki

Osakaslähtöinen putkiremontti - kuinka remontti saadaan onnistumaan. Case: Asunto Oy Säästötuki Osakaslähtöinen putkiremontti - kuinka remontti saadaan onnistumaan Case: Asunto Oy Säästötuki Maunula 1962 AsOy Säästötuki on osa maisteri Martti Ilveskorven 1961-1962 rakennuttamaa korttelia AsOy Säästötuki,

Lisätiedot

Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013

Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013 Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013 Yhteishankkeessa mukana olleet kohteet As Oy Saarenaura Saarenvainionkatu 11 valm. 1970 As Oy Saarenkarhi Saarenvainionkatu 13 valm. 1971 As Oy Saarenkuokka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 72 Herttoniemen Fastholmassa sijaitsevan pientalon tarjouskilpailun ratkaiseminen HEL 2015-000401 T 10 01 03 Päätös päätti hylätä Herttoniemen Fastholman pientalosta

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika

Lisätiedot

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 575/2016 340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

Kilpailuttamisen tuloksia Ismo Kohonen

Kilpailuttamisen tuloksia Ismo Kohonen Kilpailuttamisen tuloksia 2016 Ismo Kohonen 22.4.2016 Kilpailuttaminen 2016 Hoidon alueurakat jaetaan vaativuutensa mukaan kolmeen eri luokkaan (perusurakoihin, vaativiin ja erittäin vaativiin urakoihin)

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen on pakko ja mahdollisuus

Energiatehokas rakentaminen on pakko ja mahdollisuus Energiatehokas rakentaminen on pakko ja mahdollisuus Petteri Lautso Kestävän kehityksen johtaja, Ruukki Construction 1 Miksi rakentamisen pitäisi muuttua? 2 Viranomaiset ajavat energiatehokkampaa rakentamista

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012. keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012. keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012 seurakuntatalo, takasali JÄSENET VARAJÄSENET Markku Huttunen Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 20.2.2014 N:o 2/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 17.2.2014 Sivu 11

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 20.2.2014 N:o 2/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 17.2.2014 Sivu 11 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 17.2.2014 Sivu 11 Kokousaika Torstai 20.2.2014 kello 16.30 18.20 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja, poissa

Lisätiedot

Kuivaketju 10. Virtain kaupungin keskuskeittiö Virtain kaupunki Raimo Pirhonen

Kuivaketju 10. Virtain kaupungin keskuskeittiö Virtain kaupunki Raimo Pirhonen Kuivaketju 10 Virtain kaupungin keskuskeittiö 20.6.2017 Virtain kaupunki Raimo Pirhonen Sisällys 1. Kuivaketju10... 2 1.1. Kuivaketju10... 2 1.2. Kuivaketjun hallitseminen... 2 1.3. Rakennushankkeen erityispiirteet...

Lisätiedot

AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU

AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU Laajasalo 21.5.2013 21.5.2013 Ins.tsto Conditio Oy / Juha Räisänen 1 Hankkeen suunnittelijat Putkisuunnittelu, pääsuunnittelija Insinööritoimisto

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Maanantai 7.12.2009 klo 16.00 16.40 Paikka Hautausmaat, Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Matti Kurvinen puheenjohtaja Hannu Hyttinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 137 Oikaisuvaatimus palveluosaston alueidenkäytön toimistopäällikön päätöksestä 2.2.2016 32 kioskirakennuksen vuokraamiseen liittyen HEL 2016-000710 T 10 01

Lisätiedot