Kaavoituskatsaus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoituskatsaus 2017"

Transkriptio

1 Kangasalan kunta Tekninen keskus 1 Kaavoituskatsaus 2017

2 Markku Lahtinen kaavoitusarkkitehti Tehdään yhdessä elinvoimainen Kangasala 2 Strateginen suunnittelu on otettu innostuneesti vastaan Tampereen kaupunkiseudun hyvä vetovoima todennäköisesti kasvaa entisestään, kun sen keskuskaupungista tulee raideliikennekaupunki. Tampereen houkuttelevuus kaupunkiseudulla lisääntyy, ja kehyskuntien väestönkasvu todennäköisesti vähenee. Jo nyt on näkyvillä Kangasallakin kunnan länsiosien muuta taajamaa ja maaseutua suurempi kiinnostus asuntomarkkinoilla. Lamminrahka sijoittuu kasvavalle alueelle, ja raitiotien ulottaminen sinne 2040-luvun alussa mahdollistaisi niin alueen rakentamisen täyteen kuin myös kaupan palveluiden kehittymisen. Viime vuonna käynnistetty strategisen yleiskaavan laadinta on ollut onnistunut prosessi, jonka kuluessa on osallistettu kuntalaisia ja päättäjiä. Heiltä on saatu paljon kehittämisajatuksia, joita on hyvä saada mukaan paitsi strategisen yleiskaavaan, myös laadittavana olevaan uuteen ja ytimekkääseen kuntastrategiaan. Strateginen yleiskaava on lajissaan Suomen ensimmäisiä, ja se on valmisteluvaiheessa saanut paljon myönteistä palautetta myös sisältönsä osalta. Kaavassa linjataan kuntarakenteen kehittämistä, kunnan osien ja palvelukeskusten roolia, mutta myös kunnan asemaa kaupunkiseudun osana. Yhteistyö ja verkostoituminen naapurikuntien kanssa on menestymisen edellytys, ja se näkyy niin yleiskaavakartassa kuin tässä kaavoituskatsauksessakin. Kangasalan kunnalla on vain myönteisiä kokemuksia yhdessä naapurikuntien kanssa tehtävistä maankäytön kehittämishankkeista. Keskustaan on tulossa lisää vetovoimaa Syksyllä 2015 järjestettiin Kangasala-talossa Uusi Kangasala -työpaja, jossa arkkitehtityöryhmät pohtivat keskustan ydinkortteleiden kehittämistä vuorovaikutuksessa asukkaiden ja kiinteistönomistajien kanssa. Yhteistyön hedelmät ovat kypsymässä. Keskustojen renessanssi näyttää ulottuvan myös Kangasalle. Siitä kertovat myös monet vuosittaiset tapahtumat, kuten uuden vuoden vastaanotto, markkinat, hyvinvointitori ja sadonkorjuujuhlat, jotka houkuttelevat jopa tuhansia ihmisiä torille ja keskustan julkisiin tiloihin. Myös uimahalli, kirjasto ja Kangasala-talo ovat vetovoimaisia. Lisää vetovoimaa saadaan tänä vuonna käynnistyvän hotellin, uimahallin laajennuksen ja linja-autoaseman kehittämisen myötä. Keskustan ongelmana on ollut asujamiston vanhusvoittoisuus. Uudet kerrostalot houkuttelevat taajaman ulkopuolella asuvia vanhuksia, kun taas keskustan omakotitaloissa asuvat jäävät niihin loppuiäkseen. Siksi keskustaan tarvitaan uusia pientaloja ja lapsiperheitä houkuttelevia vapaa-ajan toimintoja ja liikkeitä. Kunta pyrkii saamaan muutoksen aikaiseksi parantamalla ympäristön laatua ja palveluita, mutta myös muuttamalla sopivia kortteleita tai tontteja kaupunkipientalotonteiksi. Tori on keskustan ydin. Linja-autoaseman muutokset mahdollistavat torialueen kehittämisen. Tarkoituksena on lisätä sekä sen kaupallista vetovoimaa että viihtyisyyttä. Torin eteläosasta rakennetaan lapsia ja nuorisoa houkutteleva kaupunkiaukio. Torille tulevan kauppahallin kahvilasta voi seurata kuntalaisten hyörinää ja hotellin ja Kangasalatalon välille syntyvän kävelyalueen vilskettä. Olennaista on myös keskustan työpaikkojen säilyttäminen. Valtio on vähentänyt alueelta satoja työpaikkoja, ja sitä myöten myös kauppojen toimintaedellytykset ovat laskeneet. Ellintien alueen ve-

3 KANSI: Kangasalan torin kehittämissuunnitelma on ollut ohjeena torin asemakaavan muuttamiselle. Muutos tulee hyväksyttäväksi kuluvan vuoden aikana yhdessä hotellin ja uimahallin kanssa. Kuva Muuan Oy VASEMMALLA: Ellintien kehittäminen tuli esille toissa vuonna järjestetyssä Uusi Kangasala -työpajassa. Viime vuonna käytiin neuvotteluja yrittäjien ja maanomistajien kanssa, ja kaavanmuutos tulee vireille tämän vuoden aikana. Kuva Virkkala - de Vocht Arkkitehdit tovoima ja monipuolisuus pyritään säilyttämään. Se on keskustan ainoa edelleen sinikaulustyöpaikoille tarkoitettu alue, jonka käyttö on kuitenkin liukunut henkilökohtaisten palveluiden suuntaan. Voisiko keskustaan saada aikaiseksi toimistotilakeskittymän, joka tarjoaisi työ- ja kokoustiloja ja -palveluita niin julkisille kuin yksityisillekin toimijoille? Perheasuntoja kaivataan keskustaan Omakotitalo on aina ollut lapsiperheen toiveasumismuoto. Omakotitaloon on haluttu, vaikka se tietäisi pitkiä työ-, koulu- ja kauppamatkoja. Tilanne on nyt muuttunut. Valtakunnallisesti omakotirakentamisen määrä on muutamassa vuodessa pudonnut noin neljännekseen edellisen vuosikymmenen määristä. Pankit ovat tiukentaneet lainaehtojaan erityisesti talon sijainnin kannalta, sillä taajaman ulkopuolelle rakennettua taloa on vaikea myydä edelleen. Omakotitalokin tulee perheelle kyseeseen, kunhan se on lähellä palveluita ja joukkoliikenneyhteyksien varrella. Tärkeämpää on kuitenkin, että lapsille löytyy vapaaajan palveluita lähistöltä: yhdelle ratsastusta, toiselle jalkapalloa, kolmannelle viulutunteja. Lapsiperheet suuntaavatkin nyt keskustoihin. Jos kerrostaloihin rakennetaan sijoittajien toiveiden mukaisesti vain yksiöitä ja kaksioita, pitää perheille tarjota omakotitontteja. Keskustaan eivät suuret tontit mahdu, siksi pitää tarjota pieniä. Arvio tonttien riittävyydestä Asemakaavojen tonttivaranto Kangasalla on parantumassa. Kunnalla on omakotitontteja tällä hetkellä tarjolla yli 30 kpl Kortekummussa, Pikonlinnassa, Vatialassa, Asemalla, Huutijärvellä, Ruutanassa, Sahalahdella ja Kuhmalahdella. Lisäksi vuoden 2017 aikana on tulossa rakennuskelpoiseksi noin 40 omakotitonttia, jotka sijaitsevat Suntinmäen, Mäntyveräjän, Ruutanan ja Sahalahden alueilla. Yksityisten tonttien tarjonta on edelleen kunnan tonttitarjontaa laajempaa ja sijoitukseltaan vaihtelevampaa. Omakotitonttivaranto riittää kaikkiaan noin viiden vuoden rakentamisen tarpeisiin. Taajamien reunoille ja ulkopuolelle etäälle palveluista sijoittuvat tontit käyvät huonosti kaupaksi. Tämänkin vuoksi on tarpeen monipuolistaa tonttitarjontaa myös keskuksiin sijoittuvilla, kaupunkimaisilla omakotitonteilla. Asemantien varren omakotialueen jatkeeksi suunnitellun Kortekummun tontit kävivät kaupaksi nopeasti. Rivitalo- ja kerrostalotonttivarannot ovat varsinkin kunnan omistamien alueiden osalta paremmat. Hiljattain on valmistunut lisää rivitalotontteja Ruutanaan ja kerrostalotontteja Vatialaan ja Suoramalle, osittain yksityiselle maalle. Tontteja riittää kolmen tai neljän vuoden tarpeisiin. Tonttivarannon kasvuun on vaikuttanut myös vähäinen investointihalukkuus. Vain palveluiden välittömässä läheisyydessä olevat tontit ovat käyneet hyvin kaupaksi, edes rantamaisemat eivät ole houkutelleet rakentajia Rikuun. Asemakaavoituksessa painotetaan edelleen palveluiden läheisiä alueita. Pyrkimyksenä on ajoittaa alueiden toteuttaminen siten, että kriittisiin päivähoito- ja koulupalveluihin ei aiheuteta investointipaineita. Lamminrahkan alueelle päästään asuntoja rakentamaan todennäköisesti vuosikymmenen vaihteessa. Tämä lisää tuntuvasti kaikenlaisten asuntotonttien tarjontaa. Kunnalla on maanomistajana myös edellytykset pitää maan ja asuntojen hinta kohtuullisena ja edellyttää asuntotuotannolta laatua ja monipuolisuutta. SISÄLTÖ Maakuntakaavoitus 4 Seutusuunnittelu 5 Yleiskaavoitus 6 Asemakaavoitus 8 Rusko, Vatiala ja Suorama 8 Keskusta, Ranta-Koivisto ja Herttuala 10 Riku, Ruutana, Suinula, Asema 11 Sahalahti, Kuhmalahti 12 Liikennesuunnittelu 12 3 Vesihuoltosuunnittelu 12

4 Maakuntakaavoitus 4 Kaavaehdotus 2040 hyväksyttäväksi vuonna 2017 Pirkanmaan maakuntahallitus käsittelee muistutukset sekä niihin annettavat vastineet alkuvuonna 2017, minkä jälkeen kaavaehdotus viimeistellään hyväksymistä varten. Kaavaehdotus on tarkoitus hyväksyä maakuntavaltuustossa vuoden 2017 keväällä. Valtuuston hyväksynnän jälkeen mahdolliset valitukset kaavasta tehdään hallinto-oikeuteen, ympäristöministeriön luovuttua maakuntakaavojen vahvistamisesta. Maakuntakaavaprosessin etenemisestä on tiedotettu aktiivisesti sidosryhmiä ja tiedotusvälineitä. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 internetsi-vusto on pidetty ajan tasalla, ja sivustolla olevaa karttapalautejärjestelmää on hyödynnetty yleisölle viestimisessä sekä palautteen keräämisessä. Ohjaus- ja hankeryhmien käytössä olevia yhteiseen työskentelyyn tarkoitettuja sähköisiä työtiloja on hyödynnetty työskentelyssä tarpeen mukaan. Natura-alueiden arvioinnit Pirkanmaan maankuntakaavaa 2040 varten laadittiin nk. Naturatarveharkinta, jolla arvioitiin kohdistuuko Natura-alueiden suojelun perusteena oleviin luontoarvoihin todennäköisesti merkittäviä haitallisia vaiku-tuksia. Natura-tarveharkinta valmistui maaliskuussa 2016 ja sen perusteella päädyttiin laatimaan yksityiskohtaisempi arviointi Kangasalan Kirkkojärven alueelle. Kangasalan Kirkkojärven Naturaalueelle laadittiin luonnonsuojelulain 65 :n mukainen Natura-arviointi, jossa tutkittiin mm. Herttualan uuden taajamatoimintojen alueen ja valtatien 12 parantamisen vaikutuksia. Arvioinnin tuloksena todettiin, että Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 ehdotuksessa osoitetut kaavamerkinnät eivät merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi Kirkkojärven alue on sisällytetty osaksi Natura verkostoa. Arviointiraportti on toimitettiin luonnonsuojelulain 65 :n mukaisesti lausuttavaksi Keski-Suomen ELYkeskukselle. Lisäksi kuultiin myös maanomistajia. Muut käynnissä olevat hankkeet - Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelman päivittäminen - Pirkanmaan aluetietopalvelu - POSKI-hankkeen jatkotyö - Pirkanmaan ampuma- ja moottorirata-alueiden kehittämissuunnitelma - Maakuntakaavojen harmonisointihanke - Suunnittelun suunnat 70 vuotta -juhlanäyttely Kaavaehdotuk-seen voi tutustua linkistä:

5 Kaupunkiseudun suunnittelu 5 Seutustrategia Uusi seutustrategia on kunnissa hyväksyttävänä vuoden 2017 alussa. Strategian pääviesti on: Tampereen kaupunkiseutu - yhdessä tekemisen edelläkävijä, kansainvälinen älykkään kasvun keskus. Pääviestiä konkretisoivat tavoitteet, joilla lisätään seudun kilpailukykyä, vahvistetaan kasvulle kestävää yhdyskuntarakennetta ja tuetaan kuntalaisten ja yhteisöjen hyvinvointia. Rakennesuunnitelma Seutustrategian ohella kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen suunnittelun merkittävimmät tavoiteasiakirjat ovat Rakennesuunnitelma 2040 vuodelta 2015 ja kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus, joka allekirjoitettiin vuonna Rakennesuunnitelma asettaa kuntien yhteiset pitkän aikavälin tavoitteet yhdyskuntarakenteen kehittämiselle. Tavoitteet perustuvat arvioon, että seudun väkiluku kasvaa viime vuosien tapaan, ollen noin asukasta vuonna MAL-sopimus MAL-sopimus tarkentaa yhteistyön toimenpiteet lähivuosille ja valtion osallistumisen esimerkiksi asuntotuotantoa edistävien hankkeiden rahoitukseen. Seudullinen asuntotuotantotavoite on noin 3200 asuntoa vuodessa. Kuntien kaavoituksella varmistetaan, että merkittävä osa asunnoista rakennetaan keskustoihin, asemanseuduille ja raitiotien ja bussiliikenteen vyöhykkeille. Neljännes valmistuvista asunnoista on tarkoitus olla valtion tukemaa tai kunnan omaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa. Asuntotuotantoa koskevaa seuranta- ja ennakointitieto digitalisoidaan ja saatetaan kuntien, yritysten ja kansalaisten avoimesti hyödynnettäväksi. MAL-sopimuksen mukaisesti kunnat käynnistävät vuonna 2017 seudullisen viherrakenteen yleissuunnitelman laatimisen. Se kattaa virkistysalueet ja ekologiset verkostot seudun taajamarakenteessa ja sen reunoilla. Samoin käynnistetään suunnittelu raitiotien laajentamisesta rakennesuunnitelman mukaisesti, rakennetaan autoille ja pyörille liityntäpysäköintipaikkoja ja jatketaan pyöräilyn seudullisten pääreittien parantamista. MAL-sopimuksen tukemana selvitetään myös Riihimäen ja Nokian välin junaradan edellytyksiä tulevaisuuden lähijunaliikenteelle. Elinkeinojen vetovoima Kunnat tarttuvat yhdyskuntarakenteen suunnitteluyhteistyössä uudella tavalla elinkeinojen kasvumahdollisuuksiin. Kuntien kaavoituksen ja elinkeinomarkkinoinnin tueksi laaditaan nykytilakuvaus toimialojen sijoittumisesta ja yhdyskuntarakenteelliset vetovoimaprofiilit elinkeinoelämän kasvulle. Tänä vuonna käynnistyvä yhteistyöhanke parantaa kaupunkiseudun kuvaa yhteisenä kasvualueena.

6 Yleiskaavoitus Yleiskaavat ohjaavat kunnan yhdyskuntarakennetta ja maankäyttöä. Maankäytön suunnittelu perustuu kunnan strategioihin. Yleiskaavat ja kunnassa vuosittain päivitettävä maankäytön toteutusohjelma ohjaavat asemakaavoitusta. Kangasalan ensimmäinen yleiskaava laadittiin v. 1976, ja sitä on sen jälkeen tarkistettu useina pienialaisina osayleiskaavoina. Vuoden 2015 alussa kunnissa hyväksytty Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma ja sen toteuttamisohjelma ohjaavat maankäyttöä, liikennejärjestelmän suunnittelua, asuntotuotantoa ja ilmastonmuutoksen hillintää seudun kuntien alueilla. 6 Taajamarakenteen eheyttäminen Kaupunkiseudun rakennesuunnitelman periaatteiden mukaan kaavoituksella ohjataan nauhataajaman yhdyskuntarakenteen eheyttämistä. Laadukas täydennysrakentaminen tukeutuu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti olevaan yhdyskuntarakenteeseen, sen palveluihin ja joukkoliikenteeseen. Täydennysrakentamisella voidaan tukea alueiden nykyisten palveluiden säilymistä ja kehittämistä. Täydentämällä pyritään lisäämään alueiden asumisvaihtoehtoja ja estämään niiden yksipuolistumista. Myös ympäristöön sopivien työpaikkojen aikaansaaminen on tärkeätä. Täydennysrakentamisella tuetaan myös olevan rakennuskannan parantamista ja kehittämistä. Työn tavoitteena on myös kehittää erilaisia vuorovaikutusmenetelmiä, täydennysrakentamisen mallikonsepteja ja toimintatapoja. Kärkihankkeet: 31. Kangasalan strateginen yleiskaava. Koko kunnan maankäytön suuria linjoja ja palvelurakenteen suunnittelua ohjaava yleiskaavatyö käynnistyi viime vuonna. Työssä selvitetään kunnan rooli kaupunkiseudulla, yhdyskuntarakenteen kehittämisen painopisteet ja niiden keskinäisen toteuttamisen ajoitus. Suunnitelma vaikuttaa muiden osayleiskaavojen mitoitukseen ja aikatauluun. Kaavaehdotus tulee hyväksyttäväksi keväällä Herttualan alueen osayleiskaava on käynnistetty uudelleen. Alueelle on tarkoitus sijoittaa tiivistä, pientalovaltaista asutusta ja työpaikkoja. Työn yhteydessä on selvitetty asutuksen ja valtatien nelikaistaistamisen yhteisvaikutuksia Kirkkojärven Natura-alueeseen. Yleiskaavaehdotus tulee nähtäville v Sahalahden rantaosayleiskaava. Sahalahden rantaosayleiskaava on käynnistetty kolmannen kerran vuoden 2010 alussa. Kaavaehdotus tulee käsittelyyn v lopulla.

7 7 32. Kuhmalahden rantaosayleiskaava sekä Kirkonkylän ja Pohjan osayleiskaavat. Alueelle aiemmin laadittu suunnitelma kaatui oikeuskäsittelyssä. Suunnittelu on käynnistetty syksyllä 2016 selvityksillä ja mitoitussuunnitelman laatimisella. Kaavan valmisteluaineisto tulee nähtäville keväällä Muut vireillä olevat yleiskaavat: 26. Ruutanan osayleiskaava. Kaavassa tarkastellaan Ruutanan alueen laajentamisen vaihtoehtoja ja selvitetään alueen luontoarvot ja virkistystarpeet. Suunnitelma perustuu alueen maltilliseen kasvuun ja suunnitteluvaran jättämiseen mahdolliselle myöhemmälle raideliikenteen kehittämiselle. Osayleiskaavan käsittelyä jatketaan myöhemmin. 12. Sahalahden osayleiskaava. Suunnitelmalla ohjataan yhdyskuntarakenteen kehitystä, Sahalahden keskustan asemakaavoitusta ja kylien rakentamista. Osayleiskaavan käsittelyä jatketaan myöhemmin. 11. Maaseutualueiden osayleiskaavoituksella hallitaan yhdyskuntarakenteen kehitystä asemakaavaalueiden ulkopuolella ja ohjataan maaseudun rakentamista kyliin. Osayleiskaavan käsittelyä jatketaan myöhemmin. Vireillä olevista osayleiskaavoista saa ajantasaista tietoa kaavoituksen kotisivuilta asuminen_ja_ymparisto/tontit_ja_ kaavoitus/kaavoitus/vireilla_olevia_yleiskaavoja/

8 Asemakaavoitus Asemakaava luo edellytykset rakentamiselle. Asemakaavassa määrätään, mihin tarkoituksiin aluetta voi käyttää ja kuinka paljon saa rakentaa. Määräykset koskevat esimerkiksi rakennusten korkeuksia, sijoittelua, rakentamistapaa sekä muita alueen rakenteeseen ja kaupunkikuvaan vaikuttavia seikkoja. Kaavoitustyötä tehdään vuorovaikutuksessa kuntalaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Esittelemme tässä tärkeimmät tiedossa olevat asemakaavakohteet. Ajankohtaisista asioista löytyy lisää tietoa kaavoituksen nettisivuilta Osalliset eli ne kuntalaiset, joiden oloihin kaavalla saattaa olla vaikutuksia, voivat ottaa kantaa kaavan sisältöön sekä luonnosettä ehdotusvaiheessa. Väljä omakotirakentaminen on johtanut yhdyskuntarakenteen hajautumiseen, joka tarkoittaa asukkaille pitkiä kauppa- ja koulumatkoja. Kaupunkimainen pientaloasutus on tehokasta, ja sitä voidaan sijoittaa myös aivan keskusta-alueille. Näin saadaan perheille asuntoja palveluiden ääreen ja keskustan palveluille käyttäjiä. Vireillä on kaupunkipientalohankkeet mm. Linkosuon alueelle ja keskustaan Urheilutien varteen. 8 Rusko, Vatiala ja Suorama Kärkihanke: 1. Rusko. Maakuntakaavaehdotuksessa olevan työpaikkaalueen suunnittelu on käynnistynyt alueen profiloinnilla ja selvityksillä. Asemakaava tulee vireille v aikana. Rakentamisen vaikutukset arvioidaan yleiskaavallisella tasolla. Selvitys- ja suunnitteluvaiheessa: 2. Pikonkangas. Joukkoliikenneväylän varrella sijaitsevan vanhan soranotto- ja työpaikka-alueen kaavan muuttaminen asuinalueeksi on ollut luonnoksena nähtävillä v Alueelle osoitetaan monimuotoista asuntorakentamista, virkistystoimintoja ja liiketiloja. Maaperäselvityksiä tarkennetaan v aikana. 3. Lamminrahka ja Lemetty. Lamminrahkan eritasoliittymän, pääkadun ja yhtenäiskoulun asemakaavan valmisteluaineisto tulee nähtäville syksyllä Eritasoliittymän eteläpuolisen Lemetyn asuin- ja työpaikkaalueen asemakaava tulee vireille keväällä Viimeistely- ja sopimusvaiheessa: 4. Ilkko. Asemakaavaa laajennetaan Tampereen seurakuntien alueelle, jonne osoitetaan kurssikeskuksen lisäksi uutta asuinrakentamista. Asemakaavaehdotus tulee nähtäville keväällä Linkosuo. Leipomon viereisen, rakentamattoman asuntokorttelien asemakaavaa muutetaan Vatialan osayleiskaavan mukaisesti. Alueelle tulee noin 450 asukasta rivi- ja kerrostaloihin. Asemakaavaehdotus tulee nähtäville v keväällä. 6. Lentolan liikealue. Liikealueen liittymäjärjestelyjä Kangasalantielle muutetaan. Liikealuetta ja rakennusoikeutta lisätään ja toimintoja täsmennetään kaupallisten selvitysten antamissa puitteissa. Alueella lisätään asuntorakentamista. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä useaan otteeseen. Kaavaehdotus tulee nähtäville v Pitkäjärvi. Asemakaavaa laajennetaan vanhan varikon alueella. Sinne osoitetaan kerros- ja rivitalorakentamista. Rantavyöhyke jää puistoksi. Asemakaavaehdotus tulee nähtäville vaiheittain v alkaen. 8. Veturitie. Entinen Labkon kiinteistö muutetaan asuntokortteliksi. Alueen liikennejärjestelyjä ja kehittämismahdollisuuksia selvitetään samassa yhteydessä. Asemakaavaehdotus tulee nähtäville v

9 9

10 10 Keskusta, Ranta-Koivisto, Herttuala ja Huutijärvi Kärkihanke: 9. Ellintie. Keskustan monitoimialueen asemakaavaluonnos tulee nähtäville v keväällä Uusi Kangasala -työpajan ideoiden pohjalta. Tavoitteena on mahdollistaa vaiheittainen täydentäminen, mutta säilyttää liiketilojen ja työpaikkojen kirjo. Selvitys- ja suunnitteluvaiheessa: 10. Tapulinmäki. Seurakunnan alueen asemakaavoitus käynnistyy v keväällä Uusi Kangasala -työpajan ideoiden pohjalta. Tavoitteena on mahdollistaa erilaisia asumisen tapoja Tapulinmäen juurella ja sen päällä. 11. Urheilutien alue. Lapsiperheitä houkuttelevan townhouse-alueen asemakaavoitus käynnistyy v alussa Uusi Kangasala -työpajan ideoiden pohjalta. 15. Vanhojen julkisten rakennusten kiinteistöjen kehittäminen. Huutijärven ammattikoulun alueen käyttötarkoituksen muutos tulee vireille v aikana. Alueelle etsitään uusia toimijoita, jotka voivat hyödyntää kiinteistöä. Kaivannon sairaalan käyttötarkoituksen muutos tulee vireille v aikana. Alueelle etsitään uusia toimijoita erityisesti matkailupalvelujen alalta. Viimeistely- ja sopimusvaiheessa: 12. Keskustakorttelit. Keskustaa pyritään elävöittämään ympäristön parantamisella, lisäasutuksella ja palveluilla. Kaavaehdotus uimahallin korttelista ja torista tulee nähtäville keväällä Huhmari. Huhmarintien itäpuolen vanhentunutta asemakaavaa muutetaan täydennysrakentamisen mahdollistamiseksi. Asemakaava odottaa katujärjestelyjen ratkaisua ja hyväksymiskäsittelyä. 14. Huutijärvi. Asemakaavaa on laadittu vaiheittain yli kolmekymmentä vuotta. Kaavoitus on kesken Kuohunharjuntien ja Jokioistentien kulmassa. 16. Herttualantie. Herttualan alueen asemakaavoitus on käynnistetty muuntoaseman länsipuolisella alueella. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä v syksyllä. Kaavan vaihtoehtoja arvioidaan yleiskaavatyön kuluessa. Kaavaehdotus tulee käsittelyyn yleiskaavaluonnoksesta saadun palautteen jälkeen v Lämpökeskus. Uuden lämpövoimalan asemakaavan laatiminen on tullut vireille v Vaihtoehdoista kehitettäväksi on valittu Kankkula. Kaavan valmisteluaineisto tulee nähtäville v alussa.

11 Kärkihanke: 18. Vatialantien jatke on osa kehä 2 -väylää. Sen toteuttamista tuetaan osoittamalla uutta elinkeinoelämää ja asutusta palvelevaa rakentamista sekä Aseman että Ruutanan alueelle suunnitellun tien varteen. Selvitys- ja suunnitteluvaiheessa: 19. Jyväskyläntien maankäytön kehittäminen. Yhteistyössä Oriveden kaupungin kanssa selvitetään VT 9 varren elinkeinoelämän kehittämisedellytyksiä. Selvitys käynnistyy v alussa ja saattaa johtaa kaavallisiin tarkasteluihin liikenteen solmukohdissa. 20. Rekola. Vanhainkodin toiminta päättyy v Alueen kehittämistä ja rakennusten käyttöä selvitetään loppuvuodesta käynnistyvässä hankkeessa. Ruutana, Riku, Suinula, Asema 21. Kortekumpu. Pientaloalueen laajentaminen pohjoiseen Tursolan osayleiskaavan mukaisesti. Asemakaava tulee vireille v keväällä. 22. Tursola. Vaarinmaan ja Kortekankaan välisen alueen kaavarunkoluonnos oli nähtävillä syksyllä Siitä jalostettava asemakaavaluonnos tulee nähtäville v Viimeistely- ja sopimusvaiheessa: 23. Korvenperä. Ruutanantien varressa laajennetaan pientaloasutusta. Asemakaava tulee hyväksyttäväksi keväällä Tarastenjärvi. Jätteiden käsittelyyn ja kierrätykseen perustuvaa teollisuutta palvelevan alueen asemakaavaehdotus tulee hyväksyttäväksi v keväällä. Yhdyskatu Tampereen puolella rakennetaan v Halimajärvi. Halimajärventien varressa edistetään peruskorjausta ja vähäistä täydennysrakentamista. Halimajärven pohjoispään asemakaava tulee hyväksyttäväksi v Suinulan alueella asemakaavoitus etenee yleiskaavan määrittelemässä aikataulussa. Kivihuhdin asemakaavaehdotus on laadittavana. 11

12 Sahalahti ja Kuhmalahti Selvitys- ja suunnitteluvaiheessa: 27. Sahalahden omakotitontit. Sokan alueen kaavan päivittäminen käynnistetään ja mahdollisuuksia muiden omakotitonttien kaavoittamiseksi selvitetään. 28. Kuhmalahden Pento-oja. Kuhmalahden kirkonkylään laaditaan asemakaava, jonka tarkoi- tuksena on täydentää pientaloasutusta Ison-Pennontien varrella ja varata alueita palveluiden täydentämiseen Kirkkotien varrella. Kirkonmäen ja vanhan kyläkeskuksen maiseman säilyttäminen on suunnittelun lähtökohta. Asemakaavan käsittelyä jatketaan myöhemmin. 12 Liikennesuunnittelu VT 12 perusparantamisen suunnittelu on valmistumassa. Tarkoituksena on selvittää, miten ja milloin Lahdentie levitetään nelikaistaiseksi Alasjärven ja Huutijärven välillä. Hankkeen vaikutuksia selvitetään yhdessä Herttualan yleiskaavatyön kanssa. Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut selvityksen, jossa on tutkittu Tampereen ja Oriveden välisen yhteyden kehittämistarpeita sekä valtatie 9:llä että junaliikenteessä. Työn taustalla on vuonna 2010 valmistunut yhteysvälin yleissuunnitelma. Vesihuollon yleissuunnittelu Vesihuolto-osuuskuntien toimintaalueiden hyväksymistä jatketaan Pohjois-Kangasalan, Kerppolan, Tiihalan, Kesäkartanonkulman, Sahalahden Tursolan ja Ponsan vesiosuuskunnissa. Kuhmalahden Veden sulautuessa Kangasalan Vesi -liikelaitokseen Kuhmalahden toiminta-alueen rajausta tarkistetaan. Kaavoituksen kotisivut Teknisen keskuksen palvelupiste, Urheilutie 13, puh Viraston aukioloaika on Yleiskaavasuunnittelijan (puh ) ja suunnitteluarkkitehdin (puh ) vastaanottoaika on maanantaisin klo Kaavoitusarkkitehti on tavattavissa ( ) tiistaisin klo 9-11.

Kaavoituskatsaus 2018

Kaavoituskatsaus 2018 Kangasalan kaupunki Tekninen keskus 1 Kaavoituskatsaus 2018 2 Maankäytön strategia heti toteutukseen Markku Lahtinen kaavoitusarkkitehti Strategisesta suunnittelusta toimintaan Viime vuonna hyväksytty

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2015

Kaavoituskatsaus 2015 Kangasalan kunta Tekninen keskus 1 Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoitus tontteja takomassa 2 Vuosi 2014 oli merkittävä kaupunkisuunnittelun vuosi. Viime vuonna laadittiin vuoteen 2040 tähtäävät Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Asemakaava 842 Vatialantien jatke OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Strategisesti muutos edistää taajamien ja liikkumisverkon yhdistymistä sekä vastaa työpaikkatonttien tarpeeseen. Seudullisesti

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KORTEKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Kortesuontie 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 800 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton kaavoituskatsaus 2017

Pirkanmaan liiton kaavoituskatsaus 2017 Mikä on maakuntakaava? Maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Maakuntakaavan tehtävänä on sovittaa yhteen valtakunnantason

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Kangasalan strateginen yleiskaava

Kangasalan strateginen yleiskaava Kangasalan strateginen yleiskaava Edullisuusvyöhyketarkastelu loma-asuntojen käyttötarkoituksen muuttamisesta vakituiseen asumiseen 24.10.2016 24.10.2016 Page 1 Sisältö: - Tausta-aineisto s. 3 - Loma-asutuksen

Lisätiedot

RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE

RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 30.10.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 825 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Riku KORTTELI 4009 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet

972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet 1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 821 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA

SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 827 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lentola KORTTELI 539 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 30.1.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 795 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 844 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LINKOSUO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.3.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 750 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava 627 Lemetty Lahdentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue sijaitsee Vatialassa lähellä Tampereen rajaa, Lahdentien ja rautatien välissä. Suunnittelualueen pinta-ala on noin

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.1.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE w KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 779 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tavoitekokonaisuus: Väestön kasvuun varaudutaan Yhdyskuntarakennetta tiivistetään Keskustoja

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE lokakuu 2018 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus... 3 2.3 Tonttien luovutus... 4 3. UUSTUOTANTO...

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot