Vauvan kanssa vuorovaikutusta opettelemassa Apteekit keskeisessä asemassa huumeiden käytön haittojen rajoittamisessa

Transkriptio

1 Päihdealan erikoislehti Vauvan kanssa vuorovaikutusta opettelemassa Apteekit keskeisessä asemassa huumeiden käytön haittojen rajoittamisessa ROLLE-TYÖ TULEE SYRJÄÄN JÄÄNEIDEN VANHUSTEN LUO Unityöskentelyssä otetaan unet haltuun 1

2 SISÄLTÖ Huumekeskustelun sietämätön vaikeus AULI SAUKKONEN Maailma on minun syliini pantu : Äiti-vauvaryhmä Helsingin nuorisoasemalla SIRPA HÄRKÄLÄ Rolle-työ tulee syrjään jääneiden vanhusten luo LIISA PUTKONEN Apteekeilla edelleen tärkeä rooli huumeidenkäytön haittojen rajoittamisessa AIRI PARTANEN, RIIKKA PERÄLÄ, PEKKA HOLMSTRÖM & ANTTI HOLOPAINEN Luettavaa Jaetun vastuun politiikka: hyvää käytäntöä? KATI RANTALA Alkaako jo olla unien aika? Unityöskentelyssä unia ei tulkita vaan otetaan haltuun ANNE LINDHOLM-KÄRKI & KIRSTI PALOHEIMO Pelaajat ja harrastelijat selvitys suomalaisten rahapelaamisesta JANNE PERÄKYLÄ Päivittäistavarakaupan ihanuus ja kurjuus PERTTI HEMÁNUS Kansanviisautta ja outoja nuoria: Päihdehuollon ammattilaiset muuttuvassa Italiassa SOILE PIETIKÄINEN Alkoholihistorian kolmas käännekohta HEIKKI BOTHAS Vauhtia savuiselle sukupolvelle? Stakesin päihdekysely 2002 kertoo huumekokeilujen lisääntyneen WOP-projekti auttaa nuoria vankeja LOTTA LEHMUSVAARA Tiedon oikeellisuus ja sovellettavuus huumeriippuvuuden hoidossa vaiettu totuus? MIKKO SALASPURO Laajasti kirjallisuusterapiasta (kirja-arvio) VIOLA NURMI-NITOVUORI Uutisia Päihdealan erikoislehti Ilmestyy kuutena numerona Perustettu 1965 JULKAISIJA A-klinikkasäätiö TOIMITUS päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimitussihteeri Auli Saukkonen ulkoasu Kaija Savola TILAUKSET A-klinikkasäätiö, Fredrikinkatu 20 B 18, Helsinki, puhelin (09) , telefax (09) Vuosikerta 20 euroa TOIMITUSNEUVOSTO professori Pertti Hemánus tutkimusprofessori Marja Holmila viestintäpäällikkö Hanna Kohi johtaja Marja-Leena Nousiainen johtaja Katriina Pajupuro päätoimittaja Teuvo Peltoniemi johtaja Matti Rohunen neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti sosiaaliterapeutti Mailis Taskinen kehittämispäällikkö Leena Warsell (pj.) toiminnanjohtaja Harri Vertio A-KLINIKKASÄÄTIÖ toimitusjohtaja Lasse Murto johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä talousjohtaja Kari Pätynen henkilöstön kehittämispäällikkö Tuula Annala tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi kehittämispäällikkö Ari Saarto Hallitus tutkimusprofessori Salme Ahlström sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall varatuomari Jyrki Kivistö (pj.) sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä sosiaalijohtaja Sakari Laari tulosyksikön johtaja Leila Lahti erityispalvelujohtaja Jussi Merikallio sosiaalityönpäällikkö Heikki Lätti pääjohtaja Vappu Taipale sosiaaliterapeutti Lasse Lehmusoksa (työntekijöiden edustaja) Tiimissa julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa, eivät välttämättä A-klinikkasäätiön kantaa. Tiimin kirjoitukset julkaistaan myös lehden internet-versiossa ( PAINOPAIKKA Painotalo Auranen Oy, Forssa Kannen kuva: Kaija Savola ISSN

3 PÄÄKIRJOITUS AULI SAUKKONEN HUUMEKESKUSTELUN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS Helsingin kaupungille valittiin taannoin nuorisotoimenjohtajaa. Ehdolla oli useita henkilöitä, myös määräaikaisen viran silloinen haltija Lasse Siurala. Helsingin Sanomat luonnollisesti seurasi korkean viran täyttöprosessia. Lehdessä uutisoitiin pariinkin otteeseen, kuinka Siuralan rasitteena ovat hänen vuonna 1997 esittämänsä huumelausunnot, joita jotkut pitivät tuolloin nuorisotoimenjohtajalle sopimattomina. Lausuntojen sisällöstä lehti ei kertonut vaan luotti lukijoidensa muistin ulottuvan viiden vuoden taakse. Tuolloin Siurala valmisteli nuorisotoimen kannanottoa tekeillä olleeseen Helsingin kaupungin huumestrategiaan. Hän mm. peräänkuulutti useamman kuin yhden totuuden sallimista kerrallaan huumekeskusteluissa, strategioissa ja hoitotavoissa. Siurala myös halusi jatkaa keskustelua siitä, voidaanko kannabistuotteita pitää terveydelle haitallisempina kuin tupakkaa tai alkoholia. Vihreää Liittoa edustava Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sauri pohti pari vuotta sitten Päihdepäivillä päihdepoliittisen keskustelun käymisen vaikeutta. Saurin mukaan poliitikkojen on vaikea puhua huumeista. Vähäinenkin lipsuminen vallitsevasta huumepoliittisesta linjasta tulkitaan huumemyönteisyydeksi, ja se saattaa käydä esittäjälleen kohtalokkaaksi. Erilainen huumepuhe on silmäätekevälle takuuvarma keino päästä puheenaiheeksi. On vaikea kuvitella, millä muulla aiheella saisi suomalaisessa yhteiskunnassa vastaavaa kohua aikaan. Toisaalta mikään ei ole helpompaa kuin pitäytyä vallitsevassa linjassa ja poimia poliittisia irtopisteitä vaatimalla kovempaa kuria huumerikollisille. On vaikea ymmärtää, miksi huumekeskustelu on niin tavattoman yksioikoista. Asiallista, argumentoivaa kes- kustelua ei käydä, sen sijaan leimakirveitä aletaan heilutella surutta, jos jossain päin ollaan edes näkevinään jotain yhdestä totuudesta poikkeavaa. Niin teki oikeastaan Helsingin Sanomatkin Siuralan tapauksessa. Lehti ei vaivautunut kertomaan hänen kannanotoistaan, totesipa vain niiden olleen joidenkin mielestä sopimattomia. Ellet ole puolellamme, olet meitä vastaan. Kansalaisena arveluttaa, entä jos kaikki vallankäyttäjät eivät olekaan samalla huumekannalla. Toisinajattelijat tuskin lausuvat mielipiteitään ääneen ristiinnaulitse-ilmapiirin vallitessa. Kuitenkin he luultavimmin toimivat aidon mielipiteensä pohjalta ja sitä edistäen. Kenen etu siinä toteutuu? Lasse Siuralalle puheet eivät koituneet kohtalokkaiksi: hänet valittiin edelleen jatkamaan Helsingin nuorisotoimenjohtajana. Onnellisesti kävi myös vihreille, jotka korjasivat viime eduskuntavaaleissa vaalivoiton huolimatta kansanedustajaehdokkaana olleen Markus Draken toiminnasta ja europarlamentaarikkojen Heidi Hautalan ja Matti Wuoren huumekannanotoista. Lasse Siuralaa huumepuheet näyttävät seuraavan vielä vuosienkin jälkeen. Saa nähdä, miten Vihreille käy. Tässä kirjoituksessa ei oteta kantaa erilaisten huumeita koskevien argumenttien oikeellisuuteen. Sen sijaan korostetaan julkisen keskustelun arvoa sinänsä. Länsimaisessa demokratiassa päätöksenteon tulee perustua avoimeen, vapaaseen ja monipuoliseen keskusteluun, jossa esiin tuotujen argumenttien arvo punnitaan. Nykyinen tilanne, jossa monet vakavissaan huumekysymysten kanssa työskentelevät henkilöt välttelevät julkiseen keskusteluun osallistumista sen yksisilmäisyyden vuoksi, on perin huolestuttava. Miten sellainen järjestelmä, joka ei siedä monipuolista pohdintaa, voi säilyttää uskottavuutensa? 3

4 Pekka Hänninen SIRPA HÄRKÄLÄ Maailma on minun syliini pantu ÄITI-VAUVARYHMÄ HELSINGIN NUORISOASEMALLA Miten päihdeperheessä kasvaminen tai oma aiempi päihteiden ongelmakäyttö vaikuttaa äitiyteen? Helsingin nuorisoasemalla on vuoden ajan kokoontunut ryhmä, jossa tavoitteena on tukea nuoria äitejä päihteettömään vanhemmuuteen ja rakentamaan vuorovaikutusta vauvansa kanssa. Vanhemmuus on vaativa tehtävä kenelle tahansa, ja varsinkin, jos oma perintö vanhemmuudesta on heikko. KT Mirjam Kalland on tutkinut huostaanottojen ja vanhempien päihdeongelman yhteyttä. Tutkimusten mukaan lapsiperheiden syrjäytymiseen johtavia riskitekijöitä ovat mm. äidin nuori ikä, päihteidenkäyttö ja hoivan puute omassa kasvuperheessä. Vanhemmat, jotka laiminlyövät lapsiaan, ovat omassa kasvuperheessään usein kokeneet samanlaisia kokemuksia. Jos omat tarpeet ovat jääneet näkemättä, siis on itsekin jäänyt vaille vanhemmuutta, aikuisenakaan ei ole mistä antaa ja mitä jakaa omalle lapselleen. Elämä ei kuitenkaan ole näin lohdutonta, vaan suuri osa lapsista ja nuorista selviytyy. He onnistuvat monista eri syistä. Meillä Helsingin nuorisoasemalla on kokemus siitä, kuinka ryhmäprosessi voi lisätä itsetuntemusta ja itsearvostusta tiedon saamisen ja kokemusten jakamisen kautta. Ja näin mahdollisuudet säädellä omaa elämää kasvavat. Oman elämänhallinnan edistäminen ja syrjäytymiskehityksen ennaltaehkäisy on mahdollista, kun hoito aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. OPITTUA TOISTETAAN Lähdin kokoamaan viime syksynä Helsingin nuorisoasemalle ryhmää raskaanaoleville ja vastasynnyttäneille nuorille äideille, jotka ovat itse eläneet päihdeperheessä tai joilla on ollut omaa ongelmallista päihteidenkäyttöä. Tiedämme, että kasvuperheessä opittuja vuorovaikutusmalleja toistetaan myöhemmin omassa elämässä. Ryhmän tavoitteena on tunnistaa juuri niitä vaikutuksia, joita perheen päihdeongelma on aiheuttanut. Vanhempien päihteidenkäyttö heijastuu lapsen itsetunnon ja minäkuvan kehittymiseen. Aikuisena hänellä on riski alkaa itse käyttää päihteitä ongelmallisesti tai avioitua päihdeongelmaisen kanssa. Lisäksi hyvin todennäköisesti hänellä on identiteettiin, luottamukseen, läheisyyteen, tunteiden ilmaisuun ja vastuullisuuteen liittyviä ongelmia. Nämä ovat kaikki tekijöitä, jotka rajoittavat äidin kykyä toimia turvallisena ja vastuullisena vanhempana. Mutta näiden ongelmien ja selviytymismallien tunnistamisen jälkeen voi lähteä etsimään uudenlaisia toimintamalleja, jotta jopa useita sukupolvia jatkuneen päihdekäyttäytymisen voisi katkaista. 4

5 Ryhmän tavoitteena on tukea äitiä päihteettömään vanhemmuuteen ja rakentamaan varhaista vuorovaikutusta vauvan kanssa. Tämä äidin ja vauvan välinen varhainen vuorovaikutus on vauvan koko maailma ja vauvan kehityksen perusta, johon pohjaavat hänen kaikki myöhemmät ihmissuhteensa. Varhaisten hoivakokemusten perusteella lapsi sisäistää käsityksen omasta itsestään. Koska jokainen äiti varmasti haluaa lapsensa parasta, äidit ovat yleensä hyvin motivoituneita opettelemaan vauvan kanssa sellaista vuorovaikutusta ja yhdessä olemista, joka on lapsen kehitykselle hyväksi. JAKAMISEN TARVE RYHMÄSSÄ SUURI Haastateltuani kolme äitiä, huomasin, että heidän motivoimisensa ja rohkaisemisensa ryhmään ei vaatinut suuremmin ponnisteluja. Heillä oli suuri tarve päästä muiden äitien joukkoon; yksinolo kotona vauvan kanssa koettiin raskaaksi. Hyvin nuoren äidin kaverit eivät välttämättä hankkiudu raskaaksi samoihin aikoihin, joten he eivät juuri tunteneet muita samankaltaisessa tilanteessa olevia nuoria. Myös nuoret päihdekaverit on usein pakko jättää. Tästä syystä jo varmasti kokemusten jakaminen muiden äitien kanssa auttaa äitiä jaksamaan paremmin vauvan kanssa. Ryhmäni äidit olivat jo synnyttäneet. Aloittaessamme lapset olivat 3 7 kuukauden ikäisiä. Äideistä kaksi oli 18-vuotiaita ja yksi 23-vuotias. Kaksi äideistä oli kasvanut päihdeperheessä (toinen osan elämästään lastenkodissa) ja kahdella heistä oli ollut rankkaa päihteidenkäyttöä ennen raskautta. He olivat kuitenkin kyenneet lopettamaan käytön omin päin huomattuaan olevansa raskaana. Toinen heistä oli retkahtanut pian vauvan syntymän jälkeen ja vauva oli sijoitettu hänen äidilleen kahdeksi kuukaudeksi. Tänä aikana hän kuitenkin päivät hoiti itse vauvaansa ja sai siis vauvan takaisin tämän koeajan jälkeen. Lisäksi kahden äidin miesystävät olivat päihdeongelmaisia, ja he olivat olleet vankilassa äitien raskausajan. Yhdellä äidillä ei ollut suhdetta lapsen isän kanssa, mutta hän oli siitä huolimatta halunnut pitää lapsen. Käytännössä he kaikki kuitenkin olivat yksinhuoltajia. Mielestäni äidit sitoutuivat ryhmään hyvin, joskin poissaoloja oli paljon vauvojen sairastelujen, neuvolakäyntien yms. takia. Itse en ollut varautunut poissaoloihin, ja koin niiden alkuvaiheessa ikävästi hidastavan äitien tutustumista toisiinsa ja keskinäisen luottamuksen syntymistä. Alkuvaiheessa äitien olikin helpompi puhua kavereista, joilla menee huonosti, kuin itsestään ja omasta tilanteestaan. Vei myös aikaa, ennen kuin he alkoivat keskustella toistensa kanssa toistensa ohi puhumisen sijaan. Jokainen äiti koki itsensä väsyneeksi ja alakuloiseksi. Puhumisen ja jakamisen tarve oli suuri. Ymmällään olon ja väsymyksen tunteet olivat pinnalla, mutta myös ilon ja onnistumisen kokemuksia löytyi. Kysymykset minkä ikäisen vauvan tukkaa voi pestä shampoolla ja milloin vauvan voi antaa syödä itse kuvaavat, kuinka uusien asioiden äärellä nuoret äidit olivat. Ryhmässä olikin paljon konkreettista vauvan hoitoa ja yhdessäoloa koskevaa ohjausta ja neuvomista. Riittävä selviytyminen arjessa onkin edellytys sille, että psyykkinen työskentely äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen hyväksi voi alkaa. NORMAALI PÄIVÄRYTMI TUO TURVAA Normaalin päivärytmin tärkeyttä vauvalle korostin aina uudestaan. Juuri ne tylsät toistuvat arjen rutiinit ja rauhallinen elämänrytmi antavat lapselle hänen tarvitsemansa turvallisuuden tunteen. Tiedon saaminen ja äitien työn tärkeyden korostaminen varmasti vahvistivat äitien omaa vanhemmuuden kokemusta. Arkea ja konkretiaa ei puuttunut ryhmän kokoontumisistakaan: vaipanvaihdot ja vauvojen syöttäminen hoituivat keskustelun lomassa ja Piltti-purkkien ja vaippapakettien keräilymerkit vaihtoivat omistajaa. Tärkeää oli myös tuoda esille, että vauvan kehittyminen edellyttää rauhallista ja turvallista ympäristöä. Päihdeperheessä kasvaneelle nuorelle voi olla vaikeaa pysähtyä ja rauhoittua, varsinkin jos on sairastunut vahvuuteen ja tottunut juoksemaan ystävien ja sukulaisten luona auttamassa. Kotona tulee ihan sairaan kova päänsärky ja oon taas ihan läkähtynyt kun oon juossut paikasta toiseen -lausahdukset kuvaavat rauhoittumisen vaikeutta. Ei ihme, että äiti uupuu. Jo yksistään pienen vauvan hoitaminen on uuvuttavaa, siksi äidin on ymmärrettävä, että vauvan tarpeet tulevat kaiken muun edelle. Oman vauvan syntymän myötä voikin olla mahdollista asettua paikoilleen ja keskittyä itsekkäästi oman kodin rakentamiseen. Näin nuorella äidillä on vihdoinkin tilaisuus tarpeeksi hyvä syy irrottautua vanhempiensa ongelmista ja löytää oma identiteettinsä erillisenä yksilönä. VAUVAN TAKERTUMINEN VOI AHDISTAA Lapsen syntymä muuttaa elämää merkittävästi, ja vaikka muutosta on ehkä osattu odottaa, sen suuruus ja vauvan vaativuus voivat tulla yllätyksenä. Pienen vauvan kanssa eläminen on yleensä melko rutiininomaista, välillä tylsääkin arjen pyörittämistä hyvin pienissä ympyröissä. Vauvan hoivaaminen vaatii kokonaisvaltaista huomiota ja vastuuta. Omista menoista joutuu ainakin jossain määrin luopumaan ja elämä rytmittyy uudella tavalla. Myös elämä selvin päin vaatii opettelua ja totuttelua. Kokemus tavallisesta perhe-elämästä saattaa puuttua nuorelta kokonaan. Äiti voi kokea vauvan takertumisen ylivoimaisena ja ahdistavana. Juuri jatkuvan läsnäolon vaatimuksen on todettu stressaavan eniten pienen vauvan vanhempaa. Äidin kokema yksinäisyyden tunne voi johtaa alakuloisuuteen ja jopa masennukseen. Masennus 5

6 vaikuttaa äidin kykyyn toimia sensitiivisesti vuorovaikutuksessa vauvan kanssa ja näin kiintymyssuhteen muodostuminen häiriintyy. Jos äiti ei jaksa reagoida vauvan itkuun kyllin nopeasti, vauva vähitellen lopettaa tarpeidensa ilmaisemisen. Vauva kokee äidin reagoimattomuuden ja vetäytymisen hylkäämisenä: vauva kokee, että itkuineen, kakkavaippoineen ja yöheräämisineen hänessä on jokin vika eikä hän ole hoivan arvoinen. Lapsen perustarpeiden laiminlyönti jättää jälkensä: negatiivinen minäkuva alkaa kehittyä. Tästä syystä äidin masennuksen varhainen tunnistaminen on tärkeää ja siihen on puututtava mahdollisimman nopeasti. Varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseksi keskeistä on arjen hallinta. Ryhmässä äidit opettelivat myös vauvahierontaa, joka auttoi heitä luomaan kontaktia vauvaan paitsi silmiin katsomalla myös koskettelemaan vauvaa rohkeammin ja pitämään sylissä lujemmin. Vastasyntyneelle vauvalle ei ollut helppo niin vain ryhtyä lepertelemään ja juttelemaan. Kuitenkin lapsen kaikenpuolinen kehittyminen vaatii yhdessäoloa, sylissäpitämistä, paijaamista ja seurustelemista. Vauvasta pidettiin kyllä huolta: syötettiin ajallaan, pidettiin kuivana jne., mutta vauva oli kuin nukke, joka laitettiin sivuun lattialle, kun tarpeellinen toimenpide oli suoritettu. Äiti ja vauva eivät välttämättä kohdanneet; äiti ei joko osannut tai jaksanut olla läsnä vauvalle. Pienen vauvan kehitys vaatii äidin konkreettisen läsnäolon ja vauvan tarpeiden tunnistamisen ja tyydyttämisen lisäksi äidiltä myös omien tunteiden ymmärtämistä ja tunnetilojen säätelemistä. Äidin pitää kyetä myös tunteenomaiseen sitoutumiseen: hänen tehtävänsä on jakaa ja luoda lisää positiivisia tunnekokemuksia ja auttaa pahojen tunteiden yli eli lohduttaa. Päihdeperheissä kasvaneilla kyky tunnistaa jopa omia tarpeita ja tunteita voi olla puutteellinen. Tämä näkyi myös ryhmässä: äitien oli vaikea kuvata oloaan ja tunteitaan. Aloitimme ryhmän aina miltä minusta tuntuu -kierroksella, jossa äitien piti valita omaa tunnetilaansa kuvaava tunnekortti. Yleensä äidit ottivat tyytyväinen -kortin, vaikka heidän kertomansa mukaan olo oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen. OMAA LAPSUUTTA HYÖDYLLISTÄ MUISTELLA Oma raskaus ja vauvan saaminen nostavat aina mieleen myös oman äitisuhteen ja oman lapsuuden. Päihdeperheessä kasvaneella nuorella saattaa olla hyvin kielteinen kuva äitiydestä ja vanhemmuudesta. Mielikuvaa ovat saattaneet olla luomassa kokemukset siitä, kuinka päihteet ovat menneet lapsen tarpeiden edelle. Jokainen äiti ryhmässä toi esille, ettei halunnut omalle lapselleen samanlaista lapsuutta kuin mitä itsellä oli ollut. Omaa äitiä ei haluttu ottaa omaksi malliksi. Näin äidille saattaa muodostua hyvin idealisoitu kuva siitä, minkälainen hyvä äiti on. Halu olla omaa äitiä parempi äiti voi perustuakin toiveeseen korjata oman lapsuuden puutetta. Ja kun arki vauvan kanssa osoittautuu erilaiseksi ja omat vanhemmuuden eväät riittämättömiksi eivätkä itselle asetetut tavoitteet toteudukaan, voi pettymys olla suuri. Omien lapsuuden kokemusten ja äitisuhteen muistaminen ja tutkiminen auttaa ymmärtämään omaa tilannetta ja omaa äitiyttä. Sitä kautta äiti ehkä löytää uudenlaista herkkyyttä vauvalle. Ryhmässä kohtasimme muistoja ja mielikuvia omasta äidistä mm. valokuvien avulla. Äidit toivat omia lapsuudenaikaisia valokuviaan, jotka palauttivat mieleen, minkälainen heidän kotinsa oli ollut, minkälainen oma äiti oli ollut, ja myös muistoja siitä, minkälainen lapsi oli itse ollut. Mieleen muistui ikäviä ja surullisia hetkiä, kun kukaan ei ollut lohduttanut tai kuinka itse oli joutunut huolehtimaan äidistään tai sisaruksistaan. Ryhmän jatkuessa vauvat kasvoivat ja kehittyivät ja äidit kohtasivat uudenlaisia vaikeuksia. Pieni enkeli alkoikin rimpuilla puettaessa eikä enää odottanutkaan ruokaa pikkulinnun tavoin suu ammollaan. Vauvat alkoivat osoittaa itsenäistymistä. Omaa tahtoaan ilmaiseva lapsi koettiin herkästi kiukuttelevaksi riiviöksi: siitä on tullut tuhma ja se ei enää tottele mua ollenkaan. Äidit saattoivat kokea, että lapsi on tahallaan juuri heille ilkeä. Myös rajojen ja kieltojen asettaminen pienelle lapselle tuntui vaikealta tai pahalta. Lasta ei raaskittu kieltää, koska hänelle tulee paha mieli. Usein äiti ei myöskään jaksanut kieltää yhä uudelleen ja uudelleen vaan seurasi vierestä, kun lapsi teki jotain kiellettyä. Äiti kuvitteli pääsevänsä näin helpommalla eikä ymmärtänyt, ettei pieni lapsi vielä muista asioita kovinkaan pitkään. Äideillä ei aina ollut realistista käsitystä lapsen iänmukaisista kyvyistä ja taidoista. Rajat ja säännöt antavat pienelle lapselle ne puitteet, joiden varassa hän rakentaa minäkuvaansa ja luottamusta elämään. Piittaamaton ja epäjohdonmukainen kasvatus johtaa kielteiseen minäkuvaan. Rajojen asettaminen edellyttää vanhemmalta johdonmukaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja vastuullisuutta. Mielestäni on tärkeää tarjota nuorille äideille tukea mahdollisimman pitkään. Pikkuvauvavaihe symbioottisessa suhteessaan saattaa olla myös hyvin palkitseva äidille, mutta lapsen oman tahdon ja itsenäistymispyrähdysten voimakkuus asettaa äidin uudenlaisten kokemusten äärelle. Miten äiti kestää ja kykenee olemaan turvallinen aikuinen uhmakkaan ja itsenäistyvän lapsen rinnalla? Jos ratkaisu ongelmiin ja pahaan oloon on totuttu etsimään päihteistä, on retkahduksen vaara lähellä. Kannamme oman kasvuperheen malleja hyvin sisällä itsessämme, eikä niistä ole helppo oppia pois. 6

7 Viestintä/Stakes RASKAUTEEN SISÄLTYY TOIVE PAREMMASTA Vaikka raskaus ei ollutkaan nuorille suunniteltu ja toivottu, he eivät halunneet raskaudenkeskeytystä. Raskauteen liittyy lähes aina toiveita paremmasta tulevaisuudesta. Siksi raskaus on hyvin potentiaalista aikaa arvioida omaa elämää ja omaa päihteidenkäyttöä. Raskaana olevat naiset ovat usein motivoituneita lopettamaan päihteidenkäytön. Äitiys voi muuttaa paljonkin elämäntapaa, mikäli hoito tavoittaa ajoissa. Mirjam Kallandin mukaan vauvan pysyminen äidin mielessä jo raskausaikana on varhaisen vuorovaikutuksen onnistumisen edellytys. Jos äiti on kykenemätön suojelemaan vauvaa raskaana ollessaan, kykenemättömyys jatkuu helposti myös vauvan syntymän jälkeen. Raskaus- ja vauva-aika on erityisen tärkeää aikaa lapsen kehityksen kannalta, ja esim. Annikka Taitto korostaa, että lapsen selviytymistä auttavat vauvaiässä saatu riittävä huomio ja pahojen konfliktien puuttuminen vanhempien väliltä lapsen ollessa alle 2-vuotias. Niinpä juuri tässä vaiheessa vanhemmuuteen tukeminen on ensiarvoisen tärkeää varhaista syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Vanhemmuus on paitsi vaativa myös elinikäinen tehtävä. Tuen tarve on pitkäaikainen, jotta päihteetön ja riittävän hyvä vanhemmuus voisi toteutua. Tiedon saamisen ja kokemusten jakamisen kautta vanhemmuus mahdollistuu ja nuoret äidit kykenevät katkaisemaan useitakin sukupolvia jatkuneen päihdekäyttäytymisen. Kirjoittaja on VTM ja psykoterapeutti ja työskentelee sosiaaliterapeuttina Helsingin nuorisoasemalla. Terve-SOS -palkinto Apua.infolle Palkinnon ottivat vastaan Avec-projektin koordinaattori, A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi (oik.), projektisihteerinä toiminut Kirsi Utoslahti, nykyinen projektisihteeri Antti Järventaus ja perheteemaryhmän edustajana Sari Laaksonen. Palkinnon luovuttivat Stakesin ylitarkastaja Vappu Karjalainen ja ylijohtaja Matti Heikkilä. KAHDEKSANTOISTA sosiaali- ja terveysalan järjestön yhteishanke Apua.info-palveluportaali (www. apua.info) on saanut yhden tämän vuoden Terve-SOS -palkinnoista. Hankkeen koordinaattorina on toiminut A-klinikkasäätiö. Joulukuussa 2001 internetiin avatun Apua.infon tavoitteena on sosiaali- ja terveysalan palveluiden ja ammattitiedon löytyminen vaivattomasti yhdestä helppokäyttöisestä lähteestä. Portaalin palvelutiedon rungon muodostavat neljä teemaa: mielenterveys, perhe ja lapset, perheväkivalta sekä päihteet ja riippuvuudet. Apua.info tarjoaa luettavaa materiaalia, henkilökohtaista neuvontaa, teemakeskusteluja, itsearvioinnin välineitä ja nopean kriisiavun yhteystietoja. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana Apua.info tavoitti kävijää. Palkintoperusteluissa Apua.infoa kiitetään interaktiivisuudesta ja asiakaslähtöisestä toteutuksesta sekä järjestöjen asiantuntemuksen ja työpanoksen yhdistämisestä. Järjestöjen osaamisen yhdistäminen yhdeksi kanavaksi osoittaa, että monialainen kokonaisuus on arvokkaampi ja helpommin jäsenneltävissä kuin eri tahoille ripoteltu tieto. Järjestösektorilla on myös valtion ja kuntien tarjoamien palvelujen rinnalla monien erityisalojen asiantuntemusta, todetaan Terve- SOS -palkinnon perusteluissa. Terve-SOS -palkinto myönnetään vuosittain sellaiselle tutkimus-, kehittämis- tai koulutushankkeelle, jonka toteutusta voidaan pitää poikkeuksellisen ansiokkaana. Palkinto sisältää kunniakirjan ja 2000 euron tunnustuksen kullekin palkinnonsaajalle. Muut vuonna 2003 Terve-SOS -palkitut ovat lahtelainen Liipolan Asumispalvelut Osuuskunta ja Kuopion kaupungin projekti. projektissa 11 päiväkotia kokeili lasten omaehtoista tietokoneen käyttöä arkipäivän toiminnassa. Liipolan Asumispalvelut Osuuskunta tarjoaa ikääntyneille sairaalasta kotiutetuille asukkaille toimintakykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa hoivapalvelua. 7

8 ROLLE-TYÖ TULEE SYRJÄÄN JÄÄNEIDEN VANHUSTEN LUO TEKSTI & KUVAT: LIISA PUTKONEN Mitä tehdä huonokuntoisille, alkoholia runsaasti käyttäville vanhuksille, jotka monesti asuvat huonoissa oloissa yhteiskunnan palvelujen ulkopuolella? Salon seudulla apupyöränä on Rolle-työ, joka etsii asiakkaansa kotoa saakka. Työn tavoite on asiakkaan kokema subjektiivinen hyvinvointi. Salon A-klinikalla on jo kymmenisen vuotta tehty säännöllisiä kotikäyntejä päihteitä runsaasti käyttävien vanhusten ja liikuntaesteisten asiakkaiden luokse. Käynnit saivat alkunsa, kun klinikan sairaanhoitajan huomasi työssään vanhempien asiakkaiden jäävän tulematta, vaikka tiedossa oli selvä hoidon tarve alkoholinkäytön jatkuessa. Kotipalvelun piiristä tuli myös yhteydenottoja, lähinnä vanhustentalojen joidenkin asiakkaiden päihdekäytön vuoksi. Työ muuttui projektiluonteiseksi vuonna 1997, kun klinikka sai anomansa Raha-automaattiyhdistyksen avustuksen kahdeksi vuodeksi. Projektin aikana työntekijöitä tuli kaksi lisää ja työ laajeni Salosta (Salon A- klinikan 13 sopimuskunnasta) kuuteen pienempään kuntaan. Projektin loputtua kunnat halusivat vakinaistaa toiminnan ja Rolle-projektista tuli Rolle-työtä. Tällä hetkellä asiakkaita on nelisenkymmentä viidestä eri sopimuskunnasta. Kaksi sosiaaliterapeuttia toimii Rolle-työssä kokopäiväisesti. Rolle-nimi on saatu rollaattorista, joka on huonosti liikkuvien apuväline. Työ toimii kuvaannollisena apupyöränä asiakkailleen. Ukko-Pekka -leirin ohjelmaan kuului yhteistä tutustumista, saunomista, jalkahoitoa ja paljon muuta. ELÄMÄN LAADUN PARANTAMISTA Vuosien aikana henkilökohtaiset kontaktit asiakkaisiin ovat olleet työn tärkein osa. Toiminnallisuutta on, että asiakas on päässyt usein vuosien neljän seinän sisällä olon jälkeen osallistumaan kotinsa tai asuntonsa ulkopuoliseen elämään. Hoidossa lähtökohtana on asiakkaan jäljellä oleva terveys ja tavoitteena subjektiivinen hyvinvoinnin tunne. Hoidolla pyritään vahvistamaan asiakkaan itsetuntoa niin, että hän jaksaa ja pystyy osallistumaan omaan hoitoonsa ja sen suunnitteluun. Myös asiakkaan omaisia kuuluu työn piiriin. Heidänkin luokseen voidaan tehdä kotikäyntejä, toiveen ja tarpeen mukaan. Päihteistä keskustelu ja tuki lieventää syyllisyyden ja turhautumisen tunteita, jolloin omaiset jaksavat paremmin hoitaa päihteitä käyttävää läheistään tai olla yhteydessä häneen. Asiakkaan elämän laatua pyritään parantamaan niin terveydellisesti, sosiaalisten suhteiden tasolla kuin taloudellisestikin. Kun luottamus on syntynyt, asiakas pystyy keskustelemaan arkaluotoisistakin asioista ja hänen terveyttään päästään hoitamaan. Tyypillistä asiakasta ei ole, mutta monen kohdalla hygienia on kovastikin puutteellista. Erään miehen kohdalla tarvittiin klinikkamme lääkärin tekemä kotikäynti, ennen kuin uskalsimme aloittaa jalkojen hoidon. Kynnet näet olivat kasvaneet usean sentin pituisiksi. KONKREETTISTA YHTEISTYÖTÄ Yhteistyö ei Rolle-työssä ole pelkkä sana, vaan kotikäyntejä tehdään ihan konkreettisesti esim. kodinhoitajien kanssa. Rollelle eivät ole vieraita Salon kaupungin isännöitsijätoimiston työntekijän eivätkä myöskään 8

9 ulosottoviranomaisen kanssa tehtävät yhteiskäynnit. Näillä käynneillä kartoitetaan asiakkaan kokonaistilanne. Tavoite on asiakasta tyydyttävä ratkaisu, joka tukee hänen elämäänsä jatkossa. Yhteistyöhön kuuluvat myös säännölliset aluepalaverit muiden hoitavien tahojen kanssa. Aluepalaverien koollekutsuminen (kotipalvelu, kotisairaanhoito, mielenterveyskeskuksen kotikuntoutus) kuuluu Rolle-työntekijöille. Asiakkaiden tilanteen kohentuminen näkyy monissa elämän pienissä asioissa ja onpa joku lopettanut juomisen kokonaan. Raittiuteen pyrkiminen on harvoin näiden asiakkaiden ensisijainen tavoite. Kun luottamus työntekijään syntyy, asiakas alkaa luottaa myös itseensä ja uskaltaa lähteä esim. retkille selvin päin. LEIRITOIMINTAA KEVÄISIN Työn vaikuttavuutta tulee testattua keväisin järjestettävällä ns. Ukko-Pekka -leirillä. Tämä leiri järjestetään yhteistyössä Salo-Uskelan seurakunnan diakonin, terveydenhuollon opiskelijoiden hoito- ja palvelukeskus Sofian sekä A-klinikan Rolle-työntekijöiden kanssa. Seurakunta antaa kesäpaikkansa tilat käyttöön järjestäen myös ruokahuollon ja opiskelijat toimivat omahoitajina. Leiriläiset tulevat Rolle-asiakkaiden piiristä ja maksavat kohtuullisen omavastuuosuuden. Leiri sai alkunsa vuonna 1999 seurakunnan diakonin aloitteesta. Rolle-työntekijät ovat olleet kaikkina vuosina suunnittelemassa ja osallistumassa leiriin. Tämän kevään leiri järjestettiin Mukaan saatiin yksitoista leiriläistä kahdesta eri kunnasta, sillä Salo- Uskelan seurakunta on tarjonnut muillekin samaan rovastikuntaan kuuluville asiakkaille tilaisuuden viettää päihteetöntä leirielämää upean luonnon keskellä Perniössä Naarjärven rannalla. Kuudelle osallistujalle leiri oli ensimmäinen. Leirin jälkeen opiskelijoiden keräämät kommentit olivat paljon puhuvia: täällä on ollut taivaallisen ihanaa, parempaa kuin ensirakkaus jne. Erityisen upea kokemus oli se, kun porukalla istuttiin Suomi-Ruotsi -ottelun aikaan television ääressä kannustamassa suomalaisia pelaajia selvin päin. HYVÄÄ SAADAAN AIKAAN Usean leiriläisen elämä on parin, kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana kokenut suuren muutoksen positiiviseen suuntaan. Sairaala- ja katkokäynnit ovat vähentyneet tai loppuneet, sillä avokatkaisu on riittänyt tai asiakas on raitistunut. Elämän laatu on parantunut esimerkiksi seuraavasti: Kelasta otettiin yhteyttä, sillä asiakas oli jättänyt hakematta hänelle kuuluvan säännöllisen etuuden. Kotikäynnillä kartoitettiin tilanne ja aloitettiin säännölliset kotikäynnit. Asiakas vietiin mm. saunaan viikoittain klinikan toimintakeskukseen. Tuolloin asiakas käytti säännöllisesti liuottimia ja hänelle sattui tapaturmia viikoittain. Kontaktit omaisiin olivat loppuneet, vain iäkäs äiti soitti silloin tällöin Rolle-työntekijöille huolestuneena kysellen poikansa vointia. Säännöllisten Rolle-työntekijöiden ja kodinhoitajien käyntien, asunnon vaihdon ja asukastupatoimintaan osallistumisen myötä asiakkaan elämä muuttui. Asiakkaalle tullut perintä vanhasta velasta havahdutti työtekijän kysymään neuvoa edunvalvojalta, jonka asiakkaaksi Rolle-asiakkaamme suostui itse allekirjoituksellaan. Tällä hetkellä hänellä on mm. oma puhelinosake, jolla hän soittaa omaisilleen ja nämä hänelle. Rahaa on säästynyt niin, että esimerkiksi huonekaluhankintoja voidaan tehdä. Retkiin ja leiritapahtumiin asiakas on sitoutunut niin, että viiden vuoden aikana hän on ollut aina kunnossa lähtöpäivänä. Vaikka elämä on häntä koetellut, hänellä on elämänhalua ja hän muistelee elettyä elämäänsä muistaen sieltä onnistumisen kokemukset. Aina ei tarvitse edes rivien välistä lukea, mitä mieltä hän on hoitajien hänelle tuottamista hoitopalveluista, vaan hän antaa kiitoksen suoraan. Rolle-työn lisäksi asiakkaat käyttävät paitsi kotipalvelun, myös kotisairaanhoidon palveluja. Hoidon piirissä tosin on asiakkaita, joilla ei käy muita hoitavia henkilöitä kuin Rolle-työntekijät. Klinikan muut palvelut tukevat Rolle-työtä. Yksi asiakkaista käy klinikalla saamassa korva-akupunktiohoitoa ja asiakkaita saatetaan toimintakeskuksiin. Klinikan lääkäri lähtee tarvittaessa kotikäynnille, mutta asiakkaiden ikä ja fyysinen terveydentila huomioiden on usein perusteltua turvautua perusterveydenhuoltoon. Yhteistyö on tässäkin asiassa tärkeää ja puhelinkonsultaatiota tehdään asiakkaiden omalääkärien kanssa molempiin suuntiin. HOITOMALLI SIIRRETTÄVISSÄ MUUALLEKIN Rolle-työn mallin esille tuominen on yksi haasteistamme. Halikon psykiatrisen sairaalan vanhusten vastaanotto-osaston pyynnöstä Rolle-työntekijät suunnittelivat ja järjestivät kahdeksan tunnin mittaisen koulutuksen aiheena Vanhus ja päihteet. Koulutus on alustavasti suunniteltu pidettäväksi syksyllä eräässä pääkaupunkiseudun vanhusten hoitolaitoksessa. Rolle-työn peruslähtökohdat voidaan kiteyttää kahteen käsitteeseen: asiakkaan kunnioitus ja yhteistyö muiden hoitotahojen kanssa. Olemme innostuneita tästä työstä vielä usean vuoden jälkeenkin, sillä vasta vuosien jälkeen näemme työn tuloksia. Kustannuksista kysyttäessä voimme todeta, että erityissairaanhoidolta on vältytty. Joillakin asiakkailla ei ole mitään lääkitystä käytössä ja he tulevat toimeen eläkkeillään. Mielestämme Rolle-työstä on kehittynyt hoitomalli, joka on siirrettävissä Salon A-klinikkatoimen piiristä laajemmalle. Kirjoittaja työskentelee sosiaaliterapeuttina Salon A-klinikan Rolle-työssä. 9

10 AIRI PARTANEN RIIKKA PERÄLÄ PEKKA HOLMSTRÖM ANTTI HOLOPAINEN Apteekeilla edelleen tärkeä rooli HUUMEIDENKÄYTÖN HAITTOJEN RAJOITTAMISESSA Kaija Savola Vaikka Suomessa toimii jo useampia terveysneuvontapisteitä, apteekeilla on edelleen keskeinen rooli puhtaiden ruiskujen ja neulojen saatavuuden turvaamisessa huumeidenkäyttäjille. Suurissa kaupungeissa apteekeissa asioi edelleen paljon huumeidenkäyttäjiä. Pienemmissä kunnissa apteekit ovat usein ainoita paikkoja, joista huumeidenkäyttäjien on mahdollista saada puhtaita neuloja ja ruiskuja Tässä artikkelissa tarkastellaan apteekkien roolia pistämällä huumeita käyttävien keskuudessa veriteitse leviävien tartuntatautien rajoittamisessa. Artikkeli perustuu A-klinikkasäätiön, Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin vuosina 1999 ja 2001 tekemiin apteekkikyselyihin. Lokakuussa 2001 kaikille Suomen apteekeille lähetetyn postikyselyn tavoitteena oli selvittää apteekkien ruiskujen ja neulojen myyntikäytäntöjä pistämällä huumeita käyttäville asiakkaille sekä apteekkien roolia veriteitse leviävien tartuntatautien ehkäisyssä. Kyselyyn liittyi viikon kestänyt tapauslaskenta, jossa apteekkeja pyydettiin kirjaamaan tapauslaskentalomakkeelle kaikki huumeidenkäyttäjiksi arvioimiensa asiakkaiden tekemät ruiskujen ja neulojen ostot tai ostoyritykset. Vastaavanlainen selvitys oli tehty myös aikaisemmin vuosina Kyselyyn vuonna 2001 osallistui 628 apteekkia, jotka edustivat valtaosaa (80 %) Suomen apteekeista. Mukana oli sekä yksityisiä Apteekkariliiton jäsenapteekkeja että Yliopiston Apteekkeja. Vuosien 2001 ja 1999 apteekkikyselyn ja tapauslaskennan tulosten vertailussa käytettiin molempina vuosina vastanneiden 430 apteekin vastauksia. SUURIN OSA MYY VÄLINEITÄ MYÖS HUUMEIDENKÄYTTÄJILLE Valtaosa (79 %) kyselyyn vuonna 2001 vastanneista 628 apteekista arvioi, että pistämällä huumeita käyttävät käyvät kysymässä heiltä neuloja ja ruiskuja. Vuoteen 1999 verrattuna näiden apteekkien määrä oli kasvanut 13 prosenttiyksiköllä. Muutos näkyi eniten pienimpien, alle asukkaan paikkakuntien apteekeissa, joista joka toinen arvioi vuonna 2001 huumeidenkäyttäjien käyvän kysymässä heiltä ruiskuja ja neuloja. Yli asukkaan kunnissa sijaitsevista apteekeista valtaosa oli jo vuonna 1999 ilmoittanut arvioineensa huumeidenkäyttäjien asioivan apteekissaan ostamassa ruiskuja ja neuloja, ja käyntejä koskevat arviot eivät enää juurikaan nousseet vuoteen 2001 tultaessa. Suurin osa apteekeista (88 %) ilmoitti myös vuonna 2001 myyvänsä ruiskuja ja neuloja piikkihuumeiden käyttäjiksi arvioimilleen asiakkaille. Ruiskuja ja neuloja huumeidenkäyttäjille myyviä apteekkeja oli apteekkien lukumäärään suhteutettuna eniten keskisuurissa asukkaan kunnissa ja vähiten suurissa, yli asukkaan kunnissa. Ruiskujen ja neulojen myynnistä kieltäytyvät apteekit olivat keskittyneet Helsinkiin, jossa jopa 48 prosenttia apteekeista ilmoitti, ettei myy ruiskuja ja neuloja piikkihuumeiden käyttäjille. Tilanne ei ollut juuri muuttunut vuodesta Ruiskuja ja neuloja myyvät apteekit rajoittivat ruiskujen ja neulojen myyntiään eri tavoin. Vuonna 2001 yleisin rajoittamismuoto oli ruiskujen ja neulojen myynti erillisissä pakkauksissa ja toiseksi yleisin kerralla myytävien välineiden lukumäärän rajoittaminen. Eniten rajoituksia oli suurimmilla paikkakunnilla sijaitsevissa apteekeissa.käytettyjen ja neulojen ja ruiskujen vastaanottaminen oli apteekeissa selvästi myyntiä vähäisempää. Vuonna 2001 välineitä myyvistä apteekeista 41 prosenttia ilmoitti myös vastaanottavansa niitä. Palautettujen ruiskujen ja neulojen määrästä 10

11 ei kerätty tietoa. Ruiskuja ja neuloja vastaanottavissa apteekeissa oli käytössä esimerkiksi muovikanistereita tai teräslaatikoita, joihin asiakkaat saivat palauttaa käytetyt ruiskut ja neulat joko yksittäisinä tai esipakattuna. OSTOT KESKITTYIVÄT JOIHINKIN APTEEKKEIHIN Apteekkikyselyyn liittyvän tapauslaskennan perusteella vuonna 2001 huumeidenkäyttäjien tekemät asiakaskäynnit näyttivät keskittyvän pieneen osaan apteekkeja. Suurimmat ryhmät muodostivat apteekit, joissa tapauslaskentaviikon aikana ei kirjattu yhtään piikkihuumeiden käyttäjien tekemää ruiskujen ja neulojen ostoa tai ostoyritystä tai apteekkien kirjaama ostojen tai ostoyritysten määrä oli 1 5. Vain joka viidennessä apteekissa oli kirjattu yli viisi ruiskujen ja neulojen ostoa tai ostoyritystä. Tyypillisin asiakasryhmä olivat vuotiaat miehet. Alaikäisiksi arvioitujen asiakkaiden tekemien asiakaskäyntien osuus oli 12 prosenttia. Tapauslaskennassa kirjatut ruiskujen ja neulojen ostot tai ostoyritykset keskittyivät erityisesti suurten kaupunkien apteekkeihin. Vuonna 2001 piikkihuumeiden käyttäjien tekemistä neulojen ja ruiskujen ostoon liittyvistä asioinneista 45 prosenttia kirjattiin yli asukkaan kunnissa. Suurin yhdessä apteekissa kirjattu ruiskujen ja neulojen ostoon liittyvien asiointien määrä oli 158 asiakaskäyntiä tapauslaskentaviikon aikana. Alle asukkaan kunnissa sijaitsevat apteekit kirjasivat vain 4 prosenttia tapauslaskentaviikon ruiskujen ja neulojen ostoon liittyvistä asiakaskäynneistä. Vuoden 1999 ja 2001 tilannetta verrattaessa tapauslaskennassa todettujen ruiskujen ja neulojen ostojen tai ostoyritysten määrä ei kokonaisuudessaan muuttunut vuosien 1999 ja 2001 vertailuaineistossa. Muutoksia oli kuitenkin tapahtunut erikokoisilla paikkakunnilla. Piikkihuumeiden käyttäjien asiointikerrat nousivat tai pysyivät lähes ennallaan alle asukkaan kunnissa sijaitsevissa apteekeissa vuodesta Suurimmissa kunnissa tapauslaskentaviikon aikana kirjatut asiointikerrat sen sijaan vähenivät. KOKEMUKSET MYYNNISTÄ PÄÄOSIN NEUTRAALEJA Apteekkien kokemukset ruiskujen ja neulojen myynnistä piikkihuumeiden käyttäjille olivat vuosina 1999 ja 2001 suurelta osin neutraaleja. Myös myynnistä kieltäytyvistä apteekeista suurin osa ilmoitti kokemustensa olleen neutraaleja. Suurin osa apteekeista esitti, että muiden tahojen kuin apteekkien tulisi mieluummin vastata ruiskujen ja neulojen saatavuudesta piikkihuumeiden käyttäjille. Parhaimmiksi vaihtoehdoiksi nähtiin erilliset ruiskujen ja neulojen vaihtopisteet. Apteekit mainitsivat kuitenkin ruiskujen ja neulojen myynnin ja käyttäjille suunnatun terveysneuvonnan olevan oman toimintansa kannalta sopivimpia osa-alueita huumeiden aiheuttamien haittojen rajoittamisessa. Pistämällä tapahtuvaan huumeiden käyttöön liittyvät seikat näyttivät olevan apteekkien henkilökunnalle vielä usein vieraita ja mahdollisuudet tälle asiakasryhmälle suunnattuun neuvontaan koettiin melko huonoiksi. Oman tietämyksen ei katsottu riittävän neuvontaan tai asiakkaat koetaan hankaliksi ja neuvontakontaktia vieroksuviksi. PUHTAIDEN VÄLINEIDEN SAATAVUUS TÄRKEÄÄ TARTUNTATAUTIEN RAJOITTAMISESSA Puhtaiden ruiskujen ja neulojen helppoa saatavuutta pidetään eräänä keskeisenä keinona veriteitse leviävien tartuntatautien rajoittamisessa pistämällä huumeita käyttävien keskuudessa. Yksittäisen käyttäjän kannalta puhtaita, kertakäyttöisiä pistosvälineitä tulisi olla käytettävissä aina niin paljon, että käyttäjä voisi käyttää joka kerta pistäessään uusia, puhtaita kertakäyttövälineitä. Puhtaiden, kertakäyttöisten ruiskujen ja neulojen saatavuuden ollessa vaikeaa piikkihuumeiden käyttäjät käyttävät ruiskuja ja neuloja useamman kerran, ja he voivat lainata niitä myös toisille käyttäjille, mikä lisää riskiä tartuntatautien leviämiseen. Tartuntatautien rajoittamisessa olisi tärkeää, että puhtaiden ruiskujen ja neulojen saatavuus olisi helppoa eri puolilla maata ja myös eri puolilla suuria kaupunkeja. Toinen tärkeä seikka on käytettyjen ruiskujen ja neulojen kiertoajan lyhentäminen ruiskujen ja neulojen vastaanottoa kehittämällä. Tällöin ruiskujen ja neulojen uudelleen- ja yhteiskäytön todennäköisyys pienenee ja myös tartuntatautien leviäminen tulee epätodennäköisemmäksi. Vuonna 2001 apteekeista arvioitiin myydyn ruisku- ja neulayhdistelmää. Terveysneuvontapisteissä vaihdettiin samana vuonna noin ruisku- ja neulayhdistelmää. Vuoteen 2000 verrattuna apteekeista myytävien ruiskujen ja neulojen osuus oli vuoteen 2001 verrattuna jonkun verran vähentynyt ja terveysneuvontapisteissä vaihdettujen ruiskujen ja neulojen osuus taas lisääntynyt. Puhtaiden ruiskujen ja neulojen kokonaistarvetta on vaikea täsmällisesti määrittää, koska pistämällä huumeita käyttävien kokonaismäärää ei ole mahdollista arvioida tarkkaan ja koska käyttöön liittyy erilaisia käyttötapoja. Pienimpienkien pistämällä huumeita käyttävien määrästä tehtyjen arvioiden pohjalta apteekeista ja terveysneuvontapisteistä vuonna 2001 ostettujen ja vaihdettujen ruiskujen ja neulojen kokonaismäärä, noin 1,2 miljoonaa, ei ole riittävä. Sen tulisi olla pikemminkin moninkertainen. Käyttäjäyhteisössä tapahtuneen tietojen ja asenteiden muutoksen tulisi näkyä pistosvälineiden kiertoajan lyhentymisenä ja näin kasvaneena ruiskujen ja neulojen kulutuksena. Tämä on syytä ottaa huomioon 11

12 silloin, kun apteekeista ostettujen tai terveysneuvontapisteissä vaihdettujen pistosvälineiden määrää seurataan. Niiden kulutuksen kasvun lisääntyminen voi kertoa käyttäjien pyrkimyksestä aiempaa enemmän käyttää puhtaita pistosvälineitä eikä pistämällä huumeita käyttävien määrässä tapahtuvista muutoksista. APTEEKEILLA TÄRKEÄ ROOLI On erittäin myönteistä, että suurin osa apteekeista myy ruiskuja ja neuloja huumeidenkäyttäjiksi arvioimilleen henkilöille. Sekä apteekkien että terveysneuvontapisteiden kautta toteutetulla puhtaiden ruiskujen ja neulojen hyvällä saatavuudella on ollut tärkeä rooli Suomessa vuonna 1998 pistämällä huumeita käyttävien keskuudessa alkaneen HIV-epidemian rajoittamisessa. Vuonna 1999 todettiin 86 uutta huumeiden pistoskäytön välityksellä saatua HIV-tartuntaa. Vuonna 2001 pistoskäyttöön liittyviä uusia HIV-tartuntoja todettiin 49 ja vuonna 2002 niitä todettiin 27. Vaikka kokeiluluontoisesti vuonna 1997 Helsingissä aloitettua terveysneuvontapistetoimintaa voitiin HIV-epidemian alkaessa laajentaa muualle Suomeen suurimmista kaupungeista alkaen, apteekeilla on ollut ja on edelleen erittäin tärkeä rooli puhtaiden ruiskujen ja neulojen saatavuuden varmistamisessa. Apteekkien merkitys korostuu erityisesti siksi, että apteekkiverkosto on Suomessa maantieteellisesti hyvin kattava ja apteekkien aukioloajat ovat pitkät. Terveysneuvontapisteitä on tällä hetkellä sen sijaan vasta 19 paikkakunnalla, ja vain kaikkien suurimmilla paikkakunnilla on useampi kuin yksi terveysneuvontapiste. Monien terveysneuvontapisteiden aukioloajat voivat olla myös hyvin rajoitettuja, esim. vain muutamaan tuntiin joinakin arkipäivinä. Erityisen tärkeää apteekkien kautta tapahtuva piikkihuumeiden käyttäjien tartuntatautien rajoittaminen näyttää kyselyn perusteella olevan pienillä paikkakunnilla, joissa erillisen terveysneuvontapisteen perustamiselle tapauslaskentatulosten perusteella ei ole välttämättä perusteita. Toisaalta piikkihuumeiden käyttäjien apteekkeihin tekemien asiakaskäyntien säilyminen huomattavana myös niissä suurissa kaupungeissa, joissa terveysneuvontatoiminta on jo vakiintunutta, kertoo siitä, että apteekkien rooli tartuntojen ehkäisyssä on säilynyt niissäkin tärkeänä. Terveysneuvontapistetoiminta on suurten kaupunkien sisällä sekä alueellisesti että au- 12

13 kioloajoiltaan rajoitetumpaa kuin apteekkien toiminta. Huumeiden pistoskäyttö keskittyy edelleen suuriin kaupunkeihin, joten eri toimijoita ongelman hallitsemiseksi tarvitaan erityisesti niissä. Apteekkien keskinäisen työnjaon kannalta voisi pohtia piikkihuumeiden käyttäjien asioimisen keskittymisen tarkoituksenmukaisuutta vain osaan suurten kaupunkien apteekeista. Asiakasmäärien nykyistä tasaisempi jakautuminen voisi vähentää yksittäisiin apteekkeihin kohdistuvaa kuormitusta ja samalla antaa myös paremmat mahdollisuudet piikkihuumeiden käyttäjille annettavaan neuvontaan. Myös apteekkien yleisesti käyttämien rajoitusten tarkoituksenmukaisuutta, kuten kerralla myytävien ruiskujen ja neulojen määrää, olisi hyvä arvioida uudelleen. Koska on hyvin epätodennäköistä, että piikkihuumeiden käyttäjät asioisivat apteekeissa päivittäin, olisi hyvä jos he pystyisivät ostamaan kerralla riittävän määrän ruiskuja ja neuloja esimerkiksi viikoksi. ENSIAPUPAKKAUSTA VOISI KANNATTAA KEHITELLÄ Suomessa voitaisiin laajentaa yhtenäisen, ns. piikkihuumeiden käyttäjien ensiapupakkauksen valmistamista. Pakkaus sisältäisi muutaman puhtaan neulan ja ruiskun, tietoa pistoskäytön riskitekijöistä ja niiden välttämisestä sekä tietoa ja neuvoja käyttövälineiden hävittämisestä siten, että sivulliset eivät joudu tartuntatautivaaraan. Osa apteekeista tekee tällä hetkellä jo jonkin verran itse tällaisia pakkauksia ja myy niitä. Kyselyssä apteekit pitivät myös itse tätä hyvänä tapana jakaa terveysneuvontaa. Tulevaisuudessa voisi pohtia, olisiko mahdollista, että esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö, Kansanterveyslaitos ja Suomen Apteekkariliitto valmistelisivat yhdessä valtakunnallisen mallipakkauksen, jota ryhdyttäisiin tuottamaan ja myymään tartuntatautien torjuntavaroilla subventoituun hintaan apteekeista, kuten joissain muissa EU-maissa. Ensiapupakkausten ostamisen rinnalla asiakkailla tulisi kuitenkin olla myös mahdollisuus ostaa tarvitsemaansa suurempi määrä ruiskuja ja neuloja yhdellä ostokerralla. Apteekkien palautuskäytäntöjä tulisi kehittää käytettyjen ruiskujen ja neulojen kiertoajan lyhentämiseksi. Vuonna 2001 vain 40 prosenttia kyselyyn vastanneista apteekeista vastaanotti käytettyjä ruiskuja ja neuloja, vaikkakaan niiden kautta palautuneiden ruiskujen ja neulojen määrästä ei ole tietoa. Terveysneuvontapisteissä ruiskujen ja neulojen palautusprosentti on ollut yleensä lähes sata. Apteekkien yhteydessä olevat murtovarmat käytettyjen ruiskujen ja neulojen palautuslaatikot voisivat helpottaa ja lisätä likaisten pistovälineiden palautusta ja siten lyhentää myös kiertoaikaa ruiskujen ja neulojen käytöstä niiden hävitykseen. Tällaisia palautuslaatikkoja on jo käytössä joissakin kunnissa. Eräs apteekkeihin kohdistuva keskeinen toiminnan kehittämisen osa-alueista koskee apteekkien henkilökunnalle suunnattavaa täydennyskoulutusta huumeidenkäytön aiheuttamien haittojen rajoittamisesta ja huumeita käyttävän henkilön kohtaamisesta ja neuvonnasta. Huumeidenkäyttäjälle suunnattu neuvonta vaatii paljon neuvonnan antajalta, sillä kyseessä on asiakasryhmä, joka toisaalta voi herättää pelkoa sivullisissa mutta jonka keskuudessa esiintyy myös paljon pelkoa esimerkiksi leimautumisesta. Päihdehuollon työntekijöillä on jo eri puolilla Suomea vankkaa kokemusta työskentelystä tämän asiakaskunnan kanssa. Päihdehuollon työntekijöiden kokemusta voisi hyödyntää nykyistä enemmän huumeasiakkaiden kanssa asiointiin liittyvien valmiuksien vahvistamiseksi apteekkihenkilökunnan omissa koulutuksissa. LÄHTEET: RIIKKA PERÄLÄ, PEKKA HOLMSTRÖM, ANTTI HOLOPAINEN & AIRI PARTANEN: Huumeidenkäyttäjät apteekkien asiakkaina vuosina 1999 ja A-klinikkasäätiön monistesarja nro 34. A-klinikkasäätiö Tartuntatautirekisteri. Kansanterveyslaitos Kirjoittajista Airi Partanen työskentelee erikoissuunnittelijana Stakesissa, Riikka Perälä tutkijana Alkoholitutkimussäätiössä, Pekka Holmström erikoistutkijana Kansanterveyslaitoksessa ja Antti Holopainen ylilääkärinä Järvenpään sosiaalisairaalassa. LUETTAVAALUETTAVAA SEPPO KANGASPUNTA: Terveyskanavan tarina. Analyysi digi-tv:n ensimmäisestä vaiheesta. Tampere University Press PETRA KJÄLLMAN (toim.): Rikoksella loukattu. Rikoksen uhrin käsikirja. SMS-tuotanto ULLA SALONEN: Alcohol Drinking, Smoking, Cannabis Use and Physical and Mental Health among Finnish University Students: A Longitudinal Study. Yliopistopaino PAULIINA SEPPÄLÄ: Havaintoja huumeista. Tutkimus uusien huumeilmiöiden varhaisena tunnistajana. Raportteja 275, Stakes

14 RANTALA KATI RANTALA JAETUN VASTUUN POLITIIKKA: HYVÄÄ KÄYTÄNTÖÄ? Mitä yhteistä on Tiimin viime numeron artikkeleilla? Paitsi että ne käsittelevät päihdekysymyksiä, ne ilmentävät yhdessä hyvin tämän päivän päihdetyön suuntauksia ongelmineen. Tarkoitan sillä projektien keskeisyyttä, tarvetta arvioida niitä jollakin tavalla ja hyvien käytäntöjen metsästämistä. Taustalla on hallinnon hajauttaminen: vastuu päihdetyön keskeisistä linjauksista on siirretty paikallistason verkostoille. Vastuu siis on meillä kaikilla, paitsi päihdekysymysten myös itsemme suhteen. Koska tulevaisuus on epävarma ja täynnä sosiaalisia ja terveysriskejä, olkaamme jatkuvassa valmiustilassa tiedostamaan nuo riskit ja säätelemään itse itseämme. Olkoot ammattilaiset jatkuvassa valmiustilassa auttamaan meitä ottamaan vastuuta itsestämme yhdessä mutta yksilöllisin, räätälöidyin keinoin. TRENDIN HEIKKOUS kiteytyy relevantin tiedon paikantamattomuuteen. Kenellä sitä oikein on, ja millä perusteella? Kuka sitä saa tai voi jakaa? Valtakunnan tason strategiat ottavat kantaa lähinnä rakenteisiin, mutta substanssiakin tarvitaan. Siihen on kuitenkin huomattavasti vaikeampi esittää suosituksia tai linjauksia. Alkoholinkäytön säätely on loukkaus yksilön vapautta ja markkinoita kohtaan, ja huumekysymys on ylipäänsä liian poliittinen järkeviä yhteisiä linjauksia ajatellen. Miten Tiimin viime numero sitten liittyy tähän keskusteluun? Kevyenä ja painottuneena yhteenvetona artikkelikoosteessa esitellään erilaisia hoito- ja kuntoutusvaihtoehtoja eri menetelmineen. Vastaavasti kannetaan huolta siitä, että päihdehuolto on yhä moninaisemman toimijaverkoston hoidettavana. Tämä moninaisuus puolestaan ymmärtää esimerkiksi haittojen vähentämisen hyvin kirjavasti. Tutkitun tiedon oikeellisuus ja sovellettavuus huumehoidossa kyseenalaistetaan, mutta nuorten työpajoissa on toisaalta havaittu, että toimintamuotoihin panostaminen ei riitä ilman tietoa itse asiasta: huumekysymyksestä. Huumekysymykseen on sen sijaan piristävästi tarjolla muutakin kuin terveyteen liittyvää tietoa eli globaaleja kytkentöjä. Positiivinen puoli minussa ymmärtää, että koska päihdekysymykset ovat monimutkaisia, ne eivät ratkea yhden viranomaistahon toimesta. Paikallistason vastuunkin täytyy olla suuri, koska siellähän on sitä käytännön tärkeää hiljaista tietoa paikallisista ongelmista, toimijoista ja ratkaisukeskeisistä menettelytavoista. Kuulostaako tutulta? ASETELMA SAA tutkijan kitisemään: mikä on meidän roolimme? Mitä meiltä halutaan? Kyynikko minussa huokaa, että tämä kaikki on niin epämääräistä. Onhan se ihan kiva, että te tutkijatkin osallistutte keskusteluun, on minulle sanottu kannustavasti arviointitutkimuksen tiimoilla. Mikä siis on tiedon rooli, kun se on kaikkea mahdollista? Tutkimus on usein myös rahoittajien armoilla: hyviä tutkimushakemuksia saatetaan hylätä, jos ne asettuvat tutkimaan liiaksi tavoitteiden lähtökohtia tai eivät lupaa nopeasti osoittaa hankkeen tuloksellisuutta. Projektit poikivat uusia kokeiluhenkisiä projekteja, joita halutaan arvioida, jotta niille saataisiin hyvän käytännön leima. No, onhan tietty fiksujakin rahoittajia, jotka uskaltavat laittaa itsensä peliin. Tutkimus on puun ja kuoren välissä. Maailma jatkaa kulkuaan, oo, samaan suuntaan radallaan, sanoo Jore Marjarantakin laulussaan, ja hän on sentään ajan hengen erityisasiantuntija. Eikun vakavasti puhuen, tietoahan on, jos sitä vain haluaa tai uskaltaa käyttää. Ja onneksi keskustelu on vilkasta ja monipuolista, se on askel eteenpäin sekin. Silti toivoisin, että joku ottaisi vastuuta ja laatisi listan sellaisista käytännöistä, jotka eivät ainakaan toimi, perustuen juuri hankkeiden lähtökohtien mielekkyyteen suhteessa maailman monimutkaisuuteen. Toivoisin myös lisää tällaisia arviointeja. Hetken voisi myös hengähtää, ainakin uusien hankkeiden suunnitteluvaiheessa ja miettiä, onko samantapaista otetta kenties joskus tutkittu jo jossain. Hyvin todennäköisesti on. Sitä tietoa voisi vaikka käyttää hyödyksi. Kirjoittaja on sosiologi ja työskentelee erikoistutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. 14

15 ALKAAKO JO OLLA UNIEN AIKA? Unityöskentelyssä unia ei tulkita vaan otetaan haltuun ANNE LINDHOLM-KÄRKI KIRSTI PALOHEIMO Myös unia kannattaa hyödyntää terapeuttisessa työssä. Helsingin nuorisoasemalla unista puhutaan käyttäen yhdysvaltalaisen Montaque Ullmanin kehittämää pienryhmämenetelmää. Uniryhmätyöskentelyssä unia ei tulkita vaan tarkoitus on auttaa unennäkijää saamaan uni haltuunsa, löytämään sen yhteydet elämäänsä ja huomaamaan kasvun mahdollisuudet. Kun aloitimme uniryhmät noin 15 vuotta sitten Helsingin nuorisoasemalla, piti unista puhua varoen, ettei menettäisi uskottavuuttaan vakavasti otettavana terapeuttina. Nyt kiinnostus uniin on huomattavasti lisääntynyt ja asianmukaistunut ja aika oli kypsä toteuttaa pitkään mielessä muhinut ajatus uniryhmänohjaajakoulutuksesta. Naapurimaassamme Ruotsissa koulutusta on ollut jo vuodesta 1990 lähtien. Viime syksynä aloitimme Helsingin nuorisoasemalla ensimmäisen suomalaisen puolitoista vuotta kestävän uniryhmänohjaajakoulutuksen. Kiinnostus uniin on herännyt meillä jo vuosia sitten ja tutkimme sekä omia uniamme että yksilöterapiassa olevien asiakkaiden unia. Mitä enemmän työskentelimme unien kanssa, sitä vakuuttuneemmiksi tulimme siitä, että unityöskentelytaito täytyisi saada ulotettua terapiahuoneiden ulkopuolelle. Kuten yleensäkin, tieto löytyy silloin, kun sen on valmis vastaanottamaan. Amerikkalaisen Montaque Ullmanin kirja putosi kirjaimellisesti kirjaston hyllyltä varpaille. Kirjassa esitettiin selkeä menetelmä unien työstämisestä ryhmässä. Nerokkainta kirjassa oli, että se palautti asiantuntijuuden unennäkijälle. Ullman on psykiatri, psykoanalyytikko ja emeritusprofessori. Hän on tutkinut unia 1960-luvulta lähtien ja pitää edelleenkin uniseminaareja ja -ryhmiä. Vuonna 1974 hän aloitti puolitoista vuotta kestäneen opetusjakson Ruotsissa, ja yhteys Ruotsin Drömgruppsforumiin jatkuu edelleen. Opiskelimme menetelmää teoreettisesti ja perustimme oma uniryhmän itsellemme, minkä jälkeen rohkais- Kaija Savola tuimme aloittamaan ensimmäisen uniryhmän Helsingin nuorisoasemalla. Aluksi olimme niinkin rohkeita, että aloitimme ryhmän, jossa jäsenten ikä oli vuotta. Emme kuitenkaan tohtineet pitää ryhmää virka-aikana, vaan kokoonnuimme kolmen vuoden ajan lauantaiaamuisin. Ajankohta synnytti hilpeitä väärinkäsityksiä. Valvottavien vauvojen äidit ja unettomuudesta kärsivät olivat innokkaina tulossa ryhmään. Pikkuhiljaa ryhmät vakiintuivat osaksi nuorisoaseman hoitomenetelmiä. EHEYTTÄVÄT UNET Unet kertovat symbolikielellä meistä itsestämme, kokemuksistamme ja elämäntilanteestamme. Unien aineisto on yhteydessä ajankohtaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin, huolenaiheisiin ja toiveisiin. Unet täydentävät ja tasapainottavat valve-elämässä koettua. Uni on kuin sisäinen peili, joka asettaa meidät silmätysten oman itsemme kanssa. Unessa ihminen näkee itsensä rehellisemmin, puolustuskeinoista riippumatta, mikä ei ole valvetilassa mahdollista. Unityö on itsemme syvimpien voimien kuuntelemista. Unien tehtävä on tasapainottaa ja ohjata ihmistä luonnollisesti ja lempeästi sisältä käsin kohti todellista aitoa itseä. Vaikka tietyt teemat ja symbolit toistuvat hyvin samankaltaisina ihmisten unissa, tarvitaan unennäkijän omaa panosta, jotta unen ajankohtainen ja elämänhistoriallinen merkitys selviäisi. Uniryhmissä unohdetaan unisanakirjojen typistävät ja latistavat selitykset ja annetaan tilaa koko sille mielleyhtymien kirjolle, jota symboli ryhmässä herättää. 15

16 Jokainen muistettu uni on kutsu emotionaalisesti parantavaan kokemukseen, elämään, jossa ihminen on aidosti suhteessa itseensä ja läheisiinsä. Olisi sääli olla käyttämättä tätä mahdollisuutta. Myös pelätyt painajaisunet pyrkivät hyvään. Ne kertovat meille peloistamme ja pakottavat meidät kiinnittämään huomiota laiminlyötyihin puoliin itsessämme ja elämässämme. UNITYÖSKENTELYN MENETELMÄ Montaque Ullmanin kehittämässä menetelmässä unien työstämisestä ryhmässä unityöskentely jaetaan neljään toisiaan ajallisesti seuraavaan vaiheeseen: 1. Unennäkijä kertoo unensa, ja vain sen ei mitään sen ulkopuolelta. Ryhmä selventää itselleen unta lisäkysymyksin. 2. Ryhmä ottaa unen omaksi unekseen alkaen ensin eläytyä keskenään (ei unennäkijän kanssa) unen herättämiin tunteisiin. Ryhmä eläytyy tunteiden lisäksi myös unikuvien herättämiin symboleihin. 3. Unennäkijän reaktio. Unennäkijän ja ryhmän dialogi: a) tunnejäänteiden etsintä eritoten unta edeltäneestä päivästä, b) unen toisto: ryhmän jäsen lukee unen ääneen sopivanmittaisina paloina ja sen unennäkijässä herättämiä lisäideoita käsitellään, c) yhdistävät projektiot ja orkesterointi: unennäkijän tuottamasta materiaalista luodaan mahdollisimman kattavia kokonaisnäkemyksiä, joita tarjotaan (ei tulkita) unennäkijälle. 4. Unennäkijän lisäkommentit unestaan seuraavalla kerralla. EI RYHMÄTERAPIAA VAAN TERAPEUTTINEN RYHMÄ Uniryhmässä ei ole kyse ryhmäterapiasta mutta terapeuttisesta ryhmästä kylläkin. Keskeistä työskentelyssä on, että unta ei koskaan tulkita. Ryhmän jäsenet ottavat unen omakseen ja kertovat, mitä tunteita, ajatuksia tai mielikuvia uni heissä herättäisi, jos se olisi oma uni. Työskentely on luottamuksellista ja prosessi etenee unennäkijän ehdoilla. Hän voi keskeyttää työskentelyn halutessaan koska vain. Ryhmän tarkoitus on auttaa unennäkijää saamaan uni haltuunsa, löytämään sen yhteydet arkielämän tilanteisiin ja huomaamaan kasvun mahdollisuudet elämässään. Ullmania lainaten ryhmä toimii parhaimmillaan kuin kätilö, joka auttaa unennäkijää synnyttämään unen. Unen sanoman päättää aina unennäkijä. Jokainen ryhmäläinen katsoo unta oman historiansa kautta. Uniryhmätyöskentely on luovaa ja elämyksellistä, eikä sitä ole sidottu mihinkään viitekehykseen, mikä tekee mahdolliseksi soveltaa sitä hyvin erilaisissa hoitopaikoissa. Uniryhmätyöskentely on kuuntelemisen, kohtaamisen ja läsnäolon tässä ja nyt -korkeakoulu. Kun unennäkijä kertoo unensa, koko ryhmä hiljentyy keskittyneesti kuuntelemaan. Vain harvoin elämässä saa kokemuksen vastaavanlaisesta kuulluksi tulemisesta. Jakaessaan unensa ihminen paljastaa usein itselleenkin vielä tiedostamatonta mutta hyvin ainutkertaista ja henkilökohtaista omasta elämästään. On hyvin eheyttävää, kun voi paljastaa vaikeita asioita elämästään ja saa kokea, että ryhmä kestää sen. He eivät halveksi eivätkä hylkää. Kun ryhmä työstää unta, se jakaa puolestaan omia ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan unennäkijälle ja pohtii samalla, mitä unen kuvat merkitsevät heille itselleen. Näin jokaisella ryhmän jäsenellä on mahdollisuus joka kerta kuunnella itseään pintaa syvemmältä. Uniryhmä tarjoaa mahdollisuuden harjoitella kuuntelemista ja kuulluksi tulemista. Se on intensiivistä läsnäoloa, jossa aika häviää. Kun ryhmä on työstänyt unen, unennäkijä kertoo, mitä hän ajattelee unestaan ja mitä ryhmän tuottamat ideat hänessä herättivät. Sen jälkeen jatketaan dialogia ryhmän ja unennäkijän välillä. Tarkoitus on, että unennäkijä löytää yhtymäkohtia arkielämänsä ja unen vertauskuvien väliltä. Nyt syvennytään siihen, mitä unennäkijä ajatteli nukkumaan mennessään ja mitä hänen elämässään tapahtui unta edeltäneenä tai edeltäneinä päivinä, mitä hänen mielessään liikkui, mitä hän koki, luki tai näki. Unityöskentelyssä on aina tärkeää löytää päiväelämän ja unikuvien välinen yhteys. Sen jälkeen unelle annetaan vielä puheenvuoro, kun joku ryhmästä lukee sen sopivissa jaksoissa ja unennäkijä saa mahdollisuuden kuunnella unensa vielä kerran ja liittää sen materiaaliin, jota hän on siihen mennessä saanut ryhmältä. Orkesterointivaiheessa ryhmällä on mahdollisuus tarjota oma kokonaisnäkemyksensä unesta. Ryhmä yhdistää unen kuvia ja tunnelmia siihen, mitä unennäkijä on kertonut arkielämästään. Edelleenkään ei tulkita vaan esitetään kysymyksiä ja ehdotuksia. Ryhmän tehtävä on auttaa unennäkijää ymmärtämään untaan ja itseään paremmin, ei manipuloida häntä. Unennäkijän itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan koko ajan ja hän päättää, miten pitkälle unta työstetään. Ohjaaja tarkistaa aina ennen uutta vaihetta, haluaako unennäkijä jatkaa eteenpäin. MIHIN UNITYÖSKENTELY SOPII? Uniryhmätyöskentelyä voi soveltaa hyvin monenlaisessa työssä, kuten psykososiaalisessa työssä, työnohjauksessa, koulutuksissa ja kasvuryhmissä. Se on käyttökelpoinen menetelmä esimerkiksi erilaisissa päihdehuollon hoitopaikoissa, koulun sosiaalityössä, lasten-, nuoriso- ja perhekodeissa, mielenterveystyössä ja vanhustyössä, jossa muistelun merkitys korostuu. Esimerkiksi nuorisokodeissa uniryhmän avulla voidaan peilata myös yhteisön tunneilmastoa. Ihan pienten lasten kanssa uniryhmätyöskentely ei sovellu, mutta lasten kanssa unia voidaan lähestyä piirtämällä ja leikkimällä. Kokemustemme mukaan 16

17 trauman jälkihoidossa unien läpikäymisestä on apua. Unet nostavat esille niitä tunteita, joille on vaikea löytää sanoja. Uniryhmää voi käyttää myös tavoitteellisesti. Nuorten ryhmä voi esimerkiksi asettaa tavoitteeksi parantaa jäsenten itsetuntemusta tai oppia tunnistamaan todelliset tunteensa. Voisiko esimerkiksi päihdehuollossa olla käyttöä painajaisuniryhmille, joissa asiakkailla olisi mahdollisuus tunnistaa ja pukea sanoiksi omia pelkojaan? KIRJALLISUUTTA: ALMUTH HUTH & WERNER HUTH: Unen salainen voima. WSOY MARKKU SIIVOLA: Tiedon sanat, ymmärryksen kuvat ymmärryksellisen ryhmätyönohjauksen erityispiirteitä. Suomen Lääkärilehti 5/2003. MARKKU SIIVOLA: Uniryhmä ihmisyyttä etsimässä. Psykoterapia 2/2001. MONTAQUE ULLMAN & NAN ZIMMERMAN: Paljastavat unet. Karisto MONTAQUE ULLMAN: Appreciating Dreams A Group Approach. Sage Publications MONTAQUE ULLMAN & CLAIRE LIMMER (red.): Drömmen löser problemer. Natur och Kultur Kirjoittajista Anne Lindholm-Kärki työskentelee kouluttajana ja psykoterapeuttina Maria-Instituutissa ja Kirsti Paloheimo erikoissairaanhoitajana ja psykoterapeuttina Helsingin nuorisoasemalla. Suomen uniryhmäforum SUOMEN UNIRYHMÄFORUM perustettiin Se on unien ymmärtämisen edistämiseen tähtäävä informaatiokeskus, joka tavoitteensa saavuttamiseksi edistää professori Montaque Ullmanin 1970-luvun alkupuolella Ruotsissa kehittämän unien ymmärtämiseen tarkoitetun pienryhmämenetelmän leviämistä laajaan suuren yleisön käyttöön. Vaikka Suomen uniryhmäforum on nimeltään samankaltainen kuin Ruotsissa Ullmanin työn jatkajaksi vuonna 1990 perustettu Drömgruppsforum, se toimii siitä erillisenä itsenäisenä yksikkönä. Toimintaajatus on sama kuin Ruotsissa ja kaksi forumin viidestä perustajajäsenestä (Markku Siivola ja Margaretha Renlund) on ollut jo pitkään Drömgruppsforumin toiminnassa mukana. Suomen uniryhmäforumin internetosoite on Keskustelufoorumin osoite on: index.php. NUORTEN PÄIHDETYÖN FOORUMI Muut mielenterveyden häiriöt yleisiä päihdehäiriöisillä nuorilla Päihdehäiriö liittyy vahvasti itsetuhoisuuteen ja siksi päihdehäiriöisten nuorten itsetuhoisuus tulisi aina arvioida. Erityisen suuri itsemurhariski on silloin, jos nuorella on yhtäaikainen masennus, käytös- ja päihdehäiriö, toteaa ylilääkäri Mauri Marttunen Peijaksen sairaalasta. Suurella osalla päihdehäiriöstä kärsivistä nuorista on jokin muu mielenterveyden häiriöistä, tytöillä useimmiten mieliala- tai ahdistuneisuushäiriö, pojilla enemmän käytöshäiriö. Tulisikin aina selvittää, liittyykö päihdehäiriöön jokin muu mielenterveyden häiriö. Hoidon vastuutahon tulisi määräytyä sen mukaan, mitä häiriötä hoidetaan ensisijaisesti. Nyt poikkihallinnollinen yhteistyö ei useinkaan pelaa nuoren parhaaksi. Jokaisen mielenterveyden häiriön siivu suomalaisista on 5 10 prosenttia. Päihteiden kanssa sählääminen nuorena lisää riskiä nuoren aikuisen tai aikuisen mielenterveyden häiriöihin. Masennusta edeltävä päihdehäiriö on tutkimusten mukaan yhtä yleinen kuin päihdehäiriötä edeltävä masennus, eikä vastausta siihen, kumpi on muna ja kumpi kana, voida Marttusen mukaan antaa. Sen sijaan on huomattu, että käytöshäiriöt useammin edeltävät päihdehäiriötä. Lapsen ADHD- eli tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriöön olisi puututtava jo lapsena, koska hoitamattomana se saattaa johtaa myöhemmin käytöshäiriöön. Riski sairastua alkoholiriippuvuuteen on moninkertainen käytöshäiriöstä kärsivillä nuorilla, joten yhteiskunnan kannalta mahdollisimman varhainen toteaminen ja puuttuminen on parasta päihdehaittojen ennaltaehkäisyä. LL 17

18 RAY:n kuva-arkisto PELAAJAT JA HARRASTELIJAT selvitys suomalaisten rahapelaamisesta JANNE PERÄKYLÄ Kun sosiaali- ja terveysministeriö selvitti ensimmäisen kerran suomalaisten rahapelaamista ja peliongelmia, kävi ilmi, että runsaasti pelaavien riskiryhmään kuuluu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kun pelit jatkossa ovat entistä nopeampia ja helpommin saatavilla, rahapelaamiseen liittyvien haittojen ehkäisystä tulee entistä haasteellisempaa. Vuoden 2002 alusta voimaan tulleen arpajaislain mukaan sosiaali- ja terveysministeriön on seurattava ja tutkittava arpajaisten (rahapelien) toimeenpanosta aiheutuvia sosiaalisia haittoja. Rahapelien pelaamisen seuraaminen on jäänyt maassamme pääosin kolmen peliyhteisön Oy Veikkaus Ab:n, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoto Oy:n tehtäväksi. Tällöin on tutkittu lähinnä pelaamisen määriä ja volyymeja markkinatutkimuksen tapaisesti. Raha-automaattiyhdistys on peliyhtiöistä ainoana säännöllisesti selvittänyt ja rahoittanut myös rahapelien haittoihin liittyvää tutkimusta. Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti vuoden 2002 aikana sisäisenä virkatyönä suomalaista ja kansainvälistä rahapelaamista. Selvityksen perusteella näyttää siltä, että niin Suomessa kuin muissa länsimaissa pelaaminen on lisääntynyt ja pelitoiminta modernisoitunut viimeksi kuluneiden vuoden aikana. Muista länsimaista poiketen meiltä puuttuivat rahapeliyhtiöistä irrallinen säännöllinen väestötutkimus sekä peliongelman yleisyyttä arvioivat laajemmat väestökartoitukset. Tämä puute haluttiin korjata sosiaali- ja terveysministeriön kautta aikain ensimmäisellä rahapelaamisselvityksellä. PYSÄYTYSKUVA SUOMALAISESTA RAHAPELAAMISESTA Koska rahapelien pelaamisen ja niihin liittyvien haittojen seuraaminen on maassamme ollut varsin vähäistä, pelaamista päätettiin nyt selvittää kolmiosaisesti siten, että tulokseksi saadaan kokonaiskuva rahapelien pelaamisesta. Tavoitteena oli hyvä pysäytyskuva pelaamisesta vuoden 2003 Suomessa. Siihen voidaan jatkossa verrata lähivuosien pelaamista. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa rahapelien pelaamista jatkossa säännöllisesti. Ensimmäiseksi selvitettiin mittavalla yli hengen otoksella suomalaisten rahapelaamista: pelikertoja, pelimääriä ja pelaamiseen käytettyjä rahamääriä. Yhtä laajalla otoksella ei maassamme ole kansalaisten rahapelaamista selvitetty koskaan. Toiseksi selvitettiin kahdella barometrityyppisellä kysymyksellä vastaajien yleistä mielipidettä rahapeleistä ongelmana. Kolmanneksi selvitykseen liitettiin kansainvälisesti tähän mennessä käytetyin peliongelman yleisyyttä kartoittava kysymyspatteristo South Oaks Gambling Screen (SOGS). VÄESTÖKYSELY PELAAMISESTA Taloustutkimus Oy kysyi 5 013:lta yli 15-vuotiaalta suomalaiselta perustiedot erilaisten rahapelien pelaamisesta puhelinhaastatteluna. Taloustutkimus käytti haastatteluissa 139:ää koulutettua haastattelijaa. Vastaajista 74 prosenttia miehistä 80 prosenttia ja naisista 67 prosenttia ilmoitti pelanneensa jotain rahapeliä vuoden aikana. Keskimäärin vastaajat pelailivat kahta rahapeliä. He käyttivät keskimäärin 13 euroa viikossa tai 4 prosenttia nettokuukausituloistaan rahapeleihin. Eniten pelataan Lottoa ja Jokeria, seuraavina tulevat arvat ja raha-automaatit. 33 prosenttia vastaajista ilmoitti pelaavansa rahapelejä kerran kuukaudessa tai harvemmin. Useita kertoja viikossa rahapelejä ilmoitti pelaavansa 12 prosenttia vastaajista ja 7 prosenttia vastaajista ilmoitti pelanneensa vuoden aikana yli kuutta eri rahapeliä. Pääosalle vastaajista rahapelien pelaaminen on siis mukavaa pientä harrastamista. PUOLEN MIELESTÄ ONGELMA ON VAKAVA Puolet vastaajista ilmoitti pitävänsä Suomen peliongelmia vakavina. 33 prosentin mielestä ongelmat eivät ole vakavia. Yli 50-vuotiaat vastaajat pitivät peliongelmia selvästi vakavampina kuin muut ikäryhmät. Vastaajista 39 prosenttia ilmoitti, että pelaamisongelmat ovat lisääntyneet. Erityisesti naiset ja vuotiaat olivat tätä mieltä. Vastaajista 29 prosenttia arvioi, että ongelmat ovat pysyneet ennallaan ja vain kolme prosenttia ilmoitti ongelmien vähentyneen. 18

19 Kun tiedetään, että rahapelimyynti koostuu pääosin miesten pelaamisesta, on naisten huoli tässä suhteessa ymmärrettävä. Jo nuoruusiän ohittaneet vastaajat puolestaan ovat pystyneet seuraamaan suomalaisten rahapelikentän muuttumista pidemmällä aikavälillä. RISKIRYHMÄÄ ETSITTIIN SOGS-TESTIN KYSYMYKSILLÄ Peliongelman esiintyvyyttä arvioivan SOGS-testin kysymykset kohdennettiin sellaisille vastaajille, jotka ilmoittivat pelaavansa rahapelejä vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Tällä filtteroinnilla haluttiin välttää se rahapelitutkimusmaailmassa usein vastaan tullut ongelma, että puhelinhaastatteluissa peliongelmakysymykset kysytään sellaisilta henkilöiltä, jotka pelaavat rahapelejä kerran vuodessa tai eivät pelaa koskaan. Vastaajiksi saatiin henkilöä. Otoksena tämäkin on mittava, myös kansainvälisessä vertailussa. SOGS-kysymykset pisteytetään siten, että tietyntyyppisistä riskivastauksista vastaajalle annetaan piste. Lopuksi pisteet lasketaan yhteen, ja jokainen pelaaja sijoittuu johonkin kolmesta käyttämästämme SOGS-luokasta (ei ongelmia, mahdollisia hallintavaikeuksia, runsaasti pelaavien riskiryhmä). SOGS-menetelmää on kritisoitu siitä, että se luokittaa vastaajat liian helposti riskiryhmään. Tämä saattaa olla totta, mutta kukaan ei kai vieläkään osaa ongelma- tai riippuvuusmaailmassa määritellä sitä tieteellisen tarkkaa pistettä, jossa henkilön käyttäytyminen tai jokin asia muuttuu ongelmaksi tai riippuvuudeksi. SOGS-kysymyspatteriston kysymykset voikin nähdä nippuna kysymyksiä, joiden avulla pyritään saamaan kiinni henkilöitä, joiden ehkä olisi syytä tarkemmin miettiä, mitä rahapelien pelaaminen heille itselleen tai heidän läheisillensä aiheuttaa tai merkitsee. Tässä selvityksessä halusimme erityisesti liittää SOGS-kysymykset ja yleiset rahapelikysymykset yhteen. Näin samaa ongelmakimppua käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta. SUOMALAINEN RISKIRYHMÄ MIESVALTAINEN Väestöön suhteutettuna 1,5 prosenttia tai enintään henkilöä nousi selvityksessä SOGS-luokittelun riskiryhmään. Tämä ryhmä käyttää rahapelien pelaamiseen keskimäärin 15 prosenttia nettokuukausituloistaan, pelaa useita kertoja viikossa ja ilmoittaa pelanneensa keskimäärin viittä rahapeliä vuoden aikana. Tästä joukosta 59 prosenttia ilmoittaa pelanneensa 6 10:tä eri rahapeliä vuoden aikana. Riskiryhmään kuuluu miehiä selvästi enemmän kuin naisia ja miehet käyttävät selvästi enemmän rahaa pelaamiseen kuin naiset. Vähintään kaksi kertaa kuukaudessa pelaavat pelasivat keskimäärin 108 miljoonalla eurolla kuukaudessa, ja tästä summasta miehet pelasivat 86 miljoonaa euroa. Riskiryhmä pelasi 12 miljoonalla eurolla kuukaudessa, mikä tuottaa 11 prosenttia rahapelien kokonaismyynnistä. YKSI PROSENTTI MIELSI ITSENSÄ PELIONGELMAISEKSI Kun vastaajilta kysyttiin SOGS-kysymyksissä suoraan, onko heillä peliongelma, 1 prosentti (väestöön suhteutettuna henkilöä) vastasi kyllä. Suuntaa-antavana arvio lienee oikeansuuntainen, koska rahapeliongelmista puhumiseen liittynee sama onnellisuusmuuri kuin muihinkin ongelmiin. Yllättävää oli se, että peräti 4 prosenttia vastaajista ilmoitti pelanneensa joskus ongelmallisesti muttei enää. Voiko olla niin, että rahapeliongelman saralla itsehoito toimiikin varsin hyvin? Varsin yllättävää oli myös se, että peräti 6 prosenttia vastaajista ilmoitti tunteneensa halua lopettaa rahapelien pelaamisen, mutta on sitten ajatellut, että ei siihen pysty. Viitisen prosenttia vastaajista kertoi läheisten arvostelleen pelaamistaan tai väittäneen, että vastaajalla on peliongelma. Edelleen vastaajista 20 prosenttia ilmoitti kiistelleensä läheistensä kanssa rahankäytöstä yleensä. Kiistoihin joutuneista 20 prosenttia ilmoitti kiistelyn koskeneen nimenomaan rahankäyttöä rahapeleihin. Kotipiirissä rahapelit lienevätkin melko tuttu keskustelunaihe. Vastaajista 14 prosenttia ilmoitti, että tärkeällä ystävällä on ollut ongelma rahapelien kanssa. Isää, äitiä tai lapsia ei juurikaan nostettu samalla tavalla esille. Läheisten pelaamisesta puhuminen ei ilmeisestikään ole helppoa. Vastaajista 3 prosenttia ilmoitti käyttäneensä työtai opiskeluaikaa rahapelien pelaamiseen. Prosentti kertoi lainanneensa rahaa yksityisiltä rahanlainaajilta, ja samoin prosentti kertoi lainanneensa rahaa tietäen, että ei pysty maksamaan takaisin. PELAAJIEN JA HARRASTELIJOIDEN KÄYTTÄYTYMISESSÄ VALTAVA ERO Väestökyselyä, mielipiteitä ja SOGS-tuloksia tutkaillessa ei voi olla vakuuttumatta siitä, että Suomessa todella on melko suuri joukko rahapeleihin erittäin tiukasti kiinnittyneitä henkilöitä, joita voisi kutsua pelaajiksi. Tämä joukko, 10 prosenttia tai henkilöä pelaajista, tuo 30 prosenttia rahapelimyynnistä. Tämän joukon ja harrastelijoiden pelikäyttäytymisessä on valtava ero. Rahapelaamisen lähitulevaisuuteen liittyy Suomessa monia haasteita. Rahapelimyynti on noussut kymmenen vuoden aikana 890 miljoonasta eurosta miljoonaan euroon. Samalla pelitarjonta on monipuolistunut ja pelaamisen rytmi nopeutunut. Jatkossa tuotto ei välttämättä kasva samaa tahtia, ja selvää on, että tuottoa haetaan tulevaisuudessa yhä nopeammilla ja alati uudistuvilla peleillä. Tuotto jää näissä uusissa 19

20 peleissä oletettavasti nykyisten pelien tuottoa pienemmäksi, ja tuoton takaamiseksi asiakkaiden olisi pelattava entistäkin tiiviimmin ja useammin. Yhteiskunnan vastuu tässä muutoksessa liittyy siihen, onnistummeko pelitarjonnan kehittyessä toimimaan niin, että pelaamiseen osallistuu jatkossa myös harrastelijoiden runsas joukko, ei pelkästään pelaajien pieni joukko. PELAAMISEN RISKEISTÄ PITÄISI TIEDOTTAA ENEMMÄN Suomalaisilla rahapeliyhteisöillä on omat linjauksensa peliongelmiin. Suurimmilla toimijoilla on jo omilla nettisivuillaan tietoa ongelmapelaamisesta ja linkkejä varsinaisen hoidon lähteille. Henkilökuntaa on koulutettu peliongelma-asioissa, ja ainakin joissain pelipaikoissa on peliongelmista kertovaa materiaaliakin saatavilla. Peliyhteisöillä on siis sisäisesti olemassa omat vastuullisen pelaamisen strategiansa tai pelitoiminnan eettiset koodinsa. Yhteiskunnallista keskustelua edistäisi, jos tällaiset strategiat tai koodit olisivat julkisia. Esimerkiksi englantilainen Camelot-yhtiö esittelee periaatteensa nettisivuillaan ( Selvää on se, että peliyhteisöt, joiden tarkoitus on pelitoiminnan avulla järjestää rahaa yhteiskunnalle eivät voi olla terapeutteja. Niiden tehtävänä on järjestää pelimahdollisuuksia kansalaisille, jotka muutoin ne varmasti itselleen järjestäisivät. Peliyhtiöiden toimintaa valvovien ja pelitoiminnan tuoton käyttöä suunnittelevien viranomaisten on yhteistyössä huolehdittava siitä, että tavoitteiden asettaminen peliyhtiöille (tuotto) sekä keinot (pelien saatavuus, ikärajat, aggressiivisuus) ovat sellaisia, että pelitoiminta pysyy vastuullisena jatkossakin. Pelitoimintojen yksinoikeushan perustuu vastuullisuuteen, ei siihen, että tuotto käytetään hyviin tarkoituksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on osaltaan ilmoittanut muutamia asioita, joihin se haluaa jatkossa kiinnittää huomiota ennaltaehkäisevässä mielessä: runsaasti pelaavien osuus ei saisi nykyisestä kasvaa, uusien pelien ja peliteknologioiden markkinoille tuloon pitäisi sisällyttää arvio sosiaalisista haitoista, pelaamisen riskeistä tiedottamista tulisi lisätä, mahdollisista lainsäädännön tarkistuksista esimerkiksi pelaamiseen liittyvien ikärajojen osalta tulisi keskustella, ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön valmiuksia tunnistaa peliongelmia muiden ongelmien seasta tulisi lisätä. PALJONKO VALEHTELITTE? Emme kysyneet puhelinhaastattelujen lopuksi vastaajilta, kuinka paljon valehtelitte. Rahapelaamiseen liittyvissä selvityksissä epätotuudenmukainen vastaaminen on joskus ollut ongelma. Kun verrataan rahapeleihin todellisuudessa käytettyä rahamäärää (suomalaisten pelinjärjestäjien vuoden 2002 tilinpäätöksiä) vastaajien selvityksessä ilmoittamaan kokonaisrahankulutukseen, luvut ovat melko lähellä toisiaan: vastaajien ilmoittama summa on 70 prosenttia todellisesta rahankäytöstä. Kun tiedetään, että alkoholin kulutuskyselyissä vastaajat ilmoittavat prosenttia todellisesta kulutuksesta, 70 prosenttia on varsin hyvä saavutus. Vastaajat vastasivat ainakin tällä kertaa varsin totuudenmukaisesti. Kirjoittaja työskentelee sosiaali- ja terveysministeriössä ylitarkastajana vastuualueenaan raha-automaattiasiat ja rahapelitutkimuksen koordinointi. Unet ihmissuhdetyössä uniryhmän ohjaajakoulutus Helsingin nuorisoasema järjestää 1 1/2-vuotisen uniryhmän ohjaaja-koulutuksen, jonka tavoitteena on antaa valmiudet ohjata eri ikäisten uni- ja itsetuntemusryhmiä sekä käyttää unia yksilötyössä. Koulutus sisältää kirjallisuuteen perehtymisen, teoriatunnit, osallistumisen koulutettavista muodostettavaan uniryhmään, uniryhmän ohjaamisen ja viimeisellä jaksolla koulutettavan odotetaan perustavan uniryhmän. Tähän omaan uniryhmään saa työnohjauksen kouluttajilta. Työnohjaus sisältyy koulutusmaksuun. Koulutus on tarkoitettu terveydenhuollon, sosiaalityön sekä kasvatus- ja koulutusalan ammattilaisille. Aika: koulutus alkaa kolmen päivän jaksolla , jonka jälkeen on seminaari-päivä kuukaudessa. Paikka: Helsingin nuorisoasema, Hietaniemenkatu 5, 2. krs., Helsinki Hinta: 490 EUR/lukukausi, 3 lukukautta yhteensä 1470 EUR Ilmoittautuminen : mennessä Helsingin nuorisoasemalle, p. (09) Kouluttajina toimivat ja lisätietoa antavat: Anne Lindholm-Kärki, kouluttaja, psykoterapeutti, puh Kirsti Paloheimo, erik. sairaanhoitaja, psykoterapeutti, puh. (09)