Odotuksia työelämälle ja HR:lle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Odotuksia työelämälle ja HR:lle"

Transkriptio

1 Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Odotuksia työelämälle ja HR:lle Mitä odotamme työelämältä ja HR:ltä? Opetin viime keväänä henkilöstöjohtamista sekä nuorille että aikuisille opiskelijoille. Pyysin heitä seuraamaan kurssin ajan tiedotusvälineistä, mitä siellä kirjoitetaan työelämästä. Lopuksi toivoin heidän omia näkemyksiään tulevaisuuden henkilöstöjohtamisesta. Yli sata esseetä oli todella mielenkiintoista luettavaa. Työelämää koskeva keskustelu oli pääsääntöisesti kielteistä. Kerrottiin irtisanomisista, työpahoinvoinnista, masennuksesta, työttömyydestä, työurista ja pätkätöistä. Johtajuus ja esimiestyö nousivat esille toisaalta hyvinä esimerkkeinä, toisaalta työssä kuormittumisen syynä. Kielteinen kuva työelämästä tuli esille myös Pauli Juutin v julkaisemassa tutkimuksessa Mitä lehdet kertovat työelämästä? Mutta tämä ei kuitenkaan ole työelämän koko kuva. Ihmiset ovat jo pitkään antaneet suomalaiselle työelämälle arvosanan 8. Hyvä työelämä on entistä tärkeämpää, koska nuoret ikäluokat pienenevät ja eläkkeelle siirtyy yhä enemmän ihmisiä. Julkisen talouden kestävyysvajeeseen vastataan työurien pidentämisellä. Tämä edellyttää kuitenkin työelämän kehittämistä työpaikoilla siten, että saadaan edelleen parannettua sekä tuottavuutta että työelämän laatua. Useiden tutkimusten mukaan hyvällä henkilöstöjohtamisella saadaan aikaan molemmat tulokset. Opiskelijat odottivat työvoimapulan muuttavan työelämää ja henkilöstöjohtamista. Opiskelijoiden kirjoituksissa oli ylivoimaisesti eniten odotuksia työhyvinvoinnin, joustavuuden, hyvän johtamisen ja työn mielekkyyden suhteen. Yksilöllisyys korostui työaikojen, työjärjestelyjen sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisen mahdollisuutena työsuhteen elinkaaren aikana. Sukupolvien välinen muutos ja työyhteisöjen moninaisuus oli koettu jo monissa työyhteisöissä. Samat asiat näkyivät myös HENRYn HR Barometrissa. Opiskelijat pitivät kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta työelämässä itsestään selvyytenä ja kokivat teknologian hyödyntämisen helpoksi globaalissa maailmassa. Verkosto- ja innovaatiotaloudessa toimivat työpaikat olivat kiinnostavia ja haastavia. Eettisyys toiminnassa ja johtamisessa korostui useissa kirjoituksissa. Tosin nuoret arvostelivat sitä, että heistä keskustellaan sukupolvena eikä yksilöinä. Sama saattaa koskea ikääntyviä työntekijöitä. Työnantajatoiminnalta odotettiin läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Viestintä ja vuorovaikutus vaikuttaa luottamuksen syntymiseen. Luottamusta odotettiin, vaikka kaikki eivät kokemustensa vuoksi siihen uskoneetkaan. Myös hyvän työyhteisön ja kehittymismahdollisuuksien merkitys korostui sitoutumiseen vaikuttavana asiana. Strateginen henkilöstöjohtaminen ja suorituksen johtaminen korostuivat HR-näkemyksissä. Näiden kirjoitusten perusteella näyttää siltä, että ihmiset haluavat voida hyvin. He kaipaavat arvostusta ja kannustusta. He odottavat voivansa luottaa työnantajaansa, esimiehiinsä ja työkavereihinsa. He haluavat, että heitä kuunnellaan. He haluavat tehdä mielekästä ja tuloksellista työtä. He odottavat vastavuoroisuutta, joka näkyy työelämän joustoina. Tulevaisuuden henkilöstöjohtaminen näyttäytyi siis liiketoimintalähtöisenä, eettisenä ja ihmisläheisenä johtamisena henkilöstöjohtamisen opiskelijoiden kokemana. Terttu Pakarinen HENRYn hallituksen jäsen Kehittämispäällikkö KT Kuntatyönantajat T Ä S S Ä N U M E R O S S A : Pääkirjoitus... 1 Uudista ja Uudistu Palkkavertailu Vuoden paras HR-gradu -kilpailu... 3 Laadukasta ja käytännönläheistä HRkoulutusta... 4 Luitko lomalla hyvä bisnes-kirjan?... 4 HENRY -tilaisuudet, tietoiskut ja yrityskäynnit... 5 Ajankohtaista HR-alalla markkinapaikka... 6 Aluejaokset... 7 Kansainvälisiä konferensseja ja kokoontumisia... 9 Väitöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä Monimuotoisuusbarometri Uutta kirjallisuutta Kirja-arvosteluja Kuukauden HENRYläinen Mukava tietää Uudet jäsenet Tapahtumakalenteri HENRY tiedottaa HENRYn toimiston yhteystiedot HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

2 Uudista ja Uudistu tietoa, tuoreita ideoita ja hyödyllisiä kohtaamisia Finlandia-talo Vaihtuva johtajuus Uudista ja Uudistu 2011 messukutsu on postitettu HENRYläisille erillisen Messuextran mukana. Tapahtuman ohjelman löydät myös messusivuilta osoitteessa Kohtaamispaikkana on Finlandia-talo ja tapahtumien keskipisteessä ovat HENRYn ja tapahtuman yhteistyökumppanien järjestämät Uudista ja Uudistu messujen neljä seminaaria, jotka avaavat Vaihtuva johtajuus -teemaa. Lisäksi ohjelman lähes 100 tietoiskupuheenvuoroa rikastavat tapahtuman teemaa tuomalla siihen lisää asiantuntijanäkökulmia ja kokemusperäistä sisältöä. Voit valita monipuolisesta tarjonnasta itsellesi ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat aihealueet, osallistua konferenssin teemaseminaareihin sekä vierailla Finlandia-talon kattavan ja valoisan näyttelyalueen messuosastoilla. Noin 100 näytteilleasettajaa on paikalla valmiina keskusteluihin kasvotusten. Perinteisesti Uudista ja Uudistu tapahtumaan kuuluu myös rento yhdessäolo, aktiivinen vuorovaikutus sekä verkostoituminen. Tämän jäsentiedotteen liitteenä postitamme HENRYn jäsenille Henkilöstöjohtamisen Vuosikirjan Julkaisu on sekä henkilöstöalan hakuteos että tapahtumaopas, joka on myös jaossa messukävijöille Finlandia-talossa. Tule kuulemaan maan johtavia henkilöstöammattilaisia, yritysjohtoa sekä tutkijoita johtamisen uusista tuulista, ja tuo työtoverisi tai esimiehesi mukanasi. HENRYn osasto 38, 43 on Finlandia-talon kongressisiiven 3.kerroksessa - tervetuloa! Tavataan Finlandiatalossa! Terveisin HENRYn tiimi Ennakkoilmoittautuminen Uudista ja Uudistu tapahtumaan netissä on alkanut. Saapumisesi messualueelle nopeutuu, kun ilmoittaudut ennakkoon mennessä messujen kotisivuilla Saat Sisäänpääsykortin ilmoittamaasi osoitteeseen postitse. Ota se mukaasi Finlandiataloon ja pääset nopeasti eteenpäin. Tapahtuma on kävijälle maksuton. Pääyhteistyökumppani- ja HENRY-seminaareihin sekä valtaosaan tapahtuman puheenvuoroista ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä, joten ole ajoissa paikalla. PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI: PÄÄMEDIAKUMPPANI: Sympa Oy tarjoaa uudenajan globaalia henkilötietojärjestelmää. Sympa HR -järjestelmä yhdistää henkilöstöhallinnon (HRM), henkilöstön kehittämisen (HRD) ja rekrytoinnin prosessit johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Henkilöstötiedot ovat aina ajan tasalla, oikeiden henkilöiden saatavilla ja monipuolisesti raportoitavissa. Yhdistämme toiminnassamme HRalan asiantuntemuksen, viimeisimmän teknologian ja aidon kumppanuuden. Fakta on johtamisen ja esimiestyön ainoa ammattilehti Suomessa. Fakta pitää päättäjät ajan tasalla sekä itsensä että organisaationsa kehittämisessä. Lehti tarjoaa lukijoilleen myös kanavan oppia toisiltaan, keskustella ja verkostoitua. 2 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

3 PALKKAVERTAILU 2011 vain osallistumalla voit saada tulokset! HENRYn vuosittainen palkkavertailu on nopea, luotettava ja edullinen tapa hankkia tuoreet tiedot palkoista niin omalla toimialalla kuin yli toimialarajojen. Osallistumalla vertailuun saat joulukuussa lokakuun palkkatiedot, joista näet, miten yrityksesi sijoittuu palkkapolitiikassaan. VERTAILU ON UUDISTUNUT: tehtävänimikkeiden sisältöä laajennettu tietojen antaminen online online-avustaja tietojen syötössä tietojen oikeellisuuden tarkistus online tehtävänimikkeittäin raportit nähtävissä valmiina esikatselussa tulosten katselu/tulostusmahdollisuus pdf-muodossa laajemmassa raporttiversiossa mahdollisuus online-laskennan kautta saada tuloksia eri hakutekijöillä (henkilökunta, liikevaihto, kansainvälisyys ja toimialat) AIKATAULU Lokakuu to viimeinen ilmoittautumispäivä Marraskuu ma viimeinen palkkatietojen antopäivä Joulukuu vk 50 raportit valmistuvat ja linkit lähetetään osallistujille to palautetilaisuus HINNAT Osallistumismaksu 780 euroa + ALV 23 % sisältää käyttöoikeuden valtakunnalliseen yleisraporttiin ja yrityskohtaiseen vertailuraporttiin omalta toimialalta. Lisämaksulliset palvelut Laajempi raporttiversio hakuehdoilla: henkilökunta, liikevaihto, kansainvälisyys ja toimialat 150 euroa + ALV 23 %. Osallistumisen peruminen Jos peruminen tapahtuu jälkeen on perumismaksu 390 euroa + ALV 23 %, ja jälkeen veloitetaan koko osallistumismaksu. Käy ilmoittautumassa vertailuun osoitteessa: -> Tuotteet ja palvelut -> Palkkavertailu Lisätietoja: Kirsi Ristimäki puh. (09) tai Vuoden paras HR-gradu -kilpailu 2011 Parhaillaan on käynnissä HENRYn jo kuudetta kertaa järjestämä kilpailu parhaan henkilöstöjohtamisen alalta tehdyn pro gradu -tutkielman palkitsemiseksi. Tänäkin vuonna kilpailuun saatiin laadukkaita hakemuksia, joista HENRYn yliopisto- ja korkeakouluyhteistyöryhmä on valinnut finaaliin pääsevät työt. Niissä toteutuivat mm. innovatiivisuus, raikas näkökulma HR-alan keskusteluun ja tutkimuskentälle sekä korkea laatu tutkimuksen toteuttamisessa. Vuoden 2011 kilpailun finalistit: Maiju Kangas: Organisaatiokulttuurin eettisyys, eettinen johtamistyyli ja työhyvinvointi johtajien arvioimana, Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunta (nyk. kauppakorkeakoulu) ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitos. Maiju Kankaan tutkielmassa on selvitetty suomalaisten johtajien arvioita organisaationsa kulttuurin sekä oman johtamistyylinsä eettisyydestä. Gradu toteutettiin osana isompaa tutkimusprojektia ja siinä selvitettiin myös mm. toimialan ja johtotason vaikutusta tutkimuskysymyksiin ja päätelmissä huomioitiin johtajien erilaiset taustatekijät. HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

4 Juan Luis Espinosa Vega: Fostering Affective Organizational Engagement during Radical Strategic Change, Hanken School of Economics and Business Administration. Juan Luis Espinosa Vega tarkastelee opinnäytetyössään strategian viestinnän herättämiä tunnereaktioita radikaalissa muutostilanteessa. Tutkimuksessa analysoidaan kansainvälisestä organisaatiosta kerätyn aineiston avulla nimenomaan niitä tekijöitä, jotka määrittävät näitä reaktioita sekä sitä, miten niiden syntymistä voitaisiin muutoksessa tukea. Jenni Wennerström: Välittämistä ja vastuunottamista ikään katsomatta Esimiesten näkemyksiä ikäjohtamisesta ja hyvän ikäjohtajan ominaisuuksista - Case Mehiläinen, Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö. Jenni Wennerströmin pro gradu -työn aiheena on ikäjohtaminen ja tutkielman kohteena yksityinen terveydenhuollon organisaatio. Wennerström tutkii gradussaan haasteita ja mahdollisuuksia, joita esimiehet kokevat ikäjohtamisessa ja sitä, miten he kokevat ikäjohtamisen osaksi johtamistyötään. HENRYn yliopisto- ja korkeakouluyhteistyöryhmään kuuluvat professori emeritus, FT, KTM, VTM Asko Miettinen, toimitusjohtaja, KTT Mikko Luoma Johtamistaidon opisto JTO:lta, professori, KTT Anna-Maija Lämsä Jyväskylän yliopistosta, johdon valmentaja, VTT Esa Pohjanheimo Novetos Oy:stä, toiminnanjohtaja, KTM Leena Malin HEN- RY ry:stä sekä projektipäällikkö, FM Tiina Kiiskinen HENRY ry:stä. Tuomaristossa raatia täydentää Faktan päätoimittaja Heidi Hammarsten. Finalistit ovat esitelleet työnsä tuomaristolle, joka valitsee palkinnon saajan sekä kaksi kunniamaininnan saajaa. Voittaja saa 1000 palkinnon ja kunniamaininnan saajat kirjapalkinnon. Lisäksi voittaja pääsee esittelemään työnsä ydinkohdat Uudista ja Uudistu -tapahtumassa Finlandiatalossa Helsingissä torstaina , tila 21 klo Lisätietoja kilpailusta HENRYn toimistolta, projektipäällikkö Tiina Kiiskinen, puh (09) , tiina.kiiskinen(a)henryorg.fi Laadukasta ja käytännönläheistä HR-koulutusta HENRY suunnittelee ja järjestää koulutusorganisaatioiden kanssa yhteistyössä pitkäkestoista HR-alan koulutusta. Useimmat ohjelmat ovat pyörineet jo vuosia, ja niitä on kehitetty mm. osallistujien palautetta aktiivisesti hyödyntämällä. Täydennä tietojasi, ammattitaitoasi ja luo arjen työssä tärkeitä verkostoja osallistumalla ohjelmiin, joissa kouluttajina on maamme HRalan huippuasiantuntijoita. Syksyllä 2011 alkavat seuraavat koulutusohjelmat: Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma HR-assistentin koulutusohjelma Henkilöstönkehittäjän valmennusohjelma Aalto EE Profound Executive HR Henkilöstöpäällikön tutkinto Henkilöstöassistentin tutkinto (Johtamistaidon Opisto JTO) (Infor) (Infor) (Aalto Executive Education) (Markkinointi-instituutti) (Markkinointi-instituutti) Lisätietoa ohjelmien sisällöistä, hinnoista ja ilmoittautumisesta: > Yhteistyö > Yhteistyökoulutukset. Luitko lomalla hyvän bisnes-kirjan? Julkaisemme mielellämme kirjallisuusarvosteluja HENRYn jäsentiedotteissa. Kirjoita kesälukemistosi herättämistä ajatuksista tai sisällön kritiikkiä muutama rivi ja lähetä se muille HENRYläisille tiedoksi. Lisätietoja: Annikki Antila, p. (09) , 4 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

5 HENRY -jäsentilaisuudet, tietoiskut ja yrityskäynnit HENRYn maksuttomat tilaisuudet on tarkoitettu vain HENRYn henkilö- ja kannatusjäsenille. HR AND USE OF SOCIAL NETWORKING AND COLLABORATIVE TOOLS Can HR be the stewards for social networking & internal collaboration in Finnish enterprises? Aika: torstai klo Paikka: Postimestari, Ravintola Pääposti, Mannerheiminaukio 1 B, Helsinki Järjestäjä: GL Consulting, Linnapuomi Consulting ja HENRY ry In May 2011, HENRY Ltd in collaboration with GL Consulting Finland/Symbio Oy and Linnapuomi Consulting, ran a survey on the use of social networking and collaborative platforms in HR in Finnish enterprises. The results of the survey have triggered the agenda for this seminar in which Magdalena Pawlowicz, GL Consulting Finland, will be running an interactive session on the role HR can play in supporting the business in using social networking and internal collaboration to drive impact. Session will be supported by practical examples of the HR s use of social networking in e.g. the on-boarding process and how it can be turned into a collaborative pre-onboarding process, how off-boarding process can be turned into collaborative networking for rehiring or how collaborative idea generation triggers new performance metrics and HR dimensions. In addition a case study on Dump the Annual Performance Review in favor of Instant & Social Feedback Reviews is presented by Symbio Oy. Tilaisuus on englanninkielinen ja maksuton. Pieni aamupala on tarjolla 8.30 alkaen ja varsinainen ohjelma alkaa klo Ilmoittautumiset mennessä HENRYn tapahtumakalenterin kautta tai sähköpostitse Tilaisuuteen mahtuu 30 osallistujaa. PALAUTE KUULUU KAIKILLE Huom! Tilaisuus on täynnä, mutta voit ilmoittautua jonoon sähköpostilla mennessä. Käytä ilmoittautuessasi viitettä Palaute kuuluu kaikille. Otamme yhteyttä jonottajiin peruutuspaikan tullessa. Aika: keskiviikko klo Paikka: Ravintola Pääpostitalon auditorio, Mannerheiminaukio 1 C, Helsinki HUOM! Paikka on vaihtunut! Järjestäjä: Human Interest Oy, HENRY ry, ProCom ry TYÖN ILO JA INNOVOINTI NOKIAN MUUTTUVASSA TYÖYMPÄRISTÖSSÄ Suomen Laatuyhdistys ry:n Osaamisen kehittämisen laatujaoksen (OKL) ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry:n te tapäivä, jossa kuullaan, kuinka pitää yllä innostusta ja työniloa ja toteuttaa laatujohtamista monikansallisessa yrityksessä muutosten keskellä osin epävarmassakin toimintaympäristössä. Miten hyödyntää kuluttajien (asiakkaat) ja yhteistyökumppaneiden panosta uusien tuotteiden innovoinnissa. Aika tiistai klo Paikka Nokia Oyj, Espoo, Keilalahdentie 2-4, eteläinen sisäänkäynti, auditorio Berlin Kahvi ja ilmoittautuminen Tilaisuuden avaus, OKL:n puheenjohtaja Jukka O. Mattila Laatujohtaminen Nokiassa, Mikko Kärkkäinen, Head of Quality Management Avoimet innovaatiot, Pia Erkinheimo, Head of Innovation Crowdsourcing Työn ilo, Hannakaisa Länsisalmi, Director, Organization & Talent Development, Nokia HR Keskustelua Loppuyhteenveto, arviointilomakkeiden palautus, kirjapalkinnon arvonta ja tilaisuuden päättäminen Ilmoittautumiset Laatukeskukseen viimeistään : > Koulutus > Tapahtumakalenteri. HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

6 MITEN SOVITTAA TYÖN MIELEKKYYS JA TUOTTAVUUS SAMAN KATON ALLE? Aika: keskiviikko klo Paikka: Tekniskan salit, kokoussali, Eerikinkatu 2, Helsinki Järjestäjä: HENRY ry:n Työnohjaus- ja coaching -jaos Ohjelma: aamukahvit alustukset, pienryhmätyöskentely ja paneelikeskustelu yhteenveto ja keskustelu Alustajina mm. Head of Diacor Wellbeing Business, Susan Kallio, Diacor terveyspalvelut Oy, ICF Coach (ACC), Managing Director Kati Järvinen, Mindwind Oy ja HRD Consultant Seppo Mäki, IC Insight Oy. Kysymyksiä, joihin pyritään aamupäivän aikana saamaan vastauksia, ovat mm. Miten työnohjaus ja coaching voivat olla edistämässä työn mielekkyyden kokemista ja tuottavuutta? Miten tuetaan HR:ää työelämänkaaren eri vaiheissa? Miten yksilöllisiä uratoiveita tuetaan eri työelämänkaaren vaiheissa? Miten koneisto saadaan vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin? Miten johtamisella voidaan vaikuttaa siihen, mikä esimiehen ja organisaation rooli on yksilön urakehityksessä? Miten organisaatiossa luodaan tilaa yksilöiden kohtaamiselle? Ilmoittautumiset tilaisuuteen mennessä HENRYn tapahtumakalenterin kautta tai sähköpostilla osoitteeseen Käytä ilmoittautuessasi viitettä Työn mielekkyys ja tuottavuus. Mukaan mahtuu 50 henkilöä. SEMINAARIN MAKSU: Seminaari on maksuton HENRYn jäsenille. Mukaan on mahdollisuus ottaa ei-jäsen-kollega, jonka osallistumisen hinta on 100 (sis. alv.). Ei-jäseniä pyydetään ilmoittamaan laskutusosoite ilmoittautumisen yhteydessä. PERUUTUSEHDOT: Ilmoittautumisen voi perua kuluitta asti. Sen jälkeen peruutusmaksu on 50% päivän hinnasta. Jos ilmoittautunut jättää tulematta paikalle, perimme koko maksun. Estyneen osallistujan tilalle voi vaihtaa kuluitta toisen osallistujan, jonka nimen pyydämme ilmoittamaan meille etukäteen. Tervetuloa! Muut tilaisuudet: Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka Käy tutustumassa ajankohtaiseen henkilöstöalan tapahtumatarjontaan Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikalla. Markkinapaikan kalenterista voit selata HR-alan mielenkiintoisia tietoiskuja, seminaareja, koulutusta ja tapahtumia, jotka voivat olla maksullisia tai maksuttomia. Markkinoille pääsee suoraan HENRYn pääsivun linkistä. Ilmoittajille tarkemmat ohjeet, hinnat ja ilmoitusvarauslomake löytyvät samalta sivulta. Muistathan ilmoittautua HENRYn tilaisuuksiin ja ilmoittaa esteestä HENRYn jäsentilaisuuksiin muodostuu joskus hyvinkin pitkä jono. Tilaisuudet pyritään aina mahdollisuuksien mukaan siirtämään suurempiin tiloihin, jotta mahdollisimman moni jonottaja pääsisi mukaan. Jos sinulle tulee este, ja jotta saisimme jonosta jonkun tilallesi, peru ilmoittautumisesi niin pian kuin mahdollista. Otamme yhteyttä jonottajiin heti peruutuspaikan tullessa. Jotta paikat riittäisivät kaikille, ethän tule tilaisuuteen ilmoittautumatta tai jätä tulematta paikalle. Tilat ja tarjoilut varataan etukäteen ilmoittautuneiden lukumäärän mukaan. On ikävää, jos paikalla onkin pienempi tai suurempi joukko kuin mihin on varauduttu. 6 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

7 Aluejaokset Aluejaostapaamiset on tarkoitettu kaikille HENRYn henkilö- ja kannatusjäsenille. Lisätietoja aluejaostoiminnasta extranetistä aluejaosten omilta sivuilta. OULUN ALUEJAOS Lokakuu: TOISILTA OPPIMISEN MENETELMÄT Tampere Business Campus ry:n yritysverkostossa Aika: klo Paikka: Vahvistetaan myöhemmin Ohjelma: Tampereen Business Campus ry:n (TBC) toiminnanjohtaja Pirjo Järvinen tulee kertomaan pirkanmaalaisten yritysten aineetonta pääomaa kehittävästä verkostosta, missä yritysten toisilta oppiminen ja osaamisen jakaminen on keskiössä. Toiminta käsittää yhteisiä asiantuntija-verkostoja, opinkierroksia, mentorointia ja muita yhteisöllisiä oppimisratkaisuja. Mukana verkostossa on kaikkiaan 37 yritystä mm. Kustannus Oy Aamulehti, Nokian Renkaat, Metso Minerals, Cargotec jne. Ilmoittautumiset mennessä Johanna Laitilalle osoitteeseen Marras-joulukuun tapaamisista ilmoitamme myöhemmin jäsentiedotteessa sekä sähköpostitse. Terveisin Oulun aluejaoksen vetäjät Sirpa Puolakka ja Johanna Laitila TAMPEREEN ALUEJAOS Syksyn tilaisuudet: Tiistaisin klo , katso päivämäärät alla Paikka: Juvenes Ravintola Juhlakeskus (ravintolan kabinetti), Yliopistonkatu 56, Tampere (Tampere-taloa vastapäätä) Lokakuu: : Työvoiman kansainvälistyminen riesa vai ratkaisu? Aiheesta meille alustaa Marjukka Houruranta/ Tredea Työyhteisöt monimuotoistuvat ja yhä useampi työntekijä on lähtöisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Miten yritykset hyötyvät työvoiman kansainvälistymisestä? Mistä osaajia löytää, entä miten työntekijän tausta pitäisi työpaikalla huomioida? Onko yrityksen vai julkisen sektorin tehtävä perehdyttää tulija suomalaiseen työelämään? Keskusteluun johdattelevat ja palveluistaan kertovat Tampereen korkeakoulujen WorkPlace Pirkanmaa -palvelu sekä alueen elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:ssä toimiva TyöMaa-hanke. Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista työelämään! WorkPlace Pirkanmaa on Tampereen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen palvelu, jonka tarkoituksena on tuoda alueen kansainväliset opiskelijat ja työnantajat lähemmäs toisiaan. WorkPlace Pirkanmaan kautta tavoitat kansainväliset harjoittelijat, opinnäytetyöntekijät, projektityöntekijät ja vastavalmistuneet: TyöMaa-projekti edistää Euroopan Sosiaalirahaston tuella työperusteista maahanmuuttoa Tampereen kaupunkiseudulla rekrytointi-, koulutus- ja asettautumispalveluita kehittämällä. Hankkeessa toteutetaan työpaikkalähtöisiä suomen kielen koulutuksia, annetaan neuvontapalvelua ja valmennetaan työyhteisöjä. Ilmoittautuminen: viim sähköpostitse Syksyn seuraavat tapaamiset: ja Tervetuloa! Hanna Rinne HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

8 POHJOIS-SAVON ALUEJAOS Lokakuu: Aika: klo Paikka: Ponssentie 22, Vieremä Lisätietoja: Hyvinvoinnin kehittäminen Ponsse Oyj:llä, henkilöstöpäällikkö Eero Väänänen: - sairauspoissaolojen vähentäminen - turvallisuuden parantaminen Aloitamme syksyn vierailulla Ponsselle. Olemme varanneet yhteiskuljetusta varten linja-auton Kuopiosta Vieremälle ja takaisin. Tarkempi lähtöpaikka ilmoitetaan osallistujille myöhemmin. Ponssella tutustumme tuotannon lisäksi hyvinvoinnin kehittämisen näkökulmiin. Varsinainen vierailu kestää n. klo välisen ajan, mutta matkan aikana on jo mahdollisuus tutustua paremmin muihin HENRYläisiin. Huom! Ilmoittautumiset ovat sitovia linja-auton vuokran takia. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään sähköpostitse tai puh Pia Lindström. Syksyn toinen tapahtuma on vierailu Niiralan monttuun Kalpan vieraaksi Vietämme illan oheisen ohjelman mukaisesti Klo Kokoontuminen jäähallin B-tasanteella ja siirtyminen Kilpikabinettiin Alustus 1: Urheiluorganisaation johtaminen brändi, imago, henkilöstö, kumppanit ja talous. Millä oikeasti on merkitystä? Pasi Kuivalainen, Kalpa Alustus 2: Erilaisuuden johtaminen urheilujoukkueessa onko yksilö esikuva vai kuningas? Hannu Kapanen, Kalpa Ruokailu ja seurustelua päivän teemoista KalPa-Ilves ottelu katsomossa B6 - erätaukokahvit n Tilaisuus päättyy Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Illan hinta on 50 euroa sisältäen ottelulipun, illallisen, erätaukokahvit, illan alustukset ja tilavuokran. HENRY ry tukee iltaa tarjoamalla ruokailut. Sitovat ilmoittautumiset mennessä sähköpostitse tai puh Pia Lindström. Muistathan myös HENRY ry:n järjestämän Uudista ja uudistu -messut Helsingissä Finlandiatalossa Messuille on lähdössä myös aluejaoston jäseniä. Jos olet kiinnostunut yhteisistä illanistujaisista keskiviikkona 28.9., niin otathan yhteyttä Suunnitellaan yhdessä tapaamispaikka. Syksyn viimeisestä tapaamisesta ilmoitamme myöhemmin ajankohdan varmistuttua. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan syksyn tapahtumiin. Tervetuloa siis mukaan Vieremän reissulle ja kannustamaan kotijoukkue voittoon. Kuulaita syysilmoja toivotellen Pia Lindström TURUN ALUEJAOS Lokakuu Aika ja paikka: Aihe: Marraskuu Aika ja paikka: Aihe: klo 8-11,Turun Aikuiskoulutuskeskus HR:n ulkoistamisen vaihtoehdot, mahdollisuudet ja uhat -seminaari klo 8-10, Park Hotel Muutosjohtaminen tai muu vastaava ajankohtainen aihe Tervetuloa! 8 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

9 HÄMEEN ALUEJAOS Hämeen aluejaoksen vetäjinä aloittavat Taina Siukola, Maarit Reunanen ja Pia-Maria Haltia. Tervetuloa! Vetäjien yhteystiedot löytyvät aluejaoksen omilta sivuilta extranetissä. Kansainvälisiä konferensseja ja kokoontumisia EAPM2011 CONGRESS CONVERGENCE Rethinking the role of People Management as the catalyst Date: September 28 30, 2011 Venue: Istanbul, Turkey, Lutfi Kirdar Convention & Exhibition Center The world has become far more unstable and competitive than ever before. We continuously need to find ways to gain competitive advantage whenever and wherever possible. One of these is clearly the management of human resources, which traditionally regarded as a department function, is now being widely shared among all business managers. We need to take HR to the next level, bringing people and performance together. Convergence is the act of moving toward union or uniformity. It is also a meeting place, where distinct technologies, industries, or devices into a unified whole. It is the approach toward a definite value, a definite point, a common view or opinion, or a state. People and performance strategies, targets and practices have been converging. People Management is emerging to uniquely combine activities and processes of human resource management, organizational development, brand management, communication studies, psychology, sociology, and some other areas the fields that grew up distinct from each other. In pursuing this convergence there are some clear divergences, nuances and specific themes. Gain new perspective and greater understanding of the differences and similarities in various countries, cultures, corporations, functions, policies and practices. Here you will discover contemporary best practices and get insights on how to use the convergences as opportunities and how to realign your strategy to maximize performance and profits. The topics will be widely discussed by business and people management leaders, in the light of relevant literature. Let s meet at the 25th European People Management Conference, in Istanbul where East meets West. We re confident that you ll enjoy the opportunities to network with HR professionals from throughout Europe, connect with many exhibitors who offer products and services catering to your HR needs, interact with concurrent session speakers and you ll walk away with practical information to enhance your People Management practices and improve the success of your business. We ll be celebrating 40 years of People Management leadership in Turkey, at the 25th European conference with oneof-a-kind education, amazing networking opportunities and pioneering solutions and services. Mark your calendars for September 28-30, Who should attend? HR Professionals and Executives Trainers Business Consultants Small Business Owners Other Senior Business & Line Leaders Registration and fees 30 % DISCOUNT TO HENRY MEMBERS To register the 25th European People Management Conference, you can use the following way: Click the link https://www.eapm2011.org/registration- Form.aspx ---> > choose PERYÖN Member button >> do your online registration --->> pay your registration fee via credit card option ---->> complete your registration Read more: HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

10 CIPD ANNUAL CONFERENCE AND EXHIBITION Date: 8-10 November 2011 Venue: Manchester Central, M2 3GX, United Kingdom Further info: 41ST IFTDO WORLD CONFERENCE & EXHIBITION Sustaining the Workforce in a Competitive Environment Date: April, 2012 Venue: Kuwait Sheraton Hotel, Kuwait City, Kuwait Further info: Väitöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä Turun yliopistossa tarkastettiin sosiaalipolitiikan alaan kuuluva väitöskirja: SOPIVASTI TYÖTÄ JA VAPAA-AIKAA? TUTKIMUKSIA AJAN- KÄYTÖSTÄ ERI ELÄMÄNTILANTEISSA VTM Minna Ylikännön väitöstutkimuksessa tarkastellaan eri elämäntilanteissa olevien ihmisten ajankäyttöä ja siinä 1990-luvulla tapahtuneita muutoksia. Tarkastelussa on työttömän nuoren, lapsiperheen isän ja vanhuuseläkeläisen ajankäyttö. Lisäksi tutkitaan, miten tyytyväisiä työntekijät eri Pohjoismaissa ovat ajankäyttöönsä. Ylikännön tutkimuksen perusteella työttömien nuorten ajankäyttö on passivoitunut, mikä johtuu ennen kaikkea television katselun lisääntymisestä. Nuorilla ajankäytön aktiivisuutta selittää työmarkkina-asema. Työttömät ovat vapaa-ajallaan passiivisempia kuin opiskelevat ja työssäkäyvät nuoret, vaikka heillä on enemmän vapaata aikaa. Vanhuuseläkeläisistä nuorimmat olivat aktivoituneet vapaa-ajallaan, vaikka eläkeläistenkin television katselu oli lisääntynyt kymmenessä vuodessa. Nuorimpien vanhuuseläkeläisten aktivoituminen on seurausta ennen kaikkea liikuntaan käytetyn ajan lisäämisestä. Lapsiperheiden isien ajankäyttö on hyvin aktiivista, he kokevat ajasta jopa olevan pulaa. Isät käyttävät aiempaa enemmän aikaa lastenhoitoon, mutta samalla myös ansiotyöhön käytetyn ajan määrä on kasvanut. Aikapulan kokemukset johtuvat ainakin osittain siitä, että niin sanottua omaa aikaa on aiempaa vähemmän. Pohjoismaisen vertailun perusteella sekä suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset että tanskalaiset työntekijät ovat keskimäärin melko tyytyväisiä siihen, miten heidän aikansa jakaantuu työn ja elämän muiden osa-alueiden välillä. Maiden välillä on kuitenkin eroja, eivätkä Pohjoismaat erotu muista Euroopan maista tyytyväisyyden suhteen omaksi ryhmäkseen. Tanskalaiset ovat ajankäytön jakautumisen suhteen tyytyväisempiä kuin muut pohjoismaalaiset, mikä selittyy ennen kaikkea työhön ja työn laatuun liittyvät tekijöillä. Tanskalaiset olivat tyytyväisimpiä työhönsä, vaikutusmahdollisuuksiin työssään ja myös siihen, miten paljon he saavat työstään kiitosta. Tutkimuksen perusteella yksilölliset tekijät, kuten työmarkkinaasema ja perhemuoto vaikuttavat ihmisten ajankäyttöön. Ajankäyttöön vaikuttavat kuitenkin myös institutionaaliset tekijät. Sosiaalipolitiikalla voidaan lisätä yksilöiden ja ryhmien ajankäytön valintamahdollisuuksia ja siten vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamista voidaan helpottaa erilaisin joustoin, vapain ja rahallisin etuuksin. Ajankäyttötutkimus on kasvanut tutkimusalana merkittävästi viime vuosikymmeninä. Tutkimus perustuu Tilastokeskuksen vuosina 1979, ja keräämiin aineistoihin sekä European Social Survey -kyselyaineistoon. Lisätietoa: Minna Ylikännö, p , , 10 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

11 Excenta Oy julkaisi yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa selvityksen: STRATEGISEN HYVINVOINNIN TILA SUOMESSA TUTKIMUS Hyvinvointiin ei panosteta riittävästi Hyvinvoinnin johtaminen kehittynyt pienissä ja keskisuurissa organisaatioissa Hyvinvoinnin johtamisen peruselementit määritetyt sisällöt ja tavoitteet sekä niitä vastaavat mittarit olivat yleistyneet pienissä ja keskisuurissa organisaatioissa; suuremmissa organisaatioissa tilanne oli jopa hieman heikentynyt. Työurien pidentämiseen panostaminen taantunut Excenta Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin jo toisen kerran työnantajien panostuksia työurien pidentämiseen. Yli 50 prosenttia työnantajien edustajista arvioi panostamisen työurien pidentämiseen olleen aktiivista esimiestyön parantamisen, työolosuhteiden kehittämisen, johtamisen kehittämisen ja osaamisen kehittämisen osalta. Tämä on kuitenkin lähes 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuoden 2010 tutkimuksessa. Tulos ennustaa työurien pidentämiseen tähtäävän toiminnan taantumista. Hyvinvointiin investointiin 9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009 Vuonna 2011 työnantajat investoivat strategisen hyvinvoinnin kehittämiseen 2,1 miljardia euroa, joka on 9 prosenttia enemmän kuin vuonna Vuonna 2010 investoinnit olivat alhaisemmat kuin vuonna 2009, joten kahdessa vuodessa hyvinvointiin panostaminen on noussut 4,5 prosenttia vuosittaisena keskiarvona. Hyvinvoinnin johtamisen henkilöresurssit olivat heikot; 88 prosenttia vastanneista organisaatioista ilmoitti ajan puutteen haittaavan hyvinvointityön kehittämistä. Strategisen hyvinvoinnin johtamisen indeksi oli 44 prosenttia Strategisen hyvinvoinnin johtamisen ja kehittämisen taso oli 44 prosenttia parhaisiin käytäntöihin verrattuna. Tämä oli samaa tasoa kuin vuonna Kehittämistä on kaikilla osaalueilla, erityisesti hyvinvoinnin tukemisessa esimiestyön ja henkilöstöhallinnon toimintojen kautta. Tutkimukseen vastasi 368 organisaatiota seitsemältä eri toimialalta Lisätiedot: Tieteellinen johtaja, Excenta Oy Ossi Aura, puh , Tutkimusraportin voi ladata: TUTORHOUSE.fi HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

12 Monimuotoisuusbarometri 2011 Hyvä HENRYläinen, Suomalaisten työyhteisöjen monimuotoisuuden kirjo on laaja ja kasvaa koko ajan. Se kattaa työntekijöiden erilaisuuden mm. iän, sukupuolen, etnisen taustan, sukupuolisen suuntautumisen, perhetilanteen, vammaisuuden, kielen, uskonnon tai vakaumuksen suhteen. Työterveyslaitos toteutti yhteistyössä HENRY ry:n ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa työelämän monimuotoisuutta kartoittavan monimuotoisuusbarometrin Nyt olemme toteuttamassa barometriä uudestaan. Tarkoituksena on saada vertailukelpoista tietoa organisaatioiden suhtautumisesta monimuotoisuuteen ja tarkastella onko suhtautuminen muuttunut viime vuosien kuluessa. Monimuotoisuusbarometri mittaa monimuotoisuuden tilaa suomalaisissa työelämässä: barometrilla selvitetään käsityksiä siitä, miten suomalaisen työelämän monimuotoisuus koetaan ja miten se kehittyy tulevaisuudessa. Barometrin kautta myös paikannetaan monimuotoisuuden ongelmakohtia ja luodaan parempaa pohjaa suunnata tulevaisuuteen. Kyselyn toteuttamisesta vastaa Työterveyslaitos, ja sitä rahoittavat Työterveyslaitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Tulokset kootaan vuoden 2012 alussa ilmestyvään julkaisuun, jossa esitetään myös toimenpidesuosituksia työyhteisöjen kehittämisen avaintoimijoille, kuten henkilöstöhallinnolle ja työmarkkinajärjestöille. Kysely toteutetaan syyskuussa Internet-kyselynä ja vastaajille lähetetään linkki kyselyn verkkosivulle ja tarkemmat tiedot kyselystä. Toivottavasti ehditte kutsun tullessa vastata kyselyyn, jotta voimme yhdessä kehittää työyhteisöjen monimuotoisuusosaamista. Uutta kirjallisuutta HENRYn jäsentiedotteessa esitellään johtamisen, henkilöstötyön ja työhyvinvoinnin alueelta kirjauutuuksia sekä julkaistaan henryläisten kirja-arvosteluja. HENRYn jäsenet saavat jäsenetuna alennusta useilta kotimaisilta kustantajilta. Jäsenalennukset ja menettelyt alennuksen saamiseksi löydät kirjautumalla HENRYn jäsenextraan. HENRY ei välitä kirjoja. TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN Pauli Juuti (toim.), Johtamistaidon Opisto JTO, 2011 ISBN Työelämän ja organisaatioiden kehittäminen on välttämättömyys. Kun ympäristöt muuttuvat, ei ole hyvä, jos organisaatiot ajautuvat tilanteista toisiin. Ajautuessaan ne eivät voi itse phjata toimintansa. Ei ole myöskään hyvä, jos organisaation johto ja henkilöstö jäsentävät muutoksen ja siitä seuraavan kehittämistarpeen eri tavoin. Organisataion suotuinen kehittyminen on kaikille osapuolille tärkeää. Siksi organisaatioiden on käytettävä oikeita kehittämismenetelmiä kulloisissakin muutostilanteissa. Kehittämismenetelmistä ja muutoksen tekniikoista on muodostunut oma vaikeaselkoinen tieteenalansa, jonka kielen saloihin ei iana ole helppoa sukeltaa. Kirja auttaa lukijaa selkeyttämään sitä, mistä kehittämisessä on kysymys ja mitä organisaatioilla on lupa odottaa alansa hallitsevalta kehittäjältä. Kirjassa käsitellään työelämän kehittämistä monipuolisella ja asioita selkeyttävällä tavalla. Tarkastelun kohteena ovat organisaation kehittämisen ja johtamisen kehittämisen eri menetelmät niin teorian kuin käytännönkin kannalta. Eri kehittämismenetelmät nivotaan kirjassa yhtenevöksi kokonaisuudeksi, joka auttaa lukijaa jäsentämään sitä, millaisia kehittämismenetelmiä tulisi milloinkin käyttää. LUPA JOHTAA Persoonallisia tarinoita Lehti, Maiju, Pynnönen, Pirjo, Talentum Media, 2011 ISBN Lähde kehittymään paremmaksi johtajaksi muun muassa Leena Harkimon, Maaretta Tukiaisen, Dome Karukosken ja Jaakko Asparan kanssa. Kirjassa suomalaiset johtajat päästetään ääneen ja tarinoimaan. Keskiössä ovat johtajien persoonat ja kehittyminen johtajaksi psykologisesta näkökulmasta; kirjoittajat ovat muun muassa Nokiassa työskennelleitä kokeneita psykologeja. Tarjolla on ideoita ja työkaluja jokaisen johtajan salkkuun ja muillekin, joita kehittyminen omassa työssä kiinnostaa. 12 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

13 TYÖN ILO Marja-Liisa Manka, WSOYPro, 2011 ISBN Henkinen pahoinvointi, kiire ja työn tekeminen entistä pienemmällä porukalla. Työn mielekkyyskato, ratkaisemattomien ristiriitojen runsaus, kiusaaminen, eläkkeelle pako ja masennus. Siinäkö työelämän koko kuva? Miten iloita työstä? Kirjassa tartutaan työnilon reseptiin: hyvä johtaminen, yhteisöllisyys, joustava toimintatapa ja työn hallinta saavat hyvälle mielelle. Ja se, mihin huomio kiinnittyy, valtaa mielen. Siksi työpaikoilla kannattaa kaikkien pohtia, mikä meillä lisäisi työniloa. Kirjassa kerrotaan esimerkein keinoista, joista hyötyy jokainen myös työnantaja, koska menestys piilee innostuneissa ja hyvinvoivissa työntekijöissä. FT, YTM Marja-Liisa Manka on työhyvinvoinnin ja ihmisten johtamisen professori Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa. YHTENÄ KUN MINÄSTÄ KASVAA ME Heikki Peltola, WSOYPro, 2011 ISBN Yhtenä on kirja kaikille, jotka haluavat kehittää taitoaan toimia toisten kanssa. Se lähtee siitä, että pienillä muutoksilla ajatuksissa on valtava vaikutus tekemiseen ja tuloksiin. Jokainen ryhmä ja joukkue pystyy parempaan, ja jokainen kohtaaminen on mahdollisuus tuottaa ihme. Yhtenä tekeminen on yhdessä toimimisen ylevin muoto. Yhtenä toimiminen edellyttää, että kaikki ryhmän jäsenet ovat virittyvät toimimaan toisten kanssa ja säätävät egonsa oikealle tasolle. Yhteinen tahto toteutuu, kun kaikki sisäistävät tekemisen tarkoituksen ja haluavat käyttää osaamisensa koko kirjoa yhteiseksi hyväksi. Hyvä yhteistyö ei onnistu, jos yhteistyöhön suostuu vain omilla ehdoillaan. Yhtä suuri este on, että ei pidä puoliaan, vaan alistuu toisten valtaan. Hyvä tahto ei yksin riitä. Pitää muuttaa oletuksia siitä, mitä yhdessä tekeminen tarkoittaa. Kun minästä kasvaa me, mullistuvat käsitykset työstä ja sen tarkoituksesta, johtajuudesta, asiakkaista ja palvelusta, työystävistä? ja elämästä. Heikki Peltolan tekstin vetävä tyyli ja rento asiantuntevuus saavat tosiasiat lentoon. Oivallukset sinkoilevat maaleihinsa ilman tärkeilyn häivää. Tämä kirja on raikkaan rohkaiseva, realistisen optimistinen taisteluhuuto uudistushakuisesti virittyneen työelämän puolesta. Se on ihmisuskoisen työn vapauttavan ylevöittävä manifesti." - Esa Saarinen, filosofi AINEETTOMIEN RISKIEN HALLINTA JOHDON TYÖKALUNA Kimmo Rautiainen, WSOYPro, 2011 ISBN Johtaminen tänä päivänä on vaikea taitolaji. Jokainen, joka ottaa johtamistehtävän haasteen vastaan, ottaa samalla suuria riskejä. Hyvä hallintotapa ja monet lait pakottavat organisaatioiden hallitusten jäsenet ja toimivan johdon kantamaan vastuuta monitahoisista riskeistä. Aineettomien liiketoimintariskien hallinta ja tunteminen ovat johtamisen harmaa alue. Rakenne-, suhde- ja inhimillisen pääoman riskejä on vaikea tunnistaa ja siksi niitä on myös vaikea hallita. Kirjan tavoitteena on kuvata johtamisen riskejä ja antaa keinoja aineettomien riskien löytämiseen ja hallitsemiseen. Kirja pohjautuu laajaan tutkimukseen, jossa selvitettiin organisaatioissa tehdyn riskienhallintatyön osaamista ja laatua, sekä sitä, missä määrin johtajat osaavat käyttää riskienhallintaa työkalunaan. Kirjassa kuvataan kattavasti aineettomien riskien rakenteet ja riskien muodostuminen organisaation toiminnan ja johtamisen seurauksena. Käytännön esimerkit ja ohjeet täydentävät riskien kuvausta ja tuovat asian käytännön tasolle. Peilaamalla kirjan oppeja omaan organisaatioonsa johtaja voi jalostaa myös omaa työskentelyään vaikeassa ja riskipitoisessa johtamistyössä. Mitä hyötyä on älystä ja tiedosta, jos ne eivät muutu viisaudeksi. Mitä hyötyä on teoriasta, joka ei muuta käytäntöä! Viisas johtaminen -valmennus Haasteena Itsensä ja Ihmisten johtaminen * Filosofinen konsultointi Vaihtoehto työnohjaukselle Bene Oy Albertinkatu 27 A 6, Helsinki Mari Aulanko HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

14 Kirja-arvosteluja JOHDA IHMISTÄ, TEOLOGIAA JOHTAJILLE Aaltonen, Tapio, Talentum 2011, ISBN Tapio Aaltonen ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä kirjoittaessaan, ja sen huomaa myönteisenä piirteenä kirjalle. Sanonta on selkeää ja kappaleet hyvin jaoteltu. Liitteet - teologian sanasto, uskonnolliset sanat puheissamme ja henkilöhakemisto ovat lukijalle erittäin antoisia eivät pelkästään luettelojen siirtoa tekstistä loppuun näistä asioista erikseen kiinnostuneille. Monipuolinen kirjallisuusluettelo auttaa myös jokaista, joka haluaa paneutua joihinkin ajatuskulkuihin perusteellisemmin. Tapion kirjassa minua miellytti monikin asia. Ensinnäkin se on kirjoitettu poikkitieteellisesti teologiaa ja käyttäytymistieteitä erityisesti johtamisoppeja ja taloustiedettä yhdistellen. Toisekseen uskon kirjan peiteltyyn sanomaan: nykypäivän johtamisen ja uskonnon yhteyksiä ei ole tunnistettu ja niinpä opetetaan johtajille asioita, jotka he luultavasti ovat monin osin kuulleet jo viimeistään rippikoulussa ne kai unohtaen ja soveltaminen voi olla jäänyt vähemmälle vaikka aihetta olisi ollut runsaastikin. Kolmas etu kirjalla on mielestäni se, että Tapio ei alleviivaa tai tuomitse muunlaista ajattelua ja toimintaa, vaan yrittää ymmärtää niiden motiiveja ja hyviä puolia. Oman esittelynsä saavat niin hyveet kuin syntilistatkin, ja ne käsitellään arkipäivän esimerkein ja käsittein. Kirjassa opetetaan myös kädestä pitäen, kuinka lukea Raamattua ja soveltaa eri uskonnoista tulevaa tietämystä jokapäiväisiin tilanteisiin. Kirjassa rinnastetaan nykypäivän johtamisslangi teologiseen sanastoon ja puheenparsiin. Siinä korostetaan strategioiden kieltä ja merkitystä ja tuodaan lisämerkityksiä ja jopa selviä vinkkejä, kuinka teologinen ymmärrys ja uskontojen ymmärtäminen voi edesauttaa hyvän strategian laadintaa ja toteuttamista monikulttuurisista työyhteisöistä puhumattakaan. Lukemattomat rinnastukset esim. rekrytoinnista ja CV:stä jopa johtamisen arkipäivään saavat selkeän teologisen tulkinnan. Monin kohdin kirja pysäyttää ajattelemaan, voiko uusissa tilanteissa toimia uudella tavalla vai vaan aiemmin koettua soveltaen. Nykyaikainen johtaminen rinnastuu kirjassa vaivattomasti fundamentalistisiin uskonnollisiin käsityksiin: on vain yksi oikea totuus, sitä ei saa kyseenalaistaa eikä siltä tieltä saa poiketa. - Esimerkiksi Kurkilahti ja Äijö varoittivat juuri äsken yksisilmäisyyden vaaroista. Muutenhan sitä on perinteisesti johtamisopeissa pidetty tuhoon johtavana tienä, ja sellainen on aina välttämättä innovatiivisuuden ja luovuuden esteenä. Ei ole Tapion vika, jos ei kaikin osin jaksa uskoa positiivisen, teologisen johtamisen mahdollisuuksiin nykypäivän työelämässä ja johtamisessa. Vaikka hyväksymmekin sen kirjan ajatuksen, että jokainen meistä on syntinen, jäävät jotkin kohdat kriittisen epäilyn varjoon. Otetaanpa pari esimerkkiä. Kahdeksas käsky kuuluu, älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Ajatus ja kehotus ovat selkeät, mutta monikohan meistä huomaa joko ympäristönsä tai itsensä sitä noudattavan taikka edes siihen pyrkivän. Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille, on ns. kultainen sääntö, joka löytyy monista eri uskonnoista. Kuitenkin olen itse kuullut arvostetun johtamiskonsultin pitävän sitä ehdottomasti jähmettyneisyyden ja pysähtyneisyyden ilmentymänä. Kai nykyihminen ajattelee, ettei pidä tehdä samoin kuin itse tekee, vaan uudella tavalla ehkä toivottavasti paremmin. Silloin kai esimerkin voimalla johtamistakin pidetään vanhanaikaisena. No, ei sitä ehkä liikaa harrastetakaan. Tällaista kirjaa johtamisen alueelta ei ole meillä juuri aiemmin kirjoitettu. Lähimpinä sukulaisina sille pidän Maija-Riitta Ollilan Johtajan parempi elämä kirjaa ja Ambrosius, Tikkanen ja Kietäväisen Henkistä johtajuutta. Näiden kaikkien kirjojen tulisi ehdottomasti kuulua jokaisen johtajan ja johtamiskonsultin käsikirjastoon. Johtamisesta ja sen erilaisista ilmenemismuodoista on meillä kirjoitettu runsaasti ja sisällöt ovat kritiikin kestäviä, mutta tällaisia arvopohjaisia kirjoja on kovin vähän. Niiden kaikkien esi-isänä voi vaivatta pitää melko vanhaa johtamiskirjaa: Raamattua. Jos etsii narratiivisuuden alkeisoppikirjaa, on hyödyllistä lukea Jeesuksen vertauksia. Niistä saa myös vinkin, miten saa organisaatiossa jokaisen ymmärtämään mission, vision ja strategian. Toisaalta kukapa nykypäivän arvonsa tunteva spesialisti olisi valmis hyväksymään teoksen, joka on kirjoitettu yli 1500 vuotta sitten vanhanaikaista, museaalista. Olisi edes kirjoitettu Kiinassa ja pantu sotapäällikön nimiin (Sun Tzu), niin siihen voisi viitata. Kun hankin kirjan kesäkuussa pian sen ilmestymisen jälkeen, minulle kerrottiin, että kirjaa on myyty hyvin. Tämän kirjan osalta toivon hyvää myyntiäkin enemmän sen sisällön synnyttämien ajatusten soveltamista käytäntöön, ja siten johtamisen myönteistä kehittymistä. Selkeästi ajateltu, selkeästi kirjoitettu sopii hyvin tähän kirjaan. Joka ei saa sitä lukemalla paljon uutta työkalupakkiinsa, ei varmaan ole ymmärtänyt lukemaansa tai hän on fundamentalisti. Martti Helsilä Kirja on esitelty HENRYn elokuun jäsentiedotteessa. 14 HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSkuu 2011

15 TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN Juuti, Pauli (toim.), Johtamistaidon Opisto 2011, ISBN Johtamistaidon Opiston ns. tohtoritiimi tuottaa vuosittain yhteisteoksen, jonka toimittamisesta vastaa professori, tutkimusjohtaja Pauli Juuti. Teoksissa on pyritty tavoittamaan aina jokin ajankohtainen tai ajankohtaiseksi tulossa oleva johtamisen teema. Runsaan tohtori- ja professorijoukon kirjoittamalla kirjalla valaistaan valittua aihetta hyvin monipuolisesti. Usein on vain eduksi, että aihetta valotetaan monelta kannalta. Johtamisteemaa on käsitelty myös joskus juridisesta näkökulmasta. Tällä kertaa laaja kirjoittajajoukko ei ole pelkästään etu. Varmaan keskeinen syy siihen on se, että otsikoksi on valittu kovin yleisluonteinen teema. Muistan opiskeluajoiltani gradutyön Mielipiteitä markkinoinnista, ja tässä on käsillä yhtä löyhä aihepiirin rajaus. Niinpä joukossa on marketmaiseen tapaan hienoja, uutta esille tuovia artikkeleita, mutta samalla ehkä vähemmän uutta luovia puheenvuoroja. Sinänsä kai tällainen kaikki on oikein tajunnanvirta sopii nykyaikaiseen tutkimuskeskusteluun. Olen valmis myöntämään, että tällaisen arvoarvostelman esittäminen on mitä subjektiivisin kannanotto. Varmaan moni päinvastoin pitää sitä kirjan etuna. Seuraava esittely ei perustu jaotteluun hienot ja vähemmän kiinnostavat, sillä kiinnostavia on monia muitakin. Matti Vartiainen on kirjoittanut erittäin mielenkiintoisesta teemasta: evidenssipohjainen johtaminen. Kimmoke tähän on tullut mm. Jussi Kullan väitöskirjasta, jossa todettiin toimitusjohtajien saaneen johtamisosaamisensa kokemuksistaan eikä valmennuksista tai kirjoista taikka tutkimuksista. Tähän näyttää olevan syinä mm. se, että johtajat eivät välttämättä lue tutkimuksia tai eivät pysty omaksumaan niiden tietoja. Artikkeli herättää miettimään, tutkitaanko käytännön johtamistyötä lähellä olevia aiheita, mielletäänkö tutkimustulokset kovin vähäisiksi soveltamisarvoltaan vai käsitelläänkö valmennuksissa joko teemoja ilman tieteellistä kytkentää tai niin irrallaan käytännöntilanteista, etteivät johtajat oivalla niiden soveltamismahdollisuuksia? Mikko Luoman artikkeli kartoittaa seikkaperäisesti kehittämisen näkökulmat. Hänen yksi sanomansa on se, että monet paradigmat toimivat oivallisesti, mikäli niitä sovelletaan määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Oma mielenkiintonsa on Luoman pienimuotoisella kartoituksella siitä, minkälaisia kehittämisteemoja tohtoritiimiläiset painottavat. Ainakin se kuvaa sitä, kuinka konsultti kannattaa huolellisesti valita sekä oman ongelman että konsultin osaamisen kannalta. Pauli Juutin artikkeleissa pohditaan mm. sitä, pitäisikö kehittää uusia kehittämismuotoja, koska organisaatiot ja niiden haasteet ovat muuttuneet runsaasti. Huomionarvoinen ajatus, joskin itse uskon myös monien jo tunnettujen menetelmien käyttökelpoisuuteen, mikäli valmentaja osaa valita tavoitteen, sisällön ja kohdejoukon kannalta sopivat. Loppujen lopuksi ihmisen muutosnopeus on paljon pienempi kuin erilaisten menetelmien. Menetelmiä on usein enemmän, mitä valmentajat haluavat tai osaavat käyttää. Juuti painottaa toisessa yhteydessä, kuinka organisaatiomuutokset, aineettoman pääoman esiinmarssi ja ympäristön monimutkaistuminen asettavat haasteita joustaville organisaatioille ja oppimiskyvylle. Esimerkkinä hyvin käytännönläheisestä artikkelista käy Max Sjöblomin casepohjainen kuvaus organisaatiomuutoksesta johtamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Tarkastelussa on armeijassa toteutettu organisaatiomuutos prikaatin esikunnassa. Jos joku pitää armeijaa jäykkänä ja vanhanaikaisena, tämä case muuttaa ajatukset varmasti. Tavoitteellinen ja systemaattinen muutos sujuu erinomaisesti, kunhan vain hyödynnetään prosessin aikana tutkimustuloksia ja teoriaa luovasti. Juhani Hongan puheenvuoro kiinnittää huomiota siihen, että monet johtamista ja johtajia kritisoivat eivät ole itse olleet johtajina. Niinhän se on toki monen yritysjohdon konsultinkin kanssa. Hän puhuu erityisesti julkisen sektorin organisaatioissa olevista kampittajatyypeistä, jotka jarruttavat ja kaatavat kehittämisoperaatiot ja mustamaalaavat työpaikkansa. He ovat henkilöitä, jotka ovat täysin laiminlyöneet oman ammatillisen kasvunsa ja kehittymisensä. - Vähäinen kokemukseni julkishallinnosta ja suppeahkot tutkimustiedot johtavat siihen, etten voi väittää vastaan liekö edes tarpeen. Toisaalta kokemukseni tutkintoja suorittavista sadoista aikuisopiskelijoista viittaavat siihen, että ainakin jossain määrin heidän kirjoittamissaan esseissä on erittäin kriittisiä huomautuksia joko nykyisistä tai entisistä työpaikoista. Nämä kriitikot ainakin pyrkivät huolehtimaan omasta kehittymisestään, mitä ei voi sanoa kaikista johtajista. Kirja on kokonaisuutena mielenkiintoinen katsaus johtamiseen ja kehittämiseen. Teemojen valikoima on laaja, joten jokainen löytää varmasti itseään kiinnostavia artikkeleita, joita kaikkia on mahdoton esitellä rajoitetussa tilassa. Yhden toivomuksen kirjoittajille voi esittää. Kun teksteillä ei ole erityistä teknistä toimittajaa, toivoisi, että jokainen omalta osaltaan katsoisi myös käyttämänsä kielen perään. Puuttuvilla kirjaimilla ja vahingossa syntyneillä yhdyssanoilla voisi täyttää useammankin tyhjän sivun, joskin aiheesta kiinnostunut ymmärtää siitä huolimatta lukemansa artikkelin. Martti Helsilä HENRY RY:N Jäsentiedote/SYYSKuu

Hyvinvoinnin johtaminen 2011

Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Uudistu ja uudista messut 29.9.2011 Ossi Aura Excenta Oy, jatkossa Pohjola Terveys Oy Hyvinvoinnin johtaminen johtamista josta voi innostua! Hyvinvointia johdetaan ensin ylhäältä

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Yksi kuudesta Tekesin Työelämäinnovaatiot aktivointihankkeessa rahoitetusta julkisen tutkimuksen

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

HR Next Practice 29.3.2012

HR Next Practice 29.3.2012 HR Next Practice 29.3.2012 Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. akateemikko Kustaa Vilkuna kirjassaan Työ ja ilonpito 1946 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 9.00 Tervetuloa seminaariin

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi. Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014

Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi. Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014 Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014 Mikä on sukupolvi? Eri asia kuin ikä Yhteiset muistot

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten

Lisätiedot

Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut

Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut 16.4.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Toteuttajat: Tutkijat Aino Salimäki & Tina Sweins Tutkimusassistentit Jouko Heiskanen & Antti Salimäki Ohjaajat: Professorit Matti Vartiainen & Tomi Laamanen

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden 1 KJY:n Työssäoppimisen verkosto tapaa toisensa viidennen kerran 27. 28.9.2010 Helsingissä. Seminaari päättää KJY:n Työssäoppiminen ja sen ohjaus hankkeen. Seminaarin ensimmäinen päivä on kansainvälinen

Lisätiedot

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. 3 Step IT 3 minuutissa 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. PPPP -> SAVE

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana. EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO

Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana. EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO JTO lyhyesti Perustettu v. 1946 Osaamisalueet Johtajuus Strategia ja liikkeenjohto Tuottavuus PK-yritystoiminta

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE?

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? Dosentti Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto Serve Research Brunch 18.9.2013

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Terveyskeskusjohdon päivät 10.2.2012 Eija Peltonen Johtava hoitaja, TtT 10.2.2012 1 Hyvä johtaminen ja henkilöstö? Hyvät johtamis-

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet 1 Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää nuorten kiinnostusta johto- ja esimiestehtäviin sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään esimiestyöskentelystä. 2. Selvittää nuorten näkemyksiä osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma Kun haluat johtaa henkilöstöä tuloksellisesti Strategisen henkilöstöjoh Miksi tämä ohjelma? Elämme markkinatalouden ja globalisaation maailmassa, kvartaaleittain.

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Nuoret naiset johtamisurille. Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi

Nuoret naiset johtamisurille. Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi Nuoret naiset johtamisurille Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi Johtajuus on Tehtäväkokonaisuus, johon liittyy odotuksia, vastuita ja velvollisuuksia Suhde, jossa on määritelty

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma: Röntgenhoitaja Röntgenhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea.

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea. T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä! Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 14.8.2014 Vielä ehtii! Vaikuta ja verkostoidu -iltapäivä 20.8. Tilaisuudessa on tarjolla asiaa hyvistä viestintäkäytänteistä ja kokemuksia

Lisätiedot

08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy

08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy Ohjelma 08:00 Ilmoittautuminen ja aamiainen 08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy 09:00 Kukoistuksen

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Uusia tuulia mediaseurannassa:! PR-palveluiden integraatio ja digitalisoituva maailma. Copyright @ Koodiviidakko Oy

Uusia tuulia mediaseurannassa:! PR-palveluiden integraatio ja digitalisoituva maailma. Copyright @ Koodiviidakko Oy Uusia tuulia mediaseurannassa:! PR-palveluiden integraatio ja digitalisoituva maailma. Webnewsmonitor verkkomedian seuranta Maailma muuttuu! Muste sormenpäissä on vaihtunut sormenjälkiin ipadin näytöllä.

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 2015 HOSPITALITY FORUM MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 Hospitality Forumin puheenjohtajana toimii MaRan puheen johtaja, matkailu-

Lisätiedot

How Finnish Management Views Corporate Mergers Survey-2006. More info: rana.sinha@dot-connect.com; christian@mikander.fi

How Finnish Management Views Corporate Mergers Survey-2006. More info: rana.sinha@dot-connect.com; christian@mikander.fi How Finnish Management Views Corporate Mergers Survey-2006. Tutkimuksen tavoite 1. Selvittää miten ylin johto ja HR näkevät yritysfuusioita Suomessa 2. Verrata ylemmän johdon ja HR:n näkemykset ja selvittää

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Tutkimusyhtiö. HR Intelligence to support business success

Tutkimusyhtiö. HR Intelligence to support business success Tutkimusyhtiö Corporate Image Oy HR Intelligence to support business success Corporate Image Oy Perustettu 1986 Eik Erikoisosaamineni i globaalit henkilöstö- ja johtamis Toimipisteet Espoo, Turku, Tukholma

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Julkiset palveluinnovaatiot syntyvät organisoidusti ja yhteistyönä. Merja Sankelo, THT, Dosentti,Tutkijayliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Julkiset palveluinnovaatiot syntyvät organisoidusti ja yhteistyönä. Merja Sankelo, THT, Dosentti,Tutkijayliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Julkiset palveluinnovaatiot syntyvät organisoidusti ja yhteistyönä Merja Sankelo, THT, Dosentti,Tutkijayliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Julkiset palvelut Ovat palveluita, jotka ovat luonteeltaan

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

Sininen Kolmio Oy. referenssejä mm

Sininen Kolmio Oy. referenssejä mm Sininen Kolmio Oy referenssejä mm Koulutuskeskus Salpaus Salpaus Jet, 10 ohjelmaa. Teemat: strateginen aja>elu, suunni>elu ja johtaminen, strateginen osaamisen johtaminen, työhyvinvoinnin johtaminen, uudistuminen

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin ja työurien

Lisätiedot

Ihmisten erilaisuus ja yhteisen ymmärryksen löytäminen

Ihmisten erilaisuus ja yhteisen ymmärryksen löytäminen Heli Pietilä heli.pietila@zoomin.fi +358 50 350 1860 Ihmisten erilaisuus ja yhteisen ymmärryksen löytäminen ZoomIN Oy - toimialana AJATTELUTTAMINEN johtamisvalmennus - muutos- ja kehityskonsultointi coaching

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Lean käytännössä Vaiheistettu Lean kehittämisen matka

Lean käytännössä Vaiheistettu Lean kehittämisen matka Lean käytännössä Vaiheistettu Lean kehittämisen matka JTO LEAN LEARNING CENTER OY Vuoden 2016 kevään valmennukset: - 26.-27. tammikuuta - 7.-8. maaliskuuta - 11.-12. toukokuuta Ilmoittautuminen peter.kanerva@lean-jto.fi

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuvan haasteet muutoksessa Tilanne Asiakkaat Uusi suunta, Vanhasta luopuminen

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

Asenne ja tahto ratkaisevat muutosten keskellä

Asenne ja tahto ratkaisevat muutosten keskellä Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Asenne ja tahto ratkaisevat muutosten keskellä Maailma ympärillä muuttuu koko ajan entistä vauhdikkaammin ja me HR:ssä pyrimme muuttumaan mukana. Kliseinen sanonta vierivä

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari 23.11.2006 Restaurant Bank, Helsinki Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari InHouseSeminars Ajankohtaisseminaarit InHouseSeminars Ilmoittautumiskortti InHouseSeminars järjestää avoimia ja yrityskohtaisia,

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA. 16.10.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA. 16.10.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten, mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. Oravanpyörästä ulkoilemaan 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. Kasvun Kasvot Miksi? 2 KASVUN

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Managing diversity...impossible?

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖ- SOVITTELIJAVALMENNUS

TYÖYHTEISÖ- SOVITTELIJAVALMENNUS TYÖYHTEISÖ- SOVITTELIJAVALMENNUS VALMENNUKSEN TAVOITE Tavoitteena on valmentaa työyhteoisöjen konfliktien sovittelijoita, jotka ovat erikoistuneet erityisesti ryhmässä tapahtuvaan sovitteluun. Valmennuksessa

Lisätiedot