PÄÄOMAN ALUEELLISEN ALLOKAATION TEHOKKUUS SUOMEN TEOLLISUUDESSA VUOSINA

Transkriptio

1

2 . Annikki Heikkilä PÄÄOMAN ALUEELLISEN ALLOKAATION TEHOKKUUS SUOMEN TEOLLISUUDESSA VUOSINA ~.1981 Suomen Pankki tutkimusosasto TU 2/81 Tutkimus on esitetty kansantaloustieteen pro gradu -tutkielmana Helsingin yliopistossa tammikuussa 1981.

3 TUTKIMUKSEN YHTEENVETO Tutkielmassa pyrittiin selvittämään neoklassisen tuotantoteorian puitteissa, onko teol~isuuden pääoma allokoitunut optimaalisesti'alueiden kesken. Keskeinen kysymys tällöin on se, onko pääoman rajatuottavuus sama kaikkilla alueilla. Aluejakona käytettiin läänijakoa ja tarkastelun aikavälinä olivat vuodet Pääoman rajatuottavuuksien laskemiseksi käytettiin kahta menetelmää. Ensimmäisessä menetelmässä rajatuottavuudet arvioitiin palkkasumman ja jalostusarvon avulla käyttäen oletusta, että tuotannossa vallitsevat vakioskaalatuotot. Toisessa menetelmässä rajatuottavuudet derivoitiin lääneille estimoitavista tuotantofunktioista. Rajatuottavuustarkastelua täydennettiin tutkimalla rajapääomakertoimia. Rajapääomakerroin on optimaalisen allokaation kriteeri, jos pääoman oletetaan olevan ainoa niukka tuotannontekijä. Estimoitavien tuotantofunktioiden muotoa valittaessa tutkittiin funktionaalisen tulonjaon stabiilisuutta ja substituutiojoustoa lääneittäin. Useimpien läänien teollisuudessa ei ole havaittavissa trendinomaista muutosta työn ja pääoman välisessä tulonjaossa. Poikkeuksena on Pohjois-Karjalan lääni, jossa palkkojen suhde jalostusarvoon on selvästi kasvanut. Substituutiojousto on tulosten mukaan useimmissa lääneissä noin ykkösen suuruinen. Tilastollisesti merkitsevästi se poikkeaa ykkösestä Pohjois-Karjalan ja Oulun lääneissä sekä Ahvenanmaan maakunnassa. Koko teollisuuden substituutiojoustoksi saatiin Substituutiojouston ja funktionaalisen tulonjaon stabiilisuuden perusteella Cobb~Douglas-tuotantofunktiomuotonäyttää sopivan erityisen hyvin Uudenmaa~, Turun ja Porin, Hämeen sekä Vaasan lääneille. Saatujen tulosten mukaan paaoman allokaatiota voidaan pitää ainakin osittain tehottomana, koska pääoman rajatuottavuudessa on eroja läänien välillä. Rajatuottavuuksien erot ovat kuitenkin yleensä pieniä lähellä toisiaan sijaitsevissa lääneissä. Raja~ tuottavuus on keskimääräistä_pienempi Kymen, Oulun ja Lapin lääneissä ja keskimääräistä suurempi Turun ja Porin, Uudenmaan, Hämeen ja Vaasan lääneissä sekä Ahvenanmaan maakunnassa.

4 SISÄLLYS.. 1 JOHDANTO 1 1 Tutkielman tarkoitus ja aiheen rajaus 1.2. Käsitteet ja määritelmät Rajatuottavuusteorian kritiikkiä Menetelmien valinnasta sivu LÄÄNEITTÄISTEN TUOTANTOFUNKTIOIDEN KÄSITE JA RESURSSIEN ALLOKAATION TEHOKKUUS 9 AINEISTO 3.1. Alueellisten tilastojen saatavuudesta 3.2. Tutkimuksessa käytetty tilastoaineisto ja sillo tehdyt muunnokpet LÄÄNEITTÄISET TUOTANTOFUNKTIOT Funktiomuodon valinnasta Tavallisimmat tuotantofunktiotyypit Tuotosjoustojen vakioisuudesta Substituutiojoustot 'lääneittäin Tekninen kehitys Cobb-Douglas-tuotantofunktioiden estimoiminen PNS-menetelmällä Funktiomuoto Huomautuksia regressioissa käytetystä aikasarja-aineistosta ~ Teknologian ~ehityksen osuus estimoitavissa tuotantofunktioissa Poikkileikkausaineistosta estimoidut tuotantofunktiot Lääneittäiset tuotantofunktiot Regressiotulosten arviointia 46

5 sivu 5. PÄÄOMAN RAJATUOTTAVUUKSIEN LASKEMINEN lo RAJAPÄÄOMAKERTOIMET.. Suhdeluvun luonteesta Lääneittäisten rajapääomakertoimien laskeminen JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHTEET LIITTEET 1 Tilastoaineiston listaus II Ketjutuskertoimet 111 Kuviot pääoman sijaismuuttujista _.'

6 1. JOHDANTO 1.1. Tutkielman tarkoitus ja aiheen rajaus Resurssien käytön tehokkuuden maksimoimiseksi olisi resurssit voitava allokoida maan eri- alueiden kesken parhaalla mahdollisella tavalla. Suomessa tehokkuutta on pyritty parantamaan edistämällä työvoiman liikkuvuutta alueelta toiselle. Myös tuotannollisen pääoman pitäisi olla mahdollisimman tehokkaasti allokoitu. Pääomavaltaiset investoinnit olisi suunnattava alueille, joissa pääoman tehokkuus on suurin. Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko Suomen teollisuuden pääoma optimaalisesti ts. tehokkaasti allokoitunut eri alueiden keske~. AJlokaatio määritellään tehokkaaksi silloin, kun tietyillä resursseilla eli panoksilla saavutetaan maksimaalinen tuotanto, tai vastaavasti silloin, kun tietty tuotanto saavutetaan pienimmillä mahdollisilla resursseilla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on neoklassinen tuotantoteoria. Tämän teorian mukaan optimaalinen allokaatio eri prosessien (esim. yritysten) kesken toteutuu, kun kokonaistuotosta ei enää voida parantaa siirtämällä panoksia prosessista toiseen ts. kun kunkin panoksen ns. rajatuottavuus on samansuuruinen joka prosessissa. Tätä periaatetta sovelletaan tässä tutkielmassa siten, että-pyritään selvittämään, onko pääoman rajatuottavuus yhtä suuri kaikissa lääneissä ja missä lääneissä rajatuottavuus mahdollisesti poikkeaa keskimääräisestä. Aineiston saatavuuden takia tutkielmassa rajaudutaan teollisuuteen, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan teh-

7 - 2 - dasteollisuuden lisäksi myös kaivos- ja kaivannaistoimintaa sekä sähkö-, kaasu- ja vesihuoltoa. Aluejakona käytetään lääni jakoa. Koska lääni jaossa on tapahtunut muutoksia 1950-luvun lopulla, tarkastelussa rajaudutaan ja 1970-lukuihin. Viimeinen mukana oleva vuosi on Käytettyä tilastoaineistoa esitellään tarkemmin luvussa 3 Tutkielman empiiristen osien laskelmat on tehty käyttäen apuna Suomen Pankin TEKO-ohjelmistoa. Estimoinneissa on käytetty lineaarista pienimmän neliösumman regressiomenetelmää Käsitteet ja määritelmät Neoklassisen tuotantoteorian keskeisimpiä käsitteitä on tuotantofunktion käsite.~uotantofunktioosoittaa maksimaalisen tuotoksen, joka voidaan saada aikaan kullakin panosyhdistelmällä. Itse asiassa tuotantofunktion määritelmässä sanotaan sama asia kuin optimaalisen allokaation määritelmässä. Luvussa 2 keskustellaan tarkemmin näiden käsitteiden keskinäisestä yhteydestä ja hahmotellaan hypoteettinen kehikko, jonka puitteissa läänien välisen allokaation tehokkuutta tutkitaan lääneittäisten tuotantofunktioiden käsitteen avulla. Formaalisti tuotantofunktio voidaan esittää muodossa Q = f (xl' x 2 ', x n ),

8 - 3 - Kun tuotoksella Q tarkoitetaan arvonlisäystuotosta, kuten tässä tutkielmassa, välituotepanokset eivät kuulu mukaan tuotantofunktioon. Tässä tutkielmassa käsitellään vain jatkuvia ja vähintään kahdesti differentioituvia tuotantofunktioita. Tuotannontekijän rajatuottavuus MP määritellään tuotantofunktion ensimmäiseksi derivaataksi kyseisen tuotannontekijän suhteen, eli MP. 1 = i = 1,, n. Tuotantofunktioilla oletetaan olevan seuraavat ominaisuudet f(0,x 2,,X n ) = f(x 1,0,,X n ) = f(x 1,x 2,,0) = 0, C;)f <;;)xi? 0, <,lf --2 < 0, c>x i kun i = 1, 2,, n. Tuotantofunktion kaikki tuotannontekijät siis ovat välttämättömiä, niiden rajatuottavuudet ovat ei-negatiivisia Ja väheneviä. 1 Tuotantofunktion pisteessä (x 1 ' x 2 ', X n ) sanotaan. vallitsevan vakioskaalatuottojen, jos f ( txl', tx n ) = t f ( xl', x n ), tf t > 1 Vakioskaalatuotot tarkoittavat sitä, että lisättäessä panosten käyttöä esimerkiksi kaksinkertaiseksi tuotoskin kaksinkertaistuu. Vähenevät skaalatuotot vallitsevat 1 Intri11igator, 1978.

9 - 4 - silloin, jos lisättäessä panosten käyttöä t-kertaiseksi tuotos kasvaa vähemmän kuin t-kertaiseksi. Vastaavasti määritellään kasvavat skaalatuotot. Mikäli ehto (6) pätee kaikilla xi:n arvoilla (i=1,2,,n), funktion sanotaan olevan ensimmäisen asteen homogeeninen funktio. Tällaisella funktiolla on Eulerin teoreeman mukaan ominaisuus, että af öx1 x 1 ef + + öx x n = n f ( xl'.., x n ) Tuotantofunktioita, joilla on tämä ominaisuus, käytetään paljon hyväksi neoklassiseen tuotantoteoriaan tukeutuvissa tutkimuksissa. Mikäli oletetaan, että tuotannontekijä- ja lopputuotemarkkinoilla vallitsee täydellinen kilpailu ja että yritykset ma~simoivat voittoa, panoksen rajatuottavuus on yhtä suuri kuin sen hinta. Tällöin yhtälöstä (7) seuraa adding-up-teoreeman nimellä tunnettu tulos, että tuotannontekijätulojen summa on yhtä suuri kuin tuotoksen arvo. Tuotannontekijän tuotosjousto (output elasticity) tarkoittaa tuotoksen joustoa tuotannontekijän muutokseen, eli (8) = Järjestämällä (8) uudelleen saadaan (9) = oq Q ox i -;- Xi = jossa MP i on i:nnen panoksen rajatuottavuus ja APion i:nnen panoksen keskimääräinen tuotos Q/x i 1 Pääomakerroin on pääomapanoksen K keskimääräisen tuotoksen käänteisluku K/Q. Rajapääomakerroin eli ns IeOR (incremental capital output ratio) on pääomapanoksen 1 Fr~sch, 1965.

10 muutoksen suhde tuotoksen muutokseen, (10) ICåR = eli Substituutiojousto s on herkkyys, jolla panosten suhde reagoi niiden rajatuottavuuksien suhteen muutokseen, ( 11 ) s = d ln (x /x.) l J, i f: j. d ln (MP /MP.) J l Substituutiojousto näin määriteltynä on aina ei-negat llvlnen. "" 1 ts. 1.,3. Rajatuottavuusteorian kritiikkiä Neoklassinen tuotantoteoria eli rajatuottavuusteoria syntyi laajennuksena ja modifikaationa ns. puhtaan vaihdon mallille, joka kuvaa vaihdon kautta tapahtuvaa optimaalista allokoitumista. Puhtaan vaihdon malli tutkii rationaalisesti käyttäytyviä kuluttajia, jotka varojen ollessa rajoituksena maksimoivat utiliteettinsa. Kuluttaja ostaa kutakin hyödykettä, kunnes sen rajahyöty on yhtä suuri kuin sen hinta. Voidaan osoittaa, että tällöin kuluttajien atomistinen kilpaileva käyttäytyminen johtaa hintakokoonpanoon, jonka vallitessa hyödykkeet on jaettu optimaalisesti, ts. on saavutettu Pareto-optimaalinen, yleinen tasapaino. Jotta puhtaan vaihdon malli voitiin laajentaa sisältämään myös tuotannon, luotiin käsitteet rajatuottavuus, tuotannontekijöiden substituutio jne. Palkat ja korot käsitettiin hinnoiksi ja siten tuotannontekijöiden niukkuuden osoittajiksi ja optimaalisiksi allokaattoreiksi. Kuten Pasinetti (1977) kriittise~ti huomauttaa, neoklassinen 1 'Intrilligator, 1978.

11 - 6 - tuotantoteoria tulkitsee tuotannontekijät resurssivarannoiksi, vaikka tuotannossa on pohjimmiltaa kyse virroista.' Tutkittaessa alueiden välisiä kasvueroja olettamus resurssien allokaation tehokkuudesta heikentää huomattavasti neoklassisen teorian soveltuvuutta viitekehykseksi. Olettamus sulkee kokonaan tarkastelun ulkopuolelle mahdollisuuden, että kasvuerojen selittäjinä olisivat erot resurssien allokaation tehokkuudessa. Tutkiessaan useiden kehittyneiden kapitalististen valtioiden kasvua vuosina Cripps ja Tarling (1973) löysivät todisteita sille, että tehokkaan allokaation oletuksesta täytyy luopua, jos halutaa luoda realistinen kuva taloudellisen kasvun prosessista. Neoklassinen tuotantoteoria on perusteiltaa mikrotaloudellinen. Kun sitä sovelletaan makrotasolle, joudutaan ottamaan kantaa aggregointiongelmaan. Varsin yleinen lähestymistapa on yksinkertaisesti samastaa makrokokonaisuus mikrokokonaisuuteen. Tällöin oletetaan, että makrosysteemillä on tuotantofunktio, että systeemi käyttäytyy, kuin se maksimoisi voittoa tai minimoisi kustannuk-.. 1 s~a, Jne. Makrokokonaisuuden tuotoksen ja panosten oikeaan mittaamiseen liittyy kuitenkin paljon ongelmia. Neoklassista tuotantoteoriaa on kritisoitu paljon erityisesti pääoman aggregoinnin ongelmallisuuden perusteella. Ankarinta kritiikkiä ovat esittäneet,ns. Gambridgen koulukunnan edustajat. Neoklassisessa teoriassa pääoman oletetaan olevan homogeenista, ts. kaikkien pääomahyödykkeiden oletetaan olevan samanlaisia. Todellisuudessa pääomakanta koostuu mitä erilaisimmista komponenteista: koneista, rakennuksista, varastoista jne. Jopa samaa tyyppiä olevat koneet voivat poiketa toisistaan tuottavuudeltaan, 1 Ferguson, 1969.

12 - 7 - jos ne ovat eri vuosikertaa. Ongelmana on, kumoaako pääoman heterogeenisuus tulokset, jotka on johdettu käyttäen. homogeenisen pääoman käsitettä Menetelmien valinnasta Luvussa 1.1. asetettiin tämän tutkielman tarkoitukseksi selvitää, onko pääoma tehokkaasti allokoitunut läänien kesken. Tätä varten tarvitaan tietoa pääoman rajatuottavuudesta eri lääneissä. Seuraavassa keskustellaan pääoman rajatuottavuuden mittaamismahdollisuuksista ja ja hahmotellaan, millaisin oletuksin voidaan käyttää vaihtoehtoista allokaatiokriteeriä, nimittäin rajapääomakerrointa. Mikäli tunnettaisiin pääom'apalvelusten hinta lääneittäin, rajatuottavuudet saataisiin suoraan niistä olettaen, että markkinoilla vallitsee täydellinen kilpailu ja että yritykset maksimoivat voittoa. Koska tällaisia tietoja ei ole mahdollista saada, rajatuottavuudet joudutaan arvioimaan muilla tavoin. Ensinnäkin rajatuottavuudet on mahdollista laskea derivoimalla tuotantofunktiosta. Tätä lähestymistapaa on käyttänyt mm. Pyyhtiä (1976). Luvussa 4 pyritään löytämään lääneittäiset tuotantofunktiot, joista rajatuottavuudet voitaisiin laskea. Tuotantofunktioiden estimoinn~ssa on kuitenkin paljon funktiomuotoon, tilastoaineistoon ja regressiomenetelmään liittyviä ongelmia, joiden takia tuotantofunktioiden avulla laskettuja rajatuottavuuksia ei voitane pitää riittävän luotettavina. Toiseksi rajatuottavuudet voidaan laskea funktionaalisen tulonjaon avulla käyttäen hyväksi adding-up-teoreemaa. Olkoon tuotanto Q funktio työvoimasta L ja pääomasta K, eli (12) Q = f(k, L). Jos funktion (12) oletetaan olevan ensimmäisen asteen

13 - 8 - pääoman hinta ja w työvoi homogeeninen funktio ja lisäksi kilpailu ja voiton maksimointi, perusteella' (13) pq = rk + wl, jossa p on tuotoksen hinta, r man hinta eli palkka. Järjestämällä (13) uudelleen saadaan oletetaan täydellinen saadaan yhtälön (7) r = pq - wl ;K Korostettakoon vielä; että kaavaa (14) käytettäessä tuotantofunktion muodosta ei tarvitse olettaa muuta kuin, että funktio on homogeeninen astetta yksi. Luvussa 5 esitetään tuotantofunktiosta laskettujen rajatuottavuuksien lisäksi myös kaavaa (14) käyttäen lasketut rajatuottavuudet. Kun paaoman allokaation tehokkuutta analysoidaan rajatuottavuuden avulla, molempien tuotannontekijöiden ajatellaan olevan niukkoja. Mikäli pääoma on ainoa niukka tuotannontekijä ts. taloudessa on työvoiman ylitarjontaa, pääoman tehokkaan allokaation kriteeri muuttuu. Differentioimalla (12) saadaan (15) dq = Järjes jossa f K ja f L ovat panosten rajatuottavuudet. tetään (15) uudelleen (16) = dq dl dk - f L dk Pääoman rajatuottavuus on,siis tuotoksen ja paaoman muutoksen suhde vähennettynä työvoiman muutoksen vaikutuksella. Tämä voidaan tulkita siten, että määrättäessä investoinnin aikaansaamaa tuotoksen kasvua on otettava huomioon muiden panosten (työvoiman) vaihtoehtoiskustannukset ts. tuotannon menetys muilla aloilla, joilta investointi vetää resursseja. 1 1 sen, 1957.

14 - 9 - Jos työvoimasta kuitenkin on liikatarjontaa, näitä vaihtoehtoiskustannuksia ei tarvitse ottaa huomioon. Edellä määriteltiin allokaatio tehokkaaksi silloin, kun suurin mahdollinen tuotos saadaan pienimmillä mahdollisilla resursseilla. Taloudessa, jossa pääoma on ainoa niukka resurssi, pääoma on edullista sijoittaa niin, että tuotoksen suhde pääomaan on mahdollisimman suuri. Allokaation optimaalisuuden kriteeri on tällöin se, että tuotoksen muutoksen ja pääoman muutoksen suhde dq/dk on sama kaikkialla. Taloustieteellisessä kirjallisuudessa puhutaan yleensä tämän käänteisluvusta dk/dq eli rajapääomakertoimesta. Rajapääomakertoimesta ja siihen läheisesti liittyvästä pääomakertoimesta ovat keskustelleet mm. Bator (1957), Sen (1957) ja Suomessa mm. Lund. (1969) sekä Koskenkylä ja Pyyhtiä (1975). Luvussa 6 esitetään lääneille lasketut rajapääomakertoimet. Kuten edellä todettiin, rajapääomakertoimien avulla voidaan tutkia pääoman allokaation tehokkuutta taloudessa, jossa pääoma on ainoa niukka tuotannontekijä. Rajapääomakerroin sopii allokaatiokriteeriksi rajatuottavuutta paremmin ainakin niissä lääneissä, joissa työttömyys- aste ylittää ns. luonnollisen työttömyysasteen~ Mikäli työvoima oletetaan hyvin liikkuvaksi tai ainakin liikkuvammaksi kuin pääoma, rajapääomakerroin sopii tehokkaan allokaation kriteeriksi myös muissa lääneissä niin kauan, kuin maan jossain osassa on työvoiman liikatarjontaa. 2. ~ÄÄNEITTÄISTEN ~UOTANTOFUNKTIOIDENKÄSITE JA RESURSSIEN ALLOKAATION TEHOKKUUS On tärkeää huomata, että käyttäytymisoletukset, jotka johtavat kokonaistaloudellisen tuotantofunktion olemassaoloon, ovat ankarammat kuin oletukset, jotka johtavat yhden yrityksen tuotantofunktion olemassaoloon. Määritellään aluksi teknologia tekniseksi informaatioksi

15 kaikista fyysisesti mahdollisista tuotoksen ja panosten kombinaatioista. Tämän määritelmän mukaan kutakin tuotoksen tasoa voi vastata useita panoskombinaatioita ja samoin kutakin panoskombinaatiota kohden voi olla useita tuotoksen tasoja. Tässä teknologiatilassa tuotantofunktio on se pinta, jolla kutakin panosyhdistelmää vastaa korkein mahdollinen tuotos, ts. tuotantofunktio on teknologian maksimi. Tämä maksimointitehtävä ei ole taloudellinen vaan tekninen ongelma. 1 Yhden yrityksen tasolla tuotantofunktio on olemassa, jos yritys optimoi teknisesti. Vaikka tuotantofunktiossa kutakin panosyhdistelmää vastaa vain yksi tuotos, vastaa yhtä tuotoksen tasoa useita panoskombinaatioita. _~äitä kuvaa tuotantofunktion yksi korkeuskäyrä eli isokvantti. Taloudellisesta optimoinnista on kyse silloin, kun yritys ratkaisee tältä isokvantilta optimaalisen panosyhdistelmän. Ratkaisu riippuu panosten hinnoista. Rajatuottavuusteoriassa yritysten taloudellinen optimointikäyttäytyminen johtaa siihen, että valitaan sellainen panosyhdistelmä, jossa panosten rajatuottavuuksien suhde on yhtä suuri kuin niiden hintasuhde, eli MP. r. 1 1 (17 ) =, MP j r j joss~ri ja r j ovat panosten hinnat. Tulos on sama, oletettiinpa yritysten ma~simoivan voittoa, minimoivan kustannuksia tuotoksen ollessa annettu tai maksimoivan tuotosta kustannusten ollessa annetut. Jos panosmarkkinoilla vallitsee täydellinen kilpailu, panokset allokoituvat optimaalisesti yritysten kesken. Optimaalisessa tilanteessa panoksen rajatuottavuus on 1 Henderson ja Quandt, 1958.

16 sama kaikissa yrityksissä, vaikka yritysten tuotantofunktiot poikkeaisivatkin toisistaan. Optimaalisen allokaation vallitessa yritysten muodostamalle kokonaisuudelle on olemassa aggregaattituotantofunktio, koska tällöin toteutuu tuotantofunktion määritelmän ehto, että tuotoksen taso on korkein taso, joka kullakin panoskombinaatiolla voidaan tuottaa. Aggregaattitasolla tuotantofunktio siis on olemassa, jos yri~ tykset optimoivat sekä teknisesti että taloudellisesti. Jos panokset ovat täysin liikkuvia koko maassa, yritysten optimointikäyttäytyminen johtaa siihen, että panokset allokoituvat tehokkaasti alueiden kesken ja siten rajatuottavuudet tulevat samansuuruisiksi koko maassa. Jonkinasteinen tehottomuus resurssien läänien välisessä allokaatiossa on kuitenkin todennäköistä, koska työvoima ja pääoma eivät ainakaan lyhyellä aikavälillä ole täysin liikkuvia suurella alueella. Työntekijät eivät mielellään muuta kauas kotip~ikkakunnaltaan ja pankit myöntävät helpommin lainoja oman alueen yrityksille kuin kaukana oleville. Tämän takia oletetaan, että panosten rajatuottavuudet voivat poiketa lääneittäin. Esitettäköön vielä yhteenveto niistä oletuksista, jctka ovat taustalla, kun pääoman allokaatiota tarkastellaan lääneittäisten tuotantofunktioiden käsitteen avulla. 1) Teollisuuden toimipaikat optimoivat teknisesti. Tästä,seuraa se, että niillä kullakin on tuotantofunk~ tio. Toimipaikkojentuotantofunktiot voivat poiketa toisistaan, koska ne tuottavat eri tuotteita, koska niiden tuotantoympäristö on erilainen tms. 2) Toimipaikat optimoivat myös taloudellisesti ja resurssit ovat täysin liikkuvia kunkin läänin sisällä. Näistä oletuksista seuraa se, että kullekin läänille-on olemassa aggregaattituotantofunktio, vaikka alueella toimii eri tuotannonalojen yrityksiä,. joilla voi olla

17 erilaiset tuotantofunktiot. 3) Resurssien liikkuvuudessa kaukana toisistaa olevien alueiden välillä saattaa olla jäykkyyttä. Tästä oletuksesta seuraa se, että resurssit voivat olla tehot~ tomasti allokoituneet läänien kesken ja että rajatuottavuudet voivat olla erilaiset eri lääneissä. Jos lääneille lasketut rajatuottavuudet ovat samat kaikissa lääneissä, resurssien allokaatiota voidaan pitää tehokkaana. Jos taas rajatuottavuudet poikkeavat toisistaan, voidaan päätellä, ettei resurssien, tässä tapauksessa nimenomaan pääoman, liikkuvuus ole riittävää taatakseen panoksen optimaalisen allokaation. 3. TILASTOAlNEISTO 3.1. Alueellisten tilastojen saatavuudesta Alueellisessa tutkimuksessa aineiston hankintaan liittyvät ongelmat ovat tällä hetkellä Suomessa vielä varsin suuret. Aluejaoltaan yhtenäisiä pitkiä aikasarjoja, jotka koskisivat kaikkia talouden toimialoja, ei ole saatavissa niin paljon, kuin tuotantofunktiotarkastelu tai edes pääomakerrointarkastelu edellyttäisi. Erityisesti pääomakannasta on vaikea saada luotettavia tietoja. Tilas~okeskuksen julkaisema aluetilinpito on yritys ratkaista aluetilasto-ongelma. Aluetilinpito on toistaiseksi tehty vain vuosilta 1960, 1979 ja Se on ns. johdettu tilasto, sen perustiedoista suurin osa saadaan muista tilastoista. Alueellisten jakaumien selvittämiseen on käytetty mm. väestönlaskentoja, yritysrekisteriä, tulo- ja varallisuustilastoa sekä tehty. alueittaisia erityisselvityksiä erilaisten hallinnollisten tilastojen perusaineistosta.

18 Investointien vaikutusten tutkimiseen aluetilinpito ei kovin hyvin sovellu, koska varsin monella toimialalla kiinteän pääoman bruttomuodostus on otettu kansantalouden tilinpidosta ja alueellistettu tuotannon jakauman suhteessa. Näillä toimialoilla siis investoin-. tien ja tuotannon suhteen on oletettu olevan sama koko maassa. Karkean arvioni mukaan noin yksi kolmasosa koko maan arvonlisäyksestä vuonna 1970 tuotettiin toimialoilla, joiden investoinnit on arvioitu tällä tavoin. Lopuilla toimialoista kiinteän pääoman bruttomuodostus on alueellistettu perustilastojen, otosten tms. avulla. Tärkein näistä aluetilinpidossa käytetyistä perusti-, lastoista lienee teollisuustilasto, jonka kuvaamat toimialat tuottavat noin kolmasosan maan arvonlisäy~sestä. Koska aluetilinpito ei tuo kovinkaan paljon lisäinformaatiota tuotannon ja pääoman suhteesta alueittain verrattuna teollisuustilastoon, rajaudutaan tässä työssä pelkästään teollisuustilaston kattamiin toimialoihin. Tutkielmassa käytetyt aikasarjat on saatu pääasiassa teollisuusti.lastosta Tutkielmassa käytetty tilastoaineisto ja sille tehdyt muunnokset Teollisuustilastoon (Suomen virallinen tilasto XVIII:A) kuuluvia toimialoja ovat teollisuus, kaivos- ja kaivannaisioiminta sekä sänkö-, kaasu- ja vesihuolto. Tilaston lääneittäisissä tauluissa on vain näiden toimialojen yhteenlasketut tiedot, joten tilastosta ei ole saatavissa toimialoittaisia tietoja lääneittäin. Teollisuustilastossa on tilastoyksikkönä toimipaikka. Se määritellään seuraavasti: toimipaikka on toiminnaq lajin tai kohteen mukaan määritelty yksikkö, jossa yhdellä sijaintipaikalla harjoitetaan yhden yritystyyppisen

19 yksikön alaisuudessa yhdenlajista teollisuustoimintaa. Koska tällöin yksikön tiedot tulevat lasketuiksi siihen kuntaan, jossa toiminta todella tapahtuu, teollisuustilasto sopii hyvin alueelliseen tarkasteluun. Teollisuustilastoa on laadittu jo vuosisadan alusta lähtien. Tämän takia siitä on saatavissa melko yhtenäisiä vuosisarjoja. Seuraavassa kuvataan tilastosta saatavia tähän tutkielmaan soveltuvia tietoja sekä esitetään aikasarjoille tekemäni muutokset ja korjaukset. Esittely perustuu pääasiassa teollisuustilastojulkaisuista saataviin tietoihin sekä Tilastokeskuksen tilasto-oppaaseen. Eräitä tarkennuksia ja lisäyksiä on saatu suullisesti tilaston laatijoilta. Työvoimasta on lääneittäisissä tilastotauluissa inmoitettu henkilökunnan koko. Henkilökuntaan katsotaan kuuluviksi työntekijöiden lisäksi myös toimihenkilöt ja tehdaslaitoksissa työskentelevät omistajat. Henkilökunnan koon sopivuutta ~yöpanoksen indikaattoriksi vaikeuttavat työaikalakien muutokset yms. seikat, jotka aiheuttavat eroja työvoiman käytön tehokkuuteen. Työtunnit on lääneittäisissä tauluissa annettu vain työntekijöiden osalta. Tätä ei voida pitää riittävänä työpanoksen indikaattorina pitkän aikavälin tarkast0.1ussa. Koska toimihenkilöiden osuus koko henkilökunnasta on trendinomaisesti kasvanut tarkasteluajanjaksolla, antaisi pelkästään työntekijöiden työtunteja kuvaava aikasarja harhaisen kuvan siitä, miten työvoiman ja pääoman käytön suhde on kehittynyt. Tämän takia työpanoksen (L) mittarina. käytetään tämän tutkielman laskelmissa henkilökunnan kokoa. Tilastossa on ilmoitettu myös työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkkasumma. Tilastossa palkkasummaan eivät kuulu työnantajien sosiaalikulut. Kansantalouden

20 tilinpidosta on kuitenkin laskettavissa koko maan teollisuudelle työnantajien sosiaalikulujen suhde palkkasummaan. Haluttaessa selvittää yritysten työvoimakustannuksia käytetään tätä aikasarjaa korjaarnaan"palkkasurnrnasarjoja. Vuodesta 1967 alkaen on teollisuustilaston lääneittäisissä tauluissa annettu tiedot käyttöomaisuuden arvosta. Se lasketaan palovakuutusarvojen perusteella. Käyttöomaisuuden arvoa koskevien vuosisarjojen yhtenäisyyttä heikentää se, etteivät tiedot vuodelta 1974 ole täysin vertailukelpoisia muiden vuosien tietojen kanssa kyselylomakkeen erilaisuuden takia. Lisäksi sarjojen käyttöä vaikeuttaa sopivan pääomakannan hintaindeksin puute. Hintaindeksinä kokeiltiin tukkuhintaindeksiä ja kansantalouden tilinpidosta saatavaa implisiittistä investointien hintaindeksiä. Käyttöomaisuuden hankinnasta on lään~ittäin julkaistu tietoja vuodesta 1970 alkaen. Lisäksi Tilastokeskuksen teollisuustilasto-osastolta on saatavissa vuosilta 1968 ja 1969 kunnittaiset tiedot, joiden perusteella olisi mahdollista itse laskea lääneittäiset tiedot. Käyttöomaisuuden hankintaan katsotaan kuuluviksi uusien ja vanhojen käyttöomaisuusesineiden ostot, suoritetut omien rakennusten rakennustyöt sekä sellaiset asennus-, korjaus- ja muutostyöt, jotka lisäävät omaisuuden arvoa. Hankinta ilmoitetaan nettomääräisenä, ts. hankintakustannuksista vähennetään vanhan käyttöomaisuuden myynnistä saadut tulot. Käyttöomaisuuden hankinnasta olevien tietojen perusteella olisi periaatteessa mahdollista laskea pääomakanta ns. investointikertymämenetelmällä. Koska tietoja kuitenkin on olemassa vain lyhyeltä ajalta, ei tähän ole tämän tutkimuksen puitteissa ryhdytty. Käyttövoimasta on saatavissa tietoja koko tarkastelu-

21 ajalta. Käyttövoima tarkoittaa tuotantotoimintaa palvelevien sähkömoottoreiden ja muita koneita käyttävien voimakoneiden tehoa kilowateissa mitattuna. Käyttöma mittaa teollisuuden konekapasiteettia, mutta sen avulla ei voida mitata käyttöasteen eikä koneiden laadun muutoksia. Vuoteen 1973 asti käyttövoima ilmoitettiin teollisuustilastossa otsikolla 'välittömästi tehdaskoneita käyttävä voima'.. Vuodesta 1974 tilaston läänei'ttäisissä taulukoissa otsikon 'käyttövoima' alla annetut luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien lukuj~n kanssa. Koko maan tasolla käyttövoima oli noin kaksi kertaa suurempi kuin välittömästi tehdaskoneita käyttävä voima vuonna Tilastokeskuksen teollisuustilasto-osastolla on kuitenkin julkaisemattomat tilastot teollisuuden käyttämien sähkömoottoreiden tehosta. Nämäkään tiedot eivät tarkkaan ottaen ole täysin vertailukelpoisia 'välittömästi tehdaskoneita käyttävä voima' -otsikon alla laskettujen tietojen kanssa. Laskentatapojen välillä on se ero, että välittömästitehdaskoneita käyttävään voimaan kuuluu sähkömoottoreiden lisäksi myös muita koneita käyttävät vesi- ja lämpövoimakoneet. Lääneittäisiä tietoja näistä ei ole saatavissa. Ero on kuitenkin niin pieni, ettei se vaikuttane tuloksiin. Tässä tutkielmassa nimityksellä 'käyttövoima' viitataan aikasarjoihin, joiden sisältönä on vuosina tilastosta saatu välittömästi tehdaskoneita käyttävä voima ja siitä eteenpäin sähkömoottoreiden teho. j Käyttövoiman yksikkönä oli vuoteen 1964 asti hevosvoima ja siitä eteenpäin kilowatti. Tämän takia käyttövoimasarjat on ketjutettu vuosien osalta kertoimella Tilastokeskuksen suorittamasta perusaineiston tarkistuksesta huolimatta kyselyn muutos on aiheuttanut sen, että käyttövoiman kasvuluvut vuosien 1964 ja 1965 välillä ovat liian suuret - koko teollisuudessa noin 6-7 %. Koska virheen alueellista jakautu-

22 mista ei ole ilmoitettu, aikasarjoja ei ole yritetty tässä suhteessa korjata. Vaasan läänin vuosien 1965 ja 1966 ja Pohjois-Karjalan vuoden 1975 havainnot ovat hyvin epäuskottavat (ks. liite 1). Laskelmissa, joissa käyttövoimalukuja tarvitaan, nämä havainnot on jätetty pois. Tilastossa ilmoitetaan otsikolla 'sähköenergian kulutus' teollisuuden toimipaikkojen omaan tuotantoon käytetty sähköenergia. Tosin julkaisussa on vuosina ilmoitettu tämän otsikon alla omaan tuotantoon kulutetun sähköenergian lisäksi myös energia, joka on myyty muille yrityksille, jaettu kuluttajille tai luovutettu yrityksen muille toimipaikoille, sekä verkostohäviöt. Tässä tutkielmassa on näiden vuosien osalta käytetty Tilastokeskuksen teollisuustilastotoimistosta saatuja julkaisemattomia tilastoja toimipaikkojen omaan tuotantoon käytetystä sähköenergiasta. Tilastosta on saatavissa ~oko tarkasteluajalta lääneit- I täiset tiedot jalostusarvosta, jota käytetään tämän työn laskelmissa tuotoksen (Q) mittarina. Käsite'jalostusarvo vastaa likipitäen tuotannon arvonlisäystä. Jalostusarvo voidaan deflatoida Suomen tilastollisesta vuosikirjasta saatavalla tehdasteollisuuden hintaindeksillä. Indeksi kattaa toimialat kaivos- ja kaivannaistoiminta sekä teollisuus. Vaikka sähkö-, kaasu- ja vesihuollon tuotanto ei ole mukana indeksissä, sitä voitaneen pitää riittävän hyvänä. Teollisuustilaston vuosisarjojen käyttöä vaikeuttavat sekä vuonna 1971 käyttöön otettu uusi toimialaluokitus että vuonna 1976 tehty teollisuustilaston peittävyystarkistus. Toimialaluokituksen muutoksen yhteydessä osa aikaisemmin teollisuuteen kuuluneista toimialofsta siirrettiin kuuluvaksi palveluksiin. Koko teollisuuden jalostusarvo väheni muutoksen takia, noin 2 prosent-

23 tia. Vuodelta 1970 on kuitenkin saatavissa sekä uuden että vanhan toimialaluokituksen mukaiset luvut. Näiden avulla on ollut mahdollista ketjuttaa aikasarjat niin, ettei sarjoissa näy tätä tilastoinnin muutoksen aiheuttamaa hyppäystä alaspäin. Aikasarjojen havainnot vuosilta on kerrottu ketjutuskertoimilla, jotka saadaan jakamalla vuoden 1970 uuden toimialaluokituksen mukaiset luvut saman vuoden vanhan toimialaluokituksen mukaisilla luvuilla. Ketjutettuja sarjoja käytetään harkinnan mukaan joissakin tämän tutkielman laskelmissa. Laskelmien raportoinnin yhteydessä mainitaan ~rikseen, onko käytetty ketjutettuja vai ketjuttamattomia sarjoja. Käytetyt ketjutuskertoimet esitetään liitteessä II. Vuonna 1976 tehdyssä teollisu~stilastonpeittävyystarkistuksessa tilastoon tuli mukaan 342 uutta toimipaikkaa. Näiden yhteinen jalostusarvo vuonna 1976 oli koko maassa yhteensä noin miljoonaa markkaa, joka oli noin 1 % tilastoon peittävyystarkistuksen jälkeen kuuluvan teollisuuden jalostusarvosta. Tätä poikkeamaa en ole voinut korjata, koska julkaisussa ei ole ilmoitettu sarjakohtaisesti muutosten suuruutta. Aikasarjoille on suoritettu summatarkistus siten, että koko maan teollisuuden sarjoista on vähennetty läänien sarjojen summa. Käytetyn tilastoaineiston listaus on liitteessä 1. -'