Arvoisat huoltajat ja koulumme oppilaat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvoisat huoltajat ja koulumme oppilaat"

Transkriptio

1 1

2 2

3 3 Arvoisat huoltajat ja koulumme oppilaat Uusi lukuvuosi pyörähti käyntiin upeiden säiden siivittämänä. Koulussamme aloitti 37 uutta eskarilaista, 63 ekaluokkalaista ja 17 muualta kouluumme siirtynyttä oppilasta sekä tietysti jo koulun tuntevat 271 vanhaa oppilasta. Koko koulun oppilasmäärä on lukuvuoden alkaessa 388. Koulun henkilökunnassa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Eläkkeelle siirtymisten, työn suorittamispaikkojen vaihtumisen ja muiden syiden seurauksena olemme saaneet uusia opettajia ja ohjaajia joukkoomme. Ensimmäisien viikkojen kokemuksella kaikki uudet työntekijämme tuntuvat ottaneen hienosti paikkansa osana koulun henkilökuntaa. Kesän aikana myös koulun tiloissa on tapahtunut muutoksia. Teknisen työn luokan tiloihin on asennettu uusi ajanmukainen purunpoistojärjestelmä. Tämä uudistus takaa paremman sisäilman ja luokan entistä tehokkaamman toimimisen opetuskäytössä. Tämän lisäksi koulun kuvataideluokka vanhan rakennuksen matalassa siipiosassa on muutettu kolmannen iltapäiväkerhon tiloiksi. Alkanut lukuvuosi pitää sisällään oppilaiden koulutyön lisäksi opettajien työtä uuden opetussuunnitelman laatimiseksi. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä Opetussuunnitelman perusteissa ilahduttavat ainakin suunnitelmat oppimisen ilosta, aihekokonaisuuksien opettamisesta, tieto- ja viestintätekniikan taitojen kehittämisestä sekä vuorovaikutuksellisesta oppimisesta. Tulossa on uudistuksia esim. kielten opettamiseen. Englannin kieltä lisätään alakouluun 1 vuosiviikkotunti ja tämän lisäksi ruotsin kieltä ryhdytään opettamaan jo kuudennella luokalla. Tämän lukuvuoden yhtenä koulun keskeisenä teemana onkin uuden opetussuunnitelman laatiminen ja opetuksen suunnittelu sen mukaiseksi. Oppilaiden ja huoltajien osallisuus opetussuunnitelmatyössä on tärkeää. Oppilaiden ajatuksia ja ideoita suunnitelmaan kerätään koulutyön ohessa. Huoltajien mielipiteitä ja ajatuksia kysellään esim. vanhempainilloissa ja - tapaamisissa. Toisena keskeisenä teemana jatkamme kotien ja koulun yhteistyön rakentamista. Hyvän koulutyöskentelyn edellytyksenä on toimiva kasvatuskumppanuus kodin ja koulun välillä. Kodin ja koulun yhteistyön tarkoituksena on tukea kodin kasvatustyötä ja huolehtia yhdessä oppilaan koulunkäynnistä. Yhteistyöllä voidaan lisätä oppilaiden turvallisuutta sekä ehkäistä koulukiusaamista ja muita ongelmia. Yhteistyö tukee oppilaan kasvua ja oppimista myös ennaltaehkäisevästi. Kasvatuskumppanuus auttaa löytämään toimivia ratkaisukeinoja ja mahdollisesti tarvittavia tukimuotoja oppilaan kasvuun ja oppimiseen erilaisissa tilanteissa. Lapset, jotka voivat hyvin, pystyvät keskittymään koulutyöskentelyyn ja oppimiseen omia kykyjään hyödyntäen. Riittävät yöunet, säännöllinen elämänrytmi ja ravitseva aamupala sekä koululounas auttavat oppilaita keskittymään ja jaksamaan paremmin koulupäivän ajan. Tv-ohjelmat, pelit ja kännykät voivat viedä vapaa-ajasta liian paljon aikaa tai valvottaa iltaisin pitkään eikä nukkumiselle jää silloin riittävästi aikaa. Siksi on tärkeää, että kodeissa kiinnitetään asiaan huomiota ja tällä tavoin ohjataan lapsia oppimista tukevaan käyttäytymiseen. Hyvän koulutyön perustana on myös myönteinen suhtautuminen kouluun ja oppimiseen. Puhuin oppilaille ensimmäisen päivän aamunavauksessa myönteisen ajattelun voimasta. Toivottavasti myös kotiväki muistaa ja haluaa osoittaa kotona myönteistä suhtautumista koulunkäyntiin. Tämän lukuvuoden tiedotteen tarkoituksena on tehdä Kappelimäen koulua tutuksi erityisesti huoltajille. Tiedotteesta löydätte koulun henkilökunnan yhteystiedot, koulun työ- ja lomaajat sekä monta muuta tarpeellista lukuvuoden aikana tarvittavaa tietoa. Toivonkin, että säilytätte tämän lukuvuositiedotteen mahdollista tulevaa tarvetta varten. Hyvää ja antoisaa lukuvuotta toivottelee Annika Mattila

4 4 Sisällys! 1.! KOULUN YHTEYSTIEDOT... 5! 2.! KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT... 5! 3.! KAPPELIMÄEN KOULUN LUOKAT JA HENKILÖKUNTA LV ! 4. PÄIVITTÄINEN TYÖAIKA... 6! 5. TIEDOTTAMINEN JA YHTEISTYÖ KOTIEN KANSSA... 8! 6. AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄT JA VANHEMPAINTILAISUUDET... 8! 7. KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA JA SIIHEN LIITTYVÄN YHTEISTYÖN JÄRJESTÄMINEN... 8! 7.1. Oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toiminta... 9! 7.2. Yksilökohtainen oppilashuolto... 9! 7.3. Kiusaaminen... 10! 7.4. Koulukuraattori... 10! 7.5. Koulupsykologi... 11! 7.6. Kouluterveydenhuolto... 11! 8. KOULUMATKAT... 13! 9. POISSAOLOT... 14! 10. TUKIOPETUS JA LÄKSYKERHOT... 14! 11. OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS... 14! 12. PAJAKOULU... 15! 13. KAPPELIMÄEN KOULUN YLEISIÄ KÄYTTÄYTYMISOHJEITA... 15! 14. OPPILASKUNTA... 16! 15. KAPPELIMÄEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS... 16! 16. LÖYTÖTAVARAT... 16! 17. OPETUSSUUNNITELMATIETOA... 17! 18. MUUTA Kerhotoiminta... 18! Koulukuvaus... 19! Sotaveteraanikummitoiminta... 19! Päivänavaukset... 19! Vakuutukset... 19! Varkaudet ja ilkivalta koulussa... 19! Koulutapaturmat... 19! Koulupäivän päättyminen... 19! Uinnin opetus... 19! 19. YHTEYSTIETOJA:... 21!

5 1. KOULUN YHTEYSTIEDOT osoite: Kappelimäen koulu PL 42 Koulutie Laitila 5 puhelinnumeroita: rehtori Annika Mattila p , opettajahuone: koulusihteeri Mervi Lännistö p terveydenhoitaja Sari Hyytiä: aamu- ja iltapäivätoiminta p (Jaana Renvall; ap/ip), (Tiia Viinikkala, ip), (Marja Konsi, ip) sähköposti: Koulun sähköpostiosoite: Henkilökunnan sähköpostiosoitteet Puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet ovat tämän tiedotteen takakannessa. Koulun kotisivut: https://peda.net/laitila/kappelimäen-koulu 2. KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi ke la Syysloma to pe Joululoma su su Joulujuhla la Kevätlukukausi ma la Talviloma ma su (viikko 8) Vapaa päivä Kevätjuhla la

6 3. KAPPELIMÄEN KOULUN LUOKAT JA HENKILÖKUNTA LV luokka opettaja koulunkäyntiohjaajat esiopetus A Marja Heikkilä esiopetus: Raija Lehmuskoski esiopetus B Satu Mattila 1-2 Aa Riina Korhonen Irina Nurmi, Paula Laine 1b Minna Grönlund 1c Niina Routakorpi 1d Timo-Ilkka Leikas 2-3a Anne Porkka Marjo Venno 2b Annika Siivonen 2c Kaisa Takala Sari Korhonen 2d Kirsi Fredling 3b Magdalena Norrgård 3c Jonne Heikkinen 3d Marianne Valtanen 4a Maija Elo 4b Katri Nurmi 4c Sinikka Kaila Päivi Rantanen 5a Susan Rantanen 5b Eeva Parkkonen 5-6 d Heli Hakakoski Sinikka Varjonen 6a Jaakko Aalto 6b Anu Tolvanen 6c Jussi Perkkola Hannamaij Lehtonen Toimela 1 Tuulia Toivola Noora Venho, Tiina Salminen Toimela 2 Heli Kaplas Rita Lainio, Marja Konsi vs. en-lehtori Mirja Laaksola pajakoulu Akseli Wikström laaja-alainen erityisopettaja Suvi Ali-Rantala laaja-alainen erityisopettaja Hille Halminen ap ja ip-ohjaaja Jaana Renvall ip-ohjaaja Tiia Viinikkala ip-ohjaaja Marja Konsi Lukuvuoden alkaessa koulussamme on 388 oppilasta. Oppilaita on esikoulusta yhdeksänteen vuosiluokkaan. 4. PÄIVITTÄINEN TYÖAIKA Kello soi klo 8.25, jolloin oppilaitten tulee olla koulun pihalla. 1. tunti klo (sis. päivänavauksen) 2. tunti klo tunti klo tunti klo tai klo ( 4. tunnin ajankohta riippuu ruokailuajasta) 5. tunti klo tunti klo

7 7 Ruokailuajat klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo maanantai-tiistai eskari A ja B Toimela ykköset + 1-2Aa kakkoset kolmoset A 4. luokat ja 5. luokat 6. luokat D keskiviikko-torstai eskari A ja B Toimela ykköset + 1-2Aa kakkoset, 4 B, 4 C kolmoset A 4. A ja 5. luokat 6. luokat D perjantai kolmoset A eskari A ja B Toimela ykköset + 1-2Aa kakkoset, 4 A, 4 B, 4 C 4 A, 4 B, 4 C 5. luokat 6. luokat D Kouluruokailu on osa koulupäivää, ja jokaisen oppilaan tulee osallistua siihen. Kouluruoan ravintoarvot on laskettu jokaisen koulupäivän osalta siten, että ruoka on terveellistä, ravitsevaa ja mahdollisimman monipuolista. Oppilaat ottavat itse linjastolta oman annoksensa. Käytäntönä on, että tarjolla olevia ruokalajeja pitää ainakin maistaa. Ruokalista julkaistaan viikoittain Laitilan Sanomissa ja koulun kotisivuilla. Ruokalista on nähtävissä myös ruokalan ovessa.

8 5. TIEDOTTAMINEN JA YHTEISTYÖ KOTIEN KANSSA 8 Koulu tiedottaa toiminnastaan erilaisin paperisin tiedottein ja kirjein. Paljon tietoa on saatavilla koulun kotisivuilta (https://peda.net/laitila/kappelimäen-koulu). Puhelinkeskustelujen ja tapaamisten avulla vaihdetaan tietoa yksittäisen oppilaan asioista. Vanhempainilloissa on mahdollisuus tavata lapsen luokkatovereiden vanhempia. Luokanopettajat tiedottavat yhteisistä asioista joko reissuvihkojen, tiedotteiden tai luokan kotisivujen välityksellä. Henkilökohtaiset viestit kulkevat pääosin reissuvihkojen välityksellä tai soittamalla. Jokaisella opettajalla on työpuhelin, joka toimii koulun alueella. (Näihin työpuhelimiin ei pysty lähettämään tekstiviestejä.) Yhteystiedot ovat tämän tiedotteen lopussa. Koulun ja huoltajien välisen tiedottamisen uudistuminen kaikissa Laitilan perusopetuksen kouluissa on edelleen kesken. Laitilan kaupunki on jo yli vuoden ajan ollut hankkimassa uutta hallinto-ohjelmistoa, johon liittyy sähköinen, vuorovaikutteinen oppilastietokanava. Kyseessä on netin kautta toimiva ohjelma, jossa oppilaiden huoltajat ja opettajat voivat suojatusti esim. lähettää viestejä, kuitata poissaoloja, tarkastella arviointeja ja seurata oppilaan erityiseen tukeen liittyviä asioita. Hankintapäätös on jo tehty, mutta hankintapäätökseen liittyvät valitukset ovat viivästyttäneet tätä prosessia. Mikäli uuden ohjelman käyttöön saadaan lupa, koulu tiedottaa siihen liittyvistä asioista koteja mahdollisimman nopeasti. Mutkattomat ja avoimet suhteet kodin ja koulun välillä auttavat lasta parhaiten sopeutumaan kouluyhteisön jäseneksi. Lapsen oma opettaja on oppilaan tukihenkilö koulussa. Koulunkäyntiin liittyvissä asioissa voitte aina ottaa yhteyttä kouluun: luokanopettajaan, terveydenhoitajaan, rehtoriin tai aineenopettajaan. Myös koulusta otetaan mahdollisimman nopeasti yhteyttä kotiin, mikäli aihetta ilmenee. 6. AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄT JA VANHEMPAINTILAISUUDET Huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan koulutyötä! Koulun opetus on julkista, joten periaatteessa jokainen päivä on ns. avoimien ovien päivä. Lisäksi lukuvuoden aikana voidaan järjestää päiviä, jolloin huoltajia erityisesti kutsutaan kouluun. Vanhempainiltoja järjestetään vähintään kerran lukuvuodessa. Vanhempainvartteja järjestetään mahdollisuuksien mukaan. 7. KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA JA SIIHEN LIITTYVÄN YHTEISTYÖN JÄRJESTÄMINEN Oppilashuolto tarkoittaa ruokahuollon ja koulumatkakuljetusten lisäksi sitä, että koulussa huolehditaan oppilaiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Oppilaiden mahdollisiin vaikeuksiin ja koulun ongelmatilanteisiin halutaan puuttua mahdollisimman varhain. Oppilashuollon palveluilla tarkoitetaan oppilashuoltoryhmiä, kouluterveydenhuoltoa, psykologista tukea, kuntoutusta tai tutkimuspalveluita ja lastensuojelulaissa mainittua kasvatuksen tukemista. Oppilashuollon tehtävänä on edistää oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä luoda edellytyksiä hyvälle oppimiselle. Tavoitteena on, että oppilas tuntee olonsa koulussa turvalliseksi ja viihtyy työskentely-ympäristössään, tuntee yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta kouluyhteisöön, saa ohjausta, huolenpitoa ja kannustavaa

9 9 palautetta sekä apua mahdollisissa ongelmatilanteissa. Henkilökunnan ja kodin myönteinen palaute sekä koulun tukitoimet vahvistavat oppilaan hyvinvointia. Kappelimäen koulussa toimii opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista vastaava oppilaitoskohtainen opiskeluhuoltoryhmä. Yksittäisen oppilaan tai tietyn oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja opiskeluhuollon palvelujen järjestämiseksi kokoontuu tapauskohtaisesti koottava monialainen asiantuntijaryhmä (yksilökohtainen oppilashuolto). Laitilan kaupungin oppilashuoltosuunnitelma Kappelimäen omin koulukohtaisin lisäyksin löytyy koulun kotisivuilta Oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toiminta Oppilashuoltotyö kuuluu kaikille kouluyhteisön jäsenille. Kappelimäen koulussa toimii oppilaitoskohtainen oppilashuoltoryhmä, jonka jäseninä ovat rehtori, apulaisjohtaja, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori ja koulupsykologi. Oppilashuoltoryhmän kokoukseen kutsutaan myös esim. luokanopettajia, erityisopettajia, huoltajien edustajia tai asiantuntijoita. Tämä työryhmä tekee ennaltaehkäisevää työtä koulutasolla ja käsittelee koulun yleisiä oppilashuollollisia asioita. Oppilaiden huoltajat voivat tehdä aloitteita oppilashuoltotyöryhmälle kouluyhteisön turvallisuutta koskevissa tai muissa huolestuttavissa asioissa Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtainen oppilashuolto pitää sisällään kouluterveydenhuollon, kuraattorin, psykologin ja/ tai monialaisen asiantuntijaryhmän palveluja. Yksilökohtainen oppilashuolto perustuu opiskelijan sekä tarpeen niin vaatiessa hänen huoltajansa suostumukseen. Yksilökohtaisen oppilashuollon monialaiseen asiantuntijaryhmään voidaan nimetä asiantuntijoita jäseneksi oppilaan, tai, ellei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumuksella. Tämä ryhmä toimii tiiviisti yhteistyössä oppilaan huoltajien kanssa. Luokanopettaja, erityisopettaja, terveydenhoitaja tai rehtori on yhteydessä huoltajaan, kun havaitaan merkkejä lähestyvistä ongelmista. Myös huoltaja voi ottaa asioita esille. Huoltajien ja lapsen kanssa yhteistyössä suunnitellaan tarvittavat tukitoimet koulussa ja mahdollisesti koulun ulkopuolella. Tukitoimet suunnitellaan yksilöllisesti oppilaan ja perheen omat voimavarat huomioiden. On tärkeää, että huoltajat ovat mukana yhteistyössä alusta alkaen.

10 Kiusaaminen Kappelimäen koulu on mukana ns. KiVa-koulu -toiminnassa. KiValyhenne muodostuu sanoista Kiusaamisen Vastainen tai Kiusaamista Vastustava. KiVa Koulu on opetusministeriön rahoituksella Turun yliopistossa kehitetty toimenpideohjelma koulukiusaamisen vähentämiseksi. KiVa Koulu näkyy koulun arjessa monin tavoin. Oppilaat osallistuvat KiVa-oppitunneille. Luokka-asteille 1 ja 4 on suunniteltu valmis materiaali käsiteltäväksi oppitunneilla kiusaamisen ehkäisemiseksi. Oppitunnit sisältävät mm. keskusteluja, ryhmätöitä, lyhytfilmejä kiusaamisesta ja rooliharjoituksia. Niiden sisältö etenee yleisistä aiheista, kuten kunnioituksen merkityksestä ihmissuhteissa kiusaamisen mekanismeihin ja seurauksiin. Monilla oppitunneilla keskitytään siihen, millainen rooli ryhmällä on kiusaamisen ylläpitäjänä tai lopettajana: mietitään ja harjoitellaan erilaisia tapoja vastustaa kiusaamista. Oppitunteja ja teemoja täydentää KiVa-tietokonepeli. Pelissä seikkaillaan virtuaalisessa koulussa, harjoitellaan kiusaamisen vastaista toimintaa ja saadaan siitä palautetta. KiVa-kouluissa vastustetaan kiusaamista ja kiusaamiseen puututaan heti, kun sitä havaitaan tai henkilökunnalle siitä kerrotaan. Välituntivalvojilla on heijastinliivit, jotka lisäävät heidän näkyvyyttään välituntien aikana. Jos epäilet sinun lastasi kiusattavan tai sinulla on syytä uskoa hänen kiusaavan toisia, ota rohkeasti yhteyttä kouluun, jotta asiaan voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti! Keskustele lapsesi kanssa kiusaamisesta, vaikka hän ei olisi kiusattu eikä kiusaisi muita. On tärkeää miettiä yhdessä lapsen kanssa, miten kannattaa toimia jos havaitsee kiusaamista omassa koulussa. Koulussa toimii KiVa-tiimi, jonka tehtävä on selvittää kiusaamisasioita. Tänä lukuvuonna tiimiin kuuluvat opettajat Niina Routakorpi ja Jaakko Aalto, koulunkäyntiohjaaja Paula Laine sekä rehtori. Kun lapsi on ollut Kiva-tiimissä kuultavana, siitä tiedotetaan aina huoltajille. " KiVassa Koulussa on kiva olla!" 7.4. Koulukuraattori Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä. Työn tavoitteena on tukea ja auttaa oppilasta koulunkäynnissä sekä muussa hänen ikäänsä liittyvässä kokonaiskehityksessä. Koulukuraattori toimii yhteistyössä vanhempien, koulun henkilökunnan sekä tarvittavien yhteistyötahojen kanssa. Koulukuraattorille ohjaudutaan mm. yksinäisyyden, kiusaamisen, koulupelon, pinnauksen sekä ihmissuhdeongelmien vuoksi. Oppilaalla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti asioistaan aikuisen kanssa. Koulukuraattori Kristiina Kaupinsalon tavoittaa numerosta tai sähköpostilla Koulukuraattori on paikalla pääsääntöisesti tiistaisin. Koulukuraattorin työhuone on koulun vanhemman osan ensimmäisessä kerroksessa.

11 7.5. Koulupsykologi Koulupsykologi toimii yhteistyössä oppilaiden, opettajien ja koulun muun henkilökunnan kanssa. Työn tavoitteena on edistää oppilaiden suotuisaa oppimista ja sosioemotionaalista kehitystä. Huoltaja, opettaja, terveydenhoitaja tai kuraattori voi ohjata oppilaan koulupsykologille. Psykologi tutkii oppimisvaikeuksien syitä ja opastaa sekä oppilasta että opettajaa opiskelun suunnittelussa. Koulupsykologin kanssa oppilas voi luottamuksellisesti keskustella myös ongelmista, jotka liittyvät esim. kasvamiseen, perhetilanteeseen, keskittymiseen tai mielialaan. Tarvittaessa koulupsykologi ohjaa oppilaita ja perheitä koulun ulkopuolisten palveluiden piiriin. Koulupsykologi Taina Peltomaa on Kappelimäen koululla pääsääntöisesti keskiviikkoisin ja torstaisin. Koulupsykologin tavoittaa numerosta Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhuolto on kokonaisvaltaista lasten ja nuorten terveydenhuoltoa, joka kattaa kaikki ikäluokat koko kouluajan. Kouluterveydenhuollossa toimivat yhteistyössä terveydenhoitaja ja lääkäri. Terveystarkastukset ovat kouluterveydenhuollon keskeinen työmuoto, joiden tarkoituksena on tukea oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä, arvioida oppilaan terveys ja hyvinvointi, löytää riskit ja poikkeamat sekä ohjata oppilas tarvittaessa hoitoon. Kouluterveydenhuoltotyö on osa koulun oppilashuoltoa. Terveydenhoitaja Sari Hyytiä, puhelinaika koulupäivinä klo ja klo puh / Koululääkärin ajanvaraus terveystarkastukseen terv.hoitajan kautta Fysioterapeutti Susanna Lamminsivu, tuki-ja liikuntaelinvaivoissa ajanvaraus terv.hoitajan kautta Terveystarkastukset Terveydenhoitajan tekemä tarkastus on jokaisella vuosiluokalla. 1. ja 5. luokalla on terveydenhoitajan ja lääkärin tekemä laaja-alainen terveystarkastus, johon kutsutaan vanhemmat mukaan. Ekaluokkalaisten lääkärintarkastus on kevättlukukaudella ja viidesluokkalaisten syyslukukaudella. Laajaan terveystarkastukseen kuuluu myös opettajan arviointi oppilaan selviytymisestä vain niiltä osin, kuin se on välttämätöntä oppilaan hoidon ja tuen järjestämisessä. Arvioinnin antamiseen on oltava huoltajien kirjallinen suostumus. Suostumuslomake jaetaan Terveyskysely vanhemmille- lomakkeen yhteydessä. Sairaanhoito Sairaanhoito ei pääsääntöisesti kuulu kouluterveydenhuoltoon, lukuun ottamatta koulussa sattuneita tapaturmia ja äkillisiä sairastumisia. Näissä tapauksissa terveydenhoitaja arvioi tilanteen ja lähettää tarvittaessa jatkohoitoon. Vapaa-ajalla ja lomalla sattuneet tapaturmat (esim. nyrjähdykset, venähdykset) ja sairastumiset eivät kuulu kouluterveydenhuoltoon, kuten eivät myöskään tavanomaiset infektiosairaudet (korva- ja silmätulehdukset, flunssat, vatsataudit

12 12 jne.) Näissä tapauksissa tulee kääntyä terveyskeskuksen tai yksityislääkärin puoleen. Sairastunutta oppilasta ei pidä lähettää aamulla kouluun terveydenhoitajan arvioitavaksi vaan sairauden arviointi ja hoidon järjestäminen kuuluu huoltajalle. Äkillisesti sairastuneen alle 10-vuotiaan oppilaan vanhempi saa tarvittaessa todistuksen työnantajalleen terveydenhoitajalta soiton perusteella. Huoltajan tulee olla yhteydessä terveydenhoitajaan samana päivänä kun lapsi sairastuu. Avoin vastaanotto Oppilaat voivat tulla kouluterveydenhoitajan avoimelle vastaanotolle aikaa varaamatta, esim. keskustelemaan oireistaan tai mieltään painavista asioista, kuulo- tai näkötarkastukseen. Terveydenhoitajan ilman ajanvarausta toimiva vastaanotto Kappelimäen koululla ma-pe klo (poikkeus sivukyläpäivät). Koulutapaturmien ensihoito tapahtuu kouluterveydenhoitajalla tai terveyskeskuksessa. Siellä arvioidaan erikoissairaanhoitoon lähettämistarve. Mikäli huoltaja vie oppilaan yksityislääkäriin, hän vastaa itse kustannuksista. Apuvälineet Mikäli oppilas mm. terveydellisistä syistä tarvitsee koulunkäyntinsä sujumiseksi esim. silmälasit tai kuulolaitteen, huoltaja voi ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaan. Tarttuvat taudit Jos oppilaalla on jokin tarttuvat tauti, esim. täi-, syyhypunkki- tai kihomatotartunta, on terveydenhoitajalle ehdottomasti ilmoitettava asiasta, koska se koskee koko kouluyhteisöä. Kihomatojen ja täiden hoito-ohjeet löytyvät Kappelimäen koulun kotisivuilta. Optikko/silmälääkäri Terveydenhoitaja voi lähettää oppilaan kerran maksutta optikon/silmälääkärin tarkastukseen. Alle 8-vuotiaat ohjautuvat silmälääkärille. Yli 8-vuotiaille tehdään lähete optikolle, joka tarvittaessa ohjaa silmälääkärille. Laitilassa sopimus on tehty Instrumentariumin ja Silmäoptikot Palmu (Rauma) kanssa. Vanhemmat saavat em. itse valita haluamansa palvelun tarjoajan. Terveydenhoitaja tekee lähetteen ja maksusitoumuksen. Matkoja ei korvata. Hammaslääkäri Hammashoidosta vastaavat hammaslääkäri Ilse Moring, hammashoitaja Mervi Aula sekä! suuhygienistit Anne Hyytiä ja Marjut Tammelin-Kulmala. Koulukeskuksen hammashoitola sijaitsee koulun vanhemman osan pihapiirissä puh Tarkastuskäynnillä määritellään ehkäisevän ja korjaavan hoidon tarve. Oikomishoitoa tarvitsevat ohjataan erikoishoitoon. - Kiireellistä ensiapua pyritään antamaan heti oman hammaslääkärin vastaanotolla tai terveyskeskuksen hammaslääkäripäivystyksessä. - Valistustunneista koulussa huolehtivat suuhygienistit. - Hammashoito on maksutonta alle 18-vuotiaille. Peruuttamattomasta poisjäännistä laskutetaan yli 15-vuotiailta 39,60. - Huoltajien tulee itse huolehtia ajanvarauksista, aikojen peruuttamisista, hammashoitolaan kuljetuksista yms.

13 Perheneuvolapalvelut 13 Perheneuvolaan voi olla yhteydessä missä tahansa lapseen, perheeseen tai vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Puhelinaika on ti-pe klo , p tai Sähköposti: tai 8. KOULUMATKAT Koulumatkoilla pyöräilijöiden tulee käyttää kypärää. Koulun järjestämillä pyöräretkillä kypärä on pakollinen. Oppilaiden toivotaan mahdollisimman usein kulkevan kouluun kävellen tai pyöräillen. Oppilaiden tulee noudattaa liikennesääntöjä koulumatkoillaan. Pyörille on varattu telineet ruokalan päädyssä olevalle aidatulle alueelle. Pyörät säilytetään koulupäivän ajan tuolla alueella. Pyörät on syytä aina lukita. Koulu ja kunta eivät vastaa koulussa sattuneesta esinevahingosta tai varkaudesta. Huoltajat eivät saa ajaa autolla Koulukujalle. Ajo koulun parkkialueelle on liikennemerkein kielletty muilta kuin henkilökunnalta ja koulutakseilta. On tärkeää, että jokainen perhe noudattaa liikennemerkkejä, sillä lasten turvallisuutta ei kukaan halua vaarantaa! Poliisi suorittaa alueella liikennevalvontaa. HUOM! Eurantien ylittäminen kirjapainon kohdalta on todella vaarallista! Turvallisen koulutien opettaminen on kotiväen tehtävä. Oppilaiden tulee käyttää koulun lähistöllä olevia alikulkuja, mikäli sellainen koulureitin varrella on. HUOM2! Eurantien varrella oleva pysäkki on tarkoitettu pääasiassa linjaautoille. Pysäkille saa kuitenkin toistaiseksi vielä ajaa ja pysähtyä lyhytaikaisesti! (Autossa ei voi odotella oppilaan saapumista tai autoa jättää pysäkille oppilaan noutamisen ajaksi!) Koulumatkalla sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksuton. Vaatteisiin kiinnitettävät heijastimet lisäävät koululaisten näkyvyyttä liikenteessä. Koulukyyditys: Kun lapsi sairauden tai muun syyn vuoksi ei tarvitsekaan taksikyyditystä aamulla tai iltapäivällä, tulee huoltajan aina muistaa ilmoittaa siitä suoraan taksille (Laitilan taksit p ). Ilmoitettaessa on kerrottava selkeästi lapsen ja koulun nimi. Oppilaat eivät voi itse iltapäivisin ilmoittaa takseille, että eivät tulekaan kyydissä, sillä koululle tulevien taksien määrään vaikuttaa kyyditettävien oppilaiden määrä. Muut taksikuljetuksiin liittyvät asiat ja muutokset lähetetään sähköpostiin Huoltaja voi peruuttaa taksin, mutta taksia ei voi tilata koulun laskuun ajamaan terapia-, lääkäri- tai muuttuneita hoitopaikkakyytejä.

14 9. POISSAOLOT 14 Mikäli oppilas on poissa koulusta, tulee huoltajan ilmoittaa poissaolon syy luokanopettajalle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Tiedon voi jättää myös koulun opettajahuoneeseen tai kansliaan koulusihteerille (p ). Ellei ilmoitusta tule, luokanopettaja ottaa yhteyttä kotiin poissaolon syyn selvittämiseksi. Jokainen poissaolo syineen kirjataan oppilaan poissaolovihkoon. Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, hän pyytää luvan kotiinlähtöön omalta opettajalta tai terveydenhoitajalta. Erityisestä syystä oppilaan voi vapauttaa koulutyöstä: - luokanopettaja enintään 3 päiväksi - rehtori yli 3 päivää Lukuvuoden aikana samalle oppilaalle voidaan myöntää pääsääntöisesti kahden viikon vapautus koulutyöstä, mikäli sen ei katsota haittaavan liiaksi koulunkäyntiä. Anomus poissaolosta (loma) muun kuin äkillisen syyn vuoksi tehdään kirjallisesti etukäteen vähintään kaksi viikkoa ennen lomaa. Loma-anomuskaavakkeen voi tulostaa koulun kotisivuilta tai sen voi pyytää opettajalta. Perheiden lomamatkat suositellaan tehtäväksi koulun lomaaikoina. Lomamatkoilla huoltajien tulee vastata siitä, että oppilaan koulutehtävät tulee tehtyä huolellisesti eikä oppilas jää jälkeen opinnoissaan. 10. TUKIOPETUS JA LÄKSYKERHOT Tukiopetus on pienryhmässä (1-5 opp.) annettavaa lisäopetusta. Sitä on mahdollisuus saada kaikissa oppiaineissa. Tukiopetusta tarjotaan, kun oppilas on tilapäisesti jäänyt opinnoissaan jälkeen tai tarvitsee muutoin apua oppimisvaikeuksiin. Tukiopetusta voidaan antaa joko ennen koulupäivän alkua tai oppituntien päätyttyä. Aloitteen tukiopetuksesta voi opettajan ohella tehdä oppilas tai huoltaja. Oman opettajan lisäksi tukiopetusta voi antaa myös joku toinen koulun opettajista. Koulussa toimii viitenä päivänä viikossa läksykerho. Kerho kokoontuu maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin klo biologian luokassa. Läksykerhossa on koulunkäyntiohjaaja valvomassa ja tarvittaessa auttamassa läksyjen tekemisessä. Oppimisen ja mieleenpainamisen kannalta on tärkeää, että lapsi tekee läksyt säännöllisesti ja huolellisesti. Koulussamme on periaate, että kaikkina päivänä tulee läksyjä. Monet oppilaat tarvitsevat vanhempiensa apua ja ohjausta läksyjen teossa ja tarvikkeiden reppuun laittamisessa. 11. OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS Erityisopettajat auttavat oppilaita, joilla on vaikeuksia edetä joissakin aineissa tai asioissa. Tavallisimmin kyseessä ovat kielelliset (lukemisen, kirjoittamisen tai puheentuoton) tai matemaattiset vaikeudet. Erityisopettaja voi olla mukana luokan tunnilla tukemassa oppilaiden opiskelua (samanaikaisopetus) tai oppilaat voivat olla pienryhmänä tai yksittäin erityisopettajan luokassa. Ns. puheopetusta äännehäiriöissä annetaan pääosin esiopetuksessa ja alaluokilla. Jotta opetus tuottaisi tulosta, myös kotona on harjoiteltava säännöllisesti annettuja harjoituksia.

15 15 Osa-aikaista erityisopetusta antavat erityisopettajat Suvi Ali-Rantala, Anne Porkka, Riina Korhonen, Sinikka Kaila, Jussi Perkkola ja Hille Halminen. 12. PAJAKOULU Opetushallitukselta saadun koulutuksellista tasa-arvoisuutta lisäävän hankerahoituksen turvin koulussa jatkaa toimintaansa ns. pajakoulu. Pajakoulussa pyritään opiskelemaan uusin menetelmin, oppiaineita yhdistellen ja oppiainerajat ylittäen. Tavoitteena on lisätä jaksamista ja innostusta koulunkäyntiin sekä opiskelun taitoja. Myönteisen minäkuvan vahvistaminen ja onnistumisen kokemuksien tarjoaminen oppilaille ovat keskeisiä tavoitteita. Yhteistyökumppaneina opetuksen järjestämisessä voivat olla nuorisotoimi, Nuorisovertas ja Laitilan seurakunta. Pajakoulua on tänä lukuvuonna 4 tuntia viikossa; keskiviikkoisin ja perjantaisin. Opettajana pajakoulussa toimii Akseli Wikström. 13. KAPPELIMÄEN KOULUN YLEISIÄ KÄYTTÄYTYMISOHJEITA Koululle on vahvistettu järjestyssäännöt. Säännöt käydään läpi jokaisessa luokassa heti lukukauden alkaessa. Huoltajat voivat tutustua koulun järjestyssääntöihin koulun kotisivuilla. Oppilaalla voi olla kännykkä mukana koulussa, mutta koulupäivän aikana sen tulee olla äänettömänä repussa. Sitä ei ole lupa viedä välitunnille tai muutenkaan käyttää koulupäivän aikana ilman opettajan lupaa. Mahdollisesta kännykän katoamisesta tai rikkoutumisesta koulu ei vastaa, vaan kännykkä on kokonaan huoltajan vastuulla. Omaa puhelinta ei koulussa tarvita. Oppilaat saavat soittaa opettajien luvalla koulun puhelimesta huoltajalleen, jos sellainen tarve tulee kesken koulupäivän. Välitunnit vietetään ulkona oman koulurakennuksen piha-alueella. Oppilaiden on noudatettava hyviä käytöstapoja sekä suoritettava annetut tehtävät moitteettomasti. Koulussa käytettävät vaatteet Kylmällä säällä oppilaat käyttävät päähinettä. Omat vaatteet kannattaa merkitä, jotta ne löytäisivät tiensä oikealle omistajalle esim. löytötavaroiden joukosta. Sadesäällä sadetakki on paras päällysvaate, sillä märät vaatteet luokassa ovat harmilliset niin käyttäjän kuin muidenkin kannalta. Luokkatiloissa sisätossujen tai - kenkien käyttö on suotavaa, sillä varsinkin talvella käytävillä on ulkokenkien mukanaan tuomaa kuraa, lunta tai vettä. Liikunta-asuna on yleensä verryttelypuku ja/tai urheilupaita ja -housut. Liikunta-asuun kuuluvat myös liikuntaan soveltuvat jalkineet. Salissa saa käyttää vain sellaisia sisäpelitossuja, joista ei jää tummia jälkiä lattiaan. Huomaa myös ulkoliikunnassa sään vaatima varustus. Oppilaan tulee pääsääntöisesti osallistua kaikkiin koulussa opetettaviin liikuntalajeihin. Koulun salissa pidettäville liikuntatunneille tuleva ryhmä saa tulla pukuhuoneisiin vaihtamaan varusteita vasta välitunnin päätyttyä. Pyyhe kuuluu jokaisen liikuntatunnin varusteisiin, koska tunnin jälkeen käydään suihkussa. Suihkeena käytettävien deodoranttien käyttöä pukuhuoneissa ei suositella, koska ne voivat aiheuttaa joillekin oppilaille astmaattisia oireita. Jos tarvitset sairauden tai loukkaantu-

16 16 misen takia vapautuksen liikuntatunnista, toimita liikunnanopettajalle kirjallinen todistus lääkäriltä, kouluterveydenhoitajalta tai huoltajalta. 14. OPPILASKUNTA Koulussa toimii oppilaskunta ja sen valitsema hallitus. Hallitus edustaa oppilaskuntaa koulussa ja toimii oppilaiden edun ja viihtyvyyden puolesta. Hallituksen jäsenet valitaan oppilaskunnan vaaleissa. Oppilaskunnan hallitukseen valitaan edustajia kaikilta luokka-asteilta. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, sihteerin ja muut toimihenkilöt. Oppilaskunnan hallitus aloittaa tämän lukuvuoden toimintansa 7.9. Hallitus kokoontuu säännöllisesti joka toinen viikko. Oppilaskunnan ohjaajana toimii opettaja Mirja Laaksola, joka koordinoi ja tukee oppilaiden omaehtoista toimintaa. Oppilaskunnan hallitus mm. suunnittelee ja toteuttaa erilaisia tapahtumia tai teemapäiviä, tekee yhteistyötä opettajien, koulun muun henkilökunnan sekä mahdollisuuksien mukaan myös muiden koulujen oppilaskuntien hallitusten kanssa. Oppilaskunnan yksi keskeisistä tehtävistä on oppilaiden mielipiteiden ja näkökulmien esille tuominen. Oppilaskunnan hallituksen varsinaiset jäsenet lukuvuonna ovat: Eevert Lehtola, Senja Suojanen, Laura Pullinen, Ronja Karppinen, Patrick Raitio, Miranda Reini, Vilma Raisto, Tinja Jalonen, Verna Vuorela, Laura Pöld, Monika Iiskala, Noora Kiveinen, Maret Pukki, Aada-Maria Rantanen, Martin Mäenpää, Oona Hautajärvi ja Joni Sjöberg. Varajäseninä Suvi Jalonen, Anton Kelkka, Axel Norrgård, Jimi Ovaskainen, Nelli Kilpi, Aada Nieminen, Jarno Saarinen, Niklas Kilpi, Juuso Hällynen, Veera Nummila, Odessa Rinteelä, Veeti Toivonen, Jami Pouru, Samuli Ranta, Valtteri Ranta ja Jesse Mäntysalo. 15. KAPPELIMÄEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS Koulussamme toimii vireä Kappelimäen koulun kannatusyhdistys (=vanhempainyhdistys), jonka toimintaan toivomme mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan. TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE Kannatusyhdistys tukee koulua erilaisilla hankkeilla ja tapahtumilla. Kannatusjäsenkampanja on lukuvuoden alussa. Jäsenmaksut ja muut tuotot käytetään opetusvälinehankintojen täydennyksiin, välituntipihojen viihtyvyyden lisäämiseen, kulttuuritilaisuuksien, kuten teatterin ja konserttien järjestämiseen oppilaille sekä hymypatsaisiin. Yhdistyksen hallituksessa ovat Hannakaisa Niela-Vilén (puheenjohtaja), Solina Saarikoski (varapj), Johanna Haijanen (sihteeri), Nina Kujala (rahastonhoitaja), Heli Hakakoski, Minna Saarinen, Heli Nieminen, Ilkka Vuorela, Katri Viherjälaakso ja varajäsenet Unto Kokkala, Evastina Hurme-Vuorela ja Tiina Kauranen. Uudet jäsenet toivotetaan tervetulleiksi mukaan ideoimaan, toimimaan ja vaikuttamaan. Kannatusyhdistyksen järjestämissä tapahtumissa on aina tarvetta talkoolaisille ilman sen suurempaa sitoutumista! 16. LÖYTÖTAVARAT Lukuvuoden aikana kouluun kertyy huomattava määrä unohdettuja vaatteita ja varusteita. Lasten vaatteet ja varusteet kannattaa ehdottomasti nimikoida. Löytötavarat kerätään molempien koulurakennusten pääaulaan sijoitettuihin ruskeisiin muovikoreihin. Kellot, avaimet

17 17 ja korut toimitetaan kansliaan, mistä niitä voi tiedustella. Löytötavarat hävitetään (toimitetaan keräyksiin) kevätlukukauden päättyessä. 17. OPETUSSUUNNITELMATIETOA Tämän lukuvuoden ajan noudatetaan vielä Laitilan kaupungin sivistyslautakunnan vuonna 2011 hyväksymää opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelma on luettavissa kaupungin kotisivuilta (www.laitila.fi/koulutus) ja koulun kotisivuilta. Uusi, tänä vuonna laadittava opetussuunnitelma ja tuntijako otetaan käyttöön syksyllä Koulussamme ovat käytössä joustavat opetusjärjestelyt: Oppilas voi opiskella jotain oppiainetta pienryhmässä ja toisaalta pienryhmän oppilas voi opiskella puolestaan joitakin oppiaineita isossa luokassa. Opetusryhmiä voidaan muodostaa vaihtelevasti kooten pienryhmien ja yleisopetuksen ryhmien oppilaista erilaisia opetusryhmiä tietyissä oppiaineissa tai tietyn ajanjakson ajaksi. Opetus järjestetään kunkin oppilaan vahvuudet ja tukemisen tarpeet huomioiden. Viikoittainen tuntijako: oppiaine/vuosiluokka ai 8 6,5 5 5* en - 0, b-kieli ma ym bg fy/ke ue/et hi ja yk mu ku ks li ,4 kotitalous oppilaanohjaus ,6 0,4 1 valinnaiset aineet yhteensä tuntia/viikko * 1 h ATK opetusta (äidinkieli) Kasvatus- ja opetustyön tavoitteet Kappelimäen koulu pyrkii yhdessä kotien kanssa kasvattamaan lapsista hyvätapaisia, vastuuntuntoisia, suvaitsevia ja itsensä hyväksyviä nuoria, antamaan elämässä ja muuttuvassa yhteiskunnassa tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä innostamaan heitä jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Alkavan lukuvuoden painopistealueiksi on valittu mm. opetus-

18 18 suunnitelmatyö yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa, kouluyhteisön hyvinvointi ja turvallisuus sekä kodin ja koulun yhteistyö. Oppilaiden käytöstapoihin ja kielenkäyttöön kiinnitetään erityistä huomiota. Lasten kiroileminen on lisääntynyt huolestuttavasti. Oppilaita opetetaan ottamaan vastuu omista tekemisistään ja tehtävistään. Oppilaita ohjataan ponnistelemaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Oppilaita ohjataan arvostamaan omaa ja toisen työtä. Koulun lukuvuosittain tehtävä opetuksen järjestämistä koskeva työsuunnitelma julkaistaan koulun kotisivuilla, kun sivistyslautakunta on suunnitelman syyskuun lopussa hyväksynyt. Oppilasarviointi Oppilasarvioinnissa oppilaan suorituksia verrataan opetussuunnitelmassa tai henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS) asetettuihin tavoitteisiin. Arvioinnissa huomioidaan niin osaaminen ja osallistuminen oppitunneilla kuin myös suoriutuminen kokeissa. Oppiaineiden lisäksi arvioidaan oppilaan käyttäytymistä ja työskentelytaitoja. Välitodistus annetaan oppilaille joulujuhlapäivänä ja lukuvuositodistus kevätjuhlapäivänä. Mikäli oppilaan osaaminen jossain oppiaineessa ei täytä opetussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita, suoritus hylätään. Hylätyn arvosanan voi yrittää suorittaa kesällä, mutta jos se ei onnistu, oppilas kertaa vuosiluokan. Opettajan suorittaman arvioinnin lisäksi kukin oppilas suorittaa oman toimintansa arviointia. Tehostettu ja erityinen tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle laaditun oppimissuunnitelman mukaisesti. Oppimissuunnitelman laadintaan osallistuvat mahdollisuuksien mukaan lapsen opettajan lisäksi myös vanhemmat. Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti oppilashuoltoryhmässä. Mikäli tehostettu tuki ei riitä, tehdään pedagoginen selvitys, jossa määritellään annettu tuki sekä tehdään arvio erityisen tuen tarpeesta. Selvitystä tehtäessä kuullaan myös oppilasta ja hänen huoltajaansa. Oppilashuoltoryhmä käsittelee pedagogisen selvityksen ja antaa oman lausuntonsa asiasta. Tarvittaessa sivistystoimenjohtaja tekee määräaikaisen päätöksen erityisen tuen aloittamisesta. Jokaiselle erityisen tuen oppilaalle tehdään henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). 18. MUUTA Kerhotoiminta Koulussamme on läksykerhojen lisäksi monenlaisia kerhoja. Kerhotoiminta alkaa viimeistään lokakuussa. Kerhoista lähetetään tietoa koteihin ainakin kerran lukukaudessa, jolloin oppilas voi ilmoittautua haluamaansa kerhoon. Kerhoihin osallistujille tarjotaan välipala (ei läksykerho). Kerhopäivä on torstai. Toimintaansa ovat aloittamassa liikunta-, matikka/lautapeli-, temppuilu/sirkustelu-, kokki-, Futsal- ja teknisen työn kerhot sekä kuoro. Kerhonohjaajina toimivat koulun opettajat tai koulunkäyntiohjaajat.

19 Koulukuvaus Koulukuvaus on Kuvaaja on Seppälän koulukuvat Sotaveteraanikummitoiminta Koulullamme on sotaveteraanikummeja. Kummeja kutsutaan vierailuille koulumme juhliin Päivänavaukset Jokainen koulupäivä alkaa päivänavauksella. Luokkien yhteiset päivänavaukset ovat Kappelimäen uudella puolella keskiviikkoisin ja vanhalla puolella torstaisin. Seurakunnan edustaja pitää päivänavauksen joka toinen viikko alkaen syyskuun alusta Vakuutukset Oppilaat on kaupungin puolesta tapaturmavakuutettu koulussa, koulumatkoilla sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja retkillä. Kaupunki korvaa oppilaan henkilökohtaista omaisuutta ainoastaan, mikäli se on vahingoittunut oppitunnin aikana opetustilanteessa. Vahinkotilanteissa ja korvausasioista on oltava yhteydessä rehtoriin Varkaudet ja ilkivalta koulussa Koulussa tapahtunut varkaus tai ilkivalta on rikos. Pääsääntöisesti kaupungilla ei ole korvausvelvollisuutta silloin, kun joku rikoksella aiheuttaa vahinkoa oppilaalle. Oppilaan huoltajan täytyy tehdä ko. tapahtumasta rikosilmoitus poliisille. Tällä hetkellä koululla ei ole nimettyä koulupoliisia Koulutapaturmat Koulutapaturma on perusopetuksen oppilaille koulussa tai koulumatkalla sattunut äkillinen, ulkoisen ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma. Koulutapaturmina korvataan myös sellaiset vammat, jotka ovat syntyneet opintokäynnillä, opintoretkellä, leirikoulussa, kerhossa tai välttämättömillä matkoilla niihin, mikäli ne sisältyvät koulun työsuunnitelmaan. Tapaturman sattuessa on siitä ilmoitettava heti opettajalle, rehtorille tai terveydenhoitajalle. Koulusta tehdään vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle Koulupäivän päättyminen Koulupäivän päätyttyä oppilaan tulee lähteä koulualueelta kotimatkalle. Jos viimeinen tunti päättyy esim. jäähallilla ja oppilas haluaa jäädä sinne luistelemaan, on oppilaalla oltava huoltajalta kirjallinen lupa jäädä liikuntapaikalle oppitunnin päätyttyä Uinnin opetus Koululaisuinnit Kappelimäen koulun osalta alkavat jo viikolla 36. Jokaisella oppitunnilla on tarjolla uinninopetusta uimahallin henkilökunnan toimesta.

20 20!!!!!!! Mukavaa!alkanutta!kouluvuotta!!!!!

21 19. YHTEYSTIETOJA: 21 Mattila Annika, rehtori , opettajainhuone Lännistö Mervi, koulusihteeri Aalto Jaakko, luokanop Ali-Rantala Suvi, erityisop Elo Maija, luokanop Fredling Kirsi, luokanop Grönlund Minna, luokanop Hakakoski Heli luokanop Halminen Hille, erityisop Heikkinen Jonne, luokanop Heikkilä Marja, esiopettaja Hyytiä Sari, terveydenhoitaja Kaila Sinikka, erityisluokanop Kaplas Heli erityisluokanop Kaupinsalo Kristiina, kuraattori Konsi Marja, kk-ja ip-ohjaaja Korhonen Riina, erityisluokanop Korhonen Sari, kk-ohjaaja Laaksola Mirja, en-lehtori Laine Paula, kk-ohjaaja Lehmuskoski Raija, kk-ohjaaja , Lehtonen Hannamaij, kk-ohjaaja Leikas Timo-Ilkka, luokanop Mattila Satu, esiopettaja Norrgård Magdalena, luokanop Nurmi Irina, kk-ohjaaja Nurmi Katri, luokanop Parkkonen Eeva, luokanop Peltomaa Taina, koulupsykologi Perkkola Jussi, erityisluokanop Porkka Anne, erityisluokanop Rantanen Päivi, kk-ohjaaja Rantanen Susan, luokanop Renvall Jaana, ap/ip-toim. ohjaaja Routakorpi Niina, luokanop Salminen Tiina, kk-ohjaaja Siivonen Annika, luokanop Takala Kaisa, luokanop Toivola Tuulia, erityisluokanop Tolvanen Anu, luokanop Valtanen Marianne, luokanop Varjonen Sinikka, kk-ohjaaja Venho Noora, kk-ohjaaja Venno Marjo, kk-ohjaaja Viinikkala Tiia, kk- ja ip-ohjaaja Wikström Akseli, pajakoulun op Holmberg, Kari, talonmies Mikkola Irmeli, pääemäntä Soini Pauliina, Rihtilä Satu, ravit semistyöntekijät Kati Arvonen, Tuija Syrén, Sari Salmela, Sini Soini, siistijät yhteys siistijöihin koulusihteerin kautta

22 22

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Oppilashuollon toimintasuunnitelma

Oppilashuollon toimintasuunnitelma KIRKONKYLÄN YHTENÄISKOULU Oppilashuollon toimintasuunnitelma 2016-2017 27.9.2016 Koulun koko henkilökunta osallistuu päivittäiseen oppilashuoltotyöhön Oppilashuolto Perusopetuksessa olevalla oppilaalla

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa Koulu Lähiosoite Koulutie 3 Postinumero 88470 Postitoimipaikka Kontiomäki Puhelin 0447500752 Yhteystiedot rehtori, luokanop. (5-6) Arto Heikkinen Puhelin 0442885246 luokanopettaja (0-2) Ulla Leinonen Puhelin

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken

Lisätiedot

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE 2011 2012 Koulun yhteystiedot: Rehtori: Vararehtori: Jan Mikkonen Anu Kiijärvi 0927192807 0403153889 0403152807 anu.kiijarvi@jarvenpaa.fi jan.mikkonen@jarvenpaa.fi Koulusihteeri:

Lisätiedot

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

AITTAKORVEN KOULU LUKUVUOSI

AITTAKORVEN KOULU LUKUVUOSI AITTAKORVEN KOULU LUKUVUOSI 2016-2017 REHTORI: 040-7009994 Pekka Posti OPETTAJAT: 1a Ville Vahvanen 040-6883707 1b Elina Järvinen 2a Anni Rantanen 2b Eva Lähdes 3a Hanna Räsänen 3b Henna Kalima 4a Johanna

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE 2016-2017 KUHANIEMEN KOULU Kouluvuoden työajat 2016 2017 : Syyslukukausi 10.8. 21.12.2016 Syysloma viikolla 42 17.10. 23.10.2016 Joululoma 22.12.2016 8.1.2017 Kevätlukukausi 9.1. 3.6.2017

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO Lukuvuosi _2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 130 käytössä 130 opiskelijamäärä vuosiluokittain yhteensä R1 12 R2

Lisätiedot

LIITE 1. (O ph, 20 13) LIITE 2/1. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, KALAJOKI p (0)

LIITE 1. (O ph, 20 13) LIITE 2/1. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, KALAJOKI p (0) 1 LIITE 1 (O ph, 20 13) LIITE 2/1 2 LIITE 2/2 PEDAGOGINEN ASIANTUNTIJARYHMÄ: ENNEN PALAVERIA: LUOKANOPETTAJA/ AINEENOPETTAJA LAATII TARVITTAESSA YHTEISTYÖSSÄ MUIDEN OPPILASTA OPETTAVIEN OPETTAJIEN KANSSA

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

PIRKKIÖN KOULU.

PIRKKIÖN KOULU. PIRKKIÖN KOULU http://www.tornio.fi/ilma/koulu/pirkkio/default.htm Lukuvuosi 2015-2016 Koulun yhteystiedot Henkilökunta PIRKKIÖN KOULU Aittamäentie 25 95470 TORNIO puh. 050-5971791, 050-5693805 http://www.tornio.fi/ilma/koulu/pirkkio/default.htm

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

Konginkankaan koulu lukuvuonna

Konginkankaan koulu lukuvuonna Konginkankaan koulu lukuvuonna 2016-2017 Tiedote kotiin Kasvun ja oppimisen lautakunnan puh.joht. Seppo Ruotsalainen 040 510 6806 Koulun johtokunnan puheenjohtaja Jari Halttunen 040 779 1029 Kaupungin

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu?

OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? - HYPEKS-verkoston verkostopäivä 26.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Mikä on suhteesi opetussuunnitelmaan? Mitä sinä

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA OPISKELUPAIKKATIEDOT Pohjankartanon koulu Suvantokatu 1 90140 OULU Puhelinnumerot Opettajainhuone 08 5571476 Kanslia 08

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

MURRON KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

MURRON KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 MURRON KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 MURRON KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 1. Lukuvuosi 2015-2016 Koulun työpäivät ja loma-ajat löytyvät koulun kotisivulta. 2. Koulun henkilökunta Rehtori Esiopetus 0A 0B

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi

Lisätiedot

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti.

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti. 2. PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.2 Perusopetuksen arvoperusta POSTIPUUN KOULUN ARVOPERUSTA Postipuun koulu on yhtenäiskoulu, joka palvelee lähikouluna Puustellinmäen ja Mäkkylän alueen oppilaita

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

TERVETULOA ATALAN KOULUUN! Vanhempainilta

TERVETULOA ATALAN KOULUUN! Vanhempainilta TERVETULOA ATALAN KOULUUN! Vanhempainilta 26.4.2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I OHJELMA Perustietoja Atalan koulusta ja ekaluokista Aamu- ja iltapäivätoiminta / Eppukerho, harrastusmahdollisuudet

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinteen vuosikello 2014-2015.....2 1.2 Laajennettu

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot