Vaikuttava UNI. Oletko Jeesuksen OMA? PÄÄSIÄINEN yllätysten viikko. Paimenen kirje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikuttava UNI. Oletko Jeesuksen OMA? PÄÄSIÄINEN yllätysten viikko. Paimenen kirje"

Transkriptio

1 K E V Ä T Vaikuttava UNI Oletko Jeesuksen OMA? PÄÄSIÄINEN yllätysten viikko Paimenen kirje Kevät 2011

2 Näin unen Oli ilta. Olin suuressa salissa, jota reunustivat korkeat ikkunat. Ihmiset tanssivat iloisesti parketilla. Seisoin ikkunan lähellä ja katselin ihmisten ilonpitoa. Satuin vilkaisemaan ulos pimeälle taivaalle. Silmäni kiinnittyi pieneen valopisteeseen, joka suureni suurenemistaan. Tajusin: Jeesus on tulossa! Pian ihmisiä alkoi kohota parketilta ylös ja leijuvan ulos ikkunoista kohti valoa, joka nyt oli kasvanut suureksi ja häikäiseväksi. Hätäännyin. Jätetäänkö minut tänne? Enkö pelastukaan, enkö pääsekään taivaaseen? Ikuisuudelta tuntuvan hetken kuluttua tunsin kohoavani ja leijuin ulos kohti kirkkautta. Mikä helpotuksen tunne. Siihen heräsin. Otsani oli hikinen ja sydän hakkasi. Tuosta unesta on jo vuosia, mutta edelleen se on kirkkaana mielessäni. Oletko valmis? Kysymys on tuttu, mutta mitä vastaat, kun kuulet sen jälleen? Japani. Libya. Maailma on täynnä pahaenteisiä tapahtumia. On aika sanoa Jeesukselle Tahdon. Jumalan siunausta toivottaen, Jorma Katainen Paimenen kirje Tampereen adventtiseurakunnan tiedotuslehti. Toimittanut Jorma Katainen ja tiimi. puh Ilmoitathan osoitteesi muuttuessa, tai jos et halua tätä julkaisua. Seuraava ilmestyy kesäkuussa. Luettavissa myös tampereenadventtikirkko.com. Kansikuvassa (JK) Mandi Nissilä (vas.) ja Mari Ojwaka soittavat jumalanpalveluksessa. 2

3 Suunnitelmia SEURAKUNNASSAMME ALKUVUOSI oli erilaisten toimintasuunnitelmien laatimisen aikaa kaudelle SEURAKUNTAPALVELUTOIMIKUNNASSA on suunniteltu sen vastuuseen kuuluvia työmuotoja. Kohteina ovat erikoisesti vanhukset, sairaat, pienituloiset ja seurakuntaelämästä vieraantuneet; kaikkiin pyritään pitämään yhteyttä vierailuin, postitse ja soittamalla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Paimenen kirjeen kautta tuetaan jäsenten hengellistä ja sosiaalista hyvinvointia. ADRAn toiminnan kautta pyritään tavoittamaan myös ulkopuolisia. Siitä vastaavat Anne Harju ja Helena Mäentaka. Heidän apunaan on ollut vapaaehtoisia, jopa seurakuntaan kuulumattomia. Keskiviikkoisin tapahtuvassa Eu-ruokajakelussa on ollut väkeä usein jonoksi asti. Anne ja Helena ovat silminnähden innostuneita tehtävästään. - Miten ystävällisiä he ovatkaan, sanoi eräs ruokakasseja ulos kantanut nainen. Kirkon piharakennuksessa on myös seurakunnan kirpputori, josta vastaa Ulla Katainen. Kirpputoria on uudistettu. Sieltä voi löytää vaatteita, kirjoja ja pikkutavaraa. Molemmat toimipisteet auttavat saamaan kosketuksen tavallisiin ihmisiin. Seurakunnan omaisuuden huolehtimiseen kiinnitetään huomiota mm. poistamalla kiinteistöstä vuosien saatossa kertynyttä tarpeetonta tavaraa sekä kunnostamalla paikkoja. Kesällä sään salliessa järjestetään peräkonttikirppiksiä. JUMALANPALVELUSTOIMIKUNTA kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Sen yksi tehtävä on kehittää nimensä mukaisesti jumalanpalveluselämää kuten laatia vuorolistat, huomioida erikoissapatit, suunnitella koulutusta virkailijoille, tulkkauksen järjestäminen, jne. Sapatin tutkisteluryhmiä tuli yksi lisää, kun english bible group aloitti tammikuussa. Opetus palvelee erikoisesti maahanmuuttajataustaisia, mutta myös niitä, jotka haluavat lisätä englanninkielen valmiuksiaan. KOTISEUTULÄHETYSTOIMIKUNNAN tehtävä on suunnitella seurakunnan JK ADRA PALVELUKSESSANNE EU-ruokakassia täyttämässä Anne Harju. Seurakunnan kirpputorin ilmettä ovat suunnittelemassa Ulla Katainen ja Tauno Kärkkäinen. 3

4 evankelioimistyötä. Toimikunta kokoontuu noin kuusi kertaa vuodessa. Leena ja Markku Laine aloittivat talvella raamattupiirin Lempäälässä. Mauri Laine jatkaa vankilalähetystyössä. Sympatiakeräyksen tehoviikkoina kiinnitetään erikoisesti huomiota keräykseen ja innostetaan jäseniä osallistumaan. Jäsenten kouluttamista kristilliseen todistamistyöhön toteutetaan lokakuussa sekä tammikuussa Tamperelaisissa lehdissä seurakuntamme kustantaa Media7 Raamattuopiston kurssimainoksia keväällä ja mahdollisesti syksyllä. Seurakuntalaisia innostetaan jakamaan opiston mainoskortteja. PASTORIN TOIMENKUVA Olen ilmoittanut jatkavani pastorina Ilomäentiellä kevääseen 2013 saakka, jos Jumala suo. Suunnitelmiin kuuluu toimia edelleen seurakunnan hengellisenä johtajana ja neuvonantajana, kuten Seurakuntakäsikirja toimen määrittelee (s. 154). Käytännössä tämä tarkoittaa 1) yhteydenpitoa jäseniin eri tavoin, 2) jumalanpalvelusten, viikkotilaisuuksien ja koulutuksen suunnittelua ja toteutusta, 3) evankelioimista, mm. luentoja julkisissa tiloissa syyskaudesta lähtien, 4) toimimista seurakunnan johtokunnan puheenjohtajana ja osallistumista eri toimikuntien työskentelyyn, 5) yhteydenottoja Media 7 Raamattuopiston oppilaisiin, 6) kirkollisten toimituksien toteuttamista, 7) osallistumista ekumeeniseen toimintaan. NUORISOYHDISTYKSEN toiminta on nähtävissä sen kotisivulla. Kaikkia esitettyjä suunnitelmia on laadittu Jeesuksen rukouksen hengessä Tapahtukoon sinun tahtosi (Matt. 6:10). On ihmeellistä, että Herra valitsee heikkoja ihmisiä suunnitelmiensa toteuttajiksi. Haasteemme on ymmärtää mitä on lähetyshenki, myötätunto ja avun tarjoaminen. Pastorina tunnen olevani kuin laivan kapteeni, joka ilman taitavia merimiehiä olisi vailla mahdollisuuksia. Te, rakkaat seurakuntalaiset, olette noita merimiehiä, joille Herra on uskonut seurakuntalaivamme. Taistelu riehuu kansojen maailman merellä, ja meitä kutsutaan ottamaan paikkamme. Tajutkaamme sielujen arvo, joiden puolesta Jeesus kuoli. MYÖS SUOMEN ADVENTTIKIRKOLLA on kauaskantoisia suunnitelmia. Keväällä ja kesällä pidetään tärkeitä kirkkoamme koskevia yleiskokouksia. Vappuna 1.5 on Suomalaisen piirikunnan edustajiston kokous Tampereella, ja 15.5 tarpeen mukaan toinen Toivonlinnassa. Suomen adventtikirkon yleiskokous pidetään 22.5 ja toinen osa 12.6, molemmat Tampereella. Yleiskokousten eräs tärkeä aihe on mahdollinen kirkon organisaation uudelleenjärjestäytyminen seurakuntaunioniksi. Voit lukea aiheesta alustuksen Toivonlinnassa 5.2 pidetyillä Näky-päivillä. organisaatio K E V Ä T K A M PA N J A Jaa korttia, saat kirjalahjan. Jaa korttia, saat vapaalipun kesän raamattuleirille ja lisäksi kirjalahjan. 1.1 jälkeen jaetut kortit huomioidaan. Kampanja päättyy Tänä vuonna on jo 314 ilmoittautunut Media 7 Raamattuopiston kursseille. 4

5 Rukoile palavasti tulevien yleiskokousten puolesta, että Herran tahto toteutuisi. VUOSI 2011 ON OMISTETTU herätyksen rukoilemiselle adventtiseurakunnissa. Kansainvälinen kirkkomme on laatinut ohjelmasuosituksen, että jäsenet kaikkialla rukoilisivat eli seitsemänä päivänä viikossa klo 7 ja tai 19. Seurakunnissa jokaisen vuosineljänneksen ensimmäinen sapatti omistetaan rukoukselle ja paastolle. Mitä sitten tulisi rukoilla? Herätystä, herätystä ja vielä herätystä. Ohjelmassa kehotetaan lukemaan ahkerammin Raamattua ja Ellen Whiten kirjaa Suuri Taistelu. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antaa meille havainto-opetusta mitä rukoileminen on. Hän kertoi Washingtonissa 3.2 pidetyllä valtakunnallisella rukousaamiaisella omasta rukouselämästään. Kuulijoina oli 3000 vierasta 140 maasta. - Kun herään aamulla, viivyn hetken Herran edessä ja pyydän häneltä toimia oikein kansani ja sen ihmisten puolesta. Samoin kun menen illalla vuoteeseen, viivyn hetken Herran edessä ja pyydän anteeksi syntejäni ja pyydän häntä pitämään huolta perheestäni ja kansastani ja pyydän, että hän varustaisi minut toimimaan hänen tahtonsa instrumenttina (Sana 10.2). Tässä on jotakin esimerkillistä. Jos noin mahtava mies kääntyy Jumalansa puoleen, emmekö sitten me! JK LUMIMIES Seurakunta saa kiittää Terry De Coteau ta, joka on hoitanut suurelta osin kirkon lumityöt. Terryn sukujuuret ovat Trinidad & Tobacolla, mutta itse hän on syntynyt ja elänyt Englannissa. Hän on saksofonisti, naimisissa suomalaisen Anitan kanssa, heillä on pieni poika. Thank you Terry and bless. Kuva vas. Hernan Ohaco 5

6 Katsommeko Kristukseen vai lähimmäisiin? JK Pastori Onni Halmisen aina ajankohtainen, kirkossamme esitetty, saarna, joka myös on kuunneltavissa netissä audiopankki.com. - Seurakunta on ainoalaatuinen yhteisö maailmassa. Se koostuu ihmisistä, jotka ovat saaneet ja saavat alinomaa syntinsä anteeksi. On ainutlaatuista olla jäsenenä sellaisessa yhteisössä. Kilvoittelemme kohti yhteistä päämäärää. Tavoittelemme käyttäytymistä, että lähimmäisemme sietäisivät meitä mahdollisimman hyvin! Lähimmäinen ei voi pelastaa meitä ikuiseen elämään, Kristus voi. Välillä voi mennä huonosti samoin ajattelevien kanssa; putoamme pilvistä, kun joku kanssamatkaaja sanoo jotakin loukkaavaa. Kun emme jaksa antaa anteeksi, muistakaamme Jeesusta. Jeesus antaa anteeksi meille ennen kuin osaamme edes pyytää! Hän tuli ihmiseksi sovittamaan meidät synneistämme, että voisimme kerran olla Paratiisissa. Hän tuli, ei puolitiehen, vaan lähelle. Hän ei soimaa meitä: Mitä noin teit? Ei sinun olisi noin pitänyt tehdä. Hän ei syyttänyt aviorikoksesta kiinni otettua naista (Joh. 8). - Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisenä kivellä. Kaikki poistuivat. -En minäkään sinua tuomitse, sanoi Jeesus. Jos toisten pitäisi käyttäytyä minun ehdoillani, en voisi käydä seurakunnassa, olla perheessä, toimia työpaikallani - sillä jokaisella on oma elämänsä. Me elämme yhteisössä ja yhteiskunnassa, riippuvaisuussuhteessa muihin ihmisiin. Seurakunnassa loukkaannutaan ja loukataan, niin on aina ollut ja tulee olemaan kunnes vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa. Aina löytyy syitä olla olematta toisten kanssa. Paavalin mukaan silloinkin oli kateutta, väärinymmärräystä. Arvoa oma tilasi, anna arvo toisellekin. Teillä jokaisella on oma ajatusmaailmanne - se on rikkautta, se monipuolistaa asiat. Seurakunnassa korotamme Kristusta, koska tämä on Kristuksen seurakunta. Se ettei saa siunauksia, voi johtua puhujasta, kuulijasta tai molemmista. Puutteelliset ihmiset kertovat Kristuksesta, täydellisestä 6

7 olennosta. Sen tähden emme aina saa sitä mitä haemme kirkosta. Mutta kotiin mentyämme voisimme esim. lukea Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun. Sitten toisella kertaa toisen luvun. Näin annamme Kristuksen siunata meitä, emmekä sano, en saanut mitään. Siunaukset ovat henkilökohtaisia, joku toinen sai siunauksen samasta tilaisuudesta. Olemme ihmisinä erilaisia. Joku on äsken kääntynyt, toinen ollut seurakunnassa päämäärää! Ei kannata jäädä joukosta pois itseni kaltaisten ihmisten takia. Olisi tyhmää jäädä pois Paratiisista toisarvoisten asioiden takia verrattuna Kristuksen. On vapautta synneistä, kun antaa toisten elää elämäänsä eikä loukkaannu. Aamen. Airi ja Onni Halminen viettävät eläkepäiviään Tampellan kaupunginosassa. Kirkkomatkat ovat jääneet, mutta kiinnostus seurakunnan tapahtumiin on vahva. Airi ja Onni, Herra kotinne siunatkoon. Ainakin yksi ymmärtää vuosia. Loukkaantuminen antaa aihetta lähemmin tutustua Kristukseen, joka ymmärtää, kun kukaan ei meitä ymmärrä. Ainakin yksi ymmärtää! Rukous on sitä varten, että pääsemme Hänen luokseen saadaksemme ymmärtämystä. Jeesuksen tehtävä on kaikkien yläpuolella. Lähimmäisen tehtävä on olla kilvoittelija kuten minäkin. Hän on puuttellinen kuten itsekin. Jeesus ei esittänyt ehtoja ryövärille ristillä vaan: - Olet oleva minun kanssani paratiisissa. (Luuk. 23:43) Ystävät. Jos todella katsomme Kristukseen, emme kiinnitä niin paljon huomiota lähimmäisen ärsyttäviin sanoihin ja tekoihin, niin että ne muodostuvat kompastuskiveksi taivastiellä. Ei kannata antaa lähimmäisen peittää meiltä suurenmoista Kristusta! Taivastiellä me menemme eteenpäin. Matkalla tuupataan toisiamme porolauman tavoin. Se on luonnollista poroille, ja ihmisillekin. Ei kannata kiinnittää liiaksi huomiota. Tärkeintä on liike kohden - ANNA ANTEEKSI - Kuka teki ja mitä? Keskity tosiasioihin, älä loukkauksen herättämiin tunteisiin.yritä ymmärtää tunteitasi objektiivisesti. Et ole ainoa jota tässä maailmassa on loukattu. Näe loukkaajasi kokonaisena ihmisenä eikä vain hänen käyttäytymisensä valossa. Anna anteeksi itsesi takia. Sinun ei tarvitse kertoa siitä loukkaajalle (hän ei kenties tiedä asiasta mitään!) Näin saat rauhan. Lähde Valitut Palat

8 SEURAKUNNAN TUOTOT JA MENOT KIINTEISTÖN YLLÄPITO VIE RAHAA Seurakuntamme kirkkokiinteistön omistaa juridisesti Suomen adventtikirkko. Paikallisseurakuntana olemme vastuussa sen ylläpidosta ja hoidosta. Tällä hetkellä rakennus kaipaisi varsinkin ulkoremonttia. Kiinteistöstä aiheutuvat kulut olivat 2010 kuukaudessa e. viikossa e. päivässä 182 e. Viime vuoden osalta kiinteistö aiheutti alijäämää joka päivä 103 e., ts. seurakunnan tuki kiinteistölle oli e. Halusimmepa myöntää tai emme, tulevaisuusyhtälö on huono: jäsenmäärä vähenee ja kiinteistökulut kasvavat. Tämä ilmiö ei ole vain Ilomäentien kohtalo; samansuuntainen kehitys on muissakin adventtiseurakunnissa. Viime vuonna käyttöön otettu hissi on palvellut pääosin moitteettomasti. Hissin toimintavarmuus on laissa säädetty, mikä aiheuttaa sekin omat velvoitteet. Seurakuntamme tulopuoli on lähinnä liittouhrin, vuokratuottojen, käyttökorvausten, satunnaisten tuottojen ja lahjoitusten varassa. Kymmenykset ja kolehdit menevät Adventtikirkon kautta eri kohteisiin. Kun katsoo tilikauden tulosta, se näyttää raskaasti miinusvoittoiselle. Seurakunnalla on toki pankkitalletuksia, mutta tällä menolla ne loppuvat muutamassa vuodessa. Jotakin tarvitsisi tehdä. Seurakunta Tuotot: liittouhrista 70% , kirjamyynti 1 128, vankilalähetyspäivät 1580, yht Kulut: evankelioiva toiminta: ekumenia 85, sapattikoulu 1 562, nuorisotyö 1 400, diakoniatyö 1 369, musiikkitoiminta 50, radiotyö 579, kirjaostot 1 154, muu evankeliointi 804, vankilalähetyspäivät 1 731, yht Kiinteistön hoitokulut: kiinteistötuki Yleiskulut: muistamiset 1 054, puhelin 681, ilmoitukset 1 162, seurakuntalehti 378, kirkon koristelu 141, tarjoilu 262, toimistotarvikkeet, kopiot 2 059, pankin kulut 342, muut 1 072, yht Avustuspalvelutuotot: lahjoitukset 107, ADRAn myyjäistuotot 532, yht Kulut: annetut avustukset 1 767, sekalaiset 164, yht Avustuspalvelu yht Varainhankinta: lahjoitukset srk.kodille 1 285, ruokamyynti 595, kirpputori 740, sekal , ym. yht Sijoitus- ja rahoitustoiminta: korkotuotot Tilikauden tulos: KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Kiinteistön osalta kirjanpidon hoitaa Adventtikirkon palkkaama yksityinen tilitoimisto. Tuotot: vuokratuotot: asunnot , srk.tilat 4 730, käyttökorvaukset: 156, liikevaihto yht Muut tuotot: seurakunnan tuki Tuotot yht Kulut: hissin käyttö ja huolto , ulkoalueiden hoito 1 128, siivous 4 796, lämmitys , vesi ja jätevesi 1 214, sähkö 1 778, jätehuolto 1 027, vahinkovakuutukset 2 568, vuokrat 5 656, kiinteistövero 5 070, korjaukset Kulut yht Poistot ja arvonalentumiset: 920. Tilikauden tappio: KYMMENYKSET JA KOLEHDIT (suluissa 2009) kymmenykset: ( ) liittouhri: 100% (24 684) ulkolähetys: (4 579) 13. sap.: (1 067 muut: (2 350) yht ( ) 8

9 Oletko Jeesuksen OMA? Tämä on tärkeä kysymys. Kun toimit oikein, et tule koskaan katumaan. Tutustu Jumalan tarjoukseen seuraavien raamatunjakeiden avulla - ja päätä toimia. Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä',tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (sisäisesti teissä). Luuk. 17:20,21 Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. - - Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua. Joh. 18:36,37 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Ilm. 3:20 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Marki 16:16 Voit keskustella kasteesta pastorin tai luotettavan kristityn kanssa. Jos mitään estettä ei ole, kaste voidaan suorittaa jumalanpalveluksen yhteydessä tai muussa sopivassa tilaisuudessa. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi. Apt. 22:16 Mitä usko hyödyttää? Lue lisää... 9

10 Psalmi 32 JEESUS: Totuus tekee vapaaksi Matti* oli ollut uskoton vaimolleen. Kohdattuaan Jeesuksen häntä alkoi vaivata tekemänsä syrjähyppy. Hän mietti miten kertoisi asian, mutta pelkäsi Maijan* jättävän hänet. Kokenut sielunhoitaja antoi neuvon: - Sinä olet saanut syntisi anteeksi Jumalan edessä. Mutta koska sinä olet rikkonut aviolupauksesi, ja haluat tunnustaa sen puolisollesi, ehdotan että odotat sopivaa hetkeä. Jumala antaa sinulle merkin, milloin sinun tulee tehdä tunnustus. Matti alkoi rukoilla oikeata hetkeä. Kului vuosi. Eräänä päivänä hän otti asian esille. Maija kuunteli hänen tunnustustaan hämmästyneenä ja raivostui. Toivuttuaan järkytyksestä hän ymmärsi Matin vilpittömyyden. - Saat anteeksi. Kun Matti kuuli Maijan sanat, hänen sydämeltään putosi raskas taakka. Hän ymmärsi, että hairahdus oli selvitetty. Heidän kiintymyksensä toisiinsa syveni. Matti tunsi uudenlaista hellyyttä puolisoaan kohtaan. * nimet keksitty Joh. 8:32 > Hyvä omatunto Tony Stone Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. 10

11 SuomiTV:n Fredin keskusteluohjelmassa haastateltiin talvella julkisuuden henkilöitä miten he ovat saaneet yhteyden tuonpuoleiseen, lähinnä kuolleisiin omaisiinsa. Pirkko Mannolan puoliso Åke Lindman kuoli Mannolan mukaan mies > Kuoleman arvoitus käy säännöllisesti hänen luonaan ja antaa neuvoja. He keskustelevat päivittäin. Mistä Mannola päättelee näin? Ulko-ovella oleva liiketunnistimen valo syttyy ja sammuu ilman että kukaan on liikkunut pihalla. Katri Helena menetti poikansa pari vuotta sitten ja aviomiehensä Hän puhuu molempien kanssa intuitiokirjoituksensa tavoin. Poika esimerkiksi sanoo ettei ole kaukana. -Lupasimme pitää yhteyttä, jos toinen meistä lähtee pois, ja niin on myös pidetty. Paula Nummela saa päivittäin viestejä kuolleelta mieheltään Kirill (Kirka) Babitsinilta. (Aamulehti 15.2) Voiko ihminen pitää yhteyttä rajan tuolle puolen? Raamatun mukaan ei. Kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heihin voi ottaa yhteyttä. Corrie ten Boom ( ), hollantilainen kristitty kirjailija ja julistaja, joutui 2. maailmansodan aikana keskitysleirille piiloteltuaan kotonaan natseja pakenevia juutalaisia ja Hollannin vastarintaliikkeen jäseniä. On arvioitu, että hänen toimintansa ansiosta noin 800 henkilöä säästi henkensä. Mutta Gestapo järjesti ansan ja Corrie perheineen pidätettiin. Corrie oli 50 vuotias. Hän selvisi elävänä helvetistä ja aloitti 53 vuotiaana julistustustyön ja se jatkui yli kolmekymmentä vuotta. Hollannin kuningatar löi Corrie ten Boomin ritariksi. Hän kuoli kotonaan Yhdysvalloissa 91 vuotiaana. Lapsena Corrie mietti kestääkö hän vainoa ja marttyyrikuoleman. Isälleen hän tunnusti: - En ole tarpeeksi rohkea ollakseni marttyyri jos Jumala sellaista odottaa. Casper-isä vastasi: - Corrie, kun menemme junalla Amsterdamiin, milloin annan sinulle rahaa matkalippuun? Kolme viikkoa etukäteen? - Et tietenkään. Sinä annat rahan ennen kuin nousen junaan. - Aivan. Samalla tavalla taivaallinen Isämmekin toimii. Hän antaa meille rohkeutta kohdata koettelemus tai vaino juuri silloin, kun sitä tarvitsemme - ei aikaisemmin. (Nykyaika ) > Rohkeus elää 11

12 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Yllätysten viikko 12

13 Jeesus yllätti usein ihmiset epäsovinnaisella tavalla. Yllättääkö hän meidätkin? Itki aasin selässä Jeesukselle oli vastenmielistä nostaa itseään esiin, hän ei piitannut kansansuosiosta. Usein näemme hänen vetäytyvän syrjään. Palmusunnuntaina hän otti vastaan ihmisten suosionosoitukset. Opetuslapset yllättyivät. Ihmisjoukko huusi: -- Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! (Matt. 21:9) Toinnuttuaan Jeesuksen esilletulosta opetuslapset olivat haljeta ylpeydestä: Hän on meidän opettajamme. Me olemme hänen oppilaitaan! Mutta sitten Jeesus puhkesi itkemään! Miksi hän itki suosionsa huipulla? Kuka Rooman keisareista olisi itkenyt kansan hurratessa? Yllättävää. Jeesus yllätti kaikki, ensin esiintulollaan, sitten puhkeamalla itkuun. Kaikilla hänen tekemisillään oli aina tärkeä merkitys. Opetuslapset ymmärsivät vasta jälkeenpäin miksi Jeesus nousi aasin selkään, salli kansan suosionosoitukset ja hänen liikuttumisensa - koska Jerusalem ei tuntenut etsikkoaikaansa. Pesi 24 jalkaa Kiirastorstaina Jeesus yllätti taas seuraajansa. Oli huone, vettä, pesuastia ja pyyhe. Mutta ei jalkainpesijää. Pitojen kunniavieras, opettaja, alkoi pestä seuraajiensa jalkoja! Tällä teolla Jeesus kertaheitolla mulllisti yhteiskunnallisen arvojärjestyksen. Eikä siinä kaikki: Jeesus teki tästä nöyryyden teosta kristillisen asetuksen: hän käski seuraajiensa kaikkina aikoina kaikkialla ehtoollista viettäessään pestä toistensa jalat. Mutta niin vain on käynyt, että vain jotkut muistavat tuon pyhän säädöksen ja harjoittavat jalkainpesua kokoontuessaan ehtoolliselle. - Kun tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. Paljasti petturin Ehtoollisella Jeesus yllätti jälleen. -Yksi teistä kavaltaa minut. Salahankkeet olivat yleisiä tuon ajan Jerusalemissa. Ystävä saattoi pettää ystävän. Rahasta tietenkin. Oppilaat olivat hämillään: En kai sentään minä? Juudas Iskariot ymmärsi. Raamattu kuvailee häntä ahneeksi ja varkaaksi. Jokin Jeesuksessa ärsytti häntä. Ehkä hän ei voinut hyväksyä Jeesuksen aseetonta vastarintaa, julkisuuden kaihtamista, nöyryyttä. Hän poistui ja teki sen minkä oli suunnitellut aikaisemmin. -Saatana meni häneen. Jeesus yllätti paljastamalla kavaltajansa. Valitsi pelastaa Seuraavaksi Jeesus yllätti oppilaansa Getsemanessa. Tuolla hetkellä hän oli maailman yksinäisin mies. Oli ratkaisun paikka. Jeesuksella oli kaksi vaihtoehtoa: ottaako vai jättääkö? Viedäkö lunastussuunnitelma päätökseen vai ei? Vai antaako ihmisen tuhoutua synteihinsä? Kiusaus luovuttaa oli suuri. Kolme opetuslasta yllättyy Jeesuksen tuskaista olemusta. He eivät ymmärtäneet 13

14 taustoja. Että oli kyseessä maailman kohtalonhetki. Sotilaat yllättyvät, vangissa oli jotakin poikkeavaa, jotakin viatonta. Oli hiljaa Jeesus vangittiin. Lopuksi maaherra Pontius Pilatus langetti ankarimman tuomion minkä Rooman laki salli, kuolema ristiinnaulitsemalla. Kukaan ei puolustanut Jeesusta. Eivät oppilaat, eivät hänen parantamansa ihmiset, eivät ne, jotka saivat häneltä ruokaa, myötätuntoa - kaikki olivat hiljaa. Taas Jeesus yllätti. Oli hiljaa, suostui kaikkeen. - Niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. (Jes. 57:3) Kuningasleikki Sotilailla oli hauskaa. Hei, tässä on meille oikea kuningas! Pojat, polvistutaanpa hänen ylhäisyytensä edessä. Kas tässä kiva kruunu päähäsi (painaa). Tuliko se vinoon, sori, korjataan (oikaisee). Kuoli nopeasti Golgatalla Jeesus riisuttiin alastomaksi. Ei hän rimpuillut, ei kiroillut, ei herjannyt. Kolme tuntia ja sitten kaikki oli ohi. - Se on täytetty. Pilatus yllättyi: noinko nopeasti juutalaisten kuningas kuoli? Nousi kuolleista Sapatti meni, tuli pääsiäisaamu. Murheelliset opetuslapset saivat kuulla: Jeesus elää! Hän on noussut kuolleista! Jättiyllätys! Poistui pilvessä Jeesus nousi taivaaseen. Nyt kukaan ei enää yllättynyt. He tunsivat hänet - hänet, joka rakasti heitä loppuun saakka. Ylistetty Jeesus Kristus astuit alas loistosta. Häväistynä voitit meille pelastuksen armosta. Kannoit synnit, häpeämme, Vapahtaja maailman. Ansiosi tähden saamme tulla luokse Jumalan. Seurakunta laulaa 159:1, John Bakewell suom. Joel Niininen 1997 Kiirastorstaina 21.4 klo 19 sekä sapattina 11.6 Herran ehtoollinen 14

15 Nuorisoyhdistyksen puheenjohtajan tervehdys Anna Takala on ollut Ilomäentien Nuorisoyhdistyksen puheenjohtajana viime syksystä lähtien. Olen 21 v., asun Tampereella kolmatta vuotta. Lapsena muutettiin paljon, joten en ihan osaa sanoa mistä olen kotoisin, mutta ainakin kahdesta maasta, Suomesta ja Bulgariasta. Olin Toivonlinnassa kuusi vuotta, yläasteen ja lukion, rakastuin ja mentiin naimisiin Joosen kanssa, naimisissakin olen jo kolmatta vuotta. Valmistun tänä keväänä hienopuusepäksi, ja kaikilta muilta osin tulevaisuus onkin kohdallani auki, siinä siis rukousaihe! Harrastan paljon kaikkea, erilaista urheilua, lentopalloa, laulamista, polunkävijöitä, käsitöitä, raamattupiiriä ym. Mutta pääasia: uskon Jumalaan! Olet Aitolahden seurakunnasta. Miten koet tehtäväsi kahden seurakunnan nuorten aikuisten vetäjänä? Yhdistääkö se jotenkin nuoria ja seurakuntiamme? Toivon ainakin että yhdistää! Koen, että Tampereen seurakunnilla tulisi olla enemmän yhteistyötä, niin nuortentyön osalla kuin ihan muutenkin koko seurakuntaelämässä. Nuorten kohdalla olen ainakin huomannut, että nuorten voimavarojen yhdistäminen ja samaan hiileen puhaltaminen on tuottanut tulosta. Olemme saaneet aikaan hyviä aktiviteettejä yhdessä, josta kaikki ovat nauttineet, moni on saanut uusia ystäviä, minä mukaan luettuna, ja uskon myös, että moni on löytänyt näin paikkansa palvella seurakunnassa. Itse koen tehtävän mielenkiintoisena, en varmaan muuten olisi suostunutkaan. Parasta tehtävässä on kaikki meidän nuoret aikuiset ja heidän kanssa yhdessä toimiminen. Mitä hengellisiä tavoitteita Nuorisoyhdistyksen toiminnalla on? Tavoitteena on tukea nuorten jumalasuhdetta. Keskustelemme Jumalasta ja kokemuksista. Kun ystävystymme toisiimme syvemmin, voimme myös paremmin kantaa toisiamme sillon kun usko on heikoilla. Tavoitteena on myös tavoittaa ne nuoret, jotka jostain syystä ovat kadonneet seurakunnan toiminnasta, ja tietenkin myös kaikki ei-uskovat nuoret, jotka ovat halukkaita löytämään Jumalan. Toimintasuunnitelmanne tälle vuodelle? Tänä keväänä meillä on paljon kaikenlaista: seurakuntavierailuja, peliiltoja, hengellisiä iltoja, ulkoilua ja 15

16 JK KORNERI eli kirkon alakerran ruokasali on nuorten aikuisten kokoontumispaikka. Kuva nuorten illasta 26.2, menuna teetä, laskiaispullia ym. herkkuja. Ilta sujui mukavasti keskustelun, hartauden ja rukouksen ilmapiirissä. laskettelureissu Leville. Tapahtumakalenteria kannattaa käydä vilkaisemassa nettisoitteessamme. Miten rahoitatte toimintanne? Seurakunnat tukevat meitä vuosittain tietyllä summalla ja lisäksi järjestämme erilaisia varainkeruuhankkeita. Viime syksynä pidettiin kahvila Nuorten aikuisten päivillä Turussa, ja nyt keväällä järjestämme valtakunnallisen laskettelumatkan. Nuorten toimintaa saa vapaasti mainostaa. Jos siis tunnet jonkun nuoren n. 16 ikävuodesta ylöspäin rohkaise häntä joskus tulemaan ja tutustumaan meidän toimintaamme. Minulta voi aina kysellä lisäinfoa, tai käy kornerin sivuilla! Mitä vielä haluaisit sanoa Paimenen kirjeen lukijoille? Jumalan siunausta, sitä parasta!! 16

17 Terveysohjeita yli 100 vuoden takaa Adventistit ovat tulleet tunnetuiksi paljolti terveellisistä elämäntavoistaan ja niiden markkinoimisesta, terveyssanomasta. Siitä on kiittäminen niistä neuvoista ja ohjeista, joita kirkko on saanut Jumalalta Ellen Whiten kautta. Ellen White sai kesäkuun 6 päivänä 1863 näyn liittyen kristityn terveydenhoitoon. Näky kesti 45 minuuttia ja siinä esitettiin mm. seuraavia asioita: Sairaus on seurausta terveyslakien rikkomisesta. Kiihottavia ja huumaavia aineita kuten alkoholia, tupakkaa, kahvia ja teetä tulee välttää. Lihansyönti tuo mukanaan ikäviä seurauksia, jotka eläinsairauksien lisääntymisen vuoksi tulevat vielä vaarallisimmiksi. Kasvisravinto on monipuolisesti käytettynä riittävä se on Jumalan alkuperäinen tarkoitus. Ylensyöminen ja liian tiheät ateriavälit ovat haitallisia. Liikunta on terveellistä. Puhtaan veden merkitys. Pari vuotta myöhemmin koottiin kirjanen nimellä How to live. Ellen Whiten kirjoituksissa korostuu tauteja ehkäisevä näkökulma eli miten voi elää niin, että välttyisi sairauksilta. Sama pyrkimys havaitaan Jumalan Mooseksen kautta Israelille antamissa ohjeissa. Kun Israel oli vapautunut Egyptin orjuudesta, se sai heti alkumetreillä lupauksen Herralta: - Herra sanoi: "Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi (2. Moos. 15:26). 3. Mooseksen kirjan luvussa 11 kerrotaan mm. mitä eläimiä israelilaiset saivat syödä ja mitä eivät. Jumala antoi myös neuvoja hygienian ja sairaiden hoitoon liittyvissä kysymyksissä. Tähän taustaan viitaten Ellen White kirjoitti: Ihmisten huomio on kiinnitettävä lakeihin, jotka opetettiin Israelille. Jumala antoi heille heidän elämäntapojaan koskevat selkeät ohjeet. Hän ilmoitti heille lait, jotka liittyvät sekä ruumiilliseen että hengelliseen hyvinvointiin, ja sillä ehdolla, että he noudattavat niitä, hän lupasi: Ja Herra on poistava sinusta kaikki sairaudet (5. Moos.7:15). - Suuren lääkärin seuraajana s

18 Ellen White on eräässä mielessä kuin lopun ajan Mooses. Jumala antoi hänen kauttaan synnin kahleista vapautetuille kristityille ohjeita kuinka tulee elää Jumalan kunniaksi ja itselleen hyödyksi, onnellisena ja työkykyisenä, mahdollisimman pitkään. Ellen Whiten näkemät ja ylöskirjoittamat ohjeet ovat yli 100 vuoden takaa. Voisi olettaa, että ne ovat aikansa eläneitä. Niin ei asia ole. Vertailun vuoksi mainittakoon: Ranskan tiedeakatemia julkaisi 1861 silloisen tieteen 51 varmaa sanaa terveydestä ja sairaudesta mutta tänään yksikään niistä ei pidä paikkaansa. Toisin on Ellen Whiten terveysohjeiden laita. Hänen lukuisista terveydenhoitoon liittyvistä lausunnoistaan yhtäkään ei ole voitu osoittaa vääräksi; päinvastoin lääketiede on vahvistanut hänen kirjoittamansa asiat oikeiksi. Hän kirjoitti aikana, jolloin ei ollut nykyistä ravitsemustiedettä, jolla olisi voitu arvioida terveyskysymyksiä. Hämmästyttävää on sekin, että rouva Whitella itsellään ei ollut mitään koulutusta ravintotieteen alalta tai muustakaan terveydenhoidosta. Meidän aikanamme on herätty tajuamaan terveiden elämäntapojen vaikutus elämänlaadun ja eliniän pidentämiseen. Tänään korostetaan vähärasvaisen ruoan merkitystä, kasvisten ja hedelmien runsasta käyttöä, liikunnan suotuisaa vaikutusta sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä, tupakoinnin haitallisuutta ym. Terveyden vaaliminen ei koskaan saa olla keino ansaita pelastus. Adventisteina olemme koettaneet jakaa saamaamme valistusta osana lähetystyötä; joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Joskus yksityiset jäsenet ovat tulkinneet väärin saatuja sanomia ja menneet yksipuolisuuteen, jopa kiihkoiluun, mikä ei tietenkään ole tarkoitus. Joudumme elämässämme kukin vuorollamme kohtaamaan sairautta. Luojamme ei suunnitellut mitään sellaista luodessaaan maailman. Synti toi tullessaan kaiken sen. Jumala tarkoitti, että hänen liikkeelle panemansa elämänhenkäys ihmisessä jatkuisi aina ja aina, ikuisesti. Jumala työskentelee päivästä toiseen, tunnista toiseen, hetkestä toiseen pitääkseen meidät hengissä, vahvistaakseen ja uudistaakseen meitä. Kun mikä tahansa ruumiinosa vahingoittuu, paranemistapahtuma alkaa heti; luonto ryhtyy toimimaan terveyden palauttamiseksi. Mutta voima, joka vaikuttaa luonnon välityksellä, on Jumalan voima. (sama, 80) Terveyden vaaliminen ei koskaan saa olla keino ansaita pelastus. Pelastus on jo hankittu Jeesuksen Kristuksen ristin sovitustyön kautta. Uudestisyntyneen ihmisen varma tuntomerkki on kiitollisuus. Hänen haluaa pyhittää elämänsä Jumalalle. Hän ymmärtää olevansa Pyhän Hengen temppeli, 1. Kor. 6:19,20. Raamattu kehottaa: - Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. (1. Kor. 10:31) 18

19 55 PLUS LÄHEISESTI tilaisuuksia on pidetty jo toista vuotta. Raamattutuokion ja virsitreenien jälkeen seuraa aina jumppatuokio. Kuva keskiviikkona 9.3, menossa kaulalihasten venytys, jota ohjaamassa Kaarina Katajisto (selin edessä). SEURAKUNTAPALVELUSSA diakoniatyö on yksi tärkeä seurakunnan työmuoto. Kuvassa toimikunnan neuvottelu 2.3, vas. Irja Helminen, Liisa Kinnunen, Kaarina Katajisto, Jorma Katainen, Ulla Katainen, Anneli Rintamäki, Helena Mäentaka ja Raimo Kallio. 19

20 Israel Kuulemme päivittäin uutisia Lähi-idästä. Lähinnä huonoja. Onko Israel ajan merkki? Onko Israel edelleen se luvattu kansa, jonka Jumala vapautti Egyptin orjuudesta; teki sen kanssa liiton, ja vei Luvattuun maahan? Tämä maa on meidän. Se on ollut meillä 3500 vuotta. Jumala antoi sen Abrahamille, ja se kuuluu meille. Palestiinalaisten tulisi muuttaa muihin arabimaihin. Israelilainen äiti televisiossa. Jos on Jumalan tahto, haluan vaikka kuolla täällä. -Suomalaisnainen, joka kuului Pyhään maahan lähteneeseen matkaseurueeseen. Hänen ja muiden seurueeseen kuuluneiden mielestä Israel on Jumalan valittu kansa, joka Israelia vastaan sotii, sotii itseään Jumalaa vastaan. Jotta osaisimme suhtautua oikein Lähiidästä kuulemiimme uutisiin, meidän on ymmärrettävä mitä Raamattu opettaa Israelista. Jumala valitsi Israelin omaksi kansakseen. Ehtona oli kuuliaisuus. - Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani (2. Moos. 19:5). Israelin tuli olla valona maailmassa mutta mitä se teki? Siitä tuli sisäänpäin lämpiävä, lakipykäliä noudattava ja pakanoita vieroksuva seurakunta. Niinpä Jumala synnytti toisenlaisen Israelin. Sillä tulisi olemaan uusi tuntomerkki: -Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. --. (Gal. 3:7,8) Uusi testamentti esittää kaksi Israelia. Toinen oli maantieteellinen Israel, biologiset Abrahamin jälkeläiset. Toinen on hengellinen Israel, se, jolla on usko Jeesukseen Kristukseen, Messiaaseen. Jeesus puhui uudesta Israelista useammankin kerran: - Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. (Matt. 21:43) - Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. (Matt. 23:38) - Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (Matt. 8:11,12) Hengelliseen Israeliin voi liittyä kuka tahansa, sekä juutainen että pakana. Ainoa liittymisehto on usko Jeesukseen, Messiaaseen. Risti muutti kaiken Raamatun suuria teemoja on uskon kautta vanhurskautuminen. Kun ihminen hyväksyy 20

21 Jeesuksen Kristuksen Vapahtajakseen, katuu syntejään, hänet armahdetaan, hänen asemansa Jumalan edessä muuttuu: hänet vanhurskautetaan eli otetaan Jumalan lapseksi. Hänestä tulee taivasten valtakunnan perillinen. Jumalan käskyjen pitämisestä tulee hänen ilonsa, ei taakka. - Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. (Ef. 2:14) Paavali puhuu tässä juutalaisista ja pakanoista. Kun Jeesus saapuu, enkelit kokoavat hengellisen Israelin. Pelastettujen joukko kuuluu ihmisiä kaikista kielistä ja kansoista. Se on Jumalan Israel. Jumala on pelastanut ja pelastaa pelastaa ihmiset aina yksilöinä. -- jyvä jyvältä teidät poimitaan talteen, te Israelin lapset. (Jes. 27:12) Nykyinen Lähi-Itä on monien asioiden summa. Palestiinalainen pankkiiri Mohammed Tarbush kirjoitti lehdessä (Helsingin Sanomat ), että monet maat ovat toimillaan vaikuttaneet siihen, että asiat Palestiinassa ovat kuten ne ovat. - Britannia, joka edesauttoi juutalaisten kotimaan perustamisessa Palestiinaan. - Saksa, jonka vainot edesauttoivat sionistiaatteen vahvistumisessa toisen maailmansodan jälkeen. - Venäjä, joka samoin juutalaisvainoillaan edesauttoi juutalaisia siirtymään Palestiinaan. - Ranska, joka auttoi Israelia kehittämään ydinaseisiin tarvittavaa teknologiaa. - Yhdysvallat, joka on varauksetta tukenut Israelia sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti. Pankkiiri Tarbushin mukaan syypää on Israel itse, joka on pakottanut palestiinalaiset miehityksen alle tai maanpakoon. Mutta hänen mielestään syyllisiä ovat myös kaikki arabimaat koska ne ovat tukeneet huonosti palestiinalaisten asiaa. Mitä osaa juutalaiset näyttelevät lopun ajan tapahtumissa? On selvää, että monet ovat ottaneet ja tulevat ottamaan Herran Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen. Adventtikirkon vaikuttaja Ellen White kirjoitti: - Monet juutalaisista tulevat kääntymään ja nämä kääntyneet auttavat tien valmistamista Herralle. Kääntyneet juutalaiset näyttelevät tärkeätä osaa suuressa valmistustyössä tulevaisuudessa Kristuksen, meidän Ruhtinaamme, vastaanottamisessa. (Evangelism, s. 579) Clifford Coldstein, amerikkalainen seitsemännen päivän adventisti on taustaltaan juutalainen. Hän on hyvin innokas evankeliumin julistustyösä. Suomeksi on julkaistu hänen kirjansa Seitsemäs päivä (Kirjatoimi). 21 ONKO SINULLA SÄHKÖPOSTIOSOITE? Ilmoita se ja saat Paimenen kirjeen suoraan tietokoneeseesi - nelivärisenä!

22 KESÄN 11 menovinkkejä Ristin juurella -teinipäivät, Kaarina 14.5 Parisuhdepäivä, Jyväskylä Talkooleiri, Laukaa International Weekend, Kaarina Pohjois-Suomen lähetyksen kesäjuhlat, Oulu Missioviikko/työntekijäleiri, Laukaa Suomalaisen piirikunnan kesäjuhlat, Jyväskylä Perheleiri, Laukaa Kallioniemen Juhannus, Laukaa Teinileiri, Laukaa Eräripari ja Nuorten Seikkailuleiri, Kuusamo Varhaisnuorten leiri, Laukaa Raamattuleiri, Kaarina Nollastasataan-leiri, Laukaa Polunkävijäleiri, Laukaa Raamattuleiri, Laukaa Lastenleiri, Laukaa Sanan hiljaiset päivät, Laukaa Tarkempia tietoja 22

23 TAMPEREEN ADVENTTISEURAKUNTA Ilomäentie 5 tampereenadventtikirkko.com Sapattisin klo RAAMATTUTUNTI JA JUMALANPALVELUS Keskiviikkoisin (parilliset) klo PLUS LÄHEISESTI 18.5 asti. Keskiviikkoisin klo ADRAn palvelupisteessä jaetaan EU-ruokaa pienituloisille. Seurakunnan kirpputori on avoinna samaan aikaan. NUORTEN TILAISUUDET, katso Pastori, johtokunnan pj. Jorma Katainen Seurakunnan vanhimmat Markku Laine , Leena Laine , Anne Harju , Sergio Caja Seurakunnanpalvelijat Ulla Katainen, toimikunnan pj Seurakunnan sihteeri Mervi Kanto jäsensihteeri Anneli Rintamäki Rahastonhoitaja Pertti Harjula Kotiseutulähetys - Sympatiakeräys Aila Vesterinen ADRAn palvelupiste Anne Harju Helena Mäentaka Vankilalähetystyö Mauri Laine Jumalanpalvelustoimikunta Leena Laine, pj. Perhetyö Sergio Caja Keren Lopez Leena ja Markku Laine Lapsityö Anne Harju Tiedotus - käsiohjelma Anneli Rintamäki lehti-ilmoitukset Jorma Katainen - Internet kotisivu Hannu Hinkka , Jorma Katainen Lehti-ilmoittelu Aamulehti/tapahtumakalenteri, Tamperelainen (ke.) Nykyaika Isännöitsijä Erkki Vesterinen Suojelupäällikkö Pertti Harjula Edustus Tampereen kristillisessä koulussa Jorma Katainen Toimisto Puh (ohjautuu pastorille jos ketään ei paikalla) 23

24 2 Sinulle K O T I O P E T T A J A T A R J O L L A Raamatun tutkiminen on hyödyllistä. Raamatun Sanoma auttaa ymmärtämään Raamattua. Tilaa kotiisi ainavalmis opettaja. Kestona 33 euroa, neljä numeroa vuodessa. Kirjatoimesta, puh

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot