Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006. Uusi piirilehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006. Uusi piirilehti"

Transkriptio

1 Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006 Uusi piirilehti

2 Pääkirjoitus Sun ja mun yhteinen lehti Ehkä tiedätkin jo, että kädessäsi on ensimmäinen piirienvälisen yhteistyön aikaansaama lehti. Vaikka yhteispiirin perustaminen ei vielä onnistunutkaan, Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset, Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ja Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri julkaisevat yhteistä piirilehteä tästä vuodesta lähtien. Tarkoituksena on vähentää turhaa byrokratiaa, ja keskittyä olennaiseen laadukkaaseen partiotoimintaan. Yhteistä piirilehteä suunnitellessamme emme ole unohtaneet laadukkaan partiotoiminnan tavoittelua, vaan olemme vilpittömästi pyrkineet siihen. Vielä muutama kuukausi sitten en olisi uskonut, kuinka partiomaista lehden suunnitteleminen ja tekeminen voi ollakaan: Jokaisesta piiristä on ollut edustajia suunnittelemassa ja toteuttamassa lehteä, ja olemme yhdessä päättäneet asioista. Olemme myös ottaneet selvää, onko lehdessä käytettävä paperi ympäristöystävällistä. Minulla ei ole aikaisempia kokemuksia oikean lehden päätoimittamisesta, mutta kuten me kaikki tiedämme, tekemällä oppii! Toimituskunnan tapaamisessa Kauhavalla kävimme luonnossakin. Olen saanut paljon uusia partioystäviä, eli myös ystävyyttä yli piirirajojen on rakennettu. Itselleni tämä on ollut jo nyt aivan uusi kokemus, eräänlainen seikkailu. Koska yhdessä päättäminen on olennainen osa partiota, lehdellä ei ole vielä nimeä. Jokainen voi ehdottaa nimeä uudelle piirilehdelle nimikilpailun kautta. Lisätietoa nimikilpailusta löydät selaamalla lehteä eteenpäin. Lehden toimituskunta ei myöskään ole minkäänlainen elitistinen sisäpiiriporukka, joten jos olet kiinnostunut lehden tekemisestä, ota rohkeasti yhteyttä. Olemme avoimia kaikenlaisille ehdotuksille ja ihmisille. Janne Frau Hakkarainen Julkaisijat: Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry, Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry ja Pohjois- Pohjanmaan Partiopiiri ry Päätoimittaja: Janne Hakkarainen Toimitussihteeri: Maija-Reetta Mannismäki maija-reetta Taittaja: Sanni Aho Toimituskunta: Kaisa Holli, Heini Pellinen, Vesa Pellinen, Ulla Pirkola, Janne Seppänen (valokuvaus), Liisa Stenberg (kuvitus), Arttu Tanner, Teija Valkeinen, Henna Väkiparta Toimituskunnan sähköposti: Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle dead lineen mennessä. Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua dead linesta. Ilmestymisaikataulu Dead line Ilmestyy 1/ viikko 5 2/ viikko 14 3/ viikko 22 4/ viikko 35 5/ viikko 40 6/ viikko 48 Aineiston sähköposti Ilmestyminen 6 numeroa vuodessa Painopaikka Kaleva I-Print Oy, Oulu Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry Rauhankatu 8, VAASA aukioloajat: ma ja pe , ti ja to , ke Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry Koulukatu 5 as 4, YLIVIESKA aukioloajat: ma ja to klo , ti ja ke klo , pe klo Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry Torikatu 4 B, OULU aukioloajat: ma-pe

3 Piirinjohtajien palsta Eläköön Partio Vaikka uutta piiriä ei lähdettykään tänä vuonna perustamaan, on meillä edessämme tilaisuus kehittää piirijärjestöjämme ja opetella uusia toimitapoja, joilla partiota luotsataan seuraavat vuodet. Sekä keskusjärjestö että piirit ottavat tänä vuonna käyttöön uuden yhtenäisen hallinnon, suunnittelun ja lippukuntientukemisen -mallin. Pian 100-vuotiaan Partio-vanhuksen vahvuus on, että se on uskaltanut uusiutua ja seurata aikaansa. Harva järjestö on selvinnyt ajan saatossa yhtä elinvoimaisena kuin partioliike. Partio on kokenut useita muutoksia nimenomaan järjestönrakenteissa. Silti yksi asia on säilynyt. Itse partiotoiminta on hyvin samanlaista kuin ennenkin. Partio ei polje paikallaan. Meillä saa ja tuleekin keksiä uusia hankkeita ja tapoja. Näin elinvoimaisuus säilyy. Se, että nyt haetaan uusia polkuja vanhukselle tallustaa ei tarkoita sitä, että aiemmin otetut suunnat olisivat olleet vääriä. Jokainen aikakausi muokkaa partiota omaa aikaansa vastaavaksi. Näin on oltava, jotta kiinnostus harrastukseen säilyy myös nuorilla johtajilla. Jokainen Pohjanmaan kuudesta piirinjohtajasta kirjoittaa vuorollaan tällä palstalla kuulumisiaan. Näin voidaan Keski-Pohjanmaan PJ-kurssia markkinoida myös Etelä- Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaan Sampo-kurssikin järjestetään, kun osallistujia on kahdesta muusta piiristä. Seurataan siis myös toistemme tapahtumakalentereita ja rakennetaan ystävyyttä yli rajojen partioterveisin Valtteri Karhu Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset Kirjoittaja on Eteläpohjanmaan Partiolaisten piirinjohtaja. Tämä piirien uusi tiedotuslehti vastaa tarpeeseen laajentaa yhteisten tapahtumien ja koulutuksen markkinointia. Päätarkoitus ei ole säästää kustannuksissa, vaan tiedottaa yhteisistä asioista entistä laajemmin ja kattavammin. Projektikuulumisia Palstalla kerrotaan meneillään olevista projekteista ja niiden edistymisestä. projekteista ja niiden edistymisestä. Mitä kuuluu Shangalalaan? Shangalala-hanke ei ole ohi. Tarkoituksenamme on hankkia Angolaan Shangalalan klinikalle rokotusauto. Samalla toteutetaan kansainvälisyys- ja rauhankasvatusta. Idean keksijä Jaakko Lumme vieraili Shangalalassa vuosituhannen vaihteessa, ja laittoi sen jälkeen alulle ensimmäisen Shangalalaprojektin. Nyt entisen maastoauton tilalle tarvitaan kuitenkin uutta. Pyysimme Jaakolta kommentteja Shangalala II -projektista: Missä vaiheessa olemme? Jatkoimme keräyslupaa, sillä projektin tärkeyttä ei ole vielä oikein hoksattu. Nyt tulevana muistelemispäivänä toivottavasti monessa paikassa rävähtää. Tavoitteesta noin 73 % on saatu kokoon. Kaikissa lippukunnissa ei kuitenkaan ole tehty vielä mitään. Vähintä, mitä jokainen voi tehdä, on hankkia kolmen euron Shangalala II-pinssi, Jaakko Lumme kertoo. Miksi projekti on tärkeä? Tällaisessa projektissa partiossa korostettu kansainvälisyys muuttuu aineeksi. Puhumisesta tulee tekemistä. Partioliikekin on kehittyessään tullut yhä paperisemmaksi. Nyt on aika tehdä. Maailmanlaajuisesti olemme erittäin tärkeällä asialla. Tarttuvien tautien hävittäminen on tarpeellista, uusiakin kun tulee aina. Shangalalan asukkaat luottavat lähetteihin, ja tietävät, että heitä ei hylätä. Jaakko haastaa kaikki partiolaiset mukaan yhteisiin talkoisiin: Kirpaiseeko meitä muutaman euron antaminen? Pitäisi oikeastaan antaa niin paljon, että vähän kirpaiseekin! Lisätietoa projektista sekä toimintavinkkejä saat Internetistä osoitteesta: Kaisa Holli 3

4 Lisäpotkua lippukuntatukeen Aluetyö tuo mukanaan monta m Partio, perinteikäs ja yli sata vuotta vanha harrastus, on taipaleensa aikana kokenut monenlaisia muutoksia. Niin Suomen Partiolaisten kuin eri partiopiirienkin tavoitteet ja toimintamenetelmät ovat vaihtuneet. Kattoorganisaatioiden tärkein tehtävä, lippukuntien tukeminen, on kuitenkin pysynyt pinnalla muutosten tuulten tuivertaessa. Uusin lippukunnille tarjottava tukipylväs on aluetyö, jonka luvataan edistävän tiedotusta erityisesti partiopiirien ja lippukuntien välillä. Alueohjaaja tukihenkilö ja myyntitykki Ensi kertaa Suomen Partiolaiset kohtelee jokaista lippukuntaa yksilönä, kiteyttää aluetyön projektisihteeri Essi Aarnio- Linnanvuori aluehankkeen ainutlaatuisuuden. Aluetyön tarkoituksena on tukea partioohjelman toteuttamista lippukunnissa. Toimintaa tulisi olla kaikille ikäkausille sudenpennuista vaeltajiin. Hanke käynnistyy kaikissa partiopiireissä tämän vuoden aikana. Aluetyössä näkyvimmän pestin kantavat piirien alueohjaajat. Jokainen partiopiiri on jaettu osiin, joissa pareittain toimivat alueohjaajat vastaavat yhteydenpidosta ja tuen antamisesta lippukunnille. Aarnio-Linnanvuori korostaakin alueohjaajan olevan eräänlainen viestinviejä lippukunnan ja piirin välillä. Piirillä voi esimerkiksi olla jokin hyvä tapahtumaidea. Alueohjaaja sitten yrittää myydä sen lippukunnalle, projektisihteeri hymyilee. Tieto kulkee molempiin suuntiin Jokaisessa piirissä on siis tietty määrä alueohjaajia, jotka ovat lippukunnanjohtajien tukihenkilöitä. Piirin aluetyöstä vastaa aluetyöryhmä, johon kuuluu alueohjaajien lisäksi piirihallituksen edustaja. Keskusjärjetöstä, Suomen Partiolaisista, löytyy taas aluevaliokunta, jossa on edustaja jokaisen piirin alueryhmästä. Tiedolla tuntuu kuitenkin edelleen olevan aimo annos portaita kuljettavanaan ennen kuin se saavuttaa kohteensa. Essi Aarnio-Linnanvuori kertoo Aluetyöstä EPP:n Piirityksessä. Aluetyö lukuina Haasteita riittää, myöntää myös Aarnio- Linnanvuori. Portaat vievät silti niin ylös kuin alaskin ja projektisihteerillä onkin annetavanaan useita oivia esimerkkejä aletyön hyödyistä. Lippukunnanjohtaja voi vihjata alueohjaajille ohjelmatarpeita, vaikkapa sudenpentupäivästä. Aarnio-Linnanvuori muistuttaa lopuksi, että aluetyön kautta Suomen Partiolaisten teemojen markkinointi lippukuntiin helpottuu. Alueita piirissä EPP 8 K-PP 3 P-PPP 4 Alueohjaajia piirissä EPP 8 K-PP 3 P-PPP 10 Alueministerit EPP Ulla Jaatinen K-PP Auli Jokela P-PPP Pauliina Tuomi 4 Ulla Pirkola

5 ukavaa uudistusta Alueministerin salkku on työntäyteinen ja innostava Aluetyön on tarkoitus lähteä käyntiin tämän vuoden kuluessa, ja partiopiireissä uutta projektia valmistellaan kovalla tohinalla. Alueohjaajaehdokkaita mietitään, ja useimmissa piireissä nämä tukihenkilöt onkin jo valittu. Alueohjaajien työtä piireissä koordinoi alueministeri. Komeankuuloisen toimen salkkua kantaa Pohjois-Pohjanmaan Partiopiirissä Pauliina Paukku Tuomi, joka tarttuu uuteen pestiin innokkaana. Minkälaista työtä ministerin salkku tuo tullessaan? Koordinoin alueministerinä alueohjaajien hommia ja välitän tietoa monille tahoille: lippukunnille, piirille ja SP:llekin. Alueryhän kanssa pidämme kokouksia ja kertaamme mitä terveisiä lippukunnilla on piirille ja toisinpäin. Olen esimerkiksi menossa helmikuussa keskusjärjestön laajennettuihin valiokuntiin. Siellä pääsen jutustelemaan muidenkin alueministereiden kanssa. Entä alueohjaajan pesti, mitä se sisältää? Alueohjaajat ovat piirin linkkejä lippukuntiin. Alueohjaaja on tukilähde, tiedonlähde sekä neuvonantaja. Ei alueohjaajakaan voi kuitenkaan pelastaa lippukuntaa. Voimme opettaa kalastamaan, mutta emme kanna kalaa pöytään! Pauliina, olet ollut itse sekä lippukunnan että piirin toimissa mukana. Aluetyössä korostetaan paljon tiedonvälityksen paranemista. Onko sinun mielestäsi piirin ja lippukuntien välisessä tiedonkulussa ollut ongelmia? En ole itse ainakaan törmännyt. Ja lippukunnankin tulee muistaa olla aktiivinen ja ottaa rohkeasti selvää asioista. Hyvin toimiva lippukunta ei tarvitse mielestäni kovin paljoa herättelyä, mutta toki piirille on tärkeää tietää myös aktiivisten lippukuntien kuulumisia. Pauliina Tuomi aloittaa vaativassa pestissä P-PPP:n ensimmäisenä alueministerinä. Ministerityö kuulostaa varsin hohdokkaalta. Millä mielin olet ryhtymässä työhön? Oppivin mielin, ehdottomasti. Aluetyö on minullekin ihan uusi juttu, joten otamme alueohjaajien kanssa yhdessä selville, mitä kaikkea hommaan sisältyy. Helmikuussa me kaikki Pohjois- Pohjanmaan Partiopiirin alueryhmän toimijat menemme alueohjaajakurssille, ja siellä moni asia varmasti valkenee. Ministerinä sinulla riittää varmasti touhua. Onnea matkaan! Ulla Pirkola Vaeltajalle tietotaitoa HOKilta HOKilla eli hankeohjaajakurssilla koulutetaan hankeohjaajia (HO) lippukuntien jo toimivien tai vasta aloittavien vaeltajaryhmien toimintamoottoreiksi. Koulutus on yleensä kahden viikonlopun mittainen ja siihen kuuluu oleellisena myös kurssin jälkeen vedettävä hanke, jonka tarkoitus on palvella vaeltajaryhmän toimintaa. Ideana on, että HO on osa vaeltajaryhmää, ei siis ulkopuolinen johtaja. Se, että lippukunnassa ei tällä hetkellä ole vaeltajaryhmää, ei kuitenkaan blokkaa ketään ulos. Jokainen itsensä vaeltajaksi tunteva voi tulla kurssille avoimin mielin. Vierivä vaeltaja ei sammaloidu Piireillä on omia vakiintuneita perinteitään HOKille. Kurssin teemojen skaala ulottuu jännittävästä city-rallista keskiaikaiseen tyyliin tai peruskurssimeininkiin. HOKilla koulutettavat saavat maistaa palasen seikkailua, kehittää omaa partiopolkuaan ja tavoitella itsensä ylittämisen rajoja. Kurssin käyneellä HO:lla on taskullinen käytännön toimintaideoita sekä malleja projektien vetämiseen. Kurssin jälkeen hän osaa auttaa vaeltajaryhmää keksimään kehittävää toimintaa itselleen - vaeltaja ei ole vain nakkikone. Jonna Saarela, MooseBros. vaeltajaryhmän pj, EPP EPP:ssä järjestetään HOK, jonka ensimmäisen osan ajankohta on ja toisen osan Vaeltaja Rover 006 tapahtuma järjestetään Hämeenlinnassa Ilmoittautuminen alkaa Lisätietoa tapahtumasta netissä: kokeile jotain uutta 5

6 Puutiset Partiouutiset 6 Palstalle poimitaan Toisten partioon liittyviä Hei kynistä Vaeltajat! kirjoituksia Vaeltaja muista tulee, olkaa lehdistä. valmiit! Vaeltaja Yksinkertainen on tapahtuma ja toimiva idea lippukunnan toimintakalenterissa vain vaeltajille. Yli 18-vuotiaat voisi olla muiden pääsevät järjestöjen toimintaan osallistuminen. Tämä osallistumaan keventää tapahtumien järjestämistaakkaa ainoastaan sekä antaa partiolaisille ylimääräistä julkisuutta. vaeltajan Kärppä-Viesti seurassa. 5/2005, Katja Keckman Tapahtuma järjestetään Hämeenlinnassa että partiossa ei ole tippaakaan väliä sillä, kuka Tulkaa Partiota vähemmän tunteville on usein yllätys, on paras solmuntekijä, tunnistaa eniten eläimiä toimimaan!vaeltaja tai tekee nuotion nopeiten. Partiossa -006 eri taidot on siitä poikkeuksellinen, ja tekeminen ovat vain välineitä että varsinaisen toivomme partiossa myös on kyse osallistujilta siitä, että opitaan oikeanlaista sisältöä päämäärän saavuttamiseksi pohjimmiltaan asennetta ja ohjelmaa tapahtumaan. Siellä Vartion Johtaja 4/2005, Olli Salo järjestetään pääkirjoituksessaan vaeltajanäyttely, johon Partio osallistuvat on Suomen suurin nuorisojärjestö. ryhmät saavat toteuttamiaan Meillä on valtaa niin järjestönä hankkeita kuin nykyisten esille. ja entisten jäsentemme kautta. Väitän, että Vaeltajanäyttely kasvattamalla maailman nuorisoa on luonnon messujen rakastamiseen ja yhteisymmärrykseen, mutta kaltainen myös yritteliäisyyteen, tilaisuus. ahkeruuteen Sieltä ja kurinalaisuuteen saavat pystymme oman tehokkaimmin paikan saavut- to- esittelijätamaan tavoitteemme. Parempi partiojohtaja teutustensa Goldman Sachsin esittelylle. johdossa kuin kymmenen Esille voi ilmastomarssilla. laittaa valokuvia, lyhyitä kertahwww.partio.fi/vaeltaja006 HEPPU 8/2005, Mikko Miettinen kolumnissaan Partiokalsarit myyntiin helmikuussa Uudet partioasut ovat nyt saatavilla piiritoimistoista sekä Partiokauppa Kiepistä. Uusien partiopaitojen lisäksi saatavilla on myös tyylikkäitä vapaa-ajan partioasuja, kuten trikoopaita, mekko, pipo ja takki. Myös odotettu kausituote, partiokalsarit, tulee ostettavaksi helmikuun aikana. Hätähousuiksi ristityt alushousut ovat siniset ja niissä on Suomen Partiolaisten lilja-painatus. Pöksyjen myyntihinnasta suunnataan 2 euroa SPR:n kautta maailman katastrofialueelle. Aina sinne missä hätä on suurin. AT Kolme piiriä yksi lehti Vuoden 2006 alusta Pohjanmaan partiopiirit aloittavat yhteistyön syventämisen, ja ensimmäisenä toimenpiteenä on yhteisen lehden julkaiseminen. Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten Kärppä-Viesti, Keski- Pohjanmaan Partiolaisten Piiriviesti ja Pohjois-Pohjanmaan Partiopiirin Pohjolan Totto siirtyvät historiaan ja tilalle perustetaan uusi, kädessäsi oleva, lehti. Yhteislehdellä piirit hakevat mm. rahallisia säästöjä, mutta vastaavat samalla Suomen Partiolaisten tavoitteeseen nostaa viestinnän tärkeyttä piirin toiminnassa. Yhteisen Ehdota nimi ja voita! Kädessäsi on uudenuutukainen kolmen piirin yhteinen lehti, mutta se ei ole vielä valmis. Lehdellä nimittäin ei ole vielä nimeä. Toimituskunta tarvitseekin Sinun apuasi lehden nimeämisessä. Ehdota lehdelle suomalaista ja kaikkia kolmea piiriä kuvaavaa nimeä viimeistään 28. helmikuuta mennessä. Nimen tulee olla reipas ja partiomainen ja mielellään ytimekäs. Osallistua voit joko internetissä osoitteessa viestinta/nimikilpailu tai lähettämällä postikortin nimiehdotuksen ja Muista kaukaista ystävää Muistelemispäivänä Partiolaiset ympäri maailmaa viettävät Muistelemispäivää helmikuun 22. päivänä. B-P:n ja hänen vaimonsa Lady Olaven yhteisenä syntymäpäivänä juhlitaan partion kansainvälisyyttä ja ystävyyttä yli rajojen. Muistelemispäivän tarkoituksena on auttaa meitä ymmärtämään, että kuulumme suureen kansainväliseen liikkeeseen. Kosketuksen muiden maiden partioon voi saada monella tavalla: kirjoittamalla kirjeen kaukaiselle partioystävälle, julkaisun tekemisen etuna on laaja toimituskunta, jota on ollut vaikea koota pienissä partiopiireissä. Toimituskunnassa on edustajia kaikista kolmesta piiristä. Lehti rakentuu sekä yhteisistä sivuista että aluesivuista. Keskiarkilta löytyvät kunkin piirin omat ajankohtaiset tapahtumat ja loput lehdestä on samansisältöistä kaikille. Jokaisesta numerosta ilmestyy siten kolme eri versiota, jokaiselle piirille omansa. Piirilehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, kolme kertaa ennen kesää ja kolme kertaa syksyllä. MRM yhteystietojen kera osoitteeseen Maija-Reetta Mannismäki, Kenttätie 18 A 5, Oulu. Valitun nimen ehdottaja palkitaan pieneen tilaan pakattavalla Air Mat 7.5 -makuualustalla, jonka arvo on 52. Palkinnon tarjoaa Partiokauppa Kieppi. Kilpailun raati koostuu piirihallitusten viestintäministereistä, jotka ovat Sanni Aho (K-PP), Vesa Pellinen (EPP) sekä Arttu Tanner (P-PPP). Uutta nimeä kantava lehti ilmestyy huhtikuun alussa. MRM järjestämällä lippukunnan yhteisen juhlan jossa tutustutaan tarkemmin johonkin maahan tai vaikkapa Internetissä partiosivuilla surffailemalla. Usein partiolaiset keräävät Muistelemispäivänä varoja vaikeissa oloissa tapahtuvan partiotoiminnan tukemiseksi. Esimerkiksi vuonna 2005 partiolaiset ympäri maailman tukivat hyökyaallon koettelemien maiden partiolaisia, auttaen heitä auttamaan. MRM

7 Uusia jäseniä piirihallitukseen Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitukseen valitut uudet jäsenet ovat Kärppäkansalle uusi tuttavuus ja vanha konkari: Maria Pirttinen Markki-partiosta Kortesjärveltä aloittaa ensimmäistä vuottaan EPP:n luottamushenkilönä, ja Jukka Stig Vaasan Metsäveikoista jatkaa hallitusuraansa reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Innolla mukaan järviseudulta Maria Pirttinen on aivan uusi kasvo EPP:n kuvioissa. Hän aloitti partion ala-asteikäisenä ja on siitä lähtien toiminut lippukunnassaan Markki-partiossa hyvin aktiivisesti. Yläasteen aikana Maria toimi vartionjohtajana, ja myöhemmin ansioita on kertynyt mm. apul aislippukunnanjohtajana ja sinä kuuluisana jokapaikanhöylänä. Pari viime vuotta Maria on toiminut - ja toimii edelleen - kortesjärveläisten lippukunnanjohtajana. Lisäksi hän johtaa sudenpentulaumaa. Mikä sai Marian lähtemään mukaan piirihallitukseen? Ajatus on kiehtonut pidemmän aikaa. Minua oli jo aiemmin haasteltu mukaan, ja kun syyskokouksessa siihen tarjoutui mahdollisuus, olin valmis lähtemään hallitukseen. Asiaa tuntuu näin aluksi olevan todella paljon, mutta eiköhän tämä tästä selkene, hän kertoo. Rautaista kokemusta Hallituksen toinen uusi jäsen Jukka Stig on jo ennestään tuttu henkilö piirin luottamustehtävissä. Lista EPP:n pesteistä onkin aikamoinen. Stig on toiminut mm. sudenpentukouluttajana, ohjelmaryhmän puheenjohtajana ja koulutusohjaajana. Myös piirihallituksesta löytyy kokemusta ennestään jopa kahdeksan vuoden ajalta. Maria Pirttinen aloittaa pestin piirihallituksessa hyvillä mielin. Piirityksessä hän voiteli leipääkin hymyssä suin. Hyvällä mielellä on tämä uusi kausi alkanut. Edelleen tuntuu siltä, että minulla on EPP:lle jotain annettavaa, joten lähdin mukaan ihan tarkoituksella. Ja kokemushan on hyvästä, kun voi menneiden vuosien kokeilujen perusteella arvioida, mitkä uusista jutuista toimivat ja mitkä eivät, tuumii Stig. Teija Valkeinen Piirihallitukseen ministereitä Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten organisaatio muuttuu Suomen Partiolaisten uuden organisaatiomallin mukaiseksi. SP otti vuoden 2006 alussa käyttöön yhtenevät toiminnanalat, jotka ovat samat kaikilla piireillä. SP:ssa uudentyyppinen organisaatio koostuu viidestä valiokunnasta, jotka ovat piirissä ryhmiä. Nämä ovat alue, ohjelma, koulutus, talous ja viestintä, ja niillä on tarvittava määrä jaostoja. Jaostot voivat olla pysyviä (esim. kilpailu, piirilehti) tai tarpeen mukaan perustettavia (piirileiri). Piirihallituksen jäsenet valitaan tulevaisuudessa ryhmien puheenjohtajiksi. EPP:ssa ministerien, eli ryhmien puheenjohtajien, salkkujako tälle vuodelle on seuraava: Ulla Jaatinen Alue, Niina Koivunen Ohjelma, Terhi Mäkelä Koulutus, Jari Autio Talous ja Vesa Pellinen Viestintä. Teemu Lempiäinen on piirileiri Pinjan leirinjohtaja ja uudet hallituksen jäsenet Maria Pirttinen ja Jukka Stig aloittavat hallituspestinsä ilman salkkua. Piirinjohtajana jatkaa Valtteri Karhu ja varajohtajana Jaana Mäki. Maija-Reetta Mannismäki 7

8 Aikamatka ensi kesään Tähän pystytetään teltat ensi kesän piirileirillä. 8 On heinäkuun 26. päivä ja linja-autot ympäri Etelä- ja Keski-Pohjanmaata starttaavat matkaan mukanaan innosta hihittävät leiriläiset. Autot ajavat Alajärvelle ja purkavat kuormansa Menkijärven rantaan. On leirin aika. - Turvan pojat ottavat leiriläiset vastaan leiriportilla ja ohjaavat heidät yhteen kolmesta alaleiristä, kertoo Miiku, leirin huoltopäällikkö. Vastassa on myös iso joukko muita, onhan leiriä rakennettu jo monta päivää. - Lippukunnat jakautuvat omiin savuihinsa ja leirin rakentaminen alkaa telttojen pystytyksellä, selvittää Sanna, alaleiripäällikkö. Ensimmäinen leiripäivä kuluu vartiolaisilta savun rakentamiseen, ja jo ennen iltaa kohoavat komeat leiriportit ja ruokailukatokset. Sudenpennut pääsevät päivän mittaan tutustumaan ensimmäiseen ohjelmaansa Sorkkanotkoon. - Päivä huipentuu koko leirin yhteisiin avajaisiin. Niistä tulee hienot! Tiedän, että paikalle ovat tulossa ainakin Pinja-partiotyttö ja mörrimöykky, leirin isojen ohjelmien päällikkö Malla paljastaa. Elämyksiä monenlaisia Viikon lopulla vartiolaiset ja sudenpennut matkaavat Aarniometsään, Pajavainiolle ja Taivalsaloon. Jokaisessa ohjelmalaaksossa tarjotaan erilaista ohjelmaa kädentaidoista luonnontuntemukseen. Vesillekin päästään meloen ja uiden. Perjantai-iltana on yhteinen iltanuotio. On aikaa jättää hyvästit sudenpennuille ja sisuille. Heidän leirinsä päättyy lauantaihin vierailupäivään, jolloin isät, äidit ja sisarukset tutustuvat leirin menoon. Sunnuntai-iltana ensimmäinen alaleiri lähtee haikille. - Vaellus on yksi leirin kohokohdista, lupaa Silli, ohjelmapäällikkö. Kun yksi alaleiri on haikilla, käy muiden alaleirien väki ohjelmalaaksoissa. Monenlaisen ohjatun ohjelman lomaan mahtuu toki muutakin: Käyntejä kahvilassa, kioskilla ja vapaa-ajan ohjelmissa, uintireissuja, uusia kavereita ja yhdessäoloa. - Leiri on ensimmäisestä viimeiseen päivään saakka täynnä elämyksiä. Sellaisia, jotka muistaa koko ikänsä, leirinjohtaja Teemu vakuuttaa. Vieläkö Pinjalle ehtii ilmoittautumaan? Pinjan virallinen ilmoittautumisaika päättyi tammikuun lopussa. Tämän lehden mennessä painoon mahdollisesta jälki-ilmoittautumisesta ei oltu vielä tehty päätöstä. Myös se, täyttyikö leiritoimikunnan tavoitteekseen asettama 800 leiriläisen ja palvelutehtäviin tulijan määrä, oli vielä täysi arvoitus. Ilmoittautumistilanteesta ja mahdollisesta jälki-ilmoittautumisesta kerrotaan Pinjan www-sivuilla osoitteessa fi/pinja. Siellä kannattaa siis käydä katsomassa, onnistuuko ilmoittautuminen vielä kevään aikana. Asiaa voi toki tiedustella myös oman lippukunnan Pinja-vastaavalta tai leirin tiedotuspäälliköltä Terhi Mäkelältä fi, p ).

9 Aluetyöstä avantoon Luottikset kokoontuivat Piiritykseen Kauhavan Ojutjärven leirikeskus täyttyi loppiaisviikonloppuna partiolaisista. Piirin luottamushenkilöiden jokavuotiseen tapaamiseen Piiritykseen saapui reilut neljäkymmentä henkilöä. Ohjelmassa oli paljon puhetta tärkeistä asioista, mutta pelkkään paperipartiointiin ei kuitenkaan sorruttu. Koulutusryhmät leikittivät ja juoksuttivat luottiksia ulkona kahteen otteeseen. Saunomaan päästiin molempina iltoina ja rohkeimmat kävivät virkistäytymässä avannossa. Lauantai-iltana oli perinteeksi muodostunut Kriuhnaasu, jossa piirin uudet kouluttajat ja luottamushenkilöt otettiin Kärppäkansan jäseniksi. Viikonlopun aikana puhuttiin mm. järjestön kehittämishankkeesta, ensi kesän piirileiri Pinjasta ja SMsyyskisoista, joiden järjestämisvuorossa piirimme tulee olemaan syksyllä Essi Aarnio-Linnavuori Suomen Partiolaisista tuli puhumaan luottiksille aluetyöstä ja näytti samalla tilastoja mm. partiolaisten jäsenmäärän kehityksestä. Piirityksessä pidettiin myös uuden piirilehden ensimmäinen toimittajapalaveri, jossa suunniteltiin tulevan lehden ulkoasua ja sisältöä. Palaveria varten Piiritykseen oli kutsuttu lehden toimittajat myös Keski-Pohjanmaan Partiolaisista ja Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiristä. Piirityksessä virkistäydyttiin ja viihdyttiin myös hankijalkapallon parissa. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry Partiojohtajavaltakirjat 2005 Kevätkokous 1. Aaltonen Laura Eräkurjet Pietarsaari 2. Karjaluoto Kirsi Ahjopartio 3. Mäki Eeva Ahjopartio 4. Pihlaja Elina Kurikan Korvenkävijät 5. Pukkila Jenni Eräkurjet Pietarsaari 6. Ylinen Anna Vaasan Partiotytöt Syyskokous 7. Kajan Jukka Vaasan Metsäveikot 8. Kamppila Tuuli Vaasan Siniset Partiotytöt 9. Kotoneva Henna Tasangon Talvikit 10. Mäkinen Stiina Vaasan Partiotytöt 11. Niemi Timo Vaasan Metsäveikot 12. Nurmi Mikko Vaasan Metsäveikot 13. Markkila Tuija Kurikan Korvenkävijät 14. Marttunen Katja Vaasan Partiotytöt 15. Valkeinen Teija Härmän Tähystäjät 16. Korpi Mirva Markki-Partio 17. Lahdensuo Hanne Simpsiön Siskot 18. Lehtola Mari-Anne Het-partio 19. Mäki Riikka Ahjopartio 20. Rasivirta Meeri Härmän Tähystäjät 21. Saarijärvi Sirpa Markki-Partio 22. Sippola Iina Het-partio 23. Väkiparta Pekka Härmän Tähystäjät 9

10 10

11 Osaava partiolainen Uusi teema tuo ikäkaudet esille Partolainen osaa Scouter kan! on Suomen Partiolaisten teema vuosille Teeman avulla halutaan korostaa, että partiolla on tarjota kolme tasavertaista ikäkautta, joissa kussakin toteutetaan laadukasta partio-ohjelmaa. Neljä tavoitetta Teemalla on neljä tavoitetta. Ikäkausiohjelmien käyttöä halutaan lisätä sekä partioohjelmaa vahvistaa. Lisäksi kasvatustavoitteiden toteutumista tulee arvioida lippukunnissa. Konkreettisin tavoite on neljäs; piirit kannustavat lippukuntia järjestämään lippukuntaleirin. Mutta mitä nämä hienolta kuulostavat tavoitteet tarkoittavat? Tavoitteet käytännössä Ikäkausiohjelmien käyttöä on helppo lisätä suorittamalla enemmän vaihe-, luokka- ja taitomerkkejä, riihittämällä säännöllisesti ja tekemällä vaeltajien hankkeita. Partio-ohjelmalla tarkoitetaan juuri sitä peruspartiotoimintaa, jota lippukunnissa on. Sen vahvistaminen onnistuu kiinnittämällä huomiota partiomenetelmän käyttämiseen eli toimimiseen laumoina, vartioina ja vaeltajaryhminä. Lippukuntakulttuuria ja sen nousujohteisuutta pyritään kehittämään unohtamatta partioaatetta. Lippukunnat tekijöinä Teeman toteuttajina toimivat lippukunnat. Lippukunnissa on paljon laadukasta toimintaa, mutta aina löytyy parantamisen varaa. Teeman aikana olisi hyvä kiinnittää huomiota taitomerkkien ja liljojen määrään, riihityksiin ja vaeltajaryhmien määrään. Ne jäävät usein lippukunnissa vaille huomiota. Teema kannustaa myös aidon toimintasuunnitelman tekemiseen pelkän tapahtumakalenterin sijasta. Piiri tukijana Piiri tukee teeman toteutumista lippukunnissa. Se tapahtuu tiedottamalla teemasta ja kertomalla mitä on laadukas partio-ohjelma. Lisäksi piirin tapahtumissa ja kursseilla tulisi partio-ohjelman toteutua ja näkyä. Henna Väkiparta Mitä partiolainen osaa? - Vad kan scouter? Teimme pikagallupin ja kysyimme partiolaisilta ja tavallisilta tallaajilta partiolaisten osaamisesta. Kasvatustavoitteiden arvioinnin pohjana on se, että partio on tavoitteellista toimintaa. Nämä edellämainitut tavoitteet toteutuvat viikottaisen toiminnan lisäksi lippukunnan leireillä. Teeman huipennukseksi onkin laitettu neljäs tavoite, joka on siis lippukuntien omat kesäleirit partion juhlavuonna Liikkua luonnossa, retkeillä ja hallitsee ensiavun. Paljon kaikkea ja vähän jokaisesta. Järjestellä asioita ja olla valmis. Laumanjohtaja 25v. Retkeillä, tehdä nuotion, kunnioittaa luontoa ja olla tasapainossa luonnon kanssa. Opiskelija 23v. Rakentaa ystävyyttä yli rajojen. Vartionjohtaja 17v. Käyttää puukkoa ja trangiaa, tehdä nuotion ja olla kipinämikkona. Vartiolainen 10v. Olla lumisotaa, sitoa kengännauhat ja vuolla. Sudenpentu 8v. Käyttäytyä luonnossa, olla omatoiminen ja kunnioittaa toista ihmistä. Partiolaisen äiti, 56v. 11

12 Tekijät tekstien ja kuv Ajatella, kolmen piirin yhteinen lehti on nyt totta. Uuden julkaisun taustalla häärii niin konkareita kuin untuvikkojakin. Yhtä kaikki, me kaikki tekijät olemme innoissamme tehtävästämme. Jotta piirilehdestä tulisi kaikille läheinen ja oma, toimituskunta esittelee ensimmäisessä numerossa itsensä. Sen jälkeen areenalle nostetaan teitä, lukijoita lippukunnista ja piirien kaikista kolkista. Ole mukana tekemässä yhteistä piirilehteä ja lähetä toimitukseen kuulumisia. Lehden sivuilla on tilaa kaikille! Moi! Olen Vesa Pellinen, hieman alle 30-vuotias partiopoika Pohojanmaan puukkolasta. Liityin partioon äidin aloitteesta 7-vuotiaana, siitä asti on mielenkiintoa riittänyt. Nyt toimin EPP: n piirihallituksen viestintäministerinä. Partiossa ei tarvitse olla täydellinen. Moikka! Olen partionimeltäni Frau, mutta siviilissä tottelen nimeä Janne Hakkarainen. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa lippukunnassani Pohjolan Pirteissä toimin ainakin vj-kouluttajana, jonkinlaisena tiedottajana ja kurssivastaavana. Kaikenlaisia pikkupestejä on paljon. Olen silloin tällöin kirjoittanut juttuja Pohjolan Tottoon, ja tässä lehdessä toimin päätoimittajana. Olen 18-vuotias abiturientti, joka toivottavasti opiskelee ensi syksyllä jossakin mieluiten saksan kieltä, kuten partionimestänikin voi päätellä. Partion ohella harrastan päiväunia, lukemista ja pilvilinnojen rakentelua. 12 Moikka! Olen Sanni Aho, 21-vuotias Vetelin Koskenkävijöiden lippukunnanjohtaja. Aloitan ensimmäisen kauteni K-PP:n piirihallituksessa viestintäministerinä. Uudessa piirilehdessä vastaan lehden ulkoasusta, eli taitosta. Partiopestejä olen onnistunut hankkimaan useita, mutta olen erityisen tehokas silloin kun on paljon tekemistä. Silloin kun en ole partiossa, olen luultavimmin Ylivieskan tekulla opiskelemassa mediatekniikan insinööriksi. Tulevaisuudessa tulen varmasti tekemään jonkinlaisia lehtihommia, sillä myös kirjoittaminen kiinnostaa. Heips, olen Kaisa Holli. Kotilippukuntani Nurmossa Etelä-Pohjanmaalla on Valkeavuoren Urasiskot ja Veljet. Uudessa piirilehdessä aloitan nyt toimittajan hommissa. Lippukunnassa pestini on hieman epämääräisempi: olen se paljon puhuttu yleismies. Toimin myös sihteerinä ja vartionjohtajana. Olen 18-vuotias ja matemaattis-luonnontieteellinen lukio on loppusuoralla; sen jälkeen tulevaisuus onkin avoin! Tulevaisuudensuunnitelmia minulla tietenkin on, mutta myöhemmin nähdään tuleeko minusta kenties teologian opiskelija vai jotakin ihan muuta.

13 ien takana Palsta esittelee tekijöitä ja asioita jokaisesta piiristä. Moro, Nimeni on Janne Seppänen. Piirilehteen minua pyydettiin valokuvaajaksi ja mikäs siinä, valokuvaus on kivaa. Yritän opetella mahdollisimman hyväksi kuvaajaksi, mutta ihan harrastusmielessä lähinnä kuvailen. Tietenkin valokuvaus olisi mielenkiintoinen ammatti, mutta en osaa vielä ajatella tulevaisuutta niin pitkälle. Lippukuntani on Oulun Metsänkävijät ja toimin tällä hetkellä laumanjohtajana ja sampona. Opiskelen Karjasillan lukiossa toista vuotta. Tarkoitus olisi päästä joskus ylioppilaaksi. Hei. Olen Arttu Arttu Tanner, 23-vuotias partiolainen Oulusta. Aloitin P-PPP:n piirihallituksessa 2005, mutta vasta tämän vuoden alusta siirryin sekatyöministeristä viestintäsalkun kantajaksi. Liityin Oulun Metsänkävijöihin 8-vuotiaana ja nousujohteinen partioura on vienyt minut aina lippukunnanjohtajaksi asti. Muitakin sekalaisia partiopestejä on kertynyt, kuten VJ-lehden toimittaja. Siviilissä opiskelen tietotekniikan salatiedettä Oulun Yliopistossa ties kuinka monetta vuotta. Heipsan! Olen Teija Valkeinen, kotoisin Alahärmästä Etelä-Pohjanmaalta. Siellä toimin Härmän Tähystäjät nimisessä lippukunnassa. Uudessa lehdessä jatkan toimittajan työtä, jonka aloitin noin vuosi sitten Kärppä-Viestissä. Lippukunnassa nimikkeeni on valtermanni eli vaeltajajohtaja. Lisäksi aloitin vähän aikaa sitten kouluttajan homman EPP:n kilpailuryhmässä. Ikää minulla on nyt 17 vuotta, ja opiskelen lukiossa toista vuotta. Lukion jälkeen voisi olla kiva lähteä opiskelemaan ihan oikeaksi toimittajaksi. Hei, olen Murre, oikeammin Mannismäen Maija-Reetta, Ähtärin Eräveikoista Etelä-Pohjanmaalta. Ennen tätä lehteä olen päätoimittanut EPP:n piirilehteä Kärppä-Viestiä kuuden vuoden ajan. Nyt tehtävänäni on toimia toimitussihteerinä ja yleismiesjantusena. Lehden tekemisen lisäksi olen toiminut piirin pj-kouluttajana. Olen 25-vuotias, toivottavasti pian filosofian maisteri. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa pääaineenani yhteisöviestintää, ja gradu on työn alla. Asun nykyään Oulussa ja tienaan opiskelurahoja matkapuhelinliikkeessä. Terve, Olen Pirkolan Ulla, sittemmin partiossa Umpaksi ristitty tyttö. Lippukuntani on jo kymmenen vuotta ollut raahelainen Merituuli, jossa toimin ainakin sampona, vj-kouluttajana ja lpk-lehtemme päätoimittajana. Olen viimeistä vuotta lukiossa, ja partion ohessa toimin vapaa-ajallani opettajana hiihtokoulussa ja avustajana paikallisessa sanomalehdessämme Raahen Seudussa. Kirjoittaminen onkin suuri intohimoni. Partiossa minua viehättää erityisesti se, että jokainen löytää täältä joitain itseä miellyttäviä juttuja ja kappas, olen partiossakin toimittajan pestissä, kynä kätösessä! Moi! Olen Väkiparran Henna alunperin Ylihärmän Partiolaisista EPP:ltä. Siirryin tähän piirilehden pestiin suoraan Kärppäviestistä, jossa toimin kaksi vuotta ihan rivitoimittajana. Kun muutin Ouluun halusin mukaan viikottaiseen toimintaan. Siksi toimin oululaisessa lippukunnassa Pohjolan Pirteissä laumanjohtajana ja akelana. Olen 22-vuotias ja opiskelen yliopistossa luokanopettajaksi kolmatta vuotta. Partion lisäksi harrastan kaikenlaisia käsitöitä. 13

14 Vapaa sana Kolumni Tänään oli talven ensimmäinen laskettelupäivä. Ajo Pallakselle kestää meiltä kotoa melkein neljä tuntia. Lähdimme siis matkaan varhain, ja tuttuun tapaani sain kiskoa toppahousuja jalkaani hammasharja toisessa ja monot toisessa kädessä. Tämän touhuilun ohessa onnistuin kaappamaan mukaani vielä jotain matkalukemistakin. Vilkaisin kirjankantta juodessani aamukahvia autossa: Ohjeita partionjohtajille. BiiPiin, partioisämme, kirjoittama vihkonen palautti aamu-unisen matkalaisen harrastuksemme alkuaskeliin. Baden- Powellin teos on jokaisen partionjohta jakurssilaisen pakollista iltalukemista, ja hetken mietinnän jälkeen minäkin muistin selailleeni teosta. Kymmenen vuoden kololla reissaamisen jälkeen oli kieltämättä hauska vilkaista, että mitäs se mies todella pohdiskeli, joka tämän oivan harrastuksen kehitteli. Ja entäs nyt, kun olen partionjohtaja: minkälainen minun tulisi Baden-Powellin näkemysten mukaan olla? Sivu sivulta Baden-Powell korosti metsien kasvattavan meistä kunnon kansalaisia. Leirit tekivät pojista miehiä. Partio oli kaupunkilaisjätkillekin keino kurkistaa luonnon helmaan. Hymyilin mielessäni omille vartiovuosilleni, kun kapusimme viikko toisensa jälkeen keskustan tuntumassa olevan kerrostalon kellarihuoneistoon pitämään partiokokouksiamme. Kovin on partiontikin muuttunut B-P:n 1940-luvulla kirjoittaman opuksen ajoilta. Silti, vaikka kokoustimme betonikellarissa, joka ikinen tyttöporukastamme odotti väsymättä seuraavaa lippukuntaleiriä, tulevaa yöretkeä ja kesän pitkiä unettomia partioöitä. Palstalla partiolaiset käyvät yksinpuhelua. Partio - mutkikas tiede matkalla kunnon tytöksi Noh. Hauskan ohjelman, trangiaruuan, uusien kavereiden ja söpöjen poikien takia, olisi kai ala-asteikäinen minäni vastannut. Luulen että lordi Baden- Powell olisi tuhissut tuskaisesti vastaukselleni ja mutissut kirjansa sanoin, kuinka leiri on ylivoimaisesti paras kasvattamaan toivottuja luonteenominaisuuksia ja kuinka leirillä vietetty viikko vastaa kuuden kuukauden teoreettista opetusta kokoushuoneessa. Hyveellisiä luonteenomaisuuksia tai ei, olen oppinut metsäretkiltäni monia sellaisia taitoja, joita olen myöhemmin tarvinut. Ilman niitä en olisi nukkunut lämpimässä teltassa luokkaretkellä, löytänyt vaatekauppoihin Tokiossa tai uskaltautunut puistopiknikille Pariisissa. Kuinkas ollakaan. Baden-Powellin jalot tavoitteet eivät ole mahdoton tehtävä, minullekaan. Hassua huomata kuinka B-P:n yli puoli vuosisataa vanhat sanat saavat edelleen hymyilemään, pohtimaan ja huomaamaan, kuinka ainutlaatuinen harrastus partio on. Partio on kulkenut ja muutunut ajan mukana. Tänään vartiolaiset pähkäilevät bittinikkari-merkin parissa ja maamme partiopiireissä koulutetaan alueministereitä. Isähahmollamme ei silti liene aihetta kääntyillä haudassaan - ainakaan muusta kuin silkasta innostuksesta. B-P:n lausahdukset elävät yhä vahvoina meidän partiolaisten mielissä, eikö vain? Huhhuh. Paljakan rinteet näkyvät jo. Baden-Powell on saanut jälleen yhden partiojohtajan pään pörräämään. Tiedettä tai ei, partiosta löytyy monenlaista kulmakiveä pohdittavaksi vielä pitkä tovi, sellainen harrastus tämä on. Vai harrastus? Kenties sittenkin jopa elämäntapa. Ulla Pirkola 160 merkkiä Näppäile mielipiteesi Painaako jokin mieltäsi, haluatko keventää sydäntäsi tai jakaa ilosi muiden kanssa? Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviesti-palstalle. Lähetä tekstiviesti numeroon Teksti ja nimimerkki on erotettava pisteellä. Viesti maksaa normaalin tekstiviestin verran. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Tekstiviestiä pidemmät mielipidekirjoitukset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen Nimimerkkiä käytettäessä on kirjoituksen oheen liitettävä lähettäjän tiedot, jotka jäävät toimituksen tietoon. Minä haastan sinut! Lehden levikki on 4250 partiolaista, mikä on suhteellisen suuri luku. Sen vuoksi aion käyttää tilaisuuden säälittä hyväkseni: nimittäin eräs hyvä ystäväni haastoi minut Roska päivässä liikkeeseen. Nyt minä haastan sinut! Osallistuaksesi liikkeeseen sinun tarvitsee vain nostaa yksi roska maasta roskapönttöön ja haastaa vähintään yksi uusi ihminen liikkeeseen. Yksi roska voi tuntua mitättömältä ja pieneltä. Kuitenkin jos jokainen tämän lehden lukija nostaa yhden roskan päivässä roskapönttöön roskan keskiarvopainon ollessa 2 grammaa, roskapönttöihin kerääntyy päivässä 85 kiloa jätettä. Se on vuodessa 31 tonnia! Lisäksi jokainen hankkii liikkeeseen vähintään yhden uuden jäsenen. Toimintamalli on sama kuin ketjukirjeissä ja verkostomarkkinoinnissa, paitsi tämä on täysin laillista, toimivaa ja ympäristöystävällistä. Jos kiinnostuit liikkeestä, löydät lisätietoja Internetistä osoitteesta koti.welho.com/jpeltora/roskaliike.html. JH Reilut viisi vuotta pitelin käsissäni Kärppä-Viestin ohjaksia. Teidän, Kärppäkansan tuella se oli antoisaa! Kiitos. Jatketaan EPP:n tapahtumista kertomista. Murre Kärppä-Viestin ex-päätoimittaja Häh? Miksi ihmeessä te haluutte kylmään metsään lymyämään?!, kuulimme muilta luokkatovereilta. 14

15 15

16 Kevään toimintasuunnitelmat Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry HELMIKUU Veneenohjaajakurssi (YTP) Kannus Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi Ähtäri HOK I-osa Vaasa 18. Oi Niitä Aikoja - Talvikisat Kannus 22. Muistelemispäivä MAALISKUU Erätaito I Kortesjärvi Trombi -06 SMtalvimestaruuskilpailut Mikkeli 18. Kevätkokous Kauhava Pinjan savunjohtajatapaaminen Kauhava Muonittajakurssi Kauhava HOK II-osa Pietarsaari HUHTIKUU Partiojohtajien peruskurssi #57 Kauhava Partioviikko 23. Yrjönpäivä 23. Valtakunnallinen kirkkopyhä Seinäjoki TOUKOKUU 6. Kevät- ja sisukisat Alajärvi 13. Sudenpentukisat Lapua 13. JOTT Jamboree On The Trail 15. Ansiomerkkihakemukset toimistolle Pinja-vihjarit Alajärvi 27. Poiskotti SM-kevätkilpailut Tampere Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry HELMIKUU Veneenohjaajakurssi (YTP) Kannus 11. LJ-virikepäivät, Partio Jylhä Alueohjaajakurssi 4, Oulainen. 18. Oi Niitä Aikoja - Talvikisat Kannus 20. VIP SM-kisoihin 22. Muistelemispäivä PJ-tapaaminen, Partio Jylhä. MAALISKUU Trombi -06 SMtalvimestaruuskilpailut Mikkeli Pinjan savunjohtajatapaaminen Kauhava Muonittajakurssi Kauhava 30. Kevätkokous, Partio Jylhä. HUHTIKUU 11. Pääsiäisviikon hartaus, Vääräjoen Vartijat, Rautio. VIP Partioviikko 23. Valtakunnallinen kirkkopyhä Seinäjoki 23. Partioviikon tapahtuma, Ylivieska. VIP TOUKOKUU 6. Kevät-PT, Sievi-Toholampi Laajennetut valiokunnat. 13. Sudenpentukisat, Haapajärven Eräpartio. 13. JOTT Jamboree On The Trail 15. Ansiomerkkihakemukset toimistolle Pinja-vihjarit Alajärvi Leirinjohtajakurssi, Partio Jylhä. 27. Poiskotti SM-kevätkilpailut Tampere Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri 16 HELMIKUU 3. Seurapeliyö (19.1.), Veneenohjaajakurssi, teoriaosa, Partiojylhä, Kannus (11.1.), Pj-peruskurssin I osa (11.1.), Laajennetut valiokunnat, SP Talvi pt-kisat, Pölähys 06, Simo (25.1. Lapin toimistoon) Partioneuvosto I Alueohjaajakurssi 4, Oulainen, SP Järjestöjohtamisen peruskurssi, Oulainen, SP 22. Muistelemispäivä 28. Piirileiri Leimulle ilmoittautuminen päättyy MAALISKUU Talvi SM-kisat, Trombi, Mikkeli (25.1. P-PPP:n toimistoon) EA I (11.1.), Piirin kevätkokous Jääseikkailu (9.3.), Vj-vihjarit (11.1.), Erätaito II (11.1.), Pj-peruskurssin II osa (11.1.) HUHTIKUU Partioviikko 22. Partiomessu 22. Piirin salibandy -turnaus (6.4.), 2 /hlö Partioneuvosto II 23. Partiolaisten kirkkopyhä

Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006. Uusi piirilehti

Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006. Uusi piirilehti Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006 Uusi piirilehti Pääkirjoitus Sun ja mun yhteinen lehti Ehkä tiedätkin jo, että kädessäsi on ensimmäinen piirienvälisen

Lisätiedot

Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006. Uusi piirilehti

Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006. Uusi piirilehti Täytä tähän lehden nimi. Lue lisää sivulta 6! POHJANMAAN PARTIOPIIRIEN YHTEINEN LEHTI 1/2006 Uusi piirilehti Pääkirjoitus Sun ja mun yhteinen lehti Ehkä tiedätkin jo, että kädessäsi on ensimmäinen piirienvälisen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 12/06 1 Piirihallitus

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 12/06 1 Piirihallitus Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 12/06 1 aika la 16.12. alkaen klo 10.00 paikka Vasunmäentie 1291, Tiistenjoki, Lapua Läsnä Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja. Jaana Mäki II-piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

13. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Todettiin

13. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Todettiin Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 2/07 1 aika sunnuntaina 18.2.2007, alkaen klo 13.00 paikka Tasangon Talvikkien kolo,törnävän ala-aste, Törnäväntie 25, 60100 Seinäjoki Maritta Sipilä piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 8/06 1 PIIRIHALLITUS aika la 9.9.06, alkaen klo 18.00 paikka Torppa, Kuortaneen seurakunta leirikeskus

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 8/06 1 PIIRIHALLITUS aika la 9.9.06, alkaen klo 18.00 paikka Torppa, Kuortaneen seurakunta leirikeskus Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 8/06 1 aika la 9.9.06, alkaen klo 18.00 paikka Torppa, Kuortaneen seurakunta leirikeskus Läsnä: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

PAIKKA Vaasan Partiotytöt ry:n kolo kasarmialue, 65100 Vaasa AIKA lauantaina 7.9.02 klo 12.00 18.30

PAIKKA Vaasan Partiotytöt ry:n kolo kasarmialue, 65100 Vaasa AIKA lauantaina 7.9.02 klo 12.00 18.30 Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry Pöytäkirja 6/02 1 PAIKKA Vaasan Partiotytöt ry:n kolo kasarmialue, 65100 Vaasa AIKA lauantaina 7.9.02 klo 12.00 18.30 LÄSNÄ Kuntsi Marjanne piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 PIIRIHALLITUS

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 PIIRIHALLITUS Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 AIKA su 27.2.2005, alkaen klo 14.00 Paikka Tasangon Talvikkien kolo, Törnävän ala-aste, 60100 Seinäjoki Läsnä Valtteri Karhu piirinjohtaja/ puheenjohtaja

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

EPP:n koulutustarjonta. Kevät 2007

EPP:n koulutustarjonta. Kevät 2007 EPP:n koulutustarjonta Kevät 2007 NYT KOULUTTAUTUMAAN! Lokakuisessa piirin syyskokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma, johon sisältyi myös uusi ilmoittautumiskäytäntö. Vuoden 2007 alusta

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2009 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 1 ALUETOIMINTA... 4 2 OHJELMA... 4 3 KOULUTUS... 4 4 VIESTINTÄ... 4 5 JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 5.1 Jäsenkokoukset...

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

hyv. 23.10.04 TOIMINTASUUNNITELMA 2005

hyv. 23.10.04 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 hyv. 23.10.04 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 hyv. 23.10.04 1. Partiolainen osaa Scouter kan Vuosi 2005 tulee olemaan eräänlainen rauhoittumisen vuosi piirin ja lippukuntien toiminnassa. Sen aikana tulemme valmistautumaan

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Johdanto Lappilaisessa partioliikkeessä pyritään vuoteen 2015 mennessä

Lisätiedot

6. VAHVISTETAAN PIIRIN MAKSAMAT KORVAUKSET, AVAINTEN HALLINTA

6. VAHVISTETAAN PIIRIN MAKSAMAT KORVAUKSET, AVAINTEN HALLINTA Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/07 1 aika sunnuntaina 7.1.2007, alkaen klo 13.00 paikka Teuvan seurakunnan nuorisotalo, 64700 Teuva läsnä Maritta Sipilä piirinjohtaja/puheenjohtaja Anna Anttila

Lisätiedot

Helena Merisaari koulutusohjaaja 95-97, 103/8 Sari Koikkalainen koulutusohjaaja 2005 > Poissa: Elina Lillatrang

Helena Merisaari koulutusohjaaja 95-97, 103/8 Sari Koikkalainen koulutusohjaaja 2005 > Poissa: Elina Lillatrang Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 7/04 1 Aika tiistaina PE 8.10.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry 2014 YLEISTÄ PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUKSESTA Partionjohtajan peruskoulutus tukee kaikkia vaeltajan ja aikuisen vastuulla olevia lippukunnan

Lisätiedot

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Toiminnan kehittäminen 2015-16 RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Tavoite Jäsenmäärän kasvu 6 000 partiolaista J-SP:ssa 2016 Partiolaisten määrällä on vaikutusta piirin saamaan valtionapuun, joka jaetaan suoraan

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1 Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 1 2 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 4 2 LAPIN PARTIOLAISTEN STRATEGIA 2015 2018... 4 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 6 A) Partio kuuluu kaikille... 7 B) Partio on (nuoria)

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Myötäpäivien matkanjohtajaohje

Myötäpäivien matkanjohtajaohje Myötäpäivien matkanjohtajaohje Lippukuntien tulee saapua Vaasaan lauantaina 8.6.2013 klo 9.45 10.30 välisenä aikana. Ilmoittautumispiste on pääkoulurakennuksen aulassa ja avoinna klo 9.45-10.30 (Ruutikellarintie

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2014-15 Tapahtumakalenteri 2014 Latukartta 2020 Organisaatiokaavio Kuva Puuska talvileiriltä, Matti Björninen. Lapin Partiolaiset

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016 Esitys syyskokoukselle 25.10.2015 Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016 Lappilaisessa partiossa on entistä enemmän tekemisen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelmaryhmä Laura Kajala Ohjelmapäällikkö: Mika Kuusisto Nordic Co-operation, CPGS Varapäällikkö: JoRy-edustus leirillä, välittäjäyhteistyö, Suomi-pisteet Jaana

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

Muistion ovat hyväksyneet kaikki kokouksessa läsnä olleet työryhmän jäsenet.

Muistion ovat hyväksyneet kaikki kokouksessa läsnä olleet työryhmän jäsenet. ETELÄ-POHJANMAAN PARTIOLAISET RY KESKI-POHJANMAAN PARTIOLAISET RY POHJOIS-POHJANMAAN PARTIOPIIRI RY MUISTIO 21.08.2005 Aika 20.-21.08.2005 Paikka P-PPP:n toimisto Läsnä Valtteri Karhu, EPP Maija-Reetta

Lisätiedot

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Luottissanomat Syyskuu 2014

Luottissanomat Syyskuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Syyskuu 2014 Lippukuntapäivä 28.9. Lippukuntapäivä 2014 järjestetään 28.9. Puropellon koululla Turussa. Päivän teemoina ovat vaikuttaminen ja johtaminen. Lippukuntapäivä

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti 1 2004

Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti 1 2004 Oma Napa Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti 1 2004 Ipanat esittelyssä Partiossakin on oma kielensä Itsenäisyyspäivä, perinteitä kunnioittaen Terveisiä Lankanappi-partiopäivästä Nakkilan Partiolaiset

Lisätiedot

1 YLEISTÄ...2 2 KOULUTUS...3 2.1 PERUSKOULUTUS...3 2.1.1 Sudenpenturyhmä (Hattiwatit Oy)...3 2.1.2 Vartioryhmä (Burleskit)...4 2.1.

1 YLEISTÄ...2 2 KOULUTUS...3 2.1 PERUSKOULUTUS...3 2.1.1 Sudenpenturyhmä (Hattiwatit Oy)...3 2.1.2 Vartioryhmä (Burleskit)...4 2.1. 1 YLEISTÄ...2 2 KOULUTUS...3 2.1 PERUSKOULUTUS...3 2.1.1 Sudenpenturyhmä (Hattiwatit Oy)...3 2.1.2 Vartioryhmä (Burleskit)...4 2.1.3 Vaeltajaryhmä (Moose Bros)...4 2.1.4 Partiojohtajakoulutusryhmä (PupuJussit)...4

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kuva Ismo Kurki: Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2015 1 JOHDANTO Etelä-Karjalan Partiolaiset ry on perustettu vuonna 1976 ja se toimii Suomen Partiolaiset Finlands

Lisätiedot

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:

Lisätiedot

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset Ry:n jäsenmäärä oli vuonna 2002 3157 partiolaista ja vuonna 2003 2653. Laskua on 16 %. Tämä on erittäin huolestuttavaa!

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset Ry:n jäsenmäärä oli vuonna 2002 3157 partiolaista ja vuonna 2003 2653. Laskua on 16 %. Tämä on erittäin huolestuttavaa! TOIMINTASUUNNITELMA 2004 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 25.10.2003 1 YLEISTÄ Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset Ry:n jäsenmäärä oli vuonna 2002 3157 partiolaista ja vuonna 2003 2653. Laskua on 16 %. Tämä

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry

Järvi-Suomen Partiolaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 TAPAHTUMAKALENTERI 2009 TALOUSARVIO 2009 Järvi-Suomen Partiolaiset ry Hyväksyttiin Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n syyskokouksessa 26.10.2008 SISÄLLYSLUETTELO Piirijohtajan

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS Osaa perustaidot ja tiedot tapahtuman ja ihmisten johtamisesta partiossa. Moduulit: Johtaminen partiossa 4h Minä partiojohtajana I 4h Tapahtuman johtaminen 4h (sisältää johtamisharjoituksen)

Lisätiedot

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu

Lisätiedot

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) 1 Projektin tarve Lippukunnanjohtajan työtaakkaa kevennetään ja tukea kohdistetaan useammalle ja tehtäviä jaetaan. Tilanne ennen projektin käynnistämistä

Lisätiedot

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015 LIPPUKUNNAN JOHTAMINEN - KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Lippukunnan hallituksen jäsenet ja näihin pesteihin aikovat vaeltajat ja aikuiset Partiojohtaja-peruskoulutus Osaa johtaa lippukuntaa

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

1/08 karah k a.partio- km v.fi

1/08 karah k a.partio- km v.fi KOUVOLAN METSÄVEIKKOJEN VIRALLINEN LIPPUKUNTALEHTI KA R A H K A SY K S Y 2008 1/08 karah k a.partio- km v.fi partio- km v.fi SIS Ä L M Y K S E T 1 Kansi 5 Järkäle 2 Sisälmykset + Toimitus 6 Pöperökorneri

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta LIPPUKUNTAPOSTI Versot Elokuu 2011 Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta Tässä lippukuntakirjeessä: 1. Versopäivien ilmoittautumispäiviä on pidennetty hygieniapassi- ja hätäensiapukanavien osalta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Käsitelty syyskokouksessa 14.11.2015 Kajaanissa TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Järvi-Suomen Partiolaisten kaikki toiminta tukee lippukuntia laadukkaan partiotoiminnan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/04 1 Piirihallitus

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/04 1 Piirihallitus Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/04 1 AIKA la 31.1.2004, alkaen klo 10.00 PAIKKA Vaasan Metsäveikkojen kolo, Kauppapuistikko 16, 65100 Vaasa läsnä Valtteri Karhu II-piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

v. 10.2.2015 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle

v. 10.2.2015 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle v. 10.2.2015 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle 2014 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle Suomen Partiolaiset - Finland Scouter Taitto: Tuomas Sauliala Kuvat: Joonas

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8.

EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8. t u l i EV O EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8.2011 Onko senioreilla oikeus kieltäytyä atk:n käytöstä?

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot