VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2012"

Transkriptio

1 VETOLAINEN Korson Vedon tiedotuslehti 2/2012

2 2 VETOLAINEN 2/2012 Puheenjohtajan palsta Tämän kauden aluksi olemme saaneet tietoja kotikaupunkimme talouskuurista. Järjestöille on tiedotettu avustuksien leikkaamisesta muutamalla prosenttiyksiköllä ja samalla on ilmoitettu, että vielä ei kosketa tilojen käyttömaksuihin. Tämä tieto ei varmaankaan kaada yhtään urheiluseuraa, mutta supistuksia toiminnassa tai maksujen korotuksia se jo aiheuttaa. Samalla on kuitenkin liikuntaväelle kerrottu, että lähivuosina leikkaukset jatkuvat ja käyttömaksuihin tulee korotuksia kiihtyvällä tahdilla. Tämä nostaa vääjäämättä liikunta- ja urheiluharrastuksen hintaa. Liikuntapaikkojen lisärakentamista esimerkiksi ns. Elmon alueelle ei ole lähitulevaisuudessa luvassa eikä muuallekaan, joten salivuorojen puute tärkeimpään harrastusaikaan eli arki-iltoina tulee jatkumaan. Mihin tämä kehitys johtaa? Mielestäni siihen, että tulevaisuudessa vain harvat pystyvät valitsemaan harrastuksekseen sisätiloja tai urheilukenttiä vaativia urheilulajeja. Kausimaksut tulevat nousemaan urheiluseuroissa ja äärimmillään hintataso voi nousta liikuntapalveluja tarjoavien liikeyritysten hintatasolle. Ja sen koen olevan aivan liian suuri valtaosalle väestöä. KoVen toiminta on tänä syksynä käynnistynyt aikaisempina vuosina tutuiksi tulleilla lajeilla ja lähes samassa laajuudessakin. Naisten harrasteliikunta jatkuu yhdellä ryhmällä Leppäkorven koululla. Painitoiminta jatkuu nassikoiden ja painikoulun ryhmillä. Lentopalloilijat ovat aloittaneet miesten, naisten sekä junioreiden sarjoissa. Miesten liigajoukkue aloittaa kahdeksannen kauden Mestaruusliigassa. Miesten kakkosjoukkue on mukana ykkössarjassa. Joukkueiden välillä tehdään tiivistä yhteistyötä ja useat pelaajat kakkosjoukkueesta saavat tilaisuuksia kokeilla mahdollisuuksiaan liigassa. Joukkueiden valmennus on vakaissa käsissä. Jouko Lindberg jatkaa liigajoukkueen valmentajana ja Ari Kärkkäinen ja Hannu Seppänen ykkössarjalaisten kanssa. Uudeksi jaoston vetäjäksi on lupautunut Rauno Vallin. Liigajoukkueen pelaajissa on tapahtunut melko paljon vaihdoksia. Toni Kankaanpään lähtö Sveitsiin jätti varmasti suurimman aukon, mutta nyt on sitten nuorisolla Niklaksen johdolla aika näyttää, että miesten mittoihin on kasvettu. Vahvistuksia on haettu myös ulkomailta. Meris Merisaar jatkaa keskitorjujana ja liberona on aloitellut Kroatian maajoukkuemies Sven Sarcevic. Ensimmäisissä peleissä joukkue on aloittanut pirteällä ilmeellä. Uskon tämän jatkuvan läpi kauden ja siitä johtuen Lumosta tulee vaikea paikka siellä vieraileville joukkueille. Tueksi tarvitaan uskolliset ja äänekkäät kannattajat. Tervetuloa kannustamaan KoVea! Urheilullista syksyä kaikille! Ari Koskenoja Puheenjohtaja VETOLAINEN Julkaisija: Urheiluseura Korson Veto ry Vetolaista on julkaistu vuodesta 1991 Päätoimittaja: Ari Koskenoja Painos: kpl Taitto: ARTESA Studio Kansikuva ja liigajoukkueen kuvat: Aki Joensuu Painopaikka: Satakunnan Painotuote Oy Johtokunta Korson Veto ry:n johtokunta ja jaostot 2012 Puheenjohtaja: Ari Koskenoja Varapuheenjohtaja: Hannu Himanen Sihteeri: Esa Silventoinen Jäsenet: Mika Kuutti Laura Toivanen Jaostot Liigajaosto, miesten edustuslentopallo: Jaostonvetäjä Rauno Vallin Taustaryhmän puheenjohtaja Ari Koskenoja M1 joukku eenjohtaja Esa Parviainen M2 yhteyshenkilö Ari Kärkkäinen , M35 ja M40 yhteyshenkilö Matti Kauppila Tiedotus Jaana Laurila TopNice-jaosto, naisten edustuslentopallo: Jaostonvetäjä Esa Silventoinen N1 joukkueenjohtaja Esa Silventoinen Lentopallojaosto: Jaostonvetäjä Esa Silventoinen D-tytöt yhteyshenkilö Johanna Nissinen D-pojat yhteyshenkilö Sirkka Havas C-tytöt yhteyshenkilö Saana Kulluvaara A-pojat yhteyshenkilö Rauno Vallin Naiset N2 yhteyshenkilö Tiina Herttuainen Naiset N3 yhteyshenkilö Satu Turunen Viking Line Cup yhteyshenkilö Christian Danielsson Viking Line Cup sekajoukkue Lars Boman Kuntolentopallo Kari Roininen Biitsiryhmä Timo Herranen Lentopallokoulu Klaus Henriksson Harrasteliikuntajaosto: Suvi Hautajoki Kerhojaosto: Jouko Lindberg

3 VETOLAINEN 2/ Korson Vedon harrasteliikunta on perinteisesti tarjonnut edullisesti monipuolista ja tehokasta liikkumista naisille. Leppäkorven koulun liikuntasalissa alkoi syyskuun alusta zumba-kiinteytystunti maanantaisin. Tunti koostuu lämmittelystä ja tanssillisesta Zumba-osiosta (30 min) sekä tehokkaasta lihaskuntoosiosta ja loppuvenyttelystä. Samaa Harrasteliikunta sarjaa tehdään useampia kertoja, jotta liikkeet tulevat tutuksi. Aloitamme aina kevyesti ja lisäämme tahtia pikkuhiljaa, joten tunnit sopivat sekä aloittelijoille että kokeneemmillekin jumppaajille. Tänä syksynä ohjaajina toimivat Taru Ålander ja Aida Yavari. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Osallistumismaksu on koko vuodelta kevääseen asti vain 55 + Korson Vedon jäsenmaksu kaudelta Lisätiedot ja ilmoittautumiset: tai Tule mukaan liikkumaan! Leppäkorven koulun liikuntasalissa ZUMBA-kiinteytys maanantaisin klo Paini hakee valmentajia Paini Korson Vedon painitoiminnassa on käynnissä uudistumisvaihe. Tässä vaiheessa tarvitsemme innostunutta painivalmentajaa, joka on halukas kasvattamaan seuraavan menestyksellisen ikäluokan. Asiassa pyydetään olemaan yhteydessä seuran puheenjohtajaan. Vedon nassikkapaini opettaa esikoulusta alaluokille oleville lapsille temppuliikuntaa ja painin alkeita. Harjoitus on leikinomaista ja tavoitteena on oppia kehon ja mielen hallintaa sekä antaa lapsille positiivinen tapa purkaa energiaa ja liikkua. Ryhmää vetää Tuomas Kilpiniemi. Nassikkaryhmän jälkeen seuraa painikoulu, joka on tarkoitettu jo hieman vanhemmille ja edistyneille lapsille ja varhaisteini-ikäisille. Tavoitteena on oppia painin tekniikkaa ja käydä kokeilemassa taitoja aloittelijoiden kisoissa. Ryhmän vetäjänä on Jarkko Happonen. Varsinaista kilpavalmennusryhmää Vedolla ei tällä hetkellä ole. Miehille Vedolla on tarjolla kuntopainiryhmä. Ryhmän tavoitteena on ylläpitää kuntoa ja kerrata painin tekniikoita. Mukaan sopii vielä. Ryhmää kutsuu kokoon Antoni. Korson Veto onnittelee Elias Kuosmasta! Elias Kuosmanen voitti alle 17-vuotiaden Euroopan mestaruuden alle 85 kiloisten sarjassa heinäkuussa Puolassa Katowicessa. Kauan hän ei ehtinyt lepäillä sillä kuukauden päässä olivat MM-kisat Azerbaidzanin Bakussa, jossa hän puolusti viimevuoden Unkarin MM-kisojen voittoaan. Nyt kotiin tuomisina oli mahtava MM-pronssi! Kiitos Elias että huipensit painivuoden. Elias aloitti painiuransa Korson Vedossa ja edustaa nyt Järvenpään Voimailijoita. Onnittelut myös valmentajille Marko Yli- Hannukselalle ja Aki Tarinolle sekä taustajoukoille Painiryhmien harjoitusajat Lumon painisalissa Nassikkapaini lauantai klo Lisätietoja Tuomas Kilpiniemi, puh Painikoulu lauantai klo keskiviikko klo Lisätietoja Jarkko Happonen, , jarkko. Kuntopaini maanantai klo keskiviikko klo Lisätietoja Anttoni,

4 4 VETOLAINEN 2/2012 Lentopallo N1-joukkue kausi Kauden päätteeksi selvi- simme puolivälieriin saakka 2- sarjassa. Uusien valmentajien ja osittain myös uudistuneen joukkueen olisi luullut olevan tyytyväisiä saavutukseen mutta hetikohta viimeisen vihellyksen jälkeen alkoi kuulua ensimmäisiä ääniä jotka kuvastivat pettymystä. Joukkueella oli tahto mennä pidemmälle mutta siihen eivät viime kaudella eväät riittäneet. Pelaajilta kerätyn palautteen ja valmentajien oman pohdinnan tuloksena aloittelimme toukokuun puolivälissä kesäharjoittelun. Erinäisistä syistä (mm. kesätyöt, matkat, kielikurssit) johtuen osallistujien määrä ei ollut suuren suuri mutta paikalla olleet varmasti saivat potkua lisää jalkoihin. Punttisalilla toisten kanssa opeteltiin oikeita nostotekniikoita ja osalle laitettiin kiekkojakin tankoon kokeiltavaksi. Kesän aikana oli pientä epävarmuutta tulevan joukkueen kokoonpanosta. Tiedossa oli hyvissä ajoin, että joukkueeseen tarvitaan ehdottomasti toinen passari ja parille muullekin pelipaikalle on tarvetta täydennykseen Onneksi pelaajat olivat omatoimisia tässä(kin) asiassa ja virittelivät verkkoja vesille. Nyt syyskuuta mentäessä on kalat katsottu verkoista ja melko lupaavalta näyttää. Toinen passari, libero, yypee ja hakkuri. Joka paikalle kilpailua NAM! Tähän vielä omat vanhat pelaajat jotka kesän aikana treenasivat hyvällä sykkeellä ja ne joilla ei harjoittelu aivan suunnitellulla tavalla toteutunut ovat valmiina taistelemaan pelipaikastaan. Joukkue on tehnyt muutamat talkoot selvitäkseen alkavan kauden maksuista. Ympäristötekona olimme lajittelemassa muovia, juuri päättyneissä Vantaalla pelatuissa EM-karsinnoissa pelaajia oli mm. lipunmyyjinä ja KoVen liigajoukkueen peleissäkin näitä pirteitä naisia ja tyttöjä tulemme näkemään talkoopuuhissa. Joukkueen monitaituri Esa kuitenkin pitää langat hyvin käsissään ja huolehtii, että kerätyt eurot ja sentit eivät valu Kankkulan kaivoon. Oman suuren haasteensa aiheuttaa lokakuussa alkava Korson koulun liikuntasalin remontti joka suunnitelman mukaan kestää maaliskuulle asti. Lievästi sanottuna kummastuttaa miksi sali pitää remontoida silloin kun sillä on aamusta iltaan käyttöä eikä silloin kun sali on kesälomien aikana tyhjillään? KoVen junnuilta ja naisjoukkueelta menivät kaikki salivuorot alta. Nyt ollaan kovasti yritetty kartoittaa vapaita vuoroja mutta niitä ei tunnu löytyvän kun kaikki vuorot on jaettu hakijoille. Ei auta enempää valitella niillä mennään mitä saadaan järjestettyä ja loppu sovelletaan. Joukkueessa ovat mukana: Elisa Hasu, Kia Helminen, Ada Holm, Jonna Huhtamäki, Nea Kivekäs, Mari Kivilahti, Pia Laaksonen, Ilona Laasonen, Janette Lauren, Jaana Laurila, Jenni Päivinen, Miia Ropponen, Outi Silventoinen, Heidi Suomi, Laura Toivanen, Satu Tynkkynen. Penkin päässä ja tilastoissa Kai Tuulari, Jorma Korhonen ja Johanna Nissinen. Managerina Esa Silventoinen. D-tyttöjen kausi päätettiin hymyissä suin Turun Power Cupiin Lähtöpäivä oli torstai 7.6. ja matkaan oli tarkoitus lähteä koko junnukoven konkkaronkka yhtämatkaa kellon lyödessä kahdeksan aamulla, MUTTA otimme likkojen kanssa varaslähdön, ja näin matka voi alkaa. Liikenteeseen lähdimme kahdella autolla. Sinin isovanhemmat ottivat pienet ja pippuriset Sinin ja Niinan, ja täynnä asiaa Safiran matkaansa suureen matkailuautoonsa ja minä nappasin jääneen satsin, Riikan ja Helmin paita ja peppu, ja jo minua pidemmän pikkusiskoni Saran, paholaisen punaiseen Saabiini. Pelkääjän paikkaa piti Nea Kivekäs, joka lähti huoltajan pestiä täyttämään. Alisa matkusti Turkuun omilla kyydeillään. Majoittauduimme Samppalinnan koululle, josta oli matkaa Kupittaan pelikentille vajaat kolme kilometriä. Kun tuunatut Power Cup-paidat olivat päällä ja passit kaulassa, suunnistimme yhdessä kentille. Ensimmäinen peli vietiin kolmanteen erään Alajärven Ankkurin kanssa, mutta hävisimme sen niukasti pistein Päivän toinen ja viimeinen peli taisteltiin Liperin Taimea vastaan, jonka veimme myös kolmanteen erään Liperin voittaessa ensimmäisen erän. Kolmannen voitimme reilusti Voittoon on aina mukavampi lopettaa. Perjantaina 8.6. pelejä oli runsaat neljä kappaletta ja saldona kaksi voitettua. Eivät kaksi hävittyäkään peliä kaukana voitosta olleet. Hyvän päivän päätteeksi minun oli ilo tarjota kaikille jädet, koska sijoituimme seitsemän joukkueen lohkossamme kolmansiksi. Pelien keskivaiheilla tytöt pääsivät jopa Turun Sanomien netti-tv:n kautta lähettämään terveiset Korsoon! Ohessa linkki kyseiseen videoon: tstv?id= &type=recordvideo Lauantain 9.6. jatkosarjaan lähdettiin pelaamaan sijoista Koko päivän jatkunut vesisade ei Korson Vedon D-tyttöjä häirinnyt, sillä vaikka päivän saldoksi jäi kaksi voitettua peliä kolmesta, jokainen antoi oman panoksensa ja koko ajan pelattiin voitosta, ja sen näki likkojen pelaamisesta (ja vaatteista)! Tavoitteena oli sijoittua parhaimpana kyseisessä lohkossa, ja näin teimme. Olimme hyvän pelaamisen jälkeen yhdeksänsiä. Sunnuntaina loppusarjassa päästiin pelaamaan sijoista selvemmän taivaan alla. Ensimmäinen erä Suomussalmen Palloseuraa vastaan vietiin rähinällä, armoa antamatta, loppuun asti pistein Suomussalmi heräsi toiseen erään ja vei sen Kolmannesta erästä syntyikin taistelu, jonka Korson Veto hävisi niukasti Hienosti pelattu ottelu silti! Hävitty ottelu tarkoitti sitä, että pelaisimme sijoista 35 36, mikä oli jo sinänsä hirmu hyvä saavutus. Nyt joukkueeseemme kuuluu tällä kaudella: Tomi Havas, Antti Kalo, Jere Ojala, Arttu Tiihonen, Jetro Nummi ja Kalle Sirèn. Tulevalla kaudella pelaamme ensimmäistä kertaa D-poikien sarjassa.turnaukset alkavat piakkoin ja ensimmäi-nen peli pelataan Joukkueemme odottaa innolla tulevia turnauksia pitkän pelitauon jälkeen. Tavoitteena on näin aluksi saada muutamia minua ainakin tyydytti lopullinen sijoitus, sillä se on todiste taas siitä, miten tytöt ovat kehittyneet. Kiitokset tytöille hyvästä turnauksesta! Power Cup Turku 2012 kokoonpano: Alisa Holm, Helmi Kokko, Niina Nissinen, Riikka Nieminen, Safira Rytkönen, Sara Kulluvaara, Sini Taatila ja huoltaja Nea Kivekäs. Uuteen kauteen lähdetään C-ikäisinä Kove D-pojat Kesäloma tuli ja meni nopeasti. Kesätauon jälkeen muutama pelaaja päätti jättää lentopallon hyvän kauden jälkeen. Voimat eivät silti tainneet enää riittää koko turnauksen viimeiseen otteluun. Turpaan tuli tylysti, vaikka ajoittain pistimme hanttiin pahasti! Likkojen sijoitus tänä vuonna oli 36., mikä oli viime vuoden jumbosijaan verrattuna HUIKEA parannus, sillä tänä vuonna samassa sarjassa oli liki 100 joukkuetta! Tämä oli ensimmäinen Powerini valmentajana tyttöjen kanssa ja voin sanoa, että pelivoittoja ja tietysti, että pysyy iloinen ja hauska peli mieli :) Joukkueeseemme kaipaisi vahvistukseksi iloisia ja pirteitä pelaajia. Syysterkuin valmentajat Tiina Widkopp ja Sikke Havas Joukkueenjohtaja Timo Havas Uusi kausi, uudet kujeet. Edellinen kausi päätettiin hymyissä suin, ja tuleva kausi aloitetaan samoin. Joukkoomme olemme saaneet uusia harjoittelijoita, joita Johanna Nissinen koutsaa joukkueeseen sisään. Lisäksi kahden harjoitusvuoron lisäksi pidämme kerran viikossa myös fysiikkaharjoitukset. Syyskausi pyhitetään täysin harjoittelemiselle, koska uutta asiaa tulee varsin paljon sen lisäksi, että verkko nousee, iso pelipallo, kenttä kasvaa ja pelaajamäärä sen sisällä. Vasta keväällä lähdemme sarjaan näyttämään mitä olemme oppineet, kera uusien peliasujen, sillä vanhat teltat joutaa vihdoinkin roskiin! Joukkue jatkaa lähestulkoon samalla ringillä: Alisa Holm, Helmi Kokko, Niina Nissinen, Riikka Nieminen, Safira Rytkönen, Sara Kulluvaara, Sini Taatila, Alexandra Raitaneva ja Kristel Mesikäpp. Uusina innokkaina tulokkaina harjoittelurinkiin liittyivät Noora Ristolainen ja Piritta Heinunen. Katsotaan mitä syyskausi tuo tullessaan. Terveiset Kulluvaaran Saanalta!

5 2/2012 VETOLAINEN 5 Lentopallo B-tytöt liigavalmentajan johdolla Turun Power Cupissa Turun Power Cupiin 2012 B-tytöt lähtivät liigavalmentaja Jouko Lindbergin luotsaamana. Pelaajia oli yhteensä seitsemän, joista kolme olivat ensimmäistä kertaa Powerissa. Alkuun pelissä näkyikin uuden tilanteen ja valmentajan tuoma jännitys ja pelirytmi oli joukkueelta ajoittain melko pahasti hukassa. Ensimmäisen pelin ykköserän jälkeen tavoitteena oli tuplata edelliserän pisteet; toisessa erässä pitäisi saada vähintään 12 pistettä. Joukkue ylsi juuri ja juuri tavoitteeseensa ja seuraavassa pelissä rytmi alkoikin jo löytyä. Ensimmäinen voittoerä tuli päivän toisessa pelissä, ja vaikka pelin kolmas erä menikin vastustajalle, niin meille jäi hyvä fiilis ensimmäisestä poweripäivästä. Fiilistä nostatti vielä entisestään Joken meille ostamat paidat, jotka oli luvattu, jos ensimmäisenä päivänä saldoa peleistä kertyy vähintään yksi voittoerä. Illalla vietettiin vapaa-aikaa ja valmistauduttiin seuraavan päivän peleihin. Perjantaina peleissä alkoi näkyä jo ajoittain hyvääkin suorittamista ja voitimme yhden pelin puhtaasti 2-0. Joken hyvät neuvot auttoivat meitä pelaamaan hyvää peliä ja saamaan pelikuvioita pikkuhiljaa selviksi. Vaikka perjantaina käteen jäikin kaksi 0-2 häviötä ja yksi 2-0 voitto, ei joukkue silti lannistunut. Pidimme hyvää meininkiä yllä ja lauantaina alkoi ahkera yrittäminen ja hyvät suoritukset, niin joukkueena kuin yksilöinäkin, tuottaa tulosta kylmästä ja sateisesta säästä huolimatta. Kolmannesta päivästä tilille kertyi kolme voittoa ja yksi häviö, josta onnistuimme kuitenkin puristamaan itsellemme yhden erän. Nyt peli luisti pääsääntöisesti niin kuin pitikin ja Jokkekin oli tyytyväinen. Jes! Sunnuntaina, viimeisenä aamuna alkoi väsymys jo näkyä vähän jokaisessa. Kaikki olivat väsyneitä kolmen päivän rankasta turnauksesta, mutta vielä pitäisi yhdeksi päiväksi energiat löytää. Joukkue aamupalalle ja kentille. Heti aamusta tytöillä oli tuomarointi, mutta sen jälkeen turnauksen kahteen viimeiseen peliin piti pistää viimeisetkin tsempit. Päivä sujuikin ihan hyvin, saldoa tuli yksi 2-0 voitto ja yksi 1-2 tappio. Lopullinen sijoitus 27. kaiken kaikkiaan 37 joukkueesta. Pelien jälkeen menimme syömään, ja sitten kotimatkalle. Kaiken kaikkiaan Power Cup sujui erittäin hyvin, iso kiitos siitä kuuluu Joken kokenut luotsaus auttoi tyttöjä saamaan pelirytmistä kiinni powerivalmentajallemme Jouko Lindbergille. Kiitos kaikkien B-tyttöjen puolesta! HeKi Powerissa pelasivat: Clara Ellenberg, Ida Pelttari, Pinja Huuskonen, Anniliina Saarinen, Ada Holm, Salla Nordlund ja Kia Helminen. Valmentajana Jouko Lindberg. Korson suurin eläkeläisjärjestö, virkeä vanhus, Korson Eläkkeensaajat ry Korson Eläkkeensaajat ovat tehneet yhteistyötä eri järjestöjen kanssa ja tästä on esimerkki myös kun urheiluseura Korson Veto päästi taas eläkkeensaajat palstoilleen, kiitos puheenjohtaja Ari Koskenojalle. Monelle ikäihmiselle viikon kohokohta on keskiviikkokerho ja siitä odotetaan. Korson Eläkkeensaajat kokoontuvat joka keskiviikko kerhotapaamiseen Korson nuorisotilaan, Korsontie 2, kello 11.00, mutta heti kymmenen jälkeen alkaa reippaita ikäihmisiä kokoontua uusittuihin Nuorisotiloihin. Kerhoon mennään tapaamaan ihmisiä ja nauttimaan yhdessäolosta ja kahvista, jonka pääemäntä apureineen on taikonut nautittavaksi. Sitä paitsi on hyvä saapua ajoissa, jotta saa kunnon paikat istua. Sali tulee olemaan täysi, se tiedetään, osallistujia kerhoissa on ollut Kerhoissa välitetään, ketään ei jätetä yksin. Ikäihmisten karmein ongelma, yksinäisyys halutaan voittaa. Korsossa toimii lauluryhmä, boccia-, ja rivitanssi kerho ja on myös käsityötä ja jumppaa. Eläkeläiskerhot järjestävät retkiä ja tutustumiskäyntejä. Vieraillaan museoissa ja käydään yhdessä teatterissa tai kylpylöissä. Mennään porukalla jopa ulkomaille. Kuka väittää, että ikäihmiset ovat passiiviväestöä! Kerhotapaaminen alkaa yleensä yhteislaululla. Usein vierailijaksi on kutsuttu joku asiantuntija. Puhutaan terveydestä, sosiaalisista kysymyksistä, jumpataan, eikä yhteiskunnallisia vaikuttajiakaan vierasteta. Eläkeläiset haluavat tietää ja elää ajassa. Sille kerhot antavat tilan. Kerhotoiminnan tärkein asia on yhdessäolo. Ihmiset pääsevät ainakin kerran viikossa pois kotinurkista tapaamaan toisiaan. Siksi kerhoon niin innolla ja runsaslukuisasti tullaan. Eläkkeensaajat osallistuvat myös aktiivisesti kuntavaaleihin ja korsolaiset demariehdokkaat tulevat esittäytymään Korson Eläkkeensaajien jäsenmäärä on kerhotapaamiseen klo nyt 188 ja viikkokerhoissa on yleensä ainakin puolet jäsenistä paikalla. Sitä paitsi useimmat osallistuvat kerhojen harrastuspiireihin. Missä muussa yhdistystoiminnassa on osanotto näin runsasta? Joulumyyjäiset ovat taas Korsotalolla ja pöydät notkuvat Korson Eläkkeensaajat ry Kaikki uudet tulokkaat ovat tervetulleita ja paikalla voi liittyä jäseneksi. Lisätietoja saat: puheenjohtaja Jouko Koskinen korso.elakkeensaajat.fi sihteeri Sirkka Luoma

6 6 VETOLAINEN 2/2012 Miesten mestaruusliiga Nro 2 Lassi Nurminen Keskitorjuja Synt. vuosi 1994 Pituus 196 cm Nro 3 Petteri Laurila Passari Synt. vuosi 1973 Pituus 187 cm Nro 5 Meris Merisaar Keskitorjuja Synt. vuosi 1984 Pituus 195 cm Nro 6 Jyrki Nurminen Yleispelaaja Synt. vuosi 1988 Pituus 194 cm Nro 7 Niklas Seppänen Yleispelaaja Synt. vuosi 1993 Pituus 193 cm Nro 8 Teppo Pulkkinen Yleispelaaja Synt. vuosi 1986 Pituus 193 cm Nro 9 Karl Külaots Hakkuri Synt. vuosi 1993 Pituus 199 cm Nro 10 Pekka Piippo Keskitorjuja Synt. vuosi 1983 Pituus 200 cm Nro 11 Pasi Kuosmanen Yleispelaaja/Hakkuri Synt. vuosi 1989 Pituus 190 cm Nro 12 Niko Kärkkäinen Yleispelaaja Synt. vuosi 1994 Pituus 195 cm Nro 14 Sven Šarčević Libero Synt. vuosi 1990 Pituus 180 cm Nro 16 Joel Laakso Passari Synt. vuosi 1994 Pituus 180cm

7 VETOLAINEN 2/ Miesten mestaruusliiga Nro 17 Antti Vallin Hakkuri Synt. vuosi 1994 Pituus 205 cm Nro 18 joel Juurinen Passari Synt. vuosi 1994 Pituus 188 Jouko Lindberg Päävalmentaja Esa Parviainen Joukkueenjohtaja Hannu Kankaanpää Joukkueenjohtaja Juhani Savolainen Ottelujärjestelyt/huolto Markku Mäkinen Manageri Juha Haikonen Lihashuolto Kausikortit ja lipunmyynti Risto Lindberg Huoltaja Joni Himanen Tilastot Ottelukohtaiset liput Kotiottelupaikkojen lippukassalla tai ennakkomyynnissä osoitteessa Lippujen hinnat runkosarjassa: Aikuiset 12 Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, lisenssipelaajat 8 Alle 12 v lapset pääsevät katsomoon ilmaiseksi Kausikortit Aikuiset 150 Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, lisenssipelaajat 120 Kausikortin voi ostaa ottelupaikan lippukassalta tai tilata osoitteesta: tai puh Kausikortti kattaa kauden kaikki ottelut!

8 8 VETOLAINEN 2/2012 Miesten mestaruusliiga Vuosi 2 jälkeen sarjanousun Lähtötilanne tälle, tällä kertaa toiselle perättäiselle, miesten lentopallon Mestaruusliigakaudelle on lähes viime kauden kaltainen. Osin parempi, osin haastavampi. Jatkopeleihin pääsy (= kahdeksan parhaan joukkoon) on tavoitteenamme haastava, mutta ihan mahdollinen. Liigapaikka tälle kaudelle varmistui viime keväänä jo hyvissä ajoin. Tätä emme kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan eri yhteyksissä ole kyenneet hyödyntämään ja esim. joukkueen kokoon saaminen on ollut lähes yhtä hankalaa ja venynyt lähes yhtä pitkään kuin viime kaudella. Nyt ovat syinä olleet muutamien pelurien vahva panostus biitsille (Piippo, Nurminen J. ja Pulkkinen) sekä, aiemmista hiukan poiketen, maajoukkuetapahtumat (Seppänen, Külaots nuorten EM-kisat, Sven Šarčević miesten EM-karsinnat), joiden vuoksi nämä em. pelurit ovat vasta syyskuun puolella tulleet mukaan harjoitteluun. Olemme kuitenkin pari-kolme viikkoa edellä viime kauteen verrattuna, jolloin liigaa oli jo pari viikkoa pelattu ennen kuin viimeiset ns. ydinpelaajat liittyivät ryhmään. Nyt viimeinen ns. välttämätön palanen seitsikkoon saatiin paikalle kun uusi liberomme, Sven Sarcevic, saapui Kroatiasta Suomen kamaralle. Viime kauden seitsikon pelaajista jatkavat Petsku Laurila, Meris Merisaar ja Nikke Seppänen. Muita jatkavia pelaajia ovat Pasi Kuosmanen, Peku Piippo ja Tepi Pulkkinen. Niemelän Jussi kuntouttaa kesällä operoitua nilkkaansa ja oli mukana ensimmäisissä lajitreeneissä syyskuun puolivälissä. Hänen tilannettaan katsotaan tarkemmin, kun on varmaa, että nilkka harjoittelun ja pelaamisen kestää. Muuttuneen rosterin vuoksi joka paikan höylämme ainakin aloittavat kauden, Kuosmanen hakkurina ja Piippo sentterinä. Viime kauden seitsikosta poissa ovat Haapasalon Tuomas, jonka kovin motivaatio kohdistuu tällä hetkellä opiskelu- ym. siviili asioihin sekä Toni Kankaanpää, joka heinäkuussa päätti tarttua sveitsiläisseuran ammattilaistarjoukseen, ja vei mukanaan aimo satsin johtajuutta ja pelillistä potentiaalia. Uskon kuitenkin, ainakin pelillisesti, Niken nyt alkavalla kaudella täyttävän nämä saappaat hyvin. Muita riveistämme viime kauteen nähden pois jääneitä ovat Kai Liukkonen (siirtyi valmennushommiin), Pasi Tiermas (siirtyi MuurLen riveihin), Mauri Kurppa (siirtyi Kokkolan Tiikereihin) sekä Jussi Kaattari, joka päätti panostaa työelämään. Uusina pelaajina ryhmään ovat astuneet 18-v hakkuri Karl Külaots (Kuortane), ja 21-vuotiaat yleispelaaja Jyrki Nurminen (Etta) sekä libero Sven Sarcevic (CRO). Tulevalla kaudella 1-sarjassa pelaavan M2-joukkueemme puolen tusinaa nuorta lupaavaa peluria ovat harjoitelleet erittäin aktiivisesti jo alkukesästä alkaen ja kaventaneet entisestään rakoa ns. liigapelaajiin. Tulevalla kaudella osa näistä nuorista tulee myös entistä enemmän, farmi- ja kehityspelaajasopimusten myötä, esiintymään liigakentillä. Etenkin Nurmisen Lassin odotan näyttävän, että hän haluaa ottaa. pelipaikan liigaseitsikossa itselleen. Rane Vallin, Ade Kärkkäinen ja Hannu Seppänen ovat hiljalleen koulimassa KoVeen uusia huipputason pelimiehiä. Joukkueena valmistava kausi on siis oikeastaan vasta aluillaan. Kiinni harjoitteluun päästiin kuitenkin jo syyskuun aikana ja pari treenipeliäkin saatiin pelattua. Tepin (sormi), Kuokan (nenä) ja Kärkkäisen Nikon (nilkka) vammat sekä pienet syysflunssat ovat olleet hiukan hidasteina harjoittelussa. Tahti liigassa oli heti alkuun varsin kiivas, alkaen viidellä ottelulla yhdeksän päivän aikana. Aloitimme tuplavierasottelulla pohjoisessa Suomessa. Team Lakkapään vieraana Rovaniemellä osaltamme hiukan rohkeammin kuin viimeksi ja heti perään Ettaa vastaan Oulussa nähtiin jo ihan oikeata taistelua voitosta ja avauspiste oli tuolta reissulta tuomisina kotiin. Kotiotteluavaus, pari päivää edellisten jälkeen, Loimua vastaan sen sijaan ei ihan putkeen mennyt. Parin päivän päästä ollut viikonloppu Savossa ja ottelut Saimaa Volleyta ja Pielaveden Sampoa vastaan tuottivat yhden pisteen. Toinen kotiottelu Pohjois- Karjalan Liiga-Rientoa vastaan tuotti sitten ensimmäisen täyden pistepotin. Myös seurajohto ja talkooväki ovat ollut koko syyskuun ajan varsin lujilla. Miesten EM-karsintaturnausjärjestelyt, liigan avaustohinat, haasteet ottelujärjestelyissä (esim. viime hetkillä tulleet ohjelmamuutokset), luvattoman lyhyellä varoitusajalla tulleet tiedot URHO TV-pelien aiheuttamista muutoksista etc. ovat asettaneet taustajoukoille haasteita. Heille kaikille toivon voimaa, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä korvaamattoman arvokkaissa tehtävissään toiminnan pyörittämiseksi Vauhti on siis kova ja kynnet on terävinä pidettävä, mikäli haluaa mukana pysyä. Tervetuloa Lumon lauteille Jokke Korson Vedon mestaruusliigan runkosarjan ottelut Kotiottelut PVM KLO OTTELU PELIPAIKKA Ke KoVe - Loimu Lumo Ma KoVe - Liiga-Riento Lumo, TV-ottelu Su KoVe - Muuramen Lentopallo Lumo Ke KoVe - Hurrikaani Loimaa Lumo Ti KoVe - Team Lakkapää Lumo La KoVe - Kokkolan Tiikerit Lumo Su KoVe - Saimaa Volley Lumo Su KoVe - Pielaveden Sampo Lumo Ke :00 KoVe - Lentopalloseura Etta Lumo La :00 KoVe - Isku-Volley Lumo Ke :30 KoVe - Vammalan Lentopallo Lumo Ke :30 KoVe - Hurrikaani Loimaa Lumo Su KoVe - Liiga-Riento Lumo Su :30 KoVe - Vammalan Lentopallo Lumo, TV-ottelu Ke :30 KoVe - Team Lakkapää Lumo Vierasottelut PVM KLO OTTELU PELIPAIKKA La Team Lakkapää - KoVe Lapin Urheiluopisto Su :30 Lentopalloseura ETTA - KoVe Oulun Urheilutalo La Saimaa Volley - KoVe Varkauden Liikuntatalo Su Pielaveden Sampo - KoVe Pielaveden liikuntahalli La Tampereen Isku-Volley - KoVe Pyynikin Urheiluhalli La Vammalan Lentopallo - KoVe VexVe Areena La Raision Loimu - KoVe Kerttulan liikuntahalli Su Liiga-Riento - KoVe Joensuun Urheilutalo Su Muuramen Lentopallo - KoVe Muuramen Kulttuurikeskus La Hurrikaani Loimaa - KoVe Loimaan Liikuntahalli Su Kokkolan Tiikerit - KoVe Hollihaan Liikuntahalli Ke Isku-Volley - KoVe Pyynikin Urheiluhalli Su Lentopalloseura ETTA - KoVe Oulun Urheilutalo La Muuramen Lentopallo - KoVe Muuramen Kulttuurikeskus La Saimaa Volley - KoVe Varkauden Liikuntatalo

9 2/2012 VETOLAINEN 9 Miesten 1-sarja Korson Veto 2 nuorella joukkueella 1-sarjaan KoVe 2: Takarivissä vasemmalla valmentaja Hannu Seppänen, Marko Määttänen, Benjami Montonen, Antti Vallin, Lassi Nurminen, Niko Kärkkäinen, Pettrei Helander ja Kaupo Tamm. Eturivissä vasemmalta Petri Parviainen, Joel Laakso, riveistä poistunut Pasi Tiermas, Joel Juurinen ja Miro Määttänen. Korson Vedon liigaporukan farmina toimiva nuori 2-joukkue lähtee miesten 1-sarjan ensimmäiselle kaudelleen nöyränä muttei nöyristellen. Joukkue on parissa vuodessa noussut 3-sarjan jälkijoukoista kohti parrasvaloja 1-sarjaan. Joukkueen runko koostuu vuonna 1994 syntyneistä A-junioreista, joukkueessa on vain kaksi ennen 90-lukua syntynyttä pelaajaa. Keski-ikä on vain 19,73 vuotta ja keskipituus peräti 191,64 cm. Joukkue harjoittelee ahkerasti Hannu 2-joukkueen kokoonpano PELAAJA Petri Parviainen Lassi Nurminen Petteri Helander Kaupo Tamm Marko Määttänen Miro Määttänen Benjami Montonen Niko Kärkkäinen Joel Laakso Antti Vallin Joel Juurinen Hannu Seppänen Ari Kärkkäinen Rauno Vallin nakaan ehdi kyllästyä kauden aikana. 2-joukkueen 1-sarjan avaus on sujunut erinomaisesti, kaksi ottelua takana ja täydet pisteet voittosarakkeessa. Sarjanousija Vantaan Lentopallo poistui kotikentältään 0-3 hävinneenä ja Mäntän Valo hävisi kotikentällään myös 1-3. KoVe 2 pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Lumossa heti KoVe-Muurame liigaottelun jälkeen , vastaan asettuu kovasti vahvistunut Mikkelin Passarit. Runkosarjan otteluohjelma SYNT. PIT netti kovan liberonsa, kun Pasi Tiermas siirtyi MuurLen liigajoukkueen vahvuuteen. Liberon hommia on nyt kierrätetty joukkueen yleispelaajien kesken, erikoismiehen puuttuessa jokainen liberon tontilla oleva pelaaja pääsee harjoittelemaan nosto- ja puolustustaitojaan. Hieman ongelmia joukkue kohtaa liigaotteluiden, Ajunioriturnausten ja 1-sarjaotteluiden päällekkäisyyksien vuoksi. Tekemisen puutteeseen nuoret miehet eivät ai- Seppäsen, Ari Kärkkäisen ja Rauno Vallinin johdolla. Osa joukkueesta käy myös säännöllisesti liigajoukkueen harjoituksissa, pelaajista noin puolet on mukana liigaringissä farmi- ja kehityspelaajasopimusten kautta. Ennen sarjan alkua 2-joukkue osallistui rohkeasti Kuopion syysturnauksen liigajoukkueiden sarjaan. Tappiota tuli, mutta myös hyviä suorituksia ja erittäin arvokasta kokemusta. Kuopion turnauksen jälkeen joukkue me Valmentaja Valmentaja Joukkueenjohtaja ROOLI YP KT KT YP YP YP KT YP P H P PVM OTTELU PELIPAIKKA Su :00 KLO VanLe 1 - KoVe 2 Myyrmäen Urheilutalo Su :00 Mäntän Valo - KoVe 2 Koulukeskus, Mänttä Su :30 KoVe 2 - Passarit Lumon liikuntahalli La :30 KoVe 2 - Akaa-Volley Helsingin Urheilutalo To :30 Parma - KoVe 2 Lietohalli La :00 TKT - KoVe 2 Hervannan vapaa-aikakeskus Su :30 KoVe 2 - VanLe 1 Helsingin Urheilutalo La :30 KoVe 2 - TKT Pasilan Urheiluhalli La :00 EnPy - KoVe 2 Enonkosken liikuntatalo Su :00 Passarit - KoVe 2 Rantakeidas, Mikkeli Su :30 KoVe 2 - Parma Helsingin Urheilutalo To :00 KoVe 2 - EnPy Pasilan Urheiluhalli La :00 Akaa-Volley - KoVe 2 Palloilusali, Viiala Su :30 KoVe 2 - Valo Lumon liikuntahalli

10 10 VETOLAINEN Beach volley Pekka Piippo ja Jyrki Nurminen biitsin Suomen mestareiksi 2/2012 Yksi unelma on täyttynyt, SM-kultaa kaulassa Pekka Piippo ja Jyrki Nurminen ovat pelanneet kaksi kautta beach volleyta BMW Pro Tourilla ja menestys on ollut huikeaa. Jo ensimmäisenä kesänä pari pelasi itsensä SM-finaaliin ja tuolloin kesän päätteeksi he saivat hopeamitalit kaulaan. Tänä kesänä mitali kirkastui kullaksi, vaikka pari ei ottanut ainuttakaan osakilpailuvoittoa Pro Tourilta. Pekka Piippo tosin pääsi maistamaan osakilpailuvoiton tunnelmia Anssi Hakalan kanssa Lahden osakilpailussa, kun Jyrki Nurminen oli edustamassa Suomea EM-kisoissa Hollannin Assenissa. Ennen biitsikautta Piippo uusi sopimuksensa Korson Vetoon ja jo tuolloin hän kommentoi lehdistötiedotteessa, että biitsissä tavoitteena on Suomen mestaruus ja kehittyminen kohti kansainvälistä tasoa. Jyrki Nurmisen sopimus Koven kanssa vahvistettiin syyskuun alussa. Sopimuksen syntymiseen vaikutti myönteisesti biitsitallin perustaminen. Pari Piippo / Nurmisen työnjako on selkeä biitsikentällä. Piippo torjuu ja Nurminen puolustaa. Kesän turnauksissa Pekka Piipon torjunnat ja Jyrki Nurmisen uhrautuva puolustuspeli lannistivat vastustajia. Etenkin finaalipelissä pari nosti tasoaan loppua kohti ja voitti SM-kullan huikealla pelillä Helsingin Rautatientorilla elokuussa. Viime vuoden Suomen mestarit Timo Haavisto / Toni Vahela joutuivat tyytymään hopeaan kolmanteen erään venyneessä finaalissa. Piippo teki lähes 10 torjuntapistettä ja SM-kulta voitettiin erin 2-1 (18-21, 21-19, 15-8). Jo välierissä kaatui finaaliturnauksen ennakkosuosikkipari Anssi Hakala / Pekka Seppänen 2-1 (21-17, 23-25, 15-11). - SM-kulta oli tavoite, lievä yllätys ja loistava kruunu tälle kaudelle. Kansainväliset kentät ovat kuitenkin ehdottomasti ensi kesän tavoitteena ja tähtäimenä, kertoo voittajapari Kiilassa. Oululaiskaksikkoa auttaa asuminen lähempänä biitsihallia, vaikka talvi pelataankin lentopalloa. Kove kukitti beach volleyn SM-mestarit ensimmäisessä sarjapelissään keskiviikkona Lumossa. Kuvat: Aki Joensuu Pekka Piippo oli SM-Pro tourin paras torjuja

11 VETOLAINEN 2/ Kalmuurin viikkokisat 2012 Beach volley Korson Veto on järjestänyt jo vuodesta 2004 lähtien kaikille avoimet biitsin viikkokisat torstaisin Kalmuurin kentällä. Miehiä on vuosittain ollut mukana peluria, naisia on ollut hieman vähemmän. Kaikkiaan yli 40 miestä ja 25 naista on vuosien mittaan osallistunut kisoihin. Kesä 2012 ei jäänyt mieleen kaikkein aurinkoisimpana. Silti biitsareille sää oli suotuisa, yhtenäkään torstaina ei kastuttu. Miesten finaaleissa Christian Danielsson pystyi toisena pelaajana uusimaan mestaruutensa, kaikkiaan mestaruus oli Rissen kolmas, edelliset 2008 ja Joni Himanen on samaan pystynyt 2009 ja Naisten puolella Ritva Mustonen voitti nyt ansaitusti ensimmäisen mestaruutensa. Hän oli lähellä mestaruutta myös 2011, mutta turvallisen tuntuinen johto katosi silloin viimeisessä pelissä ja Ritu hyytyi pronssille, nyt Ritu kasvatti eroa muihin loppuun saakka. Muut tytöt kisasivat tasapäin muista sijoista, toinen sija meni jakoon Ellun ja Annen kesken ja Heidi jäi heistä pisteen päähän King of the beach 1.Christian Danielsson 2.Petteri Herranen 3.Ari Nousiainen 4.Timo Herranen Miesten finalistit 2012: Vasemmalta Rauno Nousiainen, Timo Herranen, Jari Kinnunen ja Ari Nousiainen Queen of the beach 1. Ritva Mustonen 2. Elina Ohra-aho 2. Anne Kettunen 4. Heidi Tapaninen King of beach 1.Christian Danielsson 2.Juha Kärkkäinen 3.Matti Nieminen Queen of beach 1.Sanna Kaitajärvi 2.Anna Louhivuori 3. Ritva Mustonen Vasemmalta Juha Kärkkäinen, Timo Herranen, Matti Nieminen ja Harri Konttinen Petteri Herranen, Christian Danielsson, Matti Nieminen ja Sami Herranen VIKING LINE CUP Korson Veto järjestää Viking Line Cupin Sarjat miehet naiset seka Lisätietoja: vikinglinecup.sporttisaitti.com/etelan-viking-linecup/ Naisten finalistit: Ritva Mustonen, Elina Ohra-aho, Anne Kettunen ja Heidi Tapaninen

12 12 VETOLAINEN 2/2012 Jäte palaa energiaksi Vantaan Energia on luotettava ja vastuullinen ympäristösertifioitu yritys. ORGANISATION CERTIFIED BY Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä kierrätykseen kelpaamattomasta sekajätteestä ympäristöä ja luonnonvaroja säästäen. Jätevoimala valmistuu vuonna TERHI STEVANDER 27v, Terveydenhoitaja Kansanedustajan avustaja Kahden lapsen äiti. - Liikunta lisää hyvinvointia - Jokaisella tulee olla tasa- arvoinen asema osallistua liikuntaan Liikunta on sijoitus! Kunnallisvaalit Ennakkoäänestys Muistathan äänestää! 34 Maksaja: Yhdistyksen nimi

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT , Oulu Raision, välierien ottelut 1. ottelu: LA 27.3. klo 18:00 Oulu 2. ottelu: SU 28.3. klo 18:00 Oulu 3. ottelu: KE 31.3. klo 18:30 Raisio/Turku

Lisätiedot

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2011

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2011 VETOLAINEN Korson Vedon tiedotuslehti 2/2011 2 VETOLAINEN 2/2011 Puheenjohtajan palsta Mennyt kesä toi suuria haasteita Korson Vedon toimintaan. Toukokuussa saimme lentopallon Mestaruusliigalta pyynnön

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA Joukkue Kanadaa vastaan 31.5.-1.6.2014 (numero, nimi, ikä, pituus, maaottelumäärä, mones kausi Maailmanliigassa, seura) (Maajoukkueen sivut:

Lisätiedot

Kausijulkaisu 2012 2013

Kausijulkaisu 2012 2013 Kausijulkaisu 2012 2013 www.etta.fi Puheenjohtajan tervehdys Suomen Lentopalloliiton strategiassa kerrotaan seuraavaa: Lentopalloliitto tekee eettisesti kestävää nuorisotyötä, saavuttaa pysyvää menestystä

Lisätiedot

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE EM-KARSINNAT 2012 TRIKALA, KREIKKA Lehdistötilaisuus 3.9.2012 / Kisakallio, Lohja EM-karsinnat 2012 Kaksi karsintaturnausta: Trikalassa 6.-8.9. (Kreikka) ja Vantaalla 14.-16.9.

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

lentopallon mestaruusliigaa lauantaina 30.1.2016 kello 17.00 Lapin Urheiluopistolla

lentopallon mestaruusliigaa lauantaina 30.1.2016 kello 17.00 Lapin Urheiluopistolla lentopallon mestaruusliigaa vs lauantaina 30.1.2016 kello 17.00 Lapin Urheiluopistolla UUSI RAV4 HYBRID. KÄÄNTEENTEKEVÄÄ VOIMAA. RAV4 HYBRID POWER 197 hv tehoa + CO 2 115 g/km + Automaatti Koeaja uusi

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys 2 Puheenjohtajan tervehdys Korson Vedon 78. toimintavuosi on käynnistynyt. Seuran vuosikokous päätti elokuussa toimintasuunnitelmasta, joka asetti toimintaan tavoitteita, joita nyt toteutetaan. Huippulentopallon

Lisätiedot

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2013

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2013 VETOLAINEN Korson Vedon tiedotuslehti 2/2013 2 VETOLAINEN 2/2013 Puheenjohtajan palsta Korson Vedon 80. toimintakausi on saatu lämpimän kesän jälkeen käyntiin. Vuosikokous elokuun lopulla valitsi seuralle

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Puheenjohtajan terveiset

Puheenjohtajan terveiset 2 Puheenjohtajan terveiset Korson Veto ry on perustettu vuonna 1934. Tällä kaudella keväällä 2014 urheiluseuramme täyttää kunnioitettavat 80 vuotta. Keväällä tulemme pitämään juhlat tuon merkkipaalun kunniaksi.

Lisätiedot

Pieksämäen palloilukausi 2009-2010

Pieksämäen palloilukausi 2009-2010 Pieksämäen palloilukausi 2009-2010 Syyskuu la 26.09. 17:00 PiPS Kajastus OP-areena II div. JÄÄKIEKKO Lokakuu la 03.10. 17:00 IPK PiPS Iisalmi II div. JÄÄKIEKKO la 03.10. 17:00 Saimaa Volley Liiga Riento

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys 2 Puheenjohtajan tervehdys Tämän kauden merkittävin muutos viime kauteen, on miesten lentopallon edustusjoukkueen pelaaminen Mestaruusliigassa. Sarjaan päästiin mukaan jälki-ilmoittautuneena. Salon Piivolleyn

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 3/2014

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 3/2014 Korson Vedon tiedotuslehti 3/2014 2 3/2014 Puheenjohtajan palsta Syksy on edennyt jo varsin pitkälle ja Korson Vedon toiminta on päässyt tämän syksyn osalta hyvin käyntiin. Erityisen mukavaa on seurata

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Beach volleyn SM-mitalistit 1988 2015

Beach volleyn SM-mitalistit 1988 2015 Beach volleyn SM-mitalistit 1988 2015 Naiset 2015 1. Riikka Lehtonen/Taru Lahti 2. Essi Hasu/Anniina Parkkinen 3. Ida Sinisalo/Niina Ahtiainen 2014 1. Minna Sikiö/Maria Tuominen 2. Niina Ahtiainen/Ida

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015 jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla RAISU LUMOUS RY XXIV KYLPYLAVOLLEY 201 5 OHJELMA JA AIKATAULUT 16.1. PEKJANTAI

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

KaVe-tyttöjen peli Powerin D-tyttöjen sarjassa oli mukavaa katseltavaa valmentajan silmille.

KaVe-tyttöjen peli Powerin D-tyttöjen sarjassa oli mukavaa katseltavaa valmentajan silmille. D-tytöillä ilonen meininki Oulun Powerissa! KaVe-tyttöjen peli Powerin D-tyttöjen sarjassa oli mukavaa katseltavaa valmentajan silmille. KaVe 1 pelasi koko nelipäiväisen turnauksen ajan hyvällä asenteella,

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf HARRASTELENTOP._2015-16_taulukko_2.11.-15.pdf tiistaina 4.8.2015 pelattiin Parkanon pesäpallon

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2 päivitetty 9.11.10 KALANNIN KOULU Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 SALI 1 SALI 2 MA UPK P-01 / Timo Veijanen p. 041 440 0346 16.00-17.30 UPK P-01 / Timo Veijanen

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXVIII MESTO TURNAUS Tampereella 21. 22.4.2012 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti

Lisätiedot

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULOA! Tämä on lopullinen otteluohjelma. 30. - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 42

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA 1.8.2010 SEKAPARISARJA

KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA 1.8.2010 SEKAPARISARJA KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA.8.00 SEKAPARISARJA JOUKKUEET (Lohko ) VE VEP HEP ERO Palyerit (Leena Vähäsarja/Kari Kirstinä) A 0 0 0 0 Kirsi Hattara/Antti Mattila B 0 0 0 0 Kati Lempiäinen/Aleksi Korpela

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti

Lisätiedot

päivitetty 18.3.11 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

päivitetty 18.3.11 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2 päivitetty 18.3.11 KALANNIN KOULU Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 SALI 1 SALI 2 MA UPK P-01 / Timo Veijanen p. 041 440 0346 16.00-17.30 UPK P-01 / Timo Veijanen

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5. 28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

A-Volley ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

A-Volley ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 A-Volley ry 1 YLEISTÄ Vuosi 2008 sujui hyvin, vaikka laadukkaan toiminnan kustannukset ovatkin jatkuvassa nousussa ja talous näin joutunut kovalle koetukselle. Harrastaminen ja kilpaileminen on ollut vilkasta

Lisätiedot

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2015

VETOLAINEN. Korson Vedon tiedotuslehti 2/2015 Korson Vedon tiedotuslehti 2/2015 2 2/2015 Puheenjohtajan palsta KoVen 82. toimintavuosi on alkanut kiireisenä. On tuntunut siltä, että kaikki asiat valmistuvat myöhässä, vaikka kokemustakin löytyy jo

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut:

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut: VEIKKAUSLIIGA Jalkapallon Veikkausliigassa on kuuma kausi menossa ja Suomen mestaruuden voi syksyllä pokata mikä joukkue tahansa. Alkukauden aikana on nähty huikeita suorituksia tulevaisuuden supertähdiltä,

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

Valmentajarekisteri 2015

Valmentajarekisteri 2015 Valmentajarekisteri 2015 Tilastossa ovat kaikki valmentajat, jotka toimivat päävalmentajina kaudella 2015-16 miesten tai naisten Mestaruusliigassa sekä Suomen A-maajoukkueissa. Jos seuran nimen perässä

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2011-2012 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Vantaan Jalkapalloseura

Vantaan Jalkapalloseura Vantaan Jalkapalloseura 2008-syntyneiden joukkueiden perustaminen Vantaan Jalkapalloseura ry - Vantaalainen Jalkapalloseura - N. 1500 lisenssipelaajaa - Suomen yksi suurimmista jalkapalloseuroista - Oma

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Tervetuloa seuraamaan n toimintaa! Lentopalloseura on oululainen urheiluseura, joka on perustettu 15.3.1990. n perustivat Oulun NMKY, Oulun Kisko ja Oulunsalon Vasama. Seurojen

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot