Kankaanpään kaupunki URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS 8706

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kankaanpään kaupunki URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS 8706"

Transkriptio

1 HANKESUUNNITELMASELOSTUS 7351 Kankaanpään kaupunki URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS

2 7351/HANKESUUNNITELMASELOSTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN HANKE NRO 8706 SISÄLLYSLUETTELO: 1. HANKKEEN ESITTELY HISTORIAA JA AIEMMIN TEHDYT KORJAUKSET RAKENNUSPAIKKA RAHOITUS HANKKEEN TOTEUTTAMISEN TARPEELLISUUS TOIMINNAN KEHITYS Nykytilanne Tuleva kehitys TARPEELLISUUS HANKESUUNNITELMAN TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TOTEUTTAMISAJANKOHTA JA AIKATAULU KUSTANNUSARVIO Liitteet: Kustannusarvio Piirustukset: Hankesuunnitelmavaiheen suunnitelmakartta, 1:500 ja 1: Aluetaito Oy

3 2 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS HANKENRO Hankkeen esittely 1.1 Historiaa ja aiemmin tehdyt korjaukset Kankaanpään kaupungin yleisurheilukenttä sijaitsee kaupungin keskustassa Kankaanpään liikuntakeskuksen yhteydessä. Alue on Kankaanpään kaupungin omistuksessa ja merkitty ajantasaisessa asemakaavassa urheilualueeksi kaavamerkinnällä UI. Urheilukenttä on rakennettu 1970-luvun alussa (Suunnittelukeskus, ) ja kenttä on perusparannettu 1980-luvun puolivälissä 1982 (Tekninen keskus) laaditun suunnitelman mukaisesti. Tällöin kenttä on muutettu 8 juoksurataiseksi, pohjarakennetta on parannettu routimisen vuoksi kentän routivalta osalta ja kentän päällyste on uusittu kestopäällysteiseksi (avoin asfaltti AAB mm ja Novotan WS 12 mm) Rakennuspaikka 1.3. Rahoitus Urheilukentän maaperä rakennekerrosten alapuolella koostuu vaihtelevan paksuisista, routivista savisista siltti-, silttikerrostumista ja routimattomista hiekkakerrostumista. Pohjavedenpinta on 1984 keväällä kentän nurkkiin asennetuissa pohjavesiputkissa ollut tasovälillä +91, ,5 (N43). Pohjavedenpinta on ollut korkeimmillaan kentän kaakkoisosassa ja luoteiskulmassa ja laskenut pohjoiseen ja koilliseen mentäessä. Vuonna 1964 tehdyn pohjatutkimuksen mukaan pohjavesi on ollut tasovälillä +91, ,3. Juoksuradan maanpinta on 1984 ennen peruskorjausta tehdyissä mittauksissa ollut noin +92, ,9 (N43). Keväällä 2016 asennetuissa, kenttää lähimpänä olevissa pohjaveden havaintoputkissa pohjaveden pinta on tasolla (N2000). Samanaikaisesti tehdyissä kairauksissa on maaperän havaittu olevan silttistä hiekkaa. Nykyisen urheilukentän korkeusasema on keskimäärin tasolla (N2000). Urheilukenttä on kartoitettu ja pintavaaittu huhtikuussa 2016 suunnittelun pohjaksi. Alueella tehdään vielä lisää maaperätutkimuksia kevään 2016 aikana. Kankaanpään kaupunki on varannut talousarvioon vuodelle ja taloussuunnitelmaan vuodelle

4 3 2. HANKKEEN TOTEUTTAMISEN TARPEELLISUUS 2.1. Toiminnan kehitys Nykytilanne Nykytilanteessa kentän juoksuratojen ja suorituspaikkojen kestopäällyste (Novotan WS 12) on huonokuntoinen ja elinkaarensa päässä. Pinnoitteessa esiintyy runsaasti halkeamia ja päällyste murenee. Päällysteen halkeamat ovat paikoin niin pahoja, että ne aiheuttavat käyttäjille loukkaantumisvaaran. Kentän alapuolinen pohjamaa on routivaa ja paikoin kentällä voi esiintyä myös routimisesta aiheutuneita vaurioita. Pahimmat vauriot ovat kentän mutkissa ja korkeus- ja seiväshypyn suoritusalueella. Keskikentän luonnon nurmi on siirtonurmikko ja paikoin huonokuntoinen. Kentän kuivatus ei toimi asianmukaisesti: kentän kallistukset ovat riittämättömät, pintavesikourut ovat huonokuntoiset. Keskikenttä on salaojitettu hiekkapystysalaojilla ja 50 mm salaojaputkilla. Keskikentän kuivatus toimii riittävän hyvin, eikä salaojituksen uusimistarvetta keskikentän osalta ole. Kentän sadevesiviemäröinti, johon salaojavedet johdetaan pitää uusia. Kentän kuivatusvesien kokooja- ja purkuviemäriputkien sijainti ja kunto tulee kartoittaa ja sadevesikaivoja tulee tehdä lisää tarpeen edellyttämä määrä. Kentän salaojitusjärjestelmän kuivatusvedet puretaan painovoimaisesti Kruununojaan. Kuivatusvesien purku ei toimi suunnitellusti, vaan ajoittain esiintyy padotusta Kruunuojan vedenpinnan nousun seurauksena. Kuivatusvesien purku tulee korjata joko järjestämällä pumppaus Kruunuojaan tai vedet tulee johtaa Jämintien hulevesiviemäriin. Juoksuradan alapuoliset betoniviemärit kentän pohjoispäässä tulee purkaa. Kentällä on 460 hengelle mitoitettu katettu katsomo, jonka alapuolella on varastotiloja. Katsomoa ympäröivä maanpinta on päällystetty betonilaatoituksella, joka on epätasainen ja epäsiisti. Katsomorakenteet ovat istuinosia ja portaita lukuun ottamatta pääosin kunnossa. Teräsbetonirakenteisen katsomon istuinlaudat ovat kuluneet. Portaiden puisten astinlautojen kunto on tarkistettava ja uusittava tai korvattava uudella porrasrakenteella. Katsomorakenteiden osalta tulee tarkistaa myös kaiteiden ja muiden putoamissuojien kunto ja mitoitukset nykyvaatimusten mukaisiksi. Kuuluttamosta on huono näkyvyys kentälle.

5 4 Moukarinheittopaikka sijaitsee nykyisin Pohjanlinnan koulun harjoituskentällä noin 200 m etäisyydellä urheilukentästä kaakkoon. Nykytilanteessa moukarinheitto- ja harjoituskentän toiminnot haittaavat toisiaan. Moukarinheitolle rakennetaan uusi, erillinen suorituspaikka urheilukentän yhteyteen, alustavasti urheilukentän ja harjoituskenttien väliselle metsäkaistaleelle. Varusteet moukarinheittolajia (kehys ja verkko) varten on hankittu ennakkoon odottamaan asennusta. Urheilukentän verkkoaitaa jatketaan siten, että moukarinheittopaikka jää aidan sisäpuolelle. Urheilukentän varusteet ovat huonokuntoisia ja uusimisen tarpeessa. Urheilukentän urheilija-/vaihtopelaajakatokset (2 kpl) ovat huonokuntoiset. Kentän huollossa käytettävien työkaluille, laitteille ja koneille tarvitaan varastokatos. Kentän tekniset järjestelmät ovat vanhentuneita ja/tai elinkaarensa päässä Tuleva kehitys Keväisin urheiluseurat anovat kenttävuorot käyttöönsä kevät-ja syyskausiksi. Yleisurheilukenttää käyttävät urheiluseurat säännöllisesti. Kankaanpään ala-ja yläasteelle varataan kouluvuorot. Lisäksi Porin Prikaati/Niinisalon varuskunta, päiväkodit ja kaupungin eri yhdistykset varaavat vuoroja. Kenttä toimii myös erilaisten tapahtumien keskuspaikkana. Yleisurheilukentän käyttövuoroihin on varattu myös vapaavuoroajat kuntalaisten käyttöön. Yleisurheilukentällä on vielä voitu järjestää piiri-ja aluetason kilpailuja, mutta toivottuja SM-tason kilpailuja ei ole enää voitu toteuttaa vuosiin. Kentän kunto on tällä hetkellä elinkaarensa päässä ja osaltaan jo vaarallinen käyttää. Kentän kunnosta on myös tullut paljon valituksia vuosien saatossa. Kentän käyttäjämääriä on vaikea tilastoida, mutta viitaten käyttäjäryhmiin ja määriin käyttöaste on kova. Kevät- ja syyskaudella 2015 järjestetyt kilpailut ja turnaukset: 14.4 Seurakilpailut 21.4 Seurakilpailut 19.5 Seurakilpailut 26.5 Aluekilpailu 21.7 Games Sisulisähuipentuma 1.9 Syysaluekilpailu Lisäksi miesten jalkapallojoukkueen sarjapelejä on ollut 10 kpl ja junioriturnauksia 5 kpl, joissa joukkueita neljästä seurasta. Liikuntakeskuksen peruskorjaus- ja laajennussuunnittelu on käynnissä erillisenä hankkeena ja alustavan aikataulun mukaan rakennustyöt toteutetaan vaiheittain Urheilukentän urheilijoiden puku- ja pesutilat sekä toimitsijoiden tilat sijaitsevat liikun-

6 5 takeskuksen tiloissa. Urheilukentän paikoitukseen käytetään yhteisiä pysäköintialueita liikuntakeskuksen ja jäähallin kanssa. Jäähallin paikoitustiloihin on suunniteltu tehtäväksi muutoksia Liikuntakeskuksen peruskorjaushankkeen toteutukseen liittyen. Lisäksi käytettävissä olevaa paikoitustilaa on läheisen Pohjalinnan koulun ja pääkirjaston tonteilla. Urheilukenttä ei nykykunnossaan ole innostava urheilun ja liikunnan harrastamiseen. Käyttäjämäärät kasvaisivat oleellisesti, mikäli urheilukenttä päätetään peruskorjata Tarpeellisuus Urheilu kenttä ei nykykunnossa vastaa nykyajan haasteeseen saada kaiken ikäiset ja kuntoiset ihmiset liikkumaan enemmän. Liikunnalla saavutetaan tutkittuja hyötyjä eri elämänalueilla. Kunta haluaa tarjota asukkailleen mahdollisuuksia saavuttaa näitä hyötyjä. Kunnostettu kenttä olisi sellainen mahdollisuus ja siksi tarpeellinen. Alueen urheiluseuratoiminta tarvitsee kenttää, että toiminta on ylipäätään mahdollista. 3. HANKESUUNNITELMAN TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Suunnitellaan kansallisen liiton / kansainvälisen IAAF toiminnalliset ja laatuvaatimukset täyttävä urheilukenttä. Suunnittelussa huomioidaan urheilijoiden, toimitsijoiden, katselijoiden ja huoltohenkilöstön turvallisuus. Urheilukentällä on oltava hyvä toiminnallisuus, kentän käytön monipuolisuus ja kentän huollettavuuden helppous. Huomioidaan esteettömyys; vammaisurheilu ja liikuntarajoitteiset katsojat. Nykyiset rakenteet, varustelu ja tekniset järjestelmät hyödynnetään siltä osin kuin uusimistarvetta ei ole. Urheilukentän päämitat (R=35,00 m, A=89,10 m) ja ratamäärät säilytetään. Vanhat suorituspaikat puretaan, uudelleen käytettävät laitteet ja välineet otetaan talteen. Urheilukentän rakenteet: Juoksuratojen ja suorituspaikkojen rakenteet uusitaan ja poistetaan haitallinen routiminen routaeristämällä Jalkapallokentän nurmetus uusitaan käyttämällä siirtonurmea Kentän kuivatus uusitaan, pl. jalkapallokenttä. Käytetään kannellista linjakuivatuskourua. Kuivatusputket uusitaan ja kentän alla olevat vanhat betoniputket poistetaan. Juoksuratojen ja suorituspaikkojen peruskuivatus uusitaan Pituushyppylaatikon juoksuratojen sivustalle hiekankeruulaatikot Pituushyppy toteutetaan 5,8 metriä leveällä hyppylaatikolla, jolloin saadaan kaksi erillistä, yhtä aikaa hypättävää rataa samaan laatikkoon. Laatoitukset poistetaan ja korvataan asfaltilla pohjarakenteineen Aluetta ympäröivä aita uusitaan ja aidattua aluetta laajennetaan

7 6 Juoksuradan reunalle suunnitellaan putkijohdekaide Heittopäätyyn suunnitellaan tekonurmipäällystys (pl. suorituspaikat) Vesiesteen paikka siirtyy, vanhaa ei kannata hyödyntää Takasuoran eteläpäähän suunnitellaan seiväshyppypaikka jalkapallonurmen kasteluvesipumppu ja kastelusuuttimet putkineen uusitaan Kentän pohjoispäähän suunnitellaan kevyt varastokatos, murskepohjainen Kentän itäpuolelle harjoituskentän yhteyteen suunnitellaan uusi moukarinheittoalue, joka toimii lisäksi harjoituskenttänä, pinta-ala noin 9500 m2. Moukarin- ja kiekonheiton heittoalusta toteutetaan 3 x 5 laattana, jonka takaosassa on heittorinki. Laatta suunnitellaan lämmitettävänä. Kentän itäreunan penkkaa levennetään ja päälle tehdään hiihtolatu nurmipintaisena Suunnitellaan uusi kuuluttamo (koko 3 rapun leveyttä x paaluväli = 2,4 m x 4,8 m Kentän kuulantyöntöalueelle tarvitaan myös harjoittelua varten noin 3-4 metriä leveä nojareunuslankku. Alueen luoteiskulmaan kenttäalueen ulkopuolelle suunnitellaan kuulantyöntöalue harjoittelua ja lämmittelyä varten Tuloportilla sisäpuolella laajennetaan asfalttia Tuloportille varataan vesi + viemäri + sähkö pientä huoltorakennusta varten Katsomon istuimet ja porrasaskelmat uusitaan ja yleisilmettä kohennetaan. Käytetään komposiitista valmistettuja värillisiä materiaaleja. Sähkötekniset järjestelmät: Vuokrattavan tulostaulun kaapelointi Varastokatoksen sähköistys, johon sähkökeskus mistä otetaan sadetusjärjestelmän syöttö; automatiikka laitetoimittajalta Tuloportille tulevan huoltorakennuksen kaapeleiden suojaputket Äänentoisto kenttäalueelle Lähetysjärjestelmä Ajanottojärjestelmä Kamerajärjestelmät; maalikamera ja yleiskuvaus katsomoon sekä kentälle ilkivallan vuoksi (alastulopatjat) Maalikameralle kiinnitysjalka Tulospalvelua varten tarvittavat ATK jakamo ja RJ pisteet Vanhan keskuksen ja asennuksien uusinta katsomorakennuksessa Heittokehien lämmitykset Kameravalvonta Tällä hetkellä tulee sähkönsyötöt teatteriin eri paikasta kuin itse yleisurheilukentälle. Sähkönsyöttöpaikka tiedossa teatterin osalta mutta ei yleisurheilukentän osalta. Vanhat syötöt jäävät mahdollisesti pieneksi jolloin ne joudutaan uusimaan. Ehdotetaan kenttäalueelle oma liittymää ja katujakokaappia josta voi ottaa, yleisurheilukentän-, teatterin-, hiihtostadionin-, hiihtoladun- ja lumivaraston sähkönsyötöt. Tällöin koko alue tulee yhden mittauksen taakse.

8 7 Yleissuunnitteluvaiheessa päätetään ainakin tehtävät toimenpiteet, juoksuradan pinnoitteen laatu ja kuivatusjärjestelyjen päälinjat. 4. TOTEUTTAMISAJANKOHTA JA AIKATAULU Alustava toteutusaikataulu: mittaukset, maaperätutkimukset vko 13 / 16 hankesuunnitelma mennessä Yleissuunnitelma mennessä Rakentamissuunnitelma / urakkalaskenta-asiakirjat mennessä Urakkalaskenta mennessä Töiden aloitus alkaen Päällystys, pinnoitus ja viimeistelytyöt mennessä Moukarinheittopaikka / harjoituskentän laajennus toteutetaan vuoden 2016 loppuun mennessä kaupungin omana työnä. 5. KUSTANNUSARVIO. Hankkeen alustava kustannusarvio (alv 0 %). Eritelty kustannusarvio liitteenä. Hankkeelle haetaan Opetusministeriön liikuntapaikka-avustusta. Aluetaito Oy Juha Porre Martti Kaunismäki

HAKKARIN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS

HAKKARIN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS HAKKARIN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS 2018-2019 HANKESUUNNITELMA 17.10.2017 Lempäälän kunta Liikuntapalvelut Sisällys 1. Nykytilanteen kuvaus... 3 1.1 Nykytilanne... 3 1.2 Hakkarin urheilukentän käyttö...

Lisätiedot

MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS

MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA MYLLYPURON

Lisätiedot

RÄIKÄN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS

RÄIKÄN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS 1.3.2016 RÄIKÄN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS TYÖSELITYS 2 RAKENNUSKOHDE Rakennuskohde on Räikän urheilukentän peruskorjaus. Kohde sijaitsee Ylöjärven kaupungin Keijärven rannalla. Kenttä on rakennettu 1980

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI SAUVOSAAREN URHEILUPUISTON YLEISSUUNNITELMA

KEMIN KAUPUNKI SAUVOSAAREN URHEILUPUISTON YLEISSUUNNITELMA KEMIN KAUPUNKI SAUVOSAAREN URHEILUPUISTON YLEISSUUNNITELMA 1 Sauvosaaren urheilupuiston sijainti ja nykyiset toiminnot Suunnittelualue ja urheilupuiston nykyiset toiminnot: 1. Yleisurheilukenttä, 2. Jalkapallokenttä

Lisätiedot

SUOMEN URHEILULIITTO 31.1.2014 Kilpailu

SUOMEN URHEILULIITTO 31.1.2014 Kilpailu SUOMEN URHEILULIITTO 31.1.2014 Kilpailu STADION TASON KENTTÄVAATIMUKSET Kansainvälisten kilpailujen tason yleisurheilukenttä edellyttää seuraavaa vaatimustasoa: Yleistä Kaikkien suorituspaikkojen on täytettävä

Lisätiedot

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS kate 2.11.2016 71 liite 25 PROJEKT KUUBIS OÜ VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS ALUSTAVA Nietoinkuja 1, 03400 Vihti Arkkitehti: Projektinjohtaja: Katrin Männik Jarmo Nikland 07.10.2016 Tatari

Lisätiedot

LIITTEET: - LVIA-hankesuunnitelma ja kustannusarvio - SÄHKÖ-hankesuunnitelmaselostus - Sähkökustannusarvioyhteenveto - LVISA-hanke muut kustannukset

LIITTEET: - LVIA-hankesuunnitelma ja kustannusarvio - SÄHKÖ-hankesuunnitelmaselostus - Sähkökustannusarvioyhteenveto - LVISA-hanke muut kustannukset Tilayksikkö 3.5.2017 1/6 NIEMENMÄEN KALLIOSUOJA LVISA-PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA Lapinmäentie 1, Niemenmäentie 8 00350 Helsinki SISÄLLYSLUETTELO 1. YHTEENVETO HANKKEESTA 2. PERUSKORJAUKSEN TARPEELLISUUS

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 OULUNKYLÄN HUOLTORAKENNUKSEN KATON JA PIHAKANNEN PERUSPARANTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 OULUNKYLÄN HUOLTORAKENNUKSEN KATON JA PIHAKANNEN PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA OULUNKYLÄN LIIKUNTAPUISTON HUOLTORAKENNUKSEN KATON JA PIHAKANNEN PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinympäristövaliokunta 14 27.06.2017 Elinympäristövaliokunta 25 29.08.2017 Kaupunginhallitus 264 11.09.2017 Kaupunginhallitus 284 25.09.2017 Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/12.04.02/2017 Elymvali

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11294 SKOL jäsen LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS Lepsämäntie 01800 KLAUKKALA POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.12.2011 Liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia: - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002

Lisätiedot

Liperin kunta. Tohtorintien peruskorjaus plv Rakennussuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS

Liperin kunta. Tohtorintien peruskorjaus plv Rakennussuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS Rakennussuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS 14.06.2013 Sivu 2 / 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 3 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT... 3 4. MITOITUS... 4 5. LIITTYMINEN OLEVAAN TIEVERKKOON...

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT. HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011

SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT. HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011 SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS TARKASTUSVIRASTO KAUPUNGINMUSEO 2 1 YHTEENVETO 1.1

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7.

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7. Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka TONTIT K 6/-7..7 Maaperä Korttelialueella on tehty yleispiirteinen pohjatutkimus. Ympäröivillä katualueilla sijaitsee

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Perusopetus LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Vastuuhenkilö: Onni Heikkinen ja Seppo Vilén 1 000 euroa HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet

Lisätiedot

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1.

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS 26.1.2012 Ramboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0101197-5,

Lisätiedot

Ilvolankosken urheilukenttä, rakennussuunnitelman päivitys v. 2016

Ilvolankosken urheilukenttä, rakennussuunnitelman päivitys v. 2016 JUUAN KUNTA Ilvolankosken urheilukenttä, rakennussuunnitelman päivitys v. 2016 Työselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 373-P28835 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Työselostus 1 (11) Sisällysluettelo

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN TEKNINEN KESKUS Ritaportin liikenteen ja ympäristön yleissuunnittelu ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN 6.6.2008 Oulun kaupunki Tekninen keskus Ritaportin liikenteen ja ympäristön

Lisätiedot

ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen

ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen 28.2.2018 Sumipa Oy 1 YLEISTÄ Suunnitelma perustuu ranta-asemakaavan muutosehdotukseen 1.3.2018. Korttelit

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 RAKENNUSSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarvio 1 2 MITOITUS JA LIIKENTEELLINEN

Lisätiedot

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille Liikennevirasto Tieosasto Opastinsilta 12A 00521 HELSINKI TIESUUNNITELMAN 3.2.2017 Maantien 969 Nellimintien parantaminen, Inari Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

UIMASTADIONIN KATSOMON PERUSPARANTAMINEN

UIMASTADIONIN KATSOMON PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA UIMASTADIONIN KATSOMON PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO YHTEENVETO...

Lisätiedot

Olosuhteiden suuntaviivat & kuntayhteistyö. Mika Muukka / SUL Tallinna

Olosuhteiden suuntaviivat & kuntayhteistyö. Mika Muukka / SUL Tallinna Olosuhteiden suuntaviivat & kuntayhteistyö Mika Muukka / SUL Tallinna 28.9.2017 Yleisurheilun nykytilanne olosuhteissa 249 kestopäällystekenttää Stadiontasoiset kentät n. 15 kpl Murskekenttiä lukematon

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen Päätösehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 1 Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen PÄÄTÖSEHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI Maantiet: Tie ja paaluväli

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie

ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie TYÖSELITYS 3575 14.8.2012 ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 KULLAANMÄENTIE

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

Kaavin kunta. Katusuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS

Kaavin kunta. Katusuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS Kaavin kunta Katusuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS 30.06.2009 2/5 KAAVIN KUNTA KATUSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Lähtötiedot... 3 3. Suunnitellut perusratkaisut... 3 4. Mitoitus... 4 5.

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi. tekniset asiakirjat

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi. tekniset asiakirjat Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi Hakemus, hankesuunnitelma ja tekniset asiakirjat Jalkapallon olosuhdepäivät 6.11.2012 Krister Strandberg, Sixten Wackström 6.11.2012 1 Hakemus-,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SKEITTIPUISTON HANKESUUNNITELMA. HANKE 8760 Skeittipuisto KOHDE JA SIJAINTI

KANKAANPÄÄN SKEITTIPUISTON HANKESUUNNITELMA. HANKE 8760 Skeittipuisto KOHDE JA SIJAINTI 27.12.2018 KANKAANPÄÄN SKEITTIPUISTON HANKESUUNNITELMA HANKE 8760 Skeittipuisto KOHDE JA SIJAINTI Liikuntakeskus Jämintie 10, 38700 Kankaanpää TILAAJA Rakennuttaja / hankintayksikkö Tekninen keskus PL

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 3697 SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET 1 2. TUTKIMUSTULOKSET 1 2.1 Rakennuspaikka

Lisätiedot

Raportti KOEKUOPPATUTKIMUKSET JA POHJAVESIMITTAUKSET 2/2016

Raportti KOEKUOPPATUTKIMUKSET JA POHJAVESIMITTAUKSET 2/2016 1 (2) Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Geotekniikka 9.3.2016 Hämeenkylän koulu Raportti KOEKUOPPATUTKIMUKSET JA POHJAVESIMITTAUKSET 2/2016 1. Yleistä Vantaan geotekniikka

Lisätiedot

Yleisurheilukenttien jousto-ominaisuudet

Yleisurheilukenttien jousto-ominaisuudet Rakennustekniikan laitos Maa- ja pohjarakenteet. Tutkimusraportti. Tapani Jäniskangas Yleisurheilukenttien jousto-ominaisuudet Tampere 2008 Tampereen teknillinen yliopisto. Rakennustekniikan laitos. Maa-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ HANKESUUNNITELMA TALIN LIIKUNTAPUISTO TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ

HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ HANKESUUNNITELMA TALIN LIIKUNTAPUISTO TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ 0. JOHDANTO... 4 1. TOIMINNALLISET

Lisätiedot

Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai HARJOITUSKENTTÄ 1 A 10.00-12.00 6.6. KaMa 6.6. KaMa 6.6. KaMa 6.6. KaMa 6.6. KaMa KaMa KaMa 12.00-14.00..... 1.5. - KSL /Moukari 1.5. - KSL /Moukari 14.00-16.00 1.6. KaMa KaMa KaMa KaMa KaMa KaMa KaMa

Lisätiedot

ULKOLIIKUNTAPAIKKAINVESTOINTIEN YHTEENVETO 2016-2019 2016 2017 2018 2019 Kokonaisuus kohde toimenpiteet alustavat kustannusarviot 10.3.

ULKOLIIKUNTAPAIKKAINVESTOINTIEN YHTEENVETO 2016-2019 2016 2017 2018 2019 Kokonaisuus kohde toimenpiteet alustavat kustannusarviot 10.3. ULKOLIIKUNTAPAIKKAINVESTOINTIEN YHTEENVETO 2016-2019 2016 2017 2018 2019 Kokonaisuus kohde toimenpiteet alustavat kustannusarviot 10.3.20 Urheilupuiston liikuntakeskus ylähiekkakenttä ja vaikutusalue hulevesitutkimus

Lisätiedot

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE Vastaanottaja Iitin kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 27.11.2013 Viite 82144450 IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILUALUE Päivämäärä 27.11.2013 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka KUNTOARVIOISTA: A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kauhava; Pernaan koulu KUNTOARVIO Rakennukset ovat rakennusteknisiltä osiltaan tyydyttävässä sekä osin vain välttävässä kunnossa. Merkittävimmät kustannukset

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601 Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI

Lisätiedot

Sievin Kiiskilän uusjako salaojahanke vaihe 2

Sievin Kiiskilän uusjako salaojahanke vaihe 2 Tn:o 704541 Kunta : Sievi Hanke: Sievin Kiiskilän uusjako salaojahanke vaihe 2 Pinta-ala yhteensä 47,74 ha 4.7.2018 Kunta: Sievi Hanke: Sievin Kiiskilän uusjako salaojasuunnitelmat vaihe 2 Tn:o 704541

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Ampumaradat rakennemuutoksessa seminaari 8.3.2013 Helsinki Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Ilpo Piri Uudenmaan ELY keskus 1 Liikuntapaikoista: - Koko maassa n. 29.000 rakennettua liikuntapaikkaa

Lisätiedot

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019 Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA LAUTTASAAREN LIIKUNTAPUISTO, PERUSKORJAUS

HANKESUUNNITELMA LAUTTASAAREN LIIKUNTAPUISTO, PERUSKORJAUS HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA, HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA, YHTEENVETO... 3 1. LÄHTÖKOHTA... 4 2. HANKKEEN TOIMINNAN KUVAUS JA LAAJUUS...

Lisätiedot

Investointiohjelma 2014 2016

Investointiohjelma 2014 2016 2014..2016, tiet ja yleiset alueet, perustelut Investointiohjelma 2014 2016 6301 Kadut 1. Teollisuusalueen tiestön peruskorjaus Teollisuusalueen katuverkon parantamista jatketaan suunnitelmallisesti teknisen

Lisätiedot

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita.

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita. YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (5) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Syrjälän koulun lähiliikuntaalueen rakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE TYÖSELOSTUS 7693 Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7.8.2017 MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7693 SISÄLLYSLUETTELO 1. ESITYÖT... 3 1.1. Yleiset työselitykset... 3 1.2. Asetuksia ja määräyksiä... 3 2. KUIVATUSTYÖT...

Lisätiedot

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1 Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt

Lisätiedot

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma 1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

TURUN RAITIOTIE, yleissuunnitelma LIITE3 1.12.2014

TURUN RAITIOTIE, yleissuunnitelma LIITE3 1.12.2014 TURUN RAITIOTIE, yleissuunnitelma LIITE3 1.12.2014 SISÄLTÖ Raitiotien rakentamisen kustannusarvio Runosmäen raitiotiereitin kustannusarvio Varissuon raitiotiereitin kustannusarvio Skanssin raitiotiereitin

Lisätiedot

HÄMEVAARA. Lisäksi tal.tilaa m2/as. Rak.oik. as.tilaa k-m2. Kaava- Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite. merkintä HÄMEVAARA

HÄMEVAARA. Lisäksi tal.tilaa m2/as. Rak.oik. as.tilaa k-m2. Kaava- Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite. merkintä HÄMEVAARA HÄMEVAARA Kortteli Tontti Lähiosoite HÄMEVAARA Kaava- merkintä Pintaala m2 Rak.oik. as.tilaa k-m2 Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta 11040 1 Vieteritie 2 AO 485 120 30 78 000 11040 2 Vieteritie 4 AO

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus

Lisätiedot

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS LIITE 5 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto Yhdyskuntatekniikka 82120192/1 Itä-Immanen Vaihe 2 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS 03.10.2008

Lisätiedot

Oulainen, keskustan OYK päivitys

Oulainen, keskustan OYK päivitys OULAINEN Oulainen, keskustan OYK päivitys MAAPERÄSELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35178 MAAPERÄSELVITYS Ruonaniemi Jukka-Pekka Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 MAAPERÄKUVAUS... 1 3 RAKENNETTAVUUS...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.4.2016 Viite 1510026179 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS

Lisätiedot

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

Huoltotarkastus. Salaojat

Huoltotarkastus. Salaojat Huoltotarkastus Salaojat Huoltotarkastus salaojat 1 (5) AJANKOHTA 10.11.2017 KOHDE Yleistä Tilaaja FCG Suunnittelu ja tekniikka Osmontie 34, 00610 Helsinki Sami Heikkilä 044 7046288 sami.heikkila@fcg.fi

Lisätiedot

AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20. HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus

AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20. HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20 HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus 23.3.2012 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus...

Lisätiedot

- Maikkulan koulun kenttä osoitteessa Jatulikivenkatu (kentän koko 4000 m 2 )

- Maikkulan koulun kenttä osoitteessa Jatulikivenkatu (kentän koko 4000 m 2 ) LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO MAIKKULA MADEKOSKI KAAKKURI Jokaisen kentän yhteyteen on kirjattu liikuntapaikan lisäksi laatuluokka, lievealueet, pysäköintipaikat, ajoväylät yms. kunnossapidettävät alueet,

Lisätiedot

Lahden Golf 3.0 Peruskorjaus ja laajennus

Lahden Golf 3.0 Peruskorjaus ja laajennus Lahden Golf 3.0 Peruskorjaus ja laajennus Tilannekatsaus ja esittely kevätkokoukselle 11.04.2013 11.04.2013 Kevätkokous 2013 1 Lahden Golf 3.0 Taustat ja perusteet Kenttä on peruskorjausiässä. Kentällä

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Lisätiedot

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 173 20.05.2019 JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2930/58/2019 KH 20.05.2019 173 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje

Lisätiedot

Yleistä Seuracupin Tera-Sarjan Finaali järjestetään Tapio Rautavaaran kentällä (Hinttalankatu Nokia ) la Kilpailut alkavat klo 10:55

Yleistä Seuracupin Tera-Sarjan Finaali järjestetään Tapio Rautavaaran kentällä (Hinttalankatu Nokia ) la Kilpailut alkavat klo 10:55 KILPAILUINFO Yleistä Seuracupin Tera-Sarjan Finaali järjestetään Tapio Rautavaaran kentällä (Hinttalankatu 6 37120 Nokia ) la 1.9.2018. Kilpailut alkavat klo 10:55 Kisakanslia Kisakanslia sijaitsee Tapio

Lisätiedot

14341 Sivu- ja niskaojat

14341 Sivu- ja niskaojat InfraRYL, Päivitys 21.11.2017 / SHV 1 14341 Sivu- ja niskaojat Määrämittausohje 1434. 14341.1 Sivu- ja niskaojien materiaalit 14341.2 Sivu- ja niskaojien alusta 14341.3 Sivu- ja niskaojien tekeminen 14341.3.1

Lisätiedot

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

Kauhavan Monitoimihalli

Kauhavan Monitoimihalli Kauhavan Monitoimihalli Hankenumero 18597 Kauhavan Monitoimihalli Oy Sisällys Kauhavan Monitoimihalli Oy... 1 1. Toteuttajan nimi... 3 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus... 3 3. Yhteenveto hankkeesta... 3

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 18.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 1 Rakennushankkeen kuvaus:... 1 Suunnittelijat, asiantuntijat:... 1 2.

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

///TE / s eb. Tuotot Netto. /aukiolotuntl. Tuotot. Neuo. f Tuotot. / alue,/olue / hoidettu m2 4m' YhteensA. tolmiala: Slvlstyspalvelukeskus

///TE / s eb. Tuotot Netto. /aukiolotuntl. Tuotot. Neuo. f Tuotot. / alue,/olue / hoidettu m2 4m' YhteensA. tolmiala: Slvlstyspalvelukeskus ///TE / s eb tolmiala: Slvlstyspalvelukeskus Palvelu: Kulttuurlosasto/ Lllkunta,astuuhenkiltir Mattl Molander TP TP IA ra Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Saarijärven kaupunki Asiakirjatyyppi Viemäröinnin yleissuunnitelma Päivämäärä 13.07.2015 Viite 1510020093 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Röykän sairaala / Nummela Sanatorium

Röykän sairaala / Nummela Sanatorium Tilakeskus Röykän sairaala / Nummela Sanatorium Käytöstä poistetun sairaalarakennuksen kunnostaminen vastaanottokeskukseksi Hankenumero 8037276 Tilakeskus Sijainti Tilakeskus Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 9757 KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 31.3.2003 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09)

Lisätiedot

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen kokemukset Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2016

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE Työ nro 11271 3.9.215 RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 3396 PIRKKALA PUH 3-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 3-368 33

Lisätiedot

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: Kiinteistö Oy Federleynkatu 37 Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 5711 4.12.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA Kiinteistö

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA KIRKONKYLÄN LÄHILIIKUNTAPAIKAN YLEIS- SUUNNITELMA. Työ: E25389. Turku 5.12.2012

VIHDIN KUNTA KIRKONKYLÄN LÄHILIIKUNTAPAIKAN YLEIS- SUUNNITELMA. Työ: E25389. Turku 5.12.2012 VIHDIN KUNTA KIRKONKYLÄN LÄHILIIKUNTAPAIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Työ: E25389 Turku 5.12.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot