HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2014"

Transkriptio

1

2 1 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Kaupunginjohtajan katsaus Yleistietoa Hämeenlinnasta Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Yleinen kuntatalouden kehitys Kaupungin talous Kaupungin henkilöstö Arvio merkittävistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Ympäristötekijät Selonteko kaupungin sisäisen valvonnan järjestämisestä ja arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen Toiminnan rahoitus Rahoitusasema ja sen muutokset Kokonaistulot ja -menot Hämeenlinna-konsernin toiminta ja talous Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Konsernin toiminnan ohjaus Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Arvio konsernin todennäköisestä tulevasta kehityksestä Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Tilikauden tuloksen käsittely Talouden tasapainottamistoimenpiteet TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Tavoitteiden toteutuminen Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen Käyttötalousosan toteutuminen TILAAJA LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNTA ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA IKÄIHMISTEN LAUTAKUNTA YHDYSKUNTALAUTAKUNTA YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA YHTEINEN JÄTELAUTAKUNTA KONSERNIPALVELUT ELINKEINORAHASTON TASEYKSIKKÖ PALVELUTUOTANTO PALVELUTUOTANNON HALLINTO KULTTUURI- JA KIRJASTOPALVELUT TOIMINTAKYKYÄ EDISTÄVÄT PALVELUT LASTEN JA NUORTEN PALVELUT IKÄIHMISTEN HOITO JA HOIVA KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOS Tuloslaskelmaosan toteutuminen Kaupunki ja taseyksiköt (pl. Liikelaitokset) Liikelaitokset Kaupunki ja taseyksiköt (ml. Liikelaitokset) Investointien toteutuminen Rahoitusosan toteutuminen

3 Kaupunki ja taseyksiköt (pl. Liikelaitokset) Liikelaitokset Kaupunki ja taseyksiköt (ml. Liikelaitokset) Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta TILINPÄÄTÖSLASKELMAT Tuloslaskelma Ulkoinen tuloslaskelma (ml. Liikelaitokset) Ulkoinen tuloslaskelma Tuloslaskelma (ml. Liikelaitokset) Tuloslaskelma (sisäiset erät mukana) Rahoituslaskelma (ml. Liikelaitokset) Tase Konsernilaskelmat Konsernituloslaskelma Konsernin rahoituslaskelma Konsernitase TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Kunnan tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Tasetta koskevat liitetiedot Taseen vastaavia koskevat liitetiedot Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Henkilöstöä koskevat liitetiedot ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET HÄMEENLINNAN TERVEYSPALVELUT -LIIKELAITOS Tilinpäätöslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot LINNAN TILAPALVELUT -LIIKELAITOS Tilinpäätöslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot LINNAN LOMITUSPALVELUT -LIIKELAITOS Tilinpäätöslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot LINNANINFRA-LIIKELAITOS Tilinpäätöslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot TASEYKSIKÖT ELINKEINORAHASTO Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase LIIKELAITOSTEN VAIKUTUS KUNNAN TALOUTEEN LUETTELO KIRJANPITOKIRJOISTA JA TOSITELAJEISTA ALLEKIRJOITUKSET TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Liite 1: Luottamushenkilöt Liite 2: Strategisten yhtiöiden konserniraporttilomakkeet

4 3 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Kaupunginjohtajan katsaus Kun Hämeenlinnan seudulla toteutettiin monikuntaliitos vuonna 2009, rakennettiin tulevaisuuskuvaksi vahva peruskunta, jolla olisi riittävän leveät hartiat toimiakseen hyvinvointipalveluiden vahvana järjestäjänä ja elinvoimaisuuden mahdollistajana. Tämän muutoksen mahdollistajiksi nähtiin maan hallituksen kunnianhimoiset rakennemuutokset - kuntarakenneuudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Kuntarakennelaki tuli voimaan heinäkuussa 2013 ja Hämeenlinnan seudulla käynnistyi kuntarakennelain mukainen kunta- ja palvelurakenneselvitys. Tätä tarkoitusta varten seudulliset valmisteluryhmät tekivät töitä valmistellen kukin omalla alueellaan ehdotuksia kehitettäviksi yhteistyökohteiksi. Seutuneuvottelukunta kokoontui keskustelemaan esityksistä yhteensä kahdeksan kertaa ja laajempi seutufoorumi kahdesti. Jo selvityksen alusta lähtien oli selvää, että työssä tulee lähtökohdaksi kuntien keskinäinen yhteistyö uuden kuntaliitoksen sijaan. Myös kuntarakennelaki Hämeenlinnan seudun osalta lähti siitä, että vain vapaaehtoiset kuntaliitokset tulisivat kyseeseen. Kuntarakennelain mukaisen selvitystyön pääosa tehtiin vuonna 2014 ja ne siirtyivät kuntakohtaisen päätöksenteon jälkeen toimeenpantaviksi viranhaltijaorganisaatioon. Kunta- ja palvelurakenneselvitystyön aikana myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa tapahtui radikaali käänne, kun valtioneuvosto ilmoitti maaliskuussa, että vahvojen peruskuntien sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen tullaankin järjestämään viiden laajan järjestämisalueen pohjalta. Valmistelun edetessä suunnitelmat täsmentyivät niin, että tuotanto-organisaatioiksi tultaisiin muodostamaan etupäässä suuria maakunnallisia kuntayhtymiä. Perustuslaillisten kysymysten vuoksi uudistuksen valmistelu kuitenkin jäi eduskunnalta kesken ja valmistelu jatkunee 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Maan hallituksen vahvan peruskunnan idealle perustuneet uudistukset ovat siis muuttaneet muotoaan ja sitä kautta tulevaisuuskuvamme on muutoksessa. Kaikesta huolimatta Hämeenlinnan kaupunki on jatkanut johtamisjärjestelmänsä mukaisesti strategian toimeenpanoa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2014 sekä Palvelu- ja hankintaohjelma II:n (PALHA 2) että Elinvoimaohjelman (EVO) toteuttamaan strategiaa. Näille ohjelmille on muodostettu strateginen hankesalkku ja hankkeiden etenemisestä on raportoitu kaupunginvaltuustolle. Strateginen hankesalkku sisältää ne keskeiset muutokset, joita kaupungissa toimeenpannaan. Ne ovat strategian konkreettinen ilmentymä. Palveluprosessien ja -verkon kehittämistä jatkettiin vuoden aikana laajalla rintamalla. Digitalisaatiossa edettiin avaamalla sähköinen rakennuslupapalvelu ja ottamalla kotihoidon mobiili toiminnanohjauspalvelu käyttöön. Kuntalaisille kehitettiin omahoitopalveluita terveyspalvelujen kanavamallin tueksi yhteistyössä SITRAn kanssa. Sähköistä oppimisympäristöä kehitettiin avaamalla AIRO-palvelu. Lasten ja nuorten palveluissa panostettiin innovatiiviseen organisaatiomuutokseen, jolla palvelualue jaettiin maantieteellisesti seitsemään alueeseen. Erityisenä haasteena ovat olleet kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kaupunginvaltuusto päätti uuden Nummen yhtenäiskoulun toteuttamisesta elinkaarihankkeena. Terveyden ja toimintakyvyn palvelualueella perusterveydenhuolto pysyi hyvin budjetissa ja erikoissairaanhoidossa kyettiin etenemään talouden tasapainotusohjelman mukaisesti huolimatta kasvaneista potilasvahinkomaksuista. Kanavamallin käytäntöön vientiä jatkettiin. Ikäihmisten palvelualueella ikälain toimeenpano onnistui ja raskaan hoidon suhteellista osuutta (yli 75-vuotiaista) onnistuttiin laskemaan, vaikka absoluuttinen kevennystavoite ei onnistunut. Vuoden aikana kehitettiin eteenpäin mm. ikäihmisten asiakasohjausta. Maanrakennuksen investointiohjelman keskeisiä hankkeita oli Äikäälän uuden asuntoalueen ja siihen liittyvän katuverkoston rakentaminen. Maankäytön suunnittelussa valmistui Hämeenlinnan ja naapurikuntien yhteinen rakennemallityö osana Suomen kasvukäytävätarkastelua. Kaupunkiin syntyi yli 400 uutta työpaikkaa ja työttömyysaste pysyi kohtuullisella tasolla vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Viime vuonna kaupungin asukasluku kasvoi 170 henkilöllä. Uusia sijoittuneita yrityksiä oli 30. Kauppakeskus Goodman ja Elenia Areena valmistuivat ja Kantolan Tapahtumapuiston rakentaminen käynnistyi.

5 4 Vuonna 2014 Hämeenlinnan kaupunki käynnisti yhteistyössä Linnan Kehitys Oy:n kanssa identiteettityön. Työ kokosi yhteen keskeisistä vaikuttajista markkinointityöryhmän. Hämeenlinnan kaupunki on näkyvässä vetovastuussa Suomen kasvukäytävän kehittämisessä. Hanke on vuoden 2014 aikana vahvasti lyönyt itsensä läpi ja sen merkitys kasvuveturina on tunnistettu. Elinkeinoelämän kehittämisessä tehtiin vuoden 2014 aikana suuri rakenteellinen muutos, kun kuusi yhtiötä liitettiin yhteen. Näistä muodostui emoyhtiö Linnan Kehitys Oy ja sen tuleva tytäryhtiö Linnan Kiinteistökehitys Oy. Yhtiön uuden strategian mukaisesti se pyrkii vahvistamaan kaupungin elinvoimaa ja yritysten kehittymistä ja kilpailukykyä. Tekme Oy ja Linnan Ateria Oy sulautettiin yhdeksi yhtiöksi siten, että sulautunut yhtiö aloitti toimintansa Vuonna 2014 jatkettiin talouden tasapainotustoimia. Käyttötalouden kasvupaineita hillittiin mm. Palha-hankkeiden ja palvelusopimusten tiukennusten avulla. Aivan budjetin mukaiseen toteutumaan ei päästy, sillä toimintakate ilman kuntaliitostukea ja käyttöomaisuuden myyntivoittoja kasvoi vuoteen 2013 verrattuna 3,7 %, kun tilausbudjetin mukaan kasvu olisi saanut olla enintään 2,5 %. Pahimmillaan uhkana oli, että vuoden 2014 tilinpäätös muodostuisi noin 7,5 milj. euroa alijäämäiseksi. Toiminnan tehostamistoimet, budjettia suuremmat verotulot sekä rahoitustuottojen ja -kulujen ylijäämä tasoittivat tilannetta merkittävästi. Ilman Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhtiöittämiseen liittyviä omaisuusjärjestelyjä tilinpäätös olisi ollut noin 0,8 milj. euroa alijäämäinen. HAMK:n yhtiöittäminen palautti kaupungille noin 18,1 milj. euron kirjanpidollisen erän, joka kattaa taseessa vielä olevan aikaisempien vuosien 12,9 milj. euron alijäämän. Vuosi 2014 muodostuikin edellisten johdosta 17,5 milj. euroa ylijäämäiseksi ja kumulatiivisesti taseeseen jää ylijäämää 4,6 milj. euroa. Hämeenlinna on ihan lähellä kaikkea sitä kehitystä, joka maassamme tapahtuu. Olemme historiastaan elinvoimaa ammentava sielun- ja ruumiinkulttuurin kaupunki. Jos Suomessa jossain on mahdollista kehittää kaupungin elinvoimaisuutta, niin se kaupunki on Hämeenlinna. Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala

6 Yleistietoa Hämeenlinnasta Perustamisvuosi: 1639 Maapinta-ala: 1786 km 2 Vesipinta-ala: 246 km 2 Yhteensä: 2032 km 2 Kunnallisveroprosentti: 20,25 Väkiluvun kehitys Työttömyysprosentti: Aluehallintovirasto: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: Hovioikeus: Kihlakunta: Verovirasto: Sairaanhoitopiiri: Maakunta: Maakuntaliitto: Maanmittaustoimisto: Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeen ELY-keskus (Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri, Ympäristö ja luonnonvarat) Uudenmaan ELY-keskus (Liikenne ja infrastruktuuri) Turun hovioikeuspiiri Hämeenlinnan kihlakunta Sisä-Suomen verovirasto Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kanta-Häme Hämeen liitto Etelä-Suomen maanmittaustoimisto Väkiluku vuoden lopussa oli asukasta.

7 1.1.3 Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset 6 Hämeenlinnan kaupungin ylin päättävä toimielin on kaupunginvaltuusto. Kaupunginvaltuusto vastaa kaupungin toiminnasta ja taloudesta. Kaupunginvaltuustoon kuuluu 59 valtuutettua. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on vuonna 2014 toiminut Iisakki Kiemunki (SDP), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Teija Arvidsson (KD), toisena varapuheenjohtajana Helena Hirviniemi (Kok.) ja kolmantena varapuheenjohtajana Kirsi Ojansuu-Kaunisto (Vihr.). Kaupunginhallitus vastaa kaupungin johtamisesta ja kehittämisestä kaupunginvaltuuston hyväksymien tavoitteiden, suunnitelmien ja päätösten mukaisesti. Kaupunginhallitus vastaa kaupungin hallinnosta, taloudenhoidosta, kaupungin omaisuudesta ja omistajapolitiikasta, kaupunkikonsernista, toiminnoista, palveluista ja palvelutuotannosta, elinkeinopolitiikasta, maankäytöstä sekä niiden strategisesta suunnittelusta ja kehittämisestä. Kaupunginhallitukseen kuuluu 11 jäsentä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana on vuonna 2014 toiminut Sari Rautio (Kok.), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Lulu Ranne (PS) ja toisena varapuheenjohtajana Johannes Koskinen (SDP). Kaupunginhallituksen alaisena toimi konsernijaosto. Vuonna 2014 toimi kymmenen lautakuntaa: keskusvaalilautakunta, tarkastuslautakunta, lasten ja nuorten lautakunta, elämänlaatulautakunta, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta, ikäihmisten lautakunta, yhdyskuntalautakunta, ympäristö- ja rakennuslautakunta, yhteinen jätelautakunta sekä maakunnallinen pelastuslautakunta. Palvelutuotannossa lasten ja nuorten palvelujen palvelualue aloitti toimintansa Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos päätettiin lakkauttaa ja toiminta jatkuu palvelutuotannossa Terveyspalvelut -palvelualueena vuoden 2015 alusta. Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että tilivelvollisia viranhaltijoita ovat kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja, henkilöstöjohtaja, kehitysjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, tilaajajohtajat, tilaajapäälliköt, palvelutuotantojohtaja, palvelujohtajat, pelastusjohtaja ja liikelaitosten toimitusjohtajat. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, lautakuntien ja johtokuntien kokoonpanot sekä kaupungin edustajat kuntayhtymissä on esitetty liitteessä 1. Hämeenlinnan kaupungin organisaatio on kuvattuna seuraavaan kaavioon. Konsernijaosto Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuspäällikkö Juho Ainasoja Keskusvaalilautakunta Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo Asukkaat Lasten ja nuorten lautakunta Yksilöjaosto Elämänlaatulautakunta Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta Yksilöjaosto Ikäihmisten lautakunta Yksilöjaosto Ympäristö- ja rakennuslautakunta Yhdyskuntalautakunta Yhteinen jätelautakunta Tilaajajohtaja Markku Rimpelä Tilaajapäälliköt: Päivi Joenmäki Riitta Kantinkoski Antti Karrimaa Eija Leppänen Seija Mäkinen Jari Pekuri Asiakasohjaus ja palveluneuvonta Tilaajajohtaja Jukka Lindberg Tilaajapäälliköt: Tuulikki Forssén Leena Harjula Liisa Lepola Markku Nurmikari Sirpa Ylikerälä Asiakasohjaus ja palveluneuvonta Tilaajajohtaja Päivi Saloranta Tilaajapäälliköt Eija-Liisa Dahlberg Leena Roppola Jenni Sabel Geodeetti Aki Järvinen Ympäristöjohtaja Juha Lahti Paikkatietopäällikkö Jukka Luokkala Maankäytön ja ympäristön palvelut Konsernipalvelut Talous- ja hallintojohtaja Jussi Oksa Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen Liiketoimintajohtaja Kari Suokas Vs Kehitysjohtaja Riku Moisio Palvelutuotantojohtaja Päivi Raukko Lasten ja nuorten palvelut Palvelujohtaja Marja-Liisa Akselin Palvelujohtaja Mika Mäkelä Toimintakykyä edistävät palvelut Palvelujohtaja Risto Jokinen Ikäihmisten hoito ja hoiva Palvelujohtaja Satu Ala-Kokko Terveyspalvelut -liikelaitos vs toimitusjohtaja Tarja Majuri Linnan Tilapalvelut -liikelaitos: tj.raili Salminen Linnan Lomituspalvelut -liikelaitos: tj. Kaisa Tyrni Kanta-Hämeen Pelastuslaitos Pelastusjohtaja Esa Pulkkinen LinnanInfra -liikelaitos Toimitusjohtaja Timo Tuomola Maakunnall. pelastusltk. Johtokunta Johtokunta Johtokunnat Kulttuuri- ja kirjastopalvelut Asiakkaat Palvelujen käyttäjät

8 Yleinen kuntatalouden kehitys Vuoden 2014 bruttokansantuotteen volyymi pieneni 0,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös työllisyystilanne heikkeni vuoden kuluessa. Vuosi 2014 oli jo kolmas peräkkäinen taantumavuosi Suomen taloudessa. Heikko talouskehitys ja kasvava työttömyys ovat hidastaneet kuntien verotulojen kasvua sekä lisänneet menoja. Vaikka peräti 156 kuntaa nosti tuloveroprosenttiaan vuodelle 2014, kunnallisverotulot kasvoivat vain 1,3 %. Kiinteistö- ja yhteisöverot kasvoivat noin 11 %. Kiinteistöverouudistus selittää ison osan kiinteistöverojen kasvusta. Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen tehtiin vuonna 2014 noin 360 miljoonan euron lisäleikkaus. Koko vaalikaudella tehtyjen valtionosuusleikkausten yhteismäärä oli viime vuonna 1,2 miljardia euroa. Kuntaliiton laskelmien mukaan kunnat toteuttivat omalta osaltaan julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromista. Henkilöstökuluja vähennettiin noin 400 miljoonalla eurolla ja veroprosenttien korotukset lisäsivät verotuloja noin 390 miljoonalla eurolla. Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätöksistä vuodelta 2014 on ollut käytettävissä ennakkoarvioita, vaikka lopullisia tietoja ei tässä vaiheessa vielä ole. Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate oli 2,74 miljardia euroa, jossa oli kasvua 2 % edellisvuodesta. Vuosikate oli negatiivinen 14 kunnassa ja jäi poistoja pienemmäksi 133 kunnassa. Valtionosuusleikkauksista ja heikosta verotulokehityksestä johtuen kuntien tulorahoitus ei riittänyt kattamaan investointeja, mikä selittää lähes kokonaan kuntien velkaantumisen kasvun. Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta kasvoi edelleen 7 %. Kunnilla oli vuoden lopussa lainaa euroa asukasta kohti. Lähivuodetkaan eivät ole tuomassa kuntatalouteen helpotusta. Talouskasvu on vaatimatonta ja sen myötä myös kuntien veropohja kasvaa erittäin hitaasti. Kuitenkin kuntien toimintamenot kasvavat edelleen tasaisesti ikärakenteen muutoksen lisätessä palvelutarvetta sekä uusien tehtävien myötä. Kuntien tulorahoitus ei riitä kattamaan investointeja ja velkaantuminen jatkuu voimakkaana. Kunnallisveroon kohdistuu suuria korotuspaineita ja kuntien keskinäiset erot uhkaavat kasvaa entisestään Kaupungin talous Talouden kehitys ja tilinpäätöstilanne Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hämeenlinnan tilausbudjetin vuodelle Budjetti laadittiin tasapainoon (ylijäämä euroa). Valtionosuusleikkausten ja kasvavien palvelutarpeiden vuoksi tuloveroprosentti, 19,50 %, korotettiin 20,25 prosenttiin. Lisäksi kiinteistöveroja korotettiin (yleinen kiinteistövero 1,05 % 1,15 %, vakituinen asunto 0,45 % 0,50 % ja vapaa-ajan rakennus 1,00 % 1,10 %). Edellisvuosien tapaan käyttötalouden kasvu jatkui budjettia suurempana, mutta tulosta paransivat huomattavasti Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhtiöittämisjärjestely, käyttöomaisuuden myyntivoitot ja arvioitua parempi verotulokehitys sekä rahoitustuottojen ja -kulujen ylijäämä. Suurimmat tekijät tiivistetysti: - HAMK:n kuntayhtymän purkamisen myötä kaupunki sai euron suuruisen kirjanpidollisen satunnaisen tuoton. - Käyttöomaisuuden myyntivoittoja kertyi euroa budjetissa arvioitua enemmän. - Verotuloja kertyi euroa budjetoitua enemmän. - Rahoitustuottojen ja -kulujen ylijäämä oli euroa budjetoitua suurempi. - Purettavista kohteista (Hämeenkaari ja Nummen koulu) tehtiin euron budjetoimattomat, kertaluonteiset poistot. Käyttötalous Lautakunnilla, palvelutuotannolla, liikelaitoksilla ja konsernipalveluilla oli käytettävänään nettomäärärahaa (toimintakate) euroa. Tilinpäätöksessä toimintakate on euroa eli euroa yli budjettimäärärahan. Toimintakatteessa eli käyttötalouden nettokuluissa on kasvua 2013 tilinpäätökseen suoraan verrattuna 5,5 %. Vuonna 2013 saatiin valtiolta viimeinen kuntaliitostukierä, euroa. Lisäksi käyttöomaisuuden myyntivoittoja kertyi euroa enemmän kuin Nämä tekijät antavat 2013 käyttötalouden nettokustannuksista liian positiivisen kuvan. Kun kuntaliitostuen ja vuosittain vaihtelevien omaisuuden myyntitulojen vaikutus poistetaan, 2014 toimintakatteen nettokasvu vuoteen 2013 verrattuna olisi budjetin mukaan saanut olla 2,5 %, mutta oli tilinpäätöksen mukaan 3,7 %. Käyttötalouden budjettipoikkeamia ja valtuuston myöntämiä ylitysoikeuksia käsitellään jäljempänä tarkemmin kohdassa Poikkeamat tilinpäätösvuoden tilausbudjettiin.

9 8 Verotulot ja valtionosuudet sekä rahoitustuotot ja -kulut Verotuloja kertyi euroa, joka on euroa budjettiarviota ( euroa) enemmän. Seuraavassa on eri veroerien kehitys kolmelta vuodelta: Verotulojen Muutos 1000 Muutos % Koko maa % kehitys Tulovero ,1 4,1 6,7 1,3 Yhteisövero ,2 14,4 8,2 11,5 Kiinteistövero ,9 18,8 7,4 10,9 Verot yht ,1 5,7 6,8 2,6 Vuonna 2014 Hämeenlinnan verotulojen kasvu oli kaikissa veromuodoissa maan keskiarvoa suurempaa. Osaltaan tähän vaikuttivat tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien korotukset. Valtionosuutta saatiin euroa (budjettiarvio oli euroa). Vuonna 2013 valtionosuutta saatiin euroa. Näin valtionosuusleikkaukset käänsivät tuen määrän ensimmäisen kerran laskusuuntaan vaikutuksen ollessa 1,0 %. Koko Manner-Suomen kuntien valtionosuudet vähenivät Kuntaliiton laskelman mukaan yhteensä 1,35 %. Tilausbudjetissa oli rahoitustuottoja yhteensä euroa ja rahoituskuluja euroa. Todelliset tuotot olivat euroa ja kulut euroa. Näin ollen tuotot olivat euroa kuluja suuremmat. Budjettitavoite euroa ylittyi eurolla. Sijoitusten tilanne Energialaitoksen myynnistä vuonna 2000 saatu kauppahinta on sijoitettu kaupunginvaltuuston tarkistamien sijoitustoiminnan periaatteiden mukaisesti. Kauppahintana saatiin 84,9 milj. euroa. Sijoitettu pääoma oli 77,4 milj. euroa. Kaupungin sijoitustoiminnalle asetettu vuosituottotavoite on 4,5 % - 5 %. Sijoitusten markkina-arvo oli 90,5 milj. euroa. Salkunhoitajien varojen tuotto vuonna 2014 oli 9,2 %. Kaupungin sijoitusten allokaatio täytti kaupungin sijoitustoiminnan periaatteet. Vuosien aikana on sijoitusten tuottoja nostettu 48,5 milj. euroa investointimenojen katteeksi ja kaupungin maksuvalmiuden turvaamiseksi. Vuonna 2014 kassaan nostettiin 4,3 milj. euroa Pääomasijoitus Markkina-arvo %-osuus sijoitetusta arvosta Arvonmuutos Arvonmuutos % % Omaisuudenhoitoyhtiöt Osakesijoitukset Korkosijoitukset Omaisuudenhoitoyhtiöt yht , ,8 Vak uutusyhtiöt Osakesijoitukset Korkosijoitukset Vak uutusyhtiöt yhteensä , ,0 Kuntarahoitus Oyj , ,0 Sijoituk set yhteensä Osakesijoitukset ,5 Sijoitukset yhteensä Korkosijoitukset , , ,9

10 9 Vuosikate, poistot ja tilikauden lopputulos Budjetin vuosikatetavoite oli euroa eli hieman budjetoituja poistoja ( euroa) suurempi. Todellinen vuosikate oli euroa, joka on euroa budjettia parempi. Suunnitelman mukaisten poistojen määrä oli euroa. Lisäksi tehtiin budjetoimattomia, kertaluonteisia poistoja euroa (purettavat Hämeenkaaren liikuntahalli ja Nummen koulu). Kertaluonteisten poistojen vuoksi vuosikate kattoi vain 95 % poistojen ja arvonalentumisten yhteismäärästä. Budjetin mukainen tilikauden ylijäämätavoite oli euroa. Ilman satunnaisia, budjetoimattomia tuottoja tilikaudelta syntyi alijäämää euroa. Kirjanpidollisesti tilikauden lopputulos on kuitenkin huomattavasti parempi. Kuntayhtyminä toimivat ammattikorkeakoulut lakkautettiin vuodenvaihteessa valtakunnallisesti ja ylläpito järjestetään yhtiömuotoisesti. Hämeenlinnalle, kuten muillekin omistajakunnille, palautui Hämeen ammattikorkeakoulun jako-osuuksien mukainen omaisuuserä, joka sijoitettiin edelleen perustettavaan yhtiöön. Sijoitus tapahtui apporttina, jolloin vaikutus oli vain kirjanpidollinen. Hämeenlinnan osuus koko omaisuudesta on euroa, josta jo taseessa olevan peruspääoman osuus on euroa. Erotus, euroa, kirjattiin satunnaisena tuottona. Tämä. satunnainen, kirjanpidollinen tuloerä nosti tilikauden ylijäämäiseksi euroa. Vuoden 2013 lopussa kertyneitä alijäämiä oli taseessa yhteensä euroa. Vuoden 2014 ylijäämä kattoi kertyneen alijäämän ja vuodelta 2014 jäi kertynyttä ylijäämää euroa. Investoinnit Tarkempi selvitys investoinneista on kohdassa Investointien toteutuminen. Seuraavaan taulukkoon on koottu investointien kokonaisuus, jossa myös liikelaitokset ovat mukana TP 2013 TB 2014 TB muutokset Toteuma 01-12/2014 Maa-vesialueet Rakennukset ja rakennelmat ja muut pitkäv Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Osakkeet ja osuudet Investoinnit yhteensä Rahoitusosuudet Pysyvien vastaavien luovutustulot NETTOINVESTOINNIT Maa-alueiden hankinta oli verohyödyn johdosta paljon alkuperäistä budjettia mittavampaa. Suunnitelluista talonrakennusinvestoinneista merkittävä osa siirtyi vuodelle Suurin siirtyvä kohde oli Tuomelan koulun peruskorjaus, johon varattiin euroa, mutta 2014 käyttö oli vain hieman yli euroa. Osakkeiden ja osuuksien hankintaa sekä pysyvien vastaavien luovutustuloja paisuttavat voimakkaasti edellä kuvatut Hämeen ammattikorkeakoulun omaisuusjärjestelyt. Osakkeisiin ja osuuksiin kirjatut HAMK-järjestelyt olivat euroa. Muu osakkeiden ja osuuksien hankinta oli euroa. Luovutustuloissa HAMK-järjestelyjen osuus oli euroa ja muut luovutustulot euroa eli selvästi budjetoitua pienemmät. Nettoinvestoinneissa HAMK-järjestelyjen osuus oli euroa eli sama määrä, joka kirjattiin tuloslaskelmaan satunnaisina tuottoina. Investoinneissakaan kyseistä rahamäärää ei maksettu, vaan kirjanpidollisesti kaupungille omaisuuserä sijoitettiin apporttina takaisin HAMK:lle. Ilman HAMK-järjestelyjen osuutta nettoinvestointeihin käytettiin euroa, mikä on investointien siirtymisestä johtuen noin euroa suunniteltua vähemmän. Lainakannan muutokset Pitkäaikaisia lainoja oli vuoden 2014 alussa euroa. Budjetissa varauduttiin pitkäaikaisten lainojen euron nettolisäykseen. Uutta lainaa otettiin euroa ja vanhoja maksettiin pois euroa, joten pitkäaikaiset lainat lisääntyivät nettona euroa koko määrän ollessa euroa. Lisälainatarpeeseen vaikutti investointien siirtyminen. Lyhytaikaista lainaa oli 2014 alussa euroa, josta konsernipankkitilien osuus oli euroa. Vuoden lopussa lyhytaikaisen lainan määrä oli euroa, josta konsernitilien osuus oli euroa. Näin ollen lyhytaikaisen lainan määrä supistui euroa.

11 10 Koko em. lainakanta oli vuoden alussa yhteensä euroa ja lopussa euroa, joten kasvua koko kannassa oli euroa eli 3,3 %. Lainakanta oli asukasta kohti laskien euroa. Koko Manner- Suomen kuntien keskimääräinen lainakanta oli Tilastokeskuksen mukaan euroa asukasta kohti ja kasvua siinä oli 7 %. Vuoden 2014 säästö- ja tehostamishankkeiden toteutuminen Jo alkuvuonna 2014 kaupungin käyttötalouteen kertyi erityisesti lastensuojelukustannusten ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun sekä vammaispalvelujen budjettivajeen vuoksi lähes kuuden miljoonan euron ylitysuhka. Kaupunginhallitus edellytti huhtikuussa talouden tasapainottamistoimia, kuten palvelusopimusten avaamista, henkilöstömenojen vähentämistä sekä tehostamista ja supistuksia kaikkeen hankintatoimintaan. Toiminnan tehostamista ja kustannussäästöjä haettiin erityisesti lukuisilla palvelujen hankintaan sekä muihin palvelu- ja tukitoimintoihin keskittyvillä Palha-hankkeilla. Hankkeiden toteutumista seurattiin keskitetysti. Palvelusopimusten avaamisen säästötavoite oli euroa. Tavoitteesta saavutettiin noin euroa. Palha-hankkeiden säästötavoite oli vajaat euroa, josta saavutettiin vajaat euroa. Yhteensä tavoiteltiin noin euron kustannussäästöä, josta kokoon saatiin vähän yli euroa (91,5 %). Kaikki säästö- ja tehostamistavoitteet eivät toteutuneet, mutta vastaavasti toisista kohteista saatiin säästöä tavoitetta enemmän. Seuraavassa on yhteenveto säästö- ja tehostamistoimenpiteiden tuloksista. Palvelusopimusten avaaminen -tavoite Toteutuma Lasten ja nuorten lautakunta Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta Yhdyskuntalautakunta Palvelusopimusten avaaminen yhteensä Vuoden 2014 Palha- ym. säästötoimenpiteiden vaikutus Lasten ja nuorten lautakunta Elämänlaatulautakunta Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta Ikäihmisten lautakunta Yhdyskuntalautakunta Ympäristö- ja rakennuslautakunta Konsernipalvelut Tilaajaosa yhteensä Palvelutuotanto Muut Palha-hankkeet Pääasiassa yhteisiä hankkeita, joiden tulokset suurelta osin sisältyvät edellisiin toteutumaeriin Palha-hankkeet yhteensä Palvelusopimusten avaaminen ja Palha-hankkeet yhteensä Tilinpäätöksen ja budjetin väliset poikkeamat sekä ylitysoikeudet Toimintatuottojen ja -kulujen poikkeamat budjetista tuloslaskelman tasolla Tilausbudjetin toimintatuottojen arvio oli edellisvuosien tapaan varovainen, sillä euron budjettiluku ylittyi euroa kasvaen kaikkiaan euroon. Tuottoja kertyi budjettia enemmän kaikissa päätulolajeissa. Valmistus omaan käyttöön nousi euroon ja ylitti budjettisumman euroa. Toimintakulujen budjettisumma oli euroa. Toteutuma nousi euroon ylittäen budjetin euroa. Henkilöstökuluissa budjetti alittui eurolla. Palvelujen osto ylittyi euroa.

12 11 Avustusten määräraha ylittyi euroa ja muut menoerät yhteensä euroa. Toimintakatteen budjettisumma oli euroa. Toteutunut toimintakate oli euroa ja se ylitti budjettiluvun eurolla. Tuloslaskelman muiden tulo- ja menoerien poikkeamat on selvitetty edellä osiossa Talouden kehitys ja tilinpäätöstilanne. Tilaajaosan, tuottajaosan ja liikelaitosten poikkeamat budjetista sekä tilaajalautakuntien ylitysoikeudet Ensimmäinen taulukko käsittelee tilaajaosaa ja siihen kuuluvien lautakuntien ja konsernipalvelujen määrärahojen riittävyyttä, valtuuston myöntämiä ylitys- ja alitusoikeuksia sekä niiden riittävyyttä tilinpäätöstilanteeseen nähden. Lautakuntien ja konsernipalvelujen kokonaistoimintatuotot ja -toimintakulut ovat valtuustoon nähden sitovia. Kaupunginvaltuusto myönsi tilaajalautakunnille menojen ylitysoikeuksia yhteensä euroa ja tuloerien alitusoikeuksia euroa nettovaikutuksen ollessa euroa. Lisäksi valtuusto myönsi konsernipalveluille toimintakulujen ylitysoikeutta euroa. Lasten ja nuorten lautakunta sai valtuustolta toimintakuluihinsa euron ylitysoikeuden. Todellinen ylitys oli euroa eli euroa ylitysoikeutta suurempi. Lautakunta sai toimintatuottoja euroa budjetoitua enemmän, joten nettotasolla erotus jäi ylitysoikeuteen verrattuna plussalle euroa. Lasten ja nuorten lautakunnan määrärahojen ylitys nettona oli yhteensä noin euroa, josta lasten ja nuorten kasvun tuen (pääasiassa lastensuojelu) osuus oli euroa, varhaiskasvatuksen osuus euroa ja opetuksen osuus euroa. Elämänlaatulautakunnan kustannukset pysyivät budjetin rajoissa. Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnalle myönnettiin toimintakulujen ylitysoikeutta euroa. Toimintakulut ylittyivät euroa, joten ylitys oli euroa suurempi kuin ylitysoikeus. Tulot kasvoivat euroa budjettia suuremmiksi, joten nettotasolla erotus jäi ylitysoikeuteen verrattuna plussalle euroa. Lautakunnan määrärahojen nettoylitys oli kaikkiaan euroa. Varattu määräraha oli riittämättömin vammaispalveluissa, joissa se ylittyi euroa. Sosiaalisen tuen palveluissa (työmarkkinatuen kuntaosuus ja toimeentulotuki) ylitys oli euroa, terveyspalveluissa euroa ja henkisen hyvinvoinnin palveluissa euroa. Ikäihmisten lautakunnan toimintakulut ylittivät budjetin euroa. Ylitysoikeutta ei ollut haettu. Budjetin tulomääräraha ylittyi kuitenkin euroa, joten lautakunnan toimintakate pysyi budjetin rajoissa. Yhdyskuntalautakunta sai valtuustolta euron alitusoikeuden tuloihinsa ja euron lisäyksen valmistukselle omaan käyttöön. Tilinpäätöksen mukaan tuottoja kuitenkin kertyi euroa budjettia enemmän. Valmistus omaan käyttöön jäi euroa uudesta tavoitteesta. Menomäärärahaansa yhdyskuntalautakunta sai euron ylitysoikeuden. Toteutunut menojen ylitys oli kuitenkin vain euroa. Toimintakatetasolla eli nettona lautakunta oli budjettiin nähden plussalla euroa. Ympäristö- ja rakennuslautakunta sai tuloihinsa euron alitusoikeuden. Todellinen alitus budjettiin nähden oli euroa. Toimintakulujen osalta lautakunta pysyi budjetin rajoissa. Yhteisen jätelautakunnan toimintakate on sitova. Tilinpäätös oli toimintakatteen osalta budjetin mukainen. Konsernipalvelujen tuotot olivat euroa budjettia suuremmat. Valtuusto myönsi konsernipalveluille toimintakulujen ylitysoikeutta euroa pääosin Hämeenlinnan Tilapalvelut -liikelaitoksen lisäavustamiseen ( euroa). Toimintakulujen ylitys budjettiin nähden oli vain euroa. Toimintakatteen tasolla konsernipalvelujen tulos oli euroa budjettia parempi. Toisessa taulukossa on kaupungin tuottajaosa ilman liikelaitoksia. Oman palvelutuotannon osalta toimintakate on sitova. Budjetin mukainen toimintakate oli euroa. Tilinpäätöksessä toimintakate oli euroa eli euroa budjettia parempi. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen osalta kuntien maksuosuus on sitova. Budjetissa se oli euroa lisättynä euron tyky-palkkasummalla. Tilinpäätöksessä kuntien maksuosuus oli euroa ja alittaa sitovan budjettiluvun euroa. Tyky-palkkasummasta käytettiin vain euroa. Toimintakate muodostui kuntien maksuosuuksien palautusten jälkeen budjetin mukaiseksi. Kolmannessa taulukossa ovat liikelaitosten tulokset. Kaikilla liikelaitoksilla tilikauden tulos ja peruspääoman korko ovat sitovia. Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitoksen tilikauden tulos oli euroa parempi kuin budjettiluku, joka oli 0. Toimintakate oli euroa budjettitavoitetta parempi. Peruspääoman korko oli budjetin mukainen eli euroa. Linnan Tilapalvelut -liikelaitoksen tilikauden tulos oli hiukan, eli euroa, budjettia huonompi. Ylitysoikeutta ei ollut haettu. Toimintakatetasolla liikelaitoksen tulos oli kuitenkin euroa budjettia parempi. Peruspääoman korko oli budjetin mukainen eli euroa. Tilapalveluilla myös liikelaitokselle annettava avustus on sitova. Avustuksen määrä budjetissa oli euroa. Tilinpäätöksen mukaan avustusta maksettiin euroa eli euroa budjettia enemmän. Syynä avustuksen korotukselle oli purettavien Hämeenkaaren ja Nummen koulun tasearvojen alaskirjaus. Kaupunginvaltuusto myönsi ylitysoikeuden lisäavustukselle. Linnan Lomituspalvelut -liikelaitoksen tilikauden tulos oli euroa budjettilukua huonompi. Ylitykselle ei ollut haettu ylitysoikeutta. Myös toimintakate oli euroa miinuksella. Peruspääoman korko oli budjetin mukainen eli euroa. LinnanInfra-liikelaitoksella tilikauden tulos oli euroa budjetti-

13 12 lukua parempi. Myös toimintakate oli euroa budjettia parempi. Peruspääoman korko oli budjetin mukainen eli euroa. LinnanInfralla myös liikelaitokselle annettava avustus, euroa, on sitova. Tilinpäätöksessä avustus oli budjetin mukainen. Taulukko 1 TI LAAJAOSA 1000 T ilinpä ä tös 2013 T B T ilinpä ä tös muutokse t 2014 Erotus T P - T B Ylitysoike us Ero ylitysoike ute e n T ILAAJAOSA YH T EEN SÄ Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate La ste n ja nuorte n la uta kunta Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Elä mä nla a tula uta kunta Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate T e rve yde n ja toiminta kyvyn e distä mise n la uta kunta Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Ikä ihmiste n la uta kunta Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Yhdyskunta la uta kunta Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Ympä ristö- ja ra ke nnusla uta kunta Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Yhte ine n jä te la uta kunta Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Konse rnipa lvle lut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate T a se yksiköt Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

14 13 Taulukko 2 TUOTTAJAOSA 1000 Tilinpäätös 2013 T B muutokse t T ilinpä ä tös 2014 PALVELUT UOT ANT O ILMAN PELAST USLAIT OST A JA LIIKELAIT OKSIA (Sisältää palvelutuotannon yhteisen hallinnon) Erotus T P - T B Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Pa lve lutuota nnon yhte ine n ha llinto Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate La ste n ja nuorte n pa lve lut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Kulttuuri- ja kirja stopa lve lut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate T e rve yttä ja toiminta kykyä e distä vä t pa lve lut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Ikä ihmiste n hoito ja hoiva Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Ka nta -Hä me e n pe la stusla itos (Ei sisä lly pa lve lutuota nnon summiin) Toimintatuotot siitä kuntien maksuosuus tyky-vakanssit Kuntien maksuosuus yhteensä Toimintakulut Toimintakate

15 14 Taulukko 3 LIIKELAITOKSET 1000 Tilinpäätös 2013 LIIKELAIT OKSET YH T EEN SÄ T B muutokse t T ilinpä ä tös 2014 Erotus T P - T B Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä / alijäämä HÄMEENLINNAN T ERVEYSPALVELUT -LIIKELAIT OS Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä / alijäämä LINNAN T ILAPALVELU T LIIKELAIT OS Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä / alijäämä LINNAN LOMIT USPALVELUT -LIIKELAIT OS Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä / alijäämä LINNANINFRA-LIIKELAIT OS Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä / alijäämä Tilinpäätöksen vaikutus vuoden 2015 tilausbudjettiin ja arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Vuoden 2014 budjetin mukaan toimintakatteen kasvu ilman kuntaliitostukea ja myyntivoittoja olisi vuoteen 2013 verrattuna saanut olla 2,5 %, mutta edellä kuvatuista säästötoimenpiteistä huolimatta kasvu nousi 3,7 prosenttiin. Palvelutarpeen kasvu ja edelleen vuosittain säädettävät kuntien lisävelvoitteet vaikeuttavat käyttömenojen nousun hillintää. Samaan aikaan jo kolme vuotta alijäämäisenä jatkunut kansantalous heikentää verotulojen kehitystä. Kaupungin verotulojen tuotto ei lähitulevaisuudessa juurikaan nouse ilman veronkorotuksia. Lisäksi valtion säästötoimet käänsivät 2014 valtionosuudet ensimmäisen kerran euromääräisestikin laskuun (- 1 %). Kun käyttöomaisuuden myyntivoittojen (2014 TP euroa ja 2015 TB euroa) vaikutus jätetään pois, vuoden 2015 budjetti mahdollistaa vain 0,6 %:n käyttömenojen kasvun tilinpäätökseen 2014 verrattuna. Toteutuneen 2014 käyttömenojen 3,7 %:n kasvun leikkaamista 0,6 prosenttiin vaikeuttavat jo 2015 alkuvuoden ai-

16 15 kana todetut ylitysuhat mm. työmarkkinatuen kuntaosuuden kustannuksissa sekä terveys- ja vammaispalveluissa. Valtion toimenpiteet lisäsivät merkittävästi kuntien vastuita myös 2015, suurimpana työttömyyskustannusten jakoosuuksien muutos valtion ja kuntien välillä. Valtionosuudet vähenevät 2015 edelleen noin euroa (- 5,1 %). Kuntaliiton 2015 ensimmäinen verotuloarvio ennakoi, että budjetin verotulotavoitteesta jäädään euroa. Vuoden 2015 taloustilannetta helpottaa kertaluonteisesti vanhojen vuokratonttien lunastuksesta saatava myyntivoitto. Jo 2014 alkanut kampanja, jossa on talouskannusteilla lisätty merkittävästi tonttien omaksi lunastamista, on tuomassa vuodelle 2015 noin euron budjetoimattoman myyntivoiton. Tämä kattaa ison osan tiedossa olevista menojen ylitysuhista ja ennustetusta verotulojen alittumisesta. Tulevien vuosien osalta alijäämäuhka on kuitenkin todellinen, ellei talouden piristymistä ja sitä kautta verotulojen tasonousua tapahdu. Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun kirjanpidollinen omaisuusjärjestely kuittaa vanhat alijäämät, joten niiden kattamistarpeelta tulevien vuosien tuloksista vältytään. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin suuren alijäämän kattaminen on merkittävä tulevien vuosien haaste tilanteessa, jossa erikoissairaanhoidon menot näyttävät edelleen kasvavan kuntien maksukykyä suurempina. Myös täysin kesken oleva Sote-ratkaisu tuo epävarmuutta tuleviin vuosiin. Talouden pitkän aikavälin suunnitelma tarkistetaan syksyllä 2015 vuoden 2016 tilausbudjetin laatimisen yhteydessä Kaupungin henkilöstö Tammikuussa 2014 kaupunginhallitus hyväksyi kaupunkistrategiaa tukevan henkilöstöohjelman linjaamaan vuosien henkilöstöpolitiikkaa. Kaupunkistrategian henkilöstöpoliittisena tavoitteena on Hyvinvoiva, osaava ja kehityshaluinen henkilöstö. Tavoitteeseen pyritään arvostavalla henkilöstöjohtamisella, hyvällä työnantajamaineella, osaamisen ja aloitteellisuuden kehittämisellä sekä yhteisellä vastuunkannolla hyvinvoinnista ja työn tuloksellisuudesta. Henkilöstöohjelman toteuttamisen kriittisiä menestystekijöitä ovat: - Henkilöstövoimavarojen johtaminen on tuloksellista - Hämeenlinnan kaupunki on kiinnostava työnantaja - Osaamisen kehittäminen on suunnitelmallista ja innovatiivista - Palkkaus on kannustava ja kilpailukykyinen - Työhyvinvointiin panostetaan - Henkilöstöjohtaminen on osallistavaa ja laadukasta Henkilöstöohjelman hyvä toteutus näkyy työn tuloksellisuuden kasvuna, henkilöstön toimintaedellytysten, tyytyväisyyden ja tulosten paranemisena. Vuosi 2014 on ollut talouden tasapainottamistoimenpiteiden suunnittelu- ja toteuttamisvuosi. Työvälineenä suunnittelussa on ollut palvelu- ja hankintaohjelma II:n hankkeet. Ohjelmaan sisältyi henkilöstötuloksellisuusosio, jonka avulla tavoiteltiin 1 milj. euron kustannussäästöjä henkilöstömenoissa. Vuoden 2015 tilausbudjetin valmistelun yhteydessä henkilöstökustannusten säästötavoitteeksi asetettiin 3 milj. euron säästötavoite vuodelle Tavoitetta täsmennettiin lisäksi 200 henkilötyövuoden henkilöstöresurssien karsinnalla vuosina Tavoitteet kirjattiin Henkilöstötuloksellisuusohjelmaan, jonka toteutus aloitettiin jo vuoden 2014 puolella. Kaupunginhallitus päätti tehostaa tuottavuus-, säästö- ja tasapainottamistoimenpiteitä mm. henkilöstöresursseja vähentämällä. Johto-, päällikkö-, esimies-, suunnittelu- ja hallintohenkilöstöä päätettiin vähentää vakanssien avautumisen myötä. Vuodelle 2014 asetettiin tavoite, ettei henkilöstön kokonaismäärä saisi ylittää vuoden 2013 tasoa eli että henkilöstömäärä ei saisi nousta yli henkilön huolimatta siitä, että uusia vakansseja oli perustettu 37. Vuoden 2014 henkilöstömäärä oli henkilöä. Henkilöstön määrää ja rakenne on pysynyt edelliseen vuoteen verrattuna ennallaan. Vakinaisen henkilöstön määrä on 85,5 % ja määräaikaisten 13,2 %. Lisäksi palveluksessa on 1,4 %:n verran työllistettyjä. Budjetoidut henkilöstökulut alittuivat noin 3,8 milj. eurolla. Vuokratyövoiman oston kustannukset olivat vastaavasti 1,4 milj. euroa budjetoitua suuremmat.

17 16 Merkittävää oli varhe-maksujen aleneminen 36 prosentilla. Henkilöstön työkyvyttömyyspoissaolojen kustannukset olivat noin 15 milj. euroa huomioiden työkyvyttömyyden kokonaiskustannukset Kaari-laskurimallin mukaisesti. Hämeenlinnan kaupunki on vuoden mittaan saanut paljon positiivista julkisuutta eri medioissa ja foorumeilla innovatiivisesta työhyvinvointi- ja muutosjohtamisestaan. Keskeisiä johtamisessa ovat olleet strategisten tavoitteiden toteuttaminen laatimalla tuloksellisuuspalkkauksen pelisäännöt sekä toteuttamalla osaamisen kehittämistä koskeva suunnitteluprosessi, laatimalla henkilöstön etätyöskentelylle ohjeistus ja ottamalla käyttöön tiedolla johtamisen tueksi raportointijärjestelmä Kuntari ja sen HR - kustannuspaikkakohtainen osuus sekä sähköinen työturvallisuusjärjestelmä WPro. Työyhteisöjen hyvinvointia on seurattu sosiaalisen pääoman kartoituksella, jonka tulos oli vuonna ,83 ja vuoden 2015 tulos on 3,84. Vuonna 2014 toteutetuista organisaatiomuutoksista merkittävin oli vuoden alusta aloittanut yhdistetty Lasten ja nuorten palvelualue, joka organisatorisesti sisältää kaikki hämeenlinnalaisten lasten ja nuorten kunnalliset palvelut. Muutoksen myötä toteutettiin myös johtamisjärjestelmän muutos siten, että palvelualueen johtaminen ja esimiestyö jakaantui hallinnollisen johtamisprosessin lisäksi asiakkuuksien johtamiseen. Palvelualueella työskentelee noin 1500 henkilöä. Vuoden mittaan valmisteltiin Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitoksen purkua, joka toteutettiin vuoden 2015 alusta. Henkilöstöpolitiikan kehittämisen tavoitteet ja niiden toteutumien vuonna 2014 Kriittinen menestystekijä Kehittämistavoitteet Mittarit/Toteutuma Arvostava ja kannustava henkilöstöjohtaminen Tuloksellisuudesta palkitseminen ja uuden tuloksellisuuspalkkion käyttöönotto Tuloksellisuuspalkkion periaatteet kaupunginhallitus hyväksyi Järjestelmän käyttöön johtoryhmä esitti varattavaksi Vaikeutuneen taloustilanteen vuoksi määrärahavaruksesta on luovuttu. TVA- järjestelmät on laadittu lääkäreille ja maatalouslomittajille. Hakemuksia avoinna olevaa tehtävää kohden oli 18,2. Haluttu ja kiinnostava työnantaja Osaamisen ja aloitteellisuuden kehittäminen Uudenlaisten tapojen kehittäminen rekrytointiin ja myönteisen työnantajakuvan vahvistaminen Perehdyttämisprosessien kehittäminen Hämeenlinnan innovatiivinen työnantajaimago on ollut esillä useissa medioissa. Kaupunkibrändin uudistaminen toteutettiin. Perehdyttämisohjeet on uusittu. Koulutussuunnitelmat on laadittu kattavasti koko henkilöstön osalta. Koulutuspäiviä on ollut vuonna 9381 kalenteripäivää. Kehittäjäpalkintoja on jaettu 16. Pikapalkkioita jaettiin 193 kpl.

18 17 Kriittinen menestystekijä Kehittämistavoitteet Mittarit/Toteutuma Yhteisvastuu hyvinvoinnista ja työn tuloksellisuudesta Työkyvyttömyyskustannusten vähentäminen Työkyvyttömyyden poissaolokustannukset nousivat noin 1 M :lla (Kaari-laskuri). Vakinaisen henkilöstön sairauspoissaoloja oli 14,7 kalenteripäivää/hlö, vuonna ,1 kalenteripäivää/hlö. Sosiaalisen pääoman mittaustulokset vuonna 2014 = 3.83 vuonna 2015 = Arvio merkittävistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Arvio merkittävistä riskeistä sisältyy jäljempänä olevaan kappaleeseen 1.2 Selonteko kaupungin sisäisen valvonnan järjestämisestä Ympäristötekijät Kantolanniemen tapahtumapuiston maaperän pilaantuneiden maiden puhdistamista koskevaan ympäristölupahakemukseen saatiin päätös. Keinusaari II -alueen maaperän kunnostustyöt aloitettiin ja keskustan osayleiskaavaan liittyviä pilaantuneiden maa-alueiden tutkimuksia jatkettiin. HS-Vesi Oy:n Ahveniston vedenkäsittelylaitos saneerattiin. Talousvettä tullaan tulevaisuudessa toimittamaan Hämeenlinnan-Hattulan-Kalvolan-Akaan alueelle. Yhdysputken ansiosta Kalvolan vedenjakelu ei ole enää yhden vesilähteen varassa. Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen -hankkeessa Suolijärven Pohjoistenlahtea kunnostettiin rakentamalla kaksi kampakosteikkoa ja ruoppaamalla veneväyliä. Kunnostuksen tarkkailusuunnitelman mukaisen tarkkailun toteuttaa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys. Hanke päättyi vuonna 2014 ja siitä julkaistiin loppuraportti. 1.2 Selonteko kaupungin sisäisen valvonnan järjestämisestä ja arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on järjestetty. Kuntalakiin on lisätty säännökset sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä kunnassa ja kuntakonsernissa. Säännösten tavoitteena on vahvistaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asemaa sekä yhdenmukaistaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä kunnissa. Kuntalain säännökset velvoittavat kuntia järjestämään sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan sekä niitä koskevan raportoinnin asianmukaisesti vuoden 2014 alusta. Tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja johtopäätöksistä on sisällytettävä vuodelta 2014 laadittavaan toimintakertomukseen. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt noudatettavaksi kuntalain edellyttämät Hämeenlinnan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Edellä mainittu muutos on otettu huomioon selonteon valmistelussa. Kunnat ovat siirtäneet huomattavan osan tehtävistään (ja taloudestaan) peruskunnasta erillään oleviin organisaatioihin, kuten osakeyhtiöihin, kuntayhtymiin, yhdistyksiin ja säätiöihin jne. Samoin ostopalvelut yrityksiltä ovat lisääntyneet. Veloista ja vastuista merkittävä osa on peruskunnan ulkopuolisissa konserniyhtiöissä.

19 18 Nykyisellään kunnan riskeistä ei saada riittävää kuvaa tarkastelemalla vain peruskunnan riskejä. Em. perusteilla riskienhallinta on laissa mainittu erikseen johtuen riskienhallinnan merkityksen kasvusta sekä siinä havaituista puutteista. Konsernin tytäryhteisöissä kunkin yhteisön hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat yhteisön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisuudesta lainsäädännön ja muun konserniohjeistuksen mukaisesti. Kuntalain uusien säädösten mukaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tulee siten kohdistua koko kuntakonserniin. Kaikki ne toimielimet ja viranhaltijat, joille on annettu toimivaltaa kaupungin varojen käytössä ja jotka toimivat viranomaisina, vastaavat sisäisen valvonnan toteuttamisesta sisäisen valvonnan toimintaohjeen ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen mukaisesti. Kaupunginhallitukselle osoitetun selonteon valmistelu vastuutetaan eri tehtäväalueille siten, että valvontavastuussa olevat viranhaltijat valmistelevat ja lauta- ja johtokunnat käsittelevät selonteon sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan järjestämisestä. Tilintarkastajan on tarkastuskertomuksessa annettava lausunto siitä, onko sisäinen valvonta ja kokonaisvaltainen riskienhallinta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti. Tämä selonteko perustuu sisäisen valvonnan toteuttamisesta ja valvontavastuussa olevien viranhaltijoiden laatimiin selontekoihin. Em. henkilöiden valmistelemista aineistoista on muodostettu tiivistelmä merkittävimmistä havainnoista, riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Selonteon sisällön yhdenmukaistamiseksi toimeksianto edellytti sisäisen valvonnan keskeisten kohdealueiden kuvausta. 1) Kuvaus siitä, miten konsernipalvelujen, tilaajan ja palvelutuottajan sekä liikelaitosten sisäinen valvonta ja riskienhallinta on käytännössä järjestetty - talouspalveluissa tuotettiin tarpeen mukaan erillisiä talouteen ja määrärahojen riittävyyteen liittyviä riski- yms. analyysejä - maksuvalmiuden ylläpitoon liittyvää valvontaa ja riskienhallintaa on toteutettu mm. viikoittaisen maksuvalmiusohjelman avulla - talous- ja ennusteraportointi on tarkoitettu keskeiseksi johdon tueksi sisäisessä valvonnassa ja riskienhallinnassa - työmaiden talouden hallintaa tehostettiin ottaen käyttöön työvaihekohtaiset laatu- ja riskitekijöiden seurantalomakkeet (LinnanInfra -liikelaitos) - sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat osa valvontavastuussa olevien viranhaltijoiden ja toimielinten normaalia, jokapäiväistä työtä 2) Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen - säännöksiä ja ohjeita on paljon; riskeinä epäselvät ohjeet, puutteellinen tiedottaminen, perehdyttäminen ja täytäntöönpano - lastensuojeluilmoitusten käsittely toteutui säädetyssä seitsemän päivän määräajassa, mutta kaikki selvitykset eivät valmistuneet kolmessa kuukaudessa (viivästykset johtuneet pääosin siitä, että asiakkaita ei tavoiteta) - kaupunginhallituksen ja johdon ohjeista ja toimista huolimatta toimintakatetta ei saatu rajoitettua budjetin mukaiseksi - Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitosta koskevat päätökset on pantu täytäntöön sovitussa ajassa 3) Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus - sisäisten kustannusten, kuten atk-kulut ja konsernin vyörytyserät, oikeellisuutta ei kyetä arvioimaan, koska niiden sisälle ei päästä - keskeinen osa tuloksellisuuden arviointia on valtuuston ja lautakuntien tavoitteiden toteutumisen raportointi - palvelujen tuloksellisuuden arvioimiseksi otettiin käyttöön uudistettuja mittareita - hankintojen ja sopimusten osalta valtuudet ja vastuut on määritelty aiempaa selkeämmin hallintosäännössä ja palvelutuotannon toimintasäännössä; laskuilla on aina asiatarkastaja ja erikseen hyväksyjä - tavoitteena on, että investointiohjelma laaditaan 5 vuodeksi, jonka perusteella laaditaan vuosittainen työohjelma (lyhytjänteisyys ja äkkimuutokset aiheuttavat lisäkustannuksia, alentavat taloudellista tehokkuutta sekä toimintahäiriöitä) - muilta osin viitataan tilinpäätöksessä kuvattujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisselvityksiin

20 19 4) Riskienhallinnan järjestäminen - kaupunginvaltuusto hyväksyi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet lisäksi riskienhallintapolitiikka-asiakirja sekä sisäisen valvonnan ja hyvän johtamis- ja hallintotavan toimintaohje ohjaavat riskienhallintaa - yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa ei ole tehty erillistä riskienhallinnan toimenpideohjelmaa siihen liittyvine kartoituksineen - kaupungin vahinkoriskit henkilöstön, asiakkaiden ja omaisuuden osalta on vakuutettu asianmukaisesti muiden ns. ei vakuutettavissa olevien riskien (strategiset, taloudelliset ja toiminnalliset) kartoitus ja käytännön toimet korostuvat Kuntalain muutosten myötä - palvelujen tuottamiseen liittyvää riskienhallintaa toteutetaan sopimusohjauksella 5) Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta - hankintojen kilpailutuksessa on edelleen kehitettävää (mm. kaupunkitasoinen retki- ja seminaarikuljetusten kilpailutus) - kilpailutusten kehittämistä on kuvattu palvelu- ja hankintaohjelman toteutusosassa - kiinteistöomaisuuden keskittäminen Linnan Tilapalvelut -liikelaitokseen sekä Linnan Kiinteistökehitys Oy:öön ja Hämeenlinnan Asunnot Oy:öön on selkeyttänyt ja tehostanut omaisuuden hallintaa. Järjestelyjen myötä on onnistuttu jalostamaan ja realisoimaan tarpeettomaksi käyneitä kiinteistöjä. Linnan Tilapalvelut -liikelaitos myi kohdetta, joista myyntivoittoa kertyi 1,2 milj.. - kiinteistöjen kosteus-, home- ja ilmanlaatuongelmat olivat vahvasti esillä myös v Koulu- ja päivähoitotoiminnoille jouduttiin hakemaan väistötiloja lyhyelläkin aikavälillä. Suhteellisen uusiakin kohteita (Ruununmyllyn päiväkoti) on jouduttu sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi ja noin 40-vuotiaita kiinteistöjä (mm. Jukolan ja Nummen päiväkodit, Nummen koulu) on todettu korjauskelvottomiksi. Tämä kertoo osaltaan viime vuosikymmenien rakennusvirheistä mutta myös riittämättömästä panostuksesta tilojen ylläpitoon (korjausvelka). 6) Sopimusten hallinta ja seuranta - sopimusvalvonnalla tarkoitetaan palveluntuottajan kanssa tehdyn sopimuksen toteutumisen valvontaa; välineinä sopimuksessa mainitut seurantamenetelmät, sopimusneuvottelut, laadun seuranta, suunnitelmallinen ja reaktiivinen valvonta (ruokapalvelu) - sopimusseuranta dokumentoidaan tarkastuspöytäkirjaan, neuvottelumuistioon tai sopimuksen liitteeseen; valvonnan tueksi on laadittu auditointilomake - sopimusten hallinnassa on edelleen kehitettävää, mm. liittyneiden kuntien vanhoja sopimuksia ja kaupungin teknisen viraston sopimuksia on siirtämättä sähköiseen muotoon - koko kaupungin yksiköt kattava sähköinen sopimusarkisto hakemistoineen helpottaisi ja tehostaisi merkittävästi toimintaa sekä riskienhallintaa - sähköisen sopimushallinnan ulottaminen kaikkiin kaupungin toimintoihin on edelleen kesken - hankintoihin luotu sähköinen tilausjärjestelmä mahdollistaa ostojen paremman seurannan ja kohdistamisen sopimusten mukaisiin hankintapaikkoihin 7) Millaisia merkittäviä puutteita, epäkohtia tms. on havaittu sisäisen valvonnan osa-alueilla (kohdat 2 6) kuluneella tilikaudella yksikön esimiehen edellisvuoden talouden väärinkäytöstapaus johti ohjeistuksen ja toimintamenetelmien täsmennyksiin sekä sisäisen valvonnan tehostamiseen - kaupungin sisäisissä tilaajan ja tuottajan välisissä sopimuskäytännöissä on edelleen kehittämistarpeita - vuoden 2014 tilausbudjetti laadittiin taloudellisten reunaehtojen ja toiminnan tarpeiden ristiriidassa; tämä merkitsi joillakin alueilla selvää alibudjetointia - poikkeusolojen ja häiriötilanteiden valmiussuunnitelmat eivät ole ajan tasalla ja niiden jalkauttaminen on puutteellista; edelleen on epäselvää, miten varavoima on järjestetty ympärivuorokautisen hoivan kiinteistöissä - yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa on ollut vähäistä, yhteisten prosessien kehittämiseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota - kohteille hankittavien palvelujen ja tavaroiden hankintaprosessia tulee selkiyttää (Linnan Tilapalvelut -liikelaitos) 8) Miten sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa on tarkoitus kehittää - urakoitsijoiden valinnassa lakisääteisten tilaajavastuuvelvoitteiden tarkistamisen lisäksi hankinnassa käytetään liikevaihto- ja luottoluokitustietoja (Linnan Tilapalvelut) - palveluverkkoselvityksen valmistuminen selventää investointiohjelman laadintaa ja vähentää virheinvestointien riskiä ja korjausvelan määrää

21 20 - lastensuojelun tilanne on analysoitu ja tehty toimenpideohjelma; tavoitteena menojen kasvun hillintä ja kääntäminen laskuun - lisätään sisäisestä valvonnasta vastaavien talouden suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan osaamista - sähköinen arkiston muodostussuunnitelma ja sopimusten sähköinen hallinta parantavat sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa; em. hankkeet ovat merkittävästi aikataulusta jäljessä - kaupungin johtamisjärjestelmän kehittäminen on menossa: sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat osa johtamistoimia ja kuuluvat siten kehittämisalueeseen 9) Arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan kehittämiseen vaikuttavista tekijöistä - palvelutarpeista ja -velvoitteista sekä tarvittavista investoinneista aiheutuvat kustannukset ovat kasvaneet nopeammin kuin kaupungin saamat vero-, valtionosuus- ym. tulot. Tämä on johtanut alijäämäkehitykseen, joka on ulottunut myös erikoissairaanhoidon kuntayhtymään. Edellisenä vuonna satunnaiset myyntivoitot ja v HAMK:n yhtiöittämisen kirjanpidolliset järjestelyt kuittaavat kaupungin tähänastisen alijäämän, mutta eivät vaikuta käyttötalouden kehityssuuntaan. Valtionosuuden leikkaus ja rakennemuutos supisti Hämeenlinnan saamaa valtionosuutta v ,45 milj. euroa. Koska rakennemuutoksen vaikutusta jaksotettiin, vuodelle 2016 ennakoidaan vielä noin 2,5 milj. euron supistusta. Tämä edellyttää jatkossa tehokkaampia palvelurakenne-, tuottavuus- ja säästöratkaisuja. - laajat kosteusvaurio- ja sisäilmaongelmat kaupungin koulu- ja päivähoitokiinteistöissä sekä mittava korjausvelka tarvittavien uusinvestointien ohella aiheuttavat merkittävien toimintahäiriöiden lisäksi myös lisävelkaantumista - lisääntyneestä velkamäärästä huolimatta kaupungin korkomenot ovat edelleen laskeneet ennätysalhaisen korkotason vuoksi. Vaikka lähivuosille ennustetaan maltillista korkokehitystä, korkotaso kasvaa kohti ns. normaalia tasoa. Tämä lisää kaupungin korkomenoja samalla, kun nettovelan määrä kasvaa. Hämeenlinnan erityisvaikeutena on, että pitkäaikaisen lainan määrään suhteutettuna korkosuojauksia ei voida lisätä johtuen tähänastisista, korkeampien korkojen aikaan tehdyistä suojaustoimenpiteistä. Vuoden 2015 aikana selvitetään suojaustoimien mahdollisia muutoksia kaupungille edullisemmiksi. - saastuneiden maiden puhdistustarve muodostaa epävarmuustekijän ja riskin, johon on vaikea varautua ja tarpeet vaihtelevat vuosittain suuresti. Keskustan reuna-alueilla piilee useampia maaperän saasteriskejä. Jos alueita otetaan rakentamiskäyttöön, on varauduttava puhdistamiseen. - ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus on pysyvä vaikeus eräillä tehtäväaloilla, vaikka vuonna 2014 on koettu myös onnistumisia erityisesti terveydenhuollossa. - talouden tiukkuus tuo ristiriitaa palvelutarpeiden ja resurssien välille ja lisää joissakin tehtävissä henkilöstön kuormitusta. On merkittävää, että Hämeenlinnassa on onnistuttu aktiivisilla työhyvinvointitoimenpiteillä pitämään sairauspoissaolot edelleen varsin maltillisella tasolla. - pääomavuokran rakenteellinen muutos korjausvastuuseen ja korkoon pitäisi riittää po. pääomakustannusten kattamiseen ja omistajan tuottovaatimukseen sekä lisäksi peruskorjausten rahoittamiseen ja jo kertyneeseen korjausvelkaan (Tilapalvelut) - pääomavuokran laskentaa kehitetään siten, että Haahtelan Kiinteistötieto-ohjelmalla pystytään laskemaan kaikille vanhoille kohteille (ei tasearvoa) pääomavuokra - kiinteistöomaisuuden vuotuiseen kunnossapitoon varatut määrärahat ovat pienet suhteessa kulutuksen ja ikääntymisen tuomiin tarpeisiin ja käyttöriskeihin, joita mm. yllättävät putkivauriot ja lisääntyneet sisäilmaongelmat kuvastavat. Sisäilmaongelmaepäilyt edellyttävät kalliita ja laajoja erityisasiantuntijoiden selvityksiä sekä joissain tapauksissa voimakkaiden oireiden vuoksi väistötiloihin siirtymisen nopeallakin, taloudellisesti ennakoimattomalla aikataululla. - talouden epävarmuustekijöitä ovat myytävien ja kehitettävien kohteiden myyntiaikojen venyminen: markkinatilanne, kaavamuutosprosessien viemä aika, kohteiden huono kunto ja alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaiset vaikeasti muutettavat pohja- ja rakenneratkaisut. Käyttökustannusten arvioiminen myyntiajalta jää usein liian pieneksi ja myyntihintojen arviot ovat liian optimistisia. - ikääntyvä henkilöstö, hiljaisen tietotaidon siirtäminen, henkilöstön vähentämis- ja tuottavuustavoitteet (mm. myyntien tehostaminen, erilaiset uudentyyppiset kiinteistökehitysprojektit, energiasäästön ja kestävän kehityksen tavoiteprojektit) sekä liikelaitoksen edelleen kehittäminen on tuonut esiin jo osittain toteutuneenkin riskin henkilöstön jaksamisesta ja oikeasta mitoituksesta suhteessa tehtäviin ja tulosodotuksiin

22 21 Keskeiset sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämistoimenpiteet ja suunnitellut jatkotoimenpiteet Sisäisen valvonnan selontekojen todettiin perustuvan sisäisen valvonnan ja hyvän johtamis- ja hallintotavan toimintaohjeeseen, riskienhallinta- ja konserniohjeeseen sekä irtaimen omaisuuden hallintaohjeeseen. Lisäksi selontekojen laadinnassa on huomioitu kaupunginvaltuuston hyväksymät kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Em. säännöksissä on määritelty sisäisen valvonnan tehtävät, vastuut ja toimintaperiaatteet. Selonteoissa tunnistettiin lukuisia kehittämiskohteita. Kohteina mainittiin mm. vastuiden ja tehtävien täsmentäminen sisäisen valvonnan osalta ja toimenpiteiden määrittely sekä tilaaja- että palvelutuotantoyksiköissä riskien minimoimiseksi. Kiinteistöhuoltoon liittyvät hankaluudet tehtävien hoidossa, vastuunjaoissa ja tiedonkulussa, kun toimijoita on kolme (Tekme Oy, tilapalvelut ja kiinteistössä oleva palveluntuottaja). Kehittämishankkeiden keskeisimmäksi riskiksi on tunnistettu hankkeiden hyötyjen realisointi normaalitoiminnassa. Muita sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämiskohteita kuluvalle taloussuunnittelukaudelle ovat tilaajatuottaja -toimintatavan muutokset, johtamisjärjestelmän kehittäminen, arviointi- ja ennakkomenetelmien kehittäminen tietotuotantoa parantamalla ja laatimalla selkeät valvontasuunnitelmat palvelujen tuotantoon. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä annetaan erikseen jäljempänä toimintakertomuksen kohdassa Muut yksiköiden esittämät kehittämistoimet toimitetaan organisaation vastuuhenkilöille huomioon otettavaksi ja toimenpiteitä varten. Sisäisen tarkastuksen järjestäminen Sisäinen tarkastus on riippumatonta ja objektiivista arviointi-, varmistus- ja asiantuntijatoimintaa, joka tuottaa lisäarvoa organisaatiolle ja päätöksenteolle. Sisäinen tarkastus tukee organisaatiota tavoitteiden saavuttamisessa tarjoamalla järjestelmällisen lähestymistavan organisaation riskienhallinta-, valvonta- ja hallintoprosessien toimivuuden arviointiin ja kehittämiseen. Toiminnan perustana on kaupunginhallituksen hyväksymä Hämeenlinnan kaupungin sisäisen tarkastuksen toimintaohje. Toimintaohjeessa on määritelty sisäisen tarkastuksen asema, tehtävät, valtuudet ja vastuu. Sisäinen tarkastus toimii kaupunginjohtajan alaisuudessa. Kuluneelle tilikaudelle laadittiin sisäisen tarkastuksen tarkastussuunnitelma, jonka kaupunginjohtaja hyväksyi. Sisäisen tarkastuksen toimet kohdistuivat vahvistetun tarkastussuunnitelman mukaisille alueille. Keskeisimpinä kohteina olivat raportoinnin ja muun informaation luotettavuus ja oikea-aikaisuus, manuaalisten kontrollien toimivuus, päätösten, sopimusten ja ohjeiden noudattaminen, riskienhallintapolitiikka-asiakirjan toimeenpano käytännössä sekä merkittävien tuloerien valvonta ja laskutusten oikeellisuus.

23 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT ulkoiset tuotot ja kulut (ml. liikelaitokset) Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset tuotot Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Tilikauden ylijäämä (alijäämä) TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 19,3 20,9 Vuosikate/Poistot, % Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä Toimintakate (1.000 ): Toimintakate on toimintatuottojen ja -kulujen erotus, joka osoittaa verorahoituksen osuuden toiminnan kuluista.

24 Maksurahoituksen osuutta toimintamenoista kuvataan tunnusluvulla, joka lasketaan kaavasta: 23 Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista: = 100 x Toimintatuotot / (Toimintakulut Valmistus omaan käyttöön) ,3 20,9 Vuosikate (1.000 ): Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Perusoletus on, että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien poistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus on riittävä. Vuosikatteen ja poistojen vertailussa on vakiintunut käyttöön seuraava tunnusluku: Vuosikate prosenttia poistoista: = 100 x Vuosikate / Poistot ja arvonalentumiset Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan kunnan tai kuntayhtymän tulorahoituksen olevan riittävä. Oletusta voidaan kuitenkin pitää pätevänä vain, jos poistot ja arvonalentumiset vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Investoinneilla tarkoitetaan tällöin poistonalaisten investointien omahankintamenoa, joka saadaan vähentämällä hankintamenosta valtionosuudet, liittymismaksut ja muut rahoitusosuudet. Tulorahoitus on ylijäämäinen, kun vuosikate ylittää poistot ja alijäämäinen, kun vuosikate alittaa poistot. Myös nämä väittämät pitävät paikkansa vain, jos poistot vastaavat keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Jos vuosikate on negatiivinen, on kunnan tulorahoitus heikko. Vuosikate /asukas: Keskimääräistä, kaikkia kuntia koskevaa tavoitearvoa ei voida asettaa. Kuntakohtaisia eroja selittävät toimintojen organisointi ja palvelutoiminnan laajuus. Asukasmääränä tunnusluvussa käytetään asukaslukua tilikauden lopussa Toiminnan rahoitus Toiminnan rahoitusta tilikauden aikana tarkastellaan rahoituslaskelman ja siitä laskettavien tunnuslukujen avulla. Rahoituslaskelmassa esitetään erikseen tulorahoituksen ja investointien nettomäärä ja rahoitustoiminnan eli antoja ottolainauksen, oman pääoman ja maksuvalmiuden muutosten nettomäärä. Näiden kahden nettomäärän erotus tai summa osoittaa kunnan kassavarojen muutoksen tilikaudella.

25 24 RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 26,2 88,1 Lainanhoitokate 0,6 0,9 Kassan riittävyys, pv Asukasluku INVESTOINNIT Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä, Toiminnan ja investointien rahavirta -välituloksen tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden kertymän avulla voidaan seurata investointien omarahoituksen toteutumista pitemmällä aikavälillä. Omarahoitusvaatimus täyttyy, jos kertymä viimeksi päättyneenä tilinpäätösvuonna on positiivinen. Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä ei saisi muodostua pysyvästi negatiiviseksi.

26 25 Investointien tulorahoitus, %: = 100 x Vuosikate / Investointien omahankintameno ,2 88,1 Investointien tulorahoitus -tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli pysyvien vastaavien hyödykkeiden myynnillä, lainalla tai rahavarojen määrää vähentämällä. Investointien omahankintamenolla tarkoitetaan rahoituslaskelman käyttöomaisuusinvestointeja, joista on vähennetty rahoituslaskelmaan merkityt rahoitusosuudet. LAINANHOITO Lainanhoitokate: = (Vuosikate + Korkokulut) / (Korkokulut + Lainanlyhennykset) ,6 0,9 Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Jos kunnan lainakannasta on enemmän kuin 20 % on kertalyhenteisiä lainoja, otetaan lyhennyksen määräksi tunnuslukua laskettaessa laskennallinen vuosilyhennys, joka saadaan jakamalla edellä mainittu lainakanta kahdeksalla. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään kassavaroja. Luotettavan kuvan kunnan lainanhoitokyvystä saa tarkastelemalla tunnuslukua useamman vuoden jaksolla. Kunnan lainanhoitokyky on hyvä, kun tunnusluvun arvo on yli 2, tyydyttävä kun tunnusluku on 1-2 ja heikko kun tunnusluvun arvo jää alle yhden. MAKSUVALMIUS Kassan riittävyys (pv): = 365 pv x Rahavarat / Kassasta maksut tilikaudella Kunnan maksuvalmiutta kuvataan kassan riittävyytenä päivissä. Tunnusluku ilmaisee, monenko päivän kassasta maksut voidaan kattaa kunnan rahavaroilla. Rahavaroihin lasketaan rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset. Kassasta maksut kootaan seuraavista tilikauden tuloslaskelman ja rahoituslaskelman eristä: Tuloslaskelmasta: Toimintakulut Valmistus omaan käyttöön Korkokulut Muut rahoituskulut Rahoituslaskelmasta: Investointimenot Antolainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys (lyhennykset)

27 1.4 Rahoitusasema ja sen muutokset Rahoitusasemaa koskevia asioita on käsitelty edellä kohdassa Kaupungin talous. 26 TASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA VASTATTAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma Tietokoneohjelmistot Muut omat rahastot Muut pitkävaik.menot Ed. tilikausien yli-/alijäämä Tilikauden yli-/alijäämä Aineelliset hyödykkeet POISTOERO JA VAPAA Maa-ja vesialueet EHTOISET VARAUKSET Rakennukset Poistoero Kiinteät rakenteet ja laitteet Vapaaehtoiset varaukset Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet PAKOLLISET VARAUKSET Ennakkomaksut ja kesken- Eläkevaraukset eräiset hankinnat Muut pakolliset varaukset Sijoitukset TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Osakkeet ja osuudet Valtion toimeksiannot 9 25 Muut lainasaamiset Lahjoitusrahastojen pääomat Muut toimeksiantojen pääomat TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot 9 25 VIERAS PÄÄOMA Lahjoitusrahastojen Pitkäaikainen erityiskatteet Lainat rahoitus- ja Muut toimeksiantojen varat 3 3 vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä VAIHTUVAT VASTAAVAT Saadut ennakot Vaihto-omaisuus Liittymismaksut ja muut velat Aineet ja tarvikkeet Keskeneräiset tuotteet Lyhytaikainen Lainat rahoitus- ja Saamiset vakuutuslaitoksilta Pitkäaikaiset saamiset Lainat julkisyhteisöiltä Myyntisaamiset Lainat muilta luotonantajilta Lainasaamiset Saadut ennakot Muut saamiset Ostovelat Lyhytaikaiset saamiset Liittymismaksut ja muut velat Myyntisaamiset Siirtovelat Lainasaamiset Muut saamiset VASTATTAVAA YHTEENSÄ Siirtosaamiset Rahoitusarvopaperit Sijoitukset rahamarkkina- TASEEN TUNNUSLUVUT instrumentteihin Omavaraisuusaste, % 59,6 59,1 Joukkovelkakirjalainasaamiset Suhteellinen velkaantuneisuus, % 55,4 54,8 Muut arvopaperit Kertynyt yli-/alijäämä, Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas Lainakanta , Rahat ja pankkisaamiset Lainakanta , /asukas Lainasaamiset, VASTAAVAA YHTEENSÄ Asukasmäärä

28 27 TASEEN TUNNUSLUVUT Taseesta laskettavat tunnusluvut kuvaavat kunnan omavaraisuutta, rahoitusvarallisuutta ja velkaisuutta. Omavaraisuusaste, %: = 100 x (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma - Saadut ennakot) ,6 59,1 Kaavassa koko pääoma tarkoittaa taseen vastattavien loppusummaa. Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja sen kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä alempi omavaraisuusaste merkitsee kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta. Suhteellinen velkaantuneisuus, %: = 100 x (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot ,4 54,8 Tunnusluku kertoo kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Tunnusluvun osoittajaan merkitään tarkasteluvuoden tilinpäätöksen koko vieras pääoma vähennettynä saaduilla ennakkomaksuilla. Käyttötulot muodostuvat tilikauden toimintatuotoista, verotuloista ja käyttötalouden valtionosuuksista. Suhteellinen velkaantuneisuus on omavaraisuusastetta käyttökelpoisempi tunnusluku kuntien välisessä vertailussa, koska pysyvien vastaavien hyödykkeiden ikä, niiden arvostus tai poistomenetelmä ei vaikuta tunnusluvun arvoon. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Kertynyt yli-/alijäämä (1.000 ): = Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Luku osoittaa, paljonko kunnalla on kertynyttä ylijäämää tulevien vuosien liikkumavarana, taikka paljonko kertynyttä alijäämää, joka on katettava tulevina vuosina. Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas: = [Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä)] / Asukasmäärä Luku osoittaa kunnan asukaskohtaisen kertyneen ylijäämän tai katettavan kertyneen alijäämän määrän. Asukasmääränä käytetään tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaista asukasmäärää.

29 Lainakanta (1.000 ): = Vieras pääoma (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat) Kunnan lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Lainakantaan lasketaan tällöin koko vieras pääoma vähennettynä saaduilla ennakoilla sekä osto-, siirto- ja muilla veloilla. Lainat /asukas: Asukaskohtainen lainamäärä lasketaan jakamalla edellä mainittu lainakanta tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaisella kunnan asukasmäärällä. Lainasaamiset (1000 ): = Sijoituksiin merkityt jvk lainasaamiset ja muut lainasaamiset Lainasaamisilla tarkoitetaan pysyviin vastaaviin merkittyjä antolainoja kunnan omistamien ja muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen. 1.5 Kokonaistulot ja -menot Kokonaistulojen ja menojen laskelma laaditaan tuloslaskelmasta ja rahoituslaskelmasta, jotka sisältävät vain ulkoiset tulot, menot ja rahoitustapahtumat ja joissa liikelaitokset ja muut taseyksiköt on yhdistelty rivi riviltä. TULOT MENOT TULOT MENOT Toiminta Toiminta Toimintatuotot Toimintakulut Verotulot Valmistus omaan käyttöön Valtionosuudet Korkokulut Korkotuotot Muut rahoituskulut 460 Muut rahoitustuotot Satunnaiset kulut Satunnaiset tuotot Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoituksen korjauserät Pakollisten varausten muutos - Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot Pakollisten varausten lis. (+), väh (-) 80 Investoinnit - Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustappio 120 Rahoitusosuudet investointimenoihin 839 Investoinnit Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Investointimenot Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 529 Antolainasaamisten lisäykset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen lisäys Lyhytaikaisten lainojen vähennys Oman pääoman lisäykset 462 Oman pääoman vähennykset Kokonaistulot yhteensä Kokonaismenot yhteensä

30 Hämeenlinna-konsernin toiminta ja talous Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Tytäryhteisöt HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kiinteistö- ja asuntoyhteisöt Muut yhtiöt As Oy Säästötilllikka 100,00 % Aulangon Kylpylä Oy 51,00 % Hämeenlinnan Asunnot Oy 100,00 % Hämeenlinnan Eteläranta Oy 100,00 % * Linnan Isännöinti Oy 100,00 % Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri Oy 100,00 % Hämeenlinnan Palvelukiinteistöt Oy 100,00 % Hämeenlinnan Keilakeskus Oy 78,62 % Hämeenlinnan Poltinahontie 15 Oy 100,00 % Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 100,00 % Idänpään toimintakeskus Oy 90,00 % * Hämeenlinnan Jäähalli Oy 86,74 % KT Oy Harvialantie 420 C 100,00 % * Hämeenlinnan Palloiluhalli Oy 93,06 % KT Oy Hämeenlinnan Kaupungintalot 100,00 % Hämeenlinnan Pysäköinti Oy 100,00 % KT Oy Hämeenlinnan Vanajanportti 100,00 % Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy 76,60 % KT Oy Katistentie ,00 % Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy 100,00 % KT Oy Onesto 100,00 % Linnan Ateria Oy 100,00 % KT Oy OP-talo 100,00 % Linnan Ateriapalvelut Oy 100,00 % KT Oy Rengon Härkäpirtti Oy 54,17 % Linnan Kehitys Oy 100,00 % Talo-osakeyhtiö Hämeen Suoja 73,12 % Linnan Kiinteistökehitys Oy 100,00 % * KT Oy Hämeenlinnan Kasarmikatu 23 84,36 % Säätiöt * KT Oy Hämeenlinnan Turuntien Liiketalo 59,63 % Fredrika Wetterhoff -säätiö 100,00 % * KT Oy Hämeenlinnan Visa 1 100,00 % * Wetterhoff Oy 100,00 % * KT Oy Hämeenlinnan Visa 2 100,00 % Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö 100,00 % * KT Oy Lammin Biokylä 1 70,00 % Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiö 100,00 % TEKME Oy 100,00 % * KT Oy Hauhon palvelutalo 100,00 % * Hämeenlinnan Valot Oy 100,00 % Sibeliuksen Syntymäkaupunki -säätiö 100,00 % TyöSyke Oy 66,59 % Kuntayhtymät Osakkuusyhteisöt Hämeen Maakuntaliitto, kuntayhtymä 38,94 % As Oy Appara 15,90 % Hämeen päihdehuollon ky 11,32 % As Oy Tuuloksentalo 46,48 % Hämeenlinnan seudun kansalaisopiston ky 61,88 % Hauhon Lämpö Oy 40,00 % Koulutuskuntayhtymä Tavastia 77,30 % Hämeen ammattikorkeakoulu Oy 44,00 % Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ky 50,70 % Hämeenlinnan Linja-autoasemakiinteistö Oy 39,49 % * As Oy Appara 67,75 % Jukolan Lintukoto Oy 43,73 % * As Oy HML:n Ahvennummi 100,00 % Jyrätien Liikuntahallit Oy 33,33 % * As Oy Riihimäen Kyllikinpuisto 78,82 % Kiertokapula Oy 20,53 % * As Oy Riihimäen Museokatu 4 77,63 % KT Oy Hansalogistiikka 50,00 % * As Oy Riihimäen Kauppakatu ,00 % KT Oy Hämeenlinnan Virvelinranta 38,70 % Eteva ky 3,26 % KT Oy Iittalan Lasimäki 33,00 % * Uudenmaan Vammaispalvelut Oy 100,00 % KT Oy Katuman Moreeni 50,00 % * Pääjärven Kiinteistöpalvelut Oy 100,00 % KT Oy Lamminraitti 46,00 % * KT Oy HML:n Virvelinranta 60,00 % KT Oy Peltokatu 10 50,00 % KuntaPro Oy 28,49 % * Seuturekry Oy 74,00 % * Taloustuki Yrityspalvelut Oy 100,00 % Lammin Kehitysosakeyhtiö Myötätuuli 49,00 % Pikassos Oy 50,00 % Vanaja Capital Oy 25,59 %

31 Konsernin toiminnan ohjaus Kaupunkikonserniin kuuluu kaupunkiorganisaation lisäksi yhtiöitä, muita yhteisöjä ja säätiöitä. Omistajaohjauksella tarkoitetaan niitä tavoitteita ja menettelytapoja, joita kaupunki omistajana kohdistaa yhtiöihin ja muihin yhteisöihin. Kaupungin tärkeimmille tytäryhteisöille asetetaan tilausbudjetin hyväksymisen yhteydessä tavoitteet, joiden toteutumista seurataan säännöllisesti kolmannesvuosittain. Kaupunginhallitus valitsee kaupungin edustajat yhtiökokouksiin ja kaupunginhallituksen konsernijaosto antaa edustajille tarvittavat ohjeet. Tytäryhteisöjen tilintarkastajiksi valitaan kaupungin tilintarkastusyhteisö tai sen edustajat. Tarkastuslautakunta huolehtii kaupungin ja sen tytäryhteisöjen tilintarkastuksen yhteensovittamisesta. Hämeenlinnan kaupunki edellyttää, että kaupungin toimintaa ja omaisuutta tytäryhteisöissä hoidetaan tarkoituksenmukaisesti, luotettavasti ja tehokkaasti turvaten kaupunkikonsernin kokonaisetu. Kaupungin omistajapolitiikan ja omistajaohjauksen tavoitteena on tytäryhteisöjen toiminnan kehittäminen kaupungin strategisten linjausten mukaisesti sekä omistaja-arvon pitkäjänteisen kasvun tukeminen. Tytäryhteisöjen päättäviä elimiä, joiden edustajia kaupunki voi ohjeistaa, ovat yhtiökokousten lisäksi yhteisöjen hallitukset. Yhtiökokousedustaja ohjeistetaan toimimaan yhtiökokouksessa kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen tai kaupunginhallituksen konsernijaoston tekemän päätöksen mukaisesti. Kaupungin nimeämät henkilöt tytäryhteisöjen hallituksissa ohjeistetaan toimimaan kaupungin strategisten linjausten, lainsäädännön ja hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti mm. yhtiöjärjestystä ja mahdollista osakassopimusta noudattaen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin uudet konserniohjeet ja ne tulivat voimaan Konserniohjeita ei muutettu vuoden 2014 aikana. Konserniohjeiden päivitystarpeet tullaan arvioimaan kevään 2015 aikana. Kaupungin omistajapoliittiset linjaukset hyväksyttiin ensimmäisen kerran kaupunginvaltuustossa Omistajapoliittiset linjaukset/omistajapoliittinen ohjelma uudistettiin syksyllä 2014 ja kaupunginvaltuusto hyväksyi uudistukset Omistajapoliittiset linjaukset koskevat kaupungin ja sen liikelaitosten lisäksi yhtiöitä, kuntayhtymiä ja säätiöitä. Seuraavan kerran omistajapoliittiset linjaukset uudistetaan kokonaisuudessaan seuraavalla valtuustokaudella. Kaupunginhallitus päättää omistajapoliittisten linjausten yhteisökohtaisista tarkennuksista tarvittaessa vuosittain erikseen. Kaupunginhallituksen konsernijaosto on kuulunut kaupungin organisaatioon alkaen ja omistajaohjauksen vastuualue alkaen. Kaupunginvaltuusto muutti hallintosääntöä siten, että konsernijaoston tehtävistä poistettiin kaupungin elinkeinopoliittisten toimenpiteiden toteutumisen seuraaminen, koska sen katsotaan kuuluvan kaupunginhallituksen yleiseen toimivaltaan. Hallintosäännön muutos tuli voimaan Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Kaupungin elinkeinoyhtiöissä on tehty merkittäviä rakenteellisia muutoksia vuoden 2014 aikana. Muutokset perustuvat kaupunginvaltuuston tekemään päätökseen. Hämeen Matkailu Oy sulautui Kehittämiskeskus Oy Hämeeseen , joka muutti nimensä Linnan Kehitys Oy:ksi Teknologiakeskus Innopark Oy:n tytäryhtiö Sosiaalikehitys Oy myytiin Innolink Research Oy:lle Linnan Kiinteistökehitys Oy, Innosteel Factory Oy ja Lammin Biolämpö Oy sulautuivat Teknologiakeskus Innopark Oy:öön ja samalla yhtiön nimi muutettiin Linnan Kiinteistökehitys Oy:ksi. Linnan Kiinteistökehitys Oy:n osakkeet siirretään Linnan Kehitys Oy:n omistukseen vuonna 2015 sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon kohdistuvana sijoituksena kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Tämän jälkeen kaupungin 100 % omistukseen jää Linnan Kehitys Oy, jonka 100 % tytäryhtiö on Linnan Kiinteistökehitys Oy. Toinen merkittävä rakennejärjestely vuoden 2014 aikana on tapahtunut kaupungin ateriapalveluita, siivousta ja kiinteistönhoitopalveluita tuottavien konserniyhtiöiden yhdistämisessä. Kaupunginvaltuusto päätti yhdistää kaupungin kokonaan omistamat yhtiöt Tekme Oy:n, Linnan Ateria Oy:n ja Linnan Ateriapalvelut Oy:n yhdeksi yhtiöksi sulautumisella siten, että sulautunut yhtiö aloittaa toiminnan Myöhemmin kaupunginvaltuusto päätti muuttaa yhdistymisjärjestelyä arvonlisäverosyistä siten, että Linnan Ateriapalvelut Oy jää omaksi yhtiökseen. Tekme Oy:n ja Linnan Ateria Oy:n fuusio toteutui suunnitellussa aikataulussa niin, että fuusioitunut yhtiö aloitti toimintansa Työterveys Häme Oy sulautui emoyhtiöönsä Työsyke Oy:öön

32 31 Kaupunginvaltuuston päätöksellä Kantolan tapahtumapuiston toteutus ja toiminta siirrettiin Kehittämiskeskus Oy Hämeelle (nyk. Linnan Kehitys Oy). Kaupunginhallitus päätti merkitä Kehittämiskeskus Oy Hämeen osakepääoman korottamiseksi tehtävän euron annin kokonaan ja kaupunginvaltuusto myönsi omavelkaisen takauksen yhtiön ottamalle enimmäismäärältään euron suuruiselle lainalle. Kantolan tapahtumapuiston rakennustyöt ovat edenneet niin, että ensimmäiset tilaisuudet tapahtumapuistossa järjestetään kesällä Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n urheilutalon rakennusprojekti valmistui ja Elenia-areena otettiin käyttöön elokuussa Samalla Hämeenkaaren urheilutalo poistui käytöstä. Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy on valmistellut vuoden 2014 aikana uimahallin peruskorjaushanketta. Kaupunginvaltuusto käsittelee uimahallihanketta maaliskuussa Tilikauden 2014 päättymisen jälkeen Linnan Kiinteistökehitys Oy (ent. Teknologiakeskus Innopark Oy) on myynyt tammikuussa 2015 strukturoidut korkojohdannaiset, joista yhtiö sai kauppahintana 2,015 miljoonaa euroa. Johdannaisten kokonaisnettotuotto vuosina oli 6,034 miljoonaa euroa Arvio konsernin todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kaupunginhallituksen käynnistämä tukipalveluyhteistyötä koskeva selvitys Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa on edennyt ja synergiaetuja on löydetty. Pisimmällä valmistelussa on ateriapalveluyhteistyö, joka esitetään aloitettavaksi Tekme Oy:ssä Varastoinnin ja logistiikan osalta yhteistyö esitetään aloitettavaksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä tulisi järjestelyjen yhteydessä Tekme Oy:n osakas. Kaupungin ja sairaanhoitopiirin tukipalveluyhteistyötä selvittävän työryhmän alaisuuteen on perustettu Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen seudullista ateriapalveluyhteistyötä selvittävä työryhmä. Selvityksen on tarkoitus valmistua kevään 2015 aikana ja se saattaa valmistuttuaan johtaa muutoksiin ateriapalveluiden organisoinnissa. Kaupunginvaltuuston hyväksymään vuoden 2015 tilausbudjettiin sisältyy tuloksellisuusohjelma, johon yhtenä rakennemuutosarviointina kuuluu LinnanInfra -liikelaitoksen tulevaisuuden selvittäminen. Konsernijaoston nimeämä ohjausryhmä valmistelee rakennemuutosarviointia ja asia viedään valtuuston päätettäväksi kesäkuussa 2015, jotta mahdolliset muutokset voidaan ottaa huomioon tilausbudjetin 2016 laadinnassa. Erillisten kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden siirtämistä Hämeenlinnan Asunnot Oy:n omistukseen ja sen jälkeen fuusioimista emoyhtiöönsä jatkettaneen lähivuosina Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Kaupungin konsernivalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että konsernin toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätetyt tavoitteet saavutetaan, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa ja että lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielimien päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan. Konsernivalvonnasta vastaa konsernijohto. Toimivallan ja -vastuun jako konserniohjauksessa Konsernijohdon muodostavat kaupunginhallitus, sen konsernijaosto, kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus ja konsernijaosto ohjaavat kaupunkikonsernia ja vastaavat yhteisöjen valvonnan järjestämisestä. Vastuu konsernin operatiivisesta johtamisesta on kaupunginjohtajalla. Omistajaohjauksesta vastuu on hallintosäännön mukaan apulaiskaupunginjohtajalla. Omistajaohjauksen vastuualue vastaa omistajaohjauksen valmistelutehtävistä. Tytäryhteisöjen hallituksille ja toimitusjohtajille sekä hallinto- ja taloushenkilöstölle järjestetään yhteisöjen toimintaan liittyviä koulutustilaisuuksia. Ohjeiden anto kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Kaupunkia edustaa yhtiökokouksissa kaupunginhallituksen määräämä edustaja, jolle konsernijaosto antaa tarvittaessa toimintaohjeet. Kaupunginhallitus päättää edustajien ja ehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen hallintoelimiin. Tytäryhteisöjen tilintarkastajiksi valitaan kaupungin tilintarkastusyhteisö tai sen edustajat. Konsernitavoitteiden asettamista ja toteutumista koskeva arviointi Kaupunginvaltuusto asetti vuoden 2014 tilausbudjetin hyväksymisen yhteydessä tärkeimmille tytäryhtiöille toiminnalliset tavoitteet. Tavoitteiden toteutumista on seurattu kolmannesvuosiraporteissa. Toimintakertomuksen liitteenä on selvitys ko. yhtiöiden koko vuoden tavoitteiden toteutumisesta.

33 32 Tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seuranta, analysointi ja raportointi Omistajapoliittisten tavoitteiden toteutumista sekä yhteisöjen taloudellista kehitystä ja tunnuslukuja seurataan säännöllisesti. Tarvittaessa yhteisössä tehdään yritystutkimus tai muu erityinen selvitys taloudellisesta asemasta. Strategiset yhtiöt arvioivat budjettilomakkeiden sekä kolmannesvuosiraporttien yhteydessä merkittäviä asioita, joihin tarvitaan konsernijohdon ennakkosuostumus. Keskitettyjen konsernitoimintojen ja konsernipalvelujen käyttö Kaupunkikonsernin yksiköt käyttävät konsernitiliä sekä sijoitus- ja laina-asioissa talous- ja hallintopalvelujen asiantuntemusta. Hankinnoissa avustaa seudullinen hankintayksikkö, oikeudellisissa asioissa käytetään kaupunginlakimiesten konsultointia ja tietohallinnossa avustaa konsernin tietohallinto. Henkilöstöpalvelut avustaa tarvittaessa palkka-, rekrytointi- ja henkilöstöasioissa. Omistajaohjauksen vastuualue huolehtii kaupungin konserniyhteisöjen yleisestä tuesta. Konsernivalvonnassa ei ole havaittu merkittäviä konserniohjeiden noudattamisen laiminlyöntejä. Riskienhallintajärjestelmien toimivuus tytäryhteisöissä Kaupungin konserniohjeisiin sisältyvät määräykset sisäisen valvonnan toimintaperiaatteista ja riskienhallinnasta. Tärkeimmiltä tytäryhteisöiltä ja säätiöiltä pyydettiin ensimmäistä kertaa tilikauden 2014 osalta laajempi selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Selonteot valmistellaan käsiteltäviksi konsernijaoston huhtikuun 2015 kokouksessa. Lisäksi toimintakertomuksen liitteenä oleviin strategisten yhtiöiden tilinpäätösraportteihin sisältyy kuvaus sisäisen valvonnan onnistumisesta ja riskienhallinnasta Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot Toimintakulut Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden yli- ja alipariarvot Satunnaiset erät Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Vähemmistöosuudet Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Toimintatuotot / Toimintakulut, % 37,5 38,1 Vuosikate/Poistot, % 108,9 123,1 Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä

34 33 Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista: = 100 x Toimintatuotot / (Toimintakulut Valmistus omaan käyttöön) ,5 % 38,1 % Vuosikate prosenttia poistoista: = 100 x Vuosikate / (Suunnitelman mukaiset poistot + Arvonalentumiset) ,9 % 123,1 % Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan kuntakonsernin tulorahoituksen olevan riittävä. Oletusta voidaan kuitenkin pitää pätevänä vain, jos poistot ja arvonalentumiset vastaavat konserniyhteisöjen keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Investoinneilla tarkoitetaan tällöin poistonalaisten investointien omahankintamenoa, joka saadaan vähentämällä hankintamenosta valtionosuudet, liittymismaksut ja muut rahoitusosuudet. Tulorahoitus on ylijäämäinen, kun vuosikate ylittää poistot ja alijäämäinen kun vuosikate alittaa poistot. Myös nämä väittämät pitävät paikkansa vain, jos poistot vastaavat keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Jos vuosikate on negatiivinen, on konsernin tulorahoitus heikko. Vuosikate /asukas: Keskimääräistä, kaikkia kuntia koskevaa tavoitearvoa ei voida asettaa. Kunnan koko, taajama-aste, tekniset verkostot ja toimintojen organisointi ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat vuosikatetavoitteen määrittämiseen kunnassa. Asukasmääränä tunnusluvussa käytetään asukaslukua tilikauden lopussa.

35 34 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät, netto Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset Oman pääoman muutokset Muutokset vähemmistön osuudessa Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset Vaihto-omaisuuden muutos Saamisten muutokset Korottomien velkojen muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarojen muutos Rahavarat Yritysjärjestelyissä lähteneet rahavarat Rahavarat Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 40,9 73,4 Lainanhoitokate 0,9 1,2 Kassan riittävyys Asukasmäärä

36 35 INVESTOINNIT Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä, Toiminnan ja investointien rahavirta välituloksen tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden kertymän avulla voidaan seurata investointien omarahoituksen toteutumista pitemmällä aikavälillä siltä osin kuin kertymä on laskettavissa. Omarahoitusvaatimus täyttyy, jos kertymä viimeksi päättyneenä tilinpäätösvuonna on positiivinen. Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä ei saisi muodostua pysyvästi negatiiviseksi. Investointien tulorahoitus, %: = 100 x Vuosikate / Investointien omahankintameno ,9 73,4 Investointien tulorahoitus -tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai kassavarojen määrää vähentämällä. Investointien omahankintamenolla tarkoitetaan rahoituslaskelman käyttöomaisuusinvestointeja, joista on vähennetty rahoituslaskelmaan merkityt rahoitusosuudet. LAINANHOITO Lainanhoitokate: = (Vuosikate + Korkokulut) / (Korkokulut + Lainanlyhennykset) ,9 1,2 Lainanhoitokate kertoo konsernin tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Jos konsernin lainakannasta on enemmän kuin 20 % on kertalyhenteisiä lainoja, otetaan lyhennyksen määräksi tunnuslukua laskettaessa laskennallinen vuosilyhennys, joka saadaan jakamalla edellä mainittu lainakanta kahdeksalla. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään kassavaroja. Luotettavan kuvan konsernin lainanhoitokyvystä saa tarkastelemalla tunnuslukua useamman vuoden jaksolla. Konsernin lainanhoitokyky on hyvä, kun tunnusluvun arvo on yli 2, tyydyttävä kun tunnusluku on 1-2 ja heikko kun tunnusluvun arvo jää alle yhden. MAKSUVALMIUS Kassan riittävyys (pv): = 365 pv x Rahavarat / Kassasta maksut tilikaudella Kunnan maksuvalmiutta kuvataan kassan riittävyytenä päivissä. Tunnusluku ilmaisee, monenko päivän kassasta maksut voidaan kattaa kunnan rahavaroilla. Rahavaroihin lasketaan rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset. Kassasta maksut kootaan seuraavista tilikauden tuloslaskelman ja rahoituslaskelman eristä: Tuloslaskelmasta: Toimintakulut Valmistus omaan käyttöön Korkokulut Muut rahoituskulut Rahoituslaskelmasta: Investointimenot Antolainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys (lyhennykset)

37 36 KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA VASTATTAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma Aineettomat oikeudet Yhdist. ja säätiöiden peruspääomat Muut pitkävaikutteiset menot Arvonkorotusrahasto Ennakkomaksut 0 8 Muut omat rahastot Ed. tilikausien alijäämä Aineelliset hyödykkeet Tilikauden ylijäämä Maa-ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet VÄHEMMISTÖOSUUDET Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Ennakkomaksut ja kesken- VARAUKSET eräiset hankinnat Poistoero Vapaaehtoiset varaukset Sijoitukset Osakkuusyhteisöosuudet Muut osakkeet ja osuudet PAKOLLISET VARAUKSET Muut lainasaamiset Eläkevaraukset Muut saamiset Muut pakolliset varaukset TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Lahjoitusrahastojen erityiskatteet Valtion toimeksiannot Muut toimeksiantojen varat 3 3 Lahjoitusrahastojen pääomat Muut toimeksiantojen pääomat VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet VIERAS PÄÄOMA Keskeneräiset tuotteet Pitkäaikainen Valmiit tuotteet 0 20 Lainat rahoitus- ja Muu vaihto-omaisuus vakuutuslaitoksilta Pääomalainat Saamiset Lainat julkisyhteisöiltä Pitkäaikaiset saamiset Lainat muilta luotonantajilta Myyntisaamiset Saadut ennakot Lainasaamiset Muut velat Muut saamiset Siirtovelat 9 Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Lyhytaikainen Lainasaamiset Lainat rahoitus- ja Muut saamiset vakuutuslaitoksilta Siirtosaamiset Pääomalainat Lainat julkisyhteisöiltä Rahoitusarvopaperit Lainat muilta luotonantajilta Osakkeet ja osuudet 3 3 Saadut ennakot Sijoitukset rahamarkkinainstr Ostovelat Joukkovelkakirjalainasaamiset Muut velat Muut arvopaperit Siirtovelat Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA YHTEENSÄ

38 37 KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 43,9 44,2 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 77,6 78,7 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /asukas Konsernin lainat, /asukas Konsernin lainakanta , Konsernin lainasaamiset 31.12, Kunnan asukasmäärä KONSERNIN TUNNUSLUVUT Konsernin omavaraisuus (%): = 100 x (Oma pääoma + Vähemmistöosuus + Konsernireservi + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma - Saadut ennakot) ,9 44,2 Tunnusluku mittaa konsernin vakavaraisuutta, alijäämäisten tulosten sietokykyä ja konsernin kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä. Suhteellinen velkaantuneisuus (%): = 100 * (Vieras pääoma Saadut ennakot) /Käyttötulot ,6 78,7 Tunnusluku kertoo kuinka paljon konsernin käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Tunnusluvun osoittajaan merkitään tarkasteluvuoden tilinpäätöksen koko vieras pääoma vähennettynä saaduilla ennakkomaksuilla. Kun käytetään lyhennettyä konsernikaavaa, laskennassa voidaan jättää saadut ennakot pois. Käyttötulot muodostuvat tilikauden toimintatuotoista, verotuloista ja käyttötalouden valtionosuuksista. Suhteellinen velkaantuneisuus on omavaraisuusastetta käyttökelpoisempi tunnusluku konsernien välisessä vertailussa, koska pysyvien vastaavien hyödykkeiden ikä, niiden arvostus tai poistomenetelmä ei vaikuta tunnusluvun arvoon. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet konsernilla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Kertynyt yli-/alijäämä (1.000 ): = Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Luku osoittaa, paljonko konsernilla on kertynyttä ylijäämää tulevien vuosien liikkumavarana, taikka paljonko kertynyttä alijäämää, joka on katettava tulevina vuosina. Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas: = [Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä)] / Asukasmäärä Luku osoittaa konsernin asukaskohtaisen kertyneen ylijäämän tai katettavan kertyneen alijäämän määrän. Asukasmääränä käytetään tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaista asukasmäärää.

39 38 Konsernin lainakanta (1 000 ): = Vieras pääoma (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat) Konsernin lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Lainakantaan lasketaan tällöin koko vieras pääoma vähennettynä saaduilla ennakoilla sekä osto-, siirto- ja muilla veloilla. Jotta lainakanta voitaisiin laskea suoraan toimintakertomukseen otetusta taseesta, ei mainittuihin vähennettäviin eriin tule kirjanpidossa merkitä korollisia lainoja. Konsernin lainat /asukas: Asukaskohtainen lainamäärä lasketaan jakamalla konsernin lainakanta tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaisella kunnan asukasmäärällä. Kuntayhtymän konsernitilinpäätöksessä ei asukaskohtaista lainamäärää lasketa. Konsernin lainasaamiset (1 000 ): = Sijoituksiin merkityt jvk lainasaamiset ja muut lainasaamiset Lainasaamisilla tarkoitetaan pysyviin vastaaviin merkittyjä antolainoja kunnan omistamien ja muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen.

40 Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus päättää tehdä seuraavan esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä ja talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä: Tuloslaskelman mukainen tilikauden tulos on ylijäämäinen ,90 euroa. Poistoeron vähennys (+) (vuosipoistot) on yhteensä ,49 euroa. Se koostuu seuraavista: Rengon varhaiskasvatuskeskus ,32 euroa, HYK/Tuomelan koulu ,61 euroa, Nummen koulu ,70 euroa, HYK / Hätilän koulu ,35 euroa, Iittalan koulu Kalvola ,76 euroa, Verkatehtaan päähanke ,00 euroa, Profiträn alueen tiet Hauho 1 018,17 euroa ja Pelastuslaitoksen kalustohankinnat ,58 euroa. Poistoeron lisäystä (-) on ,34 euroa Pelastuslaitoksen valmistuneista kalustohankinnoista. Em. poistoeron nettomuutos on yhteensä lisäystä (-) ,85 euroa. Varauksen lisäys (-) on Pelastuslaitoksen kaluston hankintaan ,00 euroa. Kunnat maksoivat sopimuksen mukaisesti kalustohankintaan 4,00 euroa/asukas/vuosi. Kalustohankinta ei aina toteudu saman vuoden aikana. Varauksen vähennys (+) on Pelastuslaitoksen kalustovarauksen käyttö ,34 euroa. Em. varausten muutos on vähennystä (+) yhteensä ,34 euroa. Tilikauden ylijäämäksi tulee ,39 euroa ja se esitetään sijoitettavaksi taseeseen tilikauden ali/ylijäämä -kohtaan Talouden tasapainottamistoimenpiteet Taseessa oli aikaisemmilta tilikausilta kertyneitä alijäämiä ,17 euroa. Edellisten tilikausien yli/alijäämään on tehty ,66 euron oikaisu, jonka jälkeen edellisten tilikausien kertynyt alijäämä on ,51 euroa. Vuoden 2014 ylijäämä on ,39 euroa. Tilikauden lopussa kertynyttä ylijäämää on ,88 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2015 budjetin yhteydessä talouden tehostamisen ja sopeuttamisen toimenpideohjelman. Sen mukaan alijäämät olisi katettu vuonna Vuonna 2014 Hämeen ammattikorkeakoulun yhtiöitymisen yhteydessä saatu ,91 euron satunnainen myyntivoitto vei tilikauden ylijäämäiseksi.

41 40 2 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2.1 Tavoitteiden toteutuminen KAUPUNGIN TOIMINNAN KEHITYS Kaupunkistrategia pähkinänkuoressa Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden kaupunkistrategian kesäkuussa Strategiaan on määritelty päämäärät, tavoitteet ja tavoitteille mittarit. Strategiaa toimeenpannaan seuraavien ohjelmien avulla: - Luova ja elinvoimainen elinkeinoympäristö: Elinvoimaohjelma (EVO) - Kaupunkilaisten hyvää arkielämää tukevat, kumppanuuteen ja tarpeeseen perustuvat palvelut: Palvelu- ja hankintaohjelma I ja II (PALHA I ja II) - Hyvä ympäristö ja kestävä kaupunkisuunnittelu: Kestävä kaupunkikehitysohjelma (kestävä elämäntapa, asunto-ohjelma ja maankäytön strategiset periaatteet) - Tasapainoinen talous ja tuloksellisuuden parantaminen: Talouden tasapainotusohjelma - Hyvinvoiva, osaava ja kehityshaluinen henkilöstö: Henkilöstöohjelma Palvelu- ja hankintaohjelma II:lle ja Elinvoimaohjelmalle on muodostettu strateginen hankesalkku ja hankkeiden etenemisestä on raportoitu kaupunginvaltuustolle. Ennusteen mukaan PALHA II -hankkeet saavuttavat alkuperäisen taloudellisen tavoitteen. Palvelu- ja hankintaohjelman ja tilausbudjetin keskeisimmät hankkeet on joulukuussa 2014 koottu seuraaviksi laajoiksi kokonaisuuksiksi: sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, palveluverkko, hankinnat ja monituottajuus, henkilöstötuloksellisuus ja talouden tasapainotus sekä työllisyyspaketti. Elinvoimaohjelman hankkeille määriteltiin vuoden 2014 aikana tavoitteet, hyödyt, riskit, tuen tarve ja etenemissuunnitelma sekä tulojen muodostuminen. Tulojen muodostumista täsmennetään vuoden 2015 kuluessa vielä lisäselvityksillä. Kaupunkistrategia on ohjannut kaupungin toimintaa ja määrittänyt vastuualueiden ja lautakuntien tavoitteita. Strategiaa toimeenpantiin lautakuntien palvelusuunnitelmissa ja vuoden 2014 palvelusopimuksissa. Sopimuksin ohjattiin omaa palvelutuotantoa ja monituottajaisesti tuotettuja, ulkoa ostettuja palveluja. Järjestämisvastuulliset lautakunnat ohjasivat palvelualueiden toimintaa, valtuusto työskenteli strategisena päättäjänä ja kaupunginhallitus

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2014

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2014 1 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa... 3 1.1.1 Kaupunginjohtajan katsaus... 3 1.1.2 Yleistietoa Hämeenlinnasta...

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

kuvat: Jorma Jämsen, Lentokuva Vallas HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013

kuvat: Jorma Jämsen, Lentokuva Vallas HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013 kuvat: Jorma Jämsen, Lentokuva Vallas 2013 t i l i n p ä ä t ö s HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013 26.3.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Olennaiset

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013 26.3.2014

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013 26.3.2014 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2013 26.3.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa... 3 1.1.1 Kaupunginjohtajan katsaus... 3 1.1.2 Kaupungin

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Tilausbudjettiesitys 2015 28.10.2014. Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala

Tilausbudjettiesitys 2015 28.10.2014. Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala Tilausbudjettiesitys 2015 28.10.2014 Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala Haasteellisimpien kustannuserien trendit 20 000 000,00 18 000 000,00 16 000 000,00 14 000 000,00 12 000 000,00 10 000 000,00 8 000 000,00

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014. 1. Tarkastuslautakunta

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014. 1. Tarkastuslautakunta M Ä N T T Ä - V I L P P U L A N K A U P UN K I MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINHALLITUS Tarkastuslautakunta Saap. t 3 / L 20 1 5 Dnro x.015 20 K v a 1 t. 1 20 L 5 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätösinfo 25.3.2013

Tilinpäätösinfo 25.3.2013 Tilinpäätösinfo 25.3.2013 TILINPÄÄTÖS 2012 Keskeiset prosessit ja muutokset Kaupungin poliittisen päätöksentekojärjestelmän j uudistaminen vuodesta 2013 alkaen valmisteltiin ja hyväksyttiin. Vuoden aikana

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tampereen kaupungin. tilinpäätös 2014. 30.3.2015 Hallinto- ja talousryhmä

Tampereen kaupungin. tilinpäätös 2014. 30.3.2015 Hallinto- ja talousryhmä Tampereen kaupungin tilinpäätös 2014 1 Tilikauden tulos ja taloudellinen asema 2 Tuloslaskelma TILIKAUDEN TULOS 19,3 milj. (TP2014) NETTOMENOT +0,5 % (TP2014/ TP2013) VERORAHOITUS + 3,3 % (TP2014/ TP2013)

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 41 TULOSSUUNNITELMA 42 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 2014 Väestömäärä syyskuussa 75 024 Joensuun väestömäärä oli syyskuun lopussa 75 024. Vuodenvaihteen 2013-2014 tilanteeseen nähden väestömäärä kasvoi 553 henkilöllä ja edellisen vuoden

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 39 TULOSSUUNNITELMA 40 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 45 TULOSSUUNNITELMA 46 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS TALOUSKAT SAUS i.i. - 31.i.ZOiS Khall 9.2.2015 T A LO UD EL L IN EN T I LANN E 1. 1. - 3 1.1.2015 Yleinen tilanne Kansainvälisen talous kasvoi vuonna 2014 hitaanlaisesti. Eu-alueella talous kasvoi vajaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden tarkastelua Riitta Ekuri 24.4.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013 luvut tilinpäätösaikataulut

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kunnanhallitus 123 16.04.2013 Sotkamon kunnan tilinpäätös 2012 KHALL 123 Kunnankamreeri Kuntalain 68 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 041 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2014-2015 vaihteessa oli 75 041. Väestömäärä kasvoi 570 henkilöllä (0,8 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Uusi Hämeenlinna palvelujen uudistamisen tavoitteita (HML KH 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2012 Hämeenlinnan kaupunginhallitus 25.3.2013

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2012 Hämeenlinnan kaupunginhallitus 25.3.2013 1 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2012 Hämeenlinnan kaupunginhallitus 25.3.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa... 3 1.1.1 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori

Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietoja Kv 25.2.2013 Rahoitusjohtaja Reijo Tuori Huomioitavaa - Espoon väkiluku kasvoi v. 2012 4 320 henkilöllä - Ulkomailta muutti 3 140 asukasta. Väestönkasvusta 50

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ========================================

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== KUNNAN TALOUS TULOSLASKELMA 30.4.2015 Pöytyän kunta Tuloslaskelma Tp 2014 Ta 2015 Käyttö Alitus/ylitys Tot-%

Lisätiedot

Liite Kh 92. Suoraman koulun peruskorjaus ja laajennus Arkkitehtitoimisto Arsatek Oy arkkitehtuuria

Liite Kh 92. Suoraman koulun peruskorjaus ja laajennus Arkkitehtitoimisto Arsatek Oy arkkitehtuuria Liite Kh 92 Kangasalan kunta n kolmannesvuotisseuranta Suoraman koulun peruskorjaus ja laajennus Arkkitehtitoimisto Arsatek Oy arkkitehtuuria Kh 16.6. Kangasala Kolmannesvuosiseuranta Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 214 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI Kslk 24.2.215 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2012

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2012 1 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa... 3 1.1.1 Kaupunginjohtajan katsaus... 3 1.1.2 Kaupungin hallinto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:30-19:05 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

4.2.2015 KÖYLIÖ-SÄKYLÄ. 4.2.2015 Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy. Page 1

4.2.2015 KÖYLIÖ-SÄKYLÄ. 4.2.2015 Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy. Page 1 KÖYLIÖ-SÄKYLÄ 4.2.2015 Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy Page 1 1 ARVIO TALOUDEN MENNEESTÄ KEHITYKSESTÄ 2 TALOUSKEHITYS 2010-2013 - KÖYLIÖ Toimintakulut Toimintakulujen keskimääräinen kasvu: 1,7 %/vuosi

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma

KIRJANPITO 22C Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma KIRJANPITO 22C00100 Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma TILIKAUDEN TILINPÄÄTÖS Tilinpäätös laaditaan suoriteperusteella: Yleiset tilinpäätös periaatteet (KPL 3:3 ): Tilikaudelle kuuluvat

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot