Asunto Oy Oulun Tullikartano Rautatienkatu 72, OULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Oulun Tullikartano Rautatienkatu 72, 90400 OULU"

Transkriptio

1 Rautatienkatu 72, OULU

2 Etelätulli rauhallinen asuinalue palvelujen keskellä Etelätullin asuinalueelle nousee lähivuosina noin 750 uutta korkeatasoista asuntoa. Alueelle tulevat rakennukset ovat viisi-, kuusi- ja kahdeksankerroksisia asuintaloja, joissa on myös liiketiloja. Uusi rauhallinen Etelätullin asuinalue nousee Oulun ydinkeskustan etelälaidalle vain kävelymatkan päähän kaikista palveluista ja harrastuspaikoista. Lähietäisyydeltä löytyvät sekä keskustan että Limingantullin ja Taka-Lyötyn palvelut. Alue tarjoaa myös monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia harrastitpa sitten liikuntaa tai kulttuuria. Alueen sijanti aivan ydinkeskustan kainalossa takaa erinomaiset kulkuyhteydet eri puolille kaupunkia kävellen, pyöräillen, autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Alueen läpäisevän kevyen liikenteen väylän varrelle rakennetaan Härkäpuisto. Alue muodostuu korttelikokonaisuuksista, joissa suojaisat sisäpihat luovat viihtyisää asuinympäristöä. Asukkaiden autopaikoitus toteutetaan maanalaisin autohallein.

3 Lähialueen palvelut 1 2 Heinäpään urheilukeskus Musiikkikeskus Kodin Ykkönen, Asko, Isku, Vepsäläinen kuntopolku keilahalli squash-halli 10 K-Market Joutsensilta tennishalli Liikuntakeskus Hukka 11 K-Market 3 Nuottasaaren koulu 12 Rautatieasema 4 Pikku-Iikan päiväkoti 13 Linja-autoasema 5 Limingantullin Prisma 6 Ydinkeskusta, Rotuaari 7 Kirjasto, Pohjankartanon koulu, Madetojan musiikkilukio, Oulun konservatorio, Oulu-opisto

4 Kaupungilta tuntuva tila syntyy umpikortteleista Kaupunkikoti kaiken ikäisille Etelätullin alue on kaavoitettu Oulun keskustan laajennukseksi, ei nukkumalähiöksi. Tullikartanon kortteli täydentää kaupunkia upeasti. Etelästä junalla Ouluun saavuttaessa ei jää epäselväksi, että ollaan saavuttu keskustaan. Kotiin. Parhaillaan rakenteilla oleva kortteli muodostaa kahden muun korttelin kanssa suurkorttelin, jonka sisään jää pyörätie ja puistovyöhyke. Radan puoleisten asuntojen avariin näkymiin on helppo ihastua. Korttelikokonaisuuden aloittava E-kirjaimen muotoinen Tullikartanon kortteli tarjoaa myös pihalle eli länteen avautuville asunnoille kaukonäkymiä kansipihan yli pyörätielle ja puistoon. Rakennuksen sijainti korttelin valoisimmassa sisänurkassa merkitsee että parvekkeella tarkenee jo aikaisin keväällä. Arkkitehti Veli Karjalainen rakennetaan omalle tontille osaksi viihtyisää kaupunkikorttelia. Mieleisen kodin löydät useista vaihtoehdoistamme: taloon valmistuu yhteensä 57 saunallista asuntoa yksiöstä kolmioon. Lisäksi vierekkäisiä asuntoja on suunnitteluvaiheessa mahdollista yhdistää huoneistopohjissa esitetyllä tavalla 4 5h+k+s -asunnoiksi (sitova päätös tehtävä viikon 37/2011 loppuun mennessä). Kaikkiin huoneistoihin tulee lasitettu parveke. Viihtyisyyttä asuntoihin tuo lattioissa käytettävä tammiparketti ja tunnelmallinen valaistus pesuhuoneissa. Mukavuuslattialämmityksellä varustetut pesuhuoneet laatoitetaan kauttaaltaan. Keittiöihin tulee kestävät mdf-ovelliset kaapit ja laadukkaat kodinkoneet. Turvallisuutta lisää ovipuhelinjärjestelmä. Nykyvaatimusten mukaisesti huoneistoissa on laajakaistavalmius. Autopaikat rakennetaan maanalaiseen autohalliin, jonne on hissillinen sisäänkäyntiyhteys asunnoista.

5 Huoneistotyypit, piirustusmerkinnät, asemapiirros Asunto Oy Oulun Tullikartano Huoneistotyypit Piirustusmerkinnät Tyyppi Koko Määrä 1h+kk+s 30,0 m 2 10 kpl 2h+kk+s 42,5 m 2 4 kpl 2h+kk+s 43,0 m 2 6 kpl 2h+kk+s 46,5 m 2 3 kpl 2h+kk+s 47,0 m 2 6 kpl 2h+kk+s 50,0 m 2 10 kpl 3h+kk+s 66,5 m 2 8 kpl 3h+k+s 74,0 m 2 4 kpl 3h+k+s 74,5 m 2 6 kpl Viikon 37/2011 loppuun asti mahdollisuus seuraaviin yhdistelmäasuntoihin 4h+k+khh+s 114,0 m 2 2 kpl 5h+k+khh+s 118,0 m 2 2 kpl pyykkikaappi siivouskomero jää-pakastinkaappi erilliset jääkaappi ja pakastin astianpesukone ja varaus mikroaaltouunille keittiöallas liesi/uuni Ilmanvaihtokone, varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle

6 Julkisivut pohjoiseen ja itään Julkisivut pohjoiseen ja itään Julkisivu pohjoiseen Julkisivu itään

7 Julkisivut etelään ja länteen Julkisivut etelään ja länteen Julkisivu etelään Julkisivu länteen

8 Kellari ja autohalli Kellarikerros Kellari ja autohalli

9 1. kerros 1. kerros / Asunnot A04 / B29 1h+kk+s 30,0 m 2 A02 / B31 2h+kk+s 43,0 m 2 B33 2h+kk+s 47,0 m 2 A01 / B32 2h+kk+s 50,0 m 2 A03 / B 30 3h+k+s 74,5 m 2

10 2. kerros 2. kerros / Asunnot A10 / B39 1h+kk+s 30,0 m 2 A08 / B35 2h+kk+s 43,0 m 2 A06 / B37 2h+kk+s 47,0 m 2 A07 / B36 2h+kk+s 50,0 m 2 A05 / B38 3h+kk+s 66,5 m 2 A09 / B34 3h+k+s 74,5 m 2

11 3. kerros 3. kerros / Asunnot A16 / B45 1h+kk+s 30,0 m 2 A14 / B41 2h+kk+s 43,0 m 2 A12 / B43 2h+kk+s 47,0 m 2 A13 / B42 2h+kk+s 50,0 m 2 A11 / B44 3h+kk+s 66,5 m 2 A15 / B40 3h+k+s 74,5 m 2

12 4. kerros 4. kerros / Asunnot A22 / B51 1h+kk+s 30,0 m 2 A20 / B47 2h+kk+s 42,5 m 2 B49 2h+kk+s 46,5 m 2 A18 2h+kk+s 47,0 m 2 A19 / B48 2h+kk+s 50,0 m 2 A17 / B50 3h+kk+s 66,5 m 2 A21 / B46 3h+k+s 74,0 m 2

13 5. kerros 5. kerros / Asunnot A28 / B57 1h+kk+s 30,0 m 2 A26 / B53 2h+kk+s 42,5 m 2 A24 / B55 2h+kk+s 46,5 m 2 A25 / B54 2h+kk+s 50,0 m 2 A23 / B56 3h+kk+s 66,5 m 2 A27 / B52 3h+k+s 74,0 m 2

14 1h+kk+s 30,0 m 2 1h+kk+s 30,0 m 2 Asunnot: A04 1. krs A10 2. krs A16 3. krs A22 4. krs A28 5. krs B29 1. krs B39 2. krs B45 3. krs B51 4. krs B57 5. krs A/B A/B 2

15 2h+kk+s 42,5 m 2 2h+kk+s 42,5 m 2 Asunnot: A20 B47 4. krs 4. krs B A

16 2h+kk+s 42,5 m 2 2h+kk+s 42,5 m 2 Asunnot: A26 B53 5. krs 5. krs B A

17 2h+kk+s 43,0 m 2 2h+kk+s 43,0 m 2 Asunnot: A02 A08 A14 B31 B35 B41 1. krs 2. krs 3. krs 1. krs 2. krs 3. krs B A

18 2h+kk+s 46,5 m 2 2h+kk+s 46,5 m 2 Asunnot: A24 B49 5. krs 4. krs B A

19 2h+kk+s 46,5 m 2 2h+kk+s 46,5 m 2 Asunnot: B55 5. krs B

20 2h+kk+s 47,0 m 2 2h+kk+s 47,0 m 2 Asunnot: A06 A12 A18 B33 B37 B43 2. krs 3. krs 4. krs 1. krs 2. krs 3. krs B A

21 2h+kk+s 50,0 m 2 2h+kk+s 50,0 m 2 Asunnot: A01 1. krs A07 2. krs A13 3. krs A19 4. krs A25 5. krs B32 1. krs B36 B42 2. krs 3. krs B A B48 4. krs

22 2h+kk+s 50,0 m 2 2h+kk+s 50,0 m 2 Asunnot: B54 5. krs B

23 3h+kk+s 66,5 m 2 3h+kk+s 66,5 m 2 Asunnot: A05 A11 A17 A23 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs A 2

24 3h+kk+s 66,5 m 2 3h+kk+s 66,5 m 2 Asunnot: B38 B44 B50 B56 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros B 2

25 3h+k+s 74,0 m 2 3h+k+s 74,0 m 2 Asunnot: A21 4. krs A

26 3h+k+s 74,0 m 2 3h+k+s 74,0 m 2 Asunnot: B46 B52 4. kerros 5. kerros B

27 3h+k+s 74,0 m 2 3h+k+s 74,0 m 2 Asunnot: A27 5. kerros A

28 3h+k+s 74,5 m 2 3h+k+s 74,5 m 2 Asunnot: A03 A09 A15 1. krs 2. krs 3. krs A

29 3h+k+s 74,5 m 2 3h+k+s 74,5 m 2 Asunnot: B30 B34 B40 1. krs 2. krs 3. krs B

30 Mahdollisuus yhdistelmäasuntoihin: 4h+k+kk+s 114,0 m 2 4h+k+khh+s 114,0 m 2 Asunnot: A krs A Yhdistelmäasunto on mahdollista toteuttaa, kun sitova päätös tehdään viikon 37/2011 loppuun mennessä.

31 Mahdollisuus yhdistelmäasuntoihin: 4h+k+khh+s 114,0 m 2 4h+k+khh+s 114,0 m 2 Asunnot: B krs B Yhdistelmäasunto on mahdollista toteuttaa, kun sitova päätös tehdään viikon 37/2011 loppuun mennessä.

32 Mahdollisuus yhdistelmäasuntoihin: 5h+k+kk+s 118,0 m 2 5h+k+khh+s 118,0 m 2 Asunnot: A krs A Yhdistelmäasunto on mahdollista toteuttaa, kun sitova päätös tehdään viikon 37/2011 loppuun mennessä.

33 Mahdollisuus yhdistelmäasuntoihin: 5h+k+khh+s 118,0 m 2 5h+k+khh+s 118,0 m 2 Asunnot: B krs B Yhdistelmäasunto on mahdollista toteuttaa, kun sitova päätös tehdään viikon 37/2011 loppuun mennessä.

34 Rakennustapaselostus Rakennustapaselostus KOHDE As Oy Oulun Tullikartano on viisikerroksinen, kaksiportainen, hissillinen kerrostalo. Asuntoja kohteessa on yhteensä 57 kpl. Kohteen suunnitteluvaiheessa on mahdollista yhdistellä 5. kerroksen huoneistoja huoneistopohjissa esitetyllä tavalla (sitova päätös tehtävä viikon 37/2011 loppuun mennessä). Kaikissa asunnoissa on oma sauna sekä lasitettu parveke. TONTTI Kohde rakennetaan omalle tontille Limingantulliin (kortteli 35, tontti 4), postiosoite Rautatienkatu 72, Oulu. Samalle tontille tullaan rakentamaan asemakaavan mukaisesti toinen asuinkerrostalo (postiosoite Rautatienkatu 74). Tontin hallinta pihakannen osalta sekä maanalaisen autohallin tontin nro 4 osuudelta autopaikkoineen jaetaan yhtiöiden kesken tehtävässä hallinnanjakosopimuksessa. Kaavoituksesta lisätietoja antaa Oulun kaupungin tekninen keskus, kaavoitusosasto, puh. (08) AUTOPAIKOITUS Autopaikoitus on pihakannen alla sijaitsevassa korttelin yhteisessä autohallissa, jonne ajoyhteys sijoittuu viereisen asuinrakennuksen As Oy Oulun Tulliveräjän kohdalle. Autohallista on suora yhteys asuinkerrostalojen kellarikerroksiin, joista edelleen hissi-/porrasyhteydet asuinkerroksiin. Autohallipaikat (As Oy Oulun Tullikartanon osuus yhteensä 38 kpl) myydään omina osakkeina. YHTEISET TILAT Ulkoiluvälinevarasto, huoneistokohtaiset irtainvarastot ja kuivaushuone sekä siivoushuone ja tekniset tilat sijaitsevat talon kellari- ja maantasokerroksessa. Viereisessä kiinteistössä (As Oy Oulun Tulliveräjä) on jätehuone, joka on myös As Oy Oulun Tullikartanon käytössä yhtiöiden välillä tehdyn rasitesopimuksen mukaisesti. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus tullaan täyttämään samaan kortteliin jo rakennetun asuinkerrostalon (As Oy Oulun Tullitorni) ja myöhemmin rakennettavan toisen asuinkerrostalon kellarikerroksiin. Väestönsuojien käyttöoikeuksista laaditaan erilliset yhtiöiden keskinäiset rasitesopimukset ko. tilojen käytöstä väestönsuojelullisiin tarkoituksiin. PERUSTUKSET Asuinrakennus on teräsbetonirunkoinen ja se perustetaan teräsbetonipaaluille rakennesuunnitelmien mukaisesti. ALAPOHJA JA VÄLIPOHJAT Alapohjana on kantava lämmöneristetty teräsbetonilaatta. Välipohjat rakennetaan pääosin teräsbetonisista ontelolaatoista ja paikallavaletuista betonisista pintalaatoista. JULKISIVUT Julkisivuverhous on pääosin tiilimuurausta, parvekkeiden taustaseinät puuverhottuja. Muut täydentävät julkisivumateriaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. YLÄPOHJA JA VESIKATE Yläpohja rakennetaan teräsbetonisista ontelolaatoista lämmöneristyksineen. Vesikatto on puurakenteinen pulpettikatto, katteena bitumikermikate. PARVEKKEET Parvekkeet ovat teräsbetonirakenteisia. Parvekekaiteet ovat metallirunkoisia lasikaiteita. Parvekkeet lasitetaan. VÄLISEINÄT Huoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonirakenteisia. Asuntojen kevyet väliseinät ovat pääosin puu- tai metallirankaisia levyväliseiniä. OVET Porrashuoneiden ulko-ovet ovat metallirakenteisia lasiovia. Huoneisto-ovet ovat 2-lehtisiä palo- ja äänieristettyjä ovia: porrashuoneisiin päin avautuvat ovet viilupintaisia ja asuntoon avautuvat ovet tehdasmaalattuja laakaovia. Huoneistojen sisäovet ovat valkoiseksi tehdasmaalattuja laakaovia, saunan ovet kokolasiovia. IKKUNAT JA PARVEKEOVET Ikkunat ovat tehdasvalmisteisia, kolmilasisia, sisään avautuvia puualumiini-ikkunoita. Parvekeovet ovat lasiaukollisia ulosaukeavia puualumiiniovia. ASUNTOJEN LATTIAPÄÄLLYSTEET Eteisissä, keittiöissä, olohuoneissa, makuuhuoneissa ja vaatehuoneissa on tammilautaparketti, jalkalistoina parketin mukaan sävytetyt puulistat. Parkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. Kylpyhuoneissa, saunoissa, kodinhoitohuoneissa ja erillis-wc:ssä on lattialaatoitus.

35 Rakennustapaselostus ASUNTOJEN SEINÄPÄÄLLYSTEET Asuinhuoneiden betoniseinät ja levyväliseinien saumat tasoitetaan ja seinät maalataan. Kylpyhuoneiden ja kodinhoitohuoneiden seinät laatoitetaan kauttaaltaan, tehosteväriseinät on osoitettu huoneistopohjapiirroksissa. Erillis-wc:n kalusteseinä laatoitetaan 1,2 metrin korkeudelle, yläosa ja muut seinät tasoitetaan ja maalataan. Keittiön työtasojen ja seinäkaapistojen väli laatoitetaan. Saunan seinät paneloidaan saunasuojakäsitellyllä vähäoksaisella kuusipaneelilla. ASUNTOJEN SISÄKATOT Asuinhuoneiden katoissa yleisesti valkoinen ruiskutasoituskäsittely. Alaslasketut katot ja kotelot eteisissä, makuuhuoneissa, vaatehuoneissa ja keittiössä sileäksi tasoitettu ja valkoiseksi maalattu. Kylpyhuoneissa, saunoissa, kodinhoitohuoneissa ja erillis-wc:ssä katot paneloidaan saunasuojakäsitellyllä vähäoksaisella kuusipaneelilla. ASUNTOJEN KALUSTEET Asunnoissa on tehdasvalmisteiset vakiokalusteet erillisten kalustesuunnitelmien mukaisesti. Eteisten kalusteovet sekä keittiökalusteiden yläosien kalusteovet ovat maalattuja mdf-ovia (Topi-Kalustaja Kosketus, väri valkoinen OIP11M). Keittiökalusteiden alaosat sekä keittiön komero-ovet ovat melamiinipintaisia kalusteovia (Topi-Kalustaja Luoto, väri harmaan ruskea LU76). Keittiöiden työtasot ovat laminaattipintaisia, taive-etureunoin (Topi-Kalustaja, väri patinoitu pronssi R715). Keittiön pesualtaat ovat työtasoon upotettuja, ruostumatonta terästä. Kylpyhuoneissa ja erillis-wc:ssä allaskalusteet ovat mdf-ovilla varustettuja (Topi-Kalustaja Kosketus, väri valkoinen OIP11M). Valaisimilla varustetuissa peilikaapeissa on peilipintaiset ovet. Muiden tilojen kalusteovet ovat melamiinipintaisia (Topi-Kalustaja Nina, väri valkoinen N11W). Vaatehuoneissa hyllyt ja tangot erillisten kalustesuunnitelmien mukaisesti. Saunoissa on tervaleppälauteet. KODINKONEET Keittiöissä on kalusteuuni ja liesitaso, 1h+kk+s -asunnoissa keraaminen liesi. Keittiöissä on myös astianpesukone ja jää-pakastinkaappiyhdistelmä, 3h+k+s ja sitä suuremmissa asunnoissa on erillinen jääviileäkaappi sekä pakastinkaappi. Keittiökalusteissa on tilavaraus mikroaaltouunille. Kylpyhuoneissa tai kodinhoitohuoneissa on tilavaraus ja liitäntäpisteet päällekkäin asetettaville standardikokoisille pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle. Saunoissa on sähkökiuas. TALOTEKNIIKKA Asuinrakennus liitetään Oulun kaupungin kaukolämpö-, sähkö-, vesi- ja viemäriverkkoon sekä alueella toimivan operaattorin KTV-verkkoon. Asuinrakennuksessa on patterilämmitys. Jokaisessa asunnossa on huoneistokohtaiset lämmin- ja kylmävesimittarit sekä huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä varustettuna lämmöntalteenottolaitteistolla. Asunnoissa on liittymisvalmius laajakaistaverkkoon, liittymäsopimukset tilattava erikseen operaattorilta. Pesuhuoneessa ja eteisessä on upotetut pienloistevalaisimet. Asuinrakennus varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä. Pesuhuoneiden ja erillis-wc:n lattioissa on sähkökäyttöinen mukavuuslattialämmitys. PIHA-ALUEET Piha-alueet ovat korttelin 35 tonttien 2-6 yhteiskäytössä ja yhtiöt vastaavat huolto- ja kunnossapitokustannuksista rakennusoikeuksiensa suhteessa erillisen sopimuksen mukaan. HUOMAUTUKSET Myyjällä on oikeus vaihtaa kohteen rakenteita ja materiaaleja samanarvoisiin. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. Se ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Parvekelasitusta ei ole suunniteltu kaikilta osin vesi- ja ilmatiiviiksi rakenteeksi. Piirustuksissa katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Jos sanonnat ja piirrokset ovat ristiriitaisia, noudatetaan urakkasopimuksen ja sen liitteenä olevien työselityksien määräyksiä.

36 SATO-Rakennuttajat Oy Uusikatu 58 B, Oulu Puh Peab Oy Rautatienkatu 84, Oulu Puh Puhelut 8,28 senttiä/puhelu + 17,9 senttiä/minuutti.

SATO VuokraKoti. Oulu, Etelätulli, Rautatienkatu 74. Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Oulu, Etelätulli, Rautatienkatu 74. Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. koti kuten haluat Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. Oulu, Etelätulli, Rautatienkatu 74 SATO VuokraKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa koti kuten haluat Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO OmistusKoti. Oulu, Linnanmaa Asunto Oy Oulun Linnanpuisto.

Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO OmistusKoti. Oulu, Linnanmaa Asunto Oy Oulun Linnanpuisto. Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO OmistusKoti Oulu, Linnanmaa Asunto Oy Oulun Linnanpuisto koti kuten haluat Linnanmaalla asut Oulun Yliopiston läheisyydessä palveluiden tuntumassa

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Tulliveräjä

Asunto Oy Oulun Tulliveräjä www.etelatulli.fi Asunto Oy Oulun Tulliveräjä, 90400 OULU Etelätullin alueen rakentaminen jatkuu Oulun ydinkeskustan etelälaidalle nousee uusi korkeatasoinen Etelätullin asuinalue. Sen ensimmäinen vaihe,

Lisätiedot

SATO OmistusKoti. Oulu, Laanila Asunto Oy Laamannintie 1. koti kuten haluat

SATO OmistusKoti. Oulu, Laanila Asunto Oy Laamannintie 1. koti kuten haluat SATO OmistusKoti Oulu, Laanila Asunto Oy Laamannintie 1 koti kuten haluat Viihtyisää kerrostaloasumista Oulujoen rantamaisemissa Tyylikäs kotitalo upealla paikalla Asunto Oy Oulun Laamannintie 1 on nelikerroksinen

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

AS OY OULUN HÄRKÄTORNI. Rautatienkatu 92, 90400 Oulu 100815. peabasunnot.fi

AS OY OULUN HÄRKÄTORNI. Rautatienkatu 92, 90400 Oulu 100815. peabasunnot.fi AS OY OULUN HÄRKÄTORNI Rautatienkatu 92, 90400 Oulu 100815 peabasunnot.fi ARKKITEHDIN PUHEENVUORO Limingantullin alue rakentuu ripeää vauhtia viehättäväksi asuinalueeksi. Etelästä kaupunkiin saapuvalle

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI 2 Asunto Oy Oulun Eveliina yitkoti.fi Eveliina kutsuu uuteen kotiin valmiiseen kaupunginosaan Eveliina on oiva valinta sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella.

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi Kohde rakennetaan luonnonkauniille Pihlajalaakson alueelle lähelle kaupungin keskustaa, jonne on alle 3 kilometriä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

ASUNTO OY LEHTONIEMEN LUMOUS

ASUNTO OY LEHTONIEMEN LUMOUS ASUNTO OY LEHTONIEMEN LUMOUS Messuportinkatu 8, 70840 KUOPIO Kuva: Vallas Oy LUMOUDU LEHTONIEMESTÄ ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 12.3.2012 SAARISTOKAUPUNKI KALLAVEDEN KAUNIISSA RANTAMAISEMASSA Saaristokaupunki

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky TupoksenƟe, 91900 LIMINKA MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky HankeƟedot ja karʃa Viisikerroksinen Asunto Oy Limingan Kyyhky sijaitsee HankeƟedot

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN Uusi helmi Iisalmen keskustaan Asunto Oy Iisalmen Karjalanhelmi nousee arvostetulle asuinalueelle aivan Iisalmen keskustaan. Taloyhtiön omalle

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti Viiden tähden sijainti Täällä yhdistyvät maaseutumainen ympäristö, hyvät palvelut ja pääkaupunkiseudun läheisyys! Asunto Oy Klaukkalan Tähti sijaitsee

Lisätiedot

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä Viihtyisää asumisen laatua Asunto Oy Kärängän Tähteen tulee 38 luhtitalokotia. Korkeatasoiset ja hyvin varustellut asunnot tarjoavat vaihtoehtoja monenlaisiin

Lisätiedot

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua Uniikki koti upeassa ympäristössä Täällä koti on osa maisemaa, maisema osa kotia - valoa tulvillaan, jokainen vuodenaika vahvasti läsnä.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI 16.04.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI YLEISTÄ As Oy Iin Kirjala on vapaarahoitteinen kerrostaloyhtiö. Yhtiö muodostuu yhdestä neljäkerroksisesta puukerrostalosta,

Lisätiedot

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja.

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja. 12.10.2011 RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY HYVINKÄÄN ASEMANKULMA YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Osoite: Ahjonkatu 1 A, 05800 Hyvinkää Kaupunginosa, kortteli ja tontti: Parantola 2

Lisätiedot

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti!

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! Avaraa tilaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Jäälin Rantapolku muodostuu kahdesta rivitalosta. Yhteensä niissä on 12 valoisaa asuntoa, joiden koko vaihtelee

Lisätiedot

AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA. Tämä on todellinen mansikkapaikka

AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA. Tämä on todellinen mansikkapaikka AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA Tämä on todellinen mansikkapaikka Poimi Ahomansikka Tämä on todellinen mansikkapaikka lähellä luontoa ja kaupungin palveluja! Asunto Oy Hyvinkään Ahomansikka sijaitsee arvostetulla

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI Hyvää tuulta Hiirosessa Hiirosessa kaikki on lähellä Asunto Oy Hiirosen Tähti sijaitsee omalla tontilla Hiirosen kaupunginosassa, Oulun keskustan läheisyydessä. Hyvä sijainti

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009

Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009 Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009 YLEISKUVAUS PERUSTUKSET KANTAVAT RAKENTEET ULKOSEINÄT VESIKATTO IKKUNAT JA OVET PARVEKKEET Asunto Oy Vantaan Tempo rakennetaan rakennuslupaa (24.02.2009)

Lisätiedot

PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO

PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO TA TA-Asumisoikeus Oy PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA TA-Asumisoikeus Oy / Puusorvarintie 3 Rakennustapaselostus 12.4.2012 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten

Lisätiedot

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE

Lisätiedot

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä A OY KEMEEN TAMMIPUITO Puiston keellä, palvelujen äärellä As Oy Kempeleen Tammipuisto Asu ja viihdy huippupaikalla Kempeleen keustassa! Asunto Oy Kempeleen Tammipuisto rakennetaan omalle tontille rauhalliseen,

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa.

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. K : TOM : AUTOKATOS TALO A : TOM : JÄTEK +5,50 AK LT AK AK AK4 AK5 AK AK7 AK8 TALO B Aita Aita Leikki A4 Aita Aita Varastot Var Var Var Var A9 A40 A9 A0 A A A A4 A5

Lisätiedot

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48

Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48 Asunto Oy 3. kaupunginosa, ENNAKKOMARKKINOINTI Illustraatio: Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy i Viihtyisiä asuntoja keskustan tuntumaan Viihtyisä ja rauhallinen ympäristö sekä keskustan läheisyys. Juuri

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla.

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla. Mukava koti Pattijoen rannalla. Puistoalue Talo C Kevyenliikenteenväylä ja Pattijoki Talo D Oleskelu- ja leikkialue Tekn. Talo B Arokankaantie 2 vierasap 1 ap Autokatos 1 6 ap 1 ap Autokatos 3 4 ap Autokatos

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa.

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi sunto Oy Oulun Ritahovi Oulun seudun karttapalvelu :: Tulostussivu http://kartta.ouka.fi/web/printpage.aspx sunto Oy Oulun Ritahovi

Lisätiedot

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä

Lisätiedot

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa Uuden ajan asuinalue Pohjoisen luonto yhdistyy täällä uuden ajan kaupunkiasumiseen. Asunto Oy Oulun Marskia ympäröivä Kivikkokangas on uusi, pientalovaltainen

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m

Lisätiedot

Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille.

Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille. Risto Lehtomäki 04.08.2010 Sivu 1 (5) Kunnan.osa: Matinkylä Kortteli/tontti: 23-304-1 Osoite: Matinniitty 1, 02230 Espoo Yleistä yhtiöstä Rakenteet Yhtiöllä on oma tontti, jonka pinta-ala on 6478 m 2.

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella.

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Tomutus rakennetaan rauhalliselle alueelle Pattijoelle. Tontille valmistuu yhteensä viisi rivitaloa. Aivan lähellä virtaa Pattijoki. Ympäristö on vehreä ja

Lisätiedot

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa AS OY OULUN SAFIIRI Oma koti Ritaharjussa As Oy Oulun Safiiri Asunto Oy Oulun Safiiri rakennetaan lapsiperheiden suosimaan ja rauhalliseen Ritaharjun kaupunginosaan. Ritaharjusta löytyy koulu, päiväkoteja,

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI Mausteita elämääsi! MAJESTEETTI Muuta loistopaikalle ydinkeskustaan! Majesteetti on Rovaniemen keskeiselle paikalle valmistuva matalaenergiatalo, jossa

Lisätiedot

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä As Oy Oulun Ukko-Pekka Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Tulevaisuuden mallikaupunginosa alkaa täältä! Asunto Oy Oulun Ukko-Pekka on kuuden rakennuksen

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita s Oy Kuopion Puijonpursi Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita Luonnonläheistä elämistä Pyöräilymatkan päässä Kuopion keskustasta voit elää hiihtolatujen, lenkkeilypolkujen, laskettelurinteiden

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA www.aw-rakennus.fi AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA NÄKYMÄ HIIDENMAANKADULTA ARKKITEHTITOIMISTO TAPIO GRÖNLUND OY AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA Kohteessa on 13 kpl asuntoja asuntokoko 4 5 h + kt + s + var

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle AS OY IISALMEN MAJAKKA Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle Upeita kaupunki koteja. Kaunis ympäröivä luonto järvimaisemineen yhdistettynä keskustan palvelujen läheisyyteen luovat käytännöllisyyttä

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi TA-ASUMISOIKEUS OY / Vadelmakuja

Lisätiedot

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta.

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. As Oy Lakeuden Helmi Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. Avarassa maisemassa toiveiden asuinpaikka Asunto Oy Lakeuden Helmi rakennetaan Tyrnävän tunnelmallisen kylänraitin varrelle, hyvien

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla Huoneistoissa on toimivat pohjaratkaisut ja erinomainen uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

Betonimiehenkatu 19A

Betonimiehenkatu 19A etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)

Lisätiedot

Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat.

Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat. 1 (7) AS OY HELSINGIN LALLUKANKULMA VARTIOKYLÄ 45, Kortteli 45585 tontti 2 Lallukankuja 5, 00920 HELSINKI YLEISTÄ Kohteen suunnittelusta on käyty arkkitehtuurikilpailu Myllypuron SUTA. Jatkosuunnitteluun

Lisätiedot

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI Keskellä kauneinta Savoa Resepti viihtyisään asumiseen Asunto Oy Kasurilan Helmessä kymmenen erillistalon muodostama kortteli tarjoaa turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön.

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista.

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista. Asunto Oy Iisalmen otipiha Viihtyisää asumista. -.OA RAENNUTOIMENPIDE RAENNUTEEN NIMI JA OOITE ORTTELI/LA Pajalankatu 17 84100 Ylivieska Finland Tel.+358-(0)8-420009 Fax +358-(0)8-420060 email: arkkitehtitoimisto@paloranta.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie

Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Raalantie Ohjastie Laidunkaari Raalantie Laiduntie Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie Nurmijärvi on nopeasti kehittyvä lapsiystävällinen,

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti.

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Kiertotie Honkitie Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre Haukiputaantie Terveystie Siltatie Kiiminkijoki Kirjasto KIIMINKI Kuusamontie Ouluntie Isoahontie

Lisätiedot