Opintokokonaisuuden tavoite

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opintokokonaisuuden tavoite"

Transkriptio

1 VÄKIVALTA ja VÄLITTÄVÄN MYÖTÄELÄMISEN EHDOT Väkivalta ja välittävän myötäelämisen lähtökohtia Väkivallan monet muodot globaaleissa konteksteissa Seksuaalinen hyväksikäyttö, ihmiskauppa ja prostituutio Väkivallan ehkäisemisen, väkivaltaan puuttumisen ja välittävän ilmapiirin rakentamisen käytänteet Tasa-arvon sekä myötätuntemisen ja -elämisen puitteet Hakuaika päättyy

2 Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot opintokokonaisuus (25 op) on suunnattu eri alojen opiskelijoille sekä jo työssä toimiville ammattilaisille. Ohjelmaa koordinoi Oulun yliopiston Nais- ja sukupuolentutkimus. Työtä sukupuolistuneen ja seksuaalisen väkivallan teemojen parissa on tehty Nais- ja sukupuolentutkimuksen oppiaineessa 2000-luvun alusta alkaen yhdessä Euroopasta ja Luoteis- Venäjältä tulleiden kumppaneiden kanssa. 25 opintopisteen opintokokonaisuus toteutettiin ensimmäisen kerran lukuvuonna osana Daphne rahoitteista projektia APROPOS - Väkivallan ehkäisemisen moniammatillinen ja monitieteinen koulutus- ja verkostoitumisprojekti. Projektin 12 partneria tulivat Iso-Britanniasta, Kyprokselta, Ruotsista, Saksasta ja Suomesta. APROPOS projektin jälkeen opintokokonaisuus on toteutettu pääsääntöisesti joka toinen vuosi suomenkielisenä ja joka toinen vuosi kansainvälisenä toteutuksena nimellä Väkivallasta välittämiseen. Vuosina ohjelmaa on kehitetty edelleen osana KolArctic ENPI CBC rahoitteista hanketta 'Children and Youth at Risk in the Barents Region' 1. Lukuvuodesta alkaen opintokokonaisuus kulkee nimellä "Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot". Opintokokonaisuuden tavoite Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot - opintokokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden sisällyttää tutkintoon tai täydentää tutkintoa väkivaltaa käsittelevällä 25 opintopisteen laajuisella opintokokonaisuudella. Väkivaltaa, sen eri ilmenemismuotoja sekä väkivallattomuutta tarkastellaan sukupuolisensitiivisesti erilaiset toisarvostamisen ulottuvuudet huomioiden. Opintokokonaisuuden tavoitteena on lisätä tietoisuutta väkivallasta, sekä antaa välineitä väkivallan tunnistamiseen ja kohtaamiseen, väkivaltaisissa ympäristöissä toimimiseen, väkivallan uhrien auttamiseen ja väkivallattomien toimintaympäristöjen rakentamiseen Opinnot sisältävät viisi peräkkäistä verkkokurssia, jotka voidaan suorittaa joko yksittäin tai sivuaineena. Verkkokurssit ovat ensimmäistä kurssia lukuun ottamatta aineopintotasoisia ja koko opintokokonaisuuden voi erikseen etukäteen sovittaessa suorittaa aineopintotasoisena. Yksittäinen kurssi on laajuudeltaan 5 op. Suoritustapa koostuu itsenäisestä työskentelystä verkkoympäristössä, työskentelystä verkko-ohjaajan ohjauksessa ja yhteistyöskentelystä verkkopohjaisessa Discendum Optima ympäristössä. Opintokokonaisuuden tavoitteena on lisätä tietoisuutta väkivallasta sekä antaa välineitä väkivallan kohtaamiseen, väkivaltaisissa ympäristöissä toimimiseen ja väkivallan uhrien auttamiseen. Väkivaltaa lähestytään laajana ilmiönä, paikallisista ja globaaleista näkökulmista sekä osallistujien omaa ympäristöä ja tietotaitoa reflektoiden. väkivallan ymmärtäminen laajan ilmiönä: opiskelija osaa määritellä ja analysoida väkivallan eri ilmenemismuotoja elämänkulussa erilaisissa paikallisissa ja globaaleissa konteksteissa; 1 This publication has been produced with the assistance of the European Union. The contents of this publication are the sole responsibility of the University of Oulu as a partner in the project and can in no way be taken to reflect the views of the European Union.

3 sensitiivisyys sukupuolen ja muiden toisarvoistavien ulottuvuuksien huomioimiseen: opiskelija osaa soveltaa sukupuolen ja intersektionaalisuuden teorioita väkivallan analysoimisessa, tunnistamisessa, väkivallan ehkäisemisen ja siihen puuttumisen toimenpiteiden suunnittelussa sekä uhrien auttamisessa; tietoa ja välineitä kehittää omia toimintatapoja väkivallan kohtaamiseen ja sen ennaltaehkäisemiseksi: opiskelija osaa suunnitella käytännön toimintaa väkivaltaan puuttumiseksi sekä ei-toisarvostavien toimintatapojen ja tasa-arvon (tasavertaisuuden) toimenpiteiden kehittämiseksi. Opiskelija osaa reflektoida ja kehittää väkivallattomuutta ja studying the whole programme resulted such professionality so that one got the whole picture and was not just horrified of phenomenon, and saw the connections in the bigger picture. Palaute opiskelijalta, välittämistä omassa toiminnassaan ja vuorovaikutuksessa sekä toimia ryhmässä ja reflektoida ryhmän toimintaa väkivallattomuuden ja tasavertaisuuden näkökulmista Opintokokonaisuudessa opiskelun pohjan muodostavat: verkko-oppimisympäristö, jota käytetään turvallisena ja interaktiivisena oppimisympäristönä teoreettisille, käytännöllisille, henkilökohtaisille reflektioille eri tieteenaloilta, alueilta ja ammateista tulevien osallistujien vuorovaikutus ja keskustelut itsenäisen työskentelyn ja ryhmätyöskentelyn aktiivinen ja kannustava tukeminen Opiskelu poikkitieteisessä ja moniammatillisessa ryhmässä Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot -opintokokonaisuus on suunnattu eri alojen opiskelijoille sekä jo työssä toimiville ammattilaisille. Moniammatilliset ja poikkitieteiset opiskeluryhmät tarjoavat mahdollisuuden katsoa aihealueita useista näkökulmista ja haastavat osallistujia tarkastelemaan omia ennakkooletuksiaan ja käytäntöjään Verkkopohjaisen oppimisympäristön käyttäminen mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman osallistumisen. Ohjelman aikana opiskelija voi tarkastella käsiteltäviä asioita omasta, paikallisesta näkökulmastaan ja jakaa kokemuksiaan tai paikallisia ongelmia ja metodeja muille osallistujille Verkkopohjainen oppimisympäristö jättää tilaa henkilökohtaisille prosesseille ja reflektioille (asia, jonka opiskelijat ovat kokeneet tärkeäksi käsiteltäessä väkivallan teemaa) At the same time as I learned new things I also think I learned new things about myself and grew up as a person. Palaute opiskelijalta,

4 Verkko-opiskelu Koska oppiminen tapahtuu verkko-oppimisympäristössä, täytyy opiskelijoilla olla käytössään tietokone ja internetyhteys. Ennen kurssin alkua opiskelijat saavat henkilökohtaisen Optimatunnuksen sekä oppaan, joka johdattaa Optiman käyttöön ja heillä on aikaa tutustua Optimaan. Tukea Optiman käyttöön on tarjolla koko ohjelman ajan. Opiskelu koostuu kolmenlaisesta toiminnasta: Itsenäisestä työstä, kuten oppimateriaaleihin perehtymisestä ja itsenäisistä tehtävistä Ryhmätehtävistä, kuten keskusteluista pienryhmissä tai tehtävistä, joissa hyödynnetään erilaisia internetistä löytyviä työkaluja Jokaisen kurssin aikana kirjoitetaan reflektiopäiväkirjaa, jonka myötä opiskelija syventää ja reflektoi lukemaansa ja keskusteltuja teemoja. Verkko-ohjaaja antaa reflektiopäiväkirjoista henkilökohtaisen palautteen jokaisen kurssin päätteeksi Verkko-opiskelu on itsenäistä ja vaatii paljon motivaatiota. Toisinaan matkalle sattuu myös teknisiä haasteita. Ohjelma ja opinnot on rakennettu niin, että opiskelijat saavat tukea läpi opintojensa: ohjeita ja tukea henkilökohtaisten opintosuunnitelmien laatimiseen verkko-ohjausta sekä ryhmätasolla että yksilöllisesti turvallisen oppimisympäristön kehittymistä painotetaan; eettiset ohjeet internetissä opiskeluun ja keskustelualueilla viestimiseen kurssien aktiviteetteja muokataan osallistujien verkko-opiskelutaitojen ja kokemuksen mukaisesti Aikataulu ja opintosuunnitelma Opintokokonaisuus (5 kurssia) alkaa syyskuussa ja päättyy toukokuun lopussa (yksi lukuvuosi). Yksi kurssi kestää 6-8 viikkoa. Kurssit koostuvat 4-5 moduulista, temaattisesta kokonaisuudesta ja yksi moduuli (kurssin perusyksikkö) kestää noin puolitoista viikkoa. Kunkin kurssin työmäärä perustuu eurooppalaiseen ECTS järjestelmään, jossa työmäärä lasketaan käyttäen opintopisteitä. Yksi opintopiste vastaa noin 135 työtuntia. Arviointi ja palaute Arviointi kurssilla rakentuu kolmesta elementistä; itsearvioinnista; verkko-ohjaajan antamasta henkilökohtaisesta palautteesta opiskelijalle sekä opiskelijan palautteesta kurssista Itsearviointi: Oman työn ja oppimisen arviointi on tärkeä osa oppimisprosessia. Itsearvioinnissa opiskelija tarkastelee omaa oppimistaan ja asettamiaan tavoitteita sekä luo pohjaa uusille oppimishaasteille. Jokainen opiskelija kirjoittaa kurssin aikana reflektiopäiväkirjaa, johon hänen tulisi liittää lyhyt arvio omasta opiskelustaan kurssilla. Tässä yhteydessä opiskelija voi myös pohtia ryhmän toimintaa ja omaa rooliaan siinä. Itsearviointi antaa opiskelijalle myös

5 mahdollisuuden välittää verkko-ohjaajalle viestiä siitä, millaista palautetta tai tukea opiskelija toivoo saavansa. Palaute verkko-ohjaajalta: Kurssilla opiskelun tukena toimii verkko-ohjaaja, joka seuraa keskusteluja ja ryhmätyöskentelyä kurssien ajan. Lisäksi verkko-ohjaaja antaa jokaiselle opiskelijalle palautetta The tutor is excellent, has punctual, and precise comments that help me to feel empowered to continue learning about subjects that were challenging. Palaute opiskelijalta, reflektiopäiväkirjasta. Reflektiopäiväkirjan palaute on aina henkilökohtaista ja opiskelija saa sen viimeistään kolmen viikon kuluessa tehtävän palautuksesta. Opiskelija voi olla yhteydessä verkko-ohjaajaan kaikissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä myös kurssien aikana. Osallistujien palaute kurssista: Jokaisen kurssin jälkeen ja koko opintokokonaisuuden päätteeksi opiskelijoita pyydetään antamaan palautetta opintokokonaisuudesta, sen toteutuksesta ja oppimiskokemuksesta. Tätä palautetta käytetään opintokokonaisuuden sisällön ja verkkooppimiskokemuksen kehittämiseen. Kurssin suorittaminen hyväksytysti: Kurssien hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista ryhmätyöskentelyyn sekä reflektiopäiväkirjan hyväksyttyä suorittamista. Verkko-ohjaaja voi myös pyytää opiskelijaa muokkaamaan reflektiopäiväkirjaansa hyväksytyn kurssisuorituksen saavuttamiseksi. Kurssit arvioidaan asteikolla erinomainen/hyväksytty/hylätty. Arvosanan lisäksi, jokainen opiskelija saa myös henkilökohtaisen palautteen jokaisen kurssin päätteeksi. Hakeminen Opintokokonaisuuteen haetaan täyttämällä hakulomake ja lähettämällä se sähköpostitse/postitse verkko-ohjaajalle. Hakulomake löytyy osoitteesta Päähakuaika ohjelmaan aukeaa keväällä ja päättyy toukokuun lopussa. Yksittäisille kursseille voi hakea ympäri vuoden. Lisätietoja ohjelmasta ja mahdollisuuksista osallistua saa ottamalla yhteyttä kurssin verkko-ohjaajaan. Kurssien aikataulut löytyvät ohjelman nettisivuilta. Yliopistoissa opiskelevien osallistujien tulee sopia korvaavuuksista kotiorganisaationsa kanssa etukäteen. Lisäksi opiskelijoilla tulee olla voimassa oleva opinto-oikeus kotiorganisaatiossaan koko ohjelman ajan. 2 Yliopistojen ulkopuolelta tulevien osallistujien tulee hakea erillistä opinto-oikeutta, jos he haluavat saada opintopisteet Oulun yliopistolta. Erillistä opinto-oikeutta haetaan, kun osallistuja on saanut varmistuksen pääsystään opintoihin Kaikki ohjelman hyväksytysti suorittaneet saavat todistuksen osallistumisestaan ohjelmaan 2 Hilma naistutkimuksen yliopistoverkosto mahdollistaa opiskelijoiden osallistumisen verkoston jäsenyliopistojen opintoihin eri yliopistoista. Suoritusten sujuvan siirtymisen vuoksi on tärkeää että sovit kurssien korvaavuuksista omassa yliopistossasi jo ennen kurssien alkamista. Ohjeita ja neuvoja saat yliopistosi HILMA yhteyshenkilöltä. Suorituksesi toimitetaan yliopistosi Hilma-yhteyshenkilölle kurssien lopuksi. HILMA-yhteyshenkilöt löydät Hilman sivuilta osoitteesta

6 Yhteystiedot Ohjelmaa koordinoi Nais- ja sukupuolentutkimuksen oppiaine Oulun yliopistossa. Verkko-ohjaaja: Minna Viinikka minna.viinikka(a)oulu.fi Nais- ja sukupuolentutkimus PL Oulun yliopisto

Opiskeleminen kursseilla

Opiskeleminen kursseilla Opiskeleminen kursseilla Väkivalta ja välittävän myötäelämisen lähtökohtia 28.09. 20.11.2015 Väkivallan ehkäisemisen, väkivaltaan puuttumisen ja välittävän ilmapiirin rakentamisen käytänteet 18.01. 4.3.2016

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

NAIS- JA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN KURSSITARJONTA LUKUVUONNA

NAIS- JA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN KURSSITARJONTA LUKUVUONNA NAIS- JA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN KURSSITARJONTA LUKUVUONNA 2014 2015 417113P Nais- ja sukupuolen tutkimuksen peruskurssi (5 op) Opiskelijat perehtyvät tällä interaktiivisella kurssilla A. nais- ja sukupuolentutkimuksen

Lisätiedot

NAIS- JA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN OPETUS LUKUVUONNA

NAIS- JA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN OPETUS LUKUVUONNA NAIS- JA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN OPETUS LUKUVUONNA 2014 2015 Alta löytyy Nais- ja sukupuolentutkimuksen opetustarjonta 2014 15. Opintojaksot, joista ei järjestetä opetusta 2014 15, on mahdollista suorittaa

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Mirva Verkko-opetuksen koordinaattori, VirtuaaliAMK yhteyshenkilö. 4/2/12 Copyright VirtuaaliAMK

Mirva Verkko-opetuksen koordinaattori, VirtuaaliAMK yhteyshenkilö. 4/2/12 Copyright VirtuaaliAMK Mirva Pilli-Sihvola@kyamk.fi Verkko-opetuksen koordinaattori, VirtuaaliAMK yhteyshenkilö 1 Suomen Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK, on ammattikorkeakoulujen (29) muodostama yhteistyöverkosto.

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 K-MESTARIMYYJÄKOULUTUS, 1 ov 1. Ilmoittautuminen linjakohtaisesti Mestarimyyjäkoulutukseen ilmoittutumisajan puitteissa

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus

eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus 1 (5) eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus Kohderyhmä ja käyttäjät Arviointi Muistiinpanot Käyttäjät ja heidän tarpeensa huomioidaan suunnittelussa ja tuotantovaiheessa sekä toteutuksen aikana.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun info

Syventävän harjoittelun info Syventävän harjoittelun info 18.11.2014 2235320-5 op Vastuuopettajat: Jyrki Korkki ja Merja Tamminen Moodle: Ohjauksen syventävä harjoittelu 2014-2015 (avain SyvHa15); päivitys kesken - tiedotamme moodlen

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa

Lisätiedot

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S.

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 1. Opinto-ohjaus 1 (opo1) saa perusasteen opintojen aloittamiseen

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävä kehitys Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia.

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2018 2019 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 7.9.18 1 Infon rakenne

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

* * * * * *-merkistä tavoitteisiin ja sisältöön *-merkistä tehtäviin. Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h

* * * * * *-merkistä tavoitteisiin ja sisältöön *-merkistä tehtäviin. Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h Verkkostartti 2 x 1,5 h Verkkotyöskenteltyöskenteltyöskentely Verkko- Verkko- 1. 2. 3. Lähipäivä Lähipäivä Lähipäivä * 25 h * 21 h

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

Tasa arvo koulussa hanke

Tasa arvo koulussa hanke Tasa arvo koulussa hanke Tasa arvo koulussa hanke on Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikön järjestämää henkilöstökoulutusta. Hanke koostuu kolmesta

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Abien päättökysely. Lukuvuosi

Abien päättökysely. Lukuvuosi Abien päättökysely Lukuvuosi 13-14 Viisiportaisissa kysymyksissä skaala on seuraava; 1 väitteen kanssa täysin eri mieltä 2 väitteen kanssa eri mieltä 3 ei eri mieltä eikä samaa mieltä 4 väitteen kanssa

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Yleisopas. Suomi. IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation

Yleisopas. Suomi. IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation Yleisopas Suomi IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation Sisältö 1 Yleistietoutta työssäoppimisesta... 3 2 Osapuolten

Lisätiedot

ACUMEN O2: Verkostot

ACUMEN O2: Verkostot ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Ammatillinen opettajakorkeakoulu - Ammatillinen opettajakorkeakoulu 2 JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU Päivämäärä 762007 Tekijä(t) Merja Hilpinen Julkaisun laji Kehittämishankeraportti Sivumäärä 65 Julkaisun kieli Suomi Luottamuksellisuus

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy Koulutuksen tavoitteet Kognitiivisen työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen työnohjaajana sekä työyhteisöjen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2017-2018 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2019 2020 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 10.9.19 1 Infon

Lisätiedot

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGILOIKKA Digitalisaation hyötyjen ja mahdollisuuksien konkretisoiminen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Limingan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Tiedon hankinnan ja soveltamisen taidot, kriittisen

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Turun Ammattikorkeakoulu Kuvataiteilija (AMK) Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Hakijat/aloituspaikat -/8 (v. 2019), 75/5 (v. 2015) Tutkintonimike Kuvataiteilija

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGIKYVYKKYYS Opiskelijan kyky toimia sujuvasti digitalisoituvissa

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN AIKUISLUKIOISSA

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN AIKUISLUKIOISSA 1 OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN AIKUISLUKIOISSA Aikuislukioiden tulee kehittää järjestelmä, jolla aiemmin hankittu ja muualla osoitettu koulutus ja osaaminen voidaan tunnistaa. Erityistä huomiota

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet

Lisätiedot

Onnistuuko verkkokurssilla, häh?

Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Draama opetusmenetelmänä ja tuloksena kansainvälinen tieteellinen artikkeli Pentti Haddington, Helsingin yliopisto, Tutkijakollegium Oulun yliopisto, Kielikeskus Kehittämishanke

Lisätiedot

Turvallisuustutkinnot TUT & YTU Valmiuksia kokonaisturvallisuuden johtamiseen

Turvallisuustutkinnot TUT & YTU Valmiuksia kokonaisturvallisuuden johtamiseen TUT & YTU Valmiuksia kokonaisturvallisuuden johtamiseen 10/2016 Kohderyhmä: Turvallisuustutkinnon suorittaminen hyödyttää kaikkia joiden vastuualueeseen kuuluu erilaisia turvallisuusjohtamisen elementtejä,

Lisätiedot

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN?

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? 1 OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? MITÄ UUTTA OSAAMISTA TARVITSEMME? MITEN TEEMME OSAAMISEN KEHITTÄMISESTÄ OSAN ARKEA? TEEMA: OSAAMISEN JOHTAMINEN 2 3 ERITYYPPISET OSAAMISET KYNNYSOSAAMISET - Perusosaamiset - yhteisiä

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus 12.4.2010 Henkilökohtaistamismääräys ( 43/011/2006) HAKEUTUMISVAIHE selvitetään haastatteluin ja testauksin henkilön mahdolliset luki- ja oppimisvaikeudet,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kotitalousalan opettajankoulutuksen suunnittelu

Kotitalousalan opettajankoulutuksen suunnittelu Kotitalousalan opettajankoulutuksen suunnittelu Käytännön tarpeiden, työkalujen, materiaalien ja suositusten kerääminen Gefördert durch This ProfESus project has been funded with support from the European

Lisätiedot

RIVER projekti. Idea projektin takana

RIVER projekti. Idea projektin takana RIVER projekti Idea projektin takana This project has been funded with support from the European Commission (Reference: 517741-LLP-1-2011-1-AT-GRUNDTVIG-GMP) This publication reflects the views only of

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa 14.11.2015 Opetusneuvos Tiina Tähkä MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100% OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) UUSIMAA_ LANU 28. Miten arvioit koulutuksen onnistuneen kokonaisuutena (u) 4,6 vastaus%=100% AIPAL/ HAKUVAIHE HAKEUTUMISVAIHEEN KYSELY

Lisätiedot

OPO-INFO Alatunniste

OPO-INFO Alatunniste 2 OPO-INFO 20.4.2018 3 ESPOON AIKUISLUKIO Infon sisällöt Ammattilukio Urheilijan kaksoisura Tarjonta peruskoululaisille ja lukiolaisille LUVA-koulutus 4 AMMATTILUKIO 5 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ). INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja

Lisätiedot

PromePro Professional

PromePro Professional PromePro Professional Opinto-opas 2012 20.9.2011 KOULUTUSOHJELMAN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ... 2 KOHDERYHMÄ JA KOKEMUSVAATIMUKSET... 3 PROJEKTITYÖ... 4 SUORITUSVAATIMUKSET JA TODISTUS... 4 TOTEUTTAMISEHDOT...

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut 19.2.2014 A7-0071/2 2 1 kohta 1. toteaa, että prostituutio ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat erittäin voimakkaasti sukupuoleen perustuvia kysymyksiä, ne loukkaavat ihmisarvoa ja ovat vastoin ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön

Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön Jussi Maunuksela Fysiikan laitos, PL 35 (katuosoite Survontie 9C), 40014 Jyväskylän yliopisto s-posti: jussi.o.maunuksela@jyu.fi 11.8.2017 Vaasa

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot