Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7534/ /2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7534/ /2015"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) 22 Asianro 7534/ / Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 2016 / yli euroa Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset ovat olleet haettavissa mennessä ja niistä on ilmoitettu kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä Kuopion Kaupunkilehdessä. Kansalaistoiminnan aktivointiyksikön käyttösuunnitelmassa on avustuksiin varattu yhteensä euroa, josta erityisavustuksiin on kohdennettu euroa. Yleisavustuksiin on käytettävissä euroa. hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 339 kpl. Avustuksia haettiin yhteensä euroa. Kaupunginhallituksen ( ) hyväksymän ohjeen mukaan toiminnan tavoitteena on edistää ja monipuolistaa kuntalaisten hyvinvointiin kohdistuvia palveluja, mahdollistaa kaupungin ja toimijoiden välistä yhteistyötä sekä korostaa vapaan kansalaistoiminnan merkitystä ja moniarvoisuutta. Keskeistä on myös yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen, aktiivisen harrastustoiminnan lisääminen sekä hyvinvoinnin ja kumppanuuden vahvistaminen. Painopisteinä on erityisesti lapsiin, nuoriin ja ikääntyviin kohdistuva hyvinvointia edistävä toiminta. Yleis on tarkoitettu yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan. ten valmisteluprosessi Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen toimintasäännön 11 mukaan ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palveluiden johtaja päättää tehtäväalueelleen kuuluvien ten myöntämisestä, joiden hakusumma on euroon saakka. listan liitteenä on päätöslista ko. avustuksista. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle on esitelty avustukset seminaarissa Avustuksia ovat olleet valmistelemassa hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja, kansalaistoiminnan asiantuntija Sirpa Niemi ja hallintosihteeri Ritva Rytkönen sekä lisäksi seuraavat valmistelutiimit: 1. Liikuntajärjestöt: liikunnanohjaaja Petra Korhonen 2. Nuorisojärjestöt: nuorisopäällikkö Jari Väänänen 3. Kulttuurijärjestöt ja toimijat: kulttuurisuunnittelijat Anna Vepsä ja Elina Prepula sekä erityisasiantuntija Mikael Karikoski, Taiteen edistämiskeskuksen Itä-Suomen aluetoimistosta 4. Eläkeläisjärjestöt: liikunnanohjaaja Carita Randelin-Kauppinen 5. Yleishyödylliset yhdistykset ja terveys- ja kansanterveysjärjestöt: terveysjohtaja Jari Saarinen ja perusturvajohtaja Mari Antikainen

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) 6. Asukas-, lähiö- ja kyläyhdistykset: kehityspäällikkö Mirja Wihuri ja hankekoordinaattori Veera Lintula Päätöksenteossa on otettu huomioon seuraavat periaatteet (ohje): 1. Avustuksen myöntäminen perustuu tarkoituksenmukaisuus- ja tarveharkintaan. 2. on aina osarahoitus. 3. Tukemisella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia yritystoimintaan. 4. Toiminta on kaupungin strategian mukaista hyvinvointia edistävää toimintaa. 5. Hakijoita arvioidaan järjestöryhmittäin toiminnan laajuuden ja laadun mukaan sekä yhteiskunnallisen merkityksen kannalta. 6. Samaan toimintaan ta voidaan myöntää vain yhdestä kaupungin organisaatiosta. ten maksatus Yleis maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Toinen erä maksetaan syksyllä tiliselvitystä vastaan (selvitys avustuksen käytöstä kuluvana vuonna). Avustuksen saajien on toimitettava t niiden valmistuttua toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnan/tilintarkastajien lausunto. Vaikutusten arviointi Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää jakaa yleisavustukset seuraavasti: Asukas-, lähiö- ja kyläyhdistykset Huom. Yhteensä 1 Lamperilan kyläseura ry Puutossalmen kyläyhdistys ry RY Karsia I ry Kulttuurijärjestöt 4 ANTI - Contemporary Art Festival yhdistys ry Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry / Lastenkulttuurikeskus Lastu Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry Kuopio tanssii ja soi Kuopion Isänmaallinen Seura ry sopi-

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (3) mus 9 Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys ry Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry Pohjola-Nordenin Kuopion piiri ry Riuttalan Talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö/ Riuttalan talonpoikaismuseo SATAMANKULMA lasten ja senioireiden toimin mintaan 17 Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiö Tanssitaiteen tuki ry Tanssiteatteri Minimin kannatusyhdistys ry Victor Barsokevitsch-seura ry Liikuntaseurat 21 Juniori-KalPa ry Kuopion Luisteluseura ry Kuopion Moottorikerho Ry Kuopion Palloseuran Junioreiden Kannatusyhdistys ry/juniori KUPS Kuopion Pursiseura ry Kuopion Reipas ry Kuopion Reippaan Voimistelijat ry Kuopion Suunnistajat Ry Kuopion Taitoluistelijat ry. ei hakijana Kuopion Tennisseura ry Kuopion Uimaseura ry Kuopion Vipinä ry Pallokissat Kuopio ry Pohjois-Savon Liikunta ry Puijo Tennis Team ry Puijo Wolley Juniorit ry Puijon Hiihtoseura ry Salibandyseura Welhot ry

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (4) Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry Tanssiseura J & V ry Nuorisojärjestöt 41 Kuopion 4H yhdistys ry Kuopion Lasten Sirkus ry Kuopion Seudun Kokoomusnuoret ry Maaningan 4H-yhdistys ry Nilsiän 4H-yhdistys ry Nuorten Palvelu ry Savon Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry Suomen Nuorisoseurat ry Pohjois-Savon aluetoimisto Terveys- ja kansanterveysjärjestöt 49 Kuopion Invalidit ry ja Tukipilari Kuopion Mielenterveystuki ry Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Puijon diabetesyhdistys ry Terveysliikunnan ja ravinnon tutkimussäätiö Yleishyödylliset yhdistykset 54 Kuopion ruoka-apu ry Kuopion Setlementti Puijola ry Snellman-instituutti ry Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Savon piiri ry Tukikohta diakonia ry (ent. Kuopion Tukikohtaseurakunta) Turvalinkki ry Vanhusten- ja lasten tukisäätiö rs Kuopion Tukitalo ViaDia Pohjois-Savo ry Virvatuli ry ei hakijana

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liitteet / Vaikutusten arviointi / Yhteenveto avustuksista Valmistelija Heli Norja puh Sirpa Niemi puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen. Päätös Puheenjohtajan poistuttua klo puheenjohtajaksi siirtyi varapuheenjohtaja Esa Pitkänen. Puheenjohtaja Pekka Niiranen poistui kokouksesta klo ennen tämän asian käsittelyä. Pekka Niirasen varajäsen Juha Makkonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi klo hyväksyi päätösehdotuksen. Juha Makkonen poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (6)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7345/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7345/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 14 Asianro 7345/02.05.01.00/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 2018 / yli 10.000 euroa Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6921/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6921/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/217 1 (1) 28.2.217 17 Asianro 6921/2.5.1./216 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 217 / yli 1. euron hakemukset ten valmisteluprosessi Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8535/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8535/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (1) 15 Asianro 8535/02.05.01.00/2018 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 2019 / yli 10.000 euron hakemukset Avustusten valmisteluprosessi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1223/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1223/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 13 Asianro 1223/02.05.01.00/2014 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 2014 / yli 10.000 euroa Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21 24.02.2015. 21 Asianro 6909/02.05.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21 24.02.2015. 21 Asianro 6909/02.05.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 6909/02.05.01.00/2014 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 2015 / yli 10.000 euroa Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (17) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (17) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (17) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:02-17:45 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Liisa Pietikäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta YLEISAVUSTUKSET YLI Avustus 2010 Anomus Esitys. Yhdistys vuosi Liikuntajärjestöt

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta YLEISAVUSTUKSET YLI Avustus 2010 Anomus Esitys. Yhdistys vuosi Liikuntajärjestöt Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.2.2011 YLEISAVUSTUKSET YLI 10.000 Yhdistys vuosi Liikuntajärjestöt 1 Juniori-Kalpa ry 1989 1100 2 3 4 5 Jäsenmäärä Avustuksen käyttötarkoitus lapset ja ikääntyvät/

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (31) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (31) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (31) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00 17:30 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja, 10 20

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 19.2.2019 PÄIVITETTY: SIVISTYSLAUTAKUNTA 5.2.2019 13 KUNNANHALLITUS 18.2.2019 42 JULKINEN Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. SIVISTYSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5727/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5727/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 42 Asianro 5727/00.02.03/2013 Tiedonantoja 28.8.2013 Kasvun ja oppimisen palvelualueelle saapuneet kirjeet, ym.: 5592/2013 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (41) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (41) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (41) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-18:37 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (30) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (30) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (30) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:03-18:12 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Liisa Pietikäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma Jaana Tuhkalainen Rahoitusasiantuntija ELY-keskus 23.6.2016 Kansalaistoimijalähtöinen toiminta

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (14) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA YLEISAVUSTUKSET 2016 YLI 10.000 EURON HAKEMUKSET

HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA YLEISAVUSTUKSET 2016 YLI 10.000 EURON HAKEMUKSET HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA YLEISAVUSTUKSET 2016 YLI 10.000 EURON HAKEMUKSET Asukas-, lähiö- ja kyläyhdistykset yli 10.000 hakemukset 2016 / hakijan nimi Avustuksen käyttötarkoitus Toiminnan päätarkoitus

Lisätiedot

KANSALAISTOIMIJALÄHTÖINEN PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN KUOPION KAUPUNKIALUEELLA HELI NORJA, KUOPION KAUPUNKI, HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUALUE

KANSALAISTOIMIJALÄHTÖINEN PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN KUOPION KAUPUNKIALUEELLA HELI NORJA, KUOPION KAUPUNKI, HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUALUE KANSALAISTOIMIJALÄHTÖINEN PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN KUOPION KAUPUNKIALUEELLA HELI NORJA, KUOPION KAUPUNKI, HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUALUE SYYSKUU 2017 KUOPION KAKE PÄHKINÄNKUORESSA V. 2014-2017 yhteensä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 467/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 467/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/217 1 (2) 25 28.2.217 25 Asianro 467/2.5.1./217 Alavan palvelutalon vuokraaminen edelleen harrastetiloiksi / Kuopion vanhusneuvoston ja eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 80 Asianro 103/12.03.01/2013 Valtuustoaloite / Sinulla on paljon annettavaa -messutapahtuma Valtuustoaloite 27.2.2012 Sari Raassina ja Taisto Toppinen sekä 42 muuta

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen mahdollisuutena

Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen mahdollisuutena Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen mahdollisuutena Mikkeli 26.9.2017 Rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen ELY-keskus 27.9.2017 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla osana

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopion kaupunki Kunnan tehtävä 3 Järjestää kulttuuritoimintaa Saavutettavuus ja monipuolinen käyttö Edellytysten luominen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Lähidemokratiajaosto. Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Lähidemokratiajaosto. Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-17:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31 Lisätietoja Kokouksen alussa projektipäällikkö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00 16:37 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja Esa Pitkänen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahastoohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 48 19.05.2015. 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 48 19.05.2015. 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 34 21.4.2015 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015 Alavan toimintakeskuksen tilojen käytön organisointi syyskaudella 2015 Päätöshistoria 21.4.2015 34 Taustaa Perusturvan

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-17:50 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja Esa Pitkänen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 21 27.9.2017 26 25.10.2017 34 Asianro 6328/02.02.00/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2018 talousarvioesitys / Tilannekatsaus Päätöshistoria 27.9.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 8220/12.03.01.03/2015 Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (13) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (13) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-18:03 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Liisa Pietikäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 34 Asianro 1231/12.00.01.01/2016 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2016-2017 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Nilsiän pitäjäraati

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Nilsiän pitäjäraati Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 18:00-20:15 Paikka Ukko-Tahko, Nilsiä-Tahko Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Outi Väätäinen, puheenjohtaja Jukka Parviainen,

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Järvenpää Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika, klo 17:30-20:56 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 5 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 13.09.2017, klo 17:34-18:51 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone 2. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:04 17:38 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoustila Saapuvilla olleet jäsenet Liisa Pietikäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (10) Maaninka-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (10) Maaninka-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 18:00-19:45 Paikka Maaningan kunnantalo, Maaningantie 32 Saapuvilla olleet jäsenet Aarne Blom, puheenjohtaja Marko Huttunen

Lisätiedot

Nero-rahoitus. Maarit Niva

Nero-rahoitus. Maarit Niva Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 765/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 765/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2019 1 (1) Lähidemokratiajaosto 3 18.2.2019 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21 20.3.2019 115 Asianro 765/00.01.01/2019 Pitäjäraatitoiminnan arviointi ja toiminnan raportti

Lisätiedot

Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet

Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet Kuopion kaupunki Ohje 1 (5) Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 16.2.2016 15 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.3.2016 Yleistä Kuopion kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (18) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (18) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (18) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:11-16:50 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja Esa Pitkänen,

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:05 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 9:05-11:30 Paikka Kaupungintalo, kh:n kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 14 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki ry:n yhdistymisavustuksen käytöstä tehdyn esityksen käsitteleminen Päätöshistoria

Lisätiedot

HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA YLEISAVUSTUSSEMINAARI KE 11.2.2015 KUOPIO YLI 10.000 EURON HAKEMUKSET

HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA YLEISAVUSTUSSEMINAARI KE 11.2.2015 KUOPIO YLI 10.000 EURON HAKEMUKSET 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAUTAKUNTA YLEISAVUSTUSSEMINAARI KE 11.2.2015 KUOPIO YLI 10.000 EURON HAKEMUKSET Minna Canthin katu 24 2 krs. 70100 Kuopio www.kuopio.fi Puhelin 017 182 111 Faksi 017 182 475

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2/2017 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.02.2017 klo 15:00-17:22 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Terve Kunta -verkosto 19.9.2019 Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Kuopio 2030 Hyvän elämän pääkaupunki Terveyttä Elinvoimaa Arjen rikkautta Lupa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (5) 161 Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan asettaminen kaupunginhallituksen vuonna 2015 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2015-000006 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Antti Kivelä, puheenjohtaja Pekka Kantanen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Antti Kivelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 21 19.01.2015. 21 Asianro 6073/12.00.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 21 19.01.2015. 21 Asianro 6073/12.00.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 120 16.12.2014 21 Asianro 6073/12.00.00/2014 Vapaan sivistystyön tulevaisuus Kuopiossa Päätöshistoria Hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Karttulan pitäjäraati. Paikka Karttulan palvelupiste, kokoushuone 2, Kissakuusentie 6

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Karttulan pitäjäraati. Paikka Karttulan palvelupiste, kokoushuone 2, Kissakuusentie 6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 18:05-20:20 Paikka Karttulan palvelupiste, kokoushuone 2, Kissakuusentie 6 Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Boman, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 110 20.12.2016 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (47) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta. Aika 25.02.2014 tiistai klo 16:00-18:05

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (47) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta. Aika 25.02.2014 tiistai klo 16:00-18:05 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (47) Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-18:05 Paikka Vuorikatu 27, 70100 Kuopio, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2016 1 (6) 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden talousarvion hyväksyminen vuodelle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) 67 15.9.2015 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Keskuskentän vaihdettavan tekonurmikentän sijoittaminen ja kuplahallin suunnittelu Päätöshistoria 15.9.2015 67 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 92 Asianro 8529/10.03.01/2013 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitosopimus ajalle 1.1. - 31.12.2014 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

Lisätiedot

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros KOTKA Puh

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros KOTKA Puh KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros 48220 KOTKA Puh. 040 575 6448 2.3.2018 1 URHEILUSEURAT AVUSTUKSET VUODELLE 2018 Hyvinvointilautakunnan myöntämä Järjestöyhteistyöavustus

Lisätiedot

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013 KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 2 / 2013 VAPAA-AJANLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.6.2013 klo 18.00- Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto Läsnä: läsnä poissa Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Tämä ilmoitus koskee kaikkia niitä avustuksia, jotka myönnetään niistä Kotkan kaupungin talousarviossa 2017 osoitetuista määrärahoista, joissa ei ole nimetty avustuksensaajia.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 Lähidemokratiajaosto 14 28.8.2017 Kaupunginjohtajan johtoryhmä 22 26.9.2017 122 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki

Lisätiedot