Sisäilmakohdeselostuksia Tila- ja asuntojaosto Maija Lehtinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisäilmakohdeselostuksia Tila- ja asuntojaosto Maija Lehtinen"

Transkriptio

1 Sisäilmakohdeselostuksia Tila- ja asuntojaosto Maija Lehtinen

2 Jousenkaaren koulu Jousenkaaren koulun kesäksi suunnitellut korjaukset ovat niin laajoja, että niitä ei ehditä saamaan valmiiksi kesän aikana, eikä pieniä osakorjauksia ole myöskään kannattavaa toteuttaa erillisinä. Tilapalvelut ehdottaa, että koulua ei käynnistetä syyslukukaudelle ja toiminnalle osoitetaan väistötilat olemassa olevista kiinteistöistä. Koulun peruskorjausta ja mahdollista laajennusta aletaan suunnitella

3 Jousenkaaren väistötilaehdotus Tilapalvelut ehdottaa, että sivistystoimi (SITO) käyttäisi väistössä jollakin tavalla seuraavia olemassa olevia tiloja - Rehtorintien koulutilat Espoonlahdessa - Kutojantien koulutilat Kilossa (lupa lukiolle)

4 Niipperin koulu Niipperinpuiston päiväkodin kaukolämpöön liittäminen toteutetaan kesän aikana, irrotetaan koulun tekniikasta Niipperin koulun purkulupa lähtenyt Tyyppikouluperiaatteet laadinnassa: Väistötilan tyyppikoululuonnokset laadinnassa Puitesopimustoimittajien (4) kanssa tulossa keskustelu toteutuksesta Rakennusvalvonnan (RAVA) kanssa tulossa keskustelu luonnoksista Sijaintiehdotus urheilukentän pohjoisreunaan, haetaan poikkeuslupa sijoitukseen Syksyllä tarjouspyyntö, rakentaminen 04/

5 Karhusuo Väistötilakilpailutus päättyi 2.5 ja päätös tehdään Uusi siirtokelpoinen väistökoulu valmistuu nykyisen arvion mukaan Karhusuon koulun uusi väistökoulu rakennetaan urheilukentälle aikaisemman väistökoulun läheisyyteen Sijaintia rajoittaa uuden koulurakennuksen rakentaminen ja metsikössä oleva liito-orava- ja muinaismuistoalue sekä huono maaperä Vanhasta urheilukentästä ei jää tilaa urheilukäyttöön uuden väistökoulun valmistuttua. Rehtorin kanssa on keskusteltu oppilaiden liikuntamahdollisuuksista ja apua saadaan muun muassa lähikouluista. Nykybudjetin mukaisesti uusi urheilukenttä valmistuu yhtä aikaa koulun kanssa v Uuden urheilukentän suunnittelu alkaa ensi vuonna ja jos sitä halutaan aikaistaa, budjetista osa (30,3 milj. euroa) pitää siirtää aikaisempaan rakentamiseen

6 Sepon koulu ilmanpuhdistinpilotissa mukana Rakennusvuosi: 1964-, (peruskorjaus) Kohteessa on suoritettu sisäilmasto- ja kosteustekninen tutkimus (Wise-Group, ). 12/ 2015 aloitettiin Ilmapuhdistinten vaikuttavuus oireiluun selvitys, joka toteutetaan yhdessä kaupungin ja ilmanpuhdistinlaitetoimittaja Genano Oy:n kanssa. Tällä hetkellä koulussa on 35 ilmanpuhdistinta, jotka sijaitsevat joka luokassa ja mm. rehtorin huoneessa. Tutkimuksessa todettiin puutteita D-osan vesikatolla. Tutkimuksessa havaittiin myös epätiiviitä liittymäkohtia alapohja- ja seinäliittymien, ulkoseinä- ja ikkunakarmien liittymien, ulkoseinä- ja pilariliittymien sekä ulkoseinien nurkkauksessa olevan pystysauman välillä. Suunnitellut ja tehtävät korjaustyöt: 1) Rakennuksen hallintokäytävän ja liikuntasaliin kulkevan käytävän alapuolella olevan putkitunnelin läpiviennit ja rakenneliittymät tiivistetään. Putkitunneleiden ilmanvaihto parannetaan alipaineiseksi. 2) Ulkoseinien rakenteet tiivistetään ja lamellien päätyluokkien vaurioituneet lämmöneristeet uusitaan. 3) Luokkien yläpohjien läpiviennit tiivistetään ja D-osan vesikattorakenteet uusitaan

7 Tiistilän koulu mukana ilmanpuhdistinpilotissa Kohde on mukana ilmanpuhdistimien vaikuttavuus oireiluun hankkeessa. Oirekysely tehtiin Uusi kysely tehdään noin 2 kk:n kuluttua, näin saadaan laitteiden vaikuttavuutta selville. Kesän työmaasta palaveri perjantaina koululla Kesän aikana on tarkoitus tehdä tutkimusraporteissa mainittuja sisätilojen olosuhteisiin vaikuttavia toimenpiteitä. Tilapalvelut haluaa saattaa työt ainakin häiritsevimmiltä osin valmiiksi kesäloman aikana. Osallistamme kesän töihin sekä korjausrakennuksen yksiköittemme että siivouspalveluyksikön asiantuntemuksen Pihakorjaus kilpailutettu, toteutus kokonaisurakkana kesän 2016 aikana Suurimmat ongelmat ovat ilmanvaihdon tasapainossa ja/tai ilmamäärien riittävyydessä

8 Papinniitty Info Papinniityn koulurakennuksen omistaa kiinteistöosakeyhtiö Kiinteistö Oy Papinniityn paikoitus, jossa kaupunki on vähemmistöosakkaana. Huoltoyhtiönä on Olarin Huolto Oy Espoon seudun ympäristöterveys on tehnyt tarkastuksen koulussa syyskuussa Havaittu puutteita. Koulussa ei kuitenkaan ole havaittu välitöntä vaaraa terveydelle eikä mikään tila ole käyttökiellossa. Kouluun on toimitettu ilmanpuhdistimia helmikuun puolessa välissä. Ilmapuhdistimet on sijoitettu 11 luokkaan Tilapalvelut selvittää kiinteistöyhtiön kanssa, miten Espoon seudun ympäristöterveyden tarkastusraportin esittämät muut korjaukset tullaan totuttamaan: Rakenteiden ja kerrosten välisten ilmavuotojen ja valumajäljen (luokka H234) syy. Sisäilmamittaukset (esimerkiksi VOC-mittaukset, kuidut ja pienhiukkaset). Autokorjaamosta kulkeutuvien äänten tason mittaus ja vertailu voimassa oleviin meluarvoihin. Ikkunoiden vaihto yhtiön PTS-suunnitelman mukaan vasta vuosina Tavoite : Papinniityn koulutiloista luovutaan kesällä 2017, kun Päivänkehrän koulun peruskorjaus valmistuu. Alla olevassa kohteessa ei ole tehty yhtiön puolelta tutkimuksia. Tilapalvelut ottaa puitesopimustoimittajan selvittämään tilannetta koskien meidän osaketilaa (2. krs)

9 Boställskolan Boställs daghemin (Mäkkylägränden 3) henkilökunta on ottanut yhteyttä työsuojeluun Työterveyshuollosta saamani tiedon mukaan valtaosa työntekijöistä oireilee ja osa on sairastunut vakavammin tämän toimintakauden aikana. Keskustelu käyty Svenska bildningstjänsterin (SVEB) kanssa koulun käytöstä Koulun käytön lopettaminen sidottu Leppävaaran koulukeskuksen (Monikko) valmistumiseen Tilapalvelut selvittää kohteen tilannetta

10 Aarnivalkean koulu Aarnivalkean koululta on tullut sisäilmayhteydenottopyyntö 02/2016 Tässä vaiheessa on sovittu ettei kannata lähteä tutkimaan koulua, koska kohteessa on suuria lattiapainumia, joiden korjaus on tulevana kesänä. Tällä vauriolla on voinut olla yhteys sisäilman huonontumiseen esimerkiksi putkirikkoina lattian alla, tai pohjamaa on voinut päästä tuulettumaan. Sisäilmaa arvioidaan uudelleen, kun korjauksista on kulunut kohtuullinen aika, on tietysti toivottavaa että ongelmat poistuvat kokonaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Tila ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Maija Lehtinen

Tila ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Maija Lehtinen Tila ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 10.10.2016 Maija Lehtinen Karhusuon koulu toteutus vaiheistettuna Tilanne 10.10.2010 Viitesuunnitelma-aineistoa työstetty SITO:n ja koulun henkilökunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Ajankohtaiset sisäilma-asiat. Tila- ja asuntojaos Maija Lehtinen

Ajankohtaiset sisäilma-asiat. Tila- ja asuntojaos Maija Lehtinen Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos 14.11.2016 Maija Lehtinen Aarnivalkean koulu 14.11.2016 Aarnivalkean koulu 14.11.2016 Kohdekohtaisia sisäilmakokouksia on pidetty kaksi Seuraava kohdekohtainen

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne 21.3.2015 Maija Lehtinen Jousenkaaren koulu Valmistunut 1961 Peruskorjattu kahdessa vaiheessa 1996 ja 1998 21.3.2016 2 Kohdekohtainen sisäilmaryhmä Jousenkaaren koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 181. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 181. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 79 18.5.2016 181 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sampo Suihko,

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOHTEEN KUVAUS oppilaita 800, opetushenkilöstöä 85 kiinteistössä toimivat lisäksi päiväkoti, kirjasto,

Lisätiedot

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 19.6.2017 Maija Lehtinen Valmistelijat: Elisa Vene, Niina Fält, Jani Soukka, Mauri Karoma, Minna Pelkonen, Esko Halmesmäki, Vesa Pyy, Heikki Kääriäinen,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö

Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Olarin ja Suurpelto-Henttaan koulupalvelut Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Tehdyt päätökset Päivänkehrän koulun rehtori johtaa myös Komeetan koulua lukuvuoden 2016-17 loppuun Päivänkehrän koulun peruskorjaus

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien

Lisätiedot

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-

Lisätiedot

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Lautakuntien iltakoulu 28.11.2013: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Svenska room Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto Jarmo Nieminen Koulurakennusten

Lisätiedot

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous MUISTIO 1 (5) Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous Aika, klo 8 9 Paikka Paikalla Jupperin koulun ruokasali, Veininkatu 24, 02730 ESPOO Holopainen Jouni, rehtori, Jupperin koulu Heiskanen

Lisätiedot

Pappilanmäenkoulu Polygon Finland Oy 2017

Pappilanmäenkoulu Polygon Finland Oy 2017 Pappilanmäenkoulu 8.2.2017 Polygon Finland Oy 2017 Lähihistoria 2008-2013 Liittyminen kaukolämpöverkkoon syksyllä 2008 Ensimmäinen sisäilmastokysely 1/2009 Suositeltu nopeita jatkotoimenpiteitä Homekoiratutkimus,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Homekorjaushankkeiden sudenkuopat ja ennakkotehtävien käsittely

Homekorjaushankkeiden sudenkuopat ja ennakkotehtävien käsittely Homekorjaushankkeiden sudenkuopat ja ennakkotehtävien käsittely KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 29.10.2014 Tipotien sosiaali- ja terveysasema

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Opinnäytetyö, seminaari Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta 7-8.6.2017 Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Työn aihe Koulurakennuksen kellarin (osa rakennuksesta) sisäilma ja kosteustekninen

Lisätiedot

LAY A-siipi, korjaukset YTHS

LAY A-siipi, korjaukset YTHS LAY A-siipi, korjaukset YTHS Katariina Laine, Vahanen Oy 1 Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa 29.10-1.11.2012

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja Raportti 1 (7) Kaarinan kaupunki Mirka Salonen KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET 21.12.2018 ja 21.2.2019 1 Lähtötilanne ja tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA

SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA, 040-5857534, e-mail, Hannu.Kaariainen@oamk.fi Yleisöosastokirjoituksia riittää, oheinen on 15.2.2016 Aamulehti 2 Mikä on hometalo Vaurioasteen

Lisätiedot

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus Tähän tarvittaessa otsikko TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TEKIJÄT Tutkimuksen tekijä Insinööritoimisto K-S Kitapa Oy / Hannu Leisimo (RI, Rakennusterveysasiantuntija,

Lisätiedot

Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus)

Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) 1968 Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) KELLARI 1. KERROS 52 51 50 53 14 80-90 80-90 VOC 3 BP7 80-90 ja RH 75,1% VOC 4 80-100 ja RH 79,5% BP7 22 49 100-110

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Carl Slätis Asialista 22.4.2013 Tapiolan koulu / Miestentie Sisäilmaongelman laajuus Sisäilmaongelman hoitaminen Espoon kaupungilla

Lisätiedot

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen

Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista Maija Lehtinen Investointiohjelman Tila- ja asuntojaoksen käsittely 18.6 Vastauksia kysymyksiin hankkeista 20.8.2018 Maija Lehtinen Tilapalvelut-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2019-2030

Lisätiedot

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille 8.5.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala OHJELMA Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite, Maija Mattila, tilaisuuden juontaja Koulurakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pakilan yläaste Pakilantie 67. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Pakilan yläaste Pakilantie 67. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Pakilan yläaste Pakilantie 67 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081401 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus ja aikataulu

Lisätiedot

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat

Lisätiedot

Tilapalvelut. Tilapalvelujen kiinteistöt SVEBI-seminaari Maija Lehtinen Valmistelijat: Antti Mäntynen, Juha Iivanainen

Tilapalvelut. Tilapalvelujen kiinteistöt SVEBI-seminaari Maija Lehtinen Valmistelijat: Antti Mäntynen, Juha Iivanainen Tilapalvelut 25.1.2017 SVEBI-seminaari Maija Lehtinen Valmistelijat: Antti Mäntynen, Juha Iivanainen Tilapalvelujen kiinteistöt Kiinteistöjä noin 4,0 milj.m 3 joissa 0,8 milj.hum 2 Kouluja n. 100 Päiväkoteja

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Merkkiainekoeraportti 1 1 (6) Tilaaja: ISS Palvelut Oy Juha Leppälä Rajatorpantie 8 A 01600 VANTAA LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Aika: 21.7.2011 Paikka: Laajaniityntie

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 Väinölänkatu 7 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja korjaustarpeista 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU Cygnaeuksen koulu, 20100 TURKU SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JATKOTUTKIMUSSUUNNITELMA 15.3.2010 Raksystems-Antcimex Oy Vähäheikkiläntie 56 B FI-20810 TURKU p. 0207 495 500 20100 TURKU 2

Lisätiedot

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Tiivistyskorjaukset 2015-2016 Koulusiiven julkisivukorjaukset 2017 Kysymykset ja vastaukset Tiivistystyöt

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Sanna Pohjola Hanna Kuitunen 1 Lähtökohta ja selvitysten tavoite Ojoisten lastentalon vanha osa valmistunut 1970-luvulla (liikuntasali, keittiö,

Lisätiedot

Finnmap Consulting Oy SSM

Finnmap Consulting Oy SSM 1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA PVM:

INVESTOINTIOHJELMA PVM: INVESTOINTIOHJELMA 2016 Määrärahat 1000 PVM: 19.8.2015 Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, Toteutuma Ennuste Jälkeen INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio yhteensä 2015 TA 2016 2017 2018 2019 2020 2020

Lisätiedot

Rakennuksen alapohjan yli vaikuttavan paine-eron hallinta ilmanvaihdon eri käyttötilanteissa

Rakennuksen alapohjan yli vaikuttavan paine-eron hallinta ilmanvaihdon eri käyttötilanteissa Rakennuksen alapohjan yli vaikuttavan paine-eron hallinta ilmanvaihdon eri käyttötilanteissa Lopputyön aiheen valinta Taustalla usein käytävä keskustelu ilmanvaihdon pysäyttämisen aiheuttamista vaikutuksista

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Karhusuon koulu Tilannekatsaus. Taja 30.11.2015

Karhusuon koulu Tilannekatsaus. Taja 30.11.2015 Karhusuon koulu Tilannekatsaus Taja 30.11.2015 Karhusuon koulu Alakoulu ja esiopetus, n. 220 opp. + henkilökunta Pitkään jatkunut sisäilmaepäilys Esitys osittaisesta väistöstä 1/2016-12/2016 (selvitetään

Lisätiedot

Porvoon kaupunki

Porvoon kaupunki Linnajoen koulu R E M O N T T I - I N F O Linnajoen koulu Rakennettu vuonna 1971. Peruskorjauksia ja laajennustöitä mm. vuosina 1993, 2003 ja 2012. Rakennustekninen kuntotutkimus vuosina 2015 ja 2017.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Espoon seudun ympäristöterveys. Espoon tilapalvelut Pakankylän siirtokoulu Snettasintie ESPOO

ESPOON KAUPUNKI Espoon seudun ympäristöterveys. Espoon tilapalvelut Pakankylän siirtokoulu Snettasintie ESPOO ESPOON KAUPUNKI Espoon seudun ympäristöterveys TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Espoon tilapalvelut 27.12.17 Pakankylän siirtokoulu Snettasintie 9 02740 ESPOO Taustaa Pakankylän siirtokoulu on 2006 rakennettu tilaelementtikoulu.

Lisätiedot

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 Messukeskus, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15 L E V O L A Sivu 1 / 15 PÄIVÄTUULI 27400 KIUKAINEN SISÄILMATUTKIMUS Yhteenveto 01.02.2016 L E V O L A Sivu 2 / 15 Tilaaja Euran kunta / Markus Rantanen Toimeksianto Rakennuksen sisäilmatutkimus käyttötarkoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti TILAAJA: Pomarkun Kunta PL 14 29631 Pomarkku MITTAUSPÖYTÄKIRJA Työnsuorittaja: Juha Paappanen 045 1147 100 KOHDE: Yläaste ja Lukio Lukiotie 5 29630 Pomarkku Vakuutusyhtiö: 93 097 22.09.2011 Sivu: 1 (Kosteuskartoitus)

Lisätiedot

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET 2.2 116 / KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU, SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET Mittaus toteutettiin 2.2 116 välisenä aikana. Mittaukset toteutettiin Are Oy:n langattomalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88 14.11.2016 Sivu 1 / 1 4390/2016 02.02.00 88 Tilapalveluiden selvitys investointiohjelman riittävyydestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Yrjölä, puh. 050 599 4076 Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 Kimmo

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta

Kokonaisuuden hallinta Kokonaisuuden hallinta Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 Otsikoita 3.10.2017 Page 2 Otsikoita 3.10.2017 Page 3 Otsikoita 3.10.2017 Page 4 Otsikoita

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 29.2.204 5392.80 Ulkoseinä- ja alapohjarakenteiden liittymien ilmatiiveyden tarkastus Aika: 29.2.204 Tutkimuskohde:, Tiiviystutkimus merkkiaineella Tutkimuksen tekijät: Juha Tanner Tehtävä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 10.06.2015 Sivu 1 / 1 116 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Teemu Männistö, RI (09) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

Teemu Männistö, RI (09) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro ILMAVUOTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö Viertolan koulu Liljatie 2 01300 Vantaa

Lisätiedot

Rantala Kirsi työsuojeluvaltuutettu, saapui Puheenjohtaja, sihteeri Puheenjohtajana toimii Kari Miettinen ja sihteerinä Nina Ala-Sankola.

Rantala Kirsi työsuojeluvaltuutettu, saapui Puheenjohtaja, sihteeri Puheenjohtajana toimii Kari Miettinen ja sihteerinä Nina Ala-Sankola. 1 PADASJOEN KUNTA PL 35 17501 PADASJOKI PÖYTÄKIRJA SISÄILMATYÖRYHMÄN KOKOUS 5/2017 Aika ja paikka Keskiviikkona 12.4.2017 klo 15.00 16.15, Kuntala Läsnäolijat Miettinen Kari puheenjohtaja, rehtori Kekki

Lisätiedot

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Helsinki Kaupunkiympäristön tomiala Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Tutkimuksessa tod.vaurioiden korjaus Hankenro2821P20495 Kaupunkiympäristö Sijainti N- c,v on^ ^ 9 «OS." % IVIaJTcj f* -^ Hamma-

Lisätiedot

HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI

HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI Mäkeläntie 2, Pulkkila 17.5.2014 HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI M Ä K E L Ä N T I E 2, P U L K K I LA Kohde Osia koulurakennuksesta osoitteessa Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Tilaaja

Lisätiedot

Tapaus Vaaranlammen koulu. Kimmo Aaltonen Terveystarkastaja, Rovakaaren YTH à asti Nyt: Terveystarkastaja, Keski-Pohjanmaan YTH 5.10.

Tapaus Vaaranlammen koulu. Kimmo Aaltonen Terveystarkastaja, Rovakaaren YTH à asti Nyt: Terveystarkastaja, Keski-Pohjanmaan YTH 5.10. Tapaus Vaaranlammen koulu Kimmo Aaltonen Terveystarkastaja, Rovakaaren YTH à 31.8.2016 asti Nyt: Terveystarkastaja, Keski-Pohjanmaan YTH 5.10.2016 Rakennettu vuonna 1974 Historia heti alussa on koulussa

Lisätiedot

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 31.3.2016 Usean vuoden vireillä ollut yhtenäiskouluhanke saadaan päätökseen kesällä 2016. Kivijärven koulun vuosiluokan 1-6 ja Simpeleen

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 14.8.2017 Maija Lehtinen Valmistelijat: Elisa Vene, Niina Fält, Jani Soukka, Mauri Karoma, Minna Pelkonen, Esko Halmesmäki, Pekka Kuosmanen, Vesa Pyy, Heikki

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 5.2.2018 Savoy-teatteri, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä

Lisätiedot

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Sipoon Talman koulussa suoritettiin laaja sisäilmaston tekninen kuntotutkimus marraskuu

Lisätiedot

ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 19.4.2018 SISÄLTÖ Energiansäästösuositukset YM asetuksessa Palvelurakennusten energiatodistuksia ARA:n rekisterissä

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 Kuvat 1, 2. Tutkimuskohteena on ollut koulurakennus, jossa sijaitsee kolme eri-ikäistä osaa. Osat on rakennettu vuosina 1926 ja 1955 sekä 2000-luvun alussa Tutkitut tilat sijaitsevat vuosina 1926 ja

Lisätiedot

MARTTI AHTISAAREN KOULU

MARTTI AHTISAAREN KOULU MARTTI AHTISAAREN KOULU YHTEENVETO SISÄILMATUTKIMUKSISTA JA - KORJAUKSISTA 2016 1 Tutkimusten lähtökohdat Tutkimusten alussa, marraskuussa 2015, esille nousi ongelmallisina tiloina erityisesti seuraavat:

Lisätiedot

Case Haukkavuoren koulu

Case Haukkavuoren koulu Case Haukkavuoren koulu 26.4.2018 Antti Ahola RI, RTA (VTT-C-20929-26-15) Oy Insinööri Studio Haukkavuoren koulu Oppilaita noin 350 Rakennusvuosi 1961 Neljä kerrosta ja kylmä ullakko kerrosala 7206 m2

Lisätiedot

Perustiedot on otettu Espoon seudun ympäristöterveyden tarkastuskertomuksesta:

Perustiedot on otettu Espoon seudun ympäristöterveyden tarkastuskertomuksesta: ESPOON KAUPUNKI TARKASTUSKERTOMUS 1(5) Espoon seudun ympäristöterveys 09.09.2016 Aarnivalkean koulu Kohde Aarnivalkean koulu Aarnivalkeantie 9 02100 ESPOO Aika 22.8.2016 klo 14-16 Läsnä vs. terveystarkastaja

Lisätiedot

Raportti Työnumero: 051321701024

Raportti Työnumero: 051321701024 Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Sami Liukkonen Vanamontie 24 15610 Lahti Raportti Työnumero: 051321701024 Kohde: Toimeksianto: Okt Liukkonen Vanamontie 24 15610 Lahti Home-epäilyn tutkiminen Tutkimus pvm: 13.9.2013

Lisätiedot

Loukinaisten koulun projektiryhmä MUISTIO. Osallistuja. Puheenjohtaja, työsuojelupäällikkö, siht.

Loukinaisten koulun projektiryhmä MUISTIO. Osallistuja. Puheenjohtaja, työsuojelupäällikkö, siht. Aika: Torstai 12.12.2013 kello 14.00-15.10 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 3, Lieto Osallistuja Marja-Leena Brander Ari Blomroos Puheenjohtaja, työsuojelupäällikkö, siht. Johtava rakennustarkastaja Kari-Pekka

Lisätiedot

TARKASTUSMUISTIO Länsikatu JOENSUU Poikolan koulu, alakoulu Poikolantie 6 C Juuka

TARKASTUSMUISTIO Länsikatu JOENSUU Poikolan koulu, alakoulu Poikolantie 6 C Juuka Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy TARKASTUSMUISTIO: Poikolan alakoulu, talvi 2012 1/3 Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy TARKASTUSMUISTIO Länsikatu 15 80110 JOENSUU 7.5.2012 Juuan kunta, tekniset palvelut

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt HANKESUUNNITELMA Haapajärven yläasteen korjaustyöt Haapajärven yläasteen korjaustöiden hankesuunnitelma Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys... 2 2. Hankesuunnitelma... 2 2.1. Yleistä ja suunnittelun organisointi...

Lisätiedot

KORJAUSTARVEARVIO 52182.38 17.1.2014

KORJAUSTARVEARVIO 52182.38 17.1.2014 52182.38 17.1.2014 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Katja Tähtinen Raatihuoneenkatu 9, 2. krs, PL 84 13101 Hämeenlinna katja.tahtinen@hameenlinna.fi Tutkimuskohde Nummen koulu, Kylätie

Lisätiedot

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI Vastaanottaja: Seppo Rantanen Padasjoen kunta Työnumero: 051321701374 LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE 8 17500 PADASJOKI Kai Kylliäinen 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohde... 3

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Infotilaisuudet 6.5.2015 Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus Sisäilmatutkimukset 28.11.2014.

Lisätiedot

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista 9.5.2019 Infotilaisuus 9.5.2019 Tuula Putus, professori, Indoor AidOy Outi Mäkelä, kunnanjohtaja Tiina Hirvonen, sivistysjohtaja Kati Luostarinen,

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

Auran kunnantalon tutkimukset

Auran kunnantalon tutkimukset Auran kunnantalon tutkimukset Jouni Vuohijoki 11.6.2018 Tehdyt tutkimukset Tutkimukset rajattiin ulkoseinien ja kantavien väliseinien alaosiin. Ulkoseinien rakenneavaukset ja mikrobinäytteet Kantavien

Lisätiedot

Ilmanvaihdon riittävyys koulussa. Harri Varis

Ilmanvaihdon riittävyys koulussa. Harri Varis Ilmanvaihdon riittävyys koulussa Harri Varis Johdanto Ympäristöterveydenhuollossa on keskusteltu ilmanvaihdon riittävyydestä kouluissa Vaikutukset ilmanvaihtoon, kun ilmanvaihto on pois päältä yö- ja viikonloppuaikaan

Lisätiedot

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus

Lisätiedot

KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET

KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET 10.8.2015 Sivu 1/8 Tilaaja: Jyväskylän Tilapalvelu PL 193 40101 Jyväskylä Hanke: KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET Sivu 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖTILANNE... 3 1.1 Hankkeen

Lisätiedot

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun vanhempainilta 29.10.2018 Tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius Kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka Nykytilanne Koulua on korjattu

Lisätiedot

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin kaupungin opetusvirasto Juha Juvonen, Helsingin kaupungin

Lisätiedot

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon?

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? Heidi Rosenblad Terveysvalvontapäällikkö Väinölän pikkukoulu 1950-luvun lopulla valmistunut kivirakenteinen kahteen tasoon rakennettu koulurakennus terveysvalvontapäällikkö

Lisätiedot

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen kokemukset Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2016

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNTA. Opintien koulu. Merkkiainekokeen raportti

KÄRKÖLÄN KUNTA. Opintien koulu. Merkkiainekokeen raportti KÄRKÖLÄN KUNTA Opintien koulu Merkkiainekokeen raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tutkimusraportti 3 Sisällysluettelo 1 Kohde... 2 1.1 Tilaaja... 2 1.2 Tarkastuksen

Lisätiedot