LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA"

Transkriptio

1 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA

2 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Hyväksytty Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus xx.xx Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Vesijärvenkatu Lahti Teksti: Pirkko-Leena Jakonen Kuvat: Lahden kaupunki, Lahden Pysäköinti Oy, Leanpark Oy

3 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA JOHDANTO Lahden keskustan pysäköintipolitiikka on nyt laadittu ensimmäistä kertaa. Tavoitteena oli koota aiemmat päätökset sekä tehdä linjauksia eri osa-alueista. Yksityiskohtaiset päätökset esim. pysäköintimaksujen suuruudesta tai maksullisten alueiden rajauksista tehdään erikseen ja niitä tarkistetaan tarvittaessa noudattaen tässä pysäköintipolitiikassa esitettyjä periaatteita. Pysäköintipolitiikan laatiminen tuli ajankohtaiseksi matkakeskuksen, Toriparkin ja muiden keskustan muutosten myötä. Kaikki uusi rakentaminen vaikuttaa myös pysäköintipaikkatarpeeseen. Keskustan liikennejärjestelyt ja kevyen liikenteen kasvava tilantarve vähentävät kadunvarsipysäköinnin paikkoja ja pysäköinti siirtyy entistä enemmän pysäköintitaloihin ja maan alle. Pysäköintipolitiikka perustuu kaupungin aiempiin linjauksiin ja päätöksiin: Liikennepoliittiset linjaukset, KV , tark Lahden keskustan liikenneselvitys ( ) Lahden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma ( ) Kaupungin strategia 4/2013 ja TEKYn strategiatulkinta Päätökset KV, KH, Tekninen lautakunta Työtä on ohjannut alan lainsäädäntö ja sen soveltamisohjeet. Työn yhteydessä on tutustuttu alan tutkimusaineistoon ja tilastotietoihin sekä kerätty muista kaupungeista vertailutietoa. Valmiita muiden kaupunkien pysäköintipolitiikka-asiakirjoja oli käytettävissä ainoastaan Helsingistä. Vastaava työ on parhaillaan käynnissä useassa muussakin kaupungissa. Pysäköintipolitiikka on tehty kaupungin omana työnä. Laatimiseen on osallistunut työryhmä, jossa on ollut edustajat teknisen ja ympäristötoimialan maankäytöstä, kunnallistekniikasta ja rakennusvalvonnasta sekä Lahden Pysäköinti Oy:stä. Pysäköintipolitiikan hyväksymisestä päättää teknisen lautakunnan esityksen perusteella kaupunginhallitus.

4 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA SISÄLLYSLUETTELO 0. Johdanto 1. Tiivistelmä 5 2. Lähtökohtia Autojen määrä 2.2 Pysäköinnin tilantarve 2.3 Pysäköinnin järjestämisvelvoite 2.4 Lahden keskustan pysäköintipaikat 2.5 Pysäköintitoiminta kaupungin taloudessa 2.6 Lahden Pysäköinti Oy 3. Keskustapysäköinnin pääperiaatteet Tavoitteet keskustapysäköinnissä 3.2 Maksullisuus 3.3 Asukkaiden pysäköinti 3.4 Keskustapysäköinnin pääperiaatteet 4. Pysäköintipaikkamitoitus asemakaavoissa Asemakaavamääräykset 4.2 Pysäköintipaikkojen toteutuskustannuksia 4.3 Taloyhtiöiden paikkojen omistus ja käyttö 4.4 Keskustan alueen asemakaavoissa noudatettava menettely 5. Lahden Pysäköinti Oy Pysäköintilaitokset Lahdessa 5.2 Maksullisen kadunvarsipysäköinnin operointi 5.3 Lahden Pysäköinti Oy osana kaupungin organisaatiota 5.4 Yksityisten pysäköintilaitosten rooli 6. Uudet ja muuttuvat alueet Ranta-Kartano 6.2 Matkakeskus ja radanvarsi 6.3 Urheilukeskuksen ja messujen alue 7. Asukas- ja yleispysäköintitunnukset ja muut luvat Asukaspysäköintitunnus 7.2 Yleispysäköintitunnus 7.3 Veteraanitunnus 8. Pysäköinnin maksamistavat, opastusjärjestelmät ja pysäköinnin valvonta 8.1 Kadunvarsipysäköinnin maksut Pysäköinnin maksutavat 8.3 Opastusjärjestelmät 8.4 Pysäköinninvalvonta 9. Erityistapaukset (muu kuin tavallinen henkilöautopysäköinti) 35

5 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA TIIVISTELMÄ Pysäköintipolitiikan pääasiat Lahden keskustan pysäköintipolitiikka on nyt laadittu ensimmäistä kertaa. Tavoitteena oli koota aiemmat päätökset sekä tehdä linjauksia eri osa-alueista. Yksityiskohtaiset päätökset esimerkiksi pysäköintimaksujen suuruudesta tehdään erikseen ja niitä tarkistetaan tarvittaessa noudattaen tässä pysäköintipolitiikassa esitettyjä periaatteita. Pysäköintipolitiikan laatiminen tuli ajankohtaiseksi matkakeskuksen, Toriparkin ja muiden keskustan muutosten myötä. Lahdessa on yli autoa ja pääosan ajasta autot seisovat pysäköitynä. Autojen määrä kasvaa jatkuvasti. Kaikki uusi rakentaminen vaikuttaa myös pysäköintipaikkatarpeeseen. Tämä pysäköintipolitiikka rajattiin koskemaan kaupungin keskustaa. Kaupungin tehtävät pysäköinnin järjestämisessä keskustan ulkopuolella ovat selvästi vähäisempiä kuin keskustassa ja koskevat pääasiassa asemakaavojen pysäköintipaikkamitoituksia ja kadunvarsipysäköinnin järjestelyjä. Soveltuvin osin tässä esitetyt periaatteet pätevät koko kaupungissa. Keskustapysäköinnin pääperiaatteet Keskustapysäköinnissä on tärkeää, että ratkaisut edesauttavat keskustan toimintaa; asumista, liike-elämää ja muita palveluja, oleskelua sekä matkailua ja samalla sopivat kaupunkikuvaan. Laajat pysäköintikentät eivät kuulu kaupunkikeskustaan, vaan pysäköinti hoidetaan pysäköintilaitoksissa ja katujen varsilla sekä kiinteistöjen omilla piha-alueilla. Rajallisen tilan vuoksi julkinen keskustapysäköinti ei voi olla aikarajoituksetonta ja maksutonta. Keskustan pysäköintiä pitää ohjata ja sen järjestämisestä sekä kustannusten kohdentumisesta tulee sopia. Pysäköintipaikkojen järjestäminen on kiinteistöjen omistajien ja kaupungin vastuulla. Pysäköinnin kustannuksista tulee aiempaa enemmän vastata käyttäjien ja muiden hyödynsaajien. Seuraavilla pääperiaatteilla pyritään Lahdessa hoitamaan keskustapysäköintiä: Kadunvarret lyhytaikaiseen asiakaspysäköintiin Tavoitteena on, että nopeaan asiointiin löytyy helposti paikka kadunvarrelta. Pitkäaikaisempi pysäköinti keskustassa tapahtuu pysäköintilaitoksissa. Keinoja tähän on kadunvarsipysäköinnin enimmäisajan rajoittaminen sekä progressiivinen maksupolitiikka. Pysäköintilaitoksissa useamman tunnin pysäköinti tulisi selvästi edullisemmaksi. Pysäköintipaikkojen tehokas vuorottaiskäyttö Samaa pysäköintipaikkaa voi käyttää eri vuorokaudenaikoina eri käyttäjäryhmien autot. Tehokkaalla vuorottaispysäköinnillä voidaan säästää jopa kolmannes paikkojen määrästä. Keskustaan toteutetaan yleisessä käytössä olevia pysäköintilaitoksia, joiden paikat on tehokkaassa ympärivuorokautisessa käytössä.

6 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Keskustan asemakaavoissa käytettävä pysäköintipaikkamitoitus Asemakaavoissa määrätään rakentamisen yhteydessä toteutettava pysäköintipaikkamäärä. Tavoitteena on oikea mitoitus, kaikki kiinteistön tarvitsemat paikat tulee kiinteistön rakentaa tai muutoin järjestää sekä vastata kustannuksista. Ydinkeskustassa on käytössä periaate, että tietyllä alueella täydennys- ja uudisrakentamishankkeiden asemakaavan mukaisista autopaikoista tulee sijoittaa vähintään 30 % julkiseen pysäköintilaitokseen. Samalla ne vapautuvat omalla tontillaan tästä osasta velvollisuutta. Kunta päättää paikoista maksettavan korvauksen suuruuden. Määräys pohjautuu Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 156 säädökseen. Nyt esitetään, että tämän määräyksen mukaista aluetta laajennetaan Matkakeskukselle saakka. Kaupunginvaltuusto päättää, missä ja millä perustein vahvistetaan pysäköintilaitokseen sijoitettavista velvoitepaikoista perittävä maksu. Lahden Pysäköinti Oy:n pysäköintitalot ja muut tehtävät Lahden Pysäköinti Oy on kokonaan kaupungin omistama tytäryhtiö. Yhtiön toimialana on kehittää pysäköintimahdollisuuksia Lahden kaupungissa ylläpitämällä, rakennuttamalla tai vuokraamalla pysäköintitaloja ja -paikkoja. Yhtiö omistaa Siltapuiston pysäköintitalon ja osan PHKS:n pysäköintitalosta sekä keväällä 2015 valmistuvan Toriparkin. Yhtiö on vuokrannut operoitavakseen kaupungin omistaman Hansa-parkin ja syksyllä 2015 valmistuvan matkakeskuksen BWT-talon parkin. Taloudellisesti tavoitteena on, että yhtiö tulee toimeen omalla tulorahoituksellaan, joka koostuu pääasiassa pysäköintimaksuista ja velvoiteautopaikkojen myynnistä. Kaupunki voi osoittaa yhtiölle erikseen sopimalla myös muita pysäköintiin liittyviä tehtäviä. Uusia pysäköintilaitoksia on tulevina vuosina tarpeen rakentaa ainakin Matkakeskuksen länsipuolelle Radanvarren alueelle, Ranta-Kartanoon ja Messukeskukseen. Kaupungin ollessa osallinen hankkeissa pyritään kaupungin omistus sekä laitosten operointi hoitamaan Lahden Pysäköinti Oy:n kautta. Tavoitteena on keskittää jatkossa kaikki kaupungin harjoittaman maksullisen pysäköinnin operointi Lahden Pysäköinti Oy:lle. Tällöin myös keskustassa katujen varsilla ja pysäköintialueilla olevien kaupungin omistamien pysäköintiautomaattien omistus ja ylläpito siirtyvät yhtiölle. Kunnallistekniikan yksikkö vastaa edelleen alueiden kunnossapidosta ja pysäköintimääräysten valmistelusta. Maksuista päätetään teknisessä lautakunnassa. Keskustan uudet ja muuttuvat alueet Matkakeskus ja Radanvarren alue Tulevaisuudessa maantasopysäköinti poistuu alueelta ja liityntäpysäköintiä varten toteutetaan uusia asunto- ja työpaikkakortteleiden kanssa yhteiskäyttöisiä pysäköintilaitoksia. Investointikustannuksiin pyritään saamaan maksajaksi myös valtio Malpe-sopimuksen mukaisesti.

7 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Ranta-Kartano Ranta-Kartanon kaavaratkaisu perustuu pysäköintipaikkojen sijoittamiseen kortteleiden pohjakerroksiin sekä erillisiin pysäköintitaloihin. Alueen toteutuessa on tarkoitus rakentaa Kisapuiston puoleiseen osaan pysäköintilaitoksiin vastaava määrä paikkoja kuin nyt on linja-autoaseman kentällä. Alueen taloyhtiöt velvoitetaan toteuttamaan osa kortteleiden vaatimista paikoista yleiseen pysäköintitaloon, jolloin ne osallistuvat myös sen rahoitukseen. Urheilukeskuksen ja messujen alue Lahden hallit Oy:n kaavavelvoitepaikoista on nyt osa sijoitettu tilapäisesti linjaautoaseman kentälle. Keväällä 2015 on ne mahdollista siirtää Toriparkkiin, jolloin messujen tulee maksaa niistä velvoiteautopaikan hinta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Lahden hallien ja urheilukeskuksen alueelle oma pysäköintitalo. Asukas- ja yleispysäköintitunnukset ja muut luvat Keskustassa erikseen määritetyissä vanhoissa kortteleissa asuvat voivat lunastaa itselleen asukaspysäköintitunnuksen, jolla voi pysäköidä kadun varteen tietyille maksullisille ja aikarajoitetuille paikoille ilman maksua. Yrityksille myydään yleispysäköintitunnuksia, joilla voi maksutta ja aikarajoituksetta pysäköidä asukaspysäköintipaikoilla. Näiden tunnusten sääntöihin esitetään joitain tarkennuksia. Opastusjärjestelmät, pysäköinnin maksamistavat ja pysäköinninvalvonta Tavoitteena on saada käyttöön älykäs opastusjärjestelmä, joka sekä ohjaa pysäköintipaikoille että näyttää niissä olevien vapaiden paikkojen määrän. Toimivassa järjestelmässä tulee olla mukana myös yksityiset, yleisessä asiakaskäytössä olevat pysäköintitalot. Kaikissa kaupungin pysäköintimaksuautomaateissa tulee olla mahdollista maksaa ajanmukaisilla tavoilla. Pysäköinninvalvonta on viranomaistehtävä, jota hoitaa kaupunki. Maksullinen sekä aikarajoitettu pysäköinti vaatii toimiakseen tehokasta valvontaa. Valvonta takaa paikkojen kierron, jolloin asiointipysäköintiin riittää paikkoja lähellä keskustan liikkeitä. Erityistapaukset Pysäköinti on paljon muutakin kuin henkilöautojen pysäköintiä. Tässä pysäköintipolitiikassa on esillä myös mm. jakelu- ja torikauppiaiden autot, sähköautojen latauspaikat, vähäpäästöiset sekä yhteiskäyttöautot ja mopojen sekä polkupyörien pysäköintipaikat.

8 Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä Helsinki Espoo Tampere Oulu Turku Jyväskylä Kuopio Lahti Kouvola Hämeenlinna LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA LÄHTÖKOHTIA Lahdessa on yli autoa ja pääosan ajasta autot seisovat pysäköitynä. Autojen määrä kasvaa jatkuvasti. Kaikki uusi rakentaminen myös lisää pysäköintipaikkatarvetta. Tämä pysäköintipolitiikka rajattiin koskemaan kaupungin keskustaa, mutta soveltuvin osin tässä esitetyt periaatteet pätevät koko kaupungissa. 2.1 Autojen määrä Joka toisella lahtelaisella on auto. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastojen mukaan Lahdessa oli kesäkuun 2014 lopussa rekisterissä autoa, joista henkilö- ja 4000 pakettiautoja. Samaan aikaan asukasmäärä oli Autotiheys vastaa muita vastaavan kokoisia kuntia Suomessa. Lahden maaseutumaisemmissa naapurikunnissa autojen määrä on suurempi ollen suurin Orimattilassa, jossa tuhatta asukasta kohti on lähes 700 autoa autoja/1000 asukasta henkilöautoja/1000 asukasta Autojen määrä tuhatta asukasta kohti Päijät-Hämeessä sekä vertailukaupungeissa Pääosan ajasta yksityisomistuksessa oleva auto on pysäköitynä. Tutkimustietona on esitetty, että auto on paikallaan 96% ajasta eli ajossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa ja pysäköitynä loput 23 tuntia. Lahden ollessa maakuntakeskus tulee keskustaan runsaasti asiointiliikennettä lähikunnista. Lisäksi kaupunkiin suuntautuu työmatkaliikennettä. Lahdessa käy töissä yli ulkopaikkakuntalaista, joista noin muualta Päijät-Hämeestä.

9 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Suomessa autojen määrä on edelleen kasvussa luvun lamavuosina määrä pysyi joitakin vuosia suunnilleen vakiona, mutta lähti uudelleen nousuun vuosikymmenen lopussa. Tällä hetkellä autojen määrä kasvaa keskimäärin 3% vuodessa. Lahdessa tämä tarkoittaisi joka vuosi 1500 auton lisäystä Autojen määrä Suomessa Pysäköinnin tilantarve Pysäköinti vaatii huomattavasti tilaa. Yhden auton pysäköintipaikan tilantarve ajoyhteyksineen vaihtelee kadunvarsipysäköinnin 12 m 2 /auto laitospysäköinnin 30 neliöön. Keskimääräinen tilantarve on m 2 /autopaikka. Vaikka pyritään suosimaan vuorottaispysäköintiä, tarvitaan jokaista autoa varten yleensä 2-5 pysäköintipaikkaa. 2.3 Pysäköinnin järjestämisvelvoite Pysäköintipaikkojen järjestäminen on ensisijaisesti autojen ja kiinteistöjen omistajien velvollisuus. Kaupungin tehtävänä keskusta-alueella on järjestää pysäköintipaikkoja sellaisille käyttäjille, joiden asiointi ei kohdistu suoraan mihinkään tiettyyn kiinteistöön. Tällaisia ryhmiä ovat mm. ostoksilla kävijät (shoppailijat), vapaa-ajan viettäjät (hengailijat) ja matkailijat. Liityntäpysäköinnin järjestäminen rautatie- ja linja-autoasemien läheisyyteen tukee kaupungin tavoitteita julkisen liikenteen käytön lisäämiseksi. Kaupungilla on myös samat velvoitteet kuin muillakin kiinteistöjen omistajilla pysäköintipaikkojen järjestämiseen. Kaupungin tulee siten huolehtia myös julkisen palvelun kiinteistöjen, kuten esim. terveyspalveluiden, koulujen, virastojen, kulttuurilaitosten ja liikuntapaikkojen pysäköintipaikkatarpeesta. Katutilaa kaupunki ei ole velvollinen tarjoamaan autojen säilyttämiselle.

10 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Pysäköintipaikkoja tulee autojen lisäksi järjestää myös mopoille, polkupyörille ja muille ajoneuvoille. Kiinteistön asukkaiden ja muiden käyttäjien tarvitsemat autopaikat järjestää kiinteistö Yksityisen rakentamisen velvoite Kaupungin keskustassa tulee olla pysäköintitilaa myös hengailijoille, shoppailijoille ja matkailijoille Yleisen pysäköinnin järjestämisen velvoite Julkisilla palveluilla (sairaalat, koulut, kirjastot yms.) tulee olla myös asiakkaille riittävästi pysäköintipaikkoja julkisen rakentamisen velvoite Kaupunki ei ole velvollinen tarjoamaan katutilaa yksityisen omaisuuden säilyttämiseen Pysäköinnin kustannuksista vastaavat käyttäjät ja muut hyödynsaajat Kaupungilla ei ole velvollisuutta tarjota missään maksuttomia pysäköintipaikkoja Pysäköinnin järjestämiseen liittyy erilaisia velvoitteita 2.4 Lahden keskustan pysäköintipaikat Lahden ydinkeskustassa on Toriparkin valmistuttua noin 4000 kaupungin ylläpitämää yleisessä käytössä olevaa pysäköintipaikkaa sekä lisäksi noin 1100 paikkaa yksityisten liikekiinteistöjen pysäköintihalleissa. Kadunvarsipaikkoja vähenee jonkin verran, kun katutilaa suunnitellaan uudelleen. Samalla paikkoja pyritään ohjaamaan lyhytaikaiseen asiointipysäköintiin. Laaksokadun ja linja-autoaseman nykyiset pysäköintikentät on kaavoitettu rakentamiselle ja ne poistuvat pysäköintikäytöstä. Matkakeskukseen rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa uuden toimistotalon yhteyteen pysäköintilaitos, johon tulee 265 paikkaa. Jos kaikki lahtelaisten autot pysäköitäisiin peräkkäin, tarvitsisivat ne 300 km kadunvartta

11 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Keskustassa olevat pysäköintipaikat 2.5 Pysäköintitoiminta kaupungin taloudessa Kaupungille tulee kuluja pysäköintialueiden ja kadunvarsipaikkojen rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä liikennemerkkien ja pysäköintiautomaattien hankinnasta, asennuksesta ja hoitamisesta. Tuloja kertyy pysäköintimaksuista. Nettotuotto on ollut noin 1,5 milj. euroa vuodessa. Asukas- ja yritystunnusten myynnistä kertyy noin euroa vuodessa. Pysäköinninvalvonnasta tulee sekä kuluja että tuottoja. Vuosittainen nettotuotto on ollut noin euroa. Pysäköintivirhemaksun suuruus on Lahdessa keskustan kalliimmalla vyöhykkeellä 60 euroa ja muualla 50 euroa. Virhemaksun suuruudesta on säädetty asetuksella. 2.6 Lahden Pysäköinti Oy Lahden Pysäköinti Oy on kaupungin kokonaan omistama tytäryhtiö, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1,04 milj. euroa ja tilikauden tulos euroa. Yhtiön palveluksessa on 9 henkeä. Lahden Pysäköinti Oy omistaa Siltapuiston pysäköintitalon ja Toriparkin sekä PHKS:n yhteydessä olevasta Sairaalaparkista 62%. Yhtiö on vuokrannut operoitavakseen Hansa-parkin sekä matkakeskuksen yhteyteen tulevan BWT-talon parkin.

12 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA KESKUSTAPYSÄKÖINNIN PÄÄPERIAATTEET Keskustapysäköinnissä on tärkeää, että ratkaisut edesauttavat keskustan toimintaa; asumista, liike-elämää ja muita palveluja, oleskelua sekä matkailua ja samalla sopivat kaupunkikuvaan. Laajat pysäköintikentät eivät kuulu kaupunkikeskustaan, vaan pysäköinti hoidetaan pysäköintilaitoksissa ja katujen varsilla sekä kiinteistöjen omilla piha-alueilla. Rajallisen tilan vuoksi julkinen keskustapysäköinti ei voi olla aikarajoituksetonta ja maksutonta. 3.1 Tavoitteet keskustapysäköinnissä Keskustapysäköinnissä on karkeasti jaoteltuna kolme käyttäjäryhmää: Asuminen, työmatka ja asiointi. Asumisen ja työpaikkojen pysäköintipaikkojen järjestäminen kuuluu ensisijaisesti kiinteistöille ja käyttäjiille. Asiointipysäköinnistä osa ei kohdistu suoraan tiettyyn kiinteistöön, vaan keskustaan tullaan ostoksille, viihtymään ja oleskelemaan tai turisteina katselemaan kaupunkia. Kaupungin intressissä on tukea keskustan elävyyttä ja tarjota siellä liikkuville pysäköintipaikkoja. Keskustan asiointipysäköinnin kehittämisellä on useita toisilleen ristiriitaisiakin tavoitteita. Toisaalta keskustan liikkeisiin toivotaan asiakkaita sekä kaupunkiin matkailijoita ja toisaalta keskustasta halutaan vähentää autoliikennettä sen tuottamien päästöjen, meluhaitan ja turvallisuusriskin vuoksi. Julkisen keskustapysäköinnin ohjaamisessa tavoitteena on yhteen sovittaa eri intressejä siten, että keskustassa kävijät löytävät autoilleen pysäköintipaikan aiheuttamatta ylimääräistä haittaa kevyelle liikenteelle ja keskustan viihtyisyydelle. 3.2 Maksullisuus Keskustapysäköinti ei voi olla Lahden kokoisessa kaupungissa ilmaista ja aikarajoituksetonta, koska se lisäisi katujen varsilla ja pysäköintialueilla asumiseen ja työmatkaliikenteeseen liittyvää pitkäaikaispysäköintiä niin paljon, että asiointipysäköinnille ei jäisi vapaita paikkoja. Maksullisuuden avulla varmistetaan paikkojen tehokas käyttö ja riittävä vaihtuvuus. Maksullisuudella sekä säädellään pysäköintiajan pituutta ja ohjataan pysäköintipaikan valintaa että saadaan käyttäjiltä rahaa pysäköintipaikkojen ylläpitoon. 3.3 Asukkaiden pysäköinti Henkilöautojen säilytyksen järjestäminen, kuten muunkin yksityisen omaisuuden säilytyksen, on omistajan vastuulla. Kaupungilla ei ole velvollisuutta järjestää autoille säilytyspaikkoja. Asemakaavoissa osoitetaan velvoite, kuinka paljon kussakin rakennushankkeessa tulee autopaikkoja vähintään rakentaa kiinteistön asukkaiden ja muiden käyttäjien käyttöön.

13 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Keskustapysäköinnin pääperiaatteet Pysäköintipaikkojen järjestäminen ja niiden kustannuksista vastaaminen on ensisijaisesti kiinteistöjen ja ajoneuvojen omistajien vastuulla. Myös keskustapysäköinnissä tulee pyrkiä siihen, että käyttäjät tai muut hyödynsaajat maksavat kustannukset. Kaupungilla ei ole velvollisuutta järjestää pysäköintialueita esimerkiksi keskustan yritysten työntekijöiden käyttöön, mutta kaupungin tavoitteena on työpaikkojen säilyminen alueella. Keskustassa tapahtuvalle yleiselle pysäköinnille tulee kaupungin järjestää paikkoja. Kaupungin tavoitteena on rakentaa ja ylläpitää pysäköintilaitoksia ja muita pysäköintipaikkoja siten, että niiden kustannukset on katettavissa pysäköintimaksuilla ja velvoiteautopaikkojen myynnillä. Lyhytaikaisia paikkoja liikkeiden lähellä tarvitaan esimerkiksi kukkapaketin noutoon Keskustapysäköintiä suunnitellaan Lahdessa seuraavien kahden periaatteen pohjalta: Kadunvarret lyhytaikaiseen asiakaspysäköintiin Tavoitteena on, että nopeaan asiointiin löytyy helposti paikka kadunvarrelta ja autojen vaihtuvuus näillä paikoilla on nopeaa. Pitkäaikaisempi pysäköinti keskustassa tapahtuu pysäköintilaitoksissa ja kauempana ydinkeskustasta. Keinoja tähän on kadunvarsipysäköinnin enimmäisajan rajoittaminen sekä progressiivinen maksupolitiikka. Ydinkeskustassa asiointipysäköinti on pääasiassa lyhytaikaista asioiden hoitoa, jolloin tunnin tai joissain paikoissa jopa tätä lyhyempikin maksimipysäköintiaika on riittävä. Progressiivisesti nousevassa maksukäytännössä ensimmäinen puoli tuntia tai tunti on selkeästi halvempi kuin seuraavat tunnit. Tämä on jo nyt käytössä kaupungin ydinkeskustassa.

14 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Pysäköintipaikkojen tehokas vuorottaiskäyttö Samaa pysäköintipaikkaa voi käyttää eri vuorokaudenaikoina eri käyttäjäryhmien autot. Tutkimuksissa on todettu, että tehokkaalla vuorottaispysäköinnillä voidaan säästää noin kolmannes paikkojen määrästä. Jo pelkällä nimetyistä paikoista luopumisella voidaan asuntoyhtiöiden ja työpaikkojen pysäköintialueilla vähentää noin 10% paikkamäärästä. Paikkojen rakentaminen on kallista, joten tehokkaalla vuorottaispysäköinnillä voidaan vähentää merkittävästi rakentamiskustannuksia. Lisäksi sillä saadaan enemmän paikkoja käyttöön, kun paikat eivät seiso tyhjinä varattuina tietyille käyttäjille. Yleisessä käytössä olevien pysäköintipaikkojen lisäksi tulee tutkia myös mahdollisuutta saada kaupungin omistamien kiinteistöjen omat pysäköintipaikat mahdollisimman tehokkaaseen ympärivuorokautiseen ja ympärivuotiseen käyttöön erityisesti keskustan alueella. Eri toimintojen pysäköintipaikkatarve eri kellonaikoina (Helsingin kaupunki 2013)

15 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA PYSÄKÖINTIPAIKKAMITOITUS ASEMAKAAVOISSA Asemakaavoissa määrätään rakentamisen yhteydessä toteutettava pysäköintipaikkamäärä. Tavoitteena on oikea mitoitus, kaikki kiinteistön tarvitsemat paikat tulee kiinteistön rakentaa tai muutoin järjestää sekä vastata kustannuksista. Lahdessa keskustassa on käytössä menettely, että uudisrakentamisen paikoista osa tulee sijoittaa yleiseen pysäköintilaitokseen. Asemakaavoissa määrätään, kuinka paljon pysäköintipaikkoja rakentamisen yhteydessä tulee tehdä ja mihin ne sijoitetaan. Pääperiaatteena on, että kaikki kiinteistön tarvitsemat pysäköintipaikat toteutetaan joko kiinteistön alueella tai suunnitellusti muualla. Normia määritettäessä tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon rakennuksen koko käyttöikä. Paikkoja on jälkikäteen mahdotonta merkittävästi lisätä. Vanhojen kaavojen alimitoitusta korjaamaan on keskustoihin luotu asukaspysäköintijärjestelmä, jossa tietyille katuosuuksille voi lunastetulla asukaspysäköintitunnuksella pysäköidä maksutta. Asemakaavoissa olisi myös mahdollista määrätä enimmäispaikkamääriä, mitä saa toteuttaa, mutta Lahdessa ei ole ollut tarvetta tämän kaltaiselle sääntelylle. Suomessa tätä määräystä on käytetty joillakin Helsingin keskustan alueilla. Asemakaavassa määrätään, kuinka monta autopaikkaa rakentamisen yhteydessä tulee järjestää. Mikäli asemakaavassa ei tätä määräystä ole tai alueella ei ole asemakaavaa, noudatetaan rakennusjärjestyksen määräyksiä. Paikat tulee toteuttaa rakentamisen yhteydessä. 4.1 Asemakaavamääräykset Asuintalojen pysäköintipaikkamitoitus Lahdessa on asukkaita noin ja autoja noin , joten karkeasti laskien joka toisella lahtelaisella on auto. Autojen määrä on edelleen vuosittain lisääntynyt. Asumisväljyys on tällä hetkellä noin 38 m 2 /henkilö. Tästä saadaan, että yhtä autoa kohden on kerrosalaa keskimäärin 76 m 2. Lisäksi taloihin tarvitaan vieraspaikkoja. Liiketilat ja työpaikat Liiketilojen ja työpaikkojen autopaikkamitoitus vaihtelee suuresti. Joillakin autoasiointiin perustuvilla liikkeillä on jopa 1 autopaikka/20 m 2 liiketilaa. Yleinen normi on 1 ap/50 k- m 2 (kerrosneliömetriä). Lahden keskustan alue Keskustassa rakennusten kaavamerkintä on usein sellainen, että samassa talossa voi olla sekä asuin- että toimisto- ja liiketiloja näiden määrien suhdetta tarkasti erittelemättä. Tällöin käytännössä toimivin on kerrosneliöihin perustuva mitoitus,

16 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA jolloin kaavavaiheessa tiedetään lopullinen paikkamäärä ja sen tilantarve, eikä käyttötarkoituksen muuttuessa mitoitusperuste muutu. Rakennusjärjestys Lahdessa voimassa olevassa rakennusjärjestyksessä (tullut voimaan ) määrätään, että autopaikkoja tulee osoittaa uudisrakentamisessa seuraavasti, ellei asemakaavassa toisin määrätä: - 1 ap (autopaikka) / 80 k-m 2 asuin-, liike-, toimisto- tai muuta kerrosalaa kohti, kuitenkin keskustan ulkopuolella 1 ap/ 50 liike- tai toimistok- m 2 kohti - 2 ap/ erillispientalo - 1 ap/ yleisten rakennusten 100 k- m 2-1 ap kokoustilojen kahdeksaa istumapaikkaa kohti - 1 ap teollisuuslaitoksen 100 k- m 2 kohti Pysäköintipaikkojen rakentamisvelka Etenkin keskustassa on kohteita, joissa kaikkia kaavan mukaisia pysäköintipaikkoja ei ole koskaan rakennettu. Nykyisin edellytetään rakennusten käyttöönottokatselmuksessa, että paikat rakennetaan ja näin vastaava tilannetta ei enää synny. Jos haetaan uutta rakennuslupaa, myös vanhat rakentamattomat paikat vaaditaan rakennettavaksi uuden hankkeen yhteydessä. Paikkamäärän esittäminen Toteutettava autopaikkamäärä on selkeintä esittää autopaikkamääränä tiettyä kerrosneliömäärää kohti tai kiinteänä kokonaismääränä. Pientaloalueilla käytetty merkintätapa x kpl autopaikkoja per asunto soveltuu huonosti kerrostaloihin, koska harvoin kaavoitusvaiheessa vielä tiedetään, kuinka paljon ja minkä kokoisia asuntoja taloon tulee. Tällöin autopaikkojen tilantarpeen arvioiminen on hankalaa. Lisäksi yksinasuminen on yleistynyt ja samalla pienten asuntojen rakentaminen on lisääntymässä. Lahtelaistalouksista jo lähes puolet on yhden hengen talouksia. Asuntokohtainen autopaikkanormi johtaa helposti ylimitoitukseen paikkojen määrässä. Työpaikka-alueilla on ollut käytössä myös mitoitusperuste xx kpl ap/työntekijä, jonka määräyksen tulkinta on rakennusvalvonnassa hyvin hankalaa. Mitoitusperusteen tulisi olla sellainen, että rakennusluvan yhteydessä sen tulkinta olisi yksiselitteistä. Paikkamäärä voidaan asemakaavassa poikkeustapauksissa esittää myös kahtena vaihtoehtoisena normina silloin, kun käyttötarkoitusmahdollisuuksiakin on useampia. Tällöin rakennusluvan yhteydessä määrätään toteutettava vähimmäispaikkamäärä rakennettavan käyttötarkoituksen mukaisesti. Suosituspaikkamäärät Keskustassa ja sen lähialueilla käytetään alla olevia normeja, ellei hyvin perustelluista syistä ole syytä käyttää tästä poikkeavaa mitoitusta: - 1 ap/ 80 k- m 2 asuin-, liike-, toimisto- tai muuta vastaavaa kerrosalaa - 1 ap/ yleisten rakennusten 100 k- m 2

17 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Mitoitusperusteen lieventäminen voi tulla kyseeseen silloin, kun kaavamerkinnällä alue on pysyvästi osoitettu sellaiseen erityiskäyttöön, jossa pysäköintitarve on pienempi. Erityistarve voi olla lähinnä palveluasumista tai joissain tapauksissa opiskelija-asumista. Nykyisten olemassa olevien rakennusten mitoitusnormia ei tiukenneta, vaikka ne sijaitsisivat kaavamuutosalueella. Robottiparkki on tilankäytöltään huomattavasti muita ratkaisuja parempi. kuva: Leanpark Oy Autottomat korttelit Kokonaan autottomissa kortteleissa asuvien pitäisi koko asumisajakseen sitoutua siihen, että he eivät tarvitse lainkaan autopaikkaa. Auton omistamista ei voida kieltää, mutta asukkaiden on oltava valmiit hankkimaan ja kustantamaan itse autojensa säilytyspaikat muualta. Kaupunki ei järjestä tällaisen kohteen lähelle autopaikkoja. Autottomia kortteleita on kokeiltu esim. Helsingin keskustan uusilla alueilla, joissa on erittäin hyvät joukkoliikenneyhteydet. Kokemukset ovat olleet ristiriitaisia. Toistaiseksi Lahdessa ei ole edellytyksiä täysin autottomien korttelien toteuttamiselle. Asia ei tällä hetkellä ole ajankohtainen, mutta tilannetta seurataan. Aloite ja sitoutuminen autottomaan kortteliin tulee tulla tulevilta asukkailta, ei virkamiehiltä. Vaiheittainen toteuttaminen Asemakaavassa voidaan määrätä autopaikkojen toteuttamisesta myös vaiheittain. Asemakaavamääräyksessä voidaan rakennuslupaviranomaiselle antaa oikeus myöntää lykkäystä autopaikkojen toteuttamisvelvollisuudesta. Tätä määräystä tulee käyttää vain poikkeustapauksissa ja silloinkin tulee varmistaa, että myöhemmin toteutettaviksi jäävillä paikoilla on taloudelliset edellytykset toteutua. Periaatteessa ensimmäiset vähäautoiset kokeilukorttelit voisivat toteutua niin, että normin mukaiseen autopaikkamäärään varaudutaan sekä tilallisesti että taloudellisesti, mutta alkuvaiheessa toteutetaan vain osa paikoista. Polkupyöräpaikat Kaupungin tavoitteena on parantaa polkupyöräilyn edellytyksiä Lahdessa. Oleellisena osana tavoitteen toteutumisessa on polkupyörien hyvien ja turvallisten pysäköintipaikkojen olemassaolo ja sijainti oikeissa paikoissa.

18 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Rakennusjärjestyksessä on ohje, että uudisrakentamisessa tulee toteuttaa kaksi polkupyöräpaikkaa asuntoa kohti. Lahdessa lähes joka toisessa asunnossa asuu vain yksi henkilö. Tämän vuoksi kerrosneliöpohjainen mitoitusperuste on oikeampi. Suositus on, että asuinrakennuksissa kaavassa määrätään rakennettavaksi sijainti ja käyttötarkoitus huomioon ottaen 1 ppp/30-80 k-m 2. Polkupyöräpaikkojen osoittaminen ja rakentaminen tulee ulottaa kaikkien rakennusten kaavamääräyksiin. 4.2 Pysäköintipaikkojen toteutuskustannuksia Ilmaista pysäköintipaikkaa ei ole. Yhden pysäköintipaikan toteuttaminen maksaa euroa toteutustavasta riippuen. Kustannustiedot perustuvat Helsingin kaupungin julkaisemiin sekä kaupungin omiin selvityksiin. Alla olevassa taulukossa on vertailtu kerrostalon pysäköintipaikan hintaa ja sen vaikutusta huoneistoneliöhintoihin. Hinnat on laskettu käyttäen autopaikkanormina 1 ap/ 80 k-m 2. Taulukossa on myös esitetty hinnat ensin niin, että kaikki kustannukset siirtyvät huoneistojen hintoihin ja jäljempänä niin, että autopaikat myydään euron hintaan osakkeina ja ylimenevä osa kustannuksista siirtyy asuntojen hintoihin. /paikka /k-m 2 /myytävä huoneisto-m 2 Autopaikan hinta taloyhtiölle maantasopaikka pysäköintikansiratkaisu robottiparkki halli/ kellari kallioluola Kaupungin julkisesta pysäköintilaitoksesta lunastettu velvoite- autopaikka, kun huomioitu määrästä annettava 25% vähennys yhteiskäytön perusteella Kun myydään osakkeina /ap, jää taloyhtiölle kansiratkaisussa robottiparkin paikasta hallipaikasta Kaupungin pysäköintilaitoksista myytävän velvoiteautopaikan hinta on vuonna 2014 ollut Velvoitepaikkamäärästä saa 25% alennuksen vuorottaiskäytön perusteella, kun paikka on yleisessä käytössä pysäköintilaitoksessa. Tämä pienentää taloyhtiölle tulevaa kokonaiskustannusta verrattuna omaan pysäköintilaitokseen toteuttaviin paikkoihin, koska paikkoja tarvitaan neljännes vähemmän. Julkiseen

19 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA pysäköintilaitokseen sijoitettua velvoiteautopaikkaa ei taloyhtiö voi myydä osakkeena, vaan kulu jää taloyhtiön kuluksi ja siten siirtyy suoraan asuntojen hintoihin. Lahden hintatasossa autopaikkojen toteutuskustannus on merkittävä osa asunnon hinnasta, kun paikat toteutetaan rakenteellisina. Tästä syystä erityisiä pysäköintilaitoksia ei kannata suunnitella kuin kaikista tiiveimmille alueille. Lahdessa varsinkin ydinkeskustan ulkopuolella maapohjan hinta vaikuttaa vähemmän asuntojen hintoihin kuin autopaikkojen toteutustapa. 4.3 Taloyhtiöiden paikkojen omistus ja käyttö Osakehuoneistoja sisältäviin kerrostaloihin toteutettavat autopaikat voivat taloyhtiöt myydä erillisinä osakkeina, ne voivat kuulua asunto-osakkeisiin tai taloyhtiö voi pitää ne omistuksessaan ja vuokrata paikkoja. Pitkällä tähtäimellä on tärkeää, että paikat ovat talon asukkaiden käytössä, jotta heidän pysäköintipaikkatarpeensa tulee hoidettua talon omilla paikoilla. Kaupungin velvollisuus ei ole järjestää paikkoja asukkaiden ylimääräisille autoille. Asunto-osakeyhtiöistä on tullut kaupungille kyselyjä mahdollisuudesta myydä tyhjiä paikkoja ulkopuolisille. Samaan aikaan samalta alueelta on eräissä tapauksissa tullut kaupungille pyyntöjä lisätä kadunvarsipaikkoja. Mahdollisesti on kyse siitä, että asukkaat eivät ole valmiita ostamaan kalliita hallipaikkoja, ja pyrkivät löytämään autoilleen halvemman tai ilmaisen paikan lähistöltä. Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, mutta velvoitepaikkamäärään laskettujen paikkojen myymistä ulkopuolisille ei voida sallia, koska silloin ne olisivat pysyvästi talon ulkopuolisten käyttäjien käytössä. Paikkojen vuokraaminen määräaikaisilla sopimuksilla myös taloyhtiön ulkopuolisille yksittäisille käyttäjille on mahdollista, koska tällöin paikat voidaan helposti palauttaa talon asukkaiden käyttöön. Yhden talon velvoiteautopaikkoja ei voida osoittaa toiselle taloyhtiölle samaan käyttöön. Taloyhtiöiden autopaikat on tarkoitettu talon omaan ja asiakkaiden käyttöön. Vuorottaispysäköinti on mahdollista yhdistetyissä asuin-/toimistotaloissa.

20 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Keskustan alueen asemakaavoissa noudatettava menettely Lahdessa on ydinkeskustan asemakaavoissa vuodesta 2012 lähtien määrätty, että tietyllä alueella täydennys- ja uudisrakentamishankkeiden velvoiteautopaikoista tulee sijoittaa vähintään 30% julkiseen pysäköintilaitokseen. Samalla ne vapautuvat omalla tontillaan tästä osasta velvollisuutta. Kunta päättää paikoista maksettavan korvauksen suuruuden. Kaavamääräys pohjautuu MRL 156 säädökseen. Nyt esitetään, että tämän menettelyn mukaista aluetta laajennetaan Matkakeskukselle saakka. Taustaa Sääntö perustuu kaupunginvaltuuston kesäkuussa 2011 tekemään päätökseen, että keskustan asemakaavojen yhteydessä selvitetään mahdollisuudet ja tarvittaessa osoitetaan asemakaavamerkinnöin korttelialueiden tarvitsemia autopaikkoja keskustaalueella kaupunkikonsernin omistuksessa oleviin pysäköintilaitoksiin. Tämä linjaus perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 156 :n määräykseen autopaikkojen järjestämisestä: "Kiinteistöä varten asemakaavassa ja rakennusluvassa määrätyt autopaikat tulee järjestää rakentamisen yhteydessä. Jos asemakaavassa niin määrätään, kunta voi osoittaa ja luovuttaa kiinteistöjen käyttöön tarvittavat autopaikat kohtuulliselta etäisyydeltä. Tässä tapauksessa kiinteistönomistajalta peritään autopaikkojen järjestämisestä vapautumisesta vastaava korvaus kunnan hyväksymien maksuperusteiden mukaisesti." Punaisella merkityllä alueella keskustassa on voimassa menettely, että tietty osa autopaikoista tulee sijoittaa julkiseen pysäköintitaloon. Sinisellä on merkitty esitetty laajennusalue. Ranta- Kartanoon valmistellaan oma ratkaisu.

21 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Periaate Yleisperiaatteena, että vähintään 30 % uuden rakennusoikeuden (1 ap/80 k-m2) edellyttämistä autopaikoista osoitetaan julkisesta pysäköintilaitoksesta (Siltapuistosta, Hansaparkista, Toriparkista tai myöhemmin rakennettavasta pysäköintilaitoksesta). Rakennusluvan yhteydessä voidaan vähentää 25% siitä paikkamäärästä, joka hankitaan pysäköintilaitoksesta velvoiteautopaikkoina. Perusteena tälle on se, että pysäköintilaitokseen osoitettavat paikat ovat nimeämättömiä ja yhteiskäyttöisiä. Paikkojen osoittamisesta sovitaan asemakaavoihin liittyvissä maankäyttösopimuksissa ja kiinteistöjen on järjestettävä autopaikat rakentamisen yhteydessä. Kiinteistöt ostavat kaavojen edellyttämät ja muutoin tarvitsemansa autopaikat suoraan Lahden Pysäköinti Oy:ltä, ellei muutoin sovita. Asemakaavamääräykset Autopaikkamääräys esitetään asemakaavassa joko kiinteänä kokonaismääränä (sisältäen sekä vanhan asemakaavan mukaisen autopaikkamäärän että uuden rakennusoikeuden edellyttämän autopaikkamäärän) tai kerrosalapohjaisena määräyksenä erotellen vanhan asemakaavan mukainen autopaikkavelvoite ja asemakaavan muutoksen tuoman rakennusoikeuden lisäyksen edellyttämä autopaikkavelvoite. Varsinkin silloin, kun uuden asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden odotetaan toteutuvan yhdellä kerralla, on suositeltavaa käyttää asemakaavassa kiinteä autopaikkamäärää ja siitä laskettua velvoitetta korttelin ulkopuolelle sijoitettavaksi autopaikkamääräksi. Autopaikkojen kohtuullinen etäisyys Lain mukaan autopaikat pitää osoittaa kohtuulliselta etäisyydeltä. Rakennusvalvonta harkitsee rakennusluvan myöntämisen yhteydessä, mikä kussakin kohteessa on kohtuullinen etäisyys. Yleisperiaatteena on, että kohtuullinen etäisyys Lahden keskustassa on 200 metriä asumisen autopaikoissa, 500 metriä liike- ja toimistorakentamisen autopaikoissa ja 1000 metriä julkisten palvelujen ja hallinnon asiakaspaikoissa. Lain perusteella ei ole vahvistettu kohtuullisen etäisyyden metrimääriä. Tontin ulkopuolella olevat autopaikkojen tulee sijaita kohtuullisella etäisyydellä

22 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Paikkojen käyttöoikeudet Julkisiin pysäköintilaitoksiin osoitettavat paikat eivät ole nimettyjä, mutta niiden lukumäärä on merkitty sopimukseen. Paikat voidaan myös merkitä rasitteeksi. Pysäköintipaikkoja on oikeus käyttää, mutta pysäköintilaitos perii käytöstä taksojensa mukaisen maksun. Vieras- ja asiakaspaikat Kiinteistöjen vieraspaikkojen tarve sisältyy em. laskentaan. Vieraspaikat osoitetaan julkisiin pysäköintilaitoksiin silloin, kun niihin osoitetaan kiinteistön autopaikkoja. Rakennusluvan haun yhteydessä on suosituksena vaihtaa jo rakennetun liiketilan velvoiteautopaikkoja julkiseen pysäköintilaitokseen ja asumisen autopaikkoja tontille. Kiinteistöjen inva-paikat on sijoitettava tontille tai sen välittömään läheisyyteen. Näitä asemakaavoituksen ja rakennuslupakäsittelyn autopaikoitusperiaatteita noudatetaan keskustaan laadittavissa uusissa asemakaavoissa ja asemakaavan muutoksissa. Autopaikan hinta Lunastettavan autopaikan hinnasta on kaupunginvaltuuston tai johtosäännössä nimetyn toimielimen tehtävä päätös ja tarkistettava sitä määräajoin ja olosuhteiden muuttuessa. Hinta perustuu keskustassa toteutuneiden julkisten pysäköintilaitosten toteutuneisiin autopaikkakustannuksiin. Hinnan tulee vastata sitä hyötyä, jonka kiinteistö saa vapautuessaan autopaikkojen järjestelystä.

23 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA LAHDEN PYSÄKÖINTI OY Lahden Pysäköinti Oy on kokonaan kaupungin omistama tytäryhtiö. Yhtiön toimialana on kehittää pysäköintimahdollisuuksia Lahden kaupungissa ylläpitämällä, rakennuttamalla tai vuokraamalla pysäköintitaloja ja -paikkoja. Yhtiö omistaa Siltapuiston pysäköintitalon ja osan sairaalaparkista (PHKS) sekä keväällä 2015 valmistuvan Toriparkin. Yhtiö on vuokrannut operoitavakseen kaupungin omistaman Hansa-parkin ja syksyllä 2015 valmistuvan matkakeskuksen BWT-talon parkin. 5.1 Pysäköintilaitokset Lahdessa Kaupungissa on julkisessa käytössä Lahden Pysäköinti Oy:n omistamia ja/tai operoimia pysäköintilaitoksia sekä yksityisiä liiketiloihin liittyviä pysäköintilaitoksia. Yksityisillä kiinteistöillä on lisäksi lukuisia pienempiä pysäköintihalleja, jotka on tarkoitettu ainoastaan niiden asiakkaiden ja omaan käyttöön. Velvoiteautopaikat pysäköintilaitoksissa Kaupunkikonsernin omistuksessa olevista pysäköintilaitoksista on myyty velvoiteautopaikkoja kohtuullisella etäisyydellä oleville kiinteistöille MRL 156 mukaisesti (ks. kohta 4.4). Velvoiteautopaikka ei oikeuta nimettyyn paikkaan tai vapauta hinnastojen mukaisesta kuukausimaksusta. Kiinteistön se vapauttaa järjestämästä vastaavia paikkoja omalla tontillaan. Jotta velvoitepaikkaa pystytään käyttämään, tulee sen olla kuukausikorttiasiakkaan käytettävissä kaikkina viikon päivinä ja vuorokauden aikoina. Kun velvoiteautopaikkoja osoitetaan julkisessa käytössä olevaan pysäköintitaloon, voidaan asemakaavan edellyttämästä paikkojen määrästä vähentää 25% yhteiskäytön perusteella. Velvoitepaikkoina voidaan lain säädösten estämättä myydä kaikki paikat muista pysäköintilaitoksista paitsi asemakaavan mukaisilla LP- ja LPY-alueilla (yleinen pysäköintialue tai yleinen pysäköintilaitos), joilla voidaan myydä enintään puolet paikoista. Velvoitepaikan hinnan määräytyminen MRL 156 mukaan kunnan luovuttaessa kiinteistön käyttöön autopaikat muualta peritään kiinteistönomistajalta autopaikkojen järjestämisvelvollisuudesta vapautumista vastaava korvaus kunnan hyväksymien maksuperusteiden mukaan. Kaupunginvaltuuston tulee päättää hinnasta tai siirtää päätösoikeus kaupunginhallitukselle tai alaiselleen lautakunnalle. Ennen hinnoittelusta päättämistä asiasta neuvotellaan pysäköintiyhtiön kanssa ja selvitetään toteutuneiden autopaikkojen rakennuskustannukset ja muut hinnoitteluun vaikuttavat tekijät. Pääsääntöisesti velvoiteautopaikan hinta kaikissa julkisissa pysäköintilaitoksissa on samansuuruinen. Tämä helpottaa paikkojen siirtoa eri laitosten välillä.

24 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Lahden Pysäköinti Oy:n hoidossa on seuraavat pysäköintilaitokset: Hansa, noin 540 paikkaa - kaupunki omistaa 57 %, Lahden Pysäköinti Oy vuokrannut ja operoi - velvoiteautopaikat kaikki myyty. Loput 23 on päätetty merkitä TEVIn talolle - kuukausikorttiasiakkaita syksyllä 2014 noin korjaustarvetta - ongelmana Trion pysäköintitalon ajoyhteydestä johtuvat maksuepäselvyydet, koska maksut ohjautuvat sille pysäköintilaitokselle, minkä puolelta auto tulee sisälle, eikä sinne, mihin se pysäköidään. Siltapuisto, noin 540 paikkaa - Lahden Pysäköinti Oy omistaa - koostuu vuonna 1976 rakennetusta vanhasta osasta ja 1990-luvulla valmistuneesta uudesta osasta - kaikki velvoiteautopaikat myyty, osa siirrettävissä Toriparkkiin - kuukausikorttiasiakkaita syksyllä 2014 noin vanhassa osassa korjaustarvetta - arvioitava jatkossa myös kaupunginsairaalan mahdollinen paikkatarve Siltapuiston ja Hansan pysäköintitaloja operoi Lahden Pysäköinti Oy Toriparkki (590 ap), valmistuu toukokuussa Lahden Pysäköinti Oy omistaa parkin sen valmistuttua - velvoitepaikkoina lokakuussa 2014 myyty 38 - valmisteilla olevien kaavojen velvoitepaikkoja tulossa useita kymmeniä - Lahden hallit Oy:n velvoitepaikat voidaan siirtää tänne 138 ap 25% = 104 paikkaa - voidaan siirtää velvoitepaikkoja Siltapuistosta ja Hansasta, jolloin niistä vapautuu kapasiteettia niiden lähikortteleiden velvoitepaikoille Matkakeskus (265 ap), valmistuu syksyllä Omistaa YIT - Lahden Pysäköinti on tehnyt 10 vuoden vuokrasopimuksen (+10 vuoden optio) - kaupunki on sitoutunut kattamaan mahdollisia tappioita (pääomavuokran osuus) 10v, /v - paikkoja 265 kpl, - näistä liityntäpysäköintipaikkoja 170 kpl - toimistotalon omia 95 kpl - paikoista noin 200 kpl robottiparkissa, 65 kellarissa

25 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Lahden Pysäköinti Oy:llä myös radan eteläpuolen ulkopaikat kaupungin maalla - VR:n ulkopaikkoja operoi Finnpark Oy (LP Oy huoltaa automaatit) Lisäksi Lahden Pysäköinti Oy omistaa 62% ja operoi Sairaalaparkkia (PHKS) Yksityisiä, asiakkaiden käytössä olevia pysäköintilaitoksia keskustassa - Trio, Citycon 300 ap - Sokos, Hämeenmaa Tori-P, Hämeenmaa 86 - SYKE Anttila 100 Lahden Pysäköinti Oy ja yksityiset pysäköintilaitokset voivat sopia yhteistyöstä mm. operoinnissa ja opastusjärjestelyissä. Suunnitteilla olevia uusia pysäköintilaitoksia Matkakeskus läntinen (useita pysäköintilaitoksia Radanvarren alueelle, ks. kohta 6.2) - osana alueen uutta rakentamista - asuntojen ja alueen liikerakennusten paikkoja - liityntäliikenteen paikkoja (VR:n ulkopaikkoja poistuu) - rahoittajina valtio, yksityiset maanomistajat, kaupunki - kuuluu MALPE-sopimukseen liityntäliikenteen osalta Ranta-Kartano (ks. kohta 6.1) - Asemakaavassa kaksi pysäköintitalovarausta - Tarvitaan myös yleistä pysäköintiä varten (Kisapuisto, museo) - suunnitelmana velvoittaa alueen rakennuskorttelit sijoittamaan 25 30% asemakaavan edellyttämistä autopaikoistaan alueen yleiseen pysäköintitaloon - omistajana erillinen kiinteistöyhtiö tai Lahden Pysäköinti Oy - voidaan siirtää messujen velvoitepaikat tänne, jos Toriparkki täyttyy Messut ja Urheilukeskus (ks. kohta 6.3) - Mahdollisuus tehdä pihakannen päälle toinen pysäköintikerros (messukeskuksen pihaalue) - velvoitepaikat sijoitettuina tilapäisesti muualle, kunnes maksullisen pysäköinnin toteuttaminen kannattaa alueella - toteuttajana Lahden hallit Oy, Lahden Pysäköinti Oy ja/tai kaupunki Kuukausikortit yleisiin pysäköintilaitoksiin Tuntiveloitusten lisäksi Lahden Pysäköinti Oy:n operoimiin pysäköintilaitoksiin myydään kuukausikortteja. Tavoitteena on sekä pysäköintilaitoksen tehokas käyttö että eri

26 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA asiakasryhmien palveleminen. Pysäköintilaitoksissa voidaan määrätä myytävien kuukausikorttien enimmäismäärä, jotta asiointipysäköintiin jää riittävästi paikkoja. 5.2 Maksullisen kadunvarsipysäköinnin operointi Nykyisin kaupungin maksullista kadunvarsi- ja aluepysäköintiä hoitaa Tekyn kunnallistekniikan yksikkö. Se vastaa pysäköintipaikkojen rakentamisesta, talvi- ja kesähuollosta sekä puhtaanapidosta. Sille kuuluu myös automaattien toimivuudesta, huollosta ja siisteydestä sekä tyhjentämisestä vastaaminen. Kunnallistekniikka vastaa itse päätösten ja muutosten valmistelusta sekä automaattien hankinnasta, muut tehtävät se hankkii ostopalveluina. Maksutapojen muuttuessa nopeasti automaattien nykyaikaisuudesta huolehtiminen vaatii jatkuvaa alan kehityksen seurantaa. Katutilan ja pysäköintialueiden ylläpidon tehtävät kuuluvat luontevasti edelleen kunnallistekniikan toimialaan, mutta pysäköintimaksuautomaattien hankinnan, ylläpidon ja operoinnin keskittäminen yhteen organisaation kaupunkikonsernin sisällä on nähty järkeväksi. Suunnitetila olevalla muutoksella on tarkoitus siirtää katujen varsilla ja pysäköintialueilla olevien kaupungin omistamien pysäköintimaksuautomaattien omistus ja ylläpito Lahden Pysäköinti Oy:lle. TYÖNJAKO NYKYÄÄN SUUNNITELTU UUSI TYÖNJAKO Taksojen ja maksullisten alueidenmäärittäminen Tekninen lautakunta Taksojen ja maksullisten alueiden määrittäminen Tekninen lautakunta Katutilan ylläpito - talvi- ja kesähoito - puhtaanapito (pääosin kiinteistöt) Automaattien hoito - tyhjennys, huolto, siisteys - rahojen kuljetus, laskenta - energia, sähkötekn.huolto - laitteiden hankinta ja asennus Kuuluu keskustan hoitourakkaan Kilpailutetaan osana hoidonjohtourakkaa Katutilan ylläpito - talvi- ja kesähoito - puhtaanapito (pääosin kiinteistöt) Automaattien hoito - tyhjennys, huolto, siisteys - rahojen kuljetus, laskenta - energia, sähkötekn.huolto - laitteiden hankinta ja asennus Kuuluu hoidonjohtourakkaan Ostetaan palveluna Lahden Pysäköinti Oy:ltä Maksullisen kadunvarsipysäköinnin operoinnin työnjaon suunniteltu muutos. Maksuautomaatteja on noin 100 kappaletta Suunnitelman mukaan kaupunki myy omistamansa automaatit Lahden Pysäköinti Oy:lle, joka jatkossa vastaa niiden ylläpidosta ja uusimisesta. Kaupunki maksaa yhtiölle sen kustannuksia vastaavan korvauksen osin kiinteänä maksuna ja osin provisiopohjai-

27 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA sesti kertyneistä pysäköintituloista. Maksujen suuruudesta ja siirron ajankohdasta neuvotellaan erikseen. Kunnallistekniikan yksikkö vastaa edelleen alueiden kunnossapidon lisäksi pysäköintiin liittyvien määräysten valmistelusta. Pysäköintitaksoista päätetään teknisessä lautakunnassa, kuten nytkin. 5.3 Lahden Pysäköinti Oy osana kaupungin organisaatiota Lahden Pysäköinti Oy on kokonaan kaupungin omistama yhtiö. Tavoitteena on keskittää jatkossa kaikki kaupungin harjoittaman maksullisen pysäköinnin operointi Lahden Pysäköinti Oy:lle. Tällöin myös keskustassa katujen varsilla ja pysäköintialueilla olevien kaupungin omistamien pysäköintiautomaattien omistus ja ylläpito siirtyvät yhtiölle Tulevissa pysäköintilaitoshankkeissa tulee pyrkiä mahdollisimman suureen paikkojen yhteiskäyttöisyyteen, jolloin paikkojen täyttöaste on hyvä. Kaupungin on perusteltua olla osakkaana hankkeissa, joihin sisältyy yleistä pysäköintiä tai kaupungin julkisten palvelujen (esim. koulut, liikuntapaikat, museot, teatteri, virastot) pysäköintiä. Kaupungin omistus tulee ensisijaisesti keskittää Lahden Pysäköinti Oy:lle. Pysäköintilaitosten rahoitukseen tulee saada mukaan laajasti alueella hyötyä saavat kiinteistöt osoittamalla niiden autopaikkoja yhteiseen pysäköintilaitokseen. Kiinteistöt ja Lahden Pysäköinti Oy voivat perustaa myös yhteisyrityksen hoitamaan alueen pysäköintiä. Ainoastaan yksityisten kiinteistöjen pysäköintitarvetta varten rakennettavien pysäköintilaitosten investointeihin ei kaupungin ole perusteltua osallistua. Lahden Pysäköinti Oy:lle voidaan osoittaa myös muita pysäköintiin liittyviä tehtäviä. Nämä voivat liittyä esim. sähköautojen latausasemien sijoittamiseen pysäköintitaloihin tai mopojen ja polkupyörien pysäköintiratkaisuihin. 5.4 Yksityisten pysäköintilaitosten rooli Yksityiset pysäköintilaitokset hoitavat ensisijaisesti omistajakiinteistönsä omaa asiakas-, asukas- ja työntekijäpysäköintiä. Yksityisillä liikekiinteistöjen pysäköintilaitoksilla on merkittävä rooli myös koko keskustan pysäköinnissä ja kaupungin tulee liikenne- ja kaavaratkaisuilla turvata niiden toimintaedellytyksien säilyminen.

28 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA KESKUSTAN UUDET JA MUUTTUVAT ALUEET 6.1 Ranta-Kartano Ranta-Kartanon kaavaratkaisu perustuu pysäköintipaikkojen sijoittamiseen kortteleiden pohjakerroksiin sekä erillisiin pysäköintitaloihin. Alueen toteutuessa on tarkoitus rakentaa Kisapuiston puoleiseen osaan pysäköintilaitoksiin paikkoja myös Kisapuiston käyttäjien tarvetta varten. Alueen taloyhtiöt velvoitetaan toteuttamaan osa kortteleiden vaatimista paikoista yleiseen pysäköintitaloon, jolloin ne osallistuvat myös sen rahoitukseen. Ranta-Kartanon alueelle on nykyisen asemakaavan mukaan rakennettava yhteensä 600 autopaikkaa kortteleiden käyttöön, jos kaikki kaavan mukainen rakennusoikeus käytetään. Pysäköintikenttiä ei alueella ole sen valmistuttua. Asemakaavan mukaan pysäköintipaikat tulevat kortteleihin rakenteellisina pääosin kellarikerroksiin sekä erillisiin pysäköintitaloihin Kisapuiston puoleiseen osaan aluetta. Kaavan tarkistus on käynnissä. Ranta-Kartanoon on tarvetta saada julkista pysäköintitilaa Kisapuiston ja Historiallisen museon asiakaskäyttöön. Myös messu- ja urheilukeskuksessa järjestettävien suurempien tapahtumien pysäköintiä on ollut tällä alueella. Kaupungin vastuulla on toteuttaa autopaikkaa vuorottaiskäyttöratkaisuista riippuen. Taloudellisesti pysäköintitalon rakentamiseen tulisi saada kaikki alueen korttelit mukaan. Kun alueen rakentaminen ajoittuu usealle vuodelle, on pysäköintitalon toteutuksen edellyttäminen alueen rakentavilta rakennusyhtiöiltä aikataulullisesti hankalaa. Koska osa paikoista on tarkoitus olla jatkuvasti julkisessa käytössä, on perusteltua, että kaupunki on omistajana tai osakkaana talossa. Alueen korttelit voidaan kaavamääräyksillä asemakaavamuutosten yhteydessä tai kaupungin ollessa tontinluovuttaja tontinluovutusehdoissa velvoittaa sijoittamaan määräosa autopaikoistaan yhteiseen pysäköintitaloon. Jos paikat eivät ole nimettyjä, voidaan pysäköintitaloon sijoitettavien paikkojen määrästä vähentää 25% yhteiskäytön perusteella vastaavasti kuin ydinkeskustassa. Mikäli kaikkien kortteleiden autopaikoista osoitetaan 30% yhteiseen pysäköintilaitokseen, on näistä sinne tuleva paikkamäärä 136, kun määrästä on tehty yhteiskäytön perusteella 25% vähennys. Kyseeseen voi tulla kiinteistöyhtiöiden yhteinen pysäköintitalo, jossa myös kaupunki on osakkaana tai kokonaan Lahden Pysäköinti Oy:n omistama laitos, josta se myy velvoiteautopaikkoja alueen muille toimijoille. Pysäköintilaitos on mahdollista toteuttaa myös alueelle suunnitella olevan hotellin yhteydessä. Haasteena Ranta-Kartanossa on alueen vaiheittainen rakentaminen, jonka on arvioitu kestävän 8-10 vuotta. Pysäköintipaikat tulee kuitenkin saada käyttöön jo viimeistään

29 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA rakentamisen puolivälissä, kun ulkopaikoista pääosa poistuu käytöstä. Vaiheittainen rakentaminen vaikeuttaa investoinnin ajoitusta ja rahoitusta. 6.2 Matkakeskus ja Radanvarren alue Tulevaisuudessa maantasopysäköinti poistuu alueelta ja uudet pysäköintipaikat tulevat pysäköintilaitoksiin. Liityntäpysäköintiä varten toteutetaan uusia asunto- ja työpaikkakortteleiden kanssa yhteiskäyttöisiä pysäköintilaitoksia. Matkakeskuksen alueen kehittämistavoitteiden mukaan alueelle on tarpeen toteuttaa noin 600 liityntäpysäköintipaikkaa. Rautatieaseman länsipuoliselle alueelle kaavoitetaan asumisen, työpaikkojen ja liiketilojen korttelialuetta. Asemakaavoissa on tarkoitus osoittaa kortteleille yhteisiä pysäköintilaitoksia, joihin sijoittuu useamman kiinteistön autopaikkoja sekä myös matkakeskusalueen liityntäpysäköintipaikkoja. Kiinteistöt vastaavat omien autopaikkojensa rahoituksesta. Liityntäpysäköintipaikkojen rahoitus katetaan osin käyttömaksuilla ja velvoiteautopaikkojen myynnillä. Liityntäpysäköinnin järjestämiseen ja sen kustannuksiin osallistuvat myös kaupunki ja valtio Malpe-sopimuksen tavoitteiden mukaisesti. 6.3 Urheilukeskuksen ja messujen alue Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Lahden hallien ja urheilukeskuksen alueelle oma pysäköintitalo. Siihen asti alueen velvoiteautopaikkoja on sijoitettu keskustan pysäköintilaitoksiin. Lahden hallien asemakaavan edellyttämistä autopaikoista on nyt osa sijoitettu tilapäisesti linja-autoaseman kentälle. Keväällä 2015 on ne mahdollista siirtää Toriparkkiin, jolloin Lahden Hallit Oy:n tulee maksaa niistä velvoiteautopaikan hinta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada kaikki kaavan mukaiset autopaikat toteutettua messujen ja urheilukeskuksen alueelle. Tämän alueen haasteena on riittävän käyttäjämäärän löytäminen tapahtumien ulkopuolisena aikana. Pysäköintipaikkojen tulee kuitenkin tapahtumien aikaan olla urheilukilpailujen, messujen ja muiden suurten tilaisuuksien käytettävissä. Urheilukeskuksen ja messujen alueen pysäköintitalo tai muu rakenteellinen ratkaisu on perusteltua toteuttaa siinä vaiheessa, kun käyttäjämaksuilla on mahdollista kattaa paikoituksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset.

30 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA ASUKAS- JA YLEISPYSÄKÖINTITUNNUKSET JA MUUT ERITYISLUVAT Asukaspysäköintitunnus on tarkoitettu keskustassa vanhoissa kortteleissa asuville. Se oikeuttaa pysäköimään kadun varteen tietyille paikoille ilman maksua. Yrityksille myydään yleispysäköintitunnuksia, joilla voi maksutta ja aikarajoituksetta pysäköidä asukaspysäköintipaikoilla. 7.1 Asukaspysäköintitunnukset Keskustassa erikseen määritellyissä vanhoissa kortteleissa asuvat voivat lunastaa itselleen asukaspysäköintitunnuksen, jolla voi pysäköidä kadun varteen tietyille maksullisille ja aikarajoitetuille paikoille ilman maksua ja pysäköintikiekon käyttöä. Asukaspysäköintitunnuksilla on noin 400 käyttäjää. Pääsääntöisesti kiinteistöjen tulee järjestää kiinteistön asukkaiden ja käyttäjien tarvitsemat pysäköintipaikat itse, mutta keskustan vanhojen asemakaavojen alueella ei nykyiseen autojen määrään oltu pystytty varautumaan vuosikymmenet sitten. Vastaava järjestelmä on käytössä Suomessa kaikissa suuremmissa kaupungeissa. Asukaspysäköintialueet Lahden keskustassa Asukaspysäköinnin katualueet Nykyrajauksen mukaan aivan ydinkeskustassa ei ole mahdollisuutta pysäköidä asukaspysäköintitunnuksella. Asukaspysäköintiä ei ole tarkoitus sallia keskustan kauppojen ja muiden palveluyritysten asiakkaiden kannalta tärkeimmillä kaduilla. Asukaspysäköintipaikan ei tarvitse olla talon edessä, vaan se voi sijaita kauempana keskustan alueella.

31 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Asukaspysäköintunnuksen hinta Muihin pysäköintiratkaisuihin verrattuna lupa on halpa. Se maksaa Lahdessa halvimmillaan 116 euroa vuodessa. Hintataso on sama kuin vertailukaupungeissa. Ainoastaan Helsingissä on maksu päätetty korottaa nykyistä 120 euron vuosimaksua vähitellen niin, että keskustassa se nousee ensimmäiseltä autolta 360 euroon/vuosi. Helsingissä saman talouden seuraavilla autoilla maksu on puolitoistakertainen (540 ). Asukaspysäköintunnuksen hankinta Tunnus hankitaan ja uusitaan käymällä TEKYn asiakaspalvelussa, jonne se myös maksetaan. Ensimmäisellä kerralla tarkistetaan edellytykset tunnuksen saannille ja myöhemmin asiakas maksaa jatkokuukausia. Kuukauden lupa maksaa 12 euroa ja nykyisin luvan voi ostaa haluamalleen kuukausimäärällä 1-6 kk. Vuonna 2013 vuositasolla oli noin 400 asiakasta, joille myyntitapahtumia oli yhteensä noin 1400 eli keskimäärin 3,5 asiakasta kohti. Yhden kuukauden lupia myytiin vuoden aikana yli 500 kappaletta. Muutosesitykset asukaspysäköintitunnukseen Asukaspysäköintitunnukseen oikeutetut asukkaat Asukaspysäköinnin piirissä olevaa korttelialuetta ei ole tarkoitus laajentaa, koska keskustan uudemmilla alueilla pysäköintipaikkojen rakentaminen on jo pystytty ottamaan huomioon. Myös kaavamuutoksissa, joissa entiset rakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan uutta, korjataan pysäköintipaikkamitoitus vastaamaan nykynormia ja tarvetta. Malskin alue poistuu rajauksesta, kun se on rakennettu. Vastaavaa menettelyä tulee harkita muidenkin uudisrakennusten kohdalta. Asukaspysäköinnin katualueet Jatkossa tulee seurata tilannetta ja tarvittaessa rajata asukaspysäköinti pois keskustan maksullisilta katuosuuksilta, jotta asukkaiden autot eivät vie tilaa asiointipysäköinniltä. Asukaspysäköintipaikkoja voidaan osoittaa myös esim. Laaksokadun kentälle niin kauan, kun se on pysäköintikäytössä. Luvan ehdot Asukaspysäköintitunnuksen tarkoitus on järjestää asukkaille pysäköintipaikka, ei autojen säilytyspaikkaa pitkäaikaiseen varastointiin. Myös katujen talvikunnossapitoa haittaavat ne asukkaiden autot, joita pidetään samassa paikassa kadun varrella asukaspysäköintiluvalla useita viikkoja ja jopa kuukausia. Kunnossapitoa haittaavat ajoneuvot voidaan lain mukaan siirtää, mutta selkeydyn vuoksi yhtämittaisen pysäköinnin enimmäisaikaa on syytä rajoittaa myös lupaehdoissa. Lupaehdoissa tulisi pisin sallittu pysäköintiaika olla rajoitettu tiettyyn määrään vuorokausia.

32 LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA Luvan hinta ja maksaminen Asukaspysäköintitunnus maksaa 2014 syksyllä 58 euroa puolelta vuodelta tai 12 euroa kuukaudelta. Hinta on hyvin edullinen muihin pysäköintiratkaisuihin verrattuna. Riskinä on, että nekin asukkaat, joilla olisi mahdollisuus autopaikkaan asuinkiinteistön alueella, valitsevat kustannussyistä kadunvarsipysäköinnin asukastunnuksella. Maksun korotus vastaamaan asukkaiden taloyhtiöiden omilla paikoilla maksamia summia on aiheellista. Maksun voi nyt suorittaa vain TEKYn asiakaspalvelussa. Kaupungin palvelupisteiden uudestaan järjestämistä tutkiva työryhmä on esittänyt pysäköintilupa-asioiden siirtoa uuteen yhteispalvelupisteeseen. Asiakas voi maksaa luvan haluamalleen kuukausimäärälle, 1-6 kk. Hankinnassa on pyrittävä vuosimaksuun, esim. Tampere myy ainoastaan vuoden lupia. Lupa on niin halpa, että vuosimaksukaan ei auton omistajalle ole kohtuuton kertakustannus (116 ). Suurimmassa osassa vertailukaupunkeja luvan voi ostaa lyhimmillään puoleksi vuodeksi. Pysäköintiluvan ostamista sähköisesti on selvitelty. Epäilyksiä on herättänyt sähköisten palvelujen käyttöönoton vaikeus. Koska kyse on asukkaista, joiden käytössä on auto, on oletettavaa, että heistä suurin osa myös käyttää tietokonetta ja sähköinen luvan hankinta on yksinkertaista. Poikkeustapauksissa voi asiakaspalvelu aina avustaa. Sähköiseen lupaan tulee liittyä QR- tai viivakoodi sellaisessa muodossa, että pysäköinninvalvoja pystyy sen käytössään olevalla laitteella tarkistamaan. 7.2 Yleispysäköintitunnus Tunnus on tarkoitettu lahtelaisten yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden käyttöön helpottamaan keskustapysäköintiä. Lupaehtoihin tehtiin muutoksia syksyllä Ehtoja selkeytettiin ja yleispysäköintitunnuksella pysäköiville sallittuja alueita rajoitettiin käsittämään ainoastaan asukaspysäköintiin sallitut kadunvarret.

LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA

LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA LAHDEN KESKUSTAN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA 2014 2 Hyväksytty Tekninen lautakunta 9.12.2014 Kaupunginhallitus 12.1.2015

Lisätiedot

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan

Lisätiedot

Kasvunäkymät väestönkasvua seutukuntansa keskus, palvelee noin asukasta

Kasvunäkymät väestönkasvua seutukuntansa keskus, palvelee noin asukasta Kasvunäkymät Hämeenlinnan seudulle ja kantakaupunkiin on arvioitu tulevaisuudessa suuntautuvan väestönkasvua Hämeenlinna on seutukuntansa keskus, palvelee noin 95 000 asukasta tulisi turvata palveluiden

Lisätiedot

Pysäköinti Turussa mitä, missä, milloin?

Pysäköinti Turussa mitä, missä, milloin? Pysäköinti Turussa mitä, missä, milloin? 4.12.2017 Liikenneinsinööri Jaana Mäkinen, Turun kaupungin ympäristötoimiala: Pysäköinnin linjaukset mitä kaikkea ne käsittelevät? TkT Kalle Vaismaa, WSP Finland

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006 Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Syyskuu 2006 14 Kuva 2. Maksimikäyttöasteet. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Lisätiedot

Tampereen pysäköintipolitiikka (2016) Pysäköintinormin päivitys (2018) Pysäköintiseminaari

Tampereen pysäköintipolitiikka (2016) Pysäköintinormin päivitys (2018) Pysäköintiseminaari Tampereen pysäköintipolitiikka (2016) Pysäköintinormin päivitys (2018) Pysäköintiseminaari 1.11.2018 Toimenpiteiden aikataulutus ja vastuut 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 Päävastuu Pysäköintitoimiensuunnittelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen

Lisätiedot

Vastauksen antaminen Lappeenrannan liiketalo Oy:n esittämään toimenpidepyyntöön koskien yhtiön tontin velvoiteautopaikkoja

Vastauksen antaminen Lappeenrannan liiketalo Oy:n esittämään toimenpidepyyntöön koskien yhtiön tontin velvoiteautopaikkoja Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 23.05.2016 Vastauksen antaminen Lappeenrannan liiketalo Oy:n esittämään toimenpidepyyntöön koskien yhtiön tontin velvoiteautopaikkoja 124/00.04.02.00/2016 KONSJA

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

Keskustan pysäköintiohjelman tarkistus, pysäköintijärjestelyiden vapaaksiosto ja velvoitepaikat

Keskustan pysäköintiohjelman tarkistus, pysäköintijärjestelyiden vapaaksiosto ja velvoitepaikat Dnro HML/903/10.02.07/2019 Keskustan pysäköintiohjelman tarkistus, pysäköintijärjestelyiden vapaaksiosto ja velvoitepaikat KAURA 12.3.2019 309 Valmistelija: arkkitehti Johanna Närhi, p. +3 621 2245 Taustaa

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinti

Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinti LUONNOS 20.11.2014 Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinti TOIMINNANKUVAUS Keskitetty pysäköintiratkaisu Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinti on perustettu, jotta Jousenpuiston keskuksen lähiympäristö

Lisätiedot

Riihimäen pysäköintiohjelma

Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen pysäköintiohjelma Lundén Architecture Company: Riihimäen asemanseudun ja keskustan visio Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen kaupunki Asukkaita 28 756 Asukastiheys 238 as/km² Noin 92 % riihimäkeläisistä

Lisätiedot

Hatanpään sairaala-alueen pysäköintiselvitys

Hatanpään sairaala-alueen pysäköintiselvitys Hatanpään sairaala-alueen pysäköintiselvitys Nykytila-analyysi Luonnos 8.6.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Pysäköintiselvityksen tarkastelualue Tarkastelualue, joka jakautuu kahteen selvitysosaan:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lappeenrannan liiketalo Oy:n oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä Lappeenrannan liiketalo Oy:n oikaisuvaatimus liitteineen

Lappeenrannan liiketalo Oy:n oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä Lappeenrannan liiketalo Oy:n oikaisuvaatimus liitteineen Kaupunginhallitus 307 11.07.2016 Lappeenrannan liiketalo Oy:n oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 30.5.2016 251 124/00.04.02.00/2016 KH 307 Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies

Lisätiedot

PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos

PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos 5.11.2016 1. Sopijapuolet 1.1.Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkki, jäljempänä Parkkiyhtiö Kiinteistöt xxx-xx-xx-xx, xxx-xx-xx-xx ja xxx-xx-xx-xx, jäljempänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (5) Kaupunkirakennelautakunta Tehtävä Asianro 9201/

Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (5) Kaupunkirakennelautakunta Tehtävä Asianro 9201/ Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (5) Korjattu esitys / pysäköintitaksojen tarkistus Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Yleistä Kuopion Pysäköinti Oy:n hallitus esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset (a-asia) Pöydälle 22.03.2016 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Hankenumero 0902_28

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9201/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9201/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 48 Asianro 9201/02.05.00.00/2017 Pysäköintitaksojen tarkistus Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Yleistä Kuopion Pysäköinti

Lisätiedot

Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto

Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto Autopaikkaselvitys Lippajärvi, alue150713 Markus Pasanen Tiina Aalto 3.5.2017 Selvityksen tarkoitus Ksl 2.3.2017 päätös (MRA 27 ): nähtävilläolon aikana tutkitaan nykyisen kiinteistön autopaikkatilanne

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA Rautatienkatu 2 LAHTI TARJOUSPYYNTÖ Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjouksia asuinkerrostalotontista Lahdessa, osoitteessa Rautatienkatu 2 sijaitsevasta asemakaan A-2696

Lisätiedot

Ap-normit. Toimikunnat

Ap-normit. Toimikunnat Ap-normit Toimikunnat 20.11.2014 Lausuntopyyntö toimikunnille Kuntakehitys ja kuntakehityslautakunta selvittävät mahdollisuuksia päivittää käytettäviä autopaikkanormeja Määritetään aluekohtaisesti kuinka

Lisätiedot

PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä

PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä 1 PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA KOKOUS 29.11.2010 2 MARJA-VANTAA LUOLAPYSÄKÖINTI Voidaan yleensä sijoittaa ja asemoida melko vapaasti Tarvitaan yleensä alueellinen pysäköintiyhtiö Vaiheittain rakentaminen haastavaa

Lisätiedot

Ote 29.1.2014 allekirjoitetusta Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksesta.

Ote 29.1.2014 allekirjoitetusta Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksesta. Ote 29.1.2014 allekirjoitetusta Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksesta. Käytetyt termit: Hankintayksikkö = Helsingin kaupunki ja Suomen valtio/senaatti-kiinteistöt Yritys = YIT Rakennus Oy 4.2.10

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

3D-kiinteistöt markkinaehtoisen pysäköinnin mahdollistajana. Tiiviin kaupunkirakenteen ja pysäköintiratkaisujen ratkaisemisesta

3D-kiinteistöt markkinaehtoisen pysäköinnin mahdollistajana. Tiiviin kaupunkirakenteen ja pysäköintiratkaisujen ratkaisemisesta 3D-kiinteistöt markkinaehtoisen pysäköinnin mahdollistajana Tiiviin kaupunkirakenteen ja pysäköintiratkaisujen ratkaisemisesta Järvenpään tarina Sijainti ja demografia Sijaitsee Uudellamaalla Lahden moottoritien

Lisätiedot

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta 2.5.2019 2.5.2019 Pekka Montell, erityisasiantuntija, verotus Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta Velvoiteautopaikkamaksut Velvoiteväestösuojamaksut ICT-putkiston vuokraus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KAUPUNKIKEHITYKSESTÄ JA PYSÄKÖINNISTÄ

KOKEMUKSIA KAUPUNKIKEHITYKSESTÄ JA PYSÄKÖINNISTÄ Joona Tapiola Raklin pysäköintiseminaari 1.11.2018 KOKEMUKSIA KAUPUNKIKEHITYKSESTÄ JA PYSÄKÖINNISTÄ SATO LYHYESTI PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN TARPEESTA Vuonna 2012 tehtiin selvitys SATOn 100 % omistamien kohteiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä SHP )

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä SHP ) Sopimus pysäköintitoiminnasta Sopimuksen osapuolet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä SHP ) Y-tunnus: 017 1495-3 PL 100, 70029 KYS sekä Kiinteistö Oy Mustinlampi (jäljempänä Mustinlampi

Lisätiedot

Kaupunki ja liike Sofia de Vocht PARKKITEHTUURIA

Kaupunki ja liike Sofia de Vocht PARKKITEHTUURIA Kaupunki ja liike 2.11.2015 Sofia de Vocht PARKKITEHTUURIA 1. MITOITUS JA NORMIT 2. PYSÄKÖINNIN VAIHTOEHDOT: KENTTÄ, KADUNVARSI, PIHAKANSI, PYSÄKÖINTILAITOS, AUTOMAATTINEN PYSÄKÖINTILAITOS,KESKITETTY PYSÄKÖINTILAITOS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MARKKINAEHTOINEN PYSÄKÖINTI. Määritelmä

MARKKINAEHTOINEN PYSÄKÖINTI. Määritelmä MARKKINAEHTOINEN PYSÄKÖINTI Määritelmä Markkinaehtoisella pysäköinnillä tarkoitetaan, että pysäköinti on tavallinen yksityishyödyke, joka maksaa itse itsensä. Pysäköintipalveluiden menot katetaan pysäköintituloilla.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242

Lisätiedot

Sopimuksella sovittaisiin Helsingin kantakaupungin asukkaiden mahdollisuudesta käyttää asukaspysäköintiin

Sopimuksella sovittaisiin Helsingin kantakaupungin asukkaiden mahdollisuudesta käyttää asukaspysäköintiin HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISTEN PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN VÄLINEN YHTEISTYÖ KANTAKAUPUNGIN ASUKKAIDEN PYSÄKÖINNISTÄ PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN PYSÄKÖINTILAITOKSISSA (Asukaspysäköintilaitostunnus) HAHMOTELMA

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA Päivä: Sivu 2 / 5 1. Perustiedot yrityksestä Hämeenlinnan pysäköinti Oy perustettiin v. 2007. Yhtiön omistaa 100%:sti Hämeenlinnan kaupunki. Yhtiö perustettiin 2500 :n osakepääomalla. Yhtiön toimitusjohtajaksi

Lisätiedot

Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa

Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa Jouko Koitto johtava lakimies 24.11.2017 Pysäköinnin järjestelyt asuntoosakeyhtiöissä autopaikka

Lisätiedot

VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA

VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA Välitarkastelun tausta ja tavoite Kaupunginhallituksessa vuoden 2014 helmikuussa hyväksytyn Helsingin pysäköintipolitiikan

Lisätiedot

Lahden keskustan kehittämisestä Kaupunginvaltuuston tiedotustilaisuus

Lahden keskustan kehittämisestä Kaupunginvaltuuston tiedotustilaisuus Lahden keskustan kehittämisestä Kaupunginvaltuuston tiedotustilaisuus Keskustan kaavoituksesta Yleisten alueiden suunnittelusta ja rakentamisesta Joukkoliikenne Kh:n ja telan matkan kokemuksista Nykyisin

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b 2 2.9.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN HINNAN IRROTTAMISTA ASUNTOJEN HINNOISTA JA LUOPUMISTA NYKYISISTÄ ASEMAKAAVOJEN

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

vaihtoehtoinen tuote nykyisin käytössä olevalle asukaspysäköintitunnukselle.

vaihtoehtoinen tuote nykyisin käytössä olevalle asukaspysäköintitunnukselle. 1 HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISTEN PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN VÄLINEN SOPIMUS KANTAKAUPUNGIN ASUKKAIDEN PYSÄKÖINNISTÄ PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN PYSÄKÖINTILAITOKSISSA (Asukaspysäköintilaitostunnus) 1.

Lisätiedot

Kuopion Presidentinkadun ympäristö

Kuopion Presidentinkadun ympäristö Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Viistoilmakuvasovitus 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Havainnekuva, 1/2000 001 Kuopion Presidentinkadun

Lisätiedot

LINJAUKSET JA TOIMENPITEET

LINJAUKSET JA TOIMENPITEET KUOPION KESKUSTAPYSÄKÖINNIN YLEISSUUNNITELMA LINJAUKSET JA TOIMENPITEET SUUNNITTELUALUE 1) Ei sisällä Juankoskea 2) Rekisterissä olevat autot 3) Kiinteistöjen autopaikkatarkasteluun Trafista hankittujen

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 285 Haartmanin sairaalan rakennusluvan mukaisten väestönsuoja/autopaikkojen vuokraaminen HEL 2015-008633 T 10 01 03 Esitys päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1.

III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1. 9 7 2 10 7 Yläsatamakatu Torikatu Rantakatu I Konservatorio 79 81 0 202 13 21 23 21 1 2 24 7 3 1 1 1 1 39 1 4 4 19 21 23 24 2 2 17 8 2 24 10 20 18 8 19 9 9 10 1 13 1 13 18 2 2 SAIRAALAKATU YLÄSATAMAKATU

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2018 1 (5) 553 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokrausperiaatteiden vahvistamiseksi eräille tonteille (Kulosaari) HEL 2018-010325 T 10 01 01

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (7) 194 Asukas- ja yrityspysäköinnin laajentaminen uusille alueille HEL 2014-007195 T 08 03 01 01 Hankenro 0902_10 Päätös päätti ottaa käyttöön asukas- ja yrityspysäköintitunnusjärjestelmän

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET Sivu 1 / 5 SOPIMUS luonnos OSAPUOLET I YIT Rakennus Oy, y-tunnus 1565583-5 Hatanpään valtatie 11 33100 TAMPERE, omasta ja kortteliin Tampella-992 perustettavan pysäköintiyhtiön puolesta, jäljempänä YIT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9201/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9201/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) 48 28.2.2018 53 Asianro 9201/02.05.00.00/2017 Pysäköintitaksojen tarkistus Päätöshistoria 28.2.2018 48 Lautakunta palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. 14.3.2018

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

NYKYTILA JA LÄHTÖKOHDAT

NYKYTILA JA LÄHTÖKOHDAT KUOPION KESKUSTAPYSÄKÖINNIN YLEISSUUNNITELMA NYKYTILA JA LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUE 1) Ei sisällä Juankoskea 2) Rekisterissä olevat autot 3) Kiinteistöjen autopaikkatarkasteluun Trafista hankittujen tietojen

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä 1 VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly 1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi ja Aatu Sakari Kourin kuolinpesä Vaihdonkohteet ja niiden arvostus: Rovaniemen kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyritysten pysäköintitunnus (a-asia) Pöydälle 25.03.2014 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Päätösehdotus päättää: ottaa käyttöön yhteiskäyttöautoyrityksiä

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ 20.9.2011 Seppo Sadeharju Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA MIKÄ KEHITTÄMISKORVAUS,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (7) 119 Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Hankenumero 0902_28 Päätös päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöillä 858-15-5728-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

MUISTIO/TUT

MUISTIO/TUT MUISTIO/TUT 26.4.2016 Asuntotontin (kerrostalo, pientalo) pitkäaikainen vuokraaminen Helsingin Asumisoikeus Oy:lle korkotuettua asumisoikeusasuntotuotantoa varten (Mellunkylä, Linnanpelto, tontti 47233/11)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 5136/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 5136/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (1) 96 Asianro 5136/02.08.00.01/2016 Keskustanpysäköinnin yleissuunnitelma Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Johtopäätelmiä

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset

Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset ASUKAS- KYSELY Asukaskyselyn perustiedot 3 Kyselyn tarkoitus oli selvittää Riihimäen keskustassa ja asemanseudulla liikkuvien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Maiju Lintusaari Tero Rahkonen 8.10.2015 Sito Parhaan ympäristön tekijät Suunnittelualue Vaasa ja pyöräily 3 Keskustan saavutettavuus pyörällä 4

Lisätiedot

Kh 22.6.2009, 416. Ydinkeskusta

Kh 22.6.2009, 416. Ydinkeskusta Pysäköintiyhtiön (Seipark Oy) perustamisen valmistelu/ Pysäköintitoiminnan järjestämiseen liittyvät muut toimenpiteet /Tarkennukset autopaikkojen järjestämisvelvoitteeseen ym. Kh 22.6.2009, 416 Seinäjoella

Lisätiedot

Vaaranpiha liikenneselvitys

Vaaranpiha liikenneselvitys Vaaranpiha liikenneselvitys Jani Karjalainen Kuva: Pavearkkitehdit Oy 2 Taustoja Asemakaavamuutos käynnissä koskien Vaaranpihan korttelialuetta Vaaranpuisto/Vaarankatu 3 Asemakaavamuutos, tontin pohjoisosa

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma. Veli-Pekka Tanhuanpää

Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma. Veli-Pekka Tanhuanpää Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma Veli-Pekka Tanhuanpää 08.10.2015 Spondan pysäköintitilat 16 pysäköintiyksikköä/laitosta, joista 9 kpl yli 200 ap Pysäköintiä 98 eri kohteessa Hallinnoituja

Lisätiedot

Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9.

Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9. Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9.2018 Kaupunginhallituksen päätös ja sen toimeenpano Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/4 1 4 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEIDEN TARKISTUS Kv 2009-890 EHDOTUS Lautakunta päättänee hyväksyä 13.12.2005

Lisätiedot

Pysäköinnin alkuaikoja

Pysäköinnin alkuaikoja 1960-luku Pysäköinnin alkuaikoja Pysäköintilaitosten kehä ydinkeskustan ympärille ajatus Pysäköintitalotoimikunta perustettiin Tampereen Pysäköintitalo Oy 1974 P-Anttila 600ap 1983 P-Asema 460ap 1988 Koskikeskus

Lisätiedot

YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Luonnos

YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Luonnos YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Luonnos 5.11.2016 1.Sopijapuolet Kiinteistö xxx-xx-xx-xx, jäljempänä tontti 1 Omistaja: Asunto Oy Vantaan Pumppu Kiinteistö xxx-xx-xx-xx, jäljempänä tontti 2 Omistaja: Phof Oy nykyisenä

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Sopimus osapuolet: Joensuun kaupunki Y-tunnus 0- PL 8 80101 Joensuu ( Myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki) Perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden

Lisätiedot

ottaa käyttöön alkaen yrityspysäköintitunnuksen kaikille vyöhykkeille hintaan 740 euroa vuositasolla. Tiivistelmä

ottaa käyttöön alkaen yrityspysäköintitunnuksen kaikille vyöhykkeille hintaan 740 euroa vuositasolla. Tiivistelmä Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (6) 1 Pysäköintipolitiikan asukaspysäköinnin hintaa koskevat päätökset sekä kaikkien vyöhykkeiden yrityspysäköintitunnuksen käyttöönotto (a-asia) HEL 2013-004099

Lisätiedot

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo. 0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 MULTISILLAN KOULUN ALUE YMPÄRISTÖINEEN: UUSI ASUINKORTTELI JA PÄIVÄKOTI. Asemakaava nro 8647. Diaarinumero: TRE: 6202/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 15.6.2016 Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén KAAVAHANKKEEN KUVAUS Asemakaavamuutos on käynnistetty Joensuun kaupungin aloitteesta loppuvuodesta 2013.

Lisätiedot

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 12.9.2017 Sisällys 1. Teknisen lautakunnan päätösvallan siirtäminen kiinteän omaisuuden

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot