Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015"

Transkriptio

1 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015

2 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto, myös rakennusteollisuuden työntekijöiden Rakennusliitto, on vahva vaikuttaja. Sen vaikutusvalta on peräisin jäsenten määrästä ja aktiivisuudesta. Tämä perusasia on pidettävä mielessä myös silloin, kun ylikansalliset mainingit näyttävät peittävän työntekijöiden edunvalvonnan keskeiset perustat alleen. Kun me liiton jäsenet pidämme yllä ammattiosastojemme ja liittomme voimaa, pärjäämme kovinakin aikoina. Tehtävä ei ole erityisen helppo. Kansainvälistynyt työelämä on heikentänyt työntekijöiden asemaa, ainakin teollisuudessa ja rakentamisessa. Työelämän pelisääntöjen häikäilemätön kiertäminen ja rikollisetkin toimintatavat vaarantavat reilujen yritysten ja oikeuksistaan kiinni pitävien työntekijöiden toimeentulon. Vuosikausia jatkunut talouden taantuma moninkertaistaa ongelman: Ympäri Eurooppaa työn perässä liikkuvia ihmisiä hyväksikäytetään säälittä alipalkattuna ja lähes tyystin oikeuksia vailla olevana työvoimatavarana. On kuitenkin toimittava. Asiamme on puolustaa ja edistää työehtoja, satoi tai paistoi. Pystymme ratkomaan eteen tulevia ongelmia, kun olemme tarpeeksi vahvoja omalla maallamme. Liittomme tärkein tehtävä onkin pitää yllä kattava järjestäytyminen ja tietenkin tiheä luottamushenkilöverkko yrityksissä ja työpaikoilla. Liiton, siis meidän kaikkien, on myös tuettava jämerästi omia luottamushenkilöitämme. Liittokokouksessamme ensi toukokuussa teemme arviota menneistä vuosista ja päätämme toimintamme keskeiset tavoitteet seuraaville vuosille. Liittokokouksessa päättäjinä ovat ne liittomme ihmiset, jotka saavat jäsenistöltä eniten ääniä. Tässä lehdessä esittelemme liittokokousvaaliehdokkaat, jotka alueesi ammattiosastot ovat asettaneet. Ihmisiä ei ole jaettu puolue- taikka muihin ryhmiin vaan he ovat samalla Tule rakentamaan Liittoa vaalilistalla. Kaikki ehdokkaamme rakentavat liittomme yhtenäisyyttä ja voimaa, jota totisesti tarvitsemme. Jokainen jäsen löytää varmasti mieluisen ehdokkaan. Ehdokkaat tarvitsevat tukea, ääniä jäseniltä. Käytä siis tässäkin kohtaa vaikutusvaltaasi ja äänestä liittovaalissa. Voit äänestää kirjeellä tai sähköisesti. Se on siis vaivatonta. Tervetuloa rakentamaan Liittoa! Matti Harjuniemi puheenjohtaja

3 Jäsenten vuoro päättää Rakennusliiton ylin päättävä elin, liittokokous, kokoontuu neljän vuoden välein päättämään liiton laajemmista toiminnanlinjauksista sekä valitsemaan liiton puheenjohtajiston, liittovaltuuston ja liittohallituksen seuraavalle 4-vuotiskaudelle. Niinpä Helsingissä pidettävä liittokokous on todella tärkeä tapahtuma rakentajille. n aluejärjestöstä liittokokoukseen osallistuu 21 edustajaa, jotka valitaan käytävillä jäsenvaaleilla. Ehdokkaaksi vaaleihin on asettunut alueeltamme 50 rakentajaa eri työehtosopimusaloilta ja ympäri maakuntaamme. Esittelemme ehdokkaamme tässä lehdessä, kelpo rakentajia ja vaikuttajia koko joukko. Jokainen Rakennusliiton äänioikeutettu jäsen voi äänestää joko postitse tai sähköisesti Rakennusliiton kotisivun kautta ja näin vaikuttaa niin Rakennusliiton kuin myös omaan tulevaisuuteensa. Vaikuttamisen lisäksi voit myös voittaa, sillä n aluejärjestö ja osa ammattiosastoista arpovat äänestäneiden jäsentensä kesken seuraavat palkinnot: n aluejärjestö ry, kaksi lomaa Kalajoen Timantin lomaosakkeessa, ja Osasto 53., rakennustuote, 2 kpl 100 :n lahjakorttia Osasto 59., 5 kpl 300 :n lahjakorttia Osasto 286. Nivala, 2 kpl Veikon Koneen 200 :n lahjakorttia Osasto 295. Jokilaaksot, 2 tablet-tietokonetta (arvo n ) Osasto 393., putkimiehet ja eristäjät, 250 :n lahjakortti Osasto 489., maa- ja vesirakennus, 2 kpl S-ryhmän 100 :n lahjakorttia Nukkua ei kannata näissäkään vaaleissa Rakentajien toimintaympäristöä voidaan luonnehtia nykytermillä haasteelliseksi, sillä ympäröivä yhteiskunta eri toimijoineen jauhaa jatkuvasti uusia totuuksia ja toimintamalleja niin työelämään kuin myös vapaa-aikaan. Rakennusalan pimeän työvoiman suitsimiseen on saatu avuksi lainsäädäntöä, mutta työmailla yleistynyt ali- ja sivu-urakoitsijoiden sekä vuokratyövoiman käyttö on tuonut mukanaan työehtosopimusten ja lainsäädännön kiertämistä, nolla-sopimuksia, pätkätöitä ym. epävakautta, joihin yksittäisen työntekijän on vaikea vastata. Lisäksi kyseinen kehitys heikentää työturvallisuutta sekä työssä jaksamista, jopa vähäinen työterveyshuoltokin jää monesti toteutumatta. Työnantajien keskusjärjestö EK muokkaa jatkuvasti yleistä mielipidettä palkanalennus ym. työelämän heikennyspuheillaan, uskottelemalla, että näin maailma pelastuu. Viimeisenä niittinä tähän kirstuun EK haluaisi kieltää työntekijöiltä jopa lakko-oikeuden. Siispä, epäkohtia ja korjattavaa riittää tulevaisuudessakin ja siihen remonttiin tarvitaan toimivaa ja voimakasta ammattiliittoa. Uskon, että tuleva liittokokous tuo uusia työkaluja ja toimintamalleja vastata työelämän ja myös EK:n haasteisiin. Nukkua ei siis kannata näissäkään vaaleissa. Juha Kauppinen aluepäällikkö RL:n Pohjoinen toiminta-alue Liittokokousvaalit

4 2 Aakko Aulis Ao:n puheenjohtaja Os. 350 Haapavesi 3 4 Aalto Matti Os. 614 Muurari Halkola Kari Ao:n sihteeri 5 6 Halonen Jani Pääluottamusmies Os. 393 LVI Eristäjä Hast Mika Pääluottamusmies Os. 203 Rakennusmies Ii Tule rakentamaan liittoa n alueen ehdokkaat 4

5 7 8 9 Hongisto Marko Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Os. 203 Hämäläinen Marko Pääluottamusmies Os. 222 Pyhäjoki Hänninen Leo Pääluottamusmies Os. 222 Rakennusmies Raahe Isoaho Heikki Os. 286 Betonityöntekijä Reisijärvi Juntunen Vesa Alue pääluottamusmies Rakennusmies Liittokokousvaalit

6 Kantomaa Veikko Alueen pääluottamusmies Rakennusmies Karekivi Jouni RL:n hallituksen jäsen Kaisto Kauko Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Os. 203 Haukipudas Kiuttu Lauri Ao:n sihteeri Os. 614 Muurari Koponen Kari Alueen pääluottamusmies Os. 203 Asfalttimies Haukipudas Tule rakentamaan liittoa n alueen ehdokkaat 6

7 Korteniemi Matti Pääluottamusmies Os. 102 Mattoasentaja Kyllönen Tapio Työttömyyskassan hallituksen jäsen Käkelä Jarmo Ao:n sihteeri Os. 234 Kuusamo Laakko Aarto Os. 234 Putkiasentaja Kuusamo Lassila Jyri Ao:n taloudenhoitaja Rakennusmies Tyrnävä Liittokokousvaalit

8 Lehtelä Mikko Pääluottamusmies Os. 223 Työkoneenkuljettaja Raahe Limingoja Jari Raudoittaja Liminka Olli Pääluottamusmies Os. 295 Trukinkuljettaja Ylivieska Lindström Pekka Alueen pääluottamusmies Os. 393 Putkiasentaja Mansikkamäki Titta Ao:n puheenjohtaja Tule rakentamaan liittoa n alueen ehdokkaat 8

9 Matala Jyrki Rakennusmies Haukipudas Niemelä Elisa Ao:n sihteeri Os. 222 Rakennusmies Raahe Niiranen Jussi Ao:n sihteeri Os. 489 Kurottajankuljettaja Nikkinen Vilho Ao:n puheenjohtaja Os. 203 Haukipudas Noronen Tuomas Rakennusmies Haukipudas Liittokokousvaalit

10 Nurro Pentti Os. 489 Kuorma-autonkuljettaja Ollila Tero Aluehallituksen jäsen Os. 295 Raudoittaja Oulainen Paasimaa Veli Aluehallituksen jäsen Muhos Perätalo Jouko Os. 203 Puuseppä Haukipudas Piispanen Meeri Raksanuoret Os. 102 Maalari Tule rakentamaan liittoa n alueen ehdokkaat 10

11 Polojärvi Tuomo Os. 425 Taivalkoski Puurunen Taisto Ao:n puheenjohtaja Os. 425 Mittamies Pudasjärvi Rissanen Mika Os. 393 Ilmastointiasentaja Roine Markku RL:n hallituksen jäsen Os. 53 Muottikirvesmies Röytiö Heikki Pääluottamusmies Os. 303 Koneenkäyttäjä Haukipudas Liittokokousvaalit

12 Saari Tuomo Ao:n puheenjohtaja Os. 295 Mattoasentaja Ylivieska Saarilampi Tapio Alueen pääluottamusmies Os. 286 Raudoittaja Haapajärvi Sammalmaa Aki Os. 295 Talonrakentaja Ylivieska Siekkinen Risto Kermieristäjä nsalo Snicker Pertti Aluejärjestön puheenjohtaja Os. 393 Putkiasentaja Liminka Tule rakentamaan liittoa n alueen ehdokkaat 12

13 Tauriainen Jukka Ao:n puheenjohtaja Os. 234 Kuusamo Tohola Mikko Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Os. 222 Raahe Turpeinen Eero Aluehallituksen jäsen Nosturinkuljettaja Haukipudas Vinkki Seppo Os. 223 Ajoneuvonosturinkuljettaja Raahe Yli-Suvanto Mika Ao:n puheenjohtaja Os. 102 Maalari Liittokokousvaalit

14 Jokaisella on oikeus hyvään elämään ja työhön. Äänestä hyvän työelämän puolesta. #hyväätyötäsuomi Ennakkoäänestys Eduskuntavaalit Tule rakentamaan liittoa ja ammattiliitot n alueen ehdokkaat 14

15 Rakennusliiton 23. sääntömääräinen liittokokous ja samalla Rakennusalan työttömyyskassan edustajakokous järjestetään Helsingissä LIITTOKOKOUS Sääntömääräisesti neljän vuoden välein kokoontuva liittokokous on ylin päätöksentekijä Rakennusliitossa. Jäsenet valitsevat äänestämällä aluejärjestöjen (11) muodostamista vaalipiireistä yhden edustajan kutakin alkavaa 400 jäsentä kohden. Yhteensä kokoukseen valitaan 224 edustajaa. Liitokokous käsittelee menneen nelivuotiskauden toimintaa ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä päättävälle hallinnolle, päättää perusnuotituksesta tulevalle liittokokouskaudelle ja valitsee liiton johdon ja luottamustoimisen hallinnon orkesteriksi nuotituksesta soittamaan. Liittokokous myös vahvistaa liitolle säännöt ja jäsenyhdistyksille mallisäännöt. ÄÄNESTÄMINEN Äänestäminen on helpompaa ja varmasti kevyempääkin kuin heinänteko. Kaikki äänioikeutetut (jäsenyys alkanut ennen ) saavat virallisen vaalimateriaalin kotiinsa postitse viimeistään maanantaina Äänestää voit joko sähköisesti (henkilökohtainen pankkivarmenne) liiton kotisivuille maanantaina klo 9.00 avautuvan linkin kautta tai postitse palauttamalla äänestyslipun palautuskuoressa keskusvaalilautakunnalle. Virallisessa vaalimateriaalipostituksessa on mukana ehdokaslistojen yhdistelmä vaalipiiristäsi. Nyt käsissäsi olevassa esitteessä vaalipiirisi ehdokkaat on esitelty kuvin ja muutenkin vähän laajemmin. Tutustu ehdokkaisiin, valitse omasi ja äänestä viimeistään sunnuntaina Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan lahjoittama 1000 euron matkalahjakortti ja 50 sadan euron arvoista Teboilin lahjakorttia. Höylää liittosi kortilla jopa 17 % alennus vakuutuksista Lue lisää eduistasi: turva.fi/rakennusliitto Liittokokousvaalit 2015

16 PITKÄSTÄ TAANTUMASTA UUTEEN ALKUUN Taantuma voidaan selättää työllistävän elvytyksen kautta Harmaan talouden vastaisessa työssä on edelleen haasteita Rakentaminen on yhteiskuntamme keskeisempiä toimialoja ja ansaitsee arvonnoston MUUTTUVA SUOMI TARVITSEE RAKENTAJANSA Rakentamista kannattaa julkisesti tukea. Se työllistää ja luo pohjan uudelle kasvulle Rakentamisen pitää palvella paremmin ja kestävämmin asuin- ja työympäristöä Korjausrakentamisen rooli korostuu tulevana vuosikymmenenä TEHTÄVÄNÄ ANSIOTASON PARANTAMINEN Työntekijän on tultava palkallaan toimeen. Ansiokehitystä on selkeästi parannettava seuraavan liittokokouskauden aikana Yleissitovat työehtosopimukset ovat rakennusalan sopimisen ydin. Niitä kehitetään asiantuntevalla ja vahvalla organisaatiolla sekä jäsenten joukkovoimalla LAADUKASTA RAKENTAMISTA Laatu paranee pitkiä aliurakointiketjuja lyhentämällä Kiristyviin rakentamisen laatuvaatimuksiin on vastattava ammattitaitoisen työvoiman käytöllä ja sen osaamisen kehittämisellä Perehdytys on jokaisen työntekijän perusoikeus TURVALLISESTA TYÖSTÄ TERVEENÄ ELÄKKEELLE Rakennusalan tapaturmia vähennetään kehittämällä yhdessä työpaikkoja turvallisemmaksi. Työturvallisuusmääräyksiä ei pidä purkaa Työterveyshuolto on järjestettävä kaikille työntekijöille tasapuolisesti, laajasti ja kattavasti Eläkejärjestelmän on oltava rakentajille oikeudenmukainen MEIDÄN RAKENNUSLIITTO Laaja järjestäytyminen takaa yleissitovuuden ja reilut pelisäännöt mestoilla Edunvalvonnan pitää olla toimivaa ja tehokasta. Tavoitteena on luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu kaikissa alojemme yrityksissä ja työsuojeluvaltuutettu/yhteysmies kaikilla rakennustyömailla Koulutus/valmennus on keskeinen osa edunvalvontaa Nuoret jäsenet vielä aiempaa vahvemmin mukaan työpaikka- ja yritystason luottamushenkilö- ja ammattiosastojen toimihenkilötehtäviin uudistamaan liittoa näköisekseen Graafinen suunnittelu: Painopaikka: Erweko oy Lisää tietoa Rakennusliiton vaaleista

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Satakunnan vaalipiirissä täyden listan, 48 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta

Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on Hämeen vaalipiirissä asettanut yhteensä 89 ehdokasta. Pirkanmaalta on asetettu 45 ehdokasta 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA

TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit pidetään 1.-8.3.2011. Vaalien ehdokasasettelu on suoritettu myös Lapin ammattiosastoissa. Jokainen Rakennusliiton Lapin 12:sta ammattiosastosta

Lisätiedot

Rakentaja, nyt päätät sinä

Rakentaja, nyt päätät sinä Rakentaja, nyt päätät sinä Rakennusliiton toimintaa linjataan joka neljäs vuosi pidettävässä liittokokouksessa, lisäksi kokouksessa valitaan liiton puheenjohtajista, liittohallitus ja liittovaltuusto seuraavalle

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA

YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto on asettanut Uudenmaan vaalipiirissä 95 ehdokasta. Ehdokkaita on asetettu 31 ammattiosastosta ja ehdokkaiden keski-ikä on 45 vuotta.

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Rakentaja, nyt päätät sinä

Rakentaja, nyt päätät sinä Rakentaja, nyt päätät sinä Rakennusliiton toimintaa linjataan joka neljäs vuosi pidettävässä liittokokouksessa, lisäksi kokouksessa valitaan liiton puheenjohtajista, liittohallitus ja liittovaltuusto seuraavalle

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 Governor 2008-09 Juhani Alatalo / Kuusamo Koulutus Turjantie 10, 93600 Kuusamo GSM 0400 328 085 E-mail: juhani.alatalo@elisanet.fi Governor-elect Virpi Honkala / Raahe Kirurgia

Lisätiedot

Tervehdys liittotoverit.

Tervehdys liittotoverit. Tervehdys liittotoverit. Neljän vuoden liittokokouskausi alkaa olla lopuillaan ja se merkitsee sitä, että liittokokousvaalit pidetään Rakennusliitossa 1-8.3.2011. Vaalit ovat nyt ensimmäistä kertaa puhtaasti

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on.

Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on. 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on. 2 Työpaikka- ja alueosaston tarkoitus

Lisätiedot

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Vihreäliitto http://www.lohjanvihreat.net/ 16 Nordström Paula sihteeri 20 Ritvas Julia Koulunkäyntiavustaja 30 Voutilainen

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa   Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti. MIKÄ LIITTOKOKOUS? Liittokokous, liittari, liko... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa SAKKIssa, ja se kokoontuu kahden vuoden välein. Liittokokous valitsee SAKKIlle

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä Pisteet lajeista 1 Koponen Ville Vantaan Asumispalvelut 1139 391 364 385 2 Ollila Esa Yhdessä ry 1045 446 267 331 3 Luukkonen Pekka Pohjois-Kymen mty Pohjatuuli ry 1000

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Pohjanmaa vaalipiirissä 44 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 22 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry 2017 - Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari 11.-12.2.2017 Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry Puheenvuoron sisältö Kuntasektorin luottamusmiesvaalit ja työsuojeluvaltuutettujen vaalit

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä Päivitetty m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset

RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä Päivitetty m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä 23.-25.8.2019 Päivitetty 20.8.2019 50m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset alkaa klo 9:00 2 Laura Määttänen P-KA D 21 Ylil Seppo

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

Tee porukastasi vahvempi.

Tee porukastasi vahvempi. Tee porukastasi vahvempi. Luottamusvalintasäännöt Säännöt hyväksytty PAMin hallituksen kokouksessa 19.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä...3 2. Luottamusmies...3 3. Luottamusmiehen

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU

TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin EU-VAALIT 26.5.2019 ennakkoäänestys 15.-21.5.2019 MISTÄ EU PÄÄTTÄÄ? Euroopan

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5)

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, ICT-työryhmä 1/2017 Aika: ke klo: 9.02-12.03 Paikka: Oulun kaupungintalo, valtuustosali (kirkkokatu 2 A) Läsnä: Varsinainen jäsen Juhani

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Pentti Aaltovirta linjanhoitaja, pääluottamusmies, Fazer Makeiset Jouni Ahjolinna leipuri, Fazer Leipomot, Vantaa Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies,

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4 PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus 4.5.2017 TR4 Sote-palveluiden hahmottelua alueellisesti Hyvinvointikeskusalueet (13) Hyvinvointikeskukset ja asemat (39) Palvelut hyvinvointikeskuksissa ja osin hyvinvointiasemilla

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot