Ultimaten referenssiasiakkaiden palaute Twin 10 Design inverteristä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ultimaten referenssiasiakkaiden palaute Twin 10 Design inverteristä!"

Transkriptio

1 Ultimaten referenssiasiakkaiden palaute Twin 10 Design inverteristä! Tähän on koottu syksyn 2008 referenssiasiakkaiden palautteet syyskuun 2008 loppuun mennessä. Kaikki referenssikohteiden kuvaukset ovat suoria lainauksia referenssiasiakkaidemme palautteesta. Palautteita puuttuu yhä useilta referenssiasiakkailta, muistathan kirjoittaa palautteesi mahdollisimman nopeasti Referenssikohde: ESPOO Referenssiasiakkaan ajatelmia. Olimme jo pitkään puuhastelleet ilmalämpöpumpun hankintaa. Kahdessa tasossa oleva kotimme teki tehtävästä haastavan, kuten hankalista hommista nykyään puhutaan. Alakerrasta lämpö leviäisi avoimen porraskuilun kautta hyvin ylös, mutta mahdollisen jäähdytyskäytön kannalta sisäyksikkö pitäisi tietysti olla yläkerrassa. Ratkaisematon dilemma ajoi hankintapäätöksen teon pattiin, joka selkisi vasta nähtyäni Ultimaten mainoksen kahden sisäyksikön lämpöpumpusta. Kiinalaisen tuotteen hankinta ei sinänsä arveluttanut, mutta Ultimatesta weppikeskusteluissa liikkuva kompromettoiva aineisto pisti miettimään. Päätin kuitenkin kokeilla ilmalämpöpumpun tarkoitushan ei liene olla statusesine, vaan lämmityskulujen leikkauslaite. Päädyin tilaamaan pumpun referenssiasiakkaana, lupasin siis kertoa kokemuksistani, kunhan niitä kertyy. Alennus verrattuna tarjoushintaan ei ollut kummoinenkaan, mutta aion suhteuttaa sen pitämällä kokemuksien kerronnan oikeassa suhteessa alennukseen J Pyysin alun perin toimituksen siten, että asennus sisältyy hintaan. Sainkin tarjouksen, joka sisälsi laitteen ja asennuksen eriteltynä, muttei asennustarvikkeita, liitosjohtoja yms. (nämä eivät voineet tarjouksessa ollakaan, sillä mitään suunnitelmaa tai piirustuksia asennuksesta ei ollut.) Mukana tuli myös Ultimaten kanssa yhteistyössä toimivien asentajien luettelo. Soitin osoitetietojen perusteella lähimmälle asentajalle. Hän oli kiinnostunut keikasta, ja kysyi ensimmäiseksi Oletko jo tilannut asennuksen Ultimatelta. Kun vastasin kieltävästi, asentaja ilmoitti asennuksen tulevan ainakin 100 halvemmaksi suoraan häneltä tilattuna. Tilasin siis lämpöpumpun ja asennuksen erikseen. Tämä on hiukan vastoin periaatteitani, arvelen että ongelmien ilmaantuessa asentaja syyttää laitetta ja maahantuoja asentajaa& No, asentajan nimi oli kumminkin maahantuojan listalla, joten karaisin itseni sadan euron säästön houkuttamana. Pumppu piti maksaa ennen toimitusta. Taas temppu joka sotii uskontoni perusfundamentteja vastaan. En voi ymmärtää moista markkinointia, ja luulen että se karkottaa asiakkaan jos toisenkin muiden toimittajien syliin. Toimitus tuli himpun verran myöhemmin, kuin oli annettu ymmärtää. Verenpainetta se ei kuitenkaan ehtinyt vielä kohottaa. Pumppu ja asentaja kohtasivat sitten pihallani. Pidin parivaljakon kanssa pienen aloituspalaverin, siinä kävi ilmi että asentaja ja minä muistimme hinnasta käydyn keskustelun aivan eri lailla. Kun minulla väikkyi mielessä selvästi lupaus sadan euron säästöstä asennushinnassa, oli asentaja mielestään kertonut, että tilaamalla asennuksen häneltä saa samaan hintaan kaksi tuntia enemmän asennusaikaa. Tämän kuullessani olin ensin ihan typertynyt eihän asennusaikaa voi syödä kuten satasia. Eikä minua ylipäänsä kiinnostanut juurikaan, montako tuntia vempainta ruuvaillaan paikoilleen. Pohdiskelin jo käsijarrukäännöstä koko asennusprojektissa, mutta vaimo kysyi asentajalta lupauksen, ettei hinta missään nimessä ylitä Ultimaten tarjousta. Tämän lupauksen saatuaan hän hallituksen puheenjohtajan koko arvokkuudellaan näytti vihreätä valoa projektin jatkumiselle minun vielä hämmästellessäni business-kielen koukeroita.

2 Kun työhön päästiin, jälkeäkin syntyi. Asentajan koko toiminta osoitti, ettei ihan ensimmäinen lämpöpumppu ollut tällä kertaa laitettavana, mutta ensimmäinen kahden sisäyksikön laite kumminkin. Asennuksessa ei mitään ihmeempää hankaluutta ollut, yläkertaan mentiin läpi puuseinästä ja alakertaan harkon ja koolatun lämpöeristyksen läpi. Pariin otteeseen toimin asentajan hanslankarina, ulkoyksikön siirtelyssä ja sisäyksiköiden kiinittämisen yhteydessä. Hyvin tulivat kaikki paikoilleen, eikä naarmuja mihinkään. Päivän päätteeksi laitos koekytkettiin töpseliin ja se hyrähti käyntiin totellen kaukosäätimien pyyntöjä. Asentaja antoi koekäytön yhteydessä suppean käyttöopastuksen. Itselleni otin sen verran hommaa, että verhoilin sinällä kiipeilevät putken laudoilla, jotka maalasin mökin väriin. Parin viikon päästä kävi vielä sähkömies vetämässä syötön 16 ampeerin sulakkeelta 2,5 millin piuhoilla. Sähköasioiden suhteen minulta oli jäänyt huomaamatta, että tähän malliin ei riitä töpselikytkentä 10 ampeerin sulakkeelta. Onneksi piuhaa ei tarvinnut kaukaa vetää. Sähkötöissä kävi semmoinen kömmähdys, että unohdin laitattaa katkaisijan piuhan varrelle eikä pääkytkintä vekottimesta tunnu löytyvän. Pumppu on nyt ollut käytössä jonkun viikon. Alkuun kokeilin hiukan sen jäädytysominaisuuksia ja ilmojen nyt alkaessa viilentyä, puhisee pumppukin toisinaan lämpöä joko ylä- tai alakertaan. Käyttökokemuksia ei siis ole vielä juurikaan kertynyt, syy siihen että kirjoitan nyt on Ultimatelta tullut sähköposti, jossa ystävällisesti muistutettiin minua referenssiasiakkaan velvollisuuksista. Pari sanaa voin kuitenkin sanoa käytöstä jo tämän vähäisen kokemuksen perusteella. Laite tuntuu toimivan tarkoitetulla tavalla, mutta sen mukana toimitetut käyttöohjeet, sekä suomen-, että amerikankielinen, ovat kankeita ja puutteellisia. (Huomautus: Ohjeisiin voit tutustua itse sivuillamme kohdassa Tuotetuki, päivitämme ohjeita jatkuvasti) On ymmärrettävä, ettei yksiköitä voi kytkeä vastakkaisiin moodeihin, siis toista lämmittämään ja toista jäähdyttämään. Mutta mielestäni asia olisi syytä mainita käyttöohjeessa. Tarvittiin omaa päättelyä ja pähkäilyä selvittämään, miksi vekotin paukkaa E7 tekstin näyttöön ja mykistyy, kun vaihtaa moodin jäähdytyksestä lämmitykseen. Toiminta palaa oikeaksi, kun molemmat yksiköt ovat samassa moodissa. Käyttöohjeessa mainitaan, että (yleis)kaukosäätimessä on toimintoja, jotka eivät kuulu tähän malliin, muttei kerrota mitkä kuuluvat ja mitkä eivät.. Suomenkielisessä asennusohjeessa on jopa karkea virhe, kun sähköasennusten kuvat ovat yhden sisäyksikön mallista ja teksti väittää että "Sähkönsyöttö tulee jokaiseen malliin sisäyksikön kautta maadoitetusta pistorasiasta" Twin-mallissa virransyöttöpiuhan päässä ei kumminkaan ole töpseliä, vaan liitos on tarkoitettu kiinteäksi. Englanninkielinen ohje on oikeasta laitteesta ja paikkansa pitävä. Toistaiseksi kertyneet vähäiset kokemuksen ovat hyviä. Harkkoseinään kiinnitetty ulkoyksikkö ei kuulu sisään lainkaan, eikä häiritse ulkona, sijoitus on mökin sivuseinällä. Sisäyksikötkään eivät häiritse äänellään, mutta yläkerran puhallin saa huonekasvien lehdet heilumaan kovempaa puhaltaessaan. Palaan varmaan käyttökokemuksiin, kunhan pääsemme pakkasiin. Referenssikohde: JÄRVENPÄÄ Ensimmäinen vaihe: toimitus. Ostin kaksi ilmalämpöpumppua: Ultimate 10 Twinin ja Ultimate 9 Super Inverterin. Sain Ultimatelta asentajalistan ja vinkin sopia asennuksesta suoraan asentajan kanssa, koska kahden laitteen asennus kerralla on epätyypillinen asennus. Annoin toimitusosoitteeksi asentajan osoitteen, jolloin saan laitteet paikalle vähimmällä vaivalla ja asentajalla on varmuus siitä, että kaikki asennettava on mukana. Laitteet luvattiin toimittaa viikolla 36 +/- 2 vk. Asennus sovittiin viikolle 38 - siltä varalta että toimitus olisi ollut luvatun aikavälin loppupäässä. Toimitus tapahtui luvatusti viikolla 36, ja laitteet ovat nyt asennusliikkeen varastossa.

3 Referenssikohde: MÄNTSÄLÄ Hei! Ostamani ilmalämpöpumpun toimitus oli nopea heti kun olin tuon etukäteen maksanut. ( Ostokynnys tällä tavoin toimituksessa on kyllä erityiden korkea ) Laitteelle asennusta jouduin kysymään monesta paikasta. Asennusliikkeet eivät mielellään asenna laitetta mitä eivät ole itse päässeet myymään. Itse asennus (liitännät) sujui nopeasti koska tein itse kaikki mitä pystyy: (oli myös hyvät asennusohjeet) - kiinnitykset - sähköistykset - läpiviennit - asentajan toimittamat putkistot Näin toimittuna asennuskustannukset olivat kohtuulliset. Yllätyksenä tuli noiden putkien kova hinta ( 20,00 / metri) ja menekki tällä kahden sisäkoneen ratkaisussa on aika iso. (noin 30 metriä) Laitteisto ollut toiminnassa muutaman viikon ja ollut toimiva ja yllättävänkin hiljainen. Tuo toimitettu käyttöohje ( Suomenkielinen) kaukosäätimeen on liian yleisluontoinen eikä mielestäni vastaa tarpeita. Myöskään tuo englanti versio ei oikein aukene&esim air on/off?? laitteessa on siis toiminteita joita en vielä tiedä / osaa käyttää. Toivoisinkin että lähettäisitte ko. kaukosäätimestä Suomenkielisen käyttöohjeen!! mahd. pian (Huomautus: Ohjeisiin voit tutustua itse sivuillamme kohdassa Tuotetuki, päivitämme ohjeita jatkuvasti) Referenssikohde: HYVINKÄÄ terve! on vähän kestänyt tämä ilmalämpöpumpun asennus. Koneet tuli pihaan viisi päivää laskunmaksusta, eli perjantaina ja asensin heti lauantaina seiniin. Sen jälkeen kyselin teiltä kylmäaineputkia, ja lähetitte minulle asentajalistan, otin yhteyttä lähikuntien asetajiin puhelimella sekä sähköpostilla, en saanut kuin kahteen asentajaan yhteyttä sähköpostilla ja he halusivat putkista ,tarve oli noin 15jm.Pidin hintaa kovana kunnes lyösin Mauno Maunukselan joka myi minulle 20jm putkea 140 ja kuin on kiireinen mies, niin on tulossa tekemään tyhjiöinnin nyt tulevana perjantaina 19.09,koska teidän myymällänne tyhjiöpumpulla ei varmasti näe, että tuleeko putket täysin tyhjäksi ja lisäksi lupasi koeponnistaa putket 10baria/typellä! tiedotus ilmalämpöpumpun asennuksesta ja käyttökokemuksista, sisäyksikköjen ja ulkoyksikön sekä putkien ja sähköjen asennukseen meni yksi lauantai ja koteloiden teko, eristys ja maalaus meni toinen lauantai ja yksi sunnuntai. Putket 20jm sain ilmalämpö Maunolalta 140.lla ja Mauno kävi koeponnistamassa ja tyhjiöimässä putkistot 150.lla. Ilmalämpöpumppu on nyt ollut käytössä parisen viikkoa ja huoneistolämpö on pysynyt 22 asteessa vaikka patterit on pois päältä. Ulkoyksikkö ja sisäyksiköt ovat todella hiljaiset, että alussa piti tarkistaa onko yksiköt päällä vai ei! Kaukosäätimestä: BLOW-näppäin ei reagointia, TURBO-näppäin nopea viilennys tai lämmitys, AIR-näppäin sisä-ulkoilman kierrätys(ilmeisesti lisävaruste)i FEEL-näppäin lämmittää tai viilentää asetettuun astelukuun 10minuutin välein. Ohessa kuvia asennuksesta.

4

5 Referenssikohde: IITTALA Hei, Lyhty kuvaus tähän mennessä tapahtuneesta: Toimitus: Toimitus tapahtui viikolla 32 ( ) noin 2 viikkoa laskun maksamisen jälkeen. Eli ihan lupausten mukaisesti. Toimitus tapahtui vapaa-ajan asunnolleni ja tavarat oli nostettu siististi sateen suojaan terassilleni. Toimituspäivää en tiedä tarkasti. Parannusehdotus: Toimituksen tapahduttua ilmoitus toimituksesta sähköpostilla tai tekstiviestillä asiakkaalle. (Huomautus: Kuljetusyhtiön ajojärjestelijän kuuluisi soittaa ja sopia ennen toimitusta tarkka toimitusaikataulu jokaisen asiakkaan kanssa) Asennus: Toimituksen mukana tulleissa papereissa oli vajaa lista asentajista. Sain uuden listan sähköpostilla heti pyydettyäni sitä. Hyvää ja nopeaa palvelua. Listalla oli yksi asentaja, joka ilmoitti, että ei enää asenna ja toisen numero oli väärä. Ilmoitin nämä teidän myyntitukeen. Vaihe 1: Kolmannen asentajan kanssa aloin neuvotella asennuksesta heti Hän ilmoitti, että yrittää jossakin välissä ottaa yhteyttä. Hän ei kuitenkaan ottanut yhteyttä ja soitin hänelle Silloin sain sovittua hänen kanssaan tarkistuskäynnin seuraavaksi päiväksi asennuspaikoista. Naapurini päästi hänet asuntoomme, koska nopealla aikataululla en pysty Helsingistä aina paikalle. Olin häneen sen jälkeen yhteydessä ja hän ilmoitti, että syyskuun puolen välin jälkeen hänellä olisi ehkä asennusaikaa. Hän kuitenkin pohdiskeli, että toisen sisäyksikön asennuksen etäisyys olisi n. 8 m ja olisi liian pitkä. Myyntituestanne kuitenkin minulle sanottiin, kun otin puhelimitse yhteyttä, että asennusetäisyys ei ole ongelma. Samalla sain myös uuden asennuksen yhteystiedot teidän Rajamäen Ultimate-asentajiin. Yritin vielä 3.9 olla yhteydessä vanhaan asentajaani, muuta puhelu yhdistyi jollekin naiselle Viroon ja toivotin hänelle hyvää päivän jatkoa. Ilmoitin sähköpostilla asentajalle kiitokseni vaivannäöstä ja ilmoitin hakevani muualta asennusta. Vaihe 2: Soitin 3.9 teidän Rajamäen asentajille ja heti ottivat yhteyttä minuun jättämäni puheviestin perusteella. Hienoa palvelua ja minulle tuli hyvä mieli, että homma lähtee sujumaan. Sain sovittua asennuksen heidän kanssaan heti seuraavalle viikolle ke klo jälkeen. Näin ollen pystyin järjestämään itseni myös paikalle asennuspäiväksi. Samalla ilmoitin edellisen asentajan tiedot Rajamäen asentajalle ja hän lupasi, että ne tiedot poistetaan. Ennen asennuspäivää tein itse valmistelevat työt - ruuvasin telineet paikalleen sisäyksiköiden asennuspaikoille, tein sähköjohtojen vedot ja reiät seiniin sekä tein ulkoyksikölle oman ns. seisovan telineen. En halunnut asentaa ulkoyksikköä hirsiseinään, koska pelkäsin resonanssiäänien kantautuvan sisälle. Asennus sujui asentajilta erittäin hyvin. He olivat ammattitaitoisia ja ystävällisiä. Lopuksi he suorittivat toimivuustarkastuksen ja lyhyen käyttöopastuksen. Kaikki onnistui ja sujui heidän kanssaan hyvin. He ottivat myös kuvia asennetuista sisäyksiköistä ja ulkoyksiköstä, joita voitte ymmärtääkseni käyttää (ilman että ilmoitatte kuvien yhteydessä yhteystietojani). Asennustila: Minun vapaa-ajan asuntoni on yksikerroksinen kahdessa osassa oleva rakennus, jotka ovat yhdeltä seinältä toisissaan kiinni ja niillä on yhteinen kattorakennelma. Molempiin osiin on erilliset ulkoovet vierekkäin terassilta. Ns. vanha osa on 60 m2 hirsirakennus omalla takalla ja huonekorkeus on n. 3,5 m ja eristys on keskinkertainen. Sisäyksikkö on sijoitettu vastapäätä ulko-ovea (7m etäisyyttä ovesta) sisäseinään n. 2,7 m korkeudelle. Etäisyys takasta on n. 4m ja etäisyys ulkoyksiköstä n. 3m. Ulkoyksikkö sijaitsee siis tästä sisäyksiköstä toisella puolella seinää ulkona. Toinen sisäyksikkö sijaitsee ns. uudella

6 puolella, joka on puurakenteinen hirsipaneelilla vuorattu rakennus ja eristys on erittäin hyvä. Tällä puolella sisäyksikkö on sijoitettu eteiseen, josta on vapaa ilmatila suureen tupaan, jonka huonekorkeus on 3,5 m sekä avonaisen oviaukon kautta että takan yli. Etäisyys takan takaseinästä on n. 2m. Sähkö- ja kylmäainejohtojen veto on vedetty ullakon kautta ulkoyksikköön asennusputken sisällä ja vetojen pituus kokonaisuudessaan on arviolta 9m. Kylmäainetta ei tarvinnut asennuksen yhteydessä lisätä. Toimivuus: Tarkistin paikan päällä vielä 11.9, että sisäyksiköt ja ulkoyksikkö toimivat. Toiminnassa ei ollut mitään ongelmia. Kaukosäätimet toimivat myös. Näille oli ainoastaan englanninkieliset ohjeet, jotka olivat paljon paremmat kuin teidän yliolkaiset ohjeet teidän omassa opaslehtisessä. Uskon, että näitä kaukosäätimen tarkempia ohjeita moni kaipaa myös suomenkielisenä. Nykytila: Varsinaiset käyttökokemusten keräämiset ilmalämpöpumpun toiminnasta ovat siis vasta alkamassa. Asennuksen viivästyminen ei ole osaltani ollut suuri ongelma, koska hankin pumpun talvea varten, jotta säästäisin sähkökuluissani. Minua omalta osaltani kiinnostaa kokemukset talvipakkasten aikaisesta pumpun toiminnasta. Onko esim. pumppu suljettava kovien pakkasten takia - tähän minun täytyy varautua etukäteen, koska olen vain viikonloppuisin vapaa-ajan asunnollani. Referenssikohde: ETELÄINEN Terveisiä Hauhon Eteläisistä! Meillä on ollut remontti meneillään ja saamme asentajan vasta lähiaikoina. Uskoisin, että viikon sisällä saamme laitteen toimintakuntoon. Toimitus tuli nopeasti, silloin kun maksoimme laskun ja tavarat tuli kotiin, niinkuin olimme sopineet. Kiitos! Iloista syksyä! Referenssikohde: NAANTALI 7.10.Terve! Ohessa tilannetiedotus Ultimate Twin 10 ilmalämpöpumppuni vaiheista: -Pumppu saapui Asentaja Jan Törnkvist katsasti paikan Asentajalla kiireitä,päätän aloittaa itse läpiviennit tekemällä. -Saan kourupaketin (ilman liitos ja kulmakappaleita)joten pystyn hieman jatkamaan asennuksia kouruja ja laitetelineitä asentamalla. -Törnkvist pääsee tulemaan ja tekee sähkö-ja kylmälaitekytkennät ja käynnistää laitteen klo Jatkan jälkias.töillä tekemällä tiivistykset sekä loput kouru-ja kaapelikiinnitykset. -Yhden yön kokemuksella voin sanoa laite on toiminut hyvin, ollut odotettua hiljaisempi ja ulkoasultaan erittäin siisti. -Moiteosastolle tulee tässä vaiheessa pari asiaa: Sisäyksikön putkille varattu tila on liian ahdas,yksikköä ei saa painettua telineeseensä ja se jää irvistämään alareunastaan, jonkunnäköinen peitelista on ilmeisesti asennetteva. Toinen asia on sisäyksikön hieman liian lyhyet putket, jatkoliitos jää 400 mm:n paksuisessa seinässä reiän sisään. Tässä ensi käden kokemuksiani. Referenssikohde: RAISIO 11.9 toimitus ja asiointi ovat onnistuneet erinomaisen hyvin. laitteen asennus on noin 2 kk kuluttua Referenssikohde: EURA Laite sähköasennuksia vaille valmis käytettäväksi, tällä viikolla pitäisi tulla sähkömiehenkin käymään.

7 Referenssikohde: NEITTÄVÄ hei Laite tuli sovitusti vaivattomasti perille. Asennutin laitteen Timon kylmäsähköllä. Tuo asentaja on listoillanne. Asennus sujui toiveitteni mukaisesti kivuttomasti. Hyvä näin. Laite rupesi hyrräämään ihan odotusten mukaa. Kuitenkin käyttöohje on ala-arvoinen. Semmosella enlanninkielellä josta kukaan eisaa mitään selvää. Suomenkielinen ohje nettisivullanne on ainakin tähän minun koneeseen hyvin puutteelline. Esimerkkinä mukanatulleesta ohjeesta ( ei kuitenkaan suora lainaus): Toiminto tulee päälle kun painaa nappulaa ja toisella painamisella sen saa pois päältä. Sitten ei lole mitään muuta. Ei mitään tietoa mitä pitäisi tapahtu a tai mitä ko. toiminnolla säädetää. Osan toiminnoista tietenkin voi kokeila tai ne voi päätellä. Mutta on sitten tuo " TEMP" näppäin jonka takana on jotain säätöjä, mutta sen vaikutus koneen toimintaan ei ole tullut kyllä selville. Voisinko saada ihan oikean käyttöohjeen mielellään suomeksi. (Huom. Suomenkielinen käyttöohje toimitettu, löytyy myös Tuotetuesta) Enlanninkielinenkin käy, jos se on ihan oikeaa englantia. En kaipaa sitä ohjetta joka tuli paketin mukana vaan semmosen ihan oikeen ohjeen, Jossa on ihan oikeesti sanottu mitä mikäkin toiminto tarkoittaa ja miten se vaikutta laitteeseen. Katotaan sitten talven päälle mitkä on käyttökokemukset yms Hei tuosta kukosäätimestä: Minusta näyttää että tuossa kaukosäätimessä on lämpötilantunnistin ja se toimii kun I FEEL on päällä. tuosta mukana tulleesta käyttöohjeesta saa semmoisen käsityksen että se lähettää joka kymmenesminuutti tiedon lämpötilasta tuohon sisäyksikköön. Hyvä näin, jos näin on. Sitten vielä tuo ulkoyksikkö vinkuu tai vikisee tuosta putkienpuoleisesta päästä. Ääni kuulema (vaimoni ja lapsieni mukaan, minä en en pysty sitä kuulemaan sisällä tlossa) ääni tulee myös sisälle putki pitki. Onkohan tuo vikinä ihan asiaan kuuluva vai onkohan tuossa ulkoyksikössä jotain korjattavaa.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.

INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat. INFRASAUNAN ASENNUSOHJE Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.fi INFRASAUNA + YHDISTELMÄSAUNA INFRASAUNAN ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET

Lisätiedot

Ilmalämpöpumput (ILP)

Ilmalämpöpumput (ILP) Ilmalämpöpumput (ILP) 1 TOIMINTA Lämmönlähteenä ulkoilma Yleensä yksi sisäja ulkoyksikkö Lämmittää sisäilmaa huonejärjestelyn vaikutus suuri 2 1 ULKO- JA SISÄYKSIKKÖ Ulkoyksikkö kierrättää lävitseen ulkoilmaa

Lisätiedot

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen Eveliina Aaltonen Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto Eurajoen kristillinen opisto, 2015 1 ASIAKAS JA PROJEKTI... 3 1.1 Asiakas...3 1.2 Projektin kuvaus...3

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUKSEN TARJOUSPYYNTÖ

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUKSEN TARJOUSPYYNTÖ AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUKSEN TARJOUSPYYNTÖ 30.10.2014 Yleistä: Olemme keräämässä yhteistilausta johon osallistuu yksityisiä omakotitalon omistajia ja yrityksiä Iistä ja sen ympäristökunnista, sekä myös

Lisätiedot

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN Oma tietokone -valintaa klikkaamalla hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä, saadaan näkyviin laitteistokokoonpano Ominaisuudet laitteisto -valinnalla:

Lisätiedot

ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU

ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU Käyttötarkoitus: ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU Hormex T600 liekki piippu on lämpöä kestävä, kaksoisseinäinen savupiippujärjestelmä, joka on valmistettu 1.4828 lämpöä kestävästä teräksestä (ulkokuori - 1.4301)

Lisätiedot

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 YLEISTÄ Varmista, että seuraavat dokumentit ovat konetoimituksen mukana: asennusohje (tämä dokumentti) CTS 600 ohjausjärjestelmän käyttöohje

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

SAP Flexi Multi Split

SAP Flexi Multi Split PB097:0705 SAP Flexi Multi Split Ilmastointilaite lämmitykseen ja jäähdytykseen Vietämme paljon aikaamme sisätiloissa. Hyvä sisäilma on meille ensiarvoisen tärkeää. Puhdas, oikeanlämpöinen ilma on tärkeä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,

Lisätiedot

K-Lite Codec Pack v2.48 Asennusohje (toimii myös uusissa versioissa)

K-Lite Codec Pack v2.48 Asennusohje (toimii myös uusissa versioissa) K-Lite Codec Pack v2.48 Asennusohje (toimii myös uusissa versioissa) Niko Rautava 2006 http://koti.mbnet.fi/nrautava Kannattaa ainakin kokeilla ensimmäisellä kerralla näiden ohjeitten mukaan, koska tässä

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2 KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl

Lisätiedot

DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet

DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet DL-LÄMPÖLAMPPU Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Rakenne ja mallit... 4 4. Asennus... 4 4.1 Lampun sijoitus...4 4.2 Asennustapoja...5 4.3 Lampun kokoaminen...6

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

HUOMAA! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VÄLIT TIIVISTETÄÄN SILIKONILLA. MUUTEN VESI VOI TUNKEUTUA RAKENTEISIIN. Asennusohjeet Vinter-liukuovet

HUOMAA! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VÄLIT TIIVISTETÄÄN SILIKONILLA. MUUTEN VESI VOI TUNKEUTUA RAKENTEISIIN. Asennusohjeet Vinter-liukuovet Lue asennusohjeet läpi ennen töiden aloittamista. Jotta kehykset eivät vaurioituisi kuljetuksen aikana, ne toimitetaan osina. Olemme kuitenkin testanneet koko järjestelmän paneeleineen ennen toimitusta

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Lue minut ensin! DM50 Series (K00 series) Pika-asennusohje. Uusi postimaksukoneenne on suunniteltu siten, että voit asentaa laitteen itse.

Lue minut ensin! DM50 Series (K00 series) Pika-asennusohje. Uusi postimaksukoneenne on suunniteltu siten, että voit asentaa laitteen itse. Lue minut ensin! DM50 Series (K00 series) Uusi postimaksukoneenne on suunniteltu siten, että voit asentaa laitteen itse. On tärkeää, että luet ohjeen läpi yksityiskohtaisesti. Pika-asennusohje Ennen kun

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

system 16 mm / 25 mm ASENNUSOHJEET

system 16 mm / 25 mm ASENNUSOHJEET 16 mm / 25 mm ASENNUSOHJEET Sivuprofiili Koontiprofiili Seinäprofiili (valinnainen) Klick!! Ennen kuin aloitat uuden lämpökaton asentamisen, tulee sinun tarkistaa, että olet vastaanottanut kaikki osat,

Lisätiedot

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle.

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle. Tuote: TopSpa XS Poly, eristetty poreallas, hiekkasuodatin Koska olemme vanhoja asiakkaita SpaDealersin kanssa, oli luontevaa kääntyä heidän puoleensa uuden kylpytynnyrin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi.

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

OHJE BE ONLINE VERKKOKAUPPAAN

OHJE BE ONLINE VERKKOKAUPPAAN OHJE BE ONLINE VERKKOKAUPPAAN BE Online on verkkokauppa, joka antaa mahdollisuuden BE Groupin asiakkaille syöttää ostotilauksen suoraan BE Groupin Dynamics AX järjestelmään ja kysellä tilauksen tilaa.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE

MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE Aloita asennus katkaisemalla listat sopivaan mittaan. Tee tarvittavat jiiraukset valmiiksi. JIIRAUS: MDF-ja puulistat voit jiirata sahaamalla. NAULAUS: käytä viimeistelynaulainta,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Keruukontti saapuu Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka mitat ovat n. 2m x 2m x 3,5m. Kontin paikka

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nexans seuraa kotiin saakka

Nexans seuraa kotiin saakka www.nexans.fi Kuitua kotiin kaivataan Nexans seuraa kotiin saakka Viime vuosina Nexans on ollut mukana rakentamassa infrastruktuuria uusia tiedonsiirtoväyliä varten mm. kaupunkiverkkojen muodossa. Nyt

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA

CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA Asennus ja käyttöönotto -ohjeet 4.11.2010 Jaakko Helskyaho CISCO AIRONET 1242AG 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Tukiaseman liitännät... 3 1.2 Virransyöttösovitin...

Lisätiedot

24.3.2005 Versio 1.0. BLUETOOTH DONGLE, GS-301 GPS JA NAVICORE PERSONAL Asennusohje Windows 2000/XP ja Nokia Series 60 älypuhelimille

24.3.2005 Versio 1.0. BLUETOOTH DONGLE, GS-301 GPS JA NAVICORE PERSONAL Asennusohje Windows 2000/XP ja Nokia Series 60 älypuhelimille BLUETOOTH DONGLE, GS-301 GPS JA NAVICORE PERSONAL Asennusohje Windows 2000/XP ja Nokia Series 60 älypuhelimille 1 SISÄLLYLUETTELO 24.3.2005 1. Asennus...3 1.1 Bluetooth Dongle...3 1.2 Bluetooth GPS...3

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Asentaminen Android-laitteeseen

Asentaminen Android-laitteeseen Asentaminen Android-laitteeseen Huomaa! Tarkempia tietoja ohjelmien asentamisesta saat tarvittaessa puhelimesi käyttöoppaasta. MyMMX mobile -sovelluksen asentaminen Android-laitteeseen: 1. Avaa laitteesi

Lisätiedot

Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot

Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot Pientalonrakentajan tietoliikenneopas Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot MIKSI KUITULIITTYMÄ? IPP:n kuituliittymä on kuluttajille suunnattu kiinteähintainen liityntä nykyaikaiseen

Lisätiedot

Huoletonta asumista talvipakkasilla

Huoletonta asumista talvipakkasilla J Ä ÄT Y M ÄTÖ N V E S I J O H TO J Ä ÄT Y M ÄTÖ N S U OJA P U T K I Huoletonta asumista talvipakkasilla 12 2010 10002 Uponor Supra Plus -jäätymätön vesijohto Uponor Supra Plus on eristetty ja lämmitetty

Lisätiedot

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI AIR STYLE ARKKITEHTUURINEN HELMI Hiljainen Erittäin ohut Erinomainen Energialuokitus Monipuolinen Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI Toimisto tyyliin Järjestelmä on tehokas ja pystyy suorituskyvyltään

Lisätiedot

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl. Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl V1.

Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl. Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl V1. Installation instructions, accessories Ohje nro 31359457 Versio 1.0 Osa nro 31359437 Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl. IMG-265587 Volvo Car Corporation Sähköinen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Kauko-ohjauslaite GSM rele 2011 v 24.10.2010

Kauko-ohjauslaite GSM rele 2011 v 24.10.2010 Kauko-ohjauslaite GSM rele 2011 v 24.10.2010 Gsmreleen päätoiminnat Etälaiteiden kauko-ohjaus vanhan GSM-puhelimen avulla Laitteessa on neljä releettä ja kaksi lisäohjausta. Yhteensä kuusi ohjausta. Releiden

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MICROPROP DC2

ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 TARKISTETTU VERSIO: 201501 ASIAKIRJA: 841616 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP MIG2 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 5 1.1. Yleistä 5 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 5 2. Asennusohjeen symbolit

Lisätiedot

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Scanoffice Oy 25 m, v. 2016 35 henkilöä perustettu 1984 toimitilat Espoossa Mitsubishi Electricin virallinen maahantuoja Scanofficen menestystekijät: tuotteet Testaus

Lisätiedot

ESBE CRD122. Käyttöohje. Esbe CRD122 lämmönsäädin langattomalla ohjaimella. Kompakti lämmönsäädin paketti

ESBE CRD122. Käyttöohje. Esbe CRD122 lämmönsäädin langattomalla ohjaimella. Kompakti lämmönsäädin paketti Esbe CRD122 lämmönsäädin langattomalla ohjaimella ESBE CRD122 Callidus koodi 211702 Käyttöohje Kompakti lämmönsäädin paketti säädin ja langaton huoneyksikkö LCD näyttö ja yksi käyttöpainike moottoriosassa

Lisätiedot

Teräskehäisten liukuovien asennusohje

Teräskehäisten liukuovien asennusohje Teräskehäisten liukuovien asennusohje Asenna yläliukukisko kuvan. osoittamalla tavalla varjoura näkyvään suuntaan päin Aseta alaliukukisko lattialle. Oikea kohta on mm yläliukukiskon etureunasta alaliukukiskon

Lisätiedot

Joustavaa tehokkuutta kotisi lämmöntarpeeseen

Joustavaa tehokkuutta kotisi lämmöntarpeeseen Joustavaa tehokkuutta kotisi lämmöntarpeeseen LÄMPÖÄSSÄ by ROTEX HPSU Compact on todistetusti monipuolinen ja energiatehokas ilma/vesilämpöpumppu patteri- ja lattialämmitysjärjestelmiin sekä käyttöveden

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MICROPROP DC2

ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 TARKISTETTU VERSIO: 201402 ASIAKIRJA: 841617 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP MIG2 CAT M3XX, CAT 3XX SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 2.

Lisätiedot

Tyrnävä SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA

Tyrnävä SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA Tyrnävä 16.11.2017 SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA Energiamurros on käynnissä Älykäs energia Tarve tehdä jotain! Puhtaan energian tuotanto Älykäs energian hallinta Sähkölämmitystä on joka puolella Pientalot 485.000

Lisätiedot

SIIRRETTÄVÄ JÄÄHDYTYSLAITE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET RF-2930W/P1

SIIRRETTÄVÄ JÄÄHDYTYSLAITE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET RF-2930W/P1 SIIRRETTÄVÄ JÄÄHDYTYSLAITE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET RF-2930W/P1 TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA Välttyäksemme vahingoilta ja jotta takuu on voimassa, asettakaa laite pystyasentoon vähintään 2 tuntia ennen käyttöönottoa

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot Asennusvinkkejä Asennusvinkkejä Varo poraamasta sähköjohtoihin, kanaviin, putkiin tai muihin vahingoittuviin osiin. Jos olet epävarma näiden johtojen ja putkien sijainnista, ota yhteyttä sähköasentajaan

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. M2M Point - to - Point

KÄYTTÖOHJE. M2M Point - to - Point KÄYTTÖOHJE M2M Point - to - Point M2M Paketti SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 1 KÄYTTÖÖNOTTO 1.1 LAITTEISTON ASENNUS 2 TULOJEN JA LÄHTÖJEN KYTKENTÄ 2.1 TILATIETOKYTKENNÄT 2.2 ANALOGIAKYTKENNÄT 3 KANAVANVAIHTO

Lisätiedot

Hierova poreallas Bamberg

Hierova poreallas Bamberg 1500 x 1000 x 570 mm Hierova poreallas Bamberg Hyvä asiakas, Kiitos, että valitsit tuotteemme. Turvallisuutesi vuoksi pyydämme Sinua perehtymään näihin ohjeisiin ennen ammeen asennusta ja käyttöä. Varoitus

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Kokemuksia ilmalämpöpumpusta lämmityskaudella 2006-2007

Kokemuksia ilmalämpöpumpusta lämmityskaudella 2006-2007 Teksti julkaistu Suomela-lehdessä 25.5.2007 Kokemuksia ilmalämpöpumpusta lämmityskaudella 2006-2007 Suomelan lukija lähetti oman kokemuksensa ilmalämpöpumpusta lämmityskustannusten alentajana. Teksti Hannu

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

Ilmalämpöpumppujen (ILP) asennusohje asuinkerrostalohuoneiston viilennykseen

Ilmalämpöpumppujen (ILP) asennusohje asuinkerrostalohuoneiston viilennykseen Ilmalämpöpumppujen (ILP) asennusohje asuinkerrostalohuoneiston viilennykseen Taloyhtiö 2019 -tapahtuma 10.04.2019 Helsinki DI Petri Pylsy, johtava asiantuntija (energia ja ilmasto) Mitkä asiat vaikuttavat?

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

ABB-Welcome-ovipuhelinjärjestelmä Pikakäyttöohjeet

ABB-Welcome-ovipuhelinjärjestelmä Pikakäyttöohjeet Pikakäyttöohjeet Ulkoyksikkö näppäimistöllä ja näytöllä Tervehdysteksti ja kellonaika vuorottelevat näytössä. Näytön taustavalo syttyy, kun on pimeää. Soittaminen asuntoon: Soitto tapahtuu näppäilemällä

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin

Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin . Tämä on sähköinen henkilökohtainen lämmitin loimuavalla liekkiefektillä. Lämmittimen toimintaperiaate on kierrättää ilma lämmityselementtien läpi ja puhaltaa ulos lämmintä ilmaa. Turvallisuusohjeet 1.

Lisätiedot

Ecodan NG C-Generation. Käynnistys opas.

Ecodan NG C-Generation. Käynnistys opas. Ecodan NG C-Generation Käynnistys opas. Varmista että sähkökytkennät ovat oikein ja että Dip-kytkimet ovat oikeissa asennoissa ennen kuin sähköt kytketään päälle. HUOM! Muista myös asentaa SD-muistikortti

Lisätiedot

MONOSPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter -32 C - +50 C

MONOSPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter -32 C - +50 C SPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter Paremman ympäristön puolesta. -32 C - +50 C LÄMMITYKSEEN ja ILMASTOINTIIN asuin- ja toimistorakennuksissa ENERGIA- TEHOKKUUTTA www.onninen.fi Järjestelmä

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea.

Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea. Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea. Putkiremonttia ei voi välttää. Sen aika tulee, kun käyttövesi- ja lämmitysputkistot tulevat siihen ikään, ettei niitä enää kannata korjata. Onneksi

Lisätiedot

CENTER DESIGN. Asennusohjeet 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY. Piilipuunkatu RAISIO. ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6

CENTER DESIGN. Asennusohjeet 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY. Piilipuunkatu RAISIO.  ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6 ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6 CENTER Asennusohjeet DESIGN 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY Piilipuunkatu 11 21200 RAISIO Asennettaessa Design - kupua vinoon sisäkattoon, tulee rakentaa ns. oikaisulaatikko,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Hybridilämmitys kiinteistökohteissa 31 m, v. 2016 40 henkilöä perustettu 1984 toimitilat Espoossa Tuotteina mm. Mitsubishi Electric, Gree ja Alpha Innotec Scanofficen menestystekijät: toimivat tuotteet

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne.

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Elztrip 00 600-1500 W Sähkölämmitys 3 mallia Elztrip 00 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Käyttökohteet 00 on tarkoitettu yleis- ja lisälämmitykseen sekä ikkunoista tulevan vedon

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991

ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 KÄYTTÖKOHTEET Lämmityksen tai sulanapidon ohjaus ETV termostaattia käytetään sähkölämmityksen sekä sulanapidon ohjaukseen. Termostaatti on DIN-kisko -asenteinen

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Premier Nordic Ilmalämpöpumppu

Premier Nordic Ilmalämpöpumppu Midea Group on myös yksi suuriista valmistajista ja ulkomaanvientiyrityksistä Kiinassa. Viimeisen vuoden aikana Midea on tehnyt laskelmia ja taktisia siirtoja muuttuvilla markkinoilla, joka on taannut

Lisätiedot

Labcom LoRa-A1. Asennus- ja käyttöohje. LoRa-tiedonsiirtoyksikkö

Labcom LoRa-A1. Asennus- ja käyttöohje. LoRa-tiedonsiirtoyksikkö Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Internet: www.labkotec.fi 15.1.2019 1/6 Labcom LoRa-A1 LoRa-tiedonsiirtoyksikkö Copyright 2019 Labkotec Oy Pidätämme oikeuden muutoksiin SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

ASENNUSOPAS. Koristepaneeli BYCQ140D7W1 BYCQ140D7W1W

ASENNUSOPAS. Koristepaneeli BYCQ140D7W1 BYCQ140D7W1W ASENNUSOPAS Koristepaneeli BYCQ40D7W BYCQ40D7WW 4 9 8 7 4 6 4 4 4 4 4 4+6 a g a c e f d g g h 6 mm 6 4 8 7 9 4 6 BYCQ40D7W Koristepaneeli BYCQ40D7WW Asennusopas Englanninkielinen teksti on alkuperäinen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. SAFERA Siro IN-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20810 V4.5.0 FIN SIRO IN-LINE

ASENNUSOHJE. SAFERA Siro IN-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20810 V4.5.0 FIN SIRO IN-LINE ASENNUSOHJE SAFERA Siro IN-line -liesivahti Virranhallintayksiköt PCU PCU.-U 080 V..0 FIN SIRO IN-LINE SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSET. VALMISTELUT. Valmistelut. Asennus. Asennuksen vianmääritys. Lisävaruste:

Lisätiedot