Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 666/2010 vp Merimiesten oikeus sairausvakuutukseen ja sosiaaliturvaan Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisten merimiesten, jotka purjehtivat muihin EU-maihin rekisteröidyillä aluksilla, on vaikeaa saada muun muassa vapaaehtoisia sairausvakuutuksia sekä tapaturmavakuutuksia Suomessa. Kela on kerännyt merimiehiltä Kelakortteja pois, mikä on tehnyt vakuutuksen saannin usein mahdottomaksi, sillä vakuutusyhtiöt vaativat vakuutusten ottajilta suomalaisen sosiaaliturvan piiriin kuulumista. Syy tähän on niin sanottu lippusääntö, jonka mukaan merimiehet kuuluvat sen maan sosiaaliturvan piiriin, jonka lipun alla alus purjehtii. On kohtuutonta, että Suomessa kuitenkin vakituisesti asuva Suomen kansalainen ei ole oikeutettu samaan sosiaaliturvaan kuin muut kansalaiset, vaan hän joutuu erikseen todistelemaan oikeuttaan sairaanhoitoon Suomessa ja anomaan sairaanhoidon kuluja takaisin jälkikäteen. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä sen helpottamiseksi, että Suomessa vakituisesti asuvat suomalaiset merimiehet saadaan sairausvakuutuksen ja sosiaaliturvan piiriin? Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2010 Arja Karhuvaara /kok Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Karhuvaaran /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 666/2010 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä sen helpottamiseksi, että Suomessa vakituisesti asuvat suomalaiset merimiehet saadaan sairausvakuutuksen ja sosiaaliturvan piiriin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Merimiesten sosiaaliturvaa on käsitelty kirjalliseen kysymykseen KK 16/2010 vp annetussa vastauksessa. Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä liikkuvien työntekijöiden sosiaaliturva on kytköksissä Suomea sitovaan EU-lainsäädäntöön. Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 48 artiklan perusteella Euroopan yhteisöjen tulee toteuttaa sosiaaliturvan alalla toimenpiteet, jotka ovat tarpeen liikkumisvapauttaan käyttävän työntekijän ja hänen perheenjäsentensä sosiaaliturvan säilyttämiseksi ja turvaamiseksi sekä sosiaaliturvaetuuksien maksamiseksi. Työntekijöiden sosiaaliturvaoikeuksien turvaamiseksi on annettu Euroopan yhteisöjen asetus N:o 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetus N:o 987/2009. Asetuksen tehtävänä on osoittaa, miten eri jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä sovelletaan niiden välillä liikkuviin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä. Asetuksilla ei muuteta jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä, vaan kyse on eri maiden sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta. Asetukseen N:o 883/2004 sisältyy säännökset, jotka osoittavat, minkä jäsenvaltion sosiaalilainsäädäntöä Euroopan talousalueella liikkuvaan työntekijään sovelletaan missäkin tilanteessa. Säännöstön tarkoituksena on varmistaa, että henkilöön sovelletaan aina yhden mutta ei useamman jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädäntöä. Asetuksen keskeinen periaate on, että työntekijään sovelletaan ensisijaisesti työskentelyvaltion lainsäädäntöä. Työskentelyvaltion lainsäädännön soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, minkä jäsenvaltion alueella työntekijä asuu, eikä myöskään sillä, missä jäsenvaltiossa työnantajan kotipaikka sijaitsee. Merimiehiin sovelletaan asetuksen mukaan niin kutsuttua lippusääntöä, mikä tarkoittaa sitä, että tietyn jäsenvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevä henkilö on tämän valtion sosiaaliturvalainsäädännön alainen. Kyse on Suomea sitovasta EU-säädöksestä. Kela-kortti on yhteydessä Suomen sairausvakuutukseen, joten merimiehen on palautettava Kela-korttinsa ja Suomen myöntämä eurooppalainen sairaanhoitokortti. Lippusääntö ei vaikuta merimiehen oikeuteen saada sairaanhoitoa asuinvaltiossaan tai muissa EU- ja ETA-maissa. Suomessa asuva merimies saa sairaanhoitoa julkisessa terveydenhuollossa kuntalaisen asiakasmaksulla. Julkisen terveydenhuollon palveluja varten Kansaneläkelaitos myöntää pyynnöstä asiakirjan Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa. Suomessa asuvalla merimiehellä on myös oikeus saada Kansaneläkelaitokselta sairaanhoitokorvauksia jälkikäteen kustannuksista, jotka ovat syntyneet yksityisen terveydenhuollon palvelujen käytöstä sekä sairauteen liittyvistä matkoista ja lääkeostoista. Kustannuksista vastaa molemmissa tapauksissa valtio, jossa merimies on sairausvakuutettuna. 2

3 Ministerin vastaus KK 666/2010 vp Arja Karhuvaara /kok Suomalaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamilla vapaaehtoisilla tapaturmavakuutuksilla pyritään yleensä täydentämään suomalaista lakisääteistä sosiaaliturvaa ja pakollista tapaturmavakuutusta. Vapaaehtoiset tapaturmavakuutukset ovat markkinaperusteisia vakuutustuotteita, jotka perustuvat vapaaehtoisiin sopimuksiin vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välillä. Vapaaehtoisia tapaturmavakuutuksia myöntäessään suomalaiset vakuutusyhtiöt edellyttävät yleensä siksi vakuutetun kuuluvan Suomen sosiaaliturvan piiriin. Viranomaiset tai hallitus eivät voi velvoittaa vakuutusyhtiöitä myöntämään tai luomaan tietyn tyyppisiä vapaaehtoisia vakuutuksia esimerkiksi merimiehille. Vapaaehtoisten vakuutustuotteiden olemassa olo perustuu lähtökohtaisesti niiden markkinakysyntään. Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2010 Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 666/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Arja Karhuvaara /saml: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att göra det enklare för finländska sjömän som är fast bosatta i Finland att få tillgång till sjukförsäkring och social trygghet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Sjömäns sociala trygghet har behandlats i svaret på det skriftliga spörsmålet SS 16/2010. Den sociala tryggheten för dem som rör sig mellan medlemsstaterna i Europeiska unionen är kopplad till EU-lagstiftningen som är bindande för Finland. Utifrån artikel 48 i grundfördraget bör Europeiska gemenskaperna besluta om sådana åtgärder inom den sociala trygghetens område som är nödvändiga för att garantera att arbetstagare som utnyttjar sin rätt till fri rörlighet samt deras familjemedlemmar får behålla rätten till sociala trygghetsförmåner och att förmånerna betalas ut. Europeiska gemenskapernas förordning nr 883/2004 och förordning nr 987/2009 om tilllämpningen av den har getts för att värna arbetstagarnas rätt till social trygghet. Förordningen anger hur den nationella lagstiftningen i olika medlemsstater tillämpas på arbetstagare och deras familjemedlemmar som flyttar från en stat till en annan. Förordningarna ruckar inte i sig på medlemsstaternas system för social trygghet, utan det handlar om samordning av systemen i olika länder. I förordning nr 883/2004 ingår bestämmelser som visar vilken stats sociala lagstiftning som tillämpas i varje enskilt fall på en arbetstagare som flyttar inom Europeiska ekonomiska samarbetsområdet. Reglerna ska säkerställa att lagstiftningen om social trygghet i ett land men inte i flera länder alltid tillämpas på arbetstagaren. Den bärande principen i förordningen är att det i första hand är lagstiftningen i anställningslandet som tillämpas på arbetstagaren. För tillämpningen av lagstiftningen i anställningslandet spelar det ingen roll inom vilken medlemsstats territorium arbetstagaren är bosatt, inte heller i vilken medlemsstat arbetstagaren har sitt hemvist. Enligt förordningen tillämpas den så kallade flaggregeln på sjömän, dvs. en anställd ombord på ett fartyg som seglar under en viss medlemsstats flagg omfattas av lagstiftningen om social trygghet i detta land. Det är fråga om en EU-rättsakt som binder Finland. FPA-kortet är kopplat till den finländska sjukförsäkringen, så sjömannen bör alltså lämna in sitt FPA-kort till Folkpensionsanstalten liksom det europeiska sjukvårdskortet som beviljats i Finland. Flaggregeln påverkar inte sjömäns rätt att få sjukvård i den stat där de är bosatta eller i andra EU- och EES-länder. En sjöman som bor i Finland får offentlig sjukvård mot den klientavgift som kommuninvånare betalar. Folkpensionsanstalten beviljar på begäran Intyg över rätt till vårdförmåner i Finland. Sjömän som är bosatta i Finland har också rätt att i efterskott få ersättning för sjukvårdskostnader för privat läkarvård, sjukvårdsresor och läkemedelsköp. För kostnaderna i bägge fallen står den stat där sjömannen är sjukförsäkrad. Syftet med de frivilliga olycksfallsförsäkringar som finska försäkringsbolag tillhandahåller är i regel att komplettera den lagfästa finländska sociala tryggheten och den obligatoriska olycks- 4

5 Ministerns svar KK 666/2010 vp Arja Karhuvaara /kok fallsförsäkringen. Frivilliga olycksfallsförsäkringar är marknadsbaserade försäkringsprodukter som bygger på frivilliga avtal mellan försäkringstagaren och försäkringsbolaget. När finska försäkringsbolag beviljar frivilliga olycksfallsförsäkringar förutsätter de därför vanligen att den försäkrade omfattas av den sociala tryggheten i Finland. Varken myndigheterna eller regeringen kan ålägga försäkringsbolagen att bevilja eller inrätta någon viss typ av frivilliga försäkringar till exempel för sjömän. Förekomsten av frivilliga försäkringsprodukter beror i princip på deras marknadsefterfrågan. Helsingfors den 17 september 2010 Social- och hälsovårdsminister Juha Rehula 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1080/2013 vp Jalkaterapian sisällyttäminen Kela-korvausten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Jalkaterapia ei vielä kuulu Kelan korvaamiin hoitoihin. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 267/2011 vp Työluvan laatiminen EU-maissa asuvilta kansalaisuudettomilta henkilöiltä Eduskunnan puhemiehelle Suomessa työskentelee paljon muiden maiden kansalaisia. Jos työntekijä on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1054/2005 vp Syöpäkipulääkkeiden saatavuus ja korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Suomessa kuolee syöpään noin 10 000 ihmistä vuodessa, ja 75 prosenttia heistä kärsii kivuista, jotka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 961/2002 vp Suomessa asuvan, Ruotsissa työskentelevän henkilön työsuhdeauton verotus Eduskunnan puhemiehelle Suomen, Ruotsin ja Norjan puoleisella rajaseudulla asuu joukko suomalaisia,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1362/2010 vp Ruotsissa työskennelleiden henkilöiden eläkepäätösten käsittelyajat Eduskunnan puhemiehelle 1960- ja 1970-luvuilla Suomesta lähti satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin töihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 4/2002 vp Suomesta saadun eläkkeen määrän vaikutus ulkomaan eläkkeen sairausvakuutusmaksuun Eduskunnan puhemiehelle Suomen sosiaaliturva perustuu ansiotyön lisäksi asumiseen. Suomessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2009 Valtionyhtiöiden ylimitoitettujen eläke-etujen kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime viikkoina on ilmennyt, että monilla eläkkeelle siirtyneillä valtionyhtiön johtajilla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 995/2009 vp Virolaisen rakennustyövoiman asema Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Viron työttömyys erityisesti rakennusalalla on räjähtänyt käsiin finanssikriisin levittyä taloudeltaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1185/2013 vp Raskausajan työkyvyttömyyden määrittäminen Eduskunnan puhemiehelle Raskausaikana työnteko vaikeutuu asteittain. Työkyvyn määrittäminen on hankalaa ja vaihtelee äitien välillä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 754/2013 vp Kelan matkakorvaus seulontatutkimukseen osallistuttaessa Eduskunnan puhemiehelle Seulontatutkimuksella tarkoitetaan väestön tai tietyn väestönosan tutkimusta tai näytteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 172/2006 vp Perhe-etuuksien maksaminen ulkomaalaisille Eduskunnan puhemiehelle Erityisesti uusista EU-maista on enenevässä määrin tulossa työvoimaa Suomen työmarkkinoille. Tämä nostaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1153/2006 vp Akillesjänteen repeämän korvaaminen tapaturmavakuutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Totutun mukaisesti suomalaiset tapaturmavakuutusyhtiöt eivät ole korvanneet akillesjänteen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 663/2009 vp Avustukset valtakunnallisille kulttuuritapahtumille Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö myöntää vuosittain tukea kulttuuritapahtumille. Avustusten tarkoituksena on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan

Lisätiedot