Irtolainen ja muita teoksia

Transkriptio

1 Irtolainen ja muita teoksia Olemisen irtolaisuus ja negatiivinen impulssi Mikko Kuorinki Taideteollinen korkeakoulu Visuaalisen kulttuurin osasto Kuvataiteiden maisteriohjelma

2 Opinnäytteen ohjaaja: Teemu Mäki Tarkastajat: Taru Elfving ja Kari Yli-Annala Still-kuva videosta Irtolainen (2007) Erityiskiitos Essi Kausalaiselle joka toimi voimavarana ja tekstin väsymättömänä kommentaattorina. 2

3 Sisällysluettelo Johdanto 4 OSA 1: Dokumentaatio 6 Irtolainen ja muita teoksia Kluuvin galleriassa 2007 Iso huone Irtolainen Syysparaati Wipe off Pieni huone Maailmankartta Vapautus Esineet OSA 2: Teosten taustoja. 12 Katukiven vapautus The world should be wiped off the map Paraati mökkitiellä Irtolainen Näkyvä ja kätketty irtolaisuus OSA 3: Irtolaisuus.. 20 Irtolaisuus Olemisen tapa Kaupunkitila ja kodittomuus OSA 4: Negatiivisen impulssin taide 26 Negatiivinen impulssi omassa näyttelyssäni Negatiivisen impulssin taide Bas Jan Ader Ei-identtinen Hyödyttömyys OSA 5: Lopuksi.. 37 Lähdeluettelo

4 Johdanto Opinnäytteeni kirjallinen osio käsittelee näyttelyni Irtolainen ja muita teoksia syntymistä, sekä sen teemoja: irtolaisuutta, vieraantuneisuutta ja olemassaolon kokemuksia. Lisäksi puran tekstissä omia lähtökohtiani esittelemällä filosofiaa, taideteoksia ja tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet työskentelyyni. Näyttelyssäni, sen oheisteksteissä ja muissa materiaaleissa vältin selittämästä teoksia ja halusin jättää ne asioihin vihkiytymättömille avoimiksi. Tämän tekstin tarkoituksena on kuitenkin perusteellisesti läpivalaista lähtökohtiani, sekä ajatuksiani teoksista. Haluan kääntää mahdollisimman monta kiveä nurin ja katsoa mitä alta löytyy. Minulle on tyypillistä purkaa jälkikäteen aikaansaamiseni paloiksi, määritellä ja analysoida mitä oikeastaan tein ja miksi. Tämä teksti toimii vastaparina taiteelliselle osiolle ja rikkoo sen sisäänpäin kääntyvää, jopa itseriittoiseksi tulkittavaa mykkyyttä. Tekstin tarkoitus on kurottautua ulospäin, keskustella ja jatkaa teoksen synnyttämää ajattelua. Yksi tämän tekstin keskeisimpiä tarkoituksia on hahmottaa millaisena näen maailman ja paikkani siinä; teksti kysyy ja jäljittää olemassaolon kokemustani. Tämä pohdinta liittyy erottamattomasti taiteelliseen työskentelyyni. Yritän taiteessani tuoda esiin omaa kokemustani olemassaolosta, tai ainakin jotain osa-aluetta siinä. Työni ja maailmankatsomukseni keskiössä on eksistentialistinen maailmankokemus. Eksistentialismi on 1940-luvulla syntynyt, nykyisin hieman epämuodikas käsite, jonka voisi tiivistää maailmassa olemisen tavaksi, jossa oleminen itsessään ja sen mietiskely antavat sille sisällön. Se pohjautuu nietzscheläiseen ajatukseen siitä, että elämällä sinänsä ei ole muuta arvoa kuin se, minkä me sille annamme. Maailmankaikkeutta ei ohjaa järki ja edistys vaan kaaos ja sattumanvaraisuus, se on itsessään merkityksetön ja vailla mieltä. Ei ole selityksiä, lohtua, pelastusta tai varmuutta. Silti kaipaamme mielekkyyttä, järjestystä ja merkitystä olemassaolollemme. Tästä kaipuusta, kärsimyksistä ja protesteistamme huolimatta maailmankaikkeus pysyy täysin hiljaisena ja välinpitämättömänä. Olemisemme on absurdia; olemme maailmaan heitettyjä (Heidegger) ja vapauteen tuomittuja (Sartre). Albert Camusin mukaan, tähän eksistentialistiseen kokemukseen voi reagoidaan kolmella tapaa - ensimmäinen tapa on itsemurha, toinen on henkinen itsemurha eli uskontoihin turvautuminen. Kolmas on absurdiuden hyväksyminen ja sen juhlistaminen. Camus julistaakin että elämä voidaan elää paremmin, kun tajutaan että sillä ei ole tarkoitusta tai mieltä 1. Eksistentialisti pyrkii syleilemään tuota merkityksetöntä olemassaoloa. Absurdin kokemus on yksi Irtolainen ja muita teoksia näyttelyn kokoavista teemoista. Se on kokemus jota olen yrittänyt (enemmän tai vähemmän tietoisesti) kuvata näyttelyni teoksissa. Absurdia ilmentävät muun muassa teosten rakenteet, jotka ovat kehämäisiä, mihinkään päätymättömiä; hahmot ovat jatkuvassa toiston tilassa, teot ovat mielettömiä, mutta silti ne suoritetaan. Teoksissa juhlistetaan merkityksettömyyttä ja hyödyttömyyttä. Läpi tämän tekstin esittelen myös muita tekijöitä ja ajattelijoita jotka ovat töissään käsitelleet eksistentialistisia kysymyksiä. Tekstin tuottamisen tapaani, kuten myös tapaani tehdä taidetta, kuuluu lukemattomien lainausten kerääminen ja lauseiden irrottaminen alkuperäisestä yhteydestään. Nautin lainauksista ja niiden poimimisesta, yhdistelemisestä ja keräämisestä. Tämä näkyy tekstissä, joka pursuaa lainauksia ja viitteitä. Haluan kuitenkin 1 Camus 1991, 40. 4

5 korostaa että tekstissä käsittelemäni teoreetikot ja ajattelijat ovat ensisijaisesti toimineet inspiraation lähteenä, eivätkä tutkimuksen kohteena. Martin Heideggerin tekstit kodittomuudesta ja maailmassa olemisesta (jotka tulevat Pekka Passinmäen kirjan kautta) ovat vaikuttaneet isossa määrin tekemisiini, mutta en esittele hänen ajatteluaan laajemmin. Olen poiminut Heideggerilta kohtia, jotka olen juuri nyt kokenut tärkeiksi suhteessa teoksiini. Heideggerin ajattelu on jotain mihin olen vasta vähän päässyt sisälle ja johon haluan perehtyä tulevaisuudessa tarkemmin. Samoin haluan syventyä avaamiini ei-identtisen ja Toiseuden käsitteisiin. Pyrkimykseni on luoda itseni näköinen teksti käyttämällä niitä keinoja, jotka ovat minulle ominaisia. Teksti rakentuu neljästä kronologisesti etenevästä osasta, jotka hahmottavat erilaisia näkökulmia teoksiini. Ensimmäinen osa on lyhyt dokumentaatio näyttelystä, josta löytyy teosten tiedot, ja johon lukija voi tarvittaessa palata. Seuraavat kolme osaa esittelevät kukin oman näyttelyä avaavan ajatuskentän. Toisessa osassa käsittelen teosten taustoja ja syntyprosesseja, sitä miten ja mistä teokset ovat saaneet muotonsa. Tekstin kolmannessa osassa kirjoitan auki teoksien teemoja: irtolaisuutta, kodittomuutta ja juurettomuutta. Koetan hahmottaa keinoja elää näiden kokemusten kanssa. Osion päätteeksi esittelen myös ajattelijoita jotka ovat käsitelleet vieraantuneisuutta kaupunkitilan kysymysten kautta. Osa neljä tuo tekstiin negatiivisen impulssin käsitteen joka yhdistää teoksiani sekä käsittelemiäni aiheita ja taiteilijoita; käsittelen omien teosteni suhdetta negatiiviseen impulssiin ja kerron laajemmin miten negatiivinen impulssi näkyy taiteessa. Kappaleen lopuksi hahmottelen myös taiteen osaa, vaikutusta ja merkitystä elämässäni. 5

6 OSA 1: Dokumentaatio Irtolainen ja muita teoksia Kluuvin galleriassa 2007 Taiteellinen opinnäytteeni oli näyttelykokonaisuus Irtolainen ja muita teoksia Kluuvin galleriassa, Helsingissä marraskuussa Näyttely muodostui kolmesta videoteoksesta: Irtolainen, Syysparaati ja Wipe off, sekä Vapautus -valokuvasarjasta. Lisäksi esillä oli videoihin liittyviä esineitä: kasseja, vaatteita, marssisymbaalit ja käsitelty maailmankartta-juliste. Näyttelyn teokset jakautuivat Kluuvin gallerian kahteen erikokoiseen huoneeseen. Suurempaan, noin 100 m 2 kokoiseen tilaan installoin videotyöt. Pienemmässä, noin 30 m 2 kokoisessa huoneessa esitin valokuvat, esineet ja maailmankartan. Kluuvin gallerian pohjapiirustus Iso huone Kluuvin galleria (2007) Videot muodostavat isossa huoneessa oman liikkuvien kuvien ja äänien maiseman. Teosten valaisemassa, vaaleassa suorakaiteen muotoisessa tilassa on esillä kolme videotyötä: Irtolainen, isokokoinen kolmen videotykin triptyykki, sekä Wipe off ja Syysparaati jotka molemmat esitettään jalustojen päällä olevilta monitoreilta. Kaikkien videoiden äänet tulevat kaiuttimista ja niiden muodostama äänimaisema koostuu useista lähteistä: autojen-, ohikulkijoiden- ja erinäisistä luonnonäänistä sekä hiomisen ja symbaalien iskujen äänistä. Vaikka ääniä on näin paljon, ei kokonaisuus kuitenkaan ole rauhaton, sillä äänentaso pysyy melkoisen matalana. 1 1 Olin editointi vaiheessa käsitellyt äänimaailmoja; miksannut isoimpia autojen ja muiden häiritsevien äänien tasoja alemmaksi ja korostanut hiljaisempia kuten luonnon- ja lintujenääniä. Halusin että katsoja kykenee viettämään teoksen ääressä halutessaan kauankin aikaa ilman pakokauhua liian päällekäyvästä äänimaailmasta. 6

7 Irtolainen 3 x Dvd, kestot: / / Laitteisto: Kolme videotykkiä, kolme kaiutinta, kolme dvd-soitinta. Still-kuvia videosta Irtolainen (2007) Irtolainen on näyttelyn tilaa vievin teos, kuvapinnan koko galleriatilassa on noin 7 m x 2 m. Tämä kolmen videoprojisoinnin muodostama luupattu 1 video-triptyykki, muodostuu yhteensä 12 pienemmästä kuvaruudusta. Videotykit on installoitu näyttelytilan lattialle matalien jalustojen päälle noin kahden metrin päähän toisistaan. Kussakin kuvaruudussa näkyy tavarakärryjä ja erinäisiä kasseja raahaava laitapuolen kulkijaa muistuttava hahmo, joka kävelee kamerasta poispäin, kunnes katoaa katsojan katseen tavoittamattomiin. Kussakin triptyykin, mosaiikkimaisen pinnan ruuduista, on menossa eri kuukausi ja vuorokaudenaika. Kuvat vaihtuvat talven pimeydestä, kesän kirkkauteen, aamun ja illan hämäryyksiin. Osa ruuduista on yönpimeitä: niissä näkyy vain yksittäinen valonlähde tai kuuluu mustarastaan laulua. Välillä aurinko häikäisee kuvan lähestulkoon puhki. Hahmo ilmestyy kuvaan kameran takaa, kävellen poispäin kohti horisonttia. Kun hahmo on kadonnut, kuva leikkaa uuteen maisemaan, jossa toiminta toistuu. Jokainen kohtauksista on kuvattu kameralla, joka on kiinnitetty jalustalle noin rinnan korkeudelle. Eri kestoisia videoita ei ole synkronisoitu, joten triptyykki varioi kuvien yhdistelmää sattumanvaraisesti. Irtolainen videotriptyykki Kluuvin galleriassa (2007) 1 Luuppaus (loop) tarkoittaa videoteoksen esittämistä toistuana jatkumona jolloin video ikään kuin menettää alku- ja loppukohtansa. Irtolainen ja muita teoksia näyttelyn kaikki videot esitetään tässä muodossa. 7

8 Syysparaati Dvd / kesto: Laitteisto: monitori, dvd-soitin, kaiutin. Still-kuva videosta Syysparaati (2007) Syysparaati näyttää videokameran taltioimaa näkymää tyhjästä syksyisestä metsätienpätkästä. Kuva on staattinen. Kaartuvaa hiekkatietä reunustavat heinä, koivut ja kellertävät lehdet. Aluksi mitään merkittävää ei tunnu tapahtuvan, tuuli liikuttelee puiden oksia ja lehdet kahisevat. Sitten alkaa kuulua etäisiä, säännöllisesti voimistuvia kolahduksia. Lopulta tien päätyyn ilmestyy mies joka marssii arkisissa vaatteissa ja kumisaappaat lonksuen tietä pitkin. Hän kävelee kameraa kohti, ja lopulta sen ohi, paukuttaen symbaaleita noin kymmenen sekunnin välein. Marssija näkyy kuvassa noin minuutin ajan ja hänen kadottuaan symbaalien äänet alkavat hitaasti etääntyä, kunnes häipyvät kokonaan. Edessä on sama tyhjä hiljainen metsätie, kunnes hetken päästä symbaalin iskut alkavat jälleen voimistua. Paraati ilmestyy samalle tienpätkälle yhä uudestaan ja uudestaan. 1 1 Syysparaati esitetään saumattomana luuppina. Yhden kohtauksen kesto on noin kolme minuuttia, näyttelyä varten koostin 36 minuuttia pitkän dvd:n. 8

9 Wipe off Dvd / kesto: Laitteisto: monitori, dvd-soitin, kaiutin. Still-kuva videosta Wipe off (2007) Wipe off videossa kameralle selkänsä kääntänyt, valkoiseen t-paitaan pukeutunut mieshenkilö hioo valkoiselle seinälle kiinnitetyn, isokokoisen maailmankartta-julisteen kuvapinnan pois. Videokuva on rajattu siten että keskipäivän valaisemasta huoneesta näkyy vain pala seinää ja hiojasta yläruumis. Aivan kuten muut näyttelyn työt myös Wipe off on taltioitu staattisella kameralla ja videossa on reaali-aikainen kesto. Staattinen kamera tallentaa itsepintaisesti yksitoikkoisen suorituksen alusta loppuun. Hiomisen tahti muuttuu alun kiivaudesta loppua kohti väsymyksen myötä hieman hitaammaksi. Puolessa tunnissa maailma pyyhkiytyy pikkuhiljaa epäselväksi harmaaksi, pitsimäisen hauraaksi pinnaksi. Still-kuvia videosta Wipe off (2007) 9

10 Pieni huone Kluuvin galleria (2007) Pieni huone on hiljainen ja valoisa tila. Ikkunat päästävät huoneeseen luonnonvaloa ja kuhunkin teokseen on suunnattu kohdevalot. Maailmankartta Koko 100 x 140 cm. Maailmankartta (2007) Wipe off videossa pois hiottu maailmankartta oli ripustettuna gallerian toimistoon johtavia portaita vastapäätä olevalle seinälle. Maailmankartan kiiltävän paperin pinnalta on hiottu kuva, värit ja ääriviivat pois. Jäljellä on samean harmahtava pinta, joka on paikoittain kulunut puhki. Pienien reikien läpi näkyy valkoinen seinä. 10

11 Vapautus Kolme kehystettyä lambda-valokuvaa. Kuvien koot 24 x 19,5 cm / 51,5 x 41,5 cm Vapautus (2007) Vapautus valokuvasarja muodostuu kolmesta kehystetystä valokuvasta joista ensimmäinen näyttää ylhäältä päin kuvatun kaistaleen kadun reunasta katukivineen. Toisessa kuvassa yksi kivistä on kadonnut ja tilalla on ammottava reikä. Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ovat identtisesti rajatut ja samankokoiset. Kolmas, isompi kuva, näyttää (poistetun) katukiven keväisessä metsässä lehdettömän puun vierellä. Esineet Kluuvin galleria (2007) Irtolainen videoteoksen kassit, vaatteet ja kärryt, sekä Syysparaatin marssisymbaalit, olivat esillä kasamaisessa muodostelmassa ikkunoiden alla, pienen huoneen nurkassa. 11

12 OSA 2: Teosten taustoja Katukiven vapautus 1 Rauhan valtakunnan pystyttämiseksi ei ole välttämätöntä tuhota kaikkea ja aloittaa täysin uutta maailmaa; riittää, että siirretään vain hiukan tätä kuppia tai tuota tainta tai tätä kiveä, ja sitten kaikkia asioita. 2 Ensimmäinen opinnäytteen taiteellista osiota varten syntynyt työ oli Vapautus jonka kuvasin vuonna 2004 Turussa. Se sai alkunsa Oliver Resslerin This is what democracy looks like! (2002) videoteoksen herättämistä ajatuksista. Dokumentti käsittelee anti-globalisaatio liikkeen mielenosoituksia Itävallassa vuonna Yhdessä videon kohtauksessa poliisi esittelee pressitilaisuudessa katukiviä todisteina mielenosoittajien väkivaltaisuudesta. Tällä pyrittiin perustelemaan poliisin voimakasta vastareaktiota mielenosoittajia kohtaan. Koko skenaario on minusta jotenkin hullunkurinen: ajatus siitä miten katukivet olivat muuttuneet todisteiksi. Aloin miettiä katukiviä ylipäänsä miten jostain kiinteästä osasta yhteiskuntaa voi tulla ase sitä yhteiskuntaa ja sen järjestystä vastaan. Katukivissä on mielenkiintoinen jännite: ne toimivat samanaikaisesti rakentamisen ja tuhon kaksoissymboleina 3. Halusin puuttua valmiiseen ympäristöön, häiritä sitä vähän, irrottamalla katukiven sille määrätystä pysyvästä paikasta. Jo pelkästään se tuntui radikaalilta. Katukivi on hakattu muotoonsa ja upotettu katuun jotta voisimme sillä kulkea. Otin kiven pois keskipäivän aikaan rautakangen avulla ja dokumentoin tekoni jäljet valokuvin. En ollut etukäteen tajunnut miten isoja kivet oikeasti ovat ja kuinka syvälle maahan ne onkaan upotettu; meni lähes puolituntia saada kivi irti. Kumma kyllä ohikulkijat eivät puuttuneet toimiini vaikka kummeksuvia katseita riitti. Ehkä jalustalle laitettu kamerani saivat heidät luulemaan tekojani lailliseksi, hyväksytyksi ja järkeväksi. Kiven paikalle jäi syvä ammottava aukko. Laitoin kiven kangaskassiin, lähdin pois ja vein kiven kotiini. Myöhemmin samana päivänä minua alkoi kalvaa kadun reunaan jättämäni aukko: jokuhan voisi satuttaa itsensä pahastikin siihen. Kävin täyttämässä aukon soralla ja hiekalla. Muutama kuukausi myöhemmin vein kiven metsään puun viereen. Otin kuvan kivestä joka jäi metsään hieman orvon näköisenä, muotopuolena. Kiven poistamisen operaatio oli itsenäinen kameralla taltioitu performanssi, jonka yleisönä toimivat satunnaiset sunnuntaikävelijät. Myöhemmin näistä dokumenteista tuli oma erillinen teoksensa: kolmen valokuvan sarja nimeltä Vapautus. Valokuvat viittaavat voimakkaasti tapahtumaan joka niissä itsessään ei näy; tapahtumaan jonka katsojat voivat vain kuvitella mielessään. Teon tekijä on tiukasti rajattu kuvan ulkopuolelle ja teos muodostuu pelkästään jälkien valokuvista. Teon toteuttaminen merkitsi itselleni pienen nautinnollisen intervention, häiriön aiheuttamista arkirutiineihin tai pikkuruisen särön tekemistä todellisuuteen. 1 Näyttelyni teokset ovat syntyneet erillään toisistaan. Siksi käsittelen tässä osiossa niiden syntyä erillisesti, enkä yhtenä, toisiaan tukevana kokonaisuutena. 2 Holvas 2005, 11. Holvas siteeraa Walter Benjaminia joka siteeraa tuntemattomaksi jäävää rabbia. 3 Nylén 2007, 151. Nylén puhuu tosin tiiliskivistä. 12

13 The world should be wiped off the map Vuonna 2005 työstin A.Y.N.O. 1 nimistä installaatiota jossa käytin materiaaleinani mm. maailmankarttoja, kansallislauluja, -mottoja ja -lippuja. Koetin tässä testi-asteelle jääneessä työssä luoda kuvastoa fiktiiviselle, määrittelemättömälle poliittiselle organisaatiolle. A.Y.N.O. pyrki tuomaan näkyväksi ihmisille ominaista taipumusta käyttää erilaisia maailmaa yksinkertaistavia, selkeyttäviä sloganeita ja keinotekoisia symboleita. Kansalliset symbolit kuten laulut, -liput ja -motot ovat huvittavia jäänteitä jostain menneisyydestä, mutta toisaalta niihin takerrutaan tällä hetkellä tiukasti. Näihin symboleihin suhtaudutaan edelleen erittäin vakavasti: niitä säädellään ja suojellaan lakien avulla ja niiden häväisemisestä joutuu edesvastuuseen. Mielenosoittajat polttavat nimenomaan kansallislippuja ja terrorismi ottaa kohteekseen kansalliset symbolit. Valokuvadokumentaatio A.Y.N.O. installaatio kokeilusta (2005) A.Y.N.O. jäi luonnokseksi, mutta materiaalit jäivät pyörimään nurkkiini. Pidin maailmankartta-julistetta työhuoneeni seinällä kuukausia. Samana vuonna, 2005 Iranin presidentin Mahmoud Ahmadinejad antama 1 Lyhenne sanoista All, You, No, One. 13

14 lausunto Israel must be wiped off the map 1 jäi mieleeni. Samankaltaiset turhauttavat lauseet toistuvat vuodesta toiseen, aina joku haluaa pyyhkiä pois jonkun. Tartuin näihin lausuntoihin kerrankin kirjaimellisesti, mutta sen sijaan että olisin poistanut vain yhden maan, halusin poistaa samalla kaikki muut maat maailmankartalta. Päätin dokumentoida teon videolle. Aiemmin olin suunnitellut erään kirjan sivujen poispyyhkimistä vesihiomapaperilla, mutta jättänyt projektin kesken mahdottomana. Poispyyhkimisen ele on totaalinen ja aggressiivinen, mutta myös huvittava. Kuvasin Wipe off videon kahteen kertaan. Ensimmäisen version tein noin 50 x 80 cm kokoiselle supermarketti-kartalle. Olin tyytymätön siihen miltä teko näytti videolla. Visuaalisuuden vuoksi halusin käyttää isompaa karttaa. Lopullisen version tein 100 x 140 cm kokoisella kartalla. Tällöin teon fyysisyys korostui. Päätös liittää Wipe off videossa nähtävä kartta näyttelyyn oli alusta asti selvää. Vasta video ja maailmankartta yhdessä muodostavat teoksen, enkä esittäisi kumpaakaan erillään toisistaan. Poispyyhitty maailmankartta on esteettisesti kiinnostavan näköinen ja videosta sen hienovaraisia pinnanmuotoja ei erota. Pelkkä kartta puolestaan voisi mennä täysin katsojalta ohi ilman kuvaa sen valmistumisen prosessista. Paraati mökkitiellä Edellä mainitussa A.Y.N.O. installaatiossa pyrin tutkimaan eri tapoja ilmentää kansallista identiteettiä. Yksi näistä tavoista on erilaiset paraatit ja sotilassoittokunnat. Erityisesti paraatien marssisymbaalit alkoivat kiehtoa minua mahtipontisuudessaan ja koomisuudessaan. Hetken mielijohteesta tilasin postimyynnistä halvimmat mahdolliset marssisymbaalit. Ajattelin kuvata videota jossa vain soittaisin symbaaleita erilaisissa ympäristöissä. Teinkin tätä projektia jonkin aikaa, mutta hylkäsin sen muutaman kuukauden jälkeen, koska en kokenut teosta tarpeeksi vahvaksi. Muutama vuosi aiemmin olin pistänyt Berliinissä ollessani merkille itäpuolen leveät kadut: nehän on tehty marssimista ja paraateja varten. Syntyi idea oman paraatikulkueeni kuvaamisesta. Paraati, josta puuttuisi kaikki mikä paraatin muodostaa: kulkue, soittimet, univormut, yleisö... Jäljellä olisi ainoastaan yksi jäsen ja sekin soittaisi epämusikaalisinta mahdollista instrumenttia symbaaleita. Mietin vastakohtaa Berliinin leveille marssikaduille ja mieleen tulivat ensimmäiseksi mökkipolku jossain päin Suomea. Syksyllä 2006 kuvasin Syysparaatin: kolmen minuutin videon, jossa marssin mökkitiellä soittaen symbaaleja. Irtolainen Irtolainen video alkoi kypsyä mielessäni vuonna 2005 ollessani kahden kuukauden taiteilijaresidenssissä Vilnassa. Olin poissa tutuista ympäristöistä, sosiaalisista kontakteista ja rutiineista. Itse residenssiorganisaatio ei ollut lainkaan kiinnostunut järjestämään minulle aktiviteetteja. Asioin heidän kanssaan 1 MacAskill, McGreal,

15 kahdesti: kun hain avaimet ensimmäisenä päivänä ja kun palautin avaimet viimeisenä päivänä. Tämä sopi minulle mainiosti, mutta silti eristäytyneisyyteni yllätti. En tuntenut ketään kaupungista etukäteen ja vietin aikani suurimmaksi osaksi yksin. Tämä johti erinäisten pitkäkestoisten kokeilujen sarjaan. Aloin tehdä harjoitteita tai pienimuotoisia yksityisiä rituaaleja joissa suoritin erinäisiä asioita kahdeksan tunnin ajan: istuin työpöydän ääressä kahdeksan tuntia, ajoin busseilla satunnaisiin paikkoihin kahdeksan tuntia ja kävelin kohti pohjoista kahdeksan tuntia. Valokuva kahdeksan tunnin kävelymatkalta pohjoiseen. Päädyin lopulta Euroopan keskikohtaan. (2005) Kävelyprojektissa päädyin tallaamaan enimmäkseen pitkin autoteiden reunoja. Ajattelin miltä mahdoin näyttää autoissa ohikiitäville ihmisille: reppuselkäinen hahmo, joka kävelee pitkin tien reunaa hitaasti poispäin kaupungista. Halusin tallentaa tuon näkymän valokuvaksi. Kahdeksan tunnin kävelyn aikana aloin kokea ympäristön vihamielisenä autojen loputtoman virran ja niiden luonnottoman vauhdin kautta. Oma hidas kävelemiseni oli etäällä autotien rytmistä. Purin olotilaa myöhemmin samana päivänä tekstiksi: Kävelen moottoritien reunaa pitkin. Ikään kuin täällä maailman vihamielisyys ja inhottavuus näyttäytyisi alastomimmillaan. Autojen loputon kylmä virta ja epäinhimillisyys. Kävelen epätasaista pengertä pitkin ja jalkani lipsuvat, joudun kävelemään ojassa joka on täynnä kitukasvullisuutta, lenkkarit kastuvat. Ojan tuhannet tupakantumpit, kaljatölkit, autonrenkaat, vaatteiden palaset, muovin kappaleet, lehdet, jätteet, kulutustavaroiden hylsyt, kuona. Selittämätön ja vahva tunne siitä että minut haluttaan tuhota. Ei ole enää paluuta. Täällä ei tule enää ikinä kasvamaan mikään. 15

16 Tämän kokemuksen pohjalta aloin kehitellä päässäni hahmoa joka poistuisi kaupungista, rakennetusta yhteiskunnasta. Irtolainen 1, joka olisi saanut tarpeekseen maailmasta ja kääntäisi sille nyt päättäväisesti selkänsä. Tällainen paon, katoamisen ja poistumisen tarve valtaa minut itsenikin silloin tällöin. Hahmossa konkretisoituvat jotkut omat (romanttiset) fantasiani poistumisesta, lähtemisestä ja yhteiskunnan hylkäämisestä. Mutta samanaikaisesti Irtolainen pyrkii ilmentämään pelkojani ja vieraantuneisuuden tunteitani. Vilnassa ostin Irtolaisen ensimmäiset tavarat: pakolaiskassit. Hahmo jäi mieleeni mutta kesti melkein vuoden ennen kuin aloin kuvata itse videota. Irtolaista valmistettiin vuoden ajan, lokakuusta 2006 lokakuuhun Tekoprosessi oli hankala. Oli vaivalloista herätä neljältä aamulla ja lähteä haisevissa vaatteissa raahaamaan esineitä pitkin rämeikköjä. Lukuisia kertoja kirosin ja halusin hylätä koko projektin, mutta jatkoin suunnitelman toteuttamista kaikesta huolimatta. Halusin, että Irtolainen videossa käytäisiin läpi kaikki vuoden- ja vuorokaudenajat. Tällä pyrin viittaamaan siihen, että Irtolainen on jatkuvassa liikkeessä, aina tuolla jossain ja kaikkialla. Kehitin systeemin jossa kuvasin videota kerran kuussa kahden tunnin ajanjakson aikana kerrallaan. Tämä ratkaisu liittyi myös tarpeeseen löytää visuaalisesti kiinnostava ja runsas muoto kuvamateriaalille. Luomani säännöt helpottivat teoksen työstämistä; niiden mukaan toiminen helpotti ja yksinkertaisti tekoprosessia. Minun ei tarvinnut tehdä niin paljon valintoja, eikä jatkuvasti kyseenalaistaa toimien mielekkyyttä projektin aikana. Aluksi kuvittelin kuvaavani vaihtelevimmissa ympäristöissä ja jopa Suomen ulkopuolella, mutta olosuhteet ja resurssit tekivät teoksesta sen näköisen kuin se on. En esimerkiksi omista autoa tai ajokorttia. Kuvauspaikat määräytyivät useammin käytännön sanelemana kuin vaikkapa esteettisen valinnan ohjaamina; kuinka kauas voin lähteä tavaramäärän kanssa, milloin saan kuvauksissa välttämättömän avustajan mukaan, meneekö julkista liikennettä siihen aikaan... Kuukaudessa ei ollut montaa päivää jolloin pystyin toteuttamaan kuvaukset. Tästä huolimatta kuvauspaikat ovat mietittyjä eivätkä täysin satunnaisia. Valitsin Irtolainen videon ympäristöiksi anonyymeja paikkoja joista ei heti pysty sanomaan missä ne ovat. Ne ovat paikkoja missä päin Suomea tahansa: kaupunkien rajoilta löytyviä rivitaloalueita, kasvimaita, puskia, risukkoja, ulkoilureittejä, valtatien reunoja, kävelyteitä, puistoja ja mökkipolkuja. Nämä ympäristöt herättävät minussa ristiriitaisesti samanaikaista tuttuuden ja kodittomuuden tunteita. Irtolainen videota työstäessäni aloin tajuta näyttelyn neljän teoksen yhtenäisyyden. Huomasin työstäväni tiivistä näyttelykokonaisuutta. Ensiksi yhteyden huomaa ulkoisista asioista: töissä esiintyy samankaltainen yksinäinen hahmo, johon ei saa kontaktia. Hän on kääntänyt selkänsä katsojalle tai kävelee ohi nopeasti. Teot joihin työt viittaavat ovat luonteeltaan samankaltaisia, niissä on samanlaisia eleitä ja niukkaa estetiikkaa: kävellään poispäin, pyyhitään pois, kadotaan ja poistetaan. Ne ovat hiljaisia eikä niissä puhuta sanakaan. Tämän yhteyden huomaaminen sai minua tiivistämään näyttelyä, karsimaan siitä pois ylimääräiseksi koetut elementit. Näyttelytilan varmistuminen vaikutti myös suuresti siihen millainen 1 Käyttäessäni tässä tekstissä muotoa Irtolainen (kursiivilla ja isolla alkukirjaimella) tarkoitan videoteosta. Kirjoittaessani Irtolainen isolla alkukirjaimella ja ilman kursiivia tarkoitan nimenomaan Irtolainen videossa esiintyvää hahmoa. 16

17 näyttelystä tuli. Kluuvin gallerian tilavuus ja laitteisto mahdollistivat työn installoimisen juuri sellaisessa muodossa kuin halusin. Näkyvä ja kätketty irtolaisuus Omaan toimintatapaani liittyy loputon motiivien pohtimien ja kyseenalaistaminen. Se tuntuu samanaikaisesti olevan sekä edellytys toiminnalleni että toisinaan sen lukkiuttaja. Minusta taiteilijan velvollisuus on itsekriittisesti tarkastella aiheitaan ja työskentelymetodejaan. Onko minulla oikeus käsitellä tätä nimenomaista aihetta näillä keinoilla? Millaista ihmis- ja maailmankuvaa teos osaltaan synnyttää? Koin suurimmat ongelmat Irtolainen ja muita teoksia näyttelyn kohdalla töiden suhteessa kuvaamaansa todellisuuteen. Helsingin Sanomien näyttelypoiminnoissa Timo Valjakka sanoi näyttelyni olevan performanssia siitä mikä monille on jokapäiväistä karua todellisuutta. Lauseen pituisesta maininnasta ei selvinnyt oliko tämä kirjoittajan mielestä hyvä, huono vai kiinnostava asia. Joka tapauksessa hän oli päätynyt kiteyttämään näyttelyni noihin sanoihin. Pohdin tekoprosessin aikana läpikotaisin oikeutustani tehdä teoksia jonka hahmolla viittaan laitapuolen kulkijoihin ja kodittomiin. Kuvaamallani hahmolla on vastineensa karussa todellisuudessa. Vilnassa näin ratikassa perheen joka täytti ratikan takaosan pakolaiskasseilla, näky sai minut ajattelemaan että heidän omaisuutensa oli noissa saumoistaan ratkeilevissa kasseissa. Tartuin tällaiseen puutteen, paikattomuuden ja köyhyyden estetiikkaan. Minua kiehtoi miten köyhyys ikään kuin manifestoi itsensä muovikasseissa, pinttyneen likaisissa vaatteissa ja hajuissa. Videon Irtolainen on puoliksi tietoisesti luotu ja rakennettu: vaatteet ovat osaksi kaduilta löydettyjä ja osaksi omia vanhoja vaatteitani joista tuli sitten Irtolaisen vaatteet. Osaksi Irtolainen on epätietoisia spontaaneja ratkaisuja joissa sitten pysyin kun ensimmäinen kuva oli kuvattu. Silti ei tunnu oikealta sanoa että näyttelisin tuota hahmoa. En kokenut esittäväni ketään kuvatessani Irtolaista. Ajattelin pikemminkin tekeväni kuvaa ja näkyä kuin esitystä. Edward Said on esittänyt tärkeän kysymyksen: [...] is exile so extreme and private that any instrumental use of it is ultimately a trivialization? 1 Sorrunko teoksessani trivialisoimaan pakolaisuutta ja kodittomuutta? En väitä ymmärtäväni hätää jota todellista kodittomuutta kokevat ihmiset tuntevat tai yritä puhua heidän puolestaan. Taiteilijan tulee olla tietoinen tekemisistään ja teoksiensa suhteesta aiheisiinsa. Taide on aina ristiriidassa ja jännitteessä todellisuuden kanssa. Näen taiteen yhtenä merkityksenä nimenomaan todellisuuteen törmäämisen. Taiteilija Francis Alÿs havainnollistaa asiaa seuraavasti: My poetical tendency is challenged and brought back to life's crude reality just by going down to the corner shop. No ivory tower allowed for the street will always beat your imagination... So, might as well stay on the street... 2 Irtolainen oli yritys tehdä kuva omasta vieraantuneisuuden, juurettomuuden ja yksinäisyyden kokemuksestani. Hahmon esikuvien kodittomuus ja syrjäytyneisyys on konkreettista ja näkyvää. Omani on 1 Said 2000, Romano

18 sisäistä ja kätketympää. Irtolainen on myös jonkinlainen sosiaalisen turvattomuuden kokemukseni ruumiillistuma. Elämme maailmassa jossa kuka tahansa meistä on vaarassa tulla siirretyksi syrjään tavalla tai toisella. 1 Oman ja henkilökohtaisen lisäksi pyrin viittaamaan kuvalla laajempaan, yhteiskunnallisen syrjäytyneisyyden ilmiöön: näkymättömään Toiseuteen jota yhteiskunta työntää ulkopuolelleen. Vältin painottamasta omia ajatuksiani näyttelyn oheismateriaalissa; jätin hahmon ja teokset avoimemmin tulkittavaksi. Itse asiassa en edes kirjoittanut näyttelyn oheistekstejä, vaan pyysin toista ihmistä kirjoittamaan näkökulmansa näyttelystä oman tulkintani sijaan. 2 1 Eräs ystäväni oli nähnyt ja tunnistanut minut ohiajavasta autosta kun olin bussipysäkillä matkalla kuvaamaan Irtolaista. Hän oli huolestunut ja miettinyt meniköhän minulla ihan hyvin nykyään. Silloin hän ei vielä tiennyt että työstämästäni projektista. Irtolainen siis ei ole niin kaukana meistä kenestäkään. Hahmo ja minä sekoituttiin toisiimme hetkellisesti. 2 Näyttelyn oheistiedotteet kirjoitti Essi Kausalainen, joka seurasi työprosessia alusta alkaen. Hän toimi myös avustajana teosten toteuttamisessa. 18

19 Valokuvadokumentaatio Irtolainen videon kuvauksista (2007) 19

20 OSA 3: Irtolaisuus...kuitenkaan tänään ihminen ei kohtaa enää juuri missään itseään, toisin sanoen olemustaan. 1...kuljen kaikkialla loukattuna ja loukkaavana ja vihaan kaikkea järjestystä. 2 Osassa 2 selvitin miten Irtolaisen hahmo syntyi vieraantuneisuuden tunteesta, joka valtasi minut kävellessäni moottoritien reunaa. Tätä ennen olen jo kuitenkin pidemmän aikaa käsitellyt vieraantuneisuus teemaa, muun muassa edellisessä opinnäytteessäni 3. Vieraantuneisuus on sisäinen kokemus, kun taas kodittomuus ja irtolaisuus esiintyvät näkyvinä ulkoisina merkkeinä. Teoksieni Irtolainen viittaa selkeästi konkreettiseen irtolaisuuteen tiettyjen ulkoisten merkkien kautta: kuluneet, likaiset vaatteet, muovikassit ja kassikärryt. Hahmo on ulkoasultaan sekoitus jonkinlaista koditonta, laitapuolen kulkijaa, leipäjonon asiakasta, pummia, työtöntä, kuljeksijaa, kiertolaista, pakolaista, maankiertäjää ja kulkuria. Jollekin hän on tuonut mieleen myös (eko)fanaatikon ja askeetikon. Loin Irtolaisen hahmon saadakseni konkreettisen kuvan sisäisestä kokemuksestani halusin kääntää ja tiivistää sisäisen olotilan näkyväksi. Irtolainen ilmentää omia pelkojani (esimerkiksi ulkopuolelle joutumisesta), mutta toisaalta myös fantasiaa yhteiskunnasta vetäytymisestä, erakkoudesta. Uskon muistakin ihmisistä löytyvän tämänkaltaisia tunteita. Hahmo viittaa myös todelliseen irtolaisuuteen ja syrjäytyneisyyteen konkreettisina yhteiskunnallisina ilmiöinä. Sanalla sanoen Irtolainen kuuluu ulkopuolisiin, niihin ihmisiin joilla ei ole paikkaa. Irtolainen on yksi Toiseuden edustajista. Toiseuden käsitteellä on iso rooli erityisesti sosiologiassa, antropologiassa ja naistutkimuksessa. Toiseus on sitä, mikä ei ole samaa. Se on jotain minusta tai meistä ulkopuolista, vierasta. Edward Said on osoittanut Orientalism 4 kirjassaan miten Toiseutta on tietoisesti rakennettu. Said osoittaa miten länsimaat ovat lyöneet Toiseuden leimaa muuhun maailmaan. Leimaamalla joku, esimerkiksi kansanryhmä Toiseksi pyritään tätä Toiseutta kontrolloimaan määrittelemällä, vähättelemällä, tyypittelemällä, lokeroimalla, liioittelemalla ja typistämällä. Emmanuel Levinas ja monet muut Toiseuden filosofit 5 ovat korostaneet Toiseuden kunnioittamista ja hyväksymistä. Levinas painottaa toisen oikeutta olla Toinen. Usein Toiseus pyritään torjumaan ja / tai sulauttamaan itseensä, muuttamalla se samaksi. Toiseuden sulauttamisen pyrkimyksen voi nähdä niin yhteiskunnassa kuin ihan yksilötasollakin esimerkiksi parisuhteessa; Toinen yritetään muokata itselle sopivaksi. Kuitenkin Toiseudelle tulee antaa tilaa olla ja manifestoida itseään koska vasta silloin ihminen otetaan ihmisenä, vertaisena ja tasa-arvoisena. Taiteellisen työskentelyni yksi olennainen osa on erinäisten lähinnä kaunokirjallisten ja filosofisten teosten sitaattien kerääminen. Irtolaisen syntymiseen on vaikuttanut suuresti Julia Kristevan kuvailut muukalaisuudesta (henkisestä irtolaisuudesta). Paikoitellen tuntuu kuin hän kirjoittaisi hieman dramaattista kaunokirjallista analyysia juuri minun Irtolaisestani. Muukalainen on valmis pakenemaan; hän tähtää jonnekin pois, paikkaan, joka on yhtä varma kuin luokseen pääsemätön. Mikään este ei pysäytä häntä. Kaikki kärsimykset, loukkaukset, hylkäämiset ovat hänelle yhdentekeviä hänen etsiessään tuota näkymätöntä ja luvattua seutua. Se on maa, jota ei ole olemassa mutta jota 1 Heidegger 2007, Davoine 2005, Taiteellinen osio Yhdeksän kysymystä ja kirjallinen osio Taide vieraantuneisuuden vastavoimana. Turun taideakatemia, Said, Muun muassa Edward Said, Julia Kristeva, Simone De Beauvoir, Homi K. Bhabha voidaan lukea tähän joukkoon. 20