Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen"

Transkriptio

1 Ulkoilupäivän aurinkoista pilkkityyliä Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2011

2 KYLÄPÄÄLLIKÖN MIETTEITÄ. Toimeliasta kesää kaikille On se aika vuodesta kun kylän torppatiedote ilmestyy. Sisältö on perinteinen ja etupäässä tiedotukseen keskittyvä. Joskus olen haaveillut että torppatiedotteeseen saataisiin väriä lisäämällä tarinoita kylän varhaisista ajoista. Varmasti kylällä on sattunut hauskoja kommelluksia tai vakavampiakin tapauksia, jotka ainakin uusimmilta asukkailta ovat pimennossa. Sekin tietysti vaatii toteutuakseen hieman voimavaroja ja aikaa jota on itse kullakin rajoitetusti. Esimerkkinä hallituksen edellinen kokous toukokuussa joka saatiin päätösvaltaiseksi vain soittelemalla jäseniä paikalle tarpeellinen määrä. Toki kokous sattui hankalaan paikkaan kun kaikilla oli jotain muuta menossa. Mutta kaikesta huolimatta kesä on aluillaan ja toiminta huipentuu teatteriesitysten muodossa alkaen toisena juhannuspäivänä. Ponnistus vaatii aktiivista talkooporukkaa kolmen viikon ajaksi. Siksi toivoisinkin että ensi-iltaan saapuisi niin paljon talkoolaisia kuin vain on mahdollista. Silloin voitaisiin jakaa porukoita tasaisesti nimilistojen muodossa eri päiville. Tällä tavalla vältettäisiin yksittäisten talkoolaisten tarpeeton kuormittaminen. Yhteispelillä kaikki sujuu paremmin ja yhdessä tekeminen on hauskaa. Näitä kirjoitteli kyläpäällikkö Jouko Tervo TEATTERIRETKI "SIMPAUTTAJA" Heikki Turusen kirjoittama "Simpauttaja" palaa juurilleen Vuonislahden rantateatterissa Kestikievari Herranniemessä tänä kesänä. Keskiviikkona klo esitykseen on varattu Kynsiniemi-Lukanpurokyläyhdistyksen nimiin 50 kpl pääsylippuja väliaikakahveineen. Teatteripaketin hinta on 20 /hlö kyläyhdistyksen jäsenperheiltä. Kyläyhdistys maksaa loput kyytikulut. Kuljetukseen on varattu Rantalan Jussin 50 hengen linja-auto, joka lähtee ABC:n parkista klo 17:15. Paluu tapahtuu välittömästi teatteriesityksen jälkeen. Kyläyhdistys maksaa tämän kesän "Yksinäisten sydänten kerho"- teatteriesityksen ja siivous/rakennustalkootyöntekijöiden ja näyttelijöiden teatteripaketit. Ilmoittautumiset mennessä Seppo Pölöselle puhelimitse tai mieluummin sähköpostiin: Teatteriretki on järjestetty ensisijaisesti kyläläisten virkistykseksi, mutta jos bussi ei tule täyteen kyläläisistä, mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä myös yhdistyksen/kylän ulkopuolisia hintaan 25 /hlö. VARAA TEATTERIELÄMYKSESI HETI - ET JÄÄ RANNALLE RUIKUTTAMAAN! 2

3 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 Teatteritoiminta "Yksinäisten sydänten kerho" -näytelmää esitetään kylätalolla 10 kertaa välisenä aikana. Kokoukset Vuosikokous pidetään kylätalolla klo Hallituksen kokous pidetään ennen teatteriesityksiä ja lisäksi muulloin tarvittaessa. Ulkoilu ja virkistys Ulkoilupäivä pidetään Kynsiniemen Erän ja Kuokkasenrannan Erän kanssa 17.4 Palolammen majalla. Kesällä tehdään teatteriretki Vuonislahteen katsomaan Heikki Turusen kirjoittamaa Simpauttajaa. Järjestetään yhdistetty teatteri- ja jouluostosreissu loppuvuodesta Pikkujoulua vietetään kylätalolla marras-joulukuun vaihteessa. Kylätalo Tiedotus Talkoot Kylätalon pysäköintialueen laajennus ja näyttämön kunnostus tehdään ennen näytelmäesityksiä. Torppatiedote ilmestyy vuosikokouksen jälkeen toukokuussa. Järjestetään Kylätalon ja tienvarsien siivoustalkoot sekä teatteriesityksiin liittyviä talkotapahtumia. Yllä oleva on suunnitelma, joka ei rajoita toimintaamme vain seikkoihin jotka siinä on mainittu. Kyläläisten ja kesäasukkaiden uusia ideoita toteutetaan rahallisten resurssien puitteissa sitä mukaa, kun niitä tuodaan kyläyhdistyksen hallitukselle tiedoksi ja työn toteuttajia löytyy. Seuratkaa Ylä-Karjala -paikallislehden seuratoimintapalstalta ilmoituksiamme. Se toimii parhaiten suorana tiedotuskanavana kyläyhdistyksen tapahtumista. KYLÄTALON VUOKRAUS Kylätaloa vuokrataan ulkopuolisille hintaan 50 / kesävuorokausi ja 84 / vuorokausi lämmityskautena. Kylätalossa on iso pirtti (n. 7x8 m) ja tupakeittiö. Vesi/viemäri, lämmin vesi, sähkö-/uunilämmitys, ulko-wc, keittomahdollisuudet ja kaasugrilli. Idyllinen juhlien järjestämispaikka. Kysy vuokrausta Jouko Tervolta tai Seppo Pölöseltä (yhteystiedot tässä tiedotteessa sivulla 6). Kyläyhdistyksen jäsenet voivat käyttää taloa omien juhliensa järjestämiseen korvauksetta. 3

4 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistys on perustettu jatkamaan kylätoimikunnan työtä. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin Yhdistys on toiminut 26 vuotta. Yhdistyksen toimialueena on Kynsiniemi, Lukanpuro ja Vinkerranta. Puheenjohtajana vuonna 2010 toimi Jouko Tervo. Jäsenet Jäsenrekisterin hoitajana on toiminut Seppo Pölönen. Yhdistyksen jäsenmäärä oli 15 kannatusjäsentä, 156 aikuisjäsentä, 11 lapsijäsentä ja 15 kesäasukasjäsentä, yhteensä 197 jäsentä. Tiedottaminen Kyläyhdistyksellä on oma nettisivu yhdessä muiden kylien kanssa. Nettisivua käytetään yleiseen tiedottamiseen ja toiminnan julkistamiseen. Kylän talouksiin, myös kesämökkiläisille jaettiin Torppatiedote 1/2010. Muina tiedottamisen välineinä on käytetty sanomalehti Ylä-Karjalan seuratoimintapalstaa. Kyläyhdistyksen löytää nyt myös internetin "sosiaalisesta mediasta", facebookista. Näytelmä Näytelmätoiminnassa pidettiin välivuosi. Virkistys ja urheilu Jumppaporukka on kokoontunut maanantai-iltaisin läpi vuoden. Sotkalla oli 2 kertaa viikossa mahdollisuus käydä uimassa, osan kustannuksista maksoi kyläyhdistys. Vuosikokouksen yhteydessä helmikuussa järjestettiin ulkoilupäivä yhdessä Kynsiniemen Erän ja Kuokkasenrannan Erän kanssa Männikkölän Pirtillä. Ohjelmassa oli pilkkikilpailu, ilmakivääriammuntakilpailu ja levynheittokilpailu. Kyläläisten (Reijon ja Timon) ylläpitämä hiihtolatu oli jälleen ahkerassa käytössä koko talven. Huhtikuussa käytiin karting-ja ostosreissulla Joensuussa. Pikkujoulu vietettiin Männikkölän Pirtissä Jouluiset tarjoilut ostettiin Ritva Ryttyläiseltä ja ohjelmassa oli laulun lisäksi joulupukin vierailu Ameriikan muorin kanssa. Talkoot Kylätalon siivoustalkoot pidettiin kesäkuussa. Kylätalo Kylätalo on Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimesta inventoitu ja merkitty rakennushistoriallisesti arvokkaaksi. Kuittisten suku piti sukukokouksen kylätalolla

5 Talous Yhdistyksen tulos oli alijäämäinen. Edellisten vuosien ylijäämää on jäljellä 3812,87. Suurin menoerä oli kylätalon ylläpito ja hallinto. Lisäksi rahaa käytettiin virkistäytymiseen. Vakuutukset Kylätalolla on palovakuutus. Lisäksi ovat vakuutukset talkootyövoiman ja näyttelijöiden tapaturmien varalta. Vakuutukset kattavat myös matkat edellä mainittujen osalta. Lisäksi on otettu vastuuvakuutus kylätalolla olevien tapahtumien, esim. näytelmien esitysten tms. tapahtuman ajaksi. Muuta Kylätalon tontin maanvuokrasopimus Nurmeksen kaupungin kanssa on uusittu vuoteen Vuokra on 20 /v. Kyläyhdistys on muistanut mm. nuoria urheilun harrastajia ja syntymäpäiväsankareita. Hallitus JÄSENMAKSUT VUODELLE 2011 Vuosikokous vahvisti seuraavat jäsenmaksut: - varsinainen jäsen 15 v. ja yli 10 euroa/henkilö - varsinainen jäsen alle 15 v. 2 euro /henkilö - varsinainen jäsen yhteisö 20 euroa - kannattajajäsen 10 euroa / henkilö - kannattajajäsen 20 euroa / yhteisö - kunniajäsenet ovat jäsenmaksuista vapaat Tämän tiedotteen osoitteellisen jakelun mukana on jäsenmaksulomake viitteen kera. Toivomme suoritustanne mennessä. (Myöhemminkin ehtii maksaa, jos niin haluaa). Jäsenmaksun voi suorittaa tilille OP viitteettömänäkin ilmoittamalla viestikentässä jäsenten nimet. KESÄTEATTERIMME TALKOOT Tämä tiedotteen takakannessa on esillä kesäteatterimme esitysajat. Esityksiin tarvitaan talkoolaisia lipunmyyntiin, parkkipaikalle, katsomopalveluun eli paikannäyttöön, kahvinkeittoon, puffettimyyjiksi ja muiksi apulaisiksi. Talkootyöstä ei saa palkaksi muuta kuin hyvän mielen ja kokemuksia, mutta kyläyhdistys maksaa talkoolaisten teatteripaketin matkoineen Vuonislahteen "Simpauttajaan" Ja omaa teatteria saa katsoa niin paljon kun ehtii! Keittiö/puffettihenkilökunta voi ilmoittautua mahd. pian Minna Pullille, muut Seppo Pölöselle mahdollisten vuorolistojen ja työnjaon tekoa varten. Em. henkilöiden yhteystiedot seuraavalla sivulla. 5

6 KYLÄYHDISTYKSEN HALLITUS 2011 Varsinaiset jäsenet Sari Mannermaa-Huotari Korvenojantie Nrs Ritva Ryttyläinen Pellikanlahdentie Nrs Jari Timonen Kynsiniementie Nrs Jukka Lipponen Laajalahdentie Nrs Kyllikki Koivunen Kokonpurontie Nrs Maija Nevalainen Lukanlahdentie Nrs Virpi Timonen Kynsiniementie Nrs Seppo Pölönen Kynsiniementie Nrs seppo.polonen@oyk.fi Minna Pulli Kynsiniementie Nrs Varajäsenet Elma Karvonen Kynsiniementie Nrs Seija Puoskari Kynsiniementie 30 B Nrs Tarja Tervo Lukanvaarantie Nrs Puh.johtaja Jouko Tervo Lukanvaarantie Nrs Hallitus päättää ja vastaa yhdistyksen toiminnasta. Kun sinulla on hyviä uusia ideoita tai parannusta entisiin yhdistyksemme toimintoihin, ota yhteyttä johonkin hallituksen jäseneen, niin toteutamme ideasi resurssiemme puitteissa. JÄTEVESIRAKENTAMISEEN JATKOA? Vinkerrannan vesiosuuskunnan jätevesihankkeen ensimmäisen vaiheen rakentaminen toi viemäröinnin Vinkerrannan tiehaaraan saakka syksyllä Vesihuoltolain nojalla ympäristötoimen periaatteena on, että talouksien on liityttävä sekä vesi- että viemärijohtoon, jos alueella toimii vesi- ja viemärilaitos. Liittymispakko on pääsääntö osuuskunnan toiminta-alueella, ympäristölautakunta myöntää vapautuksia harkiten ja yleensä vain määräajaksi. Toisen vaiheen rakentaminen käsittää alustavan suunnitelman mukaan Kynsiniementien varren kiinteistöt ja Lukanpurontien kiinteistöt 6:een saakka. Avustusta rahoitukseen anottiin ELY-keskukselta v:lle 2011, mutta sitä ei saatu. Seuraava kyselykierros talouksille tehdään kesän 2011 aikana. Kyselyn tulosten perusteella haetaan rahoitusta vuodelle Asiasta saa lisätietoa Seija Puoskarilta, puh tai Seppo Pölöseltä, puh

7 KESÄTEATTERIN KUULUMISIA Näytelmän saaminen tälle kesälle meinasi olla työn ja tuskan takana. Osaan rooleista oli tekijät, mutta pariin isoon rooliin oli paikat pitkään auki. Lopulta miehitys saatiin kasaan ja päästiin aloittamaan harjoitukset. Perinteiseen malliin aloitettiin lukemalla tekstiä ja pikkuhiljaa myös roolihahmon luominen pääsi vauhtiin. Toukokuun loppupuolella kun tätä kirjoittelen, odottelen jo malttamattomana esitysten alkamista. Harjoituksissa on yleensä ollut hauskaa, mutta joskus meinaa väsy iskeä. Ohjaaja kokeilee erilaisia variaatioita ja näyttelijät pistävät hanttiin tai esittävät omia ajatuksiaan. Aina on päästy yhteisymmärrykseen toimintatavoista. Näytelmän ensikertalaiset Mika ja Kimmo Antila osoittavat ihailtavaa asennetta tekemiseen. Mitään ei jätetä puolitiehen vaan kaikki tehdään sata lasissa. Minna Antila omassa roolissaan osoittaa kehittyneensä näyttelijänä sekä äänen käytössä. Ella Ilen tekee ensimmäisen isomman roolinsa näyttelijänä ja hyvää jälkeä syntyy. Irma Smuran tuimat vilkaisut ja kuvaukset lopettamistouhuistaan saa pääosan esittäjät hermoilemaan. Sari Mannermaa-Huotari roolissaan osoittaa kuinka huijattavasta leskirouvasta tarvittaessa kuoriutuu paikallisen painiseuran jäsen tekoineen. Tuire Turunen omassa osassaan tekee tasaisen varmaa työtä ja osoittaa näyttelijänä myös heittäytymiskykyään varsin vähissä vaatteissa. Ja koska näyttelijöitä ei kaikkiin rooleihin riittänyt, Jouko Tervo tekee kaksoisroolin. Jää nähtäväksi kuis äijän käy. Markkinointi ei tänä vuonna ole ihan niin tehokasta kuin aiempina vuosina johtuen Pielisen karjalan yhteisesitteen puuttumisesta. Mutta me luotamme siihen että katsojat löytävät kesäteatteriimme siitäkin huolimatta. Tervetuloa viihtymään kanssamme!!!! Jouko Tervo KYLÄN INTERNET - SIVUT JA FACEBOOK Internetsivut löytyvät osoitteella ja siellä on ajankohtaistakin asiaa kyläläisille, kun vain ehditään tarpeen tullen päivittämään. Facebook-sivumme ovat on osoitteessa: Sivuja ylläpitää allekirjoittanut, jolle voi antaa vinkkejä ja materiaalia sisällön kehittämiseksi. Nettivastaava Seppo Pölönen OSOITTEISTO AJAN TASALLE! Jos osoitteesi tämän lehden takakannessa on virheellinen, voit ilmoittaa oikaisun jäsenasioiden hoitaja Seppo Pölöselle tai puheenjohtaja Jouko Tervolle. Yhteystiedot toisaalla tässä tiedotteessa. Saat postitukset oikeaan osoitteeseen. 7

8 Läh: Kynsiniemi.-Lukanpuro kyläyhdistys Kynsiniementie Nurmes Yksinäisten sydänten kerho Rooleissa: Pollu Pentikäinen Kimmo Antila Leevi Sutela Mika Antila Pulkkinen Jouko Tervo Hilma Kandolin Sari Mannermaa-Huotari Sirkka Kumpulainen Minna Antila Tarjoilijaneiti Ella Ilen Naispoliisi Tuire Turunen Miespoliisi Jouko Tervo Pastori Irma Smura Esityspaikkana Kynsiniemen kylätalon pihapiiri Kynsiniementie 30 A Nurmes Tervetuloa! Kynsiniemi-Lukanpuro Kyläyhdistys r.y. Kynsiniemen Kyläteatteri esittää näytelmän Jukka Itkosen käsikirjoituksen mukaan su klo 19 ke klo 19 pe 1.7. klo 19 su 3.7. klo 14 ke 6.7. klo 19 pe 8.7. klo 19 su klo 14 ke klo 19 pe klo 19 su klo 14 Näytelmäesitys sisältää suomalaisen kesäteatterin peruselementtejä (rakkautta, seksiä, viinaa ja väkivaltaa) sopivassa suhteessa koko perheelle. Ja väliajalla palvelee puffettimme. Ohjaus: Pirjo Juntunen Liput: Aikuiset vuotiaat 5 Alle 7-vuotiaat 0 Ryhmät, min. 10 hlöä -10% Sotaveteraanit ilmaiseksi Esitysoikeuksien haltija: Suomen Näytelmäkirjailijaliitto - Finlands Dramatikerförbund ry

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2012

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2012 Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2012 Kynsiniemen kulttuurikehto, kansakoulurakennus, oli koulukäytössä 41 vuotta: vuodesta 1926 vuoteen 1967. Koulun toiminta alkoi 14 vuotta aiemmin

Lisätiedot

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Pikkujouluväkeä Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2010 Kyläpäällikön mietteitä. Kun olen silmäillyt vuoden 2009 toimintakertomusta kyläyhdistyksemme toiminnasta, voi vain todeta, että

Lisätiedot

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2013

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2013 Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2013 Missä päin Kynsiniemeä tapaat yllä olevan kuvan mukaisen näkymän ainakin johonkin aikaan kesästä? Oikea vastaus löytyy Kouvvansalmesta. Kyseessä

Lisätiedot

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2014

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2014 Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 1/2014 Kylälläkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista Kyläpäällikön terveiset Kevättä rinnassa jälleen, vaikka mennyt talvi ei kovia pakkasia pitänytkään.

Lisätiedot

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen. Torppatiedote 2015

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen. Torppatiedote 2015 Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 2015 Kyläkuvia vuodelta 2014 Kesäinen tervehdys! Tulevana kesänä on luvassa hulvattomia kesäteatteriesityksiä, näiden toteutuminen on monen hyvän asian

Lisätiedot

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen

Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Kuvia Kynsiniemeltä 2018 Kynsiniemi-Lukanpuro kyläyhdistyksen Torppatiedote 2018 Puheenjohtajan palsta Terveppä terve, kyläläiset! Kyläyhdistyksen hallituskausi on vaihtunut ja samalla puheenjohtaja. Minä

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2008 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Sari Söderman.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2008 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Sari Söderman. 14.1.2008 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 13.1.2008 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Heikki Niemi, Sari Söderman. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf. 9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018 Käsiteltäväksi kyläyhdistyksen kokoukselle 9.5.2018 TOIMINTA 2018 TALOUS Kyläyhdistyksen talouden ollessa tasapainossa sen osalta ei ole

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4)

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) KOLHON KYLÄYHDISTYS RY KOKOUSKUTSU Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) SYYSKOKOUS Aika 24.11. klo 18.00 19.30 Paikka Läsnä Kolhon koulu Kokoukseen otti osaa 19 henkilöä, joiden nimilista on pöytäkirjan

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hallinto Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja, yksitoista varsinaista jäsentä ja nuorisojäsen sekä kaksi varajäsentä. Puheenjohtajana toimi Jari Leppä, varapuheenjohtajana Jukka Konga (Leskelä). Sihteerinä

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA 25.03.2014 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika 23.03.2014 klo 15:00 15:44 Paikka Kunnantalo, Keulasali Läsnä Kts. Liite 1 1 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS

HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sorsavuorenkatu 14 B 31, 00810 Helsinki. Puh. 0400 447 025 www. hvty.fi 1 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaan "Herttoniemenrannan

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty kyläyhdistyksen kokouksessa 27.3.2017 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen on

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Aika: Paikka: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 17.12.2013 kello 18.00 alkaen. Seuran konttori, Pienen Villasaaren tie 3, 00960 Helsinki

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

TERVETULOA VESIKOKOUKSEEN

TERVETULOA VESIKOKOUKSEEN TERVETULOA VESIKOKOUKSEEN Pohjois-Kangasalan Vesihuolto-osuuskunta 23.5.2015 Varsinainen kokous Vesi-info Pohjois-Kangasalan Vesihuolto-osuuskunnan varsinainen kokous ESITYSLISTA Aika: la 23.5.2015 kello

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot