Parveke kesäkuntoon. kesällä koti saa parvekkeesta lisähuoneen, joka on parhaimmillaan ilo mielelle ja kielelle. s. 10

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Parveke kesäkuntoon. kesällä koti saa parvekkeesta lisähuoneen, joka on parhaimmillaan ilo mielelle ja kielelle. s. 10"

Transkriptio

1 Ajassa Saaristoelämää kaupungissa, s. 4 Hekan huudit Koskelassa naapurista pidetään huoli, s. 14 Taitava talous Valmistele koti kesälomalle, s. 9 Hekasta asiaa Tilinpäätös 2013: vuosi balanssissa, s. 16 HEKAN LEHTI ASUKKAILLE 2/2014 kesällä koti saa parvekkeesta lisähuoneen, joka on parhaimmillaan ilo mielelle ja kielelle. s. 10 Parveke kesäkuntoon

2 2 HIMA Päätoimittajalta Mirka Saarholma Suloinen suvi lähestyy esämuistoihin kuuluvat yleensä aurinko, tapahtumat, yöttömät yöt ja rannat. Siksi nuo muistot harvemmin syntyvät sisällä. Kauaksi ei silti tarvitse lähteä riittää kun avaa oven, vaikka omalle pihalle tai parvekkeelle. Suomalaisten kulutus kasvien- ja puutarhanhoitoon on 2000-luvulla kaksinkertaistunut. Tuntuu siltä, että samalla kun on kehitetty säkkiviljelyn ja sisustukseen sopivien viherlamppujen kaltaisia urbaanin viljelijän apuvälineitä, ovat vanhatkin kasvit ja konstit nostaneet arvoaan. Ison rahan harrastus vehreämpään ympäristöön panostamisen ei kuitenkaan tarvitse olla. Kasvun ihmeestä voi nauttia itsekseen tai toisten kanssa. Kummastakin löydät esimerkkejä tästä lehdestä. Anja Lambergin parvekkeelta (s. 10) saa sekä silmänruokaa että hyviä vinkkejä. Puutarhan kanssa puljaaminen on tosi kivaa terapiaa, tiivistää Anja puuhan parhaan puolen. Asuintalon pihan kuopsutus ja tuloksista nauttiminen sen sijaan on usein sangen yhteisöllistä toimintaa, kuten vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajakin kolumnissaan (s. 23) korostaa. Heka-talojen tonteilta löytyykin monia silmää hiveleviä ympäristöjä, esimerkkinä Pikku Huopalahden Korppaanmäentien puutarha-alan lehdessäkin noteerattu, asukasvoimin kauniina pysyvä piha (s. 3). Ihan läheltä löytyy myös yhtä isoja elämyksiä kuin ulkomailta, kunhan muistaa asennoitua samalla rentoudella ja suunnittelemattomuudella kuin matkoilla yleensä. Itse tein viime kesän parhaan reissuni kotikaupunkiini Helsinkiin. Ei tarvittu kuin hyvä seura, aurinkoinen sää, polkupyörä, vapaapäivä sekä päätös suunnata juuri sinne minne fiilis vei, aikatauluista viis. Löysin tutuista kulmista ihan uudenlaisia iloja, kun ei ollut asioilla ja suorittamassa, vaan nautiskelemassa tunnelmasta ja tyypeistä. Hekassa aherretaan tietysti kesälläkin. Suurin osa Heka-alueyhtiöistä on muuttanut viime kuukausina yhteisiin tiloihin naapurialueyhtiön kanssa, hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Aiempaa isommista toimistoista löytyy helpommin kesälomatuuraajakin, joten tunnetusti hyvästä palvelusta ei tarvitse tinkiä. Muistathan tarkistaa ennen asiointia toimiston uuden sijainnin ja mahdollisesti muuttuneet yhteystiedot joko kotiin jaetusta tiedotteesta tai alueyhtiösi internetsivuilta. Anja Lambergin parvekkeella kukat loistavat sesongin väreissä. 4 Ajassa Eväät mukaan torilta ja saaristoon kesäpäivän viettoon. 6 Himassa Vanhasta romusta syntyy kierrätysdesigniä kaupungin Uusix-vertailla. 7 Energiansäästö Mksi metalli kannattaa kierrättää? 8 Homma hanskassa Stadin asunnot välittää Hekan omistamia asuntoja. 9 Taitava talous Kesälomalle voi lähteä turvallisin mielin, kun kotikin on valmisteltu lomakuntoon. 10 Mun parveke Parvekkeesta tulee kesällä kuin ylimääräinen huone. 13 Uutta & vanhaa Jäätelö on helsinkiläisten makuun. 14 Hekan huudit Koskelan vanhustentalossa yhdessä puuhailu pitää vireänä. 16 Hekasta asiaa Huoneistokohtainen vedenmittaus vähensi vedenkulutusta viidenneksellä. 20 Home Hem Briefly in English. Kort på svenska. 22 Aktiivinen asukas Ari Luukinen ja Auli Rantanen ovat Hekan hallituksen uudet asukasedustajat. HIMA Helsingin kaupungin asunnot Oy:n lehti asukkaille JULKAISIJA Helsingin kaupungin asunnot Oy PÄÄTOIMITTAJA Mirka Saarholma p TOIMITUS JA TAITTO MCI Press Oy Mikonkatu 8 A Helsinki puhelin (09) faksi (09) info@mcipress.fi ULKOASU Suunnittelutoimisto BOTH Oy KANSIKUVA Sanna Andersson PAINO Sanomapaino PAINOS kpl SEURAAVA LEHTI ilmestyy syyskuussa 2014 Rentoa kesää kotona ja kaupungissa toivottaen, Mirka

3 HIMA Vastaa lukijakyselyyn s. 18 ja voit voittaa ipad Minin! Talkoiden tarkoitus ei ole vain saada pihoja kuntoon, vaan niillä on myös voimakas yhteisöllisyyden synnyttämisen ja kasvattamisen merkitys VKN:N PUHEENJOHTAJA MARKKU SAARINEN, S. 25 KUVA SAMI TIRKKONEN TEHDÄÄN YHDESSÄ Pikku paratiisi Pikku Huopalahdessa HEKAN TALON PIHA osoitteessa Korppaanmäentie 38 on eteläeurooppalainen tuulahdus Haagan ja Pikku Huopalahden rajalla. Ihmiset juttelevat parvekkeelta toiselle ja hiekkalaatikolla temmeltää koko lähitienoon lapset. Huhtikuun lopussa pihatalkoissa laitettiin kuntoon puutarha-arkkitehtien lehdessä kehuttu piha huvimajoineen, keinuineen, nurmikenttineen ja grilleineen. Kukkaistutukset laitetaan myöhemmin talotoimikunnan oman vihervastaavan koordinaattien mukaan. Kiitos kauniista pihasta kuuluu ahkerille asukkaille. Maa täällä on huonoa, ja etenkin nurmikon kanssa on ollut vaikeuksia, kertoo talotoimikunnan puheenjohtaja Kaisa Suhonen. Siitä huolimatta pihaa reunustavien kahden talon yhteensä alle 70 asukasta ovat 20 vuoden mittaan rakentaneet pienen puiston, jonka kukkien, pensaiden, sireenien, vaahteroiden ja pihlajien väreistä voi havaita vuodenaikojen vaihtelun. Piha on mielettömän ihana, kaunis ja turvallinen paikka lapsille. Avoparvekkeet ja alimpien kerrosten pihat luovat yhteisöllisyyttä. Hiljaista täällä tosin ei ole, Suhonen naurahtaa. Satu Mäntynen (vas.), Kaisa Suhonen (oik.) ja Susanna Salonen valmistelevat Korppaanmäentie 38:n ainutlaatuista pihaa kesäkuntoon.

4 4 HIMA Ajassa HELSINKI-PÄIVÄÄ VIETE- TÄÄN TÄNÄKIN vuonna 12. kesäkuuta. Kaupunki juhlii 464-vuotissyntymäpäiväänsä monenlaisissa maksuttomissa tapahtumissa eri osissa kaupunkia, niin maalla kuin merelläkin. Retkettääkö? PÄÄKAUPUNKISEUDULLA JÄRJESTETÄÄN LÄPI kesän ilmaisia opastettuja luontoretkiä. Vaikka aurinko näyttääkin tulleen jäädäkseen, on matkaan hyvä lähteä lämpimin vaattein ja vetää jalkaan kumisaappaat. Kaikki keväiseen luontoon tehtävät retket löytyvät pääkaupunkiseudun luontoretkikalenterista, Helsingin kaupungin verkkosivuilta. Painettuja versioita voi myös noutaa muun muassa kaupunkien asiakaspalvelupisteistä ja Helsingin kirjastoista. FI/HELSINKI/LUONTOKALENTE- RI-2014 Suomenlinnan rannoille pääsee kesällä Kauppatorilta parinkymmenen minuutin välein. HELSINGIN KESÄ Saaristoelämää kaupungissa Mikä onkaan sen parempi tapa viettää kesäpäivää kuin pakata uimapuku ja eväät ja suunnata kulku johonkin Helsingin lukuisista saarista? KESÄISIN HELSINGIN SAARISTOSSA käy kuhina, kun helsinkiläiset ja ulkopaikkakuntalaiset matkaavat kesäpäivän viettoon. Saariin kokoonnutaan uimaan, ottamaan aurinkoa ja retkeilemään. Meren äärellä voi bongata lintuja, tutustua kasvistoon ja eläimistöön luontopolulla ja paistaa vaikka makkaraa keittokatoksissa. Useissa Helsingin saarissa on myös pieni kioski, joissain kahvila tai ravintolakin. Saarissa on myös silloin tällöin tarjolla ohjattua toimintaa. Ainakin nuoriso keskus ja seurakunnat järjestävät leirejä ja purjehdus- sekä melontaseurat omia tapahtumiaan. Myös lyhytaikainen muutaman päivän telttailu on sallittua monissa Hel- KUVA HELSINGIN KAUPUNGIN AINEISTOPANKKI /JUHANI SEPPOVAARA singin saarista. Yöpyä voi myös omassa veneessä tai Kaunissaaressa vuokramökeissä. HELSINGIN SAARISTOSSA LASKETAAN olevan noin 300 saarta. Valtaosan omistaa valtio, joka on antanut suurimman osan saarista puolustusvoimien käyttöön. Helsingin kaupungin eri virastot hallinnoivat noin neljäsosaa saarista, ja loput kuuluvat yksityisille ihmisille, yrityksille ja yhteisöille. Saaret ovat avoinna kävijöille ympäri vuoden, mutta palveluita on tarjolla pääasiallisesti vain kesäkaudella. Suosituimmat kesämatkakohteet ovat Kaivopuiston eteläpuolella sijaitseva Pihlajasaari, jossa on kesän aikana noin kävijää ja 22 kilometriä Helsingin keskustasta itään sijaitseva Kaunissaari, jossa käy kesäisin noin matkailijaa. Myös Uunisaareen ja Elisaareen pääsee julkisella vesiliikenteen laivalla. Jos käytössä on oma vene, kannattaa katsastaa esimerkiksi Koti- ja Villaluodot, Malkasaari ja Lähteelä. HELSINGIN SAARISTON VESIBUSSIEN aikataulutiedot löytyvät vuosittain julkaistavasta vesireittiliikenteen oppaasta sekä saarten internetsivuilta. Esimerkiksi Kaunissaareen on tunnin kestävä laivayhteys Vuosaaresta, Kalkkihiekantorin laiturilta toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Rantavaihtoehtoja Kaunissaaressa löytyy kallioisista hietikoihin. Soutuveneen voi vuokrata muutamalla eurolla. Kalastus on saarella sallittua, mutta kalastuslupa on hankittava ennen saareen tuloa. Onkiminen ei vaadi kalastuslupaa. Jos siimat jäävät löysiksi, saa kalamies mahansa täyteen saaren ravintolassakin. Länsisatamasta etelään, noin kilometrin päässä mantereesta sijaitsevaan Pihlajasaaren vesibussi lähtee Ruoholahden lähtölaiturista ja Merisatamasta. Pihlajasaari on monipuolinen ulkoilualue vanhoine huviloineen ja kuuluisine hiekkarantoineen. Onpa Itäisessä Pihlajasaaressa varattu rantaalue naturisteillekin. Sari Alhava Tiedot ja vinkit antoi Helsingin kaupungin liikuntaviraston saaristopäällikkö Sanna Kallionpää. SAAREEN MATKAAVAN MUISTILISTA: Saarikäynnille kannattaa varautua vuodenaikaan sopivalla varustuksella. Huomioi, että sää voi muuttua. Älä roskaa luontoa. Saarissa on roska-astioita, tai vaihtoehtoisesti omat roskat voi tuoda rasioissa mantereelle jätteiden lajittelupisteeseen. Muista ladata akkujen varassa olevat laitteet kuten kännykät ennen reissuun lähtöä.

5 HIMA Siivouspäivänä turha tavara laitetaan kiertoon LAUANTAINA 24. TOUKOKUUTA koko kaupunki muuttuu suureksi kirpputoriksi, kun Helsingissä ja muualla Suomessa vietetään Siivouspäivää. Jo viidettä kertaa järjestettävänä kierrättämisen juhlapäivänä kuka tahansa voi kaupata tai antaa ilmaiseksi ylimääräiseksi jääneitä tavaroitaan. Loput romppeet voi kuskata ilmaisiin kierrätyspisteisiin, joita avautuu Siivouspäivän ajaksi ympäri kaupunkia. Ilmoita omasta myyntipaikastasi ja katso kierrätyspisteiden paikat osoitteessa www. siivouspaiva.com Kaupunki haluaa pitää kaikki vuokratalonsa ja hyvässä kunnossa. Yhtään huonokuntoistakaan ei myydä. HEKAN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA HANNU PENTTILÄ HELSINGIN SANOMISSA Pirjo Höglund on monelle Hakaniemen torikävijälle tuttu kasvo, sillä hän on työskennellyt torimyyjänä jo 54 vuotta. KUVA SARI ALHAVA pakatessa. Järjestelmällisyys helpottaa myyntiin laittamista taas seuraavana päivänä. Kotiin hän pääsee viiden aikaan. Päivät ovat pitkiä, mutta yrittäjänä on tehtävä hommia silloin, kun niitä on. Talvet on pyhitetty lomailulle. Pirjo Höglund kertoo, että parasta työssä ovat asiakkaat. Tässä ajassa on ehtinyt tulla paljon kanta-asiakkaita. Osa heistä on vakiokävijöitä jo kolmannessa polvessa. Sateiset ja tuuliset päivät eivät ole torimyyjän mieleen. Silloin tuntuu turhalta työltä rakentaa tiski, kun ihmiset tekevät ostoksensa sisätiloissa, eikä kauppa käy. Toisaalta vaikka aamulla ilma olisi huono, voi päivän aikana kirkastua. Siksipä jään kotiin oikeastaan vain myrskysäällä. KUVAT THINKSTOCK TORIMYYNTI Torit heräävät kesään ILMOJEN LÄMMETESSÄ LUKUISAT kaupungin torit alkavat heräillä talviuniltaan. Tuoreiden vihannesten väriloisto vetää puoleensa, eikä koskaan ole niin kiire, etteikö torikahvilassa ehtisi nauttia kahvikupposta. Helsingin suurin ja vilkkain tori on merellinen Kauppatori, jonne vilskettä tuovat myös tunnelmaa ja matkamuistoja etsivät turistit. Jos haluaa nauttia kesälounaansa ripauksella nostalgiaa ja kauhallisella iloista puheensorinaa, on jokin Kauppatorin teltoista siihen paras paikka. Jälkkäriksi voi ostaa rasiallisen sesongin marjoja ja istua popsimaan niitä merelle katsellen. Hietalahden torin erikoisuutena on Helsingin suurin ulkoilmakirpputori, jossa kaupunkilaiset myyvät kaikkea astioista ja kirjoista vintage-vaatteisiin. Bulevardin päässä sijaitsevan torin vieressä on Kauppatorin ja Hakaniemen torin tavoin kauppa halli. Pitkänsillan kupeessa sijaitsevalla Hakaniemen torilla järjestetään joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina klo suositut Maalaismarkkinat, jolloin myyjien ja asiakkaiden määrä moninkertaistuu. Tarjolla on silloin perusruoka-aineiden lisäksi kaikkea joulukorteista sandaaleihin. HELSINKILÄINEN PIRJO HÖGLUND on myynyt Hakaniemen torilla vihanneksia jo 54 vuotta. Vanhempiensa torikojussa 11-vuotiaana työt aloittanut Höglund pitää toria toisena kotinaan. Hän on Hakaniemen torin pitkäaikaisin yrittäjä. Heti kun yöpakkaset ovat ohi, alkaa torielämä. Herään puoli neljän aikaan ja lähden hakemaan vihanneksia tukku torilta. Pakkaan ne autooni, tuon tänne ja pystytän tiskin. Tähän kuluu joka aamu vähintään puolitoista tuntia, Höglund kertoo aamurutiiniaan. Torimyynti alkaa kello 6.30 ja yhtäjaksoista myyntiä on kolmeen saakka. Reilu tunti kuluu vielä tavaroita siististi RUUANLAITTOON PANOSTETAAN NYKYISIN paljon, ja sen suosiosta kertovat myös television lukemattomat ruokaohjelmat. Tämä näkyy torikauppiaan silmiinkin. Jos jossakin ruokaohjelmassa tehdään ruokaa esimerkiksi kesäkurpitsasta tai munakoisosta, niin niitä kysytään normaalia enemmän. Olen myös huomannut, että nykyään miehet tekevät ruokaa enemmän kuin aiemmin ja ovat yhä useammin myös niitä, jotka tekevät ruokaostokset. Suurien torien lisäksi vireitä pienempiä kaupunkitoreja ovat Töölön tori, Fredrikin tori, Kannelmäen tori, Itäkeskuksen Tallinnanaukion tori sekä Ylä-Malmin tori, jossa käydään maanantaista lauantaihin myös kirpputorikauppaa. Sari Alhava Torien aukioloajat: Kauppatori ja Hietalahden tori ark , la , Hakaniemen tori ark , la , Töölön tori ja Haagan tori ark , la , Fredrikin tori ark , la , Kannelmäen tori ark , la , Tallinnanaukion tori ark. 9 18, la 8 16 ja Ylä-Malmin tori ark , la TEE ITSE Pirjon raparperikiisseli AINEKSET: 6 raparperin vartta 8 dl vettä 2 dl sokeria 4 rkl perunajauhoa HUUHTELE JA PILKO raparperit. Kiehauta vesi ja sokeri. Lisää raparperipalat ja keitä niitä vedessä kunnes ne hajoavat pieniksi. SEKOITA PERUNAJAUHOT ERILLISESSÄ kipossa vesitilkkaan. Ota kattila pois liedeltä ja lisää perunajauhosuurus keitettyjen raparperipalojen sekaan ohuena nauhana. Näin kiisseliin ei tule klimppejä. LAITA KATTILA TAKAISIN liedelle ja kiehauta vain siihen asti, että pari kuplaa pulpahtaa pinnalle. Jäähdytä ja ripottele hieman sokeria pinnalle.

6 6 HIMA Himassa Tyhjistä, puhtaista lasipurkeista ja pulloista saa näyttäviä asetelmia ja kauniita maustepurkkeja helposti washi- tai kuvioteipillä. SISUSTUSJASEPUSTUS.BLOGSPOT.FI/2011/10/ TEIPPITARHASSA.HTML Materiaalit taipuvat moneksi MATERIAALIT HELSINGIN KAUPUNGIN Uusix-verstaiden tuotteisiin saadaan pääosin lahjoituksina yhteistyökumppaneilta. Tällä hetkellä esimerkiksi Uusix-verstaiden tekstiilipainossa, Painotexissä, painetaan Marimekolta turhaksi jääneelle luonnonvalkoiselle kankaalle ratikan kuvia. Kun kangas on valmis, se jatkaa matkaansa ompelimoon, jossa siitä syntyy tyynynpäällisiä, kasseja, lompakoita ja meikkilaukkuja. Iittalalta tulevaa lasimurskaa ja rikkonaisia astioita sulatetaan korukiviksi. Keramiikkapajassa rikkonaisista astioista syntyy hienoja mosaiikkeja. Parhaillaan pajassa valmistuu muun muassa uniikkeja mosaiikkitekniikalla valmistettuja WC-kylttejä. Sairaaloista ja Stora Ensolta verstaalle tulee tekstiilejä sekä vanhoja työvaatteita. Myös messumatoille löytyy aina jatkokäyttöä. Ulkomainonnassa käytettävistä vinyylikankaista tehdään esimerkiksi muovitaskuja tärkeille papereille ja koteloita läppäreille. Yksityiset ihmiset lahjoittavat Uusix-verstaille ainakin kolikoita ja avaimia, joista syntyy koruja korupajassa. VHS-nauhoja on lahjoitettu runsain määrin tekstiilipajan käyttöön, mutta esimerkiksi villalankaa kaivataan jatkuvasti lisää. Varsinkin taloyhtiöt lahjoittavat vanhoja hyljättyjä polkupyöriä siivoustalkoiden jälkeen. Osa saadaan kunnostettua myyntikuntoon polkupyöräverstaalla ja loput hyödynnetään materiaalina. Tekstiilipajan työnjohtaja Leena Safo on kehittänyt eteismaton, johon kudotaan mukaan vanhoja pyörien sisäkumeja. Todella tehokasta jalanpyyhintää. Uusix-verstaalla kierrätysdesignia tehdään sekä myyntiin että tilaustyönä. KIERRÄTYSMATERIAALIT KUVA UUSIX-VERSTAAT Turhan tavaran uusi elämä VIELÄ PARIKYMMENTÄ VUOTTA sitten nykyisen Uusix-verstaan rakennuksessa poltettiin jätteitä. Vähitellen jätteenpolttolaitoksen saasteet ja hajut alkoivat häiritä Kyläsaaren ympäristön asukkaita niin paljon, että laitos suljettiin. Nyt talossa häärii päivittäin jopa 300 työhönkuntoutujaa, jotka synnyttävät vanhasta tavarasta uusia kierrätysdesigntuotteita. Ompelimossa on tosin haastattelun hetkellä hiljaista, sillä monet Helsingin kaupungin Kyläsaaren Uusix-verstaan verhoojat, ompelijat ja neulojat ovat lähteneet opiskelemaan suomea. Yli puolet työntekijöistä on maahanmuuttajia. Verstaalla kieltenopiskelu ja työnteko käyvät kätevästi saman katon alla: ompelimossa oppii kielen lisäksi ompelemaan esimerkiksi kassin, meikkilaukun ja keittiötekstiilejä. Verhoomossa taas verhoillaan pienehköjä huonekaluja tilaustyönä joustavalla toimitusajalla. Niin kauan tehdään, että tulee hyvä, sanoo ompelimon työnjohtaja Elisa Aalto. Rouheamman meiningin ystäville hommia tarjoaa metalliverstas, jossa valmistetaan esimerkiksi pyörän ketjuista erittäin vakuuttavan näköisiä pyöränlukkoja. Keskellä työtilaa roikkuu suuri valuraudasta taottu kalanruoto ja katosta roikkuvaa ortta koristaa kolme pyörien lokasuojista kasattua joulukuusta. Meillä on aina joulu, naureskelee pajan vetäjä Kari Wahlsten. UUSIX-VERSTAILLA MONI ESINE saa uuden elämän, mutta tärkeintä kaikessa on ihmisten kuntouttaminen työelämään. Tiedottaja Taru Nissinen kertoo, että kuntoutujien kannalta on mielekästä valmistaa tuotteita, jotka käyvät hyvin kaupaksi. Siksi niiden suunnitteluun satsataan. Värikkäät printit, käytännölliset muodot ja persoonallisuus ovat Uusix-tuoteperheen valttikortteja. Tuotteiden suunnittelussa otetaan huomioon myös se, ettei työhönkuntoutujalta vaadita alan koulutusta tai tuottavuutta. Pakkotahtisuus loistaa poissaolollaan. Jokaiselle valitaan omaa osaamista vastaavat tehtävät. Uusix-pajoja on yhteensä 13. Suurin osa on käsityöpajoja, osassa tuotetaan palveluja, kuten rakennusosien noutopalvelua ja PC-kierrätystä sekä rakennus- ja siivouspalveluja. Pajoille pääsee töihin vain Helsingin kaupungin työvoiman palvelukeskus Duurin kautta. SUOSITUIMPIA PAJOJA OVAT Nissisen mukaan tällä hetkellä koru-, polkupyöräja tietotekniikkapajat. Korupajalla vanhasta tehdään uutta perinteisiä kultasepän välineitä ja menetelmiä käyttäen. Koruja syntyy esimerkiksi kolikoista, tietokoneiden piirilevyistä, pyörän sisäkumeista, kellon osista ja kameroiden linsseistä. Vanhat rumpujen pellit eivät enää soi rumpukapuloiden lyönneistä; nyt niistä tehdyssä messinkisessä kaula korussa laukkaa kolme hevos hahmoa. Varsinainen hitti tuote ovat vanhoista kymmenpennisistä muovatut korvakorut, rannerenkaat ja sormukset. Korut, kuten kaikki muutkin verstaiden tuotteet päätyvät myyntiin yleensä Kyläsaaressa toimivaan Uusix-kauppaan. Uusix-pajojen tuotteita myydään myös esimerkiksi Hakasalmen huvilassa. Korkeasaareen valmistellaan verstaalla mittatilaustyönä eläinkuviolla varustettuja tekstiilejä. Minna Huuhka Lisää tietoa Uusix-verstaista löytyy osoitteesta

7 Energiansäästö3-10 Kodin % HIMA sähkönkulutuksesta jopa 3 10 prosenttia menee valmiustilassa oleviin laitteisiin. Liitä useampi sähkölaite katkaisijalla varustettuun jatkojohtoon, niin saat kodinkoneesi oikeasti nukkumaan silloin kun niitä ei käytetä. > kotitalouksille > energiansäästövinkit KUVAT HSY/KAI WIDELL JA HANNU BASK JÄTEHUOLTO Metallin matkassa Vuodenvaihteessa yli 20 asunnon talojen jätekatoksiin saapui uusi tulokas, metallinkeräysastia. Mitä sinne kipatulle metallille oikein tapahtuu? JOS METALLINKERÄYS EI ole itselle ennalta tuttua, kannattaa käydä kopsuttelemassa tutustumismielessä jätekatoksessa komeilevan laatikon kantta. Metalliastiaan kipatut purkit ja purnukat eivät pääty jätteeksi vaan uusien tuotteiden arvokkaaksi raaka-aineeksi. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n ympäristöasiantuntija Päivi Vaisto kertoo, että kierrätysmetalli sopii erinomaisesti uusien metallituotteiden valmistukseen. Kierrätysmetallin hyödyntäminen myös säästää energiaa ja arvokkaita luonnonvaroja sekä vähentää hiilidioksidipäästöjä. Esimerkiksi kierrätetyn metallin käyttö raaka-aineena vähentää alumiinipakkausten valmistusprosessin energiankulutusta 95 prosenttia. Kierrätyskertojen määrä ei myöskään heikennä metallin laatua, joten metallia voidaan kierrättää lähes loputtomasti, Vaisto kertoo. METALLINKERÄYSASTIAAN PUDOTETUT TUIK- KUKYNTTILÄN kuoret matkaavat ensin pakkaavalla jäteautolla HSY:n jätteenkäsittelykeskukseen Espooseen välivarastoitavaksi. Kun koossa on suurempi määrä kierrätysmetallia, tuikku kumppaneineen jälleenkuormataan rekka-autoihin ja kuljetetaan kierrätysyritys Stena Recycling Oy:lle. Tuikun kuoret jatkavat matkaansa pääkaupunkiseudulta Poriin Stena Recyclingin metalliromun murskauslaitokseen. Täällä tuikut luopuvat keveästä muodostaan ja muuttuvat muun kierrätysmetallin tavoinmetallimurskaksi. Eri metallilajit ja metalleihin kuulumaton aines erotellaan koneellisesti esimerkiksi magneettista erottelua hyödyntäen. Eri metallilajit myydään metalliteollisuuden yrityksille, jotka sulattavat ne eteenpäin myytäviksi harkoiksi tai hyödyntävät raaka-aineen omien tuotteidensa valmistukseen. PÄÄSÄÄNTÖISESTI KAIKISSA metallituotteissa on käytetty kierrätysmetallia jossain määrin. Useimmat metallipakkaukset sisältävät yli 25 prosenttia kierrätettyä materiaalia. Esimerkiksi noin höyhenenkevyestä tuikkukynttilän alumiinikupista voidaan tehdä pieni Buster -alumiinivene, Vaisto havainnoi. Kun HSY toteutti lasin ja metallin pilottikeräyksen Itä-Helsingissä ja Itä- Vantaalla viime vuonna, selvisi että yksi asukas tuo asuinkiinteistöjen metallinkeräysastiaan 1,1 kilon edestä kierrätettävää metallia vuodessa. Kun kierrätykseen saadaan lisää rutiinia, kierrätyskilot tulevat varmasti vielä kasvamaan. Tuomas Lehtonen MIKÄ KUULUU METALLINKERÄYKSEEN? METALLIPAKKAUKSET KUTEN SÄILY- KEPURKIT, juomatölkit, foliovuoat, tyhjät ja kuivat maalipurkit, tyhjät aerosolipurkit, metallikannet ja metallikorkit. Myös pienet metalliesineet kuten kattilat ja paistinpannut. HUUHTELE LIKAISET SÄILYKEPURKIT ennen kierrätystä. LAITA METALLI KIERRÄTYSASTIAAN ilman muovipussia. KERÄYSASTIOIDEN OHJETARRAT JA HSY:n jätehaku ( auttavat jätteiden lajittelussa. LÄHDE: HSY

8 8 HIMA Homma hanskassa VUONNA 2013 HEKASSA tehtiin uusia vuokrasopimuksia asuntoon. Vuotta aiemmin luku oli Asunnonvälityksen tilastoja vuodelta 2013 Välitetyt asunnot alueittain Kantakaupunki Länsi- Helsinki Asunnon saaneet perhetyypin mukaan Asunnon saaneet ikäryhmän mukaan Pohjois-Helsinki Muu perhetyyppi Itä-Helsinki Asuntoneuvoja Janne Mäki palvelee pääasiassa uusia asunnonhakijoita. ASUMISPALVELUT Hekan asuntoja haetaan Stadin asuntojen kautta Stadin asuntojen asuntoneuvojat vastaavat kaupungin asuntoa hakevien kysymyksiin ja pitävät hakemukset ajan tasalla. PÄHKINÄNKUORESSA STADIN ASUNNOT välittää Hekan omistamia asuntoja, asuntoneuvoja Janne Mäki kertoo. Jos asiakas hakee ensimmäistä kertaa kaupungin asuntoa asiointi tapahtuu aina Stadin asuntojen kautta. Hakemuksen täyttämiseen ja liitteiden toimittamiseen liittyvissä asioissa hakija voi kääntyä Stadin asuntojen asuntoneuvojien puoleen. Mäki on työskennellyt asuntoneuvojana Stadin asunnoilla puolitoista vuotta. Hän myöntää, että hakuprosessi voi tuntua monimutkaiselta. Asiakas siirtyy Hekalle vasta sitten, kun asukasvalinta KUVA HEIDI KÄHKÖNEN on tehty ja tarjous vahvistettu. Meiltä kysytään asioita, jotka kuuluvat Hekalle ja toisaalta Hekalta kysytään paljon meille kuuluvia asioita. Jos esi merkiksi haluaa tietää, kuuluuko asuntoon autopaikka tai kuinka paljon taloyhtiön saunaan mahtuu porukkaa, se on Hekan asia, Mäki valottaa. Useimmiten Stadin asunnoille tulevat kyselyt koskevat oman hakemuksen tilannetta. Hakijoilla saattaa olla virheellinen käsitys siitä, että haku toimii jonotusperiaatteella. Niin ei kuitenkaan ole, vaan asukas valinta tapahtuu lain määrittelemien kriteerien mukaisesti. Joskus asiakkaat ajattelevat, että tilanne tiedustelut ja oma aktiivisuus parantavat mahdollisuuksia, vaikka se oikeasti vain ruuhkauttaa asiakaspalvelua. KUN ASIAKAS OTTAA yhteyttä Stadin asuntoihin, asuntoneuvojat tarkistavat, että asiakkaan hakemus on voimassa ja kaikki tiedot on ilmoitettu oikein. Asukasvalinnan taas tekevät lain pykälät tuntevat asuntosihteerit. Meille tulee paljon hakijoita, joiden elämäntilanne on vaikea. Emme pysty konkreettisesti vaikuttamaan asukasvalintaan, mutta voimme neuvoa hakijoita painottamaan omaa tilannetta hakemuksessa. Aktiivisia hakemuksia Stadin asuntojen hakemuskannassa on noin Kun asuntoja vapautuu vuosittain vain kolmisen tuhatta, on selvää, että moni jää ilman. Aina asiakaspalvelutilanteet eivät ole helppoja. Helsingin asuntotilanne on vaikea, joten on ihan ymmärrettävää, että asiakkaalla voi olla pinna kireällä. Asuntoneuvojan työssä valttia ovatkin hyvät vuorovaikutustaidot, kärsivällisyys ja empatia. Joka kerta, kun asiakas tulee tänne ymmällään ja poistuu niin, että ymmärtää vähän enemmän, on tyytyväinen olo, Mäki kertoo. KUN ASUNTOSIHTEERIT OVAT tehneet asiakasvalinnan, asuntoneuvoja laatii tarjouksen ja ilmoittaa asiasta hakijalle. Sen jälkeen hakijalla on yleensä kolme päivää aikaa toimittaa Stadin asunnoille tarvittavat liitteet. Jos liitteet ovat kunnossa, Stadin asunnot vahvistaa tarjouksen ja asiakas siirtyy Hekalle. Asiakkaalla on kolme päivää aikaa käydä katsomassa asuntoa ja tehdä vuokrasopimus. Jos asunto ei jostakin syystä vastaa toiveita, hakija voi kieltäytyä asunnosta, jolloin hän palaa Stadin asuntojen asiakkaaksi. Tarjouksen saatuaan hakijalla on yleensä hyvä mieli. On palkitsevaa tietää, että asunto menee sitä tarvitsevalle. Heidi Kähkönen

9 HIMA Taitava talous Varmista, että käytät puhdistukseen väritöntä viinietikkaa, etkä esimerkiksi kellertävämpää omenaviinietikkaa. Etikalla putipuhdasta ETIKKA ON RUOANVALMISTUKSEN ohella myös siivouskaapin luottotuote. Se on tehokas ja luonnonmukainen puhdistaja, jota voi hyödyntää muun muassa pyykinpesussa värien kirkastajana ja pyykin pehmentäjänä, juomalasien ja teräesineiden kiillottajana sekä hajun poistajana. Esimerkiksi pinttynyt tupakanhaju on mahdollista saada häviämään laittamalla huoneeseen astia, joka on täynnä etikkavettä. KOTI KESÄLOMALLE Turvallisin mielin kesälaitumille Kesälomalla on helpompi rentoutua, kun on varmistanut, että kotikin valmisteltiin kesälomakuntoon. PITKÄN LOMAN AIKANA on tärkeää huolehtia siitä, että asunto ei vaikuta houkuttelevalta murtokohteelta. Vaikka koti olisikin viikkotolkulla tyhjillään, kannattaa sen näyttää ulospäin asutulta. Luotettava tuttu, joka käy asunnossa säännöllisesti, on avaintekijä kodin lomaturvallisuuden rakentajana. ESIMERKIKSI NURMIKON LEIKKUUSTA ja postilaatikon tyhjennyksestä tulee huolehtia, ja pihalla lojuvat lelut tai työkalut vaikuttavat kiireisen arkielämän huolimattomuudelta. Elämän merkit huoneiston sisälle voi luoda esimerkiksi kellokytkimellä, johon kytketty valaisin syttyy ja sammuu itsestään, vaikka asunnon omistaja olisi maailman äärissä. vahti voi ehkäistä myös tämän ikävän yllätyksen valuttamalla muutaman kerran viikossa vettä asunnon hanoista ja vessanpöntöstä. KODIN JÄÄMISESTÄ TYHJILLEEN on hyvä ilmoittaa vain läheisille tuttaville. Ovathan myös vara-avaimet turvallisessa paikassa? Avainta ei kannata jättää maton alle, mutta luotettavan naapurin voi valjastaa avaimenhaltijaksi, postilaatikon tyhjentäjäksi ja kukkien kastelijaksi. Kun naapuri tietää asunnon olevan tyhjillään, kiinnittää epäilyttävä toiminta hänen huomionsa. SOSIAALISESSA MEDIASSA TIETO tyhjästä asunnosta leviää helposti väärille ihmisille. Parhaita lomakuvia ei kannatakaan julkaista Facebookissa ja muualla verkossa reaaliaikaisesti, sillä ne huutavat asukkaan poissaolosta. Lomamuistoja on turvallisempaa julkaista jäljestäpäin kotoa käsin samalla voi itsekin elää loman kohokohdat uudestaan. MURTOVARKAITA HOUKUTTELEE TELEVISIOI- TA enemmän pienelektroniikka, arvo- KESÄKUUMALLA VIEMÄ- RIEN HAJULUKOT voivat kuivua, jolloin lomalta palaajaa ei odota pullantuoksuinen koti. Lomaesineet ja käteinen raha. Ne ovatkin lipastonlaatikkoa paremmassa tallessa esimerkiksi kassakaapissa tai pankkitilillä. Jos asunnossa on paljon arvokasta tavaraa, kannattaa harkita kodin hälytysjärjestelmien hankintaa. Turvalukko on edullisin suoja, jonka hankinnasta voi olla yhteydessä omaan alueyhtiöön. VESI- JA TULIPALOVAHINKOJEN riskiä on helppo vähentää itse huolehtimalla lomalle lähtiessä, että pesukoneiden hanat ovat tiukasti kiinni ja sähkölaitteet ovat pois päältä. Pitkän loman alla on oiva sauma sulattaa pakastin, jolloin sähköt voi sulkea pois lähtiessä pääkytkimestä. Kellokytkin ei toki toimi ilman verkkovirtaa. VAHINGON SATTUESSA KOTIVAKUUTUS tuo turvaa. Oman kotivakuutuksen voimassaolo ja vakuutusehdot kannattaa tarkistaa etukäteen. Viikonkin mittaiselta lomalta on mukavampi palata kotiin, kun voi luottaa siihen, että kotona on kaikki hyvin. Kodin lisäksi kannattaa vakuuttaa myös matkatavarat ja matkailijat. Selja Tiilikainen Vinkkejä kodin turvallisuudesta antoi Finanssialan keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

10 Mun parveke Kesän kodikas lisähuone

11 Malmilainen Anja Lamberg pitä parvekkeellaan erityisesti kerroskukkaruukuista, jotka tuovat korkeuseroja. HIMA TEKSTI JA KUVAT SANNA ANDERSSON Kukkia, hyötykasveja ja kauniita yksityiskohtia: parvekkeen sisustamisessa vain mielikuvitus on rajana. HEKA-MALMILLA ASUVAN ANJA LAMBERGIN kodikkaalle parvekkeelle tekisi mieli jäädä istuskelemaan pidemmäksikin aikaa. Parveke koostuu pienemmästä lasitetusta osasta sekä suuresta ulkotilasta, jossa pöytäryhmää ympäröivät kesäisin toinen toistaan kauniimmat kukka-asetelmat. Lamberg suosittelee valitsemaan parvekkeelle kalusteita, jotka kestävät sadetta. Nykyisin on saatavilla paljon poly- eli muovirottingista tai nonwood-materiaaleista valmistettuja ulkokalusteita, jotka kestävät hyvin erilaiset sääolosuhteet, ovat helppoja puhdistaa ja keveytensä ansiosta myös siirrellä. Oikeita materiaaleja jäljittelevät kalusteet myös säilyvät pitkään hyvännäköisinä. Lamberg itse suosii parvekekalusteissa tummia värejä ja metallia. Parvekepöydän pinta on lasia. Kalusteiden täytyy olla sellaisia, että ne voi jättää ulos talven ajaksi. Pienessä verkkokomerossa niitä ei mahdu säilyttämään, Anja Lamberg huomauttaa. Lasitetulla parvekkeella säästä ei tarvitse välittää, ja Lambergilla onkin siellä puinen pöytä ja kangassohva. Arkusta tai puulaatikosta saa kätevästi kauniin säilytysastian työkaluille. Vaikka Lamberg onkin valinnut parvekkeensa sisustukseen tummasävyisiä kalusteita, ei väriloistoa puutu. Se tulee upeana hehkuvista kukista: punaisesta pelargoniasta, vaaleanpunaisista petuniasta ja karjalanneidosta, sinisestä kärhöstä, valkoisista liljoista Kukat vaihtuvat Lambergin parvekkeella sesongin mukaan.

12 Kurpitsat kaunistavat kesällä kukkiessaan, ja syksyllä sadolla voi koristaa pöydän. Kesällä kurpitsaa, syksyllä koristekaalia Lasitetulla parvekkeella pystyy esikasvattamaan monia kasveja siemenestä asti, jolloin kaikkea ei tarvitse ostaa valmiina taimina. Alkukeväällä Anja Lamberg laittaa jo salaatin, kurkun, tomaatin ja kurpitsan siemenet itämään ja siirtää ne ulos heti, kun hallayöt loppuvat. Kukat Lamberg valitsee sesongin mukaan. Keväällä parvekkeella kukkivat tulppaanit ja narsissit, kesällä kesäkukat ja kesäkurpitsa. Syksyn tullen parveketta kaunistavat näyttävät koristekaalit, ja myös kurpitsoista saa kivoja esillepanoja. Suosittuun kanervaan Lamberg ei ole kuitenkaan viehtynyt. Ne varistavat niin paljon, että saa olla siivoamassa jatkuvasti, hän naurahtaa. Talvea odotellessa Lamberg siirtää osan kasveista, kuten pionin ja kuunliljan, lasitetun parvekkeen suojaan. Mukulakasvit, kuten karjalanneito ja daalia, talvehtivat mukuloina kutterinpurussa kylmässä varastossa. Tuijat Lamberg jättää parvekkeelle talveksi, kevään tullen hän peittää ne harsoilla, jottei aurinko polttaisi niitä. Vain mielikuvitus rajana Vaikka Anja Lamberg ei vaihtelekaan parvekkeensa sisustusta joka kuukausi, seuraa hän sisustusaiheisia blogeja, lehtiä ja tv-ohjelmia sekä vierailee messuilla. Niistä saaduilla kivoilla vinkeillä voi aina välillä piristää parvekkeen ilmettä. Kukkia on koreissa, puulaatikoissa sekä vanhassa maitokannussa. Kaikenlainen kierrätys, vanhan tuunaus ja itse tekeminen onkin tällä hetkellä todella suosittua parvekesisustajien parissa. Puisista kuormalavoista saa pystyyn käännettynä mahtavia kukka-astioita, ja kasvusäkit saa piiloon vaikka laudoittamalla säkin ulkoreunan. Kasveja voikin Lambergin mukaan kasvattaa missä vain. Hän on itse ihastunut kerrosruukkuihin, joilla saa luotua korkeuseroja. Kukkia on ruukkujen lisäksi koreissa, puulaatikoissa sekä vanhassa maitokannussa. Näppärä nainen on tehnyt ruukkuja myös sementistä itse valamalla. Sementistä on valmistunut myös kaunis raparperinlehti, joka toimii alustana koriste-esineille. Hyötypuutarhasta iloa Parvekkeella viihtyvät mainiosti yksivuotiset hyötykasvit, kuten amppelimansikka, marjatomaatti, kurkku, kurpitsa, meloni, paprika, salaatit sekä yrtit. Isoon laatikkoon on mahdollista tehdä vaikka minikokoinen perunatai porkkanamaa. Myös monivuotiset puut ja pensaat, kuten pilariomenapuu, kääpiöivä omenapuu ja erilaiset marjapensaat soveltuvat parvekkeelle. Jälkimmäisten osalta oleellista on tarpeeksi suuriin ja lämpöeristettyihin ruukkuihin tai astioihin istuttaminen, jotta juuret eivät pääsisi jäätymään talven aikana. Yksivuotiset kasvit viihtyvät amppeleissa ja parvekelaatikoissa. Kasvien valinnassa kannattaa ottaa huomioon parvekkeen varjoisuus. Puutarhan kanssa puljaaminen on tosi kivaa terapiaa! kehuu Lamberg aikaa vievää harrastustaan. PARVEKKEETTOMALLE SOPII SÄKKIVILJELY JOS OMASTA KODISTA ei löydy parveketta, voi viherpeukalo kääntyä kunnan siirtolapuutarhojen puoleen. Siirtolapuutarhassa jokaiselle viljelijälle on jaettu oma palsta, josta maksetaan vuosivuokraa. Mikäli mielii puutarhan vielä lähemmäs itseään, ratkaisu voi olla säkkiviljely. Puutarhan voi tällöin sijoittaa käytännössä minne vain vuokranantajan luvalla. Siirtolapuutarhapläntti vaatii hoitoa lähes päivittäin. Myös säkkiviljelyssä tiivis kastelu ja hoito on tärkeää, Hyvällä huolenpidolla säkeissä voi saada kukoistamaan vaikka kokonaisen vihannestarhan. Viljeltävät kasvit voi valita suhteellisen vapaasti. Vihannekset, hedelmäpuut ja marjapensaat, yrtit ja erilaiset syötävät kukat sekä idut ja versot soveltuvat mainiosti kotiviljelyyn. Esikylvä munakoiso, rosmariini, raperperi, paprika ja salaattifenkoli jo keväällä. Timjami, avomaankurkku, kurpitsa, lanttu, pavut sekä tomaatit ehtivät hyvin kesäksi, vaikka ne istuttaisikin vasta toukokuussa. Emilia Valaja

13 HIMA Uutta & vanhaa Muistan jäätelökesän Jäätelöä on nautittu kesäisin vuosikymmenien ajan. Enää jäätelöpalloja ei osteta vaunuista ja makuvalikoima on kymmenkertaistunut, mutta tunnelma aurinkoisella kioskilla on entisellään. ENNEN KUVA JOUKO TANSKANEN/HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO NYT KUVA HELSINGIN JÄÄTELÖTEHDAS Vielä 1950-luvulla jäätelöä ostettiin usein liikutettavasta jäätelövaunusta, joita löytyi tietyistä paikoista ympäri Helsinkiä. Vaunuihin mahtui vain muutamaa makua, joista suosituimmat olivat perinteinen vanilja, suklaa ja mansikka. Kesäisinä päivinä jäätelövaunu tarjosi viilentävän herkutteluhetken lapsille ja aikuisille. Kuvan lapset odottavat tötteröään Toukolassa. Nykyään irtojäätelöä myydään kesäisin lähinnä kioskeista, jotka rantautuvat Helsinkiin kevään aikana. Kioskeja löytyy useita, ja jäätelömakuja melkein yhtä monta. Yksi suosituimpia paikkoja nauttia jäätelöä on Kaivopuiston Merisatamanrannan kioski, joka on avoinna toukokuusta syyskuuhun. Helsingin Jäätelötehdas on toiminut Helsingissä vuodesta 1922.

14 14 HIMA Kiinteistönhoitajat tekevät kohteessa hiukan keskimääräistä enemmän työtä.

15 HIMA Hekan huudit TEKSTI HANNA RUSILA KUVAT HEKA/SARA HUHTINEN KAUPUNKIMITTAUSOSASTO, HELSINKI 2014 Rollaattoritalkoita ja muuta harrastetoimintaa Koskelan vanhustentalon touhukkaan pihapiirin huoliteltua kukkaloistoa pysähtyvät ihastelemaan ohikulkijatkin. Täällä naapurista pidetään huoli. ALKOPINTAINEN KERROSTALO HELSINGIN Kumpulassa näyttää ulospäin tavalliselta Hekan kohteelta. Lasitetut parvekkeet kurkottavat kohti aurinkoa, ulko-oven vieressä penkit kutsuvat viivähtämään. Mutta pihapiiri on niin siisti, että sitä ei voi olla huomaamatta. Juhana Herttuan tie 15 ei olekaan aivan tavallinen kumpulalainen hekatalo. Siitä voisi puhua senioritalona, sillä kaikki noin 80 asukasta ovat vähintään 60-vuotiaita. Virallisesti nimenä on Koskelan vanhusten talo, historiallisista syistä. Kun tämä rakennettiin vuonna 1976, vanhusten ja sotainvalidien talot saivat kaupunginhallituksen päätöksellä halvemman tonttivuokran, pitkäaikainen asukasaktiivi Pirkko Minkkinen kertoo. Vanhustentalo-nimestä on sen jälkeen pidetty kiinni, ja miksei pidettäisi, hän hymyilee. Yksiöistä koostuvan talon rakennutti Helsingin sosiaalivirasto, ja myöhemmin se siirtyi Hekan hallintaan. Asukasvalinta on muuten sama kuin muissa Hekan kohteissa, mutta 60 vuoden alaikärajan pitää täyttyä. IKÄIHMISILLE VARATTUJA VUOKRATALOJA on kaupunkien asuntotarjonnassa vähän, eikä Helsinki tee tässä poikkeusta. Hekalla on tällä hetkellä yhdeksän yli 60-vuotiaille tarkoitettua taloa tai taloryhmää, joissa on yhteensä 399 asuntoa. Parhaillaan Herttoniemeen rakennetaan 55 senioriasunnon ja niitä täydentävän asumisyksikön kokonaisuutta. Yhä useampi ikääntyvä haluaisi asua palvelujen läheisyydessä ja samanikäisten ympäröimänä. Tässä piilee myös Koskelan vanhustentalon vahvuus. Yhteisöllisyys merkitsee, että kaveria ei jätetä. Muutama asukas on sen verran huonossa kunnossa, että katsomme aamuisin, nouseeko verho vielä. Ja posteljooni kertoo, jos oven taakse alkaa kasautua postia. Käymme kaupassa niiden puolesta, jotka eivät pysty nousemaan sängystä, 80-vuotias Minkkinen luettelee. Me edelleen autoa ajavat viemme myös naapureita labraan ja lääkäriin. Naapuriapu ei ole asukkaiden velvoite, sillä heikkokuntoisista huolehtiminen kuuluu kaupungin hoiva- palveluille ja omaisille. Mutta täällä halutaan auttaa, elää rinnalla. Moni on kuollut täällä kotiin, ja harva haluaisikaan lähteä muualle. Ilmavoimiin lähdetään sitten kun aika on, hän sanoo lämpimästi. MYÖS VIREÄ HARRASTETOIMINTA kuuluu Koskelan yhteisöllisyyteen. Asukkaat pitävät säännöllisiä bingohetkiä ja puuhakerhoa. Pihatalkoot järjestetään kahdesti vuodessa, ja sadonkorjuujuhla tietenkin. Itsenäisyyspäivän kahvitkin juodaan porukalla. Joku kuljettaa talkoissa rollaattorilla pari risua kekoon, kukin voimiensa mukaan. Bingon aikana kerhohuoneen edusta on kuin rollaattorien parkkipaikka. Parikymmentä niitä siinä odottelee, Minkkinen kuvaa pilke silmäkulmassaan. Isännöitsijä Heli Hulkko kehuu, että näin aktiivinen talo on ilonaihe Hekallekin. Paikat pysyvät siisteinä, ja kukkaloisto houkuttelee myös kadun kulkijoita ihastelemaan pihaa. Asukkaiden aktiivisuus helpottaa meidän työtämme. Sikäli talo ei ole tavallinen kohde, että huoltomiehet tekevät täällä hiukan keskimääräistä enemmän, Hulkko kertoo. Se kuuluu talon luonteeseen ja on huomioitu hallinnon suunnittelussa. KOSKA KOSKELAN VANHUSTENTALO ei ole nuori itsekään, rakentamisessa ei aikanaan otettu huomioon senioriasumisen erityispiirteitä. Peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2004 talosta pyrittiin tekemään mahdollisimman esteetön. Hissillä pääsee kaikille tasoille. Kellari-, sauna-, pesu- ja kerhotilat ovat samassa kerroksessa, Hulkko listaa. Ramppiluiskan avulla on helppo kulkea sisään ja ulos rollaattorilla. Asuntoihin tehtiin remontin yhteydessä muun muassa helppokäyttöisiä vetolaatikoita. Pistorasiat olivat jo ennestään normaalitasoa korkeammalla. Kotipalvelu hoitaa vessaan tukikaiteet, kun joku niitä tarvitsee. Liesivahdit ovat olleet harkinnassa, mutta hyvin me olemme vahtineet toinen toisiammekin, Minkkinen tuumaa. SENIORIASUMINEN ON VAIHTOEHTO PALVELUTALOLLE VANHUSTEN ASUMISMUODOT vaihtelevat omasta kodista palvelutaloihin, ryhmä- ja vanhainkoteihin sekä laitoshoitoon. Suurin osa haluaisi asua kotona. VÄLIMUODOKSI OVAT SYNTYNEET senioritalot, joiden rakentamisessa huomioidaan esteettömyys sekä palvelujen läheisyys. Asukkaiden alaikäraja vaihtelee vuoden välillä. OSASSA SENIORITALOJA ON tarjolla myös hoivaa. Yleisempää on hankkia se itse tai kunnallisten hoivapalvelujen kautta. SENIORIASUNTOJA RAKENNUT- TAVAT muun muassa kunnat, yhdistykset, säätiöt ja yksityiset rakennusliikkeet. Kysyntä on ollut selvästi tarjontaa suurempaa. Koskelan vanhustentalon touhukkaassa pihapiirissä kukkivat narsissit ja orvokit.

16 16 HIMA Snadit Uutta pukkaa! Viikinmäessä haettavana uusia asuntoja VIIKINMÄEN JYLHIIN MAISEMIIN valmistuu syksyllä uusi upea Heka-talo. Heka Viikinmäki Henrik Lättiläisenkatu -nimisen, 50-asuntoisen kohteen asuntojen hakuaika on Asunnonvälityksen hoitaa Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asunto-osasto. Asuntoja voi hakea kohdekohtaisesta hausta osoitteesta tai vaihtoehtoisesti asioimalla palvelupisteessä osoitteessa Itämerenkatu 3. Hekasta asiaa Suurin osa aluetoimistoista muuttanut SUURIN OSA HEKA-ALUEYHTIÖIDEN toimistoista on muuttanut uusiin toimitiloihin. Malmin aseman liepeiltä löytyy nyt sekä Heka-Maunulan ja Heka-Malmin toimisto (Malmin kauppatie 18) että Heka- Jakomäen ja Heka-Suutarilan toimisto (Malminkaari 9). Heka-Kantakaupungin ja Heka Pikku Huopalahden yhteinen toimisto on huhtikuun alusta asti ollut osoitteessa Pasilanraitio 5. Heka- Haagan, Heka-Kannelmäen ja Heka- Malminkartanon toimistot muuttavat toukokuussa Lassilaan osoitteeseen Sentnerikuja 2. Heka-Myllypuro muuttaa Itäkeskukseen kesäkuun alussa. Loppuvuoden aikana muuttoja tehdään vielä Itä-Helsingissä, kun Heka-Kontula ja Heka-Vesala muuttavat Heka-Myllypuron kanssa samoihin tiloihin marraskuussa. Myös Heka- Vuosaaren ja Heka-Puotilan yhteiset toimitilat sijaitsevat marraskuusta lähtien Itäkeskuksessa. Kukin alueyhtiö tiedottaa muutostaan alueensa asukkaita erikseen lähempänä muuttoajankohtaa. Vuonna 2013 alkaneet Heka-konsernin toimistojen yhdistämiset saadaan siis päätökseen vuoden 2014 aikana, kun kaikki alueyhtiöt ovat marraskuuhun 2014 mennessä muuttaneet entistä keskeisemmillä paikoilla sijaitseviin tiloihin. Vuonna 2013 Hekan lainakannan korkoihin saatiin kevennyksiä konvertoimalla. KUVITUS ANJA REPONEN

17 HIMA % ON LÄMMITYSENERGIAN KULUTUKSEN vähennystavoitteemme vuosittain. Vuonna 2013 lämmitysenergiaa kului 0,4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, joten tavoitetta ei saavutettu. Vuosi 2013 yksissä kansissa HEKAN VUODEN 2013 yksiin kansiin tiivistävä vuosikertomus ilmestyy näinä päivinä. Sen sähköinen näköisversio on luettavissa Hekan internetsivuilla osoitteessa kohdassa Yhtiö > Perustietoa. Samasta osoitteesta löytyy myös viime vuoden vuosikertomus. TILINPÄÄTÖS Vuosi 2013 oli taloudellisesti balanssissa Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) tilinpäätös kaudelta 2013 on saatu päätökseen. Yhtiön talousarvio toteutui pääosin hyvin ja suunnitellusti. TUOTOT YLITTIVÄT TALOUSARVION 2,35 prosentilla johtuen pääosin rakentamiseen liittyneistä avustuksista. Kulupuolella kustannuksia onnistuttiin pienentämään erityisesti lainanhoitokuluissa, mutta myös kiinteistöjen käyttö- ja hoito kustannuksissa sekä lämmityskuluissa. Korjaustoimintaan tehtiin lisäpanostuksia vuonna 2013, jonka vuoksi hoitokustannukset kasvoivat 2,25 prosentilla. Kasvu on pienempi kuin alalla keskimäärin: Tilastokeskuksen mukaan kiinteistöjen ylläpidon maksut nousivat koko maassa vuodessa 2,7 prosenttia. Merkittävimmät euromääräiset säästöt saatiin Hekan lainoista. Vanhoja korkeakorkoisia lainoja konvertoitiin eli vaihdettiin lainaehdoiltaan edullisempiin kolmessa erässä vuoden aikana. Konvertoinnin myötä korkotaso laski huomattavasti: uudet korot ovat noin 2,5 prosentin luokkaa, kun aiemmin näistä lainoista maksettiin korkeimmillaan seitsemän prosentin korkoa. Talousarvioon nähden korkokustannukset toteutuivat noin 15 miljoonaa euroa aiempaa alhaisempina. Korkosäästöistä nyt ja tulevina vuosina saatava hyöty käytetään lainojen pääomien nopeampaan takaisinmaksuun. Näin valmistaudutaan kiinteistökannan ikääntymisen mukanaan tuomien peruskorjausten merkittäviin kustannuksiin. Heka pyrkii saavuttamaan säästöä myös hankintoja kilpailuttamalla. Esimerkkinä mainittakoon Hekan kiinteistövakuutukset, joiden kilpailutetut hinnat astuivat voimaan vuonna Alempien vakuutusmaksujen muodossa päästiin merkittäviin säästöihin, vaikka omavakuutusosuus onkin aiempaa korkeampi. Ensimmäisen vuoden aikana hyöty oli euroa. Hankintojen kilpailutuksia on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina. Heka on yleishyödyllinen vuokranantaja, joka toimii omakustannusperiaatteella tulojen pitää siis kattaa menot. Tilinpäätöksen tulos muodostetaan siten, että veroja ei jouduta maksamaan. Alueyhtiöiden toiminta on veronalaista ja niiden tuloksista maksettavien verojen määrä vuonna 2013 oli euroa, joka on alle puoli senttiä yhtä Hekan asuinneliötä kohti. Viidennes vähemmän vettä Huoneistokohtainen vedenmittaus säästää sekä luontoa että rahaa. Mittareiden lisäyksen jälkeen vedenkulutus on säännönmukaisesti laskenut. VEDENKULUTUKSEN VÄHENTÄMINEN ON verrattain helppoa. On todettu, että asukkaalla jo pelkkä huomion kiinnittäminen vedenkulutustapoihin yleensä johtaa lotraamisen loppumiseen. Vähentämiseen on olemassa myös teknisempi keino, huoneistokohtaiset vesimittarit. Kun vesimaksun sijaan Vedenkulutus Hekan kiinteistöissä (litraa vuorokaudessa per asukas) maksettavaksi päätyy täsmälleen se määrä vettä, jonka on kuluttanutkin, aukeavat hanat entistä maltillisemmin. Noin 13 prosentissa Hekan asuntoja on tällä hetkellä huoneistokohtaiset vesimittarit. Uudiskohteissa mittarit ovat olleet pakollisia vuoden 2011 alusta. Vanhemmissa taloissa ne yleistyvät hiljalleen mittareita on lisätty lähinnä peruskorjausten yhteydessä. Mittarien vaikutukset vedenkulutukseen ovat Hekan kannassa olleet kiistattomat. Mittarillisissa taloissa vettä kuluu keskimäärin 132,5 litraa per asukas vuorokaudessa, kun kulutus taloissa ilman huoneistokohtaisia vesimittareita on 160,1 litraa. Säästö on siis 17,2 prosenttia. Mittarillisten kohteiden lisääntyminen on vaikuttanut osaltaan muutenkin laskusuunnassa olevaan vedenkulutukseen Hekan asunnoissa. Vuonna 2013 vettä kului koko kannassa keskimäärin 156 litraa vuorokaudessa asukasta kohden, kun edellisvuonna luku oli 158,5 litraa. Koko Suomessa vedenkulutus on keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa per asukas. Kaukolämmön kulutus , ,07 158, , (MWh)

18 18 HIMA Snadit Asumistukijärjestelmä selkenee HALLITUS ESITTÄÄ ASUMISTUKIJÄRJESTELMÄN yksinkertaistamista ja selkeyttämistä. Jatkossa hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärään vaikuttaisivat ainoastaan asunnon sijainti ja ruokakunnan koko. Tällä hetkellä enimmäismäärään vaikuttavat myös asunnon ominaisuudet, kuten koko, valmistumisvuosi, perusparannukset ja varustetaso. Lain on tarkoitus tulla voimaan Hekasta asiaa Täydennysrakentamiskohteita keskeisille paikoille KUVA HEKA/SARA HUHTINEN HEKALLE VALMISTUU ELO-SYYSKUUSSA kaksi uudiskohdetta hyvien kulku yhteyksien varrelle Käpylän Osmontielle ja Vallilan Kangasalantielle. Talot ovat niin kutsuttuja täydennysrakennuskohteita, eli ne on suunniteltu osaksi olemassa olevaa kaupunkimaisemaa. Rakennukset täydentävät ulkonäöllään korttelit yhtenäisiksi asuinalueiksi. Molempien talojen asukasvalinnat on jo tehty. Elokuussa valmistuva Osmontie 43:n talo sijaitsee Helsingissä Käpylän kaupunginosassa Osmontien ja Kullervonkadun kulmassa, aivan Käpylän juna-aseman kyljessä. Muodoltaan porrasmainen iso kerrostalo jakautuu 4-, 5- ja 6-kerroksisiin osiin. Asuntoja on yhteensä 92 ja ne vaihtelevat kooltaan OSALLISTU LUKIJAKILPAILUUN 1. Kirjaudu osoitteeseen 2. Merkitse numerosarja Tämän jälkeen pääset lukijakyselyyn klikkaamalla Lähetä-painiketta. Onnea arvontaan! 26,5-neliöisistä yksiöistä aina viiden huoneen perheasuntoihin. Syyskuussa valmistuva Kangasalantie 13 sijaitsee Vallilan kaupunginosassa lähellä Paavalin kirkkoa. Rakennuksen rapuissa on 5 6 kerrosta ja 56 asuntoa, joissa jokaisessa on oma parveke tai ulkoterassi. Nurkan takana kulkevat niin Hämeentie, Sturenkatu kuin Mäkelänkatukin. Liikunnalliselle ihmiselle löytyy läheltä runsaasti tekemistä. Korttelin lähellä sijaitsevat Vallilanlaakson vehreät pyöräily- ja lenkkeily maastot, Vallilan puiston palloilukenttä sekä Mäkelänrinteen uimahalli. Osmontien isännöinnistä ja huollosta vastaa Heka-Kansanasunnot Oy, Kangas alantiestä Heka-Vallila Oy. KUVA ARKKITEHTIRYHMÄ A6 OY Osmontielle ja Kangasalantielle valmistuvat talot ovat hyvien kulkuyhteyksien ja kauniiden ulkoilualueiden tuntumassa. Lukijakyselyyn voi vastata kahden viikon sisällä lehden ilmestymisestä. Kyselyyn voivat osallistua kaikki MCI Press Oy:n tuottamien lehtien lukijat. Voit osallistua kyselyyn jokaisen ilmestyvän numeron yhteydessä, mutta vain yhdellä vastauksella lehden numeroa kohden. Kysely ja arvonta koskevat lehtiä, jotka ilmestyvät kevätkaudella Palkinnon arvontaan osallistuvat kaikki vastanneet. Palkinto arvotaan Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse tai kirjeitse. REMONTIT Jakomäentiellä alkamassa iso purkutyö JAKOMÄEN MAISEMA MUUTTUU tulevana syksynä merkittävästi, kun 60-luvulla rakennetut, kunnoltaan elinkaarensa päähän tulleiden talojen purku aloitetaan osoitteessa Jakomäentie 4 sekä 6 C ja D. Syyskuussa on tarkoitus aloittaa ensimmäisen talon purkutyöt (entinen Jakomäentie 6 A-talo) ja joulu-tammikuussa on määrä jatkaa toisen talon purulla (entinen Jakomäentie b). Myös auto katokset ja pysäköintikansi puretaan. Nyt purettavien talojen, joiden osoite ehti jo alkuvuodesta muuttua kaavamuutoksen myötä Jakomäentie 6 a ja b:stä Jakomäentie 4:ksi, tilalle rakennetaan kokonaan uusia taloja. Purettavissa kahdessa talossa (Jakomäentie a ja b) on yhteensä 216 asuntoa, jotka ovat kaikki kaksioita. Paikalle kohoaa 207 uutta asuntoa, joiden asuntojakauma on moni puolisempi. Talojen tontti on kauniin kallioinen ja sen ominaispiirteet Elinkaarensa päähän tulleiden Jakomäentien talojen tilalle kohoaa 207 uutta asuntoa. säilytetään rakentamalla uudet kerrostalot lähes purettavien talojen paikalle. Uudet talot rakennetaan vuosina käydyn suunnittelukilpailun pohjalta. Voittanutta suunnitelmaa on kiitetty muun muassa taitavasta asuntosuunnittelusta. Talojen sisäänkäynnit toteutetaan lasiseinäisinä ja porrashuoneet maalataan tunnusvärein. Kaikkiin asuntoihin tulee pihanpuoleinen parveke tai terassi. Kohteen pääsuunnittelija on arkkitehti Petri Piirta. Jakomäessä käy tänä vuonna vilske, kun purettavien talojen asukkaat lähtevät vanhoista kodeistaan Hekan tarjoamiin korvaaviin asuntoihin ympäri kaupunkia. Kun alueella on käynnissä myös Jakomäentie 8:n peruskorjaus, yhteensä 320 asunnon asukkaat muuttavat pois remonttien alta. Heka- Jakomäki tiedottaa erikseen remonttien vaiheista ja käytännön toimista talojen asukkaille.

19 HIMA KUVAT VESA TYNI Hissiasiamies Simo Merilän työpäivät kuluvat usein porraskäytäviä mittailemalla. Mies mukavan asumisen asialla Simo Merilä siirtyi viime syksynä Heka-Myllypuro Oy:n toimitusjohtajan paikalta Helsingin kaupungin hissiasiamieheksi. Nyt tutuksi on tullut jo puolituhatta hekatalojen hissiä. HELSINGIN KAUPUNGINKANSLIASSA työskentelevä hissiasiamies Simo Merilä ehti viettää yhteensä 21 vuotta Heka- Myllypuro Oy:n palveluksessa, joista 14 viimeisintä vuotta yhtiön toimitusjohtajana. Viime syksyiseen työpaikan vaihtoon vaikuttivat kokeilunhalu sekä kiinnostus rakentamiseen. Merilän entinen ja nykyinen työ kuulostavat kovin erilaisilta, mutta niitä yhdistää mahdollisuus vaikuttaa asumisen laatuun. Kuluneen kahdeksan kuukauden aikana olen päässyt näkemään Hekan kohteita erilaisesta näkökulmasta. Olen edelleen sitä mieltä, että niiden kiinteistön hoito on suunnitelmallista ja tasoltaan hyvää, Merilä toteaa. Hissiasiamiestä työllistää muun muassa Hissi Esteetön Suomi hanke, jonka tarkoituksena on edistää esteettömyyttä kaksinkertaistamalla jälkiasennushissien rakentaminen vuoteen 2017 mennessä. Merilän tehtävänä on neuvoa ilmaiseksi helsinkiläisiä taloyhtiöiden omistajia, asukkaita, isännöitsijöitä ja hallitusten jäseniä hissien suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvissä asioissa. Valtaosa työpäivästä kuluukin tutustumalla eri alueisiin ja niiden lukuisiin porraskäytäviin. HELSINGIN AIKAISEMMAT HISSIBUUMIT ajoittuivat ja 1960-luvuille, jolloin hissejä rakennettiin kantakaupunkiin ja valmistuviin lähiöihin. Seuraava harppaus tapahtui vuonna 1992, jolloin hissit tulivat pakollisiksi uusiin kolmi- tai useampikerroksisiin rakennuksiin. Vauhti on kiihtynyt edelleen 2000-luvulla. Vuosina Helsinkiin rakennettiin yhteensä 731 uutta hissiä. Tuona aikana Hekan osuus koko kaupungin jälkiasennushissien rakentamis määrästä oli 37 prosenttia. Lisää on luvassa, sillä Hekalla on suunnitteilla tai rakenteilla 61 uutta jälkiasennushissiä. Tähän mennessä olen koeajanut 531 Hekan hissiä. Niistä vain yksi on ollut epäkunnossa. Mielestäni tämä kertoo huoltojärjestelmän hyvästä toimivuudesta, Merilä pohtii. HISSIHANKKEET MIELLETÄÄN USEIN kalliiksi ja hankaliksi projekteiksi, mutta niihin myönnettävien tukien avulla voidaan rahoittaa jopa 60 prosenttia projektin kokonaishinnasta. Asukkaiden näkökulmasta kysymys on ennen kaikkea asumisen laadusta. Nuoremmat vuokralaiset kaipaavat kerrostaloasumiselta helppoutta, ikäihmiset puolestaan liikkumisen vapautta. Erään taloyhtiön kolmannessa kerroksessa asuva 97-vuotias mies oli erittäin ylpeä uudesta hissistä. Sen an- siosta hän pääsi itse saunaan sekä ulkoilemaan ja tapaamaan talon muita asukkaita. Ennen hissiä hän oli kuntoillut kävelemällä edestakaisin porraskäytävässä, kertoo Merilä. Merilän mielestä hissit mahdollistavat mukavan asumisen kaikenikäisille ihmisille. Suurimmaksi ongelmaksi koetaan yleensä hankkeen käytännön toteutus ja siihen liittyvät vaatimukset. Muun muassa portaikon kavennukset, julkisivuun vaikuttavat seikat sekä paloja pelastustoimen näkökulma tulee selvittää tarkasti. Lähes kaikkiin kiinteistöihin löytyy järkevä ja kustannustehokas hissiratkaisu, rohkaisee Merilä. Ari Rytsy

20 20 HIMA Home Make sure that your home is ready for the holidays! PHOTO HEKA/ SARA HUHTINEN HOUSEKEEPING Keep your home safe during summer holidays IT IS EASIER to relax on your holiday, when you have made sure that your home is ready for the holidays, too. During a long holiday, it is important to ensure that the apartment does not attract burglars. Even if you are leaving your home empty for weeks, it is good to make it look like someone is at home. A reliable friend, who visits the apartment regularly, is a key factor in making your home safe for the holidays. For example, take care that your lawn is mowed and that your post-box is emptied. Inside, you can make it seem like someone is home with, for example, a clock switch connected to a lamp that will switch the lamp on and off, even if the house resident is far away. During the heat of the summer, drain traps may dry out, which means that your home will definitely not smell like roses when you return from your holiday. Your holiday guard can also prevent this nasty surprise by running the taps and flushing the toilet a few times a week. You should not tell anyone, aside from close friends, that your house will be left empty. Is your spare key in a safe place? Do not leave your key under the door mat! You can ask a reliable neighbour to keep your key safe, empty your post-box and water your flowers. When your neighbour knows that your house is empty, he or she will find it easier to notice if something suspicious is going on. In social media, you can accidentally let it slip to the wrong people that your house is empty. You should not, therefore, publish your best holiday photos in Facebook or online in real time, as they are a clear sign that you are away. It is safer to share your holiday memories later from home and you can also relive the highpoints of your holiday at the same time. Burglars are not that interested in televisions. Instead, they are looking for small electronics, valuables and cash. Instead of keeping them in your chest of drawers, you should store them in a safe or in your bank account. If you have a large amount of valuables in your house, you should consider investing in a home security system, the cheapest of which is a security lock. It is easy to mitigate the risk of water damage and fires by ensuring that the washing machine taps are tightly closed and all electric appliances are switched off, when leaving for a holiday. If something happens, home insurance is a good thing to have. You should check the validity and insurance terms of your home insurance, in advance. Even if you are gone only a week, it is nicer to return when you can trust that everything is well back at home. PHOTO THINKSTOCK The demolition work of the first house will begin in September. ABOUT HEKA Houses on Jakomäentie 6 will be torn down soon THE LANDSCAPE AROUND Jakomäki will change noticeably during next autumn, as the demolition of the houses, which were built in the 60s and have now reached the end of their service life, will be launched at the address Jakomäentie 4 and 6 c and d. In September, the demolition work of the first house (previously the Jakomäentie 6 a building) will begin and the work will continue with the demolition of the other house (previously Jakomäentie b) in December and January. The torn-down houses, the address of which changed, due to a change in the zoning plans, from Jakomäentie 6 a and b to Jakomäentie 4, will be replaced with completely new houses. The two houses to be demolished have a total of 216 two-room apartments. They will be replaced with 207 new, more versatile apartments. The new buildings will be constructed based on a designing competition carried out in 2010 and Among others, the winning design has been praised for its talented apartment design. The entrances of the buildings are constructed with glass walls, and the stairways and halls will be painted with different, identifying colours. All apartments will have a balcony or a terrace that opens out to garden. The head designer of the site is architect Petri Piirta. Jakomäki will be a busy place this year, as the residents of the houses to be demolished leave their old homes and settle, all over the city, into the replacement apartments provided by Heka. As the basic renovations of Jakomäentie 8 are also under work in the area, the residents from a total of 320 apartments will move out. Heka-Jakomäki will notify the residents separately of the renovation phases and the practical aspects of the projects.

21 HIMA Get rid of stuff on the Cleaning Day ON SATURDAY, 24TH of May, Helsinki and the rest of the Finland are celebrating a Cleaning Day. On this day, arranged for the fifth time, anyone can sell or give away their extra things. For more information, please visit the address Hem 17,2 VATTENMÄTARE % I VARJE lägenhet inverkar avsevärt på vattenförbrukningen, eftersom respektive invånare betalar enligt sin egen konsumtion. I Hekas hus med mätare sparar man en femtedel av vattnet. SHORTLY PHOTO HELSINKI IMAGEBANK /JUHANI SEPPOVAARA Life on an island in the middle of the city DURING THE SUMMER, the Helsinki archipelago is a busy place, as both citizens of Helsinki and visitors from other municipalities head for the islands to spend their summer days there. Islands are popular places for swimming, sun-bathing and hiking. You can watch birds or the flora and fauna and perhaps fry a sausage in a cooking shed, close to the sea. Sometimes, the islands also have guided activities. The Youth Department and the congregations organise camps, and the sailing and boating societies also arrange various events. About 300 islands are counted in the Helsinki Archipelago. The islands are open to the public all year round, but services are mostly only available during the summer season. The most popular summer islands are Pihjalasaari, on the southern side of Kaivopuisto Park, and Kaunissaari, which is located 22 kilometres from the Helsinki centre to east. Heka s management board has new resident representatives THE NEW OPERATIONAL period of Heka s Management Board was launched in May. Ari Luukinen, who started his third term as the resident representative of the Board, was joined by Auli Rantanen. Both have long-term experience of resident democracy, as Luukinen has taken part in Heka s resident democracy activities since 1997 and Rantanen since Among other duties, we will go though the balance statements and budgets, as well as investments and funding plans, and monitor that the set goals are achieved, says Ari Luukinen, as he describes the actions of the Board. The Presidents of Tenant Committees and the representatives appointed by the tenants (one per regional company) form a Tenant Advisory Board, which appoints the resident representatives to the Heka s Management Board from the nominees of the Tenant Committees. New representative, Auli Rantanen, is looking forward to her new assignments. I hope I can make all the residents heard and also promote rental housing at a more general level. One fifth less water IT HAS BEEN proven that if a tenant starts to pay attention to his or her water consumption, it is usually enough to stop the excessive use of water. There is also a more technical way to do this: apartment-specific meters. With the help of these meters, a household will only pay for the water they have actually used. For now, around 13 % of Heka apartments have been equipped with these meters. The impact on water consumption has been noticeable, as the consumption has been cut down by a fifth in the apartments with the meter. Increasing the amount of buildings with these meters has had an effect on the water consumption in Heka apartments. In 2013, the water consumption of the whole building stock was, approximately, 156 litres per resident in a day, whereas the amount in 2012 was litres. KORT PÅ SVENSKA Gör hemmet säkert när du reser på semester UNDER LÅNGA SEMESTRAR är det viktigt att se till att bostaden inte ser lockande ut för inbrottstjuvar. Du kan be en pålitlig bekant regelbundet besöka bostaden, klippa gräsmattan och tömma postlådan. Med till exempel klockbrytare kan du ge intrycket av att det finns någon i lägenheten. Det lönar sig att berätta för bara de närmaste bekanta om att hemmet blir tomt. Information i sociala medier om att bostaden är tom sprider sig lätt till fel människor. Inbrottstjuvar lockas mer sällan av televisionsapparater än av mindre elektronik, värdeföremål och kontanter. Det lönar sig att du hellre förvarar dem i ett kassaskåp eller på ett bankkonto än i en byrålåda. Det är lätt att undvika riskerna för vatten- och brandskador genom att själv se till att kranarna till alla tvättmaskiner är ordentligt stängda och att alla elapparater är frånkopplade. När en skada sker skyddar också hemförsäkringen. Husen vid Jakobackavägen rivs snart LANDSKAPET I JAKOBACKA förändras grundligt nästa höst när man börja riva husen som byggdes på 60-talet vid Jakobackavägen 4 samt 6 c och d. Det byggs 207 nya bostäder på platsen. De nya husen byggs på basis av en planeringstävling som hölls Entréerna till husen får glasväggar, trapphusen målas i signaturfärger och alla lägenheter förses med balkonger eller terrasser mot gården. Det går livligt till i Jakobacka i år, även huset vid Jakobackavägen 8 renoveras som bäst. Totalt flyttar invånarna i 320 bostäder undan renoveringarna. Heka-Jakobacka informerar husens invånare särskilt om praktiska åtgärder och renoveringarnas skeden. Styrelsens nya invånarrepresentanter tillträdde i maj HEKAS STYRELSES NYA mandatperiod inleddes i början av maj. Ari Luukinen, som inleder sin tredje period som invånarrepresentant i styrelsen, får sällskap av Auli Rantanen. Båda är gamla rävar när det kommer an på invånardemokrati. Invånarrepresentanterna är befullmäktigade medlemmar i Hekas styrelse. Under året går vi igenom bland annat frågor kring bokslutet och budgeten, investeringar och finansieringsplaner samt övervakar att de uppställda målen nås, beskriver Ari Luukinen. Vem som helst av Hekas invånare kan väljas till invånarrepresentant i Hekas styrelse. Hyresgästkommittéernas ordförande och representanterna (en/ regionbolag) som valts av hyresgästerna bildar Hyresgästdelegationen, som väljer invånarmedlemmar till Hekas styrelse bland hyresgästkommittéernas kandidater. Nyvalda representanten Auli berättar att hon väntar med spänning på uppdraget som invånarrepresentant. Jag hoppas på att jag kan göra varje invånares röst hörd och överlag höja värdesättningen av hyresboende.

22 22 HIMA Aktiivinen asukas Energiatorilta vinkkejä energian säästöön KAMPIN SÄHKÖTALON kolmannesta kerroksesta löytyvällä Energiatorilla rohkaistaan ihmisiä energiansäästöön. Energianäyttelystä löytyy tietoa yleisesti energiasta ja sen merkityksestä ihmisille, Helsingin energiantuotannosta ja erilaisista energiahankkeista. Näyttely on maksuton ja avoinna arkisin VUOKRALAISDEMOKRATIA Lokakuussa vietetään jälleen Hyyryläispäivää HALLITUKSEN ASUKASEDUSTUS Yhteisten asioiden puolestapuhujat FINLANDIA-TALON HELSINKI-SALI TÄYTTYY lokakuun neljäntenä vuokralaisdemokratiasta kiinnostuneista, kun Hyyryläispäivää vietetään jo kolmatta kertaa. Kahden edellisen vuoden tapaan tapahtumasta odotetaan menestystä. Hyyryläispäivien tyyliin luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja ajankohtaisia asioita. On hienoa huomata, että innostus Hyyryläispäivään kasvaa vuosi vuodelta, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Anne Siivonen toteaa. Hyyryläispäivät koetaan aidosti tarpeellisena keinona vaihtaa ajatuksia ja samalla lisätä vuorovaikutusta eri tahojen ja toimijoiden kesken, hän jatkaa. Totuttuun tapaan aamupäivän ohjelmassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja muun muassa paljon positiivista palautetta kerännyt puhujapaneeli. Ihmiset haluavat kysyä mieltä askarruttavista asumisen asioista, ja kun vastaajina ovat vielä alan ammattilaiset, on ymmärrettävää että suosio on suuri, Anne Siivonen kertoo. Tänä vuonna Hyyryläispäiville on mahdollisuus ilmoittautua ensimmäistä kertaa sähköisesti. Ilmoittautumislinkki löytyy osoitteesta Sähköisestä ilmoittautumisesta on kyselty paljon. Nyt ajatuksena on kokeilla, kuinka paljon ihmiset hyödyntävät tuota mahdollisuutta. Jos sähköinen ilmoittautuminen ei onnistu, voi Hyyryläispäivään ilmoittautua edellisten vuosien tapaan myös alueyhtiöiden tai Vuokralaistoimikunnan kautta, riippuen siitä mitä omassa alueyhtiössä on sovittu. Ennakkoilmoittautumiset tulee jättää mennessä ja lopulliset sitovat ilmoittautumiset KUVA VUOKRALAISNEUVOTTELUKUNTA HEKAN HALLITUKSEN UUSI toimikausi käynnistyi toukokuun alussa. Kolmatta vuoden mittaista kautta hallituksen asukasedustajana aloittava Ari Luukinen Malminkartanosta saa seurakseen tuoreen edustajan, Auli Rantasen Kontulasta. Molemmat ovat asukasdemokratian kokeneita konkareita. Heidän lisäkseen hallituksessa istuu puheenjohtaja ja kaksi virkamiesjäsentä. Asukasedustaja on Hekan hallituksen täysivaltainen jäsen. Vuoden aikana käymme läpi muun muassa tilinpäätös- ja talousarvioasioita, investointeja ja rahoitussuunnitelmia sekä valvomme asetettujen tavoitteiden toteutumista. Työmme lähtökohtana on tarjota ihmisille asumiskustannuksiltaan kohtuuhintaisia asuntoja, jotka täyttävät nykyiset laatukriteerit, Ari Luukinen kuvailee. Asukasedustajina nostamme asukkaiden ääntä ja arjen asumisen näkökulmaa esiin asioita suunniteltaessa ja niistä päätettäessä, Luukinen ja Rantanen lupaavat. HEKAN HALLITUKSEN ASUKASEDUSTAJAKSI voi tulla valituksi periaatteessa kuka tahansa Hekan asukas. Käytännössä tie hallitukseen on kuitenkin pitkä ja kulkee Hekan asukasdemokratia portaiden kautta. Jokaisella kiinteistöllä on oma talotoimikunta, johon kaikki kiinteistön asukkaat ovat tervetulleita. Talotoimikuntien puheenjohtajat ovat automaattisesti vuokralaistoimikuntien jäseniä. Vuokralaistoimikuntien puheenjohtajat ja vuokralaisten nimeämät alueyhtiön edustajat puolestaan muodostavat Vuokralaisneuvottelukunnan, joka nimeää vuokralaistoimikuntien ehdokkaista asukasjäsenet Hekan hallitukseen. Olen ollut pitkään monessa mukana ja ihmiset tuntevat minut, joten asukasedustajan tehtävään ei tarvinnut varsinaisesti kampanjoida. Valinnan jälkeen tuntui hyvältä, kun ihmiset kiittelivät, että tehtävään valittiin oikea henkilö, Auli Rantanen kertoo. Edellisellä kaudella hän oli ehdolla Hekan hallitukseen varaedustajaksi. HEKA-KANSANASUNNOT OY puh Mäkelänkatu 91, 4. krs, HKI HEKA-JAKOMÄKI OY puh Malminkaari 9 B, 2. krs, HKI HEKA-KANNELMÄKI OY puh Sentnerikuja 2, 2. krs, HKI HEKA-KANTAKAUPUNKI OY puh Pasilanraitio 5, 5. krs, HKI HEKA-KONTULA OY puh Kontulankaari 12, HKI HEKA-KUMPULA OY puh Mäkelänkatu 91, 4. krs, HKI HEKA-LAAJASALO OY puh Hitsaajankatu 9 B, 7. krs, HKI HEKA-MALMI OY puh Malmin kauppatie 18, 4. krs, HKI HEKA-MALMINKARTANO OY puh Sentnerikuja 2, 2. krs, HKI HEKA-MAUNULA OY puh Malmin kauppatie 18, 4. krs, HKI HEKA-MYLLYPURO OY puh Alakiventie 5, HKI HEKA-PIHLAJISTO OY puh Mäkelänkatu 2 A, 3. krs, HKI

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy Malagankatu 3, Helsinki KOy Helsingin Jallukka Urbaania asumista meren äärellä Jätkäsaaren tunnelma muodostuu kivijalkaliikkeistä, pyöräily- ja kävelyreiteistä

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden!

Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen

Lisätiedot

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA 1.3.2017 1 TAUSTAA 1.3.2017 2 ASUKASKYSELYN TOTEUTUKSESTA Samalla mallilla vuodesta 2008 Neljättä vuotta mukana

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

TVT Asunnot Oy - Case Vesikuuri

TVT Asunnot Oy - Case Vesikuuri 28.11.2016 TVT Asunnot Oy - Case Vesikuuri Sisältö TVT Asunnot Oy lyhyesti Vesikuuri-kampanja Lähtötilanne Tavoitteet Toimenpiteet TVT Asunnot Oy lyhyesti Turun kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Nykymuotoisen

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Tietoa lukijoista 2018

Tietoa lukijoista 2018 Tietoa lukijoista 2018 5/2018 Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

113,0 m², 5h,k,wc,khh/...,

113,0 m², 5h,k,wc,khh/..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Lindberg Puh: 044 381 7771 Kiinteistömaailma, Taka-Töölö, Linnakodit Oy LKV Linnankoskenkatu 12 00250 Helsinki Puh: 044 283 1195 Tilava perheasunto, jossa on neljä makuuhuonetta!

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön HARAKATKIN HIKOILEVAT Asumisen veden- ja energiansäästö Sisältö Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön Omien kokemusten vaihto ja keskustelu

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA HOVIRINNAN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET: ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN VEDEN SÄÄSTÄMINEN JÄTTEIDEN KIERRÄTYS LUONTOSUHTEIDEN EDISTÄMINEN ( METSÄRETKET YM.) TURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

22,0 m², 2h, avok, parvi,

22,0 m², 2h, avok, parvi, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Sallankivi Puh: +358 400 630 848 RE/MAX Extra Kodit Malmin raitti 7 00700 Helsinki Puh: 050 361 5099 Tämä ylimmän kerroksen näppärä kaksio viehättää avaruudellaan ja selkeällä

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma Kesäkuun 2019 ohjelma KESÄKUUN OHJELMA TOTEUTETAAN ULKONA Sadesäällä suunnitelmia sovelletaan ja siirretään tarvittaessa sisätiloihin Alle kouluikäiset lapset osallistuvat järjestettyyn toimintaan yhdessä

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö ja Keski- Suomen Palvelurakennuttajat ovat yhteistyössä hankkeistaneet 3 uutta asuntoryhmää kehitysvammaisille. Hanketyön edellytyksenä

Lisätiedot

Imatra, Imatrankoski Kohdenumero h,kk,s, 56,5 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh ,00

Imatra, Imatrankoski Kohdenumero h,kk,s, 56,5 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Imatra, Imatrankoski Kohdenumero 649584 2h,kk,s, 56,5 m² Kov. 2013 Energialuokka A 2007 Mh. 158 500,00 Vh. 158 500,00 Poikkivirrankuja 6. Uudehkossa senioritalossa, aivan Imatrankosken palvelujen

Lisätiedot

Asumisen ympäristövaikutukset

Asumisen ympäristövaikutukset 1 Asumisen ympäristövaikutukset Energiankulutus: lämmitys, sähkö ja lämmin vesi Veden kulutus Ostostavat ja hankinnat Rakentaminen, remontointi ja kunnossapito Jätehuolto: lajittelu ja kompostointi 2 Energiankulutus

Lisätiedot

ASUKASLÄHTÖINEN SUUNNITTELU

ASUKASLÄHTÖINEN SUUNNITTELU ASUKASLÄHTÖINEN SUUNNITTELU ROADSHOW 2013 Sampo Vallius, arkkitehti SAFA kehittämisarkkitehti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) ARA - erityiskohteen tulee sijaita tavallisen asumisen joukossa,

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET. Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat

SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET. Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat Senioriasuntokunnat maakunnittain Vuosi 2020 56 000 206 000 (3) 41 000

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

Sampoharjun ryhmäkoti

Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti sijaitsee Vaajakosken keskustassa, osoitteessa Vesmannintie 7. Kiinteistö on valmistunut joulukuussa 2018. Samassa

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Halpa vesi vai hyvä palvelu? Tampereen yliopisto 11.5.2012

Halpa vesi vai hyvä palvelu? Tampereen yliopisto 11.5.2012 Halpa vesi vai hyvä palvelu? Tampereen yliopisto 11.5.2012 Hämeenlinnan veden hinta kotitalouksille 2011 euroiksi muutettuna Tampere 1.1.2012 talousvesi 1,11 /m 3 jätevesi 1,70 /m 3 yhteensä 2,81 /m 3

Lisätiedot

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä 170901 Tietoa kotipalvelusta 2 (5) Kotipalvelu helpottaa päivittäistä elämääsi ja antaa sinulle mahdollisuuden asua kotonasi turvallisissa oloissa. Kotipalvelutoimet sovitetaan kunkin asiakkaan tarpeiden

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot