YSTÄVÄKIRJE. Syyskuun 6. päivä vietettiin Ilosanomapäiviä Salon torilla. Jaossa oli teetä ja kahvia, sekä hyvää sanomaa Jeesuksesta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YSTÄVÄKIRJE. Syyskuun 6. päivä vietettiin Ilosanomapäiviä Salon torilla. Jaossa oli teetä ja kahvia, sekä hyvää sanomaa Jeesuksesta."

Transkriptio

1 YSTÄVÄKIRJE Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 4 / 2014 Syyskuun 6. päivä vietettiin Ilosanomapäiviä Salon torilla. Jaossa oli teetä ja kahvia, sekä hyvää sanomaa Jeesuksesta.

2 Pääkirjoitus Olet arvokas! Sillä me olemme hänen tekonsa (mestariteoksensa), luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef. 2:10 Havahduin hiljattain lukiessani englanninkielistä Raamattua, koska siinä oli yllä olevassa jakeessa tekonsa sana käännetty masterpiece eli mestariteoksensa. Tuntuu huikealta ajatella että sinä ja minä olemme Luojamme mestariteoksia. Luomiskertomuksessa meitä muistutetaan: Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 1. Moos. 1:27. Syntiinlankeemuksen seurauksena tuo Jumalan kuva meissä on monella tavalla peittynyt lian ja saastan alle, mutta se ei ole kuitenkaan poistunut mihinkään. En itse ymmärrä taiteesta juuri mitään, mutta olen aina ihmetellyt sitä, miten suuri vaikutus taiteilijan nimellä on teoksen hintaan. Joskus hyvin mitättömän näköinen teos saattaa maksaa maltaita tekijänsä takia. Minusta on vapauttavaa ajatella, että minunkaan arvoni ei perustu itseeni vaan Luojaani ja Lunastajaani. Kuuluisimmatkin tämän maailman taiteilijat ovat saaneet luomistaitonsa ja kykynsä Häneltä, joka on kaiken luovuuden lähde. Taidehuutokaupoissa hinnat nousevat joskus aivan käsittämättömälle tasolle. Meistä maksettu hinta on kuitenkin vielä aivan toisella tasolla. Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne turhasta vaelluksesta katoavilla aarteilla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, kuin virheettömän ja tahrattoman Karitsan, kalliilla verellä. 1. Piet. 1:18-19 (RK) Jeesuksen vaeltaessa täällä maan päällä hän näki kohtaamiensa ihmisten pinnan alle. Hän näki Jumalan kuvan niin syntisessä naisessa kuin fariseuksessa ja publikaanissa. Samoin hän näkee tänäänkin meidän jokaisen sisimpään. Moni etsii identiteettiään itsestään käsin. Tämän seurauksena elämän tarkoitus on monella täysin hukassa. Todellisen identiteettimme ja elämän tarkoituksen voimme löytää vain Luojastamme käsin. Miten näemme ympärillä olevat ja kohtaamamme ihmiset? Näemmekö heissä hauraan, kovan, katkeran tai itseänsä täynnä olevan ulkokuoren alla Jumalan kädenjäljen ja kuvan? Jos näemme, meillä ei ole varaa asettaa itsemme heidän yläpuolelleen. Tässä maailmassa ihmisen arvoa mitataan tehokkuudella, rahalla ja maineella. Jokaisesta ihmisestä on maksettu kuitenkin kerran ristillä yhtä kallis hinta kuin sinusta ja minusta. Siksi olisi hyvä rukoilla, että oppisimme kohtaamaan jokaisen, sisältäen myös itsemme tästä näkökulmasta käsin. Ari Malmi, piirijohtaja riitta pyykön terveiset Hyvät raamatunkäännöstyön ystävät! lähettien terveiset Tänään 5. syyskuuta Helsingissä paistaa aurinko, suurin osa luontoa on vihreää ja ulkolämpötila kipuaa juuri kohti +20. Hienoa, että kesä jatkuu. Kiitos teille rukouksistanne ja kaikesta muistamisesta. Kevään ja kesän jälkeen olen elokuun alusta aloittanut työt sataprosenttisesti. Sydämessä palaa sama asia: ersäläiset, heidän Raamattunsa ja kielensä. Kahteen viime toukokuun kirjeeni rukousaiheeseen on tulleet vastaukset: 1) Sain konsultoitua elokuun viimeisellä viikolla 1.Moos. luvut 1-13 eli teimme ns. viimeisen tarkistuksen. Konsultointiviikko oli innostava ja rikas. Uuden konsulttimme Bob Bugenhagenin lisäksi työryhmässämme oli mukana myös Teija Greed, SEKLin pitkäaikainen raamatunkääntäjä, opiskelemassa konsultiksi. Minulla oli suuri ilo tehdä töitä 'kahden konsultin' kanssa, sillä Teija toimi Bobin kanssa vuorotellen konsultin ominaisuudessa. Ersän Raamattu ja kieli ja ersäläiset olivat keskipisteessä, kuin tärkeimmät. Näinhän Jumala toimii jokaisen yksilönkin kohdalla, hän on juuri se tärkein. Iloitsimme yhdessä, että voimme tehdä tätä työtä. 2) Kesäkuussa löysimme uuden takaisinkääntäjän Aleksanderin. Hän tekee käännöstemme takaisinkäännöksiä konsulttia varten. Olemme iloinneet tästä nuoresta miehestä, ersänkielen opettajasta, joka palaa äidinkielelleen. Hän lähettää meille innostavia viestejä Saranskista ja pyytää lisää käännettävää. Elokuun alussa sain ersäläisiä vieraita Helsinkiin seitsemän kappaletta. Kuvassa oikealta Saranskin luterilaisen srk:n pastori Aleksei, vaimonsa Nina ja heidän poikansa Misha (sinipaitainen). Ninan veli Vanja (valkoasuinen), hänen kaksi tytärtään ja toisen tyttären mies (keltapaitainen). Kiittäen ja muistaen teitä, Riitta Kiitosaiheet edellä tekstissä Rukousaiheet Päärukousaihe on se, että ersäläiset saisivat omalla äidinkielellään kuulla ja lukea Jumalan sanaa, koska äidinkielen vaikutus on niin syvälle käypää ja että Jumala siksi soisi ihmisiä, myös 'maallisia' nostamaan mordvalaisten keskuudessa äidinkielen asemaa Rukoillaan, että ersämordvan Tamara-kääntäjä löytäisi aikaa tehdä töitä Mirjamin ja minun kanssani Skypen kautta. Tamara on aktiivinen kirjojen ja artikkelien kirjoittaja, jota pyydetään koko ajan moniin vastuutehtäviin Rukoillaan edelleen sitkeyttä Mirjamille Jesajan kirjan ersännöksen tarkistukseen ja tekstin muokkaamiseen sekä minulle 1. Mooseksen kirjan työstämiseen Terveyttä kaikille raamatunkäännösprojektin ihmisille 2 3

3 rendicien terveiset Suomen "loma" Viisi viikkoa Suomessa kului nopeasti sekä töiden että lomailun merkeissä. Ehdimme vierailla Turun, Sipoon, Vetelin ja Kauhavan seurakunnissa, samoin kuin Kansanlähetyspäivillä. Varsin antoisaa oli myös luennointi ja ryhmänveto Hartolan aviopari viikonlopussa. Ainut asia jota jäimme kaipaamaan oli vesisade! +40 asteen jälkeen olisi kaivannut kunnolla vilpoisia säitä, etenkin kun paluun jälkeen täällä Nicosiassa oli vielä entistä kuumempaa. jorman terveiset Ihmiskaupan vastainen työ Suomen lomamme aikana Kyproksella tehtiin iso ratsia venäläisten omistamaan luksuskylpylään. Kylpylästä pelastettiin 18 naista, joista osa jäi apumme piiriin Nicosiaan. Niinpä omat työni alkoivat varsin vauhdikkaasti heti seuraavana päivänä koneen laskeutumisesta. Kiirettä on pitänyt myös Nooan Arkin viimeistelyjen kanssa. Siitä lisää osoitteessa SAT-7 Nyt on erityisen tärkeää rukoilla suurten konfliktien runteleman Lähi-idän puolesta. T. Pia ja Rene Rendic perheineen Missä vaiheessa kirkkojen rakentaminen on Venäjällä? Rukousaiheet: Karatuskoein ja Kazanin matkani puolesta sekä molemmissa seurakunnassa tehtävän työn puolesta Meillähän on tällä hetkellä rakenteilla kolme uutta luterilaista kirkkoa täällä Venäjällä. Kazanin kaupunki, jonne rakennamme kirkkoa, sijaitsee Volga- ja Kazanka-jokien yhtymäkohdassa keskellä Venäjän Euroopan puolueista osaa. Projektin pitäisi olla valmis ensivuoden syksyllä. Toinen Venäjällä rakenteilla oleva uusi luterilainen kirkkorakennus nousee hyvää vauhtia Siperiaan ja siellä Krasnojarskin aluepiiriin Karatuskoehin, joka on noin asukkaan maaseutukeskus. Kirkon on arvioitu valmistuvan myös ensi vuoden syksyllä. Kolmas Venäjällä rakenteilla oleva luterilainen kirkko on Murmanskissa, joka on Venäjän pohjoisin kaupunki ja maailman suurin pohjoisen napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki, jossa on yli asukasta. Kirkon rakennustyöt ovat edistyneet niin, että kirkon perustukset, sekä ensimmäisen kerroksen laattaa ja seinät on valettu. Nyt työn alla on toisen kerroksen betonilaatan valaminen. Jorma Laine terveiset keski-aasiasta Viime kirjeemme lähti Pohjoisen kaupungin lentokentältä Keski-Aasiasta. Tämä lähtee autosta. Olemme matkalla kohti Kiilopäätä Suomen Lappiin. Ai miten tässä niin kävi? Heinäkuun lopun tapahtumien jälkeen turvallisuustilanne eri puolilla Keski-Aasiassa on entisestään kiristynyt. Miten työn käy? Yhteistyöjärjestöllämme on työtä seitsemällä paikkakunnalla, joissa on pari-kolmekymmentä projektia ja noin 450 paikallista työntekijää. Luoteisessa kaupungissa vammais- ja yhteisönkehittämistyö on jouduttu keskittämään itse kaupunkiin, koska sen ukopuolella vastarintaliike tekee olosuhteet epävakaiksi. Läntisessä kaupungissa projektimme ovat lähettien terveiset Rukoillaan: Rauhanomaista vallanvaihtoa ja vallanjakoa sekä uuden hallituksen muodostamista Paikallisten työntekijöittemme turvallisuuden puolesta, erityisesti Läntisessä ja Luoteisessa kaupungissa Yhteistyöjärjestöllemme viisautta johtaa työtä epävakaassa tilanteessa ja johtoryhmän ollessa erityisen ohut Oman paluumme puolesta. Itse haluaisimme palata lokakuussa, mutta lopullinen päätös on Jumalan olleet suljettuina Kaijan ja Seijan surman jälkeen, mutta viime lauantaina eli 6.9. ne aloittivat uudelleen toimintansa. Olemme syvästi kiitollisia jokaisesta teistä, jotka tuette meitä rukouksin, varoin ja viestein. Sen varassa Jumalan valtakunnan työtä tehdään. terveiset lähi-idästä Shalom! Tänä kesänä Suomen loma oli enemmän kuin tervetullut. Kaksi viikkoa olimme sodan keskellä, jossa Tel Aviviin tuli jatkuvasti hälytyksiä, kuulimme pommien jylinää ja räjähdyksiä, eikä enää kyse ollut pikkuaseilla leikkimisestä. Naapurien kanssa jutellessa kaikki tuntuvat odottavan milloin konfliktit jälleen jatkuvat, mutta samaan hengenvetoon he lisäävät että Keski-Aasian lähetit vain Jumala voi varjella. Ja näinhän se on: tämän maan kuten meidän jokaisen turva on kaikkivoimaisessa Jumalassa. Tänä kesänä ehdin olla mukana monessa srk:n tilaisuudessa ja monet sanoivat rukoilevansa meidän puolesta jatkuvasti, mikä todella rohkaisi. Kiitos rukouksistanne! Meidän perheellä on uusi elämän tilanne kun poikamme on muuttanut Jerusalemiin kouluun ja asuu siellä viikot. Rukoilkaa että hän sopeutuu nopeasti ja löytää hyviä ystäviä. Siunaavin terveisin: Lähi-idän lähettiperhe nummeloiden terveiset Oli innostavaa toivottaa hymyssäsuin vastaantulevia seurakuntalaisia tervetulleiksi kirkkoon. Itsekin hymyilin ja olin aidosti ilahtunut seurakuntalaisten tapaamisesta, samalla sydämessä oli kuitenkin raskas suru. Eräs seurakuntamme jäsen kuoli nimittäin kesän alussa. Asia ei omaisten pyynnöstä johtuen ole vielä muiden tiedossa. Toive liittyy kuolemaan liittyvien ikävien asianhaarojen tuomasta syvästä surusta ja häpestä. Japanissa vaikeiden asioiden salaaminen on viety vielä pidemmälle kuin Suomesta. Toivottaessani ihmisiä hymyssäsuin kirkkoon mietin siis samalla mitä heidän hymyjensä taakse kätkeytyykään. Tällä kertaa lomaamme varjosti siis kahden suru-uutisen kuuleminen. Heinäkuussa Afganistanissa surmattiin kaksi järjestömme avustustyöntekijää. Toisen kanssa teimme kotimaanjaksomme aikana yhteistyötä hänen palvellessaan eräässä lähettävässä seurakunnassamme. Rukoilemme rauhaa heidän omaisilleen. Rukoilemme myös Jumalan vaikutusta leskeksi jääneen seurakuntalaisemme elämään. Alkaneeseen syksyymme on mahtunut muitakin pienempiä vastoinkäymisiä. Nöyrällä mielellä olemme siis saaneet aloitella syyskautta. Mari ja Daniel Nummela 4 5

4 6 heinosten terveiset Rakas ystävä, "Katso, siihen aikaan minä rankaisen kaikkia sinun nöyryyttäjiäsi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkotetut ja teen heistä ylistettyjä ja kunnioitettuja jokaisessa maassa, jossa he elivät häpeän alaisina. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin, siihen aikaan minä kokoan teidät. Minä teen teidät kunnioitetuiksi ja ylistetyiksi kaikkien maan kansojen keskuudessa, kun minä käännän teidän kohtalonne silmienne nähden, sanoo Herra." Sef.3:19,20 Hallilta MAF:n lentokoneet voivat lentää kun ne pidetään kunnossa. Tähän työhön saamme pyytää Herralta viisautta ja voimia. Hannu matkusti heinäkuun viimeisellä viikolla Ugandaan tuppuraisten terveiset Limu-projekti aivan Viktoria-järven rannalla olevaan MAF:n toimipisteeseen jossa korjasi Cessna Caravaniin ilmestyneen autopilottivian. Kiitämme Herraa onnistuneesta matkasta. Uusien radiolaitteiden asennustyön valmistelu ja suunnittelu on vienyt melkolailla Hannun voimia. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää. Tarvittavat paperit viranomaiselle tulisi luovuttaa piakkoin ja tarvikkeiden ja työkalujen tilaaminen saada käyntiin heti kun vain mahdollista. Alex läpäisi kokeet ja sai suoritettua autopilottien huoltoa koskevan kenialaisen peruslupakirjan. Tämä on hieno rukousvastaus. Rukoillaan koko MAF:n Keniassa ja Ugandassa palvelevan kansallisen henkilökunnan puolesta, että voivat olla evankeliumin armon ja totuuden sanoman viejinä omiensa keskuudessa. Kotikulmilta Olemme kiitollisia siitä, että Nairobissa on ollut rauhallista. Edellisessä kirjeessämme kirjoitimme Limuprojektista, jonka toivoimme saavamme keväällä loppuun ja raportoiduksi. Olimme erittäin onnekkaita saatuamme projektiin taitavan, työlleen omistautuneen etiopialaisen projektipäällikön, Johannes Graign (hän oli aikaisemmin mukana Tercha-projektissamme) ja toinen onnekas tapahtuma oli, kun saimme Vesa ja Aleksi Stenbergin Eurasta ja Matti Ketolan Ikaalisista korjaamaan projektin öljynpuristimen. Viljeltyä peltoalaa tuli tarpeeksi ja kasteluviljelyn pumppujen huoltokurssit tulivat pidettyä. Osanottajat lähtivät kurssilta onnellisina uusien työkalujen kanssa koteihinsa. Projekti saatiin lähetyksemme osalta loppuun ja myös kuntainliitto on sen hyväksynyt. Raportit on kirjoitettu ja odotamme vielä Suomen ulkoministeriön hyväksyntää. Sillan kaivantoja ennen suuria sateita Darimussa. Samuel sai elokuussa koetulokset viime kevään kokeista. Kokeet menivät hyvin. Kiitos kun rukoilit tämän asian puolesta. Nyt Samuel on aloittanut luokalla 12. Rukoillaan, että hän jaksaa edelleen opiskella. Kiinnostusta hänellä kyllä riittää. Heinä-elokuun aikana, kun suurin osa naapureistamme oli lomalla, tapahtui pihapiirissämme merkittävä hiiri- ja rottakannan lisääntyminen. Päivin pyykin kuivatuksesta meinasi tulla katastrofi kun vaatteisiin ja kankaisiin syntyi reikiä. Nyt olemme lähes kaikki voittaneet. Rukoillaan edelleen tässä meidän lähiympäristössä tienvarressa ja asuntojen porteilla töitä tekevien ja aikaa viettävien afrikkalaisten puolesta. He ovat Herralle rakkaita. Siunaavin terveisin, Hannu, Päivi ja Samuel Nuttuprojekti Etiopiassa on nyt saatu vihdoinkin se kirje leimoineen, jota olemme vuoden verran odotelleet. Vielä meidän pitää tehdä järjestelyt siitä, kuka on laillinen henkilö hakemaan ne tullista ja mitä dokumentteja hän tarvitsee. Hanna nuttuvarastolla Tuurissa on varmaan kiireinen... ja luokat nyt kesällä syntyneen vauvansa ja nuttujen pakkaamisen kanssa. Darimu-projekti Projekti edistyy hyvin, kaivot ja lähteet on tehty, kaikki naisten ryhmät rekisteröity ja lampaat ja lainat annettu. Neljästä koulurakennuksesta kolme on valmiina ja neljäs tekeillä. Tie on tehty. Kaksi siltaa puuttuu niitä yritettiin tehdä keväällä, mutta kaatosateet veivät kahteen kertaan kaivannot. Nyt ei auta kuin odottaa sateiden loppumista. Darimun koululuokat ennen projektia Vesa korjaamassa risiiniöljypuristinta. Akin pitämän pumppujen huoltokurssin oppilaita Limuprojektissa. Suomessa Monet teistä tietävätkin, että olimme pitkään kesällä Suomessa. Aki oireili koko kevään fyysisesti, hänellä oli hengenahdistusta, nivelkipuja ym. Olimme hyvin huolestuneita hänen terveydestään. Etiopiassa ei löytynyt mitään vikaa ja lääkäri määräsi hänet tutkimuksiin Suomeen. Sielläkään ei löytynyt mitään vaikka paljon kaikenlaisia testejä otettiin. Lopulta oireet diagnostisoitiin burn-outiksi ja hän oli alkukesän sairaslomalla. Sen jälkeen vietimme kesälomaa ja lopulta oireet hävisivät ja työterveyslääkärimme antoi hänelle luvan lähteä takaisin Etiopiaan. Työsopimuksemme on tehty tämän vuoden loppuun ja monet ovat kysyneet, mitä sen jälkeen. Minua odottaa vielä diakonian virka Eurassa. Emme kuitenkaan ole vielä täysin päättäneet, mitä teemme. Mutta lähiaikoina ratkaisu on tietysti tehtävä. Rukoilettehan asian puolesta. Toivomme teille kaikille hyvää syksyä. Kiitämme monista mukavista kohtaamisista kesän aikana. Terveisin: Pirkko ja Aki Tuppurainen 7

5 Lehtisten terveiset HIV-projekti sekä kummilapsiprojektit toimivat tällä hetkellä normaalilla painollaan. Limun kummilapsiprojektissa on kasassa 110 lasta, josta olemme iloisia. Lisäksi uuden toimisto/luokkarakennuksen rakentaminen projektille Limuun on saatu käyntiin. HIV-projektissa alkaa kohta viimeinen vuosi. Tänään kun olimme tekemässä kotikäyntejä, niin saimme konkreettisesti kokea kuinka projekti on auttanut köyhiä ja sairaita ihmisiä. Samalla kun saimme osaksemme kiitosta ihmisiltä, niin ei voinut kuin miettiä, että mikä on näiden ihmisten tulevaisuus. Jos sinä olet puoliksi halvaantunut, lähisukua ei ole, puhumatta sosiaaliturvasta, niin missä on sinun toivo? Suuressa Mekane Rukousaiheet Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, Hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6 Yesus -kirkossa olisi suuri tarve diakoniatyölle, jossa konkreettisesti autettaisiin apua tarvitsevia, samoin kuin Jeesus kehotti ja toimi. Viisautta työhön Terveyttä koko perheelle Elämän arki täällä on usein niin erilaista, että sitä on vaikea näin kirjeitse kuvailla. Toisaalta emme voi sanoa, että kaikki asiat ovat täällä Uuden opettajan löytyminen Lastemme koulunkäynti myöskään huonosti. Etiopia yhteiskuntana kehittyy ja moneen muuhun Afrikan maahan verrattuna kehitys näyttää ylöspäin. Samoin ihmisten perusarvot ovat monessa asiassa varsin terveellä pohjalla, esimerkiksi mitä ajatellaan perheestä tai Jumalasta. Näillä terveisillä haluamme toivottaa teille kaikille hyvää ja siunattua syksyä sinne Suomeen. Olemme kiitollisia siitä, että muistatte meitä rukouksin. Mika, Tania, Noah, Mateo, Natanael, Naomi, Eden ANNAN terveiset Minulla oli tänä kesänä mahdollisuus osallistua useille kesäjuhlille eri puolilla Suomea aina Kruusilasta Ylitorniolle. Oli ilo nähdä tuttuja vuosienkin takaa mutta myös saada uusia ystäviä. Elokuun lopussa oli viimeiset lähtöjuhlat Kainuussa. Muuttoa edeltävänä päivänä sain Etiopiasta viestin, ettei minulle myönnetä työlupaa. Lupaa päätettiin hakea uudelleen, ja nyt sitten jännitetään, kuinka siinä käy. En enää ehdi lähteä syyskuun alkupuolella, niin kuin olin suunnitellut, mutta toivon edelleen pääseväni matkaan tänä syksynä. Jos kävisi niin, että ovi Etiopiaan pysyy kiinni, minulle etsitään vastaavanlaista tehtävää jostain muusta maasta. Jonnekin päin minut siis aiotaan lähettää, vaikka tällä hetkellä onkin epävarmaa milloin ja minne. Rukoilethan, että oikea ovi avautuisi oikeaan aikaan. Anna Vähäkangas TYÖN TIIMOILTA Heinäkuun 24. päivä saimme suru-uutisen, että avustustyöntekijämme Seija Järvenpää ja Kaija Martin surmattiin Afganistanissa. Tämä kosketti myös meidän piiriämme, koska Seija oli Naantalin seurakunnan nimikkolähetti. Keski-Aasian työmme on arkaluonteisuutensa takia ollut hyvin salaista. Nyt tuntui, kuin koko maailma saisi tietää, mitä siellä tehdään. Myötätunto ja osanotto, jota tässä tilanteessa saimme kokea eri tahoilta Kansanlähetystä ja erityisesti lähiomaisia kohtaan tuntui hämmentävä ja rohkaisevalta. Muistetaan, että marttyyrien veressä on herätyksen siemen. Salon seurakunta on tehnyt päätöksen ottaa Daniel ja Mari Nummela perheineen nimikkoläheteiksi. Tämä korvaa aiemman kohdesopimuksen Awaijin seurakunnan työn tukemiseksi. Daniel ja Marihan työskentelevät juuri Awaijin seurakunnassa ja uusi keväällä vihitty kirkko onkin ollut kovassa käytössä heti alusta alkaen. Turku-aktio käynnisti syystyökautemme Oli ilo nähdä lapsiperheitä myös mukana. Lastenkanavalla olikin välillä vipinää oikein kunnolla. Aikuisten kanavalla oli parhaimmillaan 250 henkilöä mukana. Kaikki 10 raamattuopetusta ja päätöstilaisuus äänitettiin ja niiden antia on mahdollista päästä nauttimaan jälkikäteenkin. MP3-levyllä kaikki nämä saa 20 euron hintaan. Kansanlähetyspäivät 2015 on tulossa Turkuun. Turku-aktiossa käynnistimme jo vapaaehtoisten rekrytoinnin. Nyt jo voi ilmoittautua mukaan lukuisiin eri tehtäviin joko kotisivuillamme, tilaisuuksissa tai ottamalla yhteyttä Vuorikotiin. Tarvitsemme myös kotimajoituspaikkoja, koska Turussa on samana viikonloppuna Ruisrocktapahtuma. Hotellit ovat siksi hyvin täynnä. Jos voit tarjota yhdelle tai useammalle petipaikan, niin se on suuri apu. Piirimme taloudessa kesät ovat aina olleet haasteellisia. Tänäkin kesänä oli pieni notkahdus taloudessa. Eräs ystävä ohjasi 60 v - Varikko-bändi Turku-Aktiossa. päivälahjansa lähetykselle. Se tuotti 650 e, mikä oli suuri kiitosaihe. Jos sinullakin on merkkipäivä tulossa, niin voit halutessasi ohjata lahjan lähetykselle ja näin olla edesauttamassa evankeliumin voittokulkua. Myös testamentilla lähetykselle monet ovat kuoltuaankin olleet mukana lähetystyössä. Autamme ja annamme mielellään neuvoa näissä asioissa. Pyry Winterin kannatusrenkaaseen on tullut joitain uusiakin, mutta edelleen tarvittaisiin lisää. PARISUHDEPÄIVÄ la klo Sinitaivassali, Rauhankatu 15 D, Turku Päivä parisuhteen hyvinvoinnin rakentamiseksi Kouluttajina Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen ja Pekka Matikainen. Päivä on maksuton ja avoin kaikille. Kahvitarjoilu. Paremman parisuhteen ja avioliiton puolesta! Ilmoittaudu: Kysy lastenhoidosta: TERVETULOA V-S Kansanlähetys ja Suomen Liikemiesten Lähetysliitto 8 9

6 tulevaa toimintaa turussa 29.9., , , , ja klo 18 Avaimia Pietarin kirjeisiin Vuorikodilla joka toinen maanantai. Opettaa Lassi Stenman klo 13 Lähetyspiiri Hepokullan seurakuntatalolla, Ari Malmi , , 7.11., , ja 9.12., klo 18 Islamin haaste kristityille Sinitaivassalissa, Rauhankatu 15 D Keskustelua David Pawsonin videoiden pohjalta klo 17 Messu Pallivahan seurakuntakeskuksessa, saarnaa Ari Malmi klo Parisuhdeiltapäivä Sinitaivassalissa, Rauhankatu 15 D Hanna Ranssi-Matikainen & Pekka Matikainen ja Laura Kalaja MYYJÄISET LA klo Yrjänän srk-talolla, Itäinen Pitkäkatu 49 Herkullista ohravelliä ja hernekeittoa taas tarjolla joko paikan päällä nautittavaksi tai omissa astioissa mukaan ostettavaksi. Vohveleita kahvin tai teen kera virkistykseksi. Löytöjä voi tehdä kirpputorilta ja kirjamyyntipisteestä. Myynnissä on myös tuttuun tapaan eineksiä, leivonnaisia, käsitöitä, arpoja. Alkuhartaus: Ari Malmi. Tervetuloa ostoksille! Varsinais-Suomen Ev. lut. Kansanlähetys klo 18 Viisikielisten lauluilta Martin seurakuntatalolla. Mukana Ari Malmi ja Timo Rämä. Tarjoilua klo 13 Lähetyspysäkki Kupittaan seurakuntakodilla, Ari Malmi klo 15 Syyskokous Esillä sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! klo 17 Joulujuhla Mikaelin seurakuntakodilla Uudenvuodentapahtuma Pallivahan seurakuntakeskuksessa Mukana mm. Eero Junkkaala, Ilmari Mustonen, Turkka Aaltonen, Leena Lehtinen... Katso tarkempi ohjelma seuraavassa kirjeessä. TURUSSA 2014 Ma klo Varissuon kirkko, Kousankatu 6 Ma klo Jaanin seurakuntatalo, Karjakuja 75 Donkkis Big Night on junioreiden toiminnallinen ilta. Illan ohjelma sisältää raamattuopetusta, nukketeatteria, monia hauskoja toimintapisteitä ja pienen välipalan. Illan päätteeksi arvotaan osallistujien kesken palkintoja. Vapaa pääsy! ISRAELIIN! Vehreän Galilean Tiberias ja Jerusalem (1 viikko, su su) Matkanjohtajina: Piirijohtaja Ari Malmi Lähetysdiakoni Pentti Heinilä Oppaana Iris Amoyal Toiviomatkojen tilauslennot AY1921 Helsinki Tel Aviv klo AY1922 Tel Aviv Helsinki klo Majoitus (4 yötä) Tiberias / hotelli Leonardo Club (3 yötä) Jerusalem / hotelli Leonardo Jerusalem Matkan perushinta 1399 Hintaan sisältyvät lentomatkat, majoitus kahden hengen huoneissa, puolihoito (illallinen ja aamiainen ho- telleissa päivittäin (7 x), bussikuljetukset Tel Avivin lentokentältä Tiberiakseen, Tiberiaasta Jerusalemiin ja Jerusalemista Tel Avivin lentokentällle, suomenkielisen oppaan palvelukset, hotellihenkilökunnan ja bus sinkuljettajien palvelurahat. Lisämaksusta saatavissa yhden hengen huone Retket Perushintaan ei sisälly retkiä matkakohteiden ympäristön nähtävyyksille. Ryhmälle laaditaan oma retkioh- jelma, johon sisältyvät retket on mahdollista maksaa Suomessa ennen matkan alkua yhtenä pakettina. Tiedot retkipaketista toimitetaan matkan osanottajille noin kuukautta ennen matkaa. TERVETULOA MUKAAN ANTOISALLE MATKALLE! KL-RISTEILYT Tekninen matkanjärjestäjä: Matkapojat Oy PARISUHDERISTEILY Viking Grace -laivalla Turusta la klo 21 su klo 20 Mukana Hanna Ranssi-Matikainen & Pekka Matikainen, Mari & Martti Ahvenjärvi ja Seppo Jokinen. Hinnat: alk. 89e/hlö sisältäen hyttipaikan, ohjelman ja ateriat. Ilmoittautuminen ja tarkempi ohjelma: tai s-postilla: tai p (puh.varaukset 10 e, netissä 0 e). järj. Katariinan seurakunta ja Toimintailta luokkalaisille Varsinais-Suomen ev. lut. Kansanlähetys VARAA HETI, NIIN ET JÄÄ RANNALLE! MATKAILUA

7 Varikkoterveiset Syyskausi on pyörähtänyt käyntiin ja samoin on Varikot. Monta haastetta, unelmaa ja ajatusta kasvuun on olemassa. Ykköshaaste on se, että mahdollisimman moni löytäisi palvelupaikan yhteisöstä, niin itse Varikko -tilaisuuksissa kuin muussa toiminnassa. On se sitten keittiöstä, lastenohjelmasta, rukouksen puolelta tai jostain muusta niin rikastaa se yhteisöä. Haluamme, että Varikko koostuisi elävistä kivistä jotka toiminnallaan ylistäisivät ja kirkastaisivat Isän nimeä! Toinen haaste: kuinka jokaiseen ikäluokkaan kuuluva voisi omistaa Varikon omaksi hengelliseksi kodikseen ikään kuin sanoen: Tämä on minun kotini johon saan tulla vajavaisena, täällä minut hyväksytään sellaisena kuin olen, täällä sieluni saa ruokaa, täällä saan tukea ja itse voin myös tukea muita niillä Pyry Winter, piiripastori lahjoilla ja sillä voimalla jonka Herra minulle antaa. Varikko on kaikenikäisille! Kolmas haaste liittyy nuoriin. Syksyllä starttaa Pointti-illat, jotka ovat suunnattu rippikoulun käyneille ja siitä ylöspäin oleville nuorille. Toivottavasti moni laittaisi puskaradion liikkeelle ja kertoisi omassa lähipiirissään oleville nuorille Pointeista. Toivon mukaan tätä kautta työ nuorten parissa vahvistuu ja moni löytäisi tiensä Varikkoyhteisöön! Kerrotaan pienestä pojasta joka oli eksyksissä kaupungilla ja hätääntynyt. Poliisi huomasi itkuisen pojan ja pian selvisi, että ei löydä tietään kotiin. Poliisi ryhtyi luettelemaan kadun nimiä, mutta ei tärpännyt. Seuraavaksi poliisi luetteli eri liikkeitä, tuloksetta. Lopulta poliisi näki hieman kauempana kirkon jonka katolla oli iso valkoinen risti. Hän kysyi pojalta josko se auttaisi. Pojan silmät alkoivat loistaa ilosta ja hän huudahti: Kyllä, vie minut ristin luo. Sieltä löydän tien kotiin. Tiedämme, että ainoastaan ristin luota voimme löytää kotiin. Olemmehan me kuten tuo poliisi joka vei pojan ristin luo, viemmehän me ystäviämme ristin luo? Nyt meillä on yhdessä mahtava tilaisuus tehdä niin. Lue tarkkaan seuraava. Sen lisäksi, että rohkaisemme ihmisiä kutsumaan ystäviään Varikkoon haluamme luoda selkeän väylän jota kautta oikeastaan kuka vaan voi tulla helposti yhteyteen. Kevään suunnitelmiin kuuluu Alfa-kurssi. Syksyn Varikot ja erityisesti marraskuun tilaisuudet painottavat ystäväevankeliointia. Haluamme rohkaista jokaista tämänkin tekstin lukijaa rukoilemaan Jumalaa pyytäen, että Hän näyttää kenen puolesta voisi syksyn aikana erityisesti rukoilla. Tämän lisäksi ihmiset voisivat luoda näiden ihmisten kanssa tiiviimpää yhteyttä talven mittaan joka johtaisi siihen, että kun Alfakurssi alkaa, niin voisi kutsua mukaan. Kurssilla ihmiset saisivat perustavanlaatuista opetusta, löytäisivät yhteyden useampaan uskovaan ja lopulta toivon mukaan vastaavat Jeesukselle kyllä. Tule mukaan tekemään Alfaa keväällä ja tartu NYT haasteeseen ja kysy Jumalalta: Kenen/keiden puolesta minun tulisi ryhtyä rukoilemaan, jonka sitten kutsuisin Alfaan talven aikana? Ole sinä ystävällesi se joka vie hänet ristin luo, jotta hän löytäisi tiensä kotiin! Näin ilosi tulee täydelliseksi! (1. Joh. 1:2-4) Kiitos, että aloitat jo nyt esirukouksen Varikoiden sekä ym. suunnitelmien puolesta! maakunnassa tapahtuu Halikko Juurustie klo 18 Lähetysilta Mukana Anna Vähäkangas ja Esa Mäkinen. KAARINA kirkossa klo 18 Alfa-kurssi keskiviikkoisin. Ilmoitt. Mika Ostela p , ja klo 18 Lähetyspiiri. Käymme läpi Joonan kirjaa. Ari Malmi MARTTILA klo 10 messu kirkossam saarnaa Helvi Klemetti, kirkkokahvit srk-talolla Paimio klo 10 messu ja lähetystilaisuus, Pyry Winter Piikkiö srk-talolla 2., 16. ja klo 18 Suuressa mukana -illat Mukana Ari Malmi (2.10.) ja Pyry Winter (16. ja ) RYMÄTTYLÄ klo 10 messu kirkossa ja kirkkokahvit srk-talolla, Ari Malmi SALO srk-talolla, Kirkkokatu Raamattupäivät: Jumalassa on turva! Kari Valkonen opettaa Jesajasta. Lauantaina klo ja sunnuntaina klo 10 messu + raamattutunti srk-talolla klo Usko arjessa -ilta Salon srk-keskuksessa. Ensiajan rakkaus, Pyry Winter. Tarvasjoki srk-talolla alkaen Alfa-kurssi sunnuntaisin klo 16. Ilmoitt. Heli Heikkilä p Ole siunattu ja siunaukseksi! 12 13

8 ryttylässä tapahtuu LOKAKUU Roomalaiskirje I (luvut 1-8) Leif Nummela (Huom! ti-to) Toinen Mooseksen kirja opettajana Markus Syrjätie Armolahjat, Kai Niemelä MARRASKUU Roomalaiskirje II (luvut 9-16), Jarkko Haapanen, Vesa Ollilainen and 2 Samuel, opettajana Jonathan Heeb (opetuskielenä englanti) Kristilliset kirkkokunnat, maanantai: roomalais-katolinen ja ortodoksinen kirkko, Henri Haataja, tiistai: luterilainen kirkko, Timo Laato, keskiviikko: reformoitu kirkko, Niilo Räsänen JOULUKUU Vanhan testamentin tulkinta Uudessa testamentissa, maanantai: VT:n tulkinta evankeliumeissa, Vesa Ollilainen; tiistai: VT:n tulkinta kirjeissä, Leif Nummela; keskiviikko: VT:n tulkinta Apostolien teoissa, Niilo Räsänen Ilmoittautumiset ja tiedustelut: p , Job, opettajina Jarkko Haapanen ja Antti Sevanto. Jobin kirjaa käsitellään osittain myös draaman keinoin Katekismus tutuksi!, maanantai: Käskyt; tiistai: Uskontunnustus; keskiviikko: Isä meidän -rukous. Opettajana Marko Turunen Jeremia, opettajina Henri Haataja ja Matti Viitanen VIIKONLOPPUKURSSIT Paras perintö Luominen vai evoluutio? (Pekka Reinikainen, Matti Leisola, Pekka Rahkila, Mikko Tuuliranta) Kotoutumisseminaari Isoskoulutus I Mestarin miehet - Tosimiesten päivät HOPE-lähetyksen esikoulutuskurssin 2.vkl Donkin Loskaleiri Raamattu elämään: Kirjeet Filipin ja Galatan seurakunnille (Lastenhoito järjestetty. Huom. Donkki-leiri samaan aikaan) Nuorten aikuisten Raamattubreikki Rukouskalenteri Kiitosaiheita Uudet ihmiset Varikossa Salon nimikkosopimus Rukousaiheita Lähetyksemme talous Kansanlähetyspäivien valmistelut Työntekijät ja piirihallitus 14

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015 6.4. 2015 Addis Abeba, Etiopia Tervehdys aurinkoisesta Etiopiasta, Vietämme paraikaa 2. pääsiäispäivää täällä aurinkoisessa Addiksessa. Täytyy myöntää, että meidän perheeltä pääsiäisemme

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 3 / 2014

Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 3 / 2014 YSTÄVÄKIRJE Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 3 / 2014 Kuvassa Rendicien perhe (Pia ja Rene sekä Regina, Repedeus, Rebecca ja Rafaela), jotka ovat lähetteinä Kyproksella. He ovat mukana medialähetystyössä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie. Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.com Lähettikirje 3/2006 07.05.2006 Hyvät ystävät ja esirukoilijat! Toukokuun

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 02.11.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei, Edellisestä kirjeestä on taas vierähtänyt tovi, joten on mukava taas kirjoitella kuulumisiamme täältä Etiopiasta. Sadekausi on loppunut ja nyt

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

YSTÄVÄKIRJE 4 / 2015. Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys

YSTÄVÄKIRJE 4 / 2015. Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys YSTÄVÄKIRJE 4 / 2015 Voi mikä riemu, kun jälleen yhdessä vietämme juhlaa... kaikui EtCetera-kuoron laulamana kesän Kansanlähetyspäivillä. Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli tuhansia juhlavieraita läheltä

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN EV.LUT. KANSANLÄHETYS 1 /2014

VARSINAIS-SUOMEN EV.LUT. KANSANLÄHETYS 1 /2014 YSTÄVÄKIRJE VARSINAIS-SUOMEN EV.LUT. KANSANLÄHETYS 1 /2014 Kuvassa piiripastorina 1.1.2014 aloittava Pyry Winter vaimonsa Anniinan ja lasten Kallen, Milkan ja Ollin kanssa. Muistakaa rukoilla työntekijöidemme

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot