Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex"

Transkriptio

1 2013 Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex

2 2 Gramexin tutkimuksen mukaan Chisu oli vuoden 2012 radiotähti. Gramexpress 2/2013

3 3 Sisällysluettelo Yleistä Gramexin toiminnasta vuonna 2013 * Gramex tekee hyvän musiikin käyttämisen helpoksi 4 Toimitusjohtajan katsaus 5 Vuosi 2013 lyhyesti - Oikeudenmukainen korvaus musiikista 6-7 Hallituksen toimintakertomus 2013 Tilitys 8-9 Hyvitysmaksu on korvausta kotikopioinnista 10 Äänitemusiikin julkinen esittäminen 11 Medialisensointi 12 Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Gramexin toiminta järjestönä Yhteistyösopimukset Yhdistyksen talous Toimintakertomuksen liitteet ja tilinpäätöstiedot 21 Liite 1: Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty Liite 2 : Finnish Music Quarterly 24 Tuloslaskelma 25 Tase 25 Tilinpäätöksen liitetiedot 26 Allekirjoitukset ja tilintarkastuskertomus 27 * Lisätietoa, joka ei sisälly hallituksen toimintakertomukseen Kuva: Warner Music Kuvat ja haastattelusitaatit: Gramexpress Layout: Lauri Kaira ja Sari Lindström

4 4 Gramexilla on yksi Euroopan ensimmäisistä musiikin julkisten käyttöoikeuksien verkkokaupoista Gramex tekee hyvän musiikin käyttämisen helpoksi Kun haluat käyttää äänitemusiikkia, Gramex auttaa sinua lain edellyttämien lupien ja korvausten hoitamisessa. KEHITTYVÄÄ PALVELUA MUSIIKIN HYVÄKSI. Tekijänoikeusjärjestö Gramex tekee työtä sen hyväksi, että musiikkia pystyään Suomessa tekemään huomennakin. Gramex myöntää käyttölupia sekä kerää esittäville taiteilijoille ja musiikkituottajille tekijänoikeuskorvauksia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käytöstä. Gramex edustaa yli suomalaista taiteilijaa ja tuottajaa. Lisäksi se edustaa sisarjärjestöverkostonsa kautta lukuisia ulkomaisia oikeudenomistajia ja tekee yhteistyötä yli musiikin käyttäjän kanssa. Gramex kehittää toimintaansa aktiivisesti, palvellakseen entistä paremmin kumpaakin asiakasryhmäänsä, sekä korvauksensaajia että niiden maksajia. Gramexilla on yksi Euroopan ensimmäisistä musiikin julkisten käyttöoikeuksien verkkokaupoista. ON REILUA MAKSAA KORVAUS KÄYTÖSTÄ. Jokaiseen äänilevyyn sisältyy monen ihmisen työpanos. Kun käyttää toisen työn ja yritystoiminnan tuloksia, on reilua maksaa siitä hänelle korvaus. Se on palkkaa työstä ja yrittämisestä. Tekijänoikeuskorvaukset ovat elintärkeitä suomalaiselle musiikkikulttuurille. Muusikoille, laulajille, solisteille, kapellimestareille ja äänitteiden tuottajille ne kerää Gramex ry. Tekijänoikeusjärjestö ei itse päätä, millainen musiikin käyttö oikeuttaa korvaukseen. Se säädetään laissa. Lain mukaan Gramex-korvauksia kerätään, kun cdlevyä tai muuta kaupallista äänitettä esitetään julkisesti tai siitä tehdään kopioita muuhun kuin yksityiskäyttöön. Nyrkkisääntö on, että äänilevyn kuluttajahinta sisältää oikeudet yksityiskäyttöön ja sitä laajemmasta käytöstä menee Gramex-korvaus. KORVAUKSET MENEVÄT MUSIIKILLE. Gramex ei kerää rahaa itselleen, vaan edustamilleen taiteilijoille ja tuottajille. Gramexin korvaushallinnointi on kustannustehokasta: liki yhdeksän kymmenesosaa kerätystä rahasta jaetaan eteenpäin. Gramex edistää kotimaista musiikkia monin tavoin. Gramex on toinen Musiikin edistämissäätiön perustajista, se tukee piratismin vastaista työtä tekevää Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskusta sekä luovan alan yhteistä edunvalvontaprojektia, Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhtyä ja Finnish Music Quarterly-lehteä. Gramex on voittoa tuottamaton yhdistys, jossa päätösvaltaa käyttävät muusikkojen, solistien ja äänitteiden tuottajien edustajat. Gramexilla ei ole liittymis- eikä jäsenmaksuja. Gramexin lisäksi musiikin tekijänoikeuskorvauksia kerää säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikin kustantajia edustava Teosto.

5 5 Toimitusjohtajan katsaus Jotta musiikki soi huomennakin Gramex ja muut tekijänoikeusjärjestöt eivät ole voittoa tuottavia. Toimintaamme ohjaa kuitenkin tehokkuustavoittelu. Gramexin, joka hallinnoi äänitemusiikin käyttämisestä maksettavia korvauksia, tulee huolehtia siitä, että korvaukset maksetaan kaikissa niissä tapauksissa, joissa laki sen edellyttää. Tämä on niin oikeudenhaltijoiden kuin käyttäjienkin etu. Tasapuolinen kohtelu asiakkaiden kesken on keskeisiä periaatteita. Vuosi 2013 oli Gramexin toiminnassa erittäin hyvä. Korvauksia kerättiin ja tilitettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.gramex keräsi viime vuonna korvauksia yhteensä 20,0 miljoonaa euroa. Sähköisen median osalta korvaukset Yleisradiolta ja kaupallisilta radioasemilta kasvoivat hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Julkisen esittämisen korvaukset ovat edelleen kehittyneet hyvin. Kertymä viime vuonna oli 8,5 miljoonaa euroa. Korvausten keräämisen kattavuutta eri toimialoilla on pystytty entisestään nostamaan, vaikka uusia toimialoja ei ole enää tullut korvausten piiriin. Aikaisempaa merkittävämmäksi ovat nousseet yksinoikeuksien lisensioinnista saadut korvaukset. Näitä ovat esimerkiksi äänitteiden kopiointi tv-ohjelmiin tai taustamusiikiksi erilaisissa julkisen esittämisen tilanteissa kuten kuntosaleilla, ravintoloissa ja kaupoissa. Tämän lisäksi Gramex lisensoi myös TVohjelmien on-demand -palveluita ja nettiradiokäyttöä. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun kehitys on sen sijaan ollut epätyydyttävä. Korvauskertymä on romahtanut, koska valtiovalta ei ole ottanut teknisen kehityksen myötä markkinoille tulleita uusia tallennusalustoja maksun piiriin. Pudotus on saatu pysähtymään, mutta hyvitysmaksujen taso pitäisi saada selvästi nostetuksi, jotta niiden määrä täyttäisi lain vaatimat edellytykset oikeudenmukaisesta hyvityksestä. Kerättyjen korvausten tilittäminen on Gramexin keskeisin toiminto. Korvauksia maksettiin vuonna 2013 yhteensä 18,6 miljoona euroa. Kotimaisten äänitteiden soitoista kerätyt korvaukset on pystytty tilittämään lähes sataprosenttisesti. Myös ulkomaisten korvausten tilittämisen tehokkuus on noussut solmittuamme uusia vastavuoroisuussopimuksia sisarjärjestöjen kanssa. Ulkomaisten korvausten tilittämisessä on vielä kehittämisen varaa. Tähän tullaan jatkossa erityisesti panosta- maan. Ulkomaisten sisarjärjestöjen oman toiminnan kehitty- minen on tässä avainasemassa. Hallinnoinnin tehokkuus on järjestöjen keskeisiä tavoittei- ta. Vain noin 14 % kerätyistä korvauksista kului hallinnoin- tiin. Taso on myös kansainvälisesti verrattuna alhainen. Uusia toimintatapoja ja välineitä kehittämällä ja nykyisiä prosesse- ja tehostamalla on pystytty hallinnoimaan kasvaneen asiakaskunnan korvausten kerääminen ja tilitys. Keskeisessä roolissa tulosten saavuttamisessa on Gramexin ammattitaitoinen ja ko- kenut henkilöstö, joka ansaitsee tästä suuren kiitoksen. Hannu Marttila Keskeisessä roolissa tulosten saavuttamisessa on Gramexin ammattitaitoinen ja kokenut henkilöstö. Kuva: Saara Vuorjoki

6 6 Tämän kokoisella kielialueella aktiivinen musiikkikulttuuri on äärimmäisen tärkeä asia. Jonna Tervomaa Gramexpress 4/2013

7 7 Vuosi 2013 lyhyesti Oikeudenmukainen korvaus musiikista GRAMEXIN TEHTÄVÄ. Tekijänoikeusjärjestö Gramex valvoo ja edistää äänitteillä esiintyvien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeuslaissa säädettyjä oikeuksia, perii tekijänoikeuslain mukaiset korvaukset ja jakaa ne niihin oikeutetuille. Tilivuoden lopussa Gramexin kanssa oli tehnyt asiakassopimuksen yhteensä taiteilijaa ja tuottajaa. TOIMINTAKULUT. Gramexin toiminnan kulut olivat vuonna ,8 milj. euroa. Ne ovat n. 14 % kerätyistä korvauksista. Tilinpäätöksen toimintakuluissa näkyvät tämän lisäksi myös Finnish Music Quarterlyn toimintakulut. KERÄTYT KORVAUKSET. Gramex keräsi tilivuonna korvauksia yhteensä 20,0 milj. euroa. Suurimmat korvauserät tulivat medialisensoinnista (yhteensä 10,3 milj. euroa), johon sisältyy äänitteiden esittäminen radiossa ja tv:ssä (7,3 milj. euroa) sekä verkkokäyttö ja tallentaminen (3,0 milj. euroa) ja äänitemusiikin julkisesta esittämisestä (8,5 milj. euroa). Loput kertyivät ulkomaisista korvauksista sekä hyvitysmaksuista. Gramex toimii korvausten välittäjänä, joten ne eivät ole tilinpäätöksessä Gramexin tuloa. MAKSETUT KORVAUKSET. Gramex maksoi vuonna 2013 korvauksia yhteensä 18,6 miljoonaa euroa. Kotimaiselle musiikille tästä meni noin 11,8 miljoonaa. Taiteilijat ja tuottajat saavat korvauksensa yksilöllisesti, kappaleittensa soitto- ja käyttömäärien mukaisesti. Korvaukset maksetaan kertymävuoden jälkeen, sen jälkeen kun kappa- leiden soitot on selvitetty ja korvaukset kohdistettu eri kappaleille. Korvauksia maksettiin tilityksissä yhteensä taiteilijalle ja tuottajalle. Taiteilijoiden keskimääräinen korvaus oli 796 euroa ja tuottajien euroa. VARAUTUMINEN KORVAUSTEN MAKSUUN. Korvausten maksaminen pääosin seuraavalla tilikaudella näkyy Gramexin tilinpäätöksessä tilittämättömänä korvausvelkana 26,3 milj. euroa. Summa tilitetään oikeudenomistajille pääosin seuraavan vuoden aikana. KULTTUURIN EDISTÄMINEN. Gramex tukee Musiikin edistämissäätiön, Luovan työn tekijät ja yrittäjät -projektin (Lyhty), Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK ry) sekä Finnish Music Quarterlyn (FMQ) toimintaa. Gramex on osaltaan rahoittamassa myös Music Export Finlandin (Musex ry) ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMICin toimintaa jatkamaan perustetun Music Finland ry:n toimintaa. Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEKin toimintaa jatkamaan on perustettu Musiikin edistämissäätiö, jonka toiminta on alkanut vuoden 2013 alusta. Gramex on lahjoittanut MES:n avustustoimintaan varoja, joita on kertynyt ulkomaisten tuottajien ja artistien tilittämättömistä korvauksista. Ulkomaisten sisarjärjestöjen kanssa voimassa olleiden sopimusten mukaisesti ne käytetään esittävän säveltaiteen edistämiseen. Nämä varat (13,1 milj. euroa) näkyvät Gramexin tilinpäätöksessä erillisenä edistämistoiminnan rahastona. Gramex-korvausten kokonaiskertymä (tuhatta euroa) Medialisensointi Julkinen esittäminen Hyvitysmaksut Ulkomaiset korvaukset Yhteensä Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois

8 8 Hallituksen toimintakertomus Tilitys ORGANISAATIO JA TOIMINNOT. Gramexin Tilitys- ja IT-osastojen organisaatioita järjesteltiin kalenterivuoden aikana uudelleen. Gramexin hallitus käynnisti tammikuussa projektin, joka tähtää Gramexin nykyisen tilitysjärjestelmän uudistamiseen. Kalenterivuoden aikana suoritettiin projektiin liittyen tarkempaa järjestelmäkartoitusta, jonka aikana keskityttiin erityisesti ulkomaisten sisarjärjestöjen käytössä olevien tilitysjärjestelmien ja tilitystoimintojen selvittämiseen ja niihin perehtymiseen. Kyseisen projektin yhteydessä tullaan selvittämään myös Gramexin tilitystoiminnoissa jatkossa käytettävät toimintamallit ja prosessit sekä mahdolliset organisaatiomuutokset. OIKEUDENHALTIJAT JA VASTAVUOROISUUSSOPIMUKSET. Kalenterivuoden 2013 lopussa Gramexilla oli asiakassopimuksen tehneitä suomalaisia ja ulkomaisia oikeudenhaltija-asiakkaita seuraavasti: taiteilija-asiakkaita yhteensä kpl tuottaja-asiakkaita yhteensä kpl Tilitys on myös huolehtinut Gramexin solmimien vastavuoroisten sopimusten voimaansaattamisesta käytännön tasolla. Kalenterivuoden aikana solmittiin uudet A-sopimukset ukrainalaisen UMA-järjestön (tuottaja ja taiteilija) ja yhdysvaltalaisen SoundExchange-järjestön (tuottaja) kanssa. Taiteilijat Tuottajat Yhteensä Kotimaiset äänitteet: M M Ulkomaiset äänitteet: M M Musiikkivideot: M M M M Gramexilla oli kalenterivuoden lopussa vastavuoroinen A- sopimus seuraavien 23 ulkomaisten järjestöjen kanssa: ACTRA Kanada taiteilija Artisti Kanada taiteilija Credidam Romania taiteilija EFÜ Viro tuottaja Geidankyo Japani taiteilija Gramex DK Tanska tuottaja + taiteilija Grammo Kreikka tuottaja Gramo Norja tuottaja + taiteilija GVL Saksa taiteilija IFPI Sverige Ruotsi tuottaja Integram Tsekki tuottaja + taiteilija LaiPa Latvia tuottaja + taiteilija LSG Itävalta taiteilija PPL Englanti tuottaja + taiteilija Raap Irlanti taiteilija RPA Venäjä tuottaja SAMI Ruotsi taiteilija SAWP Puola taiteilija SENA Hollanti tuottaja + taiteilija SoundExchange Yhdysvallat tuottaja Stoart Puola taiteilija Swissperform Sveitsi taiteilija UMA Ukraina tuottaja + taiteilija TILITYS JA MAKSATUS. Gramexin tilitysosasto suoritti kalenterivuoden aikana ennätyksellisen suuren määrän maksatuksia eli äänitteistä ja musiikkivideoista maksettiin korvauksia oikeudenhaltijoille yhteensä milj. (vuonna 2012: 13,7 milj. ). Kalenterivuoden aikana suoritettiin äänitteiden osalta muusikoille ja tuottajille kolme päätilitystä ja maksatusta eli niin sanottu kotimainen tilitys kesäkuussa, tallennuskorvaustilitys joulukuussa sekä Major-tuottajien ulkomaantilitys joulukuussa. Näiden tilitysten ja maksatusten lisäksi suoritettiin muutamia erillismaksatuksia kuten tallennuskorvausmaksatuksia äänitteiden tuottajille ulkomaisten äänitteiden vanhoista lisensoinneista. Musiikkivideoiden osalta suoritettiin tuottajille kaksi maksatusta maaliskuussa ja joulukuussa. Kuva: Marek Sabogal

9 Jotain haasteellista pitää aina olla, ei aina pidä toimia saman sapluunan mukaan. 9 Olli Lindholm Gramexpress 4/2013

10 10 Gramex jakaa hyvitysmaksuvaroja esittäville taiteilijoille ja tuottajille Hyvitysmaksu on korvausta kotikopioinnista Gramexin kautta tuli jaettavaksi hyvitysmaksuja suorina korvauksina 1,0 miljoonaa euroa. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua koskevat säännökset tulivat voimaan Tekijänoikeuslakiin tuli hyvitysmaksua koskevia muutoksia vuoden 2007 alusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt hyvitysmaksun periväksi järjestöksi Teoston. Hyvitysmaksu käytetään korvauksina tekijöille ja muille tekijänoikeuslainsäädännössä säädettyjen oikeuksien haltijoille sekä tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. OKM päättää vuosittain hyvitysmaksun käyttösuunnitelmasta. Lain mukaan laitteista, joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin, tulee suorittaa hyvitysmaksu. Valtioneuvoston asetuksella säädetään liikenne- ja viestintäministeriön sekä työja elinkeinoministeriön annettua asiasta lausuntonsa, mitkä laitteet kuuluvat maksun piiriin ja mikä on maksun suuruus. Ennen asetuksen antamista opetus- ja kulttuuriministeriö neuvottelee laitteiden valmistajia ja maahantuojia sekä tekijöitä edustavien järjestöjen ja kuluttajaviranomaisten kanssa. HYVITYSMAKSUN SUURUUS. Analogisten ääninauhojen hyvitysmaksun määrä oli vuonna ,50 senttiä/minuutti ja kuvanauhojen 0,76 senttiä/minuutti. Tallennettavan cd-, dvd- ja Blue-ray- levyn maksu on 0,20 1,80 euroa/levy riippuen sen tallennuskapasiteetista. Digitaalisten tallennuslaitteiden (tallentava televisio, videosoitin, mp3- tai vastaava audiosoitin sekä digisovitin) maksu on 4-36 euroa / laite riippuen sen tallennuskapasiteetista. Ulkoisista kiintolevyistä perittiin muistin määrästä riippuen 9, 12 tai 18. Maksua ei peritä matkapuhelimista, pelikonsoleista eikä tietokoneista ja kämmentietokoneista. Hyvitysmaksujen kokonaiskertymä 6,4 miljoonaa euroa pieneni edellisestä vuodesta, jolloin se oli 7,1 miljoonaa euroa. Oikeudenhaltijat ovat tehneet esityksiä hyvitysmaksun piiriin kuuluvan laitekannan laajentamiseksi matkapuhelimiin ja tietokoneisiin. Valtioneuvosto päätti jättää nämä laitteet edelleen maksun ulkopuolelle. Jos ESEKiä ei olisi ollut, ei olisi nykyistä Ondineakaan. Ondinen toimitusjohtaja Reijo Kiilunen Gramexpress 3/2013 VAROJEN KÄYTTÖ. OKM vahvisti vuonna 2012 perittyjen maksujen käyttösuunnitelman Gramexin tilitettäväksi suorina korvauksina tuli äänituotteista perittyjä varoja yhteensä ,21 euroa (ed.v ,06 euroa) sekä videotuotteista perittyjä varoja yhteensä ,64 euroa (ed.v ,68 euroa). Henkilökohtaiseen tilitykseen osoitetut hyvitysmaksut tilitetään oikeudenhaltijoille vuonna 2014 tehtävien tilitysten yhteydessä. Musiikille tulevat välilliset hyvitykset tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin OKM ohjasi Musiikin edistämissäätiölle.

11 11 Äänitemusiikin julkinen esittäminen Gramex palvelee musiikkia käyttäviä asiakkaitaan asiantuntevasti, tehokkaasti ja modernein välinein. Gramex keräsi vuonna 2013 äänitemusiikin julkisen esittämisen esityskorvauksia 8,5 miljoonaa euroa, hieman alle viisi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Esityskorvauksia maksetaan musiikin käyttämisestä tausta- ja tanssimusiikkina sekä musiikkiliikunnassa. Voimassaolevia esityskorvaussopimuksia on noin toimipaikassa ja sopimuspeitto on %. Ravintolat ja vähittäiskaupat ovat suurimmat taustamusiikkia hyödyntävät toimialat. TAUSTAMUSIIKILLA ON MERKITYSTÄ. Taustamusiikki on hyvin tärkeä elementti niin ravintolassa, liikuntatunnilla, vaateliikkeessä kuin vähittäiskaupassakin. Musiikilla on merkitystä aina kassavirtaan saakka, se on osa yrityksen brändiä. Kenttätyö asiakkaiden henkilökohtainen kohtaaminen, musiikin merkityksestä sekä äänitemusiikin käyttöön liittyvistä sopimuksista ja luvista kertominen - on edelleen tärkeä osa Gramex-tuotteiden markkinointia ja Gramexin hyvää asiakaspalvelua. Olemmehan yhtä hyvin korvauksia maksavan asiakkaan palveluksessa kuin korvausten saajienkin. PALVELEMME SEKÄ HENKILÖKOHTAISESTI ETTÄ VERKOSSA. Suurin osa sopimuksista solmitaan alue-edustajien asiakaskäyntien tuloksena. Tehokkaan tiedotustoiminnan ja uusiin yrityksiin suunnattujen kampanjoiden ansiosta asiakkaat osaavat olla jo itsekin meihin yhteydessä. Kaikista esityskorvaussopimuksista jo 20 % tulee nettipalvelun kautta. TOIMIALAJÄRJESTÖT OVAT MEILLE TÄRKEITÄ YHTEISTYÖKUMPPA- NEITA. Yhteistyö musiikkia käyttävien asiakkaiden omien toimialajärjestöjen kanssa on jatkunut erinomaisesti. Järjestöt ovat tiedottaneet kiitettävästi omissa viestimissään Gramex-asioista ja uusista lupatuotteista. Kuluneen vuoden vahvana yhteisenä teemana ovat olleet tallentamiseen ja nettikaupoista yksityiskäyttöön ostettujen musiikkikappaleiden julkiseen esittämiseen liittyvät lupa-asiat. GRAMEXIN JA TEOSTON YHTEISTYÖ SYVENEE ASIAKASRAJAPINNAS- SA. Gramexin ja Teoston yhteistyöprojektin (GT -yhteistyö) puitteissa on aloitettu useita projekteja, jotka tulevat mahdollistamaan musiikkia käyttävien asiakkaiden palvelemisen yhden luukun periaatteella. Projektien tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja, joilla esimerkiksi tapahtuma- ja taustamusiikkiasiakkaita palvellaan yhdessä entistä paremmin. Kuva: Matti Matikainen

12 12 Äänitemusiikki on edullista ja suosittua ohjelmaa Medialisensointi Kun äänitemusiikki käytetään radiossa tai televisiossa, Gramex kerää siitä korvaukset muusikoille, solisteille, kapellimestareille ja äänitteiden tuottajille. Se on korvausta heidän työnsä ja yritystoimintansa tulosten käytöstä. RADIO JA TV. Äänitteiden käyttömäärät radio- ja televisiotoiminnassa pysyivät edellisen vuoden tasolla, ja radio- ja televisiotoimijat suorittivat Gramexille kalenterivuoden aikana esitys- ja käyttökorvauksia yhteensä noin 7,3 miljoonaa euroa. Korvausmäärä on lähes samansuuruinen kuin vuotta aikaisemmin huolimatta siitä, että erityisesti yksityistä radiotoimintaa yleisesti vaikeutti yleisen taloustilanteen ennustamattomuus sekä radiomainonnan rahamääräinen lasku. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta Suomessakin aloitti joitakin uusia yksityisiä radiotoimijoita. ÄÄNITTEIDEN TIETOVERKKO- JA TALLENNUSKÄYTTÖ. Äänitteiden tietoverkkokäytön osalta Gramex jatkoi äänitteiden lisensointia simulcasting-, webcasting- ja tiettyihin On Demandpalveluihin. Gramex on osallistunut erityisesti IFPI:n piirissä tehtävään yhteistyöhön kansainvälisen rajat ylittävän lisensoinnin parantamiseksi ja kehittämiseksi. Tallennuslisensoinnin osalta huolestuttavaa on ollut äänitteiden käytön väheneminen av-tuotannossa, johtuen pitkälti kotimaisten uusien av-tuotantojen vähentyneestä televisiokäytöstä. Gramex on käynyt aktiivista keskustelua ja valtuutustarvekartoitusta sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjäasiakkaiden kanssa Gramexin lisensointivaltuuksien kehitystarpeista, huomioiden erityisesti muuttuva mediaympäristö sekä loppukäyttäjien muuttuneet käyttötavat. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa on jatkettu yhteistyötä elinkeinotoiminnassa ja julkisen esittämisen yhteydessä tapahtuvaan äänitetallennukseen liittyen. Kalenterivuoden aikana organisoitiin julkiseen esittämiseen tapahtuva tallennuslisensointi osaksi Gramexin Julkinen esittäminen-osaston toimintoja. Gramex keräsi kalenterivuoden aikana korvauksia äänitteiden tietoverkko- ja tallennuskäytöstä yhteensä lähes 3 miljoonaa euroa. Gramex oli yhteistyökumppani UMK-kisassa, joissa valittiin Suomen edustaja euroviisuihin. Avointa viestintää Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Gramex jakaa avoimesti tietoa toiminnastaan ja palveluistaan, kertoo, miksi musiikin tekijänoikeuskorvauksia kerätään sekä osallistuu tekijänoikeutta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Gramex lanseerasi kotisivullaan Suomen ensimmäisen musiikkioikeuksien verkkokaupan ja otti käyttöön reaaliaikaisen nettichat-neuvontapalvelun. Gramex oli yhteistyökumppanina Uuden Musiikin Kilpailussa, Emma Gaalassa ja Radio Gaalassa sekä toteutti musiikin käytön tutkituista hyödyistä kertovan Musiikki tekee hyvää myös kassavirralle - kampanjan. Gramex haluaa tehdä musiikin käytön helpommaksi. Järjestö hoitaa lain edellyttämiä korvaus- ja käyttölupa-asioita yli oikeudenomistajan ja yli musiikin käyttäjän välillä. Gramex kehittää asiakaspalveluaan jatkuvasti. Gramex tahtoo olla kumpaakin asiakasryhmäänsä palveleva linkki, jonka avulla tekijänoikeusasiat hoituvat vaivattomasti, luotettavasti ja kustannustehokkaasti. KÄYTÄNNÖN TIEDOTUSTYÖ: MEDIAYHTEYDET. Kauden aikana hoidettiin normaalilla tavalla yhteyksiä toimittajiin, jotka käsittelevät tekijänoikeusasioita. Gramex julkisti seuraavat tiedotteet: Tekijänoikeusjärjestö Gramex ja kunto- ja terveysliikuntakeskukset sopivat yhteistyöstä Gramexilta vajaa 14 miljoonaa musiikille Gramexin vuosikokous valitsi hallituksen Euroviisuvoittaja Euphoria viime vuoden radiohitti Chisu viime vuoden radiotähti Talonpoika ja Ala-Hannula uusiin tehtäviin Gramex jakoi liki 10 miljoonaa muusikoille ja tuottajille Gramex kurssittaa kansainvälisiä tekijänoikeusammattilaisia Last Christmas ja Joulumaa viime joulun soitetuimmat GRAMEXPRESS. Uudistettu Gramexpress on merkittävä tiedotuskanava Gramexin kummankin asiakasryhmän suuntaan. Lehden jakelu painotettiin vuoron perään korvauksensaaja- että käyttäjäasiakkaihin. Lehti postitettiin asiakkaiden lisäksi kansanedustajille, päätoimittajille, kulttuuritoimitusten päälliköille ja muille avainvaikuttajille. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa ja sen painos on kappaletta. Krista Siegfrids juhli UMK-voittoa. Gramexpress 1/2013

13 Kuva: Matti Matikainen 13

14 14 VERKKOPALVELUN KEHITTÄMINEN. Gramex kehittää jatkuvasti kotisivujaan ja niiden kautta tarjolla olevia sähköisiä palveluita. Toimintavuoden aikana Gramexin kotisivuilla otettiin käyttöön neuvonta-chatti. Kotisivulla vierailevat asiakkaat voivat kysyä chatissa reaaliajassa neuvoja ja lisätietoja. Gramexin epalvelun pohjalta lanseerattiin kotisivulla toimiva musiikkioikeuksien verkkokauppa, jonka kautta musiikin käyttäjien on entistä helpompi asioida ja hoitaa sopimukset. GRAMEX MUKANA MUSIIKKIALAN TAPAHTUMISSA. Gramex kohtasi musiikin käyttäjiä, ammattilaisia ja kuluttajia erilaisissa tapahtumissa. Gramex oli yhteistyökumppanina Uuden Musiikin Kilpailussa, Emma Gaalassa ja Radio Gaalassa. Gramex osallistui myös Helsingin Musiikkimessuille yhteisellä osastolla Muusikkojen Liiton ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa. MUU VIESTINTÄ. Gramexin vuosikertomus toimitettiin päättäjille ja medialle. Sen layout tehtiin Gramexin toimistossa. Vuosikertomus julkaistiin myös Gramexin kotisivulla. Sisäistä tiedotusta hoidettiin yhteistyöryhmän rinnalla muun muassa joka toinen viikko pidettävissä maanantaipalavereissa. SIDOSRYHMÄTOIMINTA JA YHTEISKUNNALLINEN VAIKUT- TAMINEN: YLEISTÄ. Gramex on hoitanut sidosryhmätoimintaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista osin omana organisaationaan ja osin luovan alan yhteisen Lyhty-projektin jäsenenä. Gramexpress-lehti on tärkeä tiedotuskanava sekä oikeudenhaltija- että käyttäjä-asiakkaiden suuntaan. OSALLISTUMINEN LAINSÄÄDÄNTÖKESKUSTELUUN. Gramexin edustajat ovat yhteistyössä oikeudenhaltijajärjestöjen kanssa tavanneet päättäjiä ja olleet kuultavina eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Vuoden 2013 aikana keskustelussa olivat esillä muun muassa äänitteen suoja-ajan pidentäminen, hyvitysmaksun uudistaminen, Internet-piratismin torjuminen, EU:n kollektiivihallintodirektiivin käsittely ja Järkeä tekijänoikeuslakiin-kansalaisaloite. GRAMEXIN OMAT TILAISUUDET. Yhteistyössä Musiikkituottajat IFPI Finland ry:n, Suomen Muusikkojen Liiton ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa järjestettiin Talvikauden avajaiset, jossa esiintyi Jonna Tervomaa. Vieraana oli mm. musiikin käyttäjiä, taiteilijoita, tuottajia sekä poliittisia päättäjiä. MUSIIKKI TEKEE HYVÄÄ -KAMPANJA. Gramex toteutti kesä/heinäkuussa musiikin käytön tutkituista hyödyistä kertovan Musiikki tekee hyvää myös kassavirralle - kampanjan. Kampanjaan kuuluvia mainoksia julkaistaan Kauppalehdessä, radiossa ja sanomalehtien verkkosivuilla. Mainoksissa kerrottiin musiikin käytön hyödyistä ja kutsuttiin tutustumaan tutkimusaineistoihin Gramexin kotisivulla. Tekijänoikeusjärjestö Sinun palveluksessasi Gramexin toiminta järjestönä Gramex on palveleva linkki, joka auttaa lakisääteisten korvausten ja lupien hoidossa sekä korvausten saajia että niiden maksajia. HALLITUS. Vuosikokouksessa valittiin seuraavat henkilöt hallituksen jäseniksi: puheenjohtaja: Ilmo Laevuo, varsinaiset jäsenet: Lauri Rechardt, Niko Nordström, Jarkko Nordlund, Ahti Vänttinen, Jouni Nieminen ja Matti Lappalainen. Varajäsenet: Tapio Korjus, Veikko Koivumäki, Kari Helenius, Lottaliina Lehtinen, Martti Metsäketo ja Sami Kuoppamäki. Kertomusvuonna yhdistyksen hallitus kokoontui yksitoista kertaa. Vuosikokouksessa tilintarkastajiksi valittiin Hannu T. Koskinen KHT ja KHT-yhteisö Deloitte & Touche Oy, joka samalla toimii myös varatilintarkastajana. Toiseksi varatilintarkastajaksi valittiin HTM Lotta Kauppila. Gramexin varsinaisen toiminnan tehtävissä henkilökunnan yhteismäärä oli vuoden lopussa 31, joista 24 oli toimiston tehtävissä ja 7 alueedustajana. Toimiston vastuualueita järjestettiin uudelleen vuoden aikana. Tuomas Talonpoika vastaa johtajana medialisensoinnista, tilityksestä, IT:stä sekä lakiasioista. Apulaisjohtajina ovat toimineet Leena Pitkänen ja Lauri Kaira. Leena Pitkänen vastaa julkisen esittämisen sopimustoiminnasta ja käyttäjäasiakassuhteista. Vastuualueeseen kuuluu myös kopiointi julkiseen esittämiseen. Lauri Kaira vastaa sidosryhmäsuhteista ja tiedotuksesta sekä toimii projektijohtajana Lyhty-projektissa. Yhdistyksen toimitusjohtajana on toiminut Hannu Marttila. Tilitysryhmässä on asiakaspalvelupäällikön (kotimaiset asiakkaat) ja tilityspäällikön (ulkomainen tilitys) lisäksi viisi henkilöä. Ryhmän tehtäviä ovat asiakas- ja äänitetietojen ylläpito, soittotapahtumien käsittely, korvausten tilitys ja maksatus sekä näihin liittyvä asiakaspalvelu. Kotimaisten asiakkaiden palveluita ovat hoitaneet asiakaspalvelupäällikkö Tarja Henriksson, Tuija Niemi, Taru Haapavuo ja Marjo Huuskonen saakka. Ulkomaista tilitystä ovat hoitaneet tilityspäällikkö Kari Niemelä, Pekka Purhonen ja Ilona Saarela ja hänen sijaisenaan Silja Sinnemäki. Radioraportoinnin käsittelyä on hoitanut Arttu Fagerlund. Lisäksi ryhmään kuuluu controllerina Jaripekka Koikkalainen. Gramexin IT-osastolla ovat osastopäällikkönä Kari Turpeinen ja sovellusasiantuntijana Sami Hiltunen. Median, uusmedian ja kopioinnin sopimushallinnoinnista vastaa Juhani Ala-Hannula. Asiakaspalvelu- ja sopimushallinnointitehtäviä on AV-tuotantojen osalta hoitanut Heidi Wilska-Lehtonen, YLE:n ja yksityisten radioiden korvaushallinnointia on puolestaan hoitanut Jaripekka Koikkalainen ja Pia Riihimäki on huolehtinut kopioinnin ja uusmedian korvaushallinnoinnista. Julkisen esityssuojan sopimushallinnointitehtäviä ovat hoitaneet toimistolla Heljä Juutilainen, Tarja Ylitalo ja Pirjo Salmela. Kentällä toimi- Kuva: Pertti Nisonen

15 15 vina alue-edustajina ovat toimineet Harri Franssi, Olli Hänninen, Tapio Nokkala sekä Carl-Johan Wolff ja Leo Vaara. Yhteisenä alue-edustajana Teoston kanssa on toiminut Lauri Ojala saakka ja hänen jälkeensä Taneli Salo ja Daniel Rifaat. Yhdistyksen talous- ja hallintotoiminnossa on Marja Hakkarainen hoitanut taloushallintovastaavana yhdistyksen kirjanpidon ja maksuliikenteen. Hän on hoitanut myös Kiinteistö Oy Pikku Yrjön kirjanpidon ja maksuliikenteen. Pia Riihimäki on toiminut talous- ja sopimuskoordinaattorina. Puhelinvaihteen hoitajana ja toimistopalvelutehtävissä on toiminut Heli Kosunen. Gramexpress-lehden päätoimittajana on toiminut Lauri Kaira ja toimitussihteerinä Anu Karlson saakka. Hallintosihteerinä on toiminut Sari Lindström. Gramexin talouspäällikkönä on aloittanut Marja Lempinen. Finnish Music Quarterly -lehden päätoimittajana on toiminut Merja Hottinen ja hänen jälkeensä 1.8. lähtien Anu Ahola. Toimitussihteerinä on Riikka Hiltunen. Kertomusvuoden aikana julkaistiin neljä numeroa. Luovan työn tekijän on saatava työstään korvaus. Puhemies Eero Heinäluoma Gramexpress 4/2013

16 16 Työtä kulttuurin hyväksi Yhteistyösopimukset Gramex tekee yhteistyötä edistääkseen kulttuuria ja palvellakseen korvausten maksaja- ja korvausten saaja-asiakkaitaan entistä paremmin. YHTEISTYÖ KOTIMAASSA MUSIIKIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ. Gramex on perustanut yhdessä Teoston kanssa Musiikin edistämissäätiön jatkamaan ESEKin ja LUSESin toimintaa. Vuosi 2013 oli säätiön ensimmäinen toimintavuosi. Säätiön hallituksessa Gramexin nimeäminä ovat olleet Ahti Vänttinen, Kari Helenius, Veikko Koivumäki ja Sami Kuoppamäki. LUOVAN TYÖN TEKIJÄT JA YRITTÄJÄT LYHTY. Gramex on jatkanut aktiivista rooliaan luovan toimialan yhteistyöprojektissa Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty). Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira toimii sen osa-aikaisena projektinjohtajana. Hannu Marttila edustaa Gramexia Lyhdyn johtoryhmässä. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY on laajin luovan alan yhteistyöprojekti. Siinä on mukana 15 järjestöä, jotka edustavat omien alojensa taiteilijoita, yrittäjiä ja yrityksiä. Sen tavoitteena on edistää kulttuurialan toimintaedellytyksiä. Toimintavuoden aikana toteutettiin edunvalvontayhteistyötä, jonka osana järjestettiin päättäjätapaamisia, toteutettiin tekijänoikeusbarometri-mielipidetutkimus, organisoitiin Tekijänoikeuspäivä ja Musiikinopetuksen tekijänoikeusfoorumi, annettiin lausuntoja sekä koordinoitiin yleisesti luovan alan järjestöjen yhteydenpitoa päättäjiin mm. hyvitysmaksu-, kollektiivihallinnointidirektiivi- ja piratismikysymysten sekä Järkeä tekijänoikeuslakiin kansalaisaloitteen suhteen. Osa työstä kohdistui kotimaiseen ja osa EU-tason lainsäädäntöön. TEKIJÄNOIKEUDEN TIEDOTUS- JA VALVONTAKESKUS TTVK RY. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry jatkoi aktiivista toimintaansa. Keskuksen sijoituspaikka on edelleen ollut Gramexin toimitalossa. Hannu Marttila oli Gramexin edustajana TTVK ry:n hallituksessa. TTVK ry:n toimien johdosta musiikkipiratismi on jossain määrin vähentynyt. Positiivisen kehityksen taustalla ovat olleet eritoten kuluttajien löytämät hyvät lailliset palvelut sekä laitonta The Pirate Bay -palvelua vastaan tehdyt estomääräykset. KOPIOSTO RY. Gramex on yksi tekijänoikeusjärjestö Kopioston jäsenjärjestöistä ja Gramexin apulaisjohtaja Tuomas Talonpoika toimii jäsenenä Kopioston AV-jaostossa. Gramexin varapuheenjohtaja Ahti Vänttinen on Kopioston hallituksen jäsen. Kopiosto lisensoi muun muassa radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettämistä opetus- ja kulttuuriministeriön valtuuttamana sopimuslisenssijärjestönä. Kopiosto on valvonut myös Gramexin edustamien oikeudenhaltijoiden oikeuksia yleisradiolähetysten edelleen lähettämisen sekä tiettyjen radio- ja televisio-ohjelmien tallennekäyttöjen kuten esimerkiksi oppilaitostallentamisen tai ohjelmatallenteiden laitoskäytön osalta. JÄSENJÄRJESTÖYHTEISTYÖ. Gramexilla on läheiset yhteistoimintasuhteet Suomen Muusikkojen Liiton ja Musiikkituottajien kanssa. Yhteistoiminta koski aiempien vuosien tapaan mm. Gramexin edunvalvontapiiriin kuuluvaa tekijänoikeusolojen ja lainsäädännön kansainvälisen ja kotimaisen kehityksen seurantaa ja kehittämistyötä. MUSIC FINLAND RY. Joulukuussa 2011 Music Export Finland Musex ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC päättivät yhdistyä uudeksi Music Finland ry:ksi. Gramex on yksi sen perustajajäsenistä. Gramex on vuodesta 2005 lähtien ollut Musex ry:n jäsenenä. Gramexin mandaatilla Music Finlandin hallituksessa on ollut Sami Kuoppamäki ja hänen jälkeensä Matti Lappalainen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää musiikkivientiä sekä lisätä laaja-alaisesti suomalaisen musiikin tunnettuutta, saatavuutta ja käyttöä niin Suomessa kuin ulkomailla. TEKIJÄNOIKEUSAKATEMIA RY. Gramex on yhdessä Teoston ja Kopioston kanssa perustanut Tekijänoikeusakatemia ry:n. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi sille avustuksen vuoden 2013 Tekijänoikeuspäivän ja Musiikinopetuksen tekijänoikeusfoorumin järjestämiseen. Käytännön järjestelyt hoidetaan yhteistyössä Lyhty projektin kanssa. TEOSTO RY. Teoston kanssa on käynnistetty ns. GT-yhteistyöprojekti, jossa haetaan yhteistyömuotoja, joilla musiikinkäyttöasiakkaita voidaan palvella paremmin ja tehokkaammin. VAPAAKAPPALEIDEN KOPIOINTI. Gramex on osapuolena tehdyssä sopimuksessa, joka koskee käyttökopioiden valmistamista korvauksetta vapaakappaleina luovutetuista äänitteistä. Sopimus on tehty opetus- ja kulttuuriministeriön, Teoston, Suomen Kirjailijaliiton, Musiikkituottajien, Suomen Muusikkojen Liiton ja Gramexin välillä. SUOMEN KANSALLISKIRJASTO. Gramex on mukana sopimuksessa, jossa muina osapuolina ovat Suomen kansalliskirjasto, Teosto, Suomen Kirjailijaliitto, Musiikkituottajat ja Suomen Muusikkojen Liitto. Sopimus kattaa luvan valmistaa kopioita Suomen kansalliskirjaston äänitekokoelmien täydentämiseen ja arkistointiin sekä tutkimuskäyttöön. SUOMEN TEKIJÄNOIKEUDELLINEN YHDISTYS RY toimii tekijänoikeuden alan yleisenä keskustelufoorumina. Yhdistyksen piirissä toimii Tekijänoikeusinstituutti, joka julkaisee tekijänoikeutta koskevia selvityksiä ja muuta aineistoa. Tekijänoikeudellisen yhdistyksen alaisuudessa toimiva Tekijänoikeuden tietokeskus on tekijänoikeuden alan erikoiskirjasto, johon on koottuna keskeinen tekijänoikeuskirjallisuus. Gramex osallistuu tehdyn sopimuksen mukaisesti Tekijänoikeusinstituutin toimintaan. Yhdistys julkaisi vuoden 2013 aikana tutkimus- ja artikkelisarjassa Lotta Häkkisen menetelmävertailun Keeping Count of Culture, Creativity and Copyright, jossa esiteltiin kolme lähestymistapaa kulttuuri-, luovien tai tekijänoikeudellisten toimialojen taloudellisten vaikutusten arviointiin.

17 17 Taiteellinen johtaja tekee intohimoisia ratkaisuja. Lilli Paasikivi, Suomen Kansallisooppera Haastattelu ja kuva: Eeva Mehto Gramexpress >> 3/2013

18 18 Kuva: Anton Sucksdorff

19 19 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ KANSAINVÄLISET JÄRJESTÖT. Kansainvälinen yhteydenpito ja vuorovaikutus Gramexin edustamalla tekijänoikeuden osaalueella on entisestään laajentunut. Tuottajien ja taiteilijoiden kannalta tärkeät kansainväliset sopimushankkeet, erityisesti EU:n ja WIPO:n piirissä, ovat Gramexissa jatkuvan seurannan kohteena. Kertomusvuoden aikana Gramex osallistui edelleen tuottajien tekijänoikeuskysymyksiä käsittelevän IFPI:n Performance Rights Committeen sekä taiteilijoiden tekijänoikeuskysymyksiä käsittelevän Societies Council for The Collective Management of Performers Rights -yhdistyksen (SCAPR) kokouksiin. SCAPR-ryhmään kuuluvien järjestöjen kesken on toiminut (International Performers Database Association - IPDA), joka on hallinnoinut individuaalitilittämistä palvelevaa artistien identifiointijärjestelmää. Sen toiminta yhdistettiin SCAPR:in kanssa. Hannu Marttila on toiminut tämän hallituksen jäsenenä. Gramex on lisäksi keskeisten eurooppalaisten esittävien taiteilijoiden oikeuksia valvovien tekijänoikeusjärjestöjen eurooppalaista yhteistyötä varten perustaman Association of European Performers Organization -nimisen (AEPO) yhteisön jäsen. Gramex on myös kansainvälisen IFPI:n liitännäisjäsen. JÄSENJÄRJESTÖT. Tuottajien ja taiteilijoiden oikeuksien kansainvälisen kehittämisen ja käytännön toteutuksen kannalta Gramexin yhteistyö Musiikkituottajien ja Muusikkojen Liiton kanssa on erityisen tärkeää. Keskeiset Gramexin jäsenjärjestöt ovat aktiivisesti mukana kansainvälisten järjestöjen toiminnassa. Näin sekä tuottajien että taiteilijoiden pyrkimykset ja tarpeet voidaan edunvalvonnassa tasapainoisesti huomioida. Järjestely on myös Gramexin kannalta käytännöllinen. Gramexin edustamat näkemykset välittyvät kansainväliseen kanssakäymiseen ja Gramex saa sekä tuottajien että taiteilijoiden osalta toimintansa kannalta tärkeät tiedot. Yhteistyö kansainvälisen IFPI:n sekä toisaalta SCAPRin ja AEPOn puitteissa on Gramexille välttämätöntä. POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ. Erityisesti yhteistyö ja tietojen vaihto pohjoismaisella tasolla on korostunut maiden lainsäädännön ja olosuhteiden samankaltaisuuden johdosta. Yhteistyö on säännöllistä. Porukallahan tätä tehdään. Ilman hyvää tiimiä on vaikea saavuttaa mitään. Robin Gramexpress 1/2013 Yhdistyksen talous KIRJANPITO. Tuloslaskelma ja tase vastaavat Gramexin toiminnan luonnetta korvausten välittäjänä. Korvaukset ja tilitykset on eritelty tilinpäätöksen liitetiedoissa. Kirjanpidossa on aikaisempien vuosien tapaan toteutettu kustannuspaikkaerittely. TILITYKSET. Vuoden 2013 kotimaiseen tilitykseen siirrettiin Yleisradion esityskorvauksia vuodelta ,36, kaupallisten radioiden korvauksia eri vuosilta yhteensä ,17 sekä julkisen esityssuojan korvauksia ,46. Kotimaisia kopiointikorvauksia siirrettiin tilitykseen arvonlisäveroineen yhteensä ,45 ja ulkomaisia ,36. Vuoden 2011 hyvitysmaksuja tilitettiin vuoden 2012 soittotapahtumien perusteella ,15 ja Musiikkituottajilta saadun markkinaosuustilaston mukaan ,89. Vuoden 2012 hyvitysmaksuja on siirretty muihin lyhytaikaisiin velkoihin ,53, jotka maksetaan vuoden 2014 tilityksissä. Pienin asiakkaalle maksettava korvaussumma on 10. Gramex tekee ennakonpidätyslain mukaiset pidätykset suorittamistaan korvauksista. Tilitysten maksaminen ja ennakonpidätykset on hoidettu Gramexin asiakashallintajärjestelmällä. Ulkomaisten korvausten maksaminen perustuu tuottajien osalta pääosin tuottajayhtiöiden välisiin lisenssisopimuksiin ja taiteilijoiden osalta järjestöjen välisiin vastavuoroisuussopimuksiin. Ulkomaiseen tilitykseen siirrettiin vuoden 2012 Yleisradio-korvauksia ,61, kaupallisten radioiden korvauksia ,80 sekä julkisen esityssuojan korvauksia ,53. Ulkomaisten äänitteiden käyttämisestä Suomessa maksettiin tilivuoden aikana korvauksia ulkomaisille taiteilijoille sekä tuottajille Tuottajakorvaukset maksetaan pääosin sopimusten perusteella kotimaisille yhtiöille. Tilivuoden aikana ulkomaisten järjestöjen keräämiä korvauksia on tullut Gramexin välityksellä maksettavaksi suomalaisille oikeudenhaltijoille suomalaisten äänitteiden käytöstä ulkomailla yhteensä ,25. Kotimaisten äänitteiden käytöstä maksettiin tilivuonna korvauksia taiteilijoille ja tuottajille VAROJEN SIJOITUS. Varoja oli tilikauden päättyessä sijoitettuna pankkien talletuksiin ja sijoitustodistuksiin ,80 sekä sijoitusrahastoihin, jvk-lainoihin ja osakkeisiin ,61. Kertomusvuonna tuotot sijoituksista olivat ,42. Myyntivoittoja ja arvonmuutoksia sijoituksista oli nettomääräisesti ,25. Sijoitustuotoista siirrettiin varojen suhteessa korvausten tilitykseen ,75 ja edistämistoiminnan rahastoon ,92. VELVOITTEET JA VARAUKSET. Pitkäaikaiset velvoitteet ,32 muodostuvat pääosin aikaisempina vuosina kertyneistä äänitteiden esityskorvauksista tehdyistä varauksista,

20 20 jotka on jätetty toistaiseksi keskeneräisten korvausselvitysten takia siirtämättä edistämistoiminnan rahastoon. Vuoden 2009 prosenttivarauksesta ,85 jaettiin tasan tuottajien ja taiteilijoiden kesken vuoden 2012 korvausten tilityksessä. Tuottajien hyvitysmaksuvarauksia vuodelta 2009 siirrettiin tilitykseen yhteensä ,41. Varauksia tehtiin hallituksen päätösten sekä sopimusvelvoitteiden mukaisesti. Taseen pakollisissa varauksissa on varaus edistämistoimintaan yhteensä ,57, joka sisältää ESEKille ja LUSESille audiovisuaalisen tuotannon edistämistoimenpiteisiin käytettäväksi osoitetut varat. Vaikka edistämistoiminta ESEKin nimissä on loppunut, viimeisiä nostamattomia apurahoja on tulossa vielä maksuun. Vanhentuneita kotimaisia esityskorvausvelkoja taiteilijoille vuosilta siirrettiin taiteilijoiden edistämistoiminnan rahastoon yhteensä ,49 ja vanhentuneita esityskorvausvelkoja tuottajille vuodelta 2009 siirrettiin tuottajien edistämistoiminnan rahastoon ,03. EDISTÄMISTOIMINNAN RAHASTOT. Edistämistoiminnan rahastossa oli vuoden päättyessä varoja yhteensä ,79. Sijoitustuotoista siirrettiin rahastoon ,92. Rahastosta katettiin annettuja lahjoituksia sekä muita edistämistoiminnan kuluja. Musiikin edistämissäätiölle lahjoitettiin yhteensä apurahojen antamiseen ja residenssitoimintaan sekä residenssihuoneisto Lontoossa. Liitetiedoista käy tarkemmin ilmi rahastojen muutokset tilikaudella. YHDISTYKSEN KULUT. Gramexin varsinaisen toiminnan kulut poistoineen olivat ,59. Tuloslaskelmaan on kirjattu vastaavansuuruinen tilityksistä vähennettävä hallinnointikulupidätys. Edellisenä toimintavuonna nämä kulut olivat ,59. Toiminnan kulut ovat yhteensä 14,0 % korvausten kertymästä. Edistämistoiminnan kuluja oli yhteensä ,74. Kyseessä olivat yhteistyökulut TTVK:n, Music Finlandin, Suomen Tekijänoikeudellisen Yhdistyksen ja Gramexin jäsenjärjestöjen puitteissa yhteensä ,20 sekä Gramexin tekemät yhteensä ,54 :n lahjoitukset Musiikin edistämissäätiölle. Kulut katettiin edistämistoiminnan rahastoista. ESEKin avustuksia maksettiin vielä ja sen av-jaoston avustuksia Finnish Music Quarterly -lehden kulut olivat ,91. Näistä katettiin valtionavustuksella Lehden rahoittajina ovat myös Gramexin lisäksi Music Finland, Suomen Säveltäjät ja Sibelius-Akatemia. Tilaajatuotot olivat 5.060,02. Edellisenä vuonna kulut olivat ,91. Lyhty-projektin kulut olivat ,29. Nämä olivat edellisenä vuonna ,49. Yhdistyksen toiminnan kaikki kulut ennen varausten käyttöä olivat kertomusvuonna yhteensä ,53. Edellisenä toimintavuonna kulut olivat yhteensä ,56. Nämä kokonaismenoja koskevat summat sisältävät muun muassa kaikki edellä mainitut Gramexin erillistoimintojen menot sekä Lyhdyn ja Finnish Music Quarterly-lehden toimintakulut. Me tahdomme tehdä musiikin käytön helpommaksi

21 Toimintakertomuksen liitteet ja tilinpäätöstiedot 21

22 22 Toimintakertomuksen liitteet Liite 1 Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty Toimintakertomus 2013 YLEISTÄ. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY toimi vuonna 2013 aktiivisesti kotimaisen luovan alan toimintaedellytysten kehittämiseksi. Yhteistyössä oli vuoden lopussa mukana 15 järjestöä kulttuurin ja sisältötuotannon alalta. Luovan alan toimintaedellytysten kehittäminen vaikuttaa sekä kansallisen kulttuurin kilpailukykyyn että luovan alan mahdollisuuksiin luoda työpaikkoja. Vuonna 2013 Lyhtyprojekti osallistui seurasi lainsäädäntökehitystä Suomessa ja EU:ssa, järjesti valtakunnallisen Tekijänoikeuspäivän, teetti tekijänoikeusbarometri-mielipidetutkimuksen, koordinoi luovan alan vaikuttamisyhteistyötä, tuotti tausta-aineistoja antoi lausuntoja sekä järjesti päättäjätapaamisia. Vuoden aikana esillä olivat mm. hyvitysmaksun uudistaminen ja Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite. TOIMINNAN ORGANISOINTI: JOHTORYHMÄ. Lyhdyn päätökset tehdään johtoryhmässä, jossa on edustaja kaikista 15 jäsenorganisaatiosta. Johtoryhmän puheenjohtajana toimi Pekka Rislakki ja sihteerinä projektinjohtaja Lauri Kaira. VALTUUSKUNTA. Lyhdyn valtuuskunta vahvistaa projektin yhteyksiä taiteilija- ja tuottajajärjestöjen sekä luovan alan ammattilaisten kanssa, antaen tärkeän panoksen sekä tiedonkululle että vaikuttamistoimintaan. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimi Kimmo Hakola ja varapuheenjohtajina Jussi Chydenius, Lasse Saarinen ja Gugi Kokljuschkin. PROJEKTIT JA TYÖRYHMÄT. Lyhdyn toiminta jakaantui valtaosin kuuteen projektiin. Näiden toteutusta koordinoitiin projekti- ja työryhmissä, joihin jäsenjärjestöt voivat nimetä edustajansa: Työryhmä Puheenjohtaja EU- työryhmä Kirsi Niittyinperä lausuntoryhmä Jukka-Pekka Timonen viestintäryhmä Anna Storm hyvitysmaksuryhmä Hannu Marttila tulevaisuustyöryhmä Arto Tamminen tekijänoikeuspäivätoimikunta Lauri Kaira VUODEN 2013 TOIMINTA. Toiminnan painopisteitä olivat hyvitysmaksun uudistuskeskusteluun osallistuminen, nykyistä pehmeämpien ja tehokkaampien piratismintorjuntakeinojen ajaminen lainsäädäntöömme, tekijänoikeuspäivän ja musiikinopetuksen tekijänoikeusfoorumin järjestäminen, EU-vaikuttaminen ja Järkeä tekijänoikeuslakiin kansalaisaloite. Lyhty teki yhteistyötä mm. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen sekä Tekijänoikeusakatemia ry:n kanssa. HALLITUSOHJELMAN SEURANTA. Lyhty seurasi hallitusohjelman toteuttamista ja osallistui sitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun hyväksymänsä hallitusohjelmatavoitteiston Kasvua kulttuurista - keinot hyvinvoinnin, talouskasvun ja elämisen laadun edistämiseen Suomessa pohjalta. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma sisältää mm. seuraavat luovaa alaa koskevat kirjaukset: Kulttuuriyrittäjyyttä ja luovien alojen työpaikkojen syntymistä tuetaan. Kulttuurivientiä ja luovien alojen markkinointiosaamista edistetään. Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Luovien aineistojen luvatonta käyttöä kitketään tiedotuksen keinoin sekä kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla sen täytäntöönpanoa. Tekijänoikeuslainsäädäntö säilyy opetus- ja kulttuuriministeriössä. Tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta. Tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisessä huomioidaan eri jakelukanavat. Lisätään alan koulutusta, tutkimusta ja neuvontaa. Luovilla aloilla toimivien aseman parantamiseksi selvitetään poikkihallinnollisesti työ-, sosiaaliturva- ja verolainsäädännön uudistustarve. Selkeytetään lyhyiden apurahojen asema sosiaaliturvalainsäädännössä. Kirjastoja kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin. Edistetään kirjastojen, museoiden ja julkisten taidelaitosten digitoitujen aineistojen avaamista kansalaisten vapaaseen käyttöön. EU-VAIKUTTAMINEN. Tekijänoikeudet ja niihin perustuvat liiketoimet ovat enenevässä määrin EU:n sisämarkkinakysymyksiä. EU-tason direktiivivalmistelu ja vallitseva harmonisointitahto ohjaavat kansallisten lakien säätämistä. Lyhty seurasi luovaa alaa koskevaa EU-valmistelua sekä koordinoi järjestöjen vaikuttamisyhteistyötä.

23 23 EU-työryhmän valmistelulla on luotu pohjaa sekä Lyhdyn että sen jäsenjärjestöjen EU-asioissa antamiin lausuntoihin. Asialistalla on ollut mm. tekijänoikeuksien kollektiivihallinnointia koskeva direktiivi. TULEVAISUUS-ASIAT. Tietoyhteiskunnan uudet liiketoimintamallit perustuvat suurelta osaltaan luovien sisältöjen käytölle. Lyhty seurasi ja analysoi uusien jakeluteiden ja -tekniikoiden ja niihin liittyvien liiketoimintamallien kehitystä. Asiaa käsiteltiin johtoryhmän joulukuun kokouksessa, jossa tulevaisuustyöryhmä esitteli raporttinsa. VIESTINTÄ- JA MEDIASUHTEET. Viestinnän painopisteenä olivat hyvitysmaksukysymykset, piratismi ja järkeä tekijänoikeuslakiin kansalaisaloite. Viestintäryhmä valmisteli Lyhdyn yhteistä viestintää ja jäsenjärjestöt hoitivat omia mediayhteyksiään itsenäisesti. Lisäksi käynnistettiin kotisivujen uudistamishanke, joka valmistuu vuonna 2014 alussa. LAUSUNNOT JA ASIANTUNTIJAVAIKUTTAMINEN. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY kutsuttiin vuoden aikana useita kertoja asiantuntijakuulemisiin eduskunnan sivistysvaliokuntaan. Lausuntotyöryhmä toimi pääosin sähköpostiverkostona, valmistellen lausunnot verkkokäsittelyssä. HYVITYSMAKSUASIAT. Lyhty osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun hyvitysmaksun uudistamisesta. Vuoden aikana tavattiin sekä opetus- ja kulttuuriministeriön edustajia että kansanedustajia, ministereitä ja virkamiehiä. Hyvitysmaksutyöryhmässä käsiteltiin monipuolisesti erilaisia hyvitysmaksuun liittyviä strategisia sekä operatiivisia kysymyksiä ja toimittiin yhteistyössä Teoston hyvitysmaksuyksikön sekä viestintä- ja lausuntoryhmien kanssa. TEKIJÄNOIKEUSPÄIVÄN JÄRJESTÄMINEN. Lyhty koordinoi Tekijänoikeuspäivän järjestämisen yhteistyössä Tekijänoikeusakatemia ry:n ja IPR-Instituutin kanssa. Projektia valmisteli tekijänoikeuspäivätoimikunta. Tekijänoikeuspäivän pääelementit olivat seuraavat: Koululaisille suunnattu elokuvanäytös-kiertue toteutettiin 17 paikkakunnalla yhteensä vajaalle koululaiselle Elokuvateatteri-tietoiskuja, joissa tunnetut taiteilijat kertoivat tekijänoikeuden merkityksestä heidän työlleen ja yritystoiminnalleen Radiotietoiskuja, joissa tunnetut taiteilijat kertoivat tekijänoikeuden merkityksestä heidän työlleen ja yritystoiminnalleen Suurelle yleisölle suunnattu elokuva-etukampanja, jossa jaettiin noin tekijänoikeutta esittelevää etukuponkia. Kuponkeja jaettiin koululuokkien ja urheiluseurojen toimesta Helsingissä, Vantaalla, Jyväskylässä, Turussa, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Joensuussa, Iisalmessa, Varkaudessa, Kiteellä, Kajaanissa, Porvoossa ja Hämeenlinnassa. Tennispalatsissa järjestettiin Maailman Henkisen Omaisuuden Päivän pääjuhla, yhteistyössä IPR-instituutin ja Suomen keksijöiden tukiyhdistyksen kanssa. Seminaarissa käsiteltiin sekä tekijänoikeuteen että teollisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä. MUSIIKINOPETUKSEN TEKIJÄNOIKEUSFOORUMI. Lyhty järjesti yhteistyössä Tekijänoikeusakatemia ry:n, opetus- ja kulttuuriministeriön, musiikkialan oppilaitoksien, opetusalan järjestöjen ja tekijänoikeusjärjestöjen kanssa musiikin opettajille ja oppilaitosten rehtoreille suunnatun Musiikinopetuksen tekijänoikeusfoorumin Foorumi liittyi Tekijänoikeuspäivähankkeeseen. Foorumin teemana oli musiikin käyttö opetustilanteissa. Päivän mittaiseen seminaariin osallistui 78 henkeä. TUTKIMUS. Lyhty teetti edellisvuosien tapaan Taloustutkimuksella tekijänoikeusbarometrin, jossa selvitettiin noin 1000 henkilön haastatteluilla tekijänoikeusasenteiden kehitystä. Tutkimuksen mukaan kansalaiset valtaosin tuomitsevat piratismin sekä mieltävät tekijänoikeudet ja tekijänoikeusjärjestöt selvästi oikealla asialla oleviksi ja tarpeellisiksi. TOIMINTARESURSSIT. Lyhdyn budjetti vuonna 2013 oli euroa. Projektinjohtaja Lauri Kaira käytti Lyhty-projektiin työajastaan vajaan kolmanneksen. Lyhdyn taloushallinto hoidettiin Gramexissa. JÄRJESTÖPOHJA. Lyhty-yhteistyössä oli toimintavuoden alussa 14 järjestöä ja vuoden aikana 15. jäseneksi liittyi Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry AV-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry Forum Artis - Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry Kopiosto ry Musiikkituottajat IFPI Finland ry Sanasto ry Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry Suomen elokuvatoimistojen liitto ry Suomen Musiikkikustantajat ry Suomen Muusikkojen Liitto ry Suomen peliohjelmisto ja multimediatallenneyhdistys FIGMA ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex

Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex 2012 Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex 2 Halusimme tarjoilla levyllämme sekä vanhaa että uutta musiikkia. Pauliina Fred (oik.) muodostaa Hanna Kangasniemen, Hanna Haapamäen ja Sunniva Fagerlundin

Lisätiedot

Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex

Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex 2011 Vuosikertomus Tekijänoikeusjärjestö Gramex 2 Työskentelytuet ovat artistille elintärkeitä, samoin keikkojen ja kiertueiden tukeminen varsinkin ulkomailla on usein ratkaisevaa. Michael Monroe ESEKin

Lisätiedot

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää. KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

Miksi liittyisin Teostoon?

Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2013

Musiikkialan talous Suomessa 2013 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 7 Musiikkialan talous Suomessa 2013 Eero Tolppanen Lokakuu 2014 MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2013 Johdanto Musiikkialan talouden rahallinen kokonaisarvo Suomessa on vuonna 2013

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2005. Tekijänoikeusjärjestö Gramex

VUOSIKERTOMUS 2005. Tekijänoikeusjärjestö Gramex VUOSIKERTOMUS 2005 Tekijänoikeusjärjestö Gramex Sisällysluettelo Yleistä Gramexin toiminnasta vuonna 2005 * Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Oikeudenmukainen

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014 Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Teosto ja Gramex 27.11.2014 Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto KOPIOSTO on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av-teosten

Lisätiedot

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry Vuosikertomus 2006 Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Yleiskatsaus Nopea tekninen kehitys on av-tuottajille sekä haaste että mahdollisuus. Suomalaiset

Lisätiedot

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex)

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex) T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö GRAMEX U P P H O V S R A T T S O R G A N I S A T I O N 1 (5) Sopimus 1. Osapuolet Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 Tutkimusraportti ja tiedotteet: TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

On tehokas ja ketterä tekijänoikeusjärjestö. TUOTOS. Osallistuu aktiivisesti av-alan toimintaedellytysten

On tehokas ja ketterä tekijänoikeusjärjestö. TUOTOS. Osallistuu aktiivisesti av-alan toimintaedellytysten VUOSIKERTOMUS 2013 TUOTOS PÄHKINÄNKUORESSA Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry hallinnoi elokuva- ja av-tuotantoyhtiöiden sille valtuuttamia tekijänoikeuksia. Tuotos on yleishyödyllinen yhdistys,

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av- vaivattoman käytön ja varmistaa,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2006. Tekijänoikeusjärjestö Gramex

VUOSIKERTOMUS 2006. Tekijänoikeusjärjestö Gramex VUOSIKERTOMUS 2006 Tekijänoikeusjärjestö Gramex Sisällysluettelo Yleistä Gramexin toiminnasta vuonna 2006 * Kun käyttää toisen työn tulosta, on reilua maksaa siitä hänelle korvaus 3 Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2007. Tekijänoikeusjärjestö Gramex

VUOSIKERTOMUS 2007. Tekijänoikeusjärjestö Gramex VUOSIKERTOMUS 2007 Tekijänoikeusjärjestö Gramex 2 Sisällysluettelo Yleistä Gramexin toiminnasta vuonna 2007 * Kun käyttää toisen työn tulosta, on reilua maksaa siitä hänelle korvaus 4 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä 9/650/2013 Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä I LUKU. SOPIMUKSEN YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuspuolet 1. Opetus- ja kulttuuriministeriö, jäljempänä myös "valtio" 2. Kopiosto ry (y-tunnus:

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Tekijänoikeuslain muutostarpeet seuraavan muutosvaiheen asioita. Tekijänoikeusfoorumi 28.10.2013

Tekijänoikeuslain muutostarpeet seuraavan muutosvaiheen asioita. Tekijänoikeusfoorumi 28.10.2013 Tekijänoikeuslain muutostarpeet seuraavan muutosvaiheen asioita Tekijänoikeusfoorumi 28.10.2013 Tv-ohjelmien verkkotallennuspalvelut Kysymys palveluiden lainmukaisuudesta ja sen varmistamisesta Keskeiset

Lisätiedot

1 / EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE

1 / EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE 1 / 5 27.2.2017 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (U 63/2016 vp)

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausunto hallituksen esityksestä tietoyhteiskuntakaareksi HE 221/2013 vp

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausunto hallituksen esityksestä tietoyhteiskuntakaareksi HE 221/2013 vp LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä tietoyhteiskuntakaareksi HE 221/2013 vp Kiitämme mahdollisuudesta lausua asiasta ja esitämme kantanamme

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Valokopiointija digiluvat

Valokopiointija digiluvat Valokopiointija digiluvat Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: digilupa, valokopiointi, digitaalisten aineistojen kopiointi, Kopioston luvat, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet,

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY. ASIA Lausunto koskien luovien sisältöjen luvatonta verkkojakelua (Dnro 9/040/2009)

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY. ASIA Lausunto koskien luovien sisältöjen luvatonta verkkojakelua (Dnro 9/040/2009) LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät OPETUSMINISTERIÖLLE ASIA Lausunto koskien luovien sisältöjen luvatonta verkkojakelua (Dnro 9/040/2009) LAUSUNNON ANTAJA Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY Luovan

Lisätiedot

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Gramex kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti

Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti Tekijänoikeus lyhyesti 1 Kopiosto ry Tekijänoikeus syntyy, kun teos tehdään, ilman erityistä rekisteröintiä. Tekijänä on aina luonnollinen henkilö, ei koskaan yhteisö tai yritys. Teos on itsenäinen ja

Lisätiedot

Sisällysluettelo TULOSLASKELMA 3 TASE 4

Sisällysluettelo TULOSLASKELMA 3 TASE 4 2016 Tilinpäätös Sisällysluettelo TULOSLASKELMA 3 TASE 4 LIITETIEDOT 1 Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet 7 2 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 9 3 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot 11 4 Taseen vastattavia

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Teosto tilinpäätös 2015 TULOSLASKELMA 3 TASE 4

SISÄLLYSLUETTELO. Teosto tilinpäätös 2015 TULOSLASKELMA 3 TASE 4 TEOSTO TILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO TULOSLASKELMA 3 TASE 4 LIITETIEDOT 1 Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet 6 2 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 8 3 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot 10 4 Taseen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Tekijänoikeus ja piratismi

Tekijänoikeus ja piratismi Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Gramex ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistys

Lisätiedot

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta.

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta. Me olemme Kopiosto OLEMME SUOMEN LUOVAA ALAA KATTAVIMMIN EDUSTAVA TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTÖ Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja

Lisätiedot

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE Tekijänoikeuden voimassaoloaika Teoston asiakkuus Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO Asia: Lausuntopyyntö Euroopan komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeuksien

Lisätiedot

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti Musiikkituottajat - IFPI Finland ry Vuoden 2018 äänitemyynti 2.4.2019 MUSIIKKITUOTTAJAT SIIRTYY KANSAINVÄLISEN IFPIN GMR:N LUKUIHIN Musiikkituottajat on aiempina vuosia julkaissut äänitemyynnin markkinaluvut

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,

Lisätiedot

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 107 196,21 87 081,30

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 107 196,21 87 081,30 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2013 1.1. - 31.12.2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Teoston keräämät korvaukset 50 344 920,26 46 250 071,73 Korvaukset muilta järjestöiltä 8 808 549,92 9 052 999,43 Lainauskorvaus

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010 Media Clever / Music Finland 2012 Tutkimuksen tausta Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry (jäljempänä Gramex) ja

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry (jäljempänä Gramex) ja ASIAKASSOPIMUS GRAMEX NUMEROT: (Gramex täyttää) taiteilija: tuottaja: Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry (jäljempänä Gramex) ja (jäljempänä Asiakas) ovat

Lisätiedot

EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE. Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto

EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE. Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto 2.10.2018 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Kirjallinen asiantuntijalausunto

Lisätiedot

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO SOPIMUS ÄÄNITTEEN TUOTTAJAN GRAMEX-OIKEUKSIEN SIIRROSTA I Sopimuksen tausta Tällä sopimuksella sovitaan äänitteen tuottajalle kuuluvien Gramex-oikeuksien siirrosta äänitekohtaisesti

Lisätiedot

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa

Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa Lauri Kaira 2.4.2010 Muistio kulttuuriopetuksen tekijänoikeusfoorumin 2010 alustusten ja paneelikeskustelujen pohjalta Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa 1 Yleistä Yksikään kirja, laulu tai

Lisätiedot

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Lottaliina Lehtinen lakiasiainpäällikkö Suomen Muusikkojen Liitto ry Tekijäfoorumin työvaliokunnan jäsen Tekijäfoorumi Animaatioklinikka

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille Teosten oikeudenomistajat (säveltäjä, sanoittaja, kustantaja) voivat myöntää itse käyttöluvan omien teostensa

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Kopioston tavoitteet vaalikaudelle 2019 2023 1 LUOVALLE TALOUDELLE ON LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Luovuus ja luova ala muodostavat monin tavoin

Lisätiedot

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu 14.6.2012 kesäkuun tilityksessä 14.6. maksamme kotimaisille oikeudenomistajille Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,3 miljoonaa euroa. Korvaukset koskevat pääosin

Lisätiedot

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Johanna Karppinen, toiminnanjohtaja Favex Finnish Film & Audiovisual Export FAVEX missio Favex edistää suomalaisen

Lisätiedot

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 106 200,00 107 196,21

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 106 200,00 107 196,21 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Teoston keräämät korvaukset 51 886 935,86 50 344 920,26 Korvaukset muilta järjestöiltä 7 872 116,79 8 808 549,92 Lainauskorvaus

Lisätiedot

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta.

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 ja 85 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry MaRan suhde tekijänoikeusjärjestöihin

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien

Lisätiedot

Kiitämme mahdollisuudesta lausua asiassa ja toteamme kohteliaimmin seuraavaa:

Kiitämme mahdollisuudesta lausua asiassa ja toteamme kohteliaimmin seuraavaa: Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Asiantuntijalausunto Asia: E 13/2016 vp Valtioneuvoston selvitys: Komission julkinen kuuleminen, EU:n teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntökehys

Lisätiedot

Tekijänoikeustoimikunnan työ

Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeusfoorumi 14.10.2009 Toimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun Helsingin yliopisto 14/10/2009 1 Tekijänoikeustoimikunta 2008-2009 Opetusministeriö asetti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät 1 LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät Kilpailu- ja kuluttajavirasto Lakimies Riikka Rosendahl Sähköposti: kirjaamo@kkv.fi ja riikka.rosendahl@kkv.fi Helsinki 4.6.2015 Asia: Lausuntopyyntö, digitaalisen

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen

Lisätiedot

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut HE 185/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslain sanamuotoa siten, että

Lisätiedot

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Teoksen oikeudenomistajat voivat halutessaan myöntää käyttöluvan teostensa käyttämiseen avtuotannoissa. Pitkissä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 Asia Hakija Tekijänoikeuskorvaukset Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Annettu 22.5.1991 Tiivistelmä Yleisradiolähetykseen sisältyvän teoksen tai esittävän

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B (sopimus nro ) (säveltäjä), (sanoittaja), (sovittaja), (kääntäjä), jota/joita jäljempänä kutsutaan Tekijäksi tai tekstiyhteyden niin vaatiessa Säveltäjäksi, Sanoittajaksi, Sovittajaksi

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET Suomen musiikkineuvoston MUSIIKKIPOLIITTISET HALLITUSOHJELMATAVOITTEET MUSIIKKI TYÖNÄ AMMATTIMUUSIKKOJEN JA MUSIIKIN TEKIJÖIDEN TOIMINTAEDELLYTYKSET JA RESURSSIT TURVATTAVA Suomalaiset muusikot ja musiikin

Lisätiedot

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Janne Silvonen Media Clever Lokakuu 2013 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E T Ä Ä I S

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot