IKEA- TAMMIKUU ELOKUU 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IKEA- TAMMIKUU ELOKUU 2014"

Transkriptio

1 IKEA- TRENDiRaPORTti TAMMIKUU ELOKUU JOHDANTO 03 ELÄMÄÄ NEROKKAASSA KODISSA 05 HAASTATTELUSSA Peter Klinkert, IKEA PS -mallistojen projektipäällikkö 07 MUODOT, VÄRIT JA MATERIAALIT KEVÄÄLLÄ HAASTATTELUSSA Marcus Engman, IKEA-suunnittelupäällikkö 11 PUU ANSAITSEE ARVOSTUKSENSA 14 HAASTATTELUSSA Lea Kumpulainen, IKEA-mallistostrategi

2 JOHDANTO Vuonna 2014 ihmiset haluavat elämänsä olevan yksinkertaisempaa ja vähemmän vakavaa. Täydellisyyden tavoittelu saa antaa tilaa rentoudelle ja spontaaniudelle. Koti on yhteisen ajan, luovuuden ja levon tyyssija. Kiireisten päivien lomaan raivataan aikaa rennolle yhteiselle ajanvietolle. Lapset saavat leikkiä ja temppuilla; ystävät kutsutaan syömään keskellä viikkoa ja ruoka laitetaan yhdessä. Yksi tuo lihan, toinen hankkii kasvikset torilta tai kauppahallista. Käsittelemätön puu tekee uuden tulemisen ja on nyt huipputrendikästä. Aitous, alkuperä ja ympäristöstä välittäminen ovat yhä tärkeämmässä roolissa ihmisten elämässä. Koti on myös paikka, jossa voi toteuttaa luovuuttaan. Sisustus tukee tätä tavoitetta ja antaa hyvän energian virrata. IKEA on kutsunut suunnittelijalupauksia eri puolilta maailmaa tekemään yhteistyötä. Tuoleissa, jakkaroissa, mukeissa ja monissa muissa tuotteissa näkyvät eri kulttuurien parhaat puolet. Nuoret, luovat ja urbaanit ihmiset ovat suunnitelleet tuotteita kaltaisilleen. Tuloksena on edullisia, toimivia ja hyvin suunniteltuja tuotteita, jotka sopivat pieneenkin kotiin. Demokraattista suunnittelua parhaimmillaan.

3 TRENDI ELÄMÄÄ NEROKKAASSA KODISSA Halusimme suunnitella malliston luoville nuorille kaupunkilaisille, jotka muuttavat usein ja asuvat pienissä kodeissa. Peter Klinkert, IKEA PS -mallistojen projektipäällikkö PE Maailma kaupungistuu hurjaa vauhtia. Ensimmäistä kertaa historiassa kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maalla. Myös välimatkat kaupunkien välillä ovat kutistuneet. Nuoret, luovat ihmiset saattavat lähteä toiseen kaupunkiin tapaamiseen, viikonlopuksi, kuukaudeksi tai vuosiksi. He tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin pelkäämättä paikan vaihtumista. Kiinnostavan työn, ihmisen tai seikkailun perässä he ovat valmiita lähtemään minne tahansa. Mutta vaikka nämä ihmiset muuttavat usein ja asuvat pienissä asunnoissa, he haluavat kotinsa olevan viihtyisä keidas, jonne voi hetkeksi paeta kaupungin kiireistä arkea. Toisaalta se on myös paikka työntekoon ja luovuuden toteuttamiseen. Kotiin halutaan tavaroita, jotka tekevät olon hyväksi kauneudellaan tai nerokkailla toiminnoillaan. Tuotteiden on täytettävä tarpeet täydellisesti. Kymmenkunta tarkoin valittua avaintuotetta muodostavat sisustuksen ytimen. Ne kulkevat mukana asunnosta ja kaupungista toiseen ja tekevät vieraastakin paikasta hetkessä kodin.

4 IKEA KEVÄT JOUSTAVAA SUUNNITTELUA IKEA on aina tarjonnut nerokkaita ja pieneenkin kotiin sopivia tuotteita. Sellaisten suunnitteleminen on hauska haaste, mutta asettaa monia vaatimuksia. Tuotteiden on nimittäin oltava paitsi hyvännäköisiä ja kestäviä, myös monikäyttöisiä, tilaa säästäviä ja joustavia. Niiden on vastattava ihmisten tarpeita ja toiveita täydellisesti IKEA PS 2014 PE Matto 02 IKEA PS 2014 PE Tyynynpäällinen 03 ikea PS 2014 PE Vahakangas 04 ikea PS 2012 PE Seinävalaisin 05 IKEA PS 2014 PE Kangas 06 IKEA PS 2014 PE Kattovalaisin 07 IKEA PS 2014 PE Tyynynpäällinen 08 MEJLby PE Matto 09 RÅSKOG PE Tarjoiluvaunu/apupöytä 10 ikea PS 2012 PE Sarjapöytä 11 ikea PS LÖVÅS PE Vuodesohva 12 Nornäs PE Apupöytä 13 MARIUS PE295613, PE Pinottava jakkara 14 HJÄLMAREN PE Seinähylly

5 FOKUS Haastattelussa peter klinkert Projektipäällikkö, IKEA PS -mallistot IKEA PS mallistossa uutta on tuotteiden lisäksi näkökulma. Mallisto tarjoaa edullisia design-kalusteita luoville nuorille kaupunkilaisille, jotka muuttavat usein ja asuvat pienissä kodeissa. Projektipäällikkö Peter Klinkertin mukaan nyt myyntiin tuleva mallisto on kaikkien aikojen rohkein. Uusi IKEA PS mallisto koostuu innovatiivisista tuotteista, jotka on tarkoitettu nuorille ja luoville kaupunkilaisille. Myös malliston suunnittelijat edustavat samaa kohderyhmää. Malliston tuotteissa yhdistyvät huippusuunnittelu ja edullinen hinta. Kutsumme sitä demokraattiseksi suunnitteluksi, Klinkert kertoo. Malliston tuotteet ovat monikäyttöisiä ja helppoja ottaa mukaan. Ne on tarkoitettu liikkuvaan elämäntyyliin. Peter Klinkert kehottaa tarkastelemaan uutuusmallistoa kahden edellisen IKEA PS -malliston valossa. Vuonna 2009 IKEA PS keskittyi IKEA-konsernin juuriin ylistämällä pohjoismaista suunnittelua, luontoa ja materiaaleja. Vuonna 2012 katse suunnattiin IKEA-tuotteiden 60-vuotiseen suunnitteluperinteeseen. Nyt on tullut aika katsoa asioita kansainvälisemmin. Mietimme, miten ihmiset ajattelevat muualla maailmassa. Millaisia keskusteluja suunnittelumaailmassa käydään ja mikä on meidän kommenttimme niihin? Uuden malliston kohderyhmäksi asetettiin nuoret aikuiset. He elävät kaupungeissa, muuttavat usein ja asuvat pienissä kodeissa. IKEA PS mallistoon ei kuulu perinteisen sisustuksen kulmakiviä kuten sohvia ja sänkyjä. Sen sijaan malliston tuotteet vastaavat liikkuvien ihmisten tarpeisiin: ne ovat monikäyttöisiä ja helppoja ottaa mukaan.

6 6 Tuotteet ovat hyvin suunniteltuja. Käyttipä niitä missä ja miten tahansa, ne eivät varmasti jää vaille huomiota. Miten suunnittelijat valittiin? Halusimme heidän olevan alle 30-vuotiaita ja kotoisin eri puolilta maailmaa. Löysimme 14 nuorta lupausta Brasiliasta, USA:sta, Euroopasta ja Aasiasta. He suunnittelivat malliston yhdessä omien vakiosuunnittelijoidemme kanssa. Miten suunnitteluprosessi toteutettiin? Pidimme kaksi laajaa workshopia. Koko mallisto on tiimityön tulosta; kukaan ei puurtanut yksikseen ideoidensa parissa. Kunniaa mallistosta ei voi antaa vain yhdelle, sillä hankkeessa oli lopulta mukana yhteensä 200 ihmistä. Klinkertin mielestä koko ajatus yhdestä, jalustalle nostettavasta suunnittelijasta on vanhentunut. Emme tarvitse uutta Philippe Starckia tai Calvin Kleinia. Kun ensimmäiset prototyypit valmistuivat, 15 kööpenhaminalaista muotoiluopiskelijaa pyydettiin antamaan niistä palautetta. Olivatko tuotteet oikeasti hyödyllisiä nuorille kaupunkilaisille? Jos vastaus oli kieltävä, tuotteet karsittiin mallistosta. 150 prototyypistä tuotantoon valittiin lopulta 51 tuotetta. Osa hylättiin, koska niiden valmistaminen olisi ollut liian kallista tai teknisesti mahdotonta. Osa taas ei vastannut kohderyhmän tarpeisiin. Onko jokin malliston tuotteista suosikkisi? Kaikki ovat mieluisia, enkä halua nostaa yhtä muiden yläpuolelle.

7 MUODOT, VÄRIT JA MATERIAALIT KEVÄÄLLÄ 2014 PE408652

8 FOKUS Haastattelussa MARCUS ENGMAN Suunnittelupäällikkö, IKEA BRÅKIG on rajoitetun ajan myynnissä oleva erikoismallisto, jonka nuoret, luovat ihmiset ovat suunnitelleet kaltaisilleen. PE Marcus Engmanille on tärkeää, että IKEA kehittyy koko ajan. Hän haluaa kokeilla pohjoismaisen suunnittelun uusia muotoja ja uusia tapoja tehdä tuotekehitystä. Siinä onnistuakseen hän matkusti Venäjän syrjäseuduille. Suunnittelupäällikkö Marcus Engmanille tärkeää ei ole tavaroiden valmistaminen sinänsä. Hänen mielestään tavaraa on jo aivan tarpeeksi. Kyse on asioiden parantamisesta ja ihmisten arjen helpottamisesta. Selvitämme, millaisia ongelmia ihmisten arkeen liittyy, ja yritämme keksiä niihin ratkaisun. Ongelmanratkaisu on meillä verissä. Yksinkertaisen ratkaisun löytäminen voi kuitenkin toisinaan olla vaikeaa. Kaikki IKEA-tuotteet edustavat demokraattista suunnittelua, mikä tarkoittaa, että niiden on oltava laadukkaita, toimivia, hyvännäköisiä, edullisia ja kestävän kehityksen mukaisia. Viime vuosina IKEA on tuonut markkinoille monia rajoitetun ajan myynnissä olevia erikoismallistoja. Miksi? Haluamme viedä kehitystä eteenpäin ja siksi kokeilemme rohkeasti uusia asioita. Olemme markkinajohtaja, joten kehityksen johtaminen on meidän vastuullamme. Kokeilujen toteuttaminen olisi vaikeaa normaalimalliston tuotteilla, sillä niiden suurten tuotantomäärien vuoksi muutosten tekeminen olisi hidasta ja kallista. Sen sijaan erikoismallistoja valmistetaan vain rajoitettu erä, joten uusia materiaaleja ja tekniikoita on helppo kokeilla. Samalla voidaan löytää uusia lähestymistapoja tuotekehitykseen. Tällä tavoin voimme toimia paljon vikkelämmin. Teemme tiiviisti töitä muutaman viikon ajan. Teemme kaikki päätökset pienessä ryhmässä, ja jo-

9 FOKUS PE kainen on mukana alusta alkaen. Osaa mallistoista valmistetaan vain muutama kontillinen, ja ne myydään parissa viikossa. Osaa tehdään suurempi erä, ja myyntiaika on puolisen vuotta. Mallistojen tyylit ja teemat vaihtelevat, mutta niitä yhdistää pohjoismaisten suunnitteluperinteiden yhdistäminen vieraisiin kulttuureihin. Miksi? IKEA on pohjoismainen yritys. Haluamme olla tunnettuja pohjoismaisesta tyylistä ja kehittää sitä edelleen. Mielestämme vieraiden vaikutteiden yhdistäminen tuttuun muotokieleen toimii siinä tarkoituksessa hyvin. Viime syksynä myynnissä olleessa TRENDIG-mallistossa yhdistyivät moderni pohjoismainen ja kiinalainen tyyli. Nyt tekeillä on työnimellä Russian Fusion kulkeva mallisto, jossa perinteinen pohjoismainen tyyli kohtaa venäläiset vaikutteet. Se sai alkunsa, kun IKEA-suunnittelutiimi matkusti pieneen venäläiseen maalaiskylään yhdessä museokuraattorin ja erään tunnetun venäläisen muotialan huippunimen kanssa. Asuimme pienessä käsityöläisyhteisössä, ja paikalliset opettivat meille kaiken perinteisistä käsityötavoista. Engman kertoo suunnitteluvaiheen olleen elävän ja tiiviin yhteistyön aikaa, johon pieni keskinäinen kilpailu toi mukavan lisämausteen. Alkuvaiheessa tuotteita oli noin 250. Yhdessä karsimme niiden määrän noin neljäänkymmeneen. Mallistossa on käytetty paljon puuta, peltiä ja emalia. Vanhoja tekniikoita on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan, ja monet puupinnoista ovat vahattuja tai kokonaan käsittelemättömiä. TRENDIG-mallistossa yhdistyivät pohjoismaiset ja kiinalaiset vaikutteet.

10 10 Haluamme säväyttää materiaaleilla, jotka vanhenevat kauniisti. Ne jos mitkä ovat laadukkaita. Russian Fusion -mallistossa yhdistyvät pohjoismaiset ja venäläiset käsityöperinteet, värit ja kuviot. Vaikuttiko ympäristönäkökulma suunnitteluun? Toki pintakäsittelyaineiden vähentäminen tai niistä luopuminen on hyväksi ympäristölle. Toisaalta käytämme ainoastaan ympäristöystävällisiä aineita. Mitä trendejä ennustat vuodelle 2014? En ole kovin kiinnostunut trendeistä muodin kannalta. En koskaan sanoisi, että jokin tyyli on oikea tai väärä. Minusta on kiinnostavampaa tarkkailla muutoksia ihmisten käytöksessä. Sillä tavoin voimme tarjota tuotteita, joita oikeasti tarvitaan. Millaisia muutoksia uskot käytöksessä tapahtuvan? Uskon, että aitouden arvostus lisääntyy. Jo nyt haluamme tietää tarkasti, mitä laitamme suuhumme ja ihoamme vasten. Ruoan alkuperä on erityisen tärkeä, mutta suuntaus näkyy jo suhtautumisessamme muotiinkin. Pian ajatus leviää myös huonekalualalle kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä trendi voimistuu koko ajan.

11 TRENDi 11 PUU ANSAITSEE ARVOSTUKSENSA IKEA on aina arvostanut puuta. Pohjoismaissa metsät ovat aina lähellä, ja metsän tuoksu ja lehtien havina tuovat mieleen muistoja lapsuudenkesistä, mummolasta, metsäretkistä ja sienien ja marjojen poiminnasta. PE Puu on aina ollut muodissa IKEA-tuotteiden valmistuksessa. Toisinaan se on kuitenkin saanut väistyä sivuosaan ja tehdä tilaa muille materiaaleille. Nyt puu on jälleen huipputrendikästä, ja sen myötä IKEA-klassikot, kuten IVAR-kirjahylly ja RAST-lipasto, sopivat moderneimpaankin sisustukseen. Puun käytölle on muitakin syitä kuin IKEA-konsernin ruotsalaiset juuret. Yksi tärkeimmistä on kestävä kehitys. IKEA noudattaa tiukkoja sääntöjä kaiken hankkimansa puun alkuperän suhteen. IKEA tekee yhteistyötä Forest Stewardship Councilin (FSC) kanssa ja on kuluneiden 10 vuoden aikana auttanut sertifioimaan metsäalueet, joiden yhteenlaskettu laajuus vastaa koko Suomen pinta-alaa. Tänä keväänä IKEA tuo markkinoille puun moderneja käyttömuotoja. Männystä valmistettu NORNÄS-sarja on kunnianosoitus puun yksinkertaiselle alkuvoimalle. Tuotteet on valmistettu hitaasti kasvavasta ja erittäin kestävästä pohjoisen männystä. Puu tuo lisäulottuvuuksia myös perinteisestä poikkeavaan suunnitteluun, kuten viime syksynä myynnissä olleeseen TRENDIG-mallistoon ja upouuteen IKEA PS mallistoon.

12 On tullut aika palauttaa puun arvostus; kiinnittää huomiota siihen, miten sitä pitää hoitaa ja miten se vanhenee kauniisti. Marcus Engman, IKEA-suunnittelupäällikkö PE408651

13 IKEA kevät PUU Puulla on aina ollut tärkeä rooli pohjoismaisessa suunnittelussa. Tänä vuonna luonnollinen, käsittelemätön puu nousee jälleen valokeilaan ja lumoaa kauneudellaan ja aitoudellaan. Puu on upea luonnonmateriaali, joka vain paranee vanhetessaan. PE IKEA PS 2014 PE Seinähylly 02 IVAR PE Säilytysjärjestelmä 03 ikea PS 2012 PE Lipasto 04 SEKIN PE Tarjoilukulho 05 TRENDIG PE Jakkara 06 NORNÄS PE Vitriinikaappi 07 IVAR PE Tuoli 08 TORNLIDEN/NIPEN PE Pöytäkokonaisuus

14 FOKUS Haastattelussa Lea Kumpulainen Mallistostrategi, IKEA PE PE Millä väreillä sisustamme kotimme vuonna 2017? Tähän kysymykseen ei moni osaa vastata. Lea Kumpulainen osaa, sillä hän on työskennellyt IKEA-tuotteiden värimaailman kanssa vuodesta Lea Kumpulainen päättää tulevista trendeistä hyvissä ajoin etukäteen. Hän on yhdessä mallistotiimin kanssa hahmotellut juuri suuntaviivat vuosien 2016 ja 2017 IKEA-mallistoille. PE Värimieltymykset muuttuvat hitaasti. Moni huomaa uuden muotivärin vasta silloin, kun sitä näkee jo kaikkialla. Prosessi alkaa, kun Kumpulainen tiimeineen kerää väripaletin, jossa on noin 75 eri sävyä. Sen jälkeen värit jaetaan neljään ryhmään, joista kaksi edustaa IKEA-tuotteille tyypillistä skandinaavista tyyliä, kaksi taas trendeihin ja markkinoihin herkästi reagoivaa populäärityyliä. Lopputuloksena on taulu, johon on koottu IKEA-tuotteissa seuraavien kolmen vuoden aikana käytettävät värimaailma ja tyylit. PE Meidän on oltava järjestelmällisiä. IKEA-tuotekehityksessä on niin monta vaihetta, että muuta mahdollisuutta ei ole. Uudet trendit eivät tee läpimurtoa yhdessä yössä. PE Värimieltymykset muuttuvat hitaasti. Moni huomaa muotivärin vasta silloin, kun sitä näkee jo kaikkialla. Uusien värien ja uudenlaisen muotoilun hyväksyminen vie aikaa. Asiakkaan on nähtävä uutuus monta kertaa ennen kuin se alkaa tuntua omalta. Kodinsisustuksessa mallisto uusiutuu pikkuhiljaa. Toisin on esimerkiksi muo- PE PE328288

15 titeollisuudessa, jossa muutokset ovat kokonaisvaltaisempia. 15 Mallistot ovat myös keskenään erilaisia. Osa on uskollisempia nykytrendeille, osa taas tarjoaa rohkeammin jotain aivan uutta. PE PE Käytämme joitakin mallistoja uusien trendien esittelyyn ja vakiinnuttamiseen. IKEA PS 2014 on tästä hyvä esimerkki. Edelläkävijämallistot ovat hyvä keino testata asiakkaiden mieltymyksiä. Mitä he oikeasti haluavat? Mihin he ovat valmiita? PE Ne valmistajat, joilla on käytössään selvä toimintapa uusien värien päättämiseen toimivatpa he sitten huonekalujen, maalien, muodin tai autojen parissa ovat aina askeleen edellä muita. Viime kädessä asiakkaat kuitenkin määräävät tahdin. He voivat sanoa emme halua tällaista vielä. Markkinoiden kanssa on keskusteltava jatkuvasti. Ne, joilla on selvä toimintatapa uusien värien päättämiseen, ovat aina askeleen edellä muita. Kumpulainen kertoo, että uusi trendi voidaan esitellä asiakkaille monella tapaa. Kuvastossa ja tavaratalossa tuotteita voidaan esimerkiksi yhdistellä uudella tavalla. Myös uuden värivaihtoehdon kehittäminen olemassaolevasta tuotteesta on havaittu toimivaksi. Värin vakiinnuttamisessa voidaan käyttää apuna myös pieniä kalusteita, kuten jakkaroita tai vaihdettavia kaapinovia, joiden hankkimiseen asiakkailla on matala kynnys. PE Uutuuden tunnetta voidaan luoda pieninkin keinoin. Aina ei ole tarpeen suunnitella kokonaan uusia tuotteita. PE Miten tuotteet voivat houkutella asiakkaita kaikilla markkina-alueilla? Yritämme tarjota tuotteita, joille on käyttöä kaikkialla maailmassa, sen sijaan, että ryhtyisimme valmistamaan jonkin tietyn markkina-alueen paikallisia erikoisuuksia. Meille on tärkeää säilyttää pohjoismainen identiteettimme, josta meidät tunnetaan ja jonka avulla erotumme joukosta. Toki pohjoismaisuus on eksoottisempaa Aasiassa tai USA:ssa kuin vaikkapa Suomessa. Paikallisten markkinoiden tarpeet huomioimme esimerkiksi sänkyjen mitoituksessa. PE PE Olet työskennellyt IKEA-konsernissa pitkään. Onko työsi nyt erilaista kuin 20 vuotta sitten? Olennaisilta osin mikään ei ole muuttunut. Toimin edelleen mallistokehityksen parissa. Nykyään kaikki on kuitenkin paljon mutkikkaampaa. Tuotantoprosessit ovat kehittyneet, ja määrät ovat paljon suurempia. Yksinkertaistenkin tuotteiden, kuten kynttilöiden ja lautasliinojen, takana on valtavasti työtä.

16 FOKUS Näkyvätkö omat lempivärisi prosessissa? Kyse on pikemminkin oikean värin valitsemisesta oikeaan tarkoitukseen. Perinteisen tuotteen värimaailman on oltava perinteinen. Myös materiaali asettaa omat vaatimuksensa. Esimerkiksi luonnonmateriaaleissa ei voi välttämättä käyttää kovin voimakkaita värejä ja joitakin värejä ei voida saada aikaan lasille ilman myrkyllisiä aineita, mikä tietysti estää niiden käytön. Millaisia väritrendejä uskot meidän näkevän tulevaisuudessa? Viime vuosina neutraalit värit ovat olleet suosittuja. Erityisesti harmaata on käytetty paljon. Jatkossa näemme rohkeampaa värienkäyttöä. Uskon myös uusiin väriyhdistelmiin, esimerkiksi kirkkaiden ja pastellisävyjen liittoon. Niitä nähdään uudessa IKEA PS mallistossa. Mitä hyvä maku mielestäsi tarkoittaa? Perinteisesti hyvä maku on ollut jotain, mikä kehittyy oppimalla ja hyviä esimerkkejä seuraamalla. On vallinnut yleinen mielipide siitä, mikä näyttää hyvältä. Blogit ja sosiaalinen media ovat kuitenkin muuttaneet asenteita. Nyt ihmiset uskaltavat tehdä rohkeammin omia juttujaan. Persoonallisuuden näyttäminen on tärkeämpää kuin jonkun toisen ihanteiden toteuttaminen. Millaisilla väreillä olet sisustanut oman kotisi? Kotini värimaailma on melko neutraali. Väri tulee kirjoista, kukista ja ihmisistä. Yritän kuitenkin jossain määrin välttää ikoni- ja klassikkotuotteita. En halua sisustaa ennalta-arvattavasti. Uskon uusiin väriyhdistelmiin, esimerkiksi kirkkaiden ja pastellisävyjen liittoon. Mikä on parasta työssäsi? Minua kiinnostaa se, mitä ihmisten päässä liikkuu, ja työssäni saan olla koko ajan suunnittelijoiden ja tuotekehittäjien ja heidän mahtavien ideoidensa ympäröimänä. Minulle on tärkeää myös se, että täällä jokainen haluaa luoda paremman arjen meille tavallisille ihmisille.

17 Ota yhteyttä! Laura Saksala, PR Manager Henna Honkasalo, kuvatilaukset ja kuvauslainat

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

IKEA PS 2014 Malliston tuotteet

IKEA PS 2014 Malliston tuotteet IKEA PS Malliston tuotteet IKEA PS PE412749 IKEA PS -seinäkello 9,99 Muovia ja alumiinia. Suunnittelija: S. Scholten/C. Baijings. Ø20cm. Raidallinen/roosa 102.648.11 PE412768 IKEA PS -seinäkello 9,99 Muovia

Lisätiedot

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 Pasi Paakin suunnittelemassa X-pöydässä ja penkissä kalusteen vahva ja omaleimainen visuaalinen

Lisätiedot

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. SUOMI OSTOAPU Ruokapöydät 2015 TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. KULJETUSPALVELU Kerää valitsemasi tuotteet itse ja maksa ne kassalla. Vie tuotteet kassojen

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

Puu piha ja ympäristörakentamisessa. Maria Riala

Puu piha ja ympäristörakentamisessa. Maria Riala Puu piha ja ympäristörakentamisessa Maria Riala Metla Sisältö Puiset pihatuotteet aiempaa tutkimustietoa Kuluttajien arvostukset Kuluttajien toiveet uusista tuotteista Visuaalisen tutkimuksen tuloksia

Lisätiedot

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015 OSTOPOLKUJA Päivittäistavarakaupassa SUURI SUOMALAINEN SHOPPER-TUTKIMUS OSTAJAPROFIILIT OSTOMISSIOT OSTOPAIKAT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Millaisia ostajatyyppejä Suomessa on? Miksi he menevät kauppaan? Missä

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

Verhot ja verhotangot. Tee koti, jossa mieli lepää.

Verhot ja verhotangot. Tee koti, jossa mieli lepää. Verhot ja verhotangot Tee koti, jossa mieli lepää. TEE KOTI, JOSSA MIELI LEPÄÄ. Mitä Cello on? Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi.

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi. COMBINE 2 Combine Combine 3 COMBINE Yhdistele. Ja valitse vapaasti. Etsi kaikkein sopivin sohvapöytä. Tilaan. Tehtävään. Ja tunnelmaan. Sijoittelu sohvan, jakkaran tai nojatuolin kanssa. Ryhmälle tai yksittäiselle

Lisätiedot

Kuluttajien ostoskorit 2020 Päivi Timonen, tutkimusjohtaja Kuluttajatutkimuskeskus Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka 18.03.

Kuluttajien ostoskorit 2020 Päivi Timonen, tutkimusjohtaja Kuluttajatutkimuskeskus Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka 18.03. Kuluttajien ostoskorit 2020 Päivi Timonen, tutkimusjohtaja Kuluttajatutkimuskeskus Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka 18.03.2011 Esityksessä Tuottaako yrityksissä käytetty kuluttajatieto riittävän ymmärryksen

Lisätiedot

SINNERLIG-erikoismallisto, suunnittelija Ilse Crawford

SINNERLIG-erikoismallisto, suunnittelija Ilse Crawford PH128172 Inter IKEA Systems B.V. 2015 SINNERLIG-erikoismallisto, suunnittelija Ilse Crawford ELOKUU 2015 IKEA-UUTISKIRJE / ELOKUU 2015 / 2 PH128145 SUUNNITELTU KAIKILLE AISTEILLE Elokuussa IKEA-tavarataloihin

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

MENESTYVÄN MIEHEN MAKU

MENESTYVÄN MIEHEN MAKU 3 MENESTYVÄN MIEHEN MAKU Teksti Elli Mäkilä, kuvat Mikko Ala-Peijari Porilainen sisustussuunnittelija Riia Rauhala suunnitteli helsinkiläiselle sinkkumiehelle maskuliinisen kodin, jossa näkyy naisen kädenjälki.

Lisätiedot

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita

Lisätiedot

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin

Lisätiedot

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax.

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA puh. 09 867 8450 fax. 09 867 84577 www.geberit.fi Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit by Geberit Oy Uutuus Ajatonta muotoilua kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneen

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet SUOMI Lisätietoja takuuvihkosessa TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

STAIRLIFT VARMA VALINTA

STAIRLIFT VARMA VALINTA STAIRLIFT VARMA VALINTA TYYTYVÄISYYS Flow-tuolihissi on varma valinta sinulle, joka haluat selvitä kodin arjesta itsenäisesti. Flow n ansiosta sujuva liikkuminen kerrosten välillä on enää yhden painikkeen

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea.

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea. Intro IN 25 maitolasi, kehysovi valkoinen (589 ), IN 22 maitolasi, kehysovi valkoinen (429 ) sekä IN 27 maitolasi, kehysovi valkoinen (289 ), vetimet ja jalat alumiini Trendinä sisustus kasvaa edelleen.

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Parempi arkipäivä monille ihmisille Kestävä kehitys IKEAssa Sisältyy kaikkiin toimintoihimme Kestävän kehityksen toimintasuunnitelma FY15 kokonaisvaltainen lähestymistapa

Lisätiedot

Järjestystä kodin kaaokseen!

Järjestystä kodin kaaokseen! Järjestystä kodin kaaokseen! Kiire, ylimääräinen tavara ja sekamelska sano ei ja laita arkesi järjestykseen. Pienellä vaivalla saat aikaan suuren muutoksen. Kaiken A ja O järjestyksen hallinnassa on turhasta

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Pandan uusi visuaalinen ilme

Pandan uusi visuaalinen ilme Pandan uusi visuaalinen ilme Panda tuo hyvää makua kielen päälle ja hymyn huulille! Panda on markkinoiden ainoa leikkisä ja iloinen makeisbrändi, kotoisin Vaajakoskelta Panda tekee makeisia kaiken ikäisille

Lisätiedot

SPRUTTerikoismallisto

SPRUTTerikoismallisto PH123578 SPRUTTerikoismallisto HELMIKUU 2014 IKEA-LEHDISTÖMATERIAALI HELMIKUU / 1 Inter IKEA Systems B.V. 2014 IKEA-LEHDISTÖMATERIAALI HELMIKUU / 2 NOTKEAMPI ALKU JOKAISELLE PÄIVÄLLE PH123270 Aamuisin

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun. Kestävyyden esille tuominen mökkikansiossa ja asiakaspalvelussa

Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun. Kestävyyden esille tuominen mökkikansiossa ja asiakaspalvelussa Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun Kestävyyden esille tuominen mökkikansiossa ja asiakaspalvelussa Kirsi Mutka-Paintola 21.11.2013 Kestävän toiminnan tavoitteet: - Yrityksen arvot - Yrityksen

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö ja tuntu

Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö ja tuntu Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö ja tuntu ainutlaatuinen ulkonäkö... Luonnon tavoin jokainen Forbo Marmoleumin neliösenttimetri on oman näköisensä. Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö on saanut inspiraationsa

Lisätiedot

EUROCUCINA 2014, Milano

EUROCUCINA 2014, Milano Milanon Eurocucinakeittiömessut ovat Euroopan suurin keittiömessutapahtuma. Messut ovat tärkeä foorumi uusien keittiötrendien esille tuojana. EUROCUCINA 2014, Milano Vuoden 2014 messuilla näytteilleasettajia

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Mattopalvelut. Design -mallisto

Mattopalvelut. Design -mallisto Mattopalvelut Design -mallisto Lindström designmatot Valitse todelliset katseenvangitsijat. Lindström designmatot. Laadukas sisustus voi kaivata viimeistelyä. Pelkistetty tila herää henkiin yksilöllisten

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

GREPPA MARKNADEN tunne markkinat

GREPPA MARKNADEN tunne markkinat GREPPA MARKNADEN tunne markkinat Viljelijän kommenttipuheenvuoro Sebastian Sohlberg Malmgård Sjundeå www.malmgardsjundea.fi Facebook: Malmgård Sjundeå Instagram: MALMGARDSJUNDEA GREPPA MARKNADEN? Greppa

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011 Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä Espoonlahti kevät 2011 Suunnitelma alle 25-vuotiaita sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat saaneet/saamassa oman ensiasunnon tai joilla on ollut aikaisemmin vaikeuksia

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Olohuoneen sisustussuunnitelma

Olohuoneen sisustussuunnitelma Olohuoneen sisustussuunnitelma Pvm: 1.2.2011 Asiakas Mattila, Asiakkaantie 4, 00100 Helsinki (Alkuasetelmassa olohuoneessa on tiiliseinän edessä korkea vanha kirjahylly. Katto on tummunutta mäntylautaa

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Kohenna kotia. Rohkeilla yksityiskohdilla ja väreillä uutta ilmettä sisustukseen. vietetty aika vähenee

Kohenna kotia. Rohkeilla yksityiskohdilla ja väreillä uutta ilmettä sisustukseen. vietetty aika vähenee teksti: Viestitär Ky / Mari Saarelainen kuvat: Marimekko Oy, Finlayson Oy ja Tikkurila Oy ja Suomen AM Markkinointi Syksyn tummetessa ulkona vietetty aika vähenee ja moni katsoo kotiaan arvostelevin silmin.

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Uusi vuosi -uusien kalusteiden juhlaa!

Uusi vuosi -uusien kalusteiden juhlaa! HAKANIT-SISUSTUS JO VUODESTA 1977 VAHVA OSAAMINEN SYNTYY VUOSIEN KOKEMUKSELLA. Uusi vuosi -uusien kalusteiden juhlaa! VÄRIEN JA TYYLIEN RIKKAUTTA, MUOTOJEN JA PINTOJEN HARMONIAA Hakanit Suomalaisten salonkien

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen TYHY-TAVOITTEET 2012-2017 Mukava arki ja hyvä työilmapiiri Työyhteisön osaamisen johtaminen Liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä Työhyvinvoinnin varmistaminen Henkilökunnan

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Sosiaalisen median hyödyntämisestä tutkimuksessa ja sitä kautta liiketoiminnassa

Sosiaalisen median hyödyntämisestä tutkimuksessa ja sitä kautta liiketoiminnassa Sosiaalisen median hyödyntämisestä tutkimuksessa ja sitä kautta liiketoiminnassa Suomen markkinointitutkimusseuran Sosiaalinen Suomen markkinointitutkimusseuran Sosiaalinen media & web-analytiikka osana

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR Kuluttajatutkimus Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat Makery ja PTR, Viikinkaari 4, FI-00790 Helsinki, Finland // www.makery.fi Makery on elintarvikealan kehitysyhtiö.

Lisätiedot

Työn arvojen monimuotoistuminen. 18.06.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy

Työn arvojen monimuotoistuminen. 18.06.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Työn arvojen monimuotoistuminen 18.06.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Taustaa Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa uutta ymmärrystä Suomalaisen Työn Liitolle kuluttajakansalaisten

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

Design yrityksen viestintäfunktiona

Design yrityksen viestintäfunktiona Design yrityksen viestintäfunktiona Hanna Päivärinta VTM Pro gradun esittely Tutkimuksen taustaa Design on ollut pitkään puhutteleva ilmiö Designia tuntuu olevan kaikkialla Helsinki World Design Capital

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

Katseet lattiaan! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä. 2-3 johdanto ja sisällysluettelo

Katseet lattiaan! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä. 2-3 johdanto ja sisällysluettelo Designlattiat Katseet lattiaan! 2-3 johdanto ja sisällysluettelo 4-5 Vapaa kuviointi Yksilöllinen designlattia on osa tilan identiteettiä. Värittäminen, kuviointi, personointi kaikki on mahdollista. Erikoisefektit

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Suomen kirjainpalikat art. 1105

KÄYTTÖOHJE. Suomen kirjainpalikat art. 1105 KÄYTTÖOHJE Suomen kirjainpalikat art. 1105 LAATU Käsityö Taitavat mestarit valmistavat tuotteemme käsityönä. Käytämme nykyaikaisia ja innovatiivisia työkaluja. Valitsemme materiaalit huolellisesti ja valvomme

Lisätiedot

Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet

Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Tuotemallisto 2012 Aidon lämmön lähteillä Aito-takkaluukut ovat antaneet viimeisen silauksen tulisijoihin jo vuosikymmenien ajan. Takkaluukkujen ohella Aito-tulisijavalikoima

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille

Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille Arvostusta ammattikeittiöille -hanke 2015-2016 Projektipäällikkö Virpi Kulomaa Ammattikeittiöosaajat ry 1.4.2016 Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa.

Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. arja löfström KUVAT katri kapanen K O T I Kaksio Helsingin Pohjois-Haagassa, 48 neliötä,

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan Samuli Naamangan ekologinen COMPOS mallisto vakuutti materiaalin innovatiivisuudella

Lisätiedot