OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN TEKNISEN LAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN TEKNISEN LAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSEEN"

Transkriptio

1 Yhteinen Joutsan tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN TEKNISEN LAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSEEN /67/2005 Yht.tekl 11 Joutsan osoitejärjestelmää on valmisteltu teknisellä osastolla kuluvan syksyn ajan. Osoitejärjestelmää laadittaessa tai uusittaessa pitää kiinnittää huomiota mm. osoitteiden yksilöllisyyteen ja selkeyteen. Tärkeimmät muutokset uuden Joutsan kunnan osoitejärjestelmässä ovat Joutsan ja Leivonmäen päällekkäisten tienimien poistaminen ja seuraavat osoitenumerointikysymykset: Parillinen/pariton osoitenumerointi on ristissä Joutsan ja Leivonmäen osalta. Leivonmäellä numerointi on valtakunnallisen suosituksen mukainen eli parilliset osoitenumerot ovat tien vasemmalla puolella ja parittomat osoitenumerot oikealla puolella. Vuorenkyläntie, Nokantie, Harantie ja Joutsenlammentie: Numeroinnin uudistus tulee tehdä. Nyt molempien kuntien osoitejärjestelmässä on oma alkupiste Joutsassa ja Hartolassa. Myllykankaantien osoitenumerointi on uusittava. (Joutsan ja Leivonmäen rajalla) Vartiamäentien osoitenumerointi on uusittava. (Joutsan ja Leivonmäen rajalla) Rakennetut saarikiinteistöt on osoitteistettu kymmenjärjestelmällä, nollapiste on saaren pohjoiskärjessä Tiennimet tulee muuttaa niillä teillä, jotka ovat olemassa nykyisissä kuntien osoitejärjestelmissä ja eivät ole olleet Joutsan ja Leivonmäen rajalla yhteisenä: Ilolantie, Jaakkolantie, Kuusistontie, Kuusitie, Lampitie, Metsäläntie, Mutkalantie, Myllypellontie, Mäkeläntie, Palotie, Pellonpääntie, Peltolantie, Puutteenkuja, Rajalantie, Rantolahdentie, Rauhalantie, Salmelantie, Savelantie, Siikaniementie, Sointulantie, Taipaleentie, Teollisuustie, Tyyneläntie ja Töyryläntie.

2 Osoitejärjestelmän uudistaminen ja laatiminen tulee tehdä yhteistyössä kuntalaisten, rekisteriviranomaisten ja naapurikuntien kanssa. Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa. (Asian valmistelija maanmittausinsinööri Jari Lämsä, puh ) Teknisen johtajan ehdotus: Päällekkäisten tiennimien nimimuutoksissa käytetään periaatteena vakituisen asutuksen määrää; tien nimi muutetaan siltä tieltä, jonka varrella on vähemmän vakituisen asumisen osoitteita. Parillisen ja parittoman osoitenumeroinnin yhtenäistämistä ei esitetä tehtävän, mutta asiasta pyydetään rekisteriviranomaisten lausunnot ennen asian ratkaisemista. Tekninen lautakunta asettaa Joutsan osoitejärjestelmäehdotuksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi kuntalaisten kuulemista varten. Uusista tiennimistä pyydetään kylätoimikuntien ja tiekuntien lausunnot. Lisäksi osoitejärjestelmästä pyydetään lausunnot Väestörekisterikeskukselta, Hätäkeskuslaitokselta, Keski-Suomen pelastuslaitokselta, Keski-Suomen maistraatilta, Keski-Suomen maanmittaustoimistolta sekä naapurikunnilta. Tekninen lautakunta päättää osoitejärjestelmän hyväksymisestä kun viranomaislausunnot on saatu. Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Tekltk 25 Osoitejärjestelmäehdotus pidettiin yleisesti nähtävillä välisen ajan. Mielipiteet, lausunnot tai korjausehdotukset pyydettiin toimittamaan Joutsan kunnan tekniselle lautakunnalle nähtävilläoloajan aikana. Karttavedos ja tiennimiluettelot pidettiin nähtävillä Joutsan kunnan teknisellä osastolla, internetissä, Joutsan pääkirjastossa ja Leivonmäellä Kuntalassa. Nähtävilläolosta kuulutettiin ja uutisoitiin Joutsan Seutu lehdessä. Lausunnot pyydettiin naapurikunnilta, väestörekisterikeskukselta, Itella Oy:ltä, kylätoimikunnilta, Joutsan kotiseutuyhdistys ry:ltä,

3 Hätäkeskuslaitokselta, Keski-Suomen maistraatilta, Keski-Suomen maanmittaustoimistolta ja Keski-Suomen pelastuslaitokselta. Yksityisteiden tiekuntia pyydettiin lausumaan muutoksista. Pelastuslaitos ja Itella Oy ilmoitti sähköpostitse, ettei heillä ole huomauttamista osoitejärjestelmäehdotuksesta. Esityslistan liitteenä on väestörekisterikeskuksen ja Hartolan kunnan lausunnot. Kuntalaisilta saapuneet mielipiteet ja ehdotukset esitellään kokouksessa. (Asian valmistelija maanmittausins. Jari Lämsä, puh ) Teknisen johtajan ehdotus: Lautakunta päättää kunnan osoitejärjestelmän osoitteiden parillinen/pariton numeroinnin määräytymisperusteesta.(vanhan Joutsan puolella parilliset osoitenumerot ovat tien oikealla puolella ja vanhan Leivonmäen puolella vasemmalla. Osoitenumeron yhteydessä esiintyvä kirjaintunniste kirjoitetaan suuraakkosin. Saarissa sijaitsevat rakennukset saavat osoitteen kymmenjärjestelmällä, nollapiste on saaren pohjoiskärjessä ja numerointi etenee myötäpäivään saaren ympäri kulkien. Myllykankaantien ja vartiamäentien osoitenumerointi yhtenäistetään. Seuraavat tiet poistetaan osoitejärjestelmästä: Ihantalantie (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Korkeakankaantielle) Kanervalahdentie (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Valtatielle) Kuusistontie (Leivonmäeltä poistuu, osoite Honkasyrjäntielle) Kyöpelinvuorentie (Leivonmäeltä poistuu, ei osoitteita) Mäkeläntie (Leivonmäeltä poistuu, osoite Kivisuontielle) Peltolantie (Joutsasta poistuu, osoitteet Venetahontielle) Pursula (Leivonmäeltä poistuu, ei osoitteita) Puutteenkuja (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Korkeakankaantielle) Ronsunpohjantie (Leivonmäeltä poistuu, osoite Soimaharjuntielle) Tyyneläntie (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Riihiahontielle) Joutsan kuntarajan ylittävien teiden osalta tehdään seuraavat muutokset: Vuorenkyläntie (Joutsa - Hartola): Joutsan kunta muuttaa osoitteet Hartolan osoitenumeroinnin mukaiseksi, tien nollapiste on Hartolassa. Nokantie (Joutsa - Hartola):

4 Joutsan kunta muuttaa osoitteet Hartolan osoitenumeroinnin mukaiseksi, tien nollapiste on Hartolassa. Harantie (Joutsa - Hartola): Joutsan kunta muuttaa osoitteet Hartolan osoitenumeroinnin mukaiseksi, tien nollapiste on Hartolassa. Joutsenlammentie (Joutsa - Hartola): Joutsan osoitenumerointiin ei tule muutoksia. Tien nollapiste on Joutsassa. Paloisentie (Joutsa - Toivakka): Joutsan kunta muuttaa osoitteet Toivakan osoitenumeroinnin mukaiseksi. Nollapiste on Toivakassa. Soimaharjuntie (Joutsa - Toivakka): Joutsan kunta muuttaa osoitteet Toivakan osoitenumeroinnin mukaiseksi. Nollapiste on Toivakassa. Etelämäentie (Joutsa - Korpilahti): Joutsan kunta muuttaa osoitteet Korpilahden osoitenumeroinnin mukaiseksi. Nollapiste on Korpilahdella. Muuttuvien tiennimien ja uusien nimettävien teiden osalta päätös tehdään kokouksessa jaettavan esityksen mukaisesti. Tekninen johtaja teki kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen uuden ehdotuksen: 1. Lautakunta päättää kunnan osoitejärjestelmän osoitteiden parillinen/pariton numeroinnin määräytymisperusteesta niin, että koko kunnan osoitenumerointi uudistetaan siten, että parittomat osoitenumerot sijaitsevat tien oikealla puolella ja parilliset vasemmalla tien alkupisteestä päin lukien.

5 2. Osoitenumeron yhteydessä esiintyvä kirjaintunniste kirjoitetaan suuraakkosin. 3. Saarissa sijaitsevat rakennukset saavat osoitteen kymmenjärjestelmällä, nollapiste on saaren pohjoiskärjessä ja numerointi etenee myötäpäivään saaren ympäri kulkien. 4. Myllykankaantien osoitenumerointi ja Vartiamäentien osoitenumerointi ja nimi yhtenäistetään. 5. Seuraavat tiet poistetaan osoitejärjestelmästä: Ihantalantie (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Korkeakankaantielle) Kanervalahdentie (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Valtatielle) Kuusistontie (Leivonmäeltä poistuu, osoite Honkasyrjäntielle) Kyöpelinvuorentie (Leivonmäeltä poistuu, ei osoitteita) Mäkeläntie (Leivonmäeltä poistuu, osoite Kivisuontielle) Peltolantie (Joutsasta poistuu, osoitteet Venetahontielle) Pursula (Leivonmäeltä poistuu, ei osoitteita) Puutteenkuja (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Korkeakankaantielle) Ronsunpohjantie (Leivonmäeltä poistuu, osoite Soimaharjuntielle) Tyyneläntie (Leivonmäeltä poistuu, osoitteet Riihiahontielle) 6. Joutsan kuntarajan ylittävien teiden osalta tehdään seuraavat muutokset: Vuorenkyläntie (Joutsa - Hartola): Tien osan nimeäminen tai osoitenumeroinnin uudistaminen siirretään uudelleen valmisteltavaksi ja päätösvalta asiassa siirretään maanmittausinsinöörille. Nokantie (Joutsa - Hartola): Joutsan kunta muuttaa osoitteet Hartolan osoitenumeroinnin mukaiseksi, tien nollapiste on Hartolassa. Harantie (Joutsa - Hartola): Tien osan nimeäminen tai osoitenumeroinnin uudistaminen siirretään uudelleen valmisteltavaksi ja päätösvalta asiassa siirretään maanmittausinsinöörille. Paloisentie (Joutsa - Toivakka): Joutsan kunta muuttaa/tarkistaa osoitteet Toivakan osoitenumeroinnin mukaiseksi. Nollapiste on Toivakassa. Soimaharjuntie (Joutsa - Toivakka): Joutsan kunta muuttaa/tarkistaa osoitteet Toivakan osoitenumeroinnin mukaiseksi. Nollapiste on Toivakassa.

6 Etelämäentie (Joutsa - Korpilahti): Joutsan kunta muuttaa/tarkistaa osoitteet Korpilahden osoitenumeroinnin mukaiseksi. Nollapiste on Korpilahdella. 7. Muuttuvien tiennimien osalta tehdään seuraavat nimimuutokset: vanha tien nimi Ilolantie (Joutsa) Jaakkolantie (Joutsa) Koiramäentie (Leivonmäellä) Koivurannantie (Leivonmäki) Lampitie (Joutsa) Lappi 2 (Leivonmäellä) Metsäläntie (Leivonmäki) Mutkalantie (Leivonmäki) Myllypellontie (Joutsa) Pellonpääntie (Leivonmäki) Päiväkunnantie (Leivonmäellä) Rajalantie (Leivonmäki) Rantolahdentie (Joutsa) Rauhalantie (Leivonmäki) Savelantie (Leivonmäki) Siikaniementie (Leivonmäki) Sointulantie (Joutsa) Taipaleentie (Joutsa) Töyryläntie (Leivonmäki) uusi nimi Ilolanniementie Kaituuntie Etelämäentie Kuivarannantie Pynnölänranta Lappi Hiilenmetsäläntie Mutkalanmetsä Pehketmäentie Vehkasuontie Oittilantie Saarijärventie Lahtelantie Vanha Rauhalantie Alajoentie Itätuulentie Vehmaansointulantie Kallioniementie Riiplammentie Lautakunta toteaa lisäksi, että asema- ja ranta-asemakaavojen tien nimien muutokset tulee laatia kaavamuutoksina. 8. Uudet nimettävät tiet nimetään nähtävillä olleen ehdotuksen ja kuntalaisilta saadun palautteen perusteella. Päätösvalta näiden teiden nimeämiseen siirretään maanmittausinsinöörille. Teknisen johtajan uusi ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että Veikko Sakomaa poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Eero Peltoniemi. Yht.Khal 89 Lautakunta on päättänyt mm. kunnan osoitejärjestelmän osoitteiden

7 parillinen/pariton numeroinnin määräytymisperusteesta niin, että koko kunnan osoitenumerointi uudistetaan siten, että parittomat osoitenumerot sijaitsevat tien oikealla puolella ja parilliset vasemmalla tien alkupisteestä päin lukien. Kunnanhallitus päätti ottaa asian käsiteltäväkseen siltä osin, kuin se koskee teknisen lautakunnan päätöstä osoitejärjestelmän osoitteiden parillinen/pariton numeroinnin määräytymisperustetta. Merkitään pöytäkirjaan, että maanmittausinsinööri Jari Lämsä oli kokouksessa esittelemässä teknisen lautakunnan päätöstä Yht.Khal 135 (Asian valmistelija maanmittausinsinööri Jari Lämsä, puh ) Kunnanjohtajan ehdotus: Lautakunnan päättämää osoitenumeroinnin parillinen/pariton yhtenäistämistä ei tehdä. Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan päätöksen muilta osin. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että maanmittausinsinööri Jari Lämsä oli kokouksessa esittelemässä asiaa.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 21 05.03.2014 Tekninen lautakunta 149 09.12.2015 Tekninen lautakunta 26 16.03.2016 Rautjärven kunnan osoitetietojen oikeellisuuden tarkastus ja päivitys 88/10.02.06/2014 Tekltk 05.03.2014

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 21 05.03.2014 Tekninen lautakunta 149 09.12.2015 Tekninen lautakunta 26 16.03.2016 Tekninen lautakunta 37 20.04.2016 Tekninen lautakunta 59 22.06.2016 Rautjärven kunnan osoitetietojen

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. YLEISTÄ: Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Muuttamisvastuun kriteereitä laadittaessa pyrittiin siihen, että muutoksesta aiheutuva koko naishaitta olisi mahdollisimman vähäinen.

Muuttamisvastuun kriteereitä laadittaessa pyrittiin siihen, että muutoksesta aiheutuva koko naishaitta olisi mahdollisimman vähäinen. Savonlinnan, Kerimäen ja Punkaharjun kuntaliitoksen vuoksi muutettavat teiden ja katujen nimet sekä saarien osoitenimet; Vuoriniementien tiehoitokunnan oikaisuvaatimus TL 105 Selostus: Savonlinna, Kerimäki

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet: Juha-Pekka Mäntyvaara puheenjohtaja. Nils-Henrik Valkeapää jäsen

Saapuvilla olleet jäsenet: Juha-Pekka Mäntyvaara puheenjohtaja. Nils-Henrik Valkeapää jäsen 1ENONTEKIÖN KUNTA Pöytäkirja Sivu Tarkastuslautakunta 14.12.2010 1 Kokousaika: Tiistai 14.12.2010 klo 13.00 15.25 Kokouspaikka: Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet: Juha-Pekka

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Perusturvalautakunta 89 28.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 280 09.11.2009 Joutsan kunnanhallitus 143 28.06.2010 Joutsan kunnanhallitus 13 10.01.2011 JOUTSAN SEUDUN KOTOUTTAMISOHJELMAN 2010 HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 TEKNISEN TOIMEN AJANKOHTAISKATSAUS 3 3 KIINTEISTÖ OY LABYRINTTI 3 4 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMI KIURUVESI VIEREMÄ SONKAJÄRVI LAPINLAHTI VARPAISJÄRVI 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Esko Keskinen on 14.12.2014 päivätyllä sähköpostilla lähettänyt suostumuksen/hakemuksen teknisen johtajan määräaikaiseen virkaan.

Esko Keskinen on 14.12.2014 päivätyllä sähköpostilla lähettänyt suostumuksen/hakemuksen teknisen johtajan määräaikaiseen virkaan. Joutsan kunnanhallitus 251 15.12.2014 Joutsan kunnanhallitus 39 09.02.2015 Joutsan kunnanhallitus 81 20.04.2015 ESKO KESKISEN VALITUS VS. TEKNISEN JOHTAJAN VALINNASTA Joutsan kunnanhallitus 15.12.2014

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 110 10.06.2015. 110 Asianro 8198/10.02.06/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 110 10.06.2015. 110 Asianro 8198/10.02.06/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 110 Asianro 8198/10.02.06/2014 Vehmersalmentien nimen muuttaminen Vs. suunnittelujohtaja Martti Lätti Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail:

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail: Tekninen lautakunta 6 31.01.2013 Kunnanhallitus 59 11.02.2013 Tekninen lautakunta 35 27.06.2013 Kunnanhallitus 148 12.08.2013 Tekninen lautakunta 11 29.04.2015 Kunnanhallitus 70 11.05.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 4 / 2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Perjantai 7.11.2014 klo 15.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 14 15 16 17 sivu 18 18 19-20 21 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015 3/2015 KUTSU LISÄLISTA Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 31. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kemiön kunnantoimisto Päättäjät Muut Asiat Allekirjoitus Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Kaavoittaja on valmistellut vastineita kokoukseen.

Kaavoittaja on valmistellut vastineita kokoukseen. Kaavoitustoimikunta 3 26.09.2005 Kunnanhallitus 95 08.05.2006 Kunnanhallitus 109 23.05.2006 ORAVAKIVEN ASEMAKAAVA 108/62/622/2005 Kaavtmk 3 Kaavaehdotuksesta on pyydetty lausunnot Keski-Suomen ympäristökeskukselta,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 5/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnantalo, neuvotteluhuone. Rummukainen Kari.

LEMIN KUNTA 5/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnantalo, neuvotteluhuone. Rummukainen Kari. 5/2011 54 Tekninen lautakunta Torstai 14.7.2011 klo 18.00-18.50 Kunnantalo, neuvotteluhuone Punkka Olavi Lohtander Mika Laitinen Sonja Rummukainen Kari Rämä Maija Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Buuri

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail:

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail: Tekninen lautakunta 6 31.01.2013 Kunnanhallitus 59 11.02.2013 Tekninen lautakunta 35 27.06.2013 Kunnanhallitus 148 12.08.2013 Tekninen lautakunta 11 29.04.2015 Kunnanhallitus 70 11.05.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavaselostus koskee 4.11.2008 päivättyä kaavakarttaa. Ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Osoitenimiehdotusten perusteet ja kiinteistönomistajien kommentit.

Osoitenimiehdotusten perusteet ja kiinteistönomistajien kommentit. Osoitenimiehdotusten perusteet ja kiinteistönomistajien kommentit. Sastamala Hongistontie > Hongistonkulmantie Työryhmän ehdotus. Maanmittauslaitoksen peruskartalla on Hongistontien alueen karttanimenä

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 7/2010 74 Tekninen lautakunta. Torstai 02.09.2010 klo 18.00 19.50. Kotalahden leirikeskus, Kotalahdentie 136a.

LEMIN KUNTA 7/2010 74 Tekninen lautakunta. Torstai 02.09.2010 klo 18.00 19.50. Kotalahden leirikeskus, Kotalahdentie 136a. 7/2010 74 Tekninen lautakunta Torstai 02.09.2010 klo 18.00 19.50 Kotalahden leirikeskus, Kotalahdentie 136a Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.08.2010/päivitetty 13.12.2010 16WWE0693 Joutsa UPM-Kymmene Oyj Joutsa 2 SISÄLTÖ: MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 3 MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? 3 MITKÄ OVAT SUUNNITTELUN TAVOITTEET?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

Lausunto toimitetaan osoitteella Tuusulan kunta, kaavoitus, PL 60, TUUSULA tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus(at)tuusula.fi.

Lausunto toimitetaan osoitteella Tuusulan kunta, kaavoitus, PL 60, TUUSULA tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus(at)tuusula.fi. Jakelussa mainitut TUUSULAN YLEISKAAVA 2040 Kunnanhallitus on 25.2.2019 61 päättänyt asettaa Tuusulan yleiskaava 2040 ehdotuksen MRA 27 :n mukaisesti nähtäville ja pyytää kaavasta tarvittavat lausunnot.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 7. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:00-19:40. Toivakan kunnanvirasto

Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 7. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:00-19:40. Toivakan kunnanvirasto Toivakan kunta Pöytäkirja 2/2011 1 / 7 Maaseutuelinkeinolautakunta 11.10.2011 Aika 11.10.2011 klo 18:00-19:40 Paikka Toivakan kunnanvirasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 58 Asianro 1163/00.01.00/2014 Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen uusiminen historia 22.10.2014 56: Pelastustoimen perussopimuksen ja kuntien maksuosuuden

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017. Kokousaika Maanantai klo

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017. Kokousaika Maanantai klo 1 KINNULAN KUNNAN PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017 Kokousaika Maanantai 16.1.2017 klo 9.15 9.27 Kokouspaikka Kunnantalo valtuustosali et läsnä varaet läsnä Pj Pauli Salonpää (x) Ari Urpilainen ()

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

klo :50. Kuntala Jarkko Sumioinen Eero Ikonen Elina Sihto Jouni Penttinen Jaana Konivuori, 77 lähtien

klo :50. Kuntala Jarkko Sumioinen Eero Ikonen Elina Sihto Jouni Penttinen Jaana Konivuori, 77 lähtien KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10/2012 Tekninen lautakunta 22.11.2012 Sivu 91 KOKOUSAIKA 22.11.2012 klo 16.00 17:50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuntala Jarkko Sumioinen Eero Ikonen Elina

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

YHDISTYMISHALLITUS Päällekkäiset osoitenimet Raahen ja Vihannin alueella

YHDISTYMISHALLITUS Päällekkäiset osoitenimet Raahen ja Vihannin alueella YHDISTYMISHALLITUS 46 17.10.2012 Päällekkäiset osoitenimet Raahen ja Vihannin alueella YHALL 46 Päällekkäisten osoitenimien poistamistyö aloitettiin välit tömästi Raahen ja Vihannin kuntien yhdistymistiedon

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 12.2.2018 Sivu 2 / 6 Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö... 3 2 Mikä on rakennusjärjestys... 3 3 Lähtökohdat

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

Perjantaina kello 16.30

Perjantaina kello 16.30 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta

Lisätiedot

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Nimistötoimikunta Aika 20.09.2016 klo 18:00-19:27 Paikka Kunnantalo, Eliel -kokoustila, 3. kerros Läsnäolijat Hagelberg Harriet varapuheenjohtaja, puheenjohtaja Leino

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 28.02.2013 torstai klo 17:30-21:05 tauko klo 19.36-19.46 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla

Lisätiedot

1. Mikä rakennusjärjestys on?

1. Mikä rakennusjärjestys on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot