1/2015. Uusix-verstaiden virallinen uutislehti. Miesten kauluspaidan uusi elämä s.2. Uusixin joulujuhla s.5. Liikuntapäivän lajit. s.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1/2015. Uusix-verstaiden virallinen uutislehti. Miesten kauluspaidan uusi elämä s.2. Uusixin joulujuhla s.5. Liikuntapäivän lajit. s."

Transkriptio

1 1/2015 Uusix-verstaiden virallinen uutislehti Miesten kauluspaidan uusi elämä s.2 Uusixin joulujuhla s.5 Liikuntapäivän lajit s.8

2 Pääkirjoitus Talvea katsomassa Kävin joulun aikana kotipuolessa Kainuussa. Helsingistä lähdettäessä maa oli musta. Lunta alkoi pyryttää Lahden tietämillä. Työpäivän mittaisen matkustuksen jälkeen perille päästessä odotti ensimmäiseksi lumikinosten lapiointi ovien edestä. Onneksi kummisetä oli sentään aurannut tien pihaan. Vaikka huoneet oli laitettu jo lämpenemään ennakolta, tarvittiin kuitenkin pikaista lisälämpöä. Sähköpatterit täysille ja saman tien sulakkeita vaihtamaan. Ei hyvä. Onneksi kaasulämmittimet toimivat ilman sulakkeita. Seuraava operaatio oli hiirten siemenvarastojen poisto sängyistä. Tänä vuonna on erityisen runsas hiiri vuosi. Jyviä oli jemmattu kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ei hyvä. Mutta, kun nämä kaikki alkutohinat oli saatu suoritettua, oli palkinnon vuoro. Oma kotisauna lämpeämään. Eikä missään maailman saunoissa ole parempaa löylyä, kun omassa kotisaunassa pitkän ajan jälkeen. Ja saunasta lumihankeen enkelinkuvat. ERITTÄIN HYVÄ. Kaksi viikkoa asustelua talven keskellä kaikessa rauhassa latasi akut ihmeellisesti. Ja tauon jälkeen työt maistuvat aivan uudella tavalla. Toivottavasti olette kaikki saaneet akkunne ladattua joulun aikana, sillä ennustan, että tulossa on varsin vauhdikas kevät. Vuokko Osaamistodistus mikä se on? Liikkuu huhuja, että Uusixin pajoilla on mahdollista saada osaamistodistus, wow! Se ei ole koulutodistus, eikä työtodistus vaan jotain sieltä väliltä. Idea on saada joko aikaisemmin hankittu tai pajoilla karttunut osaaminen näkyviin. Pajoilla on mahdollista opetella osaamistodistuksen ohjaamana lisää taitoja. Lopulta voi käydä niin, että huomaakin osaavansa melkoisesti. Osaamistodistus auttaa töihin tai opiskelupaikkaan hakiessa. Kiinnostuitko? Kerro se ohjaajallesi! Teksti: Veijo Erkin jäähyväiset talvea katsomassa Kiitokset yhteisistä vuosista Uusixilla. Paljon sain kavereita ja jopa ystäviä. Kiitos myös kaikista läksiäislahjoista! Hyvää jatkoa. 1 Ex-päämölkky Erkki Nykyinen eläkeläinen

3 Miesten kauluspaidan uusi elämä Aikaisemmin se oli paita, oranssi-valko-harmaa-raidallinen. Nyt siinä on sama määrä kangasta ja taskuja kuin paidassa, mutta se on shortsihaalari. Shortsihaalarit ovat Zilhan käsialaa. Zilha on Teollisuuskadun Uusixin vakituinen työntekijä, joka opiskelee työn ohessa oppisopimuksella ompelijaksi. Koulutus on näyttötutkinto, johon kuuluu arvioitavia näyttötöitä. Zilha suunnitteli shortsihaalarit yhtenä näyttötyönään. Kestävästi kehittyen Opinnäytetyössä saa päättää itse mitä tekee. Miten Zilhan idea shortsihaalareihin syntyi? Uusix-verstaat saa työskentelymateriaalit lahjoituksena yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoitusvaiheessa materiaaleilla ei tarvitse olla käyttötarkoitusta. Idea tuotteeseen syntyy myöhemmin. Tätä kutsutaan materiaalilähtöiseksi suunnitteluksi. Vielä vähän aikaa sitten Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteessä lojui erä Stora Enson lahjoittamia miesten kauluspaitoja, joille ei ollut keksitty käyttötarkoitusta. Zilha päätti käyttää työnsä materiaalina näitä tarpeettomaksi jääneitä miesten kauluspaitoja, joita oli paljon saatavilla. Työn lähtökohta oli paita, mutta koska paita oli jo olemassa, toista paitaa ei kannattanut tehdä. Zilhalla oli jo etukäteen piirros shortseista, mutta käytettävissä oleva kangas määritti shortsihaalarin muotoa. Zilha muokkasi kaavoja niin, että jokaiseen shortsihaalariin riittää yksi kauluspaita. Sitten hän sijoitteli haalariin paidan taskut ja napit. Zilhan ideat kumpusivat aikaisemmasta elämästä. Uusi elämä Ennen Suomeen tuloa Zilha toimi ammattiompelijana aiemmassa kotimaassaan Bosniassa. Jo tuolloin hän käytti shortsihaalareita ja totesi ne mukavaksi vaatekappaleeksi. Niissä olet vapaa, Zilha kuvasi tunnetta shortsihaalareissa. Zilha on taitava nainen ja tehnyt ammattitaitoa vaativia tehtäviä jo kauan. Hän on työskennellyt vuosia entisessä Tekstiilityökeskuksessa, nykyisessä Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteessä. Ennen Tekstiilityökeskusta hän verhoili sohvia Pakilan työkeskuksessa. Halusin ommella, siitä tuli mieleen nuoruus, Zilha kertoi. Zilhalla on perhe, kolme lasta. Hänen suomalainen ompelijan tutkintonsa on valmis ensi keväänä. Haastattelun lopussa Zilhan työkaveri Päivi halusi antaa kehuja: Zilha on tosi hyvä kaavoittaja ja varmasti talon paras ompelija, Zilha ei moisia kehuja olisi halunnut kuulla, mutta Päivi ei suostunut ottamaan sanojaan takaisin. Ja miksi olisikaan. Todisteena Zilhan taidoista on pian valmis näyttötutkinto ja upeat shortsihaalarit, jotka saattavat pian olla Uusixverstailla laajemmassa tuotannossa. Skribo kannustaa kaikkia ottamaan askelia kohti uutta elämää! Kevään yhteishaun ensimmäinen haku on alkanut. Ota uusia vaihtoehtoja mietintään! Teksti ja kuvat: Taru 2

4 Tietovisan kiertopalkinto IT-pajaan Neljä joukkuetta Korumiikka, Painotex, Anonymous ja Puupäät kamppaili syksyn tietovisan finaalissa kiertopalkinnosta. Pokaalin vei pajalleen tietotekniikan joukkue Anonymous. Tiedä ja tunnista Joukkueilla oli kaksi minuuttia aikaa vastata kuhunkin kysymykseen. Finaalin 16 kysymystä käsittelivät niin ajankohtaisia asioita kuin yhteiskuntaa/politiikkaa. Kilpailijoilta kysyttiin suurimpia islamilaisia tai islamilaisenemmistöisiä valtioita ja öljyntuottajamaita sekä Atte ja Leila Kalevan vapauttamiseen käytettyä rahasummaa. Lisäksi piti tunnistaa muun muassa Bob Dylanin, Hectorin ja AC/DC:n musiikkia sekä klassista ja modernia taidetta. Taiteen tunnistamisessa saattoi menestyä, jos Tyttö ja helmikorvakoru tai Kauppatorin pissaava poika (Bad bad boy) olivat tuttuja. Puoliajalla tilaan saapui tietovisan kiertopalkinto, pokaali, johon voittajajoukkueiden nimet kaivettetaan. Painotexin joukkue ennakoi: Miksi siinä ei ole meidän nimeä? Siihen visan vetäjä Sauli vastasi, että viimeksikin meni hilkulle. Ja hilkulle meni taas. Voittoon ilman televisiota Anonymous eli Mikko, Raimo, Kimi ja neljäs anonyymi pelaaja, kommentoivat kisan jälkeen tunnelmien olevan helpottuneita. Kisaan ei ollut erityisemmin valmistauduttu. Valmistautuminen on kestänyt koko elämän, yksi pelaajista vitsaili. Toinen anonyymi kertoi nukkuneensa hyvät yöunet, mikä osoittautuikin toimivaksi taktiikaksi. Mitkä olivat Anonyymeille vaikeimpia kysymyksiä? Ei ollut mitään tiettyä, eräs kisaaja vastaa. Toisen kisaajan mukaan kysymykset olivat hyviä poimintoja. Anonyymit näyttivät tietävän monelta elämän osa-alueelta, vaikka tähtihyökkääjä puuttui. Entä oliko joukkueen kisaajilla jokin spesialiteetti, mistä he tiesivät erityisen paljon? Mikko mainitsi kulttuurin ja taiteen. Anonyymi pelaaja taas kertoi tienneensä vastauksen yllättävään kysymykseen. En ole seurannut telkkaria tämän vuosituhannen puolella. Silti muistin suurimman pudottajan alkuperäiset valmentajat! Anonyymien laaja tietämys osoitti, että tietoa ei ole hankittu pelkästään televisiota katselemalla. Anonyymit voittivat toiseksi tulleen Korumiikan kahdella pisteellä. Painotex jäi kolmanneksi ja Puupäät neljänneksi. Teksti: Taru Kuvat: Emma Pisteet 1. Anonymous 21,5 pistettä 2. Korumiikka 19,5 pistettä 3. Painotex 19 pistettä 4. Puupäät 14,5 pistettä 3

5 MÖLKKY-POKAALI FILLARIIN Tammikuussa pelattiin syksyn 2014 mölkkyfinaali. Finaalissa oli kolme erää, joiden aikana eniten voittoja kerännyt joukkue voitti koko turnauksen. Loppuottelussa pelasi kaksi joukkuetta: Fillari ja Puusilmät. Fillari oli ensimmäistä kertaa finaalissa, vaikka olikin Uusixin mölkkyhistoriassa kova sana. Puuverstaan joukkue eteni viime vuonna finaaliin, mutta hävisi. Aiemmin mölkkyturnausten voitot ovat menneet Rakennusosastolle ja Rokille. Joukkueita voidaan siis pitää uusina yrittäjinä pokaalitaistossa. Tänä vuonna mölkkyturnauksessa oli mukana ennätysmäärä osallistujia, yhteensä 29 joukkuetta. Kyläsaaren lisäksi mukana oli kaksi joukkuetta Teollisuuskadulta. Koko turnaukseen osallistujien määrä lähenteli sataa henkilöä. Tahti löytyi Apila vai Eurooppa, Sauli kysyi Fillarin joukkueelta ja heitti kolikkoa. Fillarilla ei ollut tuuria, vaan Puusilmät pääsivät aloittamaan. Kisa alkoi tiukasti Fillarin heittäessä 12, Puu seurasi lukemalla 7. Kaija piti kirjaa pisteistä ja kommentoi kisan tuoksinassa: Taitaa olla oikeat jengit finaalissa. Osumatarkkuus ei jättänyt arvailujen varaan. Vastikään eläkkeelle jäänyt mölkkymestari Eki oli tullut paikalle seuraamaan finaalia ja totesi vuosien kokemuksella, että ensimmäisessä erässä kaikki oli vielä auki. Niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäisen erän voitto meni Fillarille, mutta toisen erän jälkeen Puu tasoitti tilanteen. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 1 1. Jo erän alkumetreillä nähtiin kaksi loistavaa heittoa, joissa joukkueet onnistuivat kaatamaan keilan numero 12 keskeltä. Sitten tuli takapakkia, kun molemmille joukkueet heittivät viivan. Epäonni jatkui. Neljä heittoa ennen loppua Fillarilla ja Puusilmillä oli vielä kaksi viivaa, mutta sitten Fillari nosti pistesaaliin neljäänkymmeneen. Eikä aikaakaan, kun Fillari ratkaisi kisan heittämällä viimeiset puuttuvat viisi pistettä viiteenkymmeneen. Jari ja Antero Fillaripajan mölkkyjoukkueessa oli kaksi pelaajaa, Jari ja Antero. Lisäksi joukkueen taustavaikuttajana toimi valmentaja Masa. Kentällä Masaa ei kuitenkaan nähty, vaan hänen roolinsa rajoittui valmistautumisvaiheeseen. Jarin ja Anteron mukaan Masa oli laittanut kaksikon harjoittelemaan ilman varsinaisia mölkkykapuloita. Valmistautumiseen oli sisältynyt myös mentaalivalmennus. Millainen tunnelma voittajajoukkueella nyt oli? Erinomainen, tavoite saavutettiin, Antero vastasi. Jari oli samoilla linjoilla. Kaksikon mölkkykisat eivät olleet vielä ohi, sillä molemmat kertoivat osallistuvansa henkilökohtaiseen kisaan seuraavalla viikolla. Teksti: Taru Kuvat: Taru, Emma Mölkky-kisan palkinnot Kulta Fillari Hopea Puusilmät Pronssi Painotex 4

6 Uusix juhli Gloriassa Teksti: Taru Kuvat: Emma Palataanpa vielä joulukuun tunnelmiin. Ennen joululomia Uusix heitti arkihuolet Gloria-juhlassa. Tapahtuma pidettiin perinteiseen tapaan Helsingin keskustassa Gloria-salissa. Nyt Gloriaan kokoontui ensimmäistä kertaa koko 400-henkinen Uusix. Ulkona sää oli synkimmillään, mutta Gloria-salissa joulupallot kimmelsivät kilpaa juontajakaksikon, Vuokon ja Karin, kanssa. Juhla alkoi lämpimällä glögillä, jonka jälkeen siirryttiin hehkuvien joulupatojen ääreen. Ruoan lisäksi ohjelmassa oli runonlausuntaa, trubaduurimusiikkia, joulujumppaa ja Stopin bändi, Ex Pistols. Gloriassa palkittiin vuoden pajalaiset Tittelin itselleen lunasti 19 erityisen ansioitunutta uusixlaista. Onnea voittajille! 5

7 Vuoden pajalaiset 2014 Puu & Pinta, Tintti Tintti ottaa uudet pajalaiset hyvin mukaan ja kehitti vielä pajukurssinkin! Metalli, Tauno Hyvä tuotekehittelijä+väsääjä Fillari, Kauko A. Jämpti hommissaan Tietotekniikka, Sauli Harrastustoiminnan kehittäjä/uudistaja. Rak.os/Siivous, Erkki Vuosien uurastus harrastus- ja viriketoiminnan parissa. Hyviä eläkevuosia. Verhoomo, Sankor Abdulla Avulias, huomioi toiset työntekijät. Pakkaamo, Lilia Luotettava, rauhallinen, mukava. Kiva tehdä hänen kanssaan töitä. PC-kierrätys, Matias Reipas, tunnollinen, positiivinen TekstiilI & Kädentaito, Birgitta Ahkera, luotettava ja tunnollinen. Birgitalla on tosi taitavat kädet. Ompelimo, Galina Avulias, aktiivinen, luo hyvää yhteishenkeä pajalla Keramiikka, Harri Aktiivinen, edistynyt nopeasti, positiivinen Koru, Kari Taitava tekijä, löytänyt oman ilmaisunsa, mukava työtoveri Rok, Arto Järjestyksen mies, ahkera, positiivinen Teo, Parwin Positiivinen, avulias ja ahkera Liinavaateompelimo, Agnes Ystävällinen, positiivinen, aktiivinen oppimaan uutta Helstex, Marjut Ystävällinen, huumorintajuinen ja ahkera Kutomo, Aki Leppoisa luonne, mukava murre, rauhallinen askel, avulias, kiltti ja reipas mies, hyvä työtoveri Painotex, Vitali Erinomaisen hyvä asenne, esimerkillinen pajalainen. Jakeluvarasto, Sami Kehittynyt jakelussa olo aikana, täsmällinen. 6

8 MUSIIKKIA KORVILLENI Rauhoittavan musiikin kuuntelu parantaa muistia, keskittymistä ja päättelykykyä. Musiikki tehostaa kehon puolustusmekanismeja vaikkapa flunssaa vastaan ja rentouttaa lihaksia! Musiikkia on käytetty hoitokeinona jo tuhansia vuosia. Pohjois-Amerikan intiaanit paransivat sairauksia yhdessä laulamalla. Muinaisessa Kreikassa kuunneltiin musiikkia tervehtymisen edistämiseksi niin fyysisten kuin psyykkistenkin sairauksien kohdalla. Ottomaanien valtakunnassa oli musiikin kuuntelu osa sikäläistä, kehittynyttä lääketiedettä. Systemaattisesti musiikin tervehdyttäviä vaikutuksia alettiin tutkia toisen maailmansodan jälkeen, kun lääkärit huomasivat tietynlaisen musiikin tervehdyttävän vaikutuksen sotatraumasta kärsivien sotilaiden keskuudessa. Vuosikymmenten aikana on tultu siihen tulokseen, että klassinen, harmoninen ja pehmeä musiikki vaikuttaa myönteisimmin terveyteen. Ärsyttävät, töksähtelevät ja liian kovat soinnut puolestaan aiheuttavat päinvastaisia vaikutuksia. Musiikissa on parantavaa voimaa, nautiskeletpa siitä sitten vaikka kuorossa laulamalla tai kotosalla musiikkia kuunnellen. Selkeitä tutkimustuloksia on saatu musiikin myönteisistä vaikutuksista muun muassa korkeaan verenpaineeseen, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja vihamielisyyteen (Tulokset osoittavat, että säveltäjät Bach, Mozart, Vivaldi ja Scarlatti ovat säveltäneet tehokkaimmin vaikuttavaa musiikkia!). Soittamaan opettelun on puolestaan huomattu jopa kohottavan älykkyysosamäärää opettelun stimuloidessa aivoja myönteisesti. Jos instrumentin soittaminen tai kuorossa laulaminen tuntuvat vierailta, voi rauhoittavia ja parantavia soundeja päästellä vaikkapa itse. Metsässä jollottelu tai autossa lauleskelu on hyvä alku parempaan oloon. Vaikutuksen huomaa heti. Auton ikkuna on kuitenkin hyvä sulkea ensin, ihan kanssa-autoilijoita huomioiden Teksti: Irene KUUKAUDEN AFORISMI Ei ole mikään konsti lopettaa tupakoimista. Näin voin sanoa, sillä olen tehnyt sen tuhansia kertoja. -Mark Twain 7

9 LIIKUNTAPÄIVÄN LAJIT Kahvakuula Tehokas koko vartaloa kuormittava lihaskuntoharjoitus, jossa tehdään monipuolisia kahvakuulan perusliikkeitä ja edetään teknisesti haastavampiin harjoitteisiin osallistujien osaamisen, kunnon ja edistymisen mukaan. Sopii erinomaisesti myös miehille. Luistelu Brahenkentän tekojäällä luistellaan aamupäivällä joko kiekon perässä kirmaillen tai ihan vaan rusettiluisteluna toisiaan käsiä pitäen. Kuuma mehutarjoilu sulattaa kovimmankin sydämen. Ilmoita työnjohtajallesi, mikäli tarvitset luistimet. Fix Fiilis Tunnilla Fiilistellään reippaan letkeästi musiikin tahtiin askeltaen. Liikkuvia osioita maustetaan tanssillisin vivahtein. Tunnilla vahvistetaan myös ala- ja keskivartaloa. Sähly Uusixin sähly on lempeä pelihetki salissa. Antaa pallon pyöriä! Pelissä on herrasmiessäännöt. Ei huitomista tai taklaamista! Sählyssä pelataan oman kunnon mukaan. Vaihtopelurit odottavat laidalla. Salissa voi pelata sukkasillaan tai sisäpelikengillä. Niska & Selkä Tunnin päätarkoituksena on rentouttaa niska-hartiaseutua, lisätä liikkuvuutta ja vahvistaa lihaksia. Alkulämmittelyssä tehdään liikkuvuutta lisääviä liikkeitä ja lihaskunto-osuudessa keskitytään etenkin selkä- ja vatsalihasten vahvistamiseen sekä ryhdin parantamiseen. Lopussa tehdään rauhalliset venytykset. 8

10 Kuntoutusohjaajan palsta Eeva-Leena on Uusix-verstaiden uusi kuntoutusohjaaja. Hänen työhuoneensa löytyy 4. kerroksesta. Kaksi kuukautta on vierähtänyt hujauksessa kuntoutusohjaajana Työllistymisen tuen Kuntoutusohjauksen palveluissa Uusixilla. Pajoja kiertäessäni on ollut mukavaa ja antoisaa perehtyä työtehtäviinne ja seurata työskentelyänne ja istua joissain pajoilla hetki teidän kuntoutujien, ohjaajien ja työnjohtajien seurassa kahvikupposen äärellä. Tällä kerralla valaisen työllistymisen tuen organisaatiokaaviota (kuva 1) ja sitä, missä me kuntoutusohjaajat olemme ja te kuntoutujat/asiakkaat olette. Kuntoutusohjauksessa on nykyään seitsemän kuntoutusohjaajaa ja näistä Reetan ja minun toimipiste on Uusix-verstaat. Kuntoutusohjauksen erityissosiaalityöntekijä Ulla-Maija Laitinen siirtyi 7/15 saakka Sosiaalihuollon alaiseen vammaisten henkilöiden työtoimintaan (Shl27e ) erityissosiaalityöntekijäksi (toimipiste Käenkuja) ja heinäkuun loppuun asti olen kuntoutusohjaajan vakanssilla Uusixilla. Lisäksi kuntoutusohjaajia on Pakilan työkeskuksessa ja Avotyötoiminnassa. Meidän kuntoutusohjaajien esimies on johtava sosiaalityöntekijä Marjo Oikarinen (Käenkujalla). Kuntoutujana olette Uusix-verstailla ja lisäksi Duurin (Tiimit 1-3, Nuorten tiimi) asiakkaita kuntouttavassa työtoiminnassa olevat. Puhun teistä käsitteellä kuntoutuja, koska se kuvaa parhaiten aktiivista osallistumistanne ja yksilöllisyyttänne, kuntoutujalähtöisyyttä. Kuntouttava työtoiminta on työelämävalmiuksia edistävää tai osallisuutta ylläpitävää sosiaalista kuntoutusta. Sosiaaliseen kuntoutukseen myös kuuluvan sosiaalihuollon alaisen vammaisten henkilöiden työtoiminnan tarkoituksena on tukea ja edistää asiakkaan toiminta- ja työkykyä. Olen huomannut, että yleisimmin puhutaan kuntoutettavasta, asiakkaasta tai asiakastyöntekijästä. TYÖLLISTYMISEN TUKI Työlistymisen tuen päällikkö Leena Luhtasela Duuritiimi 1 Duuritiimi 2 Duuritiimi 3 Duuri nuoret Toimistopalvelut Kuntoutusohjaus Johtava sosiaalityöntekijä Marjo Oikarinen Uusix Johtaja Vuokko Oikarinen Pakilan työkeskus Avotyötoiminta kuva 1 Mitä ajatuksia herää kuvasta 2? Voitte kukin rauhassa yksikseen tai yhdessä miettiä, miten tämä kuvaisi kuntoutujan elämää? Olen nimittäin eri vuosikertojen Deko -sisustuslehdistä luonut kuntoutujan kuntoutuspolun työhuoneeni seinälle sähköteipillä kehystäen. Hyvää alkavaa vuotta! 9 kuva 2

11 Työpaikat Pizzan valmistaja, asiakaspalvelija, Pariza Food Products Oy/ KotiPizza, Töölö, Helsinki Kotipizza hakee paistajaa tai mahdollisesti henkilöä, joka on halukas oppimaan. Lisäksi työhön kuuluu kaikki kotipizzan työt, kuljetus, asiakaspalvelu, kassatyöskentely, siivous ym. Kotipizza kokemus katsotaan eduksi. Ajokortti, Hygieniapassi. Yhteystiedot: Md Saiful Islam, tai Työpaikan osoite: Topeliuksenkatu 21, HELSINKI Työkokemus ei lainkaan - 1v Työ alkaa Työaika osapäivätyö Työn kesto yli 12 kuukautta Haku päättyy Hyllyttäjä, Markkinointitoimisto Johdin Oy, Pääkaupunkiseutu, Helsinki Markkinointitoimisto Johdin Oy hakee Pääkaupunkiseudun alueelle osa-aikaisia, ahkeria, reippaita HYLLYTTÄJIÄ, jotka eivät pelkää fyysistä työtä ja pystyvät itsenäiseen työskentelyyn. Jatkossa on mahdollisuuksia myös vakituiseen työhön. Kiinnostaako sinua työ tunnettujen brändien parissa ja oletko halukas oppimaan vähittäiskaupan alan ammattilaiseksi? Osaatko kantaa vastuuta omasta työskentelystäsi ja pystytkö raportoimaan päivittäin työtehtävistäsi? Aiempi työkokemus esimerkiksi erilaisista varastotöistä ja vähittäiskaupassa työskentelystä ovat eduksi. Tarvitset ajo-kortin ja auton käyttöösi. Työnhaku tapahtuu osoitteessa Yhteystiedot: Riikka Koskinen, Palkkaus: tuntipalkka Työkokemus: 1-5 v Työ alkaa: heti Työaika: osapäivätyö, työajat sijoittuvat 06:00-18, ma-la Ilmoitusnumero: Lisätietoja: Koulutukset Puusepänalan koulutus (nro ) Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille 20 v. täyttäneille henkilöille. Tavoitteena voi olla perus- tai ammattitutkinnon suorittaminen tai tutkinnon osan/osien suorittaminen tai nykyisen ammattitaidon lisääminen. Ammattitutkintotavoitteinen koulutus soveltuu ensisijaisesti henkilöille, joilla on jo alan työkokemusta ja/tai peruskoulutus. Ammattitutkintotavoitteinen koulutus on pääsääntöisesti täydennyskoulutusta. Koulutuksen kesto vaihtelee lähtötilanteesta riippuen. Opiskelusuunnitelma laaditaan hakeutumisvaiheessa ja sitä tarkennetaan koulutuksen alussa. Opiskeluun sisältyy työssäoppimista. Hakijalla on hyvä olla työssäoppimispaikka jo alustavasti selvillä hakiessaan koulutukseen. Hakuaika saakka. Koulutukseen haetaan työ- ja elinkeinoministeriön Internet-sivuilla fi, sähköisellä hakulomakkeella. Huom! Lisäinfoa te-palveluiden nettisivuilta -> haussa oleva työvoimakoulutus > puusepän koulutus 10

12 Tämä hahmo kuvastaa omalla tavallaan ihmisten luovuutta, jota he käyttävät töissään ja työnteossaan U6:silla Veera y, 0k

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti. TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Mistä näitä tuotteita oikein tulee s.5

Mistä näitä tuotteita oikein tulee s.5 06/2014 Uusix-verstaiden virallinen uutislehti Tavoitteena työelämä : Esittelyssä Reeta s. 9 s. 3 Rokkarit rokittivat mölkkyfinaalissa Anonyymeillä laajin tietämys s. 2 s. 4 Mistä näitä tuotteita oikein

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Pelin tarkoitus Kerätä pisteitä arvaamalla kanssapelaajien mieltymyksiä. Alkuvalmistelut 1. Asettakaa pistekiekot

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Uusix-verstaat Sosiaaliviraston ensivaiheen kuntouttavan työtoiminnan arviointityöpaikka

Uusix-verstaat Sosiaaliviraston ensivaiheen kuntouttavan työtoiminnan arviointityöpaikka Uusix-verstaat Sosiaaliviraston ensivaiheen kuntouttavan työtoiminnan arviointityöpaikka UUSIX-VERSTAAT ALOITTI TOIMINTANSA 9.12.1997 Kyläsaaressa, entisen jätteenpolttolaitoksen saneeratuissa tiloissa.

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi

Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014 Joni Penkari, Opetushallitus Esityksen sisältö Korkeakouluhaku 2014, mikä ja miksi? Mikä muuttuu, mikä ei Keskeisiä kysymyksiä? Mitä tarkoittaa tiedotukselle? 2 Korkeakoulujen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TYÖPAJOJEN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ UVA-PÄÄTÖSSEMINAARI 8.10.2014. Minna Keisu erityisopettaja, ammattiopisto Lappia

KOKEMUKSIA TYÖPAJOJEN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ UVA-PÄÄTÖSSEMINAARI 8.10.2014. Minna Keisu erityisopettaja, ammattiopisto Lappia KOKEMUKSIA TYÖPAJOJEN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ UVA-PÄÄTÖSSEMINAARI 8.10.2014 Minna Keisu erityisopettaja, ammattiopisto Lappia YLEISIÄ ASIOITA YHTEISTYÖSTÄ Projektin aikana molemmin puolinen ymmärtäminen

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016 1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

PALLO JALASSA VAI HUKASSA?

PALLO JALASSA VAI HUKASSA? Wanuvan toimintapäivä aloitettiin Vauhtikellarissa, erilaisilla leikkimielisillä kilpailuilla. Vetäjänä ja tuomarina kisoissa toimi Eetu Putkinen, joka työskentelee Vauhtikellarissa ja Energy Fitness Clubilla.

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT Lämmittely Millaisia taukoja sulla on töissä? Mistä teemoista tauolla puhutaan? Tuletko syömään? (Tuuksä syömään? Tuutsä syömään? Tuutsie syömään?) Mihin mennään syömään? Hei, mä tuun mukaan! Onko sulla

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

MIELENTERVEYSALA KOKEMUSTIETO PRO MARJOLA LAPPEENRANNAN KUNNALLINEN VAMMAISNEUVOSTO 1 6 / 4 1 D I A A

MIELENTERVEYSALA KOKEMUSTIETO PRO MARJOLA LAPPEENRANNAN KUNNALLINEN VAMMAISNEUVOSTO 1 6 / 4 1 D I A A MIELENTERVEYSALA KOKEMUSTIETO PRO 14.12.2016 MARJOLA LAPPEENRANNAN KUNNALLINEN VAMMAISNEUVOSTO 1 6 / 4 1 D I A A K E - H I T - T Ä - M I - N E N J A Y H - T E I S - T Y Ö HAASTAA AMMATTITIEDON Päivitys

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta

Lisätiedot