SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017

2 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä noin Kuluneen vuoden aikana seuran toiminnassa on ollut mukana noin harrastajaa kursseilla, 235 kilpa- ja harrasteuimaria, 49 taitouimaria, 92 uimahyppääjää ja 67 valmentajaa sekä ohjaajaa. Vuonna 2016 olemme toimineet Jyvässeudulla kolmessa toimipisteessä, AaltoAlvarissa, Wellamossa sekä Kypärämäessä. Pääasiallinen toimipisteemme on AaltoAlvari. Swimming Jyväskylä tarjoaa eri ryhmille uimaopetus-, harrastus- ja kilpaurheilupalveluita. Pääpaino on kilpauinnissa, lasten uimaopetuksessa, uimahypyissä ja taitouinnissa sekä nuorten harrastustoiminnassa. Näiden rinnalla seura tarjoaa myös aikuisten uintikursseja, Masters-toimintaa ja kilpauinnin erityisryhmän. Erityisen tärkeänä seurassa nähdään matalan kynnyksen seuratoiminnan tarjoaminen. Toiminta halutaan pitää avoimena kaikenikäisille ja - tasoisille ja harrastamisen hinta säilyttää maltillisena, jotta se ei muodostaisi kynnyskysymystä harrastuksen aloittamiseksi. Seuran tavoitteena on edistää eri-ikäisten henkilöiden uimataitoa, ylläpitää ja kehittää harrastajien fyysistä kuntoa, terveyttä sekä henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Samalla tuetaan nuorten kasvua ihmisenä ja tarjotaan liikunnallisia onnistumisen elämyksiä. Seura haluaa myös tarjota mahdollisuuden päästä huipulle kilpaurheilussa. Toimintaa ohjaavat seuran keskeiset arvot, jotka ovat terveet elämäntavat, päihteettömyys, yleinen hyvinvointi ja elämänhallinta. Swimming Jyväskylä on yksi Suomen Sinettiseuroista ja Uimaliiton HuimaSeuroista. 2. TAVOITTEET VUONNA 2017 Vuoden 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmaa raamittavat ja ohjaavat seuran säännöt ja strategia. Seuran strategia on vuosille ja se määrittelee osaltaan lähivuosien konkreettisia tavoitteita seuran toiminnan kehittämiseksi. Swimming Jyväskylän toimintaa ohjaavat myös Sinettiseura- ja HuimaSeura-statukset. Sinettiseurana seura haluaa tarjota laadukasta, vastuullista ja innostavaa toimintaa, johon lapsilla ja nuorilla on yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet. HuimaSeurana seura edistää kilpauintia ja erityisesti huippu-uintia tavoitellen kilpailukykyistä huippu-uinnin arkea toiminnan eri sektoreilla. Vuoden 2017 tavoitteet on jaettu neljään painopistealueeseen. Vuonna 2015 seura sai HuimaSeura-statuksen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Auditoinneissa nousseisiin kehityskohteisiin on pyritty vastaamaan kuluneen vuoden aikana. Keväällä 2017 on vuorossa uusi HuimaSeura-auditointi ja tavoitteena on säilyttää HuimaSeura-status. 2

3 Valmennuksen osalta kirjoitetaan ja julkaistaan uimarin polku. Uimarin polku jalkautetaan valmennustoimintaan. Keskeisenä tavoitteena on tätä kautta myös valmennusryhmien tason nostaminen. Toimintaympäristön jatkuva muuttuminen, allastilan rajallisuus sekä uudet toimijat ovat luoneet omat haasteensa, joihin seuran tulee sopeuttaa omaa toimintaansa. Yhteistyön syventäminen Jyväskylän kaupungin eri sektoreiden kanssa on entistä tärkeämmässä roolissa, kun halutaan tarjota mahdollisuus matalan kynnyksen toimintaan. Monilajisella yhteistyöllä puolestaan mahdollistetaan sekä maltilliset harrastuskustannukset että liikunnan monipuolistaminen. PAINOPISTEET VUONNA HuimaSeura-statuksen säilyttäminen 2. Yhteistyön syventäminen kaupungin eri sektoreiden kanssa 3. Monilajiyhteistyö 4. Markkinoinnin kehittäminen HUIMASEURA-STATUKSEN SÄILYTTÄMINEN HuimaSeura-status myönnettiin seuralle kahdeksi vuodeksi vuonna Kevään 2017 auditoinneissa arvioidaan seuran toimintaa uudelleen ja tarkastellaan, kuinka seura on pystynyt vastaamaan annettuihin kehittämiskohteisiin. Seuran tavoitteena on säilyttää HuimaSeura-status ja olla vetovoimainen ja seurahengeltään edistyksellinen huippuuintiseura. Yksi keskeisimmistä kehittämiskohteista vielä ennen auditointeja on uimarin polun kirjaaminen ja julkistaminen. Uimarin polun avulla halutaan ammattimaistaa toimintaa asteittain ja luoda sitä kautta pohjaa aikuisiän menestymiselle. Uimarin polku tarjoaa edellytykset nousta kansainväliselle tasolle asti. Lapsiin ja nuoriin satsaamalla mahdollistetaan menestyminen aikuisena. Riittäviä haasteita tarjotaan jo nuorena esimerkiksi kansainvälisissä kilpailuissa ja leireillä. Valmentajien sitouttaminen uimarin polun jalkauttamiseen nähdään tärkeänä myös seuran valmennusryhmien tason nostamisessa. Seuran valmennusta toteutetaan ammattimaisella otteella. Yläryhmien valmennuksessa panostetaan kokemuksen ja koulutuksen tuomaan tietotaitoon. Nuorten valmentajien 3

4 arkivalmennusta ja osaamisen kehittämistä tuetaan valmennusjohdon jalkautumisella ryhmien harjoituksiin, kehityskeskusteluilla ja erilaisilla koulutuksilla. Uutena koulutusmuotona tarjotaan osalle valmentajista Uimaliiton tarjoama Tutor-projekti lapsuusvaiheen valmentajille. Valmentajien kuuleminen ja heidän tukemisensa oman valmennusfilosofiansa löytymisessä ja kausisuunnitelmien teossa on tärkeä osa juniorivalmennuspäällikön työtä. YHTEISTYÖN SYVENTÄMINEN KAUPUNGIN ERI SEKTOREIDEN KANSSA Swimming Jyväskylä tekee tiiviistä yhteistyötä Jyväskylän kaupungin kanssa. Yhteistyön toimivuus on avainasemassa koko seuratoiminnan järjestämisessä. Yhteistyön myötä on seuran toimintaa voitu laajentaa ja monipuolistaa ja seura on voinut tarjota uintikokemuksia yhä useammalle. Kurssitoiminnasta vauvauinnit ja iltauimakoulut on järjestetty yhteistyössä kaupungin kanssa jo useamman vuoden ajan. Lisäksi yhteistyötä on tehty rantauimakoulujen ja hiihto- ja syyslomaviikkojen uintitoiminnan osalta. Vuonna 2017 seuran tavoitteena on laajentaa yhteistyötä ulottumaan useammalle kaupungin eri sektoreille, kuten sosiaalitoimen puolelle. Seura haluaa omalta osaltaan olla edistämässä liikunnallista elämäntapaa ja vastaamassa yhteiskunnan mukanaan tuomiin haasteisiin, kuten syrjäytymiseen. Ihmisillä on monia eri syitä olla aloittamatta harrastusta ja yksi näistä on korkeat harrastuskustannukset. Uimataito nähdään kuitenkin tärkeänä kansallistaitona, jonka hankkimiseen jokaisella tulisi olla mahdollisuus. Yhteistyössä liikuntapalveluiden ja sosiaalitoimen kanssa ollaan rakentamassa toimintamallia, joka mahdollistaisi syrjäytymisvaarassa olevien mukaan tulon harrastukseen. Seurassa toimii parhaillaan kilpauinnin erityisryhmä, johon usein tulee uimareita kaupungin erityisryhmien kautta. Hyppäys näistä kaupungin ryhmistä seuran valmennusryhmään on koettu liian suurena. Haasteeseen aiotaan reagoida ja pyrkimyksenä on perustaa yhteistyössä kaupungin kanssa erityisuimareiden harrasteryhmä. Ryhmän tarkoituksena on toimia eräänlaisena siirtymävaiheena kilpauinnin puolelle siitä kiinnostuneille ja toisaalta tarjota myös uinnin harrastamismahdollisuus hieman vanhemmille nuorille. 4

5 MONILAJIYHTEISTYÖ Seura on tehnyt ajoittain yhteistyötä muiden lajien kanssa tarjoamalla seuran uimareille mahdollisuuden kokeilla muita lajeja tai vastaavasti muiden lajien urheilijoille mahdollisuuden tutustua uintiin. Monilajista yhteistyötä lähdetään syventämään ja vakiinnuttamaan vuoden 2017 aikana. Yhteistyötä tehdään eri lajien kanssa esimerkiksi leirien yhteydessä. Seura haluaa kannustaa uimareita harrastamaan uinnin ohella myös muita lajeja monipuolisuuden näkökulmasta. Monilajisuutta on otettu mukaan myös lukiolaisten aamuharjoitteluun, jossa tehdään ajoittain lajivaihtoja muiden lajien kanssa. Seura on mukana rakentamassa Happeen, Jyväskylä Jigotain ja Diskos/JJK:n kanssa toimintamallia, jonka tavoitteena on lisätä monipuolisuutta lasten ja nuorten harjoitteluun ilman, että harrastuskustannukset kasvavat kohtuuttomasti. Toimintamallin tarkoituksena on mahdollistaa yhden lajin harrastamisen laajentaminen kahteen tai kolmeen urheilulajiin jouhevasti harjoituspassin avulla. MARKKINOINNIN KEHITTÄMINEN Seuran tavoitteena on käynnistää aktiivinen markkinointi- ja sponsorointikumppaneiden hankinta. Avainasemassa tässä on markkinointityöryhmän kokoaminen ja selkeiden tavoitteiden asettaminen markkinoinnin suhteen. Vuonna 2017 tavoitteena on löytää sponsoreita kilpailutapahtumiin, kartoittaa pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ja kehittää tarjottavia yhteistyömuotoja. Tavoitteena on löytää pitkäaikaiseen yhteistyöhön sitoutuneita kumppaneita. Yhteistyön tulee tukea seuran taloutta, tarjota seuran jäsenistölle etuja kumppanin palveluista tai tuotteista ja mahdollistaa taloudellisesti kannattavien kilpailujen järjestäminen. Erityisesti vuonna 2017 seura hakee sponsoreita kilpailutapahtumiin, jotka ovat potentiaalisia sponsorointiyhteistyön aloittamiselle. Tarjottavien yhteistyömuotojen selkeyttäminen helpottaa yhteistyökumppaneiden etsinnän aloittamista. Yhteistyömuotoja kehitetään ensisijaisesti seuran tarpeista lähtien. Yhteistyökumppaneita lähdetään etsimään alueen yritysmaailmasta seuran arvomaailman ja tavoitteet huomioiden. 5

6 3. SEURAN TALOUS Swimming Jyväskylä on laatinut talousvastaavan johdolla vuodelle 2017 budjetin, jonka toteutumista valvoo johtokunta yhdessä toiminnanjohtajan kanssa. Seura on voittoa tavoittelematon yhteisö. Kirjanpito ja palkanmaksu on ulkoistettu. Toiminnanjohtaja vastaa laskuttamisesta ja laskujen maksusta, tarvittaessa laskuttamisessa auttaa seuratyöntekijä. Tulevan vuoden budjetti on luotu silmällä pitäen seuran pidemmän tähtäimen taloudellista tilannetta. Seura on varautunut sopeuttamaan taloutta toimintaympäristön mahdollisesti muuttuessa. Vuoden 2017 alusta tulevat ratavuorot ja valmentajien sisäänpääsyt maksullisiksi. Uudet maksut aiheuttavat muutoksia valmennusryhmien kausimaksuihin, joita joudutaan korottamaan ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Korotukset pidetään maltillisina, sillä seura haluaa kuitenkin pitää yllä matalan kynnyksen toimintaa, missä merkittävänä osana ovat kohtuulliset harrastuskustannukset. Kilpailujen järjestämisellä on ollut merkittävä rooli seuran taloudessa. Vuonna 2017 seura järjestää perinteiset Oskarin uinnit ja Syysuinnit ja ensimmäistä kertaa myös taitouinnin Kuvioja highlight mestaruuskilpailut. Näiden lisäksi haetaan myös IKM-aluekilpailua. Kesän SMkilpailujen siirtyminen Tampereelle aiheuttaa sen, ettei seura järjestä vuonna 2017 suurempia kilpailuja. Kilpailutuotot jäävät näin aiempia vuosia pienemmäksi ja tämä on huomioitu budjetin suunnittelussa. Markkinointi- ja sponsorointityön käynnistämisen myötä toivotaan seuran taloudelle löytyvän lisärahoituskanavia, jotta talous ei rakentuisi vain kurssi- ja kausimaksujen varaan. Swimming Jyväskylä palkitsee arvokisoissa mitaleille päässeitä uimareita seuran stipendirahaston sääntöjen mukaisesti. SM-mitaleja saavuttaneet uimarit saavat huojennusta kausimaksuista. Seura tukee myös Uimaliiton leireille ja maajoukkueisiin osallistuvien uimareiden kuluja tietyin prosenttiosuuksin. 6

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärä ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 350 henkilöä, koostuen seuran

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 245 (350) henkilöä, koostuen

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. LÄHTÖKOHTA Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura. Seuran toiminta on ollut hajautettua koko vuoden 2012 johtuen AaltoAlvarin remontista.

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä (10.11.2018) on 378 henkilöä,

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura. Seurassa on tällä hetkellä hieman yli 1000 jäsentä. Viimeisen vuoden aikana seuran toiminnassa

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo 1 Swimming Jyväskylä... 4 2 Arvot ja visio... 4 3 Toiminnan tavoitteet... 5 4 Seurayhteisö... 5 4.1 Joukkueenjohtaja... 6 4.2 Urheilija... 6 4.3

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Kempeleen Pyrintö - Uinti 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008.

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008. Keravan Uimarit ry Seuran toimintalinja Keravan Uimaseuran toimintalinja perustuu Nuori Suomi ry:n Urheiluseuran Toimintalinja-ohjeeseen. Seuran toimintalinjan työsti työryhmä, johon kuuluivat puheenjohtaja

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo 1 Swimming Jyväskylä... 4 2 Arvot ja visio... 4 3 Toiminnan tavoitteet... 5 4 Seurayhteisö... 5 4.1 Joukkueenjohtaja... 6 4.2 Urheilija... 6 4.3

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2016

Seurakysely toimintavuodelta 2016 Tämä on kyselyn esikatselu. Annettuja vastauksia ei tallenneta. Seurakysely toimintavuodelta 2016 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo 1 Swimming Jyväskylä... 4 2 Arvot ja visio... 4 3 Toiminnan tavoitteet... 5 4 Seurayhteisö... 5 4.1 Joukkueenjohtaja... 6 4.2 Urheilija... 6 4.3

Lisätiedot

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry.

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry. SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA ry. 6. SYYSKUUTA 2016 Suomalaisen keilailun strategia Tämän dokumentin sisältämässä strategiassa linjataan Suomen Keilailuliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka.

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa

Lisätiedot

MENESTYS TOTEUTUU LAATUKRITEERIEN KAUTTA

MENESTYS TOTEUTUU LAATUKRITEERIEN KAUTTA MENESTYS TOTEUTUU LAATUKRITEERIEN KAUTTA UIMALIITON VALMENTAJA- JA OHJAAJAFOORUMI, 20.9.2015, HYVINKÄÄ OUTI AARRESOLA TUTKIJA, KIHU TÄNÄÄN KÄSITTELEMME: LAATU, MITÄ JA MIKSI LAATUTYÖKALUT SEURATOIMINNASSA

Lisätiedot

Suomen Uimaliiton HuimaSeura-kriteerit

Suomen Uimaliiton HuimaSeura-kriteerit Suomen Uimaliiton HuimaSeura-kriteerit Kansainvälisesti kilpailukykyistä laatua suomalaisen huippu-uinnin arkeen! Oman seuratoiminnan kehittäminen kohti laadukasta seuratoimintaa Vesitaituriksi Uimaseurassa.

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Salon Uimarit toimintalinja 2015

Salon Uimarit toimintalinja 2015 Salon Uimarit toimintalinja 2015 Toiminnan yleiskuvaus Salon Uimarit ry on Salolainen uinti- ja vesiliikunnan erikoisseura. Seuramme tarjoaa Salon alueen lapsille, nuorille, aikuisille ja erityisryhmille

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA

Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo 1 Seuran historia lyhyesti... 3 2 Visio ja arvot... 3 3 Toiminnan tavoitteet... 4 4 Seurayhteisö... 4 4.1 Joukkueenjohtaja... 5 4.2 Urheilija...

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS 2017 JOHTOKUNTA Vuonna 2017 Swimming Jyväskylä ry:n puheenjohtajana toimi Heikki Roiko-Jokela. Varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana toimi Janne Neuvonen ja johtokunnan

Lisätiedot

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Stadin paras kasvattajaseura 2020 Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Toiminta-ajatus Jalkapalloa lähialueella, omalla tasolla ja itselle sopivassa joukkueessa Kustannukset ovat suhteessa harrastukseen

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2015

Seurakysely toimintavuodelta 2015 22.1.2016 11.06 Seurakysely toimintavuodelta 2015 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Uimaliiton auditoinnit

Uimaliiton auditoinnit Uimaliiton auditoinnit Kevät 2019 Lasten ja nuorten, aikuisten ja huippuvaiheen seurat 18.6.2019 Sporttitalo Jaana Sinervuo-Tarula, Ippe Natunen ja Outi Aarresola Mikä auditoinneissa on oleellista laatua,

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

Johtokunta 22.10.2014

Johtokunta 22.10.2014 JOENSUUN UIMASEURA RY. Toimintasuunnitelma Vuodelle 2015 Johtokunta 22.10.2014 Yleistä Joensuun Uimaseura ry on perinteikäs, 107 vuotta aktiivisesti vesiliikunnan edistämiseksi toiminut itäsuomalainen

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry

Swimming Jyväskylä ry Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo: Sisällysluettelo:... 2 1 Seuran historia lyhyesti... 3 2 Visio ja arvot... 3 3 Toiminnan tavoitteet... 4 4 Seurayhteisö... 4 4.1 Joukkueenjohtaja...

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen!

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen! Sinettiseurakiertue 2015 Kasva Urheilijaksi konsepti - kehitetään kokeillen! Konsepti Versio 1.2, sisäinen materiaali Maria Ulvinen Meillä on unelma siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä KKI-päivät 22.3.2017 Eerika Laalo-Häikiö Uintiurheilu ja vesiliikunta lukuina HARRASTAJAMÄÄRÄT Yli 90 000 harrastajaa (jäsenet, lisenssiurheilijat, muut

Lisätiedot

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin).

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). Uimarin polku 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta jakaantuu kolmeen osaan 0 Uimakoulut lapsen uimaopetus

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000 Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus

Lisätiedot

Vaasan Uimaseura-Vasa Simsällskap ry/rf toimintasuunnitelma

Vaasan Uimaseura-Vasa Simsällskap ry/rf toimintasuunnitelma Vaasan Uimaseura-Vasa Simsällskap ry/rf toimintasuunnitelma 1.8.2017-31.7.2018 Yleistä Vaasan Uimaseura- Vasa Simsällskap ry/rf (myöhemmin VUS-VSS) on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tehtävänä on tuottaa

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt

Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Miten olen jalkauttanut lapsuusvaiheen asiantuntijatyötä ja sen sisältöjä omaan toimintaani? Kirjaa toteutettuja / meneillään olevia asioita

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat 2012 2015 Nuorisovalmennuspäällikkö 2015 2016 Nuorisovalmentaja 2016 2018 Nuorisovalmentaja 50% 2019 - Valmennuskoordinaattori 50% - työtehtävät,

Lisätiedot

Musan Salama. strategia

Musan Salama. strategia Musan Salama strategia 2016-2018 STRATEGIAN TAUSTAA Musan Salaman strategia on rakennettu seuran toimihenkilöille tehdyn kyselyn sekä johtokunnan ja Palloliiton määrittämien tavoitteiden pohjalta. Lähtökohtana

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020 Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTAKERTOMUS 2016 JOHTOKUNTA Vuonna 2016 Swimming Jyväskylä ry:n puheenjohtajana toimi Heikki Roiko-Jokela. Varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana toimi Janne Neuvonen ja johtokunnan

Lisätiedot

Urheiluseurojen yhteiskunnallinen tehtävä lasten ja nuorten toimintakenttänä

Urheiluseurojen yhteiskunnallinen tehtävä lasten ja nuorten toimintakenttänä Urheiluseurojen yhteiskunnallinen tehtävä lasten ja nuorten toimintakenttänä Outi Aarresola, LitT, Tutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Uimaliitto Areena Helsinki 11.11.2017 Jaa-a, tämä ajatus

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-18 28.1.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014-2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA-AJATUS IINA on iisalmelainen voimisteluseura, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia liikuntaelämyksiä monenikäisille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN. Jonna Talja Seurakehittäjä

SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN. Jonna Talja Seurakehittäjä SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN Jonna Talja Seurakehittäjä 19.4.2008 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON VISIO JA MISSIO VISIO MISSIO Mukaansa tempaavaa, monipuolista ampumahiihdon seuratoimintaa,

Lisätiedot

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Elämässä matka on tärkeämpi kuin maali 1 KULTTUURI JA TAIDE KAUPUNKI JA LIIKE-ELÄMÄ MAJOITUS JA RAVINTOLA- PALVELUT MATKAILU Tiilaakso Liikunta ja

Lisätiedot

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Loistava kilpailu- ja harrastustarjonta Vammaisratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji,

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.1.2019 LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin tekee toiminnanjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot