Luettelo nro: 712 SIBELIUS SEURA. Coll.789. Käsikirjoituskokoelmat Kansalliskirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luettelo nro: 712 SIBELIUS SEURA. Coll.789. Käsikirjoituskokoelmat Kansalliskirjasto"

Transkriptio

1 Luettelo nro: 712 SIBELIUS SEURA Coll.789 Käsikirjoituskokoelmat Kansalliskirjasto

2 SIBELIUS SEURA r.y: n arkisto Sibelius Seura perustettiin Seura on yksityinen yhdistys, jonka tehtävänä on mm. kehittää Jean Sibeliukseen ja hänen tuotantoonsa kohdistuvaa harrastusta, hänen musiikkinsa esittämistä sekä sitä koskevaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Seuran arkisto on tallennettuna Kansalliskirjastoon ja se koostuu vuodesta 1957 alkaen olevista asiakirjoista. Keskeisiä ovat hallituksen ja muiden toimielimien pöytäkirjat, kirjeenvaihto, monumenttihanke kansalaiskeräyksineen ja veistoskilpailuineen. Talousasiakirjoja on tallella jo seuran alkuajoilta. Suuri yhtenäinen aineisto koostuu viiden vuoden välein järjestettävistä kansainvälisistä viulukilpailuista, joista ensimmäinen järjestettiin v Arkistoaineisto koostuu aina kilpailijahakemuksista tuomariston päätöksiin, sisältäen kilpailutoimikunnan pöytäkirjat, jotka ajallisesti sijoittuvat myös vuosia itse varsinaisten kilpailujen ulkopuolelle. Viulukilpailujen aineistoon kuuluvat myös niihin liittyvät lehtileikkeet, kilpailujen ohjelmat ja valokuvat. Seuran kokoelmiin on kertynyt jonkin verran myös painotuotteita, kuten julkaisuja, nuotteja ja julisteita. Yksityiskohtaisempi arkistoluettelo arkistoaineistosta on tehty v Leo Mononen (luettelon päivitys 2013 Jerry Jantunen) 2

3 ARKISTOLUETTELO Sivu 1. Pöytäkirjat 3 2. Kirjeenvaihto 4 3. Monumentti 4 4. Kilpailut 6 5. Konferenssit, projektit Lehtileikkeet Nuottijulkaisut Julkaisut; muut painotuotteet Kirjat Äänitteet Valokuvat Talous 15 3

4 1.PÖYTÄKIRJAT Vuosikokouspöytäkirjat Valtuuskunnan pöytäkirjat Muut kokouspöytäkirjat Ote yhdistysrekisteristä, kirjeitä hallitukselle Perustamiskirja, säännöt Signum Coll.789: SiSe1/1 SiSe1/2 Hallituksen pöytäkirjat SiSe1/3 Hallituksen pöytäkirjakopiot ja kokouskutsut SiSe1/4 Vuosikertomukset, Toiminta- ja taloussuunnitelmat SiSe1/5 Pöytäkirjat, hallitus ym ( sis. toimintakertomuksia ja -suunnitelmia ) SiSe1/6 Pöytäkirjat SiSe1/7 2. KIRJEENVAIHTO Signum Coll 789: Kirjeenvaihto Kirjeenvaihto Kirjeenvaihto Kirjeenvaihto Kirjeenvaihto (sis. säännöt, sopimuksia ym.) Osoitekortisto Sibelius-Seuran vanha jäsenkortisto Teoskortisto SiSe2/1 SiSe2/2 SiSe2/3 SiSe2/4 SiSe2/5 SiSe2/6 SiSe2/7 SiSe2/8 4

5 3. MONUMENTTI Signum Coll.789: Sibelius-monumentin veistoskilpailu, Palkintolautakunnan pöytäkirjat Keräysaineistoa Monumentti: Veistoskilpailu, Uusintakilpailu kilpailulautakunnan pöytäkirjat Monumentti: Uusintakilpailu kilpailutoimikunnan lausunnot ja pöytäkirjat Monumenttihanke; toimikuntatiedotteita 1961 Monumenttivaltuuskunnan pöytäkirjat, kirjeenvaihto, keräysluvat 1961/1962 Lahjoittajien kirjeenvaihto 1961/ 1962 Toimikuntien kokous- ja tiedotusaineistoa 1961 Monumenttikeräys: ohjeet luettelot paikkakunnittain, yritysluettelot, väliseuranta 1961 Kansankeräys; monisteet 1961/ 1962 Asiamiesten kirjeenvaihto 1962/ 1963 Rahankeräyskirjat I III Rahankeräyskirjat IV XII Rahankeräyskirjat Keräyslistat 1963 Lahjoituskirjat Työpiirustukset SiSe3/1 SiSe3/1b SiSe3/1c SiSe3/2 SiSe3/3 SiSe3/4 SiSe3/5 SiSe3/6 SiSe3/7 SiSe3/8 SiSe3/9 SiSe3/10 SiSe311 SiSe3/12 SiSe3/13 SiSe3/14 5

6 Lausuntoja Luovutus 1967 Valokuvat monumenteista SiSe3/15 SiSe3/16 4. KILPAILUT Signum Coll.789: Viulukilpailu pöytäkirjat -ohjesääntö -ilmoituskaavakkeet -säännöt Viulukilpailut kilpailijoiden hakemukset Viulukilpailut erikieliset sääntöluonnokset ja säännöt Viulukilpailu kirjeenvaihto SiSe4/1 SiSe4/2 SiSe4/3 SiSe4/4 Viulukilpailut 1970 II Kansainvälisen Jean Sibeliuksen viulukilpailu - Kilpailutoimikunnan pöytäkirjat, säännöt SiSe4/5 Viulukilpailut lehdistötiedotteita -osoiteluettelot Viulukilpailut kilpailijoiden hakemukset Viulukilpailut kirjeenvaihto SiSe4/6 SiSe4/7 SiSe4/8 Viulukilpailut historiikkia, tulokset ja ohjelmat palkintolautakunnan ohjesääntö -75 6

7 -säännöt, kokouskutsuja -kongressit Viulukilpailut kilpailutoimikunnan pöytäkirjat -kilpailulautakunnan ohjesääntö -osanottajalista Viulukilpailut kirjeenvaihto -osoitteita,sopimuksia Viulukilpailut kirjeenvaihto SiSe4/9 SiSe4/10 SiSe4/11 SiSe4/12 Viulukilpailu kilpailutoimikunnan pöytäkirjat juryn pöytäkirjat kilpailijaluettelot -jakelulistat,osoitteita Viulukilpailut 1980 Viulukilpailut kilpailijat A G Viulukilpailut -kilpailijat H Ö Viulukilpailut kirjeenvaihto SiSe4/13 SiSe4/14 SiSe4/15 SiSe4/16 SiSe4/17 Sävellyskilpailut 1980 ja kilpailuun 1980 lähetettyjen sooloviulusävellysten käsikirjoitukset (monisteina ellei toisin mainittu), säveltäjien nimet erillisissä kirjekuorissa: Atso Almila: Schein Magnus Lindberg: Espressione II Pohjalainen : Taikuri (alkuperäinen käsikirjoitus) Heikki Nieminen: 7.6. klo 5 (viululle ja pianolle) Timo Ahonen: Rapsodia (1980) Vilho Luolajan-Mikkola: Arktinen allegretto Raimo Lennes: Nokturno (1980) SiSe4/18 7

8 Hemmo Louhivuori: Sarja sooloviululle Lars Karlsson: Canto drammatico (1980) Teppo Hauta-aho: Pelimanni Eero Nallinmaa: nel respiro dell erba che sfiora Ahti Kuorikoski: Soolosonaatti Olli Mustonen: Quatrille Eero Hämeenniemi: Etyde (1978) Herman Rechberger: Vπ² Tuomo Teirilä: Nokturno Juha Lehtinen: Adagio ja scherzo Kai Nieminen: Nightmusic Antti Wirtanen: Specchio figura (Etydis variant) Raimo Suo: Uusi elämä Raimo Suo: Katse tulevaisuuteen Raimo Suo: Kasvava leikki Markku Lahti: Chaconne (alkuperäinen käsikirjoitus) Hannu Wirpi: Impulsioita (alkuperäinen käsikirjoitus) - kilpailuun 1985 lähetettyjen viulu- piano-duosävellysten käsikirjoitukset (monisteina ellei toisin mainittu), säveltäjien nimiä enimmäkseen ei ole mukana: Harri Wessman: Chant-broderie Esko Syvinki: Visions, atmospheres and dialogues?: Nocturne?: Bagatelle viululle ja pianolle (alkuperäinen käsikirjoitus) Vähän ikävä minun : Kaiken ikävä (alkuperäinen käsikirjoitus)?: Improvision?: After the end Uolevi : Fantasia No mikä ettei : Fantasy Kristian Kaje : Dialogue Irtosivuja kahdesta sävellyksestä Kirje Tapani Heikinheimolta -kilpailutoimikunnan pöytäkirjat kilpailuohjelmisto -kilpailijatiedot, esitteet, tiedotteet -suunnitelmat, sopimukset, SiSe4/19 SiSe4/20 SiSe4/21 8

9 -kilpailijat, valitut -kilpailijat; hakemukset -peruuttaneet valitut -ilmoittautumiset; hylätyt -kirjeenvaihto -kirjeenvaihto; saapuneet Viulukilpailut kilpailutoimikunnan pöytäkirjat kutsuvieraat, kilpailupaikat -tietoja kilpailijoista -ohjelmalistat ym Viulukilpailut tuomaristo; jury -tilat, painotyöt Viulukilpailut luvat, anomukset -käytännön järjestelyt, tilat -kirjeenvaihto (kiitoskirjeet) Viulukilpailut tiedotteet Viulukilpailut majoittajat -kutsuvierasliput Viulukilpailut kilpailu - ja kilpailijatietoja -lehtileikkeet. Viulukilpailut kilpailijat A - Ö Viulukilpailut kilpailijat: peruuttaneet, hylätyt SiSe4/22 SiSe4/23 SiSe4/24 SiSe4/25 SiSe4/26 SiSe4/27 SiSe4/28 SiSe4/29 SiSe4/30 SiSe4/31 SiSe4/32 SiSe4/33 SiSe4/34 SiSe4/35 9

10 Viulukilpailut kirjeenvaihto SiSe4/36 -toimikunnan pöytäkirjat sopimuksia, selvityksiä -tiedotus-ja pohja-aineistoa -tuomarit ja heitä koskeva kirjeenvaihto -ohjelmakirjan pohja-aineisto -infoa kilpailijoista -kirjeenvaihtoa -lehdistö, radio, tv, - tiedotteet -kutsuvieraat, kutsut -lippupalvelu, majoitus -mainonta, painotuotteet -kilpailijat A M -kilpailijat N Ö -kilpailijat, peruuttaneet -kilpailijat, hylätyt, A-L SiSe4/37 SiSe4/38 SiSe4/39 SiSe4/40 SiSe4/41 SiSe4/42 SiSe4/43 SiSe4/44 SiSe4/45 SiSe4/46 SiSe4/47 SiSe4/48 10

11 -kilpailijat, hylätyt,m-ö Viulukilpailu kyselyt / yksityiset -kyselyt / yksityiset -kirjeenvaihtoa -hakemuksia, sopimuksia, ym. -kirjeenvaihtoa -sopimuksia, henkilöstöä -kilpailun jälkeinen kirjeenvaihto SiSe4/49 SiSe4/50 SiSe4/51 SiSe4/52 SiSe4/53 SiSe4/54 -toimikunnan pöytäkirjat -sopimuksia, hakemuksia, ym. -ulkom.tuomariston jäsenet -sopimuksia tiloista ym. -kirjeenvaihtoa -tiedotteet, haastattelupyynnöt -majoitus, aikatauluja ym. SiSe4/55 SiSe4/56 SiSe4/57 - kilpailijahakemukset - curriculum vitae - koottuja tietoja kilpailijoista SiSe4/58 -kilpailijoiden cv: tä -koottuja tietoja kilpailijoista -kilpailijahakemukset A L SiSe4/59 SiSe4/60 11

12 -kilpailijahakemukset M Ö -kilpailijahakemuksia -kirjeenvaihto SiSe4/61 SiSe4/62 SiSe4/63 Viulukilpailut koottuja tietoja kilpailijosta -aikatauluja, varauksia, ym Viulukilpailut kilpailijahakemukset A K Viulukilpailut kilpailijahakemukset L P Viulukilpailut kilpailijahakemukset S Ö Viulukilpailut kilpailijoiden CD: t Viulukilpailut kilpailijoiden CD: t Viulukilpailut kilpailijahakemukset A Ma Viulukilpailut kilpailijahakemukset Mi Ö Viulukilpailujen ohjelmat Viulukilpailujen ohjelmat Viulukilpailujen arvostelupisteet Viulukilpailujen arvostelupisteet 1975,-80 Viulukilpailujen arvostelupisteet 2000 Viulukilpailujen historiaa Kirjoitelmia SiSe4/64 SiSe4/65 SiSe4/66 SiSe4/67 SiSe4/68 SiSe4/69 SiSe4/70 SiSe4/71 SiSe4/72 SiSe4/73 SiSe4/74 SiSe4/75 SiSe4/76 SiSe4/77 12

13 5. KONFERENSSIT, PROJEKTIT Signum Coll.789: Jean Sibelius- konferenssi 1995, 2000 SiSe5/ 1 6. LEHTILEIKKEET ( irralliset) Lehtileikkeet SiSe 6/ 1 Lehtileikkeet ( kokonaisia lehtiä) SiSe 6/ 2 Lehtileikkeet 1961 SiSe 6/ 3 Lehtileikkeet 1962 SiSe 6/ 4 Lehtileikkeet 1963 SiSe 6/ 5 Lehtileikkeet 1964 SiSe 6/ 6 Lehtileikkeet 1965 SiSe 6/ 7 Lehtileikkeet 1965 SiSe 6/ 8 Lehtileikkeet SiSe 6/21 Lehtileikkeet -viulukilpailut 2000 SiSe 6/22 -viulukilpailut 2005 SiSe 6/23 LEHTILEIKEKANSIOT Lehtileikkeet SiSe 6/ 9 Lehtileikkeet 1962 SiSe 6/ 10 Viulukilpailut 1975 SiSe 6/ 11 Viulukilpailut 1980 SiSe 6/ 12 SiSe 6/ 13 SiSe 6/ 14 SiSe 6/ 15 Viulukilpailut 1990 SiSe 6/ 16 Viulukilpailut 1990 SiSe 6/ 17 SiSe 6/ 18 SiSe 6/ 19 SiSe 6/ NUOTTIJULKAISUT Signum Coll.789: Jean Sibeliuksen säveltämiä SiSe 7/ 1 Jean Sibeliuksen säveltämiä SiSe 7/ 2 Jean Sibeliuksen säveltämiä SiSe 7/ 3 Muut nuottijulkaisut SiSe 7/ 4 Kilpailijoiden nuotteja (v.1975?) SiSe 7/ 5 Kilpailijoiden nuotteja (v.1975?) SiSe 7/ 6 13

14 8. JULKAISUT; MUUT PAINOTUOTTEET Julkaisuja: Airut 1917 Luettelo Jean Sibeliuksen ja hänen teoksiaan käsittelevästä kirjallisuudesta SiSe 8/ 1 Julisteet SiSe 8/ 2 Diplomit ym. SiSe 8/ 3 Lehtiä, sekal.julkaisuja SiSe 8/ 4 Lehtiä, sekal.julkaisuja SiSe 8/ 5 Diplomeja ym. SiSe 8/ 6 9. KIRJAT kts. erillinen luettelo 10. ÄÄNITTEET LP- levy: Sävelten mestari : Esitys Jean sibeliuksen elämästä ja elämäntyöstä Tonernes mästare SiSe 10/1 Karsintanauhat viulukilpailuun 2000 SiSe 10/2 Karsintaäänitteet ( CD:t ) v.2005 viuluk. SiSe 10/3 SiSe 10/3 Viulukipailujen 2005 finaali CD-äänitteet: YLE TEEMA Neljä kpl CD SiSe 10/4 11. VALOKUVAT Sibelius-seuran toimintaa kuvina SiSe 11/1 Ehdotuksia Sibelius-monumentiksi SiSe 11/2 Viulukilpailut SiSe 11/3 Viulukilpailut 1980 SiSe 11/4 Viulukilpailut SiSe 11/5 Valokuva-albumi, viulukilpailut -85 SiSe 11/6, -90 SiSe 11/7 Viulukilpailut 1990 SiSe 11/8 SiSe 11/9 Viulukilpailut: voittajia ja kilpailijoita vuosilta ym. SiSe 11/10 SiSe 11/11 Viulukilpailut 2005; CD-levyillä SiSe 11/12 Viulukilpailut 2005; CD-levyillä SiSe 11/13 14

15 Diat; 14 kpl SiSe 11/14 Isokokoiset valokuvat SiSe 11/ TALOUS Signum Coll.789: Inventaario- ja tasekirjat SiSe 12/ 1 Kassakladi SiSe 12/ 2 Päivä- ja pääkirjat SiSe 12/ 3 Kirjanpitoraportteja SiSe 12/ 4 Omaisuustaseita, tilintarkastuskertomuksia, tiliselosteita 1959 SiSe 12/ 5 Yleistä, selvityksiä OPM:lle, SiSe 12/ 6 Tilintarkastuskertomukset SiSe 12/ 7 Jean Sibeliuksen teosten kriittinen kokonaislaitos Koottujen teosten toimikunta SiSe 12 / 8 Viulukilpailut SiSe 12/ 9 Laskutositteita -viulukilpailut 1985, 1990 SiSe 12/10 Tositteet SiSe 12/11 Tositteet SiSe 12/12 Tositteet SiSe 12/13 Tositteet SiSe 12/14 Kirjanpidon koneajolistat SiSe 12/15 Tositteet SiSe 12/16 Tositteet SiSe 12/17 Tositteet SiSe 12/18 Tositteet SiSe 12/19 Tositteet SiSe 12/20 Tositteet Sise 12/21 Tositteet SiSe 12/22 Tositteet SiSe!2/23 Tositteet SiSe 12/24 Tositteet SiSe 12/25 Tositteet SiSe 12/26 Tositteet SiSe 12/27 15

16 SIBELIUS SEURA Arkistoluettelon ulkopuolella oleva aineisto: Ylimäräisiä viulukilpailujen ohjelmia Ulkopuolist. esitteitä Reliefit kipsiset) : -ruskea 2kpl -vihreä 1kpl -bees 2kpl -valkoinen 2kpl Sibelius- mitali (pronssinen) 6 kpl Sibelius- monumentin esitteitä Tyhjiä kassalippaita Ilmari Krohnin kirjoittamia saksankielisiä kirjoja 6kpl 16

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

LAHTI MM 1989 ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO

LAHTI MM 1989 ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO Ark.yksikön sivu 1 (13) A MERKINTÄKIRJAT A Diaarit ja merkintäkirjat Ark.yksikön sivu 2 (13) B LUETTELOT Ba Luettelot 1 kansio Ba:1 Attashealuetteloita Esiintyjäluetteloita Henkilöluetteloita Kutsuvierasluetteloita

Lisätiedot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, K, O, R-S, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kaupunginteatteri Hyllyn numero 874-875, 877-878, 880, 883-885,

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET KULTTUURILAUTAKUNTA

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET KULTTUURILAUTAKUNTA Sivu 1(23) Ca Lautakunnan pöytäkirjat 1975 1988 Ks. tiedosto. 1 Lautakunnan pöytäkirjat 1975-1975 5.2.-2.12. 2 Lautakunnan pöytäkirjat 1976-1976 7.1.-8.12. 3 Lautakunnan pöytäkirjat 1977-1977 5.1.-14.12.

Lisätiedot

TEO MERTANEN Arkistoluettelo

TEO MERTANEN Arkistoluettelo TEO MERTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Fc Kirjeenvaihto 1 Ff Be Oikeustapaukset ja JSN 2 B Päätoimittajan sekalaisia aineistoja 3 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 5 TEO MERTASEN ARKISTO

Lisätiedot

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Arkistoluettelo 339 TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Käsikirjoituskokoelmat SAARENPÄÄ (vuoteen 1906 Herckman), TOIVO HARRAS (1882-1948) Säveltäjä ja kuoronjohtaja Toivo Saarenpää lopetti koulunkäyntinsä

Lisätiedot

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT Ark.yksikön sivu 1 (12) A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT Ac Päiväkirjat 1 kansio Ac:1 Kuljetustoimiston päiväkirjat 10.2. 28.2.1978 Ac:1 Kuljetustoimisto/Seurahuoneen attasheatoimisto 12.2. 24.2.1978 Ark.yksikön

Lisätiedot

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, M, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Tietolan kansakoulu Hyllyn numero 91-93 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat

Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Alvar Aallon katu 14, 60100 Seinäjoki http://kirjasto.seinajoki.fi Johdanto Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjastolla

Lisätiedot

Antti Waleri Lehtinen Coll.832

Antti Waleri Lehtinen Coll.832 Luettelo 768 Antti Waleri Lehtinen Coll.832 Käsikirjoituskokoelma Kansalliskirjasto Antti Waleri Lehtinen (12.3.1874 9.6.1961) Director cantus, kanttori, säveltäjä. Antti Waleri Lehtinen opiskeli Helsingin

Lisätiedot

Sulasol Suomen soittajain ja laulajain liitto

Sulasol Suomen soittajain ja laulajain liitto Luettelo 309 Sulasol Suomen soittajain ja laulajain liitto COLL. 435 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelma Sulasolin arkiston kartunnan (Coll. 435.22-121) järjestivät Anne Asikainen ja Johanna Vennala

Lisätiedot

Miksi arkisto järjestetään?

Miksi arkisto järjestetään? Yksityisarkistot Yksityinen arkisto On arkistonmuodostaja On sen tehtävien hoidosta kertyvien asiakirjojen kokonaisuus On ainutkertainen On historiallinen todistusarvo Asiakirjahallinto/RB 2 Miksi arkisto

Lisätiedot

Käsikirjoituskokoelmat

Käsikirjoituskokoelmat SISÄLLYS Armas Launiksen arkisto sivu Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet 2 Kirjekonseptit/Lähetetyt kirjeet 7 Muiden henkilöiden kirjeenvaihto 8 Kirjallinen toiminta Libretot 9 Artikkelit 10

Lisätiedot

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO ARKISTONMUODOSTAJA JA ARKISTO... 2 SARJAT JA YKSIKÖT... 3 PÖYTÄKIRJAT... 3 KIRJEENVAIHTO... 6 HALLINTO JA TALOUS... 8 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA...

Lisätiedot

LUETTELO 655 EERO MOILANEN. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

LUETTELO 655 EERO MOILANEN. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat LUETTELO 655 EERO MOILANEN Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Moilanen, säveltäjä (1934 ) COLL.713 Säveltäjä, FT, pedagogi, Eero Moilanen on syntynyt 13.6.1934 Ilomantsissa. Moilanen on toiminut

Lisätiedot

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Kokousasiakirjat 1 Ab Osake- ja yhtiöjärjestysasiat 2 B Lakiasiat 3 C Talous- ja tiliasiakirjat Ca Tilikirjat 4 Cb Muut tiliasiakirjat

Lisätiedot

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 LUETTELO NRO. 305 TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO (1907-1968) COLL. 310 Toivo ja Alma Kuulan yksityisarkiston

Lisätiedot

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET LUETTELO 133 ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Signum: Ms.Mus.Launis KANSALLISKIRJASTO KÄSIKIRJOITUSYKSIKKÖ Luettelo Armas Launiksen sävellyskokoelmasta Materiaali on lunastettu yliopiston kirjastoon

Lisätiedot

Talletus: Lahden Hiihtomuseo MM-2001 Arkisto.doc Ark.yksikön Sivu 1/13 lukumäärä Arkistoja laatu tunnus Yksikön sisältö Aika Huomautuksia

Talletus: Lahden Hiihtomuseo MM-2001 Arkisto.doc Ark.yksikön Sivu 1/13 lukumäärä Arkistoja laatu tunnus Yksikön sisältö Aika Huomautuksia MM- Arkisto.doc 14.4.2009 Ark.yksikön Sivu 1/13 B LUETTELOT Ba Luettelo 1 kansio Ba:1 Kisakylän majoitus sis. luettelo Ba Luettelo 1 kansio Ba:2 Seurahuoneen majoitus, sopimukset ym. sis. luettelo Ba Luettelo

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6 Hallitus 27.5.2016 Sivu 1 / 6 Aika: 27.5.2016 klo 12.30-15.15 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto, Kalevankatu 13 A, Helsinki Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (x) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO MAANKÄYTTÖ JA YMPÄRISTÖ TEKNINEN LAUTAKUNTA

ARKISTOLUETTELO MAANKÄYTTÖ JA YMPÄRISTÖ TEKNINEN LAUTAKUNTA ARKISTOLUETTELO Sivu 1(94) Arkistotunnus Asiakirjasarja Säilytysmuoto/ Tietoväline Ajanjakso Kuvaus Ca Teknisen lautakunnan pöytäkirjat Paperi 1932 2002 Sidokset sisältävät luettelon kokouksissa käsitellyistä

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Hallintoneuvoston pöytäkirjat 3 C Johtokunnan pöytäkirjat 4 D Osakkeisiin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 KOULUTUSOHJELMA

OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 KOULUTUSOHJELMA OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 LUETTELOT B Ba Ba: 1 1992 1995 Todistusjäljennöksiä (satunnaisia) Pääosa opintosuoritus- ja työtodistuksia, sis. nimilistoja soiton erillistodistuksen

Lisätiedot

Kansalliskirjasto Arkistoluettelo 7 AINO ACKTÉ-JALANDER. Oopperalaulaja (1876-1944) Coll. 4

Kansalliskirjasto Arkistoluettelo 7 AINO ACKTÉ-JALANDER. Oopperalaulaja (1876-1944) Coll. 4 Kansalliskirjasto Arkistoluettelo 7 AINO ACKTÉ-JALANDER Oopperalaulaja (1876-1944) Coll. 4 Laulajatar Aino Ackté aloitti lauluopintonsa äitinsä johdolla. Hänen ensiesiintymisensä julkisesti tapahtui 1893.

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO 16.03.2011 FORMA FINLANDIA ARKISTOTUNNUS: 11405

ARKISTOLUETTELO 16.03.2011 FORMA FINLANDIA ARKISTOTUNNUS: 11405 Entinen nimi: ARKISTOLUETTELO 16.03.2011 FORMA FINLANDIA ARKISTOTUNNUS: 11405 Käyttörajoitus: Rajavuodet: Yhteensä hyllymetrejä: EI - 1993 3,38 Arkistoluettelo 16.03.2011 2/10 Pääsarja: LUETTELOT Asiakirjasarja:

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 3/ Vapaa-ajan asukastoimikunta Aika klo 14:00-16:00

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 3/ Vapaa-ajan asukastoimikunta Aika klo 14:00-16:00 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 28 Vapaa-ajan asukastoimikunta 23.09.2016 Aika 23.09.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Läsnä Karjalan prikaati, Varuskuntatie 230, Vekaranjärvi Luettelon mukaan Pykälät 20-26

Lisätiedot

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12.

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12. KIRKON TUTKIMUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO 1969 2015 Tähän luetteloon on luetteloitu käytännön syistä joitakin asiakirjoja myös vuoden 2002 jälkeiseltä ajalta. Kyseiset asiakirjat löytyvät arkistosta alla

Lisätiedot

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT LAHTI MM 1991 AMPUMAHIIHDON ARKISTO PÄÄLUETTELO sivu 1 (16) A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT LAHTI MM 1991 AMPUMAHIIHDON ARKISTO PÄÄLUETTELO sivu 2 (16) B LUETTELOT Ba Luettelot 1 kansio Ba:1 Kilpailijoiden

Lisätiedot

YKSITYISARKISTOT Aimo Ahon arkisto Annikki Ahosen arkisto Maria Bogdanoffin arkisto Kauko Antero Heikkisen arkisto Marja Heikkisen arkisto

YKSITYISARKISTOT Aimo Ahon arkisto Annikki Ahosen arkisto Maria Bogdanoffin arkisto Kauko Antero Heikkisen arkisto Marja Heikkisen arkisto YKSITYISARKISTOT Aimo Ahon arkisto kirjeitä ja kortteja 1960-1990 -luvuilta, lehtileikkeitä 1920-2000 -luvuilta, postimerkkejä v. 1974, Ilmari Kianto -aineistoa v. 1913-1992, Calamnius-aineistoa v. 1879-1972,

Lisätiedot

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27 kevät sra korpilahti 23.4.2011 Yleiskilpailu Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Luokka 1 100,0000 319,1099 19 laukia jarkko Avo 2 80,0685 255,5065 35 rasi marko Avo 3 76,5134

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta.

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta. ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-J Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken yhteiskoulu Hyllyn numero 146-153 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://pro.tsv.fi/stks HALLITUKSEN KOKOUS 4-2008 Aika 12.5. klo 13.30

Lisätiedot

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaarit

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaarit ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G, J, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Kansakoulun johtokunta Hyllyn numero 106-114, 391 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus

Lisätiedot

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2016 14 Vapaa-ajan asukastoimikunta 13.05.2016 Aika 13.05.2016 klo 16:00-18:45 Paikka Läsnä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, 47900 Vuohijärvi Luettelon

Lisätiedot

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry.

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. LOHJAN TENORIKILPAILUT 2003 13. 15.8. Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. Kilpailussa ei ole ikärajaa.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 1/12 RAKENTAMISEN NEUVOTTELUKUNTA (JYRN)

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 1/12 RAKENTAMISEN NEUVOTTELUKUNTA (JYRN) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 1/12 DIAARIT A Aa Ab 1989 1989 Saapuneiden asiakirjojen Lähteneiden asiakirjojen LUETTELOT B Ba Bb Jaostoluettelot Arkistoluettelo JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 2/12 PÖYTÄKIRJAT, ESITYSLISTAT

Lisätiedot

Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto 31.3.2004 Toimintakertomus vuodelta 2003 Yleistä Vuonna 2003 ilmestyi painosta orkesterisäestyksellisten laulujen nide VIII/1, jonka toimittivat Kari

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

VALTIOVARAINVALIOKUNTA MIKROFILMIT 1. Valtiopäivät Asiakirjan nimi filmirulla/ -kortit, CD Lisätietoja

VALTIOVARAINVALIOKUNTA MIKROFILMIT 1. Valtiopäivät Asiakirjan nimi filmirulla/ -kortit, CD Lisätietoja VALTIOVARAINVALIOKUNTA 1907- MIKROFILMIT 1 1907-1908 II Pöytäkirjat ym. asiakirjat rulla 1 1908 II - 1909 II Pöytäkirjat ym. asiakirjat rulla 2 1909 II - 1910 Pöytäkirjat ym. asiakirjat rulla 3 1910-1912

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597

TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597 TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597 Urkuri, säveltäjä, musiikinopettaja Toimi Veikko Penttinen syntyi Joensuussa 5.9.1905 ja kuoli Helsingissä 6.9.1998. Penttinen valmistui Viipurin

Lisätiedot

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Sopimukset 1 B Kirjeenvaihto 2 EERO ERKON KESKI-SUOMI -LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistonmuodostaja Eero Erkko (s. 18.5.1860

Lisätiedot

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet

Lisätiedot

Urheilumuseon kokoelmat

Urheilumuseon kokoelmat Urheilumuseon kokoelmat 35 000 esinettä 500 000 valokuvaa 1880 hyllymetriä asiakirjoja Julisteita Kirjoja 30 000 ja lehtiä 200 nimikettä Tietopalvelu, tilaushistoriat 1 Urheilumuseo ottaa vastaan Pysyvästi

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Arkistoluettelo :08

Arkistoluettelo :08 Arkistoluettelo 15.4.2019 14:08 Nimi: 11405 Forma Finlandia Muut nimet: - Rajavuodet: Alueellinen kattavuus: Kuvaus: Laajuus: 1986-1993 Helsinki - 3,38 hm Sijoitus: 111:1;347-4;347, 308:2;136-; B LUETTELOT

Lisätiedot

Bc Tariffiyksikkökirjoja muuntopiireittäin ja järjestysnumeroittain

Bc Tariffiyksikkökirjoja muuntopiireittäin ja järjestysnumeroittain ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Sääksmäen kunta B-E, G-K, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Sääksmäen Sähkö Oy Hyllyn numero 786-799 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 15.3.2016 klo 18:00 1/5 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, Kauttua LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Friberg Harri Henttinen Kari Lammensalo Pasi Lehtonen

Lisätiedot

Etulinjassa Keuruu Haapamäen res Yleiskilpailu. Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :54:14. Sheet1

Etulinjassa Keuruu Haapamäen res Yleiskilpailu. Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :54:14. Sheet1 Etulinjassa Keuruu 19.3.2011 Haapamäen res Yleiskilpailu Sheet1 Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai 20.3.2011 15:54:14 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Kilpailija Luokka 1 100 200,26 Laukia Jarkko Avo

Lisätiedot

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto Päivitys 2011 Jyväskylän kaupunginkirjasto Lähtökohtia Maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet päivitetty 2004 Työryhmä: Johanna Vesterinen, Raila Junnila, Hanna Martikainen, Leena Kruuti, Kyösti

Lisätiedot

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo RISTO KAVANNE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Saapuneet kirjeet 1 B Lähteneiden kirjeiden toisteet 3 C Talous- ja tiliasiakirjat 4 D Painovapausasioihin liittyvät asiakirjat 5 E Muut asiakirjat 9 RISTO

Lisätiedot

PÄÄTÖS VALTION AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS

PÄÄTÖS VALTION AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS 3.8.2009 AL/8001/07.01.01.03.01/2009 1(5) VALTION AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS Arkistolaitoksen päätös asiakirjojen pysyvästä säilytyksestä Arkistolaitos ilmoittaa arkistolain

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö Fa Toimitustyön suunnittelu,

Lisätiedot

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Arkistoluettelo 737 ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Käsikirjoituskokoelmat KIRJE Antti Toivola Senni Savela- Kananoja 1978 COLL. 747.1 MUUTA Musiikkijaoston puheenjohtajan uo Antti Toivolan testamentti

Lisätiedot

1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite )

1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite ) KASIKIRJOITUSARKISTO ARKISTOLUETTELO A 1 Arkistokaavan mukaan pysyvasti Kupiaisen kokoelma 1 Unto Kupiaisen osaan lisatty aineisto : Bc Puheet, esitelmat, luennot ; Be Paivakirjat ja muistiinpanot ; BI

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Marjukka Lagerbohm Rajavuodet 1993-2003 Päävuodet 1993-2003

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

Hallituksen kokous 10 / 2014

Hallituksen kokous 10 / 2014 Hallituksen kokous 10 / 2014 Pöytäkirja Aika: lauantai 14.6.2014, klo 16.00 Paikka: Hiisiranta 6, mökki B 3, Kortelahti 6, 83960 Koli Kokoukset 2014 10/14 Romppanen Juha, pj Salminen Kaisu, vpj Haliseva

Lisätiedot

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat 6 C Muut asiakirjat 7 SEPPO HEIKINHEIMON ARKISTO Arkistonmuodostaja Seppo Heikinheimo (s. 3.6.1938

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousasiakirjat 1 B Johtokunnan asiakirjat 2 C Osake- ja yhtiökokousjärjestysasiat 3 D Kirjeenvaihto 4 E Tili- ja talousasiakirjat

Lisätiedot

RANTA, SULHO VEIKKO JUHANI (1901-1960) Säveltäjä ja kapellimestari COLL. 177

RANTA, SULHO VEIKKO JUHANI (1901-1960) Säveltäjä ja kapellimestari COLL. 177 RANTA, SULHO VEIKKO JUHANI (1901-1960) Säveltäjä ja kapellimestari Sulho Ranta syntyi 15.08.1901 Peräseinäjoella. Hänen vanhempansa olivat director cantus Juho Ranta ja Sanni Elviira Rinta-Nikkola. Sulho

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Käsikirjoituskokoelmat

Käsikirjoituskokoelmat ANTERO BRANDT Muusikko (1961-) COLL.574 Nimimerkit Mango Tarkka, Minierkki, Monday Morning, Paitaressu, Tervaa ja männynkäpyjä, Vonku Petteri Muusikko (kitaristi, säveltäjä), lastentarhanopettaja Esko

Lisätiedot

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta KARAOKEN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUJEN LYHYT ESITTELY Karaoken MM-kilpailut on järjestetty yhtenätoista vuotena, vuodesta 2003 alkaen. Karaoke World Championships tapahtuman ja sen oikeudet omistaa suomalainen

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Taekwon-Do Center Ylöjärvi järjestävät yhteistyössä SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Kilpailupaikka: URHEILUTALO, Koulutie 6, 3370 Ylöjärvi. Ilmoittautuminen:

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA

SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA Juhlajulkaisu Matti Suurpäälle hänen täyttäessään 60 vuotta 3. marraskuuta 1997

Lisätiedot

PYSYVÄSTI SÄILYTETTÄVÄT KUNNALLISET SIVISTYSTOIMEN ASIAKIRJAT

PYSYVÄSTI SÄILYTETTÄVÄT KUNNALLISET SIVISTYSTOIMEN ASIAKIRJAT Liite PYSYVÄSTI SÄILYTETTÄVÄT KUNNALLISET SIVISTYSTOIMEN ASIAKIRJAT Sivistystoimen yleinen järjestäminen ja organisointi Toiminnan yleinen suunnittelu, kehittäminen ja arviointi Toimintaa ja palveluita

Lisätiedot

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaari. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaari

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaari. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaari ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kansalaiskoulu Hyllyn numero 161-166 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kokouksessa 07.07.2007 Sulkavalla 2 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sep-alus East-Vantaa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 LUETTELOT B Huomautuksia - Anmärkningar *) Arkistoyksiköt: ko = kotelo, si = sidos, la = laatikko *) Arkivenheter: b = band, k = kartong, l = låda Ba Ba: 1 Bb Bb:1

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua, kehittäminen ja seuranta

Lisätiedot

Jean Sibelius 1865-1957

Jean Sibelius 1865-1957 Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2009 MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti 4.-5.7.2009 KILPAILUN TULOKSET Kilpailun voittajat: Pekka Heinänen (kesk.), Tommi Turunen ja Henri Stöd Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO. päiväys 8.5.2012 Sivu 1(12) VANTAAN KOTISEUTUARKISTO ASUNTO-OSAKEYHTIÖ SAHATIE 22 PÖYTÄKIRJAT. Yhtiökokousten pöytäkirjat 1963-1991

ARKISTOLUETTELO. päiväys 8.5.2012 Sivu 1(12) VANTAAN KOTISEUTUARKISTO ASUNTO-OSAKEYHTIÖ SAHATIE 22 PÖYTÄKIRJAT. Yhtiökokousten pöytäkirjat 1963-1991 PÖYTÄKIRJAT päiväys 8.5.202 Sivu (2) Ca Yhtiökokousten pöytäkirjat 963 99 Yhtiökokousten pöytäkirjat 963-99 PÖYTÄKIRJAT päiväys 8.5.202 Sivu 2(2) Cb Hallituksen pöytäkirjat 964 992 Hallituksen pöytäkirjat

Lisätiedot

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot