Onko yhteensovittamiselle edellytyksiä? Elinkeinopolitiikan toteutettavuus Kolarissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onko yhteensovittamiselle edellytyksiä? Elinkeinopolitiikan toteutettavuus Kolarissa"

Transkriptio

1 Onko yhteensovittamiselle edellytyksiä? Elinkeinopolitiikan toteutettavuus Kolarissa Pasi Rinne, Thomas Hoyer, Elina Heikinheimo, Teresa Lindholm ja Paula Tommila

2 Vastuuvapauslauseke Hanke on asiakkaan kanssa rajattu niin, että siinä on voitu vain alustavasti ja valikoiden tarkastella taustamateriaalia. Hankkeessa on haastateltu vain valitut sidosryhmien edustajia. Hankkeessa ei raportoida yksittäisten toimijoiden tahtotilaa. Raporttimme perustuu kyseisen toimeksiannon suorittamisen yhteydessä saamiimme tietoihin ja ohjeisiin huomioiden toimeksiannon suorittamisen aikana vallitsevat olosuhteet. Oletamme, että kaikki meille toimitetut tiedot ovat oikeita ja virheettömiä, ja että siltä osin kun asiakas on luovuttanut meille materiaalia, asiakas on tarkistanut luovutettujen tietojen oikeellisuuden. Emme ole vastuussa raportin tietojen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä, emmekä anna niitä koskevia vakuutuksia, ellei toisin ole mainittu. Raporttia ei tule miltään osin pitää päätöksentekoa koskevana suosituksena tai kehotuksena. Emme ota vastuuta siitä, olemmeko tunnistaneet kaikki toimitettuihin asiakirjoihin sisältyvät seikat, joilla voi olla merkitystä, mikäli näitä asiakirjoja käytetään myöhemmin tehtävien sopimusten osana. Toimitetun materiaalin ja asiakirjojen läpikäynti on toteutettu siten kuin olemme katsoneet asiassa asianmukaiseksi tarjouksessa sovitun työn laajuuden ja tarkoituksen valossa. Emme ole vastuussa raportin päivittämisestä myöhempien tapahtumien osalta (päivämäärä raportin etusivulla).

3 Sisällysluettelo 1. Johdanto i. Kolarin kunta ii. Hannukainen Mining Oy 2. Selvityksen tavoitteet 3. Toteuttaminen 4. Toimintakenttä 5. Havainnot 6. Johtopäätökset 7. Suositukset 8. Jatkoaskeleet Liite 1: Taustamateriaalia Liite 2: Tavattuja sidosryhmiä 3

4 1. Johdanto Kolarin kunta Matkailu on Kolarin tärkein elinkeino. Myös matkailua tukevat elinkeinot, kuten käsityöläisyys, luonnontuotteiden hyödyntäminen, lähiruoka ja hyvinvointiala sekä pienteollisuus, on nostettu kunnan kehittämisen keskiöön. Perinteiset elinkeinot, kuten maa- ja metsätalous sekä poronhoito, ovat edelleen merkittäviä elinkeinoja Kolarin alueella. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on Suomen suosituin kansallispuisto, ja Ylläksellä on Suomen laajin latuverkosto. Kolarin kunnan elinkeinopoliittinen strategia pyrkii yhteensovittavaan elinkeinopolitiikkaan, joka varmistaisi matkailun kasvun ja kehittymisen sekä kestävän kaivannaisteollisuuden kehittymisen. Kolarin kunnassa on vireillä Hannukaisen alueen osayleiskaavahanke sekä asemakaavoitus Hannukaisen kaivosteollisuusalueelle, Rautuvaaran teollisuusalueelle ja Hannukaisen kylän alueelle. Nykyiset kaavaluonnokset mahdollistaisivat Hannukaisen kaivoshankkeen alueella. Kaavoja ei ole vielä vahvistettu. 4

5 1. Johdanto Hannukainen Mining Oy Kaivosyhtiön omistaa Tapojärvi Oy, joka osti Northland Mines Oy:n konkurssipesän kaivosoikeudet keväällä 2015 ja perusti Hannukainen Mining Oy:n. Northland Mines Oy aloitti malminetsinnän Hannukaisen alueella vuonna 2005 ja valmisteli rautakaivoshanketta vuoteen 2014 asti, jolloin yhtiö meni konkurssiin. Hannukainen Mining Oy jatkaa kaivoshankkeen teknistä suunnittelua ja luvitusta Northland Mines Oy:n suunnittelun pohjalta. Kaivosyhtiö on hakenut Pohjois-Suomen Aluehallintovirastosta (AVI) ympäristölupaa. Lupahakemus on tullut vireille AVI on pyytänyt lupahakemukseen 119 täydennystä heinäkuussa 2016 ja lupahakemuksen käsittely on käynnissä. Yhtiöllä on lisäksi vireillä kaivospiirihakemus Tukesissa. Tukes on kuuluttanut kaivospiirihakemuksen ja sen käsittely on parhaillaan käynnissä. Ympäristöluvan ja kaivoslain mukaisen luvan saaminen ovat edellytyksiä kaivostoiminnan käynnistämiselle. Hannukaisessa ja Rautuvaarassa toimi rautakaivos ja rikastamo jo vuosien välillä. Rautakaivos oli Rautaruukin ja Outokummun operoima. 5

6 Selvityksen tavoitteet 2. Tavoitteet Kolarin kunta on tilannut Gaia Consulting Oy:lta selvityksen Onko yhteensovittamiselle edellytyksiä? Elinkeinopolitiikan toteutettavuus Kolarissa, selvityksen tavoitteet ovat: Selvittää, luoko sidosryhmien tahtotila mahdollisuuksia yhteensovittamiselle; Tarkastella alustavasti olemassa olevan materiaalin perusteella kaivoshankkeen kestävän kehityksen ulottuvuuksia ja toteutumisedellytyksiä ja arvioida konkreettisia elementtejä, joiden ympärille yhteensovittamistyö voisi rakentua; Tunnistaa yhteisöjä ja henkilöitä, joilla voisi olla merkittävä rooli intressien yhteensovittamisessa; Suositella jatkotoimenpiteitä. 6

7 Toteuttaminen 3. Toteutus Olemassa olevaan, valikoituun materiaaliin (esitetty liitteessä 1) sekä kaivosalueeseen tutustuminen. Käynti Kolarissa, Rovaniemellä ja Torniossa , sisältäen käynnin Hannukaisen ja Rautuvaaran alueella. Asiakkaan kanssa sovittujen sidosryhmien edustajien tapaamiset. (Haastattelut listattu liitteessä 2). Havaintojen, johtopäätösten ja suositusten raportointi. 7

8 4. Toimintakenttä Kansalliset ohjelmat Valtioneuvoston periaatepäätös yhteiskuntavastuusta (2012) tavoittelee, että yhteiskuntavastuuseen sitoutuneiden yritysten määrä kasvaa, ne osaavat asettaa tavoitteita yhteiskunnallisille vaikutuksilleen ja arvioida saavutettuja vaikutuksia vuoropuhelussa eri sidosryhmien kanssa. Kaivosteollisuus on ollut yhteiskuntavastuuohjelman pilottitoimiala. Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelman tavoitteena on nostaa Suomi johtavaksi luonnonvarojen ja materiaalien kestävän, taloudellisen ja innovatiivisen hyödyntämisen osaajaksi. Samalla halutaan kuitenkin yhteensovittaa eri toimijoiden intressit, turvata luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut sekä kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden koskemattomuus ja varmistaa, että kaivannaistoiminnassa kunnioitetaan alkuperäiskansojen oikeuksia. Toimintaohjelman laatimiseen vuosina osallistuneet sidosryhmät olivat yhtä mieltä siitä, että kaivannaisteollisuus on tervetullutta Suomeen näillä reunaehdoilla. 8

9 4. Toimintakenttä Kansallinen lainsäädäntö Hannukaisen kaivospiirihakemuksessa sovelletaan vanhaa kaivoslakia (503/1965), sillä hakemus tuli vireille ennen Lupaviranomaisen (Tukes) on kuitenkin huomioitava hakemuksen käsittelyssä uuden kaivoslain (621/2011) siirtymäsäännökset. Siirtymäsäännösten mukaan Tukesin on annettava päätöksessään määräyksiä yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi. Määräysten avulla pyritään varmistamaan mm. se että, kaivostoiminnasta aiheutuvat haitalliset vaikutukset vältetään tai rajoitetaan ihmisten terveyden ja yleisen turvallisuuden varmistamiseksi. Siirtymäsäännösten mukaan kaivosluvan haltijan on lisäksi asetettava riittävä vakuus kaivostoiminnan lopetus- ja jälkitoimenpiteitä varten. Uuden kaivoslain mukaan (sovelletaan jälkeen vireille tulleissa kaivoslupa-asioissa ) kaivosviranomainen (Tukes) ei voi myöntää kaivoslupaa, mikäli: on painavia perusteita epäillä, että hakemuksen käsittelyn yhteydessä ilmenneistä syistä hakijalla ei ole edellytyksiä tai ilmeisesti tarkoitustakaan huolehtia kaivostoiminnan aloittamisesta; kaivostoiminta aiheuttaa vaaraa yleiselle turvallisuudelle, aiheuttaa huomattavia vahingollisia ympäristövaikutuksia tai heikentää merkittävästi paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja eikä mainittua vaaraa tai vaikutuksia voida lupamääräyksin poistaa. 9

10 4. Toimintakenttä 1. Johdanto Kunnan elinkeinopolitiikka Kunnan harjoittama elinkeinopolitiikka tarkoittaa kunnan alueen elinkeinotoiminnan edistämistä, kehittämistä ja tukemista. Elinkeinopoliittisen toiminnan tarkoituksena on houkutella kunnan alueelle uusia yrityksiä ja saada jo olemassa olevat yritykset pysymään kunnan alueella. Elinkeinopolitiikan perimmäisenä tavoitteena on edistää kunnan asukkaiden hyvinvointia lisäämällä ja turvaamalla työpaikkoja kunnan alueella. Tavoitteena on myös kunnan elinvoimaisuuden lisääminen, palvelujen tarjontaedellytysten turvaaminen ja kunnan talouden vahvistaminen, sillä elinkeinoelämän vireys vaikuttaa olennaisesti kunnan menestymiseen ja elinvoimaisuuteen. Merkittävä oikeudellinen reunaehto on yhdenvertaisuuden periaate, joka edellyttää yritysten tasapuolista kohtelua ja yritysten välisen kilpailun turvaamista. Lähtökohtaisesti kunta voi edelleen tukea yksittäisiä yrityksiä, jotta niiden toiminta jatkuisi kunnan alueella, mutta kaikkia yrityksiä olisi kohdeltava tasapuolisesti ja ketään ei saisi suosia ilman hyväksyttäviä perusteita. Kunnan olisi myös vältettävä yritysten kanssa sellaisia toimenpiteitä, jotka voisivat vaarantaa toisen yrityksen toiminnan kunnan alueella. 10

11 4. Toimintakenttä 1. Johdanto Maankäyttö ja kaavoitus Hankealueella on voimassa Lapin Liiton tekemä Tunturi-Lapin maakuntakaava, joka mahdollistaa kaivoshankkeen alueella sillä ehdolla, että siitä ei aiheudu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Maakuntakaavassa edellytetään lisäksi, että kaivostoiminnassa otetaan huomioon lähialueen matkailuvirkistys- ja luontoarvot, eikä kaivos saa aiheuttaa merkittäviä päästöjä tai hydrologisia vaikutuksia Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueen Natura2000-alueelle tai muuten heikentää Natura2000-alueen luontoarvoja. Kunnat vastaavat maankäytön suunnittelusta alueellaan. Tätä velvollisuutta ja oikeutta kutsutaan "kaavoitusmonopoliksi" (MRL 4, 20). Kunnalla on kaavoitusmonopolinsa mukaisesti ja osana maapolitiikkaansa oikeus laatia haluamansa kaavat edellyttäen, että kaavalle laissa säädetyt sisältövaatimukset täyttyvät. Kunnalla on harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus päättää siitä, mille alueille ja missä aikataulussa asemakaavoja laaditaan. Kaavaratkaisun lainmukaisuus on voitava perustella myös muilla kuin maanomistukseen liittyvillä näkökohdilla. Pelkkä kaavoitus ei riittävässä määrin ohjaa yhdyskuntarakentamista. Tarvitaan maapoliittista suunnittelua ja maapoliittisten keinojen käyttämistä. Maapolitiikan pitää olla pitkäjänteistä. Eri käyttömahdollisuuksia pitää selvittää, suunnitella osallistavasti ja pyrkiä yhdentämään intressejä ja sitä kautta sitouttaa sidosryhmät maapolitiikan toteuttamiseen. Laskelmat päätösten taloudellisesta merkityksestä kunnalle on syytä liittää maapoliittisten asioiden esittelyyn ja päätöksentekoon aina tarvittaessa. 11

12 5. Havainnot Havainnot 1/3: Yhteensovittamisen elementit Konfliktia ei haluta. Konfliktoituminen heikentäisi investointi-ilmapiiriä yleisesti, sekä matkailun että kaivostoiminnan osalta. Tilanteen kärjistyminen ei edistäisi kaivostoiminnan myönteistä kehittymistä, ja se heikentäisi poliittista sekä erityisesti elinkeinopoliittista ilmapiiriä Kolarissa ja sen lähialueilla. Mineraaleissa on mahdollisuus. Lapin alueen mineralisaatio tunnetaan ja sen nähdään luovan pohjaa kaivostoiminnan kehittymiselle Lapissa. Kaivostoiminnan kehittymiselle on yleinen tuki. Viime vuosien ympäristöonnettomuudet suomalaisilla kaivoksilla ovat kuitenkin lisänneet epäluottamusta kaivostoimintaan. Matkailu kasvaa ja vaatii panostuksia. Matkailu on noussut merkittäväksi elinkeinoksi ja työllistäjäksi Lapissa. Matkailualan kasvun odotetaan jatkuvan. Matkailu on pääomavaltainen ala, ja kasvun jatkumisen edellytyksenä on investointien saaminen jatkossakin Kolarin alueelle. Matkailun kehittyminen vaatii investointien lisäksi tuotteistusta sekä asiakaskokemukseen panostamista. Kolarin kunnalla on merkittävä rooli matkailulle suotuisan investointiilmapiirin luomiselle paikallisesti. Sosiaalinen toimilupa on edellytys. Kaivostoiminta vaatii usein huomattavan suuria investointeja. Erityisesti kansainvälisen pääoman houkuttelemiseksi on kaivostoimintaa suunnittelevan tai harjoittavan yhtiön ensisijaisen tärkeää osoittaa, että kaivoshankkeella on hankealueen yhteisön hyväksyntä. Tämän ns. sosiaalisen toimiluvan hankkiminen on nykyisin perusedellytys pääoman keräämiseen kaivostoimintaa varten kaikkialla maailmassa. Vanhat synnit painavat. Hannukaisen alueen vanhaa kaivosta (ml. rikastusaluetta) ei ole entisöity eikä maisemoitu, vaikka toiminta loppui yli 20 vuotta sitten. Jo olemassa olevat, merkittävät maisemahaitat eivät luo edellytyksiä suotuisalle ilmapiirille kaivostoimintaa kohtaan. 12

13 5. Havainnot Havainnot 2/3: Sidosryhmien näkemykset Matkailun huoli Lapin matkailubrändistä. Haastattelujen perusteella Kolarin matkailuyrittäjät katsovat, että kaivostoiminta on ristiriidassa Lapin matkailubrändin keskeisten elementtien, kuten puhtaan ja koskemattoman luonnon sekä hiljaisuuden, kanssa. Matkailuyrittäjät kokevat kaivoshankkeen olevan uhka matkailun kehittymiselle, erityisesti kasvussa olevalle yhteistyölle kansainvälisten matkanjärjestäjien kanssa. Matkailuyrittäjien mukaan kaivoksen merkittävimmät suorat haitalliset vaikutukset matkailulle olisivat melu, pöly ja näköhaitta. On syytä olettaa, että matkanjärjestäjät sekä yksittäiset asiakkaat reagoivat Kolarin kannalta negatiivisesti, mikäli kaivoshanke etenee. Lisäksi rahoituksen järjestyminen suunniteltuihin matkailualan investointeihin vaikeutuu. Muonion paliskunnan huoli toimintaedellytyksistä. Muonion paliskunnan edustajat ovat ilmoittaneet, että Hannukaisen kaivoshanke merkitsisi erittäin negatiivisia vaikutuksia alueen poronhoitoelinkeinolle merkittävän aluemenetyksen ja kahden poronerottelupaikan menetyksen myötä. 13

14 5. Havainnot Havainnot 3/3: Hannukainen Mining Oy Riittämätön sidosryhmätyö. Hannukainen Mining Oy tunnetaan haastatteluiden perusteella heikosti sekä paikallisesti että kansallisesti. Yhtiön osaaminen, taloudelliset resurssit sekä toimintasuunnitelma eivät ole sidosryhmien tiedossa. Yhtiön ei katsota harjoittaneen riittävää sidosryhmäviestintää. Yhtiö on järjestänyt joitakin sidosryhmätapaamisia ja osallistunut tapaamisiin, joissa on käyty läpi teknisiä suunnitelmia. Yhtiön mukaan suunnitelmia on myös muokattu keskusteluiden perusteella. Yhtiö on toistaiseksi keskittynyt vuoden 2015 yrityskaupassa hankittujen suunnitelmien läpikäyntiin sekä lupaprosessien edistämiseen. Projektin rahoituksen järjestäminen ja sidosryhmäyhteistyö eivät vielä ole olleet toiminnan keskiössä. Kaivosalan osaaminen. Vaikka Hannukaisen kaivoshanketta varten perustetun Hannukainen Mining - yhtiön oma organisaatio on pieni, on samassa konsernissa merkittävää osaamista kaivostoiminnan suunnittelussa ja operoimisessa. Hankkeen puitteissa saadun tiedon perusteella yhtiön Hannukaista koskevat suunnitelmat ovat korkeammalla tasolla kuin sidosryhmien esiin nostamat huolet antavat odottaa. Taloudellinen toteuttamiskelpoisuus. Hannukainen Mining Oy:n merkittävä haaste on mineraaliesiintymän taloudellinen toteuttamiskelpoisuus. Toiminnan käynnistämiseen vaadittavan rahoituksen saaminen edellyttäisi metallien, etenkin rautamalmin, maailmanmarkkinahintojen merkittävää ja pidempiaikaista nousua nykytasoilta. Lisääntyvät resurssit. Yhtiö on ilmoittanut kasvattavansa organisaatiotaan ja panostavansa jatkossa enemmän sidosryhmäyhteistyöhön. 14

15 6. Johtopäätökset Johtopäätökset Tilanne on tulehtunut, muttei konfliktoitunut. Epäluottamus on tiedon puutetta, keskusteluyhteyden puuttumista sekä uskomusta siihen, ettei kaivosyhtiön suunnitelmiin voida vaikuttaa. Ilman Hannukainen Mining Oy:n aktiivista viestintää hankkeen eri sidosryhmille on uhkana, että tilanne kärjistyy ja jopa eskaloituu kansallisella tasolla käytäväksi konfliktiksi. Intressien yhdentäminen ei ole mahdotonta. Sidosryhmien kannat ovat kärkeviä, mutta tilaa on näkökulmien yhteensovittamiselle. Sitoutumisella vuorovaikutukseen tai yhteensovittamisen yrittäminen ei tarkoiteta sitä, että lopputulos olisi ennalta sovittu. Vuorovaikutuksen tuloksena voidaan mahdollisesti löytää synergioita ja suunnitelmallisesti parantaa hankkeen menestymisen edellytyksiä. Konflikti on vältettävissä. Mikään osapuoli ei voita tilanteen kärjistyessä. Erityisesti on vältettävä tilannetta, missä epävarmuus ja epäluottamus heikentävät investointi-ilmapiiriä sekä matkailun että kaivostoiminnan osalta. 15

16 7. Suositukset Suositukset 1. Toiminnanharjoittajan on aktiivisella toiminnallaan ansaittava sosiaalinen toimilupa hankkeelle. Hannukainen Mining Oy:n on suunniteltava ja toteutettava aktiivista, osallistavaa sidosryhmäviestintää, jotta hanke voisi ansaita sosiaalisen toimiluvan. Avoin sidosryhmäviestintä on tapa suunnitella toimintaa niin, että maksimoidaan positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia ja minimoidaan negatiivisia vaikutuksia alueen elinkeinoille sekä ympäristölle. Kaivoshankkeen alueelle kohdistuvien kokonaisvaikutusten tulee olla positiiviset, ja toiminnanharjoittajan on pystyttävä osoittamaan tämä sekä sidosryhmille että lupaviranomaisille. 2. Kokonaistaloudellisten vaikutusten arviointi. Ennen merkittäviä, tilannetta mahdollisesti tulehduttavia päätöksiä on sekä kaivoslupaviranomaisen että kunnan tarpeellista arvioida vaihtoehtoisten skenaarioiden aluetaloudellisia vaikuttavuuksia yhdessä sidosryhmien kanssa. 3. Vastuullista päättäväisyyttä. Kolarin alueen matkailu sekä Hannukaisen kaivoshanke ovat kansallisesti merkittäviä. Kaivostoiminnan lupaprosessissa aluehallinnolla ja kansallisella kaivosviranomaisella on hyvin olennainen rooli. Kunnalla on kuitenkin ratkaiseva asema suotuisan investointi-ilmapiirin luomisessa. Siksi kunnan on varmistuttava siitä, että ennen kaavoitusratkaisua (a) kaivoshanke on ansainnut sosiaalisen toimiluvan ja suunniteltu intressien yhdentämispyrkimykset huomioiden, ja (b) olennaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset tunnetaan riittävässä määrin. 16

17 7. Suositukset Sidosryhmäyhteistyön jatkuva prosessi Kehitetään toimintaa, sisäistä ja ulkoista palautetta prosessista, sitoutetaan osapuoliset prosessiin Toiminta Yhteistyön toteutus Selkeytetään odotukset, hallitaan jännitykset ja dokumentoidaan prosessi Määritellään yhteistyön tavoitteet, vastuut ja resurssit Yhteistyöstrategia Sidosryhmien tunnistaminen Suunnittelu Viranomaiset kuten AVI, Tukes, ELYkeskus, kunta, ministeriöt Kuntalaiset, asukkaat Maanomistajat Matkailuala Paliskunta Määritellään hyödynnettävä menetelmä per sidosryhmä ja yhteistyön tiheys Kansalaisjärjestöt Sidosryhmien priorisointi Sidosryhmätyön periaatteet: Avoimuus, pitkäjänteisyys ja selkeästi suunniteltu kokonaisuus. Sidosryhmätyöhön pitää allokoida tarpeeksi resursseja ja työtavat ja periaatteet pitää räätälöidä eri sidosryhmille sopiviksi. Tavoitteet: Yhteinen näkemys kaivoshankkeen kehityksestä, hankkeen reunaehdoista ja vaikutuksista. Hyväksytty prosessi millä lieventää haitallisia ja edistää myönteisiä vaikutuksia. Toimet: Säännöllinen ajan tasalla oleva tiedonanto (lehdistötiedotteet, verkkosivut), sidosryhmille suunnatut keskustelutilaisuudet (paikalliset ja kansalliset) ja avoimet kanavat jonka kautta sidosryhmät voivat esittää kehitysehdotuksia. Tunnistetut keskeiset toimijat: Vastuuorganisaatio: Hannukainen Mining Oy. Osallistujia: mm. vaikutuspiiriin suoraan ja epäsuorasti kuuluvia intressitahoja, kuten elinkeinojen edustajia, maan- ja kiinteistöomistajia, asukkaita, viranomaisia, kansalaisjärjestöjä. Tukiorganisaatioita: mahdollinen ulkopuolinen fasilitaattori, Kestävän kaivostoiminnan verkosto, 17 Lapin liitto, asiantuntijoita.

18 Aluetaloudelliset vaikutukset 7. Suositukset Tavoitteena on aluetaloudellinen vaikuttavuusmalli, joka laajentaa perinteisen kannattavuustarkastelun kattamaan kokonaisia liiketoiminnan arvoketjuja. Riippumatonta arviota voidaan hyödyntää yksittäisen liiketoiminnan vaikutusten arviointiin ja/tai vaihtoehtoisten skenaarioiden vertailuun. Olennaista on arvioida taloudellisia vaikutuksia koko arvoketjussa, jolloin voidaan arvioida myös vaikutuksia alueja kansantalouteen. Tarkastelun tulee nostaa esiin taloudelliset vaikutukset eri osapuolille niin hyödyt kuin haitatkin. Skenaariot: Määritellään toimintavaihtoehdot sekä aikajakso, joiden puitteissa vaikuttavuuksia arvioidaan. Mallinnus: Huolellinen mallinnus huomioi liiketoimintaketjut, tarkasteltavat toimijat (kuten matkailualan toimijat sekä kaivosyhtiö), tiedon saatavuuden sekä varmistaa menetelmän soveltuvuuden sekä tulosten vertailtavuuden. Osallistavuus: Toteutuksen edellytyksenä on tarkasteltavien toimijoiden sitoutuminen ja osallistuminen arviointiin niin, että varmistetaan tiedon saanti, mallin soveltuvuus, oletusten riittävä ymmärtäminen sekä skenaarioiden relevanttius. Osallistamalla toimijat arvioiin parannetaan mallin ja tulosten validointia, tulosten laatua sekä vaikuttavuutta. 18

19 Vastuullinen päättäväisyys Kolarissa 7. Suositukset Kunnan on varmistuttava siitä, että ennen kaavoitusratkaisua 1. kokonaistaloudelliset vaikutukset tunnetaan ja kaavoitusratkaisu palvelee kunnan pitkäjänteistä kehittämistä; 2. kaivoshanke on suunniteltu niin, että se maksimoi positiiviset vaikutukset ja minimoi negatiivisia vaikutuksia; 3. vireillä olevan lupaprosessin aikataulu huomioidaan; 4. kaivosyhtiö huomioi tarpeen ansaita sosiaalinen toimilupa. Viestinnässä kunta voisi korostaa Kolarin elinkeinopolitiikan päälinjauksia; Kunta haluaa erityisesti vahvistaa matkailun kehittymisen edellytyksiä; Kunta on sitoutunut edistämään kestävää kaivosteollisuutta ja edellyttää tässä hankkeessa muiden elinkeinojen intressien huomioimista ja kaivosyhtiön panostamista sosiaalisen toimiluvan vahvistamiseen; Kunta näkee ehdottoman tärkeäksi, että toimijoiden välille syntyy hyvää vuorovaikutusta. 19

20 Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma Kolarin kunnalle 8. Jatkoaskeleet Viestintä Kolarin kunta harjoittaa aktiivista sidosryhmätyötä yhdentämisen momentumin hyödyntämiseksi. Tavoite: Sidosryhmien tuki Kolarin lähestymistavalle, investointi-ilmapiirin vahvistaminen ja konfliktiherkkyyden hallinta. 1. Viestinnän suunnittelu huomioiden hyviä käytäntöjä 2. Tulosten esittely Kolarissa: Yksittäiset tapaamiset: Hannukainen Mining Oy, Tapojärvi Oy, valitut matkailuyrittäjät Kunnallispäättäjät 3. Tulosten esittely Helsingissä: MaRA ry, Kaivosteollisuus ry, Kestävän kaivostoiminnan verkosto, TEM, Tukes, Metsähallitus 4. Tulosten esittely Rovaniemellä: Lapin liitto, Lapland Hotels ja Lapland Safaris 5. Tulosten esittely yleisötilaisuudessa kuntalaisille 6. Tutustuminen ja yhteistyömahdollisuuksien suunnittelu: Agnico Eagle, Anglo American, matkailuyrittäjät, Kestävän kaivostoiminnan verkosto Aikataulu: 9-12/2016 Kaivosyhtiön sidosryhmäviestinnän tuki Kaivosyhtiö on vastuussa omasta sidosryhmätyöstä, mutta Kolarin kunta on aktiivinen, jotta yhtiö aloittaa riittävän yhteistyön sidosryhmien kanssa. Tavoite: Varmistaa, että kaivosyhtiö ymmärtää sidosryhmäviestinnän tähdellisyyden, osoittaa aktiivisuutta, kohdistaa siihen riittävät resurssit sekä suunnittelee sidosryhmä-viestintäprosessin, joka palvelee kokonaistavoitetta. 1. Kolarin kunta esittää pyynnön kaivosyhtiölle sidosryhmäviestinnän suunnittelusta 2. Asiantuntija-arvio suunnitelmasta 3. Tapaaminen suunnitelman kehittämiseksi ja yhteistoiminnan muotoiluksi. 4. Työn aloituskokoukseen osallistuminen 5. Yhdentämisen edellytysten edistämistä varten tarkoitetun ohjausryhmän muodostaminen Aikataulu: 9-12/2016 Aluetaloudellinen arvio Kolarin kunta toteuttaa arvioinnin ja varmistaa, että arvio toteutetaan tavalla, joka mahdollistaa osallistamisen ja elinkeinoskenaarioiden vertailun. Tavoite: Aluetaloudellinen vaikuttavuusmalli, joka laajentaa perinteisen kannattavuustarkastelun kattamaan kokonaisia liiketoiminnan arvoketjuja. Riippumatonta arviota voidaan hyödyntää yksittäisen liiketoiminnan vaikutusten arviointiin ja/tai vaihtoehtoisten skenaarioiden vertailuun. Olennaista on arvioida taloudellisia vaikutuksia koko arvoketjussa, jolloin voidaan arvioida myös vaikutuksia alue- ja kansantalouteen. Tarkastelun tulee nostaa esiin taloudelliset vaikutukset eri osapuolille niin hyödyt kuin haitatkin. 1. Arviohankkeen suunnittelu Luonnos mallinnuksesta, skenaarioista, sidosryhmistä ja toimintasuunnitelmasta Keskustelu avainsidosryhmien kanssa Hankesuunnitelma 2. Arvion tekijän valinta 3. Arvion toteuttaminen 4. Raportointi Aikataulu: 9/2016-5/

21 8. Jatkoaskeleet Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma - viestintä Viestintä Tavoite: sidosryhmien tuki Kolarin kunnan lähestymistavalle, investointi-ilmapiirin vahvistaminen ja konfliktiherkkyyden hallinta. Viestinnän suunnittelu huomioiden hyviä käytäntöjä Hankkeen tulosten esittely Kolarissa: Yksittäiset tapaamiset (Hannukainen Mining Oy, Tapojärvi Oy, valitut matkailuyrittäjät), Kunnallispäättäjät Hankkeen tulosten esittely Helsingissä: MaRA ry, Kaivosteollisuus ry, Kestävän kaivostoiminnan verkosto, TEM, Tukes, Metsähallitus Hankkeen tulosten esittely Rovaniemellä: Lapin liitto, Lapland Hotels ja Lapland Safaris Tulosten esittely yleisötilaisuudessa kuntalaisille Tutustuminen ja yhteistyömahdollisuuksien suunnittelu: Kittilä, AngloAmerican, Matkailuyrittäjät, Kestävän kaivostoiminnan verkosto 9 / / / /

22 8. Jatkoaskeleet Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma kaivosyhtiön sidosryhmäviestintä Kaivosyhtiön sidosryhmäviestinnän tuki Tavoite: varmistaa, että kaivosyhtiö ymmärtää sidosryhmäviestinnän tähdellisyyden, osoittaa aktiivisuutta kohdistaa siihen riittävät resurssit sekä suunnittelee sidosryhmä-viestintäprosessin, joka palvelee kokonaistavoitetta. Kolarin kunta esittää pyynnön kaivosyhtiölle sidosryhmäviestinnän suunnittelusta Asiantuntijaarvio suunnitelmasta Tapaaminen suunnitelman kehittämiseksi ja yhteistoiminnan muotoiluksi. Sidosryhmäviestintätyön aloituskokoukseen osallistuminen Yhdentämisen edellytysten edistämistä varten tarkoitetun ohjausryhmän muodostaminen 9 / / / /

23 Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma aluetaloudellinen arvio 8. Jatkoaskeleet Aluetaloudellinen arvio Tavoite: aluetaloudellinen vaikuttavuusmalli, joka laajentaa perinteisen kannattavuustarkastelun kattamaan kokonaisia liiketoiminnan arvoketjuja. Riippumatonta arviota voidaan hyödyntää yksittäisen liiketoiminnan vaikutusten arviointiin ja/tai vaihtoehtoisten skenaarioiden vertailuun. Olennaista on arvioida taloudellisia vaikutuksia koko arvoketjussa, jolloin voidaan arvioida myös vaikutuksia alue- ja kansantalouteen. Tarkastelun tulee nostaa esiin taloudelliset vaikutukset eri osapuolille niin hyödyt kuin haitatkin. Arviohankkeen suunnittelu: Luonnos mallinnuksesta, skenaarioista, sidosryhmistä ja toimintasuunnitelmasta Keskustelu avainsidosryhmien kanssa Hankesuunnitelma Arvion tekijän valinta Arvion toteuttaminen Raportointi 9 / / / /

24 Liitteet 1 ja 2 24

25 Liite 1 Selvityksessä käytettyä kirjallista aineistoa Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, Northland Mines Oy/ Pöyry Finland Oy Ympäristövaikutusten arviointiselostus, Northland Mines Oy/ Ramboll Finland Oy Lausunnot ja mielipiteet Ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, useita kirjoittajia Ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Hannukainen Mining Oy/ Pöyry Finland Oy, Marraskuu 2015 Kaivospiirihakemus liitteineen ja hakemuksen kuulutus, Hannukainen Mining Oy/ Tukes, Mielipiteet ja lausunnot kaivospiirihakemuksesta (Kari Heiskanen, Ylläksen matkailuyhdistys & muita alueen yrittäjiä, Raimo Roininen) Hannukainen Mining Oy:n internet-sivut Hannukainen Mining Oy:n toimittamat tiedot kaivoshankkeen investointimallista ja järjestetyistä sidosryhmätapaamisista, ja Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma, Työ- ja elinkeinoministeriö, huhtikuu 2013 Vireillä olevat kaavat, Kolarin kunnan internet-sivut Tunturi-Lapin Maakuntakaava, Lapin Liitto Maankäytöllä kilpailukykyä ja arvonnousua - Lapin matkailun maankäyttöstrategia 2040, Lapin Liitto Matkailijat karsastavat kaivosta, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa Ry (ei päiväystä) Elinkeinostrategia, Kolarin kunta, 2012 Kunnan itselleen ottamat tehtävät ja niiden oikeudelliset reunaehdot, Tampereen yliopisto, Sini Sallinen, 2007 Maapolitiikka: 25

26 Tavattuja sidosryhmiä Liite 2 Eero Yrjö-Koskinen, Kestävä Kaivannaisteollisuus Ry Timo Lappi, Mara , Pekka Suomela, Kaivannaisteollisuus Ry , Riikka Aaltonen, TEM Raimo Roininen, kiinteistönomistaja Mari Pilventö, Hannukainen Mining Oy Timo Jokelainen, Lapin ELY-keskus Satu Luiro + muut, Lapin Liitto Rauno Posio, Visit Arctic Europe; Jyrki Niva, Lapland Safaris; ja Ari Vuorentausta, Lapland Hotels Mauri Kuru, Destination Lapland Osmo Virranniemi, Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy Taisto Ristimella + muut, Muonion Paliskunta Jouko Pakarinen, Hannukainen Mining Oy Tukes, Päivi Rantakoski, Laatumaa Oy, Tuomas Hallenberg,

27 Our Clients Make the World Safer and Cleaner. Gaia Group Oy, Bulevardi 6 A, FI HELSINKI, Finland Tel Fax ADDIS ABABA BEIJING BUENOS AIRES HELSINKI SAN FRANCISCO TURKU ZÜRICH

Hannukaisen kaivoksen yhteensovittamisprosessi. Tienhaarassa Ylläksellä , Pasi Rinne, Gaia Consulting Oy

Hannukaisen kaivoksen yhteensovittamisprosessi. Tienhaarassa Ylläksellä , Pasi Rinne, Gaia Consulting Oy Hannukaisen kaivoksen yhteensovittamisprosessi Tienhaarassa Ylläksellä 15.2.2017, Pasi Rinne, Gaia Consulting Oy Gaia Consulting Oy Gaia on suomalainen, riippumaton kestävän liiketoiminnan konsulttiyhtiö.

Lisätiedot

Kolarin aluetaloudellinen arviointi hankesuunnitelman tiivistelmä. Gaia Consulting Oy

Kolarin aluetaloudellinen arviointi hankesuunnitelman tiivistelmä. Gaia Consulting Oy Kolarin aluetaloudellinen arviointi hankesuunnitelman tiivistelmä Gaia Consulting Oy 12.4.2017 Vastuuvapauslauseke Hanke on asiakkaan kanssa rajattu niin, että siinä on voitu vain alustavasti ja valikoiden

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta

Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta DILACOMI HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 27.9.2013 TUTKIJA, ANNIINA OKSANEN Tutkimuksen lähtökohdat Uusi kaivoslaki 2011, mitä uutta vuoden 1965 lakiin

Lisätiedot

J u k k a S i m i l ä Kunnan rooli päätöksentekijänä kaivosprosessissa

J u k k a S i m i l ä Kunnan rooli päätöksentekijänä kaivosprosessissa J u k k a S i m i l ä 1 5. 2. 2 0 1 7 Kunnan rooli päätöksentekijänä kaivosprosessissa Kaivostoiminnan ja matkailun suhde Kaivostoiminta ja matkailu voivat toisiaan tukea taikka olla kilpailevia Jos kaivos

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.1.2013 Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta Yhteenveto Kaivostoiminta tärkeä, uudistuva elinkeino Kaivostoiminnan

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa 15.2.2017 Kuntastrategian linjaukset Maankäyttöstrategia KL 27.1.2017 - poimintoja - Yhteiskunnan edun mukaista olisi, että kaikki elinkeinot voisivat

Lisätiedot

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset 3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin vaikutusalue käsittää hankealueen lähiympäristön asukkaiden ja muiden sidosryhmien lisäksi myös suuremman maantieteellisen alueen PohjoisSuomessa

Lisätiedot

Pyhäsalmi Mine Oy Jälkihoito uudessa kaivoslaissa Lokakuu 4-5, 2011

Pyhäsalmi Mine Oy Jälkihoito uudessa kaivoslaissa Lokakuu 4-5, 2011 INMET MINING CORPORATION Jälkihoito uudessa kaivoslaissa Lokakuu 4-5, 2011 Yleiset säännökset Lain tarkoituksena on lisäksi edistää kaivosten turvallisuutta sekä ehkäistä, vähentää ja torjua tässä laissa

Lisätiedot

Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio. Ulla Heinonen Gaia Consulting

Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio. Ulla Heinonen Gaia Consulting Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio Ulla Heinonen Gaia Consulting Gaian taustaselvitys Suomen kansainvälisen luonnonvarapolitiikan suuntaamiseksi Määrittelyt & Tavoitteet

Lisätiedot

Eri maankäyttömuotojen yhteensovittaminen kaivoshankkeissa Dilacomi-hanke. Mikko Jokinen METLA Kolari

Eri maankäyttömuotojen yhteensovittaminen kaivoshankkeissa Dilacomi-hanke. Mikko Jokinen METLA Kolari Eri maankäyttömuotojen yhteensovittaminen kaivoshankkeissa Dilacomi-hanke Mikko Jokinen METLA Kolari Pohjoisen kaivosbuumi Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa useita uusia kaivoshankkeita Monet niistä sijaitsevat

Lisätiedot

Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka ja digitalisaatio yhteenveto 7.6.työpajan tuloksista

Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka ja digitalisaatio yhteenveto 7.6.työpajan tuloksista Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka ja digitalisaatio yhteenveto 7.6.työpajan tuloksista Gaia Consulting 12.6.2018 Loppuraportin runko 1) Työkysymykset teema-alueittain (vesi, ruoka, metsät) 2) Työpajan

Lisätiedot

Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo

Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo KUVA KUVA KUVA Matkailu perustuu puhtaaseen luontoon Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo Jyväskylä 23.11.2016 Timo Lappi KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINTA JA ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELU HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

KAIVOSTOIMINTA JA ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELU HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ 1 KAIVOSTOIMINTA JA ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELU HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Leena Soudunsaari ja Helka-Liisa Hentilä ARKKITEHTUURIN OSASTO / yhdyskuntasuunnittelu / WP1: ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELUPROSESSIEN JA KÄYTÄNTÖJEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Kaivannaisalan vesiratkaisut ja -palvelut - markkinaselvitys

Kaivannaisalan vesiratkaisut ja -palvelut - markkinaselvitys Kaivannaisalan vesiratkaisut ja -palvelut - markkinaselvitys Teresa Lindholm, Gaia Consulting Oy 5.6.2017 ASIAKKAAMME TEKEVÄT MAAILMASTA PUHTAAMMAN JA TURVALLISEMMAN Gaia on kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto.

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

Katsaus Päijät-Hämeeseen 2030

Katsaus Päijät-Hämeeseen 2030 Katsaus Päijät-Hämeeseen 2030 Uuden maakunnan valmisteluun liittyvässä strategisessa ennakoinnissa kartoitetaan Päijät-Hämeen tulevaisuutta vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien kautta. Tulevaisuuskuvat toimivat

Lisätiedot

Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat Ruokasenkatu 2

Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat Ruokasenkatu 2 Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 21.5.2014 Ympäristö ja luonnonvarat Ruokasenkatu 2 96101 Rovaniemi Northland Mines Oy Asematie 4, 95900 Kolari Katri Hämäläinen khamalainen@northland.eu www.northland.eu

Lisätiedot

Hyvä ympäristölupahakemus

Hyvä ympäristölupahakemus Hyvä ympäristölupahakemus Valvojan näkökulma Uudenmaan ELY-keskus, Ympäristövalvonta, Heli Antson 4.12.2015 Valvojan toiveita hyvälle lupahakemukselle: Millainen ympäristölupahakemus - sellainen lupapäätös!

Lisätiedot

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013 Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto Yhteiset hyvät käytännöt ryhmätyön yhteenveto Asennemuutos Hyvä työn

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan 1 (1) 10.1.2019 KaivNro 2250 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan Yhtiö: Pyhäsalmi Mine Oy

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan 1 (1) 10.1.2019 KaivNro 3901 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan Yhtiö: Pyhäsalmi Mine Oy

Lisätiedot

Kaivosviranomainen, uusi laki, keskeiset muutokset

Kaivosviranomainen, uusi laki, keskeiset muutokset 20.1.2012 Turvallisuus- Kultaristeily ja kemikaalivirasto 2012 (Tukes) Terho Liikamaa 17.1.2012 Kaivosviranomainen, uusi laki, keskeiset muutokset Terho Liikamaa kaivosyli-insinööri 2 KÄYTÄNNÖN TYÖTÄ YHTEISKUNNAN

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan 1 (1) 10.1.2019 KaivNro 2500 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan Yhtiö: Pyhäsalmi Mine Oy

Lisätiedot

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT 8.6.2016 Johtava asiantuntija Kalle Reinikainen, Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ 1. Miksi sidosryhmäyhteistyötä tarvitaan? 2. Vuoropuhelun

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

Lisätietoja antaa: Kjell Kurtén, puh

Lisätietoja antaa: Kjell Kurtén, puh 1 (4) 10.1.2019 KaivNro 2250 HAKEMUKSESTA KUULEMINEN Kaivoslaki (621/2011) 40 KAIVOSPIIRIN LAKKAUTTAMINEN n (Tukesin) laatima yhteenveto Kaivospiirin haltija Pyhäsalmi Mine Oy y-tunnus: 1712341-0 Pyhäjärvi

Lisätiedot

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Kestävä kaivostoiminta III Kaivosten ja prosessiteollisuuden sivuvirtojen tuotteistaminen Vuokatti 13.6.2013 Maija Uusisuo Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

Poronhoitoyhteisöjen osallistaminen kaivosten suunnitteluprosessiin

Poronhoitoyhteisöjen osallistaminen kaivosten suunnitteluprosessiin Poronhoitoyhteisöjen osallistaminen kaivosten suunnitteluprosessiin Tapaustutkimus Northland Resources in kaivoshankkeesta Muonion paliskunnan ja Muonion lapinkylän alueilla Teresa Komu (2013) Retoriikkaa

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Kansliapäällikö Hannele Pokka. LuostobusinessForum 9.8.2013 Sodankylä. Kaivannaisteollisuus Natura 2000 alueella Suomessa, onko se mahdollista?

Kansliapäällikö Hannele Pokka. LuostobusinessForum 9.8.2013 Sodankylä. Kaivannaisteollisuus Natura 2000 alueella Suomessa, onko se mahdollista? Kansliapäällikö Hannele Pokka LuostobusinessForum 9.8.2013 Sodankylä Kaivannaisteollisuus Natura 2000 alueella Suomessa, onko se mahdollista? Juuri nyt kaivosalakin kärsii maailman taloustaantumasta. Metallien

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan 1 (1) 4.1.2019 KaivNro 3732 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan Yhtiö: Tulikivi Oyj Kaivospiiri

Lisätiedot

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä ILPO Malminetsinnän aluetaloudelliset vaikutukset ja niiden hyödyntäminen Itä-Lapin elinkeinoelämässä (ILPO) Hankehakemus 28.9.2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA HANNUKAISEN KAIVOSTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA

KOLARIN KUNTA HANNUKAISEN KAIVOSTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA KOLARIN KUNTA HANNUKAISEN KAIVOSTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA Kaavoittajan vastine kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin Kunnanhallitus 20.2.2018 Kaavaluonnoksen nähtävillä olo 2. 31.12.2013. Samanaikaisesti

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA RAUTUVAARAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA

KOLARIN KUNTA RAUTUVAARAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA KOLARIN KUNTA RAUTUVAARAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA Kaavoittajan vastine kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin Kunnanhallitus 20.2.2018 Kaavaluonnoksen nähtävillä olo 2. 31.12.2013. Samanaikaisesti

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN YHTEENSOVITTAMINEN YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Sanna Hast Metsäntutkimuslaitos, Kolari TUTKIMUKSEN TARKOITUS Selvittää paikallisten

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Turvallisuus-ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain ( /621) 40 :n nojalla. SMA Mineral Oy. Reki. Muhos ja Oulu

Turvallisuus-ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain ( /621) 40 :n nojalla. SMA Mineral Oy. Reki. Muhos ja Oulu Turvallisuus-ja 1(1) KaivNro 7.11.2018 2542 KUULUTUS Turvallisuus-ja (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan asian Kaivospiirin haltija: KaivNro:

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 Kaavaluonnoksen selostus 04.06.2018 Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy,

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Mari Pantsar-Kallio Strateginen johtaja Cleantechin strateginen ohjelma Cleantech kasvaa Maailmanmarkkinat

Lisätiedot

Kolarin aluetaloudellinen arviointi Alustavia tuloksia

Kolarin aluetaloudellinen arviointi Alustavia tuloksia Kolarin aluetaloudellinen arviointi Alustavia tuloksia Gaia Consulting Kolarin kunnantalo 6.6.2017 Vastuuvapauslauseke Hanke on asiakkaan kanssa rajattu niin, että siinä on voitu vain alustavasti ja valikoiden

Lisätiedot

TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE

TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun TOKAT-aloitusseminaari 15.4.2015 Rovaniemi Kari Oinonen SYKE Kuva: Ympäristöhallinnon kuvapankki, Aarne Torvinen 2002 1 Tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

Kaivoslaki kuntien näkökulmasta

Kaivoslaki kuntien näkökulmasta Lapin kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 24.- 25.11.2014, Rovaniemi Kaivoslaki kuntien näkökulmasta Terho Liikamaa kaivosyli-insinööri 18.11.2014 1 Kaivostoimitus KUNTA - kaavoitus - rakennuslupa

Lisätiedot

Paikallisten toimijoiden vaikuttamismahdollisuudet malminetsintä- ja kaivoshankkeissa

Paikallisten toimijoiden vaikuttamismahdollisuudet malminetsintä- ja kaivoshankkeissa CORE Tutkijakokous 13.-14.9.2018, Mekrijärvi (Ilomantsi Paikallisten toimijoiden vaikuttamismahdollisuudet malminetsintä- ja kaivoshankkeissa Heinävesi 7.11.2018 Ismo Pölönen Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden

Lisätiedot

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia Hankkeen esittely 8.3.2018 Työn tausta Hiekkasärkkien alue on tiivis ja monipuolinen matkailukokonaisuus, jossa toiminta on vilkasta

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

KAIVOSLUPAHAKEMUKSESTA KUULEMINEN A. KAIVOSLUVAN (KAIVOSPIIRIN) RAUKEAMISEN LYKKÄÄMISTÄ KOSKEVA HAKEMUS

KAIVOSLUPAHAKEMUKSESTA KUULEMINEN A. KAIVOSLUVAN (KAIVOSPIIRIN) RAUKEAMISEN LYKKÄÄMISTÄ KOSKEVA HAKEMUS 1 (9) 31.1.2019 KaivNro 7072 Lupatunnus: KL2015:0002 KAIVOSLUPAHAKEMUKSESTA KUULEMINEN A. KAIVOSLUVAN (KAIVOSPIIRIN) RAUKEAMISEN LYKKÄÄMISTÄ KOSKEVA HAKEMUS Kaivoslaki (621/2011) 40 B. KAIVOSLUVASSA ANNETTAVIEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus Tervola 20.5.2013 Jari Laitakari Kalle Reinikainen YVA-MENETTELYN TARKASTELUALUE COPYRIGHT PÖYRY 14.3.2013 NYKYTILA MAISEMA-ALUEET,

Lisätiedot

Kaivosseminaarin satoa

Kaivosseminaarin satoa Kaivosseminaarin satoa Ylläs tienhaarassa 17/02/2017 Kolarin kunnan tammikuun lopulla järjestämä kaivosalueen kaavaluonnosten esittelytilaisuus venähti yli kolmituntiseksi. Kaivoskeskustelulle ja mahdollisuudelle

Lisätiedot

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun Hallitusneuvos Satu Sundberg, YM Kuulemistilaisuus 8.5.2017 Tavoitteet Asiakkaan saama neuvonta paranee

Lisätiedot

POROT. Porotalouden paikkatietokanta ja sen hyödyntäminen maankäytön suunnittelussa. Kari Oinonen, SYKE,

POROT. Porotalouden paikkatietokanta ja sen hyödyntäminen maankäytön suunnittelussa. Kari Oinonen, SYKE, POROT Porotalouden paikkatietokanta ja sen hyödyntäminen maankäytön suunnittelussa Kari Oinonen, SYKE, 14.05.2012 Lähtökohtia hankkeelle Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) edellyttävät poronhoitotarpeiden

Lisätiedot

1 (1) Lupatunnus KL2018:0008 KUULUTUS. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) 40 :n ja 62 :n nojalla

1 (1) Lupatunnus KL2018:0008 KUULUTUS. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) 40 :n ja 62 :n nojalla 1 (1) 13.2.2019 Lupatunnus KL2018:0008 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) 40 :n ja 62 :n nojalla A. kaivosluvan (kaivospiirin) raukeamisen lykkäämistä koskevan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN ARVIOIDUT SOSIAALISET VAIKUTUKSET JA VAIKUTUKSET ELINKEINOIHIN 29.1.

KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN ARVIOIDUT SOSIAALISET VAIKUTUKSET JA VAIKUTUKSET ELINKEINOIHIN 29.1. KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN SOSIAALISET VAIKUTUKSET? Sosiaalisten vaikutusten arviointi (SVA) tarkoittaa hankkeen tai toiminnan aiheuttamien ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Kaivosasioiden ajankohtaiskatsaus

Kaivosasioiden ajankohtaiskatsaus Kaivosseminaari 6.6.2013, Levi Kaivosasioiden ajankohtaiskatsaus Kaivosyli- insinööri Terho Liikamaa 14.5.2013 1 ww.tukes.fi/kaivosasiat/ Tukesin kaivosrekisterin kar5apalvelu (=mineraalioikeuksien kar5a)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

4.1.2013 SAAPUNUT. Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Pitkäperä (886)

4.1.2013 SAAPUNUT. Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Pitkäperä (886) U h E s lausuntopyyntö 1 (2) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo 4.1.2013 611 /2 SAAPUNUT 09. 01. 2013 PALTAMON KUNTA KaivNro 886 LAUSUNTOPYYNTÖ KAIVOSPIIRIHAKEMUKSESTA

Lisätiedot

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030)

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030) Lausuntopyyntö 1(2) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto KaivNro 4.1.2013 3030 Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo PALTAMONN {;UNTA LAUSUNTOPYYNTÖ KAIVOSPIIRIHAKEMUKSESTA Hakija: Mondo Minerals

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki KUOHUNKI - SIIKA-KÄMÄ KAIVOSHANKKEEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄIVITETTY

Rovaniemen kaupunki KUOHUNKI - SIIKA-KÄMÄ KAIVOSHANKKEEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄIVITETTY 1 Rovaniemen kaupunki KUOHUNKI - SIIKA-KÄMÄ KAIVOSHANKKEEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄIVITETTY 19.03.2007 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiologian yliopistonlehtori Leena Suopajärvi, YTK, Lapin yliopisto DILACOMI-tutkimushankkeen loppuseminaari 27.9.2013, Rovaniemi Puheenvuoron rakenne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus: Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä on esitetty OAS:n tarkoitus. Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Teesit kaivoslainsäädännön toimivuuden arvioinnin ja kehittämisen tueksi

Teesit kaivoslainsäädännön toimivuuden arvioinnin ja kehittämisen tueksi Teesit kaivoslainsäädännön toimivuuden arvioinnin ja kehittämisen tueksi Esitys eduskuntaryhmille 25.1.2019 Prof. Ismo Pölönen Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos 1. Vuoden 2011 kaivoslaki ohjaa

Lisätiedot

Hyvä ympäristölupahakemus

Hyvä ympäristölupahakemus Hyvä ympäristölupahakemus Valvojan näkökulma Kaisa Vähänen, Pohjois-Pohjanmaan ELY Aluefoorumi 25.5.2016, Hotelli Lasaretti, Oulu Valvojan toiveita hyvälle lupahakemukselle Viranomaiseen kannattaa ottaa

Lisätiedot

Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat

Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat Ylläs Jazz-Blues seminaari 1.2.2013 Marika Kunnari Lapin yliopisto, DILACOMI-hanke Kysymyksenasettelun taustalla:

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Kaivoslain (503/1965) 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla.

Päätös 1 (5) Kaivoslain (503/1965) 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 11.11.2011 9376 Agnico-Eagle Finland Oy Pokantie 541 99250 KIISTALA VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Nimi Rouravaara 6-10 Hakija Agnico-Eagle Finland Oy KIISTALA

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Hannukainen Mining Oy

Hannukainen Mining Oy 1 Hannukainen Mining Oy Perustettiin keväällä 2015 Tapojärvi Oy:n tytäryhtiö Tällä hetkellä lupa-asioiden hoitamista ja ympäristöteknistä suunnittelua Muutama syvä kairareikä 5-6/-17 Koeirrotus ja täydentävät

Lisätiedot

AVOIN JA ARKTINEN. Kaivosalan tulevaisuuden kestävyyshaasteet ja niihin vastaaminen. Joanna Kuntonen-van t Riet

AVOIN JA ARKTINEN. Kaivosalan tulevaisuuden kestävyyshaasteet ja niihin vastaaminen. Joanna Kuntonen-van t Riet AVOIN JA ARKTINEN Kaivosalan tulevaisuuden kestävyyshaasteet ja niihin vastaaminen Joanna Kuntonen-van t Riet SISÄLTÖ Haasteet ja näkökulmat (kaivosala vs muut) & mahdolliset vastauskeinot Maankäyttö Resurssit

Lisätiedot

Paikallisten toimijoiden vaikuttamismahdollisuudet malminetsintä- ja kaivoshankkeissa

Paikallisten toimijoiden vaikuttamismahdollisuudet malminetsintä- ja kaivoshankkeissa CORE Tutkijakokous 13.-14.9.2018, Mekrijärvi (Ilomantsi Paikallisten toimijoiden vaikuttamismahdollisuudet malminetsintä- ja kaivoshankkeissa - Kuntapäättäjien koulutus Heinävesi 7.11.2018 Ismo Pölönen

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain ( /621) 40 :n nojalla

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain ( /621) 40 :n nojalla 1 (1) Lupatunnus 27.2.2017 ML2013:0062 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen (jatkoaikahakemus) Hakija: Lupatunnus:

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa 10.12.2018 / Kirsi Kyllönen Kainuun metsät Kainuussa on metsätalousmaata 2,046 milj. ha 74 % puuntuotannossa 10 % rajoitetussa puuntuotannossa

Lisätiedot

Hannukaisen rautakaivos - Corine maankäyttöluokat The Hannukainen Mine Project - Corine 2006 land cover

Hannukaisen rautakaivos - Corine maankäyttöluokat The Hannukainen Mine Project - Corine 2006 land cover Hannukaisen rautakaivos - Corine 26 -maankäyttöluokat The Hannukainen Mine Project - Corine 26 land cover 336 337 338 Rikastushiekka-alue Tailings Management Facility () Kaivokset Mining pits Suojavyöhyke

Lisätiedot

PALOMA-SEMINAARI Kuusamo. Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä

PALOMA-SEMINAARI Kuusamo. Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä PALOMA-SEMINAARI 22.1.2019 Kuusamo Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelma alue Ylimuonion valtionmaiden

Lisätiedot

SVA:STA KOHTI SOSIAALISTA TOIMILUPAA

SVA:STA KOHTI SOSIAALISTA TOIMILUPAA IMPERIA HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 9.11.2015 SVA:STA KOHTI SOSIAALISTA TOIMILUPAA KALLE REINIKAINEN SISÄLTÖ 1. Sosiaalisten vaikutusten arviointi YVA:ssa 2. Kokemuksia SVA:sta kaivoshankkeissa 3. YVA:n tarjoamat

Lisätiedot

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja 29.-30.1.2013 Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma Kestävän kaivostoiminnan kehittäminen Kaivostoiminnan kansainvälisyys ja kotimaisen tuotannon

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot