Sisällysluettelo. Puheenjohtajan ja kirjoittajan terveiset lukijalle s.3 I VAIHE 50-LUKU

Transkriptio

1

2 Sisällysluettelo Puheenjohtajan ja kirjoittajan terveiset lukijalle s.3 I VAIHE 50-LUKU 1950-luvun Suomesta ja suomalaisista s.4 Moottoripyörien vuosikymmen s.4 Moottoriurheilu valtaa Suomen s.5 Haminan moottorikerho perustetaan s.5 Moottorikerhon ensimmäiset askeleet s.6 Ensimmäiset maarata-ajot s.7 Ensimmäiset scramble ajot s.8 Kilpakoneista ja varusteista s.9 Jäärata-ajot Savilahdella s.9 Kerhotoiminta hiipuu s.10 II VAIHE 70-LUKU 70-luku oli muutosten aikaa moottoripyöräilyssä s.11 Pyöräkärpänen pörähtää Haminaan s.12 Haminan moottorikerhon toinen käynnistys s.12 Perustava kokous s.12 Kerhotoimintaa s.13 Kerholaisten toimintaa s.14 Kerhotoiminnan hiipuminen s.16 III VAIHE 80-LUVUSTA TÄHÄN PÄIVÄÄN Kipinä syttyy s.17 Järjestäytymiskokous s.18 Motocrossrata ja kilpailut s.18 Kerhoelämä ei ollut pelkkää crossia s.20 Lyhyen enduroradan lyhyt historia s.20 Kerhotilat s.21 Kerhon oma kokoontumisajo Syysahdistus s.24 Valokuvat kertovat s.25 Lähdeluettelo ja puheenjohtajat s.27

3 Lukijalle Hienointa moottoripyöräharrastuksessa on sen monipuolisuus. Moottoriurheilun oltua aikanaan avaintekijä kerhotoiminnan käynnistämiselle on painopiste nykyisin matkamoottoripyöräilyssä. Tulevaisuudessa toivoisin enemmän aktiivisia crossi-, enduro- ja veteraanipyöräharrastajia luomaan toimintaa ja tuomaan lisäväriä ennestäänkin värikkääseen joukkoon. Pidän tärkeänä toimivia kerhotiloja. Ne tarjoavat kerholaisille pyörien huoltamisen ja talvisäilytyksen lisäksi puitteet kokoontua säännöllisesti tapaamaan toisiaan ja suunnittelemaan yhteisiä retkiä. Moottoripyöräilyn parissa olen kokenut elämäni parhaat hetket, fiilikset ja tavannut aidoimmat ihmiset, parhaat ystävät. Pyöräreissuilla koetut tunteet ja tapahtumat tekevät elämästä elämisen arvoisen, ne säilyvät muistoissa ikuisesti. Kaikki muu tulee ja menee Kymmenen vuotta sitten vielä kyseltiin milloin vaihtaisin pyörää, enää ei kukaan kysele. Uskollinen sotaratsuni on luottamukseni ansainnut - sehän on tärkeintä elämässä ja moottoripyöräilyssä. Haminan seudun moottorikerhon puheenjohtaja Antti Parkko perustettiin Haminan moottorikerho. Perustamisen jälkeen kerhotoiminnassa on ollut kolme aktiivista ja kaksi taantumuksen vaihetta. 60-luvulla ja 70-luvun loppupuolella kerho oli käytännössä kuollut. Nyt elämme kolmatta aktiivivaihetta, joka on jatkunut jo yli 20 vuotta. 50-vuotta on pitkä aika yhdistyshistoriaa. Mielestäni se on juhlimisen ja muistelemisen arvoinen. Juhlavuosi 2002 on ollut aktiivisen toiminnan vuosi. Kerhomme kunniakasta taivalta on juhlittu vappuna Bastionissa ja elokuussa s/s Hyökylllä vietetyissä 50- vuotisjuhlissa. Juhlavuoden viimeisenä teematapahtumana on tämän lyhyen historiikin julkaisu. Syksyllä 2001 päähäni pälkähti ajatus kirjoittaa kerhon historiikki. Kevään 2002 vuosikokouksessa kerroin ideani julki, sain sille kannatusta ja otin tehtävän vastaan. Lopputalven kylminä kuukausina kirjoitin 50-luvun osuuden. Ajokauden alettua jatkoin 70- luvun osuudella ja syksyn kuluessa siirryin 80-luvulle. Vihdoin lokakuussa kirjoitan tätä viimeistä lukua. Historiikki käsittelee kerhon vaiheet viiden vuosikymmenen ajalta. Aina ennen kerhotoiminnan aktiivivaihetta olen pyrkinyt selvittämään syitä jotka käynnistivät kerhotoiminnan. Samoin olen pyrkinyt luotaamaan toiminnan loppumiseen johtavia syitä. Kerhotoiminnasta olen pyrkinyt kertomaan tärkeimmät tapahtumat. Muistoja en ole paperille edes yrittänyt laittaa. Toivottavasti ne heräävät lukemisen myötä. Kirjoitukset perustuvat suunnilleen yhtä paljon haastatteluihin ja asiakirjalähteisiin. Suurin haaste oli kerätä tietoa 50-luvun tapahtumista. Onneksi löysin oikeat ihmiset ja sain kuin sainkin mielestäni riittävät tiedot. Niin 70-luvun lyhyestä kerhohistoriasta kuin 82-alkaneesta taipaleesta oli paljon helpompi kerätä tietoa. Tietäjiä ja asioiden tuntijoita löytyy nykyisten kerhoaktiivien riveistä. Kiitokset kaikille niille, joita olen saanut vaivata haastatteluilla. Kiitos Tiina Holannille, joka oli apuna haastattelujen tekemisessä. Kiitos Tiina Hyvöselle, joka on auttanut työn tekemisessä monella tapaa. Historiikin kirjoittaja Jukka Saarela 3

4 I VAIHE 50-LUKU 1950-luvun Suomesta ja suomalaisista 1952 oli erittäin merkityksellinen vuosi suomalaisille. Kansainvälistä huomiota saatiin Helsingin olympialaisista ja maailman kauneimmasta naisesta, Armi Kuuselasta. Sotakorvaukset saatiin maksettua ja päästiin Coca- Colan makuun. Sota-aikojen jälkeinen rakentaminen ja teollistuminen muutti yhteiskuntaa. Ihmisiä muutti kaupunkeihin, mutta maaseutu pysyi vielä asuttuna ja hoidettuna. Suomi kehittyi ja kasvoi kovaa vauhtia. Tämä kehitys loi pohjaa nykyiselle hyvinvointivaltiollemme. Moottoripyörien vuosikymmen Ennen sotia ja sotien aikaan Suomeen hankitut autot oli valjastettu kenttäarmeijan käyttöön. 50- luvun autokanta oli erittäin heikkokuntoista ja autoja oli hyvin vähän. Autoja myytiin pääasiassa isoihin kaupunkeihin, muualle autojen myyntiä jopa säännösteltiin. Koska autoja ei ollut, kansa kulki moottoripyörillä. 50-luvulla myytiin paljon moottoripyöriä, joita oli helpompi saada maahan kuin autoja. Yleisimpiä merkkejä olivat tsekkoslovakialainen Jawa, neuvostoliittolainen IC, itäsaksalainen EMW, länsisaksalainen BMW ja brittiläiset Ariel, Triumph, Royal Endfield sekä BSA. Moottoripyörästä tuli kulkuväline, jolla ajettiin arjet ja pyhät. Moottoripyörällä ajettiin työmatkat, käytiin kaupassa, kierrettiin toria ja matkattiin tansseihin. Pyörällä ajettiin kesät talvet, huonoilla teillä ja huonoissa varustuksissa. Varustukset olivat varmasti parasta mitä tuohon aikaan sai, mutta kaukana meidän gore-tex puvuistamme ja lasikuitu kypäristämme. Moottoripyörät olivat edullisia. Tavallinen työläinen pystyi säästämään vuodessa moottoripyörän hinnan. Uudet pyörät maksoivat silloista markkaa, eli noin euroa. Uusi Jawa, vuosimallia 1951, maksoi mk, eli 1780 euroa. Monesti hinta ei ollut hankinnan ratkaiseva tekijä, vaan se ettei autoja saanut mistään. Haminassa moottoripyöriä myytiin mm. Illi & Nikusen liikkeessä, josta löytyi myös korjaamo. Myös autoliikkeissä oli pyöriä myynnissä. E.Villi, Eero Seppälä ja K.Perilä. Kuva otettu 1954 nykyisen torin paikalla, missä oli silloin pallokenttä. Takana näkyvä rakennus on yhteiskoulu, eli Torinvarren koulu. Moottoripyöräkortin hankkiminen oli paljon helpompaa kuin nykyään. Ajo-opettelu liikenteessä tapahtui opetteluluvalla. Ajokorttiin ei vaadittu tarkastusta, eli inssiä, vaan opetteluluvan jälkeen piti suorittaa kirjallinen koe. Haminalaiset tekivät kirjallisensa yleensä Kotkan katsastuskonttorilla. Ajovarusteet sai hankittua tavallisista kaupoista. Motoristeille oli myynnissä nahkatakkeja, -housuja ja ajohansikkaita. Päässä oli yleensä lippalakki, kypäriä käytettiin vain kilpailuissa. Lumikelejä varten jalkoihin saattoi laittaa lyhyet sukset. Tuulta vastaan asennettiin muovinen tuulisuoja ja jalkojen eteen peltinen suoja. Talvella kenkien lämpöeristystä parannettiin laittamalla sanomalehteä kenkään. Jawa oli yleisin moottoripyörä 50-luvulla. 4

5 Ilmoitus on julkaistu Hamina lehdessä Moottoriurheilu valtaa Suomen 50-luvun merkittävin moottoriurheilu tapahtuma oli Eläintarhan ajot. Helsingin katurataa kierrettiin autoilla ja moottoripyörillä. Ulkomaiset kilpailijat mittasivat omien ajajiemme ja heidän kalustonsa kilpailukyvyn. Suuri yleisö pääsi nauttimaan vauhdista ja jännityksestä. Suomessa järjestettiin muutamia moottoripyöräkilpailuja jo ennen sotia, 30-luvulla. Kilpailut yleistyivät kuitenkin vasta 50-luvulla. TTajoja järjestettiin vain Helsingissä ja muutamassa muussa kaupungissa, mutta maarataajoja, speedwaytä ja jäärata-ajoa näki lähes joka pitäjässä. Maarata-ajoon tarvittiin vain ravirata ja moottoripyörät. Maarata-ajoista tulikin varsin yleisiä ja suosittuja, sillä ravirata löytyi lähes jokaisesta pitäjästä ja tavallinen moottoripyörä kelpasi luettelokoneluokkaan. Myös speedway- ja jäärata-ajoja järjestettiin useilla paikkakunnilla, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä suosittuja kuin maarata-ajot. Speedwayta varten piti olla oma rata ja omat pyörät. Jääradanhan voi kyllä aurata jokaiselle järvelle, mutta jääratarenkaiden pula karsi osallistujia. Haminan moottorikerho perustetaan Moottoriurheilu kiinnosti myös haminalaisia. Jo vuoden 51 aikana alkoi moottorihenkisten ihmisten keskuudessa viritä ajatus moottoripyöräkilpailujen järjestämisestä. Koska yksityinen henkilö ei voinut saada lupaa järjestää kilpailuja, päätettiin perustaa moottorikerho. Moottorikerhon toimintaa oli hahmoteltu jo ennen perustavaa kokousta. Toiminnan suuntalinjojen asettamiseen osallistui noin 20 henkilöä. Tärkein toimintamuoto tulisi olemaan kilpailujen järjestäminen sekä autoille että moottoripyörille. Perustava kokous pidettiin Kino- Helon kiinteistössä, eli raittiustalon huoneistossa, kuten perustavan kokouksen pöytäkirjassa mainitaan. Kokoukseen osallistui 42 jäsentä, jota voidaan pitää isona määränä. Kokous valitsi kerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ylikonstaapeli Otto Piipposen. Otto oli toiminut poliisina jo ennen sotia. Sotien aikana, Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja, ylikonstaapeli Otto Piipponen. evakuointien yhteydessä hän siirtyi Kouvolaan, josta myöhemmin Haminaan. Hän oli mukana useassa yhdistyksessä ja niiden perustamisessa. Moottoripyöräharrastus oli enemmän virkaluonteista, sillä hänen virka-ajoneuvonaan toimi sivuvaunulla varustettu Harley-Davidson. Varapuheenjohtajana aloitti liikkeenhoitaja Aimo Salmensaari, sihteeriksi valittiin tarkastaja Tauno Kakko ja rahastonhoitajaksi myymälänhoitaja Pekka Parikka. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin liikennöitsijä Henry Niemi, autoilija Olavi Piipponen, liikeapulainen Matti Tilli, herra Hannes Tuunanen ja hienomekaanikko Pauli Penttinen. Kerhoon muodostettiin neljä jaostoa ja valittiin kerhomestari. Liikenne-, matkailu-, kilpailu- ja venejaostoon kuului puheenjohtaja sekä neljä jäsentä. Kerhomestarin ja jaostojen nimeäminen pohjautui muista kerhoista otettuun malliin. Koska kerholla ei ollut omia kerhotiloja, kerhomestarin tehtävät olivat varsin vähäiset. Jaostojen lisäksi valittiin huvitoimikunta, joka järjesti mm. ohjelmallisia iltamia. Kerhon säännöt oli laadittu ennen kokousta, kokoonkutsuvan toimikunnan toimesta. Säännöt pohjautuivat Suomen Moottoriliiton malliin. Sääntöjä muokattiin naapuripitäjien moottorikerhoilta saatujen vinkkien mukaan. Säännöt hyväksyttiin perustavassa kokouksessa, kuten myös kerhon nimi, Haminan Moottorikerho ry. Kerhosta käytettiin lyhennettä Ham MK. 5

6 Moottorikerhon ensimmäiset askeleet Tuohon aikaan ei ollut mitään kerhopaitoja tai vastaavia, mutta moottorikerholaiset pitivät Suomen Moottoriliiton lakki- ja rintamerkkejä. Kesäkuuhun mennessä kerho oli tilannut 60 rinta- ja 30 lakkimerkkiä, mikä osaltaan kertoo jäsenmäärän kasvusta. Säilyneistä jäsenlistoista vanhin on vuodelta 1954, jonka mukaan silloinen jäsenmäärä oli 113. Jäsenmäärä lähestyi jo ensimmäisenä kesänä sataa, sillä kerho hankki alusta alkaen paljon kannatusjäseniä. Moottorikerho järjesti tiistaisin Hevoshaan raviradalla ajoharjoituksia. Niiden tarkoitus oli valmentaa oman kerhon kuljettajat tuleviin kilpailuihin. Hamina lehdessä julkaistiin kirjoitus Paukkuvan Jawan takaistuimella Haminan raviradalla. Toimittaja oli seuraamassa harjoitusajoja, joissa hän haastatteli myös seuran puheenjohtajaa, Otto Piipposta. Piipponen kertoi harjoituksiin osallistuvan yleensä kymmenisen moottoripyörää ja viitisen autoa. Ajajat olivat sekä Haminasta että naapuripitäjistä. Naapuripitäjistä löytyi kokeneempia kuljettajia, joilla oli myös kisapyöriä. Näissä harjoituksissa tehtiin myös uusi rataennätys. Kymiläinen A. Toivonen ajoi 1000 metrin radan aikaan 44,5 s, eli keskinopeus oli vähän yli 80 km/h. Toivosen ennätys syntyi JAP-merkkisellä brittipyörällä. Haminan moottorikerhon kuljettajista 50 sekunnin rajan alittivat Olavi Piipponen (Royal Endfield), Eero Seppälä (Jawa) sekä Harri Hartikainen (Royal Endfield). Moottoripyörien jälkeen radalla kiersivät autot. Autoista nopeimpia oli Olavi Piipposen Austin. Kuljettajat kertoivat radan olevan muuten hyvä, mutta kaarteet olivat liian pehmeät ja kuoppaiset. Ensimmäisen kevään toimintaan kuuluivat myös moottoriluennot ja matka Eläintarhan ajoihin. Moottoriluennot järjestettiin Esson huoltoasemalla. Luennoilla opiskeltiin sekä autojen että moottoripyörien tekniikkaa. Eläintarhan ajoihin matkattiin Henry Niemen linja-autolla. Auton 40 paikkaa olivat aina täynnä. Koska kerholla ei ollut omia tiloja, kokoukset ja kokoontumiset järjestettiin yleensä julkisissa paikoissa. Yleisimpiä kokoontumispaikkoja olivat autoliike Vaaramaa & Pojat, ravintola Ympyrän kabinetti ja ravintola Vallinsarvi. Yleisiä kokouksia oli vain kerran vuodessa, mutta hallitus ja jaostot kokoontuivat useammin. Yleensä nämä kokoukset liittyivät kilpailujen järjestelyihin. Hevoshaan maarata-ajot 53. Moottorikerhon JAP-maaratapyörää ajamassa Eero Seppälä. Huomaa kisavarustukseen kuuluvat tukivyö, nahkapuku ja sisäkurvin puoleisen saappaan pohjaan kiinnitettävä rautapohja. 6

7 Kilpakoneiden lähtö ensimmäisissä Haminan vauhtiajoissa. Ensimmäiset maarata-ajot Perustava kokous oli valtuuttanut hallituksen vastaamaan kilpailujen järjestelyistä. Ensimmäiset maarata-ajot, nimeltään I Haminan vauhtiajot, järjestettiin Hevoshaan raviradalla. Rata sijaitsi Meltin kaupunginosassa. Nykyään raviradan paikalla on jalkapallokenttä, ja kahvilana toiminut Marttaliiton rakennus, Marttala, on purettu. Kisoja mainostettiin useissa Etelä-Suomen sanomalehdissä, Haminan ja naapuripitäjien ilmoitustauluilla sekä ääniautolla. Ääniautona toimi henkilöauto, jonka katolle oli asennettu kovaääninen. Auto kiersi pitäjän kylät ja apukuljettaja mainosti kisoja. Mainonta onnistui hyvin, sillä katsojia kertyi lähes Kilpailussa ajettiin moottoripyörillä neljässä ja autoilla kahdessa luokassa. Moottoripyörien luokat jaettiin kilpa- ja luettelokoneisiin. Kilpakoneet olivat rakenteeltaan speedwaypyöriä, joissa on kaksi vaihdetta ja jarrut. Kilpakoneet kiihtyivät km/h 5-7 sekunnissa ja raviradan suorilla nopeudet nousivat yli 100 kilometriin tunnissa. Luettelokoneet olivat vakiopyöriä, jotka jaettiin kuutiotilavuuden mukaan kolmeen alaluokkaan. Luettelokoneiden A-luokka oli alle 250 kuutioisille, B-luokka alle 350 kuutioisille ja C-luokka alle 500 kuutioisille. Luettelokoneiden virittämisessä ainoastaan kuutiotilavuuden muuttaminen oli kiellettyä. Autot jaettiin hevosvoimien mukaan kahteen luokkaa, yli ja alle 60 hv. Kilpailussa ajettiin viisi kertaa 1000 metrin pituisen raviradan ympäri. I Haminan vauhtiajoihin osallistui noin 40 moottoripyörää ja 10 autoa. Kilpailun nimekkäimmät kuljettajat olivat Loivaranta ja Romppainen. Molemmat olivat menestyneet kilpailuissa ympäri Suomen. Romppaisella oli epäonnea, mutta Loivaranta voitti kilpakoneiden luokan. Hän ajoi JAP merkkisellä maaratapyörällään päivän nopeimman ajan, 3 min 11,6 s. Autot ajoivat moottoripyörien jälkeen ja lehdessä julkaistun kisajutun mukaan niiden meno oli huomattavasti laimeampaa. Kilpailut onnistuivat hyvin. Kerholaiset vastasivat kaikista muista kisajärjestelyistä, paitsi kahviosta, josta huolehtivat Haminan Martat. Marttalassa myytiin limonadia, kahvia ja jäätelöä. Näistä kisoista alkoi haminalainen moottoriurheilu. 7

8 Kilpakoneiden lähtö ensimmäisissä Haminan vauhtiajoissa. Scramble kilpailut. Ensimmäiset scramble ajot Suosiota saavuttaneiden maarata-ajojen jälkeen päätti moottorikerho järjestää maastoeli scramble ajot. Maastoajoja mainostettiin Suomen suurimmiksi ja niihin tulisi osallistumaan kaikki maamme parhaat kuljettaja, myös Scramble-Johannson. Ensimmäiset Scramble ajot järjestettiin m pitkä rata kulki Kirkkojärven rannalla, varuskunnan valleilla. Radan tekivät vaativaksi korkeuserot, suorien lyhyys ja muutamat hyppyrit. Rata oli sekoitus motocrossia ja enduroa. Kilpailuun osallistui 64 kuljettajaa, katsojia oli Moottoripyörät oli jaettu kuutiotilavuuden mukaan kolmeen luokkaan, alle 150, alle 250 ja yli 250 kuutiota. Pyörät olivat pääosin tavallisia moottoripyöriä, eli luettelokoneita. Joillakin merkeillä oli maastoajoon tarkoitettuja malleja, joissa pakoputki oli siirretty ylös ja joustovaraa lisätty. Näitä scramble pyöriä oli vain harvoilla ajajilla, kuten Johannsonilla. Kilpailupäivä alkoi harjoitusajolla, jossa haminalainen Kaarlo Villi ajoi lähes samoja aikoja kuin Scramble-Johannson. Kilpailuihin sisältyi paljon dramatiikkaa, myös haminalaisten kuljettajien suorituksiin. Kisojen ennakkosuosikin, Johannsonin, pyörään tuli toisella kierroksella tulppavika. Vian korjaaminen vei häneltä mahdollisuudet, mutta nopein kierrosaika jäi hänen nimiinsä. Haminalaisten kohtaloksi koitui keskeyttäminen. Kaarlo Villin pyörä sammui viimeisellä kierroksella. Hän joutui keskeyttämään toiselta sijalta. Kilpailut onnistuivat erinomaisesti niin kilpailijoiden kuin yleisönkin mielestä. Kerhon kassa karttui ja yleisö sai mitä halusi vauhtia, jännitystä ja vaaratilanteita. 8

9 Scramble kilpailut. Kilpakoneista ja -varusteista Kerhon moottoriurheilu otti merkittävän askeleen vuonna 1953, kun kerholle ostettiin oma JAP. JAPissa oli 500 kuutioinen, kaksisylinterinen moottori, joka sai voimansa metanolista. Manchesterissa valmistettu JAP oli kilpakoneiden kiistaton ykkösmerkki 50-luvun Suomessa. JAP ostettiin Lahdesta kilpa-ajaja Romppaiselta. Koska pyörä oli kerholle iso investointi, sen käyttöä rajattiin. JAPilla sai ajaa vain muutama kuljettaja ja sen huoltaminen oli tarkoin määrättyä. JAPilla harjoiteltiin ja kilpailtiin aina vuoteen 1954 saakka, jolloin se myytiin pois. JAP myytiin, koska Olavi Piipponen kaatui sillä jääratakilpailuissa, eikä kerhon enää kannattanut korjata pyörää. Olli Kuparinen osti pyörän ja korjasi sen ajokuntoon. Moottoripyörien viritys oli 50-luvulla hyvin harvinaista, sillä viritysosia oli erittäin vaikea saada. Yksi moottorikerhon menestyneimmistä edustajista on Eero Seppälä ja hänen Royal Endfieldiin onnistuttiin kerhon nimissä hankkimaan viritysosia. TT-nokat, Bosch-kisatulppa ja special männänrenkaat maksoivat silloista rahaa 7930 mk, eli noin 130 euroa. Näillä osilla Royalin huippunopeus nousi noin 20 km/h. Ennen kilpailuja pyöriä kevennettiin ottamalla laturi ja ajovalon umpio pois. Laturin irrottaminen sekä kevensi pyörää että poisti laturin pyörittämiseen tarvittavan tehohävikin moottorista. Tämän kummempia eivät silloiset viritykset olleet. Kilpailuissa käytettiin kisavarusteita. Nahkatakki ja housut oli varustettu suojilla kyynärpäissä, hartioissa ja polvissa. Kypärä oli pakollinen kisavaruste. Kypärän virkaa toimitti yleensä ns. nahkakuula. Hiljalleen alkoi yleistyä myös kypärämalli, jossa yläosa on muovia ja alaosa nahkaa. Erikoisimmat kilpa-ajajien kypärät oli tehty palokunnan tai armeijan kypäristä. Jalassa ajajilla oli yleensä tavalliset nahkasaappaat, mutta maarata-ajoissa sisäkurvin puoleisen kengän pohjaan kiinnitettiin metallinen suojus. Myös polveen voitiin kiinnittää metallisuojus, mutta niitä näki yleensä vain parhailla kuskeilla. Selkää tuettiin nahkaisella tukivyöllä. Tukivyötä käytti lähes kaikki kilpailijat. Jäärata-ajot Savilahdella järjestettiin Savilahden jäällä jäärataajot moottoripyörille. Jäärata-ajot keräsivät lähes 500 katsojaa, mutta kilpailijoita ilmoittautui vain 10. Näistäkin 2 perui, eli radalla nähtiin vain 8 kuljettajaa. Kilpailijat ajoivat maarata- tai speedway pyörillä, joissa oli piikkirenkaat. Kilpailut tulivat kerholle kalliiksi. Lipputulot olivat vähäiset ja radan auraukset sekä jäädyttämiset maksoivat. Jäärata-ajot järjestettiin vain kerran. 9

10 Yllä: Olavi Piipponen (oik) noutamassa kerhon JAP-kisapyörää Lahden jääratakisoihin talvella -54. Pauli Penttinen (kesk) huolti pyörää. Oikealla: Scramble kilpailut. Kerhotoiminta hiipuu Suurin osa 50-luvun kerhotoiminnasta liittyi moottoriurheiluun. Maarata- ja maastoajoja järjestettiin vuosittain vuoteen 1955 saakka, jolloin maarata-ajojen järjestäminen loppui. Viimeiset maastoajot järjestettiin vuonna Silloin maastoajoista käytettiin jo nimeä motocross. Kilpailujen loppumisen suurin syy oli kilpailijoiden vähentyminen. Isommat kilpailut keräsivät nimekkäimmät kuljettajat. Ulkopaikkakuntalaisia kilpailijoita ei saatu houkuteltua Haminaan, eikä omassa kerhossa ollut kuin muutama kilpakuljettaja. Suurin syy koko moottoripyöräilyn ja moottoripyöräurheilun taantumiselle oli kansan autoistuminen. Autoja sai, ja niitä myös ostettiin. Moottoripyörää pidettiin nyt köyhän kulkuneuvona. Autoilu oli in. Kerhon jäsenmäärä väheni ja into laantui. Viimeinen tallella oleva 50-luvun kerhotoimintaa koskeva asiakirja on päivätty Tämä asiakirja on tilintarkastajien dokumentti edellisen vuoden tilintarkastuksesta. Moottorikerhoa ei koskaan päätetty lopettaa. Toiminta hiipui itsestään. 10

11 Pentti Heinosen upouusi Honda CB 750 Four vm 1972 II VAIHE 70-LUKU Juhani Kaukasalon BMW 600 cm 3 vm luku oli muutosten aikaa moottoripyöräilyssä 70-luku toi moottoripyöräilyyn uudet arvot. Elintason nousu ja yhteiskunnan muutos lisäsivät vapaa-aikaa. Vapaa-aikaa käytettiin harrastuksiin, joista oltiin myös valmiita maksamaan. Moottoripyörästä tuli enemmän harrastusväline kuin arkinen kulkupeli. 60-luvulla moottoripyörien tekniikka kehittyi erittäin paljon. Nelitahtiset moottorit tulivat luotettaviksi ja tehokkaiksi. Moottoripyörämaailman mullistanut tuuttihonda, Honda CB 750 Four, esiteltiin vuonna 69. Tuutti oli ensimmäinen massamarkkinoille tarkoitettu moottoripyörä, jossa oli nelitahtinen rivinelonen, edessä levyjarru, tehoa, luotettavuutta ja yli 200 km/h huippunopeus. Tuutti viitoitti moottoripyörien kehityksen useaksi vuodeksi ja varmisti japanilaisten moottoripyörien tulemisen. 70-luvun alkupuolella yleisin pyörä oli 350 kuutioinen Honda Four. Hondan muita suosittuja malleja olivat CB 500 ja tietenkin tuutti. Vuonna 1972 tuli markkinoille kolmisylinterinen, 750 kuutioinen, kaksitahtinen Kawasaki. Kawasaki oli halvempi kuin tuutti, mutta lähes yhtä tehokas. Hondan ja Kawasakin lisäksi japanilaiseen rintamaan kuuluivat Yamaha ja Suzuki. Japanilaisten pyörien tulo markkinoille kiristi kilpailua. Eurooppalaiset pyörät olivat aikaisemmin hallinneet suvereenisti Suomen markkinoita. Eurooppalaisia pyöriä myytiin edelleen, mutta erittäin vähän verrattuna japanilaisiin pyöriin. Aikaisemmin suositut Englantilaiset merkit hävisivät lähes kokonaan. Europyöristä suosituin oli BMW. Myös Ducateja, Moto- Guzzeja ja Triumpheja myytiin. Moottoripyörät olivat kohtuuhintaisia vuoteen 74 saakka, jolloin säädettiin rangaistusvero. Vuonna 72 tuutti Honda maksoi 6000 silloista markkaa. Rangaistusvero lähes kaksinkertaisti hinnan. Veroa laskettiin hieman vuonna 76, mutta vain vähän. Rangaistusveron perintönä moottoripyörämme ovat nykyäänkin Euroopan verotetuimmasta päästä. Moottoripyörien lisäksi myös ajovarusteet kehittyivät. Puolikypärät vaihtuivat kokokypäriin 70-luvun puolivälissä. Nahkaisia ajopukuja sai jo 70-luvun alussa, mutta ne olivat kalliita. Varsinkaan nuorilla motoristeilla ei olut niihin varaa. Jamekset ja nahkatakki olivat yleisin ajovarustus. 70-luvulla motoristien keski-ikä oli varsin matala, noin 20 vuotta tuli voimaan ajokorttiuudistus, joka nosti keski-ikää muutaman vuoden. Aiemmin 16-vuotias sai ajaa harjoitteluluvalla moottoripyöräkortin, jolla oli lupa ajaa minkä kokoista tai tehoista pyörää tahansa. Lakimuutoksen jälkeen moottoripyöräkorttiin vaadittiin 18 vuoden ikä. Harva kuitenkaan ajoi erillistä moottoripyöräkorttia, sillä A-lupa tuli autokortin kylkiäisenä. 11

12 Imatran ajot Agostini ajaa keskellä numerolla 4. Pyöräkärpänen pörähtää Haminaan 60-luvulla ei Haminassa ollut kuin muutama moottoripyörä. Nämä pyörät olivat yleensä vanhoja malleja, joita käytettiin pelkästään hyötyajoon. 60-luvun lopulla alkoi Haminan torilla näkyä muutamia moottoripyöriä. Pyörät kuuluivat Karhulalaisille, jotka kävivät Haminassa ajelemassa. 70-luku oli suomalaisen ratamoottoripyöräilyn kulta-aikaa. Jarmo Paroni Saarinen ja Teuvo Tepi Länsivuori menestyivät kansainvälisissä kilpailuissa. Paroni voitti jopa maailmanmestaruudenkin. Ratamotoristien menestys ja Imatran ajot loivat nostetta moottoripyöräilylle. Moottoripyörät yleistyivät Haminassa todella nopeasti. Kauppa kävi ja 72 Haminassa oli kolmisenkymmentä moottoripyörää. Moottoripyörästä tuli yleinen näky kaupungin liikenteessä ja torilla, jossa saattoi kesäiltaisin olla toistakymmentä pyörää parkissa. Moottoripyöräilyn suosio kasvoi nuorten keskuudessa erittäin nopeasti. Haminan moottorikerhon toinen käynnistys Syksyllä -72 heräsi haminalaisten moottoripyöräilijöiden keskuudessa idea perustaa oma moottoripyöräkerho. Motoristit keräsivät listaan kerhotoiminnasta kiinnostuneiden nimet. Listaan kertyi 25 nimeä Kokoontuivat Kari Heinonen, Pentti Kriktilä, Antti Mäkipää, Matti Nummi sekä Juha ja Seppo Pusila perustamaan Haminan moottoripyöräkerhoa. Perustaminen oli hieman väärä termi, sillä kerhohan oli perustettu jo 21 vuotta aikaisemmin. Nyt vanha yhdistys polkaistiin uudelleen käyntiin. 12 Tässä kokouksessa määritettiin kerhon tarkoitukseksi ja johtoajatukseksi opastaa jäseniään noudattamaan oikeaa ajotapaa ja liikennekuria yleisillä teillä liikuttaessa, sekä opastaa käsittelemään ja huoltamaan ajokkejaan niin, etteivät ne ole vaaraksi itselle eikä muille tiellä liikkujille. Kokous määritti kerhotoiminnan edellytykseksi m 2 lämpimän tilan, jossa voisi kokoontua ja huoltaa sekä säilyttää pyöriä. Huoltotöitä varten kerholle pitäisi hankkia työkaluja. Kokous teki yksimielisen päätöksen lähettää Haminan kaupunginhallitukselle anomus kerhotilojen ja työkalujen saamiseksi. Vielä samana iltana S. Pusila, K. Heinonen ja M. Nummi tekivät anomuksen. Anomus ei tuottanut koskaan tiloja eikä työkaluja. Perustamista puuhannut ydinporukka päätti kutsua koolle yleisen kokouksen, jossa harkitaan lisätoimenpiteitä kerhon tulevaan toimintaan ja sen hallintoon liittyviä asioita. Kerhotoiminnan käynnistyminen oli usean tekijän summa. Tärkeimpiä kannustimia olivat haminalaisten motoristien ryhmähengen muodostuminen ja halu virallistaa toiminta. Koska suurin osa motoristeista oli varsin nuoria, toiminnan käynnistämiseen tarvittiin hieman vanhempien apua. Nämä vanhemmat kerholaiset halusivat yhdistystoiminnan kautta parantaa motoristien liikenneturvallisuutta. Etenkin Seppo Pusilan osuus kerhotoiminnan käynnistämisessä oli merkittävä. Perustava kokous kokoontui 42 moottoripyöräilystä kiinnostunutta Haminan ammattikoululle. Tämä kokous kirjattiin sääntömääräiseksi vuosikokoukseksi. Kerhon puheenjohtajaksi valittiin

13 Jari Niemelän Kawasaki Keimolan moottoriradan varikolla Kari Heinonen, sihteeriksi Pentti Kriktilä ja rahastonhoitajaksi Jyrki Arvilommi. Muut hallituksen jäsenet olivat Pentti Kotiranta, Jyrki Jokinen, Siro Holviala, Juhani Kaukasalo ja Jan Ekroth. Kun yhdistyksen säännöt oli vahvistettu ja toimihenkilöt valittu, niin toiminta tuli viralliseksi. Kokouksessa ei laadittu toimintasuunnitelmaa. Ainoat kerhotoimintaan viittaavat maininnat pöytäkirjassa koskevat jäsenkorttien painamista ja idearyhmän muodostamista. Idearyhmän tehtävä oli pohtia keinoja kerätä kerholle rahaa. Kerhotoimintaa Kerhon virallinen toiminta oli hyvin vähäistä. Vapaa-ajan näyttelyihin rakennettu osasto vuosina 73 ja 75 oli näkyvintä kerhotoimintaa. Nuorkauppakamarin järjestämä näyttely oli kauppaoppilaitoksen tiloissa, jonka toisessa kerroksessa oli kerhon osasto. Osastolla oli näytillä noin kymmenen erityyppistä moottoripyörää. Näyttelyissä oli pyöriä esillä kolmella osastolla. Urheiluliike Illi & Nikunen esitteli moottoripyörien lisäksi myös mopoja. Kauppaoppilaitoksen pihalla oli näytillä karhulalaisten speedway harrastajien pyöriä. Vuoden 73 näyttely pidettiin pääsiäisenä. Kymen Sanomien kirjoituksen mukaan tapahtumassa kävi 5106 vierasta. Kirjoituksessa oli myös kahden hämeenlinnalaisen motoristin lyhyt haastattelu. He pitivät näyttelystä, etenkin moottoripyöräosastoista. Vaikka keli oli kylmä, niin heidän mielestään kannatti tulla kauempaakin. Liikenneturvallisuustyötä tehtiin elokuussa 73. Kerho järjesti Puistotalolla liikenneillan, jossa esiintyi Punaisen ristin ensiapuryhmä, Haminan poliisimestari Seppo Soila, kaksi moottoripyöräpoliisia ja lääninkomisario Tuohisaari. Tilaisuuteen osallistui viitisenkymmentä kuulijaa, joista suurin osa oli motoristeja. Tuohisaari kertoi omassa osuudessaan mm. nopeusrajoituksista, jotka tulivat voimaan kesällä 73 myös taajamien ulkopuolella. Maahantuojien edustajia kävi kaksi kertaa esitelmöimässä moottoripyöristä ja niiden huoltamisesta. Syksyllä 73 vieraili BMW:n edustaja Budich. Hän esitteli uusia moottoripyöriä, kertoi pyörien huollosta ja illan päätteeksi esitettiin TT-filmi. Talvella 75 esitelmöi Bensovin edustaja Jorma Vasama. Hän esitteli Suzukin uutuuksia, joita oli tuotu myös näytille. Yksi keskustelun aihe oli moottoripyörien rangaistusveron poistaminen. Moottorikerhon menestynein TT-kuljettaja 70- luvulla oli klamilalainen Jari Niemelä. Jarin kisapyörä oli 500 kuutioinen Kawasaki, vuosimallia 72. Kawa rakentui kilpuriksi kesään 73 mennessä. Tehoja lisättiin Sumekolta ostetuilla viritysosilla ja tietenkin omilla viilauksilla. Tankki ja satula vaihtuivat sporttisempiin, samoin pakoputket. Aerodynamiikka kohentui katteen myötä. Jari kävi harjoittelemassa Keimolassa, jossa hän ajoi myös ensimmäisen kisansa vuonna Kesällä oli 3-4 kilpailua, jotka ajettiin Keimolassa, Ahvenistolla ja Artukaisissa. Jari menestyi hyvin, yleensä hän oli neljän parhaan 13

14 Motoristeja kokoontunut Niemelään 74 tai 75. Vas. Pentti Kriktilä, Tomppa Niemelä, Jyrki Jokinen, Jari Niemelä, Pentti Heinonen, Sami Heino. joukossa. B-luokassa hän voitti yhden kilpailun ja oli yhdessä toinen. Menestyksen jälkeen hänet siirrettiin A-luokkaan. Kerholaisten toimintaa Virallisen kerhotoiminnan lisäksi tapahtui paljon muutakin. Kesän kohokohta oli tietysti Imatran ajot. Kilpailujen yhteydessä järjestetty kokoontumisajo houkutteli paikalle motoristeja ympäri Eurooppaa. Virallisten kokoontumisajojen alue oli maksullinen, eristetty alue. Tälle alueelle kokoontui yleensä vain ulkomaiset kisaturistit, joita oli useita satoja. Pyörien rakentelu oli tuolloin Suomessa vielä harvinaista, joten ulkomaalaisten pyörissä riitti katsottavaa ja ihmeteltävää. Suomalaisten kisaturistien teltat nousivat Vuoksen rantaan, Pässinniemeen. Pässinniemeen kohosi tuhansia telttoja, joiden joukossa oli yleensä parisenkymmentä haminalaista telttaa. Kisojen suosiosta kertoo yleisömäärä, joka parhaimmillaan oli Haminan motoristit löytyivät varmimmin torilta. Kaveriporukat kokoontuivat ja letkat lähtivät liikkeelle. Viikonloppuisin ajelut suuntautuivat tanssilavoille, joista lähin oli Tervaniemessä. Tervaniemen lisäksi letkat suuntasivat Tampsalle, Myllylammelle ja Kreivinkalliolle. 14 Suosituin kokoontumispaikka oli Kymen motelli, eli nykyinen hotelli Leikari. Motellin baarikahvio oli auki ympäri vuorokauden. Haminalaisten lisäksi motellilla kävivät Karhulan motoristit. Karhulalaisten kanssa oli jonkin verran yhteistä epävirallista toimintaa, viikonloppureissuja leirintäalueille ja ajeluja ympäri maakuntaa. Moottoripyörien rakentelu yleistyi nopeasti. Lähes kaikki moottoripyörät olivat alastonpyöriä. Katteita oli vain kisapyörissä ja joissain harvoissa matkapyörissä. Yleisin pyörän rakentelutyö oli ohjaustangon vaihto. Puhuttiin kliponeista, eli Clip-On ohjaustangoista. Vanha tanko pois ja uusi TT-tyylinen tanko tilalle. Uuden tangon myötä ajoasento muuttui kumarammaksi, mikä laski ilmanvastusta, joka puolestaan nosti huippunopeutta. Kliponien jälkeen rakentelua voitiin jatkaa nostamalla ajovaloa. Korotettu lamppu korosti sarvien matalaa sijaintia. Vielä sporttisempi ajoasento saatiin siirtämällä jalkatappeja taaksepäin. Tappien siirtäminen oli harvinaista. Kun ulkonäkö oli ehostettu, niin oli aika hankkia lisää tehoja tai ainakin lisää ääntä. Moottoripyörät olivat suurimmaksi osaksi kaksitahtisia, joita on nelitahtimoottoria helpompi virittää. Lisätehoja hankittiin kanavien avartamisella ja muuttamalla pakoputkea.

15 Yllä: MP-näyttelyt Olympiaterminaalissa Kuvassa Suzuki GT 750 J. Moottoripyöräuutuudet esiteltiin Helsingin mpnäyttelyissä. MP-näyttelyt järjestettiin Olympiaterminaalissa. Jäähallissa järjestettiin Vauhtinäyttelyt, joissa oli amerikkalaisia autoja, kilpaautoja ja moottoripyöriä. Vauhtinäyttelyn moottoripyörät olivat rakenneltuja, yleensä choppereita. Näyttelyihin matkustettiin usein kimppakyydein, jonkun henkilöautolla. Vain muutama haminalainen motoristi ajoi kesälomallaan ulkomaille. Yksi ensimmäisistä ulkomaan matkaajista oli Pentti Heinonen. Pentin matkat suuntautuivat yleensä TTkilpailuihin. Suurin osa motoristeista oli nuoria, joilla ei ollut rahaa lähteä ulkomaille. Rahan puutteen lisäksi matkustelua rajoitti uskallus. Ulkomaan matkoista ei ollut kokemusta, ei ollut samanlaista matkustuskulttuuria kuin nykyään. Ulkomaanmatkat moottoripyörillä yleistyivät vasta 80-luvulla. Kotimaanmatkailu oli suosittua. Viikonloppureissut leirintäalueille olivat todella yleisiä. Poikaporukka kokoontui viikolla, löi suunnan lukkoon ja perjantaina alkoi viikonlopun seikkailu. Letkaan tarttui usein myös karhulalaisia. Kokoontumisajot olivat harvinaisia. Saaristoajo ja Kontioralli tunnettiin, mutta niissä kävi vain muutama yksittäinen kerholainen. Yllä: Edessä Sami Heino, Yamaha 350. Takana Pentti Kriktilä, Honda 350. Kuva otettu 74 tai 75 Jari Niemelän kotitalon pihalla. Huomaa Heinon clip-on ohjaustanko ja nostettu ajovalo. Pentti Heinosen TT-kisamatka Hockenheimiin Paalulta starttasi toiseksi viimeiseen kisaansa Jarmo Saarinen. Hän kuoli seuraavassa kisassaan, Monzassa. 15

16 Kerhotoiminnan hiipuminen Pentti Kriktilä lähdössä Kuusamoon vuonna Pyörä on Honda CB luvun virallinen kerhotoiminta oli vähäistä. Jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 74, jolloin kerhoon kuului n. 60 jäsentä. Kerhotoiminnan hiipumiseen on useita syitä. Yksi tärkeimmistä on se, että kerho ei saanut omia tiloja. Myös kerholaisten nuorella keski-iällä voidaan selittää virallisen toiminnan vähyyttä. Perustamisessa auttaneet vanhemmat eivät halunneet sitoutua avaintehtäviin. Nuoret halusivat ajaa ja pitää hauskaa, mutta eivät laatia tylsiä kokouspöytäkirjoja. Nuorilta puuttui kokemusta yhdistys-toiminnasta. Yksi taannuttava tekijä oli moottoripyöräilyn kustannusten nousu. Päättäjät olivat huolestuneita vuonna 74 moottoripyöräilijöiden liikenneonnettomuuksista. Onnettomuusluvut päätettiin painaa alas vähentämällä moottoripyörien määrää, joka toteutettiin korottamalla ajoneuvoveroa. Puhuttiin rangaistusverosta. Rangaistusveron jälkeen pyörän hintaan lisättiin 120 % ajoneuvoveroa. Lisääntyneet onnettomuudet vaikuttivat myös vakuutusten hintoihin, jotka nousivat samaan aikaan. Myös bensan hinta nousi. Öljyn kulutus oli kasvussa, mutta uusia lähteitä ei löydetty. Uutisissa kerrottiin öljyn loppuvan jo seuraavalla vuosikymmenellä. Öljykriisi kaksinkertaisti bensan hinnan. Syiden summa harvensi moottoripyöräilijöiden rivejä. 70-lvun viimeinen vuosikokous pidettiin ammattikoulun auditoriossa. Kokoukseen osallistui 16 henkilöä. Kerho päätti laittaa vapaa-ajan näyttelyihin oman osaston ja järjestää trial-kisat. Näyttelyissä oli oma osasto, mutta trial-kisat jäivät järjestämättä. Keväällä järjestettyjen vapaa-ajan näyttelyiden jälkeen ei ollut virallista kerhotoimintaa. Vuonna 1976 ei enää järjestetty vuosikokousta. Toiminta loppui ilman päätöstä. 16

17 Vasemmalla: Kutsu julkaistiin Hamina-lehdessä Oikealla: Kokouksesta julkaistun sanomalehtijutun kuva Etelä-Suomessa III VAIHE 80-LUVUSTA TÄHÄN PÄIVÄÄN Kymen Sanomat Haminassa unhoon jäänyt ja lähes kuolleena kuopattu Moottorikerho aiotaan herättää jälleen henkiin. Moottorikerhon uutta tulemista puuhaavat seudun motocross-harrastajat ja muut moottoripyöräilyn ystävät... Etelä-Suomi Pitkään lamassa ollutta moottorikerhotoimintaa pyritään herättelemään henkiin Haminan seudulla. Asian harrastajat ovat päättäneet järjestää kokouksen, missä pyritään luomaan tämän kerhotoiminnan uusia suuntaviivoja. Haminassa on toiminut moottorikerho, mutta sen toiminta on ollut lamassa viime vuodet... Kipinä syttyy Näin uutisoitiin maakunnan lehdissä moottorikerhotoiminnan uudelleen käynnistämistä talvella Kerhotoiminnan kolmannen aktiivisen vaiheen käynnistymisen tärkein tavoite oli motocrossradan perustaminen Haminan alueelle. Crossirata ei kuitenkaan ollut ainut syy. Myös matkamotoristit kaipasivat yhdistystoimintaa. Tuolloin, 80-luvun alkupuolella, Haminan seudulla oli muutamia crossipyöriä. Nuoremmat ja vanhemmat kuljettajat kävivät ajelemassa naapurikuntien crossiradoilla ja omilla epävirallisilla harjoitusradoilla. Viralliset crossiradat olivat kaukana ja omista harjoitusradoista tuli sanomista. Syttyi idea perustaa virallinen rata Haminaan. Lokakuussa -82 Rauno Nopanen anoi Vehkalahden kunnalta maa-aluetta crossiharrastajien käyttöön. Alue oli valittu Lelusta, mikroautoradan viereltä. Marraskuun loppupuolella kunta teki hylkäävän päätöksen: Motocrossin harrastajien anomukseen palataan, kun he ovat järjestyneet oikeustoimikelpoiseksi yhdistykseksi, mutta periaatteessa suhtaudutaan myönteisesti alueen vuokraamiseksi heille mikroautoharrastajien lähistöltä. Tästä päätöksestä kumpusi kerhotoiminnan käynnistys. 17

18 Järjestäytymiskokous Marraskuun lopulla Arsi Nurmelan luona kokoontuneet Teppo Kärki, Rauno Nopanen, Pentti Heinonen, Tapio Poutanen ja Juha Kytömäki päättivät kutsua koolle kerhon perustavan kokouksen. Ennen varsinaista järjestäytymiskokousta perustamista puuhaava toimikunta kokoontui uudelleen Nurmelassa. Porukka oli muuten sama kuin marraskuussakin, mutta siihen oli nyt liittynyt P. Peri, R. Saarainen ja V-M. Sihvola. Tässä kokouksessa mm. muotoiltiin sääntöesitys, keskusteltiin kerhotoiminnan muodoista, laadittiin kokousilmoitus ja päätettiin esittää kerhon nimen muuttamista Haminan seudun moottorikerhoksi. Nimimuutoksen takana oli crossirata-alueen kuuluminen Vehkalahden kunnalle ja tarkoitus yhdistää Haminan ympäristön motoristit kerhoon. 16. joulukuuta 1982 kokoontui kolmisenkymmentä motoristia Haminan ammattikoulun auditorioon elvyttämään kerhotoimintaa henkiin. Kokouksen avaintulos oli yhdistyksen järjestäytyminen, eli hallituksen ja puheenjohtajan valinta sekä sääntöjen vahvistaminen. Puheenjohtajaksi valittiin Juha Kytömäki ja sihteerin tehtävät vastaanotti Pentti Heinonen. Kerhon nimeksi vahvistettiin Haminan seudun moottorikerho. Myös kerhotoiminnan muodot nousivat kokouksen keskustelunaiheeksi. Motocrossradan rakentaminen oli tärkein tavoite, mutta myös muita toimintamuotoja kaavailtiin. Juha Kytömäki toteaa Etelä-Suomen haastattelussa : Tarkoituksena on kyetä tyydyttää moottoripyöräilijöiden tarpeet varsin perusteellisesti. Joulukuun kokouksessa ei valittu jaoksia. Hallitus nimesi jaokset ja jäsenet niihin. Vuonna 1983 toimi crossi-, nuoriso- ja matkajaos. Motocrossrata ja -kilpailut Kerhotoiminta käynnistyi innokkaasti. Hallitus kokoontui useasti kevään -83 aikana. Kokouksissa käsiteltiin mm. kerhotilojen hankkimista ja motocross-rataa. Kevään aikana järjestettiin jäsenten hankintatilaisuus Haminan nuorisotalolla. Tilaisuuteen osallistui yli 50 henkilöä. Innostus näkyi myös jäsenmäärässä, sillä sadan jäsenen raja rikkoutui jo seuraavan vuoden kuluessa. Motocrossrata ja muut crossiin liittyvät asiat työllistivät hallitusta ja motocross-jaostoa keväällä -83. Motocross-jaosto jätti maaliskuussa Vehkalahden kunnalle anomuksen crossirata-alueen vuokraamisesta Lelusta. Kunnanhallitus käsitteli ja hyväksyi anomuksen toukokuussa. Crossiradan rakentaminen alkoi heti kunnan päätöksen jälkeen. Puustoa rata-alueelta ei tarvinnut raivata, sillä kunta oli aiemmin keväällä kaatanut ja myynyt metsän päältä. Vaivatta rata ei kuitenkaan syntynyt. Monta iltaa kului risutalkoissa. Konevoimaa maansiirtoon saatiin alkuvaiheessa Stevecolta. Myöhemmin myös Vehkalahden kunnan koneita oli ratatöissä. Olipa rataraivaukseen kutsuttu myös varuskunnan pioneereja. Pioneerit raivasivat elokuussa räjäyttämällä kaksi päivää. Yllä: Kisakuva Lelun crossiradalta. Oikealla: Radan piirustukset

19 Yllä: Lelun lähtösuora. Oikealla: Kai Sahala katsastamassa pyöriä. Radalla ajettiin ensimmäinen kilpailu Sarjacrossin osakilpailuun osallistui yhteensä kahdessa eri luokassa kymmenen kilpailijaa. Molempien luokkien voitot menivät Kouvolan moottorikerholle. Ensimmäisen kilpailun tärkein tehtävä oli testata rata ja saada kilpailijoilta palautetta. Muutama pieni muutos antoi radalle sen nykyiset muodot. 80-luvun toiminta painottui motocrossiin. Kerho liittyi Suomen moottoriliittoon ja Kymenlaakson SVUL-järjestöön Liittymisen syy oli kilpailulisenssien saaminen kerholaisille. Crossiharrastukseen sitoutui muutkin kerholaiset kuin crossikuskit. Kilpailujen ja harjoitusten järjestäminen vaati suurta talkoopanosta. Kilpailuja varten tarvittiin johtaja, sihteeri, tuomareita, järjestysmiehiä, myyjiä ja monia monia muita vapaaehtoisia. Ensimmäiset viralliset kilpailut järjestettiin -84. Kilpailut saivat nimeksi Lelucross. Tasoltaan kilpailut olivat yleensä kansallisia kutsukilpailuja tai piirinmestaruusosakilpailuja. Kilpailijoiden määrä liikkui välillä. Yksipäiväinen kilpailu keräsi yleensä tuhat katsojaa. Haminan rata oli erittäin katsojaystävällinen. Radalla ajettiin myös harjoitusmielessä. Parhaimmillaan kerholaisilta löytyi parisenkymmentä crossipyörää. Suurin osa ajoi kuntoilumielessä omaksi ilokseen. Harjoitusajoja oli tiistaisin ja torstaisin. Kesäkauteen kuului myös harjoitusleirit. Vantaan moottorikerho järjesti useana kesänä Lelun radalla juniorileirin. Oman junioritoiminnan ongelma oli sopivan vetäjän puute. Tämä vaikutti selvästi crossiharrastuksen taantumiseen. Niinpä vuoden 1989 toimintakertomuksessa todetaan:...ikävä havaita, että motocrossin harrastus on laskemassa... Seuraavan vuoden toimintakertomuksesta voi lukea, että suunta on sama: On ikävää todeta ettei kerholla ole ainuttakaan motocrosskilpailijaa Toukokuussa -90 järjestettiin seitsemännet ja viimeiset Lelucrossit. Kilpailujen järjestäjät potivat veren vähyyttä. Viimeisten vuosien ajan toimitsijoista oli ollut pulaa ja käytännön järjestelyt olivat aina samojen henkilöiden hoidettavana. Myös kisojen taloudellinen kannattavuus heikkeni. Vaikka sääntöjen määräämä paloauto järjestyikin ilmaiseksi, niin kaksi ambulanssia ja lääkäri aiheuttivat kustannuksia. Syiden summana vuoden -91 vuosikokous päätti, ettei kisoja enää järjestetä. Kisojen ei todettu olevan tarpeellista seuran toiminnan kannalta. Tähän päättyi Lelucrossin tarina, toistaiseksi. 19

20 Yllä: Äitienpäivätapahtuma K-kaupan parkkipaikalla. Oikealla: Olginon leirintäalueen aamu. Kerhoelämä ei ollut pelkkää crossia Vaikka crossitoiminta muodostikin 80-luvulla suuren osan kerhotoiminnasta, niin muutakin tapahtui. Kerho näkyi ja kuului useissa Haminan ja Vehkalahden tapahtumissa. Äitienpäivänä - 90 kerho järjesti Kanuunan parkkipaikalla moottoripyörätapahtuman. Näytillä oli erilaisia käyttö-, kilpailu- ja veteraanipyöriä. Näyttelyn lisäksi oli trialnäytös, pujottelurata ja minimopojen ajonäytös. Äitienpäivätapahtumat jatkuivat aina vuoteen Tapahtuman perusidea oli sama. Ainut iso muutos oli mahdollisuus päästä moottoripyöräajelulle. Äitienpäivän sää teki yhtenä vuonna kepposen. Äitienpäivää edeltävänä iltana kaikki oli vielä näyttänyt hyvältä. Kun koitti äitienpäivän aamu, niin maa oli lumesta valkoisena. Eipä ollut paljon tehtävissä, vain osaston purku. Kerhotoiminta teki aluevaltauksen itärajan toiselle puolelle ensimmäisen kerran kun matkajaosto järjesti reissun Olginon leirintäalueelle elokuussa Alue sijaitsee 10 km päässä Pietarista. Myös kerhon pikkujoulut on kahdesti vietetty Venäjällä, kerran Pietarissa ja kerran Viipurissa. Pikkujoulumatkat taittuivat linja-autolla. Kerho yritti virittää yhteistoimintaa Viipurilaisten moottorikerhojen kanssa, kun kerho lähetti toimikunnan Viipuriin ottamaan yhteyttä paikallisiin kerhoihin keväällä Kaupungista löytyikin kolme kerhoa. Kerhojen toiminta pyöri täysin kilpailutoiminnan ympärillä. Lajeina oli motocross, enduro ja speedway. 20 Vierailun jälkeen oli tarkoitus lähteä ajamaan motocrossia Viipuriin ja vastavuoroisesti heidän oli tarkoitus tulla Lelun radalle ajamaan. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Orastava yhteistyö loppui heti alkumetreillä. Lyhyen enduroradan lyhyt historia Kun motocrossharrastus väheni 90-luvun alussa, niin vastaavasti enduroharrastajien määrä alkoi nousta. Kerhossa toimi edelleen crossijaosto, mutta siihen liitettiin myös endurotoiminta. Vuosikymmenen alussa kerholaisilla oli kymmenkunta enduropyörää. Tämä aktiivijoukko raivasi keväällä -90 enduroreitin crossiradan yhteyteen. Reitti kulki pääosin Vehkalahden kunnan omistamassa metsässä. Metsälenkin lisäksi rataan oli yhdistetty osa motocrossradasta. Loppukesästä tuli ikävä yllätys. Kunta kielsi enduroradan käytön. Kerho jatkoi neuvotteluja kunnan kanssa uudelleen vuonna Neuvottelujen jälkeen kerho vuokrasi enduroreitin alueen Vehkalahden kunnalta. Vuokrauksesta luovuttiin -93, koska rata-alue oli suurimman osan vuodesta käyttökelvoton metsätöiden vuoksi. Enduroradan lyhyt historia kesti kaksi vuotta.

21 Ojatien kerhotilat sisältä ja ulkoa. Kerhotilat Vehkalahden kunnan kanssa oli neuvoteltu kerhotiloista useasti jo 80-luvun puolella. Kunta ei luvannut tiloja, mutta lupasi vuokratukea. Uudessa-Summassa sijaitsevista Ojatien tiloista tehtiin anomus elokuussa Tällöin anomus hylättiin. Seuraavana keväänä tilanne oli toinen. Mopokerho lopetti toimintansa ja nuorisosihteeri Matti Bühler pelkäsi, että käyttöä vaille jäävät tilat otetaan pois nuorisotoimen hallinnasta. Tällöin hän ilmeisesti muisti kerhon tekemät anomukset ja tarjosi tiloja kerhon käyttöön. Kerho sai omat kokoontumistilat Osoite oli Ojatie 9, Uusi-Summa. Ojatien tilat olivat pienet ja epäkäytännölliset. Sisätiloissa ei pystynyt huoltamaan moottoripyöriä, mutta kokoontumiseen tilat soveltuivat hyvin. Huhtikuussa 1993 alkoi nykyäänkin jatkuvat torstaisten kerhoiltojen jatkumo. Samasta keväästä on kerholle tullut myös Bike- (ent. MP-lehti) ja MOTO-lehdet. Samassa rakennuksessa kerhotilojen kanssa oli kunnan vuokra-asunto. Asunnon tyhjennettyä keväällä -94 kerho teki Vehkalahden kunnalle anomuksen koko rakennuksen käyttöön saamisesta. Tämä anomus hylättiin. Kunta halusi vuokrata tilat ja saada kiinteistöstä tuottoa. Kesällä 1994 kunta myi koko kiinteistön pois, ilmoittamatta kerholle. Tieto kuitenkin kulkeutui kerholaisille ja syntyi epävarmuus kerhotilojen tulevaisuudesta. Myöhemmin tieto tilojen myynnistä tuli myös virallista tietä. Uusi omistaja otti yhteyttä ja ilmoitti tarkistetun vuokran. Kerho totesi vuokran tilojen käyttökelpoisuuteen nähden liian korkeaksi. Syntyi päätös uusien tilojen etsimisestä. Kerhon delegaatio otti yhteyttä nuorisosihteeri Bühleriin ja kysyi kunnan kantaa avustaa tilojen vuokrassa, mikäli sellaiset löytyisi. Bühler lupasi kunnan vuokratuen. 21

22 Ylin: Meijerin kerhotilojen oleskelutila oli tyylikkäästi paneloitu heinäseipäillä ja lankkupaneelilla. Vasen ala: Meijerin oleskelutila työn alla. Oikea ala: Retkikunta lähdössä ajokauden päätösajeluun vuonna Kerholaisten keskuudessa alkoi kiivas vuokrakiinteistön metsästys. Teppo Kärki sattui oikeaan aikaan loistolaiva s/s Hyökyn terassille ja kuuli Reijo Suoknuutilta, että Mc Kujansuu rakentaa kerhotiloja vanhalle meijerille. Tilaa kuulemma olisi vielä toisellekin kerholle. Kun kerholaiset syyskuussa -94 kävi tutustumassa meijerin tiloihin, niin järkytys oli suuri. Kellarihuoneet olivat täynnä kaikenlaista kaatopaikkarojua. Pienen pohdinnan jälkeen kerho kuitenkin päätti vuokrata tilat. Alkoi valtava rakennusurakka. Ennen rakentamista oli edessä siivous tai pikemminkin raivaus. Huoneista lähti usea lavallinen rojua kaatopaikalle. Rojun lisäksi tiloista löytyi myös rahan arvoista tavaraa. Nakkilan Pyörä & Mopo osti 4000 pahvilaatikkoa ja Kouvolaan meni yksi henkilöauton perä- 22 kärryllinen kuormalavoja. Kun raivaus oli viimein ohi syksyyn mennessä, oli rakentamisen vuoro. Rakennustöihin osallistui yhteensä kymmeniä kerholaisia. Kerralla talkoolaisia oli yleensä kymmenkunta. Tilan pohjaratkaisu saneli tilankäytön. Oli alusta alkaen selvää, että ensimmäinen huone soveltuu korjaamoksi sekä pyörien säilytystilaksi, ja taaempaan huoneeseen sisustetaan oleskelutila. Baaritiski sai muotonsa, seinät värinsä ja heinäseipäät löysi paikkansa. Talkoorupeamasta mainittakoon sen verran, että mm. seinien maalausoperaatio oli henkeäsalpaava. Asfalttimaali ruiskutettiin bensiinikäyttöisellä paineilmaruiskulla. Maalisumu ja bensiinin katku kellarissa oli niin valtava, ettei kukaan pystynyt maalaamaan kerrallaan minuuttia kauempaa. Seiniä koristaneiden

23 Yllä: Uuden-Summan kerhotilat talvella Oikealla: Lähtö Uudesta-Summasta ajokauden päätösajelulle heinäseipäiden halkominenkin vaati veronsa. Kerholla oli lainassa sirkkeli, jonka moottorin suojakytkin oli rikki. Kuivien ja kovien seipäiden sahaus ylikuumensi moottorin, joka lopulta kärähti. Ei auttanut kuin ostaa uusi. Meijerin kerhotilojen avajaiset olivat Rakennustyöt eivät olleet vielä täysin valmiit. Työt jatkuivat avajaisten jälkeen läpi talven. Lopputulos oli pohjaratkaisuun nähden erinomainen. Korjaamon puoli oli toimiva ja oleskelutila viihtyisä. Tilat palvelivat aina vuoteen 2001, jolloin meijerin purkutuomio sai vahvistuksen. Kevään -01 aikana alkoi tilojen etsiminen. Nykyiset, Uuden-Summan, kerhotilat olivat kolmas paikka, jota käytiin katsomassa. Vuokrasopimus ja muut asiat järjestyivät niin, että toukokuussa vanhat tilat saatiin tyhjennettyä ja irtaimisto siirrettiin uusiin tiloihin. Uudessa paikassa ei päästy tuolloin rakentamaan, koska tilat olivat täynnä silloisen vuokraisännän koneita ja muuta materiaalia. Kesäkuussa tuli taasen se aika, että kerholaisten oli siis käärittävä hihansa, sylkäistävä kämmeniinsä ja ryhdyttävä vuokraisännän muuttoavuksi. Kun tilat olivat vihdoin tyhjät, alkoi rakentaminen. Piirustuksena oli Antti Parkon ruutupaperille tekemä luonnos. Talkoovoimaa löytyi ja tilat valmistuivat kesän kuluessa. Tilojen avajaiset pidettiin lokakuussa -01, yhdessä ajokauden päättäjäisten kanssa. 23