2014 Vilho Kivikangas, Leevi Launonen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (PDF) ISBN (sid.

Transkriptio

1

2

3

4 2014 Vilho Kivikangas, Leevi Launonen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (PDF) ISBN (sid.) Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käytäntöön ottamaan suomennosta, ellei toisin mainita. Tämä sähkökirja on Aikamedia Oy:n vuonna 2014 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijäinoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

5 SISÄLLYS Esipuhe... 9 Toimittajan alkusanat...13 Kutsumuksen kipinä...17 Pormestarinsaaren poikia...23 Aktiivista elämää Pietarsaaren Saalemissa...31 Sotalapsena Ruotsissa...37 Takaisin Pietarsaareen...53 Helsinkiin kansalaisvelvollisuutta suorittamaan...63 Opiskelu alkaa onnettomuuksien varjossa...69 Perheen perustamisesta ammatilliseen kutsumuskriisiin...83 Monenlaisissa lääkärin tehtävissä...89 Lähetyksen Kehitysapu ja kirpputoritoiminta saavat alkunsa...99 Värikkäitä muistoja lähetysmatkoilta Finnairin siivin katastrofiapua Etiopiaan Lääkintälähetys auttaa Venäjällä Mongolian muutosten keskellä...187

6 Oikeudessa syytettynä ja median lööpeissä Pohjois-Korean kummisetänä Avustusmatka Palestiinan kriisipesäkkeeseen Lääkintöneuvoksena ja eurooppalaisena sankarina Sairaudet iskevät Tohtori Hyvätahto läheisten ja työtoverien silmin Marja-Liisa, Juhani ja Satu, perheen lapset Ensio Hautakangas, lapsuudenystävä, saarnaaja Tero Haapala, rikosylikomisario Pertti Söderlund, lähetystyöntekijä Markku Helin, koordinaattori, Fida Health Promotion Pirkko-Liisa Tarvonen, ylihammaslääkäri, projektikoordinaattori Saska Saarikoski, Helsingin Sanomat Leena Puttonen, perheystävä Anneli Karras, humanitaarisen avun päällikkö, Fida Yllättävä lähtö...365

7

8

9 ESIPUHE Sitä on liikkeellä, sanoi Ville Viime aikoina monet elämänvaiheitani tuntevat ystävät ovat vedonneet minuun ja pyytäneet: Ville, sinun pitää ehdottomasti ryhtyä kirjoittamaan omaelämäkerta. Olen sitä itsekin pohtinut, onhan minulla ollut mahdollisuus nähdä ja kokea monia ainutlaatuisia asioita helluntailiikkeen lähetys- ja kehitysyhteistyössä aina 1970-luvulta alkaen. Näissä tehtävissä olen toiminut usein ammattiroolissani lääkärinä. Sairauksista puhuttaessa kuulee joskus sanottavan, että sitä on liikkeellä. Tuo lausahdus on tuttu myös omalle ystäväpiirilleni, joka tervehtii minua usein leikkisästi huudahtamalla: Hei Ville, sitä on liikkeellä! Tähän sanontaan puolestaan liittyy tietty taustatarina. Kun elettiin 1970-lukua ja lapsemme olivat vielä pieniä, ilmestyi ranskalaisista sarjakuvista koottu Asterix seikkailee -kirjasarja. Siinä kerrotaan Asterixin ja Obelixin mielikuvituksellisista seikkailuista Rooman vallan aikaisessa gallialaisessa kylässä, muinaisen Gallian pohjoisosassa. Hankin tämän kirjasarjan aikoinaan lapsillemme, lähinnä pojalleni Juhanille. Muistelen lukeneeni ihan niistä ensimmäisistä Asterixeista, kuinka Gallian kyläpäälliköt päättivät, että heidänkin täytyisi saada kylään oma lääkäri. Tarinan mukaan lääkäreitä valmistui Parisium-nimisessä yliopistokaupungissa. Asterixia pidettiin kotikylässään terävä-älyisenä nuorukaisena ja siksi hänet lähetettiin opiskelemaan lääkäriksi. Obelix oli Asterixin hyvä ystävä. Hän keräsi Parisiumin opiskelumatkaa varten Asterixille hiidenkivet, joita tämä

10 tarvitsi luentomuistiinpanojaan varten, sekä niille kuljetuskaluston. Sitten kylän vanhimmat lähettivät Asterixin seurueineen matkaan. Normaalisti lääkäriksi valmistuminen kesti useita vuosia. Asterix palasi kuitenkin kotikyläänsä jo parin kuukauden kuluttua. Obelix veti hänen kuljetuskalustoaan, jonka kyydissä seisoi ensimmäisenä komea hiidenkivi. Siihen oli kirjoitettu teksti: Asterix on suorittanut kaikki tarvittavat tutkinnot ja valmistunut lääkäriksi. Kylän vanhimmat järjestivät heti kokouksen ja ryhtyivät tenttaamaan Asterixia siitä, miten tämä oli voinut suorittaa lääkärin vaativan tutkinnon niin lyhyessä ajassa. Silloin Asterix astui vanhinten eteen, otti ryhdikkään asennon ja paljasti salaisuutensa: Kauankos se kestää, että oppii sanomaan, että sitä on liikkeellä. Kun tuttavat alkoivat kysellä minulta lääkäriksi valmistuttuani eri tilanteissa sairauksiin liittyviä asioita, muistin tuon lastenkirjan huvittavan tarinan ja tyydyin sanomaan heille Asterixin tavoin: Sitä on liikkeellä, se menee ohi! Tämä puolestaan johti siihen, että käyttämäni sanonta tarttui pian myös ystävien ja tuttavien suuhun, ja yhteisissä kokoontumisissa monet heistä alkoivat heti minut nähtyään huudahtaa hymyillen: Sitä on nyt liikkeellä! Ja näin on jatkunut vuosikausia aina näihin päiviin saakka. Siksi tästä alun perin Asterixin lausumasta toteamuksesta on tullut minuun liittyvä tunnusomainen sanonta. Mielestäni se olisi sopinut hyvin myös kirjani nimeksi. Kustantaja ja kirjani toimittaja ehdottivat kuitenkin kirjalle toista nimeä. He perustelivat alun perin Time-lehden keksimää ja käyttämää nimeä Tohtori Hyvätahto sillä, että se kuvaa laajemmin elämäntyötäni ja myös kirjan sisältöä. 10

11 Hyväksyin tämän kustantajan ratkaisun. Huomaahan lukija joka tapauksessa kirjan sivuilta, että sitä on liikkeellä. Sitten tärkeät kiitoksen sanat: Haluan kiittää elämäni suurta rakkautta, vaimoani Ritvaa, siitä, että hän on yli viidenkymmenen vuoden ajan ollut paras tukijani ja esirukoilijani. Kiitän myös lapsiani, jotka auttoivat minua käsikirjoituksen valmistelussa. Marsa auttoi tekstin tuottamisessa, Juhani antoi omia kommenttejaan yhteisistä matkoistamme, ja ilman Sadun apua en olisi pärjännyt tietokoneeni kanssa. Perheeni lisäksi haluan kiittää myös kaikkia niitä ystäviäni, jotka tässä kirjassa ovat kertoneet yhteistyöstämme monien vuosien aikana. Ja totta kai osoitan kiitokseni Aikamedian johdolle, joka kustantajan puolelta rohkaisi minua tämän kirjoitusprosessin käynnistämiseen ja läpiviemiseen. Helsingin Oulunkylässä elokuussa 2013 Vilho Kivikangas 11

12

13 TOIMITTAJAN ALKUSANAT Raamattu antaa ymmärtää, että Jumalan tahdossa ja hänen suunnitelmissaan elävät ihmiset voivat toimia ikään kuin ennalta valmistetuissa teoissa. Näin he saavat toteuttaa myös niitä hyviä tekoja, joihin Jumala on heidät tarkoittanut (Ef. 2:10). Tämä raamatullinen totuus tulee harvinaisen konkreettisella tavalla esiin lääkintöneuvos Vilho Kivikankaan värikkäissä elämänvaiheissa. Hänen tarinansa puhuttelee ja herättää kunnioitusta. Omaelämäkerta kuvaa toiminnan miestä, joka ei ole pelännyt tarttua haasteisiin, ottaa riskejä ja laittaa itseään likoon. Lääkäri Kivikankaan tuttujen kesken Villen lähes uskomattomia piirteitä sisältävä elämäntyö paljastaa herrasmiehen, jonka persoonassa yhdistyvät ihastuttavalla tavalla arjen toimiva kristillisyys, pyyteetön auttamishalu sekä huumorintajuinen elämänmyönteisyys. Vilho Kivikankaan elämäkerta ei ole ainoastaan kuvausta yhden miehen henkilökohtaisista saavutuksista. Se on myös kiinteä osa Suomen valtion kehitysyhteistyön historiaa sekä dokumentoitua kuvausta maamme helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Inter nationalin (vuoteen 2001 asti Suomen Vapaa Ulkolähetys) tekemästä työstä maailmalla. Kirja avaa näköaloja viime vuosikymmenien kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen toimintaan, jossa Kivikankaalla on ollut poikkeuksellisen vahva rooli. Ilman hänen rohkeuttaan ja ennakkoluulottomuuttaan Fidan toiminta ei olisi sitä, mitä se tänään on. Teos onkin samalla tärkeä osa Fidan uudempaa, vielä monilta osin kirjoittamatonta lähihistoriaa. Henkilökohtaisten muistelujen lisäksi siinä on runsaasti uutta, Suomessa aikaisemmin julkai-

14 sematonta taustatietoa muun muassa Venäjältä, Mongoliasta ja Pohjois-Koreasta. Sain kirjan toimittajana viettää talven ja kesän 2013 Vilho Kivikankaan elämäntarinaan tutustuen. Kivikankaan erinomainen muisti, runsas lähdeaineisto ja hyvä kirjoitustaito (Vilho tuotti itse suurimman osan perustekstiä) tekivät kirjan toimittamisesta minulle miellyttävän kokemuksen. Oli ilo tehdä yhteistyötä valtavan kokemuspääoman keränneen miehen kanssa, joka oman ammatillisen osaamisensa kautta on välittänyt niin paljon apua kärsiville lähimmäisilleen. Kun kustantaja pyysi minua auttamaan Vilhoa kirjoitustyössä, epäröin pitkään, koska päätoimittajan perustyöni Ristin Voitto -lehdessä on kiireistä ja kuormittavaa. Asia oli ajankohtainen keväällä 2012, jolloin olin eräänä sunnuntaina menossa Vilho Kivikankaan kotiseurakunnassa Helsingin Saalemissa järjestettyyn juhlatilaisuuteen. Matkalla sinne huokailin mielessäni Jumalan puoleen ja pyysin, että hän auttaisi minua tekemään oikean päätöksen. Vastoin tapojani pyysin Jumalaa antamaan tällä kertaa myös jonkin selvän merkin. Jos haluat minun lähtevän tähän kirjoitusprojektiin mukaan, johda nyt niin, että kohtaan Vilhon jollain erityisellä tavalla tässä tilaisuudessa, anelin hiljaa mielessäni. En ollut vielä ottanut mitään yhteyttä Vilhoon enkä tiennyt, oliko hän edes tulossa tuohon tilaisuuteen. Juuri kun lähestyin Helsingissä Näkinkujalla olevaa Saalem-seurakunnan temppeliä, aivan minun eteeni ovien ulkopuolelle pysähtyi auto ja sieltä nousi ulos Vilho Kivikangas puolisonsa Ritvan kanssa. Säpsähdin mielessäni, sillä ensimmäinen kohtaamani ihminen seurakunnan tuhansien jäsenten joukossa oli Vilho. Samalla muistin, mitä olin matkal- 14

15 la juuri rukoillut. Tämän kokemuksen rohkaisemana päätin lähteä yhteiselle kirjalliselle matkalle Vilhon kanssa. En vieläkään ole varma, oliko tuo kohtaamisemme puhdasta sattumaa vai johdatusta. Siitä olen kuitenkin varma, että Vilho Kivikankaan elämäkerta piti kirjoittaa. Se on kertomus Jumalan miehestä, todellisesta vaikuttajasta, jonka elämänkokemukset rohkaisevat meitä muitakin antamaan itsemme kokonaan Jumalan käyttöön. Silloin voimme elää hänen ennalta valmistamissaan hyvissä teoissa ja toteuttaa kirjan päähenkilön tavoin elämämme syvintä tarkoitusta. Nilsiän kesäasunnolla elokuussa 2013 Leevi Launonen 15

16

17 KUTSUMUKSEN KIPINÄ Monilla ihmisillä on lapsuudessaan ollut joku innoittava esikuva, arvovaikuttaja, joka on antanut kauaskantoisen kipinän koko heidän elämäntyölleen. Minulle tällainen henkilö oli pietarsaarelainen lähetyssaarnaaja Sanfrid Mattsson. Yhdessä puolisonsa Anna-Liisan kanssa Sanfrid Mattsson toimi helluntailiikkeen ensimmäisenä lähetystyöntekijänä Etiopiassa. Keisari Haile Selassien suosiollisella avustuksella Mattssonit saivat 1950-luvun alussa rekisteröityä maahan suomalaisen lähetyksen, ja keisari jopa vuokrasi omista maistaan huomattavan suuren maatilan pääkaupungin Addis Abeban läheltä lähetyksen käyttöön. Sanfrid Mattsson teki sotien jälkeisinä vuosikymmeninä elämäntyönsä Etiopiassa mutta vaikutti aktiivisesti myös lapsuuteni kotikaupungissa Pietarsaaressa. Lisäksi Mattssonin pariskunnalla oli tärkeä rooli sota-aikana, jolloin lapsia siirrettiin turvaan Ruotsiin. Mattssonit olivat organisoimassa myös minun ja pikkusisareni pääsyä sotalapsina naapurimaahan. Tehtävälleen antautuneet Mattssonit perustivat Pohjanmaalle Larsmoon lähetyskodin. Sanfrid pyysi usein meitä seurakunnan nuoria sinne talkoisiin. Talkooillan päätteeksi hän kertoi meille omista kokemuksistaan Etiopiassa. Lähetysrakkauden valtaama Sanfrid eli koko sydämellään lähetystyön haasteissa ja mahdollisuuksissa. Niinpä hän lähes aina murtui kyyneliin puhuessaan Etiopiasta. Sanfrid Mattsson toivoi myös, että meistä nuorista kasvaisi uusia työmiehiä Jumalan elopellolle. Siksi hän pyysi meitä itsekin rukoilemaan, että Jumala lähettäisi meidät vielä joskus lähetystyöhön. Sanfridin lempikohta Raamatussa oli Jeesuksen lausuma ajatus: Jos ei nisun jyvä putoa

18 maahan ja kuole, niin se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää (Joh. 12:24 KR38). Näitä sanoja vanha lähetysveteraani toisteli lähes jokaisessa puheessaan. Sanfrid Mattssonin esimerkki oman isäni ohella teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se avasi näköalan siihen, mikä merkitys aidolla lähimmäisenrakkaudella, toisten ihmisten auttamisella ja uhrautuvalla toiminnalla voi olla. Ymmärsin jo varhain, että ihmisen elämän arvokkain kutsumus on palvella Jumalan valtakunnan suuria päämääriä. Sanfridin puheista mieleeni piirtyi myös ymmärrys siitä, että moniin maihin oli hyvin vaikea joihinkin jopa mahdoton päästä ilman hyvää koulutusta ja sopivaa ammattia. Siksi hän rohkaisi meitä nuoria kouluttautumaan ja valmentautumaan myös ammatillisesti elämäntehtävää varten. Oppikoulun yläluokilla mielessäni kypsyi vähitellen ajatus lääkärin ammatista. Jos lukisin itseni lääkäriksi, voisin mennä melkein mihin maahan tahansa auttamaan ihmisiä. Se olisi minun tapani toimia lähetystyössä ja rakentaa Jumalan valtakuntaa. Valmistuin lääkäriksi vuonna Seitsemän vuotta myöhemmin sain myös sisätautien erikoislääkärin oikeudet. Toimin suurimman osan urastani työterveyslääkärinä ja sen ohella ohjauduin mukaan Suomen helluntailiikkeen kehitysyhteistyöhön, johon valtio alkoi antaa määrärahoja vuodesta 1974 lähtien. Pienten alkujen päivistä kasvoi laaja kansainvälinen työ. Suomeen rakennettiin 1980-luvulla kattava lähetystorien verkosto, jonka kautta kanavoituu vieläkin miljoonia euroja vuodessa kehitysyhteistyöhankkeisiin. Nykyisin helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International on myös eniten valtion kehitysyhteistyömäärärahoja saava kansalaisjärjestö maassamme. Sen 18

19 kokonaisvaltaiseen toimintaan sisältyy perinteisen lähetystyön ohella laaja kehitysyhteistyö, humanitaarinen auttamistyö ja kummilapsitoiminta. Kun jäin työterveyslääkärin tehtävästä vapaaehtoisesti varhaiseläkkeelle 1990-luvulla, olin vasta viisikymmentäseitsemänvuotias. Täysimääräinen eläke ja uusi elämäntilanne tarjosivat minulle mahdollisuuden antaa aikaani moniin eri maissa toteutettaviin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Kuunnellessani Sanfrid Mattssonia Pietarsaaren nuortenilloissa 1950-luvulla sydämeeni istutettiin hiljainen unelma siitä, että jonakin päivänä minäkin voisin antaa oman ammattini kautta panoksen lähetys- ja kehitysyhteistyöhön. Silloin en voinut kuitenkaan aavistaa, millaisia ovia minulle vielä avautuisi, millaisiin kansainvälisiin tehtäviin minua vietäisiin ja miten rikkaita elämänkokemuksia tulisin saamaan. Nuorena lääkärinä en osannut kuvitella, että jonakin päivänä olisin vihkimässä uutta oppilaitosta Keniassa yhdessä presidentti Daniel Arap Moin kanssa, perustamassa sisällissodan repimään Ugandaan Helluntaikirkkoa, organisoimassa kotimaassa valtakunnallista Yhdelle vähimmistä -vaatekeräystä, jonka seurauksena Suomeen rakentuisi maanlaajuinen lähetystorien verkosto, viemässä Finnairin DC-10- koneen avustuslennolla Etiopian kriisialueiden nälkäänäkeville huopia, sairaalatarvikkeita ja lääkkeitä, solmimassa yhteistyösuhteita Pietarin terveysministeriöön sekä käynnistämässä terveyskasvatusohjelmaa ja lääkintälähetystä Venäjällä, viemässä amerikkalaisen CNN-televisioyhtiön filmiryhmää kuvausmatkalle Sortavalaan, lähtemässä Mongolian terveysministeriön kutsusta ensimmäisenä länsimaalaisena lääkärinä kehittämään ateismista vapautuneen maan terveydenhuoltoa, organisoimassa lääkkeiden ja sairaala- 19

20 tarvikkeiden avustuslentoa Mongoliaan, käynnistämässä Pohjois-Koreassa maatalouden, sairaaloiden ja hammashoidon kehityshankkeita, solmimassa luottamuksellisia suhteita Pohjois-Korean ministeriön virkamiehiin ja diplomaatteihin, osallistumassa Pohjois-Koreassa rakkaan johtajan Kim Il-sungin syntymäpäiväjuhlallisuuksiin valtion virallisena kutsuvieraana sekä rukoilemassa hänen patsaallaan Jumalan siunausta koko kansakunnalle. Mistään tällaisesta en osannut nuorena unelmoida. Puhumattakaan siitä, että olisin jonakin päivänä Lontoossa vastaanottamassa merkittävän amerikkalaisen Time-aikakauslehden myöntämää Eurooppalainen sankari -tunnustusta. Tai siitä, että tuo suurilevikkinen kansainvälinen lehti kirjoittaisi vielä joskus toiminnastani artikkelin, jossa minusta puhuttaisiin Tohtori Hyvätahtona (Dr. Goodwill). Kaikkien näiden kokemusten jälkeen voin nöyrästi todeta, että Jumala on antanut minulle uskomattoman rikkaan elämän. Sen aikana olen saanut antoisia ihmissuhteita, kohdannut ainutkertaisia tilanteita sekä kokenut monin tavoin Jumalan ihmeellistä johdatusta ja hänen yliluonnollista vaikutustaan. Kaiken kokemani kautta olen oppinut ymmärtämään, että Jumalan rakastava sydän on läsnä kaikkialla siellä, missä olemme kristittyinä valmiita auttamaan hätää kärsiviä lähimmäisiämme. Vuosien aikana olen oivaltanut syvemmin myös jotain siitä, mitä hengellinen isäni Sanfrid Mattsson tarkoitti puhuessaan meille nuorille vehnänjyvästä, jonka on kuoltava, jotta se voisi tuottaa runsaan sadon. Ymmärrän nyt entistä selvemmin, että vain Jumalan valtakunnan ajattomien päämäärien hyväksi toimiminen tekee ihmisen elämästä hedelmällisen. 20