Vaihtoraportti. Aleksanteri Negru-Vode

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoraportti. Aleksanteri Negru-Vode"

Transkriptio

1 Vaihtoraportti Aleksanteri Negru-Vode

2 1 Vaihtokohde Vaihtoyliopistoni, Saint Petersburg State Polytechnical University, valikoitui muutaman sattuman kautta. Ensimmäinen sattuma lienee se, että suomalainen isäni, ollessaan työmatkalla, ihastui äitiini kadulla kysyessään tältä reittiohjeita. Reittiohjeet veivät isäni aivan muualle kuin hänen alkuperäiset suunnitelmat antoivat olettaa. Ja hyvä niin. En olisi muuten tässä naputtelemassa tätä raporttia. Kuunnellessani tarinoita esi-isistäni, kreikkalaisista tupakkatehtailijoista, venäläisiä sotaaluksia upottavista kapteeneista, neuvostoliiton maatalousministerin varamiehistä, on hankalaa asettaa itselleen tiettyä identiteettiä. Koen olevani kuitenkin suomalaisvenäläinen. Edellisen sanajärjestys ei ole aakkosjärjestyksen tuomaa sattumaa. Vaikka kasvoinkin elämäni ensimmäiset vuodet kaksoiskansalaisena Moskovassa, olen syvimmiltäni suomalainen. Tästä kiitos kuuluu vanhempieni päätökselle muuttaa Moskovasta 1994 ns. hullujen vuosien tieltä Suomeen. Vartuin ja sain sivistykseni Suomessa, vaikkakin aluksi suomenkielinen ulosanti ei ollut vahvuuksiani ja kommunikoin mieluummin venäjäksi. Koska olen puhunut venäjää muuton jälkeen lähinnä kotona, on sen taso jäänyt kutakuinkin sen kuusivuotiaan Sashan tasolle, jonka legot pakattiin rekkaan ja vietiin rajan yli Kruununhaan kaksioon, muutaman sadan metrin päähän isän synnyintalosta. Tarvitsin kipeästi kohennusta venäjääni. Olin alkanut panna merkille, että aikailen välillä hyvinkin yksinkertaisten sanavalintojen kanssa ja etenkin uudet, ennalta tuntemattomat tilanteet toivat vaikeuksia. En käyttänyt kieltä riittävästi ja se oli sana kerrallaan haihtunut mielestäni. Satunnaisilla venäjänkielisillä lehtiartikkelien silmäilyillä ei tuntunut olevan asiaan vaikutusta; kieltä oli päästävä puhumaan, sillä on ajateltava, sitä on vastaanotettava ja tuotettava. Toinen sattuma on siis muutto Suomeen sekä venäjäntaitoni heikentyminen. Halusin matkustaa maahan, jossa voin vapaasti kysyä neuvoa kadulla jo pikkuhiljaa vieraantuvalla äidinkielelläni. Kolmas sattuma, ja ehkä se lopullinen ratkaiseva tekijä oli eräs opintomatka Chudovoon, noin 100 kilometriä Pietarista Moskovan suuntaan sijaitsevaan vaneritehtaaseen. Pääaineeni Aalto-yliopistossa on puutuotetekniikka, joten päätimme pääainejärjestön kanssa suunnata hieman erikoisemmalle reissulle rajan taakse. Vastasin kyseisen matkan järjestelyistä. Yövyimme muutaman yön Pietarissa ja tykästyin kaupunkiin. Menneitä olivat kerjäävät katulapset, metron edustalla nukkuvat kulkukoirat sekä saasteiset, pölyiset kadut, jossa Ladat yskivät itsensä käyntiin muutaman starttimoottorin kierroksen jälkeen. Näin ympärilläni modernin Eurooppalaisen kaupungin, jonka kulttuuri kukoisti kauneuttaan ja museot tarjosivat historiaa hamuavalle vastinetta ajalleen. Kaikkeen ei ehtinyt edes matkaoppaassa tutustumaan. Päätös oli selvä. Tänne on palattava, mielellään ajan kanssa. Päätin hakea seuraavalla kierroksella vaihtoon Pietariin.

3 2 Järjestelyt 3 Kohteessa 3.1 Asuminen Aalto-yliopistolla oli valmis diili Saint Petersburg State Polytechnical Universityn (tuttavammin Politeh) kanssa, joten valinta itse yliopiston valinnanvaikeutta en päässyt kokemaan. Ikävänä puolena koin, että ainoa tarjottu ohjelma oli englanninkielinen, mutta kun halusin nimenomaan Pietariin, valinta oli tehty puolestani niin kuin manun illallisen ruokalista. Onneksi sentään sain opiskella venäjää kielenä vaativammassa ryhmässä, jossa opiskelijat pääsivät keskustelemaan mm. oman maan poliittisesta suhtautumisesta ajankohtaisiin asioihin, minun ajankohdallani ns. Ukrainan kriisiin. Vaihtoon haetaan vuosittain keväisin. Tämä pätee myös silloin, jos oma vaihto alkaa vasta vuoden päästä keväällä, joten vaihtoon lähtemisestä on syytä olla hyvissä ajoin selkeä kuva. Minun kohdalla muistaakseni jo maaliskuussa piti palauttaa kaikki asiakirjat täytettynä opiskelijapalveluihin. Venäjälle matkustaessa on opiskelijalla oltava viisumi, jota varten tarvitaan HIV-todistus. Testin tulosten vaikutusta viisumin myöntämiseen ei määritelty sen tarkemmin, mutta kun minulle viisumi myönnettiin, uskon olevani myös biologisesti oikeassa tilassa. Todistuksen saa ilmaiseksi YTHS:ltä, jossa verikokeen kautta saa leimat paperiin ja paperin lähetystöä varten kouraan. Viisumiin tarvitaan yliopiston kutsu, jonka he lähettävät postitse kevään aikana. Kannattaa myös huomioida, että passin tulee olla viisumin myöntämisajanhetkestä lähtien voimassa vielä puolitoista vuotta. Itselläni tuo aika jäi kuukauden vajaaksi, ja jouduinkin uusimaan passini melko hätäisellä aikataululla. Pikapassi maksoi kymmenen euroa enemmän kuin hidaspassi, joten tässä tilanteessa se kannatti maksaa ja passin sai jo seuraavana päivänä. Hain viisumia matkatoimiston kautta sillä se on nopeampaa. Palvelu maksaa muutaman kympin, mutta jos ne rahat haluaa käyttää järkevämmin, voi viisumia hakea itsekin. Lisää viisuminhausta kannattaa tiedustella omalta vaihtokoordinaattorilta, tai Aallon nettisivuilta, Venäjällä vaatimukset muuttuvat melko nopeasti. Eräs ystäväni oli käynyt ottamassa mm. keuhkokuvan tuberkuloosin varalta. Kannattaa muistaa tiedustella mahdollisia stipendejä sekä eri järjestöjen apurahoja vaihtoon lähtiessä. Niistä on korvaamaton etu talouden suunnittelussa. Yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen asuntolapalveluja. Asuntola sijaitsi samassa rakennuksessa kuin itse opetustilatkin, joskin eri siivessä. Siirryinkin usein asuntolasta luennolle kahvikuppi kädessä ja тапочки:t (sisätossut) jalassa, vaikka ulkona satoi räntää. Huoneistot, joissa asuttiin, olivat kaksioita. Kussakin huoneessa nukkui kolme opiskelijaa. Huoneistossa oli siis yhteensä kuusi ihmistä, pinta-alaa noin 45m², joten kämppisten läheisyys oli aistittavissa, etenkin aamuisin kun jääkaapin ja käymälän ovi kävi kaikkien

4 3.2 Terveydenhuolto 3.3 Siirtyminen kohdalla. Asunnot olivat alun perin tarkoitettu vain neljälle, mutta tilanpuutteen vuoksi niihin sijoitettiin kuusi henkilöä. Asumiskulut kuukaudessa olivat noin sadan euron luokkaa, joskin mm. internetistä joutui pulittamaan lisää. Keittiötarvikkeita oli asuntoloissa vaihtelevasti. Itseäni lykästi, meidän huoneistoon oli jätetty täysi IKEA:n kotisetti, johon kuului runsas määrä ruoanlaittovälineitä, eikä niitä tarvinnut ostaa lisää. Moni muu joutuikin ensimmäisenä päivänä käymään kaupassa, kun ei ensimmäistä haarukkaa asuntolassa ollut. Osa vaihtareista vuokrasi heti aluksi yksityisiltä markkinoilta oman huoneen tai asunnon, mutta itseäni viehätti opiskelija-asuntolan käytännöllisyys ja läheisyys. Tyttöystäväni matka oli mennä pilalle kun hän näki, kuinka ahtaasti asuin, mutta en itse kokenut sitä niin häiritsevänä tekijänä. Jäin kaipaamaan Suomen mukavuuksista yksityisyyttä ja puhdasta juomavettä, jota ei saanut kraanasta. Yksityisyyttä ei ole asuntolassa ollenkaan, sillä ovet ovat jatkuvasti auki ja ihmisiä, lähinnä muita vaihtareita lappaa sisään ulos tuon tuosta. Asuin kerroksessa, johon oli sijoitettu pelkkiä vaihtareita. Olisin tietysti toivonut, että ympärilläni olisi venäläisiä, joille olisin pystynyt ja joutunut puhumaan venäjää. Nyt käytin lähinnä englantia ja suomea, sillä samassa asuntolassa asui minun lisäksi kuusi muuta suomalaista, joiden kanssa puhuimme tietysti suomea. Kannattaa kierrellä huoneissa ja tutustua ihmisiin. Sainkin osasta hyviä kavereita, joiden kanssa on kiva järjestää kaikenlaista vapaa-ajan ohjelmaa. Viisumia haettaessa vaaditaan sairasvakuutus, jota kannattaa käyttää. Itse käytin paikallisen yrityksen palveluita tulehtuneen imusolmukkeen hoitamiseen. Kun astelin sisään sairaalaan (EuroMed) luulin olevani hotellissa. Lattiat kiiltävää marmoria, ovet jalopuuta ja respassa eri kelloja, jotka näyttivät paikallisen ajan. Henkilökunta puhuu erinomaista englantia ja heillä on maksusopimus ainakin oman vakuutusyhtiön kanssa, joten kuittien kanssa ei tarvitse erikseen hakea korvusta. Sain lisäksi lääkkeetkin sairaalan apteekista, jotka nekin kuuluivat vakuutuksen piiriin. Pietarin Metro on ylivoimaisesti kätevin tapa liikkua kaupungin sisällä. Kannattaa opetella heti alusta oman aseman sijainti sekä kyseisen linjan päätepysäkit, jotta siirtyminen olisi sujuvampaa. Pietarin metrossa on kuusi linjaa, joten kartta on hyvä olla mukana. Niitä saa monesti ilmaiseksi kadulla jaettavina mainosflyereinä tai hotellien respoista. Ostin itse matkakortin, jossa kiinteä kuukausihinta. Kortilla voi vapaasti käyttää metroa sen voimassaolon ajan. Opiskelijana olet oikeutettu alennuksiin, jotka kannattaa hyödyntää. Paikallinen vaihtokoordinaattori osaa auttaa lipun hankinnassa.

5 4 Opiskelu 5 Vapaa-aika Opiskelin "International business semester" nimisessä ohjelmassa. Ohjelmaan kuului kaupallispainotteisia kursseja mm. "Russia as a target market" ja "Lobbying in EUinstitutions". Opetushenkilökunta koostui sekä venäläisiästä, että ulkomaalaisista professoreista. Ajoittain venäläisillä oli hankaluuksia englannin kanssa, mikä laski opetuksen tasoa. Koin, että opetuksen taso olisi alhaisempi kuin Suomessa, mikä saattoi johtua kielimuurista. Ohjelmassa oli pakollisia kursseja sekä vapaavalintaisia. Pakolliset luonnollisesti oli kaikkien suoritettava, mutta vapaavalinnaiset olivat useimmiten ulkomaalaisten luennoimia ja tasokkaampia. Osasta kursseista jäi aika vähän käteen. Esimerkiksi "Entrepreneurship and business planning" kurssilla käytiin läpi lähinnä kuinka pitää "Power pitch" ja että "Pitää olla intohimoa omassa tekemisessä". Parhaita muistoja minulle jäi kurssilta "Russian Civilization", jonka piti nuori vastavalmistunut filosofian tohtori. Hänellä oli aluksi hankaluuksia englannin kanssa, mutta muutaman lämmittelyluennon jälkeen kurssi oli yksi parhaimmista. Opiskelun arvostelua ei kannata ottaa liian tosissaan, sillä se saattaa olla hyvinkin henkilökohtaista. Yhdellä kurssilla koko luokka sai saman pistemäärän harjoittelutöistään, eli siis kaikki 30 opiskelijaa, jotka palauttivat eri harjoitustyöt, saivat arvosanaksi B:n, mikä on toiseksi korkein arvosana. Harrastuksiin ja kulttuurin kokemiseen jäi runsaasti aikaa, etenkin kun kevät oli hieman pidemmällä. Aluksi koulua oli verrattain intensiivisesti, mutta myöhemmin pystyi toteuttamaan pidempiäkin reissuja, jäämättä pois pakollisilta luennoilta. Itse matkustelin niin takaisin kotisuomeen kuin venäjän sisällä. Kävin mm. Novgorodissa, joka on "Venäjän Turku", Volgogradissa, Moskovassa, ja pähkinäsaaressa. Pietari eroaa muista venäläisistä kaupungeista hyvinkin paljon, joten jos haluaa nähdä oikeaa venäjää, kannattaa koota porukka ja lähteä reissuun. Halukkaita löytyy varmasti kerrostovereista, ainakin itse pystyin löytämään halukkaita reissaamaan. Ostin paikalliseen kuntosaliin jäsenyyden. Se maksoi puolelta vuodelta noin 120 euroa, ja kuntosali oli laadultaan suomalaisen tasoa. Hintaan kuului myös ryhmäliikunta, mutta en kuitenkaan siihen osallistunut. Ryhmäliikuntatarjonta oli suunnattu lähinnä naisille, sillä tarjonnassa oli mm. "Strip Dance" ja kokeneemmille jatkokurssi "Strip Dance 2". Vietin vapaa-aikaani kaupungilla, yökerhoissa, museoissa, jalkapallo-otteluissa ja muuten vain kävelyillä pitkin Nevan rantoja. Pietari on todella kaunis paikka ja tekemistä löytyy varmasti jokaiselle, joka uskaltaa ennakkoluulottomasti lähteä kokemaan Venäjän. Työskentelin Venäjällä koodaten softaa. Työnantajani oli entisistä kesätöistä tuttu puutuotealaa palveleva Raute. Työ tehtiin siis Suomeen etätyönä. Työskentely oli ajoittain melko hankalaa kun kunnollista työtilaa ei ollut, ja ympärillä jatkuva häly, mutta tietysti työstä sai palkkaa, jolla sai katettua elinkustannukset.

6 6 Yhteenveto Vaihtokevääni 2014 oli todella positiivinen kokemus. Pidin etenkin kaupungin fiiliksestä, ihmisistä sekä kulttuuri ja ravintolatarjonnasta. Ihmiset olivat todella avuliaita ja muutenkin meininki mukavaa. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että taloustilanteen salliessa vaihdossa ei kannata työskennellä, vaan nauttia vaihdon tuomista mahdollisuuksista. Omalta osaltani työskentely kuitenkin toi kesätyöpaikan, vaikka kesätöiden näkökulmasta palasin Suomeen melko myöhään. Mikäli harkitsee Venäjälle vaihtoon lähtöä, suosittelen sitä lämpimästi. Etenkin, jos kohdalle on sattunut ennakkoluuloja, karsii Pietari ne melko varmasti pois. Suuri kiitos kuulu Aallon opiskelijapalveluille sekä erityskiitos Vaihtoopintosuunnittelijaneuvokselle, Heidi Flinkmanille, kuka tuki ja avusti minua koko kokemuksen ajan.

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi)

Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi) Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 NIMI RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

St. Petersburg State University of Economics and Finance

St. Petersburg State University of Economics and Finance St. Petersburg State University of Economics and Finance Matkaraportti 2013-2014 Simo Rantanen Matti Heinonen Johdanto Viisumikutsu lähetetään jokaiselle FINEC:n vaihto-opiskelijalle ja saapumispäivämäärä

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Kädentaidot ja tuotteistaminen. Pauliina Sirkeinen ja Sanna Ala Seppänen

Kädentaidot ja tuotteistaminen. Pauliina Sirkeinen ja Sanna Ala Seppänen Kädentaidot ja tuotteistaminen Pauliina Sirkeinen ja Sanna Ala Seppänen Kohderyhmä lapset Halusimme opettaa lapsia, koska lasten kanssa työskentely on meille molemmille mielekästä. Halusimme luoda elämyksen

Lisätiedot

SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE

SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE Minna Nousiainen, International Coordinator minna.nousiainen@ulapland.fi Kasvatustieteiden tiedekunta FIRST-VERKOSTOT Kenelle: vähintään toisen vuoden perusopiskelijat

Lisätiedot

The Baltic Guide -julkaisut

The Baltic Guide -julkaisut The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 23 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen, englannin, venäjän ja vironkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien

Lisätiedot

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Työelämäjakso Saksan Klevessä Työelämäjakso Saksan Klevessä Yhteenveto Ulkomailla tapahtuvan työelämäjakson tarkoituksena itselläni oli kartuttaa ammattitaitoani autotekniikan opettajana, tutustua toisen maan opetusjärjestelmään ja

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN Yleiset säännökset Puolan tasavallassa Euroopan unionin kansalaisen oleskelua koskeva asia on hoidettava välittömästi, kun taas sellaisen

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Joensuun seutu. Kaupaks -hanke. Joensuun seudull

Joensuun seutu. Kaupaks -hanke. Joensuun seudull Joensuun seutu Kaupaks -hanke tain im o t e ik li lu e lv Kaupan ja pa inen m ä t it h e k n je ö t ympäris a Joensuun seudull PALVELUTUTKIMUS PETROSKOISSA 12/2012-1/2013 Selvitimme, mitkä ovat venäläisten

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Vaihtoraportti National Chengchi University

Vaihtoraportti National Chengchi University Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

2. Millainen on mielipiteesi työtavoista, joita kurssilla käytettiin?

2. Millainen on mielipiteesi työtavoista, joita kurssilla käytettiin? OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5. Asteikossa 1 on huonoin ja 5 paras arvio. Ympyröi haluamasi vaihtoehto. Mikäli kysymyksen perässä on tilaa sanalliselle arviolle, toivomme, että

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

6.6 Perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät

6.6 Perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät 6.6 Perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät Perusopetuksessa käytettävät todistukset ovat: 1. Lukuvuositodistus 2. Välitodistus 3. Erotodistus 4. Päättötodistus Opetuksen järjestäjä

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Kv-kevätpäivät 11.6.2016 Raisa Asikainen ja AnneSophie Hokkanen, Helsingin yliopisto Tuija Koponen, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Vaihtoraportti. University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat 8/2015-1/2016

Aalto-yliopisto. Vaihtoraportti. University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat 8/2015-1/2016 Aalto-yliopisto Vaihtoraportti University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat 8/2015-1/2016 Rami El Geneidy 12.3.2016 Perustiedot Tässä käyn läpi vaihtoraporttiin edellytettäviä perustietoja minusta ja kohteesta.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä elämään seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä ja osallisuutta elämään Yksin, kaksin ja toisten kanssa opiskellen ja osallistuen kurssilla tai täysihoidossa. Peräpohjolan Opistolla

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti

MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää. Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

INFO Rakennusalan matchmaking-tilaisuus Luulaja

INFO Rakennusalan matchmaking-tilaisuus Luulaja Copyright INFO Rakennusalan matchmaking-tilaisuus Luulaja 10.6.2015 Mitä? Missä? Järjestämme 10.6.2015 Matchmaking - tilaisuuden, jossa suomalaiset rakennusalan osaajat kohtaavat ruotsalaisia työnantajia.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA89 Flash Eurobarometer 78 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL 78 Traineeship - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99')

Lisätiedot

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Kemian tekniikan koulutusohjelma/life Science Technologies Vaihtoyliopisto: Instituto Superior Técnico Vaihto-ohjelma: Erasmus Vaihtoaika: 9/2015-2/2016

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä

Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä Posted on 14.8.2015 by helehilt Kirjaston viestintätiimi sai kesän lopulla lisäystä, kun Sofia Blanco Sequeiros aloitti korkeakouluharjoittelunsa viestinnän

Lisätiedot

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn opastustekstit Alleviivaa uudet

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot