JÄSENTIEDOTE SYKSY 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE SYKSY 2016"

Transkriptio

1 NOKIAN NÄYTTELIJÄYHDISTYS ry Rek.nro: JÄSENTIEDOTE SYKSY 2016 Arvoisat Nokian Näyttelijäyhdistys ry:n jäsenet. Syksyn värien hiljalleen vaihtuessa luontoon tarjoaa yhdistyksemme teille monen moista toimintaa. Suurin osa toiminnasta on maksutonta, kunhan vain jäsenyys on kunnossa ja vuosimaksu suoritettuna. Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita toimintaamme ja nykyisillekin pyrimme järjestämään kullekin sopivaa aktiviteettia teatterin ja innostavan yhdessäolon merkeissä. NUORISOTEATTERI THEAMA Uusi kausi uusine kujeineen alkaa sunnuntaina 28.8 klo Nokian Kerholan balettisalissa (3.krs). Luvassa tulevan näytelmän julkistaminen ja toiminnan starttaaminen taattuun Theaman tyyliin! Ohjaajina toimivat menneenä kautena debytoineet Aino Marjamaa ja Heidi Sotaniemi. Theaman kausimaksu on 50 / hlö ja laskutetaan syksyn aikana. Theamalaiset ovat kesän aikana opiskelleet äänenkäytön ja yhteismusisoinnin salaisuuksia Johanna Husarin kurssilla. Työn hedelmät on mahdollista, ellei jopa suotavaa, tulla tarkastamaan maanantaina 22.8 klo Nokian Kerholan soittoluokkaan (2. krs). Tilaisuus on maksuton ja taatusti viihdyttävä! ETUNÄYTTÄMÖ Prinsessa Mikaela ja hänen valtakuntansa- näytelmän harjoitukset ovat käynnissä täyttä vauhtia ja samalla höyryllä käy myös lipunmyynti. Mikäli mielit saada lipun itsellesi (ja tottakai kaverillekin) tähän ensi-iltansa saavaan aikuisten prinsessatarinaan, niin nyt nopeus on todella valttia. Lippuvaraukset puhelimitse arkisin klo numerosta Tekstiviestitse on myös mahdollista tehdä varaus. Etunäyttämön näytöksiin tarvitaan henkilökuntaa tekemään tuiki tärkeää kulissien takaista työtä, muun muassa liikenteen ohjaajia, näyttämömiehiä (ja -naisia) sekä muita palvelualttiita tekijöitä kaivataan aina. Olisitko Sinä yksi heistä?

2 ELVARIT Alkava syksyhän tietysti tarkoittaa myös suuren elpymisjuhlan, Elvarien, viettämistä lupsakassa porukassa. Nokian Näyttelijäyhdistys järjestää jäsenilleen tämän kerrassaan muikean tapahtuman lauantaina 17.9 klo alkaen Nokian Alisniemessä Invalidiliiton majalla. Luvassa on tuttuun tapaan Taiteilijoiden ääriviihteelliset Olumppialaiset, saunomista, uimista silloin jo hyisessä vedessä, pientä naposteltavaa ja suloista yhdessä oloa elpymisen merkeissä. Mukaan et tarvitse muuta kuin repullisen hyvää mieltä, Lidlin muovikassillisen hymyä, bio-pussillisen verran luovaa hulluutta ja pyyhkeen sekä itsellesi tarpeelliset tykötarpeet. Yhdistyksen puolesta kahvi- ja teepannu ovat ainakin lämpöisinä, eikä vallan nälässäkään tarvitse olla. Mikäli haluat vaikkapa nuotiomakkaraa tahi vastaavaa ravintohyödykettä nauttia, voit toki halutessasi ottaa mukaan pientä evästystä. Elvareissa yhtenä ohjelmanumerona on myöskin lakisääteinen yhdistyksemme syyskokous. Elvareiden tarkempi aikataulutus tiedotetaan myöhemmin. HUOM! Tilaisuudessa on alkoholin kohtuullinen käyttö sallittua illan laskeutuessa. Alle 18-vuotiaat osallistujat saavat erikseen kirjallisen tiedotteen sekä lupalapun kotiin viemisiksi. Alle 18-vuotiaan alkoholijuomien nauttiminen on tilaisuudessa äärimmäisen jyrkästi kielletty. Olethan ystävällinen ja ilmoittaudut tekstiviestitse yhdistyksemme numeroon 12.9 mennessä. SYYSKOKOUS Nokian Näyttelijäyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous on lauantaina noin klo (Elvari-tapahtuman ohjelmarungosta riippuen) Nokian Alisniemessä Invalidiliiton majalla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, muun muassa hallituksen tuleva kokoonpano. Muutaman hallituksesta eroavan jäsenen tilalle kaivataan toimeliasta, uteliasta, sanavalmista, analyyttista ja keskustelevaa hallitustoiminnasta kiinnostunutta henkilöä. Mikäli moinen touhu kutkuttaisi mielenpohjaasi, niin kerro se vaikkapa puheenjohtaja Seppo Mecklinille ennen syyskokousta.

3 KOULUTUKSET Tuulikki Lankion ohjaama Method Putkisto- kehonhuoltokurssi järjestetään marraskuussa neljä kertaa, paikkana Nokian Kerholan Balettisali (3. krs) Method Putkiston tavoitteena on kehon kokonaisvaltainen tasapaino ja pyrkii toki vahvuuteen mutta yhtälailla herkkyyteen. Se harjoittaa liikkeen tukemista keskivartaloon sitä vahvistaen, mutta samalla asento- ja liiketuntoaistimusta kehittäen ja virittäen. Se lähestyy ihmiskehon mahdollisuuksia tutustumalla oman kehon rakenteisiin ja perusliikkeiden kautta; niiden joiden ylläpito mahdollistaa liikuntakykymme elämämme loppuun asti. Marja Putkisto Ilmoittautumiset kurssille 16.9 mennessä tekstiviestitse yhdistyksen numeroon. Huom! Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ryhmän maksimi osallistujamäärä on 15 henkilöä. Kurssin omakustannehinta on 20 / hlö. Ryhmä kokoontuu neljä kertaa. PIPA! Yhdistyksemme jäsenille ollaan suunnittelemassa omaa huipputyylikästä, heijastinpainatuksella olevaa pipoa. Alkusyksyn aikana olisi mahdollista lunastaa itsellensä ja vaikka toverillensa tyylikäs päänlämmike 13 :n hintaan. Pipot ovat suomalaista laatutyötä ja takuulla muikean näköisiä. Mallikappale näytillä muun muassa Elvarit-tapahtumassa! Lisätietoa saat asiasta kuin asiasta kätevimmin sähköpostitse nokiannayttelijayhdistys@gmail.com. Ilmoittautumiset tekstiviestitse yhdistyksen puhelimeen Onko tuttavasi kiinnostunut jäsenyydestä? Yhdistyksemme kotisivujen kautta jäsenyyden hakeminen on vaivattominta: Jäsenmaksu surkuhupaisa 10 /vuosi. Onko paljon laajoja kysymyksiä toimintaamme liittyen ja tahtoisit keskustella niistä jonkun viisaan kanssa? Puheenjohtajamme Seppo Mecklin on heimomme vanhin ja viisain, hänet tavoitat numerosta Sosiaalisessa mediassa olemme edustettuina mm. Facebookissa: Facebookissa on myös jäsenille oma, ulkopuolisilta suljettu sivu. LOISTOKASTA SYKSYN ALOITUSTA!

4 Mitä? Missä? Milloin? Paljonko? Theaman Musisointikurssin päätösmatinea Kerhola, soittoluokka 22.8 klo ilmainen Theaman kauden aloitus Kerhola, balettisali 28.8 klo ilmainen (kausimaksu 50 ) Elvarit Alisniemi, Porintie 584, Nokia 17.9 klo alkaen, ilmoittaudu viim ilmainen Syyskokous Alisniemi, Porintie 584, Nokia 17.9 n. klo ilmainen Prinsessa Mikaela Tehdas 108, Nokia /20 liput Method Putkisto Kerhola, balettisali Ilmoittaudu viim Method Putkisto 7.11 klo Method Putkisto klo Method Putkisto klo Method Putkisto klo

5

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Kuiskaaja. Rantasalmen Nuorisoteatterin ja Lastenteatteri Ranttalin tiedote

Kuiskaaja. Rantasalmen Nuorisoteatterin ja Lastenteatteri Ranttalin tiedote Kuiskaaja Rantasalmen Nuorisoteatterin ja Lastenteatteri Ranttalin tiedote 23.9.2015 Pesuainemyynti * Harrastajanuoret kantotalkoisiin ma 28.9. klo 16 * Tuotteet noudettavissa Tornadolta ma 28.9. klo 17

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2014 Kausi 2014 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2014. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 Sääntöuudistuksen myötä 40-vuotiaan yhdistyksemme nimi on nyt muuttunut Keski-Suomen neuroyhdistys ry:ksi. Uusi nimi kuvaa paremmin jäsenistöämme, joka

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.

Lisätiedot

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut

Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut Woman Volley Uutiskirje syyskuu 2016 Tervehdys kaikki Woman Volleyn junioripelaajat ja vanhemmat! Tämä kuukausittainen seuratiedote on tarkoitettu informatiiviseksi tiedotteeksi seuran toiminnasta. Junioritoiminta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015 Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015 KOKOUSKUTSU Lahden Urheiluautoilijat ry. SYYSKOKOUS KE 14.10.2015 KLO 18.00 Lahden Urheiluautoilijat ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään 14.10.2015

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tervetuloa jäseneksi!

Tervetuloa jäseneksi! Jäsentiedote 1/2013 Tervetuloa jäseneksi! Hyvä :n jäsen, tervetuloa seuramme jäseneksi sen ensimmäiselle toimintavuodelle! Vuoden vaihteessa Jyväskylä Jaguars ry:n cheerleadingtoiminta siirtyi uuden yhdistyksen,

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri

YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri Jäsenkirje 2/2016 YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen varajäsen Tony Kallioinen Anja Kontto Jaana Viilamo Eeva-Liisa Paattiniemi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki Ryhmänvetäjäkoulutus 19.9.2015 Julia Kurki Tervetuloa! Kouluttajat: Julia Kurki, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (045 1869 300) ja nuorisotyönkehittäjä Taneli Aunio (045 882 7080) Sähköpostit muotoa

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Ilokseni on todettava, että valo ei hevin anna periksi. Syksyn loskat antavat vielä odottaa itseään ja hyvä niin. Kyllä sitä tarpomista joutuu taas kestämään talven

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen. 1 2 Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Sinne saavutaan usein tankki tyhjänä, osat enemmän tai vähemmän kolisten ja rämisten. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Lisätiedot

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! HAEtut Uutiset 2015 1 AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! Suomen HAE- yhdistys lähestyy teitä ajankohtaisilla uutisilla sekä kutsulla kevättapahtumaan. Kevättapahtuma SYDÄMELLISESTI TERVETULOA TAMPEREELLE (24.)

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan!

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! 5.9.2017 #kiertotalousakatemia Nina Aarras Varsinais-Suomen ympäristöosaamisen yhdistys 12.00 Kahvia ja verkostoitumista. 12.30 Tilaisuus alkaa. Puheenjohtaja Nina Aarras

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Turvallisuustaitoja ja iloista yhdessä tekemistä

Turvallisuustaitoja ja iloista yhdessä tekemistä Helsingin Maanpuolustusnaiset ry Jäsenkirje 1/2017 15.2.2017 Turvallisuustaitoja ja iloista yhdessä tekemistä Yhdistyksemme jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina ilahduttavasti. Moni on saanut kipinän liittyä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot