TALOUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 Lopen kunta TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA Käsittely: Kunnanhallitus ( 276) Valtuusto ( 60)

2

3 1. LOPEN KUNNAN STRATEGIA 2

4 3

5 4

6 5

7 6 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET 2.1. Yleinen taloudellinen kehitys Vuosi 2012 on maailmantaloudessa ollut varsin myrskyisää aikaa. Loppuvuotta kohti näkymät ovat tasaantuneet, vaikka taloustilanne yhä on haasteellinen. Maailmanlaajuisesti talouskehityksen heikoin jakso näyttää jääneen loppukesän tienoille. Euroalueen talous on taantumassa eikä merkkejä talouden piristymisestä juurikaan näy. Lisäksi Euroopassa maakohtaiset erot talousnäkymissä pohjoisen ja etelän maiden välillä ovat suuria. Euroalueen kriisi pitää yllä epävarmuutta, sillä kriisin ratkaisemiseksi tarvittavat toimenpiteet edellyttävät poliittisia päätöksiä ja kompromisseja. Euroopalla ennustetaan olevan edessään pitkäkestoinen heikon ja epävarman talouskasvun jakso. Euroopan odotetaan kuitenkin nousevan taantumasta vuoden 2013 aikana. Myös Suomen kansantalous on vajonnut alkuvuoden 2012 aikana viennin vähenemisen, investointien puuttumisen ja yksityisen kulutuksen kasvun hidastumisen seurauksena kohti taantumaa. Taloustilanteen heikkeneminen on johtunut pääasiassa Euroopan velkakriisistä ja sen seurausvaikutusten heijastumisesta maamme talouteen. Vaikka talouskasvu jää vaatimattomaksi, Suomen taloustilanne on eurooppalaisessa vertailussa kuitenkin vahva mm. vakaan julkisen talouden sekä pankkisektorin tilan ansiosta. Toisaalta euron heikentyminen helpottaa monien suomalaisyritysten vientiponnisteluja euroalueen ulkopuolella. Ennustelaitosten esittämät arviot maamme kokonaistuotannon kehityksestä vuodelle 2012 liikkuvat pääosin 0,5 1 prosentin haarukassa. Myös talousarviovuodelle ennustetaan varsin vaatimatonta kasvua niin, että vuoden 2008 tuotannon taso saavutettaisiin vasta vuonna Valtiovarainministeriön syyskuinen arvio keskimääräiseksi vuotuiseksi kasvuksi niin vuodelle 2012 kuin vuodelle 2013 on 1,0 %. Edessä on pitkä hitaan kasvun kausi, mikä heijastuu kuntatalouteen mm. verotulojen aiempaa vaatimattomampana kasvuna. Kuluttajahintojen arvioidaan kohoavan vuonna 2012 keskimäärin 2,6 %. Vuonna 2013 veropoliittisena toimenpiteenä toteutettava arvonlisäveron korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä kohottaa kuluttajahintoja vuositasolla 0,6 0,7 prosenttiyksikköä, mutta kuluttajahintojen nousuvauhdin arvioidaan silti lievästi hidastuvan ja jäävän hieman alle 2,5 %. Palkansaajien yleisen ansiotason arvioidaan kohoavan vuonna 2012 keskimäärin 3,5 %. Talousarviovuonna ansiotason kohoaminen on raamisopimuksen mukaisen palkkaratkaisun myötä hitaampaa ja valtiovarainministeriön arvio keskimääräiseksi ansiotason nousuksi on 2,6 %. Työllisyyden osalta selkeä käänne huonompaan tapahtui vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa. Työllisyystilanne heikkeni edelleen vuonna 2010, mutta on sen jälkeen jossain määrin parantunut. Vuonna 2012 työttömyysasteen arvioidaan olevan keskimäärin 7,6 %, pitkäaikaistyöttömien määrä pysynee edelleen suurena. Työvoiman kysyntä kasvaa vuosina vain niukasti ja jos kokonaistuotannon kasvu toteutuu ennustetuissa vaatimattomissa kasvuluvuissa, arvioi valtiovarainministeriö vuoden 2013 keskimääräiseksi työttömyysasteeksi 8,1 % Kuntien taloudellinen kehitys Kuntien ja kuntayhtymien toimintakulujen kasvu voimistui tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan vuonna 2011 hieman ja oli 4,8 %. Palkkamenot kasvoivat 4,3 %, mutta tavaroiden ja palvelujen ostot lisääntyivät edelleen nopeasti, ennakkotiedon mukaan 6,8 %. Arvio vuoden 2012 toimintamenojen kasvuksi on 4,4 %, painottuen yhä ostojen kasvuun. Talousarviovuodelle kasvun arvioidaan hidastuvan alle neljän prosentin lähinnä palkkamenojen kasvun hidastumisen myötä. Kunta-alan ansiotasoindeksin arvioidaan vuonna 2012 kohoavan 3,2 %. Palkkasumma kasvaa tätä hieman nopeammin, arvion mukaan 3,5 %, mikä johtuu mm. henkilökunnan määrän ja rakenteen muutoksesta. Talousarviovuonna kunta-alan palkkasumman arvioidaan nousevan 2,3 % eli hieman hitaammin kuin palkkasumman yleinen kehitys. Kunnan talousarvioehdotukseen on laskettu 2 prosentin korotusvaraus syksyn 2012 tasoon.

8 7 Kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksujen tasossa ei tapahtune merkittäviä muutoksia ja niiden taso suhteessa palkkasummaan säilynee koko taloussuunnittelukauden keskimäärin noin 30 prosentissa. Kunta-alan kustannustaso nousi vuonna 2011 peruspalvelujen hintaindeksillä mitattuna 3,3 %, vuonna 2012 kustannustason nousun arvioidaan olevan hieman hitaampaa. Talousarviovuonna kustannustason kohoamisen arvioidaan yhä hieman hidastuvan, arviolta 2,3 prosenttiin. Kuntien verotulot lisääntyivät vuonna 2011 keskimäärin 4,1 %. Kuntien tuloveron tilitykset kasvoivat kolmisen prosenttia. Sen sijaan yhteisöveron tilitykset lisääntyivät tuntuvasti, lähes viidenneksen, missä heijastuu talouskehityksen paraneminen vuoden 2009 notkahduksen jälkeen. Kunnallisveron tilitykset ovat vuonna 2012 tammi-lokakuussa kasvaneet noin 4,5 % edellisvuoteen verrattuna. Kasvuvauhti hidastunee loppuvuotta kohden. Kunnallisveron tuottoa lisäävät lähinnä ansiotulojen kasvu sekä kuntien tuloveroprosenttien nousu keskimäärin 0,09 prosenttiyksiköllä 19,25 prosenttiin. Tilityksiä pienentävät kunnallisveron vähennyksiin tehdyt muutokset, jotka kasvavat yli seitsemän prosenttia ja joista merkittävimmät ovat perusvähennyksen ja työtulovähennyksen muutokset. Kunnallisverotuloa vähentävät veroperustemuutokset kompensoidaan kunnille valtionosuusjärjestelmän kautta. Kuntien tuloveron tilitysten arvioidaan vuonna 2012 kokonaisuudessaan kasvavan edellisvuoteen verrattuna keskimäärin 3,8 %. Vuonna 2013 kunnallisveron tilitysten arvioidaan kasvavan noin 4,2 prosenttia, missä on huomioitu tämänhetkiset näkymät kokonaistaloudellisesta kehityksestä ja ansiotason noususta, valtion talousarvioesityksessä kuntien tuloverotukseen ehdotettujen veroperustemuutosten vaikutukset sekä hallituksen kehysriihen päätös luopua väliaikaisesti vuosina ansiotuloverotuksen indeksitarkistuksista. Työllisyystilanteen mahdollinen heikkeneminen ennustettua enemmän pienentäisi arvioitua kasvua. Syksyn 2012 arvio ennustaa kuntien yhteisöveron tilitysten vähenevän vuonna 2012 peräti lähes kolmanneksen. Merkittävänä syynä tähän on verohallinnon oikaisulautakunnan päätöksen perusteella tekemä verotuksen oikaisupäätös vuosilta ja siitä johtuva huomattavan suuri veronpalautus. Kuntaryhmän jako-osuutta yhteisöveron tuotosta on korotettu väliaikaisesti viidellä prosenttiyksiköllä vuosiksi , minkä lisäksi yhteisöverokannan alentaminen 1,5 prosenttiyksiköllä 24,5 prosenttiin on kompensoitu kunnille jako-osuutta korottamalla. Yhteisöveron tuottoon liittyy paljon epävarmuutta lähinnä yleisen talouskehityksen johdosta, mutta myös kuntien jako-osuutta koskevien päätösten vuoksi. Tämänhetkinen arvio on, että vuonna 2013 yhteisöveron tilitykset kunnille kasvavat vuoteen 2012 verrattuna kokonaisuutena 13 prosenttia, mutta korkeasta kasvuprosentista huolimatta veron tuotto yhä on selvästi alle vuoden 2008 tason. Kiinteistöveron tilitysten arvioidaan kasvavan suunnitelmakaudella varsin maltillisesti. Valtiovarainministeriö on käynnistänyt yhdessä Suomen Kuntaliiton ja Verohallinnon kanssa hankkeen, jossa selvitetään kiinteistöverotuksen uudistamistarpeita. Mahdolliset toimenpide-ehdotukset voivat vaikuttaa jo vuoden 2013 kiinteistöveron tilityksiin. Kuntatalouden kehitykseen on yleisen korkotason muutoksilla velkaantuneisuuden johdosta merkittävä vaikutus. Korkotaso on vuoden 2012 aikana laskenut noin prosenttiyksiköllä ja on historiallisen alhaisella tasolla. Markkinoiden nykyennusteen mukaan 6 kk:n euribortaso säilyisi syksyn 2012 tasolla kevääseen 2013 saakka ja sen jälkeen loppuvuotta kohden hienokseltaan nousisi. Ennusteessa on epävarmuutta liittyen maailmantalouden yleiseen kehittymiseen. Yleiset arviot vuoden 2013 kokonaiskehityksestä ennakoivat kuntasektorin talouden kiristyvän. Vuosikatteeseen ennustetaan lievää heikentymistä ja kuntajaoston yleisohjeen muutoksesta johtuva poistotason arvioitu korotus johtaisi siihen, että kaikkiaan tilikauden tulos kääntyisi hieman negatiiviseksi. Arvioinnissa vuosikate ei riitä investointien rahoittamiseen, mikä johtaa siihen, että kuntasektorin velkaantuneisuus jatkaa kasvuaan. Ennakoinneissa huomattavan määrän kuntia on arvioitu nostavan tuloveroprosenttiaan vuodelle 2013, minkä johdosta keskimääräinen tuloveroprosentti noussee hieman nykyisestä 19,25 prosentista.

9 Väestömuutokset ASUKASLUVUN KEHITYS Vuosi Asukasluku Muutos Muutos ka./v , , , , , ennakkotieto syyskuu Loppi on vahvasti kasvukunta niin, että asukasluvun kasvuvauhti on 2000-luvulla ollut vuoteen 2011 saakka suhteellisesti mitaten Kanta-Hämeen toiseksi kovin. Vuosi 2012 on ollut kehityksessä poikkeus, sillä asukasluku on ollut syyskuun loppuun saakka loivassa laskussa. Taustana on osaltaan yleinen taloustilanne, sillä kehitys on ollut yleisempääkin esimerkiksi koko Kanta-Hämeessä kasvu on alkuvuoden aikana ollut vain neljännes siitä, mitä se oli vuonna Lopella väestönlisäyksen vaikutukset ovat heijastuneet voimakkaasti kunnan talouteen välttämättömien investointien toteuttamisesta johtuvan velkamäärän kasvun sekä peruspalvelujen tuottamisen tarpeen kasvamisen vuoksi. Viime vuosina tilanne on kuitenkin saatu paremmin hallintaan ja talouden kehityksen suunta on kunnassa ollut myönteinen. LOPEN KUNNAN IKÄRAKENNE Ikäryhmät Yht. Vuosi % 5,7 14,0 6,1 14,1 22,3 20,9 12,7 4,2 Vuosi Vuosi Vuosi % 5,9 13,6 6,1 12,7 20,8 21,9 14,3 4,8 Koko maa 5,6 10,8 6,1 18,9 19,2 21,3 13,3 4,9 Tarkastelujaksolla suurimmat suhteelliset muutokset ovat tapahtuneet iäkkäämpien, yli 50-vuotiaiden ikäryhmissä. Suhteellisesti voimakkaimmin on lisääntynyt vuotiaiden osuus. Myös nuorimman 0-4- vuotiaiden ikäryhmän osuus on lievästi kasvanut. Koko maan ikärakenteeseen verrattuna Lopella on vuotiaiden osuus huomattavasti keskimääräistä pienempi johtuen siitä, että Lopelta mennään muualle opiskelemaan. Huomioitavaa on, että vuotiaiden osuus on Lopella 3,0 % ja yli 65-vuotiaiden osuus 0,9 % yli maan keskiarvon kyse on ikäryhmistä, joissa kunnallisten palvelujen kysyntä on suurinta. VÄESTÖENNUSTE Tilastokeskuksen vuodelta 2012 olevan väestöennusteen mukaan kunnan väkiluku kasvaa lähivuosina voimakkaasti ja on suunnitelmakauden lopussa asukkaan raja ylittyy ennen vuotta 2020.

10 9 Ennusteen mukaan yli 65-vuotiaiden määrä ja suhteellinen osuus kokonaisväkiluvusta kasvavat nykyisestä selvästi. Ennusteessa näihin ikäluokkiin kuuluvien määrän prosentuaalinen kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2030 on 63,0 %. Kouluikäisten ikäryhmissä on lievää kasvua, mutta alle kouluikäisten määrässä ei juurikaan tapahdu muutosta. Ikäryhmät Yht. Vuosi Vuosi Vuosi lkm muutos %-osuus 5,1 13,0 6,2 11,1 18,6 19,2 18,1 8,7 100,0 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE VUONNA vuotta täyttäneet tutkinnon suorittaneet keskiaste korkea-aste % % % Loppi ,8 41,4 20,4 Kanta-Häme ,6 40,1 25,5 - kaupungit ,1 39,3 26,8 - muut kunnat ,6 41,5 23,0 Koko maa ,0 39,2 27,8 Koulutusaste on Lopella hitaasti noussut, sillä vuonna 2000 oli 15 vuotta täyttäneistä henkilöistä tutkinnon suorittaneita 51,1 %, joista keskiasteen tutkinnon suorittaneita 35,0 % ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 16,1 %. Tutkinnon suorittaneiden osuus on Lopella keskimääräistä pienempi. Koulutustason alhaisuutta selittänee se, ettei Lopella ole lukion jälkeisiä opiskelumahdollisuuksia luvulla saatu oma lukio lienee osaltaan vaikuttanut koulutustason nousuun Työpaikat ja työllisyys TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS Vuosi Loppi, % Riihimäen seutu, % Koko maa, % ,6 12,2 12, ,4 10,0 10, ,6 7,1 7, ,5 9,0 9, ,8 9,3 10, ,0 8,3 9,1 1-9/2012 5,8 8,2 9,2

11 10 Lopen työllisyystilanne on ollut hyvä kunnan työttömyysaste on ollut helmikuusta 2010 alkaen Hämeen ELY-keskusalueen kunnista matalin ja selkeästi parempi kuin maassa keskimäärin. Lukumääräisesti työttömiä oli syyskuussa 2012 yhteensä 221, joista alle 25-vuotiaita oli 15 ja yli vuoden työttömänä olleita 47. Vuotta aikaisemmin vastaavat luvut olivat 197, 16 ja 46 eli tilanteessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta Nettomuutto iän mukaan Yhteensä , ka./v 33,2 3,6-56,6 45,2 42,8 3,4 71, , ka./v 31,8 12,0-52,4 58,4 36,6-3,2 83, Yhteensä Lopelle muuttajat ovat olleet pääosin nuoria lapsiperheitä. Lopelta muutetaan ainakin väliaikaisesti muualle jatko-opiskeluiässä Työpaikat Lopella Elinkeino Maa- ja metsätalous Teollisuus; Kaivostoiminta; Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto; Vesi-, viemäri- ja jätehuolto Rakentaminen Kauppa; Kuljetus ja varastointi; Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä; Rahoitus ja vakuutustoiminta; Kiinteistöala Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta; Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus; Pakollinen sosiaalivak.; Koulutus; Terveys- ja sosiaalipalvelut Muut palvelut Tuntematon YHTEENSÄ Työlliset yhteensä Työpaikkaomavaraisuus % 59,04 59,61 Elinkeinoryhmittely yllä perustuu Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston toimialaluokitukseen. Sitä on muutettu vuonna 2008, minkä johdosta aikaisemmat vertailuluvut ko. ryhmittelyllä puuttuvat. Työpaikkaomavaraisuus on 2000-luvulla heikentynyt runsaat kolme prosenttia (vuonna 2000 = 63,19 %), mitä osaltaan selittää kunnan asukasluvun kasvu. Työllisten määrä on 2000-luvulla kasvanut 393 hengellä, kunnassa sijaitsevien työpaikkojen määrä 120:lla. Pääryhmittelyä tarkastellen maa- ja metsätalouden työpaikat ovat 2000-luvulla vähentyneet 114:lla. Eniten on kasvanut palvelusektori, jossa työpaikat ovat lisääntyneet 208:lla 1.353:een. Jalostuksen työpaikat ovat lisääntyneet 50:llä 469:ään. Muualta vuonna 2010 kävi Lopella työssä 676 henkilöä (vuonna 2000 = 365), mikä on 31,6 % kunnassa olevista työpaikoista (18,1 %). Loppilaisista kävi työssä kunnan ulkopuolella, kun määrä vuonna 2000 oli

12 11 3. KUNNAN TALOUDEN TASAPAINON SÄILYTTÄMINEN Kunnassa on viime vuosina tehty joukko tervehdyttämistoimia talouden tasapainottamiseksi. Taloustilanteen helpottamiseen on lisäksi vaikuttanut verotulojen myönteinen kehitys, suotuisa kehitys asiakaspalvelujen ostoissa sekä yleisen korkotason alhaisuus. Tapahtuneen kehityksen myötä kunta on vuonna 2012 tekemässä neljäntenä vuonna peräkkäin selkeästi ylijäämäisen tilinpäätöksen. Talouskehityksen suunnan kääntyminen ei kuitenkaan olisi tapahtunut ilman, että hallintokunnat ovat vahvasti sitoutuneet käyttötaloutensa rajaamiseen ja talousarvion mukaiseen toteuttamiseen. Kunnan vuoden 2013 talousarvioon ei sisälly erityisiä uusia tervehdyttämistoimia. Kunnan talouden nykyinen tasapaino on kuitenkin herkkä ja tilanne saattaa nopeastikin kääntyä kunnalle epäedulliseen suuntaan kunnasta riippumattomista syistä. Yleiseen talouskehityksen arviointiin kohdistuu merkittäviä epävarmuustekijöitä. Lisäksi mm. terveydenhuollon kuntayhtymien alijäämäisen talouden tasapainottaminen edellyttää jäsenkunnilta lisäpanostuksia, joihin yksittäisen kunnan vaikuttamismahdollisuudet ovat rajalliset. Sen johdosta on tärkeätä, että talouteen haetaan mahdollisimman vankkaa puskuria edessä olevista haasteista selviämiseksi. Kunnan velkamäärän kehityssuunta on pidettävä laskevana, koska yleinen korkotaso tulee jatkossa joka tapauksessa nousemaan ja siten rasittamaan käyttötaloutta. Pitemmällä tähtäimellä Lopella on edessään mittavat haasteet kasvavan vanhusväestön hoidon tarpeisiin ja jo pelkästään siitä on ennakoitavissa työvoiman lisäyspaineita. Valtionosuuksiin on kohdistettu huomattavia leikkauksia ja talousarviovuonna valtionosuuksia leikataan lisää niin, että kokonaisuus vastaa jo yhden veroprosentin tuottoa. Todennäköistä on, että jatkossa valtionosuuksien leikkauksia nähdään lisää. Ja kuten edellä on todettu, terveydenhuoltomenoihin kohdistuu lisäyspaineita, jotka tulevat varmuudella realisoitumaan. Kaikki nämä edellyttävät kunnan talouden sopeuttamista niukkeneviin resursseihin, minkä johdosta toimintamenoja leikkaavia rakenteellisia muutoksia tulee toteuttaa silloin, kun olosuhteet ne muutoin mahdollistavat. Kunnan toimintamenoissa talouden todellinen liikkumavara on lakisääteisten palvelujen tuottamisen edellyttämän rahoituksen jälkeen niin pieni, ettei niiden merkittävä leikkaaminen ole mahdollista ilman rakenteellisia muutoksia. Tästä osoituksena on myös se, että kunnan toimintamenoihin käyttämä asukaskohtainen rahamäärä on selvästi alle valtakunnallisen keskitason vuoden 2011 tilinpäätöstietojen mukaan kunta käytti toimintamenoihin asukasta kohti laskien vähiten Kanta-Hämeen kunnista ja euroa vähemmän kuin samankokoiset kunnat keskimäärin, mikä kokonaissummana merkitsee noin 11,1 miljoonaa euroa. Kunnan talouden tasapainottamiseksi tuloverotusta korotettiin vuodelle ,75 prosenttiyksiköllä. Vuoden 2013 talousarvio on valmisteltu edelleen saman 20,00 tuloveroprosentin mukaan. Vuoden 2013 talousarvioehdotus on kyetty valmistelemaan ylijäämäiseksi taloudelliset realiteetit tunnustaen tiukalla menoraamilla ja tiiviissä vuoropuhelussa hallintokuntien kanssa. Lisäksi talouden hyvä kehitys vuonna 2012 antaa hyvän pohjan talousarviolle. Lopputulosta tukee investointiohjelma, joka mahdollistaa velkataakan keventämisen ja joka sitä kautta tuo liikkumavaraa käyttötalouteen. Terveen käyttötalouden kautta investoinnit voidaan nykyistä enemmän rahoittaa omalla tulorahoituksella lainarahoituksen sijaan. Talousarvioehdotus sisältää aikaisempien tervehdyttämisohjelmien noudattamisen, joista hallintokunnittain keskeisimpiä ovat: Perusturva Tulee edelleen panostaa toimiin, joiden avulla pystytään vaikuttamaan vähentävästi laitospalvelujen tarpeeseen. Hoitosijoitukset tulee käsitellä moniammatillisessa työryhmässä. Asiakkaiden kotiuttamista laitoksista ja sijoituksesta tulee jatkaa olosuhteiden sen mahdollistaessa ja käyttää edullisempia laitospaikkoja ja perhehoitoa aina, kun se on olosuhteiden puolesta mahdollista. Kasvatus- ja koulutustoimi Lasten päivähoidossa tulee jatkuvasti pitää huolta siitä, että käytännöt eri päivähoitoalueilla ovat yhdenmukaiset. Päivähoitopaikan tarjoamisessa kunnan aluetta tulee tarkastella kokonaisuutena, jolloin hoitopaikka voidaan osoittaa muustakin kuin lähimmästä päivähoitoyksiköstä, mikäli se on kokonaisjärjestelyn kannalta perusteltua. Perhepäivähoito säilytetään myös jatkossa tärkeänä osana lasten päivähoitopalvelujen tarjontaa. Opetusryhmien muodostamisessa tulee tarkastella nykyistä laajemmin koulualuekokonaisuutta, huomioiden niin toiminnalliset kuin taloudellisetkin perusteet. Iltapäivätoiminnan ryhmän perustamisen ryhmäkokoraja on 10. Mikäli ryhmäkoko putoaa toimintavuoden aikana alle em. rajan, ryhmä lakkautetaan.

13 12 Opettajasijaista voi käyttää lyhyissä sijaistarpeissa harkitusti. Pääosin lyhyet sijaisuudet hoidetaan muiden opettajien toimesta. Opetusryhmiä muodostettaessa huomioidaan valtuuston määrittämät ryhmäkokokriteerit ikäluokan koosta riippumatta. Tekninen toimi Kiinteistöhoidossa tulee jatkuvasti kiinnittää huomiota energiatalouden parantamiseen. Kiinteistöhuollossa hyödynnetään tukityöllistettyjä ostopalveluiden sijaan. Kunnan oman toiminnan kannalta tarpeeton omaisuus myydään. Myynnistä saatavalla tulolla pienennetään kunnan velkataakkaa joko vähentämällä lainanottoa tai maksamalla pois vanhoja lainoja. Seuraavat kohteet myydään: Räyskälän leirikeskusalue. Åvikintie 7:n huoneistot (kaksi päivähoidon käytössä aiemmin ollutta asunto-osakehuoneistoa). 2-3 vapautuvaa yksittäistä asunto-osakehuoneistoa. Lisäksi: Taksapolitiikan on oltava aktiivista ja siinä tulee pyrkiä kustannusvastaavuuteen maksuasetusten asettamissa rajoissa. Hallintokuntien tulee kaikessa päätöksenteossaan ja toiminnassaan tiedostaa ratkaisujen taloudelliset seuraamukset ja toimia niin, että talousarviossa asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Tämä tuo tuloksenaan tasapainoisen talouden. Tarvitaan vielä usean vuoden myönteinen kehitys ennen kuin taseen tunnusluvuissa saavutetaan valtakunnallinen keskiarvotaso.

14 13 4. HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 4.1. Henkilöstömuutokset 2013 Talousarvioehdotukseen sisältyy seuraavat henkilöstömuutokset: Kunnanhallituksen toimialueella Ruokapalvelujen tehtäväalueella kunta ryhtyy vastaaman terveyskeskuksen Lopen vuodeosaston keittiötoiminnasta jakelukeittiönä ja siinä yhteydessä tulee perustaa kaksi ruokapalvelutyöntekijän tointa, joihin sijoitetaan kaksi terveyskeskuksen palveluksessa olevaa keittäjää ns. vanhoina työntekijöinä. Uusien esiopetustilojen jakelukeittiöön perustetaan palveluvastaavan toimi, jonka tehtäviin kuuluvat ruokapalvelutyöntekijän ja laitoshuoltajan tehtävät. Toimi on suoritettavasta mitoituksesta riippuen joko ruokapalvelujen tai siivoustoimen alainen. Maaseutuhallinnon uudelleen organisointiin liittyen maataloussihteerin virka lakkautetaan vuoden 2013 aikana. Perusturvalautakunnan toimialueella Kehitysvammahuollon tehtäväalueella vakinaistetaan vuonna 2012 määräaikaisena perustettu ohjaajan toimi / Kotihoidon ohjaus ja kuntoutus. Mäntykotiin on lisäksi perustettu kunnanhallituksen päätöksellä sosiaaliohjaajan toimi lukien. Toimintakeskus Kuuselan ohjaajan toimen pätevyysvaatimus muutetaan 2. asteen tutkinnoksi (aikaisemmin AMK). Vanhustenhuollon tehtäväalueella uusi lähihoitajan toimi Hoivakoti Eedilään. Vanhustenhuollon sijaistehtäviin kaksi varahenkilöä. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan toimialueella, varhaiskasvatuksen tehtäväalueella Päiväkodinjohtajan virka kirkonkylän kasvatusalueelle alkaen, kun uudet esiopetustilat otetaan käyttöön. Varhaiskasvatuspäällikön virka muutetaan kokoaikaiseksi. Kirkonkylän kasvatusalueella Koulurinteen ryhmäperhepäiväkoti muutetaan lukien päiväkotiryhmäksi, jolloin yksi ryhmäperhepäivähoitajan toimi lakkautetaan ja perustetaan lastentarhanopettajan toimi ja yksi ryhmäperhepäivähoitajan toimi lakkautetaan ja muutetaan ryhmäavustajan toimeksi. Läyliäisten kasvatusalueella Päiväkoti Pellavaan perustetaan uusi lastenhoitajan toimi lukien. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimialueella Nuorisotoimen tehtäväalueella kerho-ohjaajan toimi lukien. Teknisen lautakunnan toimialueella Kiinteistönhoitajan toimi kirkonkylään 80 %:n työajalla. Talousarvioehdotukseen sisältyy lisäksi seuraavat nimikemuutokset: Tehtäväalue Nykyinen nimike Uusi nimike Henkilöstöhallinto palkkasihteeri henkilöstösihteeri Perusopetus erityisopettajan virka (0114) erityisluokanopettajan virka (0114) Nimikemuutoksilla ei ole vaikutusta palkkauskustannuksiin. Talousarvion kohtaan Henkilöstö on kirjattu tehtäväalueittain kunkin tehtäväalueen vakinaiset ja määräaikaiset virat/toimet. Viran/toimen palkkakustannus voi jakautua useammalle eri tehtäväalueelle ja kustannuspaikalle tehtävänkuvauksiin ja työpanoksen kohdentumiseen perustuen. Kukin virka/toimi on merkitty sille tehtäväalueelle, jolle se on perustettu. Tehtäväalueelle, jolle ei ole kirjattu ainuttakaan virkaa/tointa, voi kuitenkin kohdentua palkkakustannuksia henkilöstön tehtävänkuvauksiin perustuen.

15 14 5. TALOUSARVION RAKENNE JA SITOVUUS Käyttötalous Käyttötalousosassa valtuusto asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä osoittaa tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot toimielimille. Valtuustoon nähden sitovia ovat tehtäväalueen määrärahat ja tuloarviot sekä erikseen talousarvion perusteluissa sitoviksi määritetyt tavoitteet. Tehtäväaluekohtaisesti on lisäksi toiminnallisia tavoitteita, jotka on tarkoitettu ohjaamaan toimielimen toimintaa, mutta eivät ole valtuustoon nähden sitovia. Tavoiteasettelut perustuvat erilliseen Lopen kunnan strategiaan, joka on kunnan toimintaa valtuustokauden ja pidemmälläkin aikavälillä ohjaava asiakirja. Talousarvion perusteluissa on erikseen todettu ne tehtävät tai kustannuspaikat, jotka toimivat nettoyksikköinä eli niiden määrärahan sitovuustaso on tulojen ja menojen erotus. Talousarvion yksityiskohtaiset perustelut ovat ohjeellisia, hallintokuntien tulee noudattaa perusteluissa kuvattua toiminnallista linjaa. Myös talousarviossa esitetyt mittarit ja tunnusluvut ovat ohjeellisia eivätkä valtuustoon nähden sitovia. Kuel-maksun eläkemenoperusteinen osuus kirjataan aiheutumisperusteen mukaan tehtäväalueille Kuntien eläkevakuutukselta saatavan erittelyn mukaan. Kunnanhallituksella on valtuudet päättää tämän kirjaamiskäytännön mahdollisesti edellyttämistä määrärahasiirroista tehtäväalueiden välillä talousarvion toteutumaseurannan helpottamiseksi. Talousarviorakenteessa on huomioitu valtuuston päättämä kasvatus- ja sivistystoimen hallinnon uudelleen organisointi ja sen mukainen tehtäväjako kasvatus- ja koulutuslautakunnan sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kesken. Toimielimen velvollisuutena on laatia valtuuston hyväksymän talousarvion pohjalta käyttösuunnitelma, jolla tehtäväalueen määräraha jaetaan tulosyksiköille ja kustannuspaikoille, sekä päättää toimialueellaan sitovuudesta ja käyttövaltuuksista. Talousarvion käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä lautakunnat voivat vahvistaa hallinnonalakohtaisia toiminnallisia tavoitteita, joiden toteutumista lautakunta itse seuraa. Investointiosa Nimetyille kohteille myönnetyt määrärahat ovat perusteluosassa mainituin täydennyksin valtuustoon nähden hankekohtaisesti sitovia seuraavasti: 1. Arvopaperit ja muut pitkäaikaiset sijoitukset 2. Irtain omaisuus toimielinkohtaisesti 3. Talonrakennus hankeryhmäkokonaisuuksina, erikseen peruskorjaus- ja muutostyöt 4. Liikenneväylät 5. Ympäristötyöt sekä urheilu- ja liikuntapaikat 6. Lopen vesilaitos Kunkin toimielimen tulee talousarvion käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä vahvistaa investointimäärärahan jakaminen eri kohteille talousarviovalmistelussa käytössä olleen yksityiskohtaisemman erittelyn pohjalta.

16 15 Raportointi Talousarvion toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle ja lautakunnille kuukausittain tuloslaskelmatasolla. Valtuustolle raportoidaan neljän kuukauden välein osavuosikatsauksilla, joista viimeinen on tilinpäätös. Hallintokunnilla on käyttöoikeuksiensa kautta jatkuva mahdollisuus toimialueensa talousarvion toteutumisen seurantaan ja raportointiin. Tuloslaskelmaosa Tuloslaskelmaosassa esitetään kokonaistalouden keskeiset erät: varsinaisen toiminnan tulot ja menot, verotulot, valtionosuudet sekä suunnitelman mukaiset poistot. Tuloslaskelmaosan menoista korkomenojen yhteismäärä on valtuustoon nähden sitova määräraha. Vastaavasti tuloista ovat verotulot, valtionosuudet ja korkotulot valtuustoon nähden sitovia tuloarvioita. Rahoitussuunnitelmaosa Rahoitusosassa osoitetaan, kuinka menot rahoitetaan. Valtuustoon nähden sitovan erän muodostaa rahoitustarpeen kattamiseksi otettavien pitkäaikaisten lainojen enimmäismäärä.

17 16 6. TULOSLASKELMA JA RAHOITUSLASKELMA 6.1. Tuloslaskelma TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta Arvonalentumiset - Satunnaiset erät Tilikauden tulos Tilikauden yli-/alijäämä Suunnitelmakauden talous on lähtökohdiltaan niukasti ylijäämäinen, suunnitelmavuosiltaan kiristyvä. Vuosikatteella mitaten talousarvio ja myös suunnitelmavuodet ovat hieman vuoden 2012 talousarviota paremmat, mutta poistosuunnitelman tarkistaminen talousarviovuoden alusta lukien nostaa suunnitelmapoistojen määrää ja siten tiukentaa käyttötaloutta. Talousarvion tuloslaskelman yksityiskohtainen erittely on jäljempänä. Vuosikate Vuosikate osoittaa, minkä verran omalla tulorahoituksella pystytään kattamaan pitkävaikutteisista tuotannontekijöistä aiheutuneita kuluja eli poistoja ja investointeja. Tasapainoisen talouden yksi keskeinen tunnusmerkki on, että vuosikate riittää poistoihin, jotka puolestaan vastaavat korvausinvestointien määrää. Talousarvioehdotuksessa vuosikate riittää kattamaan poistot, mutta ei riitä investointeihin, mikä lisää lainanottotarvetta. Suunnitelmakausi on kuitenkin vuosittain kyetty valmistelemaan tulokseltaan ylijäämäiseksi. Talouden tasapainotilanteen vakiinnuttaminen edellyttää taloudellisten perusteiden pitämistä tärkeänä osana päätöksentekoa sekä tarkkaa taloudenpitoa, jota tukee kunnan myönteisen yleisen kehityksen jatkuminen. Laskelma on suunnitelmavuosien osalta tehty vuoden 2013 kustannustasossa inflaation vaikutusta huomioimatta. Palkkauskustannusten ja asiakaspalvelujen ostojen vuotuiseksi reaalikasvuksi on arvioitu 1 2 %. Verotulojen kertymä on arvioitu hitaasti nousevaksi, miltä osin laskenta perustuu arvioihin yleisen taloustilanteen hitaasta elpymisestä sekä palkkasummakehityksestä, jota kunnan väestökasvu täydentää. Yhteisöverotuksessa kuntasektorin jako-osuuden tilapäinen 5 %:n korotus poistuu nykypäätöksin vuoden 2013 jälkeen. Valtionosuudet ovat suunnitelmassa määrällisesti samalla tasolla koko suunnitelmakauden.

18 17 Poistot Talousarviossa ja suunnitelmassa on huomioitu valtuuston hyväksymä poistosuunnitelman tarkistus, mikä lisää aikaisemmin hankitun käyttöomaisuuden osalta vuotuista poistojen määrää noin eurolla Rahoituslaskelma TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 Tulorahoitus Vuosikate(+/-) Satunnaiset erät (+/-) Tulorahoituksen korjauserät (+/-) Tulorahoitus yhteensä Investoinnit Käyttöomaisuusinvestoinnit (-) Rahoitusosuudet investointeihin (+) Käyttöomaisuuden myyntituotot (+) Investoinnit Varsinainen toiminta ja investoinnit netto Rahoitustoiminta Antolainauksen muutokset Antolainojen vähennys (+) Antolainojen lisäys (-) Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys (+) Pitkäaikaisten lainojen vähennys (-) Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+) Lyhytaikaisten lainojen vähennys (-) Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoitustoiminnan kassavirta Kassavarojen muutos Lainakanta Lainamäärä euroa/as Asukasluku Laskelmassa on vuoden 2012 lainanotto korjattu talousarviosta poiketen siten kuin se toteutuu. Tämä lisää laskelmassa kassavarojen muutosta, mutta toisaalta siinä ei ole huomioitu sitä, että vuonna 2012 vuosikate tulee toteutumaan budjetoitua paremmin ja suunnitellut investoinnit eivät toteudu täysimääräisesti. Eri vuosien asukasluvut perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2012 ennusteeseen.

19 18 Rahoituslaskelma osoittaa velkamäärän laskevan suunnan säilyttämisen olevan mahdollista, mikäli talouden yleinen kehitys on ennakoidun mukainen ja kunnan oma talous pidetään perusteiltaan tiukkana. Kunnan oma tulorahoitus ei kuitenkaan riitä kattamaan investointien määrää, joten tällä mittarilla suunnitelmakauden talous ei täysin ole tasapainossa. Kunta tarvitsee tulokseltaan selkeästi ylijäämäisiä tilinpäätöksiä, jotta lainamäärä saadaan pidettyä laskevana ja sen myötä kunnan taserakennetta ja talouden tunnuslukuja paremmaksi Verotulot Taloussuunnitelma perustuu seuraavaan verotulokertymän arvioon: TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 Kunnallisvero tuloveroprosentti 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 Kiinteistövero Yhteisövero YHTEENSÄ Kunnallisverotuloa ennakoidaan kertyvän vuonna 2012 yli budjetoidun, mikä antaa hyvän lähtökohdan talousarvion tasapainottamiselle. Talousarvioehdotuksessa on pyritty huomioimaan epävarmuus yleisessä talouskehityksessä ja laskenta perustuu valtakunnantasoisten talousodotusten pohjalta tehtyyn kuntakohtaiseen arvioon varovaisuuden periaatteet huomioiden. Talousarvio edellyttää 2,4 %:n kasvua vuoden 2012 ennakoituun toteutumaan, kun koko maan tasolla kasvuarvioksi on esitetty 4,2 %. Taloussuunnitelmavuosille ennustetaan nykytiedoin noin kahden prosentin reaalikasvua, jota kunnan väestökehitys lisäksi tukee. Laskenta perustuu 20,00 prosentin tuloveroon koko suunnitelmakauden. Yhteisöveroissa tapahtuu vuonna 2012 raju pudotus ja tilitysten arvioidaan valtakunnallisesti vähenevän lähes kolmanneksen; Lopella jopa tätä hieman enemmän niin, että talousarviotavoite ei tule toteutumaan. Vuonna 2013 tilityksiin ennakoidaan runsaan 10 %:n kasvua. Kuntien ryhmäosuuden tilapäinen korotus poistuu nykynäkymin vuoden 2014 alusta lukien ja tämä on huomioitu laskennassa. Talousarvioehdotus noudattelee perusteiltaan yleistä arviota yhteisöverotulojen kehityksestä. Kiinteistöveron tuottoon ei odoteta merkittävää muutosta suunnitelmakaudella. Laskenta perustuu nykyisiin kiinteistöverotuksen perusteisiin koko suunnitelmakauden. Koiraveroa ei peritä suunnitelmakaudella Valtionosuudet Kuntien valtionosuusjärjestelmä on uusittu vuoden 2010 alusta. Uudistuksessa kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen on yhdistetty sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset, esi- ja perusopetuksen 6 15-vuotiaiden ikäluokan mukaan määräytyvät laskennalliset kustannukset, yleisten kirjastojen laskennalliset kustannukset, asukaskohtainen taiteen perusopetus ja kuntien kulttuuritoimi sekä entinen yleinen valtionosuus. Tämän ns. yhden putken järjestelmän ulkopuolella on opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoitus, joka sisältää mm. aamu- ja iltapäivätoiminnan, kansalaisopistotoiminnan, liikuntaja nuorisotyön sekä ylläpitäjäjärjestelmän mukaisen toisen asteen koulutuksen eli Lopella lukion. Valtionosuusuudistuksessa suurimmat muutokset tapahtuivat esi- ja perusopetuksen rahoituksessa, jossa siirryttiin ns. ylläpitäjäjärjestelmästä kotikunnan mukaisiin ikäluokan perusteella määräytyviin valtionosuuksiin. Samalla otettiin käyttöön keskitetysti laskettavat kotikuntakorvaukset niiden oppilaiden osalta, jotka suorittavat esi- tai perusopetusta muussa kunnassa kuin omassa kotikunnassaan.

20 19 Talousarvioehdotuksessa valtionosuudet on huomioitu valtion budjettiesityksen ja muiden talousarvion valmisteluvaiheessa käytettävissä olevien tietojen ja arvioiden perusteella, jotka pohjautuvat hallitusohjelmaan ja joihin sisältyy maaliskuun 2012 kehysriihessä päätetty 125 M :n lisäleikkaus vuoden 2013 peruspalvelujen valtionosuuksiin. Lisäleikkaus alentaa valtionosuusprosenttia siten, että kunnan omarahoitusosuutta kasvatetaan noin 23 eurolla asukasta kohden. Lisäksi kehysriihipäätöksen mukaan vuoden 2013 opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoituksessa jäädytetään rahoituslain mukaiset indeksikorotukset. Varsinaiset valtionosuuspäätökset tehdään joulukuussa. Vuoden 2013 peruspalvelujen valtionosuusperusteisiin tehdään valtion budjettiesityksen mukaan 3 %:n suuruinen indeksitarkistus. Vuosina tehdyt vajaat indeksitarkistukset säilyvät myös jatkossa kuntien rasitteena valtionosuutta vähentävinä, samoin muut aikaisemmin päätetyt vähennykset ja lisäykset vaikuttavat jatkossakin valtionosuuden määrään. Lisäksi valtionosuusperusteissa kunnille kompensoidaan lainsäädännöstä johtuvat verotulomenetykset ja tältä osin Lopelle kompensoidaan valtionosuuksissa vuosien verotulomenetyksiä euroa. Vuoden 2013 valtion budjetin kautta tulevista lisäyksistä ja vähennyksistä ei tässä vaiheessa ole käytettävissä yksityiskohtaisia laskelmia, mutta ennakollisten laskelmien mukaan niiden kokonaisvaikutus vähentää kunnan saamaa valtionosuutta euroa. Valtionosuusperusteissa on myös otettu huomioon kuntien tehtävien laadun ja laajuuden muutosten vaikutus koskien nykytiedon mukaan voimaan tulevaa ns. vanhuspalvelulakia. Valtionrahoituksen lisäyksenä valtion budjetissa on 27,3 M, mikä on tarkoitus sisällyttää valtionosuuden perusteena käytettäviin sosiaalihuollon perushintoihin. Kunnan vuoden 2013 valtionosuuden määräytymisperusteet on tiivistetty liitteenä olevaan laskelmaan. Hallitusohjelman mukaisesti valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntauudistusta siten, että uusi lainsäädäntö tulisi voimaan vuonna Uudistuksen tarkoituksena on jälleen mm. järjestelmän yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen sekä kannustavuuden parantaminen. Uudistusta valmistelemaan selvitysmieheksi on kutsuttu Arno Miettinen Lainakanta Valtuusto vahvisti vuodelle 2012 kunnanhallituksen lainanottovaltuuksiksi euroa, uuden pitkäaikaisen lainan nosto jää euroon. Se merkitsee sitä, että pitkäaikaisen lainan määrä vähenee runsaat 1,9 M ja, että tilinpäätöksessä lainakanta kokonaisuudessaan on noin euroa asukasta kohti eli 220 euroa vähemmän kuin edellisessä tilinpäätöksessä. Velkaantuneisuuden laskeva suunta on kunnan strategisen linjauksen mukainen ja kunta on nyt myös valtakunnan keskiarvoa vähemmän velkaantunut. Vuoden 2013 talousarviossa on varattu ulkoisiin korkomenoihin euroa. Korkotaso on jo pitkään ollut historiallisen alhaisella tasolla ja talousarvion valmisteluajankohtana tarkasteltuna korkotason odotetaan säilyvän samalla tasolla alkuvuoteen 2013 ja kääntyvän sen jälkeen talousarviovuoden loppua kohden loivaan nousuun. Lainan lyhennykset tulevat olemaan noin euroa eli lainojen hoitoon käytetään talousarviovuonna kaikkiaan noin 4,85 M. Rahoituslaskelman mukaan kunnan lainarahan tarve vuonna 2013 on noin euroa. Kunnan velkamäärä laskee myös suunnitelmakaudella.

21 Talousarvion yhteenveto vuodelle 2013 TP 2011 TA 2012 TA 2013 Kasvu % Keskusvaalilautakunta Tulot ,0 Menot ,0 Netto ,0 Tarkastuslautakunta Menot ,2 Kunnanhallitus Tulot ,3 Menot ,3 Netto ,0 Ympäristö- ja rakennuslautakunta Tulot ,8 Menot ,0 Netto ,1 Perusturvalautakunta / Terveydenhuolto Menot ,1 Perusturvalautakunta / Sosiaalitoimi Tulot ,5 Menot ,1 Netto ,5 Kasvatus- ja koulutuslautakunta Tulot ,6 Menot ,5 Netto ,0 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Tulot ,7 Menot ,3 Netto ,6 Tekninen lautakunta Tulot ,3 Menot ,8 Netto ,2

22 21 TP 2011 TA 2012 TA 2013 Kasvu % Käyttötalous yhteensä Tulot ,9 Menot ,1 Toimintakate ,1 Verotulot ,9 Valtionosuudet ,5 Rahoitustulot ,0 Rahoitusmenot ,0 Rahoitus, netto ,6 Tulot yhteensä ,9 Menot yhteensä ,9 Vuosikate ,7 Talousarvioehdotuksen mukaan kunnan käyttötalousmenoista hieman yli puolet eli 50,8 % on kohdistettu perusturvalautakunnan toimialueelle sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen. Pääosin sairaanhoitopiirin ja terveyskeskuksen kuntayhtymien maksuosuuksista koostuvaa terveydenhuolto on euromääräisesti suurin toimielintaso ja se myös kasvaa voimakkaimmin. Ilman sitä kunnan käyttötalousmenojen kasvu talousarvioehdotuksessa on 4,3 %.

23 22 TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: KESKUSVAALILAUTAKUNTA VAALIT Perustehtävä Valtiollisten ja kunnallisten vaalien sekä kansanäänestyksen järjestelytehtävät. TALOUSARVIO 2013 Määrärahat ja tuloarviot TP2011 TA2012 TA TS2014 TS2015 +/- % Toimintatuotot , Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut , Toimintakate , Poistot ja arvonalentumiset Palvelutuotannon muutokset/kustannusmuutokset Vuonna 2013 ei ole toimitettavia vaaleja. Vuonna 2014 toimitetaan europarlamenttivaalit ja vuonna 2015 eduskuntavaalit.

24 23 TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: TARKASTUSLAUTAKUNTA TARKASTUSTOIMI Perustehtävä Kuntalain 9. luvussa on määritelty tarkastustoimen tehtävät, joita lautakunta ja tilintarkastaja toteuttavat: Tarkastuksen organisointi sekä tavoitteiden toteutumisen ja talouden tilan arviointi (Kuntalaki 71 ) Hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen laillisuuden sekä valtionosuusperusteiden oikeellisuuden ja sisäisen valvonnan toimivuuden varmistaminen (Kuntalaki 73 ja 75 ). TALOUSARVIO 2013 Määrärahat ja tuloarviot TP2011 TA2012 TA TS2014 TS2015 +/- % Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut , Toimintakate , Poistot ja arvonalentumiset Palvelutuotannon muutokset/kustannusmuutokset Tilintarkastus kilpailutetaan alkuvuodesta 2013.

25 24 TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: KUNNANHALLITUS KESKUSHALLINTO Perustehtävä Huolehtia osaltaan kunnan kehittämisestä, edunvalvonnasta ja johtamisjärjestelmän toimivuudesta sekä kunnan resursseista, joita tarvitaan kunnan kehittämisessä, viranomaistoimintojen hoidossa ja kunnan palvelutuotannossa. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet Strategian mukainen valtuustokauden tavoite 1. Rakentamisvalmiit yritystontit 2. Lopen Vuokratalot Oy:n talous kestävällä pohjalla suunnitelmakauden aikana Tavoite 2013 Silmänkannon tp-alueen markkinointisuunnitelma Toteutetaan konsernineuvotteluissa hyväksyttyä toimenpideohjelmaa Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Alueen internetsivut valmiit (kävijöiden seuranta, lkm/kk) Markkinointisuunnitelma valmis Markkinointitoimenpiteiden aiheuttamien yhteydenottojen lkm Lopen Vuokratalot Oy:n tilinpäätöksen tunnusluvut ovat edellistä vuotta paremmat. Yhtiön käyttöaste vähintään 95 %. Saatavien määrä laskeva Vastuuhenkilö Kehittämispäällikkö Talousjohtaja Toiminnalliset tavoitteet Strategian mukainen valtuustokauden tavoite Tavoite Kunnan hallittu kasvu Kunnan asukasluvun ja yritysten määrän kehitys säilyy positiivisena 2. Väkiluku ja palvelutarjonta tasapainossa 3. Koordinoitu ylikunnallinen yhteismarkkinointi Kunnan peruspalvelut ovat tehokkaassa käytössä Tuloksellinen ja toimiva kuntamarkkinointi Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Kunnan asukasluku kasvaa 0,5-1 %, kunnassa toimivien yritysten määrä lisääntyy vrt Toteutunut väkiluvun kasvu (%) ja nettomuutto. Peruspalveluiden käyttöaste (käyttö/kapasiteetti) Vuokrataloyhtiön käyttöaste Tapahtumat ja markkinointitoimet 2013 Osallistuminen ylikunnalliseen markkinointiin seutukunnallisesti Vastuuhenkilö Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja Kehittämispäällikkö

26 25 Strategian mukainen valtuustokauden tavoite 4. Toteutettavien rakenne- ja palvelutuotannon muutosselvitysten laadukas toteuttaminen 5. Käyttötalous tasapainossa kestävällä pohjalla siten, että - veroprosentti ei merkittävästi poikkea talousalueen kuntien yleisestä tasosta - maksut ja taksat eivät merkittävästi poikkea talousalueen kuntien yleisestä tasosta 6. Taloudellisesti kestävä investointisuunnitelma 7. Tarpeettomasta omaisuudesta luovutaan 8. Onnistunut esimiestyö 9. Kunnan keskeisille palvelusuoritteille on laskettu hinta 10. Kunnan velkamäärä kääntyy laskuun valtuustokauden loppuun mennessä Tavoite 2013 Valtakunnalliseen kuntarakenneuudistukseen osallistuminen Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Päätös kuntaliitosselvityksestä Linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteesta ja organisoinnista Vastuuhenkilö Kunnanjohtaja Veroprosentit ennallaan Tulos > 0 Talousjohtaja Tarkistetut maksut ja taksat käyttöönotettu Taloudellisiin resursseihin sopeutettu investointisuunnitelma vuosille Toteutetaan talousarvion mukaiset talouden tervehdyttämistoimet Johtoryhmätyöskentelyn tehostaminen Jatketaan sosiaalisektorin palveluiden hinnoittelua Suoritehinta ohjaa päätöksentekoa Velkamäärä laskee Päivitetyt maksut ja taksat käytössä vuoden alusta / maksujen ja taksojen taso vrt. seutukunta Suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku laskee Talousarvion 2013 toimenpideohjelman toteutus Johtajaprofiilit (ydinjohtoryhmä) Johtoryhmätyöskentelyn dokumentaatio Sote-palveluiden laskutushinta Perusterveydenhuollon palveluverkon kehittämistoimet Velkaantuneisuuden tunnusluku paranee Talousjohtaja Talousjohtaja Talousjohtaja Kunnanjohtaja Talousjohtaja Perusturvajohtaja Talousjohtaja Määrärahat ja tuloarviot TP2011 TA2012 TA TS2014 TS2015 +/- % Toimintatuotot , Valmistus omaan käyttöön 5 Toimintakulut , Toimintakate , Poistot ja arvonalentumiset ,

27 Henkilöstö TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 Virat/toimet Perustetut virat/toimet (10): Kunnanjohtaja, talousjohtaja, kehittämispäällikkö, asuntosihteeri, johdon sihteeri, pääkirjanpitäjä, asiakaspalvelusihteeri, laskentasihteeri (2), palvelusihteeri. 26 Palvelutuotannon muutokset/kustannusmuutokset Valtuustokauden alussa laaditaan uusi kuntastrategia ja sen pohjalta päivitetään toimialakohtaiset strategiat toimialaohjelmiksi. Vuoden 2013 aikana otetaan valtuuston päätöksen mukaisesti käyttöön yrittäjyysvaikutusten arviointi. Arviointi aloitetaan talousarvion mukaisten hankkeiden ja toimenpiteiden täytäntöönpanon yhteydessä. Yrittäjyysvaikutusten arviointi huomioidaan kuntastrategiaa laadittaessa sekä sisällytetään osaksi vuoden 2014 talousarvion laadintaprosessia. Silmänkannon työpaikka-alueen kehittämistä koordinoi kunnanhallituksen nimeämä työryhmä. Suunnittelun kustannuspaikalle sisältyy euron määrärahavaraus mahdollisia seudullisia selvityksiä tms. varten. Kunta myy 50 % asuntosihteerin työajasta Hausjärven kunnalle. Talousarviossa on euron määrärahavaraus Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen -hankkeeseen osallistumiseksi kunnanhallituksen päätöksen ( 264) mukaisesti. Muista talousarvioon sisältyvistä EU-hankkeista on yhteenveto perusteluosan lopussa. Keskitetyt palvelut toimii nettoyksikkönä, sisältää seuraavat kustannuspaikat: Hallintopalvelut Talouspalvelut Neuvonta- ja laitepalvelut Atk Suunnittelu Asuntoasiat

28 27 TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: KUNNANHALLITUS HENKILÖSTÖHALLINTO Perustehtävä Lopen kunnan keskitettyyn henkilöstöhallintoon ja henkilöstöpolitiikan kehittämiseen sisältyvät keskitetty henkilöstökoulutus, yhteistoiminta, työsuojelu, työterveyshuolto sekä tyky-toiminta. Toimialaan kuuluvat myös työllistäminen ja palkkavaraukset. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet Strategian mukainen valtuustokauden tavoite Tavoite 2013 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö 1. Pitkäaikaistyöttömien aktivointi ja työllistäminen Kunta työllistää pitkäaikaistyöttömiä 7 htv Aktivoitujen ja työllistettyjen lkm/htv Hallintopäällikkö 2. Henkilöstöpolitiikka ja -hallinto on suunnitelmallista ja perustuu henkilöstöstrategiaan Henkilöstöohjelman päivittäminen Hyväksytty henkilöstöohjelma Hallintopäällikkö Toiminnalliset tavoitteet Strategian mukainen valtuustokauden tavoite Tavoite 2013 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö 1. Pitkäaikaistyöttömien aktivointi ja työllistäminen Nuorten ja aikuisten työpajatoiminta yhdistetään toimimaan samoissa tiloissa Työpajatoimintaan osallistuvien nuorten ja aikuisten pajapaikkojen täyttömäärä kasvaa vrt Käytettyjen pajapaikkojen täyttöaste, tavoite 20/24 Hallintopäällikkö 2. Selkeä ja oikeudenmukainen palkkausjärjestelmä TVA- ja HTA-järjestelmien päivittäminen (seutukunnallisena yhteistyönä) Palkkausjärjestelmien kehittäminen toteutunut yhteistoiminnallisesti, hyväksytyt TVA- ja HTAkriteerit Hallintopäällikkö 3. Rekrytointiohje käytössä Rekrytointi- ja perehdytyskäytännöt toimivat Lähtövaihtuvuus Palvelussuhteen pituus irtisanoutuessa Hallintopäällikkö 4. Suunnitelmallinen tyky-toiminta Tyky-toimintasuunnitelman toteuttaminen Suunnitelman mukaiset tapahtumat toteutettu / tyky-toiminnan käyttöaste Hallintopäällikkö 5. Henkilöstön poissaolojen määrä vähenee Varhaisen puuttumisen käytänteet aktiivisessa käytössä Poissaolojen määrä vrt ja 2012 Hallintopäällikkö

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat RAHOITUSOSA RAHOITUSOSA n rahoitusosaan kootaan käyttötalous-tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta). Lisäksi rahoitusosaan

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

TALOUSSUUNNITELMA 2012 2014

TALOUSSUUNNITELMA 2012 2014 Lopen kunta TALOUSARVIO 2012 TALOUSSUUNNITELMA 2012 2014 Käsittely: Kunnanhallitus 28.11.2011 ( 345) Valtuusto 12.12.2011 ( 85) 1 VARMOIN ASKELIN TULEVAISUUTEEN Puoli vuotta kestänyt työ on saatu päätökseen:

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2017 Tilanteessa 31.3.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 2.174.234 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 887.457 euroa ylijäämäinen. Talousarvion mukaiset

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019 Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019 Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja Eero Raittila talousjohtaja 19.11.2018 Esityksen sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia ja toiminnalliset painopistealueet 3. Tulopohja

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2016 Tilanteessa 31.3.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.326.582 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 276.404 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2015 Tilanteessa 30.9.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.484.701 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.429.172 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Päivitetty 27.11.2018 Lähde: Kuntaliiton laskelmat & Kuntatalousohjelma 14.9.2018 Kehitysarviossa on huomioitu sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot