1 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään. Katsaus Vuosikatsaus 2014 Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Vuosikatsaus 2014 - Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään. Katsaus 2014. Vuosikatsaus 2014 Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään"

Transkriptio

1 1 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään Katsaus 2014 Vuosikatsaus 2014 Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään

2 2 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään

3 Kohti uutta sotea Vuoden 2013 vuosikatsauksen aloitin otsikolla Haasteiden vuosi Aivan hyvin sama otsikko sopisi vuodelle Taloudellinen tilanne valtion, kuntien ja yksityistalouksien osalta ei näytä lainkaan helpottuneen, päinvastoin. Perhehoitokumppaneillekin tilanne on luonnollisesti vaativa. Kuitenkin myönteisenä asiana voidaan todeta, että kunnat entistä enemmän ovat palveluihimme luottaneet ja niitä tilanneet. Sijoitettujen lasten määrä perheissämme kasvoi %. Vuoden lopussa sijoituksia oli 79. Merkittävää sijoituksissa oli vanhempilapsi sijoitusten määrän selvä kasvu. Nyt voidaan jo sanoa sen olevan selkeä osa vakiintunutta palveluamme, ei enää kokeilua. Perhehoitajien koulutus ja arviointi jatkui edelleen useilla PRIDE-ryhmillä sekä yksilöarvioinneilla. Perhehoitajiemme määrä vuoden lopussa oli 125. Uusien perheiden rekrytointia olemme lisänneet selvästi. Syksyn aikana PKS sai uuden, entistä tuoreemman ulkoasun. Logomme, kotisivut, esitteemme yms. uudistettiin. Myös sisällöllisesti kaikki materiaalimme päivitettiin. Olemme saaneet uudistuksesta paljon myönteistä palautetta. Toki edelleen haluamme kuulla, kuinka voimme näitä asioita kehittää. Jo pitkään odotettu uusi Perhehoitolaki on valmistelussa eduskunnassa. PKS antoi hallituksen esitykseen oman lausuntonsa, joka poikkesi monin osin annetusta esityksestä. Nyt odotamme, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunta ottaa asiaan kantaa ja eduskunta lopulta päättää. Eduskunta hyväksyi 2014 paljon puhuttaneen SOTE-uudistuksen ns. raamiratkaisun. Paljon on vielä epäselvää ja lopullisia ratkaisuja ja päätöksiä vailla. PKS:n ja muiden yksityisten palveluntuottajien kannalta on merkityksellistä kuinka ratkaistaan rahoitus ja päätöksenteko uudessa rakenteessa. On ratkaisu kuitenkin mikä tahansa, niin uskon vahvasti, että Perhehoitokumppaneiden tehtävä julkisten palveluiden täydentäjänä, on tulevaisuudessakin vahva. Matti Virtanen Johtaja Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään 3

4 4 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään PKS numeroin PKS Henkilökuntaa 27 Toimistoja 3 Kuntien lukumäärä, joista lapsia sijoitettuna 24 Vuonna 2014 sijoituspyyntöjä 121 PERHEET Perheitä arvioituna 125 Perheitä, joilla PKS sijoituksia 44 PERHEISSÄ SIJOITUKSIA Sijoituksia yhteensä 79 Vuoden 2014 aikana uusia sijoituksia 32 Vanhempi ja lapsi sijoituksia 2, jossa 2 vanhempaa ja 3 lasta SIJOITETTUJEN LASTEN JAKAUTUMINEN IKÄRYHMITTÄIN Alle kouluikäiset vuotiaat vuotiaat vuotiaat 8 SIJOITETTUJEN LUKUMÄÄRÄ ERI ALUEILLA Etelä-ja Varsinais-Suomi sekä Häme 28 Pirkanmaa ja Keski-Suomi 33 Pohjanmaa 11 Pohjois-Suomi 7

5 KOHOKOHDAT PKS JÄRJESTÄÄ SEKÄ ALUEELLISIA, KOHDENNETTUJA ETTÄ KAIKILLE PERHEILLE SUUNNATTUJA VIRKISTYSTAPAHTUMIA. VUONNA 2014 NÄITÄ ON OLLUT Eläintarhapäivä Ähtärin eläinpuistossa Jalkapalloturnaus Englannissa Perheleiri Högsandissa Etelä-Suomen alueen perheille Lasten oikeuksien päivän juhlat kuudella eri paikkakunnalla Pikkujoululounas perhehoitajille Pohjanmaalla LASTEN OIKEUKSIEN PÄIVÄN JUHLAT Lasten oikeudet ovat huomion ja juhlimisen arvioinen asia. Siksi PKS on ottanut tavakseen järjestää vuosittain Lasten oikeuksien päivänä alueelliset lasten juhlat. Vuonna 2014 PKS:ssä juhlittiin seuraavasti: Pohjanmaalla järjestettiin laavuretki, Tampereella herkuteltiin ja leikittiin PKS toimistolla, Oulussa kisailtiin leikkimielisesti ja seikkailtiin perhekunnittain SuperParkissa, Keski-Suomessa leikittiin HopLopissa ja Etelä-Suomen alueella keilattiin Tapiolan ja Riihimäen keilahalleissa. Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään 5

6 6 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään Koulutukset PKS ON JÄRJESTÄNYT VUONNA 2014 SEURAAVIA KOULUTUKSIA: KDA koulutus: Tampereella 11.2., Helsingissä 13.2., Seinäjoella ja Oulussa Kiintymyssuhde ja Tiimivanhemmuus : Oulussa 18.1., Hämeenlinnassa Verokoulutus: Tampereella 24.4., kutsuttuna oli myös yhteistyökumppaneita Kiireellisiin sijoituksiin valmentava koulutus ja lapsen kriisi: Oulussa Sijaissisaruus: Hangossa Högsandissa Lasten tartuntataudit: Tampereella MAPA koulutus: Vantaalla Vanhempi-lapsi sijoitus koulutus: Seinäjoella Nuoren sijaisvanhemmuus ja askeleet aikuisuuteen: Nuorisokeskus Marttisessa Virroilla Ensiapu: PKS maksaa perheilleen heidän osallistumisensa EA1 kurssille ja edellyttää, että ainakin toisella perheen vanhemmista on voimmassa oleva ensiaputaito. PRIDE ennakkovalmennukset: PKS:ssä on ollut vuoden 2014 aikana viisi PRIDE ennakkovalmennusryhmää. Koulutukset tapahtuivat Etelä-Suomessa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois- Suomessa. Kuntaseminaarit: PKS on järjestänyt yhteistyökumppaneilleen alueellisia seminaareja aiheesta Kiintymyssuhteen tukeminen perhehoidossa : Seminaarit olivat Oulussa, Seinäjoella ja Hämeenlinnassa. PKS:stä on osallistunut perhehoitajia Valtakunnallisille lastensuojelun perhehoidonpäivillle Jyväskylässä sekä IFCO konferenssiin Irlannissa.

7 Vertaisryhmät ja leirit LEIRIT Lasten leiri Nuorten leiri Perheleiri / koulutus- ja virkistysviikonloppu Högsandissa Perheleiri / koulutus- ja virkistysviikonloppu Marttisissa LASTEN JA NUORTEN VERTAISRYHMÄT PKS kehittäjänuorten kokoontumiset Pirkanmaan tyttöjen ryhmä Pohjois-Suomen nuorten toiminnallinen vertaisryhmä Pohjanmaan poikien vertaisryhmä ja tyttöjen vertaisryhmä Pohjanmaan itsenäistymisikää lähestyvien nuorten ryhmä yhteistyössä Mehiläisen Kaarisillan kanssa Sijaissisaruus vertaisryhmä Högsandissa SIJAISVANHEMPIEN ADAPT RYHMÄT Etelä-Suomi, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Pohjanmaa, Pohjois-Suomi SIJAISVANHEMPIEN TAPAAMISET VIRKISTYKSEN MERKEISSÄ Sijaisisien karting kisat ja kisasauna Power Parkissa 3.5. Sijaisäitien lounas ja suklaa tasting Uppalan kartanossa Seinäjoella Sijaisäitien maastoratsastus ja lounas Keski-Suomessa Sijaisisien Carting autoilu ja lounas Keski-Suomessa SIJAISVANHEMPIEN ALUEELLISET VERTAISTAPAAMISET AAMUKAHVIEN MERKEISSÄ Alueittain 1-2 kertaa vuodessa Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään 7

8 8 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään PKS Perhehoitajat esittäytyvät ANNE JA PETRI NISSINEN Kymenlaaksossa Sippolassa rauhallisessa maalaisympäristössä asuvan Anne ja Petri Nissisen perheeseen kuuluu kolme biologista nuorisoikäistä lasta, kolme alakouluikäistä PKS:n kautta sijoitettua lasta ja iso joukko eläimiä: hevosia, lampaita, kanoja, kaneja, kissoja, koira, marsu, hamsteri ja minipossu. Nissiset valmistuivat PKS:n sijaisperheeksi PRIDE valmennuksen jälkeen alkuvuonna Annen mukaan oli sattumaa, että he lopulta päätyivät PKS:n sijaisperheeksi. Nissiset olivat haeskelleet internetin kautta mahdollisia sijoittajatahoja, ja PKS sattui tulemaan tällaisessa haussa heidän tietoonsa. Annen mukaan he ovat voineet jälkikäteen todeta, että se oli paras sattuma, joka heillä on ollut: myöhemmin sijaisvanhempiyhdistyksessä toimiessaan he ovat voineet todeta harmillisen usein, että sijaisvanhemmuuteen saattaa liittyä riski jäädä yksin sijoituksessa vastaan tulevien haasteiden kanssa. PKS:n kanssa toimiessaan Nissiset eivät ole altistuneet tällaisille kokemuksille. Luottamus PKS:n tuen toimivuuteen oli niin suuri, että Nissiset uskalsivat vastata myöntävästi, kun heiltä kysyttiin halukkuutta kolmen sisaruksen sijoitukseen. Olimme alun perin ajatelleet yhden tai kahden lapsen sijoitusta, kertoo Anne. Meillä oli ollut tätä harkintatilannetta ennen muutaman kuukauden sijoituksessa itsenäistymistä odottava nuori ja olimme tuon sijoituksen aikana voineet todeta PKS:n tuen todella toimivan. Sen johdosta uskalsimme lähteä kolmen sisaruksen yhtäaikaiseen sijoitukseen, muistelee Anne. Nissiset kertovat saaneensa PKS:ltä koulutuksia, virkistystapahtumia ja leirejä sekä lastenhoito- ja siivousapua. Sijoitettujen lasten kanssa on työskennelty myös lapsikohtaisesti. Kaikista tärkeintä heille itselleen on ollut se henkinen tuki, jota he ovat saaneet ADAPT ryhmätyönohjauksessa sekä helposti tavoitettavissa olevilta lähityöntekijöiltään, PKS sosiaalityöntekijältä ja perhehoidon ohjaajalta. Nämä ovat työskennelleet myös sijoitettujen lasten vanhempien kanssa ja pystyneet työskentelyllään ja lasten vanhemmille antamallaan ohjannalla ja tuella vaikuttamaan siihen, että lapset ovat saaneet kotilomiensa aikana myönteisiä kokemuksia. PKS sosiaalityöntekijä ja perhehoidonohjaaja ovat tulleet sijoitetuille lapsille niin tärkeiksi, että taannoin lapsilta kysyttäessä, ketkä he ottaisivat mukaansa autiolle saarelle, lapset sanoivat ottavansa heidät. Sijaisvanhemmuus on opettanut Nissisiä elämään hetkessä: vaikka arjen rytmi on tärkeää niin tilanteet saattavat muuttua hetkessä ja päivälle aiemmin tehdyt suunnitelmat muuttua. Sijaisvanhemmuus on opettanut pakon edessä myös armollisempaa suhtautumista itseä kohtaan. Tämän ymmärtämisessä PKS:n työntekijöiden tuki on ollut tärkeää. Sijoitettujen lasten elämässä on paljon toimijoita ja asioita, joihin ei välttämättä pysty itse vaikuttamaan kaikista hyvistä pyrkimyksistä ja teoista huolimatta. Silloin on eduksi kun pystyy saamaan tyydytystä siitä ilosta, innokkuudesta ja oppimisen halusta, joka huokuu sijoitetun sisaruskatraan touhuiluissa kotitilalla yhdessä perheen kanssa.

9 PKS Perhehoitajat esittäytyvät ANNE JA MARKKU NUMMELA Pitkänlinjan perhehoitajat Anne ja Markku Nummela asuvat isossa omakotitalossa Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen Ylistarossa neljän koiransa sekä tällä hetkellä yhden sijoitetun nuorisoikäisen lapsen kanssa. Heidän biologiset tyttärensä ovat jo aikuisia ja asuvat omissa talouksissaan. Tästä huolimatta tyttäret ovat paljon mukana perheen sijaisperhearjessa, kuten myös lähistöllä asuva mummakin. Annen ja Markun tyttärien tuttavilla on samanikäisiä lapsia kuin perheeseen sijoitettu lapsi on. Tyttäret ovatkin ottaneet sijoitettua lasta mukaan oman verkostonsa touhuihin ja mahdollistaneet siten sosiaalisia suhteita ikätovereihin. Lähistöllä asuva 80 vuotias mumma puolestaan on auttanut kokeisiin lukemisessa ja matematiikan opiskelussa. Sijoituksessa Nummeloiden perheeseen nuori on saanut osakseen koko laajennetun perheyhteisön tuen ja päässyt osaksi suvun verkostoa. Anne ja Markku ovat kokeneita sijaisvanhempia. He ovat ryhtyneet sijaisvanhemmiksi jo vuonna 1996, jolloin heille sijoitettiin tuolloin kuusivuotias lapsi. Tuo sijoitus jatkui heillä aina siihen asti, kunnes tämä nuori aikuinen muutti heidän luotaan itsenäiseen elämään 21 vuotiaana. Perheellä on edelleen läheinen suhde häneen ja perheen aikuiset tyttäret pitävät häntä veljenään. Tämä tunne tiiviistä perheyhteydestä on omalta osaltaan avannut tietä samaan kokemukseen myös muille perheeseen sijoitetuille lapsille. Annen ja Markun mukaan perhehoitajuus tänä päivänä on hyvin erilaista, kuin 90 luvulla. Vielä parikymmentä vuotta sitten oli hyvin normaalia, että sosiaalityöntekijä kävi heidän luonaan kerran vuodessa, jos silloinkaan, eikä muuta yhteydenpitoa ja asioitten jakamista juuri ollut. Perhehoitokumppaneiden vahva tuki on ollut Nummeloille iso hyppäys uudenlaiseen perhehoidon toimintatapaan, jossa tuki sekä myös seuranta on tiivistä. Vaikka Nummelat ovat sijaisvanhempina hyvin pärjääviä, he kokevat tiiviistä yhteistyöstä Perhehoitokumppaneiden työntekijöiden kanssa olleen hyötyä. Saamastaan tuesta he mainitsevat erityisesti oman sosiaalityöntekijän tiiviin yhteydenpidon sekä hyvän saatavilla olon, perhehoidon ohjaajan työskentelyn sijoitetun lapsen kanssa, koulutukset ja ADAPT työnohjaus ryhmän. ADAPT ryhmä on antanut heille vertaiskontakteja muista sijaisvanhemmista, uusia näkökulmia sijaisvanhemmuuteen sekä sijoitettujen lasten ja nuorten elämään. Anne ja Markku ovat tyytyväisiä siihen, että voivat auttaa lapsia ja nuoria. Heidän naapurissaan on ollut vuosia iso lastensuojelun laitosyksikkö, jonka elämää ja nuoria he sivusilmällä seurailevat. Omalta osaltaan he ovat tyytyväisiä, kun ovat kyenneet tarjoamaan lapsille oikean kodin ja vanhemmuutta. He suosittelevat vahvasti samaa sijaisvanhemmuutta harkitseville, mikäli oma elämä on siten kunnossa, että kykenee laittamaan omia voimavarojaan toisen ihmisen elämän tukemiseen. Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään 9

10 10 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään PKS:n kehittäjänuoret PKS:n kehittäjänuoret aloittivat toimintansa marraskuussa Vuosi 2014 on ollut ryhmän muotoutumisen ja toiminnan aktiivista aikaa. Vuoden 2014 lopussa ryhmään kuului viisi vähintään 13-vuotiasta sijaisperheessä asuvaa tai aikaisemmin asunutta nuorta. Kehittäjänuorten toiminnan tavoitteena on osallistaa nuoria kehittämään PKS:n palveluja ja lastensuojelua yleisemminkin. Lisäksi tavoitteena on toimia vertaisryhmänä ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. Nuorten tukena työskentelee kolme PKS:n työntekijää, mutta tarkoituksena on, että toiminnan edetessä nuoret itse ottaisivat yhä enemmän vetovastuuta toiminnasta. Pyrkimyksenä on vaikuttaa suoraan PKS:n toimintaan sekä löytää muitakin kanavia, joiden kautta nuorten ääni saataisiin paremmin kuuluviin. Ryhmän toiminnan ensimmäisen vuoden aikana, marraskuusta 2013 lokakuuhun 2014, jäsenet tutustuivat toisiinsa ja toiminnan idea alkoi hahmottua. Nuoret muun muassa kävivät läpi kesän 2013 nuorten leirin tuotoksia, suunnittelivat vuoden 2014 leiriä ja työstivät hyvän sijaisperheen kriteerit. Tapaamiset päätettiin aina johonkin mukavaan aktiviteettiin tai yhteiseen ruokailuun. Toiminnan toisen vuoden aloitus marraskuussa 2014 on lähtenyt nousujohtoisesti liikkeelle. Ryhmään saatiin uusia jäseniä ja työskentelytavat vakiintuivat. Uusimman, vuoden 2014 nuorten leirin kokemukset puhuttivat jälleen paljon. Sen lisäksi muita tärkeitä työskentelyn teemoja ryhmän toiminnan toisen vuoden aikana ovat olleet esimerkiksi palaverikäytännöt, turvallinen läheinen ja PKS:n perheisiin sijoitetuille nuorille suunnattu palautekysely. Kysely lähetetään 2015 helmi- maaliskuun vaihteessa ja sen tuloksia tullaan käsittelemään kehittäjäryhmässä. Vireillä on lisäksi pidemmän ajan projekti, minkä tarkoituksena on koota kaikkea PKS:n nuorten tuottamaa materiaalia, ajatuksia ja kokemuksia yksiin kansiin. Vuoden 2015 nuorten leirin suunnittelu on myös käynnissä. Nuorten toiveesta tänäkin vuonna leirille on kutsuttu mukaan toisen maan nuoria jäämme odottamaan, miten kutsuun vastataan! Toivottavasti jatkossa myös uudet nuoret innostuvat toiminnasta. Seuraavan kerran uusien nuorten mukaan tuleminen on ajankohtaista kesän 2015 nuorten leirillä. Siellä voi kuulla enemmän ryhmän toiminnasta ja ilmoittautua mukaan.

11 Koira-avusteinen työskentely PKS:ssä pilotoitiin vuonna 2014 koira-avusteista kasvatus- ja kuntoutustyötä. Hyvät kokemukset ja tulokset työskentelystä ovat avanneet toiminnalle väylän osaksi PKS:n palveluvalikoimaa. Koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilaisen tekemää asiakkaan asiakassuunnitelman mukaista asiakaskohtaista työtä, jossa koira toimii apuvälineenä asiakaskohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Koira-avusteisen työskentelyn perustana on asiakkaan ja koiran välille muodostuva ainutlaatuinen vuorovaikutussuhde sekä myös selkeät fysiologiset vaikutukset, mm. todistettu oksitosiini hormonin erittyminen toiminnan aikana, joka alentaa kynnystä vuorovaikutukselle, lisää luottamusta ja helpottaa kiinnittymistä toimintaan. Muihin toiminnallisiin menetelmiin verrattuna koira on ainutlaatuinen: se motivoi osallistumaan, se ei rasita asiakkaan kognitiivista tai verbaalista osa-aluetta, mahdollistaa vuorovaikutuksen näön, kuulon ja kosketuksen kautta sekä antaa mahdollisuuden nonverbaalisen viestinnän ja vuorovaikutuksen harjoittelemiseen tavalla, jota mitkään muut toiminnalliset menetelmät eivät saavuta. Kasvatus- ja kuntoutuskoiraohjaajan ohjaamilla lapsen ja koiran yhteisillä leikillisillä harjoituksilla voidaan harjoitella mm. ohjeitten kuuntelemista ja vastaanottamista, annettujen ohjeitten mukaisesti toimimista, oman toiminnan ohjaamista, itsesäätelyä, itsesuojelua, keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Samalla tulee opeteltua mm. vuorovaikutuksen toisen osapuolen huomioimista, leikkitaitoja, kaveritaitoja, epäonnistumisten sietämistä ja onnistumisista iloitsemista. Koira-avusteista kasvatus- ja kuntoutustyötä PKS:ssä tekevät sosiaalityöntekijä, laatupäällikkö ja kasvatus- ja kuntoutuskoiran ohjaaja Harriet Rabb sekä hänen soveltuvuustestin kautta kasvatus- ja kuntoutuskoira oppilaaksi hyväksytty Newfoundlandinkoiransa Lilla. Harriet ja Lilla ovat käyneet Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n ja JAMK:n yhteistyössä järjestämän koira-avusteisen kasvatus- ja kuntoutustyön täydennyskoulutuksen ja syventävät osaamistaan eläinavusteisessa työskentelyssä vuoden 2015 aikana EASEL ohjaajan (Experiential Social Emotional Learning and Therapy) opinnoilla. Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään 11

12 12 Vuosikatsaus Myönteisiä ja kestäviä muutoksia lapsen elämään Yhteystiedot: PerhehoitoKumppanit Suomessa Oy Tampereen toimisto: Aleksis Kiven katu 10 E 3.krs, Tampere Espoon toimisto: Valkjärventie 7 E, Espoo Oulun toimisto: Tietotie 2, Oulunsalo Puhelin: Ilmaisnumero: Fax:

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

Kartoitus sijaisisien asemasta. Hakala, Joonas Murtonen, Veikka

Kartoitus sijaisisien asemasta. Hakala, Joonas Murtonen, Veikka Kartoitus sijaisisien asemasta Hakala, Joonas Murtonen, Veikka Tutkimuksen taustaa Idea sijaisisiä koskevasta opinnäytetyöstä syntyi PePPihankkeen toimesta, kyseltyämme sähköpostitse opinnäytetyön aihetta

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi

Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi Nuorten osallisuus Lasten Kasteessa Lasten ja nuorten osallisuus lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden merkitys 2422015 24.2.2015, Rovaniemi Pekka Ojaniemi 1 Historiaa Rovaseudun lastensuojelun kehittämiskeskus

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu (päivitetty_28052014) Lastensuojelu ilmoitusten lukumäärä Kuusikko-kunnissa 2009-16 000 Lastensuojeluilmoitusten lukumäärä

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

NEro-hankkeen arviointi

NEro-hankkeen arviointi NEro-hankkeen arviointi Marja Kiijärvi-Pihkala MKP Aikamatka www.mkp-aikamatka.fi marja@mkp-aikamatka.fi NEro-hankkeen arviointi Tilli Toukka -vertaisryhmämallin arviointi Vastauksia kysymyksiin 1. Minkälainen

Lisätiedot

Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96

Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96 Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 1 LIITE 4 1. Kotitehtävä (Elämäntapahtumat): Lapsen elämänjana Elämänjanalla tarkoitetaan janaa, jolle kootaan aikajärjestyksessä, syntymästä

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat 3 arviointi- ja vastaanotto-osastoa: Keltapirtti, Sinipirtti, Punapirtti, perhekuntoutusosasto Perhepirtti, Perheasema sekä Koiviston perhekoti Osastoilla

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh 07.01.2016 Sivu 1 / 1 5681/2015 01.02.01 7 Perhehoidon palkkioiden korottaminen 1.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh. 050 428 9405 Nina Sormo, puh. 050 598 6982 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa

Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa 12.10.2012 Teema: Yhdessä vahvempia EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi 14.8.2013 P r o j e k t i k u v a u s / M V 1 TAUSTAA

Lisätiedot

Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä

Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Sukulaissijaisperhehoito osana lastensuojelun sijaishuoltojärjestelmää Suomessa suhtautuminen sukulaissijoituksiin

Lisätiedot

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kansalaisareena 2016 Järjestöasiantuntija Jokke Reimers Yleistä Kyselyn nimi Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kyselyn vastausaika 1.12. 11.12.2015 Vastuuhenkilö

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia

Lisätiedot

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson 2000-luvun alussa adoptioneuvontaan haluavien jono oli pitkä ja lapsia tuli

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin

Ketään ei saa jättää yksin Ketään ei saa jättää yksin Valtakunnalliset Lastensuojelun perhehoidon päivät 13.11.2014 VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto KETÄÄN EI SAA JÄTTÄÄ YKSIN 1. Kokemuksia

Lisätiedot

Simo Hillo

Simo Hillo Simo Hillo 0400 594 385 simo.hillo@pedart.fi www.pedart.fi Pedart Oy tarjoaa opetuksen tukea erityistä tukea tarvitseville oppilaille Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla. Opetus tapahtuu

Lisätiedot

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21. Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto

Lisätiedot

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa?

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Väestöliitto Perheaikaa.fi nettiluento ti 12.1.2016 klo 14 Mika Jokinen, Suomen Vanhempainliiton puheenjohtaja Sillä on merkitystä, millaisen yhteistyön

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN

LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN Tässä esityksessä käydään lyhyesti läpi lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyttämisen osaalueita, joita on tärkeä huomioida lapsen huostaanoton tai

Lisätiedot

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Kumppanuuskyselyn tulokset Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Vastaajat ja toimintasektori yksityinen 11 kolmas sektori julkinen Kysely 0.-30..013, yhteensä vastaajaa eli % kohderyhmästä Vapaat

Lisätiedot

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta 2016-2020 Yleisten kirjastojen neuvosto 7.4.2016 Satu Ihanamäki, Lapin aluehallintovirasto 7.4.2016 1 Lapin yleiset kirjastot Lähde: Lapin

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola

Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa? Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista?

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Lastensuojelun laatupäivä Tampereella 6.10.2010 Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Materiaali paneelia varten Erikoistutkija Tarja Heino, THL Asiantuntija Kaisu Muuronen,

Lisätiedot

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Työkokeilu Kuuden euron

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika:

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio 1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

HELMI LIIKETALOUSOPISTO TOIMI-hankkeen tuloksia Eliisa Kolttola & Anniina Mälkiä

HELMI LIIKETALOUSOPISTO TOIMI-hankkeen tuloksia Eliisa Kolttola & Anniina Mälkiä HELMI LIIKETALOUSOPISTO TOIMI-hankkeen tuloksia Eliisa Kolttola & Anniina Mälkiä Mitkä ovat hankkeen tavoitteet? Kehittää ammattimatematiikan opiskeluun hyvin jäsennetty yksilöllisen matematiikan oppimisen

Lisätiedot

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho OECD Youth Forum Helsinki 27.10.2015 Arja Terho Tieto Suomalaisten nuorten näkemyksiä Missä ollaan? Tiedon puute. Ei ole tietoa siitä, miten poliittinen päätöksenteko toimii. Tarvitaan enemmän tietoa ja

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli Heta Malinen

Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli Heta Malinen Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli 3.9.2015 Heta Malinen Nuorten tieto- ja neuvontatyö nuorisotyön tavoitteellisena peruspalveluna sisältää Ammattitaitoista tietoa, neuvontaa ja ohjausta kaikissa

Lisätiedot

Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI

Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 1 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Loppuraportti Sukulaissijaisvanhempien valmennus Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 2 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Paula Loukkola Oulun yliopisto Varhaiskasvatus Yhdessä lapsen parhaaksi - seminaari 3.2.2011 Haapajärvi PUHEENVUORON SUUNTAVIIVOJA varhaiskasvattajien ja vanhempien välinen yhteistyö

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin Seppo Soine-Rajanummi 9.12.2015 Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Tavoitteena terveyserojen kaventaminen Työttömillä on tutkimusten

Lisätiedot

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Meidän työpaikkamme Kiviniemen koulu Perusopetusryhmiä 12 ja alueellisia pienryhmiä 4 Oppilaita

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Valtteri Kivelä KM Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota lasten ja nuorten hyvinvointi

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

KALASTUS TYÖVÄLINEENÄ

KALASTUS TYÖVÄLINEENÄ FANTASY FISHING on suomalainen kalastusohjelmapalveluihin ja ka sintehtyihin perhoihin erikoistunut yritys, joka tarjoaa kalastusaktiviteetteja ja sen oheispalveluja yrityksille ja yksityisille henkilo

Lisätiedot

Arjen Keskiössä

Arjen Keskiössä Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas,

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, johtaja, Likes-tutkimuskeskus Tutkittua tietoa liikkuvista

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus

Lisätiedot

Omaistukitoiminta keväällä 2016

Omaistukitoiminta keväällä 2016 Omaistukitoiminta keväällä 2016 Kevään aikana on mahdollisuus osallistua keskusteluryhmiin, teematapaamisiin jne. Toivotamme yhdessä eri toimijoiden kanssa teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja toivomme,

Lisätiedot