ohjelman Tiedotuslehti 1 l 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ohjelman Tiedotuslehti 1 l 2008"

Transkriptio

1 ohjelman Tiedotuslehti 1 l 2008 joka kolmas näyttelijä tulee tampereelta luovien alojen keskuksesta päätös toukokuussa luovaa potkua riittää

2 YRJÖ JUHANI RENVALL TEATTERITYÖN PROFESSORI TAMPEREEN YLIOPISTO JOKA KOLMAS NÄYTTELIJÄ TULEE TAMPEREELTA Tamperelainen näyttelijäkoulutus vietti syksyllä 40-vuotisjuhliaan. Draamastudion kylkeen perustetun ammattinäyttelijäkurssin taustalta löytyvät kulttuurin järkäleet Eino Salmelainen ja Olavi Veistäjä. Se, että koulutus sijoittui Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta vuotta aikaisemmin syntyneeseen yliopistoon, oli kauas kantava ratkaisu. Yliopisto tuo sisältöä Tampereen teatterikaupunkiimagoon. Samalla teatteri taiteena ja tutkimuksen aiheena profiloi yliopistoa. Viime opiskelijavalinnassa Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselle, Nätyyn, pääsi 1,56 prosenttia halukkaista. He ovat näyttämöllä vielä Mittakaava rohkaisee minua, kun osallistun opetusministeriössä aloitettuun keskusteluun Nätyn sijoittamisesta Helsinkiin. Puolustan tamperelaista koulutusta sisällöllisistä, en aluepoliittisista syistä. Tampereella ja teatterialan järjestöissä hanke on tyrmätty, mutta tuki on vieläkin tarpeen, sillä tietoni mukaan Helsingin taideyliopiston vahvistukseksi tarvitaan edelleen myös Nätyä, taiteellisen toiminnan huippuyksikköä. Tampereella teatterikoulutus ja -tutkimus ovat vahvalla pohjalla. Tutkivan teatterityön keskus ja verkottuminen omassa monialaisessa yliopistossa tuottaa tuloksia, joissa korkeakoulupolitiikan tavoitteeksi asetettu innovatiivisuus toteutuu ilman suuria hallinnollisia muutoksia. Tuloksista hyötyy myös muu luovien alojen kehittyvä elinkeinotoiminta. Huippuyksikkölausunnossaan vuonna 2004 taiteilijaprofessori Kari Heiskanen kirjoitti näin: Olen tutustunut teatteriopetukseen mm. Pariisissa, Lontoossa, Pekingissä, Tukholmassa ja Pietarissa ja tiedän, että Näty tässäkin vertailussa edustaa poikkeuksellisen ennakkoluulotonta ja osaavaa taidepedagogiikkaa. Valinta perustui taiteellisen tason lisäksi pedagogisiin innovaatioihin, toiminnan kansainvälisyyteen ja taiteilijaopettajien sitoutumiseen itse opetustyöhön. Yliopiston tavoitteena on kehittää tutkimuksen ja taiteen vuorovaikutusta niin, että Tampereella jo toimiva teatterialan koulutus- ja tutkimusyhteistyö tunnistetaan 2010-luvulla taidekoulutuksen vientituotteeksi myös kansainvälisesti. Näty pitääkin yhtenä tehtävänään suomalaisen teatteriopetuksen rakenteen ja koulutusosaamisen viemistä muualle Eurooppaan. Parhaiten se tapahtuu hyvin toimivassa yhteistyössä muiden taideyliopistojen kanssa. Muuttoa Helsinkiin ei siinä tarvita. Jonne Renvall Tampere on Yrittäjyys kiinnostaa luovilla aloilla ja yritysideoita saatetaan rohkeasti alkuun, sanoo projektipäällikkö Jari Myllymäki silmäillessään luovien alojen kehitysohjelman LUKEn asiakaslukuja. Niiden mukaan yritysneuvontaa on saanut 170 luovan alan toimijaa ja yritystä runsaan puolen vuoden aikana. Myllymäen ei ole tosiaan tarvinnut pyöritellä peukaloitaan. Viime syyskuussa LUKEa perustettaessa arvioitiin, että vuositasolla yrityscaseja olisi noin 70. Se ylitettiin kirkkaasti jo viime joulukuuhun mennessä. Näiden lukujen valossa voi hyvällä syyllä sanoa, että Tampere on kulttuuriteollisuuskaupunki. Luovan Tampereen kärkihankkeisiin kuuluva LUKE auttaa niin alkavia, kasvuvaiheen kuin kansainvälistyviäkin yrityksiä. Luova toimija saa muiden alkavien yrittäjien tapaan perusneuvonnan Tampereen Seudun Uusyrityskeskus Ensimetrissä. Sieltä hänet ohjataan Myllymäen puheille, jonka kanssa tuore yrittäjä käy yksityiskohtaisesti läpi liiketoimintasuunnitelmaansa. Usein esitetty kysymys on, miten lähden liikkeelle. Minun tehtäväni on hakea yhteyksiä, joiden tuella tulokas voi uida alansa verkostoon. Kysyn juuri niitä kysymyksiä, jotka sparraavat uutta yrittäjää kehittämään suunnitelmiaan. Luon uskoa, mentoroin ja vauhditan alkua. Sopivan kontaktin avulla voidaan saada aikaan ensimmäinen onnistuminen, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin, Myllymäki kertoo. Taltiointeja, tuotantoja, tutkimusta -ohjelman ja opetusministeriön tuella syksyllä 2007 perustettu Tutkivan teatterityön keskus on aloittanut vauhdikkaasti. Tekeillä on useita teatterityön metodeja sekä teatterityön ja -tekniikan käytäntöjä uudistavia tutkimuksia. Isoista, teatterialan toimijoiden yhteisistä hankkeista pisimmällä on Teatteri mediana -projekti, jossa kehitetään systemaattinen malli Suomessa vähälle huomiolle jääneelle teatterin taltioinnille.

3 LUKEn luvut sen todistavat: kulttuuriteollisuuskaupunki Valmennusta, päiväklinikoita LUKEssa kehitettäviksi toimialoiksi on valittu digitaaliset sisällöt, muotoilu ja taidekäsityö, esittävät taiteet ja tapahtumatuotanto sekä musiikki. Jokaiseen on nimetty kokenut asiantuntija, musiikissa heitä on jopa kaksi. LUKE-asiantuntijat kuuluvat alansa sisäpiiriin ja tuntevat ulkomaisia avainhenkilöitä. He konsultoivat pitemmälle ehtineitä, ehkä jo kansainvälistymässä olevia yrityksiä. Spesifeissä kysymyksissä he ovat toki myös alkavien yritysten käytettävissä. Asiantuntijat tekivät viime syksynä ensitöikseen yrityskartoituksen omalla toimialallaan. Sen avulla selvitettiin jo toimivien yritysten määrä, kehitysvaihe ja yritysten keskeisiä haasteita. Tänä keväänä esittävien taiteiden ja digitaalisten sisältöjen painoaloilla LUKE-toimintaa kiihdytetään aloittamalla puolen vuoden pituinen valmennusohjelma valituille yrityksille. Asiantuntijoiden vetämissä ohjelmissa tehostetaan liiketoimintaosaamista sekä viestintä- ja myyntitaitoja. Musiikin toimialalla yrityksille suunnitellaan päiväklinikoita, joilla käsitellään sopimusoikeudellisia ja muita asioita, joihin yrityskartoituksessa toivottiin tukea, Myllymäki kertoo. Päivi Eskelinen Aito Medialla on sivutoimipiste Helsingissä, muutoin ohjelmakehitys ja tuotanto on keskitetty Tampereelle. Täällä on hyvä yhteistyön henki ja monipuolisesti tuotannon osaajia, Ilkka Hynninen sanoo. Kiikarissa jo kansainvälistyminen Tamperelainen tv-tuotantoyhtiö Aito Media Oy pyrkii kansainvälisille markkinoille. Tavoitteena on kehittää kuusi factual entertainment -ohjelmaformaattia kahden vuoden aikana ja myydä ne kansainväliseen levitykseen, yrityksen toinen omistajista, vastaava tuottaja Ilkka Hynninen kertoo. Factual entertainment eli viihteelliset asiaohjelmat ovat Hynnisen mukaan hyvässä nosteessa maailmalla. Taltiointi on kulttuurihistoriallisesti arvokasta. Lisäksi laadukas teatteritallenne tarjoaa hyödyllistä materiaalia käytettäväksi alan tutkimuksessa, viennissä ja markkinoinnissa, keskuksen johtaja Mika Lehtinen sanoo. Taltioitaviksi esityksiksi on ensi vaiheessa valittu Kristian Smedsin ohjaama Tuntematon sotilas ja Leea Klemolan Kohti kylmempää. Taltiointien esittämisestä Yle Teemalla neuvotellaan. Samanaikaisesti keskuksessa valmistaudutaan suururakkaan, eurooppalaiseen Prospero-hankkeeseen. Päätös hankkeen EU-rahoituksesta tehdään loppukesästä. Prosperoon osallistuu kuusi huipputeatteria ja kulttuurikeskusta Suomesta, Ranskasta, Italiasta, Portugalista, Belgiasta ja Saksasta. Vuosina tuotetaan 16 esitystä, joista suuri osa nähdään Tampereen Teatterikesässä. Prospero kasvattaa kulttuurivientiä sekä verkottaa teatterintekijöitä, tutkijoita, teatterikoululaisia ja alan festivaaleja. Se jättää varmasti jälkiä tamperelaiseen teatterielämään. Tutkivan teatterityön keskus perustettiin Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen, Nätyn, tutkimus- ja asiantuntijayksiköksi. Alkuvuodesta julki tulleet opetusministeriön suunnitelmat liittää Näty Helsinkiin kaavaillun taideyliopiston osaksi on otettu keskuksessa vastaan epäuskoisina. Opetusministeriö on myöntänyt keskukselle rahoitusta vuoteen 2009 asti. Onko tarkoitus, että isoja, monivuotisia hankkeita käynnistetään ja keskustelu alasajosta aloitetaan melkein saman tien, Lehtinen ihmettelee. Taideyliopistoa perustellaan mahdollisuudella lisätä yhteistyötä. Sitä Näty ja Tutkivan teatterityön keskus tekevät jo nyt Teatterikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kanssa. Ei yhteistyölle nykyaikana tarvita yhteistä kattoa, ei edes yhteistä hallintomallia, hän sanoo.

4 Reality-sarjoista voidaan sanoa, että nähty on. Uusia ohjelmatyyppejä kehitetään koko ajan. Viimeisin ilmiö on niin sanottu vihreä tv, jossa tärkeitä ja ajankohtaisia asioita käsitellään viihdyttävästi, mutta journalistisesti ammattitaitoisesti. Näin siksi, että yhteiskunnalliset aiheet kiinnostavat jälleen ihmisiä, mutta vanhanaikaiset asiaohjelmat eivät pärjää katsojakilpailussa, hän sanoo. Viihteelliset asia- ja opetusohjelmat sekä dokumentaariset sarjat ovat viisi vuotta sitten perustetun Aito Median ominta alaa, ovathan omistajat Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen kasvatteja. Yrityksen ydintiimiin kuuluu kuusi henkeä. Tuotannoissa käytetään muun muassa Akun Tehtaan yritysten kuvaajia, leikkaajia ja äänisuunnittelijoita. Olemme tuottaneet noin 15 sarjaa suomalaisille tv-kanaville, lähinnä Ylelle. Innovatiivisuudestamme kertoo, että näistä vain muutama on perustunut ulkomaiseen ohjelmaformaattiin, eli kehitämme pääosan tuotannostamme itse. Uusia ohjelmaformaatteja sekä ulkomaisille että kotimaisille markkinoille jalostetaan Luova Tampere -ohjelman formaattikehittämössä. Aito Median lisäksi hankkeeseen osallistuu myös muita pirkanmaalaisia alan toimijoita. -ohjelman tuella ideoista tulee tuotteita. Olemme hyödyntäneet lisäksi LUKE-asiantuntijan Timoteus Tuovisen palveluja. Hänen kanssaan pohdimme aluksi kansainvälistymisemme isoja linjoja. Nyt yhteistyö on syventynyt ja konkretisoitunut. Osallistumme tänä keväänä Cannesin tv-festivaaleille, joilla Tuovinen on mukana viemässä formaattejamme juuri oikeille levittäjille, Hynninen kertoo. sukkatehda elvytetään Suomen Trikoon entisessä sukkatehtaassa Onkiniemessä kohtaavat kiinnostavalla tavalla kaksi -ohjelman hanketta: urbaanit kesannot ja Luovien alojen keskus. Tampereen teknillisen yliopiston johtama Urbaanit kesannot -hanke kartoittaa vajaakäytössä olevia kaupunkitiloja ja suunnittelee niille uutta käyttöä. Kun luovien alojen keskukselle etsittiin puolitoista vuotta sitten sopivaa kiinteistöä keskustan läheisyydestä, Urbaanien kesantojen tutkijat Kimmo Ylä-Anttila ja Samuli Alppi selvittivät eri vaihtoehtojen soveltuvuutta luoville yrityksille. Sukkatehtaan noustua ykkösvaihtoehdoksi Ylä-Anttila on tehnyt arkkitehtina tilasuunnittelua ja kiinteistön korjaustason määrittelyn. Ne ovat olleet pohjana Tampereen kaupungin tilakeskuksen tekemälle kustannuslaskennalle. Käsitteenä urbaanit kesannot viittaa kaupungeista löytyviin erilaisiin reservitiloihin, kuten epämääräisiin, rakentamattomiin tontteihin, tyhjiin tehtaisiin ja varastoihin. Esimerkiksi tehdas on kesannolla, kun teollinen tuotanto on siirretty sieltä pois. Seuraavassa vaiheessa tiloihin muuttaa tilapäisiä käyttäjiä, bändejä, käsityöläisiä ja muita luovan alan toimijoita. He eivät halua maksaa korkeita tilavuokria, toisaalta tilojen rosoisuus ei heitä haittaakaan. Seuraava askel voi olla tilojen rakentaminen uutta vastaaviksi, kuten kävi Finlaysonilla, jolloin rakennus saavuttaa huippuvaiheen uudessa käytössä, Ylä-Anttila selvittää. Ei jalosteta liikaa Urbaanit kesannot -hanke on saanut vaikutteita muun muassa Saksan Ruhrin alueelta, missä suuri osa vanhoista teollisuustiloista on otettu kulttuurikäyttöön. Koska Ruhrissa teollisuustilaa on valtavasti, kaikkea ei ole voitu, eikä ole edes haluttu korjata tai rakentaa uusiksi. Vanha rakennus tuo esille ajalliset kerrostumat ja rikastuttaa kaupunkirakennetta. Kerrostuneisuus ja kyky sietää tiettyä keskeneräisyyttä on myös yksi luovan kaupungin tunnusmerkeistä, Ylä-Anttila sanoo.

5 sta uuteen elämään Luovien alojen keskukseen on tulossa tilat 40 yritykselle sekä 60 bändikämppää. Kiinteistön korjaus etenisi vaiheittain siten, että liikkeeelle lähdettäisiin nykyisistä varastoista. Vasta viimeisenä rakennettaisiin yleisöosa. Luovia toimijoita voisi olla vuokralla kiinteistössä koko korjausajan. Kuva: TTY/Yhdyskuntasuunnittelu/Antti Moisala, Samuli Alppi ja Kimmo Ylä-Anttila. Ratkaisu tehdään toukokuussa Luovien alojen keskuksen perustaminen Suomen Trikoon entiseen sukkatehtaaseen Särkänniemen naapuriin etenee nyt usealla taholla. Toteutettavuusselvitystä tekee pormestari Timo P. Niemisen asettama ohjausryhmä. Se on tilannut keskuksen liiketoimintasuunnitelman ja arvion pitkän aikavälin tuotoista Lahden Sibeliustalo Oy:n toimitusjohtajalta Antti Vihiseltä. Kiinteistön korjaussuunnitelman ja tilasuunnitelman tekee arkkitehti Kimmo Ylä-Anttila. Työ on laajentunut melkoisesti sitten viime vuoden esiselvityksen ja sisältää myös Särkänniemen Elämyspuistoa ympäröivien käyttämättömien maa-alueiden yleissuunnittelua. Tarkoitus on selvittää eri vaihtoehtoja, joilla tuettaisiin sekä luovien alojen keskuksen että Särkänniemen toimintoja, -ohjelman vetäjä Lasse Paananen kertoo. Ohjausryhmä luovuttaa kokonaisselvityksen pormestarille toukokuun puoliväliin mennessä. Tällöin ratkeaa luovien alojen keskuksen perustaminen ja mitä muita, uusia toimintoja alueelle voitaisiin rakentaa. Lasse Paananen kertoo suhtautuvansa toiveikkaasti keskuksen syntyyn. Sille on Tampereella kysyntää ja kiistaton tarve, mutta monta kysymystä on vielä ratkaisematta, hän sanoo. Luovien alojen keskuksessa käyttäjillä on mahdollisuus osallistua oman ympäristönsä luovaan muokkaamiseen. Ja kun saneerauksen tasoa ei viritetä huippuunsa, tilavuokratkin pysyvät kohtuullisina. Ruhrissa ja vastaavissa kohteissa Keski-Euroopassa yleistynyttä tapaa jättää vanha rakennus ulkonaisesti lähes entiselleen Ylä-Anttila nimittää toisen sukupolven estetiikaksi. Käytännössä rosoisuus on esimerkiksi sitä, että vanhaa tekniikkaa jätetään näkyviin, seinien nuhruisuutta ei maalata piiloon eikä peitetä kipsilevyillä. Onkiniemessäkin muun muassa työnjohtajien kopit ja vanhat tavarahissit saisivat jäädä paikoilleen. Suunnitellut yleisötilat olisivat kuitenkin viimeisteltyjä ja visuaalisesti hienoja, Ylä-Anttila huomauttaa. Kehitettävää kuin Ruhrissa Tampereen seudulla Urbaaneille kesannoille riittää työsarkaa. Nyt tutkitaan teollisuusrakennuksia keskustaa kiertävällä kehällä Santalahdessa, Pyynikillä, Viinikassa ja Tullin alueella. Mitä kauemmaksi keskustasta mennään, sitä haastavammaksi työ käy. Rakennukset eivät ole enää yhtä komeita tai kesanto saattaakin olla vanha logistiikka-alue. Innovatiivisuutta kysytään myös tulevaa toimintaa suunniteltaessa, sillä joka paikkaan ei voi sijoittaa luovia toimijoita. Urbaanit kesannot -hanke on edennyt myös Pirkanmaalle. Uutta käyttöä on suunniteltu toimintansa lopettaneelle Viialan vaneritehtaalle. Lisäksi on aloitettu pirkanmaalaisen teollisuuden infrastruktuurin kartoitus. Tavoitteena on koota kehityskohteiden verkosto Ruhrin malliin. Osa tehtaista on vielä aktiivikäytössä, mutta viiden vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Erilaisia kehittämismalleja on hyvä olla tuolloin valmiina, Ylä-Anttila sanoo. Luovien alojen keskuksen ohjausryhmä: Elinkeinojohtaja Kari Kankaala (puheenjohtaja), kaavoitusjohtaja Jyrki Laiho, toimitusjohtaja Ilkka Ojala, apulaispormestari Irja Tulonen, tilaajapäällikkö Tuula Martikainen, controller Janne Salonen, kehityspäällikkö Lasse Paananen, viestinnän erityisasiantuntija Pauli Välimäki ja toimitusjohtaja Olavi Joenpolvi. Viikko arkkitehtuurille Näyttelyjä, suunnistuksia rakennustaiteen helmeltä toiselle, löytöretkiä kaupungin sisä- ja takapihoille, designiä, arkkitehtuurityöpajoja lapsille. Tätä kaikkea on Luovan Tampereen ja Tampereen arkkitehtuuriohjelman järjestämä Arkkitehtuurin viikko Ammattilaiskonferenssiin 5.9. odotetaan kahta arkkitehtuurin huippunimeä. Mukaan ovat alustavasti lupautuneet muun muassa Grazin taidemuseon suunnitellut sir Peter Cook ja espanjalaisen arkkitehtuurin uutta aaltoa edustava Vicente Guallart.

6 Luovaa potkua -ohjelmasta tehty tuore ulkopuolinen arviointi kertoo, että ohjelma on toiminut juuri niin kuin sen on ollut tarkoituskin ja että valtaosa hankkeista on edennyt suunnitelmien mukaan. Luovan Tampereen rahoitus on merkittävästi edistänyt hankkeiden toteutumista. Arvioinnissa tarkasteltiin myös sitä, ovatko hankkeet olleet paikallisia, kansallisia vai kansainvälisiä. Todettiin, että suuri osa hankkeista on kansallisia ja melkein puolessa on myös kansainvälinen ulottuvuus, eli ne tähtäävät vientiin ja ovat saaneet sitä aikaankin, kertoo -ohjelman vetäjä Lasse Paananen.... ja puhtia riittää Hän on tyytyväinen siihen, että ohjelmaan tulee edelleen hyvin ehdotuksia, lähes yksi päivässä. Kaikkiaan ehdotuksia on tullut noin 280 ja 55 hanketta on päässyt ohjelmaan mukaan. Tavoitteena on muodostaa suurempia hankekokonaisuuksia, mutta emme me pieniäkään unohda. Samoin tavoitteena on määritellä strategisesti tärkeät toimialat, joita erityisesti kehitetään ja viedään eteenpäin. Luovan Tampereen kärkihankkeet vuonna 2008 ovat Luovien alojen keskuksen toiminnan aloittaminen sekä luovien alojen kehitysohjelman LUKEn tunnetuksi tekeminen alkavien ja jo olemassa olevien yritysten palveluna. Selvitämme myös tarvetta luovien alojen yritysten hautomolle, joka tarjoaisi neuvontaa ja toimitilat tältä kulmaltaan hanke voi liittyä myös luovien alojen keskukseen. Kolmas kärkihanke on Langaton Tampere. Tukiasemia on kohtuullisesti, mutta niitä pitäisi saada lisää, samoin mukaan tarvitaan lisää yrityksiä ja tamperelaisia. Pitäisi myös löytää uusia langattomia palveluja. tuo seudun ääntä ja intressejä kuuluviin kansallisissa ohjelmissakin. Olemme mukana muun muassa TEMin luovien alojen kehitystyöryhmissä ja OPM:n kasvu- ja kansainvälistymisohjelmassa. Kansainvälisesti pyrimme hyvien käytäntöjen vaihtoon muiden luovia aloja kehittävien alueiden kanssa, Paananen sanoo. -ohjelman arviointiraportti Tampereen tapahtumat yhteen kalenteriin Minne mennä ja mitä tehdä kaupungissa tänään? Tampereen alueen tapahtumatarjonta löytyy nyt yhdestä verkkopalvelusta, Tampereen kaupungin ja Aamulehti Kustannus Oy:n yhteisestä tapahtumakalenterista. Verkkopalvelusta kaupunkilaiset ja matkailijat löytävät kulttuurin, viihteen ja muun vapaa-ajan tapahtumatiedot sekä voivat lukea tapahtumia käsitteleviä lehtijuttuja ja arvosteluja. Tapahtumajärjestäjille kalenteri on tehokas maksuton markkinointikanava. Ne ilmoittavat ja päivittävät tiedot kalenteriin itse, joten esimerkiksi tapahtumien sisältökuvaukset ja aikataulut ovat aina mahdollisimman ajantasaisia. Huhtikuussa julkaistu tapahtumakalenteri on toteutettu osin -ohjelman tuella. Klub Tampere jatkaa kulttuurin vientiä Tamperelaisen kulttuuriteollisuuden vienninedistämishanke Klub Tampere pani viime kesänä ja syksynä puolen vuoden pilottiaikanaan tuulemaan, ja hyvä meno jatkuu: tänäkin vuonna järjestetään konsertti- ja kontaktitapahtumia Pietarissa, rock-konserttia suunnitellaan myös Moskovaan. Edelleen kehitetään toimijoiden kanssa ja heidän tarpeistaan lähtevää kulttuurin vientikonseptia. Jatkossa työ on aikaisempaa räätälöidympää ja se suunnataan pienemmille ryhmille. Tarkoitus on myös koota vientirenkaita yrityksistä, joilla on synergiaa ja markkinanäkymiä Pietarissa. Perusjoukko tulisi Tampereelta, mutta yrityksiä tarvitaan ehkä muualtakin myös rahoituksen turvaamiseksi. Klub Tampere laajenisi silloin Klub Finlandiksi, sanoo hanketta johtavan Suomen Itämeri-instituutin johtaja Esa Kokkonen. TULOSSA Ilta intohimolle Nyt kalenterit esille! Vuosi sitten ensi kertaa järjestetty ja suuren suosion saanut verkottumistapahtuma Ilta intohimolle tulee taas. Floran-päivänä ihmiset eri aloilta kokoontuvat Tampereen taidemuseossa hyvän ohjelman ja kontaktien merkeissä. Illan järjestää yhteistyökumppaneineen. -ohjelma sekä työvoima- ja elinkeinoministeriö ovat tukeneet hanketta, jatkossa rahoitusta haetaan myös muun muassa opetusministeriöltä.

7 Pirjo Kääriäisen mielestä Silja Merikallion keraaminen kiemurapullo on kaunis esimerkki uniikista muotoilusta. Ovi auki taiteilijan työhuoneeseen -ohjelman tuella kehitetyt Taideretket vievät vierailijat tutustumaan pirkanmaalaiseen taiteeseen ja taiteilijaan hänen omalla työhuoneellaan. Kahdeksan retkeä on jo ideoitu esimerkiksi yritysten tyky-toiminnaksi tai virkistyspäivien, kokousten ja seminaarien oheisohjelmaksi. Taideretki-toiminnassa on tällä hetkellä mukana 20 kuvataiteilijaa, kädentaitajaa ja muotoilijaa ympäri Pirkanmaata. Taiteilijat ovat ottaneet ohjelmapalvelun innokkaasti vastaan. Halukkaita olisi tulossa mukaan enemmänkin, kertoo Taideretkien tuottaja Heini Orell Taidesuunnistus ry:stä. Kun taiteilija saa vieraakseen eri alan ihmisen, vaikkapa opettajan tai insinöörin, siitä voi syntyä hedelmällinen kosketuspinta, mahdollisuus luoda yhteyksiä ja nähdä toisenlaiseen maailmaan. Onhan niillä myös taloudellinen näkökulma, taiteilija Lars Holmström arvioi. taideretket.html Nuoret kurkistavat tutkijankammioon Miten tieteellistä tutkimusta tehdään? Tiedesuunnistuksessa yläasteiden ja lukioiden oppilaat tapaavat tieteentekijöitä, tutustuvat tieteen tuloksiin ja näkevät, miten luovuutta ja innovaatioita hyödynnetään käytännössä. Suunnistus sisältää 20 rastia tamperelaisissa korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa. Tampereen kesäyliopiston ja Luovan Tampereen yhteistyönä kehittämästä tapahtumasta aiotaan luoda vähintään 500 nuorta vuosittain tavoittava tiedefestivaali. Muotoilun matkasaarnaaja on pienyrittäjän puolella Finlaysonilla lähes 20 vuoden työuran painokankaiden suunnittelijana ja design managerina tehnyttä Pirjo Kääriäistä voi kutsua nykyään muotoilun matkasaarnaajaksi. Hän käy yrityksissä antamassa muotoilun asiantuntijapalveluja, osallistuu taideteollisuusyritysten Laatumerkki-kehitystyöhön ja on muotoilijajärjestöjen Moduksen ja Ornamon aktiivijäsen. Muotoilun puolesta puhuminen on intohimoni. Teollinen muotoilu esimerkiksi sulavalinjainen metsäkone edustaa vain muotoilun yhtä puolta. Hyvästä muotoilusta on etua yrityksen koko liiketoiminnalle. Pirkanmaalla ei ole vahvaa muotoiluilmettä, jos asiaa ajatellaan teollisen muotoilun näkökulmasta, mutta täällä on paljon käsi- ja taideteollisuutta ja pienyrityksiä, jotka tekevät pieniä sarjoja koruja, vaatteita, laukkuja Lisänä ovat vielä taiteentekijät, jotka tuottavat uniikkia muotoilua. Miten oma työsi on luovaa? Juuri nyt minua työllistää eniten taideteollisuusyritysten muotoilu- ja liiketoimintaosaamista kehittävä Muotoilurengas. Kokoonnumme yritysten kanssa säännöllisesti ja käsittelemme muun muassa tuotteiston rakentamista, hallintaa ja kaupallistamista. Kaikki ovat kokeneita yrittäjiä, joten kyse ei ole yritysneuvonnasta vaan pikemminkin heidän sparrauksestaan. Luovuutta tarvitaan yritystapaamisissa, ja täytyy sanoa, että nautin tavattomasti ongelmanratkaisusta ja uusien näkökulmien löytämisestä. Näistä kohtaamisista voi syntyä oikeasti jotain uutta! Mikä on roolisi -ohjelman asiantuntijana? Olen Kulttuuriteollisuus-työryhmän jäsen. Koen henkilökohtaiseksi tehtäväkseni puhua pienen luovan yrittäjän puolesta. Tampereesta tuskin kehittyy muotoilun mekkaa, mutta me voisimme toimia pienteollisuuden hyväksi, onhan seudulla käsi- ja taideteollisuuden koulutusta. Messumatka, mahdollisuus tehdä kunnon prototyyppi tai panostaa sen tuotteistamiseen eivät välttämättä vaadi suuria summia, mutta pienyrittäjälle kyse voi olla isosta rahasta. Oikeaan aikaan annettu tuki saattaa auttaa häntä ottamaan ratkaisevan askelen kasvu-uralle. Päivi Eskelinen 7

8 on Tampereen kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma, jossa on kolme rinnakkaista teema-aluetta: kulttuuriteollisuus palveluinnovaatiot luovat rakenteet Ohjelman tavoitteena on synnyttää uusia työpaikkoja kasvattaa valittujen toimialojen liikevaihtoa lisätä seutukunnan tunnettuutta synnyttää uudenlaisia yhteistyöverkostoja nostaa luovuus, innovatiivisuus ja yrittäjyys kaikkien asiaksi. Ohjelmaan on jatkuva haku. Ota yhteyttä! -ohjelma Tampereen kaupunki, Elinkeinokeskus PL 487, Aleksis Kiven katu C Tampere -ohjelman tiedotuslehti 1/2008 Päätoimittaja Kehityspäällikkö Lasse Paananen Toimitus ja taitto Viestintätoimisto Tammisto Knuutila & Tammisto Oy Paino EsaPrint Tampere, huhtikuu 2008 Kehityspäällikkö Lasse Paananen Koordinaattori Liina Penttilä Projektisihteeri Jenni Mäki-Kahma ohjelma synnyttää tamperelaisesta luovasta osaamisesta kannattavaa liiketoimintaa ja työpaikkoja yhdessä pirkanmaalaisten osaajien, yritysten ja organisaatioiden kanssa. Kuka sai ensimmäisen Sarjakuva Finlandia -palkinnon? Taiteilija Jorma Uotisen yhden miehen raati julkistaa voittajan Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla.

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010

VIESTINTÄSUUNNITELMA LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010 LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010 Lapin muotoiluohjelman valmistelu Viestinnän tavoite INNOVATIIVISTA MUOTOILUA LAPPILAISILLE HYVINVOINTIA - varmistaa Lapin muotoiluohjelman tunnettuus -

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli klusterivalinnat vuosiksi MYR Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli klusterivalinnat vuosiksi MYR Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli 2007 2014 klusterivalinnat vuosiksi 2011 2014 MYR 27.4.2010 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto KESKI-SUOMEN MAAKUNNALLISET KLUSTERIT JA OSAAMISKESKUSALAT

Lisätiedot

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä 2.12.2013 Porvoo Nina Vesterinen Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista Kansainvälisten matkailijoiden saapumisia ( Vuonna 2030: Maapallolla

Lisätiedot

YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat

YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat OSAKSI YHTEISÖÄ: Eri kulttuureista tulevien integroiminen yhteisöömme ja osaksi arkeamme on onnistumisen avain. Tulevaisuus haastaa tähän entistä vahvemmin.

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sari Löytökorpi, pääsihteeri Sektoritutkimus yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnallisia palveluja tukevaa tutkimustoimintaa palvelee poliittisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tuomo Suortti 29.9.2011 DM Green Growth Tie kestävään talouteen Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman arvioitu volyymi noin 79 miljoonaa euroa Lisätietoja:

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Aalto University Magazine joulukuu Yrittäjä saa olla monessa mukana. Teksti: Antti J. Lagus

Aalto University Magazine joulukuu Yrittäjä saa olla monessa mukana. Teksti: Antti J. Lagus Aalto University Magazine joulukuu 2015 Yrittäjä saa olla monessa mukana Teksti: Antti J. Lagus Täysi-ikäinen työelämässä: Tiina Zilliacus summaa 18 vuoden työkokemuksensa niin, että pienyrittäjän työnteko

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS TIEDEKULMA 017 PALVELULUPAUS Helsingin kansainvälisin ja aktiivisin tieteen ystävien verkosto, jossa kohtaat kiinnostavia ihmisiä sekä tiedemaailman sisä- että ulkopuolelta. Aktiivinen yhteisöllisen kehittämisen

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma

Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto Euroopan sosiaalirahasto UJ y C $ J ;aa n:on:o e s I t y sl tan.4lfo7di 3 J Vipuvoimaa EU:[ta aoo7-2013 Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma Projektipäällikkö

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Sosiaalialan kehittämisyksikkö on alansa kehittämisasiantuntija alueellaan.

Sosiaalialan kehittämisyksikkö on alansa kehittämisasiantuntija alueellaan. 1 Sosiaalialan kehittämisyksikkö - kriteerien konkretisointi Sosiaalialan seudullisten kehittämisyksiköiden perustamisvaiheen kriteeristössä ei erikseen nimetä hyvän hanke- ja kehittämistyön yleisiä piirteitä,

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 31.3.2016 NOPEAA IDEOINTIA TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN Kaipaako yrityksesi nopeita ja ehkä villejäkin ideoita liiketoiminnan uudistamiseen,

Lisätiedot

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Selvitys Porvoon nuorkauppakamari yhteistyössä Porvoon Yrittäjät Lähtökohta Porvoolaisille yrittäjille suunnatussa kyselyssä lähtökohta

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia Tulevaisuuden osaaminen Ennakointikyselyn alustavia tuloksia 19.3.2010 Teemat Tulevaisuuden taidot ja osaaminen Tulevaisuuden osaamisen vahvistaminen koulutusjärjestelmässä Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ehkäisevän työn keinot ja menetelmät Lahti 24.9.2014 Paikalliset

Lisätiedot

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps. Mediapolis. Tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskus. Muokkaa alaotsikon perustyyliä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. Mediapolis. Tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskus. Muokkaa alaotsikon perustyyliä naps. Muokkaa perustyylejä naps. Mediapolis Tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskus Tausta Tampereen kaupungin sitoutuminen Muokkaa perustyylejä naps. Luova Tampere -ohjelma käynnisti (2006-12) toimenpiteet

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 016 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 9 Rakentaminen Kauppa 1 1 1 16 Palvelut 60 61 Muut 1 1 0 0 30 40 0 60 70 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Sisältömarkkinoinnilla kasvuun seminaari 6.6. / Kati Keronen Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/psd/8591351239 Tervehdys! @KatiKeronen Asiakaslähtöisen

Lisätiedot

- Arvonluonnin muutoksen aakkoset arvot, arki ja arvostus julkaisu. VTT Oy. - sparrausta ja neuvontaa yhteistyössä mm. Tekesin kanssa.

- Arvonluonnin muutoksen aakkoset arvot, arki ja arvostus julkaisu. VTT Oy. - sparrausta ja neuvontaa yhteistyössä mm. Tekesin kanssa. 8/9/Kuopio Aineeton tuotanto viestintä. Julkaisut: - Aineeton arvo talouden uusi menestystekijä - Rohkeutta. Näkemystä. Kasvua. Aineeton tuotanto vauhdittaa uudistumista. - Yrityskatsaus 1/2016 - Arvonluonnin

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA Pirkanmaa Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa Timo Vesiluoma 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi.

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, OKM:n tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa Kiinaan pyöreän pöydän

Lisätiedot

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma 2007-2013 Pieniä ihmeitä Luovien alojen ja kulttuurin hanketapaaminen Tampere 27.1.2010 Kirsi Kaunisharju Opetusministeriö

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tekes riskirahoittajana -

Tekes riskirahoittajana - Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Keitä Salon osaamiskeskittymä

Keitä Salon osaamiskeskittymä Keitä Salon osaamiskeskittymä palvelee? Teollisuusfoorum Katse tulevaisuuteen 14.2.2017 Mika Mannervesi 1 Älykkään teknologian Salo Kuvitus: Janne Harju / Napa Illustrations Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset 2016 pk-yritysbarometri Alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriö 1 Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus yrityskannasta (%) Voimakkaasti

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

InvEstoI MEnEstYksEEn

InvEstoI MEnEstYksEEn Executive MBA -ohjelma, laajuus 100 opintopistettä. InvEstoI MEnEstYksEEn Osaamisen kehittäminen on investointi oman tulevaisuuden rakentamiseen. Kansainvälisesti akkreditoitu Avance Executive MBA on Jyväskylän

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN

JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Samuli Alapuranen Taitto:

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet. Kommenttipuheenvuoro kentältä Jari Paavonheimo

Kirjastojen kehittämishankkeet. Kommenttipuheenvuoro kentältä Jari Paavonheimo Kirjastojen kehittämishankkeet Kommenttipuheenvuoro kentältä 24.11.2015 Jari Paavonheimo Hankerahoitus Kirjastojen kehittämiselle vaikutus on ollut merkittävä Kirjastojen budjeteissa kehittämispanos usein

Lisätiedot

ICT alue ja yliopistot. Ilkka Niemelä Aalto yliopisto 27.3.2014

ICT alue ja yliopistot. Ilkka Niemelä Aalto yliopisto 27.3.2014 ICT alue ja yliopistot Ilkka Niemelä Aalto yliopisto 27.3.2014 Haasteet ICT:n merkitys (laajasti ymmärrettynä) tulee korostumaan entisestään yhä pidemmälle menevän digitalisaation ansiosta. Tämä näkyy

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita

Lisätiedot

KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA 29.5.2009 29.5.2009

KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA 29.5.2009 29.5.2009 KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA OHJAUSRYHMÄ Käynnistyspalaverin 30.3. 2009 mukaisesti: Projektitiimi, esittely Tilattavan työn osat Työsuunnitelma, esittely ja täsmennys

Lisätiedot

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy SataCom Oy - Perustiedot Perustettu 1989 Henkilökunta 20 Liikevaihto 3,8 meur (2014) Asiakkaat 90 % Satakunnan

Lisätiedot

Metlan asiakkaiden palvelutarpeet -työpaja Eero Mikkola, Metla Lasse Akselin, Tieto Oyj

Metlan asiakkaiden palvelutarpeet -työpaja Eero Mikkola, Metla Lasse Akselin, Tieto Oyj Metlan asiakkaiden palvelutarpeet -työpaja 21.10.2011 Eero Mikkola, Metla Lasse Akselin, Tieto Oyj Työpajan ohjelma 09:00 09:10 Työpajan avaus, Metla 09:10 10:00 Asiakkaan tietotarpeet ja Metlan palveluiden

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO)

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Näkökulma: Yhteistyö -uudenlaiset kumppanit Kolme hieman erilaista, kenties harvinaistakin kumppania omaishoitajayhdistyksen näkökulmasta Miksi

Lisätiedot

Mukana olevat aluekeskukset

Mukana olevat aluekeskukset 31.8.2011 1 Mukana olevat aluekeskukset Pirkanmaan elokuvakeskus Valokuvakeskus Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo Nykyaika Tamper een taidem useo -Pirka nmaan aluetai

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

INFO Teatteri Vanha Juko

INFO Teatteri Vanha Juko INFO Teatteri Vanha Juko 11.08.2011 TAUSTAA 1. VISIOITA LUOVASTA LAHDESTA selvitys Lahden luovan talouden ja toiminnan laajuudesta ja merkityksestä julkaistiin 04.10.2010. Taustalla kesällä 2011 luovan

Lisätiedot

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Ilmastonmuutos ja vesiensuojelu -seminaari Outi Aalto

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Ilmastonmuutos ja vesiensuojelu -seminaari Outi Aalto Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Ilmastonmuutos ja vesiensuojelu -seminaari 9.2.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Lyhyesti ilmasto-ohjelmista

Lisätiedot

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro 30.1.09 Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoulu kari.m.laitinen@poliisi.fi 5.2.2009 sisällys Turvallisuuden luonne Strategian luonne Tutkimustyön

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta Tiedekunnasta valmistuneet yrittäjät Erja Tuhkala, Katariina Imporanta ja Marjo Remes luovat pohjoista vaihtoehtoa vaatealalle hauskoilla

Lisätiedot

VELMU-arviointi: Tutkimus ja koulutus. VELMU-seminaari Johanna Mattila

VELMU-arviointi: Tutkimus ja koulutus. VELMU-seminaari Johanna Mattila VELMU-arviointi: Tutkimus ja koulutus VELMU-seminaari 7.12.2010 Johanna Mattila Tutkimus, kehitys ja koulutus on jaettu kahteen osaan Toteuttajat: Tutkimus Koulutus Åbo Akademi (vetovastuu), kaikki VELMU

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014 Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta Syyskuu 2014 Kyselystä Kauppakamarien yritysjohtajakysely kartoitti digitalisaatioon liittyviä haasteita ja tavoitteita yrityksissä. Toteutettiin 8.9.

Lisätiedot

VBE2. Loppuraportin yhteenveto. Jarmo Laitinen. Virtual Building Laboratory/Jarmo Laitinen

VBE2. Loppuraportin yhteenveto. Jarmo Laitinen. Virtual Building Laboratory/Jarmo Laitinen VBE2 Loppuraportin yhteenveto Jarmo Laitinen Projektin toteutus Projektin sisällön toteutuminen Projekti edistyi ja saavutti asetetut tavoitteet tälle vaiheelle. Tekniset ja tutkimukselliset tavoitteet

Lisätiedot

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Taito 2016 - Oppimisen ydintä etsimässä Tampere 11.5.2016 Pirjo Ståhle Tietojohtamisen professori Aalto-yliopisto Elintaso 16 kertaa korkeampi Elinaika

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana YRITYKSISTÄ ELINVOIMAA 16.5. Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana Anne Vänskä, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan kauppakamari Kauppakamari julkisesta rahoituksesta

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani PIENYRITYSKESKUS 30 vuotta Kauppakorkeakoulun erillislaitos yrittäjyys ja pk-yritysten kehityspalvelut

Lisätiedot

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Opetushallitus 15.1.2016 Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki KIIKARISSA KIINA JA JAPANI 9:30 Seminaarin avaus Eira Kasper, Vaskivuoren

Lisätiedot

Thermopolis Oy. - Kestävän kehityksen ja energia-asioiden kehittämisen asiantuntija

Thermopolis Oy. - Kestävän kehityksen ja energia-asioiden kehittämisen asiantuntija Thermopolis Oy - Kestävän kehityksen ja energia-asioiden kehittämisen asiantuntija Energiatehokkuuden hanketreffit 28.1.2016 Mika Yli-Petäys, Thermopolis Oy Thermopolis Oy:n tavoitteet Parantaa energiateollisuuden

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Maakunnallisen ennakoinnin toimintamalli ja ennakoinnin välineet: Ennakoinnin

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Esityksen sisältö Mistä lähdettiin liikkeelle? Uudet tuulet alkavat puhaltaa... Missä mennään nyt? Osuuskuntatrendejä

Lisätiedot

CreMA - monialahanke. Avustuksen esittely. Tuotantoneuvoja Milla Moilanen

CreMA - monialahanke. Avustuksen esittely. Tuotantoneuvoja Milla Moilanen CreMA - monialahanke Avustuksen esittely Tuotantoneuvoja Milla Moilanen Mikä on CreMA-rahoitus? 3 CreMA on Monialainen Luovan alan yrityksen lisäksi hankkeessa mukana myös perinteisten teollisuus-, palvelu-

Lisätiedot

RAUMAN TARINA alkaa! Johdatus strategiatyöhön eli Rauman tulevaisuuden tarinaan

RAUMAN TARINA alkaa! Johdatus strategiatyöhön eli Rauman tulevaisuuden tarinaan RAUMAN TARINA alkaa! Johdatus strategiatyöhön eli Rauman tulevaisuuden tarinaan Koko kaupunki mukaan Rauman tulevaisuuden tarinaan Tavoitteena Kehittää Raumaa asukkaiden, yritysten, yhteisöjen ja kaupunkiorganisaation

Lisätiedot