Taideteollinen korkeakoulu ja Myllyteatteri menestyivät EU:n kulttuuritukien jaossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taideteollinen korkeakoulu ja Myllyteatteri menestyivät EU:n kulttuuritukien jaossa"

Transkriptio

1 Tiedotusvälineille / julkaisuvapaa Taideteollinen korkeakoulu ja Myllyteatteri menestyivät EU:n kulttuuritukien jaossa Kaksi suomalaisvetoista kulttuurihanketta saa tänä vuonna tukea EU:n Kulttuuri-ohjelmasta: Aaltoyliopiston taideteollinen korkeakoulu vetää hanketta, jossa pohditaan kestävän ja saavutettavan muotoilun vaikutuksia ihmisten elämään ja elinympäristöön. Helsinkiläinen Myllyteatteri tuottaa eurooppalaisena yhteistyönä näyttämölle Danten Divina Commedian. Suomalaisia osapuolia on mukana myös 11 muussa tukea saaneessa hankkeessa. Erityisesti taidekorkeakoulumme ovat olleet aktiivisia eurooppalaisen kulttuuriyhteistyön saralla, sillä Aalto-yliopisto, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu osallistuvat 4:än hankkeeseen. Taideteollisen korkeakoulun koordinoimassa AH-DEsign: Accessible and Sustainable design -hankkeessa pohditaan muotoilua käyttäjän näkökulmasta sekä kartoitetaan erityisesti nuorten ja ikääntyneiden kanssa käytävän vuorovaikutuksen mahdollisuuksia nykymuotoilussa. Syntyneet käytännön ratkaisut kootaan näyttelyyn, joka kiertää hankkeen osallistujamaissa Suomessa, Ranskassa ja Italiassa. Myllyteatteri työstää yhteistyössä kreikkalaisten ja portugalilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa näyttämölle Danten 1300-luvulla kirjoittaman klassikon Divina Commedian. Prosessityönä valmistuva teatteriesitys saa kantaesityksensä Helsingissä lokakuussa Teemoina kulttuurialan osaamisen kehittäminen ja nuorten ammattilaisten tukeminen Suomalaisia kulttuurialan toimijoita on mukana myös 11 hankkeessa, joita koordinoidaan jostakin toisesta Euroopan maasta. Hankkeiden teemoissa korostuvat mm. kulttuurialan osaamisen kehittäminen ja nuorten taiteilijoiden uramahdollisuuksien tukeminen. Peräti neljässä hankkeessa suomalainen osallistuja on taidekorkeakoulu. Mukana on myös sellaisia toimijoita, jotka ovat jo pitkään olleet aktiivisesti tekemässä eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä Kulttuuri-ohjelman tukemissa hankkeissa, esimerkkeinä ANTI-festivaali Kuopiosta tai Baltic Circle -nykyteatterifestivaali Helsingistä. EU-tukea suomalaisväritteisille hankkeille myönnettiin peräti 6,6 miljoonaa euroa. Kaikkiaan EU tukee tänä vuonna lähes 120 eurooppalaista kulttuuriyhteistyöhanketta n. 37 miljoonalla eurolla. Lisätietoja: Kulttuurin yhteyspiste, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO vastaava asiantuntija Hanna Hietaluoma-Hanin, puh ohjelma-asiantuntija Riikka Leskinen, puh Euroopan unionin kulttuurin puiteohjelma vuosille on nimeltään KULTTUURI. Ohjelma on tarkoitettu taide- ja kulttuuriperintöalan organisaatioille ja siitä myönnetään tukea eurooppalaisena yhteistyönä toteutettaville kulttuurialan hankkeille vuosittaisten hakukierrosten kautta. Kulttuuriohjelman koko seitsenvuotisen ohjelmakauden budjetti on yli 400 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on vuonna 1991 perustettu opetusministeriön hallinnonalaan kuuluva asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Sen tehtävänä on edistää kansainvälistä vuorovaikutusta koulutuksen, työelämän ja kulttuurin alueilla sekä nuorison keskuudessa. CIMO hallinnoi ja toimeenpanee erilaisia vaihto- ja apurahaohjelmia sekä huolehtii Euroopan unionin koulutus- ja nuoriso-ohjelmien kansallisesta toimeenpanosta sekä Euroopan unionin Kulttuuri- sekä Kansalaisten Eurooppa -ohjelmien kansallisesta tiedottamisesta ja neuvonnasta. CIMO vastaa myös Suomen kielen ja kulttuurin opetuksen edistämisestä ulkomaisissa yliopistoissa. Keskeisiin tehtäviin kuuluu lisäksi kerätä, muokata ja välittää toimialaan kuuluvaa tietoa eri asiakasryhmien tarpeisiin.

2 LYHYET YHTEISTYÖHANKKEET Suomalaiset pääjärjestäjät AH-DEsign: Accessible and Sustainable design Hankkeen koordinaattori: Aalto-yliopiston Taideteollinen korkeakoulu Yhteisjärjestäjät: L École de Design Nantes Atlantique (Ranska), Politecnico di Milano (IT) EU-tuki: Hankkeessa pohditaan muotoilua käyttäjän näkökulmasta sekä kartoitetaan erityisesti nuorten ja ikääntyneiden kanssa käytävän vuorovaikutuksen mahdollisuuksia nykymuotoilussa. Näin syntyneet käytännön ratkaisut kootaan näyttelyyn, joka kiertää Suomessa, Ranskassa ja Italiassa. Sosiaalinen ja osallistava kiertonäyttely kutsuu eri-ikäiset yleisöt miettimään, tutkimaan ja oivaltamaan kuinka suunnittelu voi vaikuttaa ihmisten elämään ja elinympäristöön. Lisätietoja: Aalto-yliopiston Taideteollinen korkeakoulu, Lehtori Mira Kallio-Tavin puh. (09) , sähköposti: Divina Commedia Theatre Project Hankkeen koordinaattori: Myllyteatteri ry Yhteisjärjestäjät: Art Syndicate (Kreikka), Colecção B, Associação Cultural (Portugali) EU-tuki: Teatterihanke tuottaa Danten 1300-luvun klassikkoon Divina Commediaan perustuvan näytelmän estradille eurooppalaisena yhteistyönä. Kaikkiaan14 suomalaista eturivin näytelmäkirjailijaa työstää yhdessä eurooppalaisten kumppanien kanssa prosessityönä teatteriesityksen, joka nähdään Helsingin Suvilahden Tiivistämössä loka- ja marraskuussa 2011, sekä osana Escrita na Paisagem -festivaalia hylätyllä marmorilouhoksella Portugalissa vuonna Lisätietoja: Myllyteatteri, Taiteellinen johtaja Miira Sippola puh , Suomalaiset yhteisjärjestäjät Europäische Burgen als herausragende Zentren frühen Kulturaustausch es im Mittelalter Suomalainen yhteisjärjestäjä: Muuritutkimus Ky Uotila Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Deutche Burgenvereinigung e.v. (Saksa), Lettische Universät Riga (Latvia), Eötvös Loránd University, Faculty of Humanities (Unkari), Dänisches Nationalmuseum Kopenhagen (Tanska), Archeologický ústav Slovenská akademá vied Nitra (Slovenia), Archeologicky Ustav Ac Cr Akademia ved Ceske Republiky (Tsekki) 7 eurooppalaisen maan yhteistyöhankkeessa tutkitaan keskiaikaisia eurooppalaisia linnoja. Hanke sisältää mm. historiallisten kohteiden visualisointi- ja opastusmenetelmien kehittämistä sekä alan tutkijoiden koulutuksia ja seminaareja. Suomalainen yhteisjärjestäjä on Muuritutkimus Ky Uotila, joka keskittyy etenkin linnojen 3d-mallinnukseen. Lisätietoja: Muuritutkimus Ky Uotila, FT Kari Uotila puh , sähköposti:

3 Glass is Tomorrow Suomalainen yhteisjärjestäjä: Iittala Group Oy Ab Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Pro Materia (Belgia), Centre International d Art Verrier (Ranska), SPACE CZ (Tsekki), Vessel Gallery (Iso-Britannia) Glass is Tomorrow -hanke tuo yhteen eurooppalaiset lasinpuhaltajat ja muotoilijat, tavoitteenaan perinteisen käsityötaidon ja modernin muotoilun välisten raja-aitojen ylittäminen. Hanke pitää sisällään luovia workshopeja sekä eri maissa kiertävän näyttelyn, joka avaa tuloksia laajemmalle yleisölle. Suomessa hankkeen yhteisjärjestäjän toimii Iittala Group Oy Ab. Lisätietoja: Iittala Group Oy Ab, Home-liiketoiminta-alueen PR-päällikkö Tuija Aalto-Setälä puh , sähköposti: European Acoustic Heritage Suomalainen yhteisjärjestäjä: Tampereen ammattikorkeakoulu Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Axencia Galega das Industrias Culturals (Espanja), Centre de Recherche sur l Espace Sonore et l Environnement Urb. (Ranska), Fundacion Illa de San Simón (Espanja), Österreichische Akademie der Wissenschaften (Itävalta) EU-tuki: European Acoustic Heritage -hanke tutkii eurooppalaista äänimaisemaa osana eurooppalaista kulttuuriperintöä. Kaksivuotinen hanke pitää sisällään tutkimustyötä, julkaisuja sekä näiden pohjalta toteutetun ympäri Eurooppaa kiertävän näyttelyn. Hankkeen suomalainen yhteisjärjestäjä on Tampereen ammattikorkeakoulu. Lisätietoja: Tampereen ammattikorkeakoulu, Koulutusjohtaja Ari Koivumäki puh , sähköposti: CONNECT CONNECT Suomalainen yhteisjärjestäjä: Baltic Circle (Q-teatteri) Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Spielmotor München (Saksa), Campo (Belgia), Consorci Mercat de les Flors (Espanja), Forum Freies Theater (Saksa), Republique (Tanska), Tanzquartier Wien (Itävalta) CONNECT CONNECT on mentorointihanke, jossa tuetaan nuoria, uraansa aloittelevia esittävän taiteen ammattilaisia. Hankkeessa toteutetaan kokeneiden ammattilaisten ja uraansa aloittelevien taiteilijoiden yhteistyönä neljä uutta teatterituotantoa, jotka esitetään yhteensä kuudessa Euroopan maassa. Hankkeen yhteisjärjestäjänä Suomessa toimii Baltic Circle - festivaali. Lisätietoja: Baltic Circle, Festivaalijohtaja Eva Neklyaeva puh , sähköposti: UP TO NATURE Suomalainen yhteisjärjestäjä: ANTI Contemporary Art Festival Muut järjestäjät: pääjärjestäjä brut Koproduktionshaus Wien (Itävalta), Black Box Teater (Norja), Maska (Slovenia), Inbetween Time Productions (Iso-Britannia) EU-tuki: UP TO NATURE on Wienissä, Bristolissa, Kuopiossa ja Oslossa tuotettava esitysfoorumi kokeelliselle teatterille, tanssille, musiikille, live art - ja performanssitaiteelle. Hankkeeseen sisältyy yhteensä viisi tuotantoa, jotka toteutetaan perinteisten esitystilojen ulkopuolella, kaupunkikeskustaa ympäröivillä viheralueilla. Tuotannot kiertävät kaikissa neljässä

4 tapahtumassa vuoden 2012 aikana. ANTI Contemporary Art Festivalilla Kuopiossa tuotannot nähdään syksyllä Lisätietoja: ANTI Contemporary Art Festival, Taiteellinen johtaja - vastaava tuottaja Johanna Tuukkanen puh , sähköposti: City Noises Suomalainen yhteisjärjestäjä: Crucible Studio / Media Lab Helsinki, Median laitos, Aaltoyliopiston Taideteollinen korkeakoulu Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Stream Arts Ltd. (Iso-Britannia), Asociacion Documenta (Espanja), Szövetseg 39 (Unkari) EU-tuki: City Noises hyödyntää ääni-, media- ja digiteknologiaa nykyaikaisen urbaanin ympäristön kuvaamisessa. Hankkeessa tuotetaan tapahtumia ja näyttelyitä Lontoossa, Budapestissa, Helsingissä ja Santanderissa yhteistyössä mukana olevien organisaatioiden sekä paikallisten taiteilijoiden ja asukkaiden kanssa. Yhteistyön tuloksena kussakin kaupungissa syntyy oma näyttelynsä, jonka tulokset jaetaan virtuaalisesti muihin kaupunkeihin. Helsingissä näyttelytoiminta toteutetaan osana City Sets -projektia, joka yhdistää kaupungin designtutkimuksen kerronnallisiin mediataidetuotantoihin. Lisätietoja: Crucible Studio, Taiteellinen johtaja Mika 'Lumi' Tuomola puh. (09) , sähköposti: Young Europe 2: Multilingual Creation and Education in Theatre Suomalainen yhteisjärjestäjä: Helsingin kaupunginteatteri Muut järjestäjät: pääjärjestäjä European Theatre Convention (Ranska), Basisches Staatstheater (Saksa), Cyprus Theatre Organization (Kypros), Det Norske Teatret (Norja), Miskolc National Theatre (Unkari), Slovak National Theatre (Slovakia), Theater an der Parkaue (Saksa), Théâtre Jeune Public de Strasbourg d Alsace (Ranska) Young Europe 2 -hankkeessa on mukana kaikkiaan kymmenen eurooppalaisen teatterin yhteistyöjärjestön ETC:n (European Theatre Convention) jäsenteatteria. Helsingin Kaupunginteatteri tuottaa yhdessä berliiniläisen lasten- ja nuortenteatteri Theater an der Parkauen kanssa näytelmäkäsikirjoituksen, jonka saksalaiset ja suomalaiset nuoret kirjoittavat yhteisöllisellä käsikirjoitustyökalu Noodilla. Näytelmä kirjoitetaan englanniksi, jonka jälkeen se käännetään sekä saksaksi että suomeksi. Näytelmä toteutetaan molemmissa maissa osana teatterin ohjelmistoa. Tuotannot vierailevat Berliinissä ja Helsingissä. Young Europe 2 -projekti päättyy festivaaliin, jonka aikana nähdään kaikki kymmenen hankkeen aikana syntynyttä esitystä. Lisätietoja: Helsingin kaupunginteatteri, Yleisötyövastaava Mirja Neuvonen puh. (09) , sähköposti: United States of Europe A Travelling exhibition about European identity and diversity Suomalainen yhteisjärjestäjä: Lasipalatsin Mediakeskus Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Goethe Institut (Saksa), University of Lodz (Puola), Centre of Culture and Art Initiatives (Latvia), Cork Vision Centre (Irlanti), Stoa Aeschylou (Kypros), Gulliver Clearing House (Belgia), Transforma laboratory for contemporary artists practice (Portugal), AIDA (Belgia), Collectif L Art au Quotidien (Ranska) EU-tuki:

5 United States of Europe -hanke käsittelee eurooppalaista identiteettiä kuva-, media- ja käsitetaiteen keinoin. Hanke koostuu toisaalta taiteellisesta osuudesta, toisaalta sosiologisesta nuorten eurooppalaista identiteettiä käsittelevästä tutkimuksesta. Nämä yhdistyvät kymmenessä eurooppalaisessa kaupungissa kiertävässä näyttelyssä. Saksalaisvetoisessa hankkeessa on mukana järjestäjiä yhteensä 10 maasta, suomalaisena yhteisjärjestäjänä toimii Lasipalatsin Mediakeskus. Lisätietoja: Lasipalatsin Mediakeskus, Tuottaja Raisa Niemi puh , sähköposti: MONIVUOTISET YHTEISTYÖHANKKEET Suomalaiset yhteisjärjestäjät EUROCLASSICAL: European network to promote classical music and build bridges between talented young musicians in Europe Suomalainen yhteisjärjestäjä: Sibelius-Akatemia Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Fundación Albeniz (Espanja), Accademia Nazionale di Santa Cecilia Fondazione (Italia), Erasmushogeschool Brussel, Dpt. Koninklijk Conservatorium (Belgia), Escola Superior de Musica (Portugal), Guildhall School of Music and Drama, Instituto Internacional de Musica de Camara de Madrid (Espanja) EU-tuki: Euroclassical on kuuden eurooppalaisen musiikkikorkeakoulujen yhteistyöhanke, joka tukee lahjakkaimpia oppilaita opintojen loppuvaiheen ja ammattilaiseksi siirtymisen välillä. Oppilaille tarjotaan mm. verkostoitumismahdollisuuksia niin muiden maiden opiskelijoihin, musiikkialan ammattilaisiin kuin laajempaan eurooppalaiseen yleisöön. Lisäksi toteutetaan virtuaalinen näyttämö, jonka kautta oppilaiden esityksiä levitetään verkossa. Hankkeen suomalainen yhteisjärjestäjä on Sibelius-Akatemia. Lisätietoja: Sibelius-Akatemia, Kehittämispäällikkö Matti Jordman puh , sähköposti: The European Talent Exchange Program 2.0 Suomalainen yhteisjärjestäjä: Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Stichting Nooderslag (Hollanti), Bureau Export de la Musique Francaise (Ranska), European Music Office (Belgia), EXIT Festival (Serbia), Fondazione Arezzo Wave Italia (Italia), Initiative Musik GmbH (Saksa), Institut Català de las Indústries Culturals (Espanja), Music Information Center Austria (Itävalta), Music Export Norway A/S (Norja), Muziekcentrum Vlaanderen (Belgia), Sziget Festival (Unkari), Wallonie-Bruxelles Musiques (Belgia), Yourope (Tanska) EU-tuki: Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic on mukana laajassa 11 maan yhteistyöhankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa eurooppalaisen pop- ja rock-musiikin toimintaedellytyksiä sekä lisätä artistien liikkuvuutta Euroopassa. Hanke on jatkoa vuonna 2003 käynnistyneelle The Talent Exchange Program -hankkeelle. Kansallisten partnereiden lisäksi hankkeessa ovat mukana muun muassa YOUROPE-verkostoon kuuluvat Euroopan merkittävimmät rock-festivaalit sekä kansalliset yleisradioyhtiöt. Lisätietoja: Fimic, Toiminnanjohtaja Jutta Jaakkola puh. (09) , sähköposti:

6 KULTTUURIPOLITIIKAN ANALYYSIHANKKEET Suomalaiset yhteisjärjestäjät Training artists for innovation; a qualification & skills framework Suomalainen yhteisjärjestäjä: Teatterikorkeakoulu Muut järjestäjät: pääjärjestäjä Stichting Cultuur Ondernemen (Hollanti), Artlab/Danish Musicians' Union (Tanska), C2masi (Espanja), Skadebanan Vastra Gotaland (Ruotsi) EU-tuki: Training artists for innovation -hankkeessa tutkitaan ja kehitetään toiminta- ja koulutusmalleja taiteilijoiden, kulttuurikentän ja elinkeinoelämän välisen yhteistyön edistämiseen. Konkreettisena tuloksena on käsikirja, jossa määritellään millaisia taitoja ja millaisia pätevyysvaatimuksia elinkeinoelämässä työskentelevillä taiteilijoilla tulisi olla. Hankkeen suomalainen yhteisjärjestäjä on Teatterikorkeakoulu. Lisätietoja: Teatterikorkeakoulu, Koulutus- ja kehittämispäällikkö Kai Lehikoinen puh , sähköposti:

EU:n Kulttuuri-ohjelmasta v. 2011 tukea saaneet hankkeet

EU:n Kulttuuri-ohjelmasta v. 2011 tukea saaneet hankkeet EU:n Kulttuuri-ohjelmasta v. 2011 tukea saaneet hankkeet LYHYET YHTEISTYÖHANKKEET Suomalaiset pääjärjestäjät AH-DEsign: Accessible and Sustainable design Hankkeen koordinaattori: Aalto-yliopiston Taideteollinen

Lisätiedot

Luova Eurooppa (2014 2020)

Luova Eurooppa (2014 2020) Luova Eurooppa (2014 2020) Lahti 12.5.2014 Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) rahoittaa luovia aloja 1,46

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Musiikkitalo 2.12.2013 Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma Median alaohjelma Monialainen toimintalinja

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä Etelä-Pohjanmaan kulttuuri kansainvälistyy seminaari Seinäjoki 26.11.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Anna hankeidean johtaa oikean

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa

EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luovien alojen rahoituspäivä Turussa 18.9.2014 Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Integroitu paloturvallisuustekniikka

Integroitu paloturvallisuustekniikka Jyri Outinen 1, Markku Heinisuo 2 1 Ruukki Construction Oy 2 Tampere University of Technology Palotutkimuksen päivät 2011 June 19, 2012 www.ruukki.com Jyri Outinen Esityksen sisältö Hankkeen perustiedot

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa (2014-2020)

EU:n Luova Eurooppa (2014-2020) EU:n Luova Eurooppa (2014-2020) Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Oulu 4.6.2015 Hanna Hietaluoma-Hanin, Luova Eurooppa / Kulttuuri CIMOn EU-ohjelmaperhe

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Euroopan unionin ohjelma kulttuurialan organisaatioille

Euroopan unionin ohjelma kulttuurialan organisaatioille Kulttuuri Euroopan unionin ohjelma kulttuurialan organisaatioille Tanssi musiikki performanssitaide teatteri ooppera ympäristötaide taideteollisuus muotoilu yhteisötaide lastenkulttu EU:n Kulttuuri-ohjelma

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma

Elinikäisen oppimisen ohjelma Elinikäisen oppimisen ohjelma GRUNDTVIG Liikkuvuustoiminnot 2013 Grundtvig-liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot (Assistantships)

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

EU:n Kulttuuri-ohjelmasta liki 8 miljoonaa euroa tukea suomalaisväritteisille hankkeille

EU:n Kulttuuri-ohjelmasta liki 8 miljoonaa euroa tukea suomalaisväritteisille hankkeille Tiedotusvälineille 25.9.2008/ julkaisuvapaa EU:n Kulttuuri-ohjelmasta liki 8 miljoonaa euroa tukea suomalaisväritteisille hankkeille Euroopan unionin kulttuurihankkeiden rahoitusohjelman vuoden 2008 hakukierroksella

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme

Kansainvälisty kanssamme MAAILMA ON LÄHELLÄSI Kansainvälisty kanssamme Kansainvälisyys kuuluu kaikille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä

Lisätiedot

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO 7.6.2008 C 141/27 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO Ehdotuspyyntö 2008 Kulttuuriohjelma (2007 2013) Ohjelmatoimien toteutus: monivuotiset yhteistyöhankkeet, yhteistyötoimet, erityistoimet

Lisätiedot

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu

Lisätiedot

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 IP/07/584 Bryssel, 27 april 2007 EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 Euroopan komissio käynnisti

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-

Lisätiedot

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Korkeakoulujen kv-kevätpäivät toukokuu 2014 Tampere Sari Höylä Lehtori, kansainväliset

Lisätiedot

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden hanke jatkuu EU-tuella

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden hanke jatkuu EU-tuella Tiedotusvälineille 7.3.2012 / julkaisuvapaa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden hanke jatkuu EU-tuella EU:n Kulttuuri-ohjelma tukee tänä vuonna kaikkiaan 126 eurooppalaista kulttuurialan yhteistyöhanketta.

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä

Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä RESTORE-hanke Jukka Jormola, SYKE Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 RESTORE Rivers: Engagement, Support and Transfering

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011 Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 25.8.2011 Ulkomaantyöskentely lainvalintaa koskevat säännöt EI SOPIMUSTA EU/ETA -MAA SOPIMUSMAA Suomen kansallinen lainsäädäntö ja toisen maan

Lisätiedot

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa 1 Laittoman toiminnan suosio kasvussa (IEA/CIVED 1999 ja IEA/ICCS 2009; Nuorisotutkimus 1/2012) 2 sosiaalisten opintojen autiomaa Syrjäyttävä

Lisätiedot

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA 012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa

Lisätiedot

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle Grundtvig Euroopan unionin ohjelma aikuiskoulutukselle Grundtvig-ohjelma Aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille aikuiskoulutuksen parissa toimiville. Ohjelman

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit 1 Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Carina Jaatinen, kehittämisjohtaja

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa

Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa Labqualityn neuvottelukokous 17.10.2008 Irja Davidkin Tuhkarokko ja sikotauti virusten aiheuttamia lastentauteja, jotka ennen rokotuksia esiintyivät epidemioina

Lisätiedot

Kulttuuri-ohjelma. EU:n kulttuurin puiteohjelma (2007 2013)

Kulttuuri-ohjelma. EU:n kulttuurin puiteohjelma (2007 2013) Kulttuuri-ohjelma EU:n kulttuurin puiteohjelma (2007 2013) 28.5.2010 Kulttuuriperintöhankkeiden kansainväliset rahoitusmahdollisuudet Vastaava asiantuntija Silja Hakulinen Kansainvälisen liikkuvuuden ja

Lisätiedot

Lufthansa Private Jet

Lufthansa Private Jet Lufthansa 2006 enemmän vaihtoehtoja 1 Lufthansalta yksityiskoneet tarpeen mukaan 2 Lufthansan räätälöidyt liikelennot; Mobility a la Carte 3 tarjoaa enemmän vaihtoehtoja on Lufthansa huipputuote, joka

Lisätiedot

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUKSISTA, ANTOREITEISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENMAISSA

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUKSISTA, ANTOREITEISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENMAISSA LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUKSISTA, ANTOREITEISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENMAISSA Jäsenvaltio Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti Itävalta

Lisätiedot

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen)

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen) Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen) Nimi Koulutusohjelma Muut merkittävät taiteelliset työt TeaKin ulkopuolella Alastalo Marko

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod KULTTUURITUKI Göteborgin kulttuurielämän pitää olla monipuolista ja korkealaatuista, sanoo Göteborgin kulttuurilautakunta. Tämän vuoksi taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittäville toiminnoille

Lisätiedot

Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa

Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa Kajaanin yliopistokeskus 10 vuotta juhlaseminaari Korkeakouluneuvos Ari Saarinen Suomi on innovaatiojohtajia Keskeisiä vahvuuksia inhimilliset voimavarat ja liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa

Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa Tilastokeskuksen asiakasaamu 1.12.2011 Tilastokeskus Väestölaskenta tehdään lähes kaikissa maailman maissa 2010/2011 (2005-2014

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Työolojen kehityslinjoja

Työolojen kehityslinjoja Työolojen kehityslinjoja Anna-Maija Lehto anna-maija.lehto@stat.fi Työolotutkimukset! Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely, koetutkimus! Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 7500 työllistä - vastausprosentti

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Kulttuurin kansainväliset yhteydet Jyväskylän kaupungin vastuulalueilla on laajat ja toimivat kansainväliset yhteydet. Kansainväliset näyttelyt Graphica

Lisätiedot

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Kirjallisuuden käännöshankkeet EU:n nykykirjallisuuspalkinto Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma 2014 2020 Kirjallisuuden käännöshankkeet Kirjallisuuden

Lisätiedot

econtentplus ATHENA -hanke Access to cultural heritage networks across Europe KDK ajankohtaispäivä 29.4.2010 Suvi Leukumaavaara

econtentplus ATHENA -hanke Access to cultural heritage networks across Europe KDK ajankohtaispäivä 29.4.2010 Suvi Leukumaavaara econtentplus ATHENA -hanke Access to cultural heritage networks across Europe KDK ajankohtaispäivä 29.4.2010 Suvi Leukumaavaara Hanke Best Practice Network for Digital Libraries -hanke edistää Europeanaan

Lisätiedot

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille 1 Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry ISBN

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Eurokolikot Päivitetty 18.4.2010 Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA 1999 1snt BEL 235,2000 Isot tähdet

Eurokolikot Päivitetty 18.4.2010 Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA 1999 1snt BEL 235,2000 Isot tähdet Eurokolikot Päivitetty 18.4.2010 Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA 1999 1snt BEL 235,2000 Isot tähdet BELGIA 1999 1 snt BEL sis.ed Pienet tähdet ESPANJA 1999

Lisätiedot