Silta kantaa yli sukupolvien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Silta kantaa yli sukupolvien"

Transkriptio

1

2 02 Tuottaja Taittaja Valokuvaaja Kaisa Rönkkö kaartinjääkäri Tuukka Hettula kaartinjääkärit Esa Ylijääskö Niko Tiranis Silta kantaa yli sukupolvien Elias Seppälä Painopaikka Pirkanmaan Lehtipaino Oy Puolustusvoimat järjestää syyskuussa TATTOO 2011 kiertueen kuudella paikkakunnalla. Tavoitteena on rakentaa siltaa sukupolvien välille. Edellisissä tattoissa veteraanit olivat vielä voimissaan ja täyttivät kiitettävästi katsomot. Nyt keski-iältään 88-vuotias sukupolvi harvenee ja vain harvat heistä jaksavat nousta kutsuvieraskatsomoihin. Kunniapaikoiltaan he toivovat näkevänsä lapsiaan, lastenlapsiaan, lastenlastenlapsiaan, nykyisiä ja tulevia vastuunkantajia ja maanpuolustajia. Sotilasmusiikki kuuluu koko kansalle. Se on kansanmusiikkia sanan varsinaisessa merkityksessä. Sotilasmusiikki ei tunne rajoja vaan parhaimmillaan se haastaa kaikki kilpailijansa. Se kerää ympärilleen maan parhaat sillanrakentajat ja se rakennetaan kestämään. Sen johdosta olemme hankkineet raskaan sarjan taiteilijat todistamaan sen kantavuutta. Tattoo-tapahtumien yksi keskeinen tavoite on yleisöpohjan laajentaminen. Olemme myös kutsuneet kiertuekaupunkien nuorisopuhallinorkestereita virittämään yleisöä tattoon tunnelmaan. Orkestereiden johtajat ovat ottaneet haasteen innostuneesti vastaan. Tämä kertonee sotilasmusiikin kiinnostavuudesta. Kasvatetaanhan tulevat sotilassoittajat juuri näissä orkestereissa. Haaste on siis molemminpuolinen. Sotilasmusiikkiala on riippuvainen suomalaisesta muusikkokoulutuksesta. Muun muassa siksi, että sotilassoittajan virassa palvelevan on oltava Suomen kansalainen. Koulutus ja tarpeet eivät tällä hetkellä kohtaa. Koulutuksen tasoon ja laatuun luotamme, mutta oppilaitokset eivät ole kyenneet reagoimaan instrumenttikohtaisen kysyntään. Lisäksi ammatillinen koulutus on varsin solistipainotteista. Suomessa on muutamia erinomaisia esimerkkejä oppilaitoksista, joissa puhallinmusiikki on nähty potentiaalina kauaskantoiseen musiikkikoulutukseen. Harvoin se johtaa muusikon ammattiin, mutta se voi hyvin antaa myös tulevalle päättäjälle ja vaikuttajalle näkemystä tehdä hyviä päätöksiä. Siitä voi tulla myös loistava elinikäinen harrastus. Sitkeyttä omaaville tuleville ammattimuusikoille puhallinorkesterit tarjoavat ratkaisevan tärkeää yhteissoittokokemusta ja monipuolista oppia sosiaalisia taitoja vaativassa orkesterityössä. Valitettavan usein suomalaiset puhallinorkesterit kamppailevat olemassaolostaan niukkenevia resursseja vastaan. Toiminta pyörii yhden miehen yrityksen periaatteella irrallaan musiikkioppilaitosverkostosta. Huolestuttavia ovat myös musiikkioppilaitosten suunnalta kiirineet huhut siitä, että tuntikiintiöitä supistetaan puhallinsoittajien oppilaspulan vuoksi. On selvää, että nuori kaipaa soittotuntiensa oheen muutakin toimintaa. Pelkät soittotunnit ja yksityisharjoittelu kopissa eivät jaksa kauaa kiinnostaa. Ratkaisu löytyy yhteistyöstä ja yhteisistä tavoitteista. Näin molemmat hyötyvät; oppilaitosten yhteyteen kehittyy toimivia orkestereita toiminta aktivoituu ja orkesterit saavat kaipaamansa raamit ympärilleen. Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta elävät esimerkit puhuvat puolestaan. Sotilassoittokunnat ovat ainoita ammattipuhallinorkestereita Suomessa. Tehtävämme on luoda toiminnastamme kiinnostavaa ja houkuttelevaa. Sellaista, josta nuoren puhallinsoittajan on helppo innostua. TATTOO 2011 kiertue tarjoaa puhallinmusiikkia monipuolisemmin, kuin mikään muu yksittäinen konsertti tai tapahtuma. Tattoossa musiikki yhdistyy liikkeeseen ja synnyttää energiaa, josta purkautuva jännite kantaa yli sukupolvien. Musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä on puolustusvoimien ylikapellimestari ja TATTOO2011 -tapahtuman taiteellinen johtaja.

3 Sotilasmusiikkivuoden 2011 menneitä ja tulevia Kaisa Rönkkö Kantaesityksiä ja kulttuurikasvatusta 03 Tammikuussa sai kantaesityksensä Timo Forsströmin säveltämä lasten musiikkinäytelmä Kenraali Basso. Kaartin Soittokunta ja Laivaston Soittokunta veivät omat tulkintansa teoksesta alakouluihin. Alisa-tytön seikkailut maalla, merellä, ilmassa ja varuskunnassa herättivät paitsi kiivasta nettikeskustelua puolustusvoimien oikeudesta kulttuurikasvatukseen myös suuresti ihastusta ja kiinnostusta. Kenraali Basso vierailee kouluissa jatkossakin. Lähes kaikki soittokuntamme ovat ottamassa sen ohjelmistoonsa vuonna Pohjan Sotilassoittokunnan tuubistin, Juha Piston konsertto nokkahuilulle ja puhallinorkesterille sai kantaesityksensä Lapin, Pohjan ja Kainuun Sotilassoittokuntien kiertueella huhtikuussa. Solistina oli Kaartin Soittokunnan saksofonisti Eero Saunamäki. Konsertto oli lajissaan maailmankaikkeuden toinen ja siitä kiinnostuvatkin esimerkiksi Suomalaisen Musiikin Tiedotuskeskus sekä klassisia konsertteja livenä lähettävä E-concerthouse, jonka kautta esitystä oli mahdollisuus kuunnella internetissä kuuden kuukauden ajan. Soittokuntien henkilöstö säveltää ja sovittaa jatkuvasti uutta musiikkia, eivätkä teokset jää vain puolustusvoimien omaan käyttöön. Tästä mainittakoon esimerkkinä muun muassa tuottoisan Timo Forsströmin Göteborgissa kantaesityksensä saanut Life in the Capital City sekä Laivaston Soittokunnan pasuunistin Matti Laihon Turussa tammikuussa kantaesitetty Putkiremonttiooppera. Kotimaisia ja kansainvälisiä festivaaleja Kuva: Jarno Riipinen Kaartin Soittokunta opettaa Snellmannin koululaisille asentoa ja lepoa Kenraali Basso -musiikkinäytelmän avulla. Soittokunnat ovat merkittävä osa suomalaista kulttuurielämää. Pohjanmaan ja Satakunnan Sotilassoittokunnat osallistuivat Kör för alla - kuoroprojektiin Vaasan kuorofestivaalilla. Ilmavoimien Big Band esiintyi Tangomarkkinoilla. Satakunnan Sotilassoittokunnan ohjelmaan kuului kesäkuussa Ilmajoen Musiikkijuhlat ja elokuussa odottavat Kankaanpään Taideviikot. Pohjan Sotilassoittokunta tuotti rakkautta ja propagandaa Oulun kaupunginteatterin kanssa. Syksyllä se esiintyy Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta tavoitti uusia yleisöjä muun muassa Provinssirockissa ja Asuntomessuilla. Kaartin Soittokunta esiintyi helmikuussa Musica Nova -sarjan konsertissa Helsingissä, säesti heinäkuussa Lieksan Vaskiviikon eufoniumkilpailun finaalin ja matkaa elokuussa Luosto Classic -festivaalille. Puolustusvoimien edustussoittokunta myös järjesti jo kolmannen kerran oman festivaalinsa Suomenlinnassa. Kansainvälisestä edustuksesta huolehtivat Laivaston Soittokunta ja Satakunnan Sotilassoittokunta EST Tattoossa ja Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta Modenassa. Elokuussa Karjalan Sotilassoittokunta ja Rakuunasoittokunta esiintyvät Ystad Tattoossa Ruotsissa. MILjazzia Raaseporista Rovaniemelle MILjazz-kiertue avattiin tuttuun tapaan Lahdessa, jossa tuore jääkiekon maailmanmestari, Hennalassa varusmiespalveluksensa aloittanut Mikael Granlund avasi festivaalin. Mikkeli, Hämeenlinna, Helsingin Santahamina ja Jyväskylä keräsivät musiikinystäviä edellisvuosien malliin. Maasotakoulun 10-vuotisjuhlan kunniaksi otettiin kiertueelle mukaan myös Lappeenranta, jossa on suuren suosion tähden päätetty jazzailla myös tulevaisuudessa. Rovaniemellä kokeiltiin uutta MILjazz-konseptia: tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Jutajaiset-festivaalin kanssa. Tapahtuma oli yleisömenestys ja onnistui erinomaisesti myös musiikillisesti. Norbotten Big Bandin soittajistolla vahvistettu Lapin Sotilassoittokunta esiintyi solistinaan Victoria Tolstoy. Muun muassa venäläisten kansansävelmien jazzversioita sisältänyt ohjelma oli tasapainoinen, taidokas ja erinomaisen viihdyttävä. Elokuun MILjazzit jatkuvat Kouvolasta 12.8., josta Oulun kautta jatketaan Länsi-Suomeen. Turussa MILjazz soi edellisvuosista poiketen Suomen Joutsenen lavalla ja se on osa Turku - Euroopan kulttuuripääkaupunki -ohjelmistoa. Kesän viimeiset jazzit kuullaan Dragsvikissä, jossa on luvassa ensimmäinen ruotsinkielinen MILjazz. Lisätiedot MILjazz-tapahtumista ja niiden esiintyjistä löytyy sivuilta Tattoo ja Queen kiertueilla Puolustusvoimien TATTOO kiertue starttaa Kouvolasta 6.9. ja vierailee kuudella paikkakunnalla. Monipuolisten lääninkonserttien sarja jatkuu. Ensi vuonna ne kootaankin omaksi MILclassical-sarjakseen. Tampereella, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa kuullaan marraskuussa Queen-yhtyeen tunnetuimpia hittejä uusin sovituksin, kun Ilmavoimien ja Laivaston Soittokunnat kiertävät konserttitaloja solistinaan Teräsbetonin Jarkko Ahola. Kaartin Soittokunnan perinteinen Syyskonsertti soi Helsingin uudessa musiikkitalossa. Soittokunta juhlii sotilasmusiikin perinnepäivää muun muassa Jean Sibeliuksen sävelin yhdessä Polyteknikkojen kuoron kanssa. Klassista puhallinmusiikkia esittelevä Töölö-sarja jatkuu kahdella konsertilla, joista ensimmäinen syyskuussa esittelee japanilaista musiikkia. Sotilassoittokuntiemme joulukonsertit ja varuskuntiemme Kauneimmat joululaulut kuuluvat monen joulunalusperinteisiin.

4 04 Kuvat: Niko Tiranis Seesteisiä aamuja Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta osallistui 20. kertaa järjestettyyn Modenan kansainväliseen tattooseen heinäkuuta. 75-henkistä komennuskuntaa johtivat Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan päällikkö musiikkikapteeni Sami Hannula ja apulaiskapellimestari yliluutnantti Henry Perälä. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnassa varusmiespalvelustaan suorittava jääkäri Antti Salovaara kertoo tunnelmia Pohjois-Italian helteestä. Antti Salovaara On upeaa huomata olevansa etuoikeutettu. Sen huomaaminen on vaatinut helmikuun 30 asteen pakkasessa leirillä vietetyt yöt, ohjatuissa aamutoimissa epäonnistumiset ja takaisin tupaan varustusta korjaamaan palaamiset koko peruskoulutuskauden. Varusmiessoittokunnan 27. saapumiserä huomasi olevansa etuoikeutettu lähtiessään Modenan sotilasakatemian sisäpihalta rumpumerkistä soittaen liikkeelle kohti kuviomarssiareenaa. Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Modenan ohjelmaan sisältyi kuviomarssinumerot tattoo-esityksissä, oma keskiyön puistokonsertti, osuus festivaalin gaalakonsertista sekä konsertti Sassuolon pikkukaupungissa. Konsertit koostuivat perinteisestä sotilasmusiikista, uudesta suomalaisesta puhallinmusiikista ja puhallinorkesterille sovitetuista viihdekappaleista, unohtamatta ohessa esitettyjä kivääritaidonnäytteitä. Oli erittäin hienoa huomata orkesterin pystyvän oikeanlaisessa tahtotilassa ja upeissa puitteissa, joita erityisesti Sassuolon konsertin kivisen kaikuisa kartanomiljöö tarjosi, nostamaan hurjasti tasoaan ja kehittymään edelleen kohti jalompaa sointia. Selkeästi hienoimmat hetket Varusmiessoittokunta koki kuviomarssiesityksissään parituhatpäisen yleisön edessä. Ymmärsin itse vasta marssin käynnistyessä, minkä takia olemme harjoitelleet toistaen yhä uudelleen kuviota alusta uudelleen ja hioneet yksityiskohtia kuntoon neljän kuukauden ajan Hennalan kasarmin pihalla. Oli hieno huomata, kuinka jännityksestä, hikoilusta ja häikäisevistä valoista huolimatta oikeat käännökset oikeaan musiikkiin ja muiden liikkeeseen suhteutettuna luonnistuivat kuin itsestään ja oli mahdollista keskittyä nauttimaan siitä ainutlaatuisesta tunteesta, jonka vain esiintyessä voi saada. Olen omassa elämässäni tottunut vielä esiintyessäkin olettamaan ja arvaamaan, joten on virkistävää kerrankin tietää tarkalleen, mitä tapahtuu. Ennen matkaan lähtöä oli jo tiedossa, että italialainen organisoinnin ihanne on huomattavasti suomalaista väljempi. Tämä aiheutti lievää epätietoisuutta 250 soittajan yhteisharjoituksissa. Soittokunta oli sitoutunut matkan aikana keskittymään oikeiden asioiden tekemiseen oikeaan aikaan, mikä oli huomattavan merkittävää koko festivaalin onnistumisen kannalta. Uskon, että osa etuoikeutetusta asemastamme on peräisin tästä järjestymisen taidosta ja joustavuudesta; Varusmiessoittokunta kutsutaan kansainvälisiin sotilasmusiikkitapahtumiin esiintymään paitsi laadukkaan ohjelmansa, myös edustavan käytöksensä johdosta. Hienoimmin etuoikeutus konkretisoituu kuvaan, jossa soittokunnan jääkäri poseeraa päässään englantilainen paraatihattu vierellään sen omistava music soldier. Oli kieltämättä hienoa kokea uusi maa, juoda taivaallista kahvia ja nauttia 30 celsiusasteen lämmöstä sekä Modenan upeasta arkkitehtuurista asepalvelusaikanaan. Matkasta jäi päällimmäisenä mieleen sen tavallisella lomamatkalla saavuttamattomissa olevat osat: oikeat edut kuten esiintymiset, ulkomaisten soittokuntien kohtaaminen ja filosofointi illan keskusteluissa hotellin parvekkeella varusmiestovereiden kanssa ovat todellinen syy kestää pakkanen.

5 05 Kuva: Niko Tiranis Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta valmiina esiintymään gaalakonsertissa Modenan Sotilasakatemiassa. Italialaiset ihastuivat perinteisiin Vuosittain järjestettävä Modena International Military Tattoo on verrattain pieni sotilasmusiikkifestivaali, mutta hyvin ja taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu. Luciano Pavarottin syntymäkaupungissa pidettävä tapahtuma onnistui erinomaisesti niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin. Kaisa Rönkkö Festivaalin keskuspaikkoina toimivat 1600-luvulla rakennettu arkkitehtuurisesti vaikuttava sotilasakatemia sekä Piazza Roma -aukio, jolle akatemian jykevä kellotorni muodosti näyttävän sotilaallisen lavastuksen. Kaupungin keskiaikainen tunnelma loi ainutlaatuiset kulissit myös niin päivä- kuin yöaikaankin järjestetyille paraateille ja puistokonserteille. Tapahtumia oli yhteensä Todellista yleisömäärää on vaikea arvioida useiden paraatien ja puistokonserttien takia, joissa väki liikkui ja vaihtui paljon, kertoo tapahtuman toiminnanjohtaja Enrica Apparuti. Kaksi marssishowta sekä gaalakonsertti keräsivät yhteensä noin maksanutta katsojaa. Tämä on tapahtuman yleisöennätys. Tämä takaa varmasti rahoituksen myös ensi vuoden tapahtumalle, upeasti tapahtumaa luotsannut Apparuti iloitsee. Maksulliset tapahtumat myytiin loppuun ja kaikenikäistä yleisöä oli runsaasti jopa porttien takana showta seuraamassa. Paraateissa parhaat kadunvarsipaikat varattiin jo tuntia ennen alkamisaikaa. Festivaalin järjestivät yhdessä Modenan ooppera Teatro Communale Luciano Pavarotti, Modenan kaupunki, Sotilasakatemia sekä Italian ulkoministeriö. Suomalaiset valloittivat Modenan tattoossa esiintyi tänä vuonna soittokuntia isäntämaan lisäksi Suomesta, Turkista sekä Iso-Britanniasta. Konsertit ja marssishowt oli rakennettu hyvin perinteisistä ja juhlavista musiikillisista elementeistä. Somistuksessa luotettiin kaupungin silhuetin lisäksi ilotulitukseen ja ilmapalloihin. Festivaalin koskettavimpiin hetkiin kuului ehdottomasti avajaisten kansallislaulukavalkadi, jossa italialainen lapsikuoro lauloi kaikkien osallistuvien maiden kansallislaulut 250-henkisen tattoo-orkesterin säestäessä. Skotlantilaisryhmän Pipes and Drums of the 1st Batallion Scots Guards ja legendaarisen brittisoittokunnan Band of the Grenadier Guards yhteisesitys Highland Cathedral -teoksesta sai päättäjäisyleisön pyyhkimään silmäkulmiaan. Yhtä vaikuttava oli myös brittien eleettömän tyylikäs ja intensiivinen tulkinta Ravelin Bolerosta. Turkkilaiset toivat miekkoineen ja perinnesoittimineen ohjelmaan värikästä eksotiikkaa. Suurinta hehkutusta sai osakseen kuitenkin Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta monipuolisella ja taidokkaalla showllaan. - Mielestäni suomalaiset, vaikkakin festivaalin nuorimpina, edustivat tänä vuonna kirkkainta osaamista sekä teknisesti että musiikillisesti, kehuu Enrica Apparuti. Enkä ole ainoa, joka on tätä mieltä, myös ohjaaja ja muu organisaatio sekä yleisö ihastelivat heitä, hän vielä vakuuttaa. Lisäksi järjestäjät kiittelivät suomalaisryhmän sotilaallista ja moitteetonta käytöstä, josta ei lipsuttu edes kolmen tunnin finaaliharjoituksissa 40 asteen helteessä Ihastusta herättivät erityisesti aikaisempia vuosia suurempi kivääriryhmä sekä särmikäs rumpuryhmä. Suurimmat bravo-huudot ja suosionosoitukset kuitenkin kirvoitti jääkäri Topias Lundell, joka päättäjäiskonsertin yllätysnumerona astui kivääriryhmästä laulamaan italialaisyleisön villinneen yllätysnumeron, Eduardo di Capuan vuonna 1898 säveltämän napolilaisklassikon O sole mio.

6 06 Sotilasmusiikkia sirkustempuilla ja kansainvälistä suhdetoimintaa Kuvat: Oslo tattoo Englantilainen Royal Signals Motorcycle Display Team esitteli erilaista sotilaallista suorituskykyä vuoden 2010 Oslo Tattoossa. Moottoripyöräakrobatiaa, rullaluisteluryhmiä, trampoliineilla taiteilevia poliiseja ja yksipyöräisillä ajelevia pehmoeläimiä. Puhallinmusiikki, pyrotekniikalla väritetty kuviomarssi kivääritaitoryhmineen ja sotilaalliset toimintanäytökset saavat suurissa tattoo-tapahtumissa usein seurakseen suoranaisen sirkuksen. Kansainvälisiä tattoita kiertäneet asiantuntijat kertovat, missä tattoon painopisteen heidän mielestään tulisi olla. Kaisa Rönkkö Alankomaiden puolustusvoimien ylikapellimestari, everstiluutnantti Pieter Jansen ja Norjan puolustusvoimien ylikapellimestari, eversti Christer O. Johannesen korostavat aidon sotilaallisuuden merkitystä sotilasmusiikkitapahtumissa. Sotilasorganisaation mukanaolo on ensiarvoisen tärkeää. - Nykyään maailmassa on liikaa tapahtumia, jotka kutsuvat itseään tattooksi, huokaisee Christer O. Johannesen. - Tattoo-tapahtumien alkuperä ja tausta on vahvasti sotilaallisuudessa. Suurin rooli, etenkin musiikillisesti, mutta myös organisatorisesti, tulisikin olla sotilasorganisaatioilla, sanoo Johannesen, joka itse toimii maineikkaan Oslo Tattoon taiteellisena johtajana. Jansen on samoilla linjoilla ja hän korostaa voimakkaasti tapahtumien roolia yhteiskunnallisen ja kansainvälisen näkyvyyden kannalta. - Tattoot ovat nimenomaan puolustusvoimien suhdetoimintaa ja tärkeä linkki puolustusvoimien ja ympäröivän yhteiskunnan välillä. Rotterdamissa järjestettävän perinteikkään The Netherlands Tattoon taiteellisen johtajan pestiä hoitava Jansen myös kertoo huomanneensa, ettei kansa pidä tattoota vain turhana rahanmenona. - Uskon, että viimeaikaiset kansainväliset kriisit ovat saaneet ihmiset todella näkemään sotilaallisen toiminnan tärkeyden. Samalla yleinen kiinnostus puolustusvoimia ja kansainvälistä yhteistyötä kohtaan on nousemassa. Tämän hän uskoo olevan eduksi myös tattootapahtumien suosiolle. - Hyvä tattoo vahvistaa puolustusvoimien ja kansainvälisen kriisinhallinnan mainetta. Musiikillisesti se sisältää traditionaalisia elementtejä, esittelee eri maiden sotilas- ja sotilasmusiikkikulttuuria ja tuo esille sotilasorganisaatioiden näyttävää ja monipuolista suorituskykyä. Sotilasmusiikissakin on showmeininkiä Myös sekä Oslon että Rotterdamin tattoo-tapahtumissa on viime vuosina nähty mitä eksoottisimpia siviili- ja viranomaisryhmiä. Johannesenin ja Jansenin mukaan heidän mukanaolonsa on yhteiskuntaan integroitumista mutta myös viihdettä. Molemmat suhtautuvat kriittisesti siihen, että sotilassoittokunnat jäisivät sivurooliin. Sotilasmusiikki on parhaimmillaan tätä päivä, viihdettä ja vaikuttavuutta. - Tattoo-faneja on kahdenlaisia; puritaaneja, jotka haluavat kuulla samat marssit vuodesta

7 toiseen. Sitten on niitä jotka yleensä saapuvat perheensä kanssa ja arvostavat juuri tattoon viihteellisyyttä ja yllätyksellisyyttä. He haluavat kuulla joka kerta jotain uutta. Molemmille kuitenkin huippuhetki on finaali, jolta edelleen odotetaan tiettyä arvokkuutta ja tunteisiin vetoavuutta. Johannesen korostaa, että onkin tärkeä rakentaa ohjelma niin, että kaikki esiintyjät yhteen kokoava finaali on todellinen loppuhuipennus. Myös Jansen haluaa pitää pääpainon sotilasmusiikissa ja sen luontaisessa, perinteiden velvoittamassa näyttävyydessä ja vaikuttavuudessa. - Muutaman showelementin tuominen lavalle on hyvä asia, mutta överiksi ei saa mennä, Jansen miettii. Sotilassoiton korkea taso on tattoon peruskivi Naisvoimisteluryhmä Malmöflickorna toi herkkyyttä Oslo Tattoon muuten miehiseen ohjelmaan vuonna Eversti Christer O. Johannesen kunniatehtävässä johtamassa Oslo Tattoon finaalia vuonna Edinburgh, Basel, Berlin, Halifax, Moskova,luettelevat ylikapellimestarit parhaimmiksi kokemiaan sotilasmusiikkitapahtumia. Oslon, Rotterdamin ja Haminan he lisäävät myös listalle ja korostavat, että nämä ovat loistavia esimerkkejä puolustusvoimien pr-toiminnasta ja sotilaallisesta järjestelmällisyydestä. Näissä tapahtumissa myös toimii se, mikä ei suoranaisesti näy yleisölle: esiintyjien on hyvä tulla ja olla. Se, kuinka helppoa soittajien on tehdä työtään, vaikuttaa esitysten laatuun. - Vaikka lavalla esitettäisiin millaisia temppuja, on kaikista tärkeintä, että nimenomaan sotilassoittokunnat edustavat korkeinta mahdollista laatua ja särmikkyyttä, painottaa Johannesen. Muuten koko tapahtumalta putoaa pohja pois. Pieter Jansenin on helppo nimetä heti häneen suurimman vaikutuksen tehnyt tattooesitys. Se on norjalaisen HM King's Guardsin esitys Rotterdamissa, tai oikeastaan missä tahansa. - Siinä on kaikki se loistokkuus mitä sotilasmusiikissa voi parhaimmillaan olla. Vuosikymmeniä kansainvälisiä tattootapahtumia kiertänyt Johannesen sitä vastoin ei suostu vastausta edes miettimään. - Jokainen tattoo on oma kokonaisuutensa, 07 jossa jokainen esiintyjä on avainasemassa. Juuri siitä monipuolisuudesta ja vaihtelevuudesta rakentuu tattoon ainutlaatuisuus. - Tattoosta ei voi ikinä sanoa, että olen nähnyt sen jo. Suorituskyky riittää showelementiksi Sotilasmusiikkikoulun johtajana ja Hamina Tattoon taiteellisena johtajana maailman tattooareenoita kiertänyt musiikkimajuri Jyrki Koskinen on samoilla linjoilla Alankomaiden ja Norjan puolustusvoimien ylikapellimestareiden kanssa. Koskinen painottaa kuitenkin kansallisten erojen merkitystä. Hamina Tattoon yleisö haluaa vielä nähdä ja kuulla perinteitä. - Emme me voi silti rymytä aina uudestaan ja uudestaan juoksuhaudoissa. Koskinen haluaisi nähdä tattoo- tapahtumat myös suorituskyvyn näyttämönä. Hän toivoisi puolustusvoimien toimintaa enemmän esille. - Näyttävimmät elementit olisi hienoa saada nimenomaan puolustusvoimien sisältä erilaisina toimintanäytöksinä kaupallisten showelementtien sijaan, Rakuunasoittokunnan päällikkönä nykyisin toimiva Koskinen linjaa. Valitettavasti suhtautuminen tämän kaltaiseen toimintaan on nykyisin puolustusvoimissa hiukan penseätä. Syyskuun tattookiertue on koko puolustusvoimien yhteinen projekti. Tärkeässä roolissa ovat myös järjestävien joukko-osastojen kalusto- ja toimintanäyttelyt jäähalleissa ja niiden ulkopuolella. Myös puolustusvoimien ja Hamina Tattoon yhteistyöllä on vankka pohja. Christer O. Johannesenin tapaan Koskinen on kuitenkin huolissaan itseänsä tattoiksi nimittävistä kaupallisista tapahtumista, joiden ideologia ei enää ole millään muotoa alkuperäisen sotilaallisen iltasoiton mukainen. - Huolissani olen myös eri maiden puolustusvoimien suhtautumisesta sotilasmusiikkiin. Tämä niin sanottu pehmeämpi puoli jää niin monesti kovan raudan taakse, eikä tapahtumia tueta enää niin paljoa puolustusvoimien puolelta. Tämä johtaa markkinarahoitustarpeeseen ja sitä kautta kaupallisten showelementtien lisääntymiseen.

8 08 Huippusolistit johtavat jäähallien valloitusta Kuva: Esa Ylijääskö Ossian Hartig Ensimmäisestä puolustusvoimien tattooshow'sta vuonna 1993 on jo 18 vuotta, mutta sotilasmusiikilla menee yhä kovaa. Aivan kuin 18 vuotta sitten, tämän vuoden tattooshow on myös Teksti massiivinen Ossian Hartig jäähallikiertue. Kuusietappinen kiertue starttaa 6.9. Kouvolasta ja jatkaa siitä Jyväskylän, Seinäjoen ja Tampereen kautta Turkuun ja päättyy Helsingin Jäähallilla kuultavaan konserttiin. Puolustusvoimien ylikapellimestari, musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä lupaa, että jokaisen on helppo löytää tulevista konserteista itselleen nautittavimmat ja mieleenpainuvimmat kohtaukset. Tänä vuonna konserttisarjan teemana on sukupolvien välinen silta. Tattookonserteissa pyritään musiikin avulla saavuttamaan sotaveteraanien lastenlapsien ja lastenlasten lapsien sukupolvet. Iltaisin järjestettävien päänäytösten lisäksi järjestetään Seinäjokea lukuun ottamatta kaikissa kaupungeissa myös varta vasten koululaisille tarkoitettu päivänäytös. Konserteissa tulevat esiintymään Kaartin Soittokunta, Karjalan Sotilassoittokunta, Rakuunasoittokunta, Laivaston Soittokunta, Satakunnan Sotilassoittokunta, Puolustusvoimien Kuva: Ville Henriksson Varusmiessoittokunta sekä Grex Musicus kamarikuoro, eli yhteensä yli 200 äärimmäisen taitavaa soittajaa ja laulajaa. Eikä sovi myöskään unohtaa lavalle nousevaa solistikolmikkoa, joista kukin edustaa omalla sarallaan suomalaisen musiikkitaivaan ehdotonta kärkeä. Kuoronjohtajaguru Marjukka Riihimäen luotsaama Grex Musicus -kamarikuoro koostuu entisistä Sibeliuslukiolaisista

9 09 Saara Aalto laulaa tattoossa muun muassa musiikkia West Side Story -musikaalista. Musikaaleja, Euroviisut ja Tattoo 2011 Keijukaismaisesta ja musikaalisävytteisestä tuotannostaan huolimatta Saara Aalto taipuu myös tattoo-solistiksi. Euroviisukarsinnoista suuren kansan tietoisuuteen nousseelle Aallolle sotilasmusiikki ei ole edes mikään uusi aluevaltaus. - Mieheni suoritti armeija-aikansa soittokunnassa, joten esiintymisiä tuli seurattua jonkin verran. Se oli varmaankin ensikosketus. Myöhemmin esiinnyin itse Pohjan Sotilassoittokunnan solistina, Saara valottaa. Kun Saara aikaisemmin tänä vuonna sai puhelun puolustusvoimista ja soittaja pyysi häntä mukaan Tattoo kiertueelle, ei hän ollut uskoa korviaan. - Olin tietysti tosi iloinen. Soittaja kertoi, että joku yhteinen tuttava oli suositellut minua solistiksi. Onhan se mahtavaa olla mukana kun luvassa on niin hienoja kanssasolisteja, niin monta soittokuntaa ja isot jäähallikonsertit. Leimallista Saaran musiikille tuntuu olevan genrejen ja tyylien sekoittuminen. Omaa genreään hän kuvailee epic-love-popiksi. Siinä on elementtejä niin musikaalimaailmasta, popista kuin klassisesta musiikistakin. Kuitenkin samalla kun hän teki itseään tunnetuksi artistina ja musikaalinäyttelijänä, ehtivät opinnot Sibelius-Akatemiassa loppusuoralle. Saara onkin sitä mieltä, että vankka musiikkialan koulutus antaa eväät mukautua hyvinkin erilaisiin tyyleihin. Aikaisempiin solistikertoihin verrattuna Saara on omasta mielestään nyt enemmän mukana myös artistin roolissa. Siltoja luovat genret Syyskuun konserteissa Saaralta kuullaan ainakin yksi musikaalikappale, duettoja Antti Tuiskun kanssa sekä Saaran euroviisukappale Blessed with Loven puhallinorkesterisovitus. - Sovituksesta vastaa säveltäjä Pessi Levanto, joka sävelsi alkuperäiseen versioon viulut, Saara kertoo. Vaikka yhteisharjoitukset soittokuntien kanssa eivät vielä ole edes alkaneet, odottaa Saara puhallinorkesterin kanssa esiintymiseltä paljon. - Onhan se hienoa kun taustalta tulee valtava äänimassa. Kuulostaahan kaikki ihan erilaiselta suuren orkesterin kanssa. Puhallinorkesteri luo ihanan mahtipontisen fiiliksen ja soundit on isoja, Saara hehkuttaa. Miten konserttikiertueen teema, sukupolvien välinen silta, Saara Aallon mielestä ilmenee? - Konserttisarjassa on mietitty esiintyjät tosi hyvin. Vaikka olen Antin kanssa saman ikäinen, on Antti täysin pop, kun taas minulla on huomattavasti klassisempi tausta. Tällä tavalla asetun ikään kuin Jaakko Ryhäsen ja Antti Tuiskun väliin. Sukupolvien välinen silta syntyy näin myös genrejen kautta.

10 10 Kuva: Savollinnan Oopperajuhlat Ossian Hartig haastatteli Jaakko Ryhästä Savonlinnan Oopperajuhlilla, jossa Ryhänen lauloi muun muassa kuninkaan roolin Wagnerin oopperassa Lohengrin. Mitä vikaa on pompöösissä? Joskus 90-luvulla, Jaakko Ryhäsen vielä toimiessa professorina Sibelius-Akatemiassa, saapui silloinen Kaartin Soittokunnan päällikkö Esko Juuri puhumaan hänelle oppitunnin jälkeen. Sotilaskapellimestari halusi kansainvälisesti tunnetun mestaribasson kertausharjoituksiin laulamaan tietysti. - Yritin tarjota hänelle erästä erittäin taitavaa virolaista oppilastani, joka oli vielä punaarmeijan kersantti. Ei kuulemma kelvannut. Ei siinä muu auttanut kuin esiintyä kolmessa konsertissa palkkana pelkät kertauspäivät, Ryhänen nauraa. Ryhäsen aluevaltaus sotilasmusiikkiin ei jäänyt kertaluontoiseksi. Aikaisemmin tänä vuonna hän esiintyi Rovaniemellä pohjoisten sotilassoittokuntien kanssa. Vaikka kutsuja kertausharjoituksiin ei enää tipukaan postiluukusta, liittyy hänellä omaan reserviläisaikaansa paljon hauskoja muistoja. - Olin reservin alikersantti, ja molemmat kulmaraudat sain laulamalla. Laulettuani paljon armeijan tilaisuuksissa sain ylennyksen korpraaliksi. Toinen kulmarauta tuli kuitenkin yllätyksenä. Myöhemmin ymmärsin, että näin minut saatiin pidettyä kymmenen vuotta pidempään reservissä laulamassa. Eikä siinä ole mitään pahaa hauskaahan soittokuntien kanssa on ollut. Sotilassoittajat ovat huumoriveikkoja, Ryhänen hymyilee. Torvet kuin viulut Vaikka Ryhänen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea oopperalaulajana, on hänen palettinsa paljon laajempi. - Oopperan ja sotilasmusiikin lisäksi olen levyttänyt Seppo Hovin kanssa kolme levyllistä klassista viihdettä sekä laulanut kirkkolauluja ja liedejä. Kyllä se niin on, että pelkän oopperan laulaminen olisi suorastaan tylsää, Ryhänen selittää. Tattoo-kiertueella Ryhäseltä tullaan kuulemaan ainakin Oskar Merikannon Merellä, aaria Giuseppe Verdin oopperasta Nabucco kuoron kanssa ja viihdesävelmänä Rauno Lehtisen On hetki. Oopperalegenda uskoo, että musiikin monipuolinen kirjo ei ole ainut asia, jota kannattaa tulla ihailemaan tattookiertueelle. - Sotilasmusiikin, eli sotilassoittajien ja kapellimestarien taso on ällistyttävä ja kehittyy jatkuvasti. Joskus puhallinorkesterikin saa aikaan aarioissa niin hempeitä säveliä, että luulee kuulevansa jousia. Moni sotilasmusiikkiin perehtymätön saattaa pelätä sen olevan pompöösiä ja yliampuvaa. Mitä mieltä Ryhänen on tästä? - Mitä vikaa pompöösissä on? Oopperassakin vaskien mukaantulo tuo meininkiin aitoa ylevyyttä. Siitä tulee myös hyvä mieli, Ryhänen lataa.

11 11 Kuva: Warner Music Finland Tattoo-kiertueella kuullaan Antin suurimpia hittejä. Uusi aluevaltaus Kun Antti Tuiskua oltiin pyydetty mukaan tattoon solistiksi, ei hänen tarvinnut pitkään miettiä vastausta. Ainut ongelma oli saada muut työt sovitettua tattoo-kiertueen aikatauluihin. Onneksi aikataulusolmut aukesivat ja soittokunnat saavat solistiksi yhden suomalaisen poptaivaan kirkkaimmista tähdistä. Poptähdestä tattoo-solistiksi on kuitenkin aika on iso harppaus, mutta Antti Tuisku ottaa uuden tilanteen vastaan ennen kaikkea haasteena. - Olen aina ollut halukas rikkomaan omia rajojani musiikin puolella. Olen lähtenyt monesti mukaan asioihin, jos on sellainen fiilis, että ne voivat opettaa minulle uusia asioita. On myös hienoa päästä esiintymään niin massiivisen orkesterin ja niin monen soittokunnan kanssa. Antti kertoo. Antilla ei vielä ole henkilökohtaista kosketuspintaa sotilasmusiikkiin ja soittokuntiin, mutta kaikki hänen oman bändinsä muusikot ovat suorittaneet asepalveluksensa soittokunnassa ja teema on noussut aina välillä keskustelunaiheeksi keikkabussissa. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Erityisesti Anttia jännittää kuulla omien kappaleidensa puhallinorkesteriversiot. - En ole vielä kuullut uusia soittokuntaversioita ja se kieltämättä vähän jännittää! Tottakai halusin, että isoimmat hittini tullaan kuulemaan uusina sovituksina. Sitä varmasti yleisökin odottaa. On mielenkiintoista kuulla, millaisiksi kappaleeni taipuvat soittokuntien käsittelyssä! Antti on aina Antti Antti Tuisku on tullut tunnetuksi energisenä lavaesiintyjänä, mutta tullaanko tattoo-lavoilla näkemään erilainen, vakavampi Antti? - En pysty, enkä halua lähteä muuttamaan tietoisesti omaa artistiuttani ja lavaolemustani sen takia että tilaisuus on erilainen muihin konsertteihin verrattuna. Esiinnyn aina pilke silmäkulmassa, vaikka välillä olisikin kyseessä vakavampi tai herkempi fiilis. Tottakai tattookonsertit tulevat varmasti jännittämään minua ihan eri tavalla enemmän kuin muut keikat, ja koska tilaisuus on niin arvokas ja hieno, tulen tekemään sen niin hyvin kuin pystyn, selkä suorassa ja suurella kunnialla. Mutta mitä "sukupolvien välinen silta" tarkoittaa Antti Tuiskulle itselleen? - Että musiikki yhdistää kaikkia ikään, sukupuoleen ja sukupolviin katsomatta. Jokainen meistä kamppailee elämässä usein hyvin samankaltaisten asioiden kanssa. Vain aika ja ympäristö muuttuvat. Isoäitini on suunnitelluttulevansa katsomaan konserttia Helsinkiin, joten siinä tulisi olemaan minulle se henkilökohtainen silta. Toivon, että pystyn koskettamaan yleisöä laulullani - niin pieniä kuin vanhempiakin ihmisiä.

12 12 Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston Nuorisopuhallinorkesteri esiintyy Petri Salon johdolla Seinäjoen Tattoossa. Anne Peltosen johtama Kotkan Seudun musiikkiopiston puhallinorkesteri avaa TATTOO2011 -kiertueen Kouvolassa yhdessä Pohjois-Kymen musiikkiopiston puhaltajien kanssa. Haave sotilasmuusikon ammatista toi Tiia Luoman varusmiespalvelukseen. Tattoon nuorisoprojektilla puolustusvoimat toivoo houkuttelevansa myös lisää naisia alalle.

13 13 Tulevaisuuden toivot tattoolämppäreinä Puolustusvoimat haluaa saada nuorison tattooseen. Eikä nyt riitä, että he istuisivat vain katsomoissa. Nuoret on kutsuttu parrasvaloihin. Jokaiselta kiertuepaikkakunnalta on kerätty mittava harrastelijaorkesteri ammattilaissoittokuntien lämppäreiksi. Kaisa Rönkkö - Puhallinharrastuksen pärjääminen muille harrasteille vaatii jatkuva pr-työtä asian puolesta ja tämänkaltainen tattoo-kiertue on mielestäni parasta lääkettä soittajakatoon, toteaa Pohjois-Kymen Musiikkiopistossa matalien vaskien lehtorina toimiva Aleksi Saraskari, joka ryhtyi innolla järjestämään nuorisopuhallinorkesteria kiertueen avajaiskaupunkiin Kouvolaan. Kymen seudulla tilanne puhallinsoitinten opiskelun osalta on varsin valoisa, mutta Saraskari jakaa silti huolen puhallinmusiikin tilasta ja etenkin tulevaisuudesta. - Harrastuspohja on saatava mahdollisimman laajaksi. Kyllä ne sieltä sitten tulevaisuuden ammattisoittajat valikoituvat, uskoo Saraskari. Haastava keikka harrastelijoille Pääosin puhallin- ja lyömäsoitintensoittajista koostuville ryhmille on annettu melko vapaat kädet oman esiintymisen suunnitteluun. Kokoonpanot valmistavat noin vartin mittaisen spektaakkelin virittämään jäähallit tattoon tunnelmaan. Jäähalliareenalla esiintyminen vaatii harrastelijaorkestereiden kapellimestareilta tarkkaa suunnittelua ja nuorilta soittajilta toki määrätietoista yhteisharjoittelua. Usealla paikkakunnalla soittokunta kootaan monesta orkesterista, jotka pitäisi verrattain lyhyessä aikataulussa saada puhaltamaan yhteen hiileen. Lisäksi soittaminen marssien tai ylipäänsä liikkuen vaatii aivan oman treeninsä. Ansatsin säilyttäminen ei nimittäin ole aivan yksinkertaista - Ponnistus on siinä mielessä suuri, että soittajat ovat verrattain vähän esiintyneet seisten. Lisäksi alkusyksy on aina haasteellista aikaa, kun bändi koitetaan saada loman jäljiltä soimaan, miettii Saraskari. Varsinainen tohina alkaa sitten elokuun puolivälissä ja uskon että saamme joukkomme aikataulussa kuulostamaan ja näyttämään hyvältä! Hernerokkaa backstagella Kytkemällä nuorisosoittokunnat ja musiikkioppilaitokset mukaan tattoo-kiertueeseen puolustusvoimat haluaa paitsi tavoittaa uusia ikäryhmiä, myös vahvistaa paikkaansa osana kaupunkien aktiivista kulttuurielämää ja -koulutusta. Luonnollisesti hankkeen pyrkimyksenä on myös esikuvien ja elämysten avulla saada nuoret kiinnostumaan sekä varusmiespalveluksesta soittaen että sotilasmuusikon ammatista. Nuoriso-orkesterien tattoopäivän ohjelma on suunniteltu monipuoliseksi. Osalla paikkakunnista orkesterit esiintyvät jo iltapäivän koululaisnäytöksessä. Aika ennen illan h-hetkeä käytetään ammattilaisten ja varusmiessoittokunnan kanssa samalla backstagella; harjoitellen, muiden harjoituksia seuraten ja keskittyen. Puolustusvoimat ruokkii nuoriso-orkesterilaiset soppatykistä hernekeitolla. Iltapäivän ohjelmassa on myös tapaamiset ja kyselytunnit niin puolustusvoimien ylikapellimestarin kuin solistienkin kanssa. - Meidän soittajien ikäryhmälle on kyllä kovin juttu päästä Antti Tuiskun kanssa samalle lavalle, uskoo Saraskari. Vaikka toki tässä projektissa on useita elementtejä, jotka tekevät siitä nuorelle soittajalle aivan ainutlaatuisen kokemuksen. Tattoo-esityksen lämppäribändiläiset saavat ilman muuta seurata katsomon parhailta paikoilta. Yli 550 nuorta muusikkoa Kouvolassa tattoo-orkesteriksi yhdistyvät Kotkan seudun ja Pohjois-Kymen musiikkiopistojen puhallinorkesterit. Kokonaisvahvuus on noin 80. Jyväskylässä konsepti on hiukan erilainen kun areenalle marssivatkin aikuiset harrastajat eli Jyväskylän puhallinorkesteri ja Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri Puhkupillit. Seinäjoella ohjelmasta vastaa 50-henkinen Etelä- Pohjanmaan musiikkiopiston Nuorisopuhallinorkesteri. Tampereella peräti 160 aktiivista harrastajaa avaa tattoon lattarirytmein. Voimansa yhdistävät Pirkanmaan ja Länsi-Pirkanmaan musiikkiopistot sekä Tampereen konservatorion Bofori-puhallinorkesteri. Tampereen seudulla on määrätietoisesti panostettu puhallinorkesteritoimintaan. Pelkästään Pirkanmaan musiikkiopistossa toimii yhteensä viisi puhallinorkesteria. Turussa 120-henkinen muusikkojoukko koostuu puhallin- ja lyömäsoittajista sekä kuorolaisista. HK Areenalla tullaan kuulemaan muun muassa seilorirappia ja näkemään myös koreografiaa. Esiintymässä ovat Turun NMKY:n Aura Brass Band, Turun konservatorion junioripuhaltajat, Turun konservatorion lapsi- ja nuorisokuorot Pikkurella, Auriella ja Sigynella sekä Turun tuomiokirkon CCI- eli Chorus Cathedralis Iuniorum -poikakuoro. Päättäjäistapahtumassa Helsingissä yleisöä lämmittää 80-henkinen nuorisopuhallinorkesteri muun muassa Jukka Viitasaaren Nuoret leijonat -marssin sävelin. Valokeilassa ovat puhallinorkesteri ABBBA sekä musiikkiopisto Juvenalian ja Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesterit.

14 14 Kuva: Niko Tiranis Otto Lindqvist esittää syksyn Tattookiertueella myös kivääritaitosoolon. Kivääriryhmä taiteilee aseilla Miika Lähdeniemi Puolustusvoimien Varusmiessoittokuntaan kuuluu erityisryhmä, jossa vankka soittotaito ei ole välttämättömyys. Kivääritaitoryhmään koulutettavat parikymmentä varusmiestä koulutetaan tekemään erilaisia liikesarjoja rynnäkkökiväärillä. Kivääriryhmään otetaan yleensä muusikoita, joiden instrumentti on jokin muu kuin puhallin- tai lyömäsoitin. - Yleensä kivääriryhmään valitut ovat jousitai bändisoittajia, musiikkimajuri Janne Siniketo kertoo. Temput tehdään samalla rynnäkkökiväärillä, joka tulee kaikille varusmiehille tutuksi. - Se on kromattu ase, mutta täysin ampumakuntoinen, Siniketo korostaa. Noin neljä kiloa painavan aseen käsittely ja liikesarjojen tekeminen vaatii ruista ranteeseen. Tämä otetaankin huomioon jo pääsykokeissa ryhmää muodostettaessa. Jonglööri pääsi soittokuntaan Kivääritaitoryhmässä asepalvelustaan suorittava Otto Lindqvist haki tehtävään harrastuspohjansa kautta. Hän ei kuitenkaan soita Kuva: Niko Tiranis mitään instrumenttia, vaan harrastaa jonglöörausta. - Täällä keskityn pelkästään kivääritemppuihin, mutta ryhmästä löytyy myös bändisoittajia, Lindqvist kertoo. Rynnäkkökivääri instrumenttina on ollut täysin uudenlainen Lindqvistille. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan kivääritaitoryhmä Modenan tattoossa. - Se painaa paljon eikä siinä ole mitään säännöllisyyttä, hän kuvailee. Jonglööri on harjoitellut perusliikkeiden lisäksi myös vaativampia heittoja, kuten kiväärin heittämistä selän taakse. Paraateissa kivääriryhmä kulkee soittokunnan perässä ja esittelee taitojaan.

15 15 Sotilasmusiikin sydänmailla Toivo Haimi Haminalainen kaupunginvaltuutettu Eeva Rautamaa on sotilasmusiikin suuri ystävä ja Hamina Tattoon kantava voima. - Sotilasmusiikissa yhdistyvät isänmaallisuus, soittajien taito, itsekehitys ja eri musiikkityylit, Rautamaa kuvailee. - Oma kiinnostukseni sotilasmusiikkiin syntyi jo varhain, Rautamaa muistelee. Koko ikänsä Haminan varuskuntakaupungissa eläneenä sotilaat ovat aina kuuluneet hänen elämäänsä. Rautamaa onkin ollut kiinnostunut sotilassoittokunnista jo lapsesta saakka. Kun Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta perustettiin Haminassa vuonna 1990, Eeva Rautamaa oli keskeisessä roolissa. Nykyään hän toimii varusmiessoittokunnan tukiyhdistyksen puheenjohtajana. - Myymme soittokunnan levyjä tattoo-kiertueilla ja teemme soittokunnalle promootiota, Rautamaa kertoo yhdistyksen toiminnasta. Koko Haminan Tattoo Eeva Rautamaan todellisena intohimona on joka toinen kesä järjestettävä sotilasmusiikin kansainvälinen suurtapahtuma Hamina Tattoo. Hän on istunut tapahtuman järjestävässä tattoo-toimikunnassa vuodesta 1990 lähtien. - Hamina Tattoossa ainutlaatuista on se, miten siinä yhdistyvät sotilaskulttuuri, musiikki, historiallinen kaupunkimiljöö ja koko Haminan kaupungin ihmiset, Rautamaa avaa. - Lähes kaikki haminalaiset osallistuvat tavalla tai toisella Tattoon järjestämiseen, ja onnistunut tapahtuma antaa vastinetta sille, että on ollut mukana. Ikimuistoisimmaksi kokemuksekseen Tattoosta Rautamaa kuvailee esitystä, jossa soittokunta soitti Pjotr Tshaikovskin 1812 Overturen. Sen kohokohdassa soivat kirkonkellot. Juuri kliimaksin hetkellä jyrähti ukkonen, joka jätti kellot alleen ja lisäsi tunnelmaa esitykseen. - Se oli henkeäsalpaava kokemus, Rautamaa hehkuttaa. Hamina Tattoossa tärkeimpinä järjestäjinä ovat Haminan kaupungin lisäksi puolustusvoimat ja Reserviupseerikoulu. Rautamaa kehuu tämän yhteistyön olevan saumatonta. Keskiössä kansainvälisyys Kuva: Toivo Haimi Rautamaan mielestä Hamina Tattoo kansainvälisenä tapahtumana on puolustusvoimille ikkuna ulkomaille näyttää, miten Suomessa osataan. Tattoo tarjoaa tilaisuuden myös esittää eri musiikkityylejä. - Tattoossa kansainvälisyys on tärkeää. Se, että voi solmia kansainvälisiä tuttavuuksia ja tutustua muiden maiden sotilasmusiikkiin. Rautamaan mielestä oli erittäin mielenkiintoista katsoa esimerkiksi turkkilaisen soittokunnan esiintymistä. - Se oli minulle uutta ja ihmeellistä. Tällaisissa tilanteissa tulee ymmärtäneeksi, että meidän tapamme soittaa eivät ole ainoita oikeita. Ulkomailla moniin tapahtumiin, kuten Edinburghin kuninkaalliseen tattoohon osallistuessaan Rautamaa katsoo olevansa suomalaisen sotilasmusiikin lähettiläs. - Tämä on tapani tehdä maanpuolustustyötä kansainvälisen yhteistyön ja kulttuurin kautta. Uusia tuulia tulevaan Uusien ilmaisuväylien löytäminen on Rautamaan mielestä tärkeä kehityskohde suomalaisessa sotilasmusiikkikulttuurissa. Hänestä soittokuntien on esiintyessään pystyttävä soittamaan muutakin kuin marssimusiikkia. - MILjazz-tapahtumat ovat olleet juuri sitä, mitä nykyaikaisen sotilasmusiikin täytyykin olla, Rautamaa kehuu. Tämä todistaa etenkin nuorisolle, että sotilasmusiikki tarkoittaa muutakin kuin niitä samoja vanhoja marsseja. Rautamaa tahtoisi nähdä myös Hamina Tattoossa edustettuina enemmän eri musiikkityylejä. Soittokunnille pitäisi hänen mukaansa antaa mahdollisuus näyttää koko osaamisensa. - Soittokunnille palvelussoitto on usein vain marssia, mutta tattoossa pitäisi päästä käyttämään kaikkia taitojaan. On erittäin tärkeää, että kotimainen osaamisemme pääsee esille kansainvälisessä tapahtumassa. Rohkeasti mukaan harrastukseen Rautamaa toivottaa nuoret tervetulleiksi sotilasmusiikin pariin. Hänen mukaansa se on hyvä väylä tehdä kulttuurillista maanpuolustustyötä. Tattoon pr-nainen neuvoo nuoria muusikoita hakeutumaan rohkeasti palvelukseen Puolustusvoimien Varusmiessoittokuntaan ja ammattisoittokuntiin. - Niissä oppii soittamaan ryhmässä ja kehittämään itseään, omaa soittotyyliään. Reserviläiset voivat lisäksi osallistua vapaaehtoisiin soittokuntiin. Musiikin kuuntelijoille Rautamaa suosittelee soittokuntiin tutustumista. Hän kertoo monien yllättyneen sotilassoiton monipuolisuudesta ja korkeasta tasosta. Eeva Rautamaan mielestä sotilasmusiikki ja Haminan kaupunki kuuluvat saumattomasti yhteen.

16

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2011

Konserttikalenteri 2011 Puolustusvoimien sotilassoittokuntien konserttikalenteri 2011 Sotilassoittokuntien Konserttikalenteri 2011 Pääesikunnan viestintäosasto, 2011 Sisällysluettelo Sotilassoittokunnat ja yhteystiedot... 4 TATTOO

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään musiikkiluokalla opiskelusta sekä nauttimaan nykyisten musiikkiluokkalaisten esityksistä ti 28.2.2012 klo 18.30 Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Sotilasmusiikki UUSI AIKA

Sotilasmusiikki UUSI AIKA Sotilasmusiikki 2014 UUSI AIKA Sisältö 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 14 15 16 Pääkirjoitus: Kasvot uudistukselle Tuottajan palsta: Näytön paikka Laivaston soittokunta vaalii merivoimien perinteitä Rakuunasoittokunnalle

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Kiltauutiset 3 / 2010

Kiltauutiset 3 / 2010 Kiltauutiset 3 / 2010 1 Ilmailumuseo 22.5-2010 Kilta järjesti tutustumiskäynnin Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä olevalle ilmailumuseoon. Siellä tutustuttiin asiantuntevan oppaan johdolla niin

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Tervetuloa Manifestumiin!

Tervetuloa Manifestumiin! Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Rockkonttori.net Rockkonttori.net Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Jyväskyläläinen Sampo-Ilmari Tuhkalehto on bändinsä kanssa mukana syksyllä käynnistyvällä Music Against Drugs

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

KOULUTUS ON PARASTA TYÖSUHDETURVAA

KOULUTUS ON PARASTA TYÖSUHDETURVAA KOULUTUS ON PARASTA TYÖSUHDETURVAA Kansanedustaja Lauri Ihalainen pitää koulutusta merkittävänä tekijänä tulevaisuuden työelämässä ja kannustaa nuoria osallistumaan rohkeasti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Matkailijat Keski-Suomessa

Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijamäärät Keski-Suomessa: kotimaa & ulkomaat Mistä kotimaan matkailijat tulevat ja keitä he ovat Ulkomaiset matkailijat: venäläinen matkailija eurooppalainen moderni humanisti

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2014

Konserttikalenteri 2014 KESÄ SYKSY Sotilassoittokuntien Konserttikalenteri 2014 Sotilassoittokuntien Konserttikalenteri kesä ja syksy 2014 Kevään 2015 konserttikalenteri julkaistaan joulukuussa 2014. Muutokset kalenteritietoihin

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN VARUSMIESSOITTOKUNNAN TIEDOTUSLEHTI 3 / 2013

PUOLUSTUSVOIMIEN VARUSMIESSOITTOKUNNAN TIEDOTUSLEHTI 3 / 2013 JYTINÄ PUOLUSTUSVOIMIEN VARUSMIESSOITTOKUNNAN TIEDOTUSLEHTI 3 / 2013 1 Jytinä 3/2013 Sisällysluettelo JYTINÄ on Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan tiedotuslehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa.

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi April Jazz Festivaali 22.4. 27.4. 6 36 28 64 7 069 13 833 29 16 45 6 100 9 000 16 % 54 % Avantin Suvisoitto 25.6. 29.6. 5 15 9 24 1 494 2 777 12 1 13 1 405 2 428 6 % 14 % Baltic Jazz 4.7. 6.7. 3 14 5 5

Lisätiedot

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la 6.11.2010

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la 6.11.2010 100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa la 6.11.2010 Puhallinorkesteritoiminta alkaa Alkoi jokilaaksoissamme 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa Torvisoittokuntia perustettiin erilaisten näytelmä- ja ilmaisutaitoryhmien

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Esipuhe. Esipuhe. Tämäpä yllätys, sanoi Ihaa iltapäivällä nähdessään kaikkien tulevan taloaan kohti. Onko minutkin kutsuttu?

Esipuhe. Esipuhe. Tämäpä yllätys, sanoi Ihaa iltapäivällä nähdessään kaikkien tulevan taloaan kohti. Onko minutkin kutsuttu? 11 Esipuhe Tämäpä yllätys, sanoi Ihaa iltapäivällä nähdessään kaikkien tulevan taloaan kohti. Onko minutkin kutsuttu? (Nalle Puh) Paula Määtän kirjoittama Perhe asiantuntijana -teos päätyi kymmenen vuotta

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus muodostuu opettajien koulutuksesta,

Lisätiedot

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Tavoite: veroilmoitus vaivattomasti Lisätä sähköistä ilmoittamista ennakoivalla ohjauksella Poistaa asiakkailta käytön esteitä

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009 ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisten lasten isien ja lasten yhteiseksi kohtaamispaikaksi. Tapaamiset antavat mahdollisuuden tutustua muihin

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. 1 (5) Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry. TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on aatteellisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Lippupisteen seminaari Korjaamo, Helsinki 27.5.2008 Timo Cantell Sibelius-Akatemia timo.cantell@siba.fi Suomalaisten konserteissa

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 2010, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA OPETUSSUUNNITELMA TUTKINTOKOHTAINEN OSA PAIKALLISESTI TARJOTTAVAT TUTKINNON OSAT / täydennys Hyväksytty Helsingin Konservatorion johtokunnassa

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Sotilasmusiikki on maineenhallintaa

Sotilasmusiikki on maineenhallintaa 2 Pääkirjoitus Sotilasmusiikki on maineenhallintaa teksti ELIAS SEPPÄLÄ Ennen signaalit ja rummutukset liikuttivat massoja ja tahdittivat joukkojen etenemistä. Nykyisin sotilasmusiikki liikuttaa pääasiasiassa

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Taloustutkimus Oy Tammi-helmikuu 2009 Vesa Ryyppö, Jussi Pajunen 31.3.2009 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot