Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus KESKUSKEITTIÖ-RUOKALAN TILAJÄRJESTELYT 184/45/450/2003 KH 4 Selvitys keittiö-ruokalan tarpeesta Lehtimäellä on vuoden 2004 alussa vammaisten, vanhusten ja lasten ruokahuoltoa varten jäljellä kolme suurtalouskeittiötä. Näistä kaksi, vanhainkodin ja Lehtimäen Opiston sijaitsevat keskustassa ja kolmas Rannankylän koululla. Syy laajentamistarpeeseen on vanhainkodin keittiön tilan ahtaus, laitteiden käyttöiän myötä tuomat ongelmat ja resurssien vähyys palvelemaan vanhushuollon lisäksi Taimelan koululaisten ruokailua. Vanhainkodin keittiötä ei voi poistaa käytöstä remontoimistyön ajaksi heikentämättä ruokahuoltoa. Vaihtoehtoina ovat 1) ruuan jakelun järjestäminen olemassa olevien keittiöiden yhteistyöllä ja/tai 2) tuomalla tietty määrä ruoka-annoksia naapurikunnasta, sekä 3) uuden keittiö-ruokalan rakentaminen. Ruuan jakelulogistiikan järjestelyt kunnan sisällä ja/tai osin ulkopuolelta vaikuttavat kunnan tiukkaan käyttötalouteen kuluja tuovasti. Nämä vaihtoehdot karsitaan tiukan käyttötalouden vuoksi tarkasteltavista vaihtoehdoista. Kunnanhallitukselle esitetään päätettäväksi lainarahoitteista rakennusinvestointi ratkaisua keittiö-ruokalan ongelmaan. Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista saadaan Vaihtoehtoina ovat joko sijoittaa keittiö-ruokala vanhainkodin kellarija maantasokerrokseen tai rakentaa vanhainkodille laajennus ylärinteeseen, Myllysillan purettavien rakennusten paikalle. Reservitilojen käyttämisen hyvä puoli on ettei uusia ulkoseiniä tarvitse rakentaa, ja nykyisten tilojen käyttö- ja tuottoastetta nostettua. Tilojen käyttöönoton ongelmana on kellarin nykyisille käyttäjille hankalasti löydettävät korvaavat tilat, joita etsittiin yhdessä alkusyksystä 2003 ja joita ei käyttäjien mielestä löytynyt, sekä käyttötarkoituksenmuutoksen perinteiset ongelmat. Kellariin ei ole alun perin suunniteltu keittiön ja ruokalan vaatimaa ilmastointi- ja

2 nykyisiä laitekantaa varten, jolloin kaikki tekniikka täytyy tuoda tilaan seiniä ja lattioita purkaen mikä entisestään hankaloittaa vanhainkodin nykyisten käyttäjien, vanhusten ja henkilökunnan elämää remonttityön aikana ja keskellä. Nykyisen kellarin ruokailutilaksi muuttamisessa on olemassa lisäksi mielikuvallinen rasite, joka voidaan sisustuksessa ottaa tosin huomioon ja peittää. Koska alun perin kellaria ei ole suunniteltu ruokailutilakäyttöä varten, on ylemmän kerroksen vesi- ja viemärijärjestelmät kellarin katossa näkyvissä. Kustannuksia tuovia yllätyksiä voi tulla, ja tulee. Tilojenkäyttötarkoituksen muutos eroaa uudisrakentamisesta vaatimattomammassa tehokkuudessa. Vanhainkodin kellariin sijoitettavien keittiö-ruokailutilojen neliömetrimäärän sijoittaminen vastaavaan uudisrakennukseen onnistuu noin 20% tehokkaammin; ts. kellarin nykyinen 444 bruttoneliömetrin määrä toimintoja kyetään uudisrakennuksessa sijoittamaan 348 bruttoneliömetrin kokoiseen tilaan. Kesällä 2003 laskettiin tavoitehinnat tälle ajatusmallille: kellariin sijoittaminen uudistilaan sijoittaminen 444 brm2 348 brm euroa euroa sisältäen keittiönkoneet sisältäen keittiönkoneet ALV 0% ALV 0% Reservitilojen käyttöönotto on halvin, mutta samalla kuntalaisten toimintoihin laajavaikutteisin ja ongelmallisin vaihtoehto. Selvitys rakentamistavan vaikutuksesta kustannuksiin Rinneratkaisusta johtuen keittiö-ruokalan sokkeliin voidaan luontevasti sijoittaa kellari, johon esimerkiksi kotihoidon asiakaspalvelutilat voitaisiin osoittaa vanhainkodista, ja tämä tila ottaa vastaavasti vuokrakäyttöön. Kellariin sijoitettavien uusien kodinhoidon tilojen keskeinen merkitys on vanhushoitotyön ennalta ehkäiseväisyydessä. Tilatarvekartoituksen yhteydessä on lisäksi selvitetty mahdollisuus saada uuteen kellari-maantasotilaan vaikeasti vammaisen yrittäjän toimitila, joka on otettu huomioitu suunnittelussa. Vanhainkodin ja uuden keittiö-ruokalan liki kerroskorkeuseron vuoksi tarvitaan tavarahissi. Uusi keittiö-ruokala on mahdollista rakentaa suurelementeistä tai paikalla rakentaen. Rakentamistapaerojen selvittämiseen päädyttiin, sillä suurelementteihin liittyy kohteen valmistumisen nopeuden etu. Työmaa-aika jää kohteesta riippuen 8-12 viikkoon,

3 koska elementit valmistetaan tehtaalla. Sisätiloissa tapahtuva työ nopeuttaa rakentamista. Tilamarkkinat Oy Timo Myllynen Tarkennettu tarjous 405 bruttoneliömetrin keittiö-ruokalasta Myyntihinta, vaihtoehto euroa Vuokraus, vaihtoehto 2 vuokra-aika 60 kk vuokra 5000 euroa / kk siirtomaksu euroa lunastusmaksu euroa euroa Vuokraus, vaihtoehto 3 vuokra-aika 60 kk vuokra 0 euroa / kk korko 6 % euroa Tilamarkkinat Oy:n vaihtoehdot eivät sisällä erillishankintoja kuten tavarahissiä, irtokalusteita, keittiönkoneita, eikä pihatöitä ja sokkeli-kellaria. Nämä lisätään kaikkiin suurelementtivaihtoehtoihin. Saariaho Design Oy Arto Saariaho Tavoitehintalaskelma kellarin 185,9 bruttoneliömetrin osalta Rakennuttajan kustannukset euroa Pääurakka, rakennustekniset työt euroa LVIA euroa Sähkö euroa euroa Ruokalan irtokalusteet Metos Oy: Keittiön koneet Kone Oyj: Hissi ja työt euroa euroa euroa euroa Suurelementtiratkaisut yhteensä noin eurosta noin euroon (ALV 0%). Paikalla rakentaen kohteen valmistumisnopeus on noin 7 kuukautta.

4 Saariaho Design Oy Arto Saariaho Tavoitehintalaskelma 591 bruttoneliömetrin keittiö-ruokalasta Rakennuttajan kustannukset euroa Pääurakka, rakennustekniset työt euroa LVIA euroa Sähkö euroa euroa Ruokalan irtokalusteet Metos Oy: Keittiön koneet Kone Oyj: Hissi ja työt euroa euroa euroa euroa Paikalla rakentaen kustannukset yhteensä noin euroa (ALV 0%). Selvitys rahoituskustannuksista Keittiö-ruokalaan on saatavissa valtionosuutta Taimelan koulun peruskorjaushankkeen kautta teoreettisen oppilasmäärän osoittaman hyötyneliömetrimäärän mukaan. Toisin sanoen 80 hyötyneliömetrin verran keittiöön ja 120 hyötyneliömetrin verran ruokalaan. Valtionosuus on 50 % kustannuksista hyötyneliömetrimäärän mukaan (80+120=200 hm2). Keskeinen ongelma on ettei valtionosuutta saa jälkikäteen. saatavissa Puhelinhaastattelussa lääninhallituksen ylitarkastaja Erja Metsäranta totesi vuonna 2003 tulleita ehdotuksia rahoitusohjelmaan olevan runsaasti, ja niiden käsittelyyn menevän koko helmikuun. Maaliskuussa 2004 olisi todennäköisesti tieto siitä mille vuosille Lehtimäen Taimelan koulun remontin mahdollinen valtionosuus sijoittuisi. Vaihtoehtojen lainoittamista on laskettu 10 vuoden lainalla, ja 3% korolla. Lainoitusvaihtoehdoissa on otettu huomioon Tilamarkkinat Oy:n vuokraamisvaihtoehdot, joissa vuokra-ajan jälkeen lunastusosuus tulee lainoittaa niin ikään. Vaihtoehto 1 Ostetaan keittiö-ruokala tilaelementteinä. Rakennutetaan kellari. Vaihtoehdon kokonaishinta euroa. Neliöhinnaksi muodostuu euroa. Korkojen ja lyhennysten tuomat kuukausikulut euroa.

5 Vaihtoehto 2 Vuokrataan keittiö-ruokala tilaelementteinä euroa kuukaudessa. Rakennutetaan kellari. Vaihtoehdon kokonaishinta euroa. Neliöhinnaksi muodostuu euroa. Ensimmäisen 5 vuoden aikana korkojen ja lyhennysten tuomat kuukausikulut euroa. Vaihtoehto 3 Vuokrataan keittiö-ruokala tilaelementteinä 0 euroa kuukaudessa. Rakennutetaan kellari. Vaihtoehdon kokonaishinta euroa. Neliöhinnaksi muodostuu euroa. Ensimmäisen 5 vuoden aikana vain rakennuttamista varten otettavaa lainan korkojen ja lyhennysten tuomat kuukausikulut euroa. Viiden vuoden päästä uusi 10 vuoden laina lunastettavaa osuutta varten. Ensimmäisen lainan viimeisen viisivuotiskauden ja uuden lainan ensimmäisen viisivuotiskauden korkojen ja lyhennysten tuomat kuukausikulut yhteensä euroa. Vaihtoehto 4 Rakennutetaan uusi keittiö-ruokala kellareineen paikalla rakentaen. Vaihtoehdon kokonaishinta euroa. Neliöhinnaksi muodostuu euroa. Korkojen ja lyhennysten tuomat kuukausikulut euroa. Vaihtoehto 5 Rakennutetaan keittiö-ruokala vanhainkodin nykyiseen reservitilaan. Vaihtoehdon kokonaishinta euroa. Neilöhinnaksi muodostuu euroa. Korkojen ja lyhennysten tuomat kuukausikulut euroa. Tj:n ehdotus Koska ensimmäisen viiden vuoden ajalta kuukausikuluiltaan halvin vaihtoehto on kokonaishinnaltaan kallein vaihtoehto, vaihtoehto jätetään huomioitta. Kunnanhallitukselle esitetään päätettäväksi kahden kokonaistaloudellisesti halvimman vaihtoehdon 4 ja 5 väliltä, sekä kolmantena vaihtoehtona suunnitelman karsiminen. Kj:n ehdotus: Hankkeen rakentamisaikataulu on kiireinen, mutta ennen lopullista päätöstä on saatava lausunto lääninhallitukselta siitä, voiko kunta saada valtionosuutta ruokala- ja keittiötiloihin.

6 Tässä vaiheessa hallituksen tulisi ottaa kantaa huonetilaohjelmaan lopullisten suunnitelmien tekemiseksi. Näin voidaan nopeuttaa hankkeen etenemistä. Lopullisen ratkaisun tekee kunnanvaltuusto, koska investointiohjelmassa määrärahavaraus on vahvistettu vuodelle Päätös: Keittiö-ruokala-hankkeesta käytiin laaja keskustelu. Asiaa oli esittelemässä tekninen johtaja Vesa Vornanen. Koska kyseessä on kustannuksiltaan varsin mittava investointi, asia siirrettiin myöhemmin päätettäväksi. Uuteen käsittelyyn mennessä suoritetaan vielä lisäselvityksiä kustannusvaikutuksista edellä mainituissa eri vaihtoehdoissa. Lisäksi pyydetään tarjoukset maaperätutkimuksen (kairaus) osalta. Ehdotuksen mukaisesti pyydetään lääninhallituksen lausunto valtionosuuden saamisesta. KH 20 Edellisessä kokouksessa asiaan pyydettiin lisäselvityksiä, mm maaperätutkimuksen avulla. Maaperätutkimusta tekeviltä lapualaiselta Aluetekniikka Oy:ltä 1) ja seinäjokiselta Vesihydro Oy:lta 2) pyydettiin puhelimitse tarjoukset ko tutkimuksesta. Tarjous 1) oli 1200 euroa ja tarjous 2) oli 500 euroa. Maaperätutkimus kyettiin suorittamaan vielä saman viikon aikana Vesihydro Oy:n toimesta. Valintaperusteena oli hinta. Maaperätutkimus uudisrakennusta varten Porausreikiä tehtiin 6 kappaletta kolmessa linjassa 6m x 8m:n alueelle siten, että etäisin mittauspisteiden muodostama linja oli vanhainkodin sokkelista 17metrin päässä ylärinteen suuntaan. Vanhainkodista katsoen kauimmaisen kellarin seinälinjan kohdalta kivi / kallio tuli vastaan mittauspisteessä A -1,7 metrin, mittauspisteessä B -2,0 metrin ja C -3,4 metrin poraussyvyydessä. Pienin lukema tarkoittaa kiven / kallion olevan lähimpänä maanpintaa. Tämän mittauspisteen kohdalla tontti nousee kohti nykyistä Myllysillan vanhaa kiinteistöä. Lukemat eivät tarkoita etteikö kallio voisi nousta porareikien välissäkin. Porareikien A ja B välinen etäisyys on metrin ja B ja C välinen etäisyys 5 metriä. Keittiö- ja ruokalaratkaisut olemassa oleviin tiloihin Keskuskeittiö-ruokalan tilajärjestelyä on käsitelty kokonaisuutena, samaan rakennukseen sijoitettavaksi tarkoitetuksi ratkaisuksi. Tällaisten tilojen puuttumisen vuoksi selvitettiin uudisrakennuksen investoinnin kustannukset ja sijoittamismahdollisuudet vanhainkodin yläpuoliseen rinteeseen. Lainatarpeen pienentämiseksi vaihtoehtona on keskuskeittiö- ja ruokalatilojen tarkastelu erillisinä hankkeina olemassa olevia tiloja hyödyntäen ja tilojen käyttöastetta nostaen.

7 Vanhainkodin keittiön laajentamistarve on kaksitahoinen; organisatorinen ja toisaalta itse keittiötilaa koskeva. Keittiöhenkilöstön kanssa on keskusteltu toiminnan organisoinnista siten, että kaikki ruoka-annokset valmistettaisiin keskuskeittiössä ja Taimelan koululaiset syövät koululla, jonne vain lämmin ruoka kuljetettaisiin. Tämä vähentäisi nostamista. Lisäksi nykyisessä vanhainkodin keittiössä tulisi tehdä tilajärjestelyjä laskutilojen saamiseksi, jotta annospakkaaminen helpottuisi ilman tarpeettomia nostoja. Taimelan kouluun sijoitetaan sen kokoinen ruokala, jossa koululaiset voivat syödä kolmessa-neljässä vuorossa. Ruokalan toteuttaminen nykyisiin tiloihin onnistuu seuraavalla tilakierrolla: 1) ala-asteen nykyisestä nuorisotilapäädystä aputiloineen tehdään kouluruokala, 2) nuorisotilat siirretään saman kerroksen opetustilapäätyyn ja 3) nykyinen ruuanjakotila palautetaan opetustilakäyttöön, jonne mahtuu siirrettävän luokan 17 oppilasta.ala-asteen luokkatiloja voidaan ottaa käyttöön myös nykyisen yläasteen pulesta uusista luokkatiloista. 4)Voimailusali pysyy nykyisellä paikalla. Kunnanhallitukselle esitetään päätettäväksi kouluruokalan osalta ongelman ratkaisua nykyisiä tiloja hyödyntämällä oheisten huonetilaohjelmien 1-3 ja kustannusarvion mukaan: 1.Nuorisotilapäädyn käyttötarkoituksen muutos ruokalaksi -kerhohuone 13 m2 -varasto 6m2 >ruuanjako 19,5 m2-1 bänditila 28,5 m2 >astiahuolto 28,5 m2-2 bänditila 20 m2 >naulakkotila 60 hlöä 20 m2-4h:n kerhotila 17 m2 >henk.ruokala 17 m2 -wc 4 m2 >sosiaalitila 4 m2 ============================================== Purku- ja remonttitarvetta yhteensä 89 m2 -nuorisotila 72,5 m2 = ruokala 60 hlöä 72,5 m2 -tuulikaappi 2 m2 = tuulikaappi 2 m2 -aula 19,5 m2 = aula 19,5 m2 -siivouskomero 2 m2 = siivouskomero 2 m2 -wc / pojat 2 m2 = wc / pojat 2 m2 -wc / tytöt 4 m2 = wc / tytöt 4 m2 ================================================== Pintakäsittelyn tarvetta yhteensä 102 m2 2.Opetustilapäädyn käyttötarkoituksenmuutos nuorisotilaksi

8 -opetustila 66 m2 = nuorisotila 66 m2 -pukutila/varasto 19 m2 = 4H:n kerhotila 19 m2 -toimisto/varasto 12,5 m2 = kerhoh.+varasto 12,5 m2 -pukuhuone 11,5 m2 = bänditila / TV-huone 11,5 m2 -wc 1,5 m2 = wc 1,5 m2 -wc 2,5 m2 = wc 2,5 m2 -wc 8 m2 = bänditila / varasto 8 m2 ================================================== Pintakäsittelyn tarvetta yhteensä 121 m2 3.Ruoka- ja astiahuoltotilan käyttötarkoituksenmuutos opetustilaksi -ruuanjakelutila 39,5 m2 = opetustila 39,5 m2 -astiahuoltotila 5,5 m2 = naulakkotila 5,5 m2 -naulakkotila 2,4 m2 = opetusväl.varasto 2,4 m2 ================================================= Pintakäsittelyn tarvetta yhteensä 47,4 m2 Hankkeen kustannusarvio: RUOKALA Tavoitehintalaskelma remontissa 89 m2 - rakennuttajan kustannus 4361 ( 49 /m2 ) - rakennustekniset työt ( 268 /m2 ) - LVIA-työt ( 219 /m2 ) - sähkötyöt 9968 ( 112 /m2 ) Tavoitehintalaskelma huollossa 270,4 m2 - rakennuttajan kustannus 2704 ( 10 /m2 ) - rakennustekniset työt ( 52 /m2 ) - LVIA-työt ( 44 /m2 ) - sähkötyöt 5949 ( 22 /m2 ) Tavoitehintalaskelma erillishankinnoissa - uuni (Taimela) naulakot henkilölle astialajittelupöydät / linjasto 2x

9 - ruuanjakelulinjasto 900x kalusteet henkilölle kylmiö (Taimela) l keitin (vanhainkotiin) pystyuuni (vanhainkotiin) ================================================ YHTEENSÄ KESKUSKEITTIÖ Ruoka-annostuotannon osalta tehdään kapasiteettiselvitys, miten tarpeellinen määrä ruoka-annoksia tuotetaan kunnassa tai tuodaan kunnan ulkopuolelta sekä astiahuolto vanhainkodin osalta hoidetaan nykyisten keittiöiden ja tilojen turvin kun vanhainkodin keittiöön kohdistetaan huoltotoimenpiteitä. Vanhainkodin nykyisen keittiön toiminnallisuutta on mahdollista tehostaa poistamalla vanhat kylmiö- ja kuiva-ainesäilytysrakenteet, ja siirtymällä näiden osalta lattiapinta-alaa vähemmän vieviin kylmiö- ja kuiva-ainekaappeihin. Osa kylmätavarasta sijoitetaan suoraan lämpimän ruuan jakelukohteeseen. Tällöin saadaan lattiapintaa tarvittavalle annosten pakkauspöydälle. Lattian pinnoite joudutaan pintaamaan uudelleen sillä 18 vuoden ikä on rasittanut saumoja. Huollettavuus ja hygieniataso ovat laskeneet. Poistettavien kevyiden väliseinien alla ei ole samaa lattian pintamateriaalia, jolloin on johdonmukaista uusia lattiapinta koko keittiön osalta yhdellä kertaa ja välttää saumat. Syntyvän pölyn ja pinnoitteiden hajuhaittojen vuoksi remontti sulkee vanhainkodin keittiön ruokatuotannon ja astiahuollon remontin laajuudesta riippuvaksi määräajaksi. Lääninhallituksen kannanottoa mahdollisesta valtionosuudesta voidaan odottaa vasta maaliskuussa Puhelintiedustelun mukaan ( / Vornanen) tällä hetkellä jätetyt valtionosuushankkeet käsitellään aikaisintaan v. 2005, jolloin ne asetetaan toteuttamisjärjestykseen. Koulun peruskorjaushanke voi saada valtionosuutta myöhemmin. Tj:n esitys Kj:n ehdotus: Vanhainkodin keittiön laitekantaan vaikuttavaa ruokalaremonttia viedään eteenpäin. Ruokala sijoitetaan Taimelan ala-asteen alakertaan ehdotuksessa mainituin järjestelyin. Erillishankinnoilla uudistetaan annosruokien valmistusta varten vanhainkodin keittiöstä laitekantaa. Vanhainkodin keittiön toiminnan tehostamista viedään eteenpäin ehdotetulla tavalla. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että talousarvion yhteydessä vahvistettua investointiohjelmaa muutetaan seuraavsti:

10 1. Koulun ruokalatilat rakennetaan Taimelan koulun alakertaan edellä esitetyllä tavalla. Hankkeen kustannusarvio on Kustannusarvio tarkentuu suunnitelmien valmistuttua. Valtuusto päättää inevestoinnin vahvistamisesta tarkennetun kustannusarvion perusteella. Hankkeeseen liitty huonetilaohjelman muutoksia, jotka toteutetaan esittelyosassa mainitulla tavalla. 2. Vanhainkodin keittiön peruskorjaus ja laitekannan uusiminen tehdään erillissuunnitelman mukaan. Kustannusarvio investointiohjelmaan vahvistetaan suunnitelman valmistuttua. 3. Muutos- / peruskorjaustyöt käynnistetään välittömästi ruokalatilojen osalta ja keittiötilojen korjaustyöt tehdään kesällä 2004 aikana, jolloin työ mahdollisimman vähän vaikeuttaa vanhainkodin ruokahuoltoa. Päätös: Asia siirrettiin päätettäväksi seuraavassa kokouksessa. Esityslistan laatimisen jälkeen on tuotu esille ehdotuksessa mainitun vaihtoehdon lisäksi myös vanhainkodin alakerrassa sijaitseva ns. reservitila, joka jo aikaisemminkin on ollut esillä ratkaisua haettaessa. Tämän lisäksi yhdeksi selvitettäväksi vaihtoehdoksi on noussut myös vanhainkodin aulan yhteydessä oleva viherhuone ja sen jatkeena oleva terassi. Tässä vaihtoehdossa tulisi ilmeisesti jonkinverran lisätilan rakentamistarvetta. Kaikkien yllämainittujen vaihtoehtojen välillä tehdään vielä selvityksiä ja vertailuja ja lasketaan kustannusvaikutuksia.

Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista

Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista Kunnanhallitus 4 29.01.2004 VANHAINKODIN KEITTIÖ-RUOKALA 184/45/450/2003 KH 4 Selvitys keittiö-ruokalan tarpeesta Lehtimäellä on vuoden 2004 alussa vammaisten, vanhusten ja lasten ruokahuoltoa varten jäljellä

Lisätiedot

Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista

Selvitys uuden rakentamisen ja vanhojen tilojen hyödyntämisen eroista Kunnanhallitus 31 16.03.2004 KESKUSKEITTIÖ-RUOKALAN TILAJÄRJESTELYT 184/45/450/2003 KH 31 Lehtimäellä on vuoden 2004 alussa vammaisten, vanhusten ja lasten ruokahuoltoa varten jäljellä kolme suurtalouskeittiötä.

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Miten asioissa edetty Kattopalkista löydetty ongelmia alkukesästä 2013 Kuntotutkimus valmistunut 27.8.2013 Raportti lähetetty terveydensuojelulle 27.8.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha Tekninen lautakunta 3 02.02.2016 Tekninen lautakunta 15 01.03.2016 Kunnanhallitus 56 21.03.2016 Tekninen lautakunta 35 10.05.2016 Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10. xx.xx.20xx Sivu 1/10 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje HANKESUUNNITELMA Sivu 2/10 HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ n olennainen sisältö Rovaniemi xx.xx.20xx Sivu

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Kunnanhallitus 104 04.04.2016 Kunnanhallitus 121 11.04.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto).

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto). Kunnanhallitus 179 08.09.2014 Koulutuslautakunta 52 02.12.2014 Koulutuslautakunta 13 01.04.2015 Kunnanhallitus 108 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 51 22.06.2015 RUOKAPALVELUSELVITYS Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 1/16 Säterintie 8 Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 2/16 Silkinkehruu Lämmin tuotantotila / varastotila puukatto jonka yläpuolella toimistotiloja Ikkunat ulos

Lisätiedot

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu 1(4) HANKE TILAAJA Laukaan Ekokoulu Laukaan kunta Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu TAVOITEHINTA ARVIO 2(4) 1. HANKETIEDOT Hanke: Osoite: Hankemuoto:

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5) Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt

Lisätiedot

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 6 Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen Tasapainottamisohjelman yhteydessä kaupungin valtuusto on päättänyt Kerimäen yhteispalvelupiste ja muut kunnanvirastolla olevat palvelut

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ

MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ JAX-TALO Oy:n koko osakekanta Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi OSOITE SIJAINTI Höytämöntie

Lisätiedot

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS HANKESELVITYS 1 / 5 RANUAN KUNTA MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS 1 HANKESELVITYKSEN TARKOITUS Tämän hankeselvityksen tarkoituksena oli selvittää eri rakennuspaikkavaihtoehtojen eroavuudet toisiinsa nähden.

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

TAVOITEHINTA 17.5.2018 Sivu 1/2 Projektipäällikkö Riku Korhonen A-Kruunu Oy Hanke: A-Kruunu Helsingin Maisemamaalauksenkatu Maisemamaalauksenkatu 1 Vaihe: rakennuslupa Paikkakunta: Helsinki Haahtela-ind.:

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu! TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 5/2019 1 AIKA 2.5.2019 klo 17:00-18:10 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen sali Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Uudisrakennus, 1. ja 2. vaihe LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

Taksan määräytymisen perusteet

Taksan määräytymisen perusteet Kunnanhallitus 25 24.02.2004 Kunnanhallitus 30 16.03.2004 ALUELÄMPÖLAITOKSEN TAKSA 16/03/031/2004 419/53/2002 KH 25 Kj:n ehdotus: Päätös: Kunnanhallitukselle jaetaan aluelämpölaitoksen taksan määräytymisperusteet

Lisätiedot

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 211 Lauttasaaren ala-asteen koulun lisätilat HEL 2013-005058 T 10 01 04 Kiinteistökartta F2 S4, Myllykalliontie 3 Päätös Lautakunta päätti A hyväksyä Lauttasaaren

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 30.10.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 1.11.2018 kello 10.00 Vastaukset: perjantai 2.11.2018 kello

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM 17.5.2011 1(6) Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit

Lisätiedot

Raahen kaupunginhallitus teki 16.2.2015 äänestyspäätöksen myötä esityksen siitä, että lukion lisäsiipi rakennettaisiin.

Raahen kaupunginhallitus teki 16.2.2015 äänestyspäätöksen myötä esityksen siitä, että lukion lisäsiipi rakennettaisiin. Arvoisa kaupunginvaltuutettu, kun tarkastellaan kassamaksuja, investointikustannuksia sekä nykyarvomenettelyä on edullisin ratkaisu katettuputki sekä vuokraus. Merikadun hidasteet tai tienkatkaisu häviävät

Lisätiedot

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Kempeleen kunnan toimitilojen jakaantuminen vuonna 2014 Kempeleen kunnalla on käytössä yhteensä 86 855 m2 toimitilaa. Tiloista kunnan omistuksessa on 85

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Esko Eriksson Kiinteistöjohtaja Jyväskylän Tilapalvelu Kaupungintalon peruskorjauksen hankesuunnitelman lähtökohdat Rakennuksen tekninen

Lisätiedot

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Nyt on tavoite päättää siirtotilojen hankinnasta Järvenpään kaupunginhallitus päätti 30.10.2017 ( 124 Kansakoulunkadun väistötilan

Lisätiedot

NYKYISTEN VALMISTUSKEITTIÖIDEN TOIMINTAMAHDOLLISUUDET JA KUNNOSTAMISTARPEET

NYKYISTEN VALMISTUSKEITTIÖIDEN TOIMINTAMAHDOLLISUUDET JA KUNNOSTAMISTARPEET LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto 18.11.2011/ 28.08.2014 NYKYISTEN VALMISTUSKEITTIÖIDEN TOIMINTAMAHDOLLISUUDET JA KUNNOSTAMISTARPEET Yleistä Lieksan keittiötoimintaa on selvitetty

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Uudenkaupungin uimahalli

Uudenkaupungin uimahalli Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia

Lisätiedot

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että Kunnanhallitus 5 29.01.2004 Kunnanhallitus 24 24.02.2004 LEHTIMÄEN OPISTOLLE MYÖNNETTÄVÄN AVUSTUKSEN SISÄLTÖ 4/04/045/2004 KH 5 Kunta on myöntänyt Lehtimäen Opistolle vuosittain avustuksen, joka on sisältänyt

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 173 20.05.2019 JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2930/58/2019 KH 20.05.2019 173 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje

Lisätiedot

Laukkarinne 4 01200 VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA

Laukkarinne 4 01200 VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Kosteusvauriokartoitus ja pintakosteusmittaus Tarkastuskohde: Hakunilan nuorisotila Laukkarinne 4 01200 VANTAA Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Vahinkonumero: Tarkastaja:

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 23.05.2016 HELSINGIN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY SIBELIUS-AKATEMIA, HANKESUUNNITELMA RAKENNUSOSAKUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, mobile 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower,

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ kem 2

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ kem 2 MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ 2.440 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Hämeenkyrössä osoitteessa Sivutie 11, 39200 Hämeenkyrö sijaitseva teollisuuskiinteistö. Kiinteistön vieressä on K-Supermarket ja Tokmanni

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

HAITTA-AINE JA ASBESTITUTKIMUS Työnumero: 4840 Kohde:

HAITTA-AINE JA ASBESTITUTKIMUS Työnumero: 4840 Kohde: Vapaalantie 8A 01650 VANTAA 24H / 050-44 00 415 HAITTA-AINE JA ASBESTITUTKIMUS Työnumero: 4840 Kohde: Mäntymäen Koulu Kauniainen Osoite: Mäntymäentie 2 02700 Kauniainen Yhteyshenkilö: Ilona Lehto rakennuttajainsinööri

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11-Merellä Profin House Katuosoite Aurinkolammentie 16 Postiosoite 85100, Kalajoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Kalajoki/Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Sivu 1/1 n hyvinvointikampus Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 437 m2, 486 brm2, 1 775 rm3 490 brm2 Jakaja: 384 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 16. A Talo Iso Kivi 1 Katuosoite Rubiinikehä 31 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Sivu 1/2 12273 D-osa Masalan koulu Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 396 m2, 451 brm2, 1 739 rm3 446 brm2 Jakaja: 396 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI 30.1.2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 - Jari Lämsä, tekninen johtaja Valmisteluvaiheet - Valtuustoseminaari 30.1.2017 (Terveyskeskus) - Valtuusto 19.12.2016, TA2017,

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Valtuusto 43 23.05.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Valt 43 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden verkko. Tasapainotusohjelmassa

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi 18. Honka Savukvartsi Katuosoite Rubiinikehä 22 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit (esim.

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

JÄÄHALLIEN VALTION- Draft AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET

JÄÄHALLIEN VALTION- Draft AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET JÄÄHALLIEN VALTION- AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/liikuntapaikkojen-janiihin-liittyvien-vapaa-aikatilojen-perustamishankkeet 29.03.2017 1 1. RAHOITUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS

A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y Kuvaus hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Kohteen tiedot Nimi 22. Rubiinikehä 19 Katuosoite Rubiinikehä 19 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 9

Huonetilat ja lisätilat 1 / 9 Huonetilat ja lisätilat 1 / 9 Kohteen tiedot Nimi 23. Ainoa Feeniks Katuosoite Rubiinikehä 16 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 36. Jämerä-Leija Katuosoite Tiikerinsilmä 13 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 15. Passiivikivitalo Lumikki Katuosoite Lounatuulentie 7 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varastotilan (Turvalaaksontie 1, Vantaa) vuokraamiseksi Suomen Pankilta HEL 2014-011125 T 10 01 04 Esitysehdotus

Lisätiedot

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio Esikoulun tilaratkaisu Valtuuston iltakoulu 29.1.2018 Lukion auditorio Aikataulu 18.00 Tilaisuuden avaus 18.05 Alustus ja ryhmätöiden ohjeistus 18:35 Ryhmätyöt 19:20 Ryhmien esitykset ja keskustelu 20:30

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Savonrannan kunnantalon tilojen sijoittaminen

Savonrannan kunnantalon tilojen sijoittaminen SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 5 Savonrannan kunnantalon tilojen sijoittaminen Tasapainottamisohjelmassa on päätetty mm Savonrannan yhteispalvelupiste sekä muut kunnanvirastolla olevat palvelut siirrettään

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN Tekninen lautakunta 62 23.08.2011 Tekninen lautakunta 73 20.09.2011 KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN TELA 62 TELA 53 TELA 32 TELA 22.02.2011 8

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Vammaisneuvosto 07.04.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 7 Monipalvelukeskuksen johtaja Carita Turusen puheenvuoro 4 8 Tilakeskuksen päällikkö Markku Iivanaisen puheenvuoro

Lisätiedot

Perniön Kirkonkylän kouluhanketta koskevan talousarviomuutoksen hyväksyminen

Perniön Kirkonkylän kouluhanketta koskevan talousarviomuutoksen hyväksyminen Opetuslautakunta 43 14.05.2019 Kaupunginhallitus 254 03.06.2019 Kaupunginhallitus 301 12.08.2019 Perniön Kirkonkylän kouluhanketta koskevan talousarviomuutoksen hyväksyminen 1684/00.01.05.00/2019 Opetuslautakunta

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot