Monitoimikeskus Takatasku

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monitoimikeskus Takatasku"

Transkriptio

1 Monitoimikeskus Takatasku ESR Linkki

2 Monitoimikeskus Takatasku Lahden seurakuntayhtymä Lahden kaupunki

3 Historia 1/2 Avannut ovensa joulukuussa 1993 Työttömien toimintakeskus TTK Muuttuvan elämän monitoimikeskus Takatasku Monitoimikeskus Takatasku

4 Historia 2/2 Vesijärvenkatu 19 Huovilankatu 4

5 Ennen Nyt Vapaaehtoistyön pohjalle rakentunut toimintakeskus Ammatillisesti johdettu erityistyöllistämisen yksikkö Palvelutyöpaja Työvalmennusta pitkäaikaistyöttömille, maahanmuutta-jille, vajaakuntoisille ja nuorille

6 Erityisluonne Takatasku työllistää tekemään hyvää Työntekijäasiakkaat, työvalmennettavat (35 45 kerrallaan) tuottavat palveluja kävijäasiakkaille, eläkeläisiä ja työttömiä ( / pv.)

7 ESR Linkki Uuden mallin kokeilu Alueellisen yhteistyön kehittäminen Kans.väl. vuorovaikutus Tuotteistaminen Työvalmennusta tukevan ryhmätoiminnan kehittäminen

8 ESR Linkki Tuki on sisäänrakennettu hankkeeseen Oppisopimusopiskelijoita tuetaan monin tavoin Missä vaiheessa tuki muuttuu paapomiseksi?

9 Paapoa Helliä, hemmotella; palvoa Sitä kakaraa on liikaakin paapottu. Lähde: Haarala ym Suomen kielen perussanakirja, toinen osa, 381, Helsinki

10 Vertaisryhmä Jokin yhdistää (vertaisia) Jokaisella oma tarinansa Jokainen asiantuntija Samanarvoisuus

11 Ohjaus Tasapuolisuus Erilaisuus Asiassa pysyminen Asiallisuus Helpottaminen Herkkyys Aktiivisuus

12 Teemat 1/2 Ohjaajien listaamana Tutustuminen Ryhmäytyminen Itsetunnon vahvistuminen Itsetuntemuksen lisääntyminen Rohkaistuminen Luottamus Vahvuudet Kehittämisalueet Esteet ja haasteet (kauhut, pelot, virheiden tekeminen) Käsitys itsestä oppijana

13 Teemat 2/2 Ohjaajien listaamana Jaksaminen Vuorovaikutustaidot Asenteet Työpaikan roolit Uuden tilanteen tuomat haasteet

14 Tavoitteet Ryhmän määrittelemänä Tuen saaminen opiskeluun Vertaistuki Peili Tiedon ja kokemusten vaihto Paikka rentoutua, virkistyä ja purkaa

15 Tärkeät asiat ryhmätyössä Ryhmän määrittelemänä Läsnäolo Osallistuminen Yhteinen tavoite Ei kuppikuntia Tahdikas eteneminen Kannustava esimerkki Hyvät käytöstavat

16 Hyvä ryhmä on Ryhmän määrittelemänä Avoin Huomioon ottava Tukeva Vuorovaikutteinen Joustava Yhteistyöhaluinen Luotettava

17 Ryhmä Kuusi jäsentä Neljä miestä, kaksi naista Porukka harveni neljään, myöhemmin kolmeen

18 Haasteita 1/2 Uusi vaativa tilanne Sopeutuminen uuteen rytmiin Yksin opiskelijaryhmässä Yksin työpaikalla Ryhmä Mahdollisuus opetella työelämässä tarvittavia taitoja, kuten esim. vuorovaikutustaitoja

19 Haasteita 2/2 Osallistujat entuudestaan toisilleen vieraita Eri työ- ja opiskelualat ja -paikat Kyky työskennellä, toimia tiimissä oli uusi vaatimus niin työssä kuin ryhmässäkin

20 Ryhmätoiminta Alkoi samalla, kun ensimmäinen oppisopimusryhmä oli saatu kasaan Kesti ensimmäisen lukuvuoden

21 Kokoontumiskerrat 1/2 Viisitoista kokoontumista N. kahden viikon välein Kolmen ja puolen tunnin tapaamisia Kaksi kaksoiskertaa, koko päivän tapaamisia Työaikana Ajankohdat tiedotettiin myös työnantajille hyvissä ajoin Työnantajien suhtautuminen ok

22 Toteutus 1/2 Fiilisjana Alussa ja lopussa Kuulumiskierros Esim: Mikä on minulle tänään tärkeää? Teeman käsittely Keskustellen ja toiminnallisin harjoituksin Mm. kuvia, esineitä, kortteja ja elokuvaa harjoituksia apuna käyttäen

23 Toteutus 2/2 Kahvi + t.tauko Arviointi / palaute tehtävistä ja osallistumisesta Ideat jatkoa varten Toiveet, miten tulevaa teemaa käsiteltäisiin Mahdollisuus jäädä keskustelemaan ryhmän jälkeen kahden kesken Ei käytetty

24 Kysymyksiä Pohdi kaksin / kolmen kesken Miksi olemme tänään täällä koolla?

25 Harjoituksia Ajan käyttö Työttömänä nyt; nyt paremmin työttömyysajalta kaipaan; miten jaksan auttaa jaksamaan Oma oppisopimuspolku Kriittisiä kohtia Väittely kolmesta teemasta Eri kannoille asettuminen ajankohtaisissa kysymyksissä

26 Havaintoja 1/3 Koko ryhmä osallistui valtaosaan harjoituksista Yksittäisiä kieltäytymisiä Kaikki osallistuivat keskusteluihin Keskustelu oli useimmiten lyhytsanaista Keskustelua ei saatu aina käyntiin ilman vetäjien osallistumista

27 Havaintoja 2/3 Päällekkäisyyksiä opiskelujaksoissa ja ryhmäkokoontumisissa» Aikatauluongelma Omaa osallistumistaan osallistujat arvioivat kiitettäväksi tai hyväksi (kun sitä pyydettiin arvioimaan kouluarvosanoin 4-10)

28 Havaintoja 3/3 Tehtäviin varattu aika oli ylimitoitettu, varsinkin ensimmäisinä kertoina Lyhyitä kommentteja Miksi te vielä haluatte jauhaa tätä itsestään selvää asiaa? Ideat ja toiveet niiden käsittelytavasta olivat harvassa Me olemme tyytyväisiä siihen, mitä te keksitte

29 Empower Voimaannuttaa Tehdä joku kykeneväksi Tehdä jollekulle mahdolliseksi Lähde: Hurme, Pesonen 1983 Englantilais-suomalainen suursanakirja, Helsinki

30 Osallistujien kokemuksia 1/2 Parasta oli tiedon vaihto / kokemusten vaihto. Voitiin jakaa kokemuksia, jotka muuten eivät olisi tulleet mieleen. Ryhmä oli pysähdyspaikka, johon saattoi tulla luvalla. Bussilakon aikaan tunnin kävelymatkan päästä

31 Osallistujien kokemuksia 2/2 Meihin, meidän tilanteeseemme paneuduttiin. Ryhmä tarjosi mahdollisuuden tavata ja tutustua toisiin samassa asemassa oleviin ihmisiin. Hyvä, että ryhmä alkoi yhtä aikaa kuin muukin hanke

32 Vetäjien kokemuksia 1/2 Jäi tunne, että ne, jotka eniten tarvitsivat, eniten myös hyötyivät kokoontumisista Ryhmässä lämmettiin asioiden puhumiseen vähitellen Ryhmässä oli mahdollisuus vahvistaa ja harjoittaa vuorovaikutustaitoja, joita työpaikalla tänä päivänä tarvitaan

33 Vetäjien kokemuksia 2/2 Osallistujat rohkaistuivat jakamaan uudesta elämäntilanteesta kokemuksiaan ja tuntojaan, mikä ei ollut mahdollista työpaikalla tai opiskelijaporukassa Tuntui, että osallistujat olivat päässeet eteenpäin itsensä ilmaisemisessa, luottamuksessa itseensä

34 Pohdittavaa Ryhmän koko? Vetäjiä on hyvä olla kaksi Olisiko tarpeen järjestää ryhmätoimintaa koko jakson ajalle? Vastuuta siirretään pikkuhiljaa osallistujille voimaantumisen myötä onnistuuko?

35 Tukea Antaa jollekulle varsinkin henkistä tukea, auttaa, kannattaa; kannustaa, innostaa Tukea jotakuta pyrkimyksissä, työssä. Lähde: Haarala ym Suomen kielen perussanakirja, kolmas osa, 342, Helsinki

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen Otetta opintoihin -ryhmämalli 19.5.2011 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun yliopistoon olin mukana vetämässä

Lisätiedot

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa Otetta opintoihin -ryhmämalli Jaana O. Liimatainen 28.9., 5.10 ja 12.10.2010 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun

Lisätiedot

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Isäryhmän ohjaajalle Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Miksi ryhmään? Ryhmään kuuluminen on yksilölle tärkeää, sen avulla rakennetaan identiteettiä ->

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE Arjen pelastajat - Klubitalo Tönäri Tönäri valitsi kehittämisen kohteeksi ikäihmisten atk-kurssin Valmistelu: Pilotti 8.10. 3.12.2015 Idean esittely mahdolliselle

Lisätiedot

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS RYHMÄKOKO 2-8 RYHMIEN KOKOONPANO MIETITTÄVÄ TARKOIN, RATKAISEVINTA YHTEINEN ELÄMÄNTILANNE TOIMINNALLISET KEINOT JA RYHMÄLÄISTEN OMA AKTIIVINEN TOIMINTA RYHMIEN

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Tervetuloa työuramentoroinnin alkutapaamiseen. Alkutapaaminen to

Tervetuloa työuramentoroinnin alkutapaamiseen. Alkutapaaminen to Tervetuloa työuramentoroinnin alkutapaamiseen Alkutapaaminen to 20.10.2016 Esittelykierros Etu- ja sukunimi Koulutus ja ammatti Äidinkieli ja muu kielitaito Aktori ja mentori Aktori Maahanmuuttajataustainen

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

Socca. Lape-muutosohjelman jatko. Elämän värit -ryhmä. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Socca

Socca. Lape-muutosohjelman jatko. Elämän värit -ryhmä. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Socca Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Elämän värit -ryhmä Lape-muutosohjelman jatko Socca 24.5.2019 ELÄMÄN VÄRIT RYHMÄ MAAHANMUUTTAJAPERHEILLE Ryhmien vetäjät ja lisätietoa ryhmästä Elina

Lisätiedot

Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena

Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena Sinikka Forsman & Anna Metteri Tutkimus tutuksi -tapaaminen Hki 3.11.2006 Hankkeen tausta Seudullisen yhteistyön ja kollektiivisen asiantuntijuuden kehittämisen

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Kumppanuushanke Verso

Kumppanuushanke Verso Näkökulmia Versoon Hankeikkuna 19.2.2013 Lapin yliopisto Kumppanuushanke Verso Rovaniemen kaupunki Rovalan Setlementti ry Euroopan Sosiaalirahasto, Suomen valtio, Rovaniemen kaupunki, Rovalan Setlementti

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä Päivi Rissanen 4.4.2017 Helsinki Vapaaehtoisuuteen, vertaisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät toimintamuodot

Lisätiedot

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä: 88/0 Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 OPETUS JA TYÖSKENTELYTAVAT Vastaa seuraaviin väittämiin asteikolla 1-5 Kurssilla

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan

Lisätiedot

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä 1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia

Lisätiedot

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...

Lisätiedot

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi Etelä- Suomen aluehallintovirasto 15.- 16.9. 2015 Ulla Rasimus Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi 20.9.2015 Osallisuuden muodot 1) Sosiaalinen osallisuus Kouluyhteisö muodostaa suhdeverkoston, johon

Lisätiedot

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN Maya Hänninen Johtotähti 2018 17.11.2018 Työpajan tavoite Työpaja jälkeen osallistuja - Ymmärtää miksi kannattaa pestata ja miten se tehdään - Ymmärtää miten pestauksen avulla

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

RYHMÄOHJAUKSEN HAASTEET JA ONNISTUMISET TUULA LEINO TERVEYDENHOITAJA, SHLM

RYHMÄOHJAUKSEN HAASTEET JA ONNISTUMISET TUULA LEINO TERVEYDENHOITAJA, SHLM RYHMÄOHJAUKSEN HAASTEET JA ONNISTUMISET TUULA LEINO TERVEYDENHOITAJA, SHLM 03.10.2017 ESITTELY Toimin Porin Perusturvassa sairaanhoitaja-terveydenhoitajana, Itäisellä alueella 4 päivää Ulvilassa ja yhden

Lisätiedot

Tervetuloa Foorumix-hankkeen Helmiseminaariin. Esimiesverkostot työkykyjohtamsien tukena, Projektipäällikkö Kaarina Latostenmaa

Tervetuloa Foorumix-hankkeen Helmiseminaariin. Esimiesverkostot työkykyjohtamsien tukena, Projektipäällikkö Kaarina Latostenmaa Tervetuloa Foorumix-hankkeen Helmiseminaariin Esimiesverkostot työkykyjohtamsien tukena, Projektipäällikkö Kaarina Latostenmaa FOORUMIX-hankkeessa Pilotoidaan esimiesten vertaisfoorumeita ja levitetään

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Lähtökohtana nostaa esille Työllisyyspalveluiden asiakkaiden hyvin moninaiset ja tasoiset tarpeet Pääosin järjestötaustaisten toimijoiden tarjoamien palvelujen

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Valtin seminaari 10.11.2011 Ryhmän synty Opintopsykologipalvelujen ylisuuri kysyntä. Mahdollisuus päästä käsittelemään asioitaan nopeammin ryhmässä.

Lisätiedot

Ohjattavasta aktiiviseksi toimijaksi - miten osallistavalla valmentamisella voidaan herätellä aktiivisuutta ja vastuunottoa?

Ohjattavasta aktiiviseksi toimijaksi - miten osallistavalla valmentamisella voidaan herätellä aktiivisuutta ja vastuunottoa? Ohjattavasta aktiiviseksi toimijaksi - miten osallistavalla valmentamisella voidaan herätellä aktiivisuutta ja vastuunottoa? Webinaari 9.4.2014 klo 10-11 Opettajankouluttaja, KT Arja Pakkala Lehtori, KM

Lisätiedot

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta OLOPISTE Olopiste - kynnyksetön työtoiminta 1.9.2015-31.8.2018 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Harjulan Setlementti ry Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki osallistuu

Lisätiedot

Itsearviointi osana ammatillista kasvua - välineitä ja käytäntöjä

Itsearviointi osana ammatillista kasvua - välineitä ja käytäntöjä Itsearviointi osana ammatillista kasvua - välineitä ja käytäntöjä Mari Korhonen Turun kristillinen opisto Mistä lähdettiin liikkeelle Valmis hanke Keskeyttäneiden kartoitus ja syiden läpi käyminen Luodaan

Lisätiedot

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti NETTILUKIO Nettilukio täydentää olemassa olevaa koulutustarjontaa ja sopii

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

ensimmäisen kuukauden aikana 5 7 kävijä/krt. Asiakkaat mukana toiminnansisältöjen

ensimmäisen kuukauden aikana 5 7 kävijä/krt. Asiakkaat mukana toiminnansisältöjen AIKUISTEN OLOHUONE; 10.9.2013 Pellon kunnassa aloitettu kaikille avoin päivätoiminta, jossa mukana sosiaalitoimi, mtt, nuorisotoimi, sivistystoimi, srk ja paikallinen mielenterveysyhdistys. Pellon kunta

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Ideapaperi työryhmän työskentelystä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylän

Lisätiedot

Löydä oma tarinasi - ryhmät nuorten mielen tukena Camilla Djupsund

Löydä oma tarinasi - ryhmät nuorten mielen tukena Camilla Djupsund Löydä oma tarinasi - ryhmät nuorten mielen tukena Camilla Djupsund Halusin saada keinoja ymmärtää itseäni ja jäsentää elämääni. Olen matkalla näiden asioiden löytämisessä. Kurssilta sain voimaa matkalleni

Lisätiedot

Orientoiva jakso - toteutus

Orientoiva jakso - toteutus Orientoiva jakso - toteutus AppreA oppisopimus 40+ Projektin loppuseminaari 25.10.2007 Kristiina Salminen ja Leena Saarinen Vantaan Ammattiopisto Varia Ryhmät Vanhustyön erikoisammattitutkinto, oppisopimuksella

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012 VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia

Lisätiedot

VASTUUTA Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen

VASTUUTA Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen VASTUUTA 2020 Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen Varmistettu siirto uudelle opintoalalle! Vastuuhenkilö: Uusi ryhmänohjaaja/ Opinto-ohjaaja / Opinto-ohjaaja / Siirtymän toteutus Siirtymäpalaveri,

Lisätiedot

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa? Tyttöjen Talo Rovaniemi Syksy 2016 Isosisko-kyselyn yhteenvetoa 1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 10/10 vastaajaa Teehetki 7/10 Muita tapahtumia ja teemakertoja 4/10 Toivetorstai

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta

Lisätiedot

Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä

Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Väestöliitto Perheystävällinen työpaikka -ohjelma Laura Hannola 29.9.2016 Sisältö Fokusryhmähaastattelumenetelmä Mikä toimi/mikä

Lisätiedot

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille mahdollisuus itää sinussa Nuorille isoin oppimiskokemus oli ryhmässä rohkaistuminen ja omana itsenään avoimesti oleminen. Hae Mahis-tukea! Itseluottamus ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja.

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja. Kuvaukset 1 (5) Kulttuurien tuntemus Kun kulttuurit kohtaavat, 1 ov (YV13KT2) oppii viestimään eri maista tulevien ihmisten kanssa oppii ymmärtämään, mistä kulttuuri- viestintäerot johtuvat kuinka eri

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 15.6.2009 Aikataulu Ensimmäinen työpaja 9.6 klo 8.30 12.00 MTC, Porin Puuvilla, Pohjoisranta 11F, Puuvillasali Toinen työpaja 25.8, sama aika ja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Lehtori Sanna Ruhalahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oppimisen arviointi Tavoite on, että opiskelija tietää, mitä osaa ja mitä hänen on vielä

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011 Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä Espoonlahti kevät 2011 Suunnitelma alle 25-vuotiaita sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat saaneet/saamassa oman ensiasunnon tai joilla on ollut aikaisemmin vaikeuksia

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa

Lisätiedot

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä!

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista ESR-hanke Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke.

Lisätiedot

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Monimuotoinen perhevalmennus

Monimuotoinen perhevalmennus Monimuotoinen perhevalmennus Terveydenhoitajapäivät 2012 Terveydenhoitaja, fasilitaattori, imetysohjaajakouluttaja, työnohjaaja Anni Mäkinen Perhevalmennuksen ydinajatukset Perhevalmennus on parisuhteen

Lisätiedot

TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA. Seinäjoki Päivi Rissanen Terveystieteiden jatko-opiskelija

TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA. Seinäjoki Päivi Rissanen Terveystieteiden jatko-opiskelija TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA Seinäjoki 14.11. Terveystieteiden jatko-opiskelija TOIMINTAMUODOT 2 PALKKA /PALKKIO PERUSTA OMA- KOHTAINEN KOKEMUS Kokemusasiantuntijatoiminta Vertaistuki Ammatillinen

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Perustettu 10.12.1996 Huittisissa Huittinen Vammala Äetsä alaosasto 1996-2008 Huittinen Sastamala alaosasto 2009 Huittisten Muistiyhdistyksenä 1.1.2010 Käytetään

Lisätiedot

Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta. Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella (ERF)

Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta. Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella (ERF) Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella Vertaistyhmät maahanmuuttajavanhemmille Tavoitteet: 1. Tukea ja edistää koko perheen kotoutumista 2. Vahvistaa vanhempien

Lisätiedot

Digipolku töihin. Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille vertaisoppimista hyödyntäen. Minna Pesonen Opintokeskus Sivis

Digipolku töihin. Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille vertaisoppimista hyödyntäen. Minna Pesonen Opintokeskus Sivis Digipolku töihin Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille vertaisoppimista hyödyntäen Minna Pesonen Opintokeskus Sivis 20.4.2018 HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO Rahoittaja: Euroopan Sosiaalirahasto (ESR) Aika:

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Hoidonohjausta verkossa kokemuksia tyypin 2 diabeetikoiden verkkokursseista

Hoidonohjausta verkossa kokemuksia tyypin 2 diabeetikoiden verkkokursseista Hoidonohjausta verkossa kokemuksia tyypin 2 diabeetikoiden verkkokursseista DESG -seminaari 18.3.2016 Kati Hannukainen diabeteshoitaja/projektisuunnittelija Diabetesliitto/ Yksi elämä -terveystalkoot Esityksen

Lisätiedot

AUTISMI- JA ASPERGERLIITON JÄSENYHDISTYKSIEN VERTAISTUKIRYHMIEN VAIKUTTAVUUSSELVITYS 2017

AUTISMI- JA ASPERGERLIITON JÄSENYHDISTYKSIEN VERTAISTUKIRYHMIEN VAIKUTTAVUUSSELVITYS 2017 En tiennyt, että täällä naurettaisiin näin paljon AUTISMI- JA ASPERGERLIITON JÄSENYHDISTYKSIEN VERTAISTUKIRYHMIEN VAIKUTTAVUUSSELVITYS 2017 KOOSTE AUTISMI- JA ASPERGERLIITTO RY, ARJESSA ALKUUN -PROJEKTI

Lisätiedot

Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Kuudes Kerros

Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Kuudes Kerros Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Ilmiö & ongelma Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle parempikuntoisina kuin koskaan aiemmin. Myös muut aktiivisen

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

ESIMIESVALMENNUS ENTISTÄ TIETOISEMPAAN JOHTAJUUTEEN!

ESIMIESVALMENNUS ENTISTÄ TIETOISEMPAAN JOHTAJUUTEEN! ESIMIESVALMENNUS ENTISTÄ TIETOISEMPAAN JOHTAJUUTEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara! HYVÄ JOHTAJA JA ESIMIES! Tarvitsetko ajan ja paikan, missä voit tutkia

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista 1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 5.6.2009 Aikataulu Ensimmäinen työpaja 9.6 klo 8.30 12.00 MTC, Porin Puuvilla, Pohjoisranta 11F, Puuvillasali Toinen työpaja 25.8 Neljä työpajaa

Lisätiedot

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 14. 15.3.2017 Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson, Pohjois-Savon ELY-keskus Vastaava asiantuntija Sari Turunen-Zwinger,

Lisätiedot

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013 Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus

Lisätiedot

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kajaanin kielten ja viestinnän opettajien vastuuopettajapäivät 10.-11.2.2015 Katja Hämäläinen, Metropolia amk Kansainvälisyysviikot terveys-ja hoitoalalla:milloin?

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Hyväksymis- ja omistautumisterapia työvälineenä erityisryhmien kanssa Marjaana Araneva Piia Jaskari Pirjo Kankaanpää Marika Ylikojola

Hyväksymis- ja omistautumisterapia työvälineenä erityisryhmien kanssa Marjaana Araneva Piia Jaskari Pirjo Kankaanpää Marika Ylikojola Hyväksymis- ja omistautumisterapia työvälineenä erityisryhmien kanssa Marjaana Araneva Piia Jaskari Pirjo Kankaanpää Marika Ylikojola Seinäjoki 7.12. 2016 Työryhmän esittäytyminen Hyväksymis- ja omistautumisterapia

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

ACUMEN O2: Verkostot

ACUMEN O2: Verkostot ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot